The Project Gutenberg eBook of Daniel Hjort: Murhenäytelmä viidessä näytöksessä ja neljässä kuvaelmassa, by J. J. Wecksell

KAARLO, Södermanlannin herttua, valtion hoitaja.
ARVID STÅLARM, Sodanpäämies Suomessa.
JUHANI FLEMING, Klaus Flemingin ja Ebba Stenbockin poika.
OLAVI KLAUNPOIKA, Klaus Flemingin äpärä- ja otto-poika.
EERIKKI EERIKINPOIKA SOROLAINEN, Turun piispa.
JAAKKIMA SCHEEL, herttuan laivaston päällikkö.
DANIEL HJORT.
EBBA STENBOCK, Klaus Flemingin leski.
SIGRID, Stålarmin tytär.
KATRI.
EERIKKI BRAHE. }
LAURENTIUS PAULINUS. } Lähetyskunta Ruotsista.
PIETARI, Wexiön piispa. }
*Upseereja Turun linnassa*.
*Sanansaattaja*.
*Kaksi Turun porvaria*.
*Yksi linnan sotamies*.
*Kaksi sotamiestä Scheelin leirissä*.
*Vanginvartija*.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

(Turun linnan suuri sali. Vähän matkan päässä peräseinästä kummallakin puolella kaksi patsasta. Oikeanpuolisten patsaiden välissä riippuu Stålarm'in vaakunakilpi, lippujen ja miekkain keskellä, vasemmanpuolisten välissä on Flemingin sukukilpi, komeammin ja kauniimmin koristettuna. Oikealla kädellä ulkoparvi. Tämän ylipuolella peräseinän muuriin on seuraava latinainen runo punaisilla kirjaimilla uurrettu:

Carolus huc veni, vici fudiqve rebelles;
Hinc abeo prorsus vestigia nulla relinqvens.
Huc iterum veniam, caveat sibi consoius omnis!
Non illo parcet tempore dextra reis.

Lähempänä näyttämön edustaa kummallakin puolella ovi. Oikealla kädellä rukous-istuin Maariankuvineen).

ARVID STÅLARM. EBBA FLEMING. OLAVI KLAUNPOIKA. DANIEL HJORT. Myöhemmin
JUHANI FLEMING.

Jos mieheni, Klaus Fleming, eläis', eipä
He moisiin toimiin tänne rohkeneis!
Sua, musta vaate, muistoks Flemingin
Kaikk' kantakohon Suomen aatel' aina,
Jok' uskolliseks kuninkaalleen jäi!
Mut valta meill' on sama kai kuin ennen!
Kuningas sama, asiamme sama —
Ja herttua verivihollinen yhä.
Otatko heitä vastaan, Stålarm?

STÅLARM.

EBBA FLEMING.

JUHANI FLEMING.

Terve ystäväiset!
Hyvästi tulen jättämään. Tääll' olen
Jo yli suruvuoden ollut; jälleen
Sigismund Warsovaan mua vaatii.

Ja vielä muuta:
Hän syksyll' uudest' aikoo Ruotsiin tulla
Takaisin valloittamaan kruunuaan.
Hyv' on, siis rauhass' olla saamme täällä, —
Sä lähdet?

JUHANI FLEMING.

STÅLARM.

Siit' asiasta haastelkaamme vielä.
Sä lähettiläät ota, Daniel Hjort,
Sill' aikaa vastaan. Vilvoitelkoot hetken.

OLAVI KLAUNFOIKA.

Mi hitto velimieheen tullut lie?
Mua tuskin huomaa hän, on kylmänlainen,
Kuin ottolaps' ois hän, ja minä vainen
Vihityn äidin verta, totta vie.

DANIEL HJORT. Ruotsalainen lähetyskunta, jonka jäseninä ovat: EERIKKI
BRAHE, LAURENTIUS PAULINUS ja PIETARI Wexiön piispa.

DANIEL HJORT.

Tääll' odotelkaa hetki, hyvät herrat;
Koht' altis Stålarm teit' on kuulemaan.

Kah, tunnetteko tuota nuorta miestä?
On katsanto ja käytös hällä uljas
Kuin Flemingeillä.

LAURENTIUS PAULINUS.

Oppilas se on,
Jok' aloitteli Wittenbergiss' silloin
Kun tutkintoni siellä suoritin.
Hän luona Flemingin on kasvatettu,
Ja löytölapsi lisäks, vaikka näyttää
Kuin tarttuis' Suomen aatel'-ylpeys.

DANIEL HJORT.

LAUR. PAULINUS.

DANIEL HJORT.

LAUR. PAULINUS.
Kumma ajatus!
Siks' arvonne on halpa liiakskin.
Täss' ystävänä vaan ma haastelin.

EDELLISET. ARVID STÅLARM. JUHANI FLEMING. OLAVI KLAUNPOIKA.

Nyt alkaa leikki. Min' en kuulla siedä.
Mua oma järki tahtoo hairaan viedä. (pois).

STÅLARM.

Tulette herttualta. Terve teille!
Sielt' emme ole tottunehet hyvää
Juur' kuulemaan; sen kiitollisemp' olen,
Jos nyt on laita niin.

EERIKKI BRAHE.

Me Ruotsin vallan
Nimessä tulemme ja ystävyyttä
Ja rauhaa sulle tarjoamme, Stålarm!
Se hurja riita, jossa veljekset
Ja vihat, surmat vastatuksin seisoo,
Ei itsekkäisen kuninkahan vuoksi
Saa maata, kansaa raastaa kauemmin.
Sä muistat, miten Sigismund, kun valan
Ol' ottanut ja kruunun päähäns' saanut,
Hän miten maansa, isänmaansa heti
Kopeilla Puolan sotureilla täytti
Ja kavalilla jesuitoilla,
Näin koittain kirkon puhdast' uskoa
Ja Ruotsin kansan vapautta sortaa. —
Nyt voitettuna, Puolaan paenneena
Häväistylt' istuimelta hänet syösnyt
On Ruotsin kansa herrain päivillään,
Ja valtakunnan hoitajaksi pannut
On Kaarlo herttuan; siis, Arvid Stålarm,
Pois kalpas heitä, jota kavaltain
Nyt omaa isänmaatas vastaan kannat,
Ja vastuksilla turhill' älä kiellä
Suomelta kalliist' ostettua rauhaa.

STÅLARM.

Ma muut' en rauhaa tunnusta kuin sitä,
Mik' auttaa kuninkahan laillisen
Taas rauhaan istuimelleen. Sigismund
Mun Suomen sotapäälliköks' on pannut;
Pois heitän kalpani, kun käskee hän,
Mut herttuan käskyst' en; se rauhan pöytä,
Jonk' eteen riisun miekkani, se toisin
On tehtävä, ei vallanhoitajalle
Portaaksi Ruotsin valta-istuimelle.

LAUR. PAULINUS.

Nyt tiedättenkö mitä lausuitten,
Mit' uhka moinen tuottaa, tiedättenkö?
Kuin teitä ennen Fleming, halveksitte
Te kansan valtaa, tahtoa, jonk' yli
Kuninkaan itsekkäisen asetatte.
Mit' ompi mielestänne kruunu siis?
Vaan laina taivaast' on se, jonka takeen'
On kansan rakkaus; tää kun loukataan,
Kadonneen vallan varjo vaan on kruunu,
Vaan tyhjää kangastusta, jolla pohjaa
Ei maass', ei taivaass' ole. Käänny, Stålarm,
Kun viel' on aika, tieltä väärältä,
Ja anteeks ano, mitä kansaa vastaan
Olette tehneet, sinä ja Klaus Fleming.

STÅLARM.

Jos Ruotsi valans' unhotti, ei Suomi
Niin tehnyt, eikä tee niin, kun vaan ykskin
Jää aatelinen, joll' on kunniaa
Ja miekka, millä sitä puolustaa.
Tää kansa valan rikkomust' ei tee,
Ja me olemme Suomen kansa, me!

PIETARI PIISPA.

Puheilla moisill' älä lisää syytä
Jumalan vihaan tätä autiota
Maa raukkaa kohtaan. Viekas kuningas
Ja haira-oppinen on Sigismund,
Jok' aikonut on paavin-opin yöhön
Kirkkomme puhtaan uskon valon peittää.
Luvaton kapina ei syösnyt häntä,
Ei herttua, ei kansa. Vaan hän itse,
Kun päätökset, jotk' Upsalassa tehtiin
Kirkkomme iki suojaks, viekkaast' ensin
Valalla vahvisti ja sitten rikkoi.
Nyt Ruotsiss' on yks' uskonto, yks' kansa,
Ja siks kun nöyristyy hän jalkoihimme,
On Ruotsin valta murhehtiva leski,
Jok' epäkelvon ylkäns' unhotti,
Ja pyhäss' sanass' etsii lohdutusta,
Jok' auttaa syvään isketytkin haavat.
Äl' usko, Stålarm, ettäs uhka-mielin
Voit muuttaa, mit' on Luoja päättänyt,
Siis nöyräst' alas kalpas laske, jottei
Raskaana päälles Herran käsi lankee.

STÅLARM.

En ole, hyvä herra, tarpeeks piispa,
Ett' taitaisin tuon vaskan-nahan vuoksi,
Jonk' Upsalassa kokoon kyhäs papit,
Vakuutust' uhrata ja kunniaa.
Sit' ennen Jumalaani uskalsin,
Ja, toivon, hän mua suojaa vastakin.
Jumalan asettaman kuninkaan
Edestä sodin henkeen kuolemaan.

EERIKKI BRAHE.

STÅLARM.

LAUR. PAULINUS.

Kadutten vielä tuota vastausta.
Jo kerran, muistakaa se, voiton teistä
Sai herttua ja silloin valan vaati.
Ja muistakaa kuin silloin tehdyn liiton
Rikoitten taas. Hän pian tulee jälleen.

Tuon runon, jonka muuriin silloin uursi,
Hän verell' uurtaa aiantiedon lehtiin.

"Tänne mä Kaarle, riensin, näin, kapinalliset voitin,
Täältä mä lähden taas, en jätä jälkeäkään.
Mut takasin tulen, peljätkööt mua pettäjät silloin!
Silloin armoa ei ykskään syyllinen saa."

STÅLARM.

Sit' emme pelkää. Paikallaan se pysyy,
Saa kirkkaaks miekan vaan ja tarkaks silmän.
Tää keskustelu tähän päättyköön.

PIETARI PIISPA.

Siis olkoon petollinen kuninkaas
Sinulle kalliimpi kuin isänmaas.
Surulla lähdemme. Mi sanoiks vaan
Nyt jäi, se kohta miekoin ratkaistaan.

ARVID STÅLARM. JUHANI FLEMING. OLAVI KLAUNPOIKA.

OLAVI KLAUNPOIKA.

Hyvästi, sanansankarit, te jääkää,
Hupainen sota-aika terve taas!
Hyvästi rakkauden kuherrukset,
Ja terve tykin pauke, rummun pauhu!
Hyvästi unisuus ja haukotus,
Koht' alkaa mielityö ja hauskotus!

JUHANI FLEMING.

STÅLARM.

JUHANI FLEMING.

Nytkö?
Ma kuninkaani maan näin pettäisin.
Ja vaikka sodass' apuni on halpa,
Tok' eestä kuninkaani välkkyy kalpa.

STÅLARM.

Sit' uskon poiasta Klaus Flemingin.
Nyt Ebba rouvan luo! Hän vartoo meitä
Rukoushuoneessansa. (Stålarm lähtee).

JUHANI FLEMING. OLAVI KLAUNPOIKA.

JUHANI FLEMING.

OLAVI KLAUNPOIKA.

JUHANI FLEMING.

Mun vika on. Mun valtaa, syyt' en tiedä,
Epäilys sinuun, itseeni ja kaikkiin.
Miks' Sigrid'in ja minun toisillemme
He määräsivät? Sytyttäen näin
Poveeni turhaan liekin riehumaan?
Hän kylm' on, ääneti, ja karttaa mua,
Jos ketäkään hän rakastaa, niin sua.
Vie tyttö, poista epäilyni, päästä
Mua rauhaan! Teidän onnenne on mun.

OLAVI KLAUNPOIKA.

Vai tuo se syynä asemaamme on!
Hiis' olkoon rakkauden, joka näin
Sokaisee ystävyyden puhtaat tunteet,
Ja meidät kummankin on narriks tehnyt!
Mun lemmittyni Sigridkö? Jos oisi
Hän vapaa, pulska porvar'-impi, silloin
Ehk' oisin salaa suuta suikannut.
Mua rakastaisko hän! Tuo totinen,
Kopea, kaunis tyttö. Lausu hälle
Ne sanat vaan, niin nauraapi hän sulle
Ja samass' itkee, kun et paremmin
Ujoa naisen sydäntä sä tunne,
Joll' ei lie toivomusta suurempaa
Kuin että kaulahas sais kavahtaa.

JUHANI FLEMING.

OLAVI KLAUNPOIKA.

Tuo, totta tosiaan, ei kelpaa;
Sun pitää vielä tänään hänet saada.
Näet, muuten rakastajaan uros hukkuu,
Ja se ei sovi meidän aikaan.

JUHANI FLEMING.

OLAVI KLAUNPOIKA.

Ei vaan!
Ei tarjolle vie tyttö tunteitaan;
Ne peittää hän, kuin nahkapoika, jolla
On toivo kerran kenraaliksi tulla.

JUHANI FLEMING.

OLAVI KLAUNPOIKA.

Ei haita. Min' en juuri paremp' ollut.
Kun kaikkein enimmän, näet, surua
Lähinnä herttuata vihaan, koitin
Rikotun ystävyyden nauruks' kääntää
Ja naurull' ajaa mielestäni muistos.
Mut väärin oli tuo, se unhota.
Ja nyt — näist' asioist' ei hiiskausta;
Tuoss' ompi käsi vanhan ystävän.

JUHANI FLEMING.

Sen hiljaisella katumuksell' otan,
Ja sitä puistan, muistellen sit' aikaa,
Kun äsken Suomeen tulleena, enskerran
Mä kävin haudall' isäni, ja siellä
Sun polvillasi itkusilmin näin.
Ken tuon ois luullut hauskaks Olaviks,
Jost' olin paljon Warsovassa kuullut.
Siin' yhdessä siis kauan haasteltiin
Ja toisiamme lainkaan tuntematta,
Siks kunnes kaulaan' äkisti sä lensit
Ja huusit nimeni. Ja ilta myöhä
Ol' erotessamme, ja taivaan tähdet
Näkivät hartaan ystävyyden liiton.

OLAVI KLAUNPOIKA.

Ja hartaasti se pidetäänkin. Kohta
Se koitellaan, koht' alkaa myrskysäät;
Täss' silloin lujan ystävän sä näät.

JUHANI FLEMING.

OLAVI KLAUNPOIKA.

Lyön vetoa, sun tyttö viel' on tänään!
Ja mustan, uljaan orhini sä saat,
Jos hukkaan.

JUHANI FLEMING.

OLAVI KLAUNPOIKA.

Puhujan suuren laill' en väittää taida:
"Mun hauskuuten' on aattehet ja kirjat;
Ei iloist' ole, jok' ei iloisemmaks
Käy niiden kautta; ei niin suruista.
Jolt' ei ne osaks suruisuutta poista."
Tuot' olen miettinyt, mut väärä on se.
Kun sua luen, vanha Livius, voi,
Mun rintan' täyttää tuska, eikä ilo.
Kun teidän suuret taistelunne muistan.
Tää taistelu kuin pieneltä se näyttää!
Kun kansaanne, suurt', uljast' ihailen,
Miss' semmoista ma nyky-aikaan löydän?
Kun Mariusta, Brutust' aattelen,
Mua kohtaloni raudanraskas painaa,
Ja, kiitoksehen sidottuna täällä,
Mun voittaa täytyy itseni. Voi, että
Tän kirjan Wittenbergissä mä näin.
Voi, ett'ei koskaan muut' ois mieleen tullut
Kuin kuiva, rikki-viisas uskon-oppi,
Tuo keppihevonen, joll' aika ajaa
Kuin punatakki narri laskiaista.
Pois, kaunis kirja! Sinut poltan. Opin
Paremman vannon kuin mink' äsken lausuin:
Mun hauskuuten' on unelmat ja lempi;
Ei iloist' ole, jok' ei iloisemmaks
Käy niiden kautta, ei niin suruista,
Joit' ei ne osaks suruisuutta poista. —
Luo auki silmäs, uneksiva lempi!
Tuo valkeutta, rauhaa rintaan! — Auki
Luo silmäs, kuiskaa nimi Sigridin!
Hänt' opetin ma lasna. Kasvavan
Näin lemmen valoss' enkelin ma puhtaan.
En väärin ymmärtänyt silmäystä,

Pyhyyteen, jota lähestyy vaan hän,
Sen kätken. Kun hän tulee, rukoilee,
Rukoile puolestani, pyhä äiti!
Jo tullaan! Hän ja hänen isänsä.

ARVID STÅLARM. SIGRID (valkoisista ruusuista tehty seppel kädessä. He astuvat sisään patsaiden taatse, keskenänsä puhellen).

STÅLARM.

Mun tyttäreni! Liiaks kihlaustas
Juhanin kanssa estellyt jo olet.
Ei laatuun käy se enään. Näänhän itse
Kuin kukat poskillasi kuihtuu. Sinä
Rakastat häntä, miks siis kauemmin?…

SIGRID.

Oi isä armas! Sua yksin vaan
Ma rakastan. En tahdo naiduks tulla.
Tääll' eikö hyvä kyllä? Muut'en pyydä.
Juhani jälleen palaa Warsovaan.
Miks outoon hovi-eloon kuihtumaan
Mun lähettäisit! Suo mun luokses jäädä,
Isäni hyvä!

STÅLARM.

Lapsekkaita haastat!
Pait sitä, Juhani ei lähdekään.
Hän Suomeen jää ja kanssamme hän tasaa
Ne vaarat, jotka Ruotsist' uhkaa.

SIGRID.

STÅLARM.

SIGRID.

STÅLARM.

Hyvästi jää siksi.
(Itsekseen) Kuin päivält' itsens' simpukkainen kätkee
Ja loistossansa kainost' uneksii,
Niin lempens' ääneti hän poveens' sulkee,
Tuo lapsi hyvä! (menee).

SIGRID.

Hurskas, pyhä äiti!
Mult' äiti varhain kuoli. Turvan' oot sä,
Ja äitini; inua kuule nyt kuin muinoin!
Jos unhotti sun muut, mua toki kuule!

Kuin kauan sielussani surra saan,
Ja joka päivä ahdistuksess' olla,
Kuin kauan vihamiehen' ylpeilee?

SIGRID.

Valkoinen, puhdas, kuin nuo ruusut, oli
Sydämein. Nyt se hiljaa verta vuotaa.
Oi pyhä äiti, rauhaa sille suo!

KATRI.

Rukous? Täälläkö? Tuo valko kyyhky
Ken on se? Vait! Hän säikkyy, jos mun näkee.
En rukouksiin tänne hiipinyt.

SIGRID.

Tuoss' saapuu hän. Jos yksin hänen kanssaan
Nyt oisin! Milloin koittaapi se hetki?

SIGRID (huomaa paperilipun, jonka Daniel Hjort oli kätkenyt Maariankuvan ääreen).

DANIEL HJORT.

SIGRID.

DANIEL HJORT.

Tuota rakastaa hän.
Jos täällä hälle onni koittaa, salaa
Ja outona, kuin tulin, hautaan lähden.

Te täällä! Työtännekö tää? Seis! vaiti!
Mi syynä että näin te kohtelette
Tytärtä Stålarmin.

DANIEL HJORT.

Se Sigridkö
Noin haastaa? Ei, se mahdotonta! Hänkö
Unohtais hauskat lapsuutemme hetket,
Ja Kuitian lehdoiss' armaat leikkiretket?
Tuo tyly, ylpeä, hän haasteloita
Noit' entisiä, armait', ihanoita
Ei muistais. Hänkö se nyt puhuukaan?
Ei, hänen valhehaamuns' on se vaan.

SIGRID.

Isäni luottamuksen palkitsette
Te huonosti, ja kovin soimaatten
Te lapsen viatonta ystävyyttä.

DANIEL HJORT.

SIGRID.

DANIEL HJORT.

SIGRID.

Tähän kirjeen lasken. Pois se viekää.
Ikuinen salaisuus vaan meidän kesken
Tää olkoon, teit' ei soimaa siitä kenkään.

DANIEL HJORT.

SIGRID.

Himootte kunniaa. Jos oisitte
Mua rakastanut, tätä työtä varmaan
Te ette tehnyt ois. Teit' ylenkatson.

DANIEL HJORT.

SIGRID.

EDELLISET. ARVID STÅLARM. JUHANI FLEMING.

STÅLARM.

SIGRID.

STÅLARM.

Niin vain! Ei ihme. Suostumus, näet, isä,
Se kieleltä ei perhon lailla lennä.
Mont' oikkua, mont' arkaa ajatusta
On ensin voittaminen, ennenkuin
Sanoa arvaa: tuossa käteni!

JUHANI FLEMING.

Suloinen käsi! Kuinka olen saanut
Sua odottaa! Se vielä värisee,
Ikäänkuin irki pyrkiä se tahtois.

Tuon otan vahvistukseks' onnelleni.
Nyt huolta, kaipaust' ei enään ole,
Ja läksiäisist', illaks' aivotuista,
Sun kauttas tuli juhla hupaisempi,
Joss' ilo vieraan', isäntänä lempi.

SIGRID.

Tääll' on niin raskas ilma huoneessa.
Miss' äitis? Käykäämme sun äitis luokse!

JUHANI FLEMING.

KATRI. ARVID STÅLARM. DANIEL HJORT.

STÅLARM.

Sun kevyet on huoles, kevyt nuoruus! —
Nuo, Daniel Hjort, nuo kirjeet valmista.
Ne kaikkiin ilmansuuntiin laitetaan,
Miss' uljas meill' on sotaveikko vaan.
Nyt loppuu rauha korkeilt', alhaisilta,
Mut viettäkäämme hauskast' tämä ilta,
Hoi, palvelijat! (Palvelusväkeä tulee).
Lamput välkkymään!
Koht' otellaan, nyt iloll' eletään.

(Menee, yhtyen saapuvien vieraiden joukkoon. Juhlallinen valaistus.
Soitantoa kuuluu näyttämön ulkopuolelta).

KATRI. DANIEL HJORT. VANGINVARTIJA.

VANGINVARTIJA.

DANIEL HJORT.

Sinäkö!
Vai huomaa joku minunkin, ja se
Se vanginvartija on holveista,
Tuolt' elävältä haudattujen maasta.
Sopiva mies! Sä mitä tahdot?

VANGINVARTIJA.

DANIEL HJORT.

Ha, ha!
Sep' oli onneksi tuon kurjan miehen.
Tääll' linnass' onni tänään vieraan' on
Flemingin poiast' alkain vankiin asti.
Pois! jäisen kalman hajun tänne tuot.
Ei Stålarm sua kuulemaan nyt jouda.

VANGINVARTIJA.

DANIEL HJORT.

VANGINVARTIJA.

KATRI. DANIEL HJORT.

DANIEL HJORT.

Pois rakkaus, pois sä viime unelmani!
Sä katkerista katkerin, mit' olen
Ma kokenut. Miks maailmaan juur minä
Jäin orvoks, muukalaiseks, löytölapseks,
Joll' isää, nimeä ei ole. Juuret
Kukalla pienimmäll' on, meren laine
Luo toisen laineen, hautakiven toki
Saa sammal kasvaaksensa, vangilla
Jok' yöllä kuoli, hällä edes kerran
Ol' elämä, jonk' eteen elää voi.
Mit' ompi mulla?

DANIEL HJORT.

KATRI.

Mull' on se soihtu, joka elos' yöhön
Luo leimun veriruskean, ja etees
Tuo kaikki, mitä kaipaat täällä. Kohtaa
Mua huomen-illall' yhdeksältä Turun
Torilla. Tullaan, joudu, hyvästi!

KATRI. EBBA FLEMING.

EBBA FLEMING.

Taas sota niittons' alkaa pohjolassa; —
Ja sä, Klaus Fleming, multan' olet maassa!
Väkevä henkes sinä meihin luo,
Ja sydämiimme sitä voimaa tuo,
Joll' lujast' ennen pidit Suomenmaan —
Kun aian virta vyöryi raivossansa
Ja ilmi-kapinassa riehui kansa! —
Vakaana vannotussa valassaan!
Sun säiläs säihkyi, voimas tiettihin
Min Puolast' aikain pohjan äärihin,
Sanastas riippui Ruotsin kruunukin!
Ja hän, kuink' armas, hellä kodissaan
Hän oli; mikä sulo katseessaan!
Oi! maannut olen hänen rinnoillaan.

KATRI (joka on astunut esiin ja kuullut Ebba Flemingin monologin, tekee uhkaavan liikkeen ja on juuri poistumaisillansa, kun Ebba Fleming huomaa hänet ja kavahtaa säikähtyneenä).

KATRI.

Hiljaa,
Kuin murheen huokaus iloseuraan, salaa
Kuin valtiasten joukkoon ylenkatse.

EBBA FLEMING.

KATRI.

Takaisin liian pitk' on Pohjanmaalle.
Sen haudoilt', erämailta terveisiä!
Sua tervehtii sun puolisosi työt.

EDELLISET. ARVID STÅLARM. OLAVI KLAUNPOIKA. JUHANI FLEMING. SIGRID STÅLARM. VIERAITA. (Ebba Flemingin kiljahtaessa ovat kaikki tulleet sisään ja kokountuneet näyttämön perälle).

EBBA FLEMING.

KATRI.

Älkää liki tulko!
Varotkaa mitä tuloss' ompi. Kansan
Te surmaan, kuoloon syöksitten. Mut vaikka
Talomme poltitte ja lemmen voiman
Meist' imitte, niin elää viha vielä!
Se hiljaa mieron teitä luikertaapi,
Se hautain haamut neuvoksensa saapi,
Ovella linnan hiipii, mökkiin saapuu,
Nyt sukukilvet halkee, linnat kaatuu.
Se elää siks kun päättyy verisinä
Työt koston, — ja se viha olen minä!

TOINEN NÄYTÖS.

(Turun tori, perällä tuomiokirkko. Oikealla kädellä kauppapuodin ovi.
Näyttämön keskikohdalla mestauslava. Hämärätä).

KAKSI PORVARIA.

1:N PORVARI.

2:N PORVARI.

1:N PORVARI.

2:N PORVARI.

Niin, jospa vaan olis aikaa odottaa. Puolalaista majoitus-väkeä, raskaita veroja, tytöt lukon ja salvan takana, pahoja enteitä taivaalla, sotivia kummituksia ilmassa, merenkulku Ruotsiin estettynä. Uh! senkin seitsemän surua tähän aikaan. Ehkä lisäksi vielä jonakin yönä saamme nähdä linnan tanssivan polskaa tuomiokirkon kanssa munkkiköydellä, jotta kaikki maailmassa olis nurin niskoin, paitsi me molemmat.

1:N PORVARI.

Pahaa, ystäväni, on aina olemassa. Jos ei ulkopuolellamme, niin on sitä sisässämme. "Jota ankarammin Herra meitä kurittaa, sitä parempaa Hän tarkoittaa", sanoi isäni eläissään. Samaa saarnaa piispakin. Ette olleet kirkossa viime pyhänä.

2:N PORVARI.

Oli muuta ajattelemista, tapasin ruotsalaisen kuuttolaivurin, reippaan poian, näet sä. Herttua on herrat Ruotsissa lannistanut ja kuuluu pian tännekin tulevan.

1:N PORVARI.

Niinpä niin, tuotahan kerrotaan. Monta on valtakunnassa herraa nykyään, ja jota useampi kokki, sitä huonompi rokka, ja me se rokka olemme, me…..

2:N PORVARI.

Joka syödään, niinkö? Annappas koittaa vaan! Kuulkaas, Jansson, tuolla tapahtuu hirveitä öisin, tuolla hirsipuun ympärillä.

1:N PORVARI.

2:N PORVARI.

Minun on täytynyt toiseen huoneesen muuttaa vuoteeni, sillä sydänyön aikana kuuluu täältä ulkoa alituista sihinää ja suhinaa, ettei talossa saa lepoa kukaan. Menneenä yönä, kuulkaas Jansson…..

1:N PORVARI.

Oli kuin tuomiokellot olis ilmassa soineet, ja tuossa mestauslavan ympärillä humisi hautavirsi itsestään, eikä kukaan tiennyt, mikä sen vaikutti.

1:N PORVARI.

2:N PORVARI.

1:N PORVARI.

Kiitos vaan! Näihin aikoihin viihtyy parhaiten kotosalla, valkean ääressä, vaimon ja lasten luona. Jumala heille kerran parempia aikoja suokoon! Jumalan haltuun! (Menee. Kuu pilkistää pilvien ra'osta ja luo mustia varjoja näyttämölle. Toinen porvari menee puotiinsa ja sulkee oven jälkeensä).

"Mull' on se soihtu, joka elos' yöhön
Luo leimun veriruskean", hän lausui.
Sen kuulen vielä, korvissani soi se
Läp' unettoman yön ja päivän hälyn.
Vihdoinko edestäni, kohtalo,
Sä verhos nostat! Isä, äiti, koti!
Suloiset sanat! Lausuani oudot.
Tää onko unta, unta pettävää?
Mun koko sielun' odotust' on, aistit
Yhdeksi sulaa: kuuloks. (kuuntelee) Enkö kuule
Jo askelt', ääntä!
(Tornin kello lyö yhdeksän). Kello lyö!

DANIEL HJORT. KATRI.

KATRI.

Miss' olet
Sä, jonka vuoks kakskymment' olen vuotta
Okaissa jalkan' veriin käynyt, missä
Sä tuttava ja sentään vieras, jolle
Ma aseen tuon kuin verenkosto tuiman
Ja sitkeän kuin verivaino?

DANIEL HJORT.

KATRI.

Ken olet
Lupasin ilmaista. Voin enemmänkin,
Voin äitis helmaan viedä sun, ja isäs —
Haudalle.

DANIEL HJORT.

Voi, jos tuskaa toivotonta
On rintas tuntenut ja sentään petät
Sydäntäin tyhjää valhetoiveilla!

KATRI.

En petä, jos et sinä vaan mua petä.
Mut ennenkuin mä mitään lausun, vastaa,
Sä rohkenetko kaikki hyljätä,
Jot' ennen kunnioitit, unheen yöhön
Kaikk' upottaa, jot' ennen rakastit.

DANIEL HJORT.

Sä kysyt, rohkenenko. Rohkeutt'
Ei tarve, kun ei taistelua löydy;
Täss' edessäsi sydämen näät vaan,
Jok' ystävyyttä, helleytt' ei tunne,
Jok' iän kaiken janonnut on hiukan
Vaan rakkautta, mut ei sitä saanut,
Jok', yksin jäänynnä kuin linnunpoika
Luodolle autiolle, riutuu pois
Ikuiseen, äärettömään tyhjyyteensä.
Isäni haudan mainitsit, miss' on se?
Vaikk' alla vuorten ja maan perustusten
Hän ois, ne murtaisin ja hengelläin
Sydämen kuolleen henkiin virkistäisin!

KATRI.

Vait! ettei voimat viimeisetkin haihdu,
Jotk' alta hulluuden ja murheen olen
Täks hetkeks säästänyt.

DANIEL HJORT.

Siis jatka, lausu
Isäni nimi, että sointu sen
Mua virvoittaisi!
(Tarttuu käsin häneen ja katsoo häntä silmiin). Ethän
valhettele!
Ei piru tekis niin!

KATRI.

Mun näköiseni
Jos valhe on, niin valhetta on totuus.
Edessäs taivaan tähtivaloss' seison.
Niin totta kuin tuon laen Luoja loi,
Niin totta kuin se seitsenkertaisena
Synteimme yli seitsemästi repee,
Niin totta päivän selvää totuutta
Nyt sulle lausun, huutain isäs nimen:
Pentt' Ilkkainen.

DANIEL HJORT.

Sen nimen olen kuullut.
Niit' oliko hän, joita linnan luoliin
Klaus Fleming surmas rangaistukseks' siitä,
Kun häntä vastaan kapinoitsivat?
Voi! tuomion ma itse kirjoitin.

KATRI.

Se isäs veli oli. Isäs kaatui,
Kun vielä olit lapsi järjetön.
Talonsa kaukan' oli Pohjanmaalla,
Nyt pedot, käärmeet käy sen raunioilla.
Tuoss' alla hirsipuun hän makaa; kolmeen
Palaiseen lyötti hänet mestaajallaan
Klaus Fleming.

DANIEL HJOKT.

KATRI.

Mahtava
Ja vapaa talonpoik' ol' isäs. Sotaa
Venättä vastaan käytiin. Päämies silloin
Klaus Fleming oli; — talonpoikaistalot
Hän täytti huoveillaan; se korska herra,
Näet, meitä vihas, niinkuin mekin häntä.
Näin ilkkuin sodan verisoihdun piti
Hän taiten vireill' yhä, sytyttääkseen
Näin taloihimme hädän murhatulta.
Sun synnytti täll' itkun aiall' äitis.
Ma muistan illan niinkuin eilisen,
Pois riihess' oli isäs', koton' istui
Sun äitis', imettäin sua rinnoillaan,
Ja ensikerran luoman huomas, joka
Sydämes kohdall' on, ja aatteli
Se mitä ennustais se käärmeenkieli,
Kun hillitön miesjoukko Flemingin
Verillä tahrattuina sisään ryntäs.
He riihess' oli isäs luona olleet
Ja vaatineet sen viljan, mikä sodan
Ja vainon jaloist' oli hälle jäänyt,
Hänt' oitis luomaan heidän säkkeihinsä.
Mut Pentti, tuollaist' ei hän kärsinyt,
Röykkeimmän joukosta hän ilmaan nosti
Ja veriin maahan paiskas. Isäs väki
Pois riihest' ajoi muut. Nyt alkoi kiista.
Soturit voitettihin. Pakotiellä
Ja meidän miesten vainoomina, mursi
He isäs taloon. Nyt ei sanat eikä
Käs'-voima auta, keihäät vaan ja nuolet.
Yks sotureista silloin käsilleen
Sun otti, ikkunaan sun vei ja huusi:
"Se nuoli, minkä meihin käännätten,
On tämän lapsen surma."
Sun äitis vaipui maahan tainnoksiin,
Ja kun hän heräs, tuless' oli tupa,
Valittain palaneella kynnyksellä
Sä makasit; hän otti sun, lens' savun
Ja liekin läpi — taloon sai — siell' isäs virui
Nyt verissään, ja tulten ratinassa
Soi kaukaa sotamiesten pilkkanauru.

DANIEL HJORT.

Sen selvään kuulen, näen tulenkin
Ja talon, metsän, — pellon oikealla.
Haa! muisto leimahtaa kuin tulipalo
Yöss' synkässä, joss' ennen hapuilin.

KATRI.

Apua saivat sotamiehet, pakoon
Väkemme läksi, isäs haavoiss' oli,
Ja nuo, jotk' alkoi ryöstöll', ylläköllä,
Ne murhapolttoon päätti voittotyönsä.

DANIEL HJORT.

Nyt muistan metsätien, yön myrskyisen.
Ma hiljaa vaimon olkaan nojasin
Ja mustain kiharoiden kanssa leikin.

KATRI.

Ol' äitis tuo. Hän isääs Turkuun seuras,
Tää sotureista kantamaan kun pantiin
Luo Flemingin.

DANIEL HJORT.

KATRI.

Niin, murhasta
Ja kapinasta syytettynä, kun
Flemingin miehilt' omaisuuttaan turvas,
Hän rautoin tuomittiin ja hirsipuun
Häpeä-kuolemahan. Polvillani
Flemingilt' armoa ma turhaan pyysin.
Mies julma kylmästi mua silmiin katsoi
Ja kääntyi — meni pois. Täss' on' se paikka,
Joss' isäs veri syyttömästi virtas!
Täss' on se paikka, johon hengetönnä
Sun äitis vaipui tuskissansa! Tässä
Yön pimeässä kalpeaksi itki
Hän poskensa ja harmaaks' suri päänsä.
Täss' ilmaan hän sua isätöntä nostain
Huus' surmaa, surmaa Fleming murhaajalle.
Hän tässä järjen valon kadotti,
Ja halutonna metsämailla kulkein
Söi pettua ja kyyneleitään joi.

DANIEL HJORT.

KATRI.

Pois luotani, viel' et sä poikan' ole!
Mua kuule loppuun, sitten sua kuulen.
Tien varrell' istuin kerran näin, Klaus Fleming
Ohitse ajoi uhkein joukkoineen,
Ja puolikuolleena sä haikealla
Makasit rinnallain. Ja tuntui silloin
Kuin kaikki hyvät ihmiset maan päällä
Ois kuollein' olleet. Kuollut oli Luoja,
Ja taivas mustan murhevaipan kääri
Ylitse kaiken kuolleen maan. Tääll' yksin
Mun rinnassani sydän sykki. Tunsin,
Kuin unissa, sun kuolleeks. Sielun teki
Niin hyvää tuo. Yö armas hulluuden
Sydäntän' ympäröi kuin lääkitys.
En sitten enään tiedä kuinka kävi,
Vaan — sin' et enään rinnoillani ollut;
Ja näin ma jälleen Pohjanmaalle jouduin —
Jumala tiesi kuin.

DANIEL HJORT.

KATRI.

Talomme raunioilla sitten istuin
Ja kauniit laulut linnun virsiin lauloin —
Niin kauniit laulut! Yhden vielä muistan:

"Verihin sortui puolison',
Pyöveli kistun vieress' on,
Myrkkyä haudat kasvaa".

DANIEL HJORT.

Kuin tyyni hävittää tuo synkkä näky
Sen hiukan arvon, jonka annan vielä
Ma Flemingille.

Flemingille, sanot!
Sen syntikirjaa viel' en loppuun pääsnyt.
Se muista: sukus hävitti hän tyyni
Kun Pohjanmaa nous' yksin voimin hänen
Ijestään sortamahan. Pentti Pouttu,
Sun enos, setäs Matti Ilkka ovat
Tän pölkyn päällä mestatut, tai nälkään
Tapetut linnan synkkiin vankiluoliin.
Ei jäljell' ole koko Pohjanmaalla
Ei ainoaa sun isäs' ystävää.
Nyt sotketulla pelloll' aura ruostuu,
Veristä rantaa vastaan aalto huokaa,
Takassa tuli kylm' on, hiilus musta,
Ja pyhyytenä autiona kirkko.
Jos minne silmäät Suomeen, rehoittaa
Vaan linnapihat sekä kirkkopihat,
Ja kukkasetkin haudoilla ne kuiskaa:
Kostoa Flemingille viime polveen!
Se huuto taas mun järjilleni toi,
Teroittui silmä, muisto heräsi,
Ja sinut muistin, muistin kuinka hiivin
Ma luotas pois, niin ett'et kuulis, kuinka
Sylissä Flemingin sun sitten näin
Tien polvekkeessa tomuun katoavan.
Ma sinut etsin, näin sun, tunsin sun,
Mut koskaan äidin helmahan en sulje
Ma poikaa, jot' on Fleming kasvattanut,
Ennenkuin oikeutensa hän näyttää.

KATRI.

DANIEL HJORT.

KATRI.

Ma rakkaudesta vihaan. Poikan', ota
Tuo sormus. Kaarlo herttua, kun oli
Nuor' ruhtinas hän, isälles sen antoi,
Kun tämä herrain päivill' uljaast' ajoi
Ja voittosasti kansan asiaa.
Se sormus häntä seuras kuolinhetkeen,
Sun perintös se on.

Se rinnoillani
On lepäävä, uutt' elinvoimaa tuova.
Nyt äitiseni! (avaa hänelle sylinsä).

KATRI.

DANIEL HJORT.

Niin, kiellä multa helmas', äiti, kiellä,
Niin kauan kuin tää nimi mull' on vielä,
Niin kauan kuin mull' on tää pukukin,
Mi silkistä on tehty Flemingin,
Niin kauan kuin sen vallan virkaa teen,
Mi kansan syöksi nälkään, orjuuteen, —
Niin, äiti poikaas' älä katsokaan,
Niin kauan kuin hän pilkkaa sukuaan,
Siks' kun kaikk' entis-olot riistävi
Hän muististaan, siks hyväst', hyvästi! (lähtee).

Tuolla käy hän, poikan' oi!
Kas, kiharoihin mustiin loistaa tähdet,
Ja muoto kasvaa korkeaks kuin yö,
Oi armas, elämäni, aurinkoni,
Syliini palaa!…… Hän ei kuule enää!

VÄLIKUVAUS.

EERIKKI EERIKINPOIKA (istuu ja kirjoittaa. Raamattu ja muutamia muita kirjoja pöydällä).

STÅLARM.

PIISPA.

Ei, ette ensinkään. Tää työt' on, jota
Ma jatkaa saatan milloin tahansa.
Suloista taivaan oppia ma tässä
Selitän kansalle; ja kunhan vaan
Mun sydämessän' asuu Herran rauha,
Ei mailman riidat häiritä mua voi.

STÅLARM.

Työt' oivaa, hyödyllistä! Minusta
Tok' ette oikein tee, kun vetäytte
Pois valtakunnan asioista, joissa
On älyt, voimat tarpeen nyt, jos koskaan.

PIISPA.

Jok' ihmisell' on toimens' elämässä.
Niin mullakin, ja siitä Luojaa kiitän.
Jos sallitte, niin lopetan sen lauseen,
Jok' äsken, tullessanne, kesken jäi.

Te vasta kenraal' ootte, herra piispa.
Valkoinen pärmä tuo on sotakenttä,
Joss' esiin teidän käskystänne marssii
Pien', uhkahurskas, musta sotajoukko.
On läkkipullo leirinä, ja sielu
Se rahapaja, josta runsaan palkan
Saa kullass' uskollinen miehistönne.
Niin leikitten kuin lapset leluillaan,
Ja ette lainkaan kysy kuink' on laita
Hävinneen suuren valtatalouden.
Mut sanokaapa, kenraali, ken on
Tuo vihamies, jok' antaa huolta teille,
Min että mitään muuta ette huomaa?

Pimeys, pahuus, itsekkäisyys on se,
Joss' ihmislapset haparoi; ja nuo
Kun kerran sortuu, silloin, sodanpäämies,
On enemmän nuo mustetilkat tehneet,
Kuin miekkain vuodattamat verivirrat.

STÅLARM.

Te vanha houkko! Aian ohi lentää
Näin tahdotten te, kunnes koston siipi
Sivaltaa teidät arvaamatta maahan.

PIISPA.

STÅLARM.

Olette hurskas, jalo mies. Te ette,
Kuin moni papeist', ole koittaneet
Yllyttää kansaa kuningasta vastaan,
Päin vastoin rauhaan sitä kehoittaneet,
Kun vaan sen voitte. Teidän toimestanne
On kaikiss' aian vaiheiss' Suomen kirkko
Niin tyynnä, arvokkaana ollut. Ketään
Siis valtakunnan papistost' ei pidä
Niin kunniassa kuningas, ja ketään
Niin herttua ei vihaa kuin juur teitä.

PIISPA.

STÅLARM.

No, kuulleet olette kai myös sen huhun,
Mi laumannekin säikyttänyt on,
Ja kadut, torit niillä täyttänyt?

PIISPA.

STÅLARM.

PIISPA.

Mä kiitän, mutta
Sit' en kai tarvitse. Mun linnan' on
Tää huone, turvattomuus aseeni.

STÅLARM.

PIISPA.

En yksin;
Mull' uskon' on ja seurakuntani.
Min' olen kirkon mies. En riitojanne
Mä ymmärrä. Mun tehtäväni on
Vaan kirkostamme torjua niin hyvin
Ne vaarat, joilla harha-oppineen
Sit' uhkaa Sigismund, kuin nekin keinot,
Joill' aikoo vallan-ahnas herttuamme
Sit' astinlaudaksensa käyttää Ruotsin
Kuningas-istuimelle. Näätten siis,
Ma herttuata peljätä en huoli,
Jos hän mua pelkääkin, kun väärin tekee.
Ma Sigismundin suosiot' en etsi,
Jos hän sen tarjookin, kun oikein teen.
"Äl' usko valtoihin" on lauseeni,
Sä Herran ääntä tunnossasi seuraa!

PIISPA.

STÅLARM.

PIISPA.

No, jos niin tahdotte! Kuin veljen veri
Maan alta Kainille huus kostoa,
Niin kansan veri huutaa teille myös.
Min' olen itse halvan kansan laps,
Sen kanssa kärsin, lohdutin, kun taisin;
Mut jos vois linnan vankiluolat haastaa,
Maan sadat hirsipuut jos kielin lausuis,
Niin kauheita ne kertois siitä, kuinka
Te herrat täällä harjoitatte valtaa; —
Viel' onko halu kuulla tunnon ääntä?

STÅLARM.

Jo riittää, herra piispa! Mun ei syy.
Klaus Fleming joskus liian kovaks' yltyi,
Ja voishan paljon olla tekemättä.
Mut näinkin ollen, yhtä unhoitatte,
Kun kovin kohdeltiin, niin rangaistiin,
Kun rangaistiin, niin rangaistihin rikos,
Jos teist' ei hurja kapina lie hyvää.
Ha! ha! vai tuo se tunnon ääni? Vastaan:
Ken leikkiin rupee, leikin kärsiköön.

OLAVI KLAUNPOIKA.

Pois linnaan riennä, Stålarm! Mentyäs
Tul' lentotieto Kastelholmasta,
Se valloitettu on ja ystävämme
Salomon Ille, vouti, vangiks tehty.
Ja tuskin tointui viestintuoja, kun jo
Merestä laivat nousi.

STÅLARM.

OLAVI KLAUNPOIKA.

Joukkoineen hän käynyt
On maalle Helsingissä. Häntä vastaan
Nyt viemään sotajoukkoamme riennän.
Voi hyvin, jos ei tavata, ja puista
Mun puolestani kättä Juhanin.

STÅLARM.

Ken leikkiin rupee, leikin kärsiköön,
Ken miekkaan tarttuu, miekan kautta kaatuu;
Kaikk' ohjatkohon Luoja! — Mihin jäinkään?

KOLMAS NÄYTÖS.

(Näyttämö kuvaa linnaa aivan muurien lähellä. Vasemmalla kädellä kanuunareikä, sen vieressä sotamies, palava sytytin kädessä. Oikealla kädellä näyttämön edustaan päin tyhjät lavetit).

DANIEL HJORT. ERÄS SOTAMIES.

DANIEL HJORT.

SOTAMIES.

Tyhmä oisin,
Jos en ma vartois. Tavaraa niin oivaa
Kuin ruuti, suott' ei tuhlata.

DANIEL HJORT.

SOTAMIES.

Tuon laivan näättenkö? Se meitä yhä
Lähestyy. Kohta kääntyy keula. Silloin
Vast' ammutaan! — Ei ennen! — Saatte nähdä
Kuin masto maahan rymähtää ja päänsä
Menettää perämies.

DANIEL HJOKT.

SOTAMIES.

DANIEL HJORT.

SOTAMIES.

DANIEL HJORT.

SOTAMIES.

DANIEL HJORT.

SOTAMIES.

DANIEL HJORT.

SOTAMIES.

DANIEL HJORT.

Ei suinkaan, ystäväin. Jos Stålarm käskis
Sua lyömään pääsi murskaks tuohon muuriin,
Niin päätäs sentään ensin pudistaisit.
Ei, mutta hän, hän herttuan on puolta,
Jok' ystävä on halvan rahvaan, jota
Sä, rahvaan lapsi, tyyni ylenkatsot.
Hän tahtoo kirkon väärät menot poistaa,
Sä niitä puoltamalla taivast' etsit.
Hän jesuitoit', aatelia vihaa,
Ja sinä heitä tyyni rakastat.
Siis oikein teet, kun heidän hyödyksensä
Sä tulet tapetuks ja tapat. Ammu!

SOTAMIES.

DANIEL HJORT.

SOTAMIES.

DANIEL HJORT.

Talonpoik' ei suinkaan!
Sä talonpoikais-herttuata vihaat
Ja väkens' ammut. Keula kääntyy. Ammu
Tuo tyhmä perämiesi, jonka herra
Vaan halpaa alhaisoa suosii.

SOTAMIES.

DANIEL HJORT.

Äl' usko!
Jos sotamieskin olisin kuin sinä,
Vähästä palkastas en sitä tekis,
Kaks kertaa vähemmän, kuin mitä nauttii
Nuo herttuan miehet ilman tunnon vaivaa.

SOTAMIES.

Mit' aikoi hän? On Jumala tai piru
Tuon mustan takin alla. Kaiken voiman
Hän multa vei. No, onneks myöhäistä
On laukaista. — Kaks kertaa vähemmän
Kuin palkka, minkä herttua maksaa! — Mitä
Se minuun koskee? Jos ei mennyt ois hän,
Niin murskaks hänet löisin. — Kumma puhe!
Nyt mitä teen? Kun oikein oudot mietteet
Tulevat mielehen, niin paras niist'
On hyvän veikon kanssa keskustella.

DANIEL HJORT (tulee sisään, istuutuu laveteille ja katsoo sotamiehen jälkeen).

DANIEL HJORT. SIGRID STÅLARM.

Oh! neiti Sigrid! Kah kuin kalvas on hän.
Pien' enkel' liipottaapi siipiään,
Kuin ruumiitten ja verten yli oisi
Hän kulkenut, tai vankiluoliss' ollut
Juhanin lempivirttä säistämässä
Kalskeessa rautain. Oiva aate! (ääneensä) Terve
Te murheen laps!
(itsekseen) Sanoinko murhalapsi?

SIGRID.

DANIEL HJORT.

SIGRID.

Se kerro sitten!
Näit alttarin sä ehkä, jonka luo
Tul' impi hiljaa, siihen uhrin laski,
Ja uhri oli sydän. Levotonna
Pysyä alttarill' ei tahtonut se,
Mut taivahan tul' enkelit ja uneen
Sen vihdoin tuutivat, ja sulle, joka
Siin' olit läsnä, sanoivat he: älä
Herätä tuota huokauksillas,
Suo lepo, rauha sille.

DANIEL HJORT.

Kaunis uni!
Mut min' en nää niin kauniit' unia,
Ma hurmehisen mestauspölkyn näin…
Mut tuota ette ymmärrä, ja paras
Se onkin, jos ei pahint' oisi, että
Tuo teidän kerran täytyy ymmärtää.

SIGRID.

DANIEL HJORT.

SIGRID.

DANIEL HJORT.

Sep' arvoitusta,
Ett' arvata vaikk' arvoituksen osaat,
Sit' ennen yhä hämmentää vaan tahdot.
Kas siinä mutka.

EDELLISET. JUHANI FLEMING.

SIGRID.

JUHANI FLEMING.

SIGRID.

Min kirkkaast' aamu paistoi ikkunaan,
Niin tyyn' ol' aalto, metsäkin niin vaiti,
Ett' ulos mielin.

Mielilintu on se,
Mi verkkoonsa mua viettelee. Saas nähdä,
He eikö yhdess' ansaa viritä?

Silloin näin mä täällä
Tuon Daniel raukan. Kaikki tunnet; tee
Hänt' ystäväkses, ole hyvä hälle,
Hänt' unhottamaan saata…

Mitä sanoin?
Täst' oivaa tulee. Rakkaus onneton
Noin Daniel raukan hämmentänyt on;
Jos linnass' on hän, tai sen ulkopuolla,
Se yhtä on, ken tuosta viitsis huolla.

SIGRID.

JUHANI FLEMING. DANIEL HJORT.

Kuin kevät-taivas
Tuon tytön sielu on, niin puhdas, kirkas,
Ett' tuntuu siinä pienin pilven varjo.
Hjort, voitko pahoin?

DANIEL HJORT.

JUHANI FLEMING.

Tuo omans' olis papiksi, niin voisi
Es'-isäin synnist' itsellensä saada
Hän päästökirjan.

JUHANI FLEMING.

Tahdotko, niin puhun
Ma Stålarmille että miekan sulle
Ja paikan hankkii hän. Sä yhtä hyvin
Näyt miekkaa voivan käytellä kuin kynää.

DANIEL HJORT.

JUHANI FLEMING.

DANIEL HJORT.

JUHANI FLEMING.

Noin ei käy miehen surra.
Jos onni vihamiehemme on, olet
Sä onnenlaps, sill' ystäväs on suru.
Sen voima ota henkes palvelukseen
Ja koita unohtaa!

DANIEL HJORT.

JUHANI FLEMING.

DANIEL HJORT.

JUHANI FLEMING.

Tuon miehen muutoksess' on jotain kummaa
Ja luonnotonta, jot' en ymmärrä.
Jotakin särkynytt' on katseessa,
Ja puheesta viel' enemmän sen huomaa.
Vaan miksi häntä aattelen? Hän eikö
Tylyllä pilkan naurull' ystävyyttäin
Hylännyt. Paras on kun hänt' ei huomaa.
Kipunsa itserakkautt' on vain,
Ja muiden kylmyys lääke tehokkain.

JUHANI FLEMING. ARVID STÅLARM. UPSEERI (kulkien muurilla). Myöhemmin
SANANSAATTAJA.

UPSEERI.

Se pursi, joka rauhalipull' äsken
Päin linnaa riensi, nyt on lähell' aivan;
Nyt muurin luo se laskee.

JUHANI FLEMING.

STÅLARM.

Se viesti laivastost' on, joka hiukan
Lorulla meitä huvittaa, sill' aikaa
Kun jyryks sotamelu hankkii.

SANANSAATTAJA.

Lausuin
Terveiset Scheelin, ilmoitan ma, että
Lähellä Helsinkiä herttua Kaarle
Maajoukkonne on voittanut ja lyönyt.
Hyvillä avaa tämä linna siis,
Ja luovu Sigismundist' aioissa,
Jos tahdot armon saada.

JUHANI FLEMING.

STÅLARM.

Takaisin tervehdi ja sano, että
Lähellä Helsinkiä herttua Kaarlen
Maajoukkomme on voittanut ja lyönyt,
Ja että varoillaan hän olkoon siis,
Jos tahtoo pelastaa hän laivastonsa.
Niin sano, hän mua yhtä hyvin uskoo,
Kuin minä häntä.

SANANSAATTAJA.

Tuota vastausta
Teilt' odotin mä, röykkeältä; kuulkaa
Siis mitä lopuks lausun. Kauemmin
Jos uhkamiellä meitä ärsytätte,
Niin miehet ne, jotk' amiraali vangiks
Sai Kastelholmista, hän mestauttaa,
Ja teille varoitukseks kaakinpuihin
Päät naulituttaa silmienne eteen,
Näin veriseltä puhe-istuimelta
Ja hirmukuolemalla teille oman
Tulevan tuomionne ilmoittaakseen.
Siis miettikää. On niiden henki kaupan.

JUHANI FLEMING.

Mik' ilkityö noin julman koston vaatii!
Hävystä puhdas lippus punehtuu,
Sun sanoistas sen pyhyys tahraantuu.

STÅLARM.

Kun sydämestä siinneet oikeudet
On arvan heitoll' arvon, vallan kanssa,
Niin halpa äyri aian arpapöydäll'
On ihmishenki. Minä uhraan heidät,
Kuin he mun uhraisivat vaadittaissa.
Sä alas laske lippus valkoinen,
Ja riennä pois, jos tahdot henkes säästää.
Ainoinen vastaus moiseen puheesen
On uljas, hengen päälle käypä vastus.

SANANSAATTAJA.

JUHANI FLEMING.

Nyt aukealle astukaamme, josta
Hyvästi voimme nähdä toiseen rantaan.
He, taivaan nimess', eivät rohkene
Noin väkivaltaa tehdä vangituille.

Kain miekkavyö kun veljens' Abelin
Löi kuoliaaks ja, tuskissansa työstään,
Jumalan hylkäämäks tuns' itsensä,
Tek' itselleen hän kuvan, uhrin sille
Sytytti, ja sen Kunniaksi kutsui.
Oi herttaist' epäjumalata! *Herraan*
Vivahtaa *herttainen*, ja maassa herra
ol' ensimmäinen Kain. Mies älykäs!
Niin konstikkaaks sen kuvan loi hän, että
Siin' itseänsä jumaloi, kuin oisi
Se räyskää peililasia, ja viel' on
Se pystyss' yhä. Kunnia, sun tähtes
Mä elän, kuolen! — "Kunnia, sun tähtes
Ma veljen murhaan!" "Suuri kiitos, teidän
On kunnia!" Se Jumal' ivaa täynn' on!
Ja maailman se kahlehissa pitää.
Seth niminen ol' Abelilla veli,
Tuo miksi Kainille ei kostanut? —
Hän oli raukka! Miks ei hiipinyt
Hän Kainin linnahan ja veistään syösnyt
Selästä puhki hamaan maksaan asti?
Hän aikoi ehkä, linnaan hiipikin,
Näk' epäjumalan ja hurmaantui
Ja maahan lankes katuvaisena.
Hän oli raukka! Eikö niin, te haamut
Veriset? Eikö niin, te henget kaikki,
Jotk' ette näissä hirmuluolissa
Saa rauhaa, jossa luunne, raudoissa
Viel' yhä, pimeässä loistavat! —
Kostoa! kostoa! — Ma hiljaa tulen;
Ja salaa, vaiti, miekatta ma kuljen!
Ens yömme minun ensipäivän' on! (lähtee).

EBBA FLEMING.

Tekeillä tääll' on julmaa. Toiseen rantaan
Koneita hirveitä on pystytetty…

STÅLARM.

Niit' älä katso! miehuuttamme murtaa
He tahtovat, mut tuosta se vaan yltyy.
Nuo jalot uhrit saavat, Jumal' auta,
Komean kunnia-ammunnan ja seuraa
Matkalle toiseen maailmahan. Ylös
Soturit! Tykkein luo! Nyt kaikki muurit
Vihasta leimuellen hehkukoot! (menee).

JUHANI FLEMING.

Tuo sekö kunnia, se seppel vainen,
Jok' antaa sankarille ikimaineen?
Miss' on nyt ritaristo Ruotsinmaan?
Ja vanha, hurskas kansa, missä vaan?
Sanoppa, Ebba Fleming, rasittaako
Noin julma teko meidän asiaamme?
Se kiellä vaan, niin jalopeuran voiman
Ma saan, ja miekan joka sormen päähän,
Ja joka terään liekin! —

EBBA FLEMING.

JUHANI FLEMING.

VÄLIKUVAUS.

(Amiraali Soheelin päämaja vastapäätä Turun linnaa. Oikealla kädellä edustan puolella asuinhuone. Ilta. Kuutamoa).

1:N SOTAMIES.

2:N SOTAMIES.

1:N SOTAMIES.

2:N SOTAMIES.

1:N SOTAMIES.

Ja minä ajattelen linnaa … se haraa vastaan kuin kilpikonna. Tiedätkö, mikä kilpikonna on, hä? — Se on eräs kapakalan laji, näetkös, joilla on läpitunkematon kuori, ja niitä täytyy hiilillä paistaa, ennenkuin siitä lähtevät. Toivon että herttua pian tulis tänne, niin saisimme lämmittää heitä sekä maan että meren puolelta.

2:N SOTAMIES.

Miltähän siellä sisällä näyttänee? Suomalaiset osaavat noitua, näetkös.

1:N SOTAMIES.

Käyttäkööt mitä keinoja tahansa, ilman kansan rakkautta eivät seiso lujassa herrat. Huuh! kun kerran raju-ilma hyökäisee, niin tuossa he makaavat kuin myrskyn kaatama metsä.

2:N SOTAMIES.

Haluttaispa tietää miten kotonamme on laita, tuolla laaksossa jokien tuolla puolla.

1:N SOTAMIES.

Rustholliasiko nyt taas ajattelet? Kiitos Jumalan, että vaan olen talonpojan renki, eikä muuta miehellä kuin palkka, korpraalius, tyttö ja vapaus.

2:N SOTAMIES.

1:N SOTAMIES.

EDELLISET. DANIEL HJORT.

DANIEL HJORT.

1:N SOTAMIES.

DANIEL HJORT.

SCHEEL.

Mik' ompi täällä? Ken se siellä vahdin
Lävitse tunkee, häiriten mun untain?

DANIEL HJORT.

En ole, mikä olen. Linnast' en
Ma tule, vaikka tulen sieltä. Mull' ei
Nimeä, vaikk' on kakskin. Päivän vanha
Ma olen, vaikka iältä jo mies,
Ja tuhansien arvoinen tok' olen
Ma teille, herttuan, kansan asialle.

SCHEEL.

Hämärä, kumma puhe, josta vaan
Voi päättää, että linnast' oletten,
Tän aian hullulasta. Ken teit' uskoo?

Sä sormus, tule puolustajaks mulle!
Oi, jos täss' olis herttua, kuin te,
Ja hälle antaisin, kuin teille nyt,
Tän sormuksen, hän tietäisi sen arvon.

DANIEL HJORT.

Tuon antoi
Hän kerran muistoks isällen'; sen perin
Ja sen kanss' isän veren, asian
Ja koston perin.

SCHEEL.

Se merkitsi jotakin. Tuolla miehellä on pahat mielessä, jos ei meitä, niin muita kohtaan. — Huh! kolkko on kuudanyö ja hiljainen kuin hauta. Laulan lauluni (laulaa).

Nyt kodiss' istuu kulta ja kangasta vain
Hän helskyttääpi lientäin kaipaustaan.
Ja lähtiessä pyssyn ma taatolta sain,
Se aioist on ensimmäisen Kustaan.
Se olkahan mua koskee, kuin harras veikkonen,
Ja poikani sen saapi taas, kun itse vanhenen,
Sen saa hän, jos elän vaan niin kauan.

Nyt heinä tehty ompi ja ruista niitetään,
Oi, Luoja, sä sato runsas saata!
Ja jos en tule jällehen, niin tanterelle jään;
On kunnialla kuolleen helppo maata.
Se maamies kehno ompi, jok' ei käy auraltaan,
Kun vapautta, uskoa maassa poljetaan.
Oi Jumal' avuks herttuan ja Ruotsin! —

DANIEL HJORT.

Nyt sopimus on tehty. Joka miehen
Nyt sanoilla ja kullall' lumoan,
Ja linnan voiman voimassansa murran.
Viel' arvollas sä sitten kerskaa!

Kullan
Te jätitten. Täss' on se. Onni myötä!
Teit' unhota ei herttua. Hyvää yötä!

DANIEL HJORT.

Hyvästi elo entinen. Nyt kuudan,
Yön kalpea ja paha omatunto,
Sä maan yö-unta häiritsevä aave,
Itseäs epäilevä, kurja valo.
Sä teistäni yön helmass' älä kieli. (lähtee).

NELJÄS NÄYTÖS.

(Linnan suuri sali. Aamurusko loistaa sisään ikkunoista ja valaisee esineitä näytöksen alkupuolella).

JUHANI FLEMING (makaa nukahtaen ja käsi kääreessä eräällä sohvalla näyttämön vasemmalla puolella). EBBA FLEMING (nostaa silmänsä hänestä ja katsoo ulos).

EBBA FLEMING.

Jo alkaa päivä, yö on vihdoin mennyt,
Yö pitkä, neljä päivää lakkaamatta
Sodittuamme; mutta kuin se alkaa!
Minusta, ruhtinatar tähtien,
Sä aurinkoinen, kasvos käännä pois!
Ma huoliin vaivun vaikertain, — ja tuolla,
Tuoll' ulkon' yhtä jäykkänä kuin ennen
On vihollisen laivasto, ja meille
Ei purtta kylmä aalto avuks tuo,
Ja ystäväimme kohtalosta sanaa
Ei tunkea voi tänne. — Vait! hän herää.

EBBA FLEMING.

JUHANI FLEMING.

Sulaa rauhaa
Ja kirkast' onnea! Ma Kuitiass' olin.
Kuningas sinne tuli luokseni,
Kun kansan kanssa viljavainioilta
Ma rauhan ensi kultaa korjasin.
Kaikk' oli toisin: uljaat puistot, missä
Nyt jylhät metsät on; suot kuivatut
Ja pelloks tehdyt; kainalooni tarttui
Nyt kuningas, ja näin me astuimme
Tuon juhlaks vaatetetun joukon kautta,
Ja kukkasia tiellen viskeltiin,
Ja lakit hurraa-huudoill' ilmaan lensi,
Ja minuun katsoi Sigismund ja huokas
Ja sanoi: kanssain valtakuntaa vaihda! —
Noin uness' itseään voi mielistellä
Ja tuossa elon haamuss' unhoittaa
Kaikk' elon huolet. — Sotajoukost', äiti,
Viel' eikö tietoa?

EDELLISET. ARVID STÅLARM (joka äsken on tullut sisään). Myöhemmin OLAVI
KLAUNPOIKA.

STÅLARM.

Tän' yönä viesti
On tullut; huolettoman vahdin ohi
Sen tänne päästä onnistui.

JUHANI FLEMING.

OLAVI KLAUNPOIKA.

EBBA FLEMING.

OLAVI KLAUNPOIKA.

Voitettu ja hajonnut,
Ma itse milt' en vangiks joutunut.
Ma turhaan huudan palkkasotureita,
Ja ko'ota koitan noita hajonneita;
Jos pettureit' en poistaa olis tiennyt,
Mun kahleiss' olis herttuan luo he vienyt.
Miehuutta ystävät! Jos elänyt
En toivoss' ois, niin täss' en olis nyt.
Me kestäkäämme mieheen viimeiseen,
Meit' onni kiusaa, kiusa kiusaa vastaan!

STÅLARM.

Viel' linnamme se seisoo murtumatta,
Mut kuinka kauan! Kapinoita alkaa
Väestö, tykkimiesi niskoittelee
Eik' ammu; petos, meitä kietoin, täällä
Nyt hiipii.

EBBA FLEMING.

JUHANI FLEMING.

OLAVI KLAUNPOIKA.

STÅLARM.

Me? Mitä olemme? ja mitä voimme
Me, hyljätyt ja unhoitetut täällä!
Haa, Sigismund, näin palkitaanko meille
Sua kohtaan osoitettu uskollisuus!
Voi, jos vois riistää pois tuon kehnon tunteen,
Jonk' äidit heikot meihin imetti,
Jok' ajaa lasta isääns' suosimaan,
Arvossa pitämään sen heikkoutta,
Ja lumipäästä pilkat torjumaan;
Tuon halvan tunteen, joka hurjimmallaan
Tok' on, kun alamaisen nöyryyttää se
Kuninkaan eteen, tätä jumaloimaan
Maan isänä ja maineen turvaajana!
Tuot' ett'emme, kuin herttua ja muut,
Me sortaneet, näin kapinallisuuden
Mehuiseen maahan kylväin itsekkyyttä,
Ja roskakansan riemuitessa siitä
Nyt niittäin sadon; — silloin emme tässä
Näin yksin seisois toivoin pettynein
Ja hyljättyinä, miellä särkyneellä!

EBBA FLEMING.

Näin haasteleeko Stålarm, Stålarm, pylväs
Maan ritariston, kuninkaamme turva,
Klaun ystävä ja Suomen itsenäinen
Ja vankka kalpa!

STÅLARM.

Kiitoksia, Ebba!
En unta ole saanut kahteen yöhön.
Pois heikkous: kuningas mua vaatii! Ylös,
Väsynyt aatos: tulevaisuus kutsuu.
Sun tahdon voittaa, luonto!

(Olavi Klaunpojalle) Kuinka sanoit?
Joukkomme voitettu! Meist' yksin riippuu
Siis kaikki. Mutta toivokaamme Puolast'
Apua vielä. (Upseereja tulee sisään).

EDELLISET. UPSEEREJA. DANIEL HJORT.

STÅLARM.

1:N UPSEERI.

2:N UPSEERI.

Salassa yltyy nurku, heidät tuskin
Sain järjestykseen. Herttuan puolellen
Yön pimeässä osa mennyt on jo,
Ja muiden suhteen sanoa on työläs,
Kehenkä luottaa voi.

STÅLARM.

No, hyvä! pian
Me tuosta selvitään. Kaikk' ohdakkeet
Eritkööt nisust' itsestänsä!

Vait! viekkaat konnat, valanrikkojat,
Te uskopattoiset, jotk' arkamielin
Parempain povest' uskalluksen viette,
Toverit kehnot, luulettenko että
Me teitä kaipaamme. Ken tahtoo, matkaan
Vapaasti menköön. Väljiks linnan portit
Nyt tehkäät, että moinen saasta-ilma
Pois virtaisi ja meit' ei turmeleisi!

JUHANI FLEMING.

STÅLARM.

Sekaisin aaltovat he. Portillen
Tiheät joukot syöksee. Turhaan koittaa
Heit' estää harmaat sotavanhukset.

STÅLARM.

OLAVI KLAUNPOIKA.

STÅLARM.

Vaan käden katkon, jonka velttous
Sydämeen muuten levitä ois voinut.
Nyt neuvonpitoon.

OLAVI KLAUNPOIKA.

STÅLARM.

Toverit! Onko teissä ketään, jota
Haluttaa mennä herttuan puolellen,
Niin vapaasti sen lausukoon ja tehköön;
Ken tänne, näätten, jääpi, sillä muuta
Ei neuvona, kuin kunnialla kuolla.

Teiss' onko ketään, joka herttualta
Jotakin toivoopi ja sopimusta
Siis äänestääpi?

STÅLARM.

Siis ystävät!
Vaikk' uskommekin Sigismundiin pettyi,
Vaikk' omat miehet meidät hylkäsi,
Niin kuollen herttualle näyttäkäämme,
Ett' uskollisna vielä kuninkaalle
Ja toisillemme, hänen vehkeitään
Yksmielisesti torjumme. Ja kun
Viimeiset tuohon kynnykselle kaatuu,
Ja herttua kun sisään riemuiten
Nyt syöksee, mies ja soihtu vaan on tarpeen,
Ja linna raukee, peittäin voittajan.
Näin näiden holvein raunioihin hänen
Ja tappiomme hautaamme — ja turvass'
On Sigismund ja Ruotsin valta-istuin. —

KAIKKI MUUT.

STÅLARM.

JUHANI FLEMING.

Ei tarpeen. Käteni mun sodast' estää,
Se soihdun toki kantaa jaksaa. Mulle
Se toimi uskokaa.

STÅLARM.

Niin käyköön. Sulle
Me kunniamme samass' uskomme. —
Nyt ijäisyyteen rauhass' säälikööt
Kaikk' itseään. Tääll' yhtykäämme sitten,
Iloisin mielin, tunnoin kirkkahin,
Viimeiseen taisteluhun voimaa tuomaan,
Maan, kuninkahan viimemalja juomaan.

KAIKKI.

JUHANI FLEMING.

EBBA FLEMING.

JUHANI FLEMING.

EBBA FLEMING.

Juhani! Parempi on lohduttajaks
Muu vaimo kuka tahansa. — Ei, täällä,
Kuin Indian uljaat lesket, tahdon kuolla
Ja lentää liekist' uhrirovion
Mun puolisoni helmaan, maineen maahan! (lähtee).

JUHANI FLEMING. SIGRID STÅLARM (tulee sisään puettuna talonpoikais-tytöksi).

SIGRID.

Mik' on nyt, Juhani? Mua isä käski
Pukeimaan näihin vaatteisin ja sanoi
Ett' täältä pois mun täytyy lähteä.
Tylyjä kasvoja nään kaikkialla
Ja synkkää katsetta. Mit' ompi tämä?
Miks isä pois mua tahtoo, Juhani?

JUHANI FLEMING.

Pois sun lähetämme täältä,
Sua tuossa puvussa ei tunneta,
Siks kunnes ystäväimme luo sä ehdit,
Ja helppo matk' on tuosta poikki lahden,
Johonka ani harvoin luoti eksyy.

SIGRID.

JUHANI FLEMING.

Vastaa, Sigrid, suoraan: —
Kun kätes mulle annoit, annoitko
Sen rakkaudesta? —

SIGRID.

JUHANI FLEMING.

Et suinkaan!
Mut sydän syit' ei punnitse niin tarkoin.
En tiedä, mutta — — sano, Sigrid — voitko
Sä rakastaa?

SIGRID.

JUHANI FLEMING.

Suloisiin silmiis suo mun katsoa.
Sä minuun katso. Sano, tänne jäämään
Jos vaatisin sua, kuolemaan mun kanssain,
Noist' ilo juur' ei loistais — eikö totta?
Sä siihen ehkä myöntyisit, vaan sitten
Lisäisit: "täällä huoneess' ilma on
Niin raskas"… Muistatko?

SIGRID.

JUHANI FLEMING.

Muistat kyllä.
Voi, Sigrid! Jos et mua rakastanut,
Miks annoit kätes, miks et sanonut:
En lemmi sua. Silloin en sua oisi
Niin kauan vaivannut, kuin tietämättä
Nyt tehnyt olen.

SIGRID.

JUHANI FLEMING.

Sua
En nuhtele, päinvastoin itseäni.
Hyvästi, siskon'! Onnelliseks tullos,
Jos toisen löydät, ken sun ansaitsee;
Mua ystävänä muista!

SIGRID.

Juhani,
Pois älä mua lähetä. Jos kuolla
En ansaitsekaan kanssas, muuta toki
Kuin kuolemaa en toivo.

JUHANI FLEMING.

Miksi? Syyskö
Se on, jos min' en sulle rakkaamp' ole
Kuin joku toinen. Sydämes kuin voi se
Niin kova samass' olla ja niin hellä!
Hyvästi! Onnellisna kuolen nyt;
Vaan sin' et kuolis niin.

JUHANI FLEMING.

SIGRID.

Miks minut hylkäsit ja heitit mun
Sydämen häijyn valtaan! — Seppeltä
Kas tuossa neitseen kuvan luona! Sama
Mä lienkö, ken tuon taannoin sitoi? Niin,
Kuin kuollut kukka tuoreen kaltainen.

SIGRID. DANIEL HJORT.

DANIEL HJORT.

SIGRID.

DANIEL HJORT.

Teill' onko neulakirja suussa, neiti?
Suloisen, puhtaan kukan karvainenko
On kova, kirkkaaks vuoltu helmikivi?
Karitsan villa suden pennull' onko?
Ja valkaistussa haudass' onko päivää? —
Miss' ompi neiden peili?

SIGRID.

DANIEL HJORT.

SIGRID.

DANIEL HJORT.

Niin rukoilkaa! Se sopii. Menkää pois
Ja rukoilkaa, muuks' sydäntänne älkää
Te käyttäkö, se nimeänne tahrais.
Sanoja käyttäkää, jotk' aaltoaa
Maast' aina taivaasen, ja rukoilkaa,
Rukoilkaa, ehk' on Luoja kuitenkin
Yht' armias, kuin hän on hurskaskin. (Sigrid menee).

Mä teidät surmaanko ja itseni
Ja herttuan ja kaikki yksiin liekkiin? —
Se loppu riidan ois ja kaiken loppu,
Maa rauhaa sais, ja tuonen paksu viitta,
Mi kestää viimeisehen tuomioon,
Se peittäis salaisuuteni ja kaikki
Niin ystäväin kuin vihollisten synnit…
Haa, silmäs vilkkuu, kalpa kuoleman,
Jok' yli tuhansien päiden heilut
Hiuskarvalla mun heikon tahtoni!
Ei, ei! Senvuoks en syntynyt, senvuoks ei
Minussa sorrettujen veri virtaa
Sydämest' aivoon asti kiehuen.
On hornaan taivas syösnyt, voimaa uutta
Maailman sorto tilaan sieltä tuomaan.
Siis, kosto, hengelläs niin täytä sielun',
Ett' ainoastaan sun se tuntee, iske,
Sydämen juureen iske, hurja viha,
Niin että vaan sun käskystäs se sykkii!

DANIEL HJORT. ARVID STÅLARM. OLAVI KLAUNPOIKA. JUHANI FLEMING. ERÄS
SOTAVANHUS (kantaen sisään viinipikaria). UPSEEREJA. Myöhemmin SIGRID.

Kun olin laps', mull' oli kaksoisveljes,
Jok' aivan nuorna kuoli. Muistan kuinka
Rukoilin haudallansa, ett'en koskaan
Maan mustaan multaan joutuis. Kumma kyllä,
Ett' taitamattomat ja tuulen tuomat
Lapsuuden toiveet usein käyvät toteen.
Nyt, näätten, suoraan ilman kautta mennään
Maan yli oikotietä elämästä.
Pikari tänne! Uljaat sotaveikot,
Eläköön rehellisyys, elon mehu
Ja maineen helmi, pohjaan elon malja!

OLAVI KLAUNPOIKA.

Pyhä Yrjänä maljan ja miekan mies
Ol' urhokkain.
Hän juoda ja valaa vertahan ties
Iloiten vain.
Käy käessä miekka hän laulellen
Lohikäärmeen luo.
Ja maahan sortuvi hurmeesen
Nyt käärme tuo.
Hei malja miehuuden!

Mit aiot? Pikaris on kukkurallaan. Sä peijaat, Daniel! Maljas! Pohjaan juo! (laulaa):

Pyhä Yrjänä vaimokseen kotihin
Vie prinsessaa.
Kuningas se nyt lausuvi: "kruununkin
Hän kannattaa".
"Ei, mulle kruunusi raskas on,
Pojalles sen suon.
Mut anna, ett' astua kuolohon
Saan eestä tuon!"
Hei, malja kunnian!

OLAVI KLAUNPOIKA.

Satamäärää vastahan kestänyt
Ol' yksistään.
Hän löi ja hän voitti ja kaatui nyt
Kuin leikillään.
Ja silmin seisovi hehkuvin
Nyt kuningas:
Oi, tuhat henkeä vaihtaisin
Ma miekkahas!
Hei, kuolon malja tää!

DANIEL HJORT.

OLAVI KLAUNPOIKA.

DANIEL HJORT.

OLAVI KLAUNPOIKA.

DANIEL HJORT.

OLAVI KLAUNPOIKA.

Haa, siellä
Siis olit. — — Jos en huomannut hänt' oisi
Hän vielä pettäis…

DANIEL HJORT.

Mua älkää lähestykö. Miekat alas! —
No niin, ma teidät petin, pettäjät!

Täss' on se, jonka sanat voiman teiltä
Kuin lehden karisti; täss' on se, joka
Kukisti teidät — ja siit' ylpeilee!

1:N UPSEERI.

Hengeltä pois! (tunkeuvat Daniel Hjortin päälle; tämä tempaa miekan eräältä upseerilta ja puolustaa itseänsä).

STÅLARM.

Sua, kiittämätön koira — niin jot' uskoin.
Elosta katkeruus ei koskaan lopu.
Tee hänen kanssaan, Olavi, kuin tahdot.
Mä riennän. Tappelu on alkanut.

(lähtee kaikkien upseerein kanssa; heti sen jälkeen Olavi Klaunpoika Daniel Hjortin kanssa).

SIGRID. JUHANI FLEMING.

VÄLIKUVAUS.

(Ruutiholvi, kahden patsaan kannattamana. Toiseen niistä on Daniel Hjort kiinnitetty. Toisen takaa haamottavat ruuti-astiat. Pimeätä).

DANIEL HJORT.

Mun tänne linnan ruutiholviin kiinni
He kahlehtivat patsaasen. Mun kuolla
Nyt täytyy heidän kanssaan, nähdä täytyy
Kuin soihtu surman herättää, mi torkkuu
Tääll' ympärilläni ja, vait kuin hauta,
Häviöt' uhkaa maalle, herttualle
Ja kansalle. Voi saatanallist' ivaa!
Sa murru kahle, holvit haljetkaa
Mun kirouksestain, jonk' alle lasken
Nuo hirmulaiset, konnat, verenjuojat!
Sä kestät kahle! Halpa, kurja rauta,
Vahvempi, ikuisempi henkeäni!
Ha, ha, ha! — Kuules kuinka holvit nauraa
Minulle, mulle. Kuolo, henken' ota,
Maailman ylenkatseesen mua saata,
Mut säästä, säästä herttua ja kansa!
— — — — — — — — — — — —
Ei äänt', ei lohdutusta! — Kumisten
Kuin tuonelasta tykin huokaus vaan
Käy kautta holvin. Väsynyt on pääni,
Mun aatostani huimaa. Rauhaa, rauhaa!

STÅLARM.

Tuoss' soihtu on. Meit' ovat linnan pihalt'
Oville tunkeneet jo. Ryntäämässä
On herttua itse. Pihalla jo on hän.
Kun laukauksen käytävästä kuulet,
Niin sytytä nuo tuossa. Hyvästi! (lähtee).

DANIEL HJORT. JUHANI FLEMING.

JUHANI FLEMING.

DANIEL HJORT.

JUHANI FLEMING.

DANIEL HJORT.

JUHANI FLEMING.

DANIEL HJORT.

JUHANI FLEMING.

DANIEL HJORT.

JUHANI FLEMING.

DANIEL HJORT.

EDELLISET. SIGRID.

SIGRID.

Se valhe, ilkeä on valhe, meille
Ladottu turmioksi. Hän, hän ei
Sit' ole tehnyt.

SIGRID.

JUHANI FLEMING.

SIGRID.

Mit' isä, nimi, kaikk' on häntä vastaan.
Eläissä väärin, kuoloss' ainakin
Vapaasti, suoraan kerran sykkii rinta!
Sua, Daniel Hjort, ma muinoin rakastin;
Työt' ethän tehnyt tuota hirmuisinta?
Niin ethän? vastaa! — Vaiti olet… vaiti?…

DANIEL HJORT.

SIGRID.

JUHANI FLEMING.

SIGRID.

Oi, jos nää synkät holvit raukeaisi,
Ja mielet särkyneet jo rauhan saisi!
Juhani kätes anna. — (Daniel Hjort'ille).
Kurjaa sua!
Nyt halveksimaan opetit sä mua.

JUHANI FLEMING.

DANIEL HJORT.

Totuutta haudan reunall' lausutaan;
Siis kuulkaa kurjan, hyljätynkin ääntä, —
Tuon hyljätynkin, jonka kasvatusta
Komean loistoisuuden nöyräks orjaks
Pidettiin täysin taattuna. Senvuoksi
Tielt' otettiin ma, senvuoks kirjatyössä
Mun voiman' uuvutettiin, tehtiin heikoks
Mun suoneni, pois miekka kiellettiin,
Ja käten' orjaks vapisevaks pantiin
Kevyisen höyhensulan palvelukseen.
Epäilyyn, penseyteen, epätoivoon
Mä kasvatettiin; ja kun hylky tilaan
Näin saivat mun, niin kerskuin loistoaan
Mun kurjaan halpuuteeni vertasivat. —
Nyt luoksen' arvaamaton vieras sai.
Tuon vanhan vaimon muistatten te kai;
Hän poikaans' etsi teidän joukostanne,
Viimeistä lasta kansan sortamanne.
Sen vei hän oman isän haudan luo,
Ja mestauslava oli hauta tuo.
Hän teidän kanss' on loistoss' elänyt,
Kun veljens' unhoitetut, hyljätyt
Raudoissa tuskiansa vaikersivat,
Kun vapautt', oikeutta puolustivat.
Hän teitä vihaa hamaan kuolohon,
Ja poika tuo, — hän tässä kahleiss' on!

JUHANI FLEMING.

SIGRID.

JUHANI FLEMING.

SIGRID.

DANIEL HJORT.

Vihaani oman vihans' äiti liitti,
Ja epätoivon lisäks koston siitti.
Ja sydän halveksittu tyyntyi pian,
Ja usko tuli epäilyksen sijaan.
En miekkaa käyttänyt, vaan sanoja,
En voimaa käyttänyt, vaan viekkautta,
Ja kas, ma sentään teidät kukistin!
Ja vaikka sidotte mun rautoihin,
Totuutta ette rautoihin te saa
Ja vaikka oma syy mun langettaa,
Myös teidät surmaan syöksee taivaan valta;
Ja vaikka hengen viette herttualta,
Te ette valoa voi hävittää.
Niin meidät murskatkaa ja linnaa tää! —
Maailma kerran vaatii palkkiolle!

JUHANI FLEMING.

ÄÄNIÄ HOLVISTA.

DANIEL HJORT.

SIGRID (tempasee, Daniel Hjortin huudahtaessa, soihdun Juhanin kädestä ja viskaa sen salaman nopeudella kauas pois; se sammuu, näyttämö pimenee. Sigrid vaipuu pyörtyen Daniel Hjortin jalkoihin).

DANIEL HJORT.

EDELLISET. ERÄS UPSEERI ja SOTAMIEHIÄ herttuan puolueesta (hyökkäävät sisään, soihdut ja paljastetut miekat kädessä).

DANIEL HJORT.

JUHANI FLEMING.

DANIEL HJORT.

VIIDES NÄYTÖS.

(Vankihuoneen käytävä. Perällä kolme ovea. Vasemmalta kädeltä tullaan sisään, oikealla kädellä jatkauntuu käytävä syvälle holveihin, josta toinen sivukäytävä kääntyy perälle päin, muodostaen täten pimeän komeron oikealla kädellä peräseinästä).

Kun olin nuori vielä, olinpa silloin aika velikulta. Hei vaan! Silloin oli hauska elämä, kun olut virtasi Juhani herttuan tynnyreistä ja linna kajahteli juomarahoista ja itse olin nuori, sukkela linnanpalvelija, tyttöjä viis joka sormeen. En ollut vielä kelvolleen nainut, niin tuli tuossa kirje Eerikki kuninkaalta Ruotsista, Juhani herttuan veljeltä, ja herttua joutui lukon ja salvan taakse. Tuskin ensimmäinen poikani kehdossa kirkui, niin tuli herttua pois ja pani veljensä Eerikki kuninkaan sijaansa, ja rupesi itse kuninkaaksi. Sitten saimme loma-aikaa hiukan, kunnes Juhani kuningas lähetti pois veljensä vähän kauemmaksi kuin lupa oli, jos ei luvallista ole laittaa hernerokan avulla veljeänsä toiseen maailmaan. Ihmeeksi vaimoni ja Juhani kuningas kuolivat samana yönä, niin ett'en oikein tiedä, kumpaisen takia täällä koko yön kummitteli. Mutta hurskas ja jumalinen ihminen oli tuo vaimoni sentään, niin että kyllä se Juhanin takia oli, sillä hänen omaatuntoansa vaivasi veljenmurha, näet. Sitten nain minä toistamiseen samana päivänä, jolloin Sigismund, Juhanin poika, tuli kuninkaaksi. Hän ei siinä kauan pysynyt hän, vaikka Klaus Fleming häntä kyllä kovasti piteli kiinni. Siitä aiasta alkain on mulla ollut paljon väkeä täällä, milloin herttuan ystäviä, milloin Sigismundin — ja nyt? — niin täällä käypi, täällä matoisessa maailmassa. Sanoisin niinkuin virsikirjassa sanotaan:

Ah mik' ompi elom' tääll'?
Tuska, vaiva tuskan pääll',
Työ ja meno levoton.
Silloink' kuin se paras on,

jos en itse olis ollut levoton veitikka nuoruudessani. Mutta nyt en luota toiseen enkä toiseen valtaan. Teen tehtäväni, enkä pidä lukua muista kuin haudankaivajasta, sillä hän aukaisee oven toiseen vankihuoneesen, jonka suhteen minun vaan on ala-osastona.

VANGINVARTIJA.

OLAVI KLAUNPOIKA.

VANGINVARTIJA.

OLAVI KLAUNPOIKA.

Älä virkaasi pelkää. Pelastaa en aivo häntä. Asiansa on hän niin hyvin ajanut, ett'ei hänen tarvitse mitään peljätä voittajan puolelta.

VANGINVARTIJA.

Niin, nähkääs, laita on semmoinen, että minä ja vankihuone olemme yhtä niinkuin te ja teidän miekkanne. Minä olen kova rauta-ovi, kova rauta-ovi vaan, en pane ketään sisään enkä ketään laske ulos. Se on minun toimeni se. Kuollut olisin ma eilen vankihuoneineni, mennyt yhdellä hyppäyksellä aina toiseen maailmaan, mutta auttaisinko tänään tai huomenna ketään sieltä ulos, eipäshän sitä, sellaista ei siedä tunto, en ole koskaan ennen sitä tehnyt.

OLAVI KLAUNPOIKA.

Sinä se vanha ruostunut tuuliviiri. Annatko minun kohdata Juhania, vai etkö? Minulla ei ole kultaa sinulle antaa, mutta jos niin tahdot, saat itseni palkaks.

VANGINVARTIJA.

Jumala semmoisesta varjelkoon. Väärin te mun käsitätte. Kohdata häntä teidän saaman pitää, mutta tehkää se sievään, sillä herttua on täällä tuossa paikassa. — Tulkaa maalle, Juhani herra, täällä on mies, joka tahtoo teitä tavata.

EDELLISET. JUHANI FLEMING.

JUHANI FLEMING.

OLAVI KLAUNPOIKA.

Joutuun! Vastaukses tähden tässä
Nyt kiusaan kuolemaa. Sen vuoksi ryöstin
Häpeän, vihan voimall' itsen' eilen
Ma vihamiesten käsistä, kun turhaan
Me toimes täyttämistä odotimme.
No niin — —

JUHANI FLEMING.

OLAVI KLAUNPOIKA.

JUHANI FLEMING.

OLAVI KLAUNPOIKA.

JUHANI FLEMING.

No kuulehan!
Jos muiden meikäläisten laill' et oisi
Sa pakoon päässyt, viekkaan morsioni
Isänsä jaloiss' olisit sä nähnyt
Te'oistaan mielipuolena.

OLAVI KLAUNPOIKA.

JUHANI FLEMING.

OLAVI KLAUNPOIKA.

JUHANI FLEMING.

Soihdun kädestäni löi hän,
Ilm' antoi laukaus meidät, herttuan
Soturit sisään syöksi, muut' en muista.

OLAVI KLAUNPOIKA.

Näin yhtynytkö kaikk' on meitä vastaan!
Nyt näyn ymmärrän, jonk' yöllä näin.

JUHANI FLEMING.

OLAVI KLAUNPOIKA.

Hän se mahtoi olla.
Ma kalvaan, lumivalkean näin haamun
Kuin terhenen niin hiljaa leijuvan,
Miss' oli muuri merta vastaan korkein.
Sen kiharoilla mustill' loisti kullat
Ikäänkuin seppeleeksi käärityt.
Hän lauloi virttä, jota: laineet säisti,
Ja vakaasti kuin unenkulkija
Hän astui muurin äärtä hohtavaista. —
Luin hiljaa rukouksen, kohti kuljin.
Hän poissa oli, ja kun sinne ehdin —
Vedessä värähteli tähdet vaan — — —

JUHANI FLEMING.

OLAVI KLAUNPOIKA (tarttuu kädellänsä miekan kahvaan ja katsoo sisäänkäytävään päin).

Pois kaukan' on hän. Kuules, Juhani!
Hän henkes vie. Viel' ei hän sua tunne.
Sukumme viimeinen sä olet. Anna
Mun eestäs kuolla. Puvun vaihdamme.
Sa hiivit pois.

JUHANI FLEMING.

OLAVI KLAUNPOIKA.

JUHANI FLEMING.

VANGINVARTIJA.

Kuolo meidät perii,
Jos ette riennä! — Tuonne holviin menkää.
Sen varjossa ei kukaan teitä huomaa.

HERTTUA.

SCHEEL.

Niin hän itse tahtoi.
Kun hänet raudoist' irroitimme, syöksi
Hän heti holvista, ja tuskin kuullen
Mun sanojani, joilla rauhoittaa
Hänt' yritin ma, paeta vaan tahtoi
Pois linnasta, siks kunnes vihdoin tänne
Hän suostui vetäymään hiljaisuuteen.
Valoisimmassa huoneessa hän täällä
Nyt Teidän Armoanne odottaa.

HERTTUA.

Sä kummaa kerroit hänestä ja sentään
Niin todenlaista. Jalon riemun tuopi
Se sieluhuni, samalla kuin täytyis
Mun sua nuhdella siit', että käytit
Niin miettimällä tätä nuorukaista.

SCHEEL.

HERTTUA.

Ma tiedän, mitä
Sanoa aiot. Tänne anna sormus,
Min hältä sait, ja jonka muka annoin
Ma muinoin hänen isälleen.

Niin, minä tunnen sen. Kaikk' epäilys
Puheensa totuudesta haihtuu nyt.
Tuo sormus, mitkä muistot herättää se!
Kun annoin sen, nuor' aivan olin silloin,
Enk' aavistanut mihin olin luotu.
Mut silloin jo ol' uljaat tuumat mulla,
Rakastin hartahasti isäni
Jaloa työtä, Ruotsin vapautta,
Verestä kukkaa, puhjennutta tuskin,
Ja vihast' usein puistin voimatonna
Ma nyrkkiä, kun veljieni löyhyys
Ja ahnas aateli ja palkkapapit
Työt' uljast' yrittivät kukistaa. —
Mun aikan' tuli, tuli myrskyn lailla,
Ja myrskyn lailla pohjolasta perkaan
Pois aurehen, mi saastuttaa sen ilmaa,
Ja muran kaiken, mit' on maalla sen.
Mun voitto on, ja niin sit' aion käyttää,
Ett' yksikään ei sitä multa kiellä.
Mun tuomio, ja niin sen langetan,
Ett' armo hellivä ei kirvest' estä.
Mun Ruotsi on, ja kruunun sen ma saan,
Kun rauhaan, voimaan olen saanut maan.

Mies! avaa ovi Arvid Stålarmille
Ja anna hälle tuo. (jättää kirjeen vanginvartijalle.
Scheelille) Pois syrjään tulkaa!

VANGINVARTIJA.

STÅLARM.

Sigismundilta!
Kuin kuollehelle! "Armas Arvid Stålarm…
Sua kiitämme… me kyllä soisimme…
Apua lähettää en ole voinut…
Ma epäilen jos… unen multa vie
Se veri, jot' on turhaan vuodatettu…
Hyvästi Ruotsi!… Ennen puhtaan opin
Ma pidän sekä kruunun menetän…
Sen ennen vihamiehen haltuun annan…
Kuin maani häviöstä syytä kannan…
Sen Luoja kääntäköön… mun luoksen saa…
Sua kuninkaasi Puolass' odottaa…"
Se puuttui. Isän sydän murrettuna,
Ja maine oman lapsen tahraamana,
Ja voitettuna, vankina; — tää vielä.

STÅLARM.

Te täällä, herttua! Tuon kirjan tunnen,
En sitä nähdä huoli, vastaan vaan:
Ma kuninkaallen' olin kuuliainen.

HERTTUA.

STÅLARM.

En pyydä armoa. Työ lopuss' on,
Maa teidän on, Sigismund meidät hylkäs.
Siis paras mun, kun astun kuolemaan.

Tok' armahtakaa pientä joukkoa,
Mi jäljell' on mun lippukunnastani.
Mun oli käsky, miehuus oli heidän.
Ja isänmaata jos te rakastatte,
Sen hyväks säästäkää sen jalot miehet.

HERTTUA.

Teit' armahdin ma kerran, silloin sanoin:
Voi sitä, joka tämän armon rikkoo,
Ma palajan ja poiss' on silloin sääli. —
Täss' olen nyt, ja sanani se pysyy.

STÅLARM.

Nimenne kastakaa siis verehemme,
Ja ett'ei jälkimailma teitä säälis,
Se kastakaa myös vereen Flemingin!

HERTTUA.

SCHEEL.

Se, minkä kuullut olen, näyttää että
Kovilla miehill' lempeät on lapset.
Jalona, nuorna, viatonna tuli
Perinnön vuoks hän tänne Varsovasta,
Ja ryhtyi sotaan vasta nyt. Hän ei
Kuin toiset, sulkiessaan linnan meiltä,
Valaansa teitä kohtaan rikkonut.

HERTTUA.

SCHEEL.

HERTTUA.

No niin, tuo tänne hänet. Tahdon koittaa,
Mit' oivaa Flemingiltä voipi oottaa.

HERTTUA. SCHEEL. VANGINVARTIJA (tuo esiin) JUHANI FLEMING'in (jonka jälkeen hän ja Scheel vetäytyvät peränpuolelle).

Tuo siis on hän, niin kuninkaani muoto
Kuin himo kunnian on kunniata
Ja valtaa väkivalta.

Tuo siis poika
Klaus Flemingin, sen ainoan, mi mulle
Voi vetää vertoja, tuon uskaliaan
Ja lujan, ankaran kuin minä itse,
Ja jota vihaan jälkeen kuolemankin.

Niin helpoks onnen aikaan tuntui kuolo.
Nyt, sydän, kaikk' kuin kadotit sä, kuinka
Viel' elämästä kuiskata voi toivo!
Luo kuninkaan jos käyn taas, palatessa
En ole sama mies kuin lähtiessä.

HERTTUA.

Juhani Fleming! Kuulin että ootte
Vähemmän syypää tuomioon kuin muut.
Siis — käykää lähemmäks — jos tahdotten
Vapaana mulle palvelukseen tulla
Ja jättää Warsovan ja Sigismundin,
Niin sovinnon ja armon merkiks tuossa
Ma käten' annan.

JUHANI FLEMING.

Teidän Armonne!
Niin kalliiks kuin tuon jalon tarjon katson,
Te yhtä kalliiks arvatkaa se tunne,
Mi haudan reunall' eestäni nyt puhuu:
Ei syytä saaliista, miks hylkäisin
Ma rakkaan kuninkaani sekä häntä
Niin kiittämättömästi pettäisin.

Ja mitkä ehdot määräät, sinä kuoloon
Tuomittu tuomari, jott' armoni
Sä jalomieliseksi tunnustaisit?

JUHANI FLEMING.

Olenhan vankinne, mua rangaiskaa;
Maanpakoon isänmaasta saattakaa.
Näin annan teille puolen elämätä,
Mut sanaani ja kuningast' en petä.

HERTTUA.

Sen Jumalalle yksin teen ja sille,
Ken Hältä vallan sai, sen kunnian
Suon Jumalalleni ja kuninkaalle.

HERTTUA.

Sä kyllin näytät, että isäs luonnon
Ja korskan mielen olet perinyt,
Ja varoitat, mit' olis oottaminen,
Jos elää saisit.

JUHANI FLEMING.

HERTTUA.

Puolin sydämin sä vannot
Ja puoleks polvillas ja puolin mielin.
Mun armoni sä hylkäsit. En luota
Ma lupauksiin. Mestauslavan luona
Tapaamme toisemme. Jää hyvästi! —
Nyt Daniel Hjortin luo. Mua seuraa, Scheel!

(Menee Scheelin kanssa keskimäisen perä-oven kautta, jonka vanginvartija avaa.)

JUHANI FLEMING.

Siis kuolema! Vaan unta haihtuvaa
Ol' eloni, ja jälkeä en yhtään
Ma jätä maailmaan. Oi, raskast' on,
Niin raskasta on sentään nuorna kuolla! —

OLAVI KLAUNPOIKA.

JUHANI FLEMING.

OLAVI KLAUNPOIKA.

VANGINVARTIJA.

JUHANI FLEMING.

VANGINVARTIJA.

OLAVI KLAUNPOIKA.

DANIEL HJORT.

Viel' elän minä, teitä seuraan tiellä,
Yks toimi mull' on tehtävänä vielä!

VÄLIKUVAUS.

(Aukea paikka linnan läheisyydessä. Turun kaupunki kaukana perällä.
Oikealla kädellä kunnas).

EBBA FLEMING (jota taluttaa) piispa EERIKKI EERIKINPOIKA. HERTTUA KAARLE (kohtaa heidät).

HERTTUA.

Niin näytte tehneen tok', ett' eduksenne
Tää yhtymys ei kääntäis mieltäni.

EERIKKI PIISPA.

HERTTUA.

Jos jälkimäistä ennen olis tehty,
Teilt' edellinenkin nyt säästyis, — silloin
Ei verta eikä kyyneleitä nyt
Ois vuotanut mun tähteni niin paljon.

EBBA FLEMING.

HERTTUA.

EBBA FLEMING.

HERTTUA.

Te korska rouva, olette onneks vaimo! Muuten soisi
Nuo kellot teillenkin. (lähtee).

EBBA FLEMING.

Ah, kuolonkellot! —
Oi armoa!… ei, voiton lisäks ei
Hän saata ryöstää kyynelt' äidin kurjan.

PIISPA.

Se helmaan valakaa sen ystävän,
Jok', ehkä kovin koitteleekin meitä,
Tok' unheesen ei nöyrää mieltä heitä.

EBBA FLEMING.

Mua kummullen nyt viekää. — Kiitos, rauhaan
Nyt tahdon jäädä. Menkää, sitä toivon.

PIISPA.

Ma tahtoanne kunnioittaa tiedän.
Jos tarvitsette, lähell' olen tässä. (lähtee).

EBBA FLEMING (yksinään kunnaalla. Turun kaupungin kansaa kulkee vähän päästä näyttämön perän poikitse).

EBBA FLEMING.

Kuin huoletonna juhlapuvussaan
Nuo joukot käy. Meit' ei nyt kukaan kuule.
Vaan kellot yksin kuuluu. Hautaan soittaa
Ne kaiken sen, mit' armast' oli mulla.
Nyt sammuu kunniamme viime loisto,
Nyt murtuu viime jäännös vallastamme,
Nyt suvustamme viimeinen käy kuoloon,
Ja se mun ainoa on poikani;
Ja hauta, johon vaakunamme särkyy,
On mestauslava! — Meit' ei kuule kenkään.
Ei edes Luoja. Taivasta mun sielun'
Ei saavuta. Maan puoleen vaan se horjuu.

EBBA FLEMING. KATRI.

KATRI.

EBBA FLEMING.

KATRI.

EBBA FLEMING.

KATRI.

EBBA FLEMING.

KATRI.

EBBA FLEMING.

KATRI.

EBBA FLEMING.

KATRI.

PIISPA.

EDELLISET. HERTTUA. SCHEEL. HERRASMIEHIÄ, herttuan seurueesen kuuluvia.
Turun KANSAA. SOTAMIEHIÄ. DANIEL HJORT.

HERTTUA.

Nyt päättyi työmme.
Mut ennenkuin me jätämme tän paikan,
Joss' ompi valtakunnan rauhan hinnaks
Niin paljon verta täynnyt vuodattaa,
Yks toimi mull' on tehtävänä vielä.
Käy viereheni, Daniel Hjort! Jos työsi
Teit suosion tai kullan pyynnöstä,
Niin, vaikka henkeni ja linnan sillä
Sa pelastit, sun hylkäisin ma töines;
Mut tekoos kun ma entist' elämääsi
Ja sukukuntas sortotilaa vertaan, —
En tätä kansaa rakastanut ois,
Sen mökeiss' olisin ma viekastellen
Vaan istunut, jos kiroisin sua. — Ota
Siis kädestäni isäs sormus jälleen,
Ja jott'ei mikään entisaikain muisto
Nimeesi jäisi, valikoitse uus,
Ja jott'ei herjata sua kenkään tohtis,
Saat tämän miekan. Niin sa sitä käytä
Ett' Ilkan poiasta saan kunniaa!

KATRI.

DANIEL HJORT.

Äiti!
Nyt rintaas minut paina, peitä pääni,
Ett' ei mua kukaan nää, se povees peitä,
Ja lemmi mua, lemmi!

EBBA FLEMING.

Hän — tuon poika!
Se tott' on siis. Jos vanhurskas on taivas,
Miks minuun vaan sen kosto lankee!

EDELLISET. KANTAJIA (kantaen paaria, joilla Sigrid Stålarm makaa valkoiseen hameesen puettuna, kultakoruja otsalla; meriheiniä on hameesen istunut ja takertunut kiharoihin). OLAVI KLAUNPOIKA (astuu kansan joukkoon).

HERTTUA.

SCHEEL.

DANIEL HJORT.

Ah! Hän se on! (äänettömyyttä). Noin kävikö sun sitten! (hurjasti) Pois! kuolleet viekää maille kuollehitten!

Nyt, äiti, onnellinen ollos taas!
Kaikk' katkeruus nyt poista rinnastas,
Kaikk' entisaikain synkät muistot poista!
Kas herttuaa! Kas, päivä kirkas loistaa!
Nyt kosto, viha, vaiva, kaikk' on mennyt!
Nyt uudestaan sun tähtes elää saan.
Mit' ollut on, se saata unheesen nyt.
Työt jalot mielessäni hehkuu vaan.

DANIEL HJORT.

Mua? Ethän vainen!
Sit' aikaa muistaa vaan, mi vihdoin koittaa
Ja kansaa, joka vapauden voittaa! —
Pahaako — mulle? Ei! Mua kutsuu maine,
Ja valmis olen sitä nauttimaan.

Ma toimiin ryhdyn uljaan', uhkamiellä.
Viel' en mä murru. Voimaa mull' on vielä.
Ja pääni minä pidän pystyssä!

OLAVI KLAUNPOIKA (lävistää Daniel Hjortin sydämen, niin että tämä kaatuu).

DANIEL HJORT.

KATRI.

HERTTUA.

OLAVI KLAUNPOIKA.

HERTTUA.

OLAVI KLAUNPOIKA.

KATRI.

Mun syyn' on tuo! Voi kuollut! — Mieli murtuu.
Mun poikan'! Ota minut kuoloon myötäs!

HERTTUA.

Noin tahtonut en palkita ma työtäs.
Sä portaaks tulit valtiaalle vainen,
Ja murruit heti, jalo nuorukainen. —

EERIKKI PIISPA.

Oi Luoja! Onko tarpeen että kaikki
Maailman tuet, rakkaus, kunto, maine
Ja rehellisyys, horjuvat kuin ruoko,
Ja tuhansittain sydämiä särkyy,
Jott' etehenpäin tuuman verran vaan
Maailma liikahtaisi radallaan.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK DANIEL HJORT: MURHENÄYTELMÄ VIIDESSÄ NÄYTÖKSESSÄ JA NELJÄSSÄ KUVAELMASSA ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org . If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate .

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org .

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.