"PATER PAULUS"

Ilmasta temmattu ivailu yhdessä näytöksessä

Kirj.

YRJÖ WEIJOLA

Kustannusosakeyhtiö Otava
Helsinki

1896.

HENKILÖT :

MARKIISI.
HOVIMESTARI.
COLOMBINA. hänen tyttärensä.
LAKEIJA.
"PATEE PAULUS", narri.
Häävieraita.

Pihamaa. Vasemmalla hovimestarin asunto, perällä aituus, portti ja puisto. Oikealla päärakennuksen sivukäytävän portaat.

Ensi kohtaus.

Lakeija. Narri.

LAKEIJA (On aamuyö. Lakeija laulaa Colombinan ikkunan alla säestäen lauluaan kitaralla. Narri kuuntelee salaa puistosta.)

NARRI (Juoksee nauraen esille. Matkii.)
La-aula, laula, laula sa!

(Nauraa.)

LAKEIJA (Vihoissaan.)
Sä onneton, sä mitä täällä teet?
Sen kyllä kostan sulle!

NARRI.
Kosta vaan,
Jos uskallat!

LAKEIJA.
Ja miks'en uskaltaisi!
Sä miksi mua, narri, häiritset?
Sen vielä maksaa saat!

NARRI.
Se totta kai
ei paljon maksane, sen maksan kohta.

(Repii lakistaan tiuvun.)

Tuoss' ompi tiuku, sido lakkihis,
ja laula armaallesi edelleen!

LAKEIJA.
Sen koira, mua pilkkaat vielä,
sun vaikka täysin täytyis ymmärtää,
ett' armosta en hirtä sua kohta.
Sä, narri, uskallat, sä uskallat
mua häiritä, kun armaalleni laulan!

NARRI.
Sun armaallesi laulat? Tuoko noita?

LAKEIJA (Hyökkää narrin päälle, viskaa hänet maahan.)
Nuo sanat maksaa saat, nyt en sua päästä,
mä sinut kuristan kuin pihtiin rotan!

NARRI.
Oi auttakaa!

LAKEIJA.
Jos armoa sä pyydät,
niin helpotan.

NARRI.
En pyydä. Auttakaa!

LAKEIJA.
Sun hukka perii!

Toinen kohtaus.

Edelliset. Hovimestari.

HOVIMESTARI (Syöksyy huoneestaan.)
Mik' on? Mik' on täällä?

LAKEIJA.
Mä narrin kuristan!

NARRI.
Hän tappaa mun!
Oi auta!

HOVIMESTARI.
Mitä on hän tehnyt?
Sä hänet kautta pyhimysten päästä!
Jos herramme tään jutun kuulla saa,
niin hukka meidät perii.

LAKEIJA.
Kuulkoon vaan!
En helpota! Mua loukannut on narri.

HOVIMESTARI (Pelastaa narrin.)
Sun täytyy helpottaa!

LAKEIJA.
No tällä kertaa
mä sulle narri vielä anteeks' annan.
Nyt korjaa luusi, senkin irvisuu!

NARRI. (Nousee vaivaloisesti.)
Nää luuni sanoit? Nytpä tuntuu siltä,
kuin ehjää luuta mull' ei oisikaan!

HOVIMESTARI (Lakeijalle.)
Sä häntä löit. Hän mitä sulle teki?

LAKEIJA.
Mä tässä lauloin sinun tyttärelles,
kuin ehkä kuulit — — —

HOVIMESTARI.
Sinäkö se olit,
mä luulin pahaa unta näkeväni.

NARRI (Nauraa.)

LAKEIJA.
Suus kiinni, narri. (Hovimestarille.) Tyttärelles lauloin,
mä kauvan olen häntä katsellut,
hän mua sangen miellyttää.

NARRI.
Tuo noita!

LAKEIJA.
Taas paisuu sappeni, nyt korjaa luusi!

HOVIMESTARI.
Nyt lähde, taikka suutun minäkin!

NARRI.
Vai siltä tuntuu? Voinhan mennä sitten.
On narreja tääll' ilman muakin!

(Menee puistoon, kuuntelee salaa miesten keskustelua.)

Kolmas kohtaus.

Lakeija. Hovimestari.

HOVIMESTARI.
Ja kaikkia ne suosii ihmiset
kuin narrejakin! Tuokin irvihammas
on päässyt meidän herran suosioon.

LAKEIJA.
No sanos muuta!

HOVIMESTARI.
Kerran markkinoilla
sai herra nähdä narriraukan tuon
ja tänne toi. Nyt usein iltaan myöhään
hän narrin kaskuja vaan kuuntelee.
Hän väittää niitä sangen viisahiksi,
mut miten lienee, minust' on ne tyhmät.

LAKEIJA.
Niin minustakin on, sä totta puhut.
Jo nimensäkin ompi pähkähullu!
Mi miehen nimi ompi "Pater Paulus"?
Se mitä merkitsee?

HOVIMESTARI.
En ymmärrä! —
Mut mitä täällä näin sä varhain teet?
Sä sanoit laulaneesi? Niinkö oli?

LAKEIJA.
Niin. — Lauloin hiukan sinun tyttärelles.
Mä häntä kauvan olen katsellut,
hän mua miellyttää. Hän tosin ei oo nuori,
mut viehättävä on hän sekä viisas.

HOVIMESTARI.
Vai niinkö tuumit. Taidat rakastaa?

LAKEIJA.
En sitä kieltää voi.

HOVIMESTARI.
Ja mitä aijot?

LAKEIJA.
Sä arvaathan sen itse. Onnellinen
mä oisin, jos hän suostuis ottamaan
mun mieheksensä; hänen olet isä,
mun sulta tulee häntä ensin pyytää.

HOVIMESTARI.
Sä oothan pulska mies. Sun sukus tosin
ei ole suuri, mutta olethan
sä suuren herran palvelija, myöskin
sull' lienee rahaa.

LAKEIJA.
Ompa sitäkin!

HOVIMESTARI.
No kuinka paljon?

LAKEIJA.
Sata kultarahaa.

HOVIMESTARI.
Se vähän on. Ei vaimos elä sillä,
hän on mun tyttäreni, minun, minun,
ja minä olen — — —

LAKEIJA.
Hovimestari!
Siis miksi ylpeilet? No tyttös tänne!
Siis lyödään kättä!

HOVIMESTARI.
Mietin hiukan vielä!

LAKEIJA.
Se mitä enää auttaa asiassa?
No tuohon käteen siis, no — anna pois!

HOVIMESTARI.
En tiedä oikein, hiukan epäilen.
Sä olet köyhä.

LAKEIJA.
Aivan kyllin rikas!

HOVIMESTARI (Epäröiden.)
No — sama se!

LAKEIJA.
Oi kiitos, kiitos, kiitos!
Ja koska häät?

HOVIMESTARI.
No vaikka tänään jo,
jos tyttö suostuu.

LAKEIJA.
Olen siitä varma!
Hän kyllä suostuu.

NARRI (Puistosta.)
Tietysti hän suostuu!

HOVIMESTARI.
No astu sisään! Maljasi mä juon,
mun vävypoikani!

LAKEIJA.
Oi kiitos, kiitos!

(Lähtevät taloa kohti.)

HOVIMESTARI (Matkalla.)
Ai kuulehan! Mä kaikki kysyin sulta,
mut yhden unhotin. No vähät siitä!
Sä ootko kunnon mies?

LAKEIJA.
Voit olla varma.

(Menevät sisään, päivä alkaa valjeta.)

Neljäs kohtaus.

Narri.

NARRI (Tulee puistosta, istuutuu portaille.)
La-aula, laula, laula sa!

(Nauraa.)

Niin ihmeen hullunkurista on tää,
ja samalla niin perin surullista,
mut en voi sentään olla nauramatta.

(Nauraa.)

Tuo Colombina!

(Nauraa.)

Colombina?

(Nauraa.)

Tuo!

(Nauraa.)

Saa tänään vihdoin miehen!

(Nauraa.)

Colombina!
Niin, voihan tälle nauraa kamalasti!
Mut voisi itkeäkin. — Hän on kunnon mies
tuo lakeija, mä suren häntä vaan!
Mä luulen, että syntyy aika läiske
jo tänä iltana, jos päivällä on häät.

(Nauraa.)

Nyt nauroin taas! Ei sovi nauru tässä,
on miehen onnesta nyt kysymys,
on onnettuutta koitettava välttää.
Mut miten? Miten narri sitä voisi?

(Miettii.)

No miksei sentään!

Lasna ollessani
mun isä lausui mulle juuri näin:
"Oi rakas lapsi, sull' on narrin lahjat!
Mut lahjoja ne ovat nekin myös!
Sait viisaan pään ja kyttyrän, siis tiedä,
et muuksi kelpaa sä kuin narriksi,
sä vaikka oisit kuinka rikkiviisas
ja kuinka oppinut. Sull' ompi kyttyrä,
ja sitä, sitä katsoo elämä
ja miettii katsoissaan, kas tuoss' on narri.
Siis pidä hyvänäsi kyttyrä
ja ole narri, ällös häpeä,
jos maailmakin nauraa, pilkkaa sua.
Voit saada hyvää aikaan narrinakin."

Niin lausui isäni, ja nyt, nyt olen narri!
Mut oikein jos mä tunnen ammattini,
voin näinkin lähimmäistä hyödyttää,
jos tahdon hyödyttää.

Juur vasta solvas
mua lakeija. Mun tulis ehkä kostaa?
Jos oisin tavallinen ihminen,
niin kyllä kostaisin, mut olen narri!
Ei sovi minun arvolleni kosto,
siks' olen liian hyvä!

Toimeen siis!
Oi armahani, sulo Colombina!

(Nauraa.)

Et sulhoasi saa, mä takaan sen!
Mut neitsyenä (nauraa) vielä maata saat
sä toiset vuotta kolmekymmentä!
Oi armas Colombina, Colombina!

(Lähtee.)

Viides kohtaus.

Hovimestari. Lakeija.

(Tulevat talosta.)

HOVIMESTARI.
Hän suostui heti kohta, omituista!
En tiennyt lainkaan, että tyttäreni
sua rakastais.

LAKEIJA.
Vai et?

HOVIMESTARI.
En tottamaar!
Mut vähät siitä, nyt on juttu selvä,
häät vietetään jo tänään.

LAKEIJA.
Minä lähden
nyt kohta ostoksille, ostan viiniä.

HOVIMESTARI.
Se oisi tarpeetonta!

LAKEIJA.
Mikä? Viinikö?

HOVIMESTARI.
Ei, ostaminen oisi tarpeetonta.
Tääll' onhan oma viinikellari,
ei herra laske, kuinka monta siellä
on pulloa.

LAKEIJA.
En siihen suostu, en.
Ei sovi se.

HOVIMESTARI.
Ei sovi se? No miks'ei?

LAKEIJA.
En, en, en tahdo häitäni mä tahrata!

HOVIMESTARI.
Vai niin! Sä olet kovin nuori vielä!
Maailma kyllä neuvoo säästämään!
En tahdo kieltää sua ostamasta.
Voit ostaa, jos niin tahdot. — Vanhempana
ja kokeneempana sua neuvoin vaan.

LAKEIJA.
Kai lienee kysyttävä morsiolta,
hän mitä tahtoo häihin ostettavan.

HOVIMESTARI.
Voi olla viisainta, voi olla viisainta.
Mä muuten pelkään hänen suuttuvan,
kas hän on hiukan — — —

LAKEIJA.
Mitä on hän hiukan?

HOVIMESTARI.
Ei mitään. Siivo on hän, myöntyväinen,
sen vielä näet!

LAKEIJA.
Sen mä kyllä uskon. —
Mut pyydä häntä ulos meidän luo,
niin saamme neuvotella.

HOVIMESTARI.
Pyydän heti.

(Menee sisään.)

LAKEIJA (Itsekseen.)
En koskaan aavistaakaan saattanut,
näin onnellinen että voisin olla.
Ja onneni on kaksinkertainen,
kun ajattelen, että kauvan, kauvan
se kestää.

(Katselee pukuaan.)

Ihmeellistä, ihmeellistä!
Mä köyhän kyntömiehen köyhä poika,
mä tulen kaukaa sydänmaasta tänne,
tään näen loiston, näen ihanuuden,
tää minut sokaisee. Tää on kuin unta,
en tätä käsitä. Mä myöskin nyt
oon yhtä kauniit, pulskat vaatteet saanut
kuin muut, ja kaunis, kaunis Colombina
on tänään mun. Oi onnea, en moista
ois ansainnut.

HOVIMESTARI (Tulee.)
Hän tulee kohta,
Mun tyttäreni.

Kuudes kohtaus.

Edelliset. Colombina. Edelliset. Colombina.

COLOMBINA (Tulee.)
Isä kertoi mulle,
te että tahdotte mua tavata.

LAKEIJA (Hämillään.)
Niin lausuin kyllä, kysyn neuvoa,
mit' tahdotte, mä että ostan häihin?

COLOMBINA.
Te ostatte vaan viiniä ja hiukan
myös hedelmiä.

LAKEIJA.
Kernaasti sen teen.
Kai Bordeaux'ta?

COLOMBINA.
Ei, mutta Margaux'ta.

LAKEIJA.
Ja luumuja?

COLOMBINA.
Ei, mutta daadeleja!

LAKEIJA.
Ja Oportoa?

COLOMBINA.

Ei, vaan Madeiraa!

LAKEIJA.
Teen niinkuin käskette! Mä lähden kohta!
Mut sallikaa, mä kättä suutelen.

(Tarttuu Colombinaa oikeaan käteen; tämä vetää sen pois ja tarjoo
vasemman.)

COLOMBINA.
Nyt teistä eroan mä — häihin saakka.

(Lähtee.)

Seitsemäs kohtaus.

Lakeija. Hovimestari.

LAKEIJA (Hovimestarille.)
Nyt näet, kuinka vallan mainiosti
me yhteen sovimme.

HOVIMESTARI.
Se totta on! —
Mut miettikäämme hetki vielä häitä.
Mä hankin ruokaa, sinä viinit
ja hedelmiä. — Myöskin hupia ois tarvis.
Mut pyytäkäämme "Pater Paulus" häihin,
hän ompi joskus sangen sukkela,
hän voisi vieraitamme hauskutella.

LAKEIJA.
Se sopii mainiosti! Joutuin vaan
nyt ostoksille! Sinä lähdet varmaan
jo kutsumahan häihin vieraita.

HOVIMESTARI.
Mä voinhan lähteä. Jos tapaan narrin,
niin kutsun hänetkin.

(Lähtevät.)

Kahdeksas kohtaus.

Narri. Markiisi.

(Tulevat puistosta.)

NARRI.
Ol' onni, että teidät tapasin,
mun jalo herrani.

MARKIISI.
Vai niinkö luulet?
Mä siis oon sua varten olemassa.
Mä luulin aina, että ois päinvastoin.

NARRI.
Niin luulin minäkin, mut erehdyin.
Nyt huomaan, että teistäkin myös joskus
voi olla hyötyä.

MARKIISI (Nauraen.)
Sä pistelet!
En suutu sentään, sinut ymmärrän,
sä olet narri!

NARRI.
Kernaasti sit' olen
sen silmissä, ken mua ymmärtää. —
Kun narrin sanat koskee arkaan paikkaan,
hän niitä sentään uskoo! Eikö niin?

MARKIISI (Hymyilee myöntävästi.)
Saan sulta paljon kuulla, jot' en sallis
mä toisen mulle lausua.

NARRI.
Sen uskon,
mut varokaa, se ettei tule siitä,
mä että olen ainoastaan — narri.

Mut asiaan. Mä olen köyhä mies,
ja köyhän miehen suurin synti on,
hän että myöskin, ihmeellistä kyllä,
voi rahaa tarvita. Niin hävytöntä!
Maailma sit' ei anteeks' antaa voi!
Mut ehkä te? Siis mulle lainatkaa
noin kultarahaa kymmenen, ei muuta.

MARKIISI (Nauraen.)
Mut voiko narrihin nyt myöskin luottaa?

NARRI.
Voi luottaa, velkani mä silloin maksan,
kun tääkin narri on niin onnellinen,
hän että viran saapi valtiolta.

MARKIISI.
Tuoss' ompi rahat; mitä niillä teet?

NARRI.
Teen paljon niillä. Niillä aijon ostaa
mä sydämmen.

MARKIISI.
Taas pilan laskit,
niin vähällä et sydämmiä osta!

NARRI.
Se totta on, ett' taksa vaihtelee.
Mut viekas olen, nämä riittää mulle!

MARKIISI.
Mut kerrohan, mit' aijot niillä tehdä?

NARRI.
Voin sanoa sen teille. Lakeijanne
jo tänään aikoo naida Colombinan — —

MARKIISI (Huvitettuna.)
Vai Colombinan, niinkö, niinkö lausuit?

NARRI.
Ahaa! Ahaa! (Viekkaasti) Se huvittaapi teitä?
Hän oli sangen kaunis nuorempana
ja itse markiisikin taisi — —

MARKIISI.
Vaiti!
Sun kertomustas jatka!

NARRI.
Lakeijanne,
kuin kerroin teille, naipi Colombinan,
vaan sit' en salli.

MARKIISI.
Häntä rakastat?

NARRI (Nauraa.)
No silloin vasta olisinkin narri!
En häntä rakasta, mut lakeijaa
mä säälin. Hänet pelastan.

MARKIISI.
Vai niin!
Miks' sekaannut sä toisten asioihin?

NARRI.
Se saattaa olla hyödyllistä joskus,
ja ken sen sitten tekis, ellei narri.
Kun kukin omaa etuansa hoitaa,
niin narri tuumii hyvää toistenkin.

MARKIISI.
Mut mitä sua koskee kaikki tuo,
sä anna lakeijalle Colombina
ja rauhoitu!

NARRI.
En anna, en!
Täss' uhkaa vaara. Se on vältettävä.
Se pieneltä voi monellekin näyttää.
Mut narri, narri huomaa suuruuden.

MARKIISI (Nauraa.)
Nyt narri, liijottelet!

NARRI.
Mahdollista!
Voi viha usein kyllä liijotella.

MARKIISI.
Sä mitä sanoit? Viha? Ketä vihaat?

NARRI.
Mä niitä vihaan, jotka sanoillaan
kaks ihmistä voi yhteen solmita
sen tehden umpimähkään, ainaiseksi
ja viran puolest' antain siunauksen.

MARKIISI.
Siis pappeja.

NARRI.
Niin juuri pappeja!
Yks' ainut kerta olen suuttunut
ja silloin suutuin oikein aika lailla. —
Mä vanhaan tapaan kiersin markkinoilla,
kun telttahani kerran astui pappi.
Hän oli Pater Paulus nimeltään
ja ammatiltaan sangen hurskas mies.
Hän astui eteeni, mua katsoi kauvan
ja lausui:

"Jumalaton! Käänny jo!
Sun narrin virkasi on huono virka!"

Mä lausuin vain:

"Oho, vai huono virka,
jos minä oikein tunnen ihmisen,
hän ivaa auliimpi on tottelemaan
kuin saarnaa."

Nyt jo pappi suuttui.
"Mik' on sun nimesi?" Hän kysyi multa,
Mä lausuin empimättä:

"Pater Paulus."

Sus siunatkoon, kuin pappi vimmastui!
"Mun nimeäni herjaat, pilkkaat narri!"
Mä hälle lausuin aivan rauhallisna:
"Ken meistä kahdesta ei ole narri?"
Ja juoksin pois ja heitin papin sinne.

Taas tänään ehkä papin nähdä saan,
mi antaa noille, noille siunauksen.

Se melkein sama on kuin ottaisin
mä kaksi kukkoa ja nuoralla
ne kaulastansa yhteen sitoisin
ja katselisin aivan rauhallisna,
kun kukot tappelevat, kynsivät
ja verta vuotavat ja kuolevat,
mut nuoraa en mä sentään irrottaisi.

MARKIISI (Nauraa.)
On hauska nähdä sinut innostuvan.
Mut tuulta piekset. Mitään et sä mahda!

NARRI.
Mä mahdan kyllä! Kilpakosijaksi
mä itse käyn, mä varman voiton saan!

HARMIISI.
Et noilla rahoilla!

NARRI.
Mä viekas olen
ja kyllä keksin keinon, joka tepsii.
Mit' taaskin tulee rahan paljouteen,
niin vähemmin lie tarvis niitä nyt,
kuin silloin, kun te itse Colombinaa — —

MARKIISI. Suu poikki!

NARRI.
Tietysti suu poikki taas!
— Mut varma on, mä estän heidän liiton!

MARKIISI.
Ja minkä palkan saat sä vavoistasi?

NARRI.
Sen tiedän kyllä: Colombina suuttuu,
lakeija suuttuu, isä suuttuu, kaikki suuttuu.
No — onhan narrin palkkaa siinäkin.

Kas tuolla tulee hovimestari,
nyt joutuin asioille, hyvästi,
mun armollinen herra, kuulla saatte
te illemmalla sangen hauskan jutun!

(Pois, markiisi samoin.)

Yhdeksäs kohtaus.

Hovimestari. Colombina.

HOVIMESTARI.
On vieraat kutsuttu, ne saapuu kohta,
on kiire tässä häitä valmistella!
Hei Colombina!

(Koputtaa ovelle.)

COLOMBINA.
Mitä taaskin tahdot?

HOVIMESTARI.
Nyt on sun häät, nyt ällös olko tyly.

COLOMBINA (Tulee.)
Oh mua uuvuttaa nuo turhat hommat.

HOVIMESTARI.
Nää turhat hommat! Lausuit turhat hommat?
Sun kautta vuoden kolmenkymmenen
nää hommat eivät turhat, tiedä se.
Koht' tulevat jo vieraat, kiire on!
Mua auta hiukan pöytää nostaessa!

COLOMBINA.
Mä lausuinhan, tää mua uuvuttaa!

HOVIMESTARI (Vihoissaan.)
No jääköön sitten kaikki silleen taas
ja heittäkäämme häät! Se ihme on,
ett' aina kun sä puhut minun kanssa,
sä Colombina olet kyllästynyt, väsynyt,
mut toisten miesten kanssa kyllä naurat
ja olet veikeä! — No heittäkäämme häät,
jos tahdot sen!

COLOMBINA.
En tahdo sitäkään.
Ho-hoi! Sua voinhan auttaa pöytää nostaessa.

HOVIMESTARI.
No tullos sitten! Täältä sisältä
me tuoleja ja pöydän noudamme!

(Menevät sisään.)

Kymmenes kohtaus.

Narri.

NARRI (Tulee puistosta.)
Nyt olen aivan valmis rynnäkköön,
ja mihin rynnäkköön! Oi Colombina,
ken nainen saattais mua vastustaa!
Nyt tosin olis paljon rahaa tarvis,
mut onhan mulla näitä
(näyttää kukkaroja ja iskee silmää)
nämä kelpaa.
Ja kelpaa kopeilla, kun helmiäkin
on mulla.

(Ottaa povestaan helmivyön ja heiluttelee sitä.)

Colombina! Colombina!
Nyt olet mun, vaikk'en mä sua huoli,
mut hänen et oo, vaikka huolisitkin.

Yhdestoista kohtaus.

Hovimestari tulee kantaen Colombinan kanssa pöytää.

Narri aikoo poistua.

Colombina lähtee.

HOVIMESTARI.
Hei narri, vuota! Minne nyt, seis kohta!

NARRI.
Vai niin, en niinkään seiso vaan!

HOVIMESTARI.
Seis mies kun käsken!

NARRI.
Sepä kummallista?
Ken mua saattaa komentaa? Häh ken?
Sit' tiedä en.

HOVIMESTARI.
Mä tiedän sen! Siis vuota!
Mä olen herrasi, kun olet täällä.

NARRI.
Ken herraansa nyt täällä tottelis!
Mä seuraan aikaani.

HOVIMESTARI.
Oot röyhkeä.
Sen sulle anteeks' suon. Sä narri olet.

NARRI.
En sinun edessä! Sun armoasi
en tarvitse. Siis terve mieheen!

HOVIMESTARI.
Seis!

NARRI.
No mitä vielä! Turhaan vaivaat mua!

HOVIMESTARI.
Nyt tuki suus, tai kohta raivostun.
Jos vieras kuulis tään, hän epäilis,
ken meistä kahdesta on herra täällä.

NARRI.
Sen luulen minäkin!

HOVIMESTARI.
Mies onneton!
Nyt vaiti jo. On kummaa aikaa tää,
kun kukin herra ompi mielestänsä,
ja harva ymmärtääpi vaiti olla,
ja kumartaa ja kiittää. Narrikin
on vimmattu, on uppiniskainen,
ja kohti herraansa mies alhainen,
mi ompi riippuvassa asemassa.

NARRI.
Häh! Lausuit riippuvassa asemassa?
Oi kunnon veli! Kohta varmaankin
me hirsipuussa ollaan kumpikin!
Sä vaikka kiität, kumartelet vaan,
mä vaikka ivaa, pilkkaa teetän teillä,
niin siihen riippuvaiseen asemaan
on aivan yhtä lyhyt matka meillä.

HOVIMESTARI.
Voit ivas heittää. Sua pyydän häihin
mun tyttäreni, siellä kyllä saat
sä paraat pilas laskea, jos tahdot.

NARRI.
No kiitos kutsunnasta, kyllä yritän
mä parhaat pilat tehdä hänen häissään.

HOVIMESTARI.
No terve tuloa, sua vuottelen.

(Lähtee hiljakseen poispäin.)

NARRI (Itsekseen.)
Nyt on mun vuoro, aikani on tullut.
Nyt "Pater Paulus" ollos kopea.
Ken paljon tahtoo, olkoon hävytön?

(Hovimestarille.)

Hei veikko, kuule! Minne nyt? Seis kohta!

HOVIMESTARI.
Sen riivattu, sä mitä komennat?

NARRI.
Seis mies, kun käsken!

HOVIMESTARI.
Nyt jo julmistun!
Mun seista käsket, sinä, sinä, mun!

NARRI.
Voit julmistua! Kuule! Meidän kesken
mä sulle lausun pienen totuuden.
Miks' ylpeilet? Kas kuninkaatkin joskus
on seisattuneet narrin sanoista.

Seis veikko! Mull' on sulle asiaa!

HOVIMESTARI.
En tahdo moisen kanssa olla asioissa.

NARRI.
Top! Pikkuhiljaa! Kohta kuulla saat!
Kas asia on se, mä rakastan
sun tytärtäs, sen lausun suoraan sulle.

HOVIMESTARI.
Voit rakastaa, mut häntä et sä saa!

NARRI.
No sepä kumma! Mulla kaikki on,
min kosijalta saattaa vaatia.

HOVIMESTARI.
Ha! Ha! Sa ootko kaunis mies! Ha, ha!

NARRI.
On komeutta kotitarpeheksi.

HOVIMESTARI.
Sä ootko viisas, ootko nerokas?

NARRI.
Nyt onhan puhe naima-asioista,
ken silloin jaarittelee viisaudesta.

HOVIMESTARI.
Sä ootko syntyjäsi aatelinen?

NARRI.
En ole köyhä, että nimeä
mun oisi tarvis, kyllä muutenkin
saan melkein minkä immen tahdon vaan.
Kas, lukuun ottamatta yhtä seikkaa,
mä nimittäin ett' olen kunnon mies,
ei moinen tule tässä kysymykseen — —
on mulla etuja. Mä olen rikas!

HOVIMESTARI.
Vai niin, vai niin? Sull' onko paljonkin?

NARRI.
Ne riittää kyllä tähän asiaan.

HOVIMESTARI.
Mut tytärtäni et saa kuitenkaan!
Et koskaan! Tiedä se!

NARRI.
Se saadaan nähdä!

HOVIMESTARI.
Se saadaan nähdä. Liian hyvä on hän
sun kaltaisellesi!

NARRI.
Mun kaltaiselleni!
Sä hourit mies! Mull' ompi rahaa, hullu!
Voin jonkun sata kurjaa kultarahaa
mä heittää vaikka sikolättiin sun.

HOVIMESTARI.
Vai niin! Mut millä ihmeen lailla sinä
oot niitä ansainnut, ois hauska tietää.

NARRI.
En ole tosin sinun asemassa,
en hoida herrani mä rahoja,
mut rikkaaksi voi tulla muutenkin.
Kas onhan ammattini mullakin.

HOVIMESTARI.
Ois hauska tietää mikä?

NARRI.
Arvaahan!

HOVIMESTARI.
Jos lienet suutari?

NARRI.
Voin olla joskus,
mut ei se rikastuta. — Arvaa vielä!

HOVIMESTARI.
Jos lienet räätäli?

NARRI.
Mun pukuni
on muodikas?

HOVIMESTARI.
No eipä kehumista!
Mut mikä olet, koska ammattisi
sä väität kannattavan.

NARRI (Ylpeänä.)
Olen taiteilija!
Sä varmaan tiedät, että ihmiset,
noin kunnon ihmiset kuin sinäkin,
ne uhraa paljon, paljon taitoihin.

HOVIMESTARI (Huokaa.)
Juu, juu!

NARRI (Matkii.)
Juu, juu!

HOVIMESTARI.
Ja minä luulin jo,
ett' olet vallan keppikerjäläinen.

NARRI.
Huut hävitön!

HOVIMESTARI.
No, no! Ei suuttumista!

NARRI (Käskevästi.)
No tiedä siis, mä vaadin tyttäresi!
Mä häntä rakastan, vain häntä yksin.
Ja ellen häntä saa — niin — menen hirteen!
Sä tiedä se, ja suostu! Tuossa on!

(Antaa ylpeästi hovimestarille kukkaron.)

HOVIMESTARI (Punniten kukkaroa.)
Ja ettäkö nää saisin?

NARRI.
Saada voit,
jos annat mulle sulo tyttäresi.

HOVIMESTARI.
Mut vasta toinen hänet multa sai,
mit tehdä nyt?

NARRI.
Sä ällös hätäile!

(Ottaa taskustaan helminauhan, painaa sitä sydämmelleen.)

Kun vieno tyttäresi näkee mun,
hän kohta hurmaantuu. Voit olla varma!

HOVIMESTARI.
Mut vasta juuri sanoi lempivänsä
hän toista miestä.

NARRI.
Tiedän kyllä sen,
mut tyttäresi tietänyt ei silloin,
mä että myöskin häntä rakastan.

HOVIMESTARI (Epäröiden.)
Voi olla totta! Mutta anteeks' anna,
jos epäilen mä sinun rakkauttas,
kun noidaksi sä vasta nimitit
mun tytärtäni.

NARRI (Itsekseen.)
Ai saakeli! Nyt tuli
Jo kummat! (Miettii.) Ahaa! (Hovimestarille.)
Miten epäillä
mun rakkautta voitkaan, — ihminen?
Jos noidaksi mä häntä vasta kutsuin
niin tein sen rakkaudesta!

HOVIMESTARI.
Rakkaudesta?

NARRI.
Niin juuri! Sillä tahdoin eksyttää
mä miestä, joka väitti lempivänsä
sun tytärtäs.

HOVIMESTARI.
Vai niin! Nyt ymmärrän!

NARRI.
No vihdoinkin! Siis tyttäresi saan?

HOVIMESTARI.
Saat. — Et. — Saat. — Et. — En tiedä oikein varmaan.

NARRI (Ottaa povestaan toisen kukkaron, antaa sen hovimestarille.)
Siis tyttäresi saan?

HOVIMESTARI.
Oi armas tyttäreni!
Niin kovasti mä häntä rakastan.
En hennois antaa.

NARRI (Suuttuu.)
Piru vieköön sun!
En enää anna sulle ropoakaan!
Nuo anna takaisin! — Tai tyttäresi?
Sä tingit niinkuin pahin juutalainen.

HOVIMESTARI.
Mä nääkö takaisin? Tai tyttäreni? (Miettii.)
Vie tyttäreni, vie, vie Herran tähden,
jos hän vaan suostuu.

NARRI.
Suostuu aivan varmaan.
Vie hälle sana, häntä vuottelen
ja hälle olen minä tuonut tänne
kaks sormusta, kuus rannerengasta,
viis ihanata helmivyötä sekä
myös — yhden sydämmen.

No! Ala mennä!

HOVIMESTARI (Epäröi.)

NARRI.
No mitä epäilet. Jo kiirehdi!

HOVIMESTARI.
Siis vieraat saapuvat nyt sinun häihin.

NARRI.
Ne tulkoon vaikka minne! Kiirehdi!

(Työntää hovimestarin ovesta sisään.)

Kahdestoista kohtaus.

Narri.

NARRI (Itsekseen.)
Ois hauska tietää, ken on herra nyt,
se onko minun kaunis ulkomuoto,
se onko minun säihkyävä nero,
mun kyttyräni vai mun — rahani?

(Istuutuu portaille.)

Nyt vuotan morsianta, sydän sykkii
kuin sulhasmiehellä. Miks' sykkii se?
Kai rakkaudesta? Ei! Ei rakkaudesta!
Mun elämäni käänteestä? Ei suinkaan!

(Nousee.)

Mut kun mä asiata punnitsen,
se sykkii raivosta, näin rahoillaan
kun narri punnita voi täsmälleen,
min verran painaa sielu ihmisen.

Kolmastoista kohtaus.

Narri. Colombina.

(Colombina tulee, eivät aluksi ole huomaavinaan toisiaan. Narri hillitsee raivoaan, painaa kätensä sydämmelleen.)

NARRI.
Ah! Signorina! Te!

COLOMBINA.
Signor! Te täällä!

NARRI.
Niin! Signorina! Minun mielestäni
se ei oo ihme. Tänne, tänne, tänne
tuon talon varjoon (Osoittaa hovimestarin taloa.)
aina kaipaan mä,
siks' olen täällä nytkin taas!

COLOMBINA.
Niin hauskaa!

NARRI.
Niin äärettömän hauskaa, signorina,
ja sydämmelle suloi — — — (keskeyttää.)

COLOMBINA.
Mit' tarkoitatte?

NARRI.
Ah! Signorina! En, en mitään lainkaan,
ja kuitenkin niin äärettömän paljon.

COLOMBINA.
Te mitä lausuitte? Ois hauska tietää!

NARRI.
Mä lausuin vaan, mun sydäntäni kiertää
niin sulotunteet!...

COLOMBINA.
Oh! Signor! Kuin niin?

NARRI.
Oi, älkää kysykö!

(Ottaa povestaan helminauhan.)

COLOMBINA (Hymyilee.)
No miks'ei saisi!

NARRI.
Mun sydämmeni (Painaa nauhaa sydämmelleen)
on pakahtua vallan,
se sykkii niin, mä luulen, että sykkii
se rakkaudesta. Oh! Mä punastun.

COLOMBINA.
Te mitä puhutte? Mä luulen minäkin
myös punastun.

NARRI.
Mun veri nousee päähän,
mua melkein pyörryttää.

COLOMBINA.
Oh kuinka kuuma!
Mä varmaan pyörryn.

NARRI.
Sallikaa mun auttaa
ja pitää kiinni — jos kaatuisitte.

COLOMBINA (Yrittää kaatua, narri juoksee apuun, Colombina nojautuu häntä
vastaan. Narri laskee hänet rappusille, sitasee helmivyön hänen
kaulaansa ja heittää helyt hänen viereensä portaille. Colombina tointuu
hiukan. Narri juoksee pois.)

COLOMBINA (Nousee, ottaa helyt.)
Oh mikä hieno, miellyttävä mies!

(Lähtee kiireesti.)

Neljästoista kohtaus.

Lakeija. Hovimestari.

LAKEIJA (Tulee kantaen viinikoria.)
Nyt, nyt mä olen ostanut jo viinit.
Kai appivaari kutsunut on vieraat,
ja tänään täällä vast' on riemujuhla!
Mun sydämmeni sykkii, suonet paisuu
ja rinta tuntuvi niin lämpimältä!

(Koputtaa voudin ovelle.)

Hei appivaari! Nyt on viinit täällä!
Sä varmaan vieraita jo kutsuit paljon!

(Ei vastausta.)

Hei appivaari! Hei! Tääll' olen minä,
no tullos toki ulos, että saamme
nyt häistä puhua!

(Ei vastausta.)

Tää kummallista
on vasta! Ymmärrä en lainkaan,
miks'ei mua avosylin vuotella
häätaloon, niinkuin aina sulhasmiestä.
Hei appivaari! Ootko kotona?

HOVIMESTARI (Huoneesta vihaisena.)
Sä mitä siellä räävyt? Tuki suus!

LAKEIJA (Hämmästyen.)
Mä? Mitä? Räävyn? Mitä tämä on?

HOVIMESTARI (Tulee.)
Niin juuri! Mitä ulvot sinä täällä?

LAKEIJA.
No, kautta Pietarin! En mitään käsitä!

HOVIMESTARI.
Se oikein on, kun suoraan tunnustat
sun suuren tyhmyytesi.

LAKEIJA.
Tyhmyyteni?
Mä mitä olen väärin toimittanut?
Täss' ovat viinit, jotka ostin häihin.

HOVIMESTARI.
Ken käski sua niitä ostamaan?

LAKEIJA.
Mua Colombina käski! Ette muista?
Margauxta, daadeleja, Madeiraa!
Täss' ovat kaikki, niinkuin näette,
ja aivan Colombinan mielen mukaan!

HOVIMESTARI.
Miks' sinä ostat viinit hänen häihin,
ne anna hänen sulhasensa ostaa!

LAKEIJA.
Sä mitä hourit? Hänen sulhasensa,
se olen minä!

HOVIMESTARI.
Mitä? Itse hourit!
Et sinä sitä ole koskaan ollut,
Et myöskään siksi tule.

LAKEIJA.
Kumman kumma!
Mä sulta hänet vasta juuri sain!

HOVIMESTARI.
Niin, saitpa kyllä, mut en tietänyt,
hän että on jo toisen miehen oma.

LAKEIJA.
Hän toisen miehen oma. Suostuihan
hän itsekin ja lausui mulle suoraan
mua lempivänsä.

HOVIMESTARI.
Hän ei nähtävästi
sua tahtonut vaan loukata!

LAKEIJA.
Vai niin!
Ja ken on sulhanen?

HOVIMESTARI.
Saat nähdä vielä!

LAKEIJA.
Tää tottamaar on vallan ihmeellistä!
Mä kihlaan tytön, kaikki hyvin käy.
Ja sillä aikaa, kun mä häitä varten
oon ostamassa viinejä, niin hän
jo toisen ottaa. Ken se mahtaa olla?
Kai joku suuri naisten sankari,
mies pitkä, suora, häikäisevän kaunis,
mi katseellaan jo kohta valloittaa,
min naisen tahtoo. Virka, ken hän on?

Viidestoista kohtaus.

Edelliset. Narri.

NARRI (Ylpeillen.)
Se olen minä!

LAKEIJA (Hämmästyen.)
Sinä! "Pater Paulus!"

NARRI.
Niin minä! "Pater Paulus."

LAKEIJA (Hovimestarille.)
Onko totta?

HOVIMESTARI.
On.

COLOMBINA (Ikkunasta.)
Isä, isä, tule heti tänne!

HOVIMESTARI (Lähtee.)

NARRI.
Nyt kuulit sen, ken ompi sulhanen.

LAKEIJA.
Ja kuinka, kuinka käy nyt minun häiden?

NARRI.
Näin ollen, tässä tapauksessa
ne täytyy lykätä. Mä vietän häitä nyt!

LAKEIJA.
Sen konna! Ryöstit multa Colombinan!

NARRI.
Top! Pikkuhiljaa! Malta hetkinen!
Sun pitäisihän itse ymmärtää,
mun kaltaiseni mies sun kilpakosijana
kyll' aina voittaa! Katso minua!
Tää mieskö naisia ei hurmais? Mitä?
Mä vietän häitä nyt! Sä tiedä se!

LAKEIJA.
Et vietä, vannon sen, mun sappen paisuu,
ja veri vihaa keittää suonissani,
sä viettelijä, konna, petturi,
tään maksaa saat sä vielä hengelläsi!

NARRI.
Top! Pikkuhiljaa! Katso, tuolta jo
nyt saapuu vieraat häihin. Malta hetki!

(Vieraita alkaa tulla.)

LAKEIJA.
En malta, en!

NARRI.
Sun täytyy malttaa mieltäs!
On sulla aikaa vielä tapellakin.

(Vieraille.)

Mä teidät morsiamen isän eestä
nyt tervetullehiksi tervehdän.
Siis istukaa!

(Vieraat katselevat ympärilleen ja alkavat nauraa kikattaa.)

Teill' ompi ehkä hauska,
kun nauratte? Hää-ilo alkaa kohta,
mä vakuutan, tääll' että tulee lystit!
No miksi nauratte?
Ai saakeli!
Miss' ovat tuolit? Suokaa anteeksi!
Niin paljon tääll' on ollut hommaamista!
Niin pienen seikan pian unhottaa,
mut erehdyksestämme häpeän
mä sulhasena yksin kantaa tahdon.

(Vieraat katselevat kummastellen toisiaan.)

Niin, sulhanenhan täällä olen minä!

(Nauravat.)

Se totta on. Sen teille todistan,
jos seista jaksatte te hetkisen.
Kas tämän koneen keksinyt oon minä!

(Ottaa taskustaan vaa'an, sydämmen ja rahoja.)

Kas tässä, tässä on mun keksintöni!
Nyt niinkuin näette, tää ompi vaaka,
ja vaa'alle mä panen sydämmen,
ja näillä punnitsen, se paljon painaa.

(Panee rahoja toiseen vaakakuppiin. Nauravat.)

Nyt viisari jo nousta alkaa hiukan.
Se merkitsee: "On tyttö ynseä."
No vielä yksi raha, noin, kas noin,
tää merkitsee: "Hän alkaa leppyä."
Ja vielä yksi raha, heipä hei,
tää merkitsee: "Hän salaa rakastaa."
Ja vielä yksi raha, juuri näin,
tää merkitsee: "Oi kaunis kuutamo!"
Ja vielä yksi raha, viimeinen,
tää merkitsee: "Oi armas, olen sun!"

(Nauravat.)

Te nauratte! Te ette usko mua!
Tää totta on! Mä vannon teille sen,
tuon verran painaa sydän ihmisen!

(Viskaa vaa'an maahan.)

Kuudestoista kohtaus.

Kaikki. Hovimestari ja Colombina.

COLOMBINA (Tulee kiireesti hovimestarin kanssa talosta.)
Sen konna, miksi sua kutsuiskaan,
sä naisen turvattoman petturi!

HOVIMESTARI.
Kautt' taivaan! Hirtätämme sun! Sen vannon!

NARRI (Yrittää puhua.)

COLOMBINA.
Sun helmes' oli väärät, väärät, väärät,
sun rannerenkaas oli vaskea
ja sormuksesi lasia ja rautaa.
Sen konna!

NARRI.
Signorina! Malttakaa!

HOVIMESTARI.
Sun rahas oli väärää, arvotonta.
Mä heti herrallemme valitan
sun rikoksesi.

NARRI.
Sallikaa, mä puhun!
Voi olla, että helmet oli väärät
ja renkaat vaskea ja sormukseni rautaa.
Voi olla, että rahat oli väärät!
Mut väittää uskallan, mun helmeni
ol' yhtä oikeat kuin sinun
(Osoittaa Colombinaa.)
rakkaus.
Jos sulle
(Osoittaa hovimestaria.)
annoinkin mä väärää rahaa,
niin väitän, liiankin se oli hyvää
siit' tavarasta, jota sulta ostin!

(Lakeijalle.)

No veli, tullos pois, nyt seuraa mua!

(Ottaa lakeijaa käsivarresta ja tempaa viinikorin käteensä. Lähtevät.)

LOPPU.