The Project Gutenberg eBook of Sevillan parturi eli Turha varovaisuus: Komedia neljässä näytöksessä, by Pierre Augustin Caron de Beaumarchais

KREIVI ALMAVIVA, Espanjan grandi.
BARTHOLO, lääkäri.
ROSINA, hänen holhottinsa.
FIGARO, parturi.
DON BAZIL, musikin-opettaja.
LA JEUNESSE, |
L'ÉVEILLÉ, | Bartholon palvelijoita.
YKSI NOTARIUS.
YKSI TUOMARI.
OIKEUDENPALVELIJOITA ja KÄSKYLÄISIÄ soitoilla.

Tapahtumapaikka: Sevilla; ensimäisessä näytöksessä kadulla Rosinan ikkunain alla, sitten Bartholon asunnossa.

Kun surusanoma saapui sen nuorukaisen tapaturmaisesta kuolemasta, jonka muotokuvan näemme alkulehdellä ja jonka viimeisen yön hedelmä tässä ilmestyy, herätti se kaipausta ei ainoastaan niissä, jotka sukulaisuuden ja ystävyyden siteillä olivat häneen liittyneet, vaan varmaankin kaikissa, joille työ meidän kansallisen sivistyksemme puolesta on kallis ja rakas. Tuoni oli kylmänkiiltävällä viikatteellansa katkaissut elämän niin toivorikkaan, oli riveistämme temmannut pois taistelun niin innokkaan. Tuskin ori Kaarle Cronstedt ottanut ensimmäiset itsenäiset askeleensa elämän uralla, kuin jo silmä sammui, veri jäähtyi, ja se elon aamu, joka ennusti kaunista päivää, peittyi surupilviin.

Vapaherra Kaarle Alfred Cronstedt syntyi Helsingissä v. 1860 Tammikuun 27 p. Hänen vanhempansa olivat Yhdyspankin tirehtööri, vapaherra Juhana Cronstedt ja tämän vaimo, vapaherratar Olga Beatrice Cronstedt. Nuori Kaarle sisäänkirjoitettiin kymmenvuotiaana Helsingin ruotsalaiseen yksityislyseoon ja jatkoi siinä sillä menestyksellä lukemistansa, että hän ylimmäisestä luokasta ensimmäisenä päästettiin yliopistoon 15 p. Toukok. v. 1878. Jo kouluajallaan hän osoitti harrasta halua toimia kansan hyväksi. Niinpä hän usein jakeli isänsä maatilalla oleville palvelijoille huvittavia ja hyödyllisiä kirjasia; mielellään oleskellen kansan parissa hän tuli sen rakkaaksi ystäväksi, koska hän kertoeli sille opettavia asioita. Eipä hän aikoinaan olisi epäillyt antautua kansakoulun opettajan raskaasen toimeen. Ja kun hänen käsitteensä enemmän kehkeyivät ja antoivat ikään kuin tukea nuorukaisen epämääräisille tunteille, niin tämä kansanharrastus muodostui kansalliseksi harrastukseksi. Hänen vielä koulupenkillä istuessa syttyi hänessä palava halu oppia Suomen kieltä; ja lienee joskus sattunut niinkin, että muut aineet saivat kärsiä sen rinnalla.

Tämä hänen mielihalunsa kasvoi vaan ja vahvistui, kun hän oli jättänyt koulun. Ahkeran työn perästä oli tullut se suloinen hetki, jolloin nuorukainen hehkuvin mielin kiinnittää ylioppilaslyyryn lakkiinsa. Yht'äkkiä on koulun ahdas piiri laajentunut rajattomiksi. Loitolla näkee hänen innostunut silmänsä suurten maalien viittaavan, nuoruuden täydelle voimalle hän huomaa avaroja aloja olevan valloitettavana. Vaan näitä ylioppilaan idealia ei suinkaan saavuteta siten, että niitä vaan kädet ristissä ihaillaan. Paljaisin haaveksimisiin Cronstedt ei tyytynytkään, sillä raitis ja uhkuva elonvoima asui hänessä. Tuskin oli hän muutamia päiviä ollut ylioppilaana, ennen kuin hän ryhtyi toimeen, jonka kautta hän tahtoi harjautua Suomen kieleen samalla kuin kantaa kortensa isänmaalliseen työhön. Perehtyneenä Franskan kieleen rupesi hän entisen, rakastetun opettajansa, maisteri F. W. Rothstenin johdolla suomeksi kääntämään Alfred de Vignyn mainiota romaania Cinq-Mars . Tällainen tehtävä tarjoo suuria vaikeuksia sillekin, joka lapsuudestaan tuntee kansan kieltä, mutta paljoa suuremmat ne ovat sille, joka harvoin sitä on kuullut Suomalaisen suusta ja jonka on luottaminen omaan kieliaistiinsa. Näistä vaikeuksista huolimatta Cronstedt tavattomalla ahkeruudella ja tarkkuudella jatkoi työtänsä, niin että vuoden lopussa oli suorittanut suurimman osan käännöstänsä. Sen päätettyänsä hän heti tuumi samanlaisen työn jatkamista ja alkoi kevään puolella kääntää Beaumarchais'in tekemää näytelmäkappaletta Sevillan Parturi . Tätä loppuun saattaaksensa, ennen kuin kesäksi jättäisi kotinsa, hän työskenteli mitä suurimmalla innolla; vieläpä viimeisinä aikoina käytti yötkin siihen. Oliko se aavistus, että hänen työaikansa olisi niin lyhyt, joka kiihdytti häntä näin kuumeentapaiseen ahkeruuteen? Viimeiset korjaukset tahtoi hän jättää siksi kun hän, kesän vietettyänsä suomalaisissa seuduissa ja tutustuttuaan kansan rikkaasen kieleen, syksyllä palaisi kotiin.

Ilomielin hän sen vuoksi oli odottanut suven tuloa. Muutamain toveriensa kanssa hän päätti asettua Keuruulle, joka seutu erittäin on tunnettu kauniista, puhtaasta kielestään. Täällä hän myös voi oppia tuntemaan Suomalaisen luonnetta ja tapoja hänen omassa kodissaan sekä ihailla Suomen luonnon suloutta. Vaan ne hedelmät, jotka varmaankin tämmöinen matka olisi tuottanut, eivät päässeet kypsymään: kalman henki ne kylmi. Eräänä kauniina Heinäkuun päivänä läksi hän parin kumppaninsa kanssa järvelle huonossa venheessä, joka vähän matkan päässä rannasta täyttyi vedestä. Koska Cronstedt oli hyvä uimari, hän ei epäillyt uiden pyrkiä maalle päin. Vaan tässä hänen voimansa pettyivät, erittäin kun hänen vedestä raskas pukunsa kovin painoi häntä. Ainoastaan muutama syli rannasta hänen viimeiset voimansa raukesivat ja hän vaipui syvyyteen. Tämä tapahtui 10 p. Heinäkuuta v. 1879.

[Lähelle surmapaikkaa aikovat Keuruulaiset asettaa muistokiven vainajalle. Hänen muistoansa säilyttää niillä seuduin myös se kaunis rahalahja, jonka isänsä antoi kunnan käytettäväksi kansaa hyödyttäviin tarkoituksiin.]

Nuoruuden kukoistuksessa hänet siis kova kohtalo riisti pois elämästä, joka oli tarpeeksi pitkä, herättämään suuria toiveita, liiaksi lyhyt niitä täyttämään. Hänen ikänsä valoisa kevät ne synnytti; ennen kuin sen suvi oli saapunut, vei hän ne mukaansa hautaan. Olihan syytä kysyäkin "mitä voittaa vielä, jos elää saa", kun näki hänen nuorukaisen tulisella innolla, miehen lujalla ahkeruudella työskentelevän tarkoitusmäärää kohden, joka hänellä oli selvänä. Jo ensimmäisenä ylioppilasvuonna oli hän ahkerain oppiharjoitustensa ohessa ennättänyt kääntää kaksi teosta, jotka samassa ovat todistuksena hänen erinomaisesta kielitaidostaan, katsoen siihen, että hänellä oli pääasiallisesti teoreetilliset tiedot Suomen kielessä. Kaiken uutteruuden ohessa hän kuitenkin otti osaa semmoisiin viattomiin huvituksiin, jotka virkistävät mieltä ja pitävät luonnon raittiina ja sydämen puhtaana. Ja tämä sisällinen siveys kuvautuikin koko hänen olennossaan, jonka hilpeys, teeskentelemätöin suoruus ja kaino vaatimattomuus viehätti kaikkia, jotka tulivat hänen kansansa tuttavuuteen ja jotka nyt kaipauksella häntä muistelevat. Se ei ollutkaan pitkä hänen elonsa polku: ainoastaan yhdeksäntoista vuotta,

Emmekä murheella valita hänen lyhyitä elinpäiviänsä; me muistelemme hänessä jaloa nuorukaista, jonka harras, kansallishengen elähyttämä työ ei jäljettömästi kadonnut ajan virtaan, vaan jätti jälkeensä todistuksen siitä, mitä ylevä, isänmaallinen mieli ja luja tahto saavat toimeen.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

(Kreivi, yksin, iso, ruskea viitta yllä ja leveä-lierinen hattu silmille painettuna. Katsoo kelloansa kävellessään.)

KREIVI. Päivä on vähemmin kulunut, kuin luulinkaan. Hetki, jolloin hänen on tapana näyttäitä ristikko-akkunansa takana, on vielä etäällä. Mutta yhtä kaikki; parempi on tulla liika aikaiseen kuin laiminlyödä sitä hetkeä, jolloin saattaa nähdä hänet. Jos joku hovin teikari voisi arvata minun olevan sadan peninkulman päässä Madrid'ista ja joka aamu pysähtyvän jonkun naisen ikkunan alla, vaikk'en ole häntä milloinkaan puhutellut, luulisi hän minua Isabellan aikuiseksi Espanjalaiseksi. — Miks'ei? Jokainen juoksee onnellisuuttansa takaa. Minun onnellisuuteni on Rosinan sydämessä. Mutta kuinka! juosta naista takaa Sevillassa, vaikka Madrid ja hovi joka haaralla tarjoo niin helppoja huvituksia? — Ja juuri niitä minä pakenen. Minä olen kyllästynyt noihin valloituksiin, joita voitonpyyntö, tavanmukaisuus tahi turhamielisyys lakkaamatta tarjoo meille. Sangen suloista on olla rakastettu itsensä vuoksi! Ja jos minä voisin tässä valhepuvussa hankkia varman tiedon… Hiisi vieköön tuon häiritsijän!

FIGARO (selässä gitarri, joka leveästä nauhasta riippuu olkapään yli; hän hyräilee iloisesti, paperi ja lyijykynä kädessään).

Pois nyt surut, pois!
Ne masentaa.
Jos viinaa ei jois
Virvoittelevaa,
Niin elämä vaan
Olis hupsun työ,
Eik' aikaakaan,
Tulis kuolon yö.

Sanoinko jakaapi? Entäs sitte! Me komillisten operain tekijät emme katso niin likeltä. Meidän aikoihimme lauletaan, mitä ei maksa vaivaa lausua.

Minä tahtoisin päättää jollakin kauniilla, loistavalla, säihkyvällä lauseella, joka näyttäisi ajatukselta.

Oi viinani,
Mua hallitset!
Sä laiskuuteni,
Mua palvelet!
Mua palvelet!
Mua palvelet!

Hei! hei! kun tähän tulee säestys lisäksi, saadaanpa nähdä, herrat juonittelijat, enkö tiedä, mitä sanon. (Hän huomaa kreivin.) Minä olen nähnyt tuon pappismiehen jossakin. (Hän nousee.)

FIGARO. Eipä se olekaan mikään pappismies! Tuo kopea ja ylhäinen ulkomuoto…

FIGARO. Niin, minä tunnen teidät; tämmöisillä tuttavallisilla hyvyyden osoituksilla olette aina kunnioittanut minua.

KREIVI. Minä puolestani saatoin tuskin tuntea sinua. Sinä olet niin paksu ja lihava…

KREIVI. Voi raukkaseni! Mutta mitä sinä toimitat Sevillassa? Minä olin ennen aikaan puhunut sinun puolestasi, että saisit jonkun viran.

KREIVI. Puhuttele minua Lindor'iksi. Etkö valhepuvustani näe, että minä tahdon olla tuntematon?

KREIVI. Ei suinkaan. Minä odotan täällä jotakin, ja kaksi miestä, jotka lavertelevat, ovat vähemmin epäluulon alaisia kuin yksi, joka kävelee. Olkaamme lavertelevinamme. No! entäs tuo virka?

FIGARO. Teidän Excellensinne puolustus-sanaan katsoen antoi ministeri heti paikalla nimittää minut apteekipalvelijaksi.

FIGARO. Virka ei ollut huono, sillä kun minulla oli haavanhoidon ja apteekitavarain osasto, kaupitsin usein ihmisille hyviä hevoslääkkeitä.

FIGARO. Ah! ah! ei ole mitään yleis-lääkettä; mutta ne ovat välistä kuitenkin parantaneet Galitian, Katalonian ja Auvergnen miehiä.

FIGARO. Jättänyt? Virka se minut on jättänyt; minua on paneteltu mahtavien herrojen luona.

KREIVI. Oi! säästä minua, ystäväni! Vieläkö sinäkin runoja sepität? Minä olen nähnyt sinun tuolla töhertelevän polvellasi ja laulavan aamusta saakka.

FIGARO.. Siinäpä juuri on onnettomuuteni syy, Teidän Excellensinne. Kun ministerille ilmoitettiin, että minä tein, voin sanoa, jotenkin sievästi, — kukkasvihkoja Cloriille, että lähetin arvoituksia sanomalehtiin, että oli liikkeellä minun tekemiäni madrigaleja; sanalla sanoen, kun hän kuuli, että minä olin painettu aivan elävänä, käänsi hän asian tragilliseksi ja eroitti minut virastani, väittäen syyksi, että kirjalliset harrastukset ovat mahdottomat sovittaa yhteen virkatointen hengen kanssa.

FIGARO. Minä katsoin itseäni varsin onnelliseksi siitä, että hän unhotti minut, sillä minä olin vakuutettu, että grandi tekee meille kylliksi hyvää, kun hän ei tee meille pahaa.

KREIVI. Sinä et sano kaikkia. Minä muistan, että sinä minun palveluksessani olit aika hulivili.

FIGARO. Oi Jumalani, tahdotaanhan, armollinen herra, että köyhän miehen pitää olla ilman vikoja.

FIGARO. Kun niin paljon hyviä avuja palvelijalta vaaditaan, tunteeko
Teidän Excellensinne monta isäntää, jotka rengiksi kelpaisivat?

KREIVI (nauraen). Se ei ole hullumpaa. Ja sinä vetäysit syrjään tähän kaupunkiin?

KREIVI (keskeyttäen häntä). Maltappas… Minä luulin, että se oli hän… Jatka vaan, minä kuulen kyllä.

FIGARO. Madridiin palattuani tahdoin uudestaan koettaa kirjallista kykyäni, ja teateri näytti minusta kunnian kentältä…

FIGARO. (Hänen vastatessaan katsoo kreivi tarkasti ristikkoakkunaan päin.) Todellakaan en tiedä, kuinka minulla ei ollut mitä suurinta menestystä; sillä minä olin täyttänyt parterrin oivallisimmilla työmiehillä; kämmenet … kartunkaltaiset; minä olin kieltänyt käyttämästä hansikoita, ruokokeppejä ja kaikkia, mikä vaan synnyttää heikkoja taputuksia; ja, kunniani kautta, ennen näytelmän alkua oli koko kahvila näyttänyt olevan mitä edullisimmassa mielen laadussa minua kohtaan. Mutta salajuonittelijain ponnistukset…

FIGARO. Aivan samoin kuin muittenkin: miks'ei? He vihelsivät minulle; mutta jos minä milloinkaan voin koota ne jälleen…

KREIVI. Kiroothan sinä! Tiedätkö, että oikeustossa saadaan kirota tuomareita ainoasti neljäkolmatta tuntia.

FIGARO. Mutta teaterissa neljäkolmatta vuotta. Elämä on niin lyhyt, ett'ei se voi hävittää sellaista tunnetta.

KREIVI. Sinun iloinen vihasi ilahuttaa minua. Mutta sinä et sanonut minulle, mikä saattoi sinut Madridista lähtemään.

FIGARO. Sen teki minun hyvä enkelini, Teidän Excellensinne, koska olen niin onnellinen, että jälleen tapaan entisen isäntäni. Madrid'issa huomasin, että kirjailijain tasavalta oli susien tasavalta, jotka aina ovat aseissa toisiansa vastaan, ja että, tämän naurettavan vimman kautta jouduttuansa ylenkatseen esineiksi, kaikki hyönteiset, muskitot, hyttyset, arvostelijat, maringuinit, kadehtijat, kynäilijät, kirjakauppiaat, censorit ja kaikki, mitä tarttuu onnettomien kirjailijain nahkaan, yhä pistivät heitä ja imivät sitä vähäistä mehua, mikä heillä oli jälellä. Kirjoittamasta väsyneenä, itseeni kyllästyneenä, muita ihmisiä inhoten, velkoihin uponneena ja rahoista tyhjänä vihdoin vakuutettuna, että partaveitsen tuottamat edulliset tulot ovat paremmat kuin kynän mitätön kunnia, läksin minä Madrid'ista. Matkakapineeni kaulapussissa, samosin filosofin tavalla molempain Kastiliain, la Manchan, Estremaduran, Sierra Morenan ja Andalusian halki; yhdessä kaupungissa minua otettiin ystävällisesti vastaan, toisessa minä pantiin vankeuteen, mutta aina olin tapausten haltijana; moniailta kiitettynä, toisilta moitittuna, hyvinä aikoina toimeen tullen, huonoa aikaa kärsien, hupsuja pilkaten, ilkiöitä pelkäämättä, kurjuuttani nauraen ja kaikkien ihmisten partaa ajaen olen saapunut tänne Sevillaan ja olen valmis Teidän Excellensiänne uudestaan palvelemaan kaikissa, mitä suvaitsette käskeä.

FIGARO. Tottumus onnettomuuteen. Minä kiiruhdan nauramaan kaikkia, peläten, että täytyisi itkeä sitä. Mutta miksi aina katsotte tälle puolelle?

(Bartholo, Rosina. Alakerran ristikko-akkuna aukenee,
ja Bartholo ja Rosina käyvät ikkunaan.)

ROSINA. Kuinka minun tekee hyvää hengittää raitista ilmaa! Tämä ristikko-akkuna aukenee niin harvoin…

ROSINA. Se on Turhan varovaisuuden runoja, jotka laulu-opettajani on antanut minulle eilen.

[Bartholo ei pitänyt dramoista. Hän oli ehkä nuoruudessaan tehnyt jonkun murhenäytelmän.]

BARTHOLO. Öh, öh, sanomalehdet ja esivalta kyllä varjelevat meitä niistä. Barbarinen vuosisata!…

BARTHOLO. Suokaa se rohkeus anteeksi; mitä tämä vuosisata on tuottanut, josta sitä sopisi kiittää! Kaikenlaisia hullutuksia: ajatusvapauden, vetovoiman, sähkövoiman, uskonnonvapauden, rokon-istuttamisen, kiinankuoren, encyklopedian ja näytelmät…

ROSINA. (Paperi putoo hänen kädestänsä kadulle.) Ai! lauluni! lauluni putosi, kun teitä kuuntelin; juoskaa, juoskaa, hyvä herra! Lauluni, se häviää.

ROSINA (katsoo sisäpuoleen ja tekee viittauksen kadulle päin).
St, st! (Kreivi ilmaantuu.) Ottakaa se pian ja lähtekää.

BARTHOLO (tulee ulos rakennuksesta ja hakee). Missä se onkaan? Minä en näe mitään.

BARTHOLO. (itsekseen). Ja minä olen niin hyvä, että haen… Bartholo, sinä olet hupsu, ystäväni: tämän tapauksen tulee opettaa sinulle, ett'ei ole koskaan avaamista ristikko-akkunaa kadulle päin.

ROSINA (yhä balkongilla). Minun onneton tilani antaa minulle tämän anteeksi: yksin, sisäänsuljettuna, alttiina inhoittavan miehen vainolle; onko silloin rikollista yrittää päästä orjuudesta?

BARTHOLO (ilmaantuen balkongille). Tulkaa sisään, Sennora; se on minun vikani, että teiltä on hukkunut laulunne; mutta tämä tapaturma ei ole enää tapahtuva teille, sen vannon minä.

KREIVI. Nyt, kun he ovat poistuneet, tutkikaamme tätä laulua, joka varmaankin sisältää jonkun salaisuuden. Se on kirje-piletti!

KREIVI (lukee vilkkaasti). "Teidän hartautenne herättää minun uteliaisuuttani; niin pian kuin minun holhojani on mennyt ulos, laulakaa huolimattomasti näitten runojen tunnetulla nuotilla jotakin, joka vihdoin ilmoittaisi minulle sen miehen nimen, säädyn ja aikomukset, joka näyttää niin itsepäisesti mieltyneen kova-onniseen Rosinaan."

FIGARO (jäljitellen Rosinan ääntä). Lauluni, lauluni putosi; juoskaa, juoskaa! (Hän nauraa.) Ah! ah! ah! ah! Oi noita naisia! jos tahdotte antaa viisautta mitä vilpittömimmälle, sulkekaa hänet sisään.

FIGARO. Armollinen herra, minä huomaan jo selvästi teidän maskeradinne syyt; te toimitatte täällä lemmenkauppaa aaveissanne.

FIGARO. Minäkö lavertelisin! Minä en ensinkään käytä teidän rauhoittamiseksenne noita kauniita kunnioituksen ja uskollisuuden korulauseita, joita joka päivä väärin-käytetään; minä sanon ainoasti yhden sanan: minun oma etuni on teille takauksena minun puolestani; punnitkaa kaikkia tuolla vaa'alla, j.n.e….

KREIVI. Varsin hyvä. Kuule siis. Kuusi kuukautta sitte kohtasin sattumalta Prado'ssa [julkinen kävelypaikka Madridissa. Suom. muist.] nuoren naisen, jonka kauneus!… Sinä näit hänet äsken. Minä olen turhaan antanut hakea häntä koko Madrid'issa. Vasta muutamia päiviä sitte olen saanut tiedon, että hänen nimensä on Rosina, että hän on jalosukuinen ja naitu eräälle vanhalle tämän kaupungin lääkärille, nimeltä Bartholo.

FIGARO. Kaunis lintunen, todellakin! vaikea karkoittaa pesästänsä!
Mutta kuka on sanonut teille, että hän on tohtorin vaimo?

FIGARO. Se on valhe, jonka hän on sepittänyt Madrid'ista tullessaan, pettääksensä kosijoita ja karkoittaaksensa heitä; Rosina on vielä vaan hänen holhottinsa, mutta ennen pitkää…

KREIVI (vilkkaasti). Ei ikinä. Oi! mikä uutinen! Minä olin päättänyt ruveta vaikka mihin, tuodakseni hänelle esiin surkuttelemistani, ja minä tapaan hänet naimatonna! Ei ole hetkeäkään hukkaamista; minun täytyy saavuttaa hänen rakkautensa ja temmata hänet pois siitä halvasta liitosta, joka hänelle määrätään. Sinä tunnet siis tuon holhojan?

FIGARO (vilkkaasti). Hän on kaunis, paksu, lyhytläntä, nuori äijä, harmaan-täplikäs, kunnoton, parraton, innoton, joka väijyy ja nuuskii, toruu ja ähkää, kaikki yht'aikaa.

FIGARO. Raaka, ahnas, ylenmäärin mustasukkainen ja rakastunut holhottiinsa, joka vihaa häntä kuolemaan asti.

KREIVI. Sitä parempi. Rangaista petturia samalla kuin tekee itsensä onnelliseksi…

FIGARO. Se on yht'aikaa yleisen ja yksityisen hyödyn edistämistä: todellakin siveellinen urhotyö, armollinen herra!

KREIVI. Ah! hiisi, sitä pahempi! Voisitko sinä päästä sisään hänen luoksensa?

FIGARO. Josko minä pääsisin! Primo, se rakennus, jossa minä asun, on tohtorin oma, hän vouraa sitä minulle ilmaiseksi .

FIGARO. Ja minä lupaan hänelle kiitollisuudesta kymmenen kultarahaa vuodessa, ilmaiseksi senkin.

FIGARO. Vielä enemmän, hänen parturinsa, hänen haavalääkärinsä, hänen apteekarinsa; hänen talossaan ei kukaan muu pitele partaveistä, lansettia tahi ruiskun-mäntää kuin teidän palvelijanne.

KREIVI (syleilee häntä). Oi! Figaro, ystäväni, sinä olet oleva minun enkelini, minun vapauttajani, minun suojelushenkeni.

FIGARO. Pahus vieköön! kuinka hyöty nopeasti on lyhentänyt teille eri säätyjen välin! kelpaa kuulla kiihtyneitä ihmisiä!

KREIVI. Onnellinen Figaro! Sinä saat nähdä Rosinaani! sinä saat nähdä häntä! Käsitätkö onneasi?

FIGARO. Tuo on vasta-rakastuneen puhetta! Minäkö häntä ihailen? Jospa te voisitte ottaa minun asemani!

FIGARO. Jos pitää ihmisiä puuhassa heidän omia etujansa varten, estää heitä toisen miehen etuja vahingoittamasta.

FIGARO (syvästi miettien.) Minä tuumailen, eikö apteeki voisi tarjota vähäisiä viattomia keinoja…

FIGARO. Tahdonko minä vahingoittaa heitä? He tarvitsevat kaikki minun apuani, täytyy vaan hoitaa heitä kaikkia yht'aikaa.

FIGARO. Täytyy toimia niin nopeasti, ett'ei epäluulo ehdi syntymään. Yksi ajatus johtuu mieleeni: Kuninkaallisen Infantin rykmentti saapuu tähän kaupunkiin.

FIGARO. Hyvä! Menkää tohtorin luoksi ratsumiehen puvussa, majoituskirjeellä varustettuna; täytyyhän hänen ottaa teidät majaansa; mitä vielä on tehtävää, sen minä otan toimekseni.

FIGARO. Se ei myöskään olisi hullumpaa, jos näyttäisitte olevan noin vähän humalassa…

FIGARO. Ja vähän sopimattomasti kohtelevan häntä tuon järjettömän ulkomuodon peitossa.

FIGARO. Siksi, ett'ei hän ryhtyisi mihinkään varomiseen, vaan luulisi, että teitä pikemmin haluttaisi nukkua kuin rakentaa salavehkeitä hänen luonansa.

FIGARO. Ah! niin, minä! Me olemme varsin onnelliset, joll'ei hän tunne teitä, jota hän ei milloinkaan ole nähnyt. Ja millä tavoin sitten hankkia teille pääsy sinne?

FIGARO. Sillä te ette ehkä osaa kannattaa tuota vaikeata rôlia.
Ratsumies … humalassa…

KREIVI. Sinä pilkkaat minua (juopuneena olevinansa). Eiköhän tämä ole tohtori Bartholon talo, ystäväni?

FIGARO. Todellakin, jotenkin hyvin; jalat vaan vähän enemmin hoipertelevina. (Juopuneemman näköisenä.) Eiköhän tämä ole…

BARTHOLO (tulee ulos, puhuen oven suussa rakennukseen päin). Minä tulen heti takaisin; ei saa päästää ketään sisään. Mikä hulluus, että minä menin alas! Niin pian kuin hän pyysi minua siihen, olisi minun pitänyt aavistaa… Ja Bazil, joka ei tule! Hänen piti valmistaman kaikki, jotta hääni vietettäisiin huomenna salaisesti! Mennäänpä katsomaan, mikä saattaa viivyttää häntä.

FIGARO. Armollinen herra, onnistumisen vaikeus lisää vaan yrittämisen tarpeellisuutta.

FIGARO. Muuan raukka, joka opettaa soitantoa hänen holhotillensa. taiteensa ihastelija, veitikka, puutteenalainen, ropoa kumarteleva, ja hänen suhteensa tullaan helposti toimeen, armollinen herra… (Katsoen ristikko-akkunaan päin.) Tuossa hän on, tuossa hän on.

FIGARO. Tuossa hän on ristikko-akkunansa takana. Älkää katsoko, älkäähän katsoko!

FIGARO. Kirjoittihan hän: Laulakaa huolimattomasti , se on, laulakaa niinkuin laulaisitte … vaan laulaaksenne. Oi! kas tuossa hän on.

KREIVI. Koska minä olen alkanut miellyttää häntä, vaikk'ei hän minua tunne, niin älkäämme heittäkö tuota Lindor nimeä, jonka olen ottanut; voittoni on oleva sitä suloisempi. (Hän levittää paperin, jonka Rosina on heittänyt.) Mutta kuinka laulaa tällä nuotilla? Minä puolestani en osaa sepittää runoja.

FIGARO. Kaikki, mitä mieleenne johtuu, armollinen herra, on oivallista: rakastunut sydän ei vaadi liikoja neron tuotteitten suhteen… Ottakaa minun gitarrini.

KREIVI. Mitäs tahdot, että sillä tekisin? minä soitan sitä sangen huonosti!

FIGARO. Onko teidän kaltainen mies mitään osaamatta? Käden selällä; from, from, from… Jos laulaisitte Sevillassa ilman gitarria, tunnettaisiin te pian, toden totta pian päästäisiin teidän jäljillenne.

Käskystäs ilmoitan mä nimeäni.
Sua nimetönnä tohdein rakastaa;
Nyt tehdäkö myös tuttuna sen saa?
Vaan mikäs auttaa? Olet käskijäni.

FIGARO (matalalla äänellä). Varsin hyvin, hitto vieköön! Rohkeutta, armollinen herra!

KREIVI.

Lindor mä olen, halpa suvultani,
Vaikk' korkealle kohoo haluni.
Ah, miks en ole jalo ritari!
Palatsiss' oisi sijas rinnallani.

FIGARO. Kuinka saakeli! Minultakaan se ei kävisi paremmin, vaikka minä olen olevinani runoilija.

KREIVI.

Jok' aamu tänne nöyräst' aion tulla
Rakkauttan' toivotonta laulamaan,
Iloisna kun vaan nähdäkin sun saan,
Josp' ois siit' iloa myös hiukka sulla!

KREIVI. Hän pani ikkunansa kiinni; joku on luultavasti tullut sisään hänen luoksensa.

FIGARO. Ah! pikku raukka! kuinka hän vapisee laulaessaan! Hän on valloitettu, armollinen herra.

KREIVI. Hän käyttää sitä keinoa, jonka itse osoitti. Mikä hempeys! mikä äly!

FIGARO. Hän astuu pikemmin ulos tuon ristikko-akkunan kautta, kuin jättää sen tekemättä.

KREIVI. Herra Figaro! minulla on vaan yksi sana teille sanottava: hän tulee minun vaimokseni; ja jos sinä hyvin edistät hankettani siten, että salaat häneltä minun nimeni… Sinä ymmärrät, sinä tunnet minut…

FIGARO (vilkkaasti). Minä puolestani menen tänne sisään, jossa taiteeni nojassa yhdellä noita-sauvan iskulla nukutan valppauden, herätän rakkauden, eksytän mustasukkaisuuden, hairautan vehkeet ja kaadan kaikki esteet. Te, armollinen herra, minun luonani soturin-puku ja majoituskirje, ja kultaa teidän taskuissanne.

FIGARO (tulee takaisin). Ah! todellakin minä hämmästyn! — Minun kauppani on neljän askelen päässä tästä, siniseksi maalattu, ikkunanpuitteet lyijyiset, kolme suonenisku-astiaa ilmassa, silmä käteen kuvattuna, Consilio manuque, Figaro .

TOINEN NÄYTÖS.

(Rosina, Yksin, matala kynttilänjalka kädessä. Hän ottaa paperia pöydältä ja rupee kirjoittamaan.)

ROSINA. Marceline on sairaana; kaikki palvelijat ovat askareissaan: eikä kukaan näe minun kirjoittavan. En tiedä, onko näillä seinillä silmät ja korvat, vai onko minun vakojallani joku paha henki, joka antaa hänelle tietoja ihan paikalla; mutta minä en voi lausua sanaakaan enkä astua askeltakaan, jonka tarkoitusta hän ei heti arvaisi… Ah! Lindor! (Hän sulkee kirjeen sinetillä.) Suljetaanpa kuitenkin tämä kirje, vaikk'en tiedä, koska ja millä tavoin voin toimittaa sen hänelle. Minä olen ikkunastani nähnyt hänen kauan puhuvan Figaro parturin kanssa. Hän on kelpo ukko, joka joskus on osoittanut sääliväisyyttä minua kohtaan. Jos voisin hetken keskustella hänen kanssaan!

ROSINA (hämmästyneenä). Ah! herra Figaro, kuinka minua ilahuttaa nähdä teitä!

ROSINA. Kenenkä kanssa puhuitte niin vilkkaasti tuolla alhaalla? Minä en kuullut; mutta…

FIGARO. Erään nuoren maisterin kanssa, joka on minun sukulaisiani ja josta toivotaan suuria; älykäs, tuntehikas, taidokas ja sangen miellyttävän näköinen.

FIGARO. Lindor. Hänellä ei ole ropoakaan; mutta joll'ei hän olisi äkkiä lähtenyt pois Madrid'ista, olisi hän siellä voinut saada jonkun hyvän paikan.

ROSINA (ajattelemattomasti). Hän kyllä saa semmoisen, herra Figaro; hän kyllä saa. Sellainen mies, jommoiseksi te olette häntä kuvaillut, ei ole luotu tuntemattomaksi pysymään.

FIGARO (itseksensä). Varsin hyvä! (Ääneen.) Mutta hänellä on suuri vika, joka aina on oleva hänen edistymiselleen haittana.

ROSINA. Ah! kuinka kohtuuton sallimus on! Ja eikö hän sano, keneen hän on rakastunut? Minun uteliaisuuteni…

FIGARO. Te olette viimeinen, hyvä neiti, jolle minä tahtoisin ilmoittaa tämänkaltaisen salaisuuden.

ROSINA (vilkkaasti). Minkätähden, herra Figaro? Minä olen vaitelias. Tuo nuori mies on teidän sukulaisenne, hän miellyttää minua erinomaisesti… Sanokaahan.

FIGARO (katsellen häntä viekkaasti). Kuvailkaa mielessänne sievintä pikku hempukkaista, hellää, lempeää, sukkelaa ja hilpeätä, miellyttävää; keveäjalkaista, notkeaa, solevaa, käsivarret pulskeat, suu ruusuinen, ja kädet! posket! hampaat! silmät!…

ROSINA. Ah! se on viehättävää … teidän herra sukulaisellenne. Ja tuo tyttö on?…

ROSINA (vilkkaasti). Se on ainoa asia, jonka olette unhottanut, herra Figaro. Sanokaahan, sanokaahan pian; jos hän tulisi sisään, niin en voisi enää saada kuulla…

FIGARO. Te tahdotte sitä välttämättömästi, hyvä neiti? No hyvä, tuo tyttö on … teidän holhojanne holhotti.

ROSINA (levottomuudella). Ah! herra Figaro! … minä en usko teitä, sen vakuutan.

FIGARO. Ja hän palaa halusta itse tulla tänne, saadaksensa teitä sitä uskomaan.

FIGARO. Hyi, vapisemaan! huonosti harkitsimme, hyvä neiti. Kun vaipuu pahan pelkoon, tuntee jo pelon pahan. Muutoin olen äsken vapauttanut teidät valvojistanne huomispäivään asti.

ROSINA. Jos hän rakastaa minua, täytyy hänen osoittaa sitä siten, että hän pysyy aivan alallansa.

FIGARO. Hoo! hyvä neiti! voivatko lepo ja rakkaus asua samassa sydämessä? Nuoriso parka on niin onneton näihin aikoihin, että sillä vaan on tuo kauhea vaali: rakkaus ilman lepoa, taikka lepo ilman rakkautta.

FIGARO. Ah! sangen kuihtuvaiselta. Todellakin rakkaus ilman lepoa ilmestyy suuremmassa hempeydessä: ja mitä minuun tulee, jos minä olisin nainen…

ROSINA (hämmentyneenä). Se on tietty, että nuori tyttö ei voi estää kelpo miestä häntä kunnioittamasta.

ROSINA. Mutta jos hän tekisi jotakin varomatonta, herra Figaro, niin hän saattaisi meidät perikatoon.

FIGARO (itseksensä). Hän saattaisi meidät perikatoon! (Ääneen.) Jos te nimen-omaan pikku kirjeen kautta kieltäisitte häntä sitä tekemästä… Kirjeessä on paljon voimaa.

ROSINA (antaa hänelle sen kirjeen, jonka äsken on kirjoittanut). Minulla ei ole aikaa uudestaan aloittaa tätä; mutta, kun annatte sen hänelle, sanokaa hänelle … sanokaa hänelle selvästi…

FIGARO. Se on ihan selvää. Rakkaudella tietysti on aivan toisenlainen menetystapa!

ROSINA. Ainoasti pelkästä ystävyydestä, ymmärrättekö? Minä pelkään vaan, että hän vastuksista lannistuneena…

FIGARO. Niin, joku virvatuli. Muistakaa, neitini, että tuuli, joka sammuttaa kynttilän, sytyttää hiiloksen, ja että me olemme tuo hiilos. Siitä puhuessaan päästää hän ilmi sellaisen tulen, että hän melkein kiihoitti minua innostuksensa kautta, vaikka minulla ei ole mitään sen asian kanssa tekemistä!

ROSINA. Hyvä Jumala! minä kuulen holhojani tulevan. Jos hän tapaisi teidät täällä… Lähtekää klaverin-huoneesen ja astukaa alas niin hiljaa kuin mahdollista.

FIGARO. Olkaa huoleti. (Itseksensä, kirjettä näyttäen.) Kas tässä jotakin, joka on parempi kuin kaikki havainnot.

ROSINA. Minä menehdyn levottomuudesta siksi, kuin hän on päässyt ulos… Kuinka minä pidän paljon hänestä, tuosta hyvästä Figarosta! Hän on aika kunnon mies, hyvä sukulainen! Ah! tuoss' on minun tyrannini; ryhtykäämme jälleen työhömme.

BARTHOLO (vihoissaan). Oi! kirous! tuo hurjapää, tuo konnamainen kiskoja Figaro! Eihän voi mennä hetkeksikään ulos olematta vakuutettuna, että kotiin tullessaan…

BARTHOLO. Tuo kirottu parturi, joka yhtäkkiä on tehnyt koko talonväkeni raajarikoksi: hän antaa unettavan aineen L'Éveillé'lle, aivastus-aineen La Jeunesse'lle; hän iskee suonta Marceline'n jalasta; jopa muulikin… Sokean eläin raukan silmille haude! Sentähden että hän minulle sata écu'tä velkaa, kiiruhtaa hän rätinkejä kirjoittamaan. Ah! tuokoon ne tänne vaan!… Eikä ketään etuhuoneessa! Tähän huoneesen tullaan niinkuin julkiseen paikkaan.

BARTHOLO. Pikemmin pelkään suotta kuin varottomasti panen mitään kaupalle. Joka paikassa on rohkeita ihmisiä, uskalikkoja… Eiköhän vielä tänä aamuna sievästi viety teidän lauluanne sill'aikaa, kuin minä menin ulos sitä hakemaan? Oi! minä…

ROSINA. Huviksenne katsottekin kaikenlaista tärkeäksi! Tuuli ehkä vei tuon paperin, ehkäpä ensitulija; mitä minä tiedän?

BARTHOLO. Tuuli, ensitulija!… Ei ole tuulta, neitini, eikä ensitulijaa maailmassa; ja aina tuossa on joku valmiina ottamaan niitä papereita, joita nainen näyttää epähuomiosta pudottavan.

BARTHOLO. Mutta mitään semmoista ei enää tapahdu, sillä minä aion panettaa kiinni tämän ristikon…

ROSINA. Tehkää paremmin; muurauttakaa ikkunat umpeen samassa; vankihuoneesta pimeään koppiin, eroitus on aivan vähäpätöinen!

BARTHOLO. Mitä niihin ikkunoihin tulee, jotka ovat kadulle päin, se ehkä ei olisi hullumpaa… Eihän ainakaan tuo parturi ole käynyt teidän luonanne?

BARTHOLO. Ah! luottakaa vaan kaikkiin ihmisiin, ja te saatte ennen pitkää taloonne hyvän vaimon, joka pettää teitä; hyviä ystäviä, jotka sieppaavat hänet teiltä pois, ja hyviä palvelijoita, jotka auttavat heitä siinä.

ROSINA. Kuinka! te ette myönnä minulla olevan periohjeita edes sen vertaa, että herra Figaron houkuttelemisia vastustaisin?

BARTHOLO. Kuka ymmärtää mitään naisten oikuista? Ja kuinka paljon minä olen nähnyt noista peri-ohjeellisista avuista!…

ROSINA (suutuksissaan). Mutta, herra, jollei meitä miellyttääksensä tarvitse muuta kuin olla mies, minkätähden te olette minulle niin kovasti vastenmielinen?

BARTHOLO (kovasti hämmästyneenä). Minkätähden? … minkätähden?… Te ette vastaa minun kysymykseeni tuon parturin suhteen.

ROSINA (loukattuna). No niin! tuo mies tuli sisään minun luokseni; minä näin hänet, minä puhuttelin häntä. Minä en myöskään salaa teiltä, että hän minusta näyttää varsin herttaiselta; voi jospa te kuolisitte harmista siitä!

BARTHOLO. Voi noita juutalaisia, noita palvelija-koiria! La Jeunesse!
L'Éveillé! L'Éveillé hylkiö!

BARTHOLO. Missä sinä olit, kirottu hirtehinen, kun tuo parturi tuli tänne sisään?

BARTHOLO. Joitakuita kepposia toimittamassa, luultavasti? Ja sinä et siis nähnyt häntä?

L'ÉVEILLÉ. Aivan varmaan minä näin hänet, koska hän tapasi minut vallan kipeänä, kuten sanoi; ja kyllä kai se oli totta, sillä minä tunsin kipuja koko ruumiissani, kun vaan kuulin hänen siitä puhu… Ah, ah, aah…

BARTHOLO (osottelee häntä). Kun vaan kuulin hänen siitä puhuvan!… Entäs miss' on tuo heittiö La Jeunesse? Alinomaa anniskella lääkkeitä tälle pikku pojalle ilman minun käskyäni! siin' on joku koiranjuoni sen takana.

(Edelliset; La Jeunesse tulee vanhuksen tavalla, vekara-sauva kädessä; hän aivastaa useita kertoja.)

LA JEUNESSE. Kas niin, enemmän kuin viisikymmentä … viisikymmentä kertaa … hetken ajalla! (Hän aivastaa.) Minä olen uuvuksissa.

BARTHOLO. Kuinka! minä kysyn teiltä molemmilta, onko joku mennyt sisään
Rosinan luoksi, ettekä te sano, että tuo parturi…

BARTHOLO. Oikeutta! Se sopii hyvin teidän kaltaisten kurjien kesken; oikeutta! Minä olen teidän isäntänne, minä, ja olen siis aina oikeassa.

BARTHOLO. Kun asia on totta! Jos minä en tahdo, että se on totta, väitänhän, että se ei ole totta. Kun vaan antaisi kaikkien noitten lurjusten olla oikeassa, niin saisi pian nähdä, mitä auktoritetistä tulisi.

LA JEUNESSE (aivastaen). Minä tahdon yhtä mielelläni saada eroni.
Hirveä palvelus, ja aina helvetin puuha!

BARTHOLO. Mene siis ulos, rehellinen mies! (Hän osottelee heitä.) Et tschi et tscha; toinen aivastaa ja toinen haukottelee minua vasten naamaa.

LA JEUNESSE. Ah! herrani, minä vannon teille, että ilman neitiä ei olisi … ei olisi mahdollista jäädä tähän taloon.

BARTHOLO. Mihin tilaan tuo Figaro on saattanut heidät kaikki! Minä näen, mitä hän tarkoittaa: se veijari tahtoisi maksaa minulle nuot sata écu'täni kukkaroansa avaamatta…

(Bartholo, don Bazil; Figaro, piilossa kabinetissä, tulee
tuon tuostakin näkyviin ja kuuntelee heitä.)

BARTHOLO (jatkaa). Ah! don Bazil, te tulette antamaan Rosinalle hänen soitantotuntiansa?

BAZIL. Minä olin lähtenyt ulos teidän asioittenne vuoksi. Kuulkaa uutinen, joka on jotenkin harmillinen.

BAZIL. Hän asuu ison torin ääressä ja käy joka päivä ulkona valhepuvussa.

BARTHOLO. Niin, sillä tavoin, että mentäisiin väijyksiin illalla, aseilla ja haarniskalla varustettuna…

BAZIL. Bone Deus! Saattaa itsensä rettelöihin! Herättää pahanlaatuinen juttu, se käy laatuun; ja yleisessä kiihtymyksessä moittia niinkuin pää-moittijat; concedo .

BAZIL. Moite, hyvä herra! Te ette tiedä ensinkään, mitä halveksitte; minä olen nähnyt mitä kunnollisimpia ihmisiä, joista se on ollut vähällä tehdä lopun. Uskokaa pois, ei löydy typerää häijyyttä, ei kauheita asioita eikä tolkutonta tarinaa, jota ei voisi uskottaa suuren kaupungin laiskureille, kun vaan suorittaa asiansa hyvin: ja meillä on täällä erinomaisen taitavia miehiä!… Ensiksi hiljainen huhu, joka siveltelee maata ikäänkuin pääskynen ennen raju-ilmaa, pianissimo, suhisee ja kulkee hitaasti sekä kylvää vierressänsä myrkytetyn nuolen. Joku suu korjaa sen haltuunsa ja piano, piano, luikahuttaa sen taitavasti korvaanne. Paha työ on tehty; se itää, se länkeilee, se vaeltaa, ja rinforzando suusta suuhun paholainen kulkee; sitten yht'äkkiä, en tiedä millä tavoin, näette moitteen nousevan pystyyn, sihisevän, paisuvan, kasvavan silmin-nähtävästi. Se syöksähtää, lentää, pyörii, tempaa irti, vetää myötänsä, paukahtaa ja jyrisee ja siitä tulee, kiitos taivaan, yhteinen huuto, julkinen crescendo , yleinen vihan ja vainon chorus. Kuka perhana voisi sitä vastustaa?

BARTHOLO. Mutta mitä lörpötystä te tuolla somerratte, Bazil? Ja mikä yhteys tuolla piano-crescendo'lla lienee minun asemani kanssa?

BAZIL. Kuinka, mikä yhteys? Mitä jokainen tekee vihollisensa poistamiseksi, se täytyy meidän tehdä, estääksemme teidän vihollistanne lähestymästä.

BARTHOLO. Lähestymästä? Minä aion naida Rosinan, ennenkuin hän edes tietää, että tuo kreivi on olemassa.

BARTHOLO. Ja kenestä se riippuu, Bazil? Minä olen antanut teidän huoleksenne kaikki tämän asian sivuhaarat.

BAZIL. Niin, mutta te olette itaroinnut kustannuksia; ja hyvän järjestyksen sopusoinnussa ovat epätasainen avioliitto, väärä tuomio ja julkinen lainsääntöjen laiminlyönti epäsointuja, joita aina tulee valmistaa ja peitellä kullan täydellisellä soinnulla.

BARTHOLO (antaen hänelle rahaa). Täytyy suostua kaikkiin, mitä tahdotte; mutta saattakaamme asia perille.

BAZIL. Sepä vasta puhetta. Huomenna kaikki on valmiina: teidän tulee laittaa niin, ett'ei kukaan tänään pääse holhottia neuvomaan.

BAZIL. Älkää katsoko sitä varmaksi. Yksistään teidän naimisenne antaa minulle tekemistä koko päiväksi; älkää katsoko sitä varmaksi.

FIGARO. Voi tuota hyvää varovaisuutta! Lukitse, lukitse ovi kadulle päin; ja minä avaan sen uudestaan kreiville ulos mennessäni. Hän on aika lurjus, tuo Bazil! Onneksi hän on vielä suurempi hupsu. Sillä, joka tahtoo moittimisella nostaa huomiota maailmassa, tarvitsee olla arvoisa asema, korkea suku, nimi, virka, sanalla sanoen pontevuutta. Mutta semmoinen, kuin Bazil! hän moittikoon vaan, häntä ei ihmiset usko.

FIGARO. Suureksi onneksi teille, neitini. Äsken teidän holhojanne ja teidän laulu-opettajanne luulivat olevansa yksin ja puhuivat suunsa puhtaaksi…

ROSINA. Ja te olette kuunnellut heitä, herra Figaro? Mutta tiedättekö, että se on sangen paha!

FIGARO. Kuunnellako? Se on kuitenkin paras keino kuulla hyvin. Minä annan teille tiedoksi, että teidän holhojanne aikoo naida teidät huomenna.

FIGARO. Älkää pelätkö mitään; me annamme hänelle niin paljon tekemistä, ett'ei hän ehdi sitä ajattelemaan.

ROSINA. Kas, tuossa hän tulee takaisin; lähtekäähän pikku portaita myöten. Te saatatte minut pelosta kuolemaan.

BARTHOLO. Don Bazilin kanssa, jonka minä saatoin ulos, ja syystäkin. Te olisitte pikemmin suonut, että se olisi ollut herra Figaro?

BARTHOLO. Minä tahtoisin mielelläni tietää, mitä niin tärkeätä tuolla parturilla oli teille sanomista?

ROSINA. Täytyykö puhua totta? Hän kertoi minulle Marceline'n tilasta, joka ei olekaan aivan hyvä, kuten hän sanoo.

BARTHOLO. Kertoa teille! Minä takaan, että hän oli ottanut tehtäväksensä laittaa teidän haltuunne jotakuta kirjettä.

BARTHOLO. Oh! keneltä! Joltakulta, jonka nimeä naiset eivät milloinkaan sano. Mitä minä tiedän? Ehkä se oli vastaus tuohon ikkunapaperiin.

ROSINA (itseksensä). Häneltä ei ole mitään jäänyt huomaamatta.
(Ääneen.) Te kyllä ansaitsisitte, että niin olisi.

ROSINA (hämillänsä). Se olisi varsin hupaista, jos aikoisitte saada minut sitä myöntämään.

BARTHOLO (tarttuen hänen oikeaan käteensä). Minäkö! en ensinkään; mutta teidän sormenne, joka vielä on läkillä tahrattuna! Heh! viekas signora!

BARTHOLO (yhä pitäen hänen kädestään kiinni). Nainen luulee kyllä olevansa turvassa sentähden, että hän on yksin.

ROSINA. Ah! epäilemättä… Sepä soma todistus!… Tauotkaahan jo, herra, te vääntelette minun käsivarttani. Minä poltin sormeni, kun laittelin vaatekoristeitani tuon kynttilän ääressä; ja minulle on aina sanottu, että pitää heti panna läkkiä päälle: sen teinkin.

BARTHOLO. Vai sen te teitte? Katsokaamme siis, vahvistaako toinen todistus edellisen. Se on tuo paperivihko, jossa minä varmaan tiedän olleen kuusi arkkia; sillä minä luen ne joka aamu, tänään vielä.

ROSINA (luoden silmänsä alaspäin). Kuudes? Minä olen käyttänyt sen tuutiksi niitä makeisia varten, joita lähetin Figaron tyttärelle.

BARTHOLO. Figaro'n tyttärelle? Entäs kynä, joka oli aivan uusi, kuinka se on tullut mustaksi? Sitenkö, että olette kirjoittanut Figaro'n tyttären adressin?

ROSINA (itseksensä). Tuolla miehellä on mustasukkaisuuden vainu jo luonnosta!… (Ääneen.) Minä olen sillä uudestaan piirtänyt kuluneen kukkasen siinä liivissä, jota ompelen teille neulomuspuissani.

BARTHOLO. Kuinka mieltä ylentävää tuo on! Jotta teitä uskottaisiin, lapseni, pitäisi teidän olla punastumatta, kun yhtä mittaa vääristelette totuutta; mutta sitä te ette vielä osaa.

ROSINA. No! kukapa olisi punastumatta, herra, kun näkee noin ilkeitä johtopäätöksiä tehtävän mitä viattomimmista töistä?

BARTHOLO. Tietysti, minä olen väärässä. Polttaa sormensa, tahrata sitä läkillä, tehdä paperituutti Figaron tyttärelle lähetettäviä makeisia varten, piirtää minun liiviäni neulomuspuissa! mitä löytyy sen viattomampaa? Mutta kuinka paljon valheita läjättyinä yhden tositeon salaamiseksi!… Minä olen yksin, ei kukaan näe minua; minä saan valhetella mieleni mukaan. Mutta sormen pää jää tahratuksi, kynä on mustunut, paperia puuttuu! Eihän kaikista voi pitää huolta. Aivan varmaan, signora, kun minä menen ulos kaupunkiin, saa lukittu ovi vastata minulle teidän puolestanne.

(Kreivi, Bartholo, Rosina. Kreivi ratsumiehen puvussa, näyttäen
olevan vähän humalassa ja laulaen: Réveillons-la etc.)

KREIVI (laulaa: Réveillons-la ja lähestyy Rosinaa). Kumpi teistä, hyvät naiset, on tohtori Balordo? (Rosinalle matalalla äänellä.) Minä olen Lindor.

KREIVI. Balordo, Barque à l'eau; minä huolin siitä viis. On vaan kysymys saada selkoa, kumpi teistä… (Rosinalle, näyttäen hänelle paperia.) Ottakaa tämä kirje.

BARTHOLO. Kumpi! Näettehän, että se olen minä. Kumpi! Menkäähän,
Rosina; tuolla miehellä näyttää olevan hyvä hutikka päässään.

ROSINA. Juuri sentähden, herra; te olette yksin. Nainen saattaa joskus vaikuttaa.

BARTHOLO (kreiville, joka puristaa kirjettä). Mitäs te tuossa kätkette taskuunne?

BARTHOLO. Minun signalimenttini! Tuommoiset ihmiset luulevat aina puhuvansa sotamiesten kanssa.

KREIVI. Luuletteko, että olisi peräti vaikea asia tehdä teidän signalimenttinne?

Pää kalju on, tutisevainen,
Ja silmä tumma, talimainen,
Rumempaa naamaa eipä näe,
Kas selkä on kuin sarvet kauriin
Ja pinta niinkuin paistonauriin,
Vinossa toinen olkapää!
Suoniss' on veri niinkuin jää,
Jalassa patti, sääri väärä,
Puhuissaan määkii niinkuin jäärä,
On ahne saivarnylkyri,
Sanalla: oikein tohtori!

BARTHOLO. Mitäs tämä merkitsee? Oletteko täällä minua häväistäksenne?
Menkää heti tiehenne.

KREIVI. Mennä tieheni! Ah! hyi! kuinka törkeästi puhutte! Osaatteko lukea, tohtori … Barbe à I'eau?

KREIVI. Oho! älkää ensinkään huolestuko siitä; sillä minä, joka vähintäänkin olen yhtä paljon tohtori kuin te…

KREIVI. Enkö minä ole rykmentin hevosten lääkäri? Juuri sentähden minä pantiinkin virkaveljen luoksi asumaan.

KREIVI

En väitäkään, en, tohtori,
Mun taiton' että voittavi
Tuon Hippokrateen joukkoinehen.
Taitonne kas se kohdallehen
Osaapi, aina auttaa kai!
Jos harvoin taudin pois se sai,
Tok' saattaa sairaan autuutehen.

BARTHOLO. Se soveltuu hyvin teille, tietämätön kätyri, tällä tavoin alentaa taiteista ensimmäistä, suurinta ja hyödyllisintä!

BARTHOLO. Selvästi näkyy, sivistymätön ihminen, että te olette tottunut ainoastaan hevosia puhuttelemaan.

KREIVI. Hevosia puhuttelemaan? Ah! tohtori! Eikö järki-tohtorille ole tunnettu asia, että hevoslääkäri aina parantaa sairaansa heitä puhuttelematta, kun päinvastoin lääkäri puhuu paljon sairaillensa…

KREIVI (kovasti suuttuvinansa). Kuinka, hän kiihtyy! Mitä minä tahdon?
Ettekö näe sitä?

ROSINA (saapuville juosten). Herra sotamies, älkää vimmastuko, armoa! (Barthololle.) Puhukaa hänelle hiljaa, herra: mies, joka puhuu järjettömästi.

KREIVI. Te olette oikeassa; hän puhuu järjettömästi, hän; mutta me olemme järjellisiä, me! Minä kohtelias ja te kaunis … siinä kyllin. Oikeastaan minä tahdon tässä talossa tavata ainoastaan teitä.

KREIVI. Vähäpätöisen asian, lapseni. Mutta jos on jotakin hämärää minun lauseissani…

KREIVI (antaen hänelle kirjeen). Ei, pitäkää vaan kiinni puustavista, puustavista; on ainoasti kysymys … mutta minä sanon aivan rehellisessä tarkoituksessa, että antaisitte minulle makuusijan täksi yöksi.

KREIVI. Ei mitään. Lukekaa tämä lempikirje, jonka meidän majoitus-mestarimme kirjoittaa teille.

BARTHOLO. Katsokaamme. (Kreivi kätkee kirjeen ja antaa hänelle toisen paperin. — Bartholo lukee.) "Tohtori Bartholo antaa ruoan, majan, makuusijan…"

BARTHOLO. "Ainoasti yhdeksi yöksi mainitulle Lindor'ille, liikanimeltä l'Écolier, joka on ratsumies rykmentissä…"

BARTHOLO. Luulisi, että tuo mies ilkeäksi huviksensa typistää nimeäni kaikella mahdollisella tavalla. Menkää hiiteen, Barbaro! Barbe á l'eau! ja sanokaa hävyttömälle majoitus-mestarillenne, että siitä asti, kuin kävin Madrid'issa, olen vapautettu sotaväkeä majauttamasta.

BARTHOLO. Ah! ah! ystävä, tämä haittaa teitä ja saattaa teidät vähän selkiämään! mutta korjatkaa sentään heti luunne pois täältä.

KREIVI (itseksensä). Olin vähällä joutua ilmi. (Ääneen.) Korjata luuni! Jos te olette vapautettu sotaväestä, ette ehkä kuitenkaan ole vapautettu kohteliaisuuden vaatimuksista? Korjata luuni! näyttäkää minulle vapautus-todistuksenne; vaikka minä en osaa lukea, näen heti…

KREIVI (sillä välin kuin Bartholo menee sinne, sanoo, paikaltansa liikahtamatta). Ah! kaunis Rosinani!

BARTHOLO. Hiljaa, hiljaa, herra sotamies; minä en suvaitse, että katsellaan minun vaimoani noin likeltä.

KREIVI. Minä luulin teitä hänen vaarinsa tahi mummonsa sitkeähenkiseksi isäksi: on vähintäänkin kolme sukupolvea hänen ja teidän välillänne.

BARTHOLO (lukee jotakuta pergamenttia). "Niitten hyvien ja luotettavien todistuksien johdosta, joita meille on annettu…"

KREIVI (lyö kädellään pergamentteja niin että ne putoovat lattiaan).
Mitä minä tarvitsen tuota sanatulvaa?

BARTHOLO. Tiedättekö, sotamies, että, jos minä kutsun väkeni, annan heti paikalla kohdella teitä niin, kuin ansaitsette?

KREIVI. Tappelu? Ah! mielelläni, tappelu! se on minun ammattini (osoittaen pistoliansa vyössään), ja täss' on se, jolla heitän heille ruutia silmiin. Te kenties ette ole milloinkaan nähnyt tappelua, rouvaseni?

KREIVI. Ei mikään ole kuitenkaan niin hupaista kuin tappelu. Kuvailkaa mielessänne (tohtoria tyrkäten) ensiksi, että vihollinen on toisella puolella laaksoa ja ystävät toisella. (Rosinalle, näyttäen hänelle kirjettä.) Vetäkää ulos nenäliinanne. (Hän sylkee maahan.) Tuossa on laakso, se on selvää.

(Rosina vetää ulos nenäliinansa; kreivi pudottaa kirjeensä hänen ja itsensä väliin.)

KREIVI (ottaa sen ylös ja sanoo:). Kas niin … tulihan minun opettaa teille ammattini salaisuudet… Todellakin sangen varomaton nainen! eikö hän huomaa lempikirjettä, jonka hän pudottaa taskustaan?

KREIVI. Dulciter , pappa! jokaiselle omansa. Jos joku rabarberin resepti olisi pudonnut teidän taskustanne?

KREIVI. No hyvä, minä lähden. Hyvästi, tohtori; ilman vihaa. Hyvästi, kultaseni: pyytäkää kuolemaa, että se vielä muutamilla sotaretkillä unhottaa minut; elämä ei ole milloinkaan ollut minulle niin kallis.

KREIVI. Kuoleman suhteen? Olettehan lääkäri! Te teette niin paljon kuolemaa varten, että se ei voi kieltää teiltä mitään.

BARTHOLO (katsoo, kuinka hän menee). Hän on vihdoin mennyt!
(Itseksensä.) Teeskennelläänpä.

ROSINA. Myöntäkää kuitenkin, herra, että hän on hyvin iloinen, tuo nuori sotamies! Hänen pohmelonsa takaa näkyi, ettei häneltä puutu älyä eikä jonkinlaista kasvatusta.

BARTHOLO. Onnellinen olen, kultaseni, että sain hänet luotamme lähtemään! Mutta etkö ole vähän utelias lukemaan minun kanssani tuota paperia, jonka hän antoi sinulle?

BARTHOLO. Tuo, jonka hän oli ottavinansa ylös, saadaksensa sitä sinun haltuusi.

ROSINA. Hyvä! se on minun serkkuni upseerin lähettämä kirje, joka putosi minun taskustani.

ROSINA. Mutta mitä ajattelette, kun yhä vaaditte sitä, herra? Onko se taas joku epäluulo?

ROSINA. Minä kerron sen vielä teille, herra, että tämä paperi ei ole mitään muuta kuin serkkuni kirje, jonka te annoitte minulle eilen avattuna; ja koska siitä on puhe, sanon teille suoraan, että tämä rohkeus suututti minua kovin.

ROSINA. Tutkinko minä niitä papereita, jotka tulevat teille? Minkä tähden katsotte te oikeudeksenne kajota niihin, jotka ovat minulle aiotut? Jos se on mustasukkaisuutta, loukkaa se minua; jos on kysymys anastetun vallan väärin käyttämisestä, vimmastun siitä vielä enemmin.

ROSINA. Jos olen hillinnyt itseäni tähän päivään saakka, niin en ole tehnyt sitä antaakseni teille oikeutta rankaisematta loukata itseäni.

ROSINA. Siitä, jota ei ole ennen kuultu, että joku rohkenee avata toisen kirjeitä.

ROSINA. Minä en ole vielä teidän vaimonne. Mutta minkätähden tekisi etusijassa vaimollensa ilkityön, jota ei tekisi kenellekään muulle?

BARTHOLO. Te tahdotte saada minut pettiöön ja kääntää minun huomioni pois kirjeestä, joka epäilemättä on lähetyskirja joltakulta rakastajalta. Mutta minä saan nähdä sen, minä vakuutan teille.

ROSINA. Te ette saa nähdä sitä. Jos lähestytte minua, pakenen minä tästä talosta ja pyydän turvapaikkaa ensitulijalta.

BARTHOLO. Me emme täällä ole Franskassa, jossa aina annetaan oikeus naisille; mutta ottaakseni teistä sitä ajatusta, menen ovea lukitsemaan.

ROSINA (sillä välin, kuin hän menee sinne). Voi taivaan Jumala! mitä tehdä? Pankaamme pian sen sijaan serkkuni kirje ja antakaamme hänelle tilaisuus ottaa se.

(Hän vaihtaa kirjeet ja panee serkkunsa kirjeen taskuunsa niin, että se ulottuu vähän taskun ulkopuolelle.)

BARTHOLO (tunnustelee hänen valtasuontansa ja sanoo itseksensä).
Jumalani! kirje! Lukekaamme se niin, ett'ei hän tiedä siitä.

(Hän tunnustelee yhä Rosinan valtasuonta ja ottaa kirjeen,
jota hän koettaa lukea, vähän kääntyen.)

BARTHOLO (hellittää hänen kädestänsä ja sanoo itseksensä). Kuinka vimmatut ollaan sitä tiedustelemaan, jota aina pelätään tietämästä!

(Hän lukee nojatuolin takana, Rosinan valtasuonta tunnustellen.
Rosina nousee hiukan, katselee häntä viekkaasti, tekee liikunnan
päällänsä ja kallistuu jälleen puhumatta.)

BARTHOLO (itseksensä). Oi Jumala! Se on hänen serkkunsa kirje. Kirottu levottomuus! Kuinka nyt rauhoittaa häntä? Olkoon hän ainakin tietämättä, että minä olen sen lukenut!

BARTHOLO. No! se ei ole mitään, lapseni; vähäinen kiihtymys, siinä kaikki; sillä sinun suonesi tykytys ei ole ensinkään muuttunut.

BARTHOLO. Minä myönnän, että olen osoittanut liika paljon tuimuutta tuon kirjeen suhteen.

ROSINA. Ei ole kirjeestä kysymys. Teidän tapanne, kun pyydätte jotakin, se se on, joka vimmastuttaa.

BARTHOLO (polvillansa). Anteeksi: minä olen heti huomannut vääryyteni; ja sinä näet minut jalkojesi juuressa, valmiina sitä parantamaan.

ROSINA. Niin, anteeksi! vaikka luulette, että tämä kirje ei tule minun serkultani.

BARTHOLO. Olkoon se joltakulta muulta tahi häneltä, minä en tahdo mitään selitystä.

ROSINA (antaen hänelle kirjettä). Te näette, että hyvällä kohtelemisella saa kaikki minulta. Lukekaa se.

BARTHOLO. Tämä rehellinen menetys hajoittaisi epäluuloni, jos olisin niin onneton, että sellaisia olisi minulla jälellä.

BARTHOLO (peräytyy). Jumala varjelkoon, että minä tekisin teille sellaisen solvauksen!

BARTHOLO. Ota korvaukseksi vastaan tämä todistus minun täydellisestä luottamuksestani. Minä menen tuota Marceline-raukkaa katsomaan, jonka tuo Figaro, en tiedä mistä syystä, on iskenyt suonta jalasta: etkö sinä myös tule sinne?

BARTHOLO. Koska rauha on solmittu, kultaseni, anna minulle kätesi. Jos sinä voisit rakastaa minua, ah! kuinka onnellinen olisit!

ROSINA (luoden silmänsä alaspäin). Jos te voisitte miellyttää minua, ah! kuinka teitä rakastaisin.

BARTHOLO. Minä olen sinua miellyttävä, minä olen sinua miellyttävä; kun sanon, että olen sinua miellyttävä!

ROSINA. Ah Lindor! hän sanoo, että hän on minua miellyttävä!… Lukekaamme tämä kirje, joka on ollut vähällä tuottaa minulle niin paljon kiusaa. (Hän lukee ja huudahtaa:) Ah!… minä olen lukenut liika myöhään; hän neuvoo minulle, että pitäisin suoraa riitaa holhojani kanssa; minulla oli niin sopiva ja sen päästin menemään. Kun otin vastaan kirjeen, tunsin, että punastuin silmiä myöten. Ah! minun holhojani on oikeassa: minulla ei ole ensinkään tuota maailman tottumusta, joka, kuten hän usein sanoo minulle, vahvistaa naisen ryhtiä joka tapauksessa! Mutta kohtuuttoman miehen onnistuisi itse viattomuudesta tehdä juonikas nainen.

KOLMAS NÄYTÖS.

BARTHOLO. Mikä äreys! mikä äreys! Hän näytti rauhoittuneelta… Kuka hitto lienee pannut hänen päähänsä, ett'ei hän tahdo ottaa oppituntiansa don Bazilin edessä! Hän tietää, että tuo sekaantuu minun naimisiin… (Kolkutetaan ovea.) Tehkää kaikki maailmassa naisia miellyttääksenne; jos laiminlyötte ainoan pienen kohdan … minä sanon ainoan… (Kolkutetaan uudestaan.) Katsokaamme, kuka se on.

BARTHOLO (karkeasti.) Ei mikään toivotus koskaan tule sopivampaan aikaan. Mitä tahdotte?

KREIVI. … Don Bazilin oppilas, hänen, joka on suuren luostarin urkujensoittaja ja jolla on kunnia opettaa musikia madamelle teidän…

BARTHOLO. Bazil! urkujen-soittaja! jolla on kunnia! Minä tiedän sen; entäs sitte?

KREIVI (itseksensä). Mikä mies! (Ääneen.) Äkkinäinen tauti, joka pakoittaa häntä vuoteessansa pysymään…

BARTHOLO. Vuoteessansa pysymään! Bazil? Hän teki hyvin, kun lähetti sanoman; minä menen heti paikalla häntä katsomaan.

KREIVI (itseksensä). No lempo! (Ääneen.) Kun puhun vuoteesta, herra, tarkoitan kamaria.

BARTHOLO. Olkoonhan vaikka vähän epävoipa vaan. Menkää edellä, minä seuraan teitä.

KREIVI (hämillänsä). Herra, minä sain toimekseni… Eikö kukaan voi kuulla meitä?

BARTHOLO (itseksensä.) Se on joku peijari… (Ääneen.) Ei, ei, herra salamielinen! puhukaa huoleti, jos voitte.

KREIVI (itseksensä.) Kirottu äijä! (Ääneen.) Don Bazil oli antanut minulle toimeksi ilmoittaa teille…

KREIVI (ääntänsä koroittaen). Ah! mielelläni. Että kreivi Almaviva, joka asui ison torin vieressä…

KREIVI (korkeammalla äänellä). … On muuttanut sieltä pois tänä aamuna. Koska hän minun kauttani on saanut tiedon, että kreivi Almaviva…

KREIVI (samalla äänellä). … Oli tässä kaupungissa, ja koska minä olen saanut ilmi, että signora Rosina on kirjoittanut hänelle…

BARTHOLO. On kirjoittanut hänelle? Rakas ystäväni, puhukaa hiljemmin, minä rukoilen teitä! Istukaamme ja jutelkaamme ystävällisesti. Te olette saanut ilmi, että Rosina…

KREIVI (kopeasti). Niin aina. Bazil, joka teidän puolestanne pelkäsi tätä kirjeenvaihtoa, oli pyytänyt minua näyttämään teille hänen kirjettänsä, mutta se tapa, jolla te otatte vastaan asiat…

BARTHOLO. Herra Jumala! minä otan ne hyvin vastaan, mutta eiköhän teidän ole mahdollista puhua hiljemmin?

BARTHOLO. Anteeksi, anteeksi, seigneur Alonzo, jos olen näyttänyt teistä epäluuloiselta ja karkealta; mutta minua ympäröivät niin kovasti vehkeet, ansat … ja sitten teidän ryhtinne, teidän ikänne, teidän muotonne… Anteeksi, anteeksi. No! teillä on kirje?

KREIVI. Olkoon menneeksi tuolla äänellä, herra! Mutta minä pelkään, että joku on salaa kuuntelemassa.

BARTHOLO. No mutta kuka? Kaikki palvelijani pääsemättömissä! Rosina sisään sulkeunut vimmassaan! Piru on tullut talooni. Minä menen vielä varmuuden vuoksi katsomaan…

KREIVI (itseksensä). Minä olen harmikseni pahasti kietoontunut. Kuinka nyt olla kirjettä antamatta! täytyy paeta: parempi olisi ollut olla tulematta… Näyttää kirje!… Jos voin edeltäpäin antaa tiedon siitä Rosinalle, on sen näyttäminen oivallinen juoni.

BARTHOLO (tulee varpaillansa takaisin). Hän istuu ikkunan vieressä, selkä oveen päin kääntyneenä, ja lukee uudestaan serkkunsa upseerin kirjettä, jonka minä olin avannut… Katsotaan siis hänen kirjettänsä.

KREIVI (antaa hänelle Rosinan kirjeen). Tässä se on. (Itseksensä.)
Minun kirjettäni hän uudestaan lukee.

BARTHOLO (lukee). "Sen jälkeen, kuin olette ilmoittanut minulle nimenne ja säätynne." Ah! tuo kavala! tämä on aivan hänen käsi-alaansa!

KREIVI. Kun kaikki on päättynyt, jos silloin luulette olevanne minulle kiitollisuutta velkaa, olette te isäntä. Bazil työskentelee par'aikaa erään lakimiehen kanssa…

KREIVI. Enhän muuten olisi keskeyttänyt teitä. Ja hän on käskenyt minun sanoa teille, että kaikki voi olla valmiina huomiseksi. Jos hän ei silloin suostu…

KREIVI (tahtoo ottaa kirjeen takaisin, Bartholo puristaa sitä). Silloin on se hetki, jolloin minä voin olla teille hyödyllinen: me näytämme hänelle hänen kirjeensä ja, jos tarvitaan (vielä salamielisemmin), menen niin pitkälle, että sanon, että olen saanut sen eräältä naiselta, jolle kreivi on antanut sen. Te ymmärrätte, että hämmennys, häpeä, harmi voivat saattaa hänet heti paikalla…

BARTHOLO (nauraen). Moitetta! Rakas ystäväni, nyt minä kyllä näen, että tulette don Bazil'in puolelta! Mutta jotta se ei näyttäisi sovitulta, eiköhän se olisi hyvä, että hän edeltäpäin tuntisi teidät?

KREIVI (tukehuttaa suurta ilon liikuntaa). Se oli kyllä don Bazil'in ajatus. Mutta kuinka tehdä? on myöhäistä… Meillä on varsin vähän aikaa jälellä.

BARTHOLO. Minä sanon, että te tulette hänen siastansa. Ettekö tahtoisi antaa tuntia?

KREIVI. Ei ole mitään, jota minä en tekisi teitä miellyttääkseni. Mutta muistakaa, että kaikki nuot opettajan sijaiset ovat vanhoja tunnettuja juonia, ilveilyksen keinoja. Jos hän aavistaa?…

BARTHOLO. Kun minä esitän teidät, mikä toden-näköisyys? Te näytätte pikemmin rakastajalta valhepuvussa kuin auttavaiselta ystävältä.

BARTHOLO. Ei kaikkein viisainkaan voi arvata sitä. Hän on tänä iltana hirveän pahalla tuulella. Mutta heti kun hän vaan näkee teidät… Hänen klaveerinsa on tuossa kabinetissä. Huvitelkaa, häntä odottaessanne. Minä teen mitä suinkin voin, saadakseni häntä tulemaan.

BARTHOLO. Ennen ratkaisevaa hetkeä? Se kadottaisi koko vaikutuksensa. Ei tarvitse kahdesti sanoa minulle asioita, ei tarvitse sanoa niitä kahdesti.

KREIVI. Kas nyt olen pelastettu. Uh! Kuinka tuo kirottu mies on kovakiskoinen pidellä! Figaro tuntee hänet kyllä. Minä tunsin, kuinka valhettelin; se antoi minulle kömpelön ja pöllömäisen muodon; ja hänellä on silmät!… Toden totta, joll'ei tuo kirje äkkiä olisi juohtunut mieleeni, se täytyy myöntää, olisi hän työntänyt minut luotaan kuin hyvänkin tolvanan. Oi Jumala! he riitelevät tuolla sisällä. Jos hän jyrkästi kieltäisi tullaksensa! Kuunnelkaamme… Hän ei tahdo lähteä huoneestansa, ja minulta on mennyt kujeeni hedelmä. (Hän menee kuuntelemaan.) Tässä hän on; älkäämme heti näyttäkö itseämme.

ROSINA (teeskennellyllä suuttumuksella). Kaikki, mitä te sanotte, on turhaa, herra. Minä olen tehnyt päätöksen; minä en tahdo enää kuulla musikista puhuttavan.

BARTHOLO. Kuulkaahan toki, lapseni; se on herra Alonzo, don Bazil'in oppilas ja ystävä, jonka hän on valinnut yhdeksi todistajaksemme. Musiki viihdyttää sinua varmaan.

ROSINA. Oh! mitä siihen tulee, voitte heittää sen ajatuksen. Jos minä laulan tänä iltana!… Missä hän siis on tuo opettaja, jota pelkäätte takaisin lähettämästä? Minä teen kahdella sanalla tilin hänen kanssansa ja don Bazil'in. (Hän huomaa rakastajansa ja huudahtaa kovasti.) Ah!…

ROSINA (molemmat kädet sydämellään, suurella levottomuudella). Ah!
Jumalani, herra… Ah! Jumalani, herra…

BARTHOLO (tuo nojatuolin). Kas tässä, kultaseni, istu. — Ei näytä siltä, maisteri, kuin hän ottaisi tuntiansa tänään, se jääpi toiseksi illaksi. Hyvästi.

ROSINA (kreiville). Ei, odottakaa; tuskani on vähän lieventynyt. (Barthololle.) Minä tunnen, että olen ollut väärässä teidän suhteenne, herra: minä tahdon noudattaa teidän esimerkkiänne, ja heti paikalla korvaten…

BARTHOLO. Oi tuota naisten luonnollista lempeyttä! Mutta tällaisen mielenliikutuksen jälkeen, lapseni, minä en salli, että sinä teet vähintäkään ponnistusta. Hyvästi, hyvästi, maisteri.

ROSINA (kreiville). Silmänräpäys vaan! minä pyydän! (Barthololle.) Minä luulen, herra, että te ette mielellänne osoita minulle kohteliaisuutta, jos estätte minua teille katumustani osoittamasta siten että otan oppituntini.

KREIVI (syrjään, Barthololle). Älkää vastustako häntä, jos minua uskotte.

BARTHOLO. Se on päätetty, armaiseni. Minä en tahdo millään muotoa olla sinulle vastenmielinen; päinvastoin tahdon olla läsnä koko tuntisi kestäessä.

KREIVI. Se on uusinta, mitä tätä nykyä löytyy. Se on kevään kuvaus jotenkin vilkkaassa muodossa. Jos, rouva, tahdotte koettaa…

ROSINA (kreiviä katsellen). Suurella mielihyvällä: kevään kuvaus viehättää minua; se on luonnon nuoruus. Talven lopussa näyttää sydän käyvän tuntehikkaammaksi, niinkuin orja, joka kauan on ollut sisään suljettuna, suuremmalla ilolla nauttii suloista vapautta, jota vasta on hänelle tarjottu.

BARTHOLO (matalalla äänellä kreiville). Aina romantillisia aatteita päässä.

[Alkuperäänsä tässä laulettu laulu on Franskassa sitten tullut poisjätetyksi, jonka vuoksi ei sitä ole tähänkään suomennettu. Sen sijasta sopii teaterissa laulaa vaikka mitä romanssia.]

(Häntä kuunnellessaan Bartholo on uinahtanut. Laulun kestäessä kreivi rohkene tarttua Rosinan toiseen käteen, jota hän hartaasti suutelee. Mielenliikutus saattaa Rosinan laulun hitaisemmaksi ja heikommaksi sekä katkaisee vihdoin hänen äänensä kesken jotakin sanaa. Orkesteri seuraa laulajattaren vaihteloa, heikontaa soitantoansa ja vaikenee hänen kanssansa. Kun ääni, joka on nukuttanut Bartholon, taukoo, herää tämä. Kreivi nousee jälleen, Rosina ja orkesteri aloittavat nopeasti uudestaan arian jatkoa. Jos laulu uudestaan kerrotaan, alkaa uudestaan sama leikki.)

KREIVI. Todellakin, se on viehättävä kappale ja te, rouva, toimitatte sen semmoisella älyllä…

BARTHOLO (haukotellen). Minä puolestani luulen vähän nukkuneeni tuon viehättävän kappaleen kestäessä. Minulla on sairaani hoidettavina. Minä menen, minä tulen, minä hyörin, ja heti kuin käyn istumaan, niin poloiset jalkani…

BARTHOLO. Mutta, maisteri, minä olen jo sanonut sen tuolle vanhalle Bazil'ille; eikö hänen olisi mahdollista opettaa iloisempia kappaleita, kuin nuot suuret ariat, jotka menevät ylös, alas, vierien, hi, ho, a, a, a, a, ja jotka minusta näyttävät aivan hautajaisten tapaisilta? Vaikka vaan noita pikkuisia lauluja, joita minun nuoruuteni aikana laulettiin ja joita jokainen varsin helposti muisti? Minä osasin ennen aikaan… Esimerkiksi…

(Riturnellin kestäessä etsii hän sanoja, päätänsä kynsien,
ja laulaa, peukaloitaan paukauttaen ja vanhusten tavalla
kyyrypolvin tanssien.)

(Kreiville nauraen.) Laulussa on Mariani; mutta minä panin sen sijaan Rosinan, tehdäkseni sitä hänelle miellyttävämmäksi ja sovittaen sitä asianhaaroihin. Ah! ah! ah! ah! Varsin hyvin tehty! eikö niin?

BARTHOLO.

Ota vaan, Rosinani,
Ihanani,
Mun sormukseni!
En oo teikkari,
Vaan yöllähän harmaat
Kaikk' kissatki lie;
Ja sulhot kaik' armaat,
Kun ne vihille vie.

(Hän kertoo laulukerron tanssien. Figaro hänen takanansa
jäljittelee hänen liikuntojaan.)

(Figaron huomatessaan.) Ah! astukaa sisään, herra parturi; tulkaa lähemmäksi; te olette viehättävä!

FIGARO (tervehtii). Herra, se on totta, että äitini ennen aikaan sanoi sen minulle; mutta siitä ajasta olen vähän menettänyt muotoani. (Syrjään kreiville.) Bravo, armollinen herra!

(Koko tämän kohtauksen kestäessä tekee kreivi, mitä hän voi, saadaksensa puhutella Rosinaa; mutta holhojan levoton ja vireä silmä estää häntä aina siitä. Tämä aikaan-saattaa äänettömän näytelmän kaikkien henkilöitten kesken, joka on aivan erillänsä tohtorin ja Figaron sananvaihdosta.)

BARTHOLO. Tuletteko vielä vatsaa perkaamaan, suonta iskemään, lääkkeitä anniskelemaan, panemaan koko talonväkeäni vuoteelle?

FIGARO. Herra, juhlaa ei ole joka päivä; mutta jokapäiväisiä huolia lukemattakaan, olette saattanut huomata, että kun siitä on ollut tarvis, minun intoni ei odota että käsketään…

BARTHOLO. Teidän intonne ei odota! Mitä sanotte, herra innokas, tuolle onnettomalle, joka haukottelee ja nukkuu aivan hereillänsä? ja toiselle, joka kolme tuntia jo on aivastanut niin että hänen pääkallonsa halkee ja hänen aivonsa tärisevät? mitä te heille sanotte?

FIGARO. Minä sanon heille… No! saakeli! minä sanon sille, joka aivastaa, prosit! ja sille, joka haukottelee, mene levolle! Se ei, herra, paisuta rätinkiä.

BARTHOLO. Eipä suinkaan; mutta suonen-iskeminen ja lääkkeet paisuttaisivat sitä, jos minä tahtoisin suostua siihen. Innostako myös olette pannut muulini silmät myttyihin? ja tuottaako teidän laastarinne sille näön takaisin?

FIGARO. Joll'ei se tuota sille näköä takaisin, se ei myöskään ole se, joka estää sitä näkemästä.

BARTHOLO. Jos minä tapaan sen rätingissä!… Semmoinen julkeus ei käy laatuun!

FIGARO. Totta puhuen, herra, kun ihmisillä ei ole muuta valitsemista kuin hullunkurisuus ja mielettömyys, niin siinä, mistä minä en näe mitään hyötyä lähtevän, tahdon kumminkin saavuttaa iloa; ja eläköön riemu! Kuka tietää, kestääkö maailma vielä kolme viikkoa!

BARTHOLO. Te tekisitte paljon paremmin, herra viisastelija, jos maksaisitte minulle sata écu'täni ja korot hidastelematta, sen ilmoitan teille.

FIGARO. Epäilettekö rehellisyyttäni, herra? Teidän sata écu'tänne! minä tahtoisin pikemmin koko elinaikani olla ne teille velkaa kuin hetkeäkään evätä niitä.

BARTHOLO. Ja sanokaa minulle, mitä tyttärenne piti niistä makeisista, joita veitte hänelle.

BARTHOLO. Niin, nuot makeiset siinä paperituutissa, joka tehtiin tuosta kirjepaperista tänä aamuna.

ROSINA (keskeyttäen). Oletteko edes huolinut antaa niitä hänelle minun puolestani, herra Figaro? Minä pyysin teitä sitä tekemään.

FIGARO. Vai niin! nuot makeiset tänä aamuna? Kuinka minä olen tyhmä! minä olin unhottanut koko tuon asian… Oivallisia, signora, ihmeteltävän hyviä!

BARTHOLO. Oivallisia! ihmeteltävän hyviä! Niin, epäilemättä, herra parturi, palatkaa asiaan! Te toimitatte täällä somaa virkaa, herra!

BARTHOLO. Te olette kovin ylpeä, herra! Tietäkää, että kun minä riitelen narrin kanssa, en koskaan väisty hänen edestään.

FIGARO (kääntyy selin häneen). Me olemme siinä kohden erilaisia, herra; minä väistyn aina semmoisen edestä.

FIGARO. Luuletteko, että teillä on tekemistä jonkun kyläparturin kanssa, joka ei osaa muuta kuin pidellä partaveistä? Teidän tulee tietää, herra, että minä olen tehnyt kynätyötä Madrid'issa, ja että ilman noita kadehtijoita…

BARTHOLO. No! minkä tähden ette jäänyt sinne, vaan tulitte tänne ammattia muuttamaan?

BARTHOLO. Minä teidän asemaanne! No! saakeli, minä puhuisin somia hullutuksia!

FIGARO. Herra, te ette aloita peräti huonosti; minä vedän todistajaksi teidän virkaveljenne, joka tuolla uneksii.

FIGARO. Ettekö? Kun minä näin teidät täällä neuvottelemassa, luulin teidän harrastavan samaa ainetta.

BARTHOLO (vihoissaan). Mikä asia vihdoin tuo teidät tänne? Onko joku kirje vielä tänä iltana annettava rouvalle? Puhukaa, täytyykö minun poistua.

FIGARO. Kuinka ankarasti kohtelette ihmisraukkoja! Hiisi vieköön, herra, minä tulen teidän partaanne ajamaan, siinä kaikki; onhan tänään teidän tavallinen päivänne?

FIGARO. Ah! niin, tulla takaisin! Koko garnisoni ottaa lääkityksiä huomenna aamulla, minä olen suosijoitteni kautta saanut sen asian urakalla. Päättäkää siis itse, kuinka vähän aikaa minulla on menettää! Tuletteko, herra, hiukan huoneesenne?

BARTHOLO. Ei, herra ei tule ensinkään huoneesensa. No! mutta… Mikä estää partaani tässä ajamasta?

BARTHOLO. Sinä suutut! Anteeksi, lapseni, sinä päätät oppituntisi; minä en tahdo hetkeksikään menettää iloa kuulla sinua.

FIGARO (hiljaa kreiville). Häntä ei saa tästä lähtemään. (Ääneen.) Hei,
L'Éveillé? La Jeunesse? malja, vettä, kaikki, mitä herran on tarvis.

BARTHOLO. Niin aina, kutsukaa ne tänne! Väsyneinä, uupuneina, teidän keksintönne kautta hoki runneltuina, onhan täytynyt lähettää ne levolle!

FIGARO. No hyvä! minä menen kaikkia hakemaan. Eikö niin, teidän kamarissanne? (Hiljaa kreiville.) Minä tahdon houkutella häntä ulos.

BARTHOLO (irroittaa avain-kimppunsa, mutta sanoo miettiväisesti:) Ei, ei, minä menen itse sinne. (Hiljaa kreiville, mennessään.) Pitäkää heitä silmällä, minä pyydän.

FIGARO. Ah! mikä hyvä tilaisuus pääsi käsistämme! hän oli vähällä antaa minulle avain-kimpun. Eikö ristikkoakkunan avain ole siinä?

BARTHOLO (palaten, itseksensä). No niin! minä en tiedä, mitä teen, jättää tänne tuo kirottu parturi. (Figarolle.) Kas tässä! (Antaa hänelle avainkimpun). Kabinetissani, kirjoituspulpettini alla; mutta älkää kajotko mihinkään.

FIGARO. Pahus vieköön! se olisi mainiota, epäluuloinen kuin te olette!
(Syrjään, mennessään.) Huomatkaa, kuinka taivas suojelee viattomuutta!

BARTHOLO. Kaikki tyystin mietittyäni luulin varovaisemmaksi lähettää hänet kamariini kuin jättää hänet tänne Rosinan kanssa.

ROSINA. Sangen kohteliasta, hyvät herrat, lakkaamatta puhua hiljaa!
Entäs oppituntini?

BARTHOLO (huutaen). Mitä minä kuulen! Tuo julma parturi on varmaankin laskenut kaikki portaita myöten putoomaan, ja matkalippaani kauniimmat kalut!…

KREIVI. Käyttäkäämme hyödyksemme sitä hetkeä, jonka Figaron äly hankkii meille. Suokaa minulle tänä iltana, minä rukoilen sitä, hyvä neiti, hetken keskustelu, joka on välttämättömän tarpeellinen teidän pelastukseksenne siitä orjuudesta, johon olitte joutua.

KREIVI. Minä voin nousta teidän ristikko-akkunaanne, ja mitä tuohon kirjeesen tulee, jonka tänä aamuna sain, olen ollut pakoitettuna…

FIGARO. Tästäkö tapaturmasta nyt sopii nostaa tämmöistä pauhinaa! Portaissa on pilkkopimeä. (Hän näyttää avaimen kreiville.) Kun astuin niitä ylös, tarttuivat vaatteeni johonkuhun avaimeen…

BARTHOLO. Täytyy pitää vaaria siitä, mitä tehdään. Tarttua avaimeen kiinni! Ketterä mies!

BARTHOLO (menee häntä vastaan). Ah! Bazil, ystäväni, minua ilahuttaa nähdä teitä terveenä. Teidän sairastumisenne ei siis tuottanut mitään seurauksia? Todellakin, herra Alonzo peloitti minua kovasti teidän terveytenne suhteen; kysykää häneltä, minä olin jo lähtemäisilläni teitä katsomaan, ja joll'ei hän olisi pidättänyt minua…

FIGARO (koputtaa jalkaansa). Sepä vielä! yhä noita esteitä! Kaksi tuntia parta pahuksen vuoksi… Koiran virka!

BAZIL (heitä kaikkia katsellen). Tahdotteko tehdä minulle mieliksi, hyvät herrat, ja sanoa?…

KREIVI. Teidän tarvitsisi olla vaiti, Bazil. Luuletteko ilmoittavanne herralle jotakin, jota hän ei tiedä? Minä olen kertonut hänelle, että olitte antanut minulle toimeksi tulla teidän sijastanne oppituntia antamaan.

KREIVI (hiljaa, Bartholo'lle). Sanokaahan hänelle aivan hiljaa, että me olemme sopineet niin.

BARTHOLO (Bazil'ille, syrjään). Älkää saattako meitä valhettelijoiksi, Bazil; jos sanotte, ett'ei hän ole teidän oppilaanne, pilaisitte kaikki.

BARTHOLO (ääneen). Todellakaan, Bazil, ei ole taidokkaampaa ihmistä, kuin teidän oppilaanne.

BAZIL (ällistyneenä). Minun oppilaani!… (Hiljaa.) Minä tulin ilmoittamaan teille, että kreivi on muuttanut pois.

BAZIL (syrjään). Ketä hiidessä täällä petetään? Kaikki tietävät salaisuuden!

BARTHOLO (Bazil'ille). Yksi sana; sanokaa vaan, oletteko tyytyväinen lakimieheen?

KREIVI (Bartholo'lle, syrjään). Tahdotteko, että hän rupee selityksiin täällä hänen edessään? Lähettäkää hänet pois.

BARTHOLO (hiljaa kreiville). Te olette oikeassa. (Bazilille.) Mutta mikä tauti on niin äkisti teihin ryhtynyt?

KREIVI (pistää hänelle, syrjässä, rahakukkaron käteen). Niin: herra kysyy teiltä, mitä te tulette tänne tekemään, vaikka voitte pahoin.

KREIVI. Menkää levolle, rakas Bazil: te ette voi hyvin, ja te saatatte meidät pelosta kuolemaan. Menkää levolle.

BAZIL (katsellen heitä kaikkia). Todellakin, hyvät herrat, minä luulen, että tekisin viisaasti, jos poistuisin; minä tunnen, ett'en ole täällä tavallisessa paikassani.

BAZIL (syrjään). Hiisi vieköön, jos minä tajuan mitään tästä! ja ilman tätä rahakukkaroa…

FIGARO. Huomasitteko, kuinka hän puhui aivan itseksensä? Tuon verran meistä on! (Bartholo'lle.) No, teettekö päätöksenne tällä kertaa?

(Hän työntää hänelle nojatuolin hyvin kauas kreivistä ja tarjoo
hänelle liinaa.)

KREIVI. Ennenkuin päätämme, rouvaseni, täytyy minun sanoa teille sananen, joka on tärkeä teidän edistymisellenne siinä taiteessa, jota minun on kunnia opettaa teille.

BARTHOLO (Figaro'lle). No, mutta näyttää siltä kuin te varta vasten lähestyisitte ja asettuisitte minun eteeni estääksenne minua näkemästä…

KREIVI (hiljaa Rosinalle). Meillä on ristikko-akkunan avain ja me olemme täällä kello kaksitoista tänä yönä.

FIGARO (panee liinan Bartholo'n kaulaan). Mitä näkemästä? Jos se olisi tanssi-tunti, sopisi asettaa teidät niin, että saisitte katsella sitä; mutta laulua! … ai, ai.

FIGARO. Se on vasen silmä. Tahdotteko tehdä hyvin ja puhaltaa siihen jotenkin kovasti?

(Bartholo tarttuu Figaro'n päähän, katsoo sen ylipuolitse, sysää sen kovasti luotansa ja menee rakastavien taaksi heidän keskusteluansa kuuntelemaan.)

KREIVI (hiljaa Rosinalle). Ja mitä teidän kirjeesenne tulee, olin äsken semmoisessa ahdingossa, jäädäkseni tänne…

BARTHOLO. Varsin hyvä, neitoseni, älkää antako häiritä itseänne. Kuinka! Minun silmienikin edessä, minun läsnä ollessani uskalletaan tuolla tavalla loukata minua!

KREIVI. Herra Bartholo, jos teillä usein on sellaisia kummallisia oikkuja kuin se, jonka minä sattumuksesta saan nähdä, en hämmästy ensinkään neitosen inhoa ruveta teidän vaimoksenne.

ROSINA. Hänen vaimoksensa! Minä! Viettää päiväni mustasukkaisen äijän luona, joka kaiken onnellisuuden sijasta tarjoo nuoruudelleni kammottavan orjuuden.

ROSINA. Niin, minä sanon sen aivan korkealla äänellä: minä annan sydämeni ja käteni sille, joka voi temmata minut tästä kauheasta vankihuoneesta, jossa minua itseä ja tavaraani pidetään vasten kaikkea oikeutta.

BARTHOLO. Kuinka! kun tapaan heidät verekseltä! Kirottu parturi! Minun tekee kovasti mieli…

BARTHOLO. Minä olen hullu! katalat viettelijät, pirun lähettiläät, jonka työtä te täällä toimitatte ja jonka pitäisi viedä teidät kaikki … minä olen hullu!… Minä näin heidät niinkuin näen tämän pulpetin … ja hävyttömästi keskustella minun kanssani!… Ah! ainoastaan Bazil voi selittää minulle tämän asian. Niin, lähettäkäämme häntä hakemaan. Holoo! joku… Ah! minä unhotin, ett'ei minulla ole ketään… Joku naapuri, ensitullut, yhtä kaikki. Tämä voi viedä mieheltä järjen! Tämä voi viedä mieheltä järjen!

(Näytösten välillä näyttämö pimenee, raju-ilman pauhu kuuluu ja orkesteri soittaa entre-actin Rossini'n saman-nimisestä operasta.)

NELJÄS NÄYTÖS.

BARTHOLO. Kuinka, Bazil, te ette tunne häntä! Onko se mahdollista, mitä sanotte?

BAZIL. Jos sata kertaa kysytte minulta, annan aina saman vastauksen. Jos hän on antanut teille kreivin kirjeen, on se epäilemättä joku kreivin lähettiläs. Mutta tuohon komeaan lahjaan katsoen, jonka hän antoi minulle, olisi se mahdollista, että se olisi kreivi itse.

BARTHOLO. Mikä todennäköisyys? Mutta, tuon lahjan johdosta, no! minkätähden otitte sen vastaan?

BAZIL. Te näytitte suostuvan; minä en ymmärtänyt siitä mitään; ja semmoisissa tilaisuuksissa, joita on vaikea arvostella, näyttää kultakukkaro minusta aina vastustamattomalta argumentilta. Ja sitten, kuten sananlasku sanoo, mikä kelpaa ottaa…

BAZIL. Niin, minä olen tuolla tavoin laittanut monta pikku sananlaskua vähäisillä muutoksilla: mutta ryhtykäämme itse asiaan; mitä olette päättänyt?

BARTHOLO. Ettekö minun asemassani, Bazil, ponnistaisi kaikkia voimianne, häntä omistaaksenne?

BAZIL. En tosiaankaan, tohtori. Kaikenlaisen tavaran suhteen omistaminen on vähäpätöinen asia; nautitseminen tekee onnelliseksi: minun ajatukseni on, että se, joka nai naisen, joka ei rakasta häntä, hän panee itsensä alttiiksi…

BAZIL. Hoho, herra … niitä näkee paljon tänä vuonna. Minä en ensinkään tekisi väkivaltaa hänen sydämellensä.

BARTHOLO. Teidän palvelijanne, Bazil. Parempi on, että hän itkee siitä, että minä olen hänen omansa, kuin että minä kuolen siitä, että hän ei ole minun omani.

BAZIL. Hyvästi siis. — Muistakaa, kun puhutte holhottinne kanssa, että teette heidät kaikki mustemmiksi kuin helvetti.

BARTHOLO. Tässä on Rosinan kirje, jonka tuo Alonzo antoi minulle; ja hän näytti minulle, sitä tahtomatta, miksi hyödyksi minun tulee käyttää sitä hänen edessään.

BARTHOLO. Nuot ihmiset ovat kovin valppaat! Joutukaa, ystäväni, minä en saa rauhaa. Menkää takaisin notariuksen luoksi. Tulkoon hän heti paikalla tänne teidän kanssanne.

BAZIL. Nyt sataa, on oikein lemmon ilma; mutta ei mikään estä minua teitä palvelemasta. Mitä te puolestanne teette?

BARTHOLO. Minä saatan teidät ulos: ovathan ne antaneet laittaa koko talonväkeni raajarikoksi tuon Figaron kautta! Minä olen yksin täällä.

BARTHOLO. Ottakaa, Bazil, tässä on minun kaksoisavaimeni. Minä odotan teitä, minä valvon: ja tulkoon kuka tahansa; paitsi notariusta ja teitä, ei kukaan pääse sisään tänä yönä.

ROSINA. Minusta näytti, kuin olisin kuullut puhuttavan. Kello on lyönyt kaksitoista; Lindor ei tule! Tämä ruma ilmakin olisi sovelias häntä auttamaan. Varmana siitä, ett'ei hän kohtaisi ketään… Ah, Lindor! jos olisit pettänyt minut!… Minkä äänen kuulen?… Hyvä Jumala! se on holhojani. Menkäämme sisään.

BARTHOLO (tulee takaisin sisään, kynttilä kädessään.) Ah, Rosina, kosk'ette vielä ole mennyt sisään huoneesenne…

BARTHOLO. Nyt kun on tämmöinen kauhea ilma, te ette voi levätä, ja minulla on sangen tärkeitä asioita teille sanottavana.

ROSINA. Mitä tahdotte minusta, herra? Eikö siinä ole kylliksi, että päivällä vaivaatte minua?

BARTHOLO. Aikomukseni, Rosina, ei ole nuhdella teitä: teidän iällänne saattaa hairahtua; mutta minä olen teidän ystävänne; kuulkaa minua.

BARTHOLO. Katsokaa, mikä hirveä mies tuo kreivi on: heti sen saatuansa teki hän siitä voittomerkin. Minä olen saanut sen eräältä naiselta, jolle hän on uhrannut sen.

BARTHOLO. Teidän on vaikea uskoa tätä kauheata asiaa. Kokemattomuus, Rosina, tekee teidän sukupuolenne luottavaiseksi ja herkkä-uskoiseksi; mutta kuulkaa, mihin paulaan teitä koetettiin vietellä. Tuo nainen on toimittanut minulle tiedon kaikista, luultavasti poistaaksensa niin vaarallista kilpailijaa, kuin te olitte. Minä vapisen siitä! mitä ilettävin komplotti Almavivan, Figaron ja tuon Alonzon välillä, tuon muka Bazil'in oppilaan, joka kantaa toista nimeä eikä ole kuin kreivin katala asiamies, oli vähällä temmata teidät pohjattomaan syvyyteen, josta ei mikään olisi voinut pelastaa teitä.

ROSINA (alakuloisena). Kuinka kauheata! … kuinka, Lindor! … kuinka, tuo nuori mies!…

ROSINA (ylimäärin loukattuna). Ah! mikä ilkeys!… Hän saapi siitä rangaistuksen. — Herra, te olette tahtonut naida minut?

ROSINA. Siinä ei ole kaikki. Oi Jumala! olenko tarpeeksi nöyryytetty!… Kuulkaa; ennen pitkää tuo katala rohkenee tulla sisään tästä ristikko-akkunasta, jonka avaimen he viekkaudella ovat vieneet teiltä.

BARTHOLO (avain-kimppuansa katsoen). Ah! nuot ilkiöt! Lapseni, minä en enää lähde sinun luotasi.

BARTHOLO. Sinä olet oikeassa: kosto menisi minulta hukkaan. Mene ylös Marceline'n luoksi; sulje itsesi sisään hänen kamariinsa ja väännä avainta kaksi kertaa. Minä menen aseellista voimaa noutamaan ja odotan rakennuksen vieressä. Me vangitsemme hänet varkaana ja saamme sen mielihyvän, että samalla kostamme hänelle ja pääsemme hänestä vapaaksi ja luota siihen, että minun rakkauteni korvaa sinulle…

ROSINA (epätoivoissaan). Unhottakaa vaan minun erhetykseni. (Syrjään.)
Ah! minä rankaisen itseäni siitä tarpeeksi.

BARTHOLO (menee pois). Menkäämme väijyksiin. Vihdoinkin ovat he minun kynsissäni.

ROSINA. Hänen rakkautensa korvaa minulle!… Minua onnetonta!… (Hän vetää esiin nenäliinansa ja purskahtaa itkuun.) Mitäs tehdä?… Hän tulee pian. Minä jään ja teeskentelen hänen edessään, saadakseni hetken katsella häntä koko hänen ilkeydessään. Hänen käytöksensä huonous on vastaiseksi varjeleva minua… Ah! minä tarvitsen sitä suuresti. Jalot kasvot, lempeä muoto, niin hellä ääni! … ja se on vaan viettelijän katala asiamies! Voi minua onnetonta! onnetonta! Jumala!… Ristikko-akkuna avataan!

KREIVI. Se on Rosina, jonka sinun tuimat kasvosi luultavasti ovat peloittaneet pakoon.

FIGARO (hypähtää kamariin). Toden totta, minä uskon sen… Nyt olemme vihdoinkin saapuneet perille, sateesta, ukkosesta ja salamoista huolimatta.

KREIVI (pitkään viittaan käärittynä). Ojenna minulle kättäsi. (Hän hypähtää sisään vuorostaan.) Meidän on voitto!

FIGARO (heittää viittansa pois). Me olemme aivan läpi kastuneet. Ihana ilma kosimis-retkeä varten! Armollinen herra, miltä tämä yö näyttää teistä?

FIGARO. Niin, mutta uskotulle?… Ja jos joku äkkiarvaamatta tapaisi meidät täällä.

KREIVI. Etköhän ole minun kanssani? Mutta minulla on toinen murhe: mitenkä saisin hänet heti paikalla lähtemään holhojansa talosta.

FIGARO. Teidän puolellanne on kolme tunnetta, jotka ovat kaikkivaltiaat ihanan sukupuolen suhteen: rakkaus, viha ja pelko.

KREIVI (katselee pimeässä). Mitenkä ilmoittaa hänelle äkillisesti, että notarius odottaa häntä sinun luonasi, meitä yhdistääksensä? Minun ehdoitukseni näyttää varmaan hänestä kovin rohkealta: hän on nimittävä minua liika uskaliaaksi.

FIGARO. Jos hän sanoo teitä uskaliaaksi, sanotte te häntä julmaksi. Naiset pitävät paljon siitä, että heitä sanotaan julmiksi. Muutoin, jos hänen rakkautensa on sellainen, kuin te tahtoisitte, sanotte hänelle, kuka te olette; hän ei silloin enää epäile teidän tunteitanne.

(Kreivi, Rosina, Figaro. Figaro sytyttää kaikki kynttilät, jotka ovat pöydällä.)

ROSINA (kovin teeskennellyllä äänellä). Minä rupesin pelkäämään, herra, että te ette tulisi.

KREIVI. Viehättävä levottomuus!… Neitini, minun ei sovi väärin-käyttää asianhaaroja, ehdoittaakseni teille, että jakaisitte onnettoman kohtaloa; mutta minkä turvapaikan hyvänsä te valitsette, minä vannon kunniani…

ROSINA. Herra, joll'ei minun, sydämeni annettuani, kohta sen jälkeen täytyisi antaa kättäni, niin te ette olisi täällä. Puolustakoon hätätila teidän silmissänne sitä, mikä tässä yhteen-tulossa on säädytöntä.

KREIVI. Te, Rosina! puolisoksi onnettomalle, ilman rikkautta, ilman sukuperää!…

ROSINA. Sukuperä, rikkaus! Jättäkäämme siksensä nuot sattumuksen vaiheet, ja jos vakuutatte minulle, että aikomuksenne ovat puhtaat…

ROSINA (loukattuna). Herjetkää, onneton! … te uskallatte häväistä Jumalan nimeä!… Sinä jumaloitset minua!… Mene! sinä et ole enää vaarallinen minulle; minä odotin tuota sanaa, sinua kammotakseni. Mutta ennenkuin jätän sinut siihen omantunnon tuskaan, joka odottaa sinua (itkien), kuule, että minä rakastin sinua; kuule, että minä katsoin onnekseni saada jakaa sinun kanssasi kovaa kohtaloasi. Katala Lindor! minä olin vähällä jättää kaikki, sinua seuratakseni. Mutta se kehno tapa, jolla olet väärinkäyttänyt minun hyvyyttäni, sekä tuon kauhean kreivi Almavivan ilkeys, jolle sinä olet myynyt minut, ovat saattaneet käsiini takaisin tämän heikkouteni todistuksen. Tunnetko tätä kirjettä?

KREIVI. Jumala! kuinka minä olen onnellinen! Hän on saanut sen minulta. Eilen pulassani käytin sitä, saavuttaakseni hänen luottamustaan; enkä minä saanut tilaisuutta antaa teille tietoa siitä. Ah Rosina! se on siis totta, että te todenteolla rakastatte minua!

FIGARO. Armollinen herra, te etsitte vaimoa, joka rakastaisi teitä teidän itsenne vuoksi…

KREIVI (heittäen yltänsä leveän viittansa, ilmestyy komeassa puvussa). Oi naisista kaikkein enimmin rakastettu! nyt ei ole enää aikaa pettää teitä: se onnellinen mies, jonka näette jalkojenne juuressa, ei ole mikään Lindor; minä olen kreivi Almaviva, joka kuolen rakkaudesta ja turhaan olen etsinyt teitä kuusi kuukautta.

FIGARO. Älkää huolestuko, armollinen herra: riemun suloinen mielenliikutus ei koskaan tuota ikäviä seurauksia; kas nyt, kas nyt hän tointuu. Saakeli! kuinka hän on kaunis!

ROSINA. Ah Lindor!… Ah herra; kuinka syyllinen minä olen! minä olin tänä yönä vähällä antautua holhojalleni.

ROSINA. Älkää katsoko muuta kuin minun rangaistustani! Minä olisin viettänyt elämäni teitä inhoten. Ah Lindor! eiköhän kaikkein hirvein tuomio ole vihaaminen, kun on luotu rakastamiseen?

FIGARO (katsoo ikkunasta). Armollinen herra, paluumatkamme on suljettu; tikapuut ovat pois otetut.

ROSINA (hämmentyneenä). Niin, se olen minä … se on tohtori. Tämä on herkkä-uskoisuuteni hedelmä. Hän on pettänyt minut. Minä olen tunnustanut kaikki, kavaltanut kaikki: hän tietää, että te olette täällä ja tulee asevoimalla.

KREIVI (vakavasti). Rosina, te rakastatte minua! Minä en pelkää ketään, ja te tulette minun vaimokseni. Minä saan ilon vuorostani rangaista tuota ilettävää vanhusta!…

ROSINA. Ei, ei; armahtakaa häntä, rakas Lindor! Minun sydämeni on niin täynnä, että kosto ei voi saada siinä sijaa.

KREIVI. Niin, herra. Teidän tuli yhdistää signora Rosina ja minut tänä yönä parturi Figaron luona; mutta me olemme katsoneet tätä huonetta soveliaammaksi syistä, jotka saatte kuulla. Onko teillä meidän kontrahtimme?

NOTARIUS. Minulla on siis kunnia puhua hänen excellensinsä herra kreivi
Almavivan kanssa?

BAZIL (syrjään). Jos hän tämän vuoksi on antanut minulle kaksois-avaimensa…

NOTARIUS. Minulla on kaksi naimis-kontrahtia, armollinen herra. Älkäämme sekoittako niitä: tämä on teidän; ja tässä on herra Bartholon signora … Rosinan kanssa sekin. Neidet ovat luultavasti kaksi sisarta, joilla on sama nimi.

KREIVI. Kirjoittakaamme vaan alle. Don Bazil suvaitsee kai ruveta toiseksi todistajaksemme.

KREIVI. Herra opettaja Bazil, mitätön asia saattaa teidät hämille, ja kaikki hämmästyttää teitä.

KREIVI (heittäen hänelle rahakukkaron). Te lapsittelette!
Kirjoittakaahan pian alle.

BAZIL (kukkaroa punniten). Sitä ei ole enää. Mutta kun minä kerran olen antanut sanani, tarvitsee sangen pontevat syyt… (Hän kirjoittaa alle.)

(Bartholo, yksi tuomari, polisipalvelijoita, käskyläisiä tulisoitoilla ja edelliset näyttelijät.)

BARTHOLO (näkee kreivin suutelevan Rosinan kättä, ja Figaron naurettavalla tavalla syleilevän don Bazilia; hän huutaa, tarttuen notariusta kaulaan:) Rosina näitten lurjusten kanssa! Vangitkaa kaikki. Minä pidän yhtä niistä kauluksesta.

TUOMARI (osoittaen Figaroa). Malttakaa! minä tunnen tuon. Mitä sinä olet tullut tähän taloon tekemään sopimattomalla tunnilla?

FIGARO. Sopimattomalla tunnilla. Näettehän, herra, että on yhtä lähellä aamua kuin iltaa. Muutoin kuulun hänen excellensinsä monseigneur kreivi Almavivan seurueesen.

BARTHOLO. Jättäkäämme tuo. — Joka paikassa muualla, herra kreivi, olen minä teidän excellensinne palvelija; mutta te ymmärrätte, että teidän korkeammalla säädyllänne tässä ei ole mitään voimaa. Tehkää, jos suvaitsette, hyvin ja poistukaa.

KREIVI. Niin, säädyllä ei tule täällä olla mitään voimaa; mutta paljonkin voimaa on sillä etu-oikeudella, jonka neiti äsken on suonut minulle, antautuessaan minulle vapaa-ehtoisesti.

ROSINA. Hän puhuu totta. Mistä tulee teidän hämmästyksenne? Eiköhän minun tullut vielä tänä yönä saada kostoa petturille? Minä olen saanut sen.

NOTARIUS. Siitä ei puutu mitään. Minulla on täällä nämät molemmat herrat todistajina.

BAZIL. Mitäs tehdä? Tuolla kirotulla miehellä on aina taskut täynnä vastustamattomia argumenttejä.

KREIVI. Neiti on jalo ja kaunis: minä olen korkea-arvoinen mies, nuori ja rikas; hän on minun vaimoni.

KREIVI. Hän ei ole enää teidän vallassanne. Minä panen hänet lakien suojeluksen alle; ja se herra, jonka itse olette tuonut tänne, on suojeleva häntä sitä väkivaltaa vastaan, jota te aiotte tehdä hänelle. Todelliset virkamiehet ovat kaikkien niitten tukena, joita sorretaan.

TUOMARI. Aivan varmaan. Ja tämä turha vastusteleminen mitä kunniallisinta avioliittoa vastaan osoittaa tarpeeksi, kuinka hän on peloissaan holhottinsa tavaran huonon hoidon vuoksi, josta hänen tulee tehdä tiliä kreiville.

FIGARO. Muuta kuin että minun sata écu'täni kuitataan: älkäämme kadottako järkeämme.

BARTHOLO (suuttuneena). He olivat kaikki minua vastaan; minä olen pistänyt pääni ampiaispesään.

BAZIL. Mihin ampiaispesään? Kun ette voi saada tyttöä, ajatelkaa, tohtori, että rahat ovat teillä säilyssä; niin aivan, ovat teillä säilyssä!

BARTHOLO. No! jättäkäähän minut rauhaan; Bazil! Te ajattelette vaan rahoja. Minäkö rahoista huolisin! No hyvä! minä pidän ne, mutta luuletteko, että ne ovat syynä minun päätökseeni?

NOTARIUS. Mutta, hyvät herrat, minä en enää ymmärrä mitään tästä. Eikö heitä ole kaksi neitoa, joilla on sama nimi?

BARTHOLO (lohduttamatonna). Ja minä, joka vein heiltä tikapuut pois, jotta avioliitto olisi varmempi! Ah! minä olen saattanut itseni perikatoon huolettomuuden kautta.

FIGARO. Järjettömyyden kautta. Mutta puhukaamme totta, tohtori: kun nuoruus ja rakkaus ovat sopineet vanhusta pettämään, silloin kaikki, mitä tehdään sen estämiseksi, sopii syystä nimittää Turhaksi varovaisuudeksi .

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SEVILLAN PARTURI ELI TURHA VAROVAISUUS: KOMEDIA NELJÄSSÄ NÄYTÖKSESSÄ ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org . If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate .

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org .

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.