The Project Gutenberg eBook of Purimossa: Viisinäytöksinen näytelmä, by Kaarle Halme

Teofilus Grön , entinen rustmestari ruotuväessä. Purimon holhooja. Kamrerska , hänen sisarensa. Hilma , Purimon emäntä. Roope , Purimon isäntärenki. Kalle , | Miina , | Purimon palvelusväkeä. Tilta , | Kaisa . Purimon ruotimuori. Kirkkoherra . Kirkkoherska . Ylioppilas , kirkkoherran poika. Nimismies . Eräs herra . Jahtivouti . Virveli , piiskuri. Vinnari , vanginkuljettaja. Iso-Röyhiö , talon isäntä. Oravaisen Jussi , mökkiläinen. 1:nen neiti . 2:nen neiti . 3:mas neiti . 1:nen isäntä . 2:nen isäntä . 3:mas isäntä . 1:nen emäntä . 2:nen emäntä . 1:nen mies . 2:nen mies . Hääväkeä ja kyläläisiä.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Pääsiäislauvantai. Ilta päivä. — Purimon hakotanhua. Oikealla kota ja peräkulmassa vaja. Kodan ja vajan välissä veräjä, joka vie miespihaan. Perällä hirsiaita ja veräjä, joka vie kylätielle. Vasemmalla talli ja navetta. Keinu seinään kiinnitettynä. Keskellä tanhuata hakotukki.

KALLE (pitkä mekko yllä, karvalakki takaraivalla ja kintaat kädessä, hakkaa tukin vieressä hakoja. Laulaa):

Eikä se käki kaukana kuku,
Vainioaidan takana vaan.
Hai lia laa! laulan vaan:
Vainioaidan takana vaan.

(Lyö kirveensä tukkiin, korjaa lakkiaan, sylkäsee, ottaa uuden haonoksan ja jatkaa):

Eikä se kulta kaukana nuku,
Oman tuvan oven takana vaan.
Hai lia laa! laulan vaan:
Oman tuvan oven takana vaan.

MIINA. No, tule nyt, äläkä hailuta siellä! Ihan käsiinhän tämä päivä loppuu tällä tavoin.

KALLE (lyö kirveensä tukkiin). No, mikäs helkkunan hoppu sinulla nyt sitten on? (Menee kotaan.)

MIINA. Ole vaiti hoppuinesi! — Kas niin, tanko olalle vaan! (Tulevat kantaen sakkasaavia Miina edellä ja Kalle perässä.) Meidänkö tanhualla sitä aaveita kuunnellaan tänä yönä?

KALLE. Tässäpä sitä ennenkin… Mitäs sitä saavia niin hemputat! Astu oikeen, kun kerran astut!

MIINA. Sinä nyt olet! Eipä sua juuri viitsi pyytää. (Menevät navettaan.) No, mene matkaas nyt — hakovaari!

KALLE. Ett'ei meistä kahdesta taida tullakaan mitään. — Sinä olet vetänyt minua nenästä jo kauvan aikaa.

KALLE. Niin vaan. — Luuletkos, etten minä ole nähnyt, miten sinä hyvittelet Roopea!

MIINA. Häpeä vähän, kun tuolla tavalla haukut! (Menee navettaan kun näkee Roopen tulevan. Kalle alkaa vihellellä.)

ROOPE (tulee pihaveräjästä, kantaen pieniä tikapuita, vasaraa ja muutamia suutteita. On pyhävaatteissa). No mitäs sinä ajattelet mies?

ROOPE (menee keinun luo, pystyttää tikapuut ja kiipee ylös). Olenhan sanonut, että Purimon työt pitää aina käydä etukynnessä. Juhla on ihan oven suussa ja sinä vielä hakoja kalkuttelet.

ROOPE (alkaa suuttia keinun relsiä). Tänä iltana sitä lautaa hypätään ja keinutaan, että silmiä siintää. — Tulevaksi pääsiäiseksi pitää tehdä sellainen kelakeinu, oikein jykevä ja korkea. Tämä nyt onkin ihan lasten tekoa, koko sohlo. — Kuule Kalle! Heitä jo hiiteen tuo hakotyösi! Sinä olet oikea hituri tänä päivänä.

KALLE. Kyllähän — (Miina tulee hakemaan hakoja) — kun tässä pitääkin olla tarhapiikana ja kaikkena. (Hakkaa kaikin voimin.)

ROOPE. No johan sulla onkin viimeinen ruoto tukilla… Jos menisit sieltä pirtin alta tuomaan sen hypinlaudan.

KALLE (potkaisee tukin kumoon). Vie pirtin lattialle sitten, jos ei navettaan kelpaa! (Menee tuimasti pois.)

ROOPE. Hahaha! Mikäs poikaa riivasi? Taisi suuttua … (pudottaa vasaran, aikoo tulla sitä ottamaan.)

ROOPE. Anna samalla joku kapula … mun suutteeni ei näy riittävän … anna se vaan! Tehdään paremmaksi toisten, kun on enemmän aikaa. (Veistelee kapulaa, jonka Miina on antanut.) Taisi suuttua, kun moitin hitaisuudesta.

ROOPE. Minä luulen, että te noin tavaksenne usein härnäilette Kallea täällä kotosalla.

ROOPE. Se olisikin väärin. Kalle on hyvä poika ja teillä on hänestä suuri apu kotiaskareissa.

MIINA. Mistäpä sinä … ja se onkin yhdentekevä. Mutta nyt on Kalle sinuun suuttunut sentähden, että…

MIINA (hämillään;). Joutavia? (Suuttuneena.) Etkö sinä muista kun
Nuuttia ajettiin?

MIINA (kiukkuisesti). Ei mitään. (Malttuu.) Et suinkaan sinä muista puhuneesi mitään — minulle?

ROOPE. Puhuin kai jotain roskaa. Koko ilta oltiin hyvin leikkisiä, — Ah! Lörpöttelinhän minä sinulle naimisesta ja Jumala tiesi mistä, kiusoittaakseni erästä … mutta en minä sillä sen enempää tarkoittanut.

ROOPE. No, en niin! Onhan toki lupa senverran leikkiäkin laskea. (Istuu keinuun.) Rasvaa tämä tuntuu tarvitsevan. Onko sinulla huomassasi yhtään ihran kettä?

MIINA (ilkeästi). Mitä sinä arvelet, jos joku muukin vähän laskisi leikkiä?

ROOPE. Kun laskee, niin laskee — mitäs siitä! Kyllä leikki aina sijansa saa. (Katsoo Miinaa.) Mitä sinä Hilmalla tarkoitat?

MIINA. Entä jos Hilma kohdakkoin menisi naimisiin — jonkun muun, kun sinun kanssasi?

ROOPE (katselee Miinan jälkeen. Pyyhkii kätensä saapasvarsiinsa. Vie tikapuut vajaan). Rustmestarin kanssa? Rustmestarin! Olisiko se jo niin pitkällä? (Tulee päättäväisesti navetan ovelle.) Miina!

ROOPE (kävelee ajatuksissaan toiselle puolen näyttämöä ja palaa takaisin. Miina tulee navetasta). Mitä sinä tarkoitit tuolla äskeisellä?

ROOPE. Niin juuri! Sillä ihralla, jolla sinun kielesi on rasvattu. —
Mitä sinä sillä rustmestarin jutulla tarkoitit?

MIINA. Mitäs minä sillä tarkoitin! En yhtään mitään. Sanoin vaan muuten lystikseni mitä tiesin. — Sepä näkyy, se asia sentään liikuttavan muutamia. Ha, ha, ha!

KALLE (on tullut, kantaen hypinlautaa. Nähdessään Roopen ja Miinan, heittää hän laudan maahan ja aikoo mennä).

ROOPE. Älä sitä sinne heitä, pannaan se paikoilleen samalla! (Menee asettamaan tukkia.)

MIINA (mennessään Kallelle). Jos tahdot ryypyn, niin tulee luhtiini hetken perästä!

ROOPE. Onkohan tuo liian matala? Koetetaanpas lautaa. (Kantavat laudan tukille.)

KALLE (iloisempana). Hyvähän tämä! Ihan peijakkaan hyvä sittenkin. Eipä taida olla karsokaan.

KALLE. Taitaa kyllä … pannaanpas vaan … noin! Nyt hyvä sanoi
Mäkelä. — Koetellaankos? (Menee laudan päähän seisomaan.)

ROOPE. Meillä ei ole koskaan ollut mitään väliä, enkä minä ole koskaan erityisesti Miinasta pitänyt.

KALLE (ottaa esiin tupakkavehkeet). Niin minäkin arvelin ja uskoinkin, varsinkin, kun höpistiin ihan yleiseen Hilmasta ja sinusta. Mutta … noh! mikäs sitä piippua pännii? Kas sitä vaan, kun on mennyt ihan tukkoon. Ah hah! Jopas … (istuu laudalle.) Se Lepsi kävi täällä viime viikolla ja tiesi kertoa, että se meidän rustmestari nai Hilman. Kyllä kylällä nähdään, vaikk'ei kotona hajuakaan tunnu, sanotaan. — Silloin minä taas arvelin, että … ummessahan se on sittenkin.

KALLE. Niin se sitä jutteli. — Tuntui olevan pohteissaan äijäressu, kun on toimittanut Hilmaa Isoon-Röyhiöön. Vaikka eihän se Hilma sinne —

ROOPE (istuu). Kuules Kalle, Uskotko sinä, että Hilma todellakin huolisi rustmestarista?

KALLE. Ottaa kun saa. Hyvälläkin mielellä ottaa; niin rikkaan tytön. Ei niitä juuri kahmalokaupalla sellaisia löydy. — Raha se on kun komtieraa.

ROOPE. Rahahan se on. — Siksi se kai Purimoon tuppautui asumaankin, että saisi —

KALLE. Että saisi lähennellä itseään, niin. Kyllä sillä jo silloin oli mielet mielessä. — Ja tännepä sen taitaa kertyä kohta koko suku. Niinpä se kamprelskakin, tai mikä se lienee se hänen sisarensa, on jo täällä semmoista emäntää, että pois tieltä, vaikka niin piti vaan häpäskältä käymään jouluvieraissa. Taitaa olla vähän nirkun narkun siellä Tyrväässä, koska ei näy lähtöä juuri hätäilevän. Asustaa vaan täällä, kun kotona ainakin ja äkslänttäilee meitä mielensä perästä, minkä ehtii ja ennättää. — Jo sitä harakatkin nauravat sellaista elämää, kun Purimossa on ruvettu viettämään.

ROOPE. Puhutaanko sitä kylälläkin, että rustmestari tahtoo Hilman kautta kietoa itselleen Purimon?

KALLE. Kaikkialla sitä nauretaan. Eikä se asia niin valhetta taida ollakaan. Täytyy kai sitä sellaisen kokeilla, päästäkseen jaloilleen taas. Pahasti kun kuuluu olevan velkaantunut. Oikein kymmeniä tuhansia, kertoi Lepsi. On se muuten mukavaa, että se Hilma —

KALLE. Oli se murkinan jälkeen käynyt pirtissä. Oli ruotimuorille näytellyt koljalta, korvarenkaita ja sormuksia, jotka kehui saaneensa rustmestarilta.

KALLE. Kai ne sitten niitä oli — Yöllähän se palasi kaupungista se rustmestari. Taisi olla vähän viinassakin, koska en tahtonut puhettaan ymmärtää, kun olin hevosta riisumassa. — Kyllä ne osaavat, herratkin, sen konstin. Ha, ha, ha!' Varsinkin tuollaiset sotaherrat.

GRÖN (tulee pihaveräjästä). Missä kummassa kaikki väki pitää vestiänsä tänään? Koko talo on kun kylmillä. (Roope ja Kalle nousevat.) Kalle saa laittaa appeita kuntoon matkaa varten. Lähdet saattamaan kamrelskaa Tyrvääseen huomen aamulla varhain, jos on kaunis ilma.

GRÖN. Jos niin käy, niin ei lähdetä. Laita kuntoon kaikissa tapauksissa. — Kuules Roope! Koivisto tuli minua vastaan eilen kaupungin matkalla. Eikö hänen pitänyt olla päivätyössä?

GRÖN. Sellaista ei saa vastaisuudessa tapahtua. Päivätyöt ovat tehtävät säntilleen ja määräaikoina.

GRÖN. Minun tahtoni on tapa. — Älä toista kertaa käytä sellaisia "vanhoja tapoja" minua kysymättä.

GRÖN (terävästi). Sitä sinun ei tarvitsekaan. Sinä olet vapaa Purimosta, niinkuin tiedät. Parasta, ett'et enään sekaannu talon asioihin. (Menee perälle, oikealle).

HILMA (tulee Miinan kanssa pihasta). Täälläkö te kuhnustelettekin tunkiolla? Olemme odottaneet teitä ehtoolliselle.

MIINA. Kas vaan, kun lauta on valmis jo. Antakaas meidän vähän koetella. Mahtaako tuota enään osatakaan. — Tule Hilma!

KALLE. Samahan se — mennään vaan. (Astuu laudalle.) Nouses vähän! Pitää panna tasapainoon. Minä näyn tarvitsevan enemmän lautaa, kun sinä. Saakeli, kun se vaimoväki on raskasta.

KALLE (asettaa lautaa). No, no! katsotaanpas kuka tässä hakkeli on. Nyt ehkä mallaa. Astus laudalle sitten!

MIINA. Älä vaan lyö kovin korkealle. — Voi, voi! Tässä ei ole riukujakaan mistä kiinni pitäisi.

MIINA. Niin kai, kun ilmankin peloitti. Mutta hauskaa se on sittenkin.
— Yritäpäs Hilma, sinäkin!

MIINA. Eipä erityisesti ketään. (Katsoo Roopea.) Muuten vaan ei taitaisi sopiakaan.

ROOPE (Hilmalle). Mitä varten sinä olet näyttänyt niin ynseältä viimme aikoina?

KALLE. Mihinkäs teitä viedään? Purimossahan sitä ennenkin on pääsiäisyötä vietetty.

ROOPE (katsoo Hilmaa, joka käyntyy tulemaan etunäyttämölle). Täällä ei ole mitään rouvia.

ROOPE (tulee etualalle Hilman luo). Röyhiö oli tapansa mukaan humalassa. Älä välitä hänestä!

KALLE. Se on totta. Mennäänkös sitä nyt ryypylle sitten? (Menevät pihaveräjästä.)

ROOPE. Kerrotaan, että sinä olet ottanut kihlat rustmestarilta. Onko se totta?

HILMA. Sepä tyhmä kysymys! Tietysti menen. — Mikä halu sinulla nyt tänään on minua puhutella? Se muuten ei juuri ole sinun tapaistasi.

ROOPE. Älä ole suotta pisteliäs. Eihän sinua viimme aikoina ole saanut nähdäkään, kun vilaukselta joskus.

HILMA. On niitä ollut aikoja ennen viime aikojakin. Mutta mitä tässä lörpöttelemme. Lähde sinäkin ehtoolliselle! (Aikoo taas lähteä.)

ROOPE. Hilma! Älä mene vielä! — Tänä iltana minä tahdon puhua suuni puhtaaksi. Kuuntele minua tämä yksi kerta vaan! Minä pyydän sinua … jää tänne siunaamaksi hetkeksi vaan!

HILMA. No, annahan kuulua sitten, koska noin intoilet! (astuu laudalle.) No? Vastako alat miettiä sanottavaasi?

ROOPE. Enkä ala. Olen sen jo miettinyt moneen kymmeneen, moneen sataankin kertaan. Vaikka on siinä vähän uuttakin joukossa. (Istuu hakokasalle lähelle Hilmaa.) Muistatkos mikä päivä on huomenna?

HILMA. Pääsiäispäiväksihän se almanakassa on merkitty ja se kai se onkin. Vai aiotko sinä muuttaa sen joksikin muuksi?

ROOPE. Meidän isävainajamme olivat langokset ja naapurukset. Sentähden minä jouduin Purimoon, kun meidän talo, isän kuoleman jälkeen myytiin ryöstöhuutokaupalla. Tämä meidän rustmestarihan sen myyttikin. Se oli varoissaan silloin vielä. Eleli muhkeasti perinnöllään … vaikka eihän se tähän kuulu. — Tänään viisi vuotta takaperin — minä olin silloin yhdenkolmatta vanha —

ROOPE. — kutsui isävainajasi minut luoksensa. Hän pyysi minua ainaiseksi jäämään Purimoon. "Sinä olet kelpo miehen alku", sanoi sairas. "Minun velvollisuuteni olisi ollut sinua enemmän neuvoskella. Mutta pidä hyvänäsi edes ne mitä olet saanut. Elämäsi tiellä voivat nekin vähät olla hyvinä viittoina. — Yhden asian tahdon vielä sydämmellesi painaa: älä ilman syytä jätä Purimoa ja lähde maata maailmaa kiertämään. Muista se!" — Niin se sairas ukko jutteli. Minä olen totellut häntä ja olen vielä tässä.

HILMA. Minun ei ole ikinä päähänikään pistänyt että sinä joskus olisit meiltä poissa. — Kuinka vanha sinä olit, kun tulit meille?

HILMA. Sepä se. Eikö kymmenessä vuodessa jo opi niin paljon kotiutumaan, ett'ei tuollaisia ajattele?

ROOPE. Oppiihan sitä. Mutta yhdessä päivässä voi oppia vielä enemmän vieraantumaan.

ROOPE. Enkä minä niin vakavasti poislähtöä ole ajatellutkaan. Tuskin olen sitä ajatellut ollenkaan. Miten mahtoivat sanani johtua siitä kertomuksesta. Kotinanihan olen tätä taloa pitänytkin, ihan oikeana kotinani ja … no, niin — Seuraavana päivänä kuoli isäsi. Vainajan tahdon mukaan pantiin setäni sinun holhojaksesi. Mutta viimme vuonna kuoli hänkin. Silloin herrojen houkuttelemisen avulla määrättiin holhojaksi tämä virkaheitto rustmestari. —

ROOPE. Rauhoitu sinä! En minä tahdo haukkua sinun sulhastasi. Mutta minun täytyy sanoa sinulle muutamia asioita. Isävainajasi tahdon tähden, minun täytyy. — Tiedätkös minkätähden rustmestari pyrki tähän toimeen.

HILMA. Pyrki? En minä tiedä, että hän pyrki. Hän on sanonut, että hän pantiin tähän väkisin, kun ei löytynyt muita, soveliaampia. Ja on sanonut, että sentähden täytyi talonsakin myydä — Rauhalan — kun tässä on niin paljon tointa, että piti muuttaa likemmäksi asumaan.

ROOPE. Vai niin se on sanonut. Mutta ihmiset sanovat, että Rauhala myytiin velasta, ja että rustmestari olisi keppikerjäläinen, ellei olisi päässyt sinun holhojaksesi.

HILMA. Mitä sanovat? — Sano kaikki, kun kerran olet alkanut (ivalla).
Sanoithan, että sinun niin täytyy.

ROOPE. Eihän hän holhoojana voisi sinun tavaroitasi tuhlata, ei ainakaan paljoa. Hänet saisi hyvin helposti pois siitä toimesta, milloin tahansa.

ROOPE. Vaikkapa minä. (Alakuloisesti.) Mutta nyt, koska hän nai sinut, on hän tietysti oikeutettu tuhlaamaan sinun omaisuutesikin.

ROOPE. Hilma! — Jumala antakoon sinulle anteeksi sinun ajatuksesi. — Näinkö vieraantuneet me olemme, ettemme enää paremmin ymmärrä toisiamme! (Hilma seisoo jäykkänä ja tuijottaa eteensä.) Minä sanon sinulle vielä kerran: sinä ja sinun rakas, ylpeä Purimosi, olette kuilun partaalla, olette syvässä purimossa, josta teitä ei pelasta muut, kuin Jumala ja sinun tahtosi. Se on ystävän varoitus. Usko minuun, se on ystävän, joka jättää jälkeensä parhaan neuvonsa, mitä voi. — Minä sain äsken rustmestarilta selvän viittauksen tarpeettomuudestani täällä. Nyt sen jo huomaan itsekin. Minun aikani on poistua — teidän tieltänne.

ROOPE. On. Minun lähdössäni ei muuten pitkiä mutkia tarvitakkaan. Minä en koskaan ole ottanut pestiä Purimosta.

ROOPE. Minun täytyy. Minä en voi katsella teidän sortumistanne. Te olette minulle liian — rakkaat. Jää hyvästi, Hilma.

HILMA (pallahtaa itkemään ja putoaa hypinlaudalle). Hyvä Jumala, hyvä
Jumala!

HILMA. Roope! Älä jätä minua tällä tavoin, omalle onnelleni! Kuule! Anna minulle anteeksi äskeiset sanani. En minä niin tarkoittanut pahasti. En ymmärrä kuinka ne tulivat huulilleni. Olen toisinaan niin ärtynyt. — Annathan sinä anteeksi? Sinä et saa olla minulle vihoissasi. Sano, ethän ole. Ethän?

HILMA. Sinä olet aina ollut niin hyvä. Tiesinhän sen. — Istuhan tähän viereeni! Minä tahtoisin vähän jutella kanssasi. Istu tähän vaan, samalle laudalle! — Kas niin! Näin me istuimme ennen lapsina monta kertaa … varsinkin Harjun koulumäellä, siellä Jätinkiven juurella — muistatkos? Näin me silloin istuskelimme ja pakinoimme … niin silloin … ja sittemminkin … niin, sittemminkin toisinaan, vaikka ei viimme aikoina. (Alkaa itkeä.)

ROOPE. Rauhoitu nyt Hilma ja ole järkevä! Nythän voi kaikki muuttua entiselleen taas.

HILMA. Entiselleen? Ei! Entisyys on saavuttamaton. Minä tahtoisin saada kaikki hyväksi taas. Mutta nyt se on liian myöhäistä. Liian myöhäistä kaikki.

HILMA (tulee iloisemmaksi). Luuletko niin? Hyvä ei ole myöhäistä koskaan? Luuletko niin?

ROOPE. Kyllä kai onkin. Mutta ei niin pahaa mahda olla, ettei sitä hyvällä voisi parantaa.

HILMA. Parantaa — niin… Ethän sinä muuta meiltä pois? Ethän? Ihmisetkin nauraisivat, jos sinä kotoasi muuttaisit pois. Ja tahtoihan isävainajanikin, että pysyisit täällä. Eikö tahtonut? Niinhän sinä äsken sanoit.

HILMA. Niin, se se oli hänen tahtonsa. Tahdothan sinä täyttää sen?
Pidät kai sinä pyhänä vainajan viimmeisen toivon?

ROOPE. Pyhänä? Tottapa kaiketi. — Ajatteletko sinäkin, että tuollainen kuolevan toivo on täytettävä? Ajatteletko sinäkin niin?

HILMA. Kun vielä kyseleekin! Totta kai. Eikö se olisi kauhea rikos, jos ei tekisi niin? Sanotaan, että Jumala puhuu kuolevaisen suun kautta.

ROOPE. Tekisitkö sinäkin kaikki, mitä isävainajasi viimme hetkellään olisi pyytänyt sinulta?

ROOPE. Hän ei tahtonut sitoa sinua mihinkään. — Minulle hän puhui sinusta.

HILMA. Sinulle? Mitä hän puhui? Sanoppas se! Kerro kaikki tyyni! Kerro ihan joka sana, mitä hän sanoi.

HILMA. Hyvä ihminen! Kuinka voisin suuttua siitä, mitä isävainaajani on sanonut. Johan sinä nyt vallan! —

ROOPE. Minusta se ensin alkoi. Käski minun työlläni näyttämään, että olen kunnon mies ja että kelpaan ihmisten joukkoon, niiden etummaisten nimittäin. "Perässä loitommalla voi kyllä kaikki köntystellä, yksi huonommin, toinen vähän paremmin", sanoi hän.

ROOPE (vähän hämillään.) Sitten sanoi hän, että … että minä pitäisin huolta sinusta, ja että … että me menisimme … että, jos minä pitäisin sinusta ja sinä minusta, niin — menisimme naimisiin.

ROOPE (hetken perästä.) Niin Hilma, niin hän sanoi. — Mutta ei hän pakoittanut tietysti.

ROOPE (epäilevästi). Eipä juuri — muistaakseni. (Äänettömyys. Roope nousee ylös).

HILMA (tuskalla). Sinä et ole pitänyt minusta kaiketi, koska et ole … koska et ole niin tehnyt.

ROOPE. Minäkö pitänyt!? Onhan sinun täytynyt nähdä, että olen pitänyt. Mutta minä ajattelin niin, kun isäsikin, ett'ei mikään saisi sinua sitoa, eikä mikään pakoittaa, ei isäsi toivo eikä minun rakkauteni. Ei mikään muu, kun sinun oma tahtosi, sinun rakkautesi minuun, sinun … Hilma! (Istuu laudalle.) Minä ole rakastanut sinua koko elämäni, minä rakastan sinua… Hyvä Jumala! Sinä käännyt pois. Hilma! sinä et pidä minusta — (Hilma nousee.) — et, minä näen sen.

HILMA. Minä olen aina pitänyt sinusta, mutta mehän olemme olleet niinkuin veli ja sisar. Et sinä ole koskaan ennen puhunut minulle tuolla tavoin. Tuntuu niin oudolta ja — kummalliselta.

HILMA. (Kääntyy, katsoo Roopea). Ei ei! En minä sitä. Oi, miten toisin voisi olla, jos tämä hetki olisi varhemmin koitunut meille.

ROOPE (alakuloisesti). Se käskee tekemään isävainajasi tahdon jälkeen, mutta sinä et voi, kun rakastat tuota toista. Ole huoleti. Se ei saa kiusata sinua, se asia. Minusta pääset heti rauhaan.

HILMA. Roope, kuule minua! Minä en rakasta häntä. Tällä hetkellä minä huomaan, että minä … voi Jumala sentään.

HILMA. Hän jätti kihlansa minulle … en tullut sitä kieltäneeksi… Voi, jos minä voisin sanoa sinulle kaikki! Minun pitäisi tehdä sinulle — tunnustus. Juuri sinulle minun pitäisi se tehdä. Mutta minä en voi, en uskalla. (Alkaa sataa lunta.)

HILMA. Niin — sinulle. Olethan sinä ainakin minun — veljeni! Etkö ole? Lupaa minulle, että kohtelet minua sisarena. Lupaatko sen? Minä olen niin onneton.

ROOPE. Ettäkö sinä…? Ettäkö sinä olisit rustmestarin…? Hilma!
Jumalan nimessä, mitä sinä sanot? Vastaa, peruuta!

TOINEN NÄYTÖS.

(Pääsiäismaanantai-aamu. Teofilus Grönin kamari Purimossa. Grön istuu kirjoituspöytänsä ääressä. Miina pyyhkielee tomuja.)

GRÖN. Tyhjennä pesään tuo tuhka astia! Sitten pyyhit tomut kauttaaltaan ja asetat kaikki entisille paikoilleen. (Ottaa Miinaa uumalta.) Kas vaan kun se Miina on tänään nätiksi laitettu.

MIINA. Laskekaa nyt irti! Soh! Mitäs tuo nyt on tuommoinen. Rustmestari — no! kun ilmankin on kiire.

GRÖN (irroittaa). Ha, ha, ei ole hoppu hyväksi, eikä kiire kunniaksi.
(Ottaa piippunsa ja menee istumaan keinutuoliin).

MIINA. Tässä nyt vielä olisi aikaa kaarestamiseen, kun pitää ehtimän kirkkoon ja kaikkeen.

GRÖN. Noo, eipä se kirkko tieltä juokse. Ehtii sinne vähemmälläkin. Ja jos ei ehdi, niin välikös sillä. Ei siitä suurta vahinkoa taitaisi olla. Vai mitä?

GRÖN. Niin kai, niin kai! Pojat kirkonmäellä odottavat. Kyllä ymmärrän. — Taitaa olla jo ahven ongessa. No, se on hauskaa että saadaan häitä taloon.

MIINA. Kohtapa taitaa tullakin. Suottakos ne varpuset niin parittain olisivat teijanneet pirtin rapuilla pääsiäisaamuna.

MIINA. Minunko? Mitäs ne varpuset minusta! Toisaalta se tuuli käy.
Löytyyhän niitä muita, jotka ovat pitemmällä asiassaan.

GRÖN. Roope? — Sinun ennustuksesi ulottuu liian laajalle. Roope ei kuulu Purimoon.

MIINA. Roope ei kuuluisi Purimoon! Oho! (Tarkastaa Gröniä.) Hänestähän se taitaa se isäntä tulla meille.

MIINA. Niin kai. Mikäs sitten muu, jos hän kerran menee emännän kanssa naimisiin.

MIINA. Tanhualla vaan. Sinne jäivätkin vielä kahden kesken, vaikka toiset pois lähtivät. En tiedä kuinka kauvan mahtoivat viipyäkään. Taisi lumipyry ajaa suojaa etsimään, vihdoin viimmein.

MIINA. Säkki pimeähän se jo oli, kun Hilma tuli kamariinsa (katsoo akkunasta). No, vie sua ja viruta! Vieraitahan tänne mättää tulla näin varhain.

GRÖN (menee katsomaan). Niin näkyy. Se on vallesmanni. Onko sulla vielä kahvia kuumana?

MIINA. Ei tästä perästäkään taida kirkkoon päästä. Lempoko nyt senkin siihen lennätti.

GRÖN. Saat mennä vaikka karjaan, heti kun olet tuonut kahvia sisään. (Miina menee.) Vie nyt tuo rättisi edes mukanasi, klapsu! (Heittää pyyhin liinan Miinan jälestä. Miina kääntyy ympäri ja saa rievun vasten naamaansa.)

NIMISMIES (riisuu etehisessä). Jopas sinä sentään olet päässyt jaloillesi.

NIMISMIES. Kiitos vaan! Täällähän sinä eleilet kun syytinkivaari kaikessa levossa ja rauhassa. Ei sinua enää näe juuri ollenkaan liikkeessä.

NIMISMIES. Hm! Huonommankin pinon ääressä veistellään. — Minulla on oikeastaan vähän asiaa sinulle. Sentähden päätin poiketa, kun kuljin ohi.

GRÖN. Se oli oikeen, se. — Ehkä sinä poltat kernaammin sikaareja.
Tässä on.

NIMISMIES. Korkojen ja oikeudenkäynti kulujen kanssa yhteensä 2,856 ruplaa 40 kopeekkaa.

GRÖN. No, niinhän siinä on. — Tällä haavaa minulla ei ole rahaa tuota lunastamaan. En ole asettanut asioitani siihen suuntaan. Se oli ikävä se.

GRÖN. Minäkö käyttäisin holhokkini rahoja omiin asioihini? Kylläpäs sinä annat hyviä neuvoja ja oikeen viran puolesta.

NIMISMIES. Minä olin unhottanut koko paperit. Ne ovat jo toista kuukautta maanneet luonani.

GRÖN. Perhana! Tästä joutuu ihminen pahempaan kun pulaan. Mitenkäs sinä sillä tavalla? (Miina tuo kahvia.) Aseta tarjotin tänne pöydälle vaan! Kas niin! (Miina menee. Grön menee kaapista noutamaan konjakkipulloa.) Olipas se nyt kaunis juttu. Ole hyvä ja pane sokeria, tehdään pieni aamu siunaus.

NIMISMIES (panee sekaan). Liekkö tuo mukavaa näin varhain. En minä muuten aikonut viipyäkään.

GRÖN. No, siihen kyllä vielä ehdit. Peijakas, kun harmittaa tämä
Pöystin asia. Jos se Ojala edes kohdakkoin saisi niitä perintörahojaan.
Hänellä on Purimoon maksettavaa 3000 ruplaa. Ehkä voisin niitä käyttää
nyt ensi tilassa, siksi kun … maljasi! —

NIMISMIES. Kuuleppas! Minä tässä tuumailen, että tuota, jos sinä niillä Ojalan rahoilla maksaisit minulle sen 2000, niin pääsisimme siitä selväksi. Ja, sitä paitsi, minä tarvitsisinkin rahojani. Olen vähän tehnyt metsäkauppoja noiden takamaalaisten kanssa.

GRÖN. Kyllähän minä sen sinun velkasi suoritan sittemmin. Tämä Pöystin asia on ensin selvitettävä. Siihen ajattelin nyt väliaikaisesti käyttää juuri niitä Ojalan rahoja, siksi kunnes saan omat asiani tolalleen taas.

NIMISMIES. Se on ikävä seikka, mutta kyllä minä olen pakoitettu sentään vaatimaan saatavani.

GRÖN. Aiotko sinäkin ruveta minua ahdistamaan, vaikka hyvin tiedät, että nykyään olen tiukimmillani.

NIMISMIES. Minun täytyy, kun olen pulassa. Pöysti sitä vastoin ei ollenkaan tarvitse rahojaan. Hän kyllä odottaa, jos puhut hänen kanssaan.

NIMISMIES. Mutta jos nyt Pöysti ei anna perää ja jos minä pysyn vaatimuksessani, niin jompikumpihan silloin jää maksamatta, kun ei kerran varasi riitä molempiin. Eikö siinä tapauksessa sinun velvollisuutesi etukädessä minua kohtaan…

GRÖN. Hiiteen kaikki velvollisuudet! Minun omat varani eivät riitä kumpaankaan. Jos sinäkin vedät minut kovalle, niin jäätte molemmat vainaiksi, sekä sinä, että Pöysti.

NIMISMIES. Ja sinä et ole ennemmin ilmoittanut tilastasi! Huono merkki tuollainen salaaminen. Minä olen todellakin ollut liian lammasnahkainen sinua kohtaan, kun en ole aikaisemmin ryhtynyt tehokkaampiin toimiin. Nyt se on jo ehkä liian myöhäistä.

NIMISMIES. Oli mitä tahansa. Luuletko, että minä aion seisoa kädet ristissä ja katsella töllöttää omaa häviötäni. Ei poikaseni!

GRÖN. Ole nyt maltillinen ja ymmärrä minua oikein. Minun täytyy tehdä konkurssi, jos sinä pakoitat minua. Ja siinä tapauksessa et tule saamaan penniäkään. Mutta —

NIMISMIES. Mutta mitenkä herran nimessä sinä sitten vastaisuudessa olet ajatellut selviäväsi, koska sinun oma omaisuutesi on niin perin tyhjiin kuivanut.

GRÖN. Sinun kanssasi voin siitä puhua … terve nyt ensin! Ota pohjaan ja pane toista likoon! Mutta Pöystin kanssa — mahdotonta. — Minä, näetkös, olen kihloissa Hilman kanssa.

NIMISMIES. Ähä! Vai niin, no, se muuttaa asiat. Jos siinä vaan on vankka perä. Minä muistan kuulleeni, että se Purimon eturenki … mikäs sen nimi nyt…

GRÖN. Loruja! — Akkojen juoruja! Hilma on sitä paitse kiinnitetty minuun muutenkin. Asia meidän kesken on ihan varma.

GRÖN. Nyt kai sinä huomaat, että parasta sinun on jäädä odottamaan. Heti kun olemme naimisissa, voit olla varma saatavastasi. Mutta nyt voisi ehkä koko naimiskauppa pilaantua jos —

NIMISMIES. Kyllä ymmärrän. No voinhan minä — tässä tapauksessa… Hm! Jättäkäämme sitten se asia toistaiseksi. Minä toivon, että sinä sitten pidät muretta siitä. Hm! Koska asiat ovat sillä kannalla, niin minun pitää vähän auttaakin sinua. Minulla, näet, sattuu olemaan mukanani nuot Ojalan perintö-rahat. Minun piti tällä matkalla poikkeuttaa ne omistajalleen, mutta koska ne ovat haalitut Purimon velkaa varten, niin parasta on, että heti teemme niillä selväksi tämän Pöystin jutun.

GRÖN. No, mutta sepäs onnen sattuma. Sitten me vaan kuittaamme kumpikin paperimme ja vaihdamme ne.

NIMISMIES. Täytyyhän sitä ystäviään päästää ahdingosta. Kuittaa pois sitten vaan velkakirja! Minä kuittaan tämän uloshakemuksen. (Kirjoittavat.) Noin! Minun tulee nyt vielä antaa sinulle, niin hyvä kun 143 ruplaa ja 60 kopeekkaa. Eikö niin?

GRÖN. Tuhannen kiitosta nyt, hyvä veli! Minä uskallan vakuuttaa sinulle, että ainakin parin kuukauden kuluttua on sinullakin rahasi kourassasi. Lupaa, ett'et minua ennen hätyytä.

NIMISMIES. Mitä joutavia! Ei sitä niin kärkkäästi isketä pohattojen kimppuun. Sinua mar onni tempaisee, kun saat sellaisen omaisuuden, puhumattakaan siitä kaupanpäällisestä. Se on oikeen herrasmalliin, se tyttö. Ei se ole ihan tavallinen talonpoikaistöllö, sen verran kun minä häntä tunnen. — Jahah! Kiitos vaan.

GRÖN. Onhan hän käynyt Harjun koulua sen verran, että osaa hyvin lukea ja — kirjoittaa.

NIMISMIES. Niinpä niin. Ei rikkaalta perijättäreltä paljoa saa vaariakaan. Kyllä sinä olet aika mestari rustmestariksi, ainakin mikä hm! — naisväkeä koskee. Mutta ihmettelen minä sentään tätä Hilman juttua. Ne eivät ole juuri kärkkäitä, tuollaiset. Ha, ha! Vai mitä?

GRÖN. Minulla on omat, pikku keinoni. Ha, ha! — Kun on iloisuutta, lämmintä, hämärää, rakkautta ja — viiniä, niin hm! terveeksi!

KAMRERSKA (tulee). Hyvää huomenta vallesmanni! Piti tulla tervehtimään, kun sain kuulla teidän olevan täällä. Harvinainen vieras!

NIMISMIES. Hyvää huomenta, rouva kamrerska! Jos kruununmiehet käyvät usein, niin tulevat ne pian ikäviksi. — Te saitte minut ihan hämmästymään. Minä en todellakaan luullut teidän enää asustavan Purimossa.

KAMRERSKA. Minun piti lähtemän eilen aamulla, mutta ilma esti. Tällaiselle yksinäiselle leskelle on muuten yhdentekevä, missä aikansa kuluttaa. Ettekö suvaitse istua? Ja tarvitseehan tuollainen vanhapoika vähän hoitoa. Oikeastaan Filuksen tähden olen näin kauvan viipynytkin. On täytynyt vähän totuttaa häntä pois noilta vanhan pojan tavoilta, ha, ha!

NIMISMIES. Kyllä ulkomuodoltaan, mutta en luonteelta. Olen vaan pari kertaa nähnyt hänet.

KAMRERSKA. Se nyt on sellainen vanha poika, tuo Filus! Minä toivon, että hän oppisi Hilmassa tuntemaan jotain muuta, kun ulkomuotoa.

GRÖN. Sinä toivot, että hän kääntäisi karvansa nurin päin, niinkuin sanotaan.

KAMRERSKA. Vaikkapa niinkin. Ehkä se pakoittasi sinua mukautumaan yhteen ja toiseen, johon et koskaan ennen ole tottunut.

NIMISMIES. Se tahtoo sanoa: parempi, kun hän olettelee. Sitä veli Grön tarkoittaa.

KAMRERSKA (nauraa). Kyllä minä ymmärrän mitä Filus tarkoittaa. Hän on mies, joka aina tahtoo paljastaa omat vikansa.

KAMRERSKA. Filus huomautti meille, että hän ei koskaan lakkaa olemasta itserakas poikanulikka, kun vaan on kysymys naisista. Hahaha!

NIMISMIES. Soo! Hahaha! Se oli fiksi käännös asialle. Tämän jälkeen minä alistun täydelliseksi naisihailijaksi.

KAMRERSKA. Tähänhän minä jäinkin rupattamaan. Minun oikeastaan piti pyytämän herroja aamiaiselle. Minä uskallan toivoa, että vallesmanni tekee niin hyvin —

NIMISMIES. Tuhansia kiitoksia! Minä pelkään, että näin vierasvaraisessa talossa pian unohtaa velvollisuutensa.

KAMRERSKA. Hänellä on kai asiaa sinulle, koska kulkee tuota tietä.
Tulkaa te sitten perässä, me kaksi menemme tietä tekemään. Olkaa hyvä!
(Menee nimismiehen kanssa.)

GRÖN. Ei se tee mitään. Hän meni tuonne. Tule sisään vaan. (Menee ottamaan Hilmaa kädestä. Hilma sallii sen vastenmielisesti.) Tule istumaan tänne sohvalle!

HILMA (vähän nolona). Minä tahtoisin tietää jos te voitte puolustaa itseänne niitä epäluuloja vastaan, joita teistä on langetettu?

HILMA. En minä vaadi mitään tiliä. Minä vaan tahtoisin tietää onko niissä puheissa perää.

GRÖN (makeasti). No, kas sen voi sanoa järkevyydeksi. Minä kunnioitan sinun huoltasi omaisuutesi suhteen. Vielä enemmän minä pidän sinusta, kun osoittaut noin asialliseksi. Se on harvinainen ominaisuus naisväellä.

GRÖN. Ei pontta eikä perää. Sen voin vakuuttaa sinulle. Ole hyvässä rauhassa vaan! Minä valvon sinun etujasi parhaani mukaan. Sehän sinun olisi pitänyt heti tietämän.

GRÖN. Kerrottakoon mitä tahansa. Se on valhetta, sanon minä. Ja tottahan sinä minua uskot.

GRÖN. No, niin. Sinä olet hyvin järkevä tyttö, kun puhut tuolla tavoin. Jättäkäämme nyt tämä asia. Minä vakuutan, että kaikki on entisessä järjestyksessään.

GRÖN (hillitsee kiukkuansa). Oletpa sinä itsepäinen. (Menee pöydän luo.) Voinhan niitä sinulle näytellä, jos niistä saat mitään tolkkua.

HILMA. Kyllä minä saan. Kaikkiastaan pitää olla velkakirjoilla 17 tuhatta ruplaa.

HILMA (panee pienen rasian pöydälle). Tässä on teidän kihlanne. Minä en kauvemmin pidä niitä.

HILMA. Minulle on aivan käsittämätöntä, kuinka olen voinut joutua teidän pauloihinne ja mitenkä minä olen alentunut niin pitkälle — kun todellakin olen tehnyt.

HILMA. Minä puhun sitä, kun ajattelenkin. Tuossa on kihlanne. Minä en mene naimisiin teidän kanssanne.

GRÖN (raivossa). Tämä on seurauksia pääsiäisyöstä. Luuletko, ett'en minä tiedä missä sinä kuhertelit Roopen kanssa. Hän on ajanut kaikki nuot lorut sinun päähäsi. Kyllä minä tiedän, että hän on valmis panettelemaan minua saadakseen meidän välimme rikkoutumaan. Luuletko, ett'en minä tiedä ja tunne hänen tarkoituksiaan. Hän tahtoisi sinun kauttasi viekotella itselleen Purimon. Niin juuri! Sitä hän tahtoo. Ja sinä olet heti valmis uskomaan hänen valheitaan.

HILMA. Hän ei ole minulle valhetellut, eikä minua viekotellut. Hän on vaan avannut minun silmäni.

GRÖN (häjysti). Ja vielä lopuksi kai senkin, että rakastat häntä ja aiot mennä hänen kanssaan naimisiin.

GRÖN. Mutta minä vannon, että siitä ei tule mitään. Sen minä kyllä voin estää.

HILMA. Te olette sen jo estänyt ja sentähden minä teitä inhoon —
(Menee nopeasti pois.)

GRÖN (katsoo Hilman jälkeen. Kävelee edestakaisin käsi otsassa). Äh!
Perkele!

NIMISMIES. Mitenkäs sinä näytät niin nolatulta, veli kulta? Joko se tohvelivalta näin varhain…?

NIMISMIES. No, no! Eipä taida ilmankaan olla. Kiivaanlaista se puhelunne kuului olevan. (Grön tekee liikkeen.) En minä kuullut, kun sekanaisia ääniä vaan. En selittänyt mitään sanoja. Taitaa olla vähän pippuria siinä tytössä. Vai mitä?

GRÖN. Lapsekas tytön tynkkä, ei mitään muuta. (Istuu keinutuoliin.) Ne saavat toisinaan kaikellaisia päähänpistoja. Tänään sitä, huomenna tätä.

NIMISMIES. (On ottanut Hilman jättämän rasian ja avannut sen.)
Täälläpäs on kauniita kapineita! Hei, miten komeat koljaat!

NIMISMIES. Nämäthän ovat kihlat. Kuules mies! Ethän vaan lie saanut rukkasia?

GRÖN (levotonna). Mitä turhia! Sellaisia kakaramaisia päähän pistoja! sanoinhan sen jo. Ei ne mitään merkitse.

NIMISMIES. Ne merkitsevät hyvin paljon, veli Grön. Kihlauksen purkaminen on sinun…

GRÖN. Koska sinä nyt kerran olet päässyt jäljille, niin täytyy minun kertoa sinulle koko juttu, ett'et saisi väärin käsityksiä.

GRÖN. Eihän sitä nyt puretuksi voi sanoa, vaikka nuot helyt ovatkin tuossa. — Häntä oli yllytetty tuomaan kihlat takaisin. Se vietävän Roope on ruvennut hännystämään Hilmaa viimme aikoina. Ja paljoko sellaiset heilakat sitten tarvitsevat! Yks kaks ovat he valmiit kääntämään maailman nurin.

NIMISMIES. Mutta tästä syntyy soma soppa sinulle — ja muille myös, jos sinä et voi kääntää häntä entiselleen taas. Mitä jos ne kaksi yht'äkkiä menevät naimisiin.

GRÖN. Se on ollut tuhmasti kyllä. Aatto-iltana minä ilmoitin hänelle, että hän on vapaa meiltä.

NIMISMIES. Jo aikoja sitten olisi sellainen velikulta pitänyt ajaa sen sileän tien. — Kyllä sinä nyt teit kelpokepposet velkojillesi.

GRÖN. Vielä ei ole kaikki hukassa. Minä estän heidän naimisiin menonsa ja sitten…

GRÖN. No, kukas siellä nyt taas on? Niinhän ne juoksevat täällä kun markkinoilla. (Menee ovelle.) Mitä asiaa sinulla on?

GRÖN. Tule sisään sitten! Se on meidän renki. Hänellä kuuluu olevan asiaa sinulle.

KALLE. Minä tulin vaan puhumaan siitä suotista, kun vallesmannikin on täällä.

KALLE. Niin, en minä tiedä sitä sen paremmin. Mutta eilen aamulla, kun menin talliin silppua tekemään, oli se poissa. Ja kun jo näin paljon aikaa on kulunut, eikä…

GRÖN. Hevonen oli poissa jo eilen aamulla ja sinä tulet nyt vasta ilmoittamaan sen minulle. Kumma kun tulit ollenkaan.

GRÖN. Arvelin ja arvelin! Heti, kun huomasit varkauden, olisi sinun pitänyt tulla ilmoittamaan se minulle. Taisipa se olla poissa jo aatto-iltana, jos onni on hyvä.

GRÖN. Mutta miksi et tullut heti eilen aamulla antamaan minulle tietoa asiasta. Vastaa.

KALLE. Sitähän minä tässä juuri yritän. Kun se Roope oli poissa eilen aamulla, niin minä arvelin, että kai se sen suotin oli ottanut ja lähtenyt johonkin sukuloimaan. Luulin että kai ne, niinkuin viimme yön tietämään taas ilmestyvät kotia, niin hevonen kuin mieskin. Mutta kun ei kumpaistakaan ole näkynyt eikä kuulunut, niin arvelin tuota, tuumailimme siellä pirtissä, että kai se on tainnut varkaan mukana kadota, se suoti.

KALLE. Ei häntä ole näkynyt sitten aatto-illan. Silloin se maata panon aikaan lähti pirtistä, kun oli ensin ottanut paksumman takin yllensä.

KALLE. Eipä se sitä sanonut, vaikka kysyinkin. Sanoi vaan, että nyt poika luistaa niin pitkälle, kun hakoviitaa piisaa ja paiskasi oven kiinni.

GRÖN. Hyvä On! Saat mennä! (Kalle kumartaa ja menee. Grön ja Nimismies katselevat toisiaan). Tästä jutusta saat sinä jotain virkaasi kuuluvaa.

NIMISMIES. Taitaapa tästä lähteä vähän enemmänkin. — Maltapas! Minun pitää vielä puhutella tuota renkiä. Minä tulen heti paikalla. (Menee ulos.)

GRÖN. On. Äsken juuri. — Etkö sinä voisi hetipaikalla puhutella häntä?
Naisväki on keskenään avomielisempiä ja…

KAMRERSKA. Minä en ollenkaan ymmärrä tätä. Mitä hän sanoi sinulle antaessaan?

GRÖN (ärtyisesti). En minä käsitä, että se on niin merkillistä, mutta harmillista se on. — Roopehan se on villinnyt hänet. Sentähden pitäisi sinun puhua vähän järkeä hänelle.

GRÖN (seisattuu, katsoo Kamrerskaan). Mitä sinä — —? (Kohauttaa olkapäitään ja alkaa kävellä.) Rukkaset hän on minulle antanut. Ymmärrätkö?

KAMRERSKA. Miksi sinä aina kiivastut? Sinun ikäisesi miehen olisi jo pitänyt siksi talttuman elämän koulussa.

GRÖN. Piru periköön sinun talttumiskoulusi! Luuletko, että minä aion alistua tai mukaantua kaiken maailman lönttöjen ja tollojen mielijohteiden viskeltäväksi? En koskaan.

KAMRERSKA. Hyvä Filus, sinä olet liian itsekäs. Sinä olet tottunut liian mukaville päiville elämässäsi.

KAMRERSKA. En minä saarnaa. Minä sanon vaan, että sinä olet tottunut vaatimaan elämältä liian paljon.

GRÖN. Niin minä vaadinkin. Elämän täytyy antaa minulle, mitä minä tahdon. (Äänettömyys.) Hilma luulee leikittelevänsä silmittömän pennun kanssa, mutta siinä hän erehtyy. Ja Roope sitten — — se se juuri minua kaikkein enimmän harmittaa, että joku renki voi sekaantua minun asioihini. Äh! Se voi tehdä minut ihan hulluksi.

KAMRERSKA. Minä olen ihan kun puulla päähän lyöty. Hilma tuo kihlat takaisin. Hilma, joka … kuinka hän siinä asemassa —

GRÖN. Asemassa! Mitä sinä … — miksi sanot sen noin salaperäisesti?
Mitä sinä tarkoitat?

KAMRERSKA. Älä nyt ole olevinasi! Kyllähän sinä ymmärrät. — Hänen tilaansa minä tarkoitan.

KAMRERSKA. Minun mielestäni on sinun tekeytymisesi hyvin sopimatonta, koska juuri sinä olet saattanut hänet onnettomaksi.

GRÖN. Olisiko se totta sitten! Sano, onko se totta? Olisiko Hilma todellakin —

KAMRERSKA. Onhan se totta. Jo pari viikkoa takaperin minä sen huomasin. Herra Jumala, tyttö parka! Hän kai ei itse tiedä siitä, koska toi kihlat takaisin. Minun pitää heti paikalla puhutella häntä.

GRÖN. Tee se! Mene heti hänen luokseen! (Kamrerska menee ja Nimismies tulee.) Maltappas, älä sano hänelle mitään. Minä tahdon itse puhutella häntä. — Hyvä veli! Onnittele minua. Minä olen pelastettu.

NIMISMIES. Niin olet, ainakin Roopen suhteen. Selvät todistukset häntä vastaan. Parasta on lähteä häntä takaa ajamaan.

GRÖN. Sitä parempi, sitä parempi. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Pidä sinä huoli Roopesta, Hildan suhteen olen minä varma.

KOLMAS NÄYTÖS.

Pääsiäismaanantai ilta. Purimon pirtti, jossa on tavallinen hämäläinen sisustus. Kaisa, ruotimuori, makaa muuripenkillä. Kaksi talikynttilää palaa pöydällä.

TILTA (tulee lumisena, hameenhelmukset nostettuina ja sarsipalttoo nuoralla uumalle sidottuna, kantaen halkoja, jotka heittää suurella kolinalla pesän eteen).

KAISA (unen pökerryksissä kavahtaa pankoltaan). Herra siunatkoon ja varjelkoon! — Hyi! Mitäs tuolla tavoin ihmisiä säikyttelet! Hyvä Jumala, kun oikeen… Sinä olet se vanha höntti! Olet mar sinä! Kun suotta aikojaan noin tuulahuttelee.

TILTA (hakkaa lunta hameistaan). Kaikistapa sitä säikähtääkin. Niinkun hyvästäkin!

KAISA. Vähemmästäkin — maailmanlopun kolinasta. Ajattelin jo mitä hyvänsä. Hyi sentään!

TILTA. Niin ett'ei oikeen tahdo sekaan mahtua. (Riisuu palttoonsa ja panee naulaan.) Sitä virkaa se on pitänyt aatto-illasta asti nimeksikään herkeämättä. (Rupeaa ajamaan puita pesään.) Puutkin ovat niin raatoontuneet…

KAISA. Tuossa on, kyllä noilla viriää. (Koettelee muuria.) Kuinka se muurikin on niin voinut jäähtyä, vaikka on niin leuto ilma. Pane pesä oikeen täyteen.

TILTA. Saunaksi kai tämä nyt sitten pitäisi lämmittää! — Saisittekin mennä pesään maata, kun olette noin viluinen.

KAISA. Kas tuota! Äyskii niinkun mikä hyvänsä vanhaa ihmistä! — Muuripenkin lämpö taitaa sinullekin vielä maailmassa tehdä hyvää. — Hoh, hoh! Niin sitä nuorena ollaan kopeita. Niin sitä ollaan, eikä yhtään ajatella. Hoh, hoh! En minäkään sinun ijälläsi vilusta tiennyt tuon taivaallista. Kesäkelteissä kävin kirkossakin monta kertaa tammi pakkasella. Niin, niin, mistäs ne paremmat otti! Ja Jumalan sanaa kuulemaan syntis paran täytyi mennä. Täytyi sitä elää ihmisiksi sentään köyhänäkin. Täytyihän sitä, — Herra siunatkoon, kun jättää pellit kiinni. Katsos nyt miten tulee savua! Aukasetkos juuri joutuun sen. Voi hyvänen aika sitä ajattelemattomuutta!

TILTA (aukasee pellin). Niin juuri! Voi, voi sentään. — Olkaa nyt tekin protkuttamatta! Olkaa jo! — Kuka tässä enää muistaa mitään. Koko talo on ihan mullin mallin. (Menee pöydän luo istumaan.) Kun se Hilmakin niin yht'äkkiä sairastui.

KAISA. Sanos muuta kun asiaa! Ihan tervehän se oli vielä lauantai-iltana. Eikös ollut?

KAISA. Niin aina! Voi, voi! Ei siitä Jumalan taudista tiedä, milloin se kyntensä iskee. — Joko se Roope on kotia tullut?

KAISA. Kuka nyt tuolla tavoin pilkkaa! Jos olisi hukuttanut itsensä, mies parka.

TILTA. Hukuttanut! Nii' ja muu mitä se on tehnyt. Hevosella oli lähtenyt jonnekin pääsiäisyönä. Selkähevosella. Ja sehän se pahin pulma onkin. Rustmestari on lähettänyt kruunun miehet hakemaan. Pauhasi kun hullu tänä aamuna ja sanoi, että Roope varasti sen hevosen.

KAISA. Herra siunatkoon, varastanutko? Eipä nyt maailman päivinä!
Roopeko olisi varas! Oikeinko hevosvaras?

KAISA. Ei ikä pitkun päivinä, sanon minä. Minä tunnen Roopen lapsesta asti … sellainen kelpo poika ollut elämänsä ijän. Kun kehtaattekin! Hullujahan te olette kaikki tyynni! Ihan pähkä-hulluja!

TILTA. Älkää nyt huutako siinä! Ei se kumminkaan siitä parane. Tehty kun tehty.

KAISA. Tehty. Siunaa ja varjele, kuinka hassuja te olette! Te ette
ymmärrä niin hituistakaan, ei sen verran, että silmäänsä. Eikö nyt
Roope saisi oman talon hevosella mennä, mihin ikinä häntä haluttaa?
Eikö vaan!

TILTA. Kylläpä se Miinakin osaa viipyä kirkkovieraissaan. Sietäisi sitä nyt jo kotiakin tulla.

KAISA. Mene sinä vaan muihin asioihin, vaikka toisilla on henki ja kunnia kysymyksessä! Voi, voi, sitä syntistä huolettomuutta! Sen verran sitä välitetään toisista, kun ei vaan oma nahka ole orressa. Voi Roope parka sinunkin kohtaloasi!

TILTA. Parasta kun ei teille puhuisi mitään. Mitä nyt kruununmiehet hänelle voisivat, syyttömälle ihmiselle? Sen verran toki pitäisi käsittämän vielä vanhanakin.

TILTA. Siinä se paha aina, kussa panetellaan. Minä täällä jo päivittelin, kun ei ihmistä ollenkaan kuulunut.

MIINA. Sukat ja kengät pitää muuttaa, ne ovat ihan likomärät. (Rupeaa muuttamis puuhiin.)

KAISA. Sellaisesta se leini lyöttäytyy ja hampaansärky. Laita itses oikeen kuivaksi. Tule tänne pesän eteen lämmittämään jalkojasi. "Mitä nuorena varoo, siten vanhana kärsii", sanoo sananlasku.

MIINA (ottaa tuolin ja istuu pesän eteen). Siellä Röyhiössä vasta elämää oli pidetty silloin aatto-iltana. Tapeltu oli koko yö, kertoi Vikelän Matti. Yhden läimäyksen oli hänkin saanut rysäänsä. Olisi kai enemmänkin satanut, mutta pääsi porstuan kokille pakoon.

TILTA. Kas se! Häntä nyt kanssa tarvitaan joka paikassa suuhunsa saamassa. Olivat tietysti kaikki humalassa?

KAISA. Juopumus ja tappelu! Niin, niin! Ne eivät koskaan eroa toisistansa. — "Vaikiast' valittaa mahdamm', Täst' ihmisten ilkeäst' tavast'." (Panee maata.)

MIINA. Röyhiö oli ilvaillut yliskyläläisiä. Siitä riita syntyi.
Yliskylän pojat antoivat isäntää vönttiin ja ajoivat pellolle.

TILTA. Se oli hänelle ihan parahiksi. Mitä hän viekotteli heitä sinne! Ihan meidän kiusalla hän sen tekikin. Mahtaako meille enää koskaan tulla väkeä pyhäiltoina? Tuskinpa vaan!

MIINA. Vikelän Vappu meni yliskylään, minä lähetin hänen mukanaan sanan
Passarin tyttärille! Kun kerran ne tulevat, niin tulevat muutkin.

TILTA. Mutta jos Hilma palaa tohtorista. Ei sairas ihminen voi tanssin mellakkaa kärsiä.

MIINA (nousee). Nyt on hyvä, kun on kuivaa kavioissa. (Menee istumaan peräpenkin päähän, vastapäätä Tiltaa.) Tiedätkös mitä minä sain kuulla karvarin Kaisalta? Ei Hilma ollut ajanutkaan kaupungin tietä, vaan poikennut Uotsolaan päin. Kaisa oli nähnyt.

MIINA. Eikä ole. Ei se tohtoria taitanut tavoittaakaan. Jumala tiesi, minnekkä meni. Kylläpähän Kalle kertoo, jahka palaavat.

TILTA. Kovin oli Hilmakin ärtynyt, kun tuli rustmestarin puheilta aamulla. Ja kun sitte lähetettiin oikeen kruununmiehillä sitä Roopea hakemaan. Voi, voi sentään!

MIINA. Lähdetään nyt tavallista pikemmin askareille. (Rupeavat pukemaan. Krassun ääni lähestyy ja pysähtyy rapun eteen.) Missä maailmassa minun huivini on?

TILTA. Hyi, kun on tuo takkini ihan läpimärkä. — Rapun eteen se pysähtyi. Olisiko vieraita hyvässä lykyssä? (Kurkistaa ikkunasta.) Herrajesta! Vieraita onkin! Tules katsomaan!

MIINA (menee akkunaan). No, sun turkanen! Näetkös, Lepsihän se on. Voi, voi, kun nyt vielä tulee sulhasia tähän mylläkkään.

MIINA. Kai niille sahtia pitää antaa, vaikk'ei Hilmakaan ole kotona. (Menee herättämään Kaisaa.) Muori! Kuulkaas muori! Nouskaa ylös! Tulee sulhasia.

HILMA (tulee. Alkaa riisuutua. Heittää huolimattomasti vaatteitaan sängylle).

MIINA (nauraa). Me luulimme sinua Lepsiksi! Ha, ha, ha! Eipä hullumpaa, voi olla.

MIINA. Sen teki tuo valkoinen huivisi. Näytti aivan kun Lepsi partoinensa olisi noussut reen perästä. Hahaha!…

TILTA. Kyllä niitä kohta tulee sulhasia taloon, kun noin aaveet kulkevat edeltäpäin. Hahaha!

MIINA. Se on totta! Saadaan nähdä vaan. Minä olisin ihan voinnut vannoa, että se oli Lepsi. — No Tilta! Mennään nyt vihdoinkin!

HILMA (katsoo heidän jälkeensä). Iloa ja riemua! — Kelpaa heidän.
(Menee istumaan tuolille pesän eteen.)

KAISA. Sellaisia honkkelia molemmat! Niinkun valkean vaaraan herättivät minunkin, vanhan ihmisen.

KAISA. Mitäpäs täällä? Yksin olen ollutkin melkein koko päivän. Miinakin tuli vast'ikään. Koko talo onkin muuttunut autioksi kun kirkkomaa.

GRÖN (tulee ulkoa. Hilma väistyy etualalle pöydän luo. Grön tarkastaa Hilmaa. Katselee sitten ympärilleen, mutta ei huomaa Kaisaa. Menee Hilman luo). Mitä sinä täällä väen pirtissä teet! Menisit kamariisi, tai olisit tullut sinne minun puolelleni. No, mitä lääkäri sanoi? Kerroppas mitä hän tiesi? (Menee Hilman luo ja panee kätensä hänen olkapäilleen.)

GRÖN. Ph! Jonkun iskijä-muijan luona kai. Jos kerran olet sairas, niin miksi et mennyt kaupunkiin, niinkun olit luvannutkin.

GRÖN. Mitä? Tuomarin? Mitä sinä siellä teit? (Hilma ei vastaa.) Mitä teit tuomarin luona?

GRÖN. Vastaa minulle, mitä sinä teit siellä. (Hilma ei vastaa.)
Kuuletko, mitä minä kysyn? (Tarttuu Hilman käsivarteen.) Kuuletko?

GRÖN. Hahaha! Vai tahdot sinä niin. No, mitä tuomari sanoi? Eikö hän nauranut sinulle?

GRÖN. Äh! Akkojen lörpötystä! Vasta kolmen vuoden päästä olet sinä laillisessa ijässä. Hm! Mennä puhumaan tuomarille sellaisia tuhmuuksia.

GRÖN. Tuomari sanoi! Mikä sinua sinne lennätti! Etkö ymmärrä, että olet alentanut minun arvoani, minun, jonka kanssa ai'ot mennä naimisiin.

GRÖN (huolettomasti). Hilma kulta! Sinä olet todellakin sairas. Sinä et ajattele, mitä sanot. Olemmehan me kihloissa ja…

HILMA. Minä en ole kihloissa teidän kanssanne. Saittehan romunne aamulla takaisin.

GRÖN. No, se nyt ei merkitse mitään, jos ne ovat sinun huoneessasi, tai minun. Ja sitä paitse, pidänhän minä sinusta niin paljon.

HILMA. Älkää kaunistelko! Luuletteko, ett'en minä tiedä minkätähden te tahdotte minua vaimoksenne? Sanokaa suoraan vaan! Te tahdotte minua sentähden, että minä olen rikas ja te tarvitsette rahaa. Luuletteko, ett'en minä tiedä mihin pulaan te joudutte, kun ruvetaan vaatimaan tiliä holhouksestanne, josta pääsisitte vapaaksi kun naisitte minut.

HILMA. Hävytöntä ehkä. Mutta puhdistakaa itsenne, jos voitte. Aamulla pyysin nähdä isävainaajan velkakirjoja. Näytittekö niitä? Ette. Teillä ei ole niitä enää, ei ainakaan kaikkia. Jumala tietää onko ollenkaan. — Missä on Ojalankin velkakirja? Missä? Voitteko sanoa sitä? Minä sanon sen teille. Se on Ojalan hallussa, teidän kuittaamananne. Mutta missä on rahat? Sanokaa te se?

HILMA. Poikkesin Ojalassa ja näin omin silmin teidän nimikirjoituksenne. Sitten menin tuomarille ja jätin asian hänen haltuunsa.

GRÖN. Minä kuulin tuon jo! — Siinä teit typerästi, sanoinhan sen. — Mutta jättäkäämme tämä. Jälestäpäin meillä on kyllä aikaa selvitellä holhous-asioita. Nyt minulla on sinulle jotain muuta puhuttavaa.

GRÖN. Olen ajatellut, että ensi sunnuntaina voitaisiin kuuluttaa meidät ensi kerta.

HILMA. Ettekö te käsitä, kun sanon, että se on mahdotonta. Ei teidän lipeäkielisyytenne pysty minuun tällä kertaa. — Jättäkää minut rauhaan!

GRÖN. Herkeä jo! Älä lennä korkeammalle kun siivet kantavat. Sinä et näy olevan ollenkaan selvillä asioista. Sinun etusi tässä on kysymyksessä, eikä minun.

HILMA (tyrmistyneenä). Jumala varjelkoon! Siinä tilassako minä…
(Putoaa hervottomana penkille).

GRÖN. Näetkös nyt, että naimisjuttu koskee sinua lähemmältä kun luulitkaan.

GRÖN. Joko huomaat, että ainoa pelastuksen mahdollisuus on avioliitto meidän välillä. Mutta sen pitää tapahtuman niin pian kun suinkin.

GRÖN. Nyt on kysymys ainoastaan tulevaisuudesta. Sinun pitää pelastaman maineesi ennen kaikkia.

HILMA. Vaiti! — Nyt te näytitte oikean karvanne. — Tuota olisi pitänyt teiltä vihoviimmeiseksi odottaman. Te tiedätte yhtähyvin kun minäkin, kummalla meistä kahdesta on suurin syy minun onnettomuuteeni ja kuitenkin olette valmis heittämään ensimmäisen kiven. Nyt vasta minä teitä oikeen inhoon. (Aikoo mennä.)

GRÖN (estää häntä). Minkätähden kiivastua turhan päiten. Minä tahdoin vaan sanoa, että naimisiin menolla on kaikki autettu. Ja siinä tapauksessa en tahdo syyttää sinua mistään. Mutta jos et tahdo mennä avioliittoon kanssani, niin voiko sinun menettelyäsi tähän asti kutsua muuksi kun kevytmielisyydeksi. Maailma on oikeassa, kun antaa sinulle nimityksen, joka seuraa sinua hautaasi asti.

HILMA. Maailma ei tuomitse niin väärin. Se mitä olen ainoan kerran elämässäni ollut, en aio olla hautaani asti.

GRÖN. Älä unohda, että meidän välimme on ainaiseksi sidottu. Kuinka sinä voit ajatellakaan, ettemme menisi naimisiin. Voitko ajatella jotain niin kauheata, että sinun lapsesi syntyisi isätönnä. Rakas Hilma! Sinulla ei ole oikeus ajatella ainoastaan itseäsi. Sinun pitää etupäässä ajatteleman häntä, häntä, jota kannat rintasi alla.

GRÖN. Eikö totta Hilma? Hänen edukseen sinä tahdot elää? Hänen edukseen vaikka uhrata itsesikin. Se on kaunista ja jaloa. Ja onhan se sitä paitse äidin velvollisuus. Niin ja isän myös. Mitenkä minä voisin sallia, että minun lapseni syntyisi äpäränä. Se olisi hirveätä! Oi, älkäämme ajatelko sellaisia mahdottomuuksia. Kas niin! (Menee Hilman luo.) Pyyhi kyyneleesi nyt ja tule järkeväksi taas. Kas niin!

HILMA. Älkää olko minulle ankara. Antakaa minulle ajatusaikaa. Minä olen niin sekaisin … en ymmärrä, mitä minun pitäisi tekemän…

GRÖN. Sinulla ei ole aikaa tuhlata päiviäsi miettimiseen, ellet tahdo häväistä itseäsi elämän ijäksesi. Kohta jo ehkä pitäjälläkin ruvetaan puhumaan sinun tilastasi. Sana on jalkana, sen kyllä tiedät.

HILMA. Pitäjälläkö puhumaan minusta? Hyvä Jumala? Minäkö tulisin kaikkein hampaisiin. Ei, ei! — Oi, minua onnetonta!

GRÖN. Et sinä ollenkaan tule onnettomaksi, kun menet avioliittoon minun kanssani, päinvastoin.

HILMA. Ei, ei! Se ei saa tapahtua. Tulkoon ennen — Tehkää sitten minun kanssani mitä tahdotte.

KAISA. Älä myönnä mitään, joka on vasten omaatuntoasi! Toisella tyhmyydellä ei saa toista sovittaa.

KAISA. Minä olen Purimon muuripenkillä istunut jo toistakymmentä vuotta. Mutta en koskaan ole tässä huoneessa kuullut sellaisia sanoja, kun nyt.

KAISA. Eikö teillä ollenkaan ole omaa tuntoa? Ensin lähetätte ottamaan
Roopea vangiksi varkaudesta ja sitten pakoitatte Hilmaa —

GRÖN. Helvetti! (Kylmästi ja levollisesti.) Ruotivaivainen saa muuttaa saunaan vielä tänä iltana. Minä en kärsi pirtin penkillä istukkaita. Teidän täytyy olla poissa täältä, kun tulen toisen kerran. (Aikoo mennä.)

HILMA (syöksyy hänen tiellensä). Jumalan tähden, sanokaa, onko Roope vangittu?

HILMA. Varastanut? Varastanut! Roopeko? Herra Jumala! Minä olen varmaan sekaisin. Muorikulta, sanokaa, että olen sekaisin.

KAISA. Ole nyt levollinen, lapseni! Tietysti Roope on viaton, vaikka tuo paholainen kuinka tahtoisi häntä syytteesen.

KAISA. Älä nyt, hyvä lapsi! Kadotathan järkesikin kun tuolla tavalla suret. Jahka Roope vaan tulee kotia, niin muuttuu kaikki hyväksi. Hoh, hoh! Hilma rukka! Kyllä sinun tilasi on katkera. Etkö tietänyt tästä ennen.

HILMA (katsoo häneen, purskahtaa itkemään ja putoaa hänen pankkonsa viereen). En tietänyt. Epäilin kyllä, mutta en uskonut. Armahtakaa minua onnetonta!

KAISA (silittelee Hilman päätä). Lapsi kulta, älä itke. Ei se itkusta parane.

KAISA. Kuka nyt puhuu tuomiosta! — "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi!" sanoo Herra.

KAISA. Enkä ole. Mistä minä suuttuisin? Mutta kyllä se koskee, koskee niin vaikeasti, sinun tähtesi, lapsi rukka. (Itkee.)

HILMA. Jos tietäisitte kuinka äärettömästi minä kärsin ja olen jo ennen kärsinyt, ennenkun tätä tiesinkään. Hyvä Jumala sentään sitäkin hetkeä, jolloin minun piti Roopelle tunnustaa suhteeni. Se oli kaikista kauhein, se.

KAISA. Sen kyllä käsitän. Mutta turvaannu sinä minuun. Kahden kantamana taakka kevenee. Minä kannan mielelläni sinun edestäsi toisen puolen. Ja tarvitsethan sinä, lapsiparka, ystäviäkin tässä sekasorrossa. Hoh, hoh! Purimossa taitaa olla asiat vähän mullin mallin?

HILMA. Purimon tonttua? — Kuinka se onkaan se kertomus siitä Nokian tontusta? Seurasihan siitä onnettomuus talolle ja talon asukkaille, kun tonttua vihoitettiin. Eikö niin?

KAISA. Niin juuri. Kaikki kävi takaperoa sen jälkeen. Onnettomuus toista ankarampi asustui taloon, kun haltia jätti sen omaan varaansa.

HILMA. Mutta satuhan sen onkin tuo. Tai kertomus vanhoista ajoista. Ei tonttuja enää löydy. Suotta sitä ajattelemme.

KAISA. Ett'eikö löytyisi! Älä hyvä ihminen sellaista sano! Jokaisella talolla on oma haltiansa, joka tekee joko hyvää taikka pahaa.

KAISA. Ja kuitenkin olet suosinut toista miestä. Sellaisesta se onnettomuus koituu. Kuinka sinä olet voinut sillä tavalla tehdä?

HILMA. Minä en ennen ollut ajatellut Roopea… Minä en aavistanutkaan, että … minä luulin pitäväni hänestä, niin kun sisar pitää veljestään.

HILMA (katselee hiilustaa). Oi, en minä itsekään sitä ymmärrä. — Se oli sellainen raskas syys ilta … me palasimme rustmestarin veljen häistä Rauhalasta. Siellä oli tanssittu paljon ja muuten pidetty hauskaa. Minä olin ensikerran sellaisissa loistavissa ja hilpeissä kemuissa. Matkalla minua vähän vilutti, kun olin lähtiessä hiestyneenä. Hän sanoi, että minun pitäisi saada jotain lämmikettä, etten tulisi sairaaksi. Ja sitten pyysi hän minun panemaan valkeata pesään hänen huoneessaan … kaikki makasivat silloin jo. Minä join siellä lämmintä viiniä … ja sitten, siinä hiipuvan hiilustan ääressä tuntui niin maailmasta eroitetulta ja lämpimältä ja — raukaisevalta. Hän puhui niin hyvästi ja — oh! minä olin joutunut hänen valtaansa, minä tunsin sen, mutta minun päähäni ei tunkeutunut ainoatakaan pelastavaa ajatusta, olin ihan typertynyt. — Siitä hetkestä asti olen minä vihannut rustmestaria. Minä olen tuntenut, että hän jollakin tavalla on hallinut minun vapauttani. Vaikka en ole tietänytkään, että minun kurjuuteni on näin pitkälle mennyttä, vihasin häntä kuitenkin. Nyt kun sen tiedän, nyt minä inhoon ja pelkään häntä. Muori hyvä! Älkää työntäkö minua luotanne! Teihin on minun ainoa turvani kurjuudessani. Purimon tonttu leppyy teidän tähtenne. Leppyy ihan varmaan. Ettekö usko, että hyvyys lepyttää? Hyvyys ja — katumus.

HILMA (nousee). Niin, — parannus. Minä tahdon parantaa kaikki, kaikki!
— Jos se olisi niin tehty, kun sanottu. Minä olen elämä ijäkseni
onneton — onneton ja häväisty. Siitä ei auta katumus eikä parannus.
Täytyy vaan tyytyä ja kärsiä, katkerasti kärsiä. (Menee keinutuoliin.)

KALLE (tulee). Se rustmestari kävi siellä tallissa ja käski minun toimittamaan muori saunaan.

HILMA. Kas, kun en huomannut ollenkaan. Ehk'en kuullutkaan, korvani niin humisevat.

KAISA. Voi raukka, jos et vielä ihan todella sairastuisi kaiken hyvän päälle. — Lähdetään sitten.

HILMA. Saunaanko? Ei koskaan, niinkauvan kun minä olen emäntänä talossa. Minäkö päästäisin teidät saunaan asumaan. Oletteko suunniltanne?

HILMA. Muuttakaa minun kamariini sitten. Siellä saatte olla rauhassa.
Kalle hyvä, taluta muori sinne!

MIINA (tulee ulkoa). No, voi, voi tuota muoria, kun antaa pesän hiipua ihan mustaksi, eikä viitsi panna peltiä kiinni. Kyllä sitten yöllä hytisette ja valitatte viluanne. (Panee pellin kiinni.) Eikös se taas ole nukkunut! (Menee katsomaan.) Herra siunatkoon! Mikä muorin on vienyt?

KALLE. Vast'ikään talutin sen tuonne kamariin. Rustmestari käski viedä saunaan, mutta ei Hilma antanut. — Onkos sulla ollut ikävä, kun olen koko päivän ollut poissa?

MIINA. Olisi ehkä ollut, mutta kävin kirkossa ja poikkesin karvarille palatessani.

KALLE. Ei sulla taida olla yhtään lämmikettä, minkäänlaista? Tuntuu niin väristävän.

KALLE. Ihan totta. Sormeni ovat aivan kontassa. Tunnustapas! (Ottaa
Miinaa poskista kiinni.)

MIINA (menee kaapille). Katsotaan jos täällä löytyy tilkka. Tule tänne nyt sitten. — No, anna kouras tänne, että saan valaa.

KALLE. Ei huolita kourista. Pannaan suuhun vaan. Ehkä se sieltä valuu sormen päihin.

MIINA. Kyllä minä sen arvasin, että syy on suussa, eikä sormissa, ha, ha, ha! Annas kun kaadan, et saa muuten.

ROOPE (tulee jahtivoudin ja erään miehen seurassa. Hän on jalkaraudoissa). Hyv'iltaa!

ROOPE (menee istumaan penkille pöydän viereen). Niin. Näin sitä nyt taas ollaan.

JAHTIVOUTI. Onkos herra Krööni kotona? Hän käski poikkeamaan tämän kautta.

HILMA (tulee kamarista). Mikä kalina täällä?… (Näkee Roopen.) Voi
Jumala! Raudoissa!

JAHTIVOUTI. Eikö? Kyllä se teidän hevonen on. Minäkin tunnen sen. Menkää katsomaan. Tuolla se seisoo pihalla. Parasta emännälle, jos ei ollenkaan sekaannu tähän asiaan.

HILMA (Roopelle). Miksi sinä lähdit sillä tavalla kotoa? Me olemme niin olleet tuskissamme ja kaivanneet sinua.

ROOPE. En tullut sitä ajatelleeksi sen paremmin. Jonnekin täytyi mennä, kun en paikoillanikaan voinut olla.

HILMA. Hyvä Jumala sentään, kun tällä tavalla täytyy nähdä sinua. — Jahtivouti, riisukaa nuot raudat häneltä! Ettekö ymmärrä, ett'ei Roope ikinä —

JAHTIVOUTI. Hoh, hoh! Ei niitä vaan niin riisuta, kun rantiaisia. Kyllä ne siinä pysyvät, mihin ne kerran on pantu.

HILMA (Grönille). Sanokaa noille, että laskevat Roopen vapaaksi.
Sanokaa, että se on erehdys. Sanokaa, että —

GRÖN. Vaiti! — Hän on syytettävä varkaudesta. Tässä on kirje vallesmannille. (Antaa kirjeen jahtivoudille.)

ROOPE. Kuka minua syyttää? Tekö? Vastaatteko te syytöksenne?
Vastaatteko että rehellisiä ihmisiä ilman mitään pistetään rautoihin?

GRÖN. Aiotko vielä ruveta röyhkeäksikin. Sopisi paremmin jos katuisit tekoasi.

GRÖN. Kiellätkö pääsiäisaattona ottaneesi Purimon hevosen ja sillä karanneesi?

GRÖN. Hevoset ovat talon. Ainoastaan talon töissä on sinulla ollut ajokas. Sanoinhan aattoiltana, että sinulla ei ole enää mitään tekemistä Purimossa. Ja kuitenkin käytät tällaista oman käden oikeutta. Etkö tiedä, että omin luvin ottaminen on varkautta.

ROOPE. Olkoon jos! Tästä nyt vaan ei varkausjuttua synny, ei tekemälläkään.

GRÖN. Se on tavallista koukuttelemista. Kyllä minä ne temput tunnen. —
Nyt saatte lähteä vallesmannin luo.

JAHTIVOUTI. Ole nyt, Roope, järkevä! Pääsethän heti takaisin, kun pefallningsmanni huomaa sinut syyttömäksi.

JAHTIVOUTI. Jos olet viisas, niin et vastusta kruununmiehiä. Siitä sinun paha perisi. Ja mitäpä sinä kotona tekisit nuot helat kalvoimissa.

HILMA. Onko aikomuksenne saattaa Roope ahdistukseen! Sanokaa mitä varten sen teette? Mitä te vaaditte, jättääksenne tuon pirullisen työn?

ROOPE. Minun edestäni ei tarvitse rukoilla armoa tuollaisilta konnilta. Jääkää hyvästi ystävät! Kohta tavataan. Mutta Jumala varjelkoon sinua silloin, herra Krööni!

HILMA (polvillaan). Rustmestari hyvä, älkää menkö pitemmälle. Älkää
Jumalan nimessä tehkö sitä. Jos minulta jotakin vaaditte, niin sanokaa.
Viekää omaisuuteni, viekää…

GRÖN (tempaa Hilman ylös). Suus kiinni, hullu! (kuiskaa Hilmalle.)
Sinun omaisuutesi ei häntä pelasta, vaan sinä itse, jos —

HILMA. Hyvä Roope! Anna minulle anteeksi, tee se isävainaajani muiston tähden. Ja tule Purimoon niin pian, kun voit? Tuletko? Lupaatko sen?

GRÖN. Kas niin! Viekää vallesmannille terveisiä! (Kaikki seuraavat
Roopea, paitsi Grön, joka kävelee edestakaisin. Pysähtyy Hilman eteen.)
Sinä tahdoit kernaasti uhrata jotain Roopen pelastukseksi. Eikö niin?

NELJÄS NÄYTÖS.

Eräs iltapäivä syyskesällä. Maantien risteys Purimon talon luona.
Keskellä näyttämöä piiskuri-tolppa.

Missästä se mylläri?
Ai, ai, ai, mylläri.
Tulis, tiipelis, taapelis, tom, tom, tom!
Tulis, tiipelis, taapelis, tom!

Mitäs sull' on kalua?
Ai, ai, ai, kalua.
Tulis, tiipelis, taapelis, tom, tom, tom!
Tulis, tiipelis, taapelis, tom!

KAISA (tulee oikealta, nojautuen kainalosauvaan). Eikös vaan se ole
Virveli, joka loilottelee täällä?

VIRVELI. Pernales Olkkoseen tuota Kaisa muoria! Eipäs teitä ole näkynyt liikkeellä herran hepusiin hetkiin. Kas, kun pääsee noin vaan omin neuvoin juoksentelemaan.

KAISA. Vaivaista pääsemistä! Hoh, hoh! Hyvää päivää sentään, Virveli vaari!

VIRVELI. Jumal' antakoon hyvää päivää! Minnekäs te nyt oikeastaan yritätte?

KAISA. Minnekäs minä! Eihän tällä rijalla mitään kuljeta. Tuskin tähän pääsin, kivenheiton talosta. Näin kesäiseen aikaan on se leini toki vähän kuurussa. Auttakaas minua tuolle kivelle istumaan.

VIRVELI. Kyllä, kyllä! Odottakaas vaan, jahka ma kerkiän. Pannaan syrjään tuo kainaloinen. Nyt sitten! — Pernaleen kauvan siitä kun viimmeksi olen vaimoväkeä pitänyt kainaloista.

VIRVELI. Muija-pahaistani täytyi aina nostella sängystä lattialle ja lattialta sänkyyn. Se raukka kun oli halvattu viimmeisinä aikoinaan.

VIRVELI. Pernaleen hyvä muija se sentään oli. Ja minä kaipaan toisinaan sellaista nosteltavaa. Hä, hä, hä! — Kas siinä te istutte kun kirkon penkissä ja saatte kurkistaa naamaan jok'ainoata ohikulkijaa.

KAISA (ottaa sukan kutimen taskustaan). Enpä erittäin välitä heitä kurkistella.

VIRVELI (istuu entiselle paikalleen). On kai siellä Purimossa ollut pernaleesti humua ja hommaa niiden häitten tähden.

KAISA. Eihän sitä niinkään paljon. Ne ovat sellaiset lyhyet herrasväen häät. Kestävät vaan tämän illan. Vaikka tapahtuu se vihkiminen sentään vanhan tavan mukaan.

VIRVELI. On niillä herrasväelläkin konstit. — Viikko häitä häijympiäkin, sanoo sananlasku. Niinhän ne ovat kun kerjäläisen ristiäiset, sellaiset lyhyet pidot. Olisi sitä sentään Purimon tyttärelle kannattanut pitää paremmatkin. Aina sitä noin häähommissa koettaa uhertaa köyhemmätkin, saati sitten pitäjän äveriäimmät. Pernales olkkoseen heidän tapojansa!

VIRVELI. Sitähän sinne on lapannutkin. Isäntiä ja emäntiä ei ole montaa näkynyt. Eläis Purimon äijä-vainaaja, niin taitaisi talonpojilla olla siellä etusija. Herrat saisivat olla siipiänsä myöden. Mutta kun on kissa kiukaalla, niin hiiret hyppii lattialla. Se on selvä se.

KAISA. Jos Tuomas vainaja eläisikin, niin ei olisi näin paljon kurjuutta Purimossa tapahtunut.

KAISA. Eiköhän ne ole pappilan herskapia. Ovat kai tulleet venheellä järven poikki.

VIRVELI. Se se näkyy olevankin, tuo uusi kirk'herra, kun tuossa edimmäisenä kävellä pletkuttelee, syöskummi piippu hampaissa. Ja perässä konkottaa se pitkä lukkari, joka kuuluu olevan niin hyvää pratsia sen kirk'herskan kanssa. Onneton kirk'herra, kun on mennyt leskestä naimisiin ja sattunut saamaan nuoren muijan ja sitten joutunut papiksi sellaiseen pitäjään, jossa on lukkari. — Kas nyt taas kuinka ne virnistelevät toisilleen tuolla. —

KAISA. Älkää lörpöttäkö! — Se kuuluu olevan kovin herraa pelkääväinen mies, se uusi kirk'herra.

VIRVELI. Oli hän pernaletta. Ei myy rukiitakaan sillä hinnalla kun muut ihmiset, vaikka on niin huonot ajat. Kiskoo aina pari markkaa enemmän tynnyriltä. Tämä kanssa sitten vielä saarnaa lähimmäisen rakkautta.

KAISA. Voi, voi sitä Virveliä, kuinka puhuu sielun paimenesta. Parempi kun veisaisitte jotain, kun pappi ohi kulkee.

VIRVELI. Voisinhan minä senkin tehdä teidän mieliksenne, jos vaan muistaisin jotain niistä muija-vainaajani virren värssyistä. Kuinka se yksi olikaan? Kun kirottu kivun kipinä…

VIRVELI. Kas pernaletta, kun teillä on hyvä muisto. Niin se olikin. Se on ainoa virren värssy, jota oikeen hartaudella olen veisannut. Se sopii mielestäni niin pernaleen hyvin piiskurille.

KAISA. Kun kiroo vielä Jumalan sanaa suupielessä. Voi teidänkin sieluanne, Virveli!

VIRVELI. Odottakaas vaan! Mull' oli hyvä veisuu nuotti ennen nuorempana. Vielä muijavainaajani haudallakin huusin kilpaa unilukkarin kanssa. (Veisaa.)

"Kirottuin kivuist' kipinänk',
Jos täällä tuta saisit,
Ennen vaivan enimmänk'
Kärsiväs täällä soisit."

KIRKKOHERRA. Se on oikein, että sielunne työskentelee hengellisessä, vaikka kätenne maailmallisissa askartelee.

KIRKKOHERSKA. Luutiakos vaari sitoo? Voisitte tuoda pappilaankin, jahka saatte edes tusinan valmiiksi.

KIRKKOHERRA. Kai te olette jo useamman varkaan kurittanut eläissänne?
Oletteko kauvankin hoitanut ammattianne?

VIRVELI. Olenhan minä jo toisenkin parin olkani yli heittänyt parissa kymmenessä vuodessa.

VIRVELI. Tyytyväinenkö? Hm! Kyllä. Minä saan vuosittain kaksi tynnyriä ja karpion pitäjältä.

YLIOPPILAS. Ja niiden tynnyrien tähden te olette milloin tahansa valmis hakkaaman ihmisten selät veriselle. Kyllä te olette oikeen pyöveliksi syntynyt.

VIRVELI. Kyllä minä olen syntynyt oikeen kunniallisella tavalla, niin kun tekin, nuori herra. Mutta kaikkia niitä maailmassa tarvitaan. Mitä hyödyttäisi tuomio-istuimet, ellei olisi piiskureita. Ei suinkaan se tuomari niitä rosvoja siellä lakituvan pöydällä rupeisi mätkimään.

YLIOPPILAS. Ei kenenkään rehellisen ihmisen pitäisi ottaa vastaan tuollaista virkaa.

VIRVELI. Pernales olkoseen! Tahtoisitteko, että rosvot saisivat ryöstää takin yltänne. Ei, kost' Jumala. Ilman piiskureita ei maailma kauvan seisoisikaan. Kyllä pian jouduttaisiin pukin tuluksille.

KIRKKOHERRA. Niinhän se on, niinhän se on! No ruoskitaanko tässä tänä päivänäkin jotakuta?

YLIOPPILAS. No, mutta! — Onkos sekin nyt hauskaa? Jos vielä raukka hyvässä lykyssä on syytön koko varkauteen.

KAISA. Se se on Purimo, se. Antakaa anteeksi, kun en voi edes seisomaan nousta. Olen niin rampa jaloistani.

KIRKKOHERRA. Istukaa te vaan! Ei tee mitään. Jääkää herran halttuun.
(Menevät.)

YLIOPPILAS (Kaisalle). Te sanoitte tietävänne, että Roope on syytön.
Kertokaas, kuinka sen tiedätte!

YLIOPPILAS. En minä sitä tarkoita. Olitteko te todistamassa tästä asiasta? Minä en muista nähneeni teitä todistajien joukossa.

KAISA. Enhän minä ollut. Mitä minä siellä olisin tehnyt, vanha ihminen. Mutta kukas te olette, kun tiedätte todistajatkin? Olettekohan vaan itse tuomari?

YLIOPPILAS. En ole. Minä olin lakituvassa kuuntelemassa silloin, kun juttu oli esillä. — Te ette siis tiedä mitään muuta Roopen asiaan, kun mitä hyvä uskonne sanoo? Ettekö tiedä mitään todisteita, jotka kumoisivat hänen syyllisyytensä?

KAISA. Kuinkas minä sellaisia todisteita voisin sanoa? Eipä niitä viisaammatkaan. Mutta sen minä tiedän, että Roope on viaton. Ihan vaan juonitellakseen antoi rustmestari ottaa Roopen kiinni. Ja lupasi toimittaa sitten vapaaksi, jos Hilma menisi hänen kanssaan naimisiin.

KAISA. No, hei! Kun omin korvin olen kuullut. Jos te, herra hyvä, tietäisitte mimmoisessa liemessä se Hilmakin on ollut. Ihan väkipakolla on rustmestari häntä koettanut saada itselleen. Ja ottihan se Hilma hänet sitten viimmein, kun luuli sillä pelastavansa Roopen.

YLIOPPILAS. Vai niin! — Hyvästi nyt vanhukset! Mitäpä suotta olette noin suuttuneen näköinen, vanha Virveli. En minä teitä sillä vihaa, jos virkanne onkin minulle vastenmielinen. Hyvästi vaan! (Menee oikealle.)

KAISA. Hyvästi, hyvästi, nuori herra! — Voi voi, kuinka herttaisia ihmisiä siellä pappilassa nyt on. Puhuttelevat vaan noin maantien vierelläkin tällaisia huonojakin ihmisiä.

VIRVELI. Kyllä pernaleessa sillä tavalla puhuttelee kuka hyvänsä, kun haukkuu toista suut, silmät täyteen. Koko nenäkäs vekkuli tuo viimmeinen! Taitaa se kirk'herra sentään hidun parempi olla, koska piteli vähän niinkun puolianikin.

KAISA. Eihän se maisterikaan mitään pahaa tarkoittanut. Sanoihan se, ettei ole teille vihanen.

VIRVELI. Mistä turkasesta hän sitten olisi minulle vihanen. Ja mikä pernaleen oikeus hänellä on moittia minun virkaanikaan. Joka virka on hyvä, kun vaan mies on hyvä virassaan. (Sylkäsee.) Kaikkia sitä kuulee, ennenkun kuolee. (Rupeaa laskemaan vitsapariansa.) Yksi, kaksi — mokomakin piimätakki rupeaa tässä viisastelemaan, — kolme, neljä, viisi — niinkun hyväkin — kuusi — ketara sääri! — seitsemän ja kahdeksan. Kaikki kunnossa! Minä olen mies, joka aina täytän tehtäväni. Se on kanss' melkein häpeä miehelle, kun saa ainoastaan kahdeksan paria. Neljäkymmentä pitäisi olla.

KAISA. Hyi teitä! On teillä sentään oikea pyövelin luonto, jos se maisteri sitä sanoikin.

VIRVELI. Se maisteri, se maisteri! Niin mulla onkin! Mikäs sitten? Pernales olkkoseen! Nyt minä vasta siivonkin makeasta sydämmestä. Minä olen oikeen turkkilaisella tuulella. Oikeen kasakka humöörillä.

KAISA. Älkää nyt, Virveli kulta, joutavoitko. Kehtaisittekin purkaa sappenne Roopen niskaan. Hän ei ole ikinä pahaa sanaa sanonut teille. Onkosta?

KAISA. Ei luontokappalettakaan se mies ole pahoin kohdellut. Pitäisikö sitte teidän syyttä suotta hakata hänet ihan pataluhaksi. (Itkee.)

VIRVELI. No, enkös sitä arvannut! Heti ne akat ulvovat. Ei tarvitse kun huuliansa raottaa vaan. Sellainen se muija-rähjänikin aina oli. — Älkää nyt tissuttako siinä! En minä häntä lyö lujempaa kun muitakaan.

KAISA. Siinäpä se juuri onkin. Tavallisesti hakkaatte, että veri purskuu. — Virveli hyvä! Osaattehan iskeä arjemmastikin. Armahtakaa Roopea ja lyökää hiljaa! Tiedättehän, että hän on viaton.

VIRVELI. Pernaleen viaton! Koska hän kerran on tuomittu, niin on hän syyllinenkin. Sitä nyt ei enää voi ransaakata. — "Ensin tuomitaan ja sitten suomitaan." Se on minun parakraavini.

VIRVELI. Joko minä nyt lyön niin, tai näin, kahdeksalla parilla. Neljäkolmatta iskua vaan! Eihän turha tunnu tupessakaan. Pernales olkkoseen! (Sylkäsee.) Kielikin kuivaa kankeaksi kun anturanahka! (Sylkäsee.) Vähemmästäkin pärpättämisestä! — Kököttäkääs nyt siinä pikkuruikkusen aikaa vielä ja pitäkää vaarilla minun raippojani. Minä pistäyn pikipäinsä tuossa Vikelässä. (Ottaa pullon maasta.) Pitää vähän saada taskumattiin.

KAISA. Katsokaas! Tuolla tulee rustmestari. Nostakaas minua ylös tästä.
Pian nyt! Minä tulen mukaanne.

VIRVELI (auttaa Kaisaa). Mitä te häntä pelkäätte? Ei se teille mitään pahaa tee, vaikka tännekin jäisitte. Minun seurani taitaa olla paljon vaarallisempaa. He, he, he!

VIRVELI (asettaa vitsansa syrjään). Jahka ma jahkamoitten. Noin. — Kyllä ne nyt luulevat siellä Vikelässä, että me kuljemme naima-asioissa. He, he, he! (Menevät perälle, vasemmalle, puhellen.)

GRÖN (mustiin puettuna, tulee oikealta, tähystelee levottomana tielle, vasemmalle; menee kummulle, varjostaa silmiään, katsellessaan tarkasti järvelle päin; ihastuu äkkiä ja heiluttaa lakkiaan; tulee alas synkkänä, mutta levollisempana; menee istumaan kivelle, oikealle, — Hetken perästä tulee Nimismies perältä kummun yli paitahiasillaan, kantaen takkia kainalossaan. Katselee ympärilleen, huomaa Grön'in).

NIMISMIES. Huh, huh! Taksvärkkärin työtä se perimelankin käyttäminen, mitä sitten soutaminen!

NIMISMIES. Niin juuri, vihdoin viimmeinkin! Annas kun vähän hengähdän. (Istuu kivelle.) Hoh, hoh! Se on koko saakeli paikakseen tuo Purimon kurkku. Siinä ei tule hiirenrata vaaksaa pitemmäksi. Melkein samaan paikkaan joka airon vetämä! Huh! Sen tekee se helkkarin viima, joka aina kulkee niiden korkeitten kallioitten välitse. Niin! ja taitaa siinä vähän virtakin käydä vielä kaupan päälle. Harvoinpa se jäätyy pakkasillakaan. Se on oikea purimo, se!

GRÖN (istuu). Sinä olet oikeassa. Se on purimo. Ja purimo on talokin.
Vaikea on läväistä kumpaistakin.

NIMISMIES. Hah! Mitä lempoa? Mitä valitusvirttä tuo on? Nyt sinä olet toiveittesi perillä. Nyt on sinun hääpäiväsi. Olet sulhanen, rikkaan morsiamen sulhanen… Olisiko jotain tapahtunut? Suu puhtaaksi heti!

GRÖN. Tapahtunut ei ole mitään! Ei entistä enempää. Mutta minä pelkään, että jotain tapahtuu.

NIMISMIES. Mitä jotain? Mitä nyt voisi tapahtua. Kaikki tapahtuminen vastaisuudessa on myöhäistä. Sinä vihitään tänään ja huomenna sinä maksat velkasi, olet kaikista vapaa ja — Roope saa pitkän nenän uhkauksestaan. Jos hän huomenna tulee vaatimaan tiliä Purimon holhoojalta, niin saa hän tekemistä Purimon isännän kanssa.

GRÖN. Jospa nyt edes oltaisiinkin jo huomisessa päivässä! Nämät häätoimet —

NIMISMIES. Hoh, hoh! Ymmärrän, ymmärrän. Minä vaan ihmettelen, mitenkä sinunlaisellasi miehellä ja siinä ijässä enää voi olla tuollaista sulhaspojan arkuutta. No, hiidessä! Minkätähden sinä sitten täällä hikoilet ja venytät aikaa. Mennään häätaloon ja annetaan sen tempun luistaa tavallista vikkelämmin. On kai pappi jo tullut?

NIMISMIES. Pelkäät? Hahaha! Sinä pelkäisit häntä! Sinä sellaista nulikkaa.

GRÖN. Minä en oikeastaan pelkää häntä. Minä pelkään hänen intoaan. Hän on liian paljon alkanut sekaantua Purimon asioihin. Hän on julkisesti, suuressa nimipäiväseurassa pappilassa, moittinut oikeutta, sinua ja minua, ylipäänsä koko menettelyä tuossa Roopen jutussa.

NIMISMIES. Hoo! Moittikoon, minkä hän jaksaa! Suuret sanat eivät suuta halkaise.

GRÖN. Viimme sunnuntaina puhutteli hän Hilmaa kirkon mäellä. En tiedä mitä mahtoivat keskustella. Hilma ei puhu mun kanssani, ei hyvällä, eikä pahalla. Hän on tullut kokonaan mykäksi. Ainakin minun parissani. Se se erittäinkin vaivaa ja rasittaa minua. Se panee minun luulemaan yhtä ja toista, Minusta tuntuu kun olisi jotain tekeillä minun selkäni takana. Mutta mitä, sitä en tiedä. Ja sehän se tuottaa pelkoa, kun ei tiedä mitään, kun ei ole mistään varma.

NIMISMIES. Varma? Jos nyt kukaan on varma asemastaan, niin sinä saat olla. Sinä olet ihan suotapäällinen, ihan akkamainen tuossa pelossasi.

GRÖN. Saattaa niinkin olla. Mutta kun kerran epäilys iskee, niin sitä on vaikea poistaa. Minä epäilen ja olen levoton. Minusta tuntuu, että kaikki muut ihmiset tietävät minun asioistani paljon enemmän kun minä itse. Ja se tulee juuri siitä, että Hilma puhuu muitten kanssa, mutta ei minun kanssani. Minä en saanut rauhaa. Minä riensin tänne odottamaan sinua. Siellä en enään voinut olla. Minä pelkäsin katsoa ihmisiä silmiin, pelkäsin puhutella heitä. (Nimismies aikoo puhua.) Kuule, yksi seikka vielä. Miksi sinä juuri täksi päiväksi asetit sen piiskaus toimen. Se voisi pahasti vaikuttaa Hilmaan, jos hän saisi sen tietää, varsinkin — ennen vihkimistä.

NIMISMIES. Ennen! Ennen tai jälkeen! Sinä nyt olet tänään oikea ennakkoluulo, lihassa ja veressä. No, ei se aivan sopivaa taitanut olla. En tullut sitä ajatelleeksi muulla tavalla, kun: yksi tie, kaksi asiaa. (Nousee ja pukee takin päällensä.)

GRÖN (hetken mietittyään). Piru hänellä sittenkin taitaa olla nahassaan, sillä meidän juristillamme. (Nousee.) Hänen käytöksensä oli niin omituinen minua kohtaan äsken, kun tapasin hänet tuolla pihassa.

NIMISMIES. Kyllä minä sen pirun hänen nahastaan pinnistän, jos hän vaan aikoo sekaantua minun asioihini. Parasta että hyväksi aluksi alan juttuni hänen kanssaan jo tänä iltana. — Mutta mennään nyt jo helkkarissa, ennenkun nostetaan huhu sulhasen karkaamisesta. Saanko minä kuitenkin ensin sanoa sinulle erään sananlaskun, jota sinä ennen muinoin, miehuutesi päivinä, pidit mielilauseenasi?

NIMISMIES. Sinun entisyyttäsi. Minä luulen, että sinä olet jo väsynyt voittamiseen. Sinun kohtalosi alkaa viedä sinua mukanaan.

GRÖN (ajattelee, sitten äkkiä). Mitä sananlaskua sinä tahdoit muistuttaa minulle?

GRÖN. Se oli oikea muistutus oikealla ajalla. Sitä sinun ei tarvitse sanoa minulle toista kertaa. Minä tahdon palata entisyyteen, tahdon olla kohtaloni herra. Lähtekäämme! (Menevät oikealle.)

KAISA. Koettakaa, Virveli kulta, nyt kerran olla sääliväinen. Ei hyväntahtoisuus ihmistä koskaan ojasta allikkoon ahdista. Kas tässä! Tämän te saatte, jos…

VIRVELI. Mitä pernalesta? Kolmi ruplanen! (Kurkistaa ympärilleen.) No, no! Koska asia on siitä painosta, niin yritetään sitten olla ihmisiksi. Te mar mahdatte olla helläsydäminen raasu sentään. Jumala teitä siunatkoon!

KAISA. Se on koko minun omaisuuteni, mutta sen annan hyvillä mielin, sen Roopen tähden. Antaisin kyllä enemmänkin, jos vaan minulla olisi.

VIRVELI. Älkää tupatko minulle ainoata ropoanne. Sydän se on sentään minunkin rinnassani. Kyllä minä tiedän, että haineesti sen itsekin tarvitsette. On niitä tunteita piiskurinkin paidan povessa. Tuossa on rahanne!

VIRVELI. Teidän tähtenne minä teen toivonne mukaan ilman rahojakin.
(Pyyhkii kyyneleen.)

VIRVELI (koettaa päästä entiselleen). Eikös pernaleessa tuolla jo tulekin jahtivouti. Tuleepa hyvinkin, vanginkuljettaja ja Roope kantapäillä. — Pieni karaistus ei tee miestä huonommaksi. (Ottaa ryypyn.) Äh — häh! Tahdotteko tekin, Kaisa muori? Ei pikkunen pillastuta?

KAISA. Minäkö nyt ryyppäisin? En elämässäni! Laittakaas minua nyt istumaan taas!

VIRVELI. Muija-vainajani otti usein naukun, kun närästi taikka hiukasi sydänalaa.

JAHTIVOUTI (tulee Roopen ja vanginkuljettajan seuraamana). Hyvää päivää, Virveli! Terveeks'!

JAHTIVOUTI. Eipä erittäin. Tiedättekö jos pefallningsmanni on jo tullut kylään?

JAHTIVOUTI. Odottakaas sitten niin kauvan, minä menen hakemaan. Istu tuonne tien pohkeelle Roope siksi aikaa. Siinähän on Kaisamuorikin, vanha tuttava sulle. (Menee oikealle.)

VIRVELI (poistuu toiselle puolen, vanginkuljettajan luo). Mene vaan istumaan ja kysymään miten kotona voidaan!

ROOPE (on tullut näyttämölle alakuloisena, pää painuneena. Hän on jalkaraudoissa, vanginvaatteissa ja kantaa myttyään. Menee Kaisan luo, tervehtii häntä ja istuu hänen viereensä. Rupeavat molemmat itkemään).

VIRVELI (vanginkuljettajalle). Pernaleen helläluonteinen miehekseen sekin, tuo Roope. Itkis häntä saakeli, kun kerran on itsensä tuohon tilaan laittanut. — Tahtookos Vinnari vähän sydämmen lämmitystä? Kun on aikaa, niin ryypätään pikkusen.

VIRVELI. Kas nyt tuota, kun itkevät molemmat. Pernaleen ämmä kun siihen jäikin häntä poruttamaan.

VINNARI. Se on ollut niin synkällä mielellä, se Roope, siitä asti kun tuomio julistettiin, ettei ole syönytkään. On istunut vaan kun mykkä, pää käsien välissä. Houruksi olen pelännyt hänen tulevan. — Onkos Virvelillä yhtään navetan takaisia saatavilla?

KAISA. Suotta sinä kokeilet kovaluontoisuutta Roope. Kyllä sinä tiedät, että Hilma ja…

ROOPE (tekeytyy välinpitämättömäksi). Hilma, niin. Mitenkä hän jaksaa?
Olen kuullut, että hänen häitään pitäisi kohta vietettämän.

ROOPE. Tänä päivänä! Hahaha! No niin! Sopiihan se hyvin. He vihitään samaan aikaan kun minä riipun piiskuritolpassa. Sepäs mahtaa olla suuri ilo heille!

KAISA. Roope, Roope! Älä tuomitse Hilmaa! Se kurja on saanut kärsiä yhtäpaljon kun sinäkin. Niin on käynyt kalpeaksi kun kuolema. Tuskin tuntisitkaan häntä enään.

KAISA. Ole nyt jo! Vihoitathan Jumalankin tuollaisilla puheilla. Ilmankin Hilma rukka on yrittänyt mielensä perästä sinun vapauttamistasi, vaikka eihän se paljoakaan ole auttanut, kun ei sen enemmän ymmärrä niitä asioita ja kun rustmestari vielä toimitti hänet pois koko tienoilta.

KAISA. Eipä siinä muukaan auttanut. Kun se ei kerran naimisiin tahtonut mennä, niin piti sitä ainakin poistua ihmisten silmistä täältä kotipuolelta.

KAISA. Se on nyt sellainen ummessa pidettävä asia, jota ei täällä vielä tiedetä. Mutta saa kai sen sanoa sinulle. Siellä näetkös Hilma synnytti lapsensa. Hän tahtoi itse tulla oikeuden eteen todistamaan ja puhumaan sinun puolestasi. Mutta, mitäs raukka! Niin huono hän oli isoja aikoja, että tuskalla hengen kipinä säilyi hänessä.

ROOPE. Mutta mitenkä se naimisjuttu sitten päättyi? Rupesiko Hilma katumaan kauppojaan?

KAISA. Hilmako? Kuinka sinä voit hänestä puhua noin ilkeästi? Häpeä vähän! Sinun tähtesi Hilma perästäkin suostui.

KAISA. Niin juuri. Kun sinun tuomiosi lankesi, ehdotti rustmestari taas naimista ja lupasi sillä ehdolla vielä pelastaa sinut. Lupasi hovissa parantaa asian. Hilma uskoi hänen vakuutustaan ja antoi kuuluttaa itsensä. Mitäpä siinä muutakaan olisi edessään, nuorella tytöllä, joka makasi lapsi-vuoteella. Hän luuli sillä pelastavansa sekä itsensä että sinut.

HILMA (tulee kiihkeästi oikealta. Hän on puolittain hääpuvussa. Hivukset ovat hajalla). Onko se totta mitä kerrottiin? (Pysähtyy äkkiä, kun huomaa Roopen raudoissa.)

HILMA. Ne eivät sitten perästäkään ole sinua vapauttaneet! Tänä päivänä — tällä hetkellä sinä tulet piiskattavaksi?

HILMA. Oh! Kuinka katalasti minua on petetty! (Vaipuu itkien Kaisan ja
Roopen välille.)

KAISA. Hilma kulta, älä nyt itke. Tässä on muitakin ihmisiä. Ne niin katsovat sinuun. Olethan sinä jo itkenyt tarpeeksi. Roopeenkin sellainen vaikuttaa pahasti. Sinun pitäisi häntä lohduttaman ja rohkaiseman. Hänen tilansa on tällä hetkellä kurjempi kuin sinun.

KAISA. Voi, voi! Kuka nyt ehtikin sitä sinulle supattamaan. Olisit saanut olla tietämätön koko asiasta.

HILMA (lakkaa itkemästä). Tietämätönkö? Ei, muori. Jumalan onni, että tästä kerrottiin minulle. — Voi, Roope hyvä! Jos sinä voit minulle anteeksi antaa, niin tee se. Noita rautoja kannat sinä minun tähteni.

HILMA. Purimoa ja minua voittaakseen keksi rustmestari tämän jumalattoman keinon. Hän pelkäsi että meistä tulisi pari. Hän tiesi että minä — rakastan sinua.

KAISA. Sinua on vietelty, kauheasti eksytelty, lapsi raukka. On sitä langennut enkelikin, saati sitten turvaton tyttö.

HILMA. Minä itse olen eksyttänyt itseni kaikkein enemmän. Minä en tiennyt, en ymmärtänyt, että sisaren rakkaudessa piili oudompiakin tunteita. Minä olen syypää. —

ROOPE. Oma syymme ei olisi upottanut meitä näin pitkälle. Mutta loppuhan siitä tulee tästäkin. Kaikki on aikansa tässä maailmassa. Totta Jumal'auta onkin, aikansa kutakin.

ROOPE. En niinkun pitäisi. Rustmestarin on syy tähän kaikkeen. Hänen ansiostaan on Hilma tuossa kurjuuteensa nääntyä. Hänen ansiostaan kannan minä rautoja jaloissani. Hänen ansiostaan olen kohta merkitty elämänijäkseni. Merkitty varkaaksi. (Nousee.) Ymmärrättekö mitä merkitsee, kun rehellinen ihminen saa kantaa varkaan nimeä? Ihmiset osoittavat sormellaan ja ilkovat jo pelkkää lähestymistäkin. Oh! Se on kauheata! Kauheata. Mutta olkoon! Ja tulkoon vielä kahta kauheammaksi tämä elämä! Minun kostoni ei siitä sorru. Se hurjistuu ja eristyy vaan.

HILMA (pakoittaa hellästi Roopea istumaan). Roope! Minä rukoilen sinua, malta mieltäsi. Taivu koetusten alle ja anna anteeksi vihamiehellesi. Minä oikeastaan olen syypää sinun kauheaan kohtaloosi. Minä onneton en tuntenut rakkauttani, ennenkun — ennenkun sinä siitä puhuit. Mutta usko minua Roope! Lapsuutemme muistojen nimessä, usko minua. Se rakkaus on koettanut parantaa kaikki, vaikka se ei ole sille onnistunut. (Nousee.) Nyt se vielä koettaa sovittaakin kaikki, vaikka ei sekään onnistuisi.

TILTA (juoksee oikealta). Sus siunatkoon sitä Hilmaa! Tännekkö se lensikin kesken kaikkea? Kaase kiertää, kun viipperä, päästä pyörällä, ja hakee teitä. Onneksi satuin minä näkemään kamarin ikkunasta minnepäin te juoksitte ja kippasin heti perässä hakemaan.

HILMA. Minä tulen, minä tulen — Roope, lupaa minulle, että tulet heti Purimoon — häätaloon, heti niin pian kun täältä pääset. Kaisa, älkää palatko kotia ilman häntä! Sinun pitää näkemän, Roope, miten rakkaus sovittaa. (Syöksee pois oikealle. Tilta seuraa.)

KAISA. Hyvä Jumala! Mitä se mahtaa aikoa? Jos ei vaan tapahtuisi mitään onnettomuutta!

ROOPE. Hän sovittaa kaikki. Ettekö kuullut mitä hän sanoi! Hän sovittaa kaikki!

KAISA. Niin, niin! Kyllä se niin sanoi. Siksipä minä pelkäänkin. Voi, voi! Minä pelkään uusia onnettomuuksia.

RÖYHIÖ. Täällähän se jo näkyy olevan odottamassa selkäsaunaansa, tuo hevosen varas. Ha, ha, ha.

KAISA. Paholainenko sinuakin, veulosuuta joka paikkaan traksii.
Pysyisit kerrankin poissa ihmisviljoilta, senkin — veulosuu.

RÖYHIÖ. Siksipä tulinkin täältä hyvyyttä noutamaan. Onhan se terveelliseksi opiksi, kun näkee lähimmäisensä saavan pikkusen satikutia pahoista töistään. Ha, ha, ha!

2:NEN MIES. Älkää menkö muori syhymättä saunaan. Ei sen pojan kanssa kukaan kestä, niinkauvan kun suukopu auttaa.

RÖYHIÖ. Kylläpäs sinä nyt olet oikeen maata myöden Roope rukka. Ei se juuri ole sinun tapaistasi. Mutta joka itsensä alentaa, se yletään. (Kyläläiset nauravat.) Tampereen markkinoiltakos sinä olet ostanut nuot sukkanauhasi? Häh!

VIRVELI. Älä härnää liiaksi! Jahka ne sukkanauhat riisutaan, niin taitaa sinun periä käpälämäki.

NIMISMIES (tulee. Häntä seuraa joukko hääväkeä. Hän asettuu etunäyttämölle. Kansa ympäröitsee häntä. Sill'aikaa Jahtivouti, Vanginkuljettaja ja Virveli riisuvat Roopen ja sitovat tolppaan). Koska Roope Matinpoika Korpela viimme pääsiäistä vastaan yöllä Purimon talosta on varastanut yhden suotin valakka hevosen ja rikoksestaan kiinni saatuna vedetty kihlakunnan oikeuden tutkittavaksi, ja koska hän mainitussa oikeudessa on havaittu täydellisesti syypääksi yllämainittuun varkauteen, on kihlakunnan oikeus tuominnut hänet Roope Matinpoika Korpelan, saamaan ensikertaisesta varkaudesta kahdeksan paria raippa vitsoja, kolme lyöntiä kullakin parilla, joka toimitus nyt tulee tällä paikalla tapahtumaan, asianomaiselle rangaistukseksi ja yleisölle varoitukseksi. (Ottaa kellonsa ja menee seisomaan tolpan juurelle.) Toimitus saa alkaa!

VIIDES NÄYTÖS.

Purimon sali, joka on sisustettu herraskuosiin, vaikka raskaasti ja kömpelösti. Peräseinällä, sohvan yläpuolella, kirjaimet H. P. ja T. G. — Oikealla puolen tuoleilla istuu isäntiä ja emäntiä jäykissä asemissa! Naisilla on krinuliivit. Vasemmalla puolen istuu herrasväkeä sohvilla ja tuolilla. Esiripun noustessa herrasväki juo kahvia. Talonpojille tarjotaan sitä parast'aikaa. Nimismies istuu sohvan kulmassa lähinnä sohvan reunaa. Ylioppilas tuolilla hänen vieressään. Kirkkoherska ja lukkari peräsohvalla. — Katajan hakoja lattialla.

YLIOPPILAS. Totta kyllä. Toisinaan ne ovat hyvin inhottavia, varsinkin äskeisessä tapauksessa. (Jatkavat keskustelua.)

1:NEN EMÄNTÄ (koettaa toisen emännän länninkiä). Kas kun minä luulin, voi hyvänen aika, kuinka sitä erehtyy, kun minä luulin, että emännän länninki oli paramattoa.

1:NEN EMÄNTÄ. Niin aina. Kyllä minä sen nyt jo näen. On sillä sentään vähän eroa. Minun on oikein täyttä paramattoa.

2:NEN EMÄNTÄ. Niin näkyy. Mutta tämän morsiamen länninki vasta muhkea mahtaa olla. Se on oikein kaupungissa tehty.

1:NEN EMÄNTÄ. Niin. Se onkin kai tehty tuohon uuteen herrasväen tyyliin. Mutta ei sitä sentään niin sopisi treiskailla talonpoikaisen ihmisen, vaikka onkin rouvaksi pääsevinään.

1:NEN NEITI. On. Kyllä hän on kaunis. Mutta kaikkien enin miellyttää minua hänen varmuutensa ja reippautensa. Hän näyttää niin voimakkaalta ja miehekkäältä.

3:MAS NEITI. Kaikkia vielä! Jos hänellä on vähän ryhtiä, niin on hän sen saanut sotaväessä. Ja hänen kauneuteensa on sekoitettu niin paljon raakuutta, että hän on melkein vastenmielinen.

2:NEN NEITI. Vastenmielinen? Hän on ehdottomasti pitäjämme komein herra. Minä olen aina ihaillut häntä. Ja niin tekevät kaikki naiset. Sinä taidat olla ainoa poikkeus.

1:NEN NEITI. Usko sinä Klaaraa. Kerrottiinpa viimme vuonna, että sinä olit hyvin ystävällisellä kannalla rustmestarin kanssa.

2:NEN NEITI. Ai, ai! Se on totta. Kuule! Etkös muista miten kerran sanoit, että hän on oikeen miesten esikuva.

1:NEN NEITI. Niin, niin. Se oli siihen aikaan. Mutta nyt taitaa olla pikkusen mustasukkaisuuden sekoitusta tuo vastenmielisyys. Hahaha!

1:NEN EMÄNTÄ. Niin juuri. On sekin mukavaa, ett'ei ole oikeata emäntää tällaisissa pitokomennoissa.

2:NEN EMÄNTÄ. Niin. Kun kerran on omaisia. Se rustmestarin sisarhan olisi ollut juuri omiansa. Kun kerran oli täällä ja laatusteli koko viimme talvenkin, niin olisi sitä nytkin voinut tulla.

1:NEN EMÄNTÄ. Olis mar' hyvinkin. Mutta kun kerrotaan että Hilma olisi ollut pikkusiin päin silloin, kun matkusti sinne Tyrvääsen, ja että se kamprelska nyt hoitaa sitä lasta siellä.

2:NEN EMÄNTÄ. Älkää hyvä ihminen! No, voi mun päiviäni! En minä ole kuullutkaan. (Jatkavat keskustelua.)

2:NEN ISÄNTÄ. Ja niinkun se isäntä vainaja oli tyystä ja koittavainen. Mutta pojasta polvenmuute, sanotaan.

1:NEN ISÄNTÄ. Kun isäntä ja emäntä yht'äkkiä muuttuvat herraslaakaisiksi, niin tietäähän sen, ett'ei siitä hyvää koidu.

Kamarin ovet perällä avataan. Ensin tulee Kirkkoherra ja asettuu paikoilleen perällä sohvan eteen. Sitten seuraa teltan kantajat, jotka asettuvat kirkkoherran eteen ja nostavat teltan. Sitten tulee morsiuspari, joita seuraa kaksi morsiuspiikaa ja kaksi sulhaspoikaa. Hääväki on noussut seisalleen.

KIRKKOHERRA. Rakkaat ystävät, Teofilus Grön ja myös Hilma Katariina Purimo, teidän pitää tässä visusti tietämän, että Jumala itse on aviokäskyn säätänyt, ja on pannut miehen vaimon pääksi, että hänen pitää oleman sen esimiehenä ja hallitseman häntä parhaaksensa Jumalan pelvossa, häntä rakastaman ja kunniassa pitämän, usein hänen heikkouttansa kärsimän, ja antaman niinkun pyhä Pietari sanoo, vaimolliselle astialle niinkun heikommalle, hänen kunniansa.

Samalla muotoa pitää myös vaimon kuuleman miestänsä, rakastaman häntä, päänänsä ja esimiehenänsä pitämän, ajatteleman että hän miehen apulaiseksi luotu on. Hänen pitää kaiketi itsensä niin käyttämän, että hän miehellensä kelpaisi, jolle hän on apulaiseksi annettu. Päältä iskein: miehen ja vaimon pitää keskenänsä toinen toistansa rakastaman, ja vielä enemmän kun isää ja äitiä. Niin heidän avioliittonsa pitää oleman onnellisen ja autuaallisen, jonka me myös kaikki yhteisesti tälle pariskunnalle sydämmestämme toivotamme. Amen.

Minä kysyn sinulta Teofilus Grön, Jumalan seurakunnan läsnäollessa, jos sinä tahdot ottaa tämän ihmisen Hilma Katariina Purimon aviovaimokses, ja rakastaa häntä myötä- ja vastoinkäymisessä?

KIRKKOHERRA. Minä kysyn sinulta Hilma Katariina Purimo Jumalan seurakunnan läsnä ollessa, jos sinä tahdot ottaa tämän miehen Teofilus Grön'in aviomiehekses, ja rakastaa häntä myötä- ja vastoinkäymisessä?

KIRKKOHERRA. Ajattele, ennen kun vastaat. (Painavammin.) Minä kysyn sinulta Hilma Katariina Purimo, Jumalan seurakunnan läsnä ollessa, jos sinä tahdot ottaa tämän miehen Teofilus Grönin aviomiehekses, ja rakastaa häntä myötä- ja vastoin-käymisessä?

KIRKKOHERRA. Morsian on kieltäytynyt. Vihkimis-toimituksesta ei siis tule mitään.

(Teltan kantajat laskevat silkin alas. Hääväessä vilkkaita kuiskailemista. Alkavat vähitellen poistua.)

YLIOPPILAS (menee Hilman luo ja ottaa häntä kädestä). Minä kunnioitan teidän rohkeuttanne ja uljuuttanne. Sellaisella teolla mahtaa olla vankat syyt tukenaan. Koettakaa nyt rauhoittua. Te näytätte niin kiihkoiselta. (Menee nimismiehen kanssa jutellen.)

KIRKKOHERRA (Hilmalle). Te menettelitte omituisella tavalla. — Te olette pilkannut Herran pyhittämää toimitusta. Rukoilkaa Jumalalta anteeksi syntiänne, saadaksenne rauhan omalle tunnollenne. Punnitkaa katuvaisella sydämmellä rikoksenne painoa. (Menee.)

1:NEN NEITI. Tämähän nyt vasta oli skandaali. Hyi tuommoista! Mikä hän on olevinaan, kun kehtaakin.

2:NEN NEITI. Mitäs häpyä tuollaisilla on! Se on ihan hirmuinen skandaali rustmestarille.

3:MAS NEITI. Tuo tuossa ei näy pitävän rustmestaria niin kauniina ja miehekkäänä kun moniaat. Hahaha!

2:NEN NEITI. Lähdetään pois jo! Mitä täällä enää on tekemistä, (menevät puhellen.)

2:NEN EMÄNTÄ. Sanos muuta! Olisi tuota varten huonompikin tepsinyt. (Niiaavat ovella ja menevät.)

2:NEN ISÄNTÄ. Mitäpäs täällä. Kuivalta tää tuntuu parilla kahvikuppusella. Olis sitä aarakkipunssi- tai totiklasi pitänyt saada huulilleen.

3:MAS ISÄNTÄ. Pois kai pitää. Eihän ne pidot parane, jos ei vieraat vähene.

1:NEN ISÄNTÄ (yskäsee ja menee Hilman luo). Hyvästi nyt ja kiitoksia paljon! Parhain se taitaa näin olla. Ainakin talon puolesta. Hyvästi!

3:MAS ISÄNTÄ. Hyvästi vaan! Sinussa on isävainaajasi yksipäisyyttä. Se oli Tuomas vainaajakin sellainen. (Menevät.)

GRÖN (tulee kamarista. Näkee Hilman, kohottaa nyrkkiänsä ja aikoo syöksyä Hilmaan käsiksi, mutta malttuu ja seisoo hetken tuijottamassa häneen. Alkaa kävellä kiivaasti edestakaisin. Vetää kiinni jonkun oven joka on jäänyt raolleen. Pysähtyy Hilman eteen). Katala! (Hilma säikähtää. Nousee ja aikoo mennä.) Pysy paikoillasi! Piruko sinua riivasi tuollaiseen tekoon? Tiedätkös, että olet häväissyt minut, saattanut minut koko pitäjän pilkaksi? Tiedätkös sen?

HILMA. Minä pidin sanani teille, niin kun tekin piditte sananne minulle. Lupasitte vapauttaa Roopen, ettekä kuitenkaan…

GRÖN. Vaikene! — Jos heti paikalla puhuttelet kirkkoherraa ja korjaat erehdyksesi —

GRÖN. Luuletko sinä noin helposti pääseväsi? Luuletko sinä kaikki loppuvan siihen, että sinä kiellät? Etkö sinä käsitä, ett'en minä voi jäädä tällaiseen asemaan. Ymmärrätkö, että minä vaadin ja minun pitää saada sinulta hyvikettä.

GRÖN (survaisee hänet takaisin.) Kirottu rutale! — Sinä et hiisku paikaltakaan, jos et lupaa puhutella kirkkoherraa.

GRÖN. Ihminen! Ajattele mitä sinä puhut! Sinä et tunne minua tarpeeksi.
Sinä et tiedä mitä minä voisin tehdä.

HILMA. Voikaa te mitä tahdotte. Minä en enään pelkää teitä. Minä olen tehnyt päätökseni.

GRÖN. Minä julistan koko hääseuralle, että sinulla on lapsi minun kanssani.

HILMA. Tehkää se jos uskallatte. Sitä enemmän ne teitä halveksivat, kun minä sittenkin teidät hylkäsin.

GRÖN. Älä kiihoita minua äärimmäisiin asti. Minä olen siinä tilassa, jossa ihminen voi tehdä mitä tahansa. — Kirkkoherra on ehkä vielä täällä. Sano heti hänelle, että olit sairas, ett'et tietänyt mitä teit.

HILMA. Ennen olen ollut sairas, mutta en nyt enään. Ennen pelkäsin teitä maineeni tähden ja Roopen tähden. Nyt minä olen päässyt niistä houreista. Roope on kärsinyt rangaistuksensa ja minun maineeni puhdistuu, kun kaikki asiat selvenevät. Silloin ihmiset ymmärtävät minua. Ettekö näe, että olen teille kiitollinen, jos te itse paljastatte kaikki.

GRÖN. Jumalauta, minä vannon, että sinä tulet minun kanssani vihityksi. Tai jos et sitä tahdo, niin lastasi et sinä enään ikinä näe. Sen minä piiloitan sinulta ijäksi päiväksi.

HILMA. Minä aavistin, että te senkin tekisitte. Ja sentähden Kalle ja
Miina kaksi tuntia takaperin ajoivat Tyrvääsen.

GRÖN (hillitysti). Minä en tarkoittanut mitä sanoin. — (Muuttuu rukoilevaksi.) Ajattele sitä häpeätä, jonka äsken sain kärsiä, ajattele minun loukattua rakkauttani, ajattele —

GRÖN. Ei, Hilma! — Älä syytä minua tällä hetkellä. Jos minä en koskaan ennen olekaan sinua rakastanut, niin nyt minä sen teen. Tällä hetkellä minä rakastan sinua, minä tunnen sen, rakastan niin totta kun —

GRÖN. Sinä et ole koskaan minua ymmärtänyt, etkä koskaan tahtonut minua ymmärtää. Enkö minä rakastaisi sinua, lapseni äitiä?

HILMA. Älkää puhuko minun lapsestani. Se ei koskaan saa tietääkään, että sillä on konna isänä.

GRÖN. No hyvä! Tallaa vaan jalkojesi alle minun tunteitani. Tee se, mutta kärsi myöskin seuraukset. Koska sinä et usko minun rakkauttani, etkä taivu minun rukouksistani, niin kuulehan sitten tehokkaampia syitä. Minun asiani ovat joutuneet rappiolle ja minä olen perikadossa jos en saa niitä korjatuiksi. Ymmärrätkö — perikadossa! — Jos sen ymmärrät, niin ymmärrät myös, että minä olen pakoitettu käyttämään kaikkia keinoja saadakseni ne asemilleen taas. Ja minä käytänkin niitä. Ole varma siitä! Minä taistelen äärimmäisyyksiin saakka päämääräni saavuttamiseksi. Ja jos sinä edes osaksikaan aavistaisit, mitä kaikkea minun kaltaiseni mies voi, kun hän puolustaa omia elinehtojaan, niin et sinä noin uhalla asettuisi minua vastaan. (Roope ja Kaisa tulevat ulkoa.) — Minä sanon sinulle viimmeisen kerran: peruuta päätöksesi! Anna vihkiä itsesi! Jos et sitä tee, niin täytyy minun poistaa sinut tieltäni. — Sinun jälkeesi perii lapsesi sinut ja minä perin lapseni.

GRÖN. Minä saatoin Roopen varkaaksi, minä voin saattaa sinutkin — itsemurhaajaksi.

GRÖN. Perkele! Ne eivät ole paljaita uhkauksia. Totta Jumal'auta, minä tulen myöskin täyttämään ne.

GRÖN. Haah! (Saa suonenvedon tapaisen raivokohtauksen ja hyökkää kiinni
Hilman kurkkuun.) Helvetin portto!

GRÖN. Mitä sinulla on täällä tekemistä? Pois varas minun huoneestani!
Pois!

HILMA (juoksee väliin). Roope! Jumalan tähden — älä saata itseäsi onnettomaksi.

ROOPE. Se sana teidän suustanne maksaisi teille henkenne jos käyttäisin rehellisyyttä, mutta minä tiedän, että pirullisuus on teille tehokkaampi palkka kuin rehellisyys. Ymmärrättekö, että minä olen pirullinen, kun en tapa teitä ja päästä teitä kärsimästä tuskia, tuskia sellaisia, että itse piiskuritolppakin joutuisi häpeään. — Huomaatko, konna, että olet takertunut omaan punomaasi! Hilma, sinä olet kostanut minunkin puolestani.

HILMA (vetää Roopen syrjään). Kostanut kyllä — mutta olenko myöskin sovittanut!

GRÖN. Korjaa huostaasi tuo kirjavaselkäinen hevoshuijari. Hän on väkivallalla tunkeutunut minun huoneisiini, solvaissut minua ja uhannut minun henkeäni. Hän on vaarallinen ihmisten turvallisuudelle, jos hän saa olla vapaajalassa. Toimita hänet heti paikalla pois — ainakin tästä talosta. (Aikoo mennä.)

ROOPE (hypähtää Grönin tielle). Herra Krööni! Ei ole hoppu hyväksi, eikä kiire kunniaksi. Meidän välimme ei ole vielä ihan selvillä.

KAISA. Niin, niin. Murhayritys se oli. Rustmestari olisi kuristanut
Hilman, ellei —

YLIOPPILAS. Parhaana pidätte, jos ette sekaannu asiaan tällä kertaa.
Kaikki on totta. Sen minä voin todistaa.

ROOPE. Hilman sukulaisena syytän minä rustmestaria holhous-toimensa väärin käyttämisestä. Niin, herra Krööni! Minä syytän teitä varkaudesta. Minä tahdon koettaa onko oikeus teille yhtä armelias, kun se oli minulle ankara. — Herra vallesmanni! Te olette ennenkin muistanut velvollisuutenne, ehk'ette nytkään sitä unhota.

ROOPE. Säästäkää tuonnemmaksi nästinokkaisuutenne! Nyt ei ole siihen
aikaa. — (Kuuluu ääniä viereisestä huoneesta.) — Kuuletteko?
Tiedättekö mitä väkeä tuolla on? Ne ovat teidän häävieraitanne.
Tahdotteko, että minä kaikkien heidän kuullensa uudistan kanteeni?

HILMA (on juossut ovelle). Hyvät vieraat! Olkaa niin hyvät ja odottakaa pari minuuttia! (Menee rustmestarin luo.) Jos heti paikalla lähdette Purimosta ja eroatte holhoja-toimestanne, ettekä koskaan enää palaa meille, niin menkää — syyttömänä. (Kuiskaa.) Joku on äidiltä pyytänyt anteeksi antoa — isälle.

ROOPE. Olkoon niin, koska Hilma tahtoo. Rustmestari menköön vapaana syytöksestä, mutta ei syyllisyydestä. Se seuratkoon teitä kaikkialla, joka paikassa. Se olkoon takeena, että täytätte Hilman toiveet.

HILMA. Älkää kysykö syitä! Minä pelkään, että ne kadottaisivat arvonsa, jos ne paljastaisin.

NIMISMIES (Grönille). Taitaa olla parasta, että alistut ja suostut kohtaloosi.

GRÖN. Kohtalooni! (Katsoo Hilmaan. Astuu askelen häntä kohti ja aikoo puhua.)

GRÖN (jyrkästi nimismiehelle). Mennään! (Menee. Nimismies ja ylioppilas seuraavat.)

TILTA (tulee ulko-ovesta kantaen kolmihaaraista kynttilä-jalkaa, sytytetyillä kynttilöillä).

ROOPE (synkästi.) Olisitko tahtonut kuulla jatkoa siihen: "eläköön morsian!"

HILMA. Miksi katkeroitut tuosta? Tällä hetkellä on se minun vapauteni riemuhuuto. Ja semmoisena se pysyköön, jos Jumala tahtoo. Minunlaiselleni ei kuulu: "eläköön morsian!"

KAISA. Nuorten mieli, lyhyt mieli. Ikä kasvaa, mieli muuttuu. — Näin hyvin, toisin paremmin. Toisin ehkä huonommasti. Muistakaa se!

KAISA (ottaa Roopen kädestä). Muista Roope, että ystävyys kärsimyksen jaloissa on enempi kun rakkaus menestyksen sylissä.

ROOPE (ojentaa kätensä Hilmalle). Ystävyys ja rakkaus! Valhetta olisi totuus, jos en niitä tunnustaisi.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK PURIMOSSA: VIISINÄYTÖKSINEN NÄYTELMÄ ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org . If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate .

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org .

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.