The Project Gutenberg eBook of Kalevala (1835) 1. Osa, by Elias Lönnrot.

Wiimmenkänä nämät runot präntin alaseksi saatua owat ne walitettawasti wieläki paljoa puuttuwaiset. Ainaki toiwossa, niitä uusien keruulla lisäytywän, en niitä niin olisikkana keskosena käsistä työntänet, jos en toisappäinki ajattelewa olisi pelännyt, että taitaisiwat jäähä iäti minusta waillinaisiksi. Jo monelta on ennen paremmatki hankkeet ja yritelmät sillä tawalla tyhjään rauenneet.

Ennen muita piän welwollisuutena selwittää, millä tawalla näitä runoja on saatu. Usiampia niistä luetaan jo ennestään, ehkä wielä waillinaisempina, Lencqwisti, Gananderi, Porthani ja Topelius wainajoitten kirjoissa, waan paljoa suurempi osa on ennen tuntematon. Nämät olen itse Suomen ja Wenäjän Karjalasta, muutamia Kajaaninki maasta, aikaa myöten kooskennellut. On myös moniahta minulle kirjotettuna muualta lähetetty. Paikat, joissa näitä runoja enimmästi on koottu, owat Suomen Karjalassa Kitteen, Kesälahen, Tohmajärwen, Ilomantsin ja Pielisen, Wenäjällä Wuokkiniemen, Paanajärwen ja Repolan pitäjäät, Kajaanin maassa Kuhmon ja Kiannan seurakunnat. Muilta paikoilta, joita sitä warten olen käynyt, en ole nimitettäwätä saanut. Wuonna 1828 keräsin näitä esinnä nimitetyiltä paikoilta Suomen Karjalassa, wuonna 1831 ja wuosina jälestä Kuhmosta ja Kiannalta, 1832 Repolasta ja sitte itse Kajaaniin muuttautunut olen neljä kertaa käynyt Wenäjän pitäjissä, usiammat wiikot joka kerralla.

Ehkä senlaisia runoja kun nämät wielä joksiki löytyy kansan muistossa, niin mahto niitä ennen wanhaan olla paljolta enemmin. Latwajärwessä Wuokkiniemellä haasto talon ukko Arhippa, joka nyt oli 80:nen wanha ja jolta yhtäläiseen, mitä ennätin, kirjotin kaksi päiwää perätysten, tästä asiasta seuraawalla tawalla: "Woi, sano hän, kun minä lassa taattoni kera Lapukassa nuotalla käwin. Oli meillä kasakkana eräs mies Lapukasta, sekin oiwa laulaja; ei taattoni weronen. Kaiket yökauet laulettih he rupiamiseen, eikä että kahetsi yksiä sanoja. Lähti sitä sillon pakinata. Minä waan piennä poika hutjukkana istuin wieressä nuotiolla kuunnellen ja oppien mitä tuon tuostaki alon muistaa. Waan paljo minulta heittihen mielestä. Jos nyt taattoni eläisi, niin kahtena netelinä et hänen lauluja kirjottaisi. Senlaisia laulajoita ei enää maahan synny ja kaikki häwiäwät ne wanhat laulut pois kansasta. Nykynen kansa jo heittää ne wanhat kaunihit runot ja sommitteloo omiaan enimmiten poikien ja tyttöjen keskinäisistä ilwehyksistä, joilla en woisi suutanikana häwäistä."

Näitä runoja olen kokenut johonkuhun järjestykseenki saatella, josta siis työstäni lienee tili tehtäwä. Koska tiettyäni kukaan sitä ei ennen ole yrittänytkään elikkä ees sanalla maininnut, niin kertonen esiksi millä tawalla minä sihen tuumaan puutuin. Jo ainaki ajattelin ma ennen koottuja, liiatenki Gananderin, runoja lukiessa, eikö niitä Wäinämöisestä, Ilmarisesta, Lemminkäisestä ja muista muisteltawista esiwanhemmistamme olisi mahtanut siksikin löytyä, että olisi heistä saanut pitempiäki kertoelmia, niinkun näemmä Greekalaisten, Islandilaisten ja muitten esiwanhempainsa runoja siksi saaneen. Tämä ajatus waan enämmin wahwistu mielessäni, koska w. 1826 Turussa Historian Adjunktin von Beckerin awulla tulin Wäinämöisestä erään kirjan kirjottamaan ja sitä laatiessani näin, että hänestä ei puuttunut tarinoita. Ihmettelinki miksi Gananderi jo ennen ei ollut sitä tehnyt, waan pian tulin tuntemaanki että hänellä ei siksi ollut tarpellisia runoja. Parahimmat paikat hänen kootuista runoista on hän Suomalaisessa Mythologiassansa julistanut, waan niistä tuskin mitään täyellistä saisi. Warahinen kuollo poisotti Topeliuksen, jos hän muuten aikaa myöten olisi tainnutki tähän työhön antauta.

Jos nyt tietäisin järjestyksen, johon näitä runoja tästä on suunniteltu, olewan muillenki mielenmyötäisen, niin heittäisin siitä mitänä wirkkamatta. Waan olleeki asia siitä laausta, että mitä toinen luulee täyttäwän, toinen katsoo sopimattomaksi. Juoksewat kyllä mielestäni runot jotensakki siinä suunnassa, johon heitä tässä on laaittu, waan ehkä toisessa juoksisiwat paremminki. Kahta olen järjestäessä nouattanut, ensin mitä parahimpain laulajain hawahtin järjestyksessä waarin ottawan ja toiseksi, kun siitä ei ollut apua, olen asian perustusta itte runoissa kysynyt ja sitä myöten niitä asetellut.

Kysynet lukia jos esiwanhempammeki näitä runoja missään järjestyksessä laulowat taikka yksitellen? Minusta näyttää näien runojen sitä myöten, kun asiatki tapahtuwat, yksitellen ilmautuneen. Erityiset runot Wäinämöisestä, Ilmarisesta, Lemminkäisestä eiwät maha olla yhen laatimia, waan usiamman. Yksi kerto muistoksi yhen, toinen toisen asian, mitä mikin itse oli nähnyt eli kuullut. Waan tuskin taitaan nykyjään yhtänä runoa tawata, joka juuri alkusanoissaan olisi meihin asti säilynyt. Joka tuntee, kuinka helposti runon teentä käypi monelta talonpojista, jos ihka ehiätä rupiaisi mistä tahansa tietystä asiasta laulamaan, keksii kyllä, että paraskana muisti ei woi säilyttää sana sanalta mitä toiselta pitkissä runoista kuullaan. Waan asian muistaa itsekukin helpommasti ja paikka paikalta, jos enimmätki muistawa, kertoo sen runossa toisellenki unohellen muutamia, toisia parannellen. Wähitellen taitaa itse runoainetki alkulaaustaan mutkistua, jotta sitä kerrotaan peräti toisin. Tämä lienee osiksi wähintäkin nimissä jo tapahtunutki. Mitä ennen wanhaan muisteltamista urohista ja waimoista omilla nimillänsä lienee kerrottu, taisi Kristin opin maahan lewitessä muuttauta, jotta urosten siaan usein pantiin Kietus, Santta Pietari, Ruotus (Herodes), Juutas j.m., waimojen Neitsy Maaria emonen.

Että asiat, joista runoissa lauletaan, ei kaikki olleet ilman perää, ymmärtää itsekukin helposti, waan mikä lienee toen tosi, mikä jollai toisella tawalla runossa kuwailtu, mikä peräti waleheltu, sitä nyt lienee waikiampi erottaa. Muutamat asiat waikka esinnä kummanlaiset kuulla ja wähän toeksi uskottawat, tarkemmin tutkittua sietäwät jollai lailla selwitettää. Kuka meistä ei pitäisi joutawana Wäinämöisen ja Ilmarisen huolia kuun ja auringon katoamisesta ja millä tawalla olisi Pohjan akka ne wuorehen kätkenyt? Mutta muistellessa, mitä osittain esiwanhempaimme tänne tulosta mainitaan, heiän eteläisimmillä mailta tänne Pohjan perukoille saaneen, ja mitä tieämme auringon talwella Pohjaisemmilla mailla katoamisesta, keksimmä, että, jos he niin pohjaseen asti oliwat kulkeneet, tämä asia heille äkkinäisnä mahto suurenki pelon nostattaa, päiwän jo iäksi menneen. Kun heillä myös taisi olla yhtäläiset wainot Suomen maassa ennestään eläwäin Lappalaisten kera, joilta syy oli kaikkea pahaa pelätä ja joita piettin ylewinä loihtioina, niin sai siitä Pohjan akka pian syyn päällensä. Waan mitä esinnä mahto päiwän katoamisesta kerrottaa, taisi aikaa woittain tulla samati kuusta ja täheistäki mainituksi.

Pian kaikissa runoissa osotetaan kaksi kansaa, jotka eiwät ylen hywässä suosiossa wälillänsä eläneet. Toisen näistä nimittäisimme Pohjan, toisen Kalewan kansaksi. Runoa myöten oli päänä Pohjan kansassa usiasti mainittawa Louhi, jota myös Pohjan akaksi nimitetään ja joka heiän töistä näytti parahiten huolen pitäwän. Kalewan kansassa oli monta sankaria, suurimmat Wäinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen. Olkoon kuitenki wiimme mainitusta jo aikanansa samottu, että runot eiwät anna tarkkaa tietoa, jos hän waikka olisi Pohjanko kansaan luettawa. Ne runolaaut, jotka minä tähän olen walinnut, kyllä näyttäwät hänen usein Wäinämöisen apuna olleen, toisinaan itsestänsäki sotia Pohjalassa käyneen, Pohjolassa kosjoneen j.n.e., waan toisissa kerrotaan hänen Päiwilässä eli Jumalisissa kosjoneen, joilla nimillä ennemmin Kalewan kansaa luulisimma osotettawan. Joukahaisen taas pitäisin urohona Pohjan kansasta, ken tiesi waikka ollee yksi, jota Pohjan pojaksi ja Lappalaiseksi paikottain nimitetään. Muutamat runot warsin kertowatki hänen Wäinämöiseltä suosta päästetyn samalla tawalla, kun Lappalaisesta ensimmäisessä runossa kerrotaan, Wäinämöistä kosken korwalla wahanneen ja ampuneen. Näyttää myös hänen sisarensa, jonka hän Wäinämöiselle lupasi, olleen Pohjan akan tytti, sillä tämä jo ennenki (K. XI: 346) toiwo Wäinämöistä wäwyksensä.

Kalewan kansaksi sanoin nimittämäni sitä, johon Wäinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen näissä runoissa luetaan. Waan ettei moitittaisi minun tässä nimityksessä tuiki erehtyneen, koska moniahat pitäwät Kalewan nimeä pian Hiien ja Lemmon werosena, niin saanen ehkä selwemmin sanoa ajatukseni. Minusta näyttää olleen Kalewan kaikkia wanhemman suomalaisen urohon, josta nykyjään mitänä tieämmä. Taisipa olla hän, joka ensin pysywämmästi Suomen niemelle asettautu ja jonka suku sitte maahan lewesi. Paikkoja joissa Wäinämöinen j.m. eleli kutsutaan usein Kalewalaksi, toisissa mainitaan Kalewan kankahista, kaskista, kaiwoista, koirista, käkösistä j.n.e., niinkun e.m. wanhassa Karjalan laulussa tyttö kysyy tulleelta sulholta: "Käwitkö Kalewalassa." Sulho: "Käwinpä Kalewalassa." Tyttö: "Haukkuko Kalewan koirat Kalewalan kankahilla?" Sulho: "Haukkupa j.n.e." Tyttö: "Kukkuko käet Kalewan Kalewalan kaiwotiellä (kaskimailla)?" Sulho: "Kukkupa j.n.e." Tyttö: "Katsoko Kalewan neiot Kalewalan ikkunoista?" Sulho: "Katsopa j.n.e." Ja koska senlaisia sulosia asioita, kun poikain ja tyttöjen keskinäiset kosjopuheet, Kalewalasta mainitaan, niin häntä en pitäisi Hiitolan eli Lemmon koin wertasena. Sillä koskas näistä eli Manalasta ja Tuonelasta kuulet senlaisia?

Syy että Kalewata tultiin pahemmalla nimellä tuntemaan lienee tullut siitä, että hän Pohjolan kansalle oli hirwiä ja pelättäwä, joka häntä sentähen mainitti pahaksi, samati kun me aina näihin aikoin asti olemma Turkkia, Koirankuonolaisia ja wähä tätä ennen Punapartaa ei juuri ihmisinä waan wähän mahtawampina pahoina pitäneet. Waan mitäpä näistä, — eikö Paawi esiwanhemmillamme ollut pian Jumalan siasna, waan miksi on hänen nimensä ja arwonsa nyt muuttunut? Elkääme siis nykysistä kuulloista, ilman asian tutkimatta, paljo wanhoin asioin päättäkö. Aiwan, kun sanoimma, mahto Pohjan kansassa Kalewan nimi olla pelätty, waan koska aikaa woittain Lappalaiset sitte osittain sekautuwat Suomalaisiin, osittain pakkolaisina ja kasakkoina kiersiwät maata, niin saatti heiän kauttansa Kalewan nimi tulla alkuarwostaan Suomessaki muutetuksi, koska Kalewata ei enää paremmin muistettu. Ja mitä se ei lie waikuttanut, waikutti uuen uskon maahan lewiäminen. Kumma että Wäinämöisenkään ja Ilmarisen nimet owat sikseen alkuarwossaan pysyneet. Kuinka sukkelasti toisinaan senlainen muutos tapahtuu, taitaisin toisessakin asiassa mainita. Eikö nyt yhteinen luulo asu kanssassa, ensimmäisten kirkkojen Suomessa jättiläisiltä raketuksi? Minä matkoillani olen tuskin yhtään wanhanaikuista kiwikirkkoa tawannut, josta paikalla ei jotaan senlaista olisi tarinoittu. Waan mikäpä syy sihen? Minusta näyttää tällä lailla: Kristin opin Suomessa leweten oliwat wielä metsissä ja erämaissa Lappalaiset pakanoita, jotka tätä oppia kowasti wihasiwat. Sillä Suomalaisten ylewämmäksi päästyä he ei tarkemmin tainneet asiata tunnustella, waan luulit heiltä otetun uuen opinki jotai waikuttawan, josta sitä oli syy aina enemmin wihata. Kirkkoja tehessä mahto heiän mieleensä johtua, olla heille itselle hywäksi, saaha nämät rakennukset häwitetyksi ja lienewät usein öillä repineetki ja kukistaneet, mitä päiwällä toisilta tehtiin. Waan koska tämä kuitenkana tuskin taisi menestyä ja ollen Suomalaisten ruumiinsa koolta suurempia, päättiwät he rakentajia jättiläisiksi ja aikaa myöten lewittiwät uskonsa Suomeenki, jotta nykyjään Suomalaiset pitäwät ensimmäisiä kirkon rakentajia jättiläisinä, ei tieten, että he itse taisiwat olla mainittuina jättiläisinä. Ja koska taasen heiänki luonansa yötisten häwitysten tähen nousi huuoksi jättiläisten yöllä rakennukset kukistaneen, niin synty siitä senlaisia kansan keskinäisiä tarinoita, joita nyt siellä täällä kuulemma.

Olkoon tämä sanottu ajattelemiseksi, miten Kalewan nimi taisi tulla alkuarwostaan toiseen muutetuksi. Muuten luulisin itse nimityksen Kalewa merkittewän jotai hirwiätä, surmaawaista , ollen yhtä rotua kun sanat kalpa, kalma, kallo, kalu (ensis), kuolen .

Kansan tarinassa nykyjään on Kalewan pojista kahtalainenki huuto. Toiset pitäwät heitä pahoina jättiläisinä, toiset nimittämät heitä Wäinämöiseksi, Ilmariseksi, Lemminkäiseksi, Joukahaiseksi, Kihawanskoiseksi, Liekkiöksi, Kullerwoksi j.n.e., joista juuri ei erittäin pahaa mainita, jos ei wiimme nimitetystä, Kullerwosta, joka sentähen kotoa erotettiinki. Eilliseen huutoon on jo syy mielestämme mainittu, waan jälkimmäisellä, näitä olleen, lienee parempi perustus, waikka wähän enää heiän nimiänsä taitaan oikein tuta. Ainaki sanotaan heitä olleen 12. Jos nyt Wäinämöinen ensi polwessa eli muussa seuraawassa oli Kalewan poika, sitä emme woi arwata. Kuitenki luulisin hänen olleen jotai jälkimmäistä polwea, sillä ensi polwessa poikia hän ja Ilmarinen olisiwat olleet weljekset, joka ei näytä tapaukseksi, jos heti Wäinämöinen Ilmarista paikoin weljeksensä ja emonsa lapseksi nimittää. Samoin olisi Lemminkäinenki saama weljeksi Wäinämöiselle, waan tämä häntä siksi ei millonkana kutsu, mainiten häntä waan paikoin ylimmäiseksi ystäwäksensä. Jälkimmäistäki polwea olewat heitä kyllä sen wuoksi taitaan Kalewan pojiksi kutsua; wieläpä Juutalaisia nytkin Abrahamin ja Israelin lapsiksi nimitetään. Tästä olisi myös ymmärrettäwä, kuinka Kullerwo, jota nimeltä kutsutaan Kalewan pojaksi (s.o. jälkeentulewaiseksi) taisi Ilmariselle, toiselle Kalewan pojalle, myötyä. Saanen wielä nimittää että olen muutamien kuullut Antero Wipuista Kalewan kanssa yhtenä pitäwän, niinkuu runossaki kerta sanotaan.

Waikka näistä ei enää mitään selwää saane, olen kuitenki uskowa Kalewasta, hänen Wäinämöistä, Ilmarista ja muita nimellisiä uroita paljon wanhemmaksi, ehkä, kun sanoinki, siksi, joka ensimmäiset Suomalaiset näille maille saatatti. Ja koska paikkoja, joissa hänen jälkeentulewaisensa asukseliwat, näyttää Kalewalan nimellä kutsutuksi, joka mahto olla yhteinen niille erityisille Wäinölän, Ilman, Utuniemen, Terhensaaren, Suomelan, Kaukoniemen, Päiwilän, Wuojelan, Luotolan, Jumalisten j.n.e. nimityksille; niin olen tämän runokokouksenki Kalewalaksi nimittänyt. Nimi sillen piti antaa, ja enimmät työt näissä runoissa owat tätä selitystä myöten Kalewalassa tapahtuneet.

Jos Suomen Mythologialla olisi näistä runoista mitään apua, joka juuri ei taia ilmankana olla, niin on yksi toiwoni täytetty, waan wielä olisi toisiakin: toiwoisin näistä jotain selwitystä esiwanhempain wanhasta elämästä, Suomen kielelle ja runo-opille jotai hyötyä saawan. Saanen näistä asioista, jos ittekustaki, moniaan sanan lisätä, koska ne ainaki näitä runoja toimittaessa owat mielessäni olleet.

Suomen Mythologia kyllä jo tätä ennen on tullut ilman muita Lencqwistiltä, Gananderilta ja Porthanilta joksiki tutkituksi, waan epäilemättä on se wieläki suurten wirhetten alanen, monessa paikassa erehtywäinen. Ilman mitä jo Kalewasta ja hänen pojistansa olemma wähin sanoneet, niin kysymmä, mistä on Ilmarista tuulen, ilman ja walkianki jumalana ruwettu pitämään? Tuskin taiat runoissa yhtään paikkaa tawata, josta tälle luulolle olisi pienintänä perustusta saawa. Näyttää kun olisi nimestänsä häntä tuulen ja ilman jumalaksi tehty, ja takomisistaan walkianki, wai siitäkö tämä wiimmeinen, että hän Wäinämöisen towerina kerran taiwaalla walkiata iski. Niin hän ei kuitenkana runoissa ole. Tuulta rukoiltiin aina Ukolta, joka tuulenki ynnä muien oli hallitsia, ja tuulen käsissä Ilmarinen ennen muita Pohjolasta palatessa hätäyty. Mitä sihen, että hän sampoa takoissa sai tuulet tuulemahan, niin se asia kyllä sietää toisenlaisen selwityksen, ettei siitä häntä tarwitse tuulten jumalaksi tehä. Waan jos hän olisi ilman jumala ollut, niin Wäinämöinen tuskin olisi häntä wastoin mielin saanut ilmassa Pohjolaan työnnetyksi ja Wäinämöinenpä sitä loihti, eikä Ilmarinen, Pohjan akkaa wastaan, kun tämä sateet, rakehet ja wiluilmat uhkasi panna sammon kaswuja turmelemaan. Ilmarinen runoja myöten ei ollut kun mainio rauan, wasken, hopion ja kullan seppä, muuten yksiwakainen, totinen ja rehellinen mies, ainaki kun häntä piti tawata, ahkera työstänsä, harwoin muihin puuttuwa. Ja siinä on hänellä kyllä kunniaksi, ettei häntä enään tarwinne tuulijumalaksi korottaa.

Wäinämöisestä nyt taitaan laulettaa, mitä muien nimellä ennen wanhaan on laulettu, waan kukapa sen taisi estää. Mitä maailman, kuun, auringon ja tähtien luomisesta hänelle annetaan, on wanhastaan tainnut jostaan jumalasta kerrottaa, ja sitte nimienki unohettua Wäinämöiselle mennä. Minkä tähen on Antero Wipuinen, minkä tähen Kalewa, minkä tähen ylijumala Ukko niin pian kokonansa runoamatta jääneet, waikka wieläki puhettarinassa Antero Wipusesta e.m. mainitaan, että "lapsi Wäinämöinen häntä wasten oli."

Jos näissä runoissa paikoin Wäinämöistä entisestä jumala-arwostaan alennetaan, niin tiettäwästi minä siihen en woi mitänä. Näitä on minun pitänyt toimittaa, kun heitä itse olen saanut, katsomatta, jos Wäinämöistä pietään jumalana eli ei. Jo ammon olemma tottuneet häntä esiwanhempaimme jumalana pitämään, jossa arwossa hän heillä ei kuitenkana näytä olleen, waan muuten woimallisna, paljo tietäwänä, sankarina. Usiasti rukoilee hän itse ylijumala Ukolta apua, ja tunnustaa näin omalla suullaan, ken jumala oli. On myös Wäinämöisellä kyllä ilman jumaluuettaki nimeä ja kunniata ja parempi lienee olla itsekunki ylewinnä talonpoikana, kun huonona herrana, parempi wiisahinna ihmisenä kun puujumalana. Jos wielä nyt rahwaalta niillä seuwuin, joissa muisto Wäinämöisestä parahite elää, kysymmä ku Wäinämöinen oli, niin wastaawat he pian näin: "Olipa hän muistettawa uros ensimmäisiä esiisiämme ja kuuluisa runoja"; waan jos heiltä kysynet, ketä he jumalinaan pitiwät, niin usiammasti wastataan, Ukkoa, joka oli taiwaan ja maan luonut, heiän rukoilleen. Enkä epäilekkänä jo ennen Kristinki oppia esiisillämme olleen tieon yhestä ainoasta jumalasta, jota millon nykysellä, millon ukon eli luojan nimellä palweltiin, enkä myös lue sitä heille suureksi tuhmuueksi, jos he ei warsin olleekkana niin nerokkaat suurta jumalajoukkoa itselleen hankkimaan, kun moni muu wanhanaikuinen kansa.

Wäinämöinen näissä runoista enimmiten mainitaan totiseksi, wiisaaksi, eteensä ajattelewaiseksi, jälkeentulewaisille hyöwytystä hankkiwaksi, suuritietäwäksi, laulussa ja soitannossa ylen mahtawaksi, Suomen sankariksi. Ilman sitä nimitetään häntä ainaki wanhaksi, ehk'ei hänen wanhuus yksin häntä niin suuresti liene kosjotuumissaan haitannut.

Toista laatua oli Lemminkäinen, kewytmielinen, nuori, ylpiä, mahistaan ja tieostaan kerskaelewa, wähän eteensä ajattelewa, jos urhoollinenki, sankari. Töistä, joita kosjona ollessa hänelle Pohjolassa määrättiin, ei taia oikein selwää saaha, sillä pian yksiä töitä määrättiin toisella kerralla Ilmarisellenki. Minä olen walinnut runoja, joissa wähänkänä erotaksen.

Monta muuta nimeä jätän tällä kerralla mainitsematta, joita näissä runoissa taitaan Mythologialle entisistä erehyksistä oikasemiseksi tahi muuksi euksi löytää. Näien erehysten seassa lienee seki kummanlainen, kun kapeesta on sinne erityinen olento saatu, waikka kapeella ei missään ymmärretä kun luotua olentoa, ihmistä eli muuta olentoa; samati myös se kun Ukkoa ja Wäinämöistä toisilta on yhtenä pietty.

Enkä paljo aio wiipyä osotuksessa, mitä näistä mahtaisi wanhanaikusten tapojen selwittämiseksi lähteä. Taitaisin kyllä muutamia esimerkkiä siinä saaha, jos olisi aikaa miettiä. XIII. 116. näyttää, kun olisiwat wanhat kuumilla kiwillä ja ween sillä waristamisella keitoksiaan laatineet. Monesta muusta paikasta löytäisimmä, että wanhempia piettiin kunniassa, jos kohta miehuutensa innossa Lemminkäinen wähän äitinsä tahostaki poikkesi. Samati näemmä, että sillon oli tapana kosioille ehtotöitä asetella. Taitaa waan moni luulla ylen paljon näissä heiän kosioasioistaan puhetta olewan, jotta sillä koko kirja pian miksi ei olisi uuenlaatuisten tekokertomusten eli tarujen (Romanien) muotoseksi muuttuwa. Jos niin olleeki, niin olko, waan muistakaammeki, että esiwanhemmissamme, joilla ei ollut nykysiä monikoskewia liikutuksia ja asioita kerrottawana, yksinäisessä elämässään kosiotuumat, sotakäynti, metsän ja kalan pyynti oliwat muisteltawimmia keinoja. Siitä se, että näistä asioista pian yhtäläiseen runossa kerrotaan.

Suomen kieli ja runo näissä ehkä tawataan selwempänä, kun missänä muussa kirjassa. Monet sanat ja sananparret tulewat tuo tuostaki ilmi alkuluonnossaan eli samalla kannalla, kun niitä rahwaan suusta kuullaan. Muien kielten oppineilla, waikka kyllä Suomeaki taitawilla, on usiasti waikia estää kieltä omaluonnostaan toisten mukaseksi wääntymästä, mutta talonpoikasella kansalla, joka muuta ei ymmärrä kun yhtä äitinsä kieltä, siitä ei ole pelkoa.

Sanojen kirjottamisessa olen wälistä poikennut niien ennen tawallisesta tawuusta, waan koska se kuitenki harwassa tapahtuu, niin siitä en pelkää suurta moitintoa, liiatenki jos syyt sihen löytäisi otollisiksi. Muuten on koko asia minusta joutawa, siitä kellenkään suuttua, jos hän eritawuutaan seuraapi. Tawuu ja kirjotus kielessämme wielä eiwät ole siksi wakautuneet, jotta yksi ainoa laatu taitaisi oikiaksi luettaa. Waan elköön kukaan sitä pahaksi panko, jos minä tässä asiassa näytämme muita huolettomammaksi. Lapselliseksi olen aina lukenut senlaisia kinaamisia, kun wälistä kuullaan esimerkiksi siitä, jos pitäisi kirjottaa meiän, naia, luoa, wieä eli meijän, naija, luuwa, wiijä . Kumpanenkana näistä ei taia tarkoin puhe-ääntä wastata, joka taitaisi tulla tällä tawalla kirjotetuksi: mejjän, najja, luwwa, wijjä . Waan koska kaksiäänikkeitä ai, ei, oi, ui , ja au, eu, iu, ou , j.n.e. kerran olemma tottuneet lukemaan kun aj, ej, oj, uj ... aw, ew, iw, ow , j.n.e., niin miksi emme sanassa naia e.m. taia lukea ensimmäisiä kolme kirjainta nai kun naj , josta a:n päätteeksi saatua helposti tulee sana naia (najja). Kuinkas, jos sitä naija kirjottanet, erotat sanoa erisioissa, joihin se on saawa, e.m. jos sanot: tulee sille tytölle naija (l. na-i-ja) ja jos sanot en huoli naia (l. najja) Toisia luoa, wieä, myöä j.n.e. mahan sitä ennemmin sillä tawalla kirjottaa, kun niitä meiän puheessa niin paraasta päästä äänelläänki. Myös saanet sanasta wuosi ennemmin wuoen kun wuuen , eli wuuwen, wuwwen , samalla tawalla kun sanasta paasi saat paaen . Toisissa tapauksissa olen kirjottanut wenehesen, tarpehesen, kankahasen (eli weneesen, tarpeesen, kankaasen ) j.n.e. joita muut kirjottanewat weneheseen, tarpeheseen, kankahaseen , (eli weneesehen, tarpeesehen, kankaasehen; weneeseen, tarpeeseen, kankaaseen ). Näitä sanoja toisten samanlaatuisten kanssa rinnatellen näyttää kun e.m. wanhasta pääsanasta wenehi (nyt: weneh, wenet, wene ) samassa siassa kun sanoista pursi, reki, kolmansi, tulewat purtehen, rekehen, kolmantehen tulisi wenehehen , joista sitte h on s:ksi muutettu, jotta sanotaan wenehesen eli wenesehen . Eikä, mitä minä olen luullut tajuawani, näillä seuwuin senlaisissa sanoista molempia e:itä niin wenytetäkkänä, jotta kirjottaisit weneeseen , waan ainoastaan weneesen eli weneseen , h kummassaki e:tten wälille pantawa, jos niitä kaheksi tawueksi lewitetään.

Wielä olen kirjottanut sanowi, tulewi, ottawi , waikka muut kirjottoot sanoowi, tuleewi, ottaawi (eli sanoopi, tuleepi, ottaapi ). En senlaisissakana sanoissa ole sitä wenyttämistä ääntäissä kuullut, jota kahella äänikkeellä perätysten osotettaisi. Tulewi, sanowi j.n.e. jo itsestään owat sanoista tulee, sanoo lewitetyt yhtä tawutta pitemmäksi; mitä niitä sitte enää pitäisi kahella äänikkeellä kirjottaa?

Liittosana -kaan (-kään) muutellaan monin tawoin. Toiset sanowat ja kirjottawat: ei kertaa kaan , toiset: ei kertoa kana ei kertaa kahan , ei kertoa kan , ei kertoa na' . Yksi tuo nyt lienee, miten senlaista puolisanoa kirjottaisi, waan täyellisinnä näyttää se olleen -kana (-känä). Semmoisena luulen sen alusta alkain jotain seuruuta merkinneen, josta wieläki sanotaan perä kanaa s.o. yhtä seuruuta toinen toisensa jälestä ja kanssa (kanassa) s.o. seuruussa, kansa (kanasa) seuruu, joukko, yhteys. Puhetta myöten niillä tienoin, joista enimmät näitä runoja on koottu, olenki, kun muuten runossa sopii, parahasta päästä kirjottanut sen täyellisnä, e.m. Eipä kuu kumotakkana, Eikä päiwä paistakkana , joista toinen taitaisi kirjottaa: kumotakkahan, paistakkahan . Luetaan myös paikoin: kun ei tuostakan totelle , eli En minä mitänä tieä, Elä koske konnanana j.n.e. Semmoisia sanoja kun mettä, katsoo, suitsi j.n.e. äännelläänki sillä tawalla Wenäjän Karjalassa, joista runot parahite owat saaut, eikä mehtä, kahtoo, suihti j. n. e. eli jollaan muulla tawalla.

Heiän äänelmästä olen taas toisissa poikennut, e.m. sanoja laulamahan, annetahan, kiwiksi, akkunaksi, laatia', oikiassa, kautta, kosken, mustalla, matkassa, käsillensä (käsillehen) olen sillä tawalla kirjottanut, eikä laulamahek, annetahek, kiwikse, akkunakse, laatie', oikiesta, kautti, kosen, mussalla, matassa, käsillehek , kuni niitä he ääntelewät.

Semmoisia sanoja, kun otto'oni, otto'os, otto'o, (otto'ohon, ottuohon), otto'ome, otto'ote, otto'ot, (otto'ohot, ottuohot); tulloni, tullos, tulko, tulkome, tulkote, tulkohot kuullaan niin äännettäwänki eli ottaoni, ottaos j.n.e., waan toisessa siassa näyttää sana olewan sanottaissa: ottakohon, ottakaame, ottakaate j.n.e. — Waan heitän nämät, ja sanon wielä muutaman sanan Suomen runosta.

Moni on pitäwä ei minänä työnä Suomen runoja laatia luullen joka tilassa, kun saapi sanoja 8:saan tawuehen asti yhteen sopimaan jo runonki saaneensa. Wai siinäkö se Wäinämöisen kuulusa mahti olisi! Elkääte päättäkö ennen asian tutkittua ja elkääte pitäkö työttömänä asiana, jossa waan yksi ainoa esiwanhemmistamme tuli oikein kuulusaksi. Yhtä wähä, kun mitkä 7 tähtiä tahansa olisiwat Otawa taiwaalla, owat mitkä 8:tawuiset sananparret hywänsä kielessämme runoja. Jos wanha Wäinämöinen nyt tulisi ja kuulisi senlaisia runoja, kun owat:

Niin pelkään kyllä, jotta itse merien kyntäjä ja sarkajakojen sauoja miksi ei sanoisi:

Tosiaan on Suomen Runossa samati kun muienki kielten omat waatimukset nouateltawat ja jos Runon teentä kuitenki Suomessa helpommasti käypi, niin kiittäkääme siitä kielen somaisuutta, waan elkääme sentähen näitä waatimuksia unohtako.

Waikka itte runotyössä kehno ja sentähen sihen harwoin puuttuwaki olen kuitenki aikaa myöten toisten tekoja lukeissani ainaki ajatellut, mikä ollee syynä, että toinen niistä on kaunis, toinen korwille waikia kuulla. Perustusta miettiessä olen malttanut että eillisissä on seurattu Runon waatimuksia, jälkimmäisiä näitä wastoin laaittuna. Tässä waan puhumma niistä waatimuksista, jotka koskewat itte sanain sopimiseen, ei mitä ainetten kertomisesta eli muusta Runo-oppiin kuuluwasta olisi sanottawa. Näitä Runowaatimuksia yksitellen muistokseni kirjotettua, on siitä jo kaswanut aika tukku kirjotusta, josta nyt tahon ottaa, mitä tähän esipuheesen luulen sopiwan ja mahtuwan. Jos ne ei ollekkana jokaista mieleen, niin muistakaame että eripaikoilla saattaa olla eriwaatimuksensa Runostaki, waan minä olen seurannut, mitä täällä ja rajan yli Wenäjän puolla Runosta waaitaan. Elkään waan kukaan luulko minun tätä seuraawata kellenkänä opiksi kirjottawan. Se ei ole mielessäni, eikä runoja opilla tehäkkänä, ettei luonto niitä saattaisi paremmin. " Luonto laulajan tekewi, Itse into ilmottawi, Runojallen rohkialle, Mitä lauluhun latowi ." Hywä jos waan saisin osotetuksi minkälaisia runoja meiän puolella hywinä pietään.

Ennen muita tulisi nyt selwitettäwäksi mitä pitkällä eli lyhyellä tawutten arwolla ymmärrämme. Itsekukin malttaa helposti, että a on pitempi jos sanomme waara , kun wara ; i pitempi sanassa siima kun sima ; o pitempi sanoessa meni taloon kun möi talon ; ä pitempi jos sanomma näitkö emäntää kun näkikö emäntä . Niitä tawuita, joissa äänike sillä lailla on pitempi, nimitämmä pitkäarwosiksi , jota myöten sanoissa waara, siima , ensimmäinen tawut on pitkäarwonen, sanassa taloon toinen ja sanassa emäntää kolmas. Samati on missä tahansa sanassa tawut, jota nyt on tapana kahella äänikkeellä perätysten kirjottaa, paitsi jos jälkimmäinen ollee i, pitkäarwonen e.m. 1:nen sanoissa maata, pöytä, auttawa, riennä, joutawa , 2:nen sanoissa lupaawa, rekeen, kurieri, rukiita, sanoo , 3:as sanoissa sotikaa, sanokoon, käwelee, käsiään , 4:jäs sanoissa käwelemään, hajotetaan j.n.e.

Mutta ilmanki kahta äänikettä maltamma, että ensitawut sanassa sakko on pitempi kun sanassa sako ; samati sanoissa: matto, mato; mutta, muta; kyllä, kylä j.n.e. 2:nen tawut sanoissa sakossa, sopalla , pitempi kun sakosa, sopala ; samati sanoissa ranta, welka, pirta, koski 1:nen, sanoissa emäntä, alotti, lepistö, kowempi, kätensä 2:nen, Amerikka, lihawaksi, warawampi j.n.e. 3:mas tawut lyhyitä pitemmät. Näitä tawuita nimitämmä pitkäsiasiksi , sillä niissä ääniket ei itsestänsä pitkä on waan pitkä nykysessä siassaan. Pitkäsianen on siis se tawut, jossa yhtä äänikettä seuraa wähintäin kaksi äännettäwätä eli i yhen äänikkeen kera, e.m. 1:nen sanoissa wanha, selkä, wirka, tukka, paita, walta , 2:nen sanoissa wäestö, wetäisi, kurikka, nawetta, olento, kumarsi , 3:as sanoissa opetella, tapaelma, wetäwäinen, lewititkö j.n.e. Samalla tawalla erityisten sanain yhteen saaessa e.m. jos weät, olin minä , joissa o sanassa jos , i sanassa olin owat pitkäsiasiksi luettawat. Wasta tahomma siitäki puhua, miten moniahat pitkäsiasista tawuista taitaan lyhyiksi käyteltää.

Lyhytarwosiksi nimitämmä kaikkia tawuita, jotka eillistä mukaan eiwät ole pitkäarwosia, eikä pitkäsiasia, e.m. kala, matala, murehia, hewosiasi, wetelemiäni , jotka owat sanoja waan lyhytarwosilla tawuilla.

Nyt ennen kun taiamma tutkia mitkä pitkäsiasista tawuista taitaan runossa lyhyiksi luettaa, tulee peräti toinen asia katseltawaksi, nimittäin tawutten korko. Ääntäissä korotamme muutamia tawuita sanassa, toisia emme korota. Jos seuraawaisissa sanoissa merkitsemmä korotetuita tawuita, niin owat näin: _sána, málttawá, héwosélla, wételemä'llä, kä'yskentélewä'inen, pólttelewáinen_ j.n.e.

Jokaisessa sanassa korotetaan ensitawut ja usiammissa kolmas, wiies j.n.e. eli joka toinen tawut alusta alkain, joka kuitenkana ei kaikissa ole tapaus, koska muutamissa 4:jäs, 6:es j.n.e. korotetaan. Waan lienee korottamisella wähän eripaikoissa erotustaki, sillä waikia on muuten ymmärtää, kuinka moniahan niin jäykästi asiata wastoin päättäisiwät aina waan 1:sen, 3:nen ja 5:nen tulewan korotetuksi, waikka niin korwin kuultawasti wähintäi meiän Suomessa monessa sanassa 1:stä, 4:ttä ja 6:tta korotetaan, e.m. sanassa arwelewaisemmasti, jota jos korottaisit _árwelewáisemmásti_, tulisi se pian tuntemattomaksi. Olen myös luullut malttaneeni, korotuksen liiatenki ensitawuissa Turun ja Hämeenki Suomessa olewan paljo teräwämmän kun meiän, e.m. koska me sanoisimma: páljoko siítä sáit héwosésta", sanowat he kun ikäs hakaten: "pálko (palk) siít héwosest sáit", eli meillä: "mónellénko miéhellen tä´stä työ'tä ólisi", heillä: "mónelko miéhel tä'st työ't óls", meillä: "páremmán émännä'n tálo hä'nestä' sái", siellä: "párem'an émänän tálo hä'nest sái."

Jonka äsken heitimmä puheen pitkäsiasista tawuista, taiamma nyt uuelleen tutkinnon alaseksi ottaa: korotetuista tawuissa pietään pitkäsiasia pitkäarwosten werosna e.m. _ihmisellä, sallittawainen_, joita jos pitkiä merkitsemmä wetämällä -, lyhyitä wempelellä ., tulisi merkittäwäksi

Ja nyt äsken nähtyämme mitä pitkällä, mitä lyhyellä tawut-arwolla ymmärrämme, taiamma antauta kattelemaan, kuinka erityiset sanat näien arwoinsa wuoksi owat montaki laatua ja nimitellä niitä, kun seuraa, nelitawuisia jonkun otuksen lailla ja'aten eli werraten päähän, niskaan, selkään ja häntään, niin että 1:nen tawut werrataan pääksi, 2:nen niskaksi, 3:mas seläksi ja 4:jäs hännäksi.

Wiisi- ja usiampitawuisia eilliseen emme pannekkana, sillä niistä waan suotta olisi erityönsä, koska niitä ainaki sopii korkoja myöten jaella kahteen eli usiampaan osaan, jotka sitte käytetään kaks- eli kolmitawuisten mukaan. Jopa nelitawuisiaki sillä tawalla saattais kahtia panna.

Otetaanpas nyt työksi katsella, miten näitä sanoja taitaan runoon suunnitella; jos lienee yksi millä tawalla niitä siihen pannet. Waan sitä ennen täytyy saaha runon osista ja niihin koskemista selwä.

Runo laulussa jakaupi tawallisesti wiiteenki osaan e.m. hywin soitti hauin hammas , josta kolme eillimmäistä sanaa tekewät itsekukin yhen osan ja 4:jäs halkastuna 4:nen ja 5:nen; | Hywin | soitti | hauin | ham- | mas|. Paremmaksi näyttää kuitenki waan 4:jään osaan runoa lukea ja niin owat entisetki runo-opin kirjottajat tehneet. Muutamissa paikossa, joilla on erinuottinsa runoilla, se niin laulaessaki jakaupi ja lukemalla saapi se ainaki 4:osaseksi. Sitä wastoin runoa taas paikoin lauletaan 6:teenki osaan e.m. |Käkö-|nen |ku-|kahte-|le-|wi|, ettei sitä warsin sowikkana laulua myöten ositella. Kuin sanoimmaki, ositamma runoa 4:ksi ja senlaisia on runossa: sana wieä, toinen tuoa , joka erityinen sana yksi, waan runosta: sano lieto Lemminkäinen , tekewät kaksi eillimäistä sanaa kumpanenki yhen ja jälkimmäinen yksin 2 osaa. Runossa: itki impyen hiwukset , tekee 1:nen sana yhen, 2:nen ja 3:mas yhteensä 3 osaa, ja runossa: en tunne tätä tupoa , ei tee yksikään erityinen sana täyttä osaa, waan osat saahaan murtamalla toisesta sanasta toisen täytteeksi, niin että 1:nen on en tun- , 2:nen ne tä- , 3:mas tä tu- , 4:jäs poa .

Koska näistä osista wielä itsekustaki on enemmänki puhetta, niin olisi ehkä hyöwyksi niille myös itsekullenki saaha omat nimensä, sillä paha on nimetöntä mainita. Semme saammeki ja helposti jos samati kun nelitawuisissa sanoissa eritawuita, tässä eriosia nimitämmä 1:stä pääksi , 2:sta niskaksi : 3:tta seläksi , 4:ttä hännäksi . Sitä myöten on seuraawissa runoissa:

Murtamisesta mainitsimma jo äskenki ja saamma nyt paremmin selwittää, mitä sillä ymmärrämmä. — Joka runon osa on kaksitawuinen (kolmetawuisista wasta), eillisen niistä nimitämme iskuksi , jälkimmäisen laskuksi . Jos nyt missä osassa tahansa sana loppuu iskussa ja lasku alottaa toisen, niin sanomma sitä osaa murretuksi ja senlaista sanain yhteensaamista murroksi . Sitä myöten on runossa

1:sestä selkä, 2:sessa pää, niska ja selkä murretut, waan 3:mas on murroton.

Parahimmat runojat pitäwät senlaista murrelmata niin kauniina runossa, että wähintäki kaksi kolmesta tawataan murrettuna; sitä wastoin on murroton runo, jossa korko ja isku sopiwat yhteen tawuehen, wähemmin kaunis, lyhyttawuisissa tuskin sallittawakaan. Murrelmassa katsotaan kuitenki ettei tawutten arwoa niin sorreta, että yhessä osassa iskuun tulisi lyhyt, laskuun pitkä tawut. Molemmat lyhyenä kelpaawat kyllä. Nähään sitä wälistä murrelman somuuen tähen kyllä niinki runoa laaituksi, että isku on lyhyt ja lasku pitkä, päässä eli niskassa, ja se ei haittaakkana, jos se waan harwoin tapahtuu liiatenki jos lasku ei ole arwostaan waan siassaan pitkä. Esimerkkiä näihin taisimma kyllä mistä tahansa runoista. En ole iso iältä on kaunis runo näin 3:ssa osassa murrettuna, waan jos sanoisit yhellä murroksella: en iältä iso ole , niin tulisi se kelpaamattomaksi; samati jo kumu kujasta kuulu kaunis, kujasta jo kumu kuulu kehno; jo minua nokat noitu ja jo noiat minua noitu somaat, jopa mua noiat noitu kehnompi. Wene näky, weli tuli olisi peräti kelpaamaton, sillä siinä on joka osan iskussa lyhyet tawuet ja runo murroton; toisella kannalla on runo ei weä wäheäkänä eli emeä eriwenehen , sillä waikka lyhyttawuisilla iskuilla neki, owat ne murretut. Murrosta, kun sanoinki, on niin kaunistawana pietty, että sitä toisinaan rakastetaan, jos kohta sen kautta isku tulee lyhyeksiki ja lasku pitkäksi e.m. jo päiwänä kolmantena sanotaan ennemmin kun päiwänä jo kolmantena , eli päiwänäpä kolmantena; suot kylwi, kanerwat kaswo, ei ollut isoni syytä , ennemmin kun kylwi suot, kanerwat kaswo, isoni ei ollut syytä , waikka jälkimmäisellä tawalla osat arwonsa wuoksi olisiwatki paremmat. Mitä siis pitäis ajatteleman niistä, jotka waan kiittäwät hywiksi senlaisia murrottomia runoja kun e.m. waka wanha Wäinämöinen, otti soiton sormillensa , ja wielä senlaisiaki (peräti kelpaamattomia) kun panee aitaa kaiken päiwän .

Seuraawa osotelma [katso Taulu I.] näyttää, miten erilaatusia sanoja taitaan runoon sowittaa. Usiampi kun nelitawuisia sihen emme weäkkänä, sillä, kun jo wirkomma, ne korkoja myöten kahteen eli usiampaan osaan jaettuna käytetään, kun olisi joka osa erisanana. Emmekä myös ole pitkäsiasia waan pitkäarwosia tawuita tähän esimerkiksi walinneet, sillä se runolle ei olisi pahaksi, jos pitkäsiasiaki pitkäarwosten mukaan käytettäisi, paitsi mitä näien lewittämisestä puhutaan, joka pitkäsiasissa ei woi tapahtua. Merkeillä 1, *, + ja 0 osottaisimma, ensimmäisellä, että sana siinä siassa on somas; toisella että sana niinki, jos harwemmin, käytetään; kolmannella että sana sillä paikalla, jos muutamilta niin käytettynäki, on sopimaton, ja neljännellä, että sana niin ei taia eli piä käytettää. I. II. III. IV. merkitsewät runon osia, päätä, niskaa, selkää ja häntää. Lewittämäksi mainitsemme sitä, koska yhessä pitkäarwosessa tawuessa molemmat äänikkeet siltään eli toisen muuttamalla tehään eritawueksi. Sillä tawalla saahaan sanoista: rantaa, lupaawa, arwelee, weneellä, päiwää , sanat rantoa, lupoawa, arwelewi (arwelepi), wenehellä, päiweä .

Lewitettynä sana käytetään niin monitawuisena kun se siltä saapi e.m. tulewi lewitetty sanasta tulee kolmilyhyenä, lupoawata sanasta lupaawaa wiisilyhyenä j.n.e. Päätawut lewitetään aiwan harwassa, waan sitä useimmin lewitetään muut tawuet runojoilta estämiseksi ettei laskut tulisi pitkäksi.

Jos nyt tahomma tarkemmin runoja tutkia, joissa kukin osa on pitkälyhyt taikka kakslyhyt (lyhytpitkistä ja kakspitkistä osista wasta puhetta); niin näämmä niitä seuraawan osotelman mukaan saawan 16 erilaatua, joille myös helposti, jos pitkälyhyitä osia pitkänä, kakslyhyitä lyhyenä piämmä, saamma seuraawat erityiset nimityksensä. [Katso Taulu II.]

Wieläpä niitä on senkilaisia runoja, joissa ensimmäinen eli (ehkä harwoin ja kehnosti) molemmat ensimmäiset osat owat kakspitkiä eli lyhytpitkiä e.m. Jäi neiet syliämättä, En tieä Ahin kotia, Jo tunsi tuhon tulewan, (Raukka jo rannalta huusi ja Wesiä wuoattelemma kehnoja) . Niillä emme kuitenkana ole tahtoneet eillistä runolukua enentää, koska ne, jos sallittawatki, taitaan pitkinä osina pitää.

Waan tulkitaanpa nyt waan näitä 16:taki runolaalua; kuinka monella sowulla eikö niihin ole sanoja saatu. Emme nyt kehtaa lyhyistä yksitawuisista, emmekä usiampi kun kuusitawuisista puhuakkana, waan ainoastaan pitkistä ykstawuisista ja siitä aina kuusitawuisihin. Lyhyet ykstawuiset taitaan (paitsi runon alussa, jossa ne ajawat pitkän asian) yhistettää eilliseen sanaan, joka siitä tulee yhtä tawutta pitemmäksi, e.m. runossa: Mie ja sie ja hän ja muutki taitaan mie ja luettaa pitkälyhyeksi; samati sie ja, hän ja . Sillä tawalla muuttuu runo, sillään seitsensananen, waan nelisanaseksi. Runossa: Sano mennehen jo miehet, Laulanen ma, taitanen ma , luetaan eillisessä sanat mennehen jo kun olisiwat yksi laskewa ja jälkimmäisessä laulanen ma, taitanen ma , kumpasetki laskewaksi sanaksi. Niin luemma myös pitkiä ykstawuisia laskussa yhteen eillisen kanssa e.m. runossa: ei saa maata matkamiesi, ei saa kun kakspitkä sana.

Seitsen- ja usiampitawuiset sanat, kielessämmeki harwat, runoa eiwät warsin kaunista, waan jos niitä sihen jollon otettaisi, taitaan ne korkoja myöten jaettaa usiampaan osaan ja joka osa piettää erisanan werosna.

Niin meiän nyt ei tarwitsekkana tutkia muita kun kaksi-, kolmi- ja nelisanasia runoja, waan ompi niitäki 25:llä erilaaulla runoon rakettu. Jos olisimma eritellen kaikkia ykstawuisia lukeneet, niin olis näitä runolaatuja tullut 46 ja kaheksatawuisista saisi yksi päälliseksi. Otamma nyt e.m. nelipitkän runon erilaatusia sanarakennuksia katseltawaksi.

Nelisanasia.

1. Wielä kerran kellot soisi.
2. Tuo wenettä Tuonen tytti.
3. Sen tytöt kaluksi katso.
4. Jos weät saan wenettä.
5. Mistä sie sisälle pääsit.
6. Monta maassa, maa monessa.
7. Sillä mies meret waelsi.
8. Suo järähti, maa tärähti.

Kolmisanasia.

9. Otti soiton sormillensa.
10. Monta mailmassa muuta.
11. Lemminkäinen lieto poika.
12. Joutu Tuonelan joelle.
13. Syöjätär wesillä souti.
14. Wäinölän wenet wäsähty.
15. Jos wähän walehtelinki.
16. Sai sanalliseksi neiti.
17. Tuuli puut hawuttomaksi.
18. Tuo olutta tuoppisella.
19. Ei murettakaan minusta.
20. Lustuloista mies lujempi.

Kaksisanasia.

21. Kaupunnissa kaswatettu.
22. Waiwanen walittamassa.
23. Toiwotelkohot toella.
24. Tullut tuntemattomaksi.
25. Muistutellessamme muita.

Jos näistä 10, 16 ja 25 kyllä ei olekkana hywiä runoja, waan muutettawat jotta kuuluwat 9:nen, 15:nen ja 24:nen mukaan: Monta muuta maalimassa, Sai neiti sanalliseksi, Muita muistutellessamme , niin jääpi nelipitkiä runoja kuitenki 22 lu'ulta jälelle. Lyhytpäitä, lyhytniska- j.n.e. runoja löytyy seuraawan Osotelman mukaan [katso Taulu III.], jossa merkeillä 1. *. +. 0. on sama ymmärrys kun niillä oli ennenki.

Ei nyt haittaisikana tähän esimerkkiä hankkia niin hywistä, kun kehnommista ja kelpaamattomista runoista joka erityisessä laaussa, waan kauan jo ilmanki tässä esipuheessa wiiwyttyäni täytyy se tällä kerralla heittää. Kellä korwat, saaneehan ne itsekkin jos näistä Kalewalanki runoista, sillä näissäkään ei kaikki ole hywiä ja kauniita.

Mitä nyt muuta olisi runo-opista sanottawata, sen heitän nyt ja ken tiesi jos iätikki. Harwassa taitaa olla, jollen tämäkään nyt runosta kerrottu olisi mielenmyötäinen, sillä suuri osa tässä ei parempata tunne, kun sortaa ja wääntää suomalaisia sanoja muien kielten mukaan runoissa ja lauluissa. Jos Wäinämöisen "nuorisossa nousewassa, kansassa ylenewässä" lienee sama tunti ja sama mieli, niin antakoot anteeksi, jos olen toisin ajatellut; muilta minä en juuri anokkana, sillä mitä heiltä olisi uotettawa nähään ilman muita niistä kauniista kirjotuksista, joita siellä täällä Turun Wiikko-Sanomain kirjottajia wastaan luemma 1820 wuoen Mnemosynessä.

Taitaisi wielä olla paljoltaki puhetta runosta jos aika ja tila myöistäisi, waan eiwätpä myöistä. Ilman muita täytyy heittää mitä olisi sanottawata kolmitawuisista runo-osista, sillä tähän asti olemma waan kaksitawuisista puhuneet. Kolmitawuisia osia pannaan wälistä kylläki kaunihisti runon alkuun ja niskaanki, harwoin selkään, waan millä eholla, se nyt heittäypi puhumatta. Mitä runon alkumyötäisyyestä (allitteratio) tawallisesti opetetaan, on minusta kyllä kehnosti toimitettu. Alkumyötäisyyttä ei sillä hywäsesti saaha, että kaksi sanaa runossa yhellä äännettäwällä aletaan, äänike olla mikä tahansa. Näyttää kun waaittaisi sihen kokonaisen alkutawuen kahessa sanassa olla yhtäläisen. Mutta jos niinki ei, walikoiaan niitä sillä tawalla, että jos toisen alkutawuessa olle a, toisehen tullee ä eli o; jos toisessa e, toisehen i eli ä; jos toisessa o, toisehen a, u eli ö; jos toisessa u, toisehen o, y, j.n.e., joihin kyllä kansan, harwoin muien laatimissa, runoissa, saahaan esimerkkiä.

Suomen runoista lienee jo ennenki kirjotettu, miten niitä kaiketikki on kahta erilajia, tarina- ja loihtorunoja . Lienee myös jossai nimitetty, kuinka loihtorunotki alusta eiwät olleet kun tarinarunoja, joita sitte asiata mukaan ruwettiin toiseksi kääntämään. Nämät tässä kirjassa runot parahasta päästä owat tarinarunoja. Mitä minulta niissä on pääluwuksi arwattu, ei sen wuoksi wanhanaikaisten asiain tutkinnassa ole paremmin toenlainen, kun mitä toisin kuuluwissakin on. Kumpiaki on yksiltä paikoilta ja yhtä wanhana saatu. Muutamia yksiä runoja olen niin monelta laulajalta ja niin moneen eri laatuun saanut, että kylläkin on ollut epäilemistä, jos mikä niistä olisi pääluwuksi paras. Toisissa runoissa on taas ollut esteenä, etten ole niitä, jos yheltä eikä siltään täyelliseen saanut.

On kumpiaki, jotka pitäwät meiän wanhoja runoja isossaki arwossa ja jotka niillen ei anna pientäkänä. Minä niitä en soisi sorrettawan, jos ei yksipuolisesti ylen suurinakaan piettämän. Ei niistä suinkaan ole Greekalaisten ja Ruomalaisten rinnalle, waan hywä jos ees näyttäwät, etteiwät esiwanhempamme mielellisissäkään yrityksissä olleet älyttömät — ja sen he kuitenki näyttänewät.

Tämä työ minulle ei ole ollut rasittawa eikä suuria kulukkeitakaan waatiwa, jotta niistä mitänä erittäin olisi mainittawa. Mitä mielisuosiolla, ei pakolla, laaitaan, on ainaki hupaseksi luettawa ja mielisuosiolla, kenenkään toisen waatimatta, olen näitä keräillyt ja yhteen sowitellut. Yhät työn huwituksena on seki ollut, että olen hawannut yritykseni monelle muullenki otolliseksi. Heiän kehottawasta ja ystäwällisestä kohtaamisesta on minun syy paljoki heitä kiittää.

Peräti toisin on sen asian kanta, josta monella muulla on töissään apu, nimittäin toiwo kauniiksi ja walmiiksi työnsä saaha. Tämä toiwo minussa on peräti puuttunut. Ainaki epäilewä jaksannostani mitään kelpaawata toimittaa, on tässä työssä toisinaan siksiki epäillys kaswanut, jotta eräät kerrat juuri olen ollut kaikki tukkunaan tuleen nakata, koska en ole woimiani uskonut niitä mielenmyötäsesti toimittaa, enkä taas ole sopiwaksi luullut itsiäni omalla työllä ja waiwalla tutkinnon alaseksikaan keskosesta työstä saattaa. Menkäät nyt kuitenki Kalewalan runot jos wähemminki walmisna, ettei wieläki ajan käsissäni wiiwyttyä tuli teistä tekisi walmiimpata!

Ensimmäinen Runo.

Laulaja walmisteksen ja alkaa kertoa miten Wäinämöinen kolmekymmentä kesää ja talwea äitinsä kohussa maannut syntyy maailmaan. Siitä Wäinämöinen hewosen saanut lähtee ajoon. Lappalainen, mistä lie wihaa kantawa, wahtaa surmataksensa häntä. Näkee meren selällä ratsastawan ja ampuu kohti nuolensa. Toiste kolmannestiki lauasnut jo kaato Wäinämöisen alta hewosen. Siitä Wäinämöinen itse ympäri wesiä uien luo, mitä mihinki, karia, saaria, luotoja ja kalahautoja. Kotka pesintäpaikkaa etsossa keksii merellä Wäinämöisen ja munii polwelle. Munat siitä polwien liikahtaessa wieriwät wetehen ja särkywät karilla. Niin Wäinämöinen munamurusista luo maan ja taiwaan, tähet, kuun ja auringon.

Toinen Runo.

Tuuli kulettaa Pohjolan rannalle Wäinämöisen. Siinä itkee ja walittaa ouoilla paikoilla ollen eikä tieten miten enää millonkana kotimaille joutua. Pohjolan emäntä kuulee itkewän, saa rannalta wenehen ja soutaa luoksi. Wiepi Pohjolaan Wäinämöisen. Siellä syöttää, juottaa ja wiimmen kysäsee, mitä itki. Wäinämöinen sanoo kotimaille ikäwöitsewänsä. Pohjolan emäntä lupaa kotia saattaa, jos esinnä hänelle sammon takoisi. Wielä päälliseksi antaisi hän hänelle tyttärensä palkasta. Wäinämöinen ei sano takoa osaawansa, waan lupaa kotia päästyä Ilmarisen tälle työlle lähettää. Niin saapi Pohjolan emännältä hewosen ja lähtee Pohjolasta.

Kolmas Runo.

Wäinämöinen tiellänsä tapaa Pohjolan neion taiwon kaarella kauniissa pukemissa istuwan. Jo kysyy puolisoksensa. Neito wiisastelee sitte mieheksi arwelewansa, kun wetäisi munan tuntumattomalle solmulle ja kärettömällä weitsellä jouhen halkaseisi. Ne tehtyä Wäinämöinen uuistaa pyyntönsä. Tyttö yhä wiekastellen jo waatii häntä wärttinän muruista wenettä laatimaan. Niin niistä walmihin saaneelle lupaa tulla, jos kirwes weistäessä ei koskene kiween. Wäinämöinen saapi wenettä weistämään ja lyöpi wahingossa polweensa. Lähtee siitä weren tukkiata tieustelemaan, käy tyhjään kahessaki paikassa, waan löytää kolmannesta.

Neljäs Runo.

Wäinämöinen nousee reestä ja pistäksen pirttiin. Tuoaan astia weren juosta, wähäpä siitä. Ukko ouostu weren paljoutta ja olisi loihtia, waan ei muista itse rauan syntyä. Sen Wäinämöinen hänelle kertoo ja siitä ukko alkaa muita sanoja lukea. Niillä salpaa hän weren, sitoo suonet, panee siitä poikansa tekemiä woiteita päälle ja kääri siteen ympärille. Wäinämöinen kiwuista päästyä paranee entistä ehommaksi ja kiittää julkista taiwaan jumalata joka näin oli hänelle awun antanut.

Wiies Runo.

Wäinämöinen lähtee kotia, laulaa ison suunnattoman kuusen matkalla ja kuun ja otawan latwalle. Kotia tulleelta kysyy Ilmarinen, mit' oli mielipahoissa. Sanoo Wäinämöinen Pohjolassa ihanan neien olewan Ilmarista kosiin kehottawa. Ilmarinen tästä arwelee Wäinämöiseltä itsensä Pohjolaan luwatuksi, eikä lupaa lähteä. Niin käskee Wäinämöinen häntä outoa kuusta katsomahan. Lähtee Wäinämöisen kera, tulee paikalle, nousee kuuta ja otawata latwasta ottamaan. Latwaan kohottua laulaa ison tuulen Wäinämöinen, joka kuusinensa, päiwinensä, wie Ilmarisen Pohjolaan. Siellä hän sepäksi kuultu pannaan sammon taonnalle. Rakentaa pajan, hankkii tuulet lietsomaan, ja takoo sammon, jonka sitte walmihina Pohjolan emäntä kiwimäkeen tallitsee. Ilmarinen itse, neien suostuttamatta, lähtee Pohjolasta kotia ja kertoo Wäinämöiselle sammon takoneensa.

Kuues Runo.

Lemminkäinen yritäksen Pohjan tyttöä kosihin. Emo kieltää lähtemästä, surmaa Pohjan noijilta pojalleen pelkääwä. Lemminkäinen jo päätänsä harjaawa nakkaa suan käestänsä lausumalla, sillon häntä surmattawan, konsa suka werta wuotanee. Niin waraeleksen ja lähtee matkalle. Tulee kylään, ajaa talo talolta ja kysyy jo kahestaki paikasta hewosensa riisujata. Ei saanut, ajaa eille Pohjolan pihalle. Kuulee tuwassa laulajoita ja pistäksen sisälle. Ihmetellään ku lienee outo, kun häntä ei koiratkana haukkune. Lemminkäinen wirkkaa ei siksi tulleensakan ja alkaa lauloa. Niin laulo miehet kunne kunki tuwasta, yhen waan heitti laulamatta wanhan sokia ukon. Kysy ukko miksi häntäkin ei laulanut. Sanoo Lemminkäinen ei senlaiseen herjaan koskewansa. Tästä ukko suuttunut lähtee Tuonelan joelle siellä Lemminkäistä uottawa.

Seitsemäs Runo.

Lemminkäinen kysyy Pohjolan akalta tyttöä puolisoksensa ja pannaan ansiotyölle hirweä Hiien nurmien periltä hiihtämään. Laatii uuet sukset ja lähtee metsälle uhkaamalla ei sitä olewan jota suksillansa ei saawuttaisi. Hiisi kuultua uhkaamisen tekäsi hirwen jota Lemminkäinen tawottelee siks että sukset muutamassa lujassa potkaamassa taittuwat poikki. Siitä hän metsämiehen tawoin lu'uilla ja metsän haltioita rukoelemisella kokee saalihinsa saaha, joka wiimmen toki luonnistuki. Niin toistaa hän anomuksensa ja pannaan uuelle työlle Hiien hewoista suistamaan. Sen suistaa ja pyytää kolmannesti tyttöä. Nyt määrätään hänelle työksi yhellä yrittämällä joutsen Tuonelan joesta ampua. Lähtee Tuonelan joelle ja surmataan ukolta, joka siellä oli häntä wahtaawa. Päälliseksi hakkaa hänen Tuonen poika wiieksi muruksi miekallansa.

Kaheksas Runo.

Äiti jo koissa walittaa kauan Lemminkäisen kosissa wiipywän. Katsotaan sukaa, nähään werta wuotawan. Tästä äitille hätä, jo itse lähtee Pohjolaan poikoansa tieustelemaan. Pohjan akka esinnä muita wiekastelewa jo wiimmen sanoo toenki, panneensa hirwiä hiihtamaan, hewosia suistamaan ja lintuja ampumaan. Äiti näiltä teiltä poikoansa etsimään; hakee hakemalla, ei löyä. Tulee tielle, tietäki kysyy, jos tienne Lemminkäisestä. Tie utelee Hiitolaan saaneen, josta kuitenkana ei löytä. Näkee kuun, kysäsi kuulta. Kuu arwelee jos lienee Pohjan lampiin hukkunut. Ei löyä sieltäkänä. Niin wiimmen saappi päiwältä kysyneeksi, joka kaiketi tieten sanoo Tuonen joelle surmatuksi. Siitä äiti Tuonen jokea haroamaan päiweä rukoillut Tuonelata siksi ajaksi unettamaan. Saapi haratessa pala palalta Lemminkäistä, joista palasista uuelleen rakentaa poikansa elämään, saahen poika wielä wähä entistäki paremmaksi.

Yheksäs Runo.

Wäinämöinen wenettä laatimassa uupuu kolme sanaa teentärunossaan. Lähtee niitä hakuun. Etsii esinnä muilta paikoilta, kun ei löyä, käypi Tuonelaanki. Huutaa Tuonen jokirannalla wenettä joen poikki päästäksensä. Wastataan wenettä ei saatawan ennen syyn sanottua, mitä oli Tuonelaan tulewa. Wäinämöinen sanoo Tuonen, sanoo rauan, sanoo tulen, sanoo ween Tuonelaan tuonehensa; ei uskota, eikä tuoa wenettää. Jo sanoo oikianki asian, sanoja Tuonelasta lähteneensä. Tuoaan wenet, luoaan joen poikki, syötetään, juotetaan ja makuutetaan. Maatessaan werkkoja laaitaan joelle, Wäinämöisen ei iäti jälelle päästä. Siitä Wäinämöisen piti muiksi ruweta, pienemmäksi muutellate, werkon silmiltä läpi uiaksensa. Niin pääsi Tuonen werkoista, waan sanoa sieltä ei saanut.

Kymmenes Runo.

Wäinämöinen yhä sanoja wajalla jo arwelee niitä Antero Wipuselta saawansa. Waan matkat sinne oliwat erinomattain pahoja, muuan juoni neulojen neniä, muuan miekan tutkamia, muuan kirween teriä käytäwä. Waan pitää kuitenki lähteä. Eillä teettää hän rautatalukset, rautapaian ja rautasen korennon Ilmarisella. Niin lähtee, astuu taputtelee, tulee Wipusen luoksi. Tämä jo oli aikoa kuollut ja maassa lewännyt, jotta paikalla kaswo wahwa metsä usiampilaisia puita. Wäinämöinen raiwaa metsän, syöksee korennon Wipusen suuhun. Mitä korennossa päällä meltoa oli, sen Wipunen helposti puri, waan eipä woinutkana terästä syämessä purra. Siitä Wäinämöinen Wipusen muutamasti suunsa kowin suureksi awettua meni suuhun ja suusta watsaan. Jo siellä alkaa takoa, josta kowa tuska ja watsanwäänne Wipuselle. Ei tieten eikä arwaten, mi lienee kohtaus, loihtimalla yrittää wapaaksi päästä. Wäinämöinen kuitenkana ei liiku eikä sano lähtewänsä, ennen kun saisi sanoja kuulla. Niin alkaa Wipunen laulella, josta Wäinämöinen sanoja kyllin kuultuansa lähtee jälelle weneensä luoksi.

Yhdestoista Runo.

Wäinämöinen lähtee neittä Pohjolasta. Laskee merta, tulee niemen kohalle, jossa Ilmarisen sisar, Annikka neito, oli waattehia pesemässä. Tämä esinnä arwelee, ku lienee, jo lähemmä tulleen tuntee Wäinämöiseksi. Tuosta kyselemään, minne oli matkoama. Jouwittelee Wäinämöinen jo minnekki menewänsä. Kun neiti ei usko joutawia ja uhkaa weneen kaataa, niin wiimmen Wäinämöinen sanoo toenki, Pohjan neittä kosiin lähteneensä. Siitä kerkiämiseen neiti kotiin, weljellensä tarinoitsee, miten Pohjan neiti oli waarassa muille saaha. Tästäkö sepolle kiiret. Peseksen, suiksen, suoriksen, orit waljaisin, lähtee Pohjolaan. Niin tullaan, Wäinämöinen halki selän purjehessa, Ilmarinen rantoa myöten hewosella. Jo koira Pohjolassa haukkumaan. Käyään katsomaan, tutaan kosioiksi wieraat. Pohjolan emäntä tytärtänsä neuoo Wäinämoiselle menemään, waan tytär itse oli Ilmarisen mielestänsä paremmaksi katsonut.

Kahestoista Runo.

Ilmarinen tullut Pohjolan tupaan, kysyy neittä puolisoksensa. Pannaan kuni ennen Lemminkäinen kolmelle ansiotyölle, kyistä peltoa kyntämään, metsän petoja suistamaan ja suurta miesten-syöjä haukia Tuonen joelta pyytämään. Ne työt hän kaikki mieliksi raataa, tulee jälelle ja kysyy uuelleen tyttöä. Jo lupaawa arwelee ja imehtelee Pohjolan emäntä, mistä tiesikänä Ilmarinen neien Pohjolassa kaswawan. Wastaa Ilmarinen hywät olleen sanomat isosta emosta ja itsestä tytöstäki, siitä tienneen. Sanoo Pohjolan emäntä waikian olewanki tyttöä salata. Wäinämöinen Pohjolasta jälelle saanut wielä kotona warottaa kenenkänä Ilmarisen kera kilwoin neittä kosjomasta.

Kolmastoista Runo.

Walmistetaan häitä Pohjolassa. Tapetaan esiksi iso suunnaton härkä ja alotetaan olutta panna. Saahaan olut pannuksi, ei käywäksi. Arwelee oluen pania, mistä käytettä, usiammallaki tawalla kokee, ei taho luonnistua. Niin wiimmen mehiläiseltä saapi yheksän meren takoa tuotua mettä, jolla olut käytetään. Nousee olut, kohoaa ylen woimalliseksi, uhkaa wanteet astiastaan katkaista, jos laulajoa ei heti tuotane. Etsitään hätätilassa laulajoita, ei saaha kunnollista. Aina uhkaa olut. Niin wiimmen pannaan kutsut liikkeelle warottamalla kaikki kutsua wanha Wäinämöinenki Pohjolan pitohin, Lemminkäinen waan yksin kutsumatta heittää. Lähtee orja matkalle ja kutsuu käskyä myöten rahwaan.

Neljästoista Runo.

Kokoutuu rahwas Pohjolan häihin, wäwy rahwaan keskellä. Wäwyn hewosesta huoli piettyä, käytetään itsekki tuwassa, joka kauniisti siiwottuna näyttää ouolta, ettei esinnä helposti tutakkana. Tupaan tullutta katselee wasta tarkemmin kynttilän walkialla wäwyä anoppi ja kiittää kauniin muotoseksi. Tuoaan olutta, joka nyt Wäinämöisessä tapaa laillisen laulajansa. Waatii Ilmarista Wäinämöinen keralliseksi. Ilmarinen ei sano kylässä kehtoawansa, kehottaen Wäinämöistä waan yksin laulamaan. Niin laulelee Wäinämöinen ja toiwottaa wastaista onnea toisteki Pohjolassa yhtä ilosesti elettäwäksi. Oluen juotua ja laulettua syöttää kaiken rahwaan Pohjolan emäntä yltäkylläsillä ruuilla.

Wiidestoista Runo.

Saahaan wiimmenkänä walmihiksi morsian ja työnnetään Ilmariselle. Muistuttelee wielä emo jo iäksi lähtewänki koista. Tästä kowin huolestunut morsian kaikki sanoo entiset toiwotuksensa olleen miehelle päästä, nyt päästyä toisin ajattelewan. Emo lohutellen kieltää millänä olemasta monenki keinollisen, hywin eläjän miehen saatua. Siitä opastelee tyttöänsä miten uuella paikalla käyttääte ja warottaa sulhoa ei pahoille wieä, eikä pahoin piätellä. Jo eriäwä morsian kotosia kiittää ja jättelee hywästi. Hywästi jättelewän koppaa rekehensä Ilmarinen ja lähtee Pohjolasta. Morsian yhä ikäwissä jo tiellä toiwottelee missäki olewansa ennen kun sulhon reessä. Lohutellen Ilmarinen kieltää huolimasta hywät päiwät tulewassa koissa saawan.

Kuudestoista Runo.

Ilmarinen morsionensa saapi kotia. Äiti wastassa ilotteleksen, ja pojalta kyselee, miten matkansa on terweenä ja onnellisna kulkenut. Käskee morsianta sisään jo kauan uotetuksiki sanoen. Katselee, kiittää kauniiksi morsianta; syöttää, juottaa rahwaan yltäkylläsesti. Päätteeksi wanha Wäinämöinen laululle rupiawa ylistää sulhoa ja morsianta, kiittää emännän, isännän, patwaskan, saajan naisen ja kaiken kutsurahwaan.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KALEVALA (1835) 1. OSA ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org . If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate .

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org .

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.