The Project Gutenberg eBook of Samuel Cröell Näytelmä neljässä näytöksessä, by Arvid Järnefelt

SAMUEL CRÖELL.
SOFIA, hänen vaimonsa.
LlSBETA, heidän tyttärensä.
TÖRNSKJÖLD.
MÖRNER, Käkisalmen ja Inkerin kenraalikuvernööri.
ROSENHANE, Viipurin maaherra.
JORDAN, Savonlinnan maaherra.
METSTAKE, Käkisalmen maaherra.
Aatelisherroja, vouteja, vallesmanneja.
Markkinamiehiä, talonpoikia, linnanvartioita.
PEKKA, Samuel Cröellin renki.
Palvelustyttö.
PAAVOLA |
ROLLI | talonpoikia.
LAHNAS |

Tapaukset Viipurissa ja Käkisalmen läänissä 17:nen vuosisadan keskipaikoilla.

ENSIMÄINEN NÄYTÖS.

Samuel Cröellin vierashuone. Köyhä sisustus; kuitenkin siellä täällä kallisarvoisia huonekaluja. Peräseinällä hirvensarvia ja metsästysesineitä, joiden alla perheistuin. Ovia sivuilla ja molemmin puolin istuinta. Pöytä oikealla, ja kangastuoli.

ENSIMÄINEN KOHTAUS.

SOFIA: Pormestari? Sinä näet väärin. (Menee ikkunalle). On kuin onkin
Törnskjöld!

PALVELUSTYTTÖ: Armollinen rouva, päästänkö häntä sisälle? Sanotaan, että hän on meidän herramme pahin vihollinen.

PALVELUSTYTTÖ: Sitäpä on ylpeiltä! Kyllä pysyy portti aukaisematta.
Kolkuta, kolkuta paremmin!

SOFIA: Aukase hänelle! (Palvelustyttö menee vas. peräovesta). Tämä ei voi koskaan olla hyvä merkki! (Pormestari TÖRNSKJÖLD tulee vas. peräovesta). No, kuinka tämä on ymmärrettävä?

SOFIA: Niin, Törnskjöld, kun vannoit, ettet meidän kynnyksemme yli astu, et silloin muistanut virkaasi.

SOFIA: Jos oikein arvaan, sinä tulet tänään, kun luulet tietäväsi, ettei hän ole kotona.

TÖRNSKJÖLD: En halua täällä useammin käydä. Sentähden—tuoss' on kirjallinen haaste hänelle saapumaan hovioikeuden eteen—

TÖRNSKJÖLD:—syytettynä useammista virkarikoksista, omavaltaisuuksista ja kavalluksista kruunun asioissa.

TÖRNSKJÖLD: Hän on pitänyt vääriä kirjoja kuninkaallisen majesteetin sotaväen otossa, vapauttanut suosikkejansa, siirrellyt jalkaväestä ratsuväkeen ja ratsuväestä jalkaväkeen kunkin toivon mukaan, sitten hän on—

TÖRNSKJÖLD: Otatko tämän—tai tahdotko että naulaan sen oven päälle? (Sofia ottaa vastaan paperin, jonka panee pöydälle). Sinä toimitat tuon paperin minulle sittenkuin hän on kirjoittanut nimensä sen alle.

SOFIA: Voitko sanoa minulle, Törnskjöld, miksi te vihaatte häntä noin sammumattomasti.

TÖRNSKJÖLD: Kuten sanoin, minä teen ainoastaan mitä virkani käskee. Tietysti minun täytyy myöntää, ettei hän ole rakastettu meidän piireissämme,—ei todellakaan.

SOFIA: Se on kovin inhoittavaa, kun tuo puolitalonpoika sinuttelee ja lyöpi olalle aivan kuin hyvä tuttu?

TÖRNSKJÖLD: Ei ole todella miellyttävä tuo hänen röyhkeä, epähieno tapansa lyödä olalle: »no veliseni, kuta kuuluu?»—tuo täydellinen sokeus kaikille arvoerotuksille.

SOFIA: Ja kuitenkin hän on ylennetty kaikkien teidän ohitsenne maaherran käsikirjuriksi. Hänellä on terävä pää ja tarmokas mieli, eikö niin Törnskjöld?

SOFIA: Mutta sinä Törnskjöld, sinulla on erityinen syy vihata häntä kaiken tämän päälliseksi. Sinähän olit piireissäsi ajateltu Rosenhanen käsikirjuriksi.

SOFIA: Tunnen sinut lapsuudesta. Aina tahdoit olla ensimäisenä ja loistaa muiden yli. Armahda sitä, joka tiellesi sattui! Ja nyt sinä, aatelinen, istut pormestarina, kun ei ole muuta, Hyi, hyi, sopiiko se aateliselle. »Se kirottu Samuel Cröell,» niinkö?

TÖRNSKJÖLD: Turhaan soitat suutasi. Mies on meille vastenmielinen, siinä kaikki. Hän on joutunut väärälle paikalle; talonpoika, joka tahtoo ritariksi pukeutua. Me emme kärsi häntä seuroissamme.

SOFIA: Ja senvuoksi hän on tehnyt itsensä syypääksi »kavalluksiin kruunun asioissa»!

TÖRNSKJÖLD: Juuri senvuoksi. Ja huomaa vielä, Sofia: hän on tehnyt ne rikokset, joista häntä syytetään: mutta jos hän vetäytyy täältä pois, paraiten jonnekin maaseudulle, niin voi hänen asiansa päättyä vähäpätöisiin sakkoihin tai kokonaankin sammua.

SOFIA: Minä ymmärsin teidät kohta! Ja jos hän siis ei vetäydy maaseudulle—?

SOFIA: Luuletteko nyt saaneenne toimeen kauan mietityn koston! Odota Törnskjöld! Samuel Cröell on niinkuin haukka, joka vielä istuu kannon nenässä, mutta kun se lentoon nousee, niin te kaikki hiivitte maassa ja pelkäätte, ettei se vaan iskisi teihin.

TÖRNSKJÖLD: No, no, myöhäistä on siivistä puhua, kun ne ovat leikatut. Kuinka sinä, vanhan aatelissuvun tytär, kärsit tuota talonpoikaa, on sinun asiasi. Syytä itseäsi. Kuitenkin, kuten sanoin, muuttakaa täältä, ja kaikki unohtuu.

TÖRNSKJÖLD: Tuon syytekirjan kanssa, joka on sinun pöydälläsi, on kaikki taistelu jo loppunut.

SOFIA: Totisesti, Törnskjöld, tämän jälkeen et ole ainoatakaan ilon hetkeä maistava, ja naurusi on kuivuva sinun huulillesi. Varo itseäsi! Minä olen tehnyt valan, ja se on pysyvä!

TOINEN KOHTAUS

SOFIA (kauan mietittyänsä): Kunhan ei teidän kuolemantuomionne juuri perustaisikin Samuel Cröellin elämän! (Oikealla sivuovella): Lisbeta, Lisbeta, nouse ylös lapsukaiseni, sydänkäpyseni. Tänäänhän on sinun päiväs, se odotettu. Tänään Jöran tulee, sulhosi uljas! Nouse, nouse,— aurinko on noussut. Nouse elämään, ole huoletta, sinun elämäsi minä valaisen ja sinun tulevaisuutesi minä laitan loistavaksi,—elä pelkää herätä, lapsukaiseni, sydänkäpyseni, nouse!

KOLMAS KOHTAUS.

LISBETA (ulkopuolelta): Mitä puhut, äiti? Minä jo pukeudun ja tulen tuossa tuokiossa: Mitä sinä laitat loistavaksi?

SOFIA (kangastuolilla): Häähameesi laitan valkeaksi ja loistavaksi kudon morsiushuntusi.

LISBETA: Päärlyillä ja helmillä koristat minun kaulani ja rannerenkailla minun käteni.

LISBETA: Kuinka kauan olen unissani jo kuullut sinun kutomisesi, ja se on tiedätkö minulle ihan kuin unijuomaa ollut, on niin turvallista ja nukuttaa niin hirveästi! (Tulee oikealta.) Tänään siis!

SOFIA: Niin, että kaikkivaltias suojelisi Kustaa Aadolf vainajan sotajoukkoja, jotka kaukana vieraalla maalla taistelevat meidän uskomme puolesta,—sitä rukoilevat joka aamu prinssit ja prinsessat ja kaikki valtakunnan ylimykset ja myöskin sinun Jöranisi.

SOFIA (Laittaa ruokaa pöydälle, sitten istun jälleen kutomaan, hyräilee.): Jumala ompi linnamme j.n.e.

LISBETA (Tulee Sofian luo, joka suutelee häntä otsalle; istuu syömään.): Äiti, ajattele, jo muutaman tunnin kuluttua voi Jöran olla täällä! Minun sydäntäni vihlasee. Mitähän hän ajattelee tästä meidän yksinkertaisesta kodistamme, hän joka on niin hieno aatelismies ja aina elänyt Ruotsin pääkaupungissa! Eikö olisi paras siirtää nuo sarvet ja jouset ja isän matkakapineet pois; näkyy heti ettei meillä ole kyllin huoneita, kun on tämmöinen sekoitus.

SOFIA: Täällä on paljon, mikä ei ole niinkuin ylimyksillä. Ainoastaan nuo muutamat esineet vanhempieni kodista ovat todellisesti hienoja. Kaikki muu muistuttaa enemmän Viron saksalaisia kuin vanhaa Ruotsia. Mutta se saa kaikki olla toistaiseksi näin. Me emme muutu aatelisiksi, jos muutamme huonekalut. Ei, Lisbeta. Sillaikaa kuin sinä vielä nukuit, tein minä päätökseni. Minä matkustan itse Tukholmaan puuhaamaan isän puolesta.

SOFIA: Vielä ei ole unohtunut vanhan perheemme mahti Tukholmassa ja minun vaikutukseni voi ulottua hyvin kauas.

LISBETA: Niin, äiti, en epäile hetkeäkään, että kaikki käy toivomme mukaan, jos sinä vaan itse lähdet. Sitten unelmamme toteutuvat, minä kelpaan Jöranille ja hänen sukunsa suostuu. Eikö meidän nimemmekin tule muutettavaksi. Ei suinkaan meidän nimemme tule olemaan enää Cröell?

LlSBETA: Rosencröell—Jöran Bjelke ja Lisbeta Rosencröell—minä luulen, että se on kaunis. Äiti, koska olet sen keksinyt?

SOFIA: Kun olen unetonna valvonut ja ajatellut sinun tulevaisuuttasi, niin ovat pienimmätkin seikat olleet tuhansin kerroin mielessäni. Tämä nimi tuli itsestään ajatuksiini, niinkuin olisi sen joku sanonut.

LISBETA: Äiti, minä tunnen, ettei voi käydä muuten kuin niin. Uskotko, se oli herran enkeli itse, joka kuiskasi sinulle tämän nimen. Se on minusta niinkuin jo kauan tapahtunutta ja vanha asia, että nimemme on Rosencröell. Se on unta että olemme Cröellejä.

Mutta äiti,—monta kertaa olen ajatellut,—sano minulle, kuinka sinä,
Gyllenstjernan tytär, tulit suostuneeksi aatelittomaan?

SOFIA: Kysy pikemmin, kuinka minä en vieläkään ketään muuta valitsisi kuin hänet. Naiset kadottavat oman aateliutensa, kun menevät naimisiin. Mutta heidän salainen tehtävänsä silloin on korottaa aateliseksi se mies, jonka kanssa he ovat vihityt. Kaikki aatelissuvut ovat täytyneet kerran syntyä. Se on vaimojen näkymätön työ. Ja sen työn minäkin aijon tehdä.

SOFIA: Niin näyttää ainoastaan ulkoapäin. Mutta minä sanon sinulle: melkein jokaisella on jotakin semmoista sydämmeen kätketty, josta voi synnyttää aateliuden. Ainakin Samuelissa on sitä. Se täytyy vaan oikein löytää. Ja minä olen löytänyt. Hänen käytöksensä on tosin hiomaton. Isänsä kanssa alituisilla kauppamatkoilla on hän aina elänyt vaan talonpoikien seuroissa ja heidän kömpelöt tapansa ovat häneen tarttuneet. Mutta se ei merkitse mitään. Kun Samuel Cröell kerran kasvaa suureksi, niin hänen kömpelyytensä muuttuu muodiksi ja sanotaan hienoksi. Hänen sydämmessään on aateliuden lunnassana.

SOFIA: Siitä tavasta, jolla hän kohtelee vihollisiansa, siitä tavasta, jolla hän säälimättä musertaa heidän aikeensa ja samalla antaa heille anteeksi kaikki parjaukset häntä itseänsä vastaan,—siitä, että hän on rohkea, että hän on leijonan rohkea.

LISBETA: Se on voinut näkyä vaan meidän pienissä oloissamme— raatihuoneen edessä ja pormestaria vastaan.

SOFIA: Se kaikki on samaa siellä suuressa valtakunnassa. Kysymys on vaan siitä, kuinka siirtää hänet pienistä oloista suuriin. Ja sinä näet, että hän nousee niinkuin kotka pilvien tasalle.

SOFIA: Yksi häneltä puuttuu. Hän ei tahdo tietää Luteruksesta eikä Kustaa Aadolfin sankaritöistä Saksanmaalla,—juuri siitä, joka täyttää kaikkien tosiylimyksien mielen.

LISBETA: Niin, ei Jörankaan puhu muusta. Aina hän kertoo minulle niistä heidän retkistään ja tappeluistaan. Vrangel on hänen ihanteensa.

SOFIA: Samuelin ihanteet eivät ole sielläpäin. Mutta olkoon, että hän osaa käyttää rohkeuttansa vielä vasta karhunpyynnissä. Ajattele, että sama rohkeus kerran palvelisi valtakunnan asioita! Se sytyke vaan on löydettävä, joka hänet sytyttää. Ja minä luulen, että kohta sen löydän. Ehkä olen jo löytänytkin.

SOFIA: Sinun tähtesi päivin, sinun tähtesi öin, oma lapsukaiseni. Malttia vaadin vaan sinulta ja Jöraniltasi. Tässä tulee tapahtumaan suuria asioita, tai ei mitään, ja silloin kaikki jää entiselleen.

LISBETA: Kaikki jätän sinun haltuusi. (Kuuluu portinkolkutus). Ah, se on Jöran! (Ikkunalla): Se olikin vaan isä!

NELJÄS KOHTAUS.

SAMUEL CRÖELL (tulee vasemmalta peräovelta, laahaten Pekan kanssa perässään suurta, lumista karhuntaljaa.): Hii, hoo! Sisälle vaan! Katsokaa, katsokaa, mitä minä tuon! He-heei! Näin suurta taljaa ei ole kellään koko kaupungissa.

SOFIA: Viekää herrantähden pois. Katsokaa kuinka paljon lunta te tuotte mukananne!

SAMUEL CRÖELL (Pekalle, joka on pudistanut lumen hänen hartioiltaan):
Vie se ja lämmitä ja tuo sitten tänne takasin. (Pekka vie taljan pois).
Sofia, minne me ripustamme sen?

SOFIA: Samuel, ensin tervehditään, ensin kysytään, kuinka sinä olet voinut, ensin suudellaan kädelle!

SAMUEL CRÖELL: Ha-ha-ha. No terve sitten ja kuinka sinä olet voinut? Hyvin, näen minä!—Ja sinä, Lisbeta, tule tänne syliin, tule-tule! (avaa sylinsä.)

LISBETA: Mutta muista, isä, minulla, on uusi kaulus—se rutistuu niin helposti.

SAMUEL CRÖELL: Tule, tule! (Ottaa Lisbetan syliin). Voi sinä minun
Liisukkani.

SAMUEL CRÖELL: Ahaa, se on totta, tänään tulee Jöran—suo anteeksi
Lisbeta. minä en muistanut, älä viitsi nyyhkytellä.

SOFIA: Lapseni, isä on varmaan tuonut sinulle tuliaisia,—jotakin muuta kaunista.

SAMUEL CRÖELL: En ole mitään tuonut, ei ole päähäni pälkähtänyt. (Itsekseen): Kuinka minä todellakin—! Enkö minä rakasta lastani?— (Lisbetalle): Lisbeta, Lisbeta, anna anteeksi, kuuletko! (Jonkun ajan kuluttua): Hahaha. mitä joutavata! No nyt tulkaa kuuntelemaan mitä minulla on kertomista matkoiltani! (Lisbeta poistuu vasemman peräoven kautta). Olimme karhun pyynnillä, vaan emme mitään saaneet. Korvessa nousi pyry, niin kauhea, niin armoton, etten semmoisessa ole ikinäni ollut. Kohta ensimäisenä päivänä me jouduimme siihen mylläkkään. Ja tiedäppäs, se saavutti meidät suurella aukeamalla, me eksyimme, emme nähneet eteemme mitään,—kun pääsimme metsän rintaan, oli pimeä yö—ja siinä sitä oltiin.

SAMUEL CRÖELL: Ehk'en olisi ellei olisi ollut Pekka mukanani—se mainio Pekkani—voi kuinka minä rakastan häntä—me tulimme kuin veljiksi tällä matkalla.

SAMUEL CRÖELL: Minä jo luulin, että palellumme. Mutta Pekka kaivoi suojaiseen paikkaan kuopan lumeen, hakkasi havuja, peitti pohjan niillä, pani niitä kuopan yläpuolellekin ja ajoi lunta päälle. Sinne me kömmimme kuin kaksi karhunpentua. »Tulehan tänne syliini,» sanoi hän.— Ja niin me makasimme koko yön sylikkäin Pekan kanssa, eikä kylmä päässyt kouristamaan.

SAMUEL CRÖELL: Ja kun minä makasin siinä ja pitelin käsilläni Pekan kaulasta, niin en minä ajatellut teitä eikä kotia, vaan minä olin niinkuin hänen poikansa, joka oli turvautunut häneen. Muistelin niitä menneitä aikoja, jolloin minä seurasin isääni pitkillä matkoilla salomaiden ja korpien halki—ja rakastin vastuksia ja vaaroja ja kärsimyksiäkin, niin, ja sitten kaikkia semmoisia kuin Pekkakin, sydänmaan lapsia. Kuinka paljon minua viisaampi, voimakkaampi, uskaliaampi, neuvokkaampi oli Pekka, jonka rinta rauhallisesti nousi ja laski minua vastaan: minä makasin hänen vieressään niinkuin lapsi, joka vielä tarvitsee suojelijaa. Tunsin itseni onnelliseksi ja iloiseksi, ja kun vihdoin nukuin, näin unta että kaikki minun elämässäni oli muuttunut, että minä asuin maalla laajassa savupirtissä rohkeiden ja suurien talonpoikien kanssa, ja me valmistuimme hiihtomatkalle karhua kiertämään ja he hymyilivät minulle ystävällisesti ja tutkivat silmistäni pelkäsinkö minä. Voi niitä metsiä ja huurteisia honkia, joihin me olisimme kohta uponneet—! Siellä hän jo hilaa taljaa.

PEKKA (vetää taljan sisälle, taputtaa Samuel Cröelliä olalle): No lämmin se on nyt—onneksi olkoon, hyvän sait taljan Paavolan äijältä, oikeen hyvän. (Menee.)

VIIDES KOHTAUS.

SOFIA: Hän pani kätensä sinun olallesi Samuel, se nyt meidän täytyy lopettaa. Kun kerran olet siinä asemassa, missä olet, älä unohda, että heitä täytyy aina pitää jonkun välimatkan päässä.

SAMUEL CRÖELL: Niin eikö olekin! Katso kuinka tuuhea ja pitkä karva,— uh! Sanoppas, sanoppas minne me ripustamme sen. Missä ovat minun vasarani ja naulani.

SAMUEL CRÖELL: Ei, minä tahdon sen ylös, käpälät hajalleen joka suunnalle, noin: hää! Niin se oli hänelläkin, Paavolan äijällä. Pois nuo rimssut ja ramssut, ne ovat minua jo kauan harmittaneet. Minä tahdon nähdä jotakin yhtä suurta, voimakasta, enkä välitä pikkukoristuksista, ei mitään nauhasia!

SAMUEL CRÖELL (puhuu seuraavat sanottavat lyödessään taljaa kiinni seinään): Sieltä.

SAMUEL CRÖELL: Ei tämä talja ole mikään palkinto minulle. Minä en voinut olla sitä vastaanottamatta, kun Paavolan äijä vesissä silmin sen minulle antoi. Kuvaile, erota lapsestaan ikiajaksi!

SAMUEL CRÖELL: Niin se on, niin se on, mutta joskus tulee niin repivä sääli, niin armoton surku, ettei voi muuten menetellä, ei aina, mutta joskus, kun oikein sattuu.

SAMUEL CRÖELL: Olen kyllä. Edellisessä otossa viisi poikaa päästin— lyhyellä kynänvedolla.

SAMUEL CRÖELL: Oh, minä tiedän monta pappiakin, jotka ovat merkinneet kirjoihin kuolleeksi ja siten vapauttaneet. Sofia, ajattele, oma lapsi, juuri parhaasen ikään tullut, joka juuri on alkanut miettiä ja elää, jossa on talon koko toivo—semmoinen lähetetään vieraille maille, ajetaan surman suuhun, laumassa niinkuin karja. Tiedätkö, Sofia, mitä se on heille, noille yksinäisille ujoille salomaan asukkaille! Epätoivoissaan he jättävät talonsa. Kokonaiset kyläkunnat pakenevat sotaväen kirjoittajan tieltä.

SOFIA: Samuel, sinä sanot meidän miehet pelkureiksi,—mutta Kustaa Aadolfin kenraalit ylistävät heidän rohkeuttansa. Sinä unohdat, että he taistelevat Saksassa pyhän asian edestä, protestanttisen uskon puolesta.

SAMUEL CRÖELL: Minä nyt niistä pyhistä uskoista viis! Ryöstöretkiä ne ovat kaikki. Ja heitä ylistetään vaan pahan omantunnon vuoksi. Kas niin, Sofia, nyt se on valmis, eikö ole mainio! Tule nyt istumaan tänne sen alle. Nyt se on aivan kuin Paavolassa,—kunpa meillä vaan olisi oikein iso pirtti. Istu tähän.

SOFIA: Minä tahtoisin puhua vielä äskeisestä. Sinä rakastat noita Pekkojasi ja pirttejä ja hiihtoretkiä, ja pilkkaat uskon pyhää taistelua. Sinun pitäisi elää enemmän valtakunnan suurissa asioissa, Samuel. Etkö näe, että kaikki, jotka ovat korkealla, myöskin korkeita asioita ajattelevat,—ja kaikilla on uskontuli.

SOFIA: Sinulla ei ole mitään makua sinnepäin. Samuel, sinä olet ja tahdot olla jokapäiväinen. Sinulla ei ole koskaan ollut semmoista uskoa eikä semmoisia ajatuksia,—(hillittömästi:) jotka voisivat hankkia sinulle aateluuden!

SAMUEL CRÖELL: Minä aateliseksi! Ha-ha-ha! He söisivät minut elävältä. Ei, Sofia: kyllä he ovat vihoissaan minulle muutenkin. Kun oikein tuumitaan, niin se taitaa olla meidän kaikkien onneksi, ettei minulla ole uskoa eikä ajatuksia.

SOFIA: Hän tahtoi sinua tavata virka-asiassa, mutta kun sanoin, etten tiennyt milloin sinä palaat matkoiltasi, jätti hän tänne paperin, joka on hänelle takasin lähetettävä sittenkuin sinä olet kirjoittanut sen alle.

SAMUEL CRÖELL: Minä haastetaan hovioikeuteen siitä, että olen ottanut vastaan lahjoja ja kavaltanut kruunulta sille kuuluvia sotilaita. Syyttäjänä on Törnskjöld—Jaakko ystäväni—ja ilmiantajina: kuule Sofia, kaikki ystäväni: Plantin, Menscheffer ja pikku Hinriksson. Mutta eivätkö he pöllöpäät ymmärrä, että semmoisesta seuraa minulle kuolemantuomio!

SAMUEL CRÖELL: Mitä sanot, Sofia? Ei suinkaan Menscheffer, Törnskjöld tahdo, että minä menettäisin henkeni?

SAMUEL CRÖELL: Mutta, kuinka sitten—? He tietävät varmaan, että heidän syytöksensä tuopi minulle kuolemantuomion?

SOFIA: He tahtovat vaan, että sinä poistuisit ja jättäisit heille sijaa. Kuinka sinä poistut, on heille yhdentekevä.

SAMUEL CRÖELL: Tietysti, tietysti he tahtovat vaan sitä. Oh, kuinka jo ehti sydäntäni kouristaa.

SAMUEL CRÖELL: Tiesinhän minä, että he olivat napisseet minun ylennystäni vastaan, mutta että asia olisi ollut näin totinen, en voinut aavistaa. Ettei tulla ensin puhumaan!—Mitäkö aijon tehdä? Sofia, minä jätän kaikki vapaaehtoisesti. Minä palajan takasin metsiini: minä en kuulu tähän maailmaan.

SAMUEL CRÖELL: Ei. Tässä ei ole kysymys mistään oikeudesta. Jos he luulevat toimittavansa sotaväen kirjoituksia paremmin, niin ottakoot minun virkani. Minä en väitä, että olisin siihen kaikista sopivin. Päinvastoin minä vihaan koko virkaa.

SOFIA (hätääntyneenä): Ei-ei, se on mahdotonta, että niin olisi,— jotakin tässä täytyy olla väärin ajateltu. Sinä et saa heittää suurta tulevaisuuttasi. Sinä pyrit korkealle ja sinä tulet korkealle, Samuel, Samuel.

SAMUEL CRÖELL: Kun ummistan silmäni, kulkee minun ohitseni synkät kuvat. Siellä maan sydämmessä, Sofia, jospa sinä tietäisit mitä siellä tapahtuu. Koko lääni on kuin tyhjäksi ryöstetty. Ryöväritkö, luulet. Ei, vaan me virkamiehet. Erittäinkin minä, sotaväen ottaja. Mutta myöskin kaikki muut; voudit, papit, piispat, maaherrat ja itse kenraalikuvernöörikin. Ajattele tuota loppumatonta sotaa vieraalla maalla—asettaa joka vuosi tuhansia miehiä kaatuneiden sijaan, maksaa mahdottomia sotaveroja. Ja kaikki, jotka herran ja virkamiehen nimeä kantavat, ne kiskovat, ettei vaan viimeinen mehu ennättäisi muiden käsiin. Vääryyksillä ei ole mitään rajoja. Ja minä näen edessäni silmiä, ne ovat niinkuin sammuva hiillos, joka ei enää voi liekehtiä.— Herrat tahtovat tuomita minua: Se on niinkuin tuomio minulle, etten ole ennen paennut heitä. Ja minä otan vastaan sen tuomion ja pakenen, ja pesen käteni.

SOFIA: Samuel, minä tunnen sinut, sinä teet sen, minkä kerran sanot.
Mutta nyt sinä et saa. Sinä et ajattele minua etkä Lisbetaa. Sinulle
voi olla mahdollista elämä savupirtissä, meille ei.—Ajattele, ajattele
Lisbetaa!

SOFIA: Tänäpäivänä hän odottaa sulhastansa. Elämä aukenee hänelle. Hän ei mitään aavista. Toivoo vaan, että Jöran saisi kerran vanhempainsa siunauksen. He tahtoisivat pojallensa aatelisneidin.

SAMUEL CRÖELL: Tyttö on vielä alaikäinen.—Taitaa olla todellakin rakastunut.

SOFIA: Se sama Liisukkasi, jota sinä olet polvellasi hypittänyt ja joka repi kätösillään sinun partaasi!

SAMUEL CRÖELL: Jos vaikka tahtoisinkin, en voi: sinä tiedät, että minua uhkaa kuolemantuomio.

SOFIA: Sinä et tahdo. Samuel Cröell ei säikähtäisi kaikkien nurkkakirjurien salavehkeitä.

SAMUEL CRÖELL: Asiani on ilmiannettu. Minä olen tehnyt sen, mistä olen syytetty, ehkä enemmänkin. Todistuksia ei puutu.

SOFIA: Niin, Samuel, onhan Ruotsissa mahtava hallitus. Katso ylös, Samuel, ja katso sitten ylhäältä alas. Täällä on vaan joukko paikallisia pikku mahteja, merkityksettömiä ja äänettömiä, tuolla on kaikki mahti ja voima.

SAMUEL CRÖELL: Kuinka sinä osaat ottaa kaikki yhteen kouraan.
»Paikallisia mahteja!» Mutta mitä sinä tarkoitat?

SOFIA: Niin, sinä! Eihän sinultakaan puuttune todistuksia heitä vastaan. Näytä Ruotsin hallitukselle, mitä täällä tapahtuu. Ja he saavat palkkansa.

SAMUEL CRÖELL: Sinä tarkoitat, että kantelisin Ruotsiin heidän vääristä ylöskannoistansa ja nylkemisestänsä. Kaunis soppa siitä syntyisi: Jordan, Savonlinnan maaherra, ensimäisenä hirsipuuhun, sillä hän on kruunun suurin varas, Metstake kädettömäksi, Rosenhane viralta, Törnskjöld kunniattomaksi, ja itse Mörner, kenraalikuvernööri, pahasti kiinni ja suuri tahra maineelle ja hänkin viralta. Samaa tietä menisi piispa ja hänen koko häntänsä.—Ei, Sofia, minun tulisi heitä sääli, se tehtävä sopisi itse paholaiselle.

SOFIA: Mutta sinä hankkisit oikeutta kansalle, niille, joiden »silmät ovat kuin sammuva hiillos».

SAMUEL CRÖELL: Mitä sanoit?—Sanoitko: oikeutta? Onko sinun tarkoituksesi, että minä nousisin kansan puolesta? Sinä tarkoitat: ei mitään kostoa, ei mitään hengen asiaa kellekään, vaan ainoastaan oikeutta sorretuille. Että Ruotsin hallitus tuomitkoon ja auttakoon?

SOFIA: Minun vaikutukseni Tukholmassa ei ole vielä loppunut. Koska hyvänsä pääset vaikkapa itse Oxenstjernan puheille. Hän on nyt Ruotsin mahtavin mies.

SAMUEL CRÖELL: Ja minä esittäisin asiat niinkuin ne ovat, liioittelematta, rauhallisesti,—juuri niinkuin ne ovat.

SAMUEL CRÖELL: Sinä annat minulle ajatuksen, joka sykähyttää kaikki veret minussa. Sinä annat minulle elämäni. Yhdellä sanalla toit minut siihen, mitä olen hamunnut aina enkä löytänyt. Sofia, jos uskallat vaan sinä!

SOFIA: Sinun kanssasi, Samuel, uskallan vaikka mitä! Tuomitkoot he vaan sinut kuolemaan. Ennenkuin tuomio täytetään, sinä kutsutaan Ruotsiin.

SAMUEL CRÖELL: No aateloitse minut sitten! Eteenpäin tuntematonta tulevaisuutta kohden! Kaikki mitä olemme nähneet edessämme soluu nyt pois, ja me emme tiedä mitä meitä odottaa huomenna, mitä tunnin kuluttua. Ah, Sofia, tämä on niinkuin aurinko nousisi ja minä lähtisin hiihtämään tuntemattomalta vaaralta. Minä en näe mitään, en mitään! Tässä (näyttää, rintaansa) vaan on matkan mitta ja ainoa tieto!

SOFIA (itseksensä): Nyt hän on lentoon lähtenyt. (Ääneen): Samuel, viisaasti ja varovasti on alku tehtävä.

SAMUEL CRÖELL: En tiedä, en tiedä mitään, enkä näe eteeni. Tiedän ja näen vaan yhden: oikeus! Siinä on minun viisauteni ja varovaisuuteni.

KUUDES KOHTAUS.

LISBETA (juoksee sisään): Äiti, äiti, Jöran on portailla,—ratsun selässä.

SOFIA: Lapseni, yksi asia lupaa minulle. Paljon voi kohta tapahtua, paljon odottamatonta, paljon semmoista, mikä uhkaisi pettää kaikki toiveemme. Mutta kuinka näyttäisikin synkältä, älkää kadottako malttianne, sinä ja Jöran.

LISBETA: Sinuun panen kaiken toivoni, sinä tee kaikki, me emme voi mitään ilman sinua.

SOFIA: Kohta voi näyttää, niinkuin me olisimme häviön partaalla ja ihmiset tulevat laulamaan meille hautausvirsiä;—

SOFIA:—mutta älkää hätääntykö. Minä luulen, että asiamme on nyt varmempi kuin koskaan.

SOFIA: Minä olen herättänyt hänessä sen suuren, joka on hänet aateloitseva. Hetki vielä ja tuli on leimahtanut, eikä Suomessa kohta kerrota muusta kuin hänestä, Samuel Cröellistä.

LISBETA: Olen, olen. (Aukasee etehisen oven, jonka kautta näkyy näyttämölle nuori ritari. Riisuttuaan miekkansa ja päähineensä tämä pysähtyy kuuntelemaan Sofian tervehdystä.)

SOFIA (kynnyksellä): Terve tuloa, nuori herra, matalaan majaamme. Sinun kirjeesi olemme saaneet ja tiedämme vanhempiesi vaatimuksen. Kun tulet jälleen Tukholmaan ja tervehdit vanhempiasi, sano heille: Sofia Cröell ei itse suostu meidän avioliittoomme, ennenkuin aateliskruunu kaunistaa hänen tyttärensä nimeä!

TOINEN NÄYTÖS.

ENSIMÄINEN KOHTAUS.

ROSENHANE, METSTAKE, JORDAN, TÖRNSKJÖLD ja muita aatelisherroja;
vouteja, vallesmanneja ja palvelijoita.

ROSENHANE: Terve tuloa, korkea-arvoiset herrat. Terve tuloa, Jordan, pitkältä matkaltasi.

JORDAN: Neljä hevosta olen ajanut näännyksiin. Tässä nyt olen pitojen koristuksena, ha-ha-ha!

ROSENHANE: Terve tuloa Metstake, vanha sotaveikko. Paisut, paisut vaan yhä.—Terve tuloa kaikki yhteisesti ja jokainen erikseen!

Olen pyytänyt teidät kokoon erihaaroilta tänne Viipuriin. Se on kenraalikuvernööri Mörnerin tahto. Hän on matkoilla ympäri läänejänsä ja halusi poiketa tänne meille viettääksensä jonkun hetken vanhojen sotatoverien seurassa.

ROSENHANE: Panen toimeen sotaväenkatselmuksen hänen kunniakseen, ja sitten pidot. Katsokaa että otatte vastaan iloisesti: ettei näkyisi ainoatakaan hapanta naamaa! Ei juhlallisesti, ei aristellen, ei äänettöminä. Hän on niitä Saksan sotakarhuja, on tottunut meluun ja rakastaa pitoja.

METSTAKE: Joskus, muistan, taistelun kuumimmassa tuoksinassa, hän saattoi sanoa toisen korvaan: entäs se Weimarin olut, veikkonen! Ja kannusti hevosensa eteenpäin.

ROSENHANE: Ja nyt kun hän on meidän erämaihimme joutunut, on iloinen hetki hänelle kahta arvokkaampi. Niinkuin meille jokaiselle! Kuka kärsisi surullisia naamoja tai tyytymättömiä puheita. Valmistukaa, valmistukaa; älköön olko yhtäkään selvää sielua! Parasta että huudatte kaikki yhteen suuhun kun hän tulee, niinkuin vaan joku hyvä ystävä saapuisi juomaseuraan.

Hei, palvelijat, kantakaa esiin mitä hyvää teillä on. (Palvelijat kantavat esiin ruokia ja juomia).

Metstake, Käkisalmen herra, olen kuullut, että sinä syöt puoli härkää yhdessä ateriassa. Syöppäs kokonainen tällä kertaa.

ROSENHANE: Ha-ha-ha, vieläkö mahtuu alustuskin!—No översti Jordan, Savonlinnan herra, olen kuullut sinun tyhjentävän kannun olutta yhdessä siemauksessa. Tyhjennäppäs kaksi tällä kertaa.

ROSENHANE: Niinpä näkyy. Varo itseäs Jordan! Sinä olet suuri suustasi kun olet juovuksissa ja mahdoton hallita: joskus olet tehnyt asioita, joita ei selvänä voi enää parantaa. Ei liiaksi! Ei liiaksi, Jordan! Muista!

ROSENHANE: No-no, Jordan. En tarkoittanut pahaa. Urhoollisuutesi Lytsenillä kieltää sinua solvaisemasta, vaikka joisit sekä järkesi että koko pääsi.

JORDAN: Tuohon käteen, sotaveikko. Silmää räpäyttämättä teen kunniaa vapaaherrallesi, eikä jalkani horjahda.

ROSENHANE: No istukaa kaikki ja nauttikaa, mitä tarjona on. Hei
Törnskjöld siellä! Miksi niin alla päin?

ROSENHANE: Sano, Törnskjöld, mikä painaa sinua? Kas tässä, koetetaan, eikö Suomenkin olut saa suruja pakoon. Hei!

TÖRNSKJÖLD: Malttakaa jo oluenne kanssa. Silloin kuin me täällä huoletoinna mässäämme, käy paholainen irrallaan, ja minä hetkenä emme aavistakaan, voi olla keskellämme.

Liian kevyesti katsotte asioita. Kun hän Ruotsista sai armokirjan kuolemantuomiosta, te kaikki sanoitte itseksenne: no, jääköön hirttämättä mies pahanen. Ja luulitte, että kaikki oli niinkin hyvä, Samuel Cröell muka syrjään sysättynä. Ja hiljaa olikin kaikki. Mutta se oli vaan valmistusaika. Pirullinen juoni on alkuunpantu meitä vastaan. Samuel Cröell esiintyy jonkinlaisella valtakirjalla varustettuna. Hän antaa ilmi muka meidän virheitämme, matkustelee, kerää todistuksia meitä vastaan syyttääkseen meitä hovioikeudessa. Varokoon jokainen itseänsä. Ei ole hyvä mässätä ja iloita.

TÖRNSKJÖLD: Sanoin vaan missä myrkky on. Olen saanut tietää, että Cröell lähestyy Viipuria, on aivan lähellä. Voi olla täällä milloin hyvänsä. Hän hakee herroja kuin korppi haaskaa.

JORDAN: Itse Pehr Brahe on puolellamme. Tahdotko kuulla? (Vetää kirjeen povestansa, lukee:) »Kunnon Jordan!»—Alku ei kuulu teihin, mutta mitä lopussa seisoo, sen saatte tietää. Avatkaa siis korvalaukkunne! »Mitä siihen mieheen, Samuel Cröelliin, tulee, joka syyttää sinua ja monta muuta maan rehellisistä alamaisista, kaikenlaisista törkeistä rikoksista, niin käsken minä sinua ottamaan häneltä valtakirjan niinkuin kunniattomalta ja lähettämään hänet Turun linnaan, tai, jos se näkyy sopimattomaksi, pistämään hänet Savonlinnan muurin alle, minne ei päivä paista eikä kuu kumota.» Häh? Mitä sanotte?

JORDAN: En voinut panna toimeen käskyä. Hän veti esiin armokirjan, jolla oli saanut takaisin kunniansakin ja näytti valtakirjan. Sen alla oli nimi—Aksel Oxenstjerna, valtakansleri.

JORDAN: Hän nimitetään, paitsi Viipurin ja Savonlinnan, myös Käkisalmen ja Inkerinläänin viskaaliksi, toimeenpannakseen tutkintoja kaikkien virkamiesten väärinkäytöksistä, laittomista ylöskannoista siellä.

JORDAN: Niin, veli Metstake, sinä olet Käkisalmen maaherra, pidäppä nyt puoliasi! No, no, ei tarvitse mennä noin kalpeaksi. Enemmän häränpaistia, palveliat!

JORDAN: Olen ollut. Kehenkä se kuuluu? Kreivi Brahe itse julisti kaikki todistukset minua vastaan mitättömiksi pikkuasioiksi, ja minä vapautettiin.

TÖRNSKJÖLD: Se oli silloin. Nyt on jotakin suurempaa.—Tietysti, syytös on nytkin perätön. Sinä muka olisit vastaanottanut verovoudeilta lahjoja ja jättänyt heidän tilinsä tarkastamatta!

ROSENHANE: Rauhoittukaa, korkeat herrat. Kiivautenne on ymmärrettävä, mutta miksi käytte toisianne vastaan, kun on teillä yhteinen vihollinen? Sanon vieläkin: rauhoittukaa! Ei ole eikä voi olla mitään vaaraa Samuel Cröellistä. Kaikki ovat häntä vastaan. Itse Mörnerkään ei voi häntä kärsiä.

Ja jos Oxenstjerna näyttää suosivan, niin vaan siksi, että on kaukana eikä tunne tuota alhaista miestä.

TÖRNSKJÖLD: Ette tiedä missä on pahan alku. Se on Sofia Cröell. Hän on sukua Oxenstjernalle, ja Jöran Bjelke, tuo maitonaama, on Cröellin tuleva vävy. Siitä johtuu suosio.

TÖRNSKJÖLD: Kostaa meille. Hän olisi tahtonut Samuelinsa aateloida, mutta me hänet syrjäytimme.

Naurakaa, kuka voi! Minä sanon teille: se vaimo on rohkeampi kuin yksikään teistä, ja viisaampi kuin käärme. Tarkoitus on hänellä tämä: Samuel tekee kruunulle suuren palveluksen, kun palauttaa takaisin, mitä me muka olemme talonpojilta liikaa ottaneet. Ja palkinnoksi täytyy kruunun nyt hänet aateloida. Sofia Cröell on parhaallansa Tukholmassa uusia verkkoja meitä vastaan kutomassa.

ROSENHANE: Kaikki näät sinä mustana. Tiedättekö mitä Aksel Oxenstjerna sanoi meille kenraaleille, kun me palasimme Saksasta Tukholmaan ja esitettiin holhojahallitukselle?—»Tervetuloa veikot kotimaahan», hän sanoi. »Sillaikaa kuin te Saksaa myllersitte, valmistin minä täällä kotona teille rauhaisia leposijoja. Olen kirjoituttanut uuden hallitusmuodon. Koko maa on jaettu teidän hallittavaksenne. Kaikki on järjestetty. Te olitte Saksassa överstejä, majoreja ja kenraaleja. Nyt te tulette olemaan täällä kamreereja, hovineuvoksia ja kuvernöörejä. Levätkää nyt sodan vaivoista, levätkää rauhan aikana. Ruotsin hallitus on pitävä huolta siitä, että palkkanne rauhan toimissa on oleva vähentymättä sama kuin ennen sotapalveluksessakin.»—Näin hän sanoi. Nytkö jo Ruotsin hallitus kadehtisi palkkojamme. Nytkö jo unohtaisi vanhat sotaurhonsa, jotka puhtaan uskon puolesta taistelivat vieraalla maalla, unohtaisi jonkun jyväkapan tähden, joka on moukilta liikaa otettu. Hei veljet, heittäkäämme turhat huolet ja pelot.

JORDAN: Tämän kannun ja sen sisällyksen annan palkinnoksi sille, joka parhaan rangaistuksen keksii.

METSTAKE: Sinä Törnskjöld, Cröellin vihaaja, varmaan parhaan vastaanoton tietäisit.

2:NEN AATELISMIES: Minä valjastaisin pään puolelle yhden hevosen ja jalkojen puolelle toisen ja ajaisin hänet kahtia.

3:S AATELISMIES: Minä sitoisin kymmenen talonpoikaa hänen käsiinsä ja jalkoihin ja nostaisin hänet riippumaan leuastaan koukkuun.

TOINEN KOHTAUS.

SAMUEL CRÖELL: Sain kuulla että herrat ovat koossa. Minulla on asiata jokaiselle teistä. En voi olla tilaisuutta käyttämättä.

METSTAKE: Milloin hyvänsä voi kenraalikuvernööri olla täällä,—tuo mies häiritsee vastaanottoa.

JORDAN: Vereni kuohuu ilmankin. Syyttäkää itseänne, jos annatte tuon miehen jäädä.

ROSENHANE: Isäntävalta tässä on minulla. Samuel Cröell! Sinä olet ollut ennenaikaan minun palveluksessani. Jo silloin näin sinun kykysi, ja tahdoin auttaa sinua eteenpäin. Nytkin vielä olen valmis parastani koettamaan. Heitä huono virkas, se sopii paremmin pimeälle salanuuskijalle, kuin sinulle, jolla on korkea otsa. Tule ystäväksemme! Kaikki olkoon unohdettu. Tähän istahdu joukkoomme. Jos et aatelinen vielä olekaan etkä sodassa ollut, sinun kykysi rauhan toimissa on sinut aateloitseva. Minä itse autan sinua ja puhun puolestasi.

SAMUEL CRÖELL: Puheesi kuulostaa ystävälliseltä. Suo anteeksi kuitenkin, etten tule liikutetuksi; minä olen liikutuksen jo kauan sitten karkoittanut virasta.—Tiedä myöskin, etten pyri aateluuteen. Tahdon vaan oikeutta, tahdon olla sokea kaikelle muulle. Ei ole minun syyni, että oikeutta ajaessani te jäätte pyörien alle.

JORDAN: Jos sinä tahdot oikeutta ja käräjiä, niin mene, hae esiin varkaita ja syytä niitä! Miksi olet meidän kimpussamme niinkuin verikoira.

METSTAKE: Katsos pöyhkeätä—! Minkä lain alle haastat esimiehesi ja päällikkösi?

ROSENHANE: Etkö ymmärrä, että se laki on kirjoitettu niille, jotka salaisesti tunkeutuvat aittaan, tai sille, joka pimeässä ryöstää matkamieheltä hänen rahansa.

SAMUEL CRÖELL: Mutta minä panen lain alle ne, jotka keskellä päivää mittaavat itsellensä toisen aitasta ja julkisesti ryöstävät vieraita rahoja. En näe teistä ketään, jonka nimi ei olisi tässä salkussani.

JORDAN: Sinä sanot meitä varkaiksi. Kunniani kautta! Häväistys ei ole ennen koskaan jäänyt kostamatta, Miekkas maalle! Mitellään. Vai varkaita ja ryöväriä! No, miekkas?

JORDAN: En ole minä mikään käräjämoukka, Tässä on minun lakini.
Tahdotkos maistaa!

SAMUEL CRÖELL: Humalainen sanoi ääneen mitä teillä on ajatuksissa.
Väkivalta on teidän lakinne.

JORDAN: Antakaa hänelle miekka, taikka naulaan hänet tuohon seinään.
Konna sinä, kavaltaja, palkattu salavakooja! Miekka antakaa hänelle!

ROSENHANE: Kunniavahti riviin kadulle! Sivus-upseerit vastaan! Jymisevät komennushuudot, muistakaa!—No. korkeat herrat, niinkuin ei olisi mitään tapahtunut: ilosesti vastaan, kaikki rintamaan ja paikoillenne. (Samuel Cröellille): Sali jääköön tyhjäksi.

KOLMAS KOHTAUS.

SOFIA: Nyt juuri laivalla Tukholmasta Jöranin seurassa. Kaikki on siellä muuttunut: Kristiina itse on valtaistuimella.

SAMUEL CRÖELL: Kuinka tänne löysit? Tämä on vaarallinen paikka meille.
Äsken juuri olivat päälle tulemassa miekkoinensa.

SAMUEL CRÖELL: Sen tiedän, ja häntä juuri odotankin. Sanoivat äsken, että hän jo olisi näkyvissä.

SOFIA: Varovasti, varovasti, Samuel! Et aavista mimmoiset monimutkaiset suhteiden langat nykyjään on Tukholman hovissa. Aateliston valta yhä kasvaa.

SAMUEL CRÖELL: Mutta laki varkaita ja ryöväreitä vastaan on yhä muuttumaton, tiemmä.

SOFIA: Sanon vaan: ole varovainen. Erittäinkin anna Mörnerin olla rauhassa. Hän on hovin suosiossa. Samoin Metstake, sota-ansioittensa vuoksi.

SOFIA: Juuri niitä kahta et saa kajota. Oh, Samuel, minä tiedän niin varmaan—niin varmaan, että niin on. Sinä et ymmärrä niitä asioita. Tukholmassa puhuvat Metstakesta paljon ja hänen sukkeluutensa ovat vielä päiväjärjestyksessä. Mutta joskin häntä, niin ei ainakaan Mörneriä, hovin nimenomaista suosikkia. Nyt erittäinkin, kun Kristiina on valtaistuimella. Hän on Suomeen lähetetty vaan parantamaan rappiolle joutuneita raha-asioitansa. Muuten eivät olisi hänestä tahtoneet luopua. Hän oli siellä kaiken seuran henki ja ilo. Ah, Samuel, niitä on niin paljon, paljon asianhaaroja ja suhteita, joista et mitään tiedä.

SOFIA: Niin. Luuletko, että häntä muuten olisi tämmöiseen erämaahan lähetetty.

SOFIA: Ah, Samuel, he katsovat Tukholmassakin näitä asioita sormien läpitse. Yleisesti kyllä kielletään, mutta yksityisesti myönnetään suosikeille vaikka mitä.

SOFIA: Mutta ymmärräthän,—jollakinhan täytyy palkita kotiin palanneet sotaherrat ja ylimykset.

SOFIA: Ei olekaan aikomus, että sinä ottaisit asian noin kuumasti. Voithan syyttää noita vähempiä, vouteja ja vaikka lainlukijoita. Mutta Törnskjöldiä ennen muita. Hän on kaiken alku. Miksi sinä tahdot saada ansaan juuri kaikkein ylimpiä. Tukholmassa ei sitä odoteta, ja sinä voit tulla hallitukselle epämukavaksi.

SAMUEL CRÖELL: Älä ota minulta uskoani, Sofia. Oikeushan juuri siinä onkin, ettei tee erotusta ylhäisen ja alhaisen välillä, vaan molemmat mitataan samalla mitalla.

SAMUEL CRÖELL: Jossakinhan täytyy olla korkeimman oikeuden paikan. Laki on annettu: täytyyhän olla siellä hallituksessa joku korkein, joka sydämmensä pohjasta tahtoo, että tämä laki täyttyisi. Se täytyy olla siellä jossain, vaikket sinä näe. No, jollei Kristiina,—hän on heikko nainen,—niin joku, joka hänen jälkeensä tulee, tai joka on hänen vieressänsä. Sen korkeimman, oikeamielisen hallituksen palvelija olen minä ja siltä olen minä saanut valtakirjan.

SAMUEL CRÖELL: Niinpä niin, se on minun uskoni, että oikeuden täytyy maassa tapahtua!

SOFIA: Ah Samuel, Samuel, me sorrumme. Sinä et tiedä kuinka mahtava on heidän valtansa ja kuinka vähäpätöiset me olemme heidän rinnallaan. Tuo kaikki vyöryy meidän päällemme vastustamattomalla voimalla.—Mörneriä syyttämään!

SAMUEL CRÖELL: Jollen uskoisi oikeuteen, niin olisin minä pieni ja vähäpätöinen heidän rinnallansa, mutta nyt ei ole voimassa minun vertaistani. Minä tunnen, että he ovat kaikki minun käsissäni.

SOFIA: Niin sinä kukistat heidät asemiltaan, sinä mullistat kaikki, mutta sitten, sitten kuin se on tehty ei sinulla ole voimaa vaatimaan itsellesi, mitä sinulle tulee.

SAMUEL CRÖELL: Vaatia itselleni ei ole minun asiani. Kuitenkin uskon, että oikeus tapahtuu minullekin: ja jos vaan hänen majesteettinsa asiaa oikeen ajan, ei hän ole kieltävä minulta aateliutta.

SOFIA: Anna anteeksi, että olen sinua kiusannut. Ota koko voimasi takasin, voimasi ja rohkeutesi. Älä pelkää, kaikki paperisi ovat järjestyksessä. Kuitenkin, ethän minulle suutu: ole varovainen, älä Mörneriä!

NELJÄS KOHTAUS.

MÖRNER (tulee melulla, seisahtuu Samuel Cröellin nähtyään): Mikä mies se on tuo musta haamu? Luulen tuntevani.

ROSENHANE: Samuel Cröell, kuninkaallinen viskaali,—teidän ylhäisyytenne! Käskin hänet äsken pois, hän ei ole totellut.

MÖRNER: Samuel Cröell? Olen kuullut, olen kuullut. Vai tuo se nyt on.
Missä toimissa hän täällä kuljeksii?

MÖRNER: Olen kuullut, olen kuullut. (Samuel Cröellin puoleen:) Sinusta, Samuel Cröell, on tullut korviini paljon valituksia. Liikut täällä vapaasti ja mahtavasti niinkuin mikäkin seudun hallitsija, yllytät rahvasta, loukkaat maan korkeata aatelistoa.

SAMUEL CRÖELL: Teidän ylhäisyytenne, minä ajan täällä lain ja oikeuden asiata. Olen yksinkertainen virkamies ja tilin toimistani annan kamarikolleegiolle Ruotsiin.

MÖRNER: Olen sinun kenraalikuvernoorisi. Ohitseni ja tietämättäni et saa mitään toimia.

SAMUEL CRÖELL: Teidän ylhäisyytenne, en parempaa pyydäkään. Ilmoitan siis paikalla, että salkussani kannan tällä kertaa kaksikymmentä kaksi eri syytekirjaa, näistä tärkeimmät maaherroja Johan Rosenhanea, Reinhold Metstakea, Mikael Jordania ja pormestari Törnskjöldiä vastaan. He kaikki ovat täällä. Jos suvaitsette, luen kohta syytekirjat julki. Se voi kestää vaan jonkun minuutin.

SAMUEL CRÖELL: Käkisalmen läänissä, joka on maaherra Reinhold Metstakelle uskottu, on lopussa kaikki kunnia ja oikeus. Kaikki rehellisyys on kuin hautakirstuun lyöty. Lainlukijat ja lautamiehet ottavat rahaa ensin kantajalta, sitten myöskin vastaajalta. Voudit, vallesmannit ja tuomarit, kaikki ovat punoutuneet niinkuin herneenvarret toisiinsa kiskoakseen yhdessä mitä köyhtyneellä kansalla vielä olisi jäljellä. Jos joku valittaa, sysätään hän takasin lyönneillä tai pannaan rautoihin. Nämät kaikki ovat yleisiä syytöksiä. Mutta minulla on erityisiäkin. Henrik von Blankenhagen—näin hänet äsken täällä—hän on myynyt 300 tynnyriä jyviä, jotka määrättiin Käkisalmen kaupunginkirkon korjaamiseen,—rahat omaan taskuunsa. Thomasson, tullininspehtori, on yksin Viipurin tullirahoista pidättänyt vääryydellä 8000 rikstalaria. Hän elääkin niin ylellisesti, ettei ruhtinaat vedä hänelle vertoja. Eikö hänkin ollut täällä? Mitä maaherra Metstakeen itseensä tulee, rajoitun tällä kertaa vaan pienempiin syytöksiin. Hän ottaa jokaiselta tuomarilta suuria rahoja muka käräjäverona. Se vero on tuntematon Ruotsin hallitukselle. Jokaiselta irtolaiselta hän ottaa rikstalarin. Sakkorahat pistää hän ja lainlukija omiin taskuihinsa—kruunu ei niistä saa vihiäkään.

SAMUEL CRÖELL: Jordan—hän on täällä,—Rosenhane—niinikään—
Törnskjöld, täällä—kuulkaa!

SAMUEL CRÖELL: Yksi syytekirja kuitenkin on vielä muita tärkeämpi, ja siitä ette tahtone jäädä tietämättömäksi. Se koskee teitä itseänne.

SAMUEL CRÖELL: Teidän suuret pitonne, juomingit ja ateriat,—missä ikänä liikuttekin,—maksavat liian paljon rahoja. Tuhlaavaisuutenne on tullut sananparreksi. Jokainen lapsi tietää tämän asian. No, tietäköön sen myöskin Turun hovioikeus. Olen koonnut todistettavia esimerkkiä. Onko se nyt laitaa, teidän ylhäisyytenne, että yhtenä ainoana yönä pelkkään juomatavaraan ja ruokaan menee 1,293 taleria. Köyhässä maassa!

MÖRNER (nauraa): Sekö sinun syytöksesi? Sehän on raportti kyökistäni ja syytös olisi ollut kokkimestariani vastaan tehtävä. Hän hankkii ruuat niinkuin juomatkin.

SAMUEL CRÖELL: Jostakinhan rahat tähän ylellisyyteen täytyy ottaa. Tileistä olen turhaan niiden lähdettä hakenut. Tileissä ei ole tätä postia. Ja kuitenkin minulla on tässä todistukset siihen, että nämät rahat ovat talonpojilta omavaltaisesti ylöskannetut, 1,293 talaria 24 äyriä. Se on syytökseni.

SAMUEL CRÖELL (antaa valtakirjansa Mörnerille): Olette sitäpaitsi vuosikausittain kantaneet veroja, joista Ruotsin hallitus ei tiedä mitään. Olette jakaneet ne maaherra Metstaken kanssa omaksi hyväksenne, ja lahjonut ylöskantomiehet. Tämä kaikki on todistettavissa.

MÖRNER (Luettuaan valtakirjan.): Tämän kirjan alla on nimi Axel Oxenstjerna, valtakansleri.—Te elätte täällä Suomessa kuin säkissä. Ettekö siis tiedä, että holhojahallitus on hajonnut? Ettekö tiedä, että Ruotsin valtaistuimella jo on hänen majesteettinsa Kristiina kuningatar? (Heittää valtakirjan Samuel Cröellin jalkoihin.) Sinun valtakirjasi on vanhentunut! Ehkä tahdot käyttää tilaisuutta hyväksesi ja pyytää minua toimittamaan sinulle uuden? (äänettömyyden perästä, kääntyen muiden puoleen): Mitä minä näen! (polkee jalkaansa maahan). Näinkö Suomen aatelismiehet käsittävät velvollisuutensa, kun kuulevat kenraalikuvernööriä solvaistavan!

ROSENHANE: Teidän ylhäisyytenne, anteeksi! Hämmästys tuon lurjuksen rohkeudesta on saanut meidät sanattomiksi. (Viittaa vallesmannille): Rautoihin!

(Samuel Cröell pannaan rautoihin. Mörner alkaa rauhallisesti
ja ylenkatseellisesti nauraa, vähitellen myös kaikki muut.)

TÖRNSKJÖLD: Teidän ylhäisyytenne, se on Samuel Cröellin vaimo, syntyisin Gyllenstjerna.

SOFIA: Valittakaa majesteetille, ratkaiskaa riitanne kuinka parhaaksi näette. Mutta nyt vapauta. Saat katua, ellet sitä tee.

USEAT ÄÄNET: Vankeuteen! Muurin alle hänet! Missä ei päivä paista eikä kuu kumota.

JORDAN (miekka kädessä): Käskekää, teidän ylhäisyytenne, minä teen oikeudenkäynnin lyhkäiseksi.

SOFIA: Seis, sanon. Te uskallatte hänen majesteettinsa Kristiinan valtuutettua!

MÖRNER: Valtakirja Kristiinalta itseltään!—Seiskaa! Takaisin! (Samuel
Cröell tuodaan takasin.) Emme häntä vielä vangitse. Irti raudat.
(Vapautetaan raudoista.)

MÖRNER: Tässä on valtakirja kuningattarelta itseltään. Kuinka se on jo tänne voitu saada.

MÖRNER: Sofia, näyttää niinkuin sinä itse olisit tämän meitä vastaan nostetun vainon takana, Sano suoraan, mitä sinä tällä tahdot?

MÖRNER: Oikeutta? Mitä vääryyttä on teille tehty? Ja jos on, eikö voi sitä sovittaa ilman tämmöisiä rettelöitä. Tulkaa järkiinne, hyvät ihmiset, sanokaa suoraan mitä haluatte: sinä Sofia, miksi matkustelet Tukholmassa, ja sinä Cröell, miksi täällä panet toimeen pahennusta.

SOFIA (Samoin.): Ah, kuinka tämä on tuskallista. (Samuel Cröellille): Samuel, mitä on minun vastaaminen. Hän voisi yhdellä sanalla luoda onnemme.

SAMUEL CRÖELL: Teidän ylhäisyytenne, sovinto välillämme voi tulla toimeen vaan yhdellä tapaa. Lakatkaa tätä kansaa ryöstämästä. Peruuttakaa kaikki omavaltaiset verot, erottakaa virasta kruunun hirttämättä olevat varkaat ja toimittakaa takasin ainakin osa niistä varoista, joita itse olette kruunulta pidättäneet.

MÖRNER: Houkka! Minä tarjosin sinulle armoa ja sinä latelet minulle sovinnon ehtoja. Luuletko sinä—! (Itsekseen): Maltahan, koira, vielä sinut kahlitsen! (Ääneen): Eteenpäin lähden matkalle. Tämä paikka minua inhoittaa. Hurraa hänen majesteetillensa! (Heittää valtakirjan Samuel Cröellille.)

VIIDES KOHTAUS.

SOFIA: Samuel, jos en olisi oikealla ajalla tullut, sinä olisit linnan kellariholvissa. Eikö se ollut kaikkivaltiaan oma viittaus sinulle, että olisit varovainen ja katsoisit eteesi?

SAMUEL CRÖELL (repäisten itsensä mittelöstä): Oh Sofia, sattumuksista ei riipu oikeuden asia. Jollet sinä,—jotain muuta olisi tapahtunut. (Kääntyy jälleen katsomaan).

SOFIA: Erilainen on meidän molempien usko. Itse olen sinut lentoon laskenut. Kunpa nyt voisin sinun lentosi hillitä!

SAMUEL CRÖELL: Oo! Niin totta kuin elän, olen minä murtava tämän läänin varasjoukon!

KOLMAS NÄYTÖS.

ENSIMÄINEN KOHTAUS.

3:S MARKKINAMIES: Saamme kuulla Pekalta. Hyvä olis kun tulis viskaali. Kuuluu pahoja sanomia; sotamiehiä ovat taas ruvenneet ottamaan. Ajavat väkeä kokoon joka taholta yhtaikaa, ettei enää tahdo päästä pakosalle.

PEKKA: Terve miehet! En ole pelkkä Pekka. Olen sihteeriksi korotettu.
Räisälästa tultuamme viskaali itse korotti. (Miehet nauravat).

PEKKA: Viskaali saapuu tänne kohta. Pitkiltä matkoilta tulemme, suurien salojen kautta. No tuokaas esiin eväitänne, nälkä on ja jano. (Istuu kivelle, vasemmalla).

PEKKA: No, no, en kaikkea hyvää saa yhtaikaa suuhuni, pankaa tuohon ympärille. Kuinka markkinat käy? (Rupeaa syömään.)

1:NEN MARKKINAMIES: Kaikki hyvin tähän asti. Viipurin puolelaisia odotamme turkiksia ostamaan.

2:NEN MARKKINAMIES: Vakoojat panimme tuonne vaaralle. Pelkäsimme sotaväen kirjoitusta. Jos näkevät herroja, kohta meille ilmoittavat, ja me hajoamme.

USEAT MARKKINAMIEHET: Mitä sanoo hän? Kuulkaa, kuulkaa! Onko viskaalimme taas jotain kepposia niille tehnyt? Kerro meille uutisesi!

PEKKA: Viskaalimme on aina liikkeellä. Ja suuri on aina hänen apajansa saalis.

PEKKA: Näätsen kun lasken sormillani, yks: erotimme pormestari Kröönin virasta, kaks: toimitimme Plankenhaakenin vankeuteen, kolme: tulli-inspehtori Tuomassonin kunniattomaksi ja suuret sakot, neljä: Savonlinnan maaherran Jordanin panimme viralta, viis: maaherran Meestaakin panimme viralta. Näätsen ei riitä yhden käden sormet. Otetaan toisen käden peukalo: Meestaakin jälkeen pääsi maaherraksi Tönsölti, samana vuonna hänelle toimitimme eropassit. Hän tosin nyt on päässyt sotakomisarjukseksi, mutta löyhällä istuu siinäkin se virkaheitto. Toisen käden etusormi: piispalle toimitimme kovat muistutukset Ruotsista. Mutta sinä armainen keskisormi, (huutaa): kenraalikuvernööri Mörneri on kutsuttu Ruotsiin nuhteita saamaan ja lähetetään täältä pois—Viroon!

PEKKA: Kaikki ovat kuin raivoisat pedot viskaalin jäljissä. Tahtoivat ottaa kiinni Räisälän käräjillä, kun jäimme yksin ja oli pimeä. »Viiltelenkö puukollani», kysyin minä. »Pistä puukkosi tuppeen, et saa kädelläsikään huitaista», hän vastasi.

PEKKA: Siihen olisi jäänyt kiinnipantavaksi. Ei tahtonut paeta eikä sallinut riipsiä. Mutta minä ihan viime hetkessä työnsin hänet rekeen ja läimäytin oritta piiskalla. Niin pääsimme. Muuten olisikin hukka perinyt. Sieltä ajaessa korotti viskaali minut sihteeriksi. En minä herroja pelkää!

PEKKA: Niin Tönsöltiä? No jos pimeällä vastaan tulis ja luulisin piruksi, en tiedä kuinka kävisi.

PEKKA: No näätkös. Herrat tähän aikaan kulkevat sotaväen kirjoituksissa. Se on se virkaheitto Meestaaki komisarjuksena siellä. Kansa kun näki herrain tulevan, kaikki sikseen heittivät ja pakenivat.

2:NEN MARKKINAMIES: Sehän meilläkin. Olemme sentähden panneet vahdit vaaralle.

PEKKA: Älkää mitään peljätkö. Niinkauan kuin viskaali on mukana, eivät he mitään vääryyttä uskalla tehdä. Kunhan vaan ette jätä meitä yksin, niinkuin Räisälässä. Kyllä minä Meestaakin hallitsen! Aseisinhan sitä viimein kuitenkin tullaan, mikäs siinä auttaa.

2:NEN MARKKINAMIES: Sinäpä sanoit sanan! Teemme kuninkaaksi ja ammumme jousillamme ja pyssyillä, kun viime tinka tulee.

TOINEN KOHTAUS.

SAMUEL CRÖELL: Mitä huudatte? Kyllä kai muutenkin herrat teidät löytävät! Vai ettekö pelkää?

SAMUEL CRÖELL: Näin minä ne vahtinne, kun tulimme ohi, vanha Paavola,
Rolli, Lahnas, kaikki tuttuja ja ystäviä. Käskin pois, eivät lähteneet.
Ihan turhaan siellä päiviänsä kuluttavat. Herrat tulkoot rauhassa.

SAMUEL CRÖELL: Sanoin: herrat tulkoot rauhassa, me emme enää pelkää herroja.

SAMUEL CRÖELL: Laillisesti ensin kokoonkutsukoot. Ei sotaväen ottoa markkinoina toimiteta.

1:NEN MARKKINAMIES: He tulevat rumpujen kanssa joka suunnalta ja mars vaan joka kymmenes mies.

SAMUEL CRÖELL: Jos sotakomisarjuksen rumpu kuuluu, sitä ei saa paeta.
Me jäämme paikoillemme, ja minä kiellän toimituksen.

1:NEN MARKKINAMIES: Vielä heillä on tapa ruplaveroja nostaa joka mieheltä ja heillä on verovoudit muassansa.

SAMUEL CRÖELL: Mitään veroja eivät saa nostaa näissä tilaisuuksissa.
Sen kieltää asetus. Ja me sen myöskin kiellämme.

3:S MARKKINAMIES: Paperit sinulla taitaa olla ylen hyvät, kun puhut kuin kuninkaan nimessä.

4:S MARKKINAMIES: Koska sinulla on lupa kuninkaalta, niin sanoppa sanasi tässä asiassa: Meidän kylässä näet on aatelisherra; hänelle on Ruotsin kruunu myynyt kaikki meidän veromme. Mutta tämäpä nyt tahtoo isännöidä, veroja nostaa kaksinkerroin ja sitte vielä——

5:S MARKKINAMIES: Mutta meidän kylässä on aatelisherran vouti pannut kiinni veljeni,—ei ollut mitään syytä, siitä vaan ettei nostanut lakkia.

4:S MARKKINAMIES: Kuulehan minun asiani ensin. Hän on käskenyt meidän kaivaa joen niittyjemme poikki, että hänen maansa kuivaisi. Mitä sanot tästä?

SAMUEL CRÖELL: Mitään ojaa älkää kaivako. Sanokaa herrallenne että viskaali itse tulee käräjille. Kyllä hän painaa häntänsä alas.—Sinä siellä (5:lle markkinamiehelle) sano voudille, että viskaali käski päästämään veljesi, ja hän päästää.

5:S MARKKINAMIES: Uskallanko sanoa? Pistää vielä minutkin kiinni. Sanoppas sinä itse hänelle—

3:S MARKKINAMIES: Käskeppä meidän kymmenniekan toimittamaan minun käräjäpaperini, jotka hän jo vuosi sitten——

6:S MARKKINAMIES: Minulta vei vouti ainoan lehmäni, kun en jaksanut verotalaria maaherralle suorittaa—

MARKKINAVÄKI (Tuopi esiin valituksiansa yhtaikaa. Kuitenkin kuuluvat seuraavat lauseet selvemmin): Toimita meille maat takasin.—Me tahdomme maksaa verot kruunulle, eikä herroille.—Kohta ei ole tässä maassa yhtään ristinsielua. Kaikki pakenevat.—Minun kaikki hevoseni ajoivat pilalle, kun tuomaria kyydittiin.—Poikani veivät sotamieheksi, ainoan poikani, kuules, ainoan poikani!

SAMUEL CRÖELL: Hiljaa, hiljaa, älkää kaikki yhteen suuhun huutako. Luuletteko että minä joudan teidän lehmiänne ja käräjäpaperejanne takasin perimään. En voi mitään sille, että sinun hevosesi ovat pilalle ajetut, tai että sinun poikasi on sotaan viety. Minä voin hakea oikeutta vaan teille kaikille yhtaikaa. Sentähden minun täytyy suurimpia herroja vastaan ensin käräjät käydä. Väärät verot tahdon teiltä poistaa. Hävittää herrojen vallan kaikkein päältä yhtaikaa, kuuletteko.

SAMUEL CRÖELL: Minulla on lupa. (Hyppää kivelle.) Kaikki verot, jotka ruplaverojen nimellä kannetaan, ovat laittomia. Kuka niitä kantaa, hänet antakaa ilmi minulle—olkoon vouti tai maaherra tai itse kenraalikuvernööri. Ja minä toimitan hänet viralta.

MARKKINAVÄKI (hyväksyvän melun ohella): Mikä mies se on, joka veroista vapauttaa! Joka kenraalikuvernööriä vastaan nousee! Kuninkaaksi hän on tehtävä!

SAMUEL CRÖELL: Hiljaa! Luuletteko minun kapinaa nostavan Ruotsin hallitusta vastaan!

1:NEN MARKKINAMIES: Ei kapinaa, vaan voimaa tarvitset avuksesi, jos mielit herrat kukistaa. Me autamme sinua.

1:NEN MARKKINAMIES: Mutta herrat itse ajavat sinua takaa. Räisälässä sinä vapautit kansaa veroista, mutta herrat tulivat ja olisivat ottaneet sinut kiinni, ellei Pekka olisi sinua pelastanut.

SAMUEL CRÖELL: Kielsin ja kiellän vieläkin. Kapina on vastoin lakia, mutta mehän tahdomme että laki tapahtuisi; kuinka silloin aseisin kävisimme, ymmärrätkö? Laki on heidät saavuttava!

1:NEN MARKKINAMIES: Kruunu on kaukana. Rupee sinä kuninkaaksi. Me kannatamme sinua.

SAMUEL CRÖELL: Minä olen kuninkaan palvelija ja ajan hänen oikeuttansa,
Mutta kapina on vääryys ja laittomus. Luottakaa Ruotsin hallitukseen.

MARKKINAVÄKI (Kiistelevät keskenänsä meluten.): Mikä oikeus! Samoja herroja ne on Ruotsissakin. Ei herra herraa kosta.

SAMUEL CRÖELL (huutaa): Hei miehet! Seis! (Kaikki seisahtuvat.) Mihin nyt? Karkuunko? Te tiedätte, että he tulevat sotaväkeä kirjoittamaan. Saako hänen majesteettinsa sotaväen otosta karata?

SAMUEL CRÖELL: Teitä vastaan en ole. Teidän puolellanne olen. Näen että teille tehdään vääryyttä ja tahdon, että laki teitä suojelisi. Sentähden, katsokaa, älkää tekään tehkö väärin. Älkää olko pelkureita. Jääkää tänne minun kanssani. He tulkoot; me seisomme tässä. Minä puhun teidän puolestanne. Minä kiellän heitä ruplaveroja kantamasta, näytän, että se on asetusta vastaan. He pelkäävät minua, kun te olette minun kanssani ja näette mitä he tekevät. Mutta jos pakenette, mitä voin minä yksin! Rohkeat olette, ette pelkää metsän vaaroja, ei vettä eikä tulta. Miksi pelkäätte herroja?

SAMUEL CRÖELL: »Sotakomissarjuksen rumpu!» Joku pikentti pahanen puupalikoilla päristelee tyhjää rakkoa. Mitä siinä on pelkäämistä. Äänihän se on vaan. Lapsiahan tuommoisella pärinällä pelotetaan, prrrr! Ja jos sieltä nyt tulee niitä koko joukko lierilakkisia töyhtöpäitä, roimahousuja,—älkää olko millännekään; ei töyhtö ole muuta kuin linnun häntäsulka ja hansikas on palanen vasikan nahkaa ja roimahousut tyhjää ilmaa täysi. Jos tulee vaikka uusi maaherra itse, nuori Stenbock, miekkoinensa, älkää hämmästykö miekkaa eikä hänen pukuansa. Sen puvun sisässä istuu poikanulikka, jonka reidet ovat vielä kuumat mammansa koivurieskasta. Jos tulee Törnskjöld, niin tietäkää, että se on virkaheitto. Tai tulee Metstake, toinen virkaheitto, ja rupee ärjymään; muistakaa, että se on vaan tyhjä rähinä. Kellä ei ääntä olisi, kun huutamaan rupee! Hän pöyhistelee ja kääntelee vartaloansa kuin kalkkuna, mutta samassa hänen mahansa löllyy kuin lihavan ämmän.

(Rumpu kuuluu selvemmin. Kaikki kavahtavat ylös ja aikovat lähteä,
osa lähtee.)

1:NEN MARKKINAMIES: Ota jousi, rupee päälliköksemme! Käske ampumaan! Minä palautan vielä kaikki karkuun lähteneet! Mitäs teet?

2:NEN MARKKINAMIES: Kuninkaaksemme rupea! Jos meitä ei riittäne, saat apua; kaikki pakolaiset palajavat. Nousee koko Karjala, Inkeri——

1:NEN MARKKINAMIES: Salli ampua edes koetteeksi! Kuuletko? Vihellän kaikki takasin. Tässä on hyvät lymypaikat.

SAMUEL CRÖELL: Ääh, sinä pelkuri! Näreidenkö takaa sinä ampuisit miehinesi ja jousinesi! Paeta et saa, kun kuulet komisarjuksen rummun, se kutsuu väkeä kokoon. Ampua et myöskään saa, se olisi kapina. Siis sinun täytyy seista, (Pelottaen): Katso etees, etten sinuakin vielä käräjille haasta!

KOLMAS KOHTAUS.

SAMUEL CRÖELL: Ha-ha-ha. Taas jätitte minut yksin asiatanne ajamaan. (Menee perälle, tähystelee vasemmalle). Siellä tulee jo vakoojamiehetkin niin että lumi tuiskuaa suksen tieltä. He laskevat mäkeä alas, Rolli ja Lahnas eteenpäin kumartuneena, »nyt, nyt, se paholainen saa kiinni», ponnista paremmin, ai-ai, jo on kintereillä! Ja itse Paavolakin, eikö se ole Paavola, tuo pieni kerä mäen rinteellä, vanha, jykevä Paavola—hipoo eteenpäin kuin olisi hirven jäljillä. Tulevat tännepäin.—No Pekka, me jäämme taaskin kahden. Ethän peljänne?

SAMUEL CRÖELL: Et peljännyt kerran, vaikka seisoit aseettomana sylen päässä.

SAMUEL CRÖELL: Mutta se olisi sinut nutistanut. Sinä olit kuolemaa vastassa etkä peljännyt; tiedän Pekka, ettet peljännyt.

PEKKA: Minulla oli puukko, ja minä olisin noin—noin—, jos olisin joutunut alle.

PEKKA: No olisin sitten henkeni heittänyt. Annatko möyhertää tällä puukollani, niin en nytkään pelkää, vaikka tulis herroja kaksikymmentä, ja menköön henkenikin.

SAMUEL CRÖELL: Menköön henkesi? Mutta miksi et uskalla sitten aseettomana seista.

PEKKA: Antaisinko heidän pilkata ja raadella! Panisivat vielä kiinni.
Minkä hyvän edestä? Eei.

NELJÄS KOHTAUS.

PAAVOLA (pysähtyy, huomattuaan Samuel Cröellin): Hei Samuli! Sinäkö täällä; joudu, ettet jää vainolaisen jalkoihin! Käy taakseni suksille!

PAAVOLA: Heitä on suuri joukko vouteja ja vallesmanneja; komisarjus itse tulee etunenässä, kolmivaljakolla.

PAAVOLA (hyppää suksilta, tulee Samuel Cröellin luo): Joko olet ottanut vanhan pääsi jälleen. Sinä olet yksin. He tappavat sinut!

SAMUEL CRÖELL: Eivät tapa. Minulla on mahti puolellani. Minuun ei saa kukaan kajota.

PAAVOLA: Tiedäthän itse, ettei valtakirjas mitään auta, kun sinut kiinni saavat. Onko tämä ensi kerta! Samuli, sinä pelastit poikani kerran. Tuolla hän on, Rolli, nyt jo partasuuna. (Rollille): Tähystele, tähystele sinä! (Samuel Cröellille): Älä anna itseäs vainolaiselle, sinä olet meille tarpeen.

SAMUEL CRÖELL: Tarpeen on, etten lähde pakoon vääryyden tekijöitä. Minä tiedän tieni.

PAAVOLA:—ja he itse tuomarina. Ei ole meillä aseita heitä vastaan, Samuli. Seisomme kuin pedon edessä. Jos voimme salaa iskeä, niin iskemme; jos hän vainuaa meitä, me hänet petämme; jos joudumme eteen, me liehakoimme häntä lakki kourassa. Mitä muuta tekis se, jolta on ase otettu.—Samuli, sinä olet meidän mies, vaan et ole talonpoika. Sinä rakastat heitä ja tahdot että oikeus tapahtuisi heidän keskellänsä. Me emme välitä heistä. Vielä enemmän: me vihaamme heitä. Jos heillä olisi kynnet niinkuin kotkalla, jos hampaat niinkuin sudella ja jos voimat niinkuin karhulla, ja he nousisivat meitä vastaan, me emme vihaisi heitä. Mutta he eivät ole meitä pitemmät, ei voimat riitä meidän voimillemme, samaa ihmisrotua, samaa verta ja lihaa, ja kuitenkin— meidän täytyy seista aseettomina heidän edessään ja paeta heitä, tikari tupessa. Se on siksi, Samuel,—siksi me vihaamme heitä, vihaamme! Oh; mitä puhunkaan sinulle!

PAAVOLA: Lähdemme rajan yli; muutamme pois koko heimo näiltä mailta.
Kiskokoot mitä petäjästä irti saavat.—Seuraa meitä Samuli! Siellä on
suuret metsät, paljon riistaa, siellä hirvet, siellä otson ottelut.
Tule!

SAMUEL CRÖELL: Te lähdette. Lähtekää. Kuolleena en kulje teidän kanssanne.

PAAVOLA: Kuolleenako, Samuli? Metsässä on elämä. Päivä kimmeltää huurteisessa petäjässä! Rakastit sinä ennenmuinoin hiihtoretkiä, rakastit peijaisia ja vanhoja Väinön lauluja. Jätä tämä kaikki, herrat ja heidän oikeutensa. Mennään!—Samuli, eihän ole Ruotsin mahti täällä. Kuka sinut pelastaa?

SAMUEL CRÖELL: En tiedä minä. Oikeus itse. No, teidän jumalanne, jos niin tahdotte!

PAAVOLA: Hyvästi sitten Samuli! Jos vielä meitä kaipaisit, hae rajamailta, kevään tullen vasta etenemme siitäkin.—Tule alas lumituisku, tule pyry, suksen latu peitä vainoojilta! Hyvästi!

VIIDES KOHTAUS.

SAMUEL CRÖELL: Yksin! Juuri niinkuin Räisälässä, paitsi että tällä kertaa Pekkakin on karannut. Karhuja ei pelkää, mutta herroja—! Tuolla he menevät. Hyvästi, hyvästi!

Sanoin heille, että minulla on usko. Onko minulla? Herra jumala, miksi olenkaan täällä! Pois!—

Olenko ruvennut epäilemään ihan viime hetkellä. En ymmärrä miksi olen täällä:—ketä puolustan, kun ei täällä ketään ole. Ja nyt juuri minun pitäisi ymmärtää. Järkeni, järkeni, miksi minä olen täällä?

Jalka ei nouse, on kuin naulattu maahan. Tiedän, etten tule liikahtamaan paikaltani. Minun täytyy jäädä. Miksi, miksi? Kohta he ovat täällä. He lyövät. Oh, kun en ottanut veistä Paavolalta! Pois!—

Oikeutta?—Mutta mitä voin yksin heitä vastaan! He eivät kuule minua. Heidän vihansa on sammumaton. Mitä hyötyä on kelleen siitä että he saavat kiduttaa minua! En muista syytä, miksi olen täällä. Järkeni, järkeni!

Nyt,—nyt muistan. Se oli se suuri oikeus. Minä tahdoin olla sokeana kaikelle muulle: ei kysyä mitä tulee: ainoastaan uskoa! Sofia sanoi: »Jollen olisi oikealla ajalla tullut, sinä olisit linnan kellariholvissa. Eikö se ollut kaikkivaltiaan viittaus.» Minä vastasin: »Jollet sinä, niin jotain muuta». Sehän oli minun uskoni. Mutta nyt? Täällä ei ole ketään. Sofia ei tule. Ei kukaan tule. Ei mikään tapahdu. He vievät minut Käkisalmen linnan holviin.—Oh, miksi aukenevat väkisin silmäni! Kiinni, kiinni! Noin. Ei mitään kuulu. He ovat juuri ahteen alla.

Olisinko minä tyhmä. He kaikki sanovat minua lapsekkaaksi. He eivät usko oikeuteen, kun herrat itse ovat tuomarina. Ei Sofiakaan usko. »Suuri lapsi», hän sanoi. En ymmärrä jotain. En näe jotain, jota kaikki muut näkevät.

Kuka on sanonut minulle, että minun täytyy ajaa oikeutta? Ja panna silmäni kiinni. Että minun täytyy. Jospa onkin joku muu tie, kuin nyt olla tässä. Herra jumala, muu tie, jota minä en näe! En osaa ajatella.

Kuka se on se toinen, joka tahtoo väkisin avata silmäni? Tällä viimeisellä hetkellä!—Jättää kaikki syytökseni ja käräjätoimet. Kapinaako?—Ei, ei ihmisverta. Paetako?—Ei paeta. Syleillä onnetonta Törnskjöldiä. Mitä! Mitä! (Huutaa): Mutta oikeus! (Polvillaan maassa). Oh tätä tuskaa! Pois kaikki! Tahdon olla sokea. Sinä maan jäinen kivi, ole sinä minun uskoni, minä pidän sinusta kiinni, vaan sinusta. Nyt en näe muuta, kuin sinun. Minä uskon, että oikeus elää maailmassa. Minun täytyy sitä ajaa. Minä uskon että on oikeus, joka rankaisee, joka erottaa Törnskjöldin virasta. Minä uskon, että minun täytyy pitää silmäni kiinni eikä peljätä,—että vielä jotain tapahtuu!—Ah, nyt on minun hyvä olla, nyt en näe muuta kuin sinun.

KUUDES KOHTAUS.

TÖRNSKJÖLD (piiska kädessä): Tyhjä kylä: ei ainoatakaan elävää sielua; kaikki siis täältäkin karkuun lähteneet. Kirotut moukat!

SAMUEL CRÖELL: Minä hain sinua, Törnskjöld. Hyvä. että tulit minua vastaan.

1:NEN VOUTI: Hänellä on väkijoukko takanansa. Varokaa itseänne kaikki. Tää on ansa meille.

SAMUEL CRÖELL: Kuninkaan nimessä kiellän sinua toimittamasta sotaväen ottoja noiden voutien seurassa. Mitään ylöskantoja ette saa toimittaa näissä tilaisuuksissa. Olette kuin pedot kansan niskassa. Taas olette kantaneet laittomia ruplaverojanne. Tietäkää siis, että tänäpäivänä olen julistanut ne kaikki laittomiksi ja vapauttanut talonpojat niistä. Saatte kääntyä takasin.—Onko sinun kylmä, Törnskjöld. koska vapiset?

1:NEN VOUTI: No, kun on sinulla kerran semmoinen valta.—Me kannamme mitä meille vanhastaan on kuulunut.

TÖRNSKJÖLD: Kuninkaallinen viskaali, sallinette minun sentään toimittaa väenottoa hänen majesteettinsa armeijaan.

SAMUEL CRÖELL: Kuninkaan nimessä kiellän sinua tulemasta rumpuinesi kansanjoukkoon niinkuin haukka varpusten niskaan. Kihlakunnittain sinun täytyy ensin kutsua kokoon väki määräpäiväksi. Kaikki tämmöiset sotaväen otot, ilman mitään ilmoitusta, ovat laittomia. Saat siis sinäkin kääntyä takaisin ja toimittaa asiasi vasta paremmin. Tulet uudestaan syytettäväksi.

TÖRNSKJÖLD (vallesmanneille): Menkää, tiedustelkaa, kuinka monta hänellä on jousimiestä ja onko pyssyjä. (Samuel Cröellille): Näyttänet minulle kuitenkin, onko täällä paljonkin sinulla sotakuntoista nuorisoa.

TÖRNSKJÖLD: Leikki pois. Käske esiin vaan; kaikessa ystävyydessä tässä tarkastaisimme.

SAMUEL CRÖELL: Tässä ei ole muita kuin minä ja minun valtakirjani. Mitä te kiertelette minua kuin kissat kuumaa puuroa. Kaikessa ystävyydessäkö?

1:NEN VOUTI (Törnskjöldille): Hän tahtoo saada meitä tekemään väkivaltaa sitten kantaakseen meidän päällemme.

TÖRNSKJÖLD: Se on selvä. Hänellä ei ole mitään asetta. Ohoo, älä luule meitä niin herkkäuskoisiksi, käärme! (Samuel Cröellille): Jos olet yksin, Samuel, niin tule meidän seurassamme. Meillä on hyvät hevoset. Miksi aina riitelisimme, johan niihin kyllästyykin.

SAMUEL CRÖELL: Onko ystävällinen puheesi vilpitön, en tiedä. Mutta monta kertaa olen sinua ajatellut ja minun tulee surku sinua, että niin paljon olet saanut vastoinkäymisiä kokea. Sanovat kovan onnen sinua jo lapsuudessa seuranneen, äsken kadotit virkasikin. Usko minua, ei se ollut helppoa minullekaan.

SAMUEL CRÖELL: Sinä näytät taipuisalta. Toivotaanpa siis, että kaikki onnettomuutesi ovat päättyneet. Tuohon käteen, Törnskjöld!

VALLESMANNI: Ei ole ketään koko kylässä. Pakenijain selvät jäljet veivät itään käsin.

TÖRNSKJÖLD (juoksee Samuel Cröellin päälle, jota alkaa lyödä piiskalla. 1 ja 2:nen vouti pidättävät Törnskjöldiä väkivoimalla.)

1:NEN VOUTI: Malttakaa, malttakaa, herran tähden, hän on kuninkaan valtuutettu!

TÖRNSKJÖLD: Päästäkää minut irti!—Sinä, Samuel.—minun elämäni olet sinä myrkyttänyt. Kaikki toiveeni olet sinä ruhjonut, kaiken tulevaisuuteni särkenyt. Niinkuin kyykäärme olet sinä ollut minun tielläni—ja saitpa, saitpa, minua pistetyksi.

SAMUEL CRÖELL: Usko minua, kun sinulle on tapahtunut oikeus, on se sinulle parasta mitä tapahtua voi. Maaherran virkasi tuomitsi sinulta hänen majesteettinsa, enkä minä. Minä ajoin vaan oikeuden asiaa. Ja aijon ajaa vastakin.

TÖRNSKJÖLD (ryöstäytyy irti): Niinpä tapahtukoon sinullekin kerran oikeus! (Lyöpi piiskalla, mutta otetaan jälleen kiinni.)

SAMUEL CRÖELL: Törnskjöld, Törnskjöld, hillitse mielesi. Jaksatko vastata teoistasi.

TÖRNSKJÖLD: Päästäkää minut irti, sanon. Te olette minun todistajani. Me tulimme sotaväen kirjoitusta toimittamaan, mutta tämä kansan villitsijä ennättää joka paikkaan meidän edellämme ja me löydämme kylät tyhjinä. Jos ette anna minun piiskata häntä, niin vangitkaa minun vastuullani: sitokaa kädet ja jalat ja viekää linnaan. Niin totta kuin elän on meillä oikeus se tehdä. (Päästetään irti): No viskaali, tulitko kerrankin kiinni. Sinä asetusten tuntija, muistat kai mitä sanotaan hänen majesteettinsa sotaväenoton häiritsemisestä. Sinä olet vielä pahempaa tehnyt, sinä olet auttanut kaikki pakenemaan! Asetus ei tee poikkeusta viskaaleja varten. Kerran sinä tuomittiin kuolemaan petoksistasi. Silloin luikertelit irti kahleistasi. Vieläkö nytkin luikertelet!

SAMUEL CRÖELL: Törnskjöld, etkö luule, että kerran minua kysytään Ruotsissa. Silloin sinun on tuleminen tilille. Sinä tiedät, että teet minulle vääryyttä, etkö usko että oikeus on kerran tapahtuva!

TÖRNSKJÖLD: Kuninkaallisen asetuksen mukaan sinut vangitsin ja nyt linnaan heitän odottamaan tuomiotas. Olet kansan villitsijä, kuninkaan pettäjä. Te kaikki olette minun todistajani.

TÖRNSKJÖLD: Kuulitko Samuel?—Nyt tapahtuu sinulle oikeus! Eteenpäin sotamiehet! Käkisalmeen tämän kavaltajan kanssa!

1:NEN VOUTI (samoin): Tulit itse surman suuhun, houkka! Kyllä nyt kiinni pysytkin.

NELJÄS NÄYTÖS.

ENSIMÄINEN KOHTAUS.

SOFIA: Kolme pitkää vuotta ryövärien ja murhamiesten seurassa, vankilan holvissa, jonne ei milloinkaan aurinko pääse. Kolme pitkää vuotta!

LISBETA: Niin, äiti, »kolme pitkää vuotta»; mutta kuinka monta pitkää vuotta olen minä kulkenut kuin vangittuna, tietämättä tulevaisuudestani, toivon ja epätoivon välillä! Niitä on enemmän kuin kolme. Pian olen Jöranille jo liian vanha.

SOFIA: Niin, niin, lapseni, minun sydäntäni kouristaa, kun ajattelen teitä kahta.—Kuinka toisin on kaikki käynyt!

LISBETA: Ja kuitenkin luulit voivasi edeltäpäin laskea kaikki.—Sinä tiesit jo nimenkin: Rosencröell.—Rosencröell!

SOFIA: Lapseni, lapseni, tiedäthän kuinka paljon olen koettanut—ja ettei syy ole ollut minun.

LISBETA: Niin, niin äiti,—ei sinun. Tiedän kuinka paljon olet uhrannut ja koettanut.

SOFIA: Mutta yksi oli sentään kaikkein vaikein. Minä olen rukoillut Törnskjöldiä! Rukoillut että hän säälisi vaimo raukkaa ja päästäisi vihdoin hänen miehensä. Minä, Lisbeta, Törnskjöldiä!

SOFIA: Hän antoi palvelijansa vastata: »päästän taikka en, sen saamme nähdä; linnan edustalle tule miestäs tapaamaan, silloin asiasta puhumme.»—Tänä iltana siis. Nyt, Lisbeta, alkaa soma leikki. Hiukseni ovat harmaat, mutta murtunut en ole. Aikeeni ovat suuremmat kuin koskaan ennen.

SOFIA: Luulen että kolme vuotta hirveää vääryyttä kärsittyänsä hänessä on itsestäänkin herännyt se, mikä tarvitaan.

SOFIA: Herännyt tuo toinen,—voimaa antava koston tuli,—niin että hän nyt kerrankin tahtoo toteuttaa omaa oikeuttansa!—Hänen toimensa on tähän asti jäänyt miedoksi. Niinkuin joku »kirjuri» vaan olisi jotain puuhannut. Mutta kun hän vihdoin nousee oman loukatun oikeutensa puolesta, silloin on toinen ryhti oleva hänen käsivarressaan eikä hän ole hylkäävä miekkaa. Lisbeta, kuinka tyhmää: ajaa oikeutta ilman miekkaa!

LISBETA: Se on kyllä totta: mahdoton on aatelismies ilman miekkaa.
Mutta ketä hänen pitäisi kostaa?

SOFIA: Voi lapsi, kuinka vähän tiedät omasta isästäsi. Koko tämän läänin aatelisto hänen täytyy lyödä alas. Ne ovat kaikki sekä oikeuden että hänen vihollisensa.

SOFIA: Kuningatar ei sydämmessään mitään niin toivo, kuin että semmoinen mies ilmestyisi.

LISBETA: Mutta sanotaanhan, että kuningatar on tämän läänin kaikki maat aatelisille suosikeille lahjoittanut.

SOFIA: Kuningatar ei muuta voinut. Hänen täytyy heitä syöttää. Mutta hän tietää mitä se hänelle maksaa. Ja siksi hän sydämmessään salaisesti ajattelee: jospa löytyisi se mies, joka heidät kukistaisi! Minä sanon sinulle: se mies on Samuel Cröell.

SOFIA: Ensin on Törnskjöld kukistettava, joka on nyt osannut tehdä itsensä tämän linnan päälliköksi. Oh, Lisbeta, koston päivä on tuleva! Oikeuden päivä! Onko suurempaa vääryyttä maailmassa tapahtunut! Hän, joka ilman mitään tutkintoa salpasi Samuelin tähän linnaan, on päässyt saman linnan päälliköksi. Kolme vuotta on hän osannut viivyttää tutkintoa, pidättänyt valistuskirjoja ja antanut vaan omia selityksiänsä Ruotsiin.—Törnskjöld on julma, niin että äidit lapsiansa pelottavat hänen nimellään. Hänen silmänsä palavat kuin kekäleet. Hän ylläpitää vanhaa vihaa, hän puhaltaa sitä joka paikkaan ja kaikkiin. Talonpojat vapisevat hänen edessään. Lisbeta, kerrotaan, että hän oli tahtonut muutamilta talonpojilta silmät puhkaista, kun he olivat pyrkineet linnaan Samuelin puheille. Hän on nyt niinkuin mielipuoli. Ja tämmöistä inhoittavaa vääryydentekijätä vastaan auttaisi käräjät ja laki ja oikeus ilman väkivaltaa. Että yhden miehen ikä ja vankeus vanhoilla päivillä pitääkin niin selvää asiata todistaa! Niinkun kyykäärmeen minä musertaisin hänen päänsä—ja muserrankin, Lisbeta, Väkivaltaa vastaan väkivalta!

LISBETA: Äiti, mitä on nuo miehet, jotka tulevat tännepäin kuin väijyen meitä?

SOFIA: Ne ovat meidän ystäviä, jousimiehiä,—jos Törnskjöldin pistäis päähän juonitella. He tuovat miekan minulle, jonka annan Samuelille, heti kun hän on päästetty.

SOFIA: Lapseni, älä pelkää. Sinun tähtes kaikki, sinun tulevaisuutes tähden! (Vasemmalle): Psh! tänne!

TOINEN KOHTAUS.

SOFIA (Vetää miekan tupesta. Lisbetalle:) Katso kuinka kaunis se on ja kiiltävä!

1:NEN JOUSIMIES: Kylässä on väkeä enemmän kuin luulimmekaan. Hiljaa ovat, ja varuillansa. Ensi merkin saatua, juoksevat kaikki tänne.

SOFIA: Se on iltahuuto vaan. Vangit ja linnaväki soitetaan riveihin ja tarkastetaan ovatko kaikki. Sitten seuraa ruoka-aika. Sen jälkeen yösoitto. Ja sitä ennen on määrä Törnskjöldin tuoda Samuel tänne.

SOFIA: Kohta, kohta. Pysyytykää loitompana vielä. Jos linnanherra näkee teidät, hän ei tuokaan viskaalia.

TALONPOIKA: Mutta minun pitäisi kaikin mokomin puhua viskaalin kanssa, jos vielä vievät hänet takasin linnaan, kuten sanovat.

TALONPOIKA: Näätsen, perintöriita. Katsos näitä papereita, armollinen rouva, kun lukea osaat—

TALONPOIKA: Minulla näet on velipuoli, pahansisuinen mies, jos oikeen puhutaan; tämä nyt, kun isä kuoli, ja äiti oli jo ennen kuollut,—me olemme näät saman emon lapsia—maltahan nyt armollinen rouva, kuule loppuun, tämä on tärkeä ja pulmallinen asia—olen tullut pitkältä matkaa.

TALONPOIKA: Lorujako? Ei ne asiat ole meille loruja. Ei ole rouva viskaalin väärti. (Menee.)

SOFIA: Tänne jousimiehet! Nyt on tullut aika. Tästä hetkestä siis kaikki riippuu!—Jos Törnskjöld tulee ilman vartioita, me hänet ammumme, ja hänen täytyy kaatua äännähtämättä.

SOFIA: Piiloudutte tuonne pensaikkoihin. Minä yksin jään näkyviin ja vastaan kaikesta. Linnaväki on tyytymätön hänen komentoonsa. Ja kun hän on kerran hengiltä, te huudatte miehet kylästä ja viskaalin johdolla juoksette linnaan; sen väki helposti taipuu antautumaan. Sanoman levittävät muut, ja ympärillemme kokoontuu muutamassa päivässä suuret joukot.

1:NEN JOUSIMIES (jännittäen jousta): Ennen epäilisin lävistää ilvestä, kuin tämän linnan herraa.

SOFIA: No niin, ammumme vaan, jos ilman vaaraa sen voi tehdä. Minä annan merkin, nostan tämän huivin. Silloin!—Jollen nosta, älkää ampuko, vaan sopivassa hetkessä vetäytykää kenenkään näkemättä kylään takasin. Ja odottakaa siellä. Toinen tälle puolelle, ja toinen tuolle.

1:NEN JOUSIMIES: Paha vaan, jos kauan vielä viipyy, kohta on niin pimeä, ettei näe ampua,

KOLMAS KOHTAUS.

TÖRNSKJÖLD: Sinä siellä kuka olet?—Ahaa, Sofia! Harmaaksi olet sinäkin käynyt. Näytäppäs kun katson sinua, Sama, sama olet. Ei ylpeys ole vielä hivunut sinusta. Ei ole vielä kangistunut niskasi. Sinä olet meidän rotua. Tahdot vaan teeskennellä nöyrää, että sinulle Samuelin antaisin.—Tule linnaan, siellä saamme puhua.

TÖRNSKJÖLD: Sinä pelkäät?! Ei ole totta. Sinä et pelkää paholaista itseänsä,—kuinka sitten hänen linnaansa. Ylpeä olet vaan. Et tahdo tulla hakemaan Samuelia, tahdot että hänet sinulle toisin.

SOFIA: Sano minulle, Törnskjöld,—ymmärräthän vaimon tuskaa, joka kolme vuotta on ollut erotettuna miehestään, sano, etkö jo pian päästä häntä puheilleni: päivä on lopussa.

TÖRNSKJÖLD: Mistä tuo hellä puhe? Mikset tule linnaan, tahdon nähdä teidän tervehtivän toisianne, ja kuulla mitä Samuelilla on sinulle sanomista. Jos tottelet, päästän hänet ehkä vielä tänä iltana kokonaan vapaaksi.—On tapahtunut semmoista, jota en odottanut. Samuel Cröell on meille vaaraton. Hän on sitten vuoden ajan mykkä.

TÖRNSKJÖLD: Meillä on ollut linnassa täysi rauha. Kaikki valituskirjat yhtäkkiä päättyivät. Hän ei puhu enää mitään kellekään. Syyttäjä ilman kieltä!

TÖRNSKJÖLD: Ruotsista oli tullut vastaus Samuelille, odottamaton vastaus hänen kaikkiin valituksiinsa.

TÖRNSKJÖLD: Hänelle annetaan virkaero ja valtakirja pois. Hänen toimensa ei ole Ruotsin hallitukselle tuottanut sitä hyötyä, jota oli odotettu.

SOFIA: Sen arvasinkin: hän vaan ei tahdo puhua. On siis oppinut ettei puheilla ja kirjoituksilla mitään aikaan saada.

TÖRNSKJÖLD: Ähää, jopa näytit kyntesi. Tunnen sinut, korskea rouva! No niin, se onkin paremmin mieleeni. Mitä tässä valehdella! Erehdyt kuitenkin suuresti. Hänen silmässänsä ei pala koston tuli. Hän on nöyrä. (Unohtaen vihansa): Sofia, on kummallista, mutta minusta näyttää, ettei hän enää ole oikein—kuinka sanoisin—

TÖRNSKJÖLD: Hänen katseestansa joskus näen, ettei hän enää muista, mitä on ollut,

TÖRNSKJÖLD: Niin, aivan kuin olisi—(Havahtaen): Mitä,—mitä! siksihän päätänkin, ettei hän ole täysijärkinen. Minua vaivaa hänen synkkä katseensa, kammottaa,

TÖRNSKJÖLD (Miettien, niinkuin itseksensä): Niinkuin mielipuolen voisin hänet päästää, vaan ei niinkuin viisaan.

TÖRNSKJÖLD (Viheltää pillillä. Vanginvartijat tulevat.). Tahdon nähdä eikö hän sinullekaan mitään sano. (Vartijoille): Vanki Samuel Cröell päästäkää tänne ulos, yksin, ilman vartioita. (Vartiat menevät jättäen linnan oven auki.)

NELJÄS KOHTAUS.

TALONPOIKA: Armollinen herra, en minä mitään. Olen aseitta, rauhallinen asiamies.

TALONPOIKA: Kun tiesin, että hänet tuodaan ulos. Ää, älkää puristako, armollinen herra, älkää!

TÖRNSKJÖLD: Kuka sinulle sen sanoi? Vastaa! Etkö ole kuullut, että
Törnskjöld polttaa kekäleellä silmät päästä?

TALONPOIKA: Ei minulle,—toisille. Ei minulla ole mitään aseita, ei mitään.

TALONPOIKA: Mitäpä, armollinen herra, semmoisilla pila-aseilla teidän linnaväkeänne vastaan,—kellä sirppi, kellä viikate ja vaan jollakulla jousi, eihän semmoisilla mitä!

TÖRNSKJÖLD (päästää irti talonpojan): Sofia! Petos! (Äkkiä, tuskaisella kauhistuksella): Samuel,—nyt ymmärrän—te olette liitossa keskenänne! Samuel on tahtonut minut pettää! Samuel—pettää minua!

Kuinka saatoin olla sitä näkemättä. Kuinka saatoin luulla—(Huomaa Samuel Cröellin): Samuel, kaikki on tullut ilmi! (Menee hiljaa häntä kohden.) Mikä on nyt sinun katseesi? Näytäs, näytäs—!

Mikä se oli? (Vetää nuolen puunrungosta.) Totisesti, nuoli, minuun tähdätty. (Nuoli lävistää Törnskjöldin hatun, joka putoo maahan.) Ah! Toinen! Se oli vähän paremmin osattu.

SAMUEL CRÖELL (asettuu suojelevasti Törnskjöldin eteen): Älkää, älkää!
Heretkää ampumasta, keitä lienettekin.

TÖRNSKJÖLD (Helpoituksella): Hän ei ole pettänyt minua! Tuolla pakenevat väijyjät. Niin, Samuel, katsot kummastellen, sinä et tiedä, (Näyttää Sofiaa): Näätkö?

TÖRNSKJÖLD: Hän on sinulle valmistanut suuren vastaanoton. Hän on koonnut talonpojat ympäristöltä. Heillä on aseita. He ovat valmiit sinun johdollasi kapinaan.

Kolme vuotta olet sinä pitänyt minua vankeudessa. Niin, niin, vaikka minä olen ollut sinun vartijasi, kuitenkin minä olen ollut vanki. Minua inhoittaa tämä linna, sen kiviseinät ja koko ympäristö. Tahdon siitä irti.

Sinulla ei ole enää valtakirjaa! Mitä siitä? Mitä niistä iankaikkisista käräjistä lähtee!

(Villiintyen yhä enemmän.) Sinä olet vapaa! Hanki miekka itsellesi! Nosta väki Karjalassa, sinua he vaan odottavat. Koko lääni nousee villiin kapinaan. Tapaamme toisemme kentällä. Sinä hengität ja minä hengitän. Väkevämpi voittaa. Ah, Samuel, tunnempa taas itseni.

SAMUEL CRÖELL: Huoletta voit minut vapauttaa; mihinkään kapinaan en aijo sekaantua.

TÖRNSKJÖLD: Etkö? Kummalliselta kuuluu vihollisen vihollista neuvoa, mutta sen sanon sinulle: sopivampaa hetkeä et voi löytää. Törnskjöld on niinkuin kekäle, ja talonpojat äärimmilleen ärsytetyt, Vielä enemmän: sanotaan että Kristiina tahtoo luopua kruunustansa, kun ei tule toimeen meidän kanssa.

SAMUEL CRÖELL: Ole huoletta. Kun pääsen irti, minä puhun talonpoikieni kanssa; he tyyntyvät ja jäävät hiljaa kärsimään, niinkuin ennenkin.

TÖRNSKJÖLD: En tiedä, Samuel, vienkö sinut linnaan takasin, kun et tahdo kamppailla.

TÖRNSKJÖLD: Sen uskon, mutta—mutta jommankummanhan meistä täytyy—. Samuel, minä tuon sinulle miekan, sinä olet hyvä miekkailija, taistellaan tässä paikassa, taistellaan vimmattu taistelu, se ratkaiskoon meidän välimme.

SAMUEL CRÖELL: Törnskjöld, sinä tahtoisit lyödä minua? Tässä minä olen.

TÖRNSKJÖLD (Koettaen irtautua hämmästyksestä.): En ymmärrä sinua. Jommankummanhan—. Tule linnaan takasin. En päästä sinua ennenkuin olen sinusta selvillä. Hää! Luuletko minun ehkä heltyneen, minun!—Se on totta, saatte jättää toisillenne hyvästit. Pian! (Vetäytyy peremmälle, näkymättömiin.)

SAMUEL CRÖELL: Odottavat? (Tarkoittaen ryysyjänsä:) Pitäisihän olla selvä, ettei minusta ole—aatelismieheksi.

SAMUEL CRÖELL: Kehoittaisit sitten Lisbetaa hylkäämään koko miehen ehtoinensa.

SOFIA: Hylkäämään, sittenkuin he kymmenen vuotta ovat odottaneet ja yhä toivoneet!

SOFIA: Erehdyt Samuel. Minä en suostu heidän avioliittoonsa ennen kuin ehto on täyttynyt. Se on minun valani heille, että ehto täyttyy kerran. Ja se täyttyykin!

SOFIA: Et enää usko, että lain avulla, ilman mitään aseita, silmät ummessa, sokkona, mitään oikeutta voisi saavuttaa. Sitä en minäkään ole koskaan uskonut.

SAMUEL CRÖELL: Siinä oli koko minun uskoni. Viimeiseen saakka pidin siitä kiinni. Mutta yhtäkkiä tuli kuolemanisku.

SAMUEL CRÖELL: Viimeisiin saakka luotin, että jossain maan päällä vaikkakin ehkä kaukana, pitäisi olla se tai ne, joille oikeuden voitto on kallis asia. Minä luulin, se paikka on hallituksessa. Mutta juuri sieltä tuli minulle vihdoin vastaus avunhuutoihini: »kruunulta kavallettuja varoja olet sinä, Samuel Cröell, pitkänä virka-aikanasi toimittanut niin vähän takaisin, että katsomme kruunulle edullisemmaksi kokonaan lakkauttaa sinun virkasi, kuin edelleen sinua siihen määrätä». Minusta ei siis ollut mitään rahallista hyötyä kruunulle! Minä luulin, että hallitus ei odottanut hyötyä, vaan iloitsi minun kanssani siitä, että totuus ja oikeus tuli yhä enemmän ilmi. Ei, Sofia. Sielläkään ei siis ole ketään, jolle oikeuden voitto olisi sydäminen asia. Sen vastauksen kanssa sammui minun uskoni. Ei saa oikeutta maailmassa.

VIIDES KOHTAUS.

SAMUEL CRÖELL: Antaa hänen tulla, koska on uskaltanut näin vaarallisille poluille.

TALONPOIKA: Olet jo kaiketi rouvalta kuullut mikä asia minulla on. Velipuoli, näet, otti puolet perintöä isän jälkeen, vaikka meillä on eri isät, hänen on kuollut jo vuotta parisenkymmentä takaperin, äiti on meillä sama. Näät minkä vääryyden teki minulle. Tuomari piti hänen puoliansa. Mitä lienevätkin supattaneet. Tuomio lankes ja oli väärä, vastoin Ruotsin lakia, jonka alla nyt eletään. Olen käynyt kahdeksat käräjät tästä asiasta. Ei auta.—Sinusta olen kuullut, että olet mies ylen taitava ja tiedät tarkkaan sanat, jotka tuovat voiton.

TALONPOIKA: Et ymmärtänyt, mitä minä haastoin sinulle. Veli on ottanut minun osani vääryydellä.

SAMUEL CRÖELL: Ja sinä alotat kohta yhdeksännet käräjäjutut. Ja näänhän minä päältäsikin: olet niissä riidoissa köyhtynyt, tuomarille puolet omaisuuttasi jo jakanut.

SAMUEL CRÖELL: Totisesti, ei lopu tämä juttusi ennenkuin istut velkavankilassa.

TALONPOIKA: Mutta senpätähden sinä, joka asian tiedät ja ymmärrät, sano mitkä sanat ovat pantavat tuomarin eteen.

SAMUEL CRÖELL: Katso minun murtunutta vartaloani ja näitä vaatteitani ja minun päätäni. Kaiken sen olen saanut osakseni, kun hain oikeutta ja uskoin sitä saavani. Älä sinä tee niin. Sinun käy samalla tavalla. Älä hae oikeutta omilta sortajiltasi. Ne eivät sitä sinulle anna. Ne elävät ja lisääntyvät sinun tyhmyydestäsi ja syövät sinun omaisuudestasi.

TALONPOIKA: Olisinko mies, jos oikeuttani antaisin polkea. Yhtähyvin antaisin silmiini sylkeä.—Ja vaikka viimeisen roponi kadottaisin, oikeuden kuitenkin tahdon saada. Vaaroista en välitä. Jos kuristaa joku, kuolen. Mutta niinkauan kuin elän, haen oikeuttani. Menen vaikka tulen läpi. Vääryyteen en tyydy, sano sinä, keltä oikeutta saa vääryyttä vastaan. Sen toki sanonet.

TALONPOIKA: Minä ymmärrän sinut: jos herroilta jotain pyytää, niin herroille täytyy jotain antaakin; (kuiskaten intohimoisesti): mutta sano nyt kuitenkin minulle tällä kertaa vaan, mitä minun pitää tehdä. Sano,—sano yksi sana!

SOFIA: Etkö lyö murskaksi tuota miestä!—Minun tähteni, Samuel, katso ettei talonpoika sylje sinua silmiin.

SAMUEL CRÖELL: Hän ei tiennyt mitä teki. Luuli varmaan minua vihamieheksensä.

SOFIA: Samuel, että sinä sallit semmoista! Eikö sinun ylpeytesi tule loukatuksi! En ymmärrä sinua enää. Että olet ennenkin viihtynyt talonpoikien seurassa, sen olen tiennyt, mutta että sinä paikaltasi liikahtamatta sallit tuollaisen olennon sylkeä kasvoihisi, en olisi voinut uskoa!

TÖRNSKJÖLD (Arasti): Samuel, näen että sinä voit paljon anteeksi antaa. Mutta voisitko vielä pahemmalle—kaikkein pahimmalle.—voisitko minulle—?

SAMUEL CRÖELL: Törnskjöld! (Antaa kättä Törnskjöldille.) Tässä on enemmän kuin vaan sinä ja minä. Tässä on se suuri oikeus.

(Menee, voimatta hillitä liikutustaan. Samuel Cröell jää katsomaan hänen jälkeensä. Linnan ovi suljetaan.)

KUUDES KOHTAUS.

SOFIA (Osoittaen, että tämä tekee hänelle kipeätä sydämmeen, huutaa.):
Samuel!

SAMUEL CRÖELL: En ole mitään saavuttanut elämässäni. Kaikki, mitä käräjilläni sain auki, se on mennyt umpeen: kaikki, minkä olin sitonut, on jälleen auennut; missä rikkaruohoja hävitin, siellä on ohdakkeita sijaan tullut. Se oli kaikki vaan, että näkisin, kuinka vähän suuren oikeuden virta minun tähteni voi muuttaa juoksuansa. Sofia, tämä tässä, se oli minun ensimäinen voittoni, sillä totisesti on tässä mennyt jotain auki, joka ei voi enää umpeen kasvaa.

Oh kuinka auttamaton ja onneton sinä olet silmissäni. Lopetat elämäsi vankeudella, ja solmit nöyrää ystävyyttä sen miehen kanssa, joka on sinua kiduttanut. Ei sinua yksin: sinun vaimosi elämän tärvellyt ja oman lapsesi onnen kukistanut. Oh, Samuel, sinussa ei ole aatelisverta, liian myöhään nyt sen näen. Näen, etteivät minun sanani voi herättää sinua siitä pimeydestä, jossa tahdot olla.

SOFIA: Jos niin, niin tule, ota miekka! Yhdestä viittauksesta tuhannet talonpojat seuraavat sinua,—teet Kustaa Adolfin valtakunnalle palveluksen ja pelastat nimesi häpeällisestä kuolemasta!—

SAMUEL CRÖELL: Ei näkyä, ei mitään vastustaa, ei askeleillaan oljen kortta rikkoa—!

SOFIA: Ah, Samuel, minä en voi ymmärtää, en voi uskoa, etten minä saa sinua enää hereille. Samuel sinä näet että sinun uskosi ei ole mitään voinut. Mutta on vielä minun uskoni. (Ottaa miekan kätköstä). Tässä on miekka, ota se! Minä annan sen sinulle, se on minun viimeinen sanani, niin totta kuin tässä seison!—Oh, olisinpa minä sinun asemassasi! (Helistää miekkaa ilmassa). Samuel—ota se minulta! Älä katso minun harmaita hiuksiani, katso nuoruuden kultaiset suortuvat valuvat olkapäilleni; älä katso minun mustaa surupukuani, katso nuoren Sofia Gyllenstjernan samettiliivi kiertää hänen solakkaa vartaloansa; älä katso näitä kuivuneita käsiä, katso neidon sormet ojentavat sinulle laakeriseppeliä ja nuori suu puhuu: Samuel, minä tahdon aateloida sinut, nuori Samuel, sinä uljas, sinä rohkea, sinä ryhdikäs, sinä tulet suureksi ja kunniakkaaksi ja sinun nimesi on varjoova valtakunnan ylimykset!

Samuel, sinä poljet minun elämäni unelman. Samuel, sinä teet tyhjäksi minun valani lapsellemme. Ja sinä teet välttämättömäksi meidän—eromme.

SAMUEL CRÖELL: Kaikki, mikä minua odottaa, on hiljaista oikeutta, joka kenenkään ajamatta vuotaa suuresta lähteestä. Ei kellään ole valtakirjaa ohjata sen juoksua. Minä näen sen vaan, ja sydämmeni lämpenee, mitä ikänä tapahtuisikin.

SOFIA: Matkustan lapseni kanssa Ruotsiin ja koetan parsia kokoon, mitä meidän elämämme sirpaleista vielä on jäljellä. Minä en ole sitä särkenyt. Niinkuin olen elänyt tähän asti, niin elän loppuun asti vaan lastani varten. Mutta sinä olet sen särkenyt.—Hyvästi!

SOFIA: En pelkää yksin kulkea. Minun ystäväni on tuolla, sinun tässä lähempänä. Tässä erosivat tiemme.

SEITSEMÄS KOHTAUS.

SAMUEL CRÖELL: Niin, niin, niin! Niin juuri sen piti käydä, vaikka minä en ensin sitä ymmärtänyt. Kuitenkin se oli alusta asti kirjoitettu totuuden ja oikeuden kirjaan, eikä mikään mahti maailmassa olisi voinut sitä estää.

Kunpa minä vaan olisin saanut annetuksi hänelle rauhani, sen suuren, horjumattoman rauhan.

Mutta minä uskon—ja minä sen jo näenkin: tulee vielä aika, että hän tarvitsee minun rauhaani. Ja hän tulee takasin ja hakee kaikki vankeudet ja kaikki kolot, missä on se ryysyinen mies ilman uskontunnustusta, ilman vaakunaa ja nimeä, jolla oli se rauha.

Se on yösoitto. (Menee ajatuksissaan linnan portille! huomaa että se on lukittu.) Se on totta minähän olen nyt vapaa!

Minne yöpynenkään. Siellä niillä on kaikilla paikkansa. Siellä he menevät nyt kaikki sillan yli yökomeroihinsa.—Jos kuu ei olisi pilvien takana, olisi pilkko pimeä. Siinä kiireessä eikö vaan jäänyt lakkini linnaan. Kanan varas!

Mitä se oli?—Joku eläin. Niin, niin, hiivi vaan ohitseni pehmytjalka: sinne mättään kupeelle, näreen alle kallista pääsi. Teillä pitää olla kaikilla pesänne, jonne yövytte.

Kaikki, kaikki on minulta mennyt. (Laskeutuu vuoteellensa.) Mutta rauhaani ei ole minulta kukaan voinut ottaa. Mistä oletkaan kotosin, sinä minun rauhani! Tuoltako puhtaista ilmakerroksista kuun ja tähtien väliltä. Totisesti, on niinkuin sinä ääneen puhuisit minun kanssani tässä hiljaisuudessa! Minun syvä, syvä rauhani.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SAMUEL CRÖELL ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org . If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate .

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org .

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.