The Project Gutenberg eBook of Talvinen tarina, by William Shakespeare.

LEONTES, Sisilian kuningas.
MAMILLIUS, hänen poikansa.
CAMILLO, |
ANTIGONUS, | Sisilian ylimyksiä.
CLEOMENES, |
DION,
POLYXENES, Böhmin kuningas.
FLORIZEL, hänen poikansa.
ARCHIDAMUS, böhmiläinen ylimys.
Merimies
Vanginvartija.
Vanha paimen, Perditan isäksi luultu.
Hänen poikansa.
AUTOLYCUS. veijari.
Aika, khoorina.
HERMIONE. Leonteen puoliso.
PERDITA, Leonteen ja Hermionen tytär.
PAULINA, Antigonuksen vaimo.
EMILIA, kuningattaren kamarirouva.
MOPSA, | paimenettaria.
DORCAS, |

Hoviherroja, hovinaisia, ylimyksiä, oikeuden virkamiehiä ja palvelijoita, paimenia ja paimenettaria, vartijoita y.m.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

ARCHIDAMUS. Jos joskus, Camillo, satutte Böhmissä käymään samanlaisessa toimessa, kuin mikä nyt on minun virkaintoni liikkeelle pannut, niin saattepa, kuten sanoin, nähdä, että suuri on erotus meidän Böhmin ja teidän Sisilian välillä.

CAMILLO. Luulenpa, että ensi kesänä Sisilian kuningas aikoo Böhmin kuninkaalle maksaa velkansa ja käydä vuorovierailulla.

ARCHIDAMUS. Vaikka vieraanvaramme tuottaakin meille häpeätä, niin on kuitenkin hyvä tahto puolustuksenamme; sillä tosiaankin —

ARCHIDAMUS. Toden totta, puhun täydestä sydämmestä: me emme voi sellaisella loistolla — niin suurenmoisella — en tiedä kuinka sanoa. — Pitänee antaa teille unijuomaa, että aistinne eivät tajuaisi puutteellisuuttamme, eivätkä meitä ainakaan moittisi, jos eivät kehuakaan saattaisi.

ARCHIDAMUS. Uskokaa minua, minä puhun niin kuin tietoni käskee ja niin kuin suoruus vaatii.

CAMILLO. Sisilia ei milloinkaan voi Böhmille osoittaa liikaa ystävyyttä. He kasvoivat yhdessä lapsina, ja silloin heihin juurtui keskinäinen rakkaus niin suuri, että sen nyt täytyy aluvia työntää. Sitten kuin kypsynyt arvo ja kuninkaalliset velvollisuudet erottivat heidät toisistaan, ovat he, vaikk'ei itse kohdastansa, kuitenkin kuninkaallisten edustajien kautta yhtyneet vaihtamaan lahjoja, kirjeitä ja ystävällisiä lähetyksiä, niin että erilläänkin ollen ovat näyttäneet yhdessä olevan, paiskanneet kättä ikäänkuin pohjattoman syvyyden ylitse ja syleilleet toisiaan ikäänkuin vastakkaisten ilmain ääriltä. — Jumala heidän ystävyyttään varjelkoon!

ARCHIDAMUS. Luulenpa ettei maailman pahuus eikä mikään voi sitä muuttaa. Teille tuottaa sanomatonta iloa nuori Mamillius prinssinne; hän on toivehikkain nuorukainen, minkä ikänäni olen nähnyt.

CAMILLO. Minulla on samat hyvät toiveet hänestä kuin teilläkin. Hän on erinomainen lapsi, hän oikein virvoittaa alamaista ja lohduttaa vanhaa sydäntä. Ne, jotka sauvain nojassa kulkivat, ennen kuin hän oli syntynyt, toivovat elävänsä siksi, että näkisivät hänet miehenä.

CAMILLO. Varmaankin, jos ei heillä olisi muuta syytä toivoa pitempää elämää.

ARCHIDAMUS. Jos ei kuninkaalla olisi poikaa, mielisivät he sauvain nojassa käydä, kunnes hän saisi pojan.

Toinen kohtaus.

Seutu sama. Juhlahuone hovilinnassa.

(Leontes, Polyxenes, Hermione, Mamillius,
Camillo ja seuralaisia tulee.)

POLYXENES.
Vetisen kuun jo paimen yhdeksästi
On nähnyt vaihtuvan sen jälkeen kuin
Jäi meiltä valtaistuin tyhjillensä;
Ja saman verran aikaa kiitoksetkin
Ne meiltä veis, ja sittenkin me velkaan
Ikuiseen jäisimme. Siis niinkuin nolla,
Jok' oikean saa paikan, samoin minä
Yhdellä "kiitän" kertaan monta tuhatt'
Edellä käypää.

LEONTES.
Säästäkäätte kiitos
Lähtöönne asti.

POLYXENES.
Huomenna on lähtö.
Kotona jotain varon tapahtuneen
Poiss' ollessani, varon vinhan tuulen
Siell' yltyvän, jok' ajaa huudahtamaan:
"Niin kävi, paha kyllä". Sitä paitse
Liiaksi teitä vaivaan.

LEONTES.
Pääni pidän,
Sit' ette käännä.

POLYXENES.
Lähteä mun täytyy.

LEONTES.
Vain viikko vielä.

POLYXENES.
Ei, ei, huomenna.

LEONTES.
No, aika tasan siis; ja sitä vastaan
Ei inttämistä.

POLYXENES.
Älkää kiusatko!
Ei toista ketään maailmassa, joka
Mun valtaa niin kuin te; niin kävis nytkin,
Jos vaatis sitä tarve, vaikka kohta
Mun täytyisikin kieltää. Toimet kotiin
Mua käskevät; jos estätte nyt mua,
Niin vitsaust' on mulle rakkautenne,
Ja jäämiseni rasitusta teille;
Sen vältän näin: hyvästi, veliseni!

LEONTES.
Kuningatarko mykkä? Puhukaa.

HERMIONE.
Ma aioin vaiti olla, kunnes teille
Hän vannoisi, ett'ei hän jäisi. Liiaks
On pyyntönnekin mieto; sanokaatte:
Böhmiss' on kaikki hyvin, tieto sieltä
Vast' ikään tänne sai; se sanokaa,
Niin aseet hältä riisutte.

LEONTES.
Niin oikein.

HERMIONE.
Jos poikaans' ikävöi hän, se syy kelpaa;
Mut sanokoon sen siis ja matkaan menköön.
Jos sen hän vannoo vain, ei saa hän jäädä,
Ajamme hänet täältä värttinöillä.
(Polyxeneelle.)
Kuninkaallista seuraanne vain viikoks
Anoa rohkenen. Kun teille Böhmiin
Mun tulee mieheni, täys häll' on valta
Viivähtää kuukaus yli lähtöpäivän,
Ja kuitenkaan en kellon naksausta
Vähemmin lemmi sinua, Leontes,
Kuin mikään vaimo miestään. — Jäättehän?

POLYXENES.
En.

HERMIONE.
Jäättepä.

POLYXENES.
En, totta vie, en voi.

HERMIONE.
Vai "totta vie". Se vala suurt' ei paina.
Mut minä, vaikka valallanne tähdet
Radaltaan syöksisitte, minä sanon:
"Te jäätte, totta vie". Niin, jäättehän?
Vaimonko "totta vie" ei yhtä voipa
Kuin miehen? Jäättehän? Jos teille mieluump'
On olo vankina kuin vierahana,
Niin lähteissänne saatte ruoan maksaa
Ja kiitoksista pääsette. No, vastaus:
Vanki vai vieras? Toinen taikka toinen,
Niin, totta vie!

POLYXENES.
Siis mieluisemmin vieras.
Vankina olo rikost' olettaa,
Jot' ei niin helppo ole minun tehdä
Kuin teidän kostaa.

HERMIONE.
Vanginvartijanne
En ole siis, vaan hyvä emäntänne.
Kas niin, nyt urkin poikajuonianne,
Mun mieheni ja teidän; oli teissä
Kai veitikoita?

POLYXENES.
Kaunis kuningatar,
Kaks velikultaa, joilla muut' ei huolta,
Kuin ett' on taaskin päivä huomispäivä
Ja että poikuutt' ikuisesti kestäis.

HERMIONE.
Mun mieheni kai teistä oli pahin?

POLYXENES.
Me niinkuin kaksoisvohlat auringossa
Hypimme, toisillemme määkyen.
Viatont' oli viattoman leikki,
Pahuuden oppi outo oli meille,
Ei moista uneksittukaan. Jos näin me
Elelleet oisimme, ja heikko henki
Verestä kuumast' ei ois yltyyn noussut,
Niin taivahalle uljaast' olisimme
Vastanneet: "syyttömät"; — niin, ottamatta
Perintävikaa lukuun.

HERMIONE.
Kompastuitte
Siis myöhemmin?

POLYXENES.
Oo, hurskas rouva, sitten
Se tuli kiusaus; tähän hullausaikaan
Mun siippan' oli, nähkääs, laps, eik' ollut
Kisakumppaninkaan silmä kauneuttanne
Äkännyt vielä.

HERMIONE.
Herra varjelkoon!
Siksensä johtopäätös! Perkeleiksi
Sanotte muuten vaimonne ja minut.
Vaan lisää! Synneistä, jotk' aikaan saimme,
Vastaamme me, jos meidän kanssa teitte
Ens' syntinne ja meidän kanssa yksin
Rikosta jatkoitte ja ette muiden
Kuin meidän kanssa hairailleet.

LEONTES.
Sa voitit?

HERMIONE.
Hän jää.

LEONTES.
Ei minun pyynnöstäni jäänyt.
Hermione, puhunut et ole koskaan
Noin hyvin.

HERMIONE.
Enkö koskaan?

LEONTES.
Kerran vainen.

HERMIONE.
Kuin? Kahdesti? No, milloin ensi kerran?
Kehuilla syöttäin, lihoittakaa meitä
Kun aljoelukkaa: yks hyvä teko,
Mi maineetonna kuolee, sikiöitään
Tuhansin tappaa. Palkkamme on kiitos;
Pikemmin hellin muiskuin tuhat virstaa
Meit' ajatte, kuin ruoskall' askeltakaan
Mut asiaan: mun viime hyvä työni
Tää pyyntö oli; mikä ensimmäinen?
Vanhempi sill' on sisar, niinkö totta?
Oi, jospa olisi sen nimi Armo.
Vain kerran ennen hyvin puhuin, — milloin?
Sanokaa, kuulla halaan.

LEONTES.
No niin, silloin
Kuin kolme vitkaa kuuta tuskaan hivui,
Ennenkuin valkokätes tarjosit
Ja lempes annoit mulle; sanoit silloin:
"Ijäksi sinun".

HERMIONE.
Armo todellakin.
Kas vaan, puhunut kahdest' olen hyvin:
Ens kerrall' ijäks jalon miehen voitin,
Toisella vähäks aikaa ystävän.

(Tarjoo kätensä Polyxeneelle.)

LEONTES (syrjään).
Tulista, liian tulista!
Likeinen ystävyys likentää verta.
Mun mieltän' ahdistaapi, sydän hyppii,
Mut ei vaan ilosta. Tuo mairittelu
Viatont' olla voi; sen liika vapaus
Voi hyvyytt', auliutt', ystävyyttä olla
Ja siivolt' aivan näyttää, — niinpä kyllä.
Mut käden kutkutus, ja sormittelu
Tuo tuommoinen, ja kiekaileva hymy,
Kuin peilist' opittu, ja huokaus raskas,
Kuin hirven, joka torven sointiin kuolee!
Ei, lepertely tuo se ei tee hyvää
Ei sydämmen, eik' otsankaan. — Mamillius,
Oletko poikan'?

MAMILLIUS.
Olen, isä.

LEONTES.
Niinkö?
Niin, käpyni, niin! Kah! Noessako nenäs?
Se, sanotaan, on minun malliseni.
Tulehan, pyyhin turpas — ei, ei, nenäs:
Härillä, vasikoilla, mullikoilla,
Niill' ompi turpa. — Yhä kopeloi hän
Tuon miehen kättä! — Kuules, virkku vaska!
Oletko vaskani?

MAMILLIUS.
Jos tahdot, isä.

LEONTES.
Jos sulla ryhmy-otsa ois ja sarvet,
Ilmetty poikani sa oisit. Meidän
Sanovat olevan kuin kaksi munaa;
Niin vaimot väittää, kaikkia ne väittää.
Mut vaikka petollista oisi kaikki
Kuin suru silattu, kuin ves' ja tuuli,
Ja petollista kuin sen arpapeli,
Jok' omastaan ei toisen omaa tunne,
Niin tott' on poika näköiseni. — Tule,
Luo minuun sinisilmäs, sulo lapsi,
Aarteeni, lihani! Voiko äitis? — Tokko? —
Hekuma! kohti ydintä sä tähtäät;
Mahdolliseksi mahdottoman teet
Ja unelmissa virut. — Kuinka vois hän?
Sa yhdess' oleettoman kanssa toimit
Ja tyhjään liityt; luultavaa siis, että
Yht' olet jonkin kanssa; olet varmaan,
Ja luvallista enemmän, — sen tunnen,
Sen tunnen niin, ett' aivot siitä potee
Ja otsa kuortuu.

POLYXENES.
Mik' on kuninkaan?

HERMIONE.
Kovinpa rauhaton.

POLYXENES.
Kuningas hyvä,
Kuink' ompi laita, veliseni?

HERMIONE.
Näyttää
Kuin tuskan pilvet peittäis otsanne.
Vihanko merkki?

LEONTES.
Ei, ei, todestaan.
Useinpa luonto heikkouttaan näyttää
Ja hellyyttään, ja kylmäverisempäin
Pilaksi joutuu. Tuossa kun tuon pojan
Tarkastin kasvoja, niin oli niinkuin
Kakskolmatt' oisin vuotta nuoremp' ollut,
Avoimin säärin, yllä samettinen.
Vihanta tanttu, vyöllä miekka tylppä.
Ett'ei se miestään purisi ja vaaraa
Sais aikaan, niinkuin useinkin nuo hemmut.
Kuink' olin mielestäni nyt tuon vesan,
Tuon kyysän näköinen, tuon herrastyngän! —
Mies, hyvänäskö pidät korvapuustin?

MAMILLIUS.
En, minä tappelen.

LEONTES.
Vai niin! No niin,
Mies elää onnellansa! — Veliseni,
Noin rakasko on pikku prinssis sulle
Kuin mulle tää?

POLYXENES.
Hän tuolla kodiss' ompi
Iloni, rattoni ja aatokseni,
Vuorottain ystävä ja vihollinen,
Soturi, norkko, ministeri, kaikki.
Lyhentää talvipäiväks suvipäivän,
Jokeltain poies houreet, jotka muuten
Pilaisi veren.

LEONTES.
Täällä sama toimi
On tällä myös. Me kahden kävelylle
Nyt käymme; teill' on tärkeämpää tointa. —
Hermione, lempeäs mua kohtaan näytä
Myös veljellemme; kallein olkoon halpaa.
Sun ja tuon pikku perhon jälkeen hän on
Sydäntäni lähin.

HERMIONE.
Jos meit' etsitte,
Niin puistoss' ollaan. Varrommeko siellä?

LEONTES.
Halunne mukaan tehkää; teidät löydän,
Jos ilmoill' olette. — (Syrjään.) Nyt minä ongin,
Vaikk' ette huomaa, mihin siiman heitin.
Kas niin, kas niin!
(Tarkastelee Polyxenesta ja Hermionea.)
Kas, kuinka nokkaa, suuta
Hän tuolle kurkoittaa, ja vaimon julkeutt'
Aseenaan käyttää hyvää miestään vastaan!
(Polyxenes, Hermione ja seuralaiset poistuvat.)
He ovat poissa! Varpain, kynsin, hampain,
Sormin ja sarvin kannattaa saan aisaa!
Käy, poika, leikkimään; sun äitis leikkii;
Ja minä leikin, mutta hölmön osaa,
Ja leikin loppu vihellys on hautaan,
Ja kuolonkelloina on pilkan nauru. —
Leikitse, poika! — Aisaa kannatettu
On ennenkin, sen tiedän; mont' on miestä —
Nyt tällä haavaakin, kun siitä puhun —
Jotk' eukkoansa halaa, tietämättään
Ett' tokehessa salaa naapuri
On kalastellut, herra Silivili,
Läheinen naapuri. Se lohduks ompi,
Ett' ovet muillakin noin tahtomatta
On seljällään. Jos toivon heittäis kaikki,
Joilt' eukot kompastuu, niin hirttäjäsi
Mies joka kymmenes. Eik' auta mikään!
Tuhoova kiimatähti vallall' on
Ja pohjat, idät, etelät ja lännet
Se hallitsee; ja loppupäätös ompi:
Ei kohdull' ole salpaa, piru vieköön:
Vihollisen se antaa tulla, mennä
Kiluineen, kaluineen. Tää tauti meissä
On tuhansissa, vaikka salass' on se. —
No, poika?

MAMILLIUS.
Teidän näköisenne lienen.

LEONTES.
Niin, kiitos Herran! — Kuin? Camillo täällä?

CAMILLO.
Niin, herrani.

LEONTES.
Käy leikkimään, Mamillius!
Sin' olet kelpo verta. —
(Mamillius poistuu.)
No, Camillo,
Tuo armollinen herra jääkin tänne.

CAMILLO.
Työt' oli saada ankkur' iskemään;
Kun te sen viskasitte, ei se purrut.

LEONTES.
Sen huomasit?

CAMILLO.
Hän teidän pyynnöstänne
Ei jäänyt; syyksi sanoi tärkit toimet.

LEONTES.
Sen huomasit? — Tilani tunnetaan jo;
Supistaan, kuiskaillaan: "Sisilia on —
Niin, tiedättehän". Niiks on tullut, että
Mun täytyy moista kuulla. — Kuinka jäi hän?

CAMILLO.
Kun hyvä kuningatar häntä pyysi.

LEONTES.
Kuningatar, niin! Hyvä tässä sopis,
Mut nyt on niin, ett'ei se sovi. Onko
Muut ovelat sen hoksanneet kuin sinä?
Sull' äly on kuin sieni: sisääns' imee
Enemmän kuin muut pölkkypäät. Sen onko
Vaan tarkkapäiset tajunneet, ne, joilla
Kalua kalloss' on? Ei tyhmät kollot
Hämyä jutust' ole saaneet? Niinkö?

CAMILLO.
Jutusta? Selväähän on, että Böhmi
Ei vielä lähde.

LEONTES.
Mitä?

CAMILLO.
Viel' ei lähde.

LEONTES.
Mut miks'ei?

CAMILLO.
Tyydyttääkseen teitä, herra,
Ja kuningatarta.

LEONTES.
Vai tyydyttääkseen!
Kuningatarta tyydyttääkseen! — Hyvä!
Camillo, sydämmeni ajatukset,
Salaiset neuvonikin sulle uskoin.
Kuin pappi poveni sa perkasit,
Ja parattuna luotasi ma lähdin.
Mut suoruutes — se, mikä siltä näytti, —
Petosta oli.

CAMILLO.
Varjelkohon Luoja!

LEONTES.
Niin kyllä: sin' et ole rehellinen,
Tai jos sit' oletkin, niin pelkur' olet,
Rehellisyyden rampautat ja siltä
Häkäytät vauhdin; taikka työssäs veltto
Olet palvelija, johon olen pannut
Vakavan turvani; tai hupsu, joka
Menetetyksi pelin näet ja rahat
Ja pilana sen pidät.

CAMILLO.
Hyvä herra,
Voin olla veltto, pelkuri ja hupsu;
Ken näistä vioist' on niin vapaa, ettei
Sen pelkuruus ja velttous ja hupsuus
Maailman moniss' askareissa joskus
Pujahda ilmi. Teidän toimissanne
Jos milloinkaan ma tieten olin veltto,
Niin hupsuutt' oli se; jos ehdoin tahdoin
Ma hupsuttelin, niin se velttoutt' oli
Kun loppua en aatellut; jos tehdä
Sit' arastelin, josta varoin vaaraa,
Ja jonka seuraus laiminlyömisestä
Mua soimas, niin se pelkuutt' oli, jost' ei
Lie vapaa viisainkaan. Siis luvallista
On moinen heikkous, johon takertuupi
Rehellisyyskin. Mutta suvaitkaatte
Puhua suoraan; rikostani silmiin
Mun suokaa katsella; jos silloin kiellän,
Niin syytön olen.

LEONTES.
Etkö ole nähnyt, —
Oletpa niin, jos aisan pontta paksump'
Ei ole silmämunas, — taikka kuullut —
Näin päivänselväst' asiast' ei vaiti
Voi huhu olla, ei, — tai ajatellut, —
Ken tät' ei aattele, on aatospaitti, —
Ett' uskoton on vaimoni? Jos myönnät,
Ja julkeast' et kiellä, ett' on sulla
Ajatus, silmät, korvat, — sano ett' on
Livakka vaimoni, niin, kiimaisempi
Kuin piika-lutus, jonk' on ihat alttiit
Jo ennen vihkivalaa. Vastaa, myönnä!

CAMILLO.
En voisi kuulla, heti kostamatta,
Kuningatartani noin soimattavan.
Kautt' elämäni, puhett' en noin halpaa
Teilt' odottaisikaan; sen toistaminen
Ois synti yhtä hirveä kuin rikos.
Jos se on tosi.

LEONTES.
Onko kuiske tyhjää?
Ja posken hierto poskeen? nokan nokkaan?
Lipovat suutelukset? syvä huokaus
Keskellä naurun tyrskää? — varma merkki
Uskottomuuden, — jalkain kihnuttelu?
Sopissa hiipiminen? Toivo, että
Kuluisi aika, tunti minuutiksi
Ja päivä yöksi? että umpi-sokot
Kaikk' oisivat pait he, jott' irstaella
Sopisi näkymättä? Sekö tyhjää?
Haa! Silloin mailma kaikkineen on tyhjää.
On taivaslaki tyhjää, Böhmi tyhjää,
Vaimoni tyhjää, itse tyhjyys tyhjää,
Jos tää on tyhjää!

CAMILLO.
Koittakaatte, herra,
Tuo houruluulo poistaa aikanansa;
Se vaarallist' on.

LEONTES.
Olkoon, se on tosi.

CAMILLO.
Ei, herra, ei!

LEONTES.
Mut on. Sa valheit' ajat,
Niin valheita, sen sanon; sua vihaan.
Älytön orja olet, tyhmä pöllö
Tai liukas liehakko, jok' ihantelet
Hyvää ja pahaa yhtä suopein silmin.
Jos vaimollain niin saastunut ois maksa
Kuin elämä, ei eläis hietalasin
Hän juoksemaa.

CAMILLO.
Ken hänet saastutti?

LEONTES.
Hm!
Tuo, jonka kaulassa kuin muistoraha
Hän riippuvi, tuo Böhmi; — oo, jos taatut
Mull' olis miehet, jotka näkisivät
Mun kunniassan' omaa etuansa,
Ominta hyötyään, he toimisivat
Niin, että tuosta toimest' oisi loppu.
Ja sinä, hänen juomanlaskijansa,
Sa, jonka nostin halpuudesta arvoon
Ja joka häpeäni näet niin selvään,
Kuin taivas näkee maan ja maakin taivaan,
Sä voisit höystää maljan, joka ijäks
Ummistais vihamieheltäni silmät;
Mua virvoittais se rohto.

CAMILLO.
Voisin kyllä;
Mut ankaraa en rohtoa ma käyttäis,
Vaan vitkaan hivuttavaa, jok' ei tehoo
Niin tuimasti kuin myrkky. Mut en usko
Ett' tahraa moist' on kuningattaressa,
Jot' itse majesteetin maine turvaa.
Rakastin teitä —

LEONTES.
Hornaan arveluines!
Mua luuletko niin hupsuksi, niin hulluks,
Ett' etsin huvikseni moista tuskaa,
Ryvetän valkovuoteeni, — jok' unta
Tuo puhtaana, mut tahrattuna polttaa
Kuin okaat, nokkoset ja ampiaiset, —
Sokaisen kruununprinssin veren — jonka
Omaksen' uskon, omanani lemmin —
Vain syyttä, suotta? Tekisinkö moista?
Ken ois niin pöllö?

CAMILLO.
No niin, uskon teitä,
Ja Böhmin täältä laitan, ehdoll' että
Kun poiss' on hän, te kuningattarelle
Aseman hälle tulevan taas suotte,
Poikanne tähden etenkin, ja ett'ei
Tutuissa hoveissa ja liittomaissa
Sais kielikellot valtaa.

LEONTES.
Tien sa neuvoit,
Jonk' itsekin jo valita ma aioin.
Liata hänen kunniaans' en tahdo.

CAMILLO.
Arvoisa kuningas,
Menkäätte siis, ja — katse kirkkahana
Kuin vieraspidoiss' aivan — puhutelkaa
Kuningatartanne ja böhmiläistä.
Min' olen hänen juomanlaskijansa;
Jos terveellistä juomaa saa hän multa,
En tahdo olla miehiänne.

LEONTES.
Hyvä!
Tee se, niin puolet sydäntäni saat;
Jos et, niin omas halkaiset.

CAMILLO.
Ma teen sen.

LEONTES.
Tekeydyn iloiseksi, kuten neuvoit.

(Menee.)

CAMILLO.
Oi, kuningatar raukka! — Mutta kuink' on
Itseni laita? Myrkyttää mun pitää
Tuo hyvä Polyxenes; muut' ei syytä
Kuin kuuliaisuus herralleni, hälle,
Jok' itseänsä vastaan kapinoipi
Ja samaa vaatii seuraltaan. — Tuo teko
Ylentää voisi; — vaikka tuhansin
Niit' olis, jotka voideltujen murhast'
On arvoon nousseet, min' en sitä tekis.
Kirotkoon konnakin sen, kosk' ei moista
Lie kiveen, vaskeen, päärmään pantu! Hovi
Mun täytyy jättää: jos sen teen tai en,
Niin menee kaula. Onnen tähti, koita!
Kah, tuoss' on Böhmi!

(Polyxenes tulee.)

POLYXENES.
Kummaa! Horjumassa
Jo tääll' on suosioni. Puhumaton! —
Camillo, terve!

CAMILLO.
Terve, majesteetti!

POLYXENES.
Mit' uutta hovista?

CAMILLO.
Ei erityistä.

POLYXENES.
Kuningas on sen näköinen, kuin oisi
Maa-alan kadottanut yhtä rakkaan
Kuin oma henki. Kohtasin juur' hänet.
Tervehdin niinkuin tapa on, mut hänpä
Pois käänsi päänsä, muikisteli suutaan
Halveksivasti, riensi pois ja jätti
Mun miettimähän syytä, mikä moisen
Lie muutteen tuonut.

CAMILLO.
Sit' en tietää tohdi.

POLYXENES.
Et tohdi? Kuin? Sä tiedät, vaan et tohdi
Sanoa sitä mulle? Niin se on;
Sill' itselles sen sanot, minkä tiedät,
Et sanokaan: "en tohdi". Oi, Camillo,
Sun muotos muuttunut on niinkuin peili,
Joss' itseni ma näen muuttuneena.
Mua koskenee tuo muutos siis, kosk' on se
Minutkin muuttanut.

CAMILLO.
On jokin tauti,
Jok' iskee muutamiin; en tiedä, mikä
Se tauti on, mut teist' on tarttunut se,
Vaikk' olettekin terve.

POLYXENES.
Minustako?
Mun silmäni ei ole basiliskin;
Tuhansiin olen katsonut ja katseen'
On tehnyt hyvää, tappanut ei ketään.
Camillo, ylimys sa olet, lisäks
Kokenut tietomies, — jok' yhtä paljon
Ylimyst' ylentää kuin isän jalo
Perintönimi, — pyydän, ilmaise,
Jos jotain tiedät, jonka tieto hyödyks
Vois olla mullekin; sit' älä peitä
Vait'olon kätköön.

CAMILLO.
Vastata en tohdi.

POLYXENES.
Minusta tarttunut, vaikk' olen terve?
Mun täytyy tietää se. — Camillo, kuule:
Rukoilen kautta kaiken, mihin miestä
Velvoittaa kunnia — ja tämä pyyntö
Ei ole mikään halpa — ettäs sanot,
Mink' arvaat tuhon mua väijyvän,
Se onko lähellä vai etähällä,
Kuink' estää sitä voi, jos voi; jos ei,
Mitenkä sitä kestää.

CAMILLO.
Sanon sen,
Kun kunniaani vetoo mies, jok' itse
On kunnon mies. Siis kuulkaa neuvoni,
Jot' yhtä joutuun tulee noudattaa,
Kuin sanoa sen ehdin; muuten meillä
Pää vaarass' on ja henki kaupan.

POLYXENES.
Sano!

CAMILLO.
Mun määräsi hän teidät murhaamaan.

POLYXENES.
Ken määräsi?

CAMILLO.
Kuningas.

POLYXENES.
Mistä syystä?

CAMILLO.
Hän luulee, jopa vannookin sen varmaks,
Ikäänkuin nähnyt ois tai itse teillä
Apuna ollut, — että ilkityötä
Olette tehnyt kuningattarelle.

POLYXENES.
Myrkkyiseks silloin hyytyköhön visvaks
Sydänvereni, ja nimeni sen nimeen
Nivottakohon, joka petti Parhaan!
Maineeni puhtain tulkoon löyhkäks, jota
Jo kaukaa tylsimmänkin aisti kammoo.
Näköni inhon tuottakoon ja kauhun
Kuin iljettävin rutto, mit' on nähty
Tai koskaan kuultu.

CAMILLO.
Vannokaatte vaikka
Jok' ainokaisen taivaan tähden kautta
Ja kaiken niiden tenhon, ennen voitte
Te kieltää meren kuulemasta kuuta
Kuin valoin järkyttää tai neuvoin kaataa
Tuot' epäluulon linnaa, jonka perus
On hänen uskonsa ja joka kestää
Niin kauan kuin hän itse.

POLYXENES.
Mikä syynä?

CAMILLO.
En tiedä, mutta varmaan vaaraa taatump'
On karttaa kuin sen syytä tiedustella.
Siis, — jos te luotatte mun kunniaani,
Mi tässä ruhoss' asuu, jonka voitte
Mukaanne pantiks ottaa, — pois tän' yönä!
Ma tiedon siitä miehillenne kuiskaan
Ja kaksittain heit' eri teitä päästän
Kaupungist' ulos. Teidän turvihinne
Jää oma onneni; se täällä nyt on
Jo menetetty. Älkää epäröikö!
Kautt' isieni kunnian: totta puhun.
Mut sitä tutkimaan jos tänne jäätte.
Niin minä teit' en varro; eikä teillä
Tääll' olo liene taatumpi kuin sillä,
Jonk' itse kuningas on tuominnut ja
Telattavaksi vannonut.

POLYXENES.
Sua uskon.
Jo hänen kasvoistansa sydän kuulti.
Kätesi mulle; oppaakseni lähde,
Niin paikkas mua lähinnä on aina.
Purjeiss' on laivat; kaksi päivää lähtöön
On väki ollut valmiina. — Tuo koskee,
Tuo luulevaisuus kallist' olentoa.
Se yhtä suuri on, kuin hän on kaunis,
Ja yhtä hillitön kuin mies on voipa,
Ja kahta karvaammaksi tehnee koston
Se luulo, että häväissyt on häntä
Mies, joka aina hänt' on kunnioinnut.
Mun valtaa pelko. Onneksi tää päätös
Minulle olkohon ja lohduks tuolle
Jalolle olennolle, joka syyttä
Miehensä luuloiss' on. Camillo, tule:
Sua niinkuin isää kunnioitan, jos
Viet hengissä mun täältä. Paetkaamme!

CAMILLO.
Mun arvoni se mulle aukaiseepi
Kaupungin kaikki portit. Suvaitkaa vaan
Ajasta ottaa vaari. Lähtekäämme.

(Poistuvat.)

TOINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Paikka sama.
(Hermione, Mamillius ja hovinaisia tulee.)

HERMIONE.
Pois poika viekää; mua häiritsee hän,
En sitä nyt voi kestää.

1 HOVINAINEN.
Tulkaa, prinssi,
Minusta saatte leikkitoverin.

MAMILLIUS.
Sinust' en huoli.

1 HOVINAINEN.
Miksi, rakas prinssi?

MAMILLIUS.
Mua suutelet ja puhut, niinkuin vielä
Olisin lapsi. — Paremp' olet sinä.

2 HOVINAINEN.
Ja miks?

MAMILLIUS.
Ei siksi, että silmäkarvat
On sulla mustemmat; lie joskus kauniit
Mustatkin silmäkarvat, jos vaan eivät
Ole liian paksut, — sulin tehty juomu,
Kuunkanta hienon hieno vain.

2 HOVINAINEN.
Ken teille
On moista opettanut?

MAMILLIUS.
Naisten kasvot. —
Mut mink' on väriset sun silmäkarvas?

1 HOVINAINEN.
Siniset.

MAMILLIUS.
Älä! Rouvan näin, joll' oli
Sininen nenä, vaan ei silmäkarvat.

2 HOVINAINEN.
Mut kuulkaas! Kuningatar, äitinne,
On pikkusiin; koht' uuden, hienon prinssin
Me saamme; kyllä silloin kisaisitte,
Jos teistä huolisimme.

1 HOVINAINEN.
Niin, hän vahvast'
On paisunut. Jumala hälle avuks!

HERMIONE.
Mit' ilveilyä siellä? Tule, lapsi,
Taas seuraas kaipaan. Istu, kerro mulle
Tarina.

MAMILLIUS.
Hauskako vai surullinen?

HERMIONE.
Niin hauska kuin vain tahdot.

MAMILLIUS.
Surullinen
Sopivin talvell' on. Ma yhden tiedän,
Siin' aaveit' on ja noitia.

HERMIONE.
Se kerro.
No, istuhan ja ala; aaveillasi
Mua oikein säikytä; sit' osaat tehdä.

MAMILLIUS.
Oli kerran miesi —

HERMIONE.
Istuhan; no ala!

MAMILLIUS.
Jok' asui kirkkomaalla. — Kerron hiljaa
Nuo sirkat sit' ei kuulla saa.

HERMIONE.
No, jatka,
Ja korvahan! kuiskaa.

(Leontes. Antigonus, hoviherroja ja seuralaisia tulee.)

LEONTES.
Sielläkö
Hän nähtiin? Seuroineen? Camillo myötä?

1 HOVIHERRA.
Männistöss' yhdyin heihin. Moista kiirett'
En ole nähnyt. Silmin heitä saatoin
Laivastoon asti.

LEONTES.
Mua miekkoista,
Kun oikein näin ja toden arvasin! —
Oo, vähempikin riittäisi Lemmon tuskaa
Tää miekkoisuus! — Voi maljass' uida lukki,
Ja sinä juot ja poistut tietämättä
Myrkystä mitään, sillä oma tietos
Ei ole myrkytetty; vaan jos joku
Tuot' inhaa otust' osoittaa ja näyttää
Mit' olet juonut, silloin kuotus tuima
On sulta poven katkoa ja kyljet. —
Minäkin join ja lukin näin. Camillo
Hänt' auttoi, teki parittajan virkaa. —
He hengen multa tahtovat ja kruunun;
Epäilys toteen käy: — tuo viekas konna,
Mun palkkaamani, palkoiss' oli hällä;
Hän hankkeeni on ilmaissut, ja minä
Nolattu olen narri, joka nulkin
Ivailtava. — Mut kuinka pääsivätkään
He portist' ulos?

1 HOVIHERRA.
Hänen arvollansa,
Mi käskystänne suurempaakin aikaan
On saanut.

LEONTES.
Hyvin tiedän. — Poika tänne!
(Hermionelle.)
Hyvä, ett'et sinä häntä imettänyt.
Vaikk' on mun näköäni hän, niin liiaks
On häness' äidin verta.

HERMIONE.
Leikkiäkö?

LEONTES.
Pois poika viekää! Hän sit' ei saa pitää;
Pois, pois! Sen kanssa nyt hän leikitelköön,
Jota hän kantaa, sillä Polyxenes
Sen hälle tehnyt on.

HERMIONE.
Ei, sanon, ei,
Ja vannon, että uskotte, min sanon,
Vaikk' yritätte kieltää.

LEONTES.
Hyvät herrat,
Katselkaa häntä tarkoin; jos on mieli
Sanoa teillä: "hän on kaunis", heti
Vavahtaa tuntonne ja lisää: "sääli,
Ett'ei hän ole siveä ja puhdas!"
Kiitelkää hänen ulkomuotoansa, —
Jok' ansaitseekin suurta ylistystä, —
Niin heti olan nykäys, hm! ja haa!
Nuo poltinmerkit, joita parjaus käyttää —
Ei, mitä? — sääli käyttää, sillä parjaus
Hyveenkin polttaa; — niin tuo olan nykäys,
Nuo hm! ja haa! — sanottuanne juuri
"Hän kaunis on"; — teit' estää sanomasta:
"Hän ompi siveä". Mut tietyks tulkoon
Sen suusta, jolla suurin syy on harmiin:
Hän portto on.

HERMIONE.
Jos sanoisi sen konna.
Viheliäisin konna maailmassa.
Hän suuremp' ois vaan konna; mut te, herra.
Te erehdytte.

LEONTES.
Itse erehdyitte
Te, hyvä rouvani, kun Polyxeneen
Leonteeks luulitte. Oo, sinä eläin,
Jot' en voi oikein nimin nimittääkään,
Ett'ei mua raakuus matkisi ja samaa
Käyttäisi kieltä kaikensäätyisille,
Näin unhottain, mik' erotus on prinssin
Ja kerjäläisen välillä. Ma sanoin,
Ett' on hän portto, sanoin myöskin, kelle.
Lisäksi: kavaltaja, jonka kanssa
Camillo liitoss' on, mies, joka tietää
Mit' itsekin tuon pitäis hävetä
Katalan raiskaajankin nähden tietää,
Ett' on hän portto pahempi, kuin mit' on
Pahimmat tulenlautat; niin, hän tiesi
Tuon paon myös.

HERMIONE.
En tiennyt, totta Jumal',
En siitä tiennyt! Teitä kaduttaa,
Parempaan tietoon kerran tultuanne,
Nää herjauksenne. Hyvä puoliso,
Mua tuskin hyvitätte sillä, että
Sanotte pettyneenne.

LEONTES.
Ei, jos petyn
Tään rakenteeni perustusten suhteen,
Ei silloin koulupojan hyrrää jaksa
Maapallo kantaa. — Tyrmään hänet viekää!
Ken puhuu hänen puolestaan, on syypää
Jo siksi, että puhuu.

HERMIONE.
Turman tähti
Nyt hallitsee. Mun malttaa täytyy, kunnes
Suopeemmaks kääntyy taivas. — Hyvät herrat,
Niin hevin kuin muut naiset min' en itke,
Ja tämän hyödyttömän kasteen puutos
Teilt' ehkä säälin kuivaa; mut tääll' asuu
Siveyden syvä suru, ja se palaa
Niin, ett'ei sitä sammuttaa voi itkut.
Mua, hyvät herrat, pyydän, tuomitkaa
Niin leppeesti kuin ihmisrakkaus sallii; —
Ja täyttyköön nyt tahto kuninkaan.

LEONTES.
Mua totellaanko?

HERMIONE.
Seuraako mua kukaan?
Rukoilen, herra, suokaa naisieni
Mukaani tulla; tilani sen vaatii,
Sen näette. Ei, hyvät lapset, itkuun
Ei syytä nyt; mut vankeuteen syypääks
Jos emäntänne kuulette, niin silloin
Valukoot kyyneleet, kun vapaa olen.
Koetus tää tuo ikionnen mulle. —
Hyvästi, kuningas; en murheisena
Sois koskaan teitä näkeväni; mutta
Niin käynee nyt. — No, tulkaa, teill' on lupa.

LEONTES.
Pois, tehkää niinkuin käskimme; pois täältä!

(Kuningatar ja hovinaiset poistuvat.)

1 HOVIHERRA.
Rukoilen: palauttakaa kuningatar.

ANTIGONUS.
Punnitkaa tarkoin, muuten oikeutenne
On väkivaltaa; siitä kolme kärsii:
Te itse, poikanne ja puolisonne.

1 HOVIHERRA.
Siit' uskallan ma henkeni, jos vaan se
Takeeksi kelpaa, että kuningatar
On puhdas taivaan edessä ja teidän,
Syytteestä — tarkoitan.

ANTIGONUS.
Jos toteen saadaan,
Ett' toisin on, niin vaimoani vahdin
Yöt päivät, häneen kytkettynä kiinni,
Ja sen vaan uskon, minkä näen ja tunnen;
On silloin joka tuuma naisen lihaa,
Niin, joka hiuke naista uskoton.
Jos hänkin on.

LEONTES.
Vait ole!

1 HOVIHERRA.
Hyvä herra —

ANTIGONUS.
Puhumme teidän, eikä omaan puoleen.
On joku viettelijä, lemmon konna
Teit' uskotellut; jos sen tuntisin,
Niin ruhjoisin sen. Hänkö kunniaton! —
Tytärtä mull' on kolme, yhdentoista
Ja yhdeksän ja viiden ijässä;
Jos tott' on tää, niin, kautta kunniani,
Sen heille kostan, kohdun heiltä leikkaan,
Ennenkuin neljäntoista ovat vanhat
Ja epäsikiöitä siittää saavat.
Mun perivät, mut ennen olen salvio,
Kuin kelvottoman rodun kantaisä.

LEONTES.
Vait! Täss' on vainu yhtä valju teillä
Kuin kuolleen nenällä; ma tunnen, näen sen
Niinkuin te tämän (kouristaa häntä) tunnette, ja näette,
Mik' elin teihin koskee.

ANTIGONUS.
Niin jos on,
Ei kunnialle hautaa ole tarvis;
Lemuksiks siit' ei jää maan tunkiolle
Niin hiukkaakaan.

LEONTES.
Mua ei siis uskota!

1 HOVIHERRA.
Parempi jos täss' uskottaisi mua,
Kuin teitä, herra! Ennen soisin, että
Hän puhdas olis, kuin te oikeassa,
Vaikk' oiskin moitteeksi se teille.

LEONTES.
Miksi
Kyselen tuumianne? Paremp' on
Totella vihan puuskaa. Majesteetti
Ei neuvojanne kaipaa. Hyvyyttämme
Sen kerroimme. Jos ette voi tai tahdo —
Joko luonnon- taikka teko-tyhmyydestä —
Niin nähdä totuutta kuin me, niin sitä
Paremmin tutkikaatte; neuvojanne
Ei meidän tarvis; asia, sen meno,
Sen voitto, tappio meit' yksin koskee.

ANTIGONUS.
Parempi olis ollut hiljaisuudess'
Asiaa ensin tutkia kuin siitä
Melua nostaa.

LEONTES.
Mahdollistako?
Sin' olet joko vanhuudesta tylsä
Tai luotu narriksi. Camillon pako,
Tuo tuttavallisuus — niin peittämätön.
Niin epäiltävä, että todisteeksi
Vaan näkemistä tarvittiin, ei muuta
Kuin näkemistä, ilmeisethän oli
Muut seikat kaikki — pakotti mua tähän.
Mut vielä paremmaksi vakuudeksi —
Näin tärkiss' asioissa hurja toimi
Ois surettava — olen lähettänyt
Apollon temppelihin, pyhään Delphiin
Cleomeneen ja Dionin, jotk' ovat,
Tiedämmä, taatut miehet. Kaikki riippuu
Oraakelista nyt; sen pyhä neuvo
Mua auttaa taikka kaataa. Teinkö oikein?

1 HOVIHERRA.
Ihan oikein, kuningas.

LEONTES.
Vaikk' itse vanna
Asiast' olen enkä muuta kaipaa
Kuin minkä tiedän, tulee oraakelin
Tyventää muiden mielet, moisten, jotka,
Typerän tyhminä kuin tuo, ei jaksa
Yletä totuuteen. Suvaitsin siksi
Tuon naisen poistaa läheisyydestämme,
Ett'ei hän noiden kahden paennehen
Petosta panis täytäntöön. Nyt tulkaa;
Puhua tahdon kansalle; tää tapaus
Kiihottaa meitä kaikkia.

ANTIGONUS (syrjään).
Niin, nauruun,
Kun selvä totuus tulee päivän valoon.

(Poistuvat.)

Toinen kohtaus.

Seutu sama. Etuhuone kuningattaren vankilassa.
(Paulina ja useita palvelijoita tulee.)

PAULINA.
Hae tänne vanginvartija ja sano
Nimeni hälle. —
(Yksi palvelijoista menee.)
Jalo rouva, sulle
Ei parhain hovi ole liian hyvä,
Miks siis nyt tyrmäss' istut?
(Palvelija palajaa, mukanaan vanginvartija.)
Ystävä,
Te tiedätte, ken olen?

VANGINVARTIJA.
Arvonainen,
Ylevä rouva.

PAULINA.
Päästäkää siis minut
Kuningattaren luo.

VANGINVARTIJA.
En tohdi, rouva,
Päinvastainen on mulla jyrkkä kielto.

PAULINA.
Kaunista kieltää ystävien seura
Hyveeltä, kunnialta! Onko lupa
Tavata hänen naisiaan? Vain yhtä?
Emiliaa?

VANGINVARTIJA.
Jos suvaitsette, rouva,
Lähettää syrjään seuranne, niin saatan
Emilian luoksenne.

PAULINA.
Se, pyydän, tehkää. —
Menkäätte syrjään!

(Seuralaiset poistavat.)

VANGINVARTIJA.
Minun täytyy olla
Keskustelussa läsnä.

PAULINA.
Hyvä, hyvä!
(Vanginvartija poistuu.)
Mik' into tahratonta tahrata!
Ihana kaunoaisti!
(Vanginvartija palajaa Emilian kanssa.)
Hyvä rouva,
Mitenkä kuningattaren on laita?

EMILIA.
Niin hyvin kuin niin ylhäisen voi olla
Noin sorrettuna. Surusta ja kauhusta —
Kovempaa ei lie koskaan hento nainen
Kokenut — synnytti hän ennen aikaa.

PAULINA.
Pojanko?

EMILIA.
Tyttären, ja kauniin lapsen,
Terveen ja virkun. Äiti iloitseepi
Ja sanoo: "Vanki parka, niinkuin sinä,
Viaton minäkin".

PAULINA.
Sen minä vannon.
Kirotut kuninkahan hullut houreet!
Tään saa hän tietää, saapa niin! Se toimi
On naiselle kuin luotu; minä teen sen.
Jos mairii kieleni, niin rakkoutukoon,
Niin ett'ei vihaa verisilmäist' enää
Se koskaan torveta! Emilia hyvä,
Mua suositelkaa kuningattarelle;
Jos lapsens' uskoa hän tohtii mulle.
Niin kuninkaan sen nähdä vien ja lupaan
Asiat' ajaa oikein kuuluvasti.
Kenties tuo heltyy, kun hän lapsen näkee;
Viaton, puhdas äänettömyys usein
Enemmän voi kuin puhe.

EMILIA.
Jalo rouva,
Hyveenne, hyvyytenne on niin taattu,
Ett' altis, suora hankkehenne varmaan
Hyvinkin päättyy. Sopivampaa naista
Ei tähän toimeen löydy. Pyydän, käykää
Lähihuoneeseen, niin kuningattarelle
Ilmoitan heti jalon tarjonne.
Hän tänään hautonut on samaa tuumaa,
Mut ketään arvomiest' ei tohdi pyytää,
Peläten kieltoa.

PAULINA.
Sanokaa hälle,
Ett'en ma kieltän' aio lainkaan säästää;
Jos se niin liukas on, kuin miel' on uljas,
Niin jotain aikaan saanen.

EMILIA.
Kost' jumala!
Kuningattaren luo nyt lähden. Käykää
Lähemmä, olkaa hyvä.

VANGINVARTIJA.
Kuningatar
Jos suvaitsee nyt lapsen luotaan antaa,
Niin kuinka käy mun, jos sen täältä päästän,
Kun mull' ei siihen valtaa?

PAULINA.
Huolet' olkaa!
Laps vanki äidin kohduss oli vainen.
Ja suuren luonnon lain ja säännön mukaan
Siit' on se vapaa nyt, ei osallinen
Kuninkaan vihaan eikä syypää myöskään
Kuningattaren rikokseen, jos moista
On olemassakaan.

VANGINVARTIJA.
Sen ihan uskon.

PAULINA.
Siis huolet' olkaa: minä astun teidän
Ja vaaran väliin, kautta kunniani!

(Kaikki poistuvat.)

Kolmas kohtaus.

Seutu sama. Huone hovilinnassa.
(Leontes, Antigonus, hoviherroja ja seuralaisia tulee.)

LEONTES.
Ei rauhaa öin, ei päivin! Heikkoutt' on
Tää mielentila, pelkkää heikkoutta.
Jos syy vaan olis poissa — osa syystä —
Tuo naikko! Kuningasta hylkiötä
Ei yllä käteni; hän turviss' ompi,
Ajuni ampumatkan ulkopuolla.
Mut iskeä voin naikkoon. Hän jos poissa
Ja tulen oma ois, niin pala jäisi
Taas toinen puoli rauhaa. — Kuka siellä?

PALVELIJA.
Palvelijanne.

LEONTES.
Kuink' on pojan laita?

PALVELIJA.
Makasi hyvin yönsä; luultavasti
On tauti taittunut.

LEONTES.
Mik' ylväs lapsi!
Kun tajusi hän äidin häväistyksen,
Niin oiti kuihtui, laihtui, tunsi kaihon,
Ikäänkuin tarttunut ois häpy häneen,
Menetti ilon, unen, ruokahalun,
Pelehtyi aivan. — Yksin tahdon olla;
Pois, käykää poikaa katsomaan. —
(Seuralaiset lähtevät.)
Hyi, häntä
Älä aattelekaan! Siihen suuntaan käypä
Jo pelkkä koston ajatuskin kimmoo
Takaisin minuun; suuri häll' on valta,
Suvut ja liittolaiset; — hän siis jääköön
Parempaan aikaan; naikkoa vain kosto
Nyt kohdatkoon. Camillo ja Polyxenes
Mua nauravat, ivaavat suruani;
Jos yltää heidät voisin, eivät naurais,
Ei, eikä tuokaan, jok' on vallassani.

(Paulina tulee, lapsi sylissä.)

1 HOVIHERRA.
Täst' ette pääse.

PAULINA.
Mitä? Hyvät herrat.
Pikemmin tulis teidän mua auttaa.
Pelättävämpi tuonko hurja vimma
Kuin henki kuningattaren, sen raukan,
Mi puhtaamp' on, kuin tuo on luulevainen.

ANTIGONUS.
Vait, vait!

1 HOVIHERRA.
Hän yöt' ei maannut, eikä salli
Kenenkään päästä luokseen.

PAULINA.
Tyynny, veikko!
Juur' unta tulen tuomaan. Teidän moiset,
Jotk' ympärillään luikitte kuin varjot,
Te teidän moiset häntä valvotatte.
Ma tulen vilpittömin, terveellisin,
Vakavin sanoin loihtimaan pois vammaa,
Jok' unen hältä vie.

LEONTES.
Melua mitä?

PAULINA.
Ei melua, vaan tuumailua, mistä
Sais ylhäisyydellenne kummin.

LEONTES.
Mitä?
Pois rietas vaimo tuo! Antigonus,
Sua kielsin päästämästä häntä tänne,
Aikeensa tiesin.

ANTIGONUS.
Omani ja teidän
Vihanne uhalla ma häntä koitin
Täält' estellä.

LEONTES.
Hänt' etkö suistaa voi?

PAULINA.
Pahasta, kyllä; vaan täss' asiassa —
Jos ei hän tee kuin te, ja tyrmään heitä
Mua siitä, ett'en kunniaani heitä —
Hän ei mua suista.

ANTIGONUS.
Nyt sen kuulette!
Jos noin hän kiltoo, juoskoon minkä jaksaa,
Hän kyll' ei kompastu.

PAULINA.
Kuningas hyvä,
Ma pyydän, mua kuulkaa! Teille tahdon
Ma lääkär' olla, taattu palvelija
Ja nöyrä neuvoja, vaikk' en niin julkee
Tuskanne lieventäjän' esiintyä,
Kuin liehakkonne nuo, — mun lähetti
Hyvä kuningatar.

LEONTES.
Hyvä kuningatar!

PAULINA.
Niin, hyvä, sanon, hyvä kuningatar,
Ja siitä tappelisin, mies jos oisin,
Vaikkapa kehnoin.

LEONTES.
Aja hänet ulos!

PAULINA.
Se, jok' ei pelkää silmiään, se ensin
Käsiksi käyköön! Lähden milloin tahdon.
Asia ensin! — Hyvä. kuningatar —
Hyvä on hän — antoi teille tyttären:
Täss' on se, siunaustanne pyytää.

(Laskee lapsen Leonteen eteen.)

LEONTES.
Ulos,
Sa, noidan narttu! Hiiteen täältä! Pois,
Lipakka parittaja!

PAULINA.
Erehdytte:
Tuost' olen yhtä tiedoton kuin te,
Sen nimen antaja, ja yhtä siivo
Kuin te olette hullu; joka kyllin
Jo siivoutt' on tähän mailman aikaan.

LEONTES.
Kavaltajat! Hänt' ette viskaa ulos?
Kakara hälle viekää! —
(Antigonukselle.)
Sinä narri,
Sinä ämmälauri, narttusi kun annat
Sun orrelt' ajaa! — Ota äpärä,
Otahan, sanon; ämmälles se anna!

PAULINA.
Ijäksi kätes saastukoon, jos kosket
Prinsessaan nyi, kun näin on häneen syyttä
Ajettu lokaa.

LEONTES.
Eukkoaan hän pelkää.

PAULINA.
Jos tekin tekisitte sen, niin varmaan
Omistaisitte oman lapsenne.

LEONTES.
Kavaltajia kaikki!

ANTIGONUS.
Totta jumal',
En minä.

PAULINA.
Enkä minä, eikä kukaan;
Yks on, hän itse; kavaltain hän oman
Hyvän maineensa ja kuningattarensa
Ja poikansa ja tyttärensä alttiiks
Näin heittää parjaukselle, joka puree
Miekkaakin kipeämmin, eikä tahdo —
Kirottua, ett'ei voi häntä siihen
Pakottaakaan! — pois tyynni temmata
Tuon luulon juurta, jok' on yhtä laho,
Kuin tammi on tai paasi terve.

LEONTES.
Suulas,
Lipakka lutka, jok' on miestään piessyt
Ja nyt mua hämää! Mun ei ole pentu,
Polyxeneen se peruutt' on. Pois, pois se,
Ja äitineen se tuleen viskatkaa!

PAULINA.
Se teidän on ja teidän näköisenne
Niin — käyttääkseni vanhaa sananpartta —
Ett' oikein hävettääpi. — Nähkääs, herrat,
On koko pieni, vaan se ihan isän
On jälkipainos: silmät, huulet, otsa,
Nenä ja kulmakarvat, niin, ja posken
Ja leuan sievät kuopanteet, ja hymy
Ja kätten, sormien ja kyntten muoto. —
Hyvä jumalatar, Luonto, joka lapsen
Näin isän näköön teit, jos luonteen myöskin
Voit muodostaa, niin keltaist' älä käytä
Väriä vain; se muuten, kuten tuokin,
Epäilee, ett'ei lapsens' ole hänen
Miehensä lapsi.

LEONTES.
Sinä, hiiden velho! —
Sinäkin, pöllö, hirtettävä oisit,
Kun tuon et kieltä suistaa voi.

ANTIGONUS.
Jos kaikki
Ne miehet hirtettäisi, jotka moista
Ei aikaan saa, niin tuskin teille yhtään
Jäis alamaista.

LEONTES.
Vaimo pois, ma sanon!

PAULINA.
Pahempaa luonnottomin ilkiökään
Ei tehdä voisi.

LEONTES.
Sinut poltatan.

PAULINA.
Siit' en ma huoli; tulen virittäjä
Kerettiläinen on, ei tulen uhri.
Tyranniks teit' en sanoa ma tahdo,
Mut tämä julmuus vaimoanne kohtaan —
Kun muuta teill' ei ole todistusta
Kuin pelkkä luulo — tyranniuteen hiukan
Se vivahtaa, häväisee teitä, tekee
Maailman silmiss' ilkiöksi.

LEONTES.
Kautta
Vasallivalanne, pois, pois tuo vaimo!
Jos oisin tyranni, niin hän ei eläis;
Ja noin ei haastaa tohtisi, jos siksi
Mun tuntisi hän. — Ovest' ulos!

PAULINA.
Älkää
Mua täältä työntäkö, kyll' itse lähden.
Lastanne hoitakaatte, se on teidän.
Zeus sille suokoon ylevämpää mieltä. —
Pois kätenne! — Te, jotka hyväilette
Noin hänen hulluuttaan, te ette koskaan
Hänt' auttaa voi, ei, ainutkaan ei teistä.
Kas niin, hyvästi vaan, nyt minä lähden.

(Poistuu.)

LEONTES.
Petturi, tähän yllytit sa vaimos.
Mun lapseniko? Pois, pois! — Sinä, joka
Niin sitä hellittelet, ota pentu
Ja tulen syötäväks se heitä oiti.
Niin, sinä, juuri sinä! Vie se heti!
Tunnissa tieto tuo, ett' on se tehty,
Ja täysi todistus, tai omasi
Ja omaistesi hengen vien. Jos kiellät,
Vihaani ärrytellen, sano vaan se,
Niin omin käsin äpärän tuon aivot
Murskaksi lyön. — Vie se ja tuleen paiskaa!
Sa vaimos tähän yllytit.

ANTIGONUS.
En, herra;
Nää loordit, jalot ystävät, mun puhtaaks
Julistaa voivat.

1 HOVIHERRA.
Armollinen herra,
Hän syytön vaimonsa on tänne tuloon.

LEONTES.
Valehtelette kaikki!

1 HOVIHERRA.
Suvaitkaa
Parempaa meistä luulla; uskollisest'
Olemme teitä palvellehet; siitä
Tunnustus suokaa. Polvin rukoilemme —
Entisten palvelusten palkinnoksi
Ja tulevaisten — muuttakaa tuo päätös;
Verinen, kauhea se on ja varmaan
Vie turmioon. Me polvistumme kaikin.

LEONTES.
Ma höyhen olen joka tuulen viedä.
Nähdäkö täytyy mun, kuink' äpärä
Tuo polvistuu ja isäkseen mua kutsuu?
Ei, parempi nyt polttaa se kuin sitten
Kirota sitä. Mutta — jääköön eloon!
Ei sittenkään! —
(Antigonukselle.)
Käy tänne, sinä siellä;
Sa, joka puuhassa niin helläss' olit
Tuon kätilösi, Kaisa-rouvan kanssa
Äpärän pelastukseksi, — se on hän,
Niin totta kuin on partas harmaa — mitä
Tuon pennun hengest' uskallat sa?

ANTIGONUS.
Kaikki,
Min tehdä voin ja kunnia niin vaatii.
Jos muuta en, niin tämän: vähäisetkin
Vereni tähteet turvaks syyttömyyden
Ma uhraan; kaikki, minkä vaan ma voin.

LEONTES.
Sen kyllä voit. Tuon miekan kautta vanno,
Ett' täytät käskyni.

ANTIGONUS.
Sen vannon, herra.

LEONTES.
Siis kuule ja se tee; näet, vähimmässä
Jos vilpistelet, niin et yksin sinä,
Vaan herja vaimoskin on kuolon oma;
Nyt saa hän anteeksi. — Me käskemme siis
Vasallivalas nimess', että saatat
Pois tämän tyttöäpärän ja viet sen
Syrjäiseen, jylhään metsäseutuun, kauas
Rajoilta näiltä, ja sen sinne jätät,
Armotta aivan, omaan hoiteeseensa
Ja säiden valtaan. Outo sallimus
Sen tänne toi, siis oikein vaadin, että
Sen outoon korpeen viet, miss' sallimus
Sit' imettäköön tai sen tappakoon.

ANTIGONUS.
Sen totta teen; mut kyllä laupiaampi
Ois äkkisurma. — Tule, lapsiraukka,
Ylempi valta sääkset pankoon, korpit
Sua imettämään! Moista armon työtä
On tehneet sudetkin ja karhut, raivons'
Unohtaen. — Te onnellisemp' olkaa,
Kuin mitä sietää tekonne! — Ja siunaus
Julmuutta vastaan sua puoltakohon,
Hylätty lapsi-raukka!

(Menee lapsen kanssa.)

LEONTES.
Min' en vieraan
Kakaraa ruoki.

PALVELIJA (tulee).
Herrani, vast'ikään
On Delphiin matkaajilta sana tullut:
Cleomenes ja Dion hyväll' onnell'
On kotiin palanneet ja maalle nousseet;
Koht' ovat täällä.

1 HOVIHERRA.
Tuopa arvaamatont'
On joutuisuutta.

LEONTES.
Päivää kolmekolmatt'
Olivat poissa; moinen kiire näyttää,
Ett' tahtoo suur' Apollo joutuun tehdä
Totuuden tiedoksi. Siis valmiit olkaa;
Neuvosto kokoon! Tuomionsa saakoon
Tuo valapatto. Yhtä julkinen
Kuin syytöskin, yht' ilmeinen ja vapaa
Myös olkoon tutkinto. Sydäntä vaivaa
Niin kauan kuin hän eloss' ompi. — Menkää
Ja tehkää, mitä käskin.

(Lähtevät.)

KOLMAS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Seutu sama. Erään kaupungin katu.
(Cleomenes ja Dion tulevat.)

CLEOMENES.
Suloist' on ilmanala, lauhaa sää
Ja saari viljava, ja templi voittaa
Kehutkin kaikki.

DION.
Ihaninta oli,
Hurmaavaa ihan, taivaiset nuo puvut —
Niin niitä nimittäisin — sekä pappein
Vakava arvoisuus. Ja uhritoimi,
Kuink' ylevää se, ylimaallist' oli
Ja pyhää!

CLEOMENES.
Entä huumaava tuo jyry
Ja oraakelin ääni, joka pauhas
Kuin herranvoima ja niin valtas aistit,
Ett' aivan menehdyin.

DION.
Jos matkan tulos
Niin suotuinen on kuningattarelle —
Sen taivas suokoon! — kuin se oli meille
Suloinen, hauska, joutuisa, niin toivo
On saavutettu.

CLEOMENES.
Suur' Apollo kaikki
Parhaaksi kääntäköön! Nuo juonet, joilla
Koetaan kuningatar syyhyn saada,
Mua eivät miellytä.

DION.
Noin kiivaat toimet
Tekevät selvän kaikesta tai lopun.
Kun tietoon tulee ennus, jonk' Apollon
Pääpappi tähän lukitsi, niin varmaan
Jotakin kummaa ilmaantuu. — Hoi! Tänne
Ravakat ratsut! Kaikki hyvin käyköön!

(Lähtevät.)

Toinen kohtaus.

Seutu sama. Oikeushuone.
(Leontes, hoviherroja, virkamiehiä ja oikeudenpalvelijoita tulee.)

LEONTES.
Tää toimitus, sen surulla ma myönnän,
Mun sydäntäni kalvaa: syytetty on
Kuninkaan tytär, puoliso, ja lisäks
Niin hellitty ja rakas. Älköön meitä
Tyranniks sanottako, kun näin suoraan
Vetoomme lakiin, joll' on täysi valta
Julistaa syyllisyys tai syyttömyys. —
Esille vanki!

OIKEUDENPALVELIJA.
Kuninkaan on tahto,
Ett' itse tänne oikeuden eteen
Syytetty saapuu. Hiljaisuutta vaadin.

(Hermione tulee vartioituna, Paulinan ja muiden
hovinaisien seuraamana.)

LEONTES.
Lukekaa syytös!

OIKEUDENPALVELIJA. "Hermione, suurisukuisen Leonteen, Sisilian kuninkaan puoliso, sinä olet tänne haastettu, syytettynä valtiopetoksesta, kun olet ryhtynyt Polyxeneen, Böhmin kuninkaan kanssa salavuoteuteen ja yhtynyt Camillon kanssa salaliittoon, ottaaksesi hengiltä herrasi ja puolisosi, kaikkein armollisimman kuninkaamme. Ja kun tämä hanke oli todistuksilla osaksi julki tuotu, olet sinä, Hermione, vastoin uskollisen alamaisen velvoitusta ja velvollisuutta, neuvonut ja auttanut heitä yön selkään pakenemalla turvaa itsellensä etsimään."

HERMIONE.
Kun se, mit' aion sanoa, on suoraan
Vain syytteen kieltämistä, eikä mulla
Muut' ole todistusta puolellani
Kuin omat sanani, niin tuskin auttaa.
Jos sanon: "syytön". Vilpittömyyttäni
Vilpiksi luullaan, mainitaankin siksi,
Jos siihen turvaan. Mut jos ihmisteot
Jumalten tiedoss' on — niinkuin ne onkin, —
Niin varmaan hävetä saa väärä syytös
Viattomuuttani ja hirmuvalta
Vavista tyynyyttäni. Herra, parhain
Te tiedätte — vaikk' ette tahdo tietää —
Ett' yhtä onneton, kuin olen nyt,
Yht' uskollinen, siveä ja puhdas
Menoni ain' on ollut, aivan toista
Kuin kertomukset, joilla näyttämöltä
Rahvasta itketellään. Katsokaa mua:
Kuninkaan vierellinen, puolen kruunun
Omaaja, suuren valtakunnan tytär,
Toiveikkaan prinssin äiti, tässä seison,
Rupattain kunnian ja hengen eestä
Jokaisen korvan kuullen. Henki mulle
Vain tuskaks on, sen kernaast' annan pois;
Mut kunnia on omaisteni omaa,
Ja sitä tässä puollan. Sanokaa ja
Tuntoonne menkää: ennenkuin Polyxenes
Hoviinne tuli, lemmittenkö mua
Ja sitä ansaitsinko? Mitä sitten
Tein hänen tultuaan niin väärää, että
Nyt syytteess' olen? Kunnian jos tieltä
Vähääkään siirryin aikeessa tai työssä,
Vain vähääkään, niin joka kuulijani
Kovetkoon sydän, ja mun hautaani
Inhotkoon lähin omaiseni.

LEONTES.
Kuullut
Ain' olen, että riettauden orja
Tekonsa kieltää yhtä julkeasti.
Kuin hän sen tekeekin.

HERMIONE.
Se kyllä totta;
Mut, herra, lause tää ei sovi minuun.

LEONTES.
Et omista siis?

HERMIONE.
Enempää, kuin mitä
On itsessäni virheen nimellistä,
En saata omistaa. Polyxenesta,
Mun syytetoveriani, sen myönnän,
Rakastin niin, kuin kunnia sen vaati,
Sen verran kuin mun-arvoiseni naisen
Rakastaa sopi; aivan niin, — ei toisin, —
Kuin olitte te itse käskenyt;
Jos sit' en olis tehnyt, oisin varmaan
Kovakorvainen ja kiittämätön teille
Ja ystävälle ollut, jonka rakkaus,
Siit' asti kuin voi haastaa, sanoi suoraan
Omistavansa teille. — Salaliitto,
Vaikk' eteeni se pantais maistimiksi,
En tiedä miltä maistuis. Sen vaan tiedän,
Ett' on Camillo kunnon mies; mut miksi
Hän karkas, sit' ei tiedä jumalatkaan,
Jos eivät tiedä enemmän kuin minä.

LEONTES.
Pakonsa tiesit, niinkuin myöskin tiesit,
Mik' oli silloin tehtäväsi.

HERMIONE.
Herra,
Puhutte kieltä, jot' en ymmärrä.
Henkeni houreittenne vallass' on,
Se viekää.

LEONTES.
Työsi on vain houreitani.
Polyxeneesta sull' on äpärä,
Se hourett' on vain. Niinkuin kielsit hävyn, —
Se kuuluu virkaan — kiellät totuudenkin;
Mut kiellä vain, ei se sua suurin auta;
Sikiös syöstiin surmille, ja syystä,
Kosk' oli isätön, — se tosin oli
Sun vikas eikä lapsen, — samoin sinä
Saat tuta oikeutta; sen lievin päätös
On kuolemaksi.

HERMIONE.
Säästäkäätte uhka,
Pelättiänne minä etsin turhaan.
Iloksi ei voi elo mulle olla;
Sen sulon, arvon, teidän rakkautenne,
Ma kadotin; se mennyt on, sen tunnen,
Vaan kuinka, sit' en tiedä. Toinen auvo,
Kohtuni esikko, pois multa viedään
Kuin ruttotautiselta. Kolmas lohtu
Tuo onnen heittolapsi, rinnoiltani,
Viaton maito viattoman suussa.
Surmille syöstään; itseäni portoks
Kaduilla huudetaan; tylysti viedään
Minulta lapsivuoteen rauha, joka
Jos mille suodaan naiselle; mua vihdoin
Raastellaan tänne taivasalle, ennen
Kuin palanneet on voimat. Sanokaatte,
Mik' ilo mull' on elämästä, jotta
Pelkäisin kuolla? Jatkakaa, — vaan kuulkaa,
Käsittäkää mua oikein: elämäni
Ei maksa korttakaan; mut kunniani
Pelastaa tahdon. Näin jos luulosyillä
Mua tuomitaan, — kun nukkuu kaikki näytteet,
Pait epäilynne nostamat, — niin sanon:
Tää väkivaltaa on eik' oikeutta. —
Vetoan oraakeliin, hyvät herrat,
Apollo minut tuomitkoon.

1 TUOMARI.
Se pyyntö
On aivan oikeutettu. Julki tulkoon
Apollon nimessä siis ennus vastaus!

(Muudan virkamies menee ulos.)

HERMIONE.
Venäjän keisari ol' isäni;
Jos nyt hän eläisi ja tyttärensä
Näkisi syytettynä! Oi, jos vainkin
Hän äärettömän näkis kurjuuteni,
Ei toki koston silmillä, vaan säälin!

(Virkamies palajaa, mukanaan Cleomenes ja Dion.)

VIRKAMIES.
Cleomenes ja Dion, vannokaatte
Oikeuden miekan kautta, että Delphiss'
Olette olleet molemmat ja tämän
Lukitun ennustuksen siellä saaneet
Apollon papilta, ja että pyhää
Avanneet ette ole sinettiä
Ja salaisuutta nähneet.

CLEOMENES ja DION.
Vannomme.

LEONTES.
Sinetti murtakaa ja lukekaa.

VIRKAMIES (lukee). "Hermione on puhdas, Polyxenes nuhteeton, Camillo uskollinen alamainen, Leontes luulevainen tyranni, hänen viaton lapsensa laillinen aviolapsi, ja kuningas jää ilman perillisettä, jos se, mikä on kadonnut, ei löydy."

KAIKKI.
Siunattu, suur' Apollo!

HERMIONE.
Ylistetty!

LEONTES.
Luitko oikein?

VIRKAMIES.
Luin, herra, aivan
Niinkuin on tässä kirjoitettuna.

LEONTES.
Totuutta ennustuksessa ei laisin.
Kokousta jatkakaa; tuo petost' on.

(Palvelija tulee kiirein.)

PALVELIJA.
Kuningas, hyvä kuningas!

LEONTES.
No, mitä?

PALVELIJA.
Oi, vihaa saanen sanomastani:
Tuskasta, säikäyksestä äidin tähden
Poikanne, prinssi, pois on mennyt.

LEONTES.
Poisko?

PALVELIJA.
Niin, kuollut.

LEONTES.
Vihastunut on Apollo;
Tekoni väärän rankaisee nyt taivas. —
(Hermione pyörtyy.)
No, mikä siellä?

PAULINA.
Tieto tuo se surmaks
On kuningattarelle.

LEONTES.
Pois hän viekää!
Vain tunteen kuohua; se ohi menee. —
Liiaksi omaa luuloani uskoin. —
Kokekaa kaikin mahdollisin keinoin
Pelastaa henki. —
(Paulina ja hovinaiset vievät pois Hermionen.)
Anteeks suo, Apollo,
Ett' ennustustas pyhää herjasin!
Sovitan Polyxeneen, vaimoni ma
Lepytän jälleen, palautan Camillon,
Jok' oli hurskas, kunnon mies, sen myönnän;
Kun mun, näet, ajoi epäluulon houreet
Verisiin koston tuumiin, niin Camillon
Valitsin myrkyttämään ystäväni
Polyxeneen; se olis tehty, ellei
Camillon jalo sydän käskyn kiirett'
Ois ehkäissyt; ja vaikka kuolemalla
Hänt' uhkasin ja lahjoill' yllyttelin,
Jos sit' ei tekisi hän tai sen tekis,
Niin kunnon miehenä ja ihmisenä
Hän kuninkaalliselle vieraalleni
Ilm' antoi hankkeen, tänne jätti suuret
Hyvyytensä ja epävarman onnen
Varmaksi antautui saalihiksi,
Vain kunniasta rikkaana. Oh, kuinka
Mun ruosteheni rinnalla hän loistaa!
Ja hurskaudellaan yhä mustemmaksi
Mun ilkityöni saattaa!

(Paulina palajaa.)

PAULINA.
Ah! Voi! Auki,
Kurehet auki, muuten sydämmeni,
Ne katkaistessaan, itse kätkee!

1 HOVIHERRA.
Mik' on?

PAULINA.
Tyranni, mikä piina nyt mua vartoo?
Rovio, teili, ruhjonta vai raipat?
Vai lyijyssä ja piessä kiehuminen?
Mit' uutta tuskaa keksitkään ja vanhaa,
Kun joka sanani sun kiukkus nostaa?
Julmuutesi ja tuo sun epäluulos, —
Jota tyhmempää ei keksis poikanulkit
Ja tyttöletukatkaan, — aatteleppa,
Mit' ovat tehneet nuo, ja tule hulluks,
Rutihulluks aivan; entiset sun hourees
Ne esimakua vain oli tälle.
Polyxeneen sa petit, se ei mitään;
Se narrin löyhyytt' osoitti ja kurjaa
Vain kiittämättömyyttä; eikä mitään,
Ett' yritit Camillon maineen tappaa
Kuninkaan vereen; — pikku rikoksia,
Kun suurempia tiedoss' on! ja niistä
Tuo lapsen heittäminen korpin ruoaks
On joutavaa, vaikk' ennen pirukin se
Tulessa itkisi kuin moista tekis;
Ei syysi suoraan sekään, että kuoli
Tuo nuori prinssi, jolta mielen jalous —
Niin nuoress' outo — mursi sydämmen,
Kun huomas törkeän ja hupsun isän
Emoa hellää rääkkäävän; ei, tuot' ei
Sun panna syyksesi, — vaan viime työsi —
Kirousta huutakaa, kun tuon sen julki! —
Kuningatar, niin, loordit, kuningatar
Suloisin, lempein kuollut on! Ja vielä
Ei iske kosto!

1 HOVIHERRA.
Varjelkohon Luoja!

PAULINA.
Niin, totta, kuollut; jos ei sana riitä
Ja vala, menkää katsomaan. Jos voitte
Eloa, verta silmiin, huuliin luoda,
Hipiään lämpöä ja keuhkoon ilmaa,
Niin jumalina teitä palvelen. —
Mut sinä, julmus, älä kadu työtäs,
Se raskaamp' on, kuin kaikki tuskan huudot,
Siis muut' ei sulle jää kuin epätoivo.
Tuhannen polvea vaikk' yhtämittaa
Viistuhatt' vuotta paastois alastonna
Kaljulla vuorell', alituisen myrskyn
Ja ikitalven keskellä, niin sinuun
Jumalat sittenkään ei leppyis.

LEONTES.
Jatka!
Torua et voi kyllin; katkerinta
Kiroust' ansaitsenkin.

1 HOVIHERRA.
Vaiti, vaiti!
Kuink' onkaan asia, niin rikollist' on
Puheesi julkeus.

PAULINA.
Mua surettaa se.
Mit' olen rikkonut, sen kadun, kunhan
Sen huomaan vaan. Ah, naisen kiivautt' olen
Liiaksi ilmaissut! Sydämmeen häntä
Syvimpään osasin. — Miss' apu turhaa,
On turhaa parku. Älkää tuskastuko
Sanoistani. Mua ennen rangaiskaa,
Kun mieleen toin, mik' unheeseen on jääpä.
Kuningas hyvä, armost' anteeks suokaa
Tää teko houkan naisen. Rakkauteni
Kuningattareen — taaskin houkka! — Hänest'
En enää puhu, enkä lapsistanne,
En, enkä miehestänikään, mi mennyt
On hänkin. Mieltänne nyt malttakaa,
Min' olen vaiti.

LEONTES.
Hyvin sinä puhut
Ja suoraa totuutta, jot' ennen kuulen
Kuin surkuasi. Pyydän, saata minut
Kuningattaren ruumiin luo ja prinssin.
He yhden saakoot leposijan. Siihen
Syyn kuolemaansa piirrän, ikuiseksi
Minulle häpeäksi. Päivittäisin
Käyn heidän haudallaan, ja lohtunani
On siellä kyyneleet. Niin kauan kuin
Vain luonto sitä kestää, joka päivä
Ma lupaan tämän pyhän toimen täyttää.
Vie minut tuohon murheen majaan. Tule.

(Lähtevät.)

Kolmas kohtaus.

Böhmi. Autio seutu meren rannalla.
(Antigonus, sylissä lapsi, ja merimies tulevat.)

ANTIGONUS.
Varmaanko Böhmiin autiaan on laiva
Nyt rantaunut?

MERIMIES.
Varmaan, mutta, pelkään,
Poloiseen aikaan; taivas synkistyypi,
Tuloss' on hirmumyrsky. Totta puhein,
Vihoissaan taivas on ja hankkeellemme
Rypistää otsaansa.

ANTIGONUS.
Sen pyhä tahto täyttyköön! — Käy laivaan,
Ja venheest' ota vaari: ennen pitkää
Ma sua huudan.

MERIMIES.
Pitäkää kiirettä, ja kauas maihin
Vain älkää menkö; kurja syntyy ilma;
Lisäksi petoeläimistään paikka
Pahassa maineess' ompi.

ANTIGONUS.
Mene; minä
Pian tulen myös.

MERIMIES.
Sydämmest' iloitsen.
Kun tuosta pääsin.

(Menee.)

ANTIGONUS.
Tule, lapsi raukka! —
Sanotaan, että kummittelee kuolleet;
Sit' uskonut en ole; vaan jos totta,
Niin viime yönä äitis näin ma, sillä
Niin valvoksen ei kaltaist' ole uni.
Mua haamu lähestyi, se päätään käänsi
Välistä puolehen ja toiseen; koskaan
En ole nähnyt surun astiata
Niin täyttä ja niin somaa. Niinkuin pyhyys,
Puhtaissa valkovaatteissa hän luotuu
Kojua, missä makaan, kolmasti
Mua kumartaa, suuns' aukoo puhuakseen,
Mut silmät on kuin kaksi lähteensilmää.
Kun antoi tuska, puhumaan hän puhkes:
"Antigonus, kosk' ompi sallimus,
Parempaa tahtoasi vastaan, sinut
Määrännyt, valaas myöten, heittehelle
Panemaan lapsi-parkani, niin Böhmiss'
On erämaita kyllin, itke siellä
Ja parkumaan se jätä; ja kosk' ijäks
Se luullaan hukkuneen, niin anna sille
Nimeksi Perdita ; mut tämän julman
Tekosi vuoks et enää näe koskaan
Paulinaa, vaimoas". — Näin, vaikeroiden,
Hän ilmaan haihtui. Säikähdyin, mut pian
Ma toinnuin taas, ja mietin: todellista
Tää on eik' unta. Tyhjää ovat unet;
Mut tällä kertaa taikauskoisesti
Nyt tuota noudatan ma. Luulen, ett' on
Hermione saanut surmansa ja ett' on
Apollon tahto, — koska lapsi varmaan
Polyxeneen on, — että tänne jää se
Elämään taikka kuolemahan omall'
Isänsä maalla. — Hyvin viihdy, kukka!
(Laskee lapsen maahan.)
Jää tuohon; tuoss' on nimes, tuossa tuokin;
(Laskee mytyn lapsen viereen.)
Se sinun on, ja kasvattaa se voi sun,
Jos onni suopi. — Myrsky alkaa. — Raukka,
Kun äitis virheen tähden näin sä joudut
Tuhoon ja vaaraan. — Itkeä en taida,
Mut sydän verta vuotaa. Mua kurjaa,
Kun moisen vannoin valan! — Hyvästi!
Sää yhä kiihtyy; julman kehtolaulun
Nyt varmaan saat; en taivast' ole päivin
Noin synkkää nähnyt. Mikä hirmuhuuto? —
Pois laivaan joutuun! — Haa! Kas, tuossa otus!
Hukassa olen, voi mua!

(Pakenee, karhun ahdistamana.)
(Vanha paimen tulee.)

VANHA PAIMEN. Soisin, ett'ei olisi ikää laisinkaan kymmenen ja kolmenkolmatta vuoden välillä, tai että nuoriso koko sen ajan nukkuisi; sillä se ei sillä välin tee muuta kuin piioille lapsia, vanhoille harmia, varastelee ja tappelee. — Kuulehan vaan! — Ketkäpä muut, kuin tuollaiset yhdeksäntoista- ja kahdenkolmatta-vuotiaat huimapäät tällaisessa ilmassa metsällä kävisivät? Ovat säikäyttäneet kaksi parasta lammastani, ja varonpa, että susi ne ennen löytää kuin niiden omistaja. Jos niissäkään, niin ovat ne varmaan tuolla rannemmalla murattia mutustamassa. Auta, onni, jos se on tahtosi! — Mitä tämä? (Ottaa maasta lapsen.) Hyväinen aika, kakara, oikein kaunis kakarat Poikako lienee vai likka? Kaunis kappale, oikein kaunis! En ole mikään painotaituri, mutta präntti on kamarineitsyen, sen kyllä näen. Jotakin patustyötä, jota sopissa, luhdissa ja lehdoissa tehdään. Kuumempi oli sen tekijöillä, kuin mitä nyt on tuolla raukalla tuossa. Turviini otan sen armeliaisuudesta; odotan kuitenkin, kunnes poikani tulee. Hän luikkasi vast'ikään. Hoi, hojoi!

VANHA PAIMEN. Mitä? Niinkö lähellä! Tuleppa tänne, jos tahdot nähdä jotakin, josta kannattaa puhua vielä silloin, kuin olet kuollut ja mädännyt.

NUORI PAIMEN. Olen nähnyt kaksi semmoista näkyä maalla ja merellä, — ei, en voi sanoa merellä, sillä nyt se on kaikki yhtä pilveä. Sen ja taivaan väliin ette saisi naskalin kärkeäkään mahtumaan.

NUORI PAIMEN. Jospa vaan näkisitte, kuinka se kiehuu ja kuohuu ja kuinka se rantoja pieksee. Mutta tämä ei ole vielä kaikki. Oi, kuinka surkeasti ne parkuvat, nuo ihmisraukat! Väliin ovat näkyvissä, väliin näkymättömissä; milloin laiva on puhkaista kuun isomastollaan, milloin se taas hukkuu kuohuun ja vaahtoon, niinkuin tulppa härkätynnyriin heitettäessä. Ja se maajuttu sitten, — nähdä, kuinka karhu repi häneltä lavat irti, kuinka hän huusi minua avukseen ja sanoi, että hänen nimensä on Antigonus ja että hän on ylimysmies. Mutta saadakseni nyt laivajutun loppuun — nähdä kuinka sen meri kuumaltaan kulautti, — ei, mutta ensin kuinka ne ihmisparat mylvivät ja meri niitä ilkkui, — ja kuinka se herra parka mylvi ja karhu häntä ilkkui, ja molemmat mylvivät kovemmin kuin meri ja myrsky.

NUORI PAIMEN. Nyt ihan; en ole silmiäni räpäyttänyt siitä kuin nämät näyt näin. Miehet eivät ole vielä vedessä jäähtyneet, eikä karhu vielä puoleksikaan herrasta täyttynyt; se jatkaa vielä syöntiään.

NUORI PAIMEN. Jospa olisitte ollut laivan luona niitä auttamassa; siellä ei olisi armeliaisuutenne pohjaa saanut.

VANHA PAIMEN. Huono juttu, huono juttu! Mutta katsos tätä, poikaseni. Risti nyt kätesi! Sinä kohtaat kuolevia, minä kohtaan vastasyntyneitä. Tämä on näky, jota kelpaa katsellasi; katsos, oikein ylimyslapsen ristimäpuku! Kas, mikä tuo! Ota se, poika, ota ja avaa se. Kas niin, annas nähdä. Minulle on ennustettu, että tulen rikkaaksi keijukaisten avulla. Tämä on vaihdokas. — Avaa se: mitä on siinä, poika?

NUORI PAIMEN. Nyt olette varakas mies, ukkoseni. Jos nuoruutenne synnit olette anteeksi saanut, niin on teillä nyt hyvät päivät. Kultaa, ihka kultaa!

VANHA PAIMEN. Se on noidan kultaa, poika; sen saamme kohta nähdä. Ota joutuun, pidä kiinni! Kotiin, kotiin suorinta tietä! Poika, me olemme onnenmyyriä, ja ollaksemme sitä alati, ei tarvis muuta kuin vaitioloa. — Lampaat menkööt! — Tule, poikani, suorinta tietä kotiin!

NUORI PAIMEN. Menkää te löytöinenne suorinta tietä, minä menen katsomaan, joko se karhu on jättänyt sen herran ja onko se paljonkin hänestä syönyt. Karhut ovat pahoja vain silloin, kuin ovat nälissään. Jos hänestä on mitään jäljellä, niin hautaan sen.

VANHA PAIMEN. Se on hyvä työ. Jos siitä, mitä hänestä on jäljellä, voit nähdä, mikä mies hän on ollut, niin laita niin, että minäkin saan hänet nähdä.

NUORI PAIMEN. Kyllä, kyllä; ja tiedän pitää minua auttaa saamaan hänet hautaan.

VANHA PAIMEN. Tämä on onnenpäivä, poikaseni, ja semmoisena päivänä tulee meidän tehdä hyvää.

NELJÄS NÄYTÖS.

(Aika esiintyy khoorina.)

AIKA.
Ma — joka kaikki tutkin, hyvää säästän,
Rankaisen pahaa, erheet luon ja päästän, —
Nyt Ajan nimell' esiinnyn, ja liidän
Nopeaan lentoon. Ohitse ma kiidän
Kuustoista vuotta; syvän juovan tuon
Iloineen, murheinensa umpeen luon.
Lait hävittää on mulla valta vapaa,
Kukistaa, muuttaa perittyä tapaa.
Min' olin ennen synkkää muinaisuutta,
Oloa näin ma vanhaa sekä uutta,
Näin kaiken synnyn, tiedän mistä niill' on
Alkunsa milläin. Nykyisyyden kiillon
Pimentää voin ma; koht' on hämärässä
Satuni alku; tiimalasin tässä
Kun käännän, näyttämö on muuttunut,
Ja kaikki vaan ol' unta. Luopunut
Houreistaan on Leontes, murheeseen
Ja suruun vaipuneena. Kauniiseen
Nyt Böhmiin siirtykää, ja muistakaatte.
Ett' oli kuninkaalla poika; saatte
Nimeksi hälle panna Florizelin.
Ma Perditasta teille kertoelin,
Hänest' on tullut ihmeen kaunis nainen;
Muun jätän kertomatta; kohta vainen
Sen nähdä saatte. — Tytär lampurin,
Ja mikä häntä koskee likemmin,
Aineeni nyt on. Tarkat olkaa vaankin;
Lie käytettynä aikaa huonompaankin;
Jos niin on, kuulkaa sana vakaa silloin:
Ma soisin, ettei mointa sattuis milloin.

(Poistuu.)

Ensimmäinen kohtaus.

POLYXENES. Camillo hyvä, älä kiusaa minua kauemmin. Kipeäksi tulisin, jos täytyisi minun jotakin sinulta kieltää, mutta tämän myöntäminen toisi minulle kuoleman.

CAMILLO. Kuusitoista vuotta on nyt siitä kuin isänmaani näin; vaikka olenkin suurimman osan elämääni vieraassa ilmassa elänyt, tahtoisin kuitenkin siellä laskea luuni lepoon. Sitä paitse on katuvainen kuningas, minun herrani, haettanut minua; voisin häntä hänen syvässä surussaan lohduttaa, ainakin niin luulisin; ja siinä toinen syy, joka kehoittaa minua lähtemään.

POLYXENES. Jos mua rakastat, Camillo, niin älä tee kaikkia hyviä töitäsi tyhjäksi sillä, että nyt minut jätät. En voi olla sinua ilman, olet siksi kelpo mies; parempi ett'en koskaan olisi sinua omistanut, kuin että näin sinut kadotan. Koska olet johdattanut minua yrityksiin, joita ilman sinua en voi loppuun saattaa, niin täytyy sinun jäädä tänne itse ne perille ajamaan, taikka ottaa mukaasi ne palvelukset, jotka olet minulle tehnyt. Jos en ole näitä tarpeeksi palkinnut — liiaksi en sitä koskaan voisi —, niin koetan osoittaa sinulle suurempaa kiitollisuutta, josta hyödyn sen, että ystävyytemme lisääntyy. Älä puhu enää tuosta onnettomasta maasta, tuosta Sisiliasta, jonka pelkkä nimikin jo vaivaa minua, johtaen muistiini tuon katuvaisen, joksi häntä sanoit, ja leppyneen kuninkaan, minun veljeni, jonka tappio, kadottaessaan verrattoman kuningattarensa ja lapsensa, on vieläkin yhtä surkuteltava, kuin jos se olisi äsken tapahtunut asia. Sano, milloin näit poikani, Florizel prinssin? Kuninkaat, joilla on pahankuriset lapset, eivät ole vähemmän onnettomat kuin ne, jotka kadottavat lapsensa, kun nämä jo ovat hyviä tapoja osoittaneet.

CAMILLO. Herra, siitä on kolme päivää, kuin prinssin näin. Mitä hauskanpuolista toimitettavaa hänellä lienee, sitä en tiedä; mutta ikävyydekseni olen huomannut, että hän viime aikoina on ruvennut vieraantumaan hovista ja laiminlyömään ruhtinaallisia harjoituksiaan enemmän kuin ennen.

POLYXENES. Olen sen minäkin huomannut, Camillo, ja olen siitä huolissani siihen määrään, että olen palkannut silmiä urkkimaan, mitä hän poissa ollessaan toimittaa; niiltä olen saanut tiedokseni, että hän enimmäkseen oleksii alhaisen lampurin talossa, miehen, joka, kuten kerrotaan, aivan tyhjästä ja naapureillekin käsittämättömällä tavalla on tullut upporikkaaksi.

CAMILLO. Olen kuullut puhuttavan semmoisesta miehestä ja että hänellä on erinomaisen kaunis tytär, jonka maine on niin laajalle levinnyt, että tuskin voi käsittää sitä niin halvasta majasta lähteneeksi.

POLYXENES. Osaksi sentapaista olen minäkin tietooni saanut. Varon, että se on se syötti, joka poikaani sinne vetää. Sinun pitää seurata minua sinne; siellä me, ilmaisematta keitä olemme, rupeamme keskusteluun lampurin kanssa, joka, luulemma, on niin yksinkertainen, ett'ei käyne vaikeaksi heruttaa hänestä syytä poikani tiheään siellä käyntiin. Pyydän, että minua heti autat tässä toimessa ja herkeät nyt Sisiliaa ajattelemasta.

POLYXENES. Camillo, ystävä! — Mutta meidän täytyy pukeutua tuntemattomiksi.

Toinen kohtaus.

Minä olen palvellut Florizel prinssiä ja herrastellut aikoinani hienossa sametissa; mutta nyt olen virkaheitto.

Minun erityisyyteni on paitakauppa; kun haukka pesii, varokaa silloin pikku pesojanne. Isäni antoi minulle nimen Autolycus; hän oli, niinkuin minäkin, Mercuriuksen alla penikoittu, ja hänkin se tuollaisia turhanturhia pikkukaluja näpisteli. Arpapelistä ja porttoloista olen nämä hetaleet saanut; ja ainoa tulolähteeni on viaton taskuvarkaus. Hirsipuut ja kuoliniskut ovat valtateillä liiaksi mahdissa; selkäsauna ja hirttämys ovat minulle kauhistuksena; mitä tulevaan elämään tulee, niin niistä ajatuksista pääsen nukkumalla. — Saalis, saalis!

NUORI PAIMEN. Annas kun lasken: — joka yhdestoista jäärä — kahdeksankolmatta naulaa; kahdeksankolmatta naulaa — punta ja muutamia killinkejä; tuhat viisisataa kerittyä — mitä tekee niiden villat?

NUORI PAIMEN. Tästä en saa selkoa ilman laskulautaa. — Annahan olla: mitä pitikään minun ostaa keritsijäisjuhlaamme? "Kolme naulaa sokeria, viisi naulaa korintteja, riisiryynejä", — mitä se tuo sisareni riisiryyneillä tekee? Mutta isäni on hänet pannut juhlan emännäksi, ja hän osaa käskeä, hän. Hän on sitonut neljäkolmatta kukkavihkoa keritsijöitä varten; he ovat kolmiäänen laulajia kaikki, ja hyviä laulajia, vaikka useimmat ovat tinuria ja paasia, yksi vain puritaani, joka laulaa virsiä säkkipillin säestyksellä. Sitten: "sahramia omenatorttujen keltaamiseksi, muskottikukkaa, taatelia" — ei, sitä ei ole listassani — "muskottipähkinöitä seitsemän, yksi tai kaksi pötköä inkivääriä" — mutta ne minä varaan itselleni — "neljä naulaa väskynöitä ja sama määrä rusinoita".

AUTOLYCUS. Apua, apua! Riistäkää vain yltäni nämä ryysyt; ja sitten kuolema, kuolema.

NUORI PAIMEN. Voi, ihmisparka! Parempi, että saisit enemmän ryysyjä verhoksesi, kuin että nuokin vähät menettäisit.

AUTOLYCUS. Ah, herraseni, niiden ryöttäisyys vaivaa minua enemmän kuin ne lyönnit, joita sain, ja niitä tuli jämeitä ja miljoonittain.

AUTOLYCUS. Minut ovat ryöstäneet ja piesseet; rahani ja vaatteeni ovat vieneet ja jättäneet nämä ruokottomat ryysyt sijaan.

NUORI PAIMEN. Niin kylläkin, jalkamiehet; sen näen vaatteista, jotka ovat sinulle jättäneet; jos tuo on hevosmiehen nuttu, niin on se monta kuumaa nähnyt. Annahan kätesi, niin autan sinua jaloillesi; kas niin, kätesi tänne!

AUTOLYCUS. Varovasti, herra, varovasti; pelkään että lapaluuni on sijoiltaan.

AUTOLYCUS. Varovasti, herraseni! (Varastaa rahakukkaron hänen taskustaan.) Varovasti! Olette minulle tehnyt oikein rakkauden työn.

AUTOLYCUS. Älkää, hyvä, rakas herra, älkää; minulla on sukulainen parin kolmen virstan päässä tästä; olin juuri menossa hänen luokseen; häneltä saan rahaa ja kaikki, mitä tarvitsen. Älkää, älkää tarjotko minulle rahaa, se pahoittaisi mieltäni.

AUTOLYCUS. Mies, joka hyvin tuntee neljän kuninkaan lakikirjat. Tiedän, että hän kerran on ollut prinssinkin palveluksessa. En voi sanoa, mistä hyveestä, mutta varma on, että hänet piestiin ulos hovista.

NUORI PAIMEN. Paheesta, tarkoititte kai; hyveitä ei hovista piestä ulos; niitä päin vastoin hyväillään, että sinne jäisivät, ja kuitenkin ne siellä vaan ohimennen pistäytyvät.

AUTOLYCUS. Niin, paheesta, tarkoitin. Tunnen sen miehen hyvin; hänestä tuli sitten marakatin kuljettaja ja sitten oikeudenpalvelija ja vihdoin maapoliisi; sitten hän pani ylös nukketeatterin, joka kuvaili tuhlaajapoikaa, ja nai kattilanpaikkurin lesken peninkulman päästä minun kodistani ja kartanostani; ja koeteltuaan kaikenmoiset rakkarinammatit rupesi hän vihdoin yksinomaan veijariksi. Olen kuullut häntä puhuteltavan nimellä Autolycus.

NUORI PAIMEN. Lempo hänet periköön! Taskuvaras, jumalauta, taskuvaras! Kulkee kaikki kirkkojuhlat, markkinat ja karhun tanssiaiset.

AUTOLYCUS. Aivan niin, herra, sama, sama mies. Se konna se mullekin nämä repaleet laittoi.

NUORI PAIMEN. Niin pelkuria konnaa ei ole toista koko Böhmissä. Jos vaan olisit tuikeasti häneen katsonut ja sylkenyt häntä silmiin, niin olisi hän juossut tiehensä.

AUTOLYCUS. Totta puhuen, en ole mikään tappelija; siinä kohden olen heikko, ja sen hän, piru olkoon, tiesi.

AUTOLYCUS. Paljon parempi kuin äsken, hyvä herra; voin seisoa ja käydä. Nyt jätän teidät hyvästi ja kävelen tästä hiljalleen sukulaiseni tykö.

NUORI PAIMEN. Hyvästi siis. Minun pitää mennä ostamaan maustimia keritsijäisiimme.

AUTOLYCUS. Onnea vaan, rakas herra! (Nuori paimen poistua.) — Kukkarosi ei liene kyllin vari maustimien ostoon. Tulenpa kyllä minäkin sinne teidän keritsijäisiinne. Jos en tästä kepposesta haudo vielä toista samanlaista ja muuta keritsijöitä lampaiksi, niin pyyhittäköön minut kirjoista ja pantakoon nimeni hyveiden rekisteriin.

Kolmas kohtaus.

Seutu sama. Aukea paikka lampurin majan edustalla.
(Florizel ja Perdita tulevat.)

FLORIZEL.
Tuo outo puku suloas vain lisää.
Et ole paimentyttö, et, vaan Flora,
Esikko kevään. Keritsijäisenne
On lemmenjumalien juhla, jossa
Sin' olet kuningatar.

PERDITA.
Ruhtinaani,
Mun moittia ei sovi ilvettänne, —
Anteeksi sanani! — ett' oman arvon
Ja maanne loiston himmennätte tuolla
Maakansan puvulla ja halvan tytön
Naisjumalaksi laitatte. Jos tyhmyytt'
Ei olis juhlissamme paljon, jota
Tavasta sallitaan, niin punastuisin
Puvussa teidät nähdä, jossa oman
Kuvani tunnen.

FLORIZEL.
Onnen hetki tuo,
Kun havukkani lentotiensä suuntas
Isäsi maalle.

PERDITA.
Zeus meit' auttakoon!
Erotus tää mua huolettaa; te, prinssi,
Pelosta ette tiedä. Vapisen jo,
Kun aattelen, ett' isännekin tänne
Vois tuoda sattumus. Kuink' äimistyisi,
Kun kansissa noin halvoiss' oivan näkis
Hän teoksensa? Mitä sanoisikaan?
Ja minä näissä lainahepaleissa
Kuin kestää voisin katseens' ankaruutta?

FLORIZEL.
Iloa nyt vaan muista. Jumalatkin
Ne, Lemmen nöyrtäminä, pukeuivat
Eläinten muotoisiksi. Härkänä
Jupiter mylvi, vehreä Neptunus
Määkötti oinaana, ja panun herra,
Kultainen Phoibos, oli halpa paimen,
Niin kuin nyt minä. Heidän muunnokseensa
Ei syynä kauniimp' ollut kaunotar,
Eik' aie puhtaampi; ei mun myös ole
Haluni juljeton, ei himon hehku
Uskollisuutta palavampi.

PERDITA.
Prinssi,
Ei rohkeus suurta voi, jos — kuten pelkään —
Kuninkaan valta sitä vastustaa.
Yks kahdesta on välttämätön silloin:
Joko teidän tulee jättää hankkeenne,
Tai minun elämä.

FLORIZEL.
Oi, kallis impi,
Noill' oudoill' aatoksilla älä häiri
Nyt juhlaamme. Sun omas olen, taikka
Isäni oma en; en kenenkään,
En itsenikään oma voi ma olla,
Jos sun en ole; siinä pysyn, vaikka
Epäisi kohtalo. Iloitse, impi;
Nuo mietteet karkoita ja tositoimiin
Nyt mieles käännä. Tuloss' ovat vieraat;
Iloinen katsees' olkoon, niinkuin oisi
Hääpäiväs tämä, jonka tulevaksi
Olemme vannoneet.

PERDITA.
Oi, onnetar,
Sa meitä suosi!

FLORIZEL.
Vieraat tulevat.
Iloiseen vastaanottoon valmistaudu,
Ja laita, että riemu punaa posket.

(Paimenia tulee, niiden seurassa Polyxenes
ja Camillo valepuvussa, vanha ja nuori paimen,
Mopsa, Dorcas ynnä muita.)

VANHA PAIMEN.
Hyi, tytär! Eukko vainaani kun eli,
Niin tänäpäivänä hän passar' oli,
Emäntä, piika, edeskäypä, kokki;
Tervehti, palvel', auttoi kaikkia;
Lauluksi pisti, tanssiks; milloin yli-
Ja milloin alipäässä pöytää kieppui,
Hyväillen kuta kulloin; posket hehkui
Niin puuhista kuin myöskin virvokkeista;
Kutakin saastoi, näet. Sin' olet ujo,
Kuin oisit vieras etkä tämän juhlan
Emäntä itse. Tervetulleiks sano
Nää oudot ystävämme; siten tullaan
Paremmiks ystäviksi. No, kas niin,
Punasi heitä, näytä mikä olet:
Juhlamme kuningatar; kas niin, meidät
Keritsijäisiin tervetulleiks sano,
Jott' onnistuisi karjas!

PERDITA (Pokyxeneelle.)
Tervetullut!
Isäni tahto on, ett' olen minä
Tääll' emäntänä tänään. —
(Camillolle.)
Tervetullut!
Nuo kukat anna, Dorcas. — Arvo-herrat,
Ruutua täss' on, rosmariinia,
Väri ja tuoksu niiss' on koko talven;
Osanne olkoon armo sekä muisti.
Juhlaamme tervetulleet!

POLYXENES.
Paimenetar.
Sulotar; arvaat, että vanhan koreit'
On talvikukat.

PERDITA.
Vuoden vanhetessa,
Kun kesä viel' ei ole kuollut eikä
Viluinen talvi syntynyt, — kas, silloin
Leukoijat kirjavat on kauneimmillaan;
Sanovat niitä luonnon äpäriksi:
Ei niitä meidän tarhass' ole, enkä
Niist' istukkaiksi liioin huoli.

POLYXENES.
Miksi,
Ihana impi, niitä halveksit?

PERDITA.
Min' olen kuullut sanottavan, että,
Pait suuren luonnon luontivoimaa, taito
Ne myöskin kirjavoittaa.

POLYXENES.
Olkoon niinkin;
Mut luontoa ei muu voi keino muuttaa
Kuin luonnon luoma keino; ja se taito,
Mik' auttaa muka luontoa, se luonnon
On oma taito. Jylhään metsäpuuhun,
Näet, impi, jalon oksan yhdistämme,
Näin hedelmöittäen sen halvan kuoren
Jalolla siemenellä. Se, se taito
Luontoa auttaa, — oikeammin muuttaa —
Mut itse se on luontoa.

PERDITA.
Niin kyllä.

POLYXENES.
Leukoijia siis kasvitarhaas hanki,
Äläkä niitä äpäriksi moiti.

PERDITA.
En niitä varten lastaa maahan pistä,
Enempää kuin, jos maalattu ma oisin,
Tuon pojan soisin kiittävän mua siitä
Ja siksi kosivan. — Kas, tässä teille
Meiramit, lavendelit, myrrhat, mintut
Ja päivikki, mi päivän kanssa nukkuu
Ja sen kanss' itkein herää; sydänkesän
Ne kukkia on, jotka miehille
Kesk'ikäisille sopii. Tervetulleet!

CAMILLO.
Jos laumaas oisin, jättäisin maan herkut
Ja silmän herkust' eläisin.

PERDITA.
Oi, silloin
Niin laihtuisitte, että lävitsenne
Kävisi talvimyrsky. — Armas sisko,
Ollappa kevätkukkia: ne sopis
Sun ikäkaudelles, ja sun, ja sun,
Te, joiden impi-oksill' yhä nuokkuu
Neitsyyden ruusu. — Oi, Proserpina!
Ollappa kukat, jotka säikäyksissäs
Pudotit Pluton vaunuista: narsissit,
Jotk' ennen pääskyst' ilmestyen, kevään
Lumovat tuulta; orvonkukat tummat,
Mut vienommat kuin henkäys Venuksen
Tai Junon silmäluomet; kalvaat vuokot,
Jotk' ennen kuin on Phoibos kirkkaimmallaan,
Kuihtuvat naimatonna, jok' on usein
Immenkin osa; uljaat orhinpäät,
Ja liljat kaikenlaiset, kruunulilja
Ja kurjenmiekka myös, — jos ne mull' oisi,
Sitoisin seppeleitä, joilla, armas,
Sun aivan peittäisin!

FLORIZEL.
Kuin ruumiin?

PERDITA.
Enkä;
Kuin nurmen, missä lemmettäret leikkii!
Vai ruumiin! — kyllä, jos sa elävänä
Syliini hautaannut. — He, tuossa kukat!
Mut näyttelenhän tässä niinkuin tapa
On helkajuhlissa. Tää pulska puku
Mun muuntanut on varmaan.

FLORIZEL.
Mitä teetkin,
Sen ihanasti teet. Kun puhut, armas,
Sun soisin aina puhuvan; kun laulat,
Sun soisin laulain ostavan ja myyvän,
Kodissas askaroivan, rukoilevan
Ja almuj' antavan. Ja kun sa tanssit,
Niin soisin, että oisit meren laine,
Joka ei muuta tee kuin liikkuu, läikkyy,
Alati liikkuu, läikkyy. Kaikki toimes
On pikku kohdissaan niin oivaa, että,
Jos mitä teetkin, kuningatar-leiman
Saa kaikki työsi.

PERDITA.
Oi, Doricles, nyt sa
Liiaksi kehut; jos ei siitä nuoruus
Ja lämmin veri kaunihina kuultais,
Todistain, että olet rehti paimen,
Niin viisast' olis pelko, ett' on pyytees
Vain petosta.

FLORIZEL.
Sull' yhtä vähän, luulen,
On pelko mielessä, kuin mulla mieli
Herättää sitä. Pyydän, tule tanssiin;
Kätesi, armas! Täss' on kyyhkyspari,
Jok' erota ei aio.

PERDITA.
Toden totta!

POLYXENES.
Somempaa mökinlasta ei lie koskaan
Hypellyt nurmikolla; puheet, toimet
Jalommat ovat, kuin mit' on hän itse.
Hän liian ylevä on moiseen paikkaan.

CAMILLO.
Tytölle jotakin hän kertoo, joka
Sen poskiin veren ajaa; toden totta,
Maidosta, kermast' on se kuningatar.

NUORI PAIMEN.
Hei, soitto soimaan!

DORCAS.
Mopsa sun on tyttös;
Sen muisku höystä sipulilla!

MOPSA.
Kas vaan!

NUORI PAIMEN.
Vait siellä! Tapoja nyt tulee noutaa.
Hei, soitto soimaan!

(Paimenet, miehet ja naiset, tanssivat.)

POLYXENES.
Sano, lampuri,
Ken on tuo kaunis paimen, joka tanssii
Sun tyttäresi kanssa?

VANHA PAIMEN.
Doricleeksi
Sanovat häntä; kehuu, ett' on hyvä
Hänellä laidun; itse hän sen sanoo,
Mut uskon sen; hän on kuin ilmi-totuus.
Hän sanoo tytärtäni lempivänsä.
Sen uskon myös: niin kuu ei veteen päily,
Kuin hän se tytön silmiin katsoo, katsoo,
Ikäänkuin kirjaa lukis. Totta puhein
Väliä heidän lemmellään ei puolen
Lie muiskun vertaa.

POLYXENES.
Sieväst' impi tanssii.

VANHA PAIMEN.
Niin tekee kaikki hän, vaikk'ei mun siitä
Sopisi kerskata. Jos vain Doricles
Saa hänet omakseen, niin kapioiksi
Se tyttö tuo, mit' aavistaa ei saata.

(Palvelija tulee.)

PALVELIJA. Isäntä, isäntä! Jos vaan kuulisitte tuota tuppisaksaa tuolla ulkona, niin ettepä koskaan enää tanssisi rummun ja pillin mukaan, eipä edes säkkipillikään teitä enää hypittäisi. Hän laskettelee lauluja pikemmin, kuin te voisitte laskea rahoja; ne pulppuavat hänen suustaan, ikäänkuin hän olisi arkkiviisuista vatsapakolla, ja kaikki kuuntelevat, korvat höröllään, hänen lauluansa.

NUORI PAIMEN. Hän ei olisi voinut sopivampaan aikaan tulla; tuokaa sisään se mies. Minä pidän hiivatin paljon arkkiviisuista, olkoonpa sitten surullinen tarina, joka käy iloisella nuotilla, tai oikein lystikäs pätkä itkunuotilla.

PALVELIJA. Hänellä on viisuja miehille ja naisille, kaikensorttisia; ei ole muotisaksalla niin paljon hansikoita varastossaan. Hänellä on mitä sievimpiä lemmenlauluja tytöille, ei ollenkaan ruokottomia, joka on harvinaista, ja niissä on somat loppukerrat, semmoiset kuin: "hilsula, hilsula, hilsumpila, pila", "tuulan, tuulan, tuulan tee", "järvi on klaari ja keskellä on saari"; ja missä joku suupaltti riiviö ajattelisi rivoja ja hölmäisi suustaan aika tyhmyyden, siinä antaa hän tytön vastata: "Ei saa tyttöön koskea, hävetä poikain pitää!" Ja niin työntää hän pois hänet ja tiuskaisee: "Ei saa tyttöön koskea, hävetä poikain pitää!"

NUORI PAIMEN. Tosiaankin, se mahtaa olla vallan älykäs mies. Onko hänellä käypää tavaraa?

PALVELIJA. Hänellä on rihmoja, kaikkia taivaankaaren värisiä; pauloja enemmän, kuin mitä yksikään juttuherra Böhmissä voisi ammatissaan käyttää, vaikkapa niitä tukuittaisinkin ostettaisi; kertolankaa, villalankaa, kamaripalttinaa, liinakangasta, joita kaikkia hän laululla ylistelee, ikäänkuin ne olisivat jumalia ja jumalattaria. Voisi tulla siihen luuloon, että naisen paita on enkeli; niin kauniisti hän kuvailee sen hulpioita ja röyhelöitä.

NUORI PAIMEN. No, käskeppä hänet sisään, ja pyydä, että hän laulaa tullessaan.

NUORI PAIMEN. Jos en olisi pihkaantunut tuohon Mopsaan, niin eipä tältä pojalta ropoakaan heltiäisi. Mutta kun nyt häntä niin hellin, niin täytynee tuosta hellitä jokunen rihmanpätkänen ja hansikkapari.

MOPSA. Tuota on minulle luvattu jo ennen juhlaa, vaan ei se nytkään liian myöhään tule.

MOPSA. Sinulle hän on kaikki maksanut, minkä on luvannutkin: ehkäpä lisäksi vielä muutakin, jota sinun pitäisi hävetä antaa hänelle takaisin.

NUORI PAIMEN. Eikö nyt enää ole tytöillä säällisiä tapoja? Aikovatko alushameensa panna siihen, missä kasvojen pitäisi olla? Eikö nyt enää lypsäessä, maata pannessa ja leivinuunin ääressä ole aikaa kuiskailla mokomia salaisuuksia! Vai täytyykö tuollaista lorunlorua kaikkien vierasten kuuluville tuoda? Hyväpä kuitenkin, että vaan kuiskuttelevat. — Vaiti, kielikellot, ei enää sanaakaan.

MOPSA. Minä olen valmis. Kuules, sinä lupasit minulle kiiltävän kaulanauhan ja hyvänhajuiset hansikat.

NUORI PAIMEN. Olenhan sanonut sinulle, että tiellä minut peijasivat ja veivät kaikki rahani.

MOPSA. Osta niitä, hyvä poika, joitakuita; painetuista viisuista minä pidän niin paljon, sillä niistähän tietää varmaan, että ne ovat tosia.

AUTOLYCUS. Tässä olisi yksi, joka käy sangen surullisella nuotilla: "kuinka koronkiskurin vaimo synnytti kaksikymmentä pussillista rahaa, ja kuinka sitten rupesi himoamaan käärmeenpäitä ja sammakkohakkelusta."

AUTOLYCUS. Tässä on mainittuna kätilökin, eräs rouva Juoninen, ja viisi tai kuusi kunniallista vaimoa, jotka olivat läsnä. Miksi minä valheita kantelisin?

NUORI PAIMEN. No, niin, pane ne erikseen ja näytä meille ensin toisiakin viisuja; noita muita tavaroitasi ostamme sitten.

AUTOLYCUS. Tässä on toinen viisu "kalasta, joka nähtiin rannikolla keskiviikkona kahdeksantenakymmenentenä päivänä Huhtikuuta neljäkymmentä jalkaa vedenpinnasta ja joka lauloi tämän laulun tyttöjen kovasta sydämmestä": luullaan että se oli nainen, joka oli muutettu kylmäksi kalaksi, kun ei tahtonut rakastajansa lihanhimoa noudattaa. Se viisu on sangen surullinen, ja samaten tosi.

AUTOLYCUS. Siitä on viiden oikeuden jäsenen allekirjoitus ja todistajia enemmän kuin reppuuni mahtuisi.

AUTOLYCUS. Katsokaas, tämä tässä on erittäin hauska ja se käy samalla nuotilla kuin: "kaks tyttöä priiasi yhtä poikaa". Tuskin on tuolla lännenpuolella yhtäkään tyttöä, joka ei tätä laulaisi; se on varsin mielukas, sen voin taata.

MOPSA. Me osaamme molemmat sen laulaa; jos sinä laulat yhtä ääntä, niin saat kuulla; se on kolmiääninen.

AUTOLYCUS. Kyllä minä ääneni laulan; sehän kuuluu ammattiini, tiedämmä. No, pitäkää varanne.

Laulu.

AUTOLYCUS.
Pois mun täytyy matkustaa,
Minne, sit' et tietää saa.

DORCAS.
Niin vain?

MOPSA.
Niinkö vain?

DORCAS.
Niin vain?

MOPSA.
Valan mulle vannoit sie,
Minut mukanasi vie.

DORCAS.
Ethän mua jätä vain?

MOPSA.
Aittaanko vai myllyynkö?

DORCAS.
Jos sen teet, olet heittiö.

AUTOLYCUS.
En vain.

DORCAS.
Etkö vain?

AUTOLYCUS.
En vain.

DORCAS.
Mulle vannoit rakkauden.

MOPSA.
Minullekin vannoit sen.
Minne menet? sano vain.

NUORI PAIMEN. Tämän laulun laulamme loppuun, kun jäämme yksin. Isäni ja herrat puhelevat oikein tosissansa, emmekä nyt tahdo heitä häiritä. Tule perässäni reppuinesi. Tytöt, minä ostan teille kummallekin jotakin. Kauppamies, ensin pitää meidän saada valikoida. — Tulkaa, tytöt!

PALVELIJA. Isäntä, tuolla on kolme ajuria, kolme lampuria, kolme karjanpaimenta ja kolme sikopaimenta, jotka ovat kiireestä kantapäähän ihkasten karvaiset. Sanovat olevansa "saturia" ja hyppivät hyppyä, josta tytöt sanovat, että se vaan on sekasotkuista koikkimista, kun eivät saa olla mukana. Mutta itse he luulevat — jos se ei vaan käy liian kiivaasti muutamilta heistä, jotka eivät muuta ymmärrä kuin jyrään jyrrytystä, että se tulee näyttämään sangen sievältä.

VANHA PAIMEN. Tiehensä menkööt! Me emme huoli tuommoisesta. Täällä on jo nähty typerää hassutusta tarpeeksi. — Varmaankin, hyvä herra, me pahoitamme mielenne.

POLYXENES. Noiden mielen pahoitatte, jotka mieltä hyvittävät. Pyydän, sallikaa meidän nähdä nuo neljä paimenkolmikkoa.

PALVELIJA. Yksi kolmikko heistä on, oman puheensa mukaan, tanssinut kuninkaankin edessä, ja huonoinkin heistä tekee kahdentoista ja puolen jalan syrjäloikkauksia.

VANHA PAIMEN. Älä siinä jaarittele. Koska nämä kunnon vieraat sitä tahtovat, niin tulkoot sitten sisään, mutta heti.

(Palvelija menee.)

(Kaksitoista satyyriksi puettua talonpoikaa tulee.
He tanssivat ja poistuvat.)

POLYXENES.
Niin, isä, toiste lisää. — (Syrjään.) Liikaan lienee
Jo suhde mennyt. — Ero pitää tulla. —
Hän kielii tyhmyyttään. — (Ääneen.) No, kaunis paimen,
Sydämmelläs on jotain, joka mielen
Juhlasta vie. Kun minä nuori olin
Ja lemmissä, niin tyttönipä aivan
Helyihin käärin; kaupin silkkivarat
Ma kaikki tyhjensin ja kullan eteen
Ne karistin. Sin' annat miehen mennä
Etk' osta mitään. Jos nyt tyttös suuttuis
Ja rakkauden ja lemmen puutteheksi
Tuon selittäisi, niin et tietäis, mitä
Pulassas vastata, jos sydämmelles
Hän muuten rakas on.

FLORIZEL.
Oi, tiedän, että
Hän moist' ei kysy joutavaa. Ne lahjat,
Mitk' on hän multa saapa, sydämmeni
On kätkössä, jonk' olen luvannut jo,
Mut viel' en hälle antanut. —
(Perditalle.)
Oi, tässä
Sieluni puran tuolle vanhukselle,
Jok' on, sen arvaan, lemmiss' ollut hänkin.
Käteesi tartun, kätöseen, jok' ompi
Kuin kyyhkyn höyhen pehmyt, valkeampi
Norsunkin luuta taikka uutta lunta,
Mi kahdesti on pohjan seulass' ollut.

POLYXENES.
Mitäpä tuosta tullee? Hellästipä
Pesevän näyttää nuori paimen kättä,
Jok' ilmankin on puhdas. — Häiritsenkö?
Vakuutteitanne jatkakaa; mun suokaa
Valanne kuulla.

FLORIZEL.
Vierasmiesnä olkaa.

POLYXENES.
Tää naapuriko myös?

FLORIZEL.
Hän myös ja muutkin
Kuin ihmiset, maat, taivaat, kaikki: että —
Vaikk' oisin mailman kruunupäistä suurin
Ja arvoisin, tai kaunein nuorukainen,
Mi hurmannut on mailmaa, tai voimass,
Älyssä ihmist' ylempi, niin turhaa
Tuo kaikk' ois ilman hänen rakkauttaan.
Kaikk' uhraan, hälle pyhitän, tai kaikki
Se tyhjiin rauetkohon!

POLYXENES.
Kaunis tarjo.

CAMILLO.
Ja suuren lemmen merkki.

VANHA PAIMEN.
Sinä, tyttö,
Sanotko samaa?

PERDITA.
Min' en voi noin hyvin
Läheskään haastaa, parempaa en suoda.
Mut hänen sydämmensä puhtauden
Omastain arvaan.

VANHA PAIMEN.
No niin! Käsi käteen!
Te, vieraat, olkaa todistajina:
Hän tyttäreni saa, ja sen kanss' osuutt'
Omansa verran.

FLORIZEL.
Tyttärenne kunto
Se osuus lie; näet, muudan mies jos kuolee,
Enemmän mull' on, kuin mit' uneksitte
Tai aavistatte. Vierasmiesten nähden
Nyt meidät kihlatkaa.

VANHA PAIMEN.
No, kätes anna, —
Ja, sinä, tytär.

POLYXENES.
Malta, paimen, hiukan;
Sull' onko isää?

FLORIZEL.
On; no, mitä siitä?

POLYXENES.
Hän täst' ei tiedä kai?

FLORIZEL.
Ei, eikä saakaan

POLYXENES.
Minusta isä poikansa on häissä
Etevin pöytävieras. Sano: onko
Isäsi järkitoimiin saamaton.
Typerä vanhuuttaan, vai leinin lyömä?
Puhua voiko, kuulla? Miehen miehest
Erottaa voiko? Omaisuuttaan hoitaa?
Vuoteenko oma? Lapsi uudestaanko?

FLORIZEL.
Ei, hyvä herra, hän on aivan terve
Ja monta ikäistänsä voimakkaampi.

POLYXENES.
Mut, kautta valkopartani, jos niin on,
Teet hälle väärin; työs ei ole lapsen.
Mun poikani, se tietty on, saa itse
Valita vaimonsa; mut tietty myöskin,
Ett' isä, jonka ainoa on ilo
Ihana jälkipolvi, sananvaltaa
Moisessa tahtoo hankkeessa.

FLORIZEL.
Sen myönnän.
Mut kiivas herra, toisestapa syystä,
Jot' ette tietää saa, tät' isälleni
En ole ilmaissut.

POLYXENES.
Mut ilmaiskaa se.

FLORIZEL.
En, sit' en tee.

POLYXENES.
Ma pyydän.

FLORIZEL.
En, en voi.
Nyt kihlaus!

POLYXENES.
Nyt ero, hyvä herra;
(Ilmoittaa itsensä.)
En pojaksi sua sanokaan, siks olet
Sa liian halpa. Valtikanko vaihdat
Pois paimensauvaan! — Vanha petturi,
Ikävä, että hirsipuu vain viikon
Elämääs lyhentää! — Ja sinä, velho
Soma ja sieväsuinen, varmaan tunsit
Tuon narrin ruhtinaaksi, jonka kiedoit. —

VANHA PAIMEN.
Voi, sydäntäni!

POLYXENES.
Orjantappuroilla
Suloutes pieksen, teen sun riettaammaksi
Kuin säätys onkaan. — Sinä, poika hölmö,
Jos kuulen vaan, ett' ilvenettä tuota
Huokailet nähdäksesi, — jota, luulen,
Et koskaan näe, — niin perinnötön olet,
Et omaa vertani, vaan vierahampi
Kuin itse Deucalion. Sanani kuule!
Pois hoviin käy. — Sä, moukka, vaikka olet
Vihamme alainen, niin kuolon iskun
Täll' erää vältät. — Sinä, viettelys,
Mi paimon ansainnetkin, jopa tuonkin, —
Jok' ei, vaikk' arvomme sen sallisikin,
Sua ansaitse, — jos tästälähin koskaan
Tään majan salvan hälle avaat taikka
Syliisi hänen ruumihinsa suljet,
Niin sulle keksin surman yhtä julman,
Kuin itse olet hento.

PERDITA.
Kaikki mennyt!
En suurin säikkynyt ma; kerran pari
Sanoa olin hälle suoraan, että
Se sama aurinko, mi hoviin paistaa,
Mökiltäkään ei peitä kasvojansa,
Vaan molempia hellii. — Menkää, prinssi!
Sanoinhan, mitä tästä tulee; omaa
Aatelkaa tilaanne; näin unta minä;
Nyt valveill' ollen, kuninkuuden heitän
Ja lampaitani lypsän vain ja itken.

(Menee.)

CAMILLO.
Kuink', ukko, voit? Oi, vastaa, johan kuolet.

VANHA PAIMEN.
En puhua ma voi, en ajatella.
En tohdi tietää, mitä tiedän. —
(Florenzelille.)
Herra,
Kolm'yhdeksättä-vuotiaan tapoitte,
Jonk' oli toivo saada rauhaan kuolla,
Nukahtaa samaan vuoteeseen kuin isä
Ja maata päästä hurskaan luiden viereen.
Mut mestaaja nyt liinoihin mun käärii
Ja viskaa pois, ja tomuani pappi
Ei siunaa kirkonmultaan. — Lemmon hylky,
Kun tiesit hänet prinssiksi ja sentään
Voit hälle kihlautua! — Kaikki mennyt!
Jos nyt ma kuolisin, niin nähnyt oisin
Sen hetken, milloin mielelläni kuolen.

FLORIZEL.
Miks noin mua tarkkaatte? Mun valtaa murhe,
Vaan eipä pelko; hillitä mua voidaan,
Mut muuttaa ei; mik' olin, se ma olen,
Pidätyksestä yllyn vain, mut lempi
Mua helpost' ohjaa.

CAMILLO.
Armollinen prinssi,
Isänne luonteen tunnette; nyt häntä
Ei hyvä puhutella, — jota, arvaan,
Te ette aikonekaan —; pelkäänpä, että
Nyt teitä tuskin nähdäkään hän sietää.
Siis, kunnes majesteetin viha lauhtuu,
Hänt' älkää lähetkö.

FLORIZEL.
En aiokaan.
Camilloko?

CAMILLO.
Niin, armollinen prinssi.

PERDITA.
Olenhan usein ennustanut moista,
Sanonut usein: "Arvoni se menee,
Kun tietyks tulee se".

FLORIZEL.
Ei muuten kuin
Jos minä petän sanani; mut silloin
Maan kohdun luonto ruhjokoon ja siitä
Kaikk' idut kadottakoon! — Nosta silmäsi —
Pois pyyhi, isä, perintöni; minä
Perijä olen lempeni.

CAMILLO.
Oi, kuulkaa!

FLORIZEL.
Kyll', lempeäni; sitä järkeni
Jos noudattaa, niin järjilläni olen;
Jos ei, niin tervetullut silloin hulluus;
Se paremp' on.

CAMILLO.
Tuo toivottomuutt' ompi.

FLORIZEL.
Sit' olkoon; valanihan pidän silloin,
Ja se on kunniallista. Camillo,
En, vaikka Böhmin koko loiston saisin
Ja kaikki, minkä päivän silmä näkee
Tai kätkee kohtu maan tai meren syvyys
Poveensa salaa, valaani en riko,
Jonk' armaalleni vannoin. Siis sua pyydän,
Isäni kunnon ystävätä, että,
Kun hän mua kaipaa, — sillä koskaan häntä
En enää nähne, — hyvin puhein hänen
Vihansa lepytät. Ma onnen kanssa
Tulevaisuudest' ottelen. Tää kuule
Ja hälle kerro: merille ma lähden
Sen kanssa, jot' en omistaa saa maalla.
Paraiksi tässä lähellä on laiva,
Vaikk' ei juur' tätä varten varustettu.
Mihinkä tieni otan, siit' en huoli
Nyt kertoa ja sit' ei tarvis tietää.

CAMILLO.
Oi, armas prinssi, soisin, että teissä
Neuvoille mieli herkemp' oisi taikka
Hädässä karaistumpi.

FLORIZEL.
Perdita, — (Vie hänet syrjään.)
(CamilloIle.)
Heti teitä kuulen.

CAMILLO.
Luja hällä päätös
On paeta. Ma miekkoinen, jos voisin
Etua tuosta niittää, kaita häntä,
Palvella, hyödyttää ja siten päästä
Näkemään rakasta Sisiliata
Ja onnetonta kuningastani,
Jot' ikävöin niin suuresti.

FLORIZEL.
Camillo,
Niin raskaat mua toimet painaa, että
Unohdan käytöstavat.

(Aikoo lähteä.)

CAMILLO.
Tuntenette
Ne halvat rakkauden työt, jotk' olen
Ma isällenne tehnyt?

FLORIZEL.
Ansionne
On suuret. Soittoa on isälleni
Kehua teitä, eikä vähin huoli
Niin teitä palkita, kuin mielis.

CAMILLO.
Hyvä.
Jos todell' uskotte mun kuningasta
Rakastavan, ja hänen tähtens' sitä,
Ken hänt' on lähin, teidän korkeuttanne,
Niin kuulkaa neuvoni: jos hankkehenne,
Mietitty, vakaa, muuttamista sietää,
Niin, kautta kunniani, teille näytän,
Miss' osaksenne kohtelun te saatte
Arvonne mukaisen, miss' armahanne
Omistaa voitte, — josta, kuten huomaan,
Ei muu kuin — taivas varjelkohon! — surma
Erottaa teitä voi, — ja naida hänet,
Ja — poissa ollessanne niin ma laitan —
Isänne vihan lepyttää ja häntä
Taivuttaa suostumukseen.

FLORIZEL.
Mitä sanot?
Jos sula ihme tuo on mahdollista,
Niin enemp' oot kuin ihminen, ja sinuun
Ijäti luotan.

CAMILLO.
Onko teillä paikka,
Mihinkä mennä, tiedossa?

FLORIZEL.
Ei vielä;
Mut koska äkkisattumus on syynä
Tekoomme hurjaan, niin nyt antaumme
Orjiksi sallimalle, kärpäsiksi
Jokaisen tuulen lennättää.

CAMILLO.
Mua kuulkaa:
Jos ette tahdo aiettanne muuttaa,
Vaan pakoon turvata, niin menkää silloin
Sisiliaan ja siellä itsenne
Ja prinsessanne — siksi kai hän tullee —
Esittäkää Leonteelle; mut puku
Aviollenne sopiva häll' olkoon.
Jo näen, kuink' avaa sylinsä Leontes
Ja itkee teille tulotervehdystään,
Pojalta anteeks anoo niinkuin oisi
Se isä itse, nuoren prinsessanne
Käsiä suutelee, ja vuoroin puhuu
Vihastaan, lemmestänsä, toisen kiroo
Syvimpään hornaan, toisen käskee kasvaa
Aatosta sekä aikaa ripeämmin.

FLORIZEL.
Camillo hyvä, millä puolustaisin
Ma käyntiäni.

CAMILLO.
Isän, kuninkahan,
Nimessä tulette te tervehtimään
Ja lohduttamaan häntä. Tavan, miten
Käyttäidä teidän tulee, mitä hälle
Isänne puolest' ilmoittaa, — ja josta
Ei neljäs tiedä, — kirjoitan ma teille.
Te siitä näette, mitä joka eräll'
Esittää teidän tulee; näin hän luulee.
Ett' isän mielen lausutte ja tämän
Sydämmen paljastatte.

FLORIZEL.
Kiitos sulle!
Tuo tepsii, tuo.

CAMILLO.
Se taatumpata kuin
Vesille tiettömille heittäytyä
Ja tietymättömille rannikoille:
Ei tiedoss' apua, vaan kurjuus varma;
Kun yhden pahan vältät, uhkaa toinen;
Ei mikään taatumpi kuin ankkurinne:
Se tekee parhaansa, kun pitää teitä,
Miss' ette itse tahtoiskaan. Pait sitä
On onni rakkauden taatuin side;
Sen puhtaan hipiän ja sydämmenkin
Voi murhe muuttaa.

PERDITA.
Puolet tuost' on totta:
Voi murhe posken muuttaa, sen ma luulen,
Mut mielt' ei koskaan.

CAMILLO.
Uskotteko sen?
Isänne taloss' seitsemähän vuoteen
Ei toista synny moista.

FLORIZEL.
Oi, Camillo,
Hän jaloudess' on edellä sen verran,
Kuin synnyltänsä jäljessä.

CAMILLO.
Ei puutu
Hän tietoa, sen takaan: voittaa voisi
Hän monen opettajan.

PERDITA.
Anteeks, herra;
Punastun kiitokseksi.

FLORIZEL.
Sulo impi! —
Mut okailla nyt seisomme! — Camillo,
Isäni suojelija, ja nyt minun,
Kotimme lääkäri! Kuin tehdä? Mulla
Kuninkaan pojan varusteit' ei ole;
Sisilia ei usko —

CAMILLO.
Huolet' olkaa!
Te tiedätte, ett' omaisuuteni
On kaikki siellä. Huolenani olkoon
Niin teitä ruhtinaiksi huolitella,
Kuin omaa osaani te näyttäisitte.
Todisteeks, ett'ei mitään puutu — kuulkaa!

(Puhelevat hiljaa keskenään.)
(Autolycus tulee.)

AUTOLYCUS. Ha, haa! Se rehellisyys, mikä narri se on! ja luottamus, sen syliystävä, mikä typerä tolvana! Olen myynyt kaikki kamani: tekokivet, rihmat, peilit, hajupallot, soljet, muistitaulut, arkkiviisut, veitset, lankavyhdet, hansikat, kengänpaulat, rannerenkaat, sarvisormukset; kaikki mun reppuni lihavuus on mennyt. He kiistelevät, kuka ensin saisi ostaa, ikäänkuin romuni olisi ollut pyhää ja tuottanut ostajalle siunausta; tällä keinoin tulin näkemään, kenen kukkaro paraiten piti karvansa, ja minkä näin, sen panin muistiini vastaisuutta varten. Tuo nuori narri, joka vain on hiukkaista vajaa ollakseen järkevä mies, rakastui niin noihin piikarenkutuksiin, ett'ei tahtonut sorkkaansa liikahuttaa, ennenkuin oli saanut sekä nuotit että sanat; ja tämä veti muunkin karjan niin minun luokseni, että kaikki heidän muut aistinsa istuivat kiinni korviin; olisin voinut alushameen nipistää, tai housunlämsästä leikata kukkaron, kenenkään sitä tuntematta, tai viilata irti avaimia, joita vitjoissa kantoivat; ei mitään muuta kuultu, ei älytty kuin tuon tolvanan laulua ja hänen ihastustaan sen tyhjyydestä, niin että tämän huumauksen aikana minä nipistin useimmilta heidän kemukukkaronsa; ja jos ei vanhus olisi tullut ja melua nostanut tyttärestään ja kuninkaan pojasta ja pelottanut variksiani pois akanoista, niin en olisi jättänyt henkiin yhtäkään kukkaroa koko armeijassa.

(Camilla, Florizel ja Perdita tulevat esiin.)

CAMILLO.
Ei, mutta kirjeeni, mi matkassanne
Perille menee, epäilyksen poistaa.

FLORIZEL.
Ja kirje, jonka Leonteelta saatte, —

CAMILLO.
Lepyttää isän.

PERDITA.
Olkaa siunattu!
Puheenne sulotunteen tuo.

CAMILLO (hommaa Autolycuksen).
Ken tuossa?
Hän meille tulkoon välikappaleeksi;
Ei päästää saa mist' apua voi olla.

AUTOLYCUS (syrjään). Jos vain ovat kuulleet puheeni, niin ei muuta, kuin oiti hirteen!

CAMILLO.
Mit', ystävä? Noin miksi vapiset?
Älä pelkää, mies, ei sulle pahaa tehdä.

CAMILLO. No niin, olehan vaan; täällä ei sitä kukaan sinulta viene. Mutta mitä köyhyytesi ulkokuoreen tulee, täytyy meidän tehdä pieni vaihdos. Siis, riisu heti vaatteesi — se on välttämätöntä, tiedä se — ja vaihda pukua tämän herran kanssa. Vaikka tosin hän siitä tappiolle joutuu, niin saat kuitenkin väliä; kas tuossa!

AUTOLYCUS. Olen köyhä vaivainen, hyvä herra. — (Syrjään.) Kyllä minä teidät hyvin tunnen.

AUTOLYCUS. Täyttä totta tämä väliraha lienee, mutta minä en voi sitä ottaa vastaan hyvällä omallatunnolla.

CAMILLO.
Riisu, riisu!
(Florizel ja Autolycus vaihtavat pukua.)
Hallitsijatar onnellinen, — toteen
Sanani käyköön tää! — nyt piiloutukaa
Pensaaseen tuohon; kullan hattu päähän;
Syvälle painakaa se; kasvot peittoon;
Pukua muuttakaa ja muotoanne
Mikäli voitte, jotta tuntematta
Tulette laivaan, — vakoojia pelkään.

PERDITA.
Niin näytelmästä näkyy, että osa
Siin' olla pitää mullakin.

CAMILLO.
Ei auta. —
No, valmisko?

FLORIZEL.
Jos nyt mun näkis isä,
Pojakseen ei mua sanoisi.

CAMILLO.
Pois hattu! —
No, tulkaa, neiti. — Hyväst', ystävä!

AUTOLYCUS.
Hyvästi, herra.

FLORIZEL.
Oh, Perdita, mik' unohtuikaan meiltä!
Sananen kuule.

(Keskustelevat syrjässä.)

CAMILLO.
Ens' työni ilmoittaa on kuninkaalle.
Ett' ovat paenneet ja minne menneet;
Pakottavani tällä häntä toivon
Jälestä lähtemään. Näin seurassansa
Sisilian nähdä saan, jot' ikävöitsen
Kuin sairas vaimo.

FLORIZEL.
Onni, meitä johda!
Nyt rantahan, Camillo, kiiruhdamme.

CAMILLO.
Jot' ennemmin, sen parempi.

(Florizel, Perdita ja Camillo poistuvat.)

AUTOLYCUS. Kyllä ymmärrän juonen; minä kuulen sen. Avoin korva, valpas silmä, nopsa käsi ovat taskuvarkaalle välttämättömät; tarkka nenä on hyvä sekin valmistamaan työtä muille aisteille. Hyvä on, näemmä, tähän aikaan jumalattoman elää. Mikä vaihto tämä olisi jo ilman välirahaakin! Ja minkä välirahan olen tästä vaihdosta saanut! Toden totta, tänä vuonna jumalat meitä päästävät läpi käden ja me voimme nyt tehdä tekojamme oikein mielihavilla. Itse prinssilläkin on hiukan koiruus mielessä, kun pujahtaa varkain pois isänsä luota, venkale kintuissa. Jos pitäisin kunniallisena tekona puhua tästä kuninkaalle, niin en sitä tekisi; pidän lurjusmaisempana olla asiasta vaiti, ja siinä kohden olen uskollinen ammatissani. Piiloon, piiloon! Uutta työtä kuumille aivoille! Joka kadunkulmassa, myymälässä, kirkossa, keräjissä ja teloituksissa on toimimiehellä jotakin tekemistä.

NUORI PAIMEN. Kas nyt vain, mikä te olette mieheksi! Muuta ei ole tässä keinoa kuin sanoa kuninkaalle, että tyttö on vaihdokas eikä teidän lihaanne ja vertanne.

NUORI PAIMEN. Hän ei ole lihaanne ja vertanne; lihanne ja verenne ei siis ole kuningasta loukannut, siis hän ei voi lihaanne ja vertanne rangaistakaan. Näyttäkää ne kalut, jotka hänellä oli löydettäissä, kaikki piilokalut, paitse mitä hänellä itsellään on mukana. Kun tämä on tehty, niin laki saa pitkän nenän, sen ma takaan.

VANHA PAIMEN. Minä kuninkaalle kerron kaikki tyynni, joka sanan, vieläpä hänen poikansa koiruudetkin, joka, sen ma sanon, ei kunniallisen miehen tavalla kohtele isäänsä ja minua, kun noin vain tahtoo minusta tehdä kuninkaan langon.

NUORI PAIMEN. Niinpä kyllä, vähintäinkin langoksi hänelle olisitte voinut tulla; ja silloin olisi verennekin tullut kalliimmaksi, — sanonko, kuinka monta luotia.

VANHA PAIMEN. Kas niin, nyt kuninkaan luo! Tässä on jotakin tässä mytyssä, joka panee hänet korvantaustaansa kynsimään.

AUTOLYCUS (syrjään). En tiedä, mitä haittaa nämä valitukset saattavat tehdä herrani paolle.

AUTOLYCUS (syrjään). Vaikka en luonnostani ole rehellinen, olen sitä kuitenkin joskus sattumuksesta: — nyt taskuun tuppisaksan parta! (Ottaa pois valepartansa.) — No, maaukot, minne matka?

AUTOLYCUS. Asianne? Mikä? Kelle? Tuon mytyn laatu? Olinpaikkanne? Nimenne, ikänne, varanne, sukunne ja kaikki mikä asiaan kuuluu? Suu puhtaaksi, puhukaa!

AUTOLYCUS. Valhetta! Olette karvaista villi-sukua. Minä en salli valheita. Ne eivät sovi muille kuin kauppasaksoille, ja nämäpä usein niitä valheitaan meihin sotamiehiin ajavatkin; mutta me maksamme sen heille kolikkomitalla, eikä selkämitalla; siis ei maksa vaivaa valheen kengillä juosta.

NUORI PAIMEN. Teidän armonne, te olitte itse juuri juoksemaisillanne, mutta huomasitte kai, että kenkä ahdisti.

AUTOLYCUS. Luvalla tai luvatta, hovista olen. Eikö jo vaatteuksenikin ole hovin tapainen? Eikö käyntini hovin sipsutusta? Eikö minusta hovin lemut nenääsi lemahda? Eikö sinun halpuutesi säteile minusta hovin ylenkatsetta? Sen tähdenkö, että sinua hyvittelen ja kierrän sinusta asiasi, senkötähden en olisi hovista? Minä olen hovimies kiireestä kantapäähän, mies, joka voin joko edistää tai vastustaa asiaasi hovissa; jonka vuoksi vaadin, et£ä minulle asiasi ilmoitat.

NUORI PAIMEN. Advokaatiksi sanotaan hovikielellä fasaania; sanokaa, ettei teillä semmoista ole.

AUTOLYCUS. Me, miekot, me noin tyhmät emme ole. Mut noidenlainen voisin sentään olla; Sentähden min' en halveksia tahdo.

VANHA PAIMEN. Hänen vaatteuksensa on komea; mutta hän ei sitä sievästi kanna.

NUORI PAIMEN. Jota eriskummaisempi, sitä vihaisempi; hän on suuri mies, siitä lyön vetoa; senhän näkee jo tuosta hampaiden kaivelemisesta.

AUTOLYCUS. Tuo mytty tuossa? Mitä on siinä mytyssä? Ja mitä tuo rasia toimittaa?

VANHA PAIMEN. Tässä mytyssä ja tässä rasiassa, niissä on semmoisia salaisuuksia, joita ei saa tietää kukaan muu kuin kuningas, ja hän ne saa tietää vielä tällä hetkellä, jos vaan pääsen hänen puheillensa.

AUTOLYCUS. Kuningas ei ole linnassa; hän on mennyt uuteen laivaansa vilvoittelemaan ja purkamaan pahaa tuultaan; sillä, jos sinulla on kykyä käsittää vakavia asioita, niin tiedä, että kuningas on täynnä huolia.

VANHA PAIMEN. Niinhän sanotaan; poikansa takia kai, joka tahtoi naida lampurin tyttären.

AUTOLYCUS. Jos ei lampuria jo ole putkaan pistetty, niin laittaukoon pakoon; kiroukset, jotka hän saa kantaa, ja kidutukset, jotka hän saa kärsiä, voisivat murtaa mieheltä selän ja hirviöltäkin sydämmen.

AUTOLYCUS. Eikä yksin hän tule kärsimään kaikkea, mitä äly voi keksiä haikeata ja kosto karvasta; vaan kaikki, jotka ovat hänelle sukua, vaikkapa vain viidennessäkymmenennessä polvessa, annetaan pyövelin uhriksi; se on tosin hyvin surkeata, mutta välttämätöntä. Rutivanha lammasten laamanni, mokomakin oinasten kaitsija koettaa saada tyttärensä majesteetiksi! Toiset sanovat, että hän tulee kivitetyksi; mutta minusta tämä kuolema on hänelle liian lievä. Laahata valtaistuimemme lammaskarsinaan! Kaikki kuolintavat yhteensä ovat liian lieviä, kovimmatkin liian helppoja.

NUORI PAIMEN. Lieneekö tuolla vanhuksella poikaa? Oletteko siitä mitään kuullut? Rohkenen kysyä.

AUTOLYCUS. On, on hänellä poika, joka elävältä nyljetään; sitten hunajalla rasvataan ja ripustetaan ampiaispesän kohdalle, jossa saa riippua, kunnes on henkeä kolmeneljännestä tai kahdeksannes jäljellä; sitten herätellään taas henkiin paloviinalla tai muulla väkevällä, jonka jälkeen hän, ihan veriseltään ja almanakan kuumimpana päivänä, asetetaan kiviseinää vastaan, jossa aurinko häntä katselee suvisella silmällään ja jossa hän saa sitä katsella, kunnes kärpäset ovat hänet kuiviin syöneet. Mutta mitäpä noista puhelemme, noista kavalista konnista, joiden surkeutta vain saattaa nauraa, kun niiden rikos on niin kauhea. Sanokaa, — sillä te näytte olevan suoria, rehellisiä miehiä, — sanokaa, mitä teillä on kuninkaalle asiaa? Jos saan jotenkin sopivat hyväntekijäiset, niin saatan teidät hänen luoksensa laivaan, esitän teidän persoonanne hänen armollensa ja kuiskaan hänen korvaansa hyvän sanan teidän puolestanne. Jos kukaan, paitse kuningasta, on mies täyttämään teidän pyyntönne, niin on tässä siihen mies.

NUORI PAIMEN. Hänellä näyttää olevan suuri valta; pitäkää miehestä kiinni, antakaa hänelle rahaa. Vaikka valta on itsepäinen karhu, voi sitä kuitenkin kullalla nenästä vetää. Näyttäkää kukkaronne sisäpuolta hänen kätensä ulkopuolelle, ja sillä hyvä. Aatelkaa, jos tullaan kivitetyiksi ja elävältä nyljetyiksi!

VANHA PAIMEN. Jos suvaitsette, herra, ottaa haltuunne asiamme, niin on tässä kaikki kulta, mitä minulla on. Annan saman verran lisää, ja jätän tämän nuoren miehen pantiksi, siksi kuin sen teille tuon.

AUTOLYCUS. Hyvä! Anna tänne toinen puoli. — Oletko sinäkin toimessa osallinen?

NUORI PAIMEN. Tavallani, herra; mutta vaikka se koskisikin nahkaani, niin toivon kuitenkin, ett'ei sitä kokonaan nyljetä.

AUTOLYCUS. Ei, se koskee vain lampurin pojan nahkaa. Hirteen se mies! Hänestä on tehtävä varoittava esimerkki.

NUORI PAIMEN. Lohduttavaa, sangen lohduttavaa! Mutta nyt kuninkaan luo, näyttämään näitä ihmeellisiä nähtäviä; hänen tulee saada tietää, että se ei ole teidän tyttärenne eikä minun sisareni; muuten olemme hukassa. Minäkin annan teille saman verran kuin tämä vanhus, ja jään, niinkuin hän sanoo, teille pantiksi, siksi kuin hän sen teille tuo.

AUTOLYCUS. Tahdon uskoa teitä. Käykää edeltäpäin rantaan; pitäkää oikealle; minä vain hiukan pistäydyn tänne pensastoon, tulen kohta jäljestä.

VANHA PAIMEN. Menkäämme edeltäpäin, niinkuin hän käski. Hän on vartavasten meille hyväntekijäksi valittu.

AUTOLYCUS. Vaikka halusta tahtoisinkin olla rehellinen, niin huomaan, että onnetar sitä ei salli; se tuo saaliin ihan suuhuni. Minua nyt mielistelee kaksi hyvää: kulta, ja keino tehdä herralleni, prinssille, pieni palvelus; kuka tietää, miksi tässä kerran vielä ylenen. Nuo molemmat sokeat myyrät saatan hänen luokseen laivaan. Jos hän sopivaksi näkee heittää ne takaisin maalle, ja jos valitukset, joita he aikovat kuninkaalle esittää, eivät häntä liikuta, niin sanokoon hän minua tästä liiallisesta avuliaisuudestani vaikka konnaksi; sellaiseen arvonimeen ja siitä mahdollisesti tulevaan häpeään minä olen tottunut. Tahdon heidät hänelle esittää; saatanhan siitä jotakin kostua.

VIIDES NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Sisilia. Huone hovilinnassa.
(Leontes, Cleomenes, Dion, Paulina y.m. tulee.)

CLEOMENES.
Olette kyllän tehnyt, katunut
Kuin pyhimys. Jo täll' on sovitettu
Jos mitkä synnit; liiaksikin korvaa
Katumus rikoksen. Siis niinkuin taivas
Te tehkää: itsellenne anteeks suokaa
Ja unhottakaa tekin.

LEONTES.
Kun ma häntä
Hyveineen muistelen, niin muistan aina,
Mit' olen rikkonut ja itselleni
Vääryyttä tehnyt, — vääryytt' ankaraa,
Kun perillisen vallaltani ryöstin
Ja surmaan syöksin parhaan puolison,
Mik' ilona on miehell' ollut.

PAULINA.
Totta,
Liiankin totta! Vaikka immest' impeen.
Maailman piirin hakisitte halki
Ja kaikkein hyveist' yhteen tekisitte
Ehoimman vaimon, vertaans' sittenkään
Ei surmaamanne sais.

LEONTES.
Niin, surmaamani!
Mun surmaamani! Kipeästi koskee
Sanasi tuo; sun kielelläs se yhtä
On katkera kuin minun mielessäni.
Sit' älä usein sano.

CLEOMENES.
Älkää koskaan.
Tuhannet muuthan asiat nyt oisi
Paremmin paikallaan ja sydäntänne
Paremmin kunnostaisi.

PAULINA.
Liette niitä,
Jotk' uuteen soisitte hänt' avioon?

DION.
Jos te sit' ette suo, niin maanne teille
Ei rakas eikä kuninkaanne nimen
Elossa säilyminen; unhotatte,
Mi vaara, jos hän lapsetonna kuolee,
Uhata valtakuntaa vois ja niellä
Pelokkaan joutoväen. Hurskast' ompi
Autuutta kiittää kuningatar vainaan;
Mut hurskaampaa on — nuorennukseks suvun,
Nykyisten iloks, turvaks tulevaisten —
Kuninkaan vuode jälleen siunata
Somalla puolisolla.

PAULINA.
Vainaan jälkeen
Ei siihen arvokasta. Taivas tahtoo
Salaiset aikehensa täytetyiksi.
Sanoihan jumalallinen Apollo,
Ja se on myöskin ennuslauseen mieli,
Ett' ennen ei saa perijää Leontes,
Kuin laps on löydetty; ja ihmisjärjest'
On yhtä mahdotonta se, kuin että
Mun puolisoni hautans' auki murtais
Ja tänne palajaisi; sillä varmaan
Hän lapsen kanss' on kuollut. Herraammeko
Neuvotte vastustamaan jumalia
Ja heidän tahtoansa? Perijästä
Ei huolta; kyllä kruunu miehen löytää.
Arvokkaimmalle suuri Aleksander
Sen antoi ja näin jälkeläisekseen
Parhaimman varmaan sai.

LEONTES.
Paulina hyvä,
Ma tiedän, että Hermionen muiston
Pyhänä pidät. Oi, jos oisin aina
Totellut neuvoas, niin nytkin voisin
Katsella puolisoni avosilmiin
Ja aarteen ottaa huuliltaan!

PAULINA.
Jok' aarre
Vaan annist' enentyisi.

LEONTES.
Totta haastat.
Ei moista vaimoa; siis toista ei.
Huonompi, vaikka tosin hemmitympi,
Manata voisi vainaan hengen eloon
Ja tälle näyttämölle, missä seison
Nyt rikollisna, ääneen vaikeroimaan:
"Miks tämän mulle teit?"

PAULINA.
Jos sen hän voisi,
Ei puuttuis syytä.

LEONTES.
Eikä; varmaan saisi
Mun murhaamaan sen toisen.

PAULINA.
Oikein. Minä,
Aaveena tuona, teitä pyytäisin
Sen silmiin katsomaan ja sanomaan,
Miks ontto katse tuo loi lemmen teissä.
Ja sitten kirahtaisin niin, ett' teiltä
Halkeisi korvat, päätökseksi huutain:
"Mua muista!"

LEONTES.
Tähtösiä! Tähtösiä!
Muut silmät mustaa hiiltä! — En, Paulina,
En vaimosta ma huoli; pois se aatos!

PAULINA.
Siis, vannokaa, ett'ette koskaan nai,
Jos min' en lupaa anna.

LEONTES.
En, en koskaan!
Kautt' autuuteni vannon sen, Paulina.

PAULINA.
Te, hyvät herrat, valan todistatte.

CLEOMENES.
Liiaksi koittelette.

PAULINA.
Jos ei toista,
Hermionen oman kuvan näköist' ihan,
Silmänsä kohtaa.

CLEOMENES.
Niin, —

PAULINA.
En sano muuta.
Mut, jos te naida tahdotte, jos varmaan
Ja välttämättä tahdotte, niin minun
Valita suokaa kuningatar teille.
Se ei niin nuori tule olemaan
Kuin entinen; mut semmoinen se tulee,
Ett' yksin ensi puolisonne haamu
Ilolla hänet näkis sylissänne.

LEONTES.
En nai, Paulina, kunnes luvan annat.

PAULINA.
Sen saatte, entinen kun kuningatar
Taas tulee elohon, mut ennen ette.

(Hovimies tulee.)

HOVIMIES.
Florizel prinssi, Polyxeneen poika, —
Siks itsensä hän sanoo — puolisoineen —
En nähnyt ole ihanampaa — pyytää
Kuninkaan eteen päästä.

LEONTES.
Mitä kuulen?
Tää tulenta ei sovi isän arvoon;
Se outous, äkkinäisyys näyttää, ett'ei
Tahallist' ole se, vaan pakollista
Ja satunnaista. Entä seurue?

HOVIMIES.
Vähäinen, halpamainen.

LEONTES.
Prinsessa
Mukana, niinkö?

HOVIMIES.
Ah. niin, kaunein luoma
Auringon alla.

PAULINA.
Oi, Hermione!
Nykyisyys aina itseänsä kerskaa
Paremmaks entisyyttä; nyt sun hautas
Saa väistää toisen tieltä. —
(Hovimiehelle.)
Tehän itse
Sanoitte, kirjoititte — vaan nyt kylmemp'
On kirjoituksenne sen esinettä —:
"Ei hänen vertaans' ole eikä tule".
Näin runo silloin hälle kiitost' uhkui;
Sen tulva laskee nyt, kun ihanampaa
Jo ylistätte.

HOVIMIES.
Anteeks suokaa, rouva!
Tuon toisen melkein unhotin jo; — anteeks! —
Tää toinen, — silmänne jos hänet yltäis,
Hän kielennekin veisi. Hänpä lahkon
Jos laittaisi, niin muiden uskon-innon
Tukehuttaisi hän ja luopioiksi
Tekisi kaikki.

PAULINA.
Naiset myöskin?

HOVIMIES.
Naiset
Siks häntä lempivät, ett' on hän nainen
Ja kalliimpi kuin mikään mies; ja miehet
Siks, ett' on naisist' ihanin.

LEONTES.
Cleomenes,
Käy ystävines, nouda heidät tänne;
Tuo heidät syliini.

(Cleomenes y.m. menevät.)

PAULINA.
Jos meidän prinssi,
Se kultalaps, nyt eläisi, niin hyvin
Tuon prinssin seuraks sopisi; ei oisi
Ijässä kuukautt' eroa.

LEONTES.
Vait, vaiti!
Hän uudestaan, sen tiedät, multa kuolee,
Jos häntä mainitaan. Kun näen tuon prinssin.
Puheesi varmaan mieleen mietteit' ajaa,
Jotk' ehkä järjen vievät. — Tuossa ovat. —
(Cleomenes, Florizel, Perdita ja seuralaisia tulee.)
Äitinne, prinssi, oli puhdas vaimo:
Isänne, kuninkahan, ilmi-kuvan
Hän teissä loi. Jos kaksikolmatt' oisin, —
Niin ilmetty on teissä isän muoto,
Olento, kaikki, että teitä veljeks
Sanoisin, niin kuin häntäkin, ja monta
Kujetta kertoisin, joit' ennen teimme.
Sydämmest' olkaa tervetullut te
Ja kaunis prinsessanne — jumalatar! —
Ah, parin kadotin ma, joka tässä
Nyt maan ja taivaan välill' oisi voinut
Ihailtavana seistä niinkuin sinä,
Ihana pari! Silloin kadotin —
Kaikk' oma syyni — uljaan isänne
Niin seuran kuin myös ystävyyden, hänen,
Jot' onnenheittonakin vielä kerran
Halaisin nähdä.

FLORIZEL.
Hänen käskystänsä
Ma tulin tuomaan parhaat tervehdykset,
Mitk' ystävällinen voi kuningas
Lähettää veljellensä. Jos ei heikkous,
Jok' ikää seuraa, oisi hiukan hältä
Ramua vähentänyt, niin hän itse
Mitannut oisi maat ja meret, jotka
Erottaa valtionne toisistansa,
Nähdäkseen teitä, jota rakastaa —
Niin sanoa hän käskee — hartahimmin
Kaikista kruunupäistä valtiaista.

LEONTES.
Oi, veljeni, sa kunnon ystävä!
Tuo vääryys, jonka sulle tein, se taaskin
Mua kouristaa, ja nämä tervehdykset,
Niin erin hartaat, omasta mua soimaa
Hitaudestani. — Tervetullut meille
Kuin kevät nurmikolle! Lisäks onko
Pelottavan Neptunin julmuudelle —
Ei, epäkohtelulle — alttiiks pannut
Noin kalliin aarteen, tervehtääkseen miestä.
Mi moisen vaivankaan ei väärtti, saati
Tuollaisen hengen kaupan?

FLORIZEL.
Arvoherra,
Hän Libyast' on.

LEONTES.
Missä Smalus uros
Hallitsee pelvolla ja rakkaudella.

FLORIZEL.
Niin, sieltä, arvoherra, hänen luotaan,
Jok' eronhetkell' itkusilmin tämän
Julisti tyttärekseen. Sieltä meidät
Suotuinen lounatuuli saattoi tänne
Isäni käskyn täyttämään ja teitä
Näin tervehtämään. Parhaan seurueeni
Sisiliasta lähetin ma pois;
Se matkall' on nyt Böhmiin ilmoittamaan
Menestystäni Libyassa sekä
Minun ja puolisoni onnellista
Tuloa tänne.

LEONTES.
Ruttoaineist' ilman
Peratkoot armon jumalat sen ajan,
Mink' ootte täällä! Hurskas teill' ol' isä,
Armosta rikas, jonka korkeutta,
Vaikk' on se pyhä, loukannut ma olen;
Vihainen taivas lapsettomaks siitä
Mun tehnyt on; isänne teiss' on saanut
Ansaitun armolahjan jumalilta,
Hyveessä vertaisensa. Mikä onni,
Jos minäkin nyt tyttären ja pojan
Noin autuaina nähdä voisin!

(Hovimies tulee.)

HOVIMIES.
Herra,
Sanani uskomatont' ois, jos eivät
Todisteet lähell' oisi. Teitä, herra,
Mun kauttan' itse Böhmi tervehtääpi
Ja vaatii vangitsemaan poikansa,
Jok', arvons' unhottain ja tehtävänsä,
Isänsä, toiveittensa luota karkas
Ja paimentytön kanssa.

LEONTES.
Miss' on Böhmi?

HOVIMIES.
Kaupungissa; ma tulen hänen luotaan.
Puhelen sekavaa, mut sitä vaatii
Tää kumma sanomani. Hoviinne
Kun riensi hän, — tuot' ihmeparikuntaa
Vainoovan näytti — niin hän tiellä kohtas
Tuon valhedaamin isän sekä veljen,
Jotk' olivat tään nuoren prinssin kanssa
Matkanneet maastaan.

FLORIZEL.
Mun Camillo petti,
Min kunnia ja kunto näihin asti
Säät kaikki kesti.

HOVIMIES.
Häntä nuhdelkaa,
Hän kuninkaan on seurassa.

LEONTES.
Camillo?

HOVIMIES.
Camillo, niin; hänt' äsken puhuttelin.
Nyt kuulustaa hän noita poloisia.
Niin raukkainkaan ei vapisevan luulis:
He polvistuvat, maata suutelevat,
Kiroovat itseänsä joka sanaan.
Korvansa tukkein Böhmi heille uhkaa
Tuhannen surman surmaa.

PERDITA.
Isä parka! —
Vakoilee meitä taivas; liittoamme
Ei pyhittää se tahdo.

LEONTES.
Naimisissa?

FLORIZEL.
Ei, herra, vielä, eikä kenties koskaan;
Kyll' ennen tähdet maata suutelevat,
Kuin liittyy alhainen ja ylhäinen.

LEONTES.
Sanokaa, kuninkaanko tytär on hän?

FLORIZEL.
On, kun hän tulee vaimokseni kerta.

LEONTES.
Isänne kiireen tautta sangen myöhään
Tuo kerta tullee. Surku mun on, surku,
Kun menetitte hänen suosionsa,
Johonka teidät velvollisuus sitoi;
Myös sääli, ett'ei ole valittunne
Niin rikas arvosta kuin kauneudesta,
Ollakseen syyllä teidän.

FLORIZEL.
Rohkeutt', annas!
Vaikk' onnetarkin, vihamieltä näyttäin,
Meit' isän kanssa vainoisi, ei vois se
Vähääkään muuttaa lempeämme. — Pyydän,
Muistelkaa aikaa, jolloin te olitte
Mun ikäiseni; niillä tuntein mua
Nyt puolustakaa; pyynnöstänne isä
Pois kalliimmankin heittää niinkuin lelun.

LEONTES.
Siis pyydän hältä kallist' armastanne,
Kun hänest' on se lelu.

PAULINA.
Liiaks nuoruutt'
On katseessanne; kuningattarenne
Ois vielä kuukautt' ennen kuolemaansa
Paremmin moisen katseen ansainnut
Kuin tuo, mit' ihailette nyt.

LEONTES.
Juur' häntä
Ma tällä katseell' aattelin. —
(Florizelille.)
Mut viel' en
Pyyntöönne ole vastannut: nyt lähden
Isänne luo; jos pyyteenne ei ole
Liannut kunniaanne, olen niiden
Ja teidän ystävä. Sen vuoks nyt lähden
Tapaamaan häntä; seuratkaa, niin näette,
Mitenkä onnistuu se. Tulkaa, prinssi.

(Lähtevät.)

Toinen kohtaus.

1 YLIMYS. Olin saapuvilla, kun mytty avattiin, ja kuulin paimenvanhuksen kertomuksen, miten hän oli sen löytänyt. Sitten, lyhytaikaisen hämmästyksen jälkeen, käski hän meidän kaikkien lähteä huoneesta. Ainoastaan sen olin kuulevinani hänen sanovan, että hän oli lapsen löytänyt.

1 YLIMYS. Minä vain vaillinaisesti voin tehdä asiasta selkoa; mutta ne muutokset, joita huomasin kuninkaassa ja Camillossa, olivat todellisia ihmetyksen ilmeitä; niin he toisiinsa tuijottivat, että minusta olivat silmäluomensa revähtää; heidän äänettömyytensä puhui, kaikki heidän liikkeensä puhuivat; he näyttivät siltä, kuin olisivat kuulleet maailman hukkuneen tai maailman pelastuneen. Valtaava heissä näkyi hämmästys; vaan tarkinkaan katselija, joka ei tiennyt muuta kuin mitä näki, ei olisi voinut sanoa, oliko siihen syynä ilo vai murhe, mutta toista tai toista se oli ylenmäärin.

2 YLIMYS. Ei muuta kuin ilotulituksia. Ennustus on käynyt toteen; kuninkaan tytär on löytynyt; sellainen joukko ihmeitä on tunnin kuluessa tullut ilmi, että arkkiviisujen tekijäkin joutuisi niistä ymmälle. Tuossa tulee Paulina rouvan hovimestari; hän voi kertoa teille lisää. —

Mitä nyt kuuluu, herra? Tuo uutinen, jota todeksi vakuutetaan, on niin vanhan tarinan kaltainen, että täytyy suuresti epäillä sen todenperäisyyttä. Onko kuningas löytänyt perillisensä?

3 YLIMYS. On varmaan, jos milloinkaan totuus on asianhaarain kautta selväksi tullut. Sen, minkä kuulette, vannoisitte nähneenne, niin yhtäpitävät ovat todistukset. Kuningattaren, Hermionen, vaippa — hänen helmikorunsa lapsen kaulassa — Antigonuksen kirjeet, paikalta löydetyt ja hänen tutulla käsialallaan kirjoitetut, — tytön majesteettisuus ja äidinnäköisyys — hänen ylevä olentonsa, joka on enemmän syntyperän kuin kasvatuksen hedelmä, — ja monet muut seikat todistavat ylen varmaksi, että hän on kuninkaan tytär. Näittekö molempien kuningasten yhtymisen?

3 YLIMYS. Olette siis jäänyt osattomaksi näystä, joka pitää nähdä ja jota ei voi kertoa. Siinä olisitte nähnyt toisen ilon toista kaunistavan; niin ja siten, että suru näytti itkevän sitä, että täytyi jättää heidät hyvästi, sillä heidän ilonsa kahlasi kyyneleissä. Siinä silmin taivasteltiin, siinä käsin hosuttiin ja kasvoja väänneltiin, jotta heidät saattoi vain tuntea vaatteista eikä muodosta. Kuninkaamme, joka oli ilon-innoissaan löydettyään tyttärensä, huusi, ikäänkuin ilo yht'äkkiä olisi tappioksi muuttunut: "Ah, sun äitisi, sun äitisi!" Sitten hän pyytää Böhmiltä anteeksi, sitten halailee vävypoikaansa, sitten melkein kuoliaaksi kuristaa tyttärensä syleilyksillään; sitten kiittää paimen vanhusta, joka siinä seisoo niinkuin vanha, lahistunut kaivonvipu ennenmuistoisilta ajoilta. En ole ikänäni kuullut puhuttavan senkaltaisesta yhtymisestä; se hervaisee kertomuksen sitä seuraamasta ja tekee kaiken kuvailun mahdottomaksi.

3 YLIMYS. Sekin tuntuu vanhalta tarinalta, jolla aina riittää kertomista, vaikka nukkuisikin usko ja kaikki korvat olisivat lummessa. Hänet karhu repi palasiksi; sen todistaa lampurin poika, jonka sanan taas oikeaksi vahvistaa ei ainoastaan hänen yksinkertaisuutensa, — joka näyttää olevan suuri, — vaan myöskin niistinliina ja sormukset, jotka Paulina tuntee Antigonuksen omiksi.

3 YLIMYS. Haaksirikkoon, samassa tuokiossa kuin heidän herransa kuoli, ja lampurin pojan silmäin edessä; niin että kaikki välikappaleet lapsen surmille panossa ihan silloin katosivat, kuin se löydettiin. Mutta oi, mikä jalo taistelu ilon ja surun välillä Paulinan mielessä! Toinen silmä maahan laskeuneena, että oli kadottanut puolisonsa, toinen taivaaseen kohouneena, että ennustus oli toteen käynyt. Hän nosti prinsessan maasta ja sulki hänet syliinsä niin lujasti, kuin olisi aikonut sydämmeensä hänet kiinnittää, jottei vain uudestaan häntä kadottaisi.

1 YLIMYS. Tämä suurenmoinen kohtaus ansaitsi kyllä kuningasten ja ruhtinasten katsomista, sillä sellaisethan sitä näyttelivät.

3 YLIMYS. Mutta liikuttavinta kaikesta, ja joka yritti saada minunkin silmäni onkeensa — veden se niistä sai, vaan ei kalaa — liikuttavinta oli nähdä, kerrottaessa kuningattaren kuolemasta ja tavasta, miten hän sortui — kuningas kauniisti sen tunnusti ja sitä valitteli — kuinka sen kuuleminen syvästi koski tyttäreen, kunnes, toisesta tuskan ilmauksesta toiseen, hän vihdoin, voikahtaen, itki, niin sanoakseni, verta, sillä totta on, että minun silmäni itkusta veristyivät. Kivenkovuisinkin sydän siinä muutti karvaa; toiset pyörtyivät, kaikki olivat syvästi murheelliset. Jos koko maailma olisi voinut sen nähdä, niin olisi voihkina ollut yltä yleinen.

3 YLIMYS. Eivät. Kun prinsessa kuuli puhuttavan äitinsä vartalokuvasta, joka on Paulinan tallessa, — jota teosta on monta vuotta tehty ja jonka vasta äskettäin suuri italialainen maalari, Julio Romano, on valmiiksi saanut, mies, joka, jos hän itse olisi ikuinen ja voisi puhaltaa henkeä teoksiinsa, riistäisi luonnolta kaikki kannattajat, niin täydellisesti hän sitä jäljittelee; hän on Hermionen tehnyt niin Hermionen näköiseksi, että — niin sanotaan — voisi häntä puhutella ja jäädä odottamaan vastausta; sinne he nyt, rakkautta ahnaillen, kaikki ovat menneet, ja aikovat siellä illastaakin.

2 YLIMYS. Arvelin kyllä, että hänellä siellä oli jotakin tärkeätä tekeillä, sillä Hermionen kuoleman jälkeen hän on salaa kahdesti tai kolmasti päivässä käynyt tuossa syrjäisessä asuinmajassa. Mennäänkö mekin sinne ottamaan osaa muiden iloon?

1 YLIMYS. Kenpä sieltä jäisi pois, jolla on lupa päästä sinne? Jokainen silmänräpäys voi synnyttää jonkun uuden ilon; me olemme omasta tiedostamme välinpitämättömät, jos jäämme pois. Menkäämme siis!

AUTOLYCUS. Jos minussa nyt ei olisi tahran tähdettä entisestä elämästäni, niin tulvimalla niitä ylennyksiä sataisi päälleni. Minähän tuon vanhuksen ja hänen poikansa saatoin prinssin tykö laivaan; kerroin hälle, mitä olin kuullut heidän puhuvan mytystä, enkä tiedäkään, mitä kaikkea; mutta hän oli silloin niin suunnattomasti ihastunut lampurin tyttäreen, — sillä siksi hän häntä yhä luuli, — joka alkoi tulla kovin merikipeäksi; ja kun hänen omakaan tilansa ei ollut paljoa parempi, ja tuota kauheata ilmaa yhä kesti, niin jäi koko salaisuus selvittämättä. Mutta se on minulle yhdentekevää; sillä vaikkapa olisinkin tämän asian päivän valoon saattanut, niin ei se olisi minun huonoja asioitani paljonkaan parantanut. — Tuossahan nuo tulevat, joille olen hyvää tehnyt vastoin tahtoani, ja esiintyvätpä jo onnensa kukoistuksessa.

VANHA PAIMEN. Niin, poikani, minä en enää saa lapsia, mutta sinun poikasi ja tyttäresi syntyvät kaikki aatelismiehinä.

NUORI PAIMEN (Autolycukselle). Kah, hyvää päivää, herra' Te taannoin epäsitte taistella kanssani siksi, ett'en ollut synnynnäinen aatelismies. Näettekö nämä vaatteet? Sanokaa, ett'ette näe, ja pysykää luulossanne, ett'en ole synnynnäinen aatelismies; mutta yhtä hyvä olisi sanoa, että nämä vaatteet ei ole synnynnäisiä aatelismiehiä. Sanokaa minua valehtelijaksi; tehkää se, niin saatte nähdä, olenko synnynnäinen aatelismies.

NUORI PAIMEN. Niin myös te. Mutta minä olin synnynnäinen aatelismies ennen isääni, sillä kuninkaan poika paiskasi minulle kättä ja sanoi minua veljeksi; ja sitten ne molemmat kuninkaat sanoivat isääni veljeksi; ja sitten prinssi, veljeni, ja prinsessa, sisareni, sanoivat isääni isäksi; ja sitten me itkettiin; ja ne olivat ensimmäiset aateliskyyneleet, joita ikänä olemme vuodattaneet.

NUORI PAIMEN. Niin kyllä; olisipa muuten sula onnettomuus, kun nyt olemme tulleet niin rankilliseen asemaan.

AUTOLYCUS. Pyydän nöyrimmästi anteeksi kaikki, mitä olen rikkonut teidän ylhäisyyttänne vastaan, ja pyydän myöskin, että puhuisitte hyvää minun puolestani prinssille, minun herralleni.

VANHA PAIMEN. Tee se, poikani; meidän pitää olla jaloja nyt, kun olemme jalosukuisia.

NUORI PAIMEN. Kättä sen päälle! Minä vannon prinssille, että sinä olet yhtä rehellinen ja kelpo mies kuin mikään böhmiläinen suinkin.

NUORI PAIMEN. Mitä? Enkö vannoisi nyt, kun olen aatelismies? Moukat ja poroporvarit sanokoot, minäpä vannon.

NUORI PAIMEN. Olkoon vaikka kuinka väärää, kelpo aatelismies voi sen vannoa ystävänsä tähden: — ja minä vannon prinssille, että sinä olet rohkea ja näppeä mies ja ett'et juo itseäsi humalaan, vaikka hyvin tiedän, ett'et ole mikään rohkea ja näppeä mies ja että juotkin itsesi humalaan; kuitenkin sen vannon, ja toivoisin, että tulisit rohkeaksi ja näppeäksi mieheksi.

NUORI PAIMEN. Kaikin mokomin koeta tulla rohkeaksi mieheksi. Jos en ihmettele, kuinka sinä uskallat juoda itsesi humalaan, vaikk'et olekaan rohkea mies, niin älä koskaan minua usko. — Kuulkaa! Kuningas ja prinssit, koko meidän sukumme, menevät nyt katsomaan kuningattaren kuvaa. Tule kanssamme, me tahdomme sinua suosia.

Kolmas kohtaus.

Sali Paulinan asunnossa.

(Leontes, Polyxenes, Florizel, Perdita, Camillo,
Paulina, hoviherroja ja seuralaisia tulee.)

LEONTES.
Paulina, jalo nainen, minkä lohdun
Sult' olen saanut!

PAULINA.
Armollinen herra,
Hyv' oli aikeeni, jos erehdyinkin.
On täysin palkittu mun hyvät työni.
Mut että te, kuninkaat kruunupäät.
Ja vallanperijänne, nämä nuoret,
Suvaitsette mun majahani tulla,
On liikaa armoa, jot' eläissäni
En ehdi koskaan maksaa.

LEONTES.
Oh, Paulina,
Sua kunnioitus häirii. Tulimme nyt
Kuningattaren kuvaa katsomaan.
Mont' esinettä hauskaa, harvinaista
Salissas ihailimme; mut ei nähty,
Mit' innoin halaa tyttäreni nähdä,
Äitinsä kuvaa.

PAULINA.
Niinkuin eläissänsä
Hän oli verraton, niin, luulen, voittaa
Kuvansa kuollut kaikki, mit' on nähty
Tai ihmiskäsin tehty; siksi pidän
Sit' erillään. Täss' on se: siinä elo
Niin eläväks on mukailtu, kuin koskaan
Voi uni mukaella kuolemaa.
Katselkaa vain, ja ihmetelkää! —

(Paulina vetää syrjään esiripun, niin että
Hermionen vartalokuva tulee näkyviin.)

Vait'olonne ma ymmärrän: se paras
On ihmetyksen ilme. Sanokaahan: —
Kuningas, ensin te: se eikö ole
Näköinen, mitä?

LEONTES.
Hänen ryhtins' aivan!
Mua toru, kallis kivi; silloin sanon:
Hermione olet; ei, ei, hän sä olet,
Jos et sa toru: niin hän oli hellä
Kuin laps ja taivaan armo. — Mut, Paulina,
Hermione noin kurttuinen ei ollut,
Noin vanha ei kuin tuo.

POLYXENES.
Ei likimainkaan.

PAULINA.
Sit' ihmeempi on taiteilijan taito.
Eteenpäin siirtyin kuusitoista vuotta,
Hän kuvaa hänet niin, kuin nyt hän eläis.

LEONTES.
Ja voisikin nyt elää, yhtä paljon
Lohduksi mulle, kuin nyt sydäntäni
Tuo näkö kaivelee. Oi, noin hän seisoi
Elävän ylevänä — lämmin elo
Nyt tuoss' on kylmä — kun hänt' ensin kosin.
Hyi, häpeän; mua kivi eikö soimaa,
Ett' olen minä kovempi kuin se?
Kuninkaallinen patsas, tenhovoimaa
On suuruudessasi; taas esiin loihdit
Mun syntini ja elinnesteet imet
Sä tyttärestäsi, jok' ihmetyksest'
On kivettynyt hänkin.

PERDITA.
Sallikaatte —
Sit' älkää taiaks luulko — että tässä
Nyt polvistun ja siunausta anon. —
Oi, äiti, kallis kuningatar, joka
Elosi päätit, kun sen aloin minä,
Ojenna kätesi mun suudellani.

PAULINA.
Anteeksi! Patsas vast' on pystytetty,
Ei värit vielä kuivat.

CAMILLO.
Syvään, herra,
On suru teissä juurtunut, kun sit' ei
Kuustoista ole talvea ja kesää
Pois voinut puhaltaa tai kuivata.
Niin kauan tuskin mikään ilo elää,
Ja suru surmannut ois itsens' aikaa.

POLYXENES.
Veli hyvä, se jok' oli tähän syypää,
Häll' olkoon valta ottaa murheest' osaa
Niin runsaasti kuin tahtoo.

PAULINA.
Jospa oisin
Tuon arvannut, ett' tämä kuva parka
Noin teihin koskis — sillä mun on kivi —
En sit' ois näyttänyt.

LEONTES.
Sit' älä peitä.

PAULINA.
Sit' ette katsella saa enää; vihdoin
Te luulette sen liikkuvan.

LEONTES.
Seis! Älä!
Kas, surma olkoon, minust' eikö se jo —
Ken on sen tehnyt? — Veli, katsokaa,
Se eikö hengitä, ja lämmin veri
Sen suoniss' eikö virtaa?

POLYXENES.
Taitoteos!
Sen huulillahan elo lämmin läikkyy.

LEONTES.
Ja silmäin loistossa on välähdystä.
Noin voiko taide eksyttää?

PAULINA.
Sen peitän;
Kuningas on jo suunniltaan; hän vihdoin
Sen luulee elävän.

LEONTES.
Paulina, näin
Mun kaksikymment' anna vuotta luulla.
Ei kaiken mailman äly voita tätä
Hulluuden suloisuutta. Älä peitä.

PAULINA.
Mua surettaa, ett' teitä näin ma kiusaan;
Kiduttaa voisin vieläkin.

LEONTES.
Oi, tee se;
Kidutus tuo on maultaan niin maire
Kuin makein lemmen juoma. — Yhä tuntuu
Kuin henki tuosta huokuis. Hieno taltta,
Kun kiveen veistää hengen! Ilkuttenko,
Jos häntä suutelen?

PAULINA.
Ei, herran tähden;
Huulillaan kostea on puna vielä;
Sen tärväis suutelu, ja maaliin itse
Te tulisitte. Peitänkö ma kuvan?

LEONTES.
Ei vuoteen kahteenkymmeneen.

PERDITA.
Sen ajan
Minäkin tässä katselisin tuota.

PAULINA.
Nyt joko huone jättäkäätte, taikka
Varokaa vielä suurempata kummaa.
Jos voitte sietää sen, niin laitan, että
Tuo kuva liikkuu, astuu päin ja teitä
Kätehen tarttuu; mutta silloin luullaan —
Min kiellän minä — että paholaisen
Liitossa olen.

LEONTES.
Anna hänen tehdä
Jos mitä, tyynnä katson; puhua
Jos mitä, tyynnä kuulen; yhtä helppo
On antaa hänen puhua kuin käydä.

PAULINA.
Mut siihen vaaditahan valpas usko. —
Nyt hiljaa, kaikki; se, ken luulee, että
Tää luvatont' on taikaa, poistukoon.

LEONTES.
No, jatka; täält' ei kukaan liikahdakaan.

PAULINA.
Herätä hänet, soitto! —
(Soitantoa.)
Nyt on aika;
Nyt heitä kivetykses; astu alas;
Näkijät kaikki hämmästykseen saata.
Ma hautas umpeen luon; no, tule, riennä;
Tuonelle jätä jäykkyytes, sun sieltä
Elämän ilo pelasti. — Te näette.
Hän liikkuu.
(Hermione astuu alas jalustalta.)
Älkää peljästykö: tämä
On yhtä hurskasta, kuin taikanikin
On luvallista. Pois hänt' älkää syöskö,
Ennenkuin taas hän kuolee; muuten hänet
Tapatte kahdesti. No, kättä hälle!
Kositte häntä, kun hän oli nuori.
Nyt vanhana hän kosii.

LEONTES (syleillen häntä).
Hän on lämmin!
Jos taikaa tää, se yht' on luvallista
Kuin syöntikin.

POLYXENES.
Hän miestään syleilee.

CAMILLO.
Kapuvi kaulaan. Elossa jos on hän,
Niin puhukoon hän myös.

POLYXENES.
Niin, ilmi tuokoon,
Miss' elänyt hän on ja miten päässyt
On kuolon kourista.

PAULINA.
Jos kerrottaisi,
Ett' elää hän, niin sitä nauraisitte
Kuin vanhaa tarinaa; mut nyt sen näette,
Vaikk' ei hän vielä puhu. Malttakaa. —
Välittäjäksi, neiti! Polvistukaa
Ja siunaust' äidiltänne anokaa. —
Huomatkaa, rouva: Perdita on löytty.

(Perdita polvistuu Hermionen eteen.)

HERMIONE.
Jumalat, alas meihin katsokaa,
Ja armon pyhät maljat vuodattakaa
Mun tyttäreni päähän! — Kerro, lapsi.
Mitenkä pelastuit? Miss' olet ollut?
Kuink' isäs hoviin löysit? Tiedä, että,
Kun kertoi Paulina, ett' oraakeli
Sun elämisestäsi toiveit' antoi,
Sua odottelin täällä.

PAULINA.
Tuosta toiste;
Ilonne muuten häiriintyy, kun muutkin
Kysellä tahtoisivat. — Yhteen menkää
Te, miekot voiton saajat. Hurmauksenne
Levitköön kaikkiin. Minä, vanha kyyhky,
Oksalle lennän kuivalle, ja siinä
Eloni loppuun itken puolisota
Ijaksi kadonnutta.

LEONTES.
Ei, Paulina;
Sa minult' olet miehen saapa, niinkuin
Sinulta minä vaimon sain; niin oli
Valalla sovittu. Sin' olet löynnyt
Mun omani, vaan kuinka, sit' en tiedä;
Näin hänet kuollehena, niinkuin luulin,
Ja monet rukoukset suotta luin
Ma hänen haudallansa. Kaukaa en
Sinulle etsi kelpo puolisota —
Ma tunnen hänen mielensä — Camillo,
Tuo ota käsi; kunnias ja kuntos
On täysin taattu, ja sen vahvistamme
Me, kaksi kuningasta. — Lähtekäämme.
(Hermionelle.)
Kuin? — Katso veljeämme! — Anteeks suokaa,
Ett' epäluuloin pyhät katsehenne
Ma myrkytin! — Kas, tuossa vävysi,
Kuninkaan poika, joka taivaan tahdost'
On tyttäresi ylkämies. — Paulina,
Vie meidät jonnekin, miss' ystävyksin
Kysellä saamme, kertoilla, mit' osaa
On kukin näytellyt sen pitkän ajan,
Mink' eross' olimme. Niin, rientäkäämme.

(Poistuvat.)

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TALVINEN TARINA ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org . If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate .

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org .

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.