The Project Gutenberg eBook of Hellät sukulaiset: Huvinäytelmä kolmessa näytöksessä, by Roderich Benedix

OSWALD BARNAU.
ULRIKA, | hänen sisarensa.
IRMGARD, |
OTTILIA hänen sisarensatytär.
ADELGUNDA von HALTEN, hänen tätinsä, leski.
DIETRICH, | Adelgundan lapsia.
IDUNA, |
Tohtori BRUNO WISMAR, Barnau'in ystävä.
Tohtori OFFENBURG, lääkäri.
SCHUMMRICH.
WEITHOLD, | Barnau'in talouden-hoitajia.
THUSNELDA, |
PHILIPPINA, kamarineito.
PALVELIA.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Suuri puutarha-sali verantoineen. Puutarha-fondi. Perällä koriste-aita jonka keskipaikalla aukko (sisäänkäytävä). Koriste-aidan takana veranta pylväineen. Verannasta oikealle käydään sisähuoneesen. Verannasta vasemmalle portaat puutarhaan; puutarha alempana verantaa. Oikealla ja vasemmalla sivu-ovia, jotka vievät sisähuoneisin. — Komeutta. — Oikealla, perällä, koristeaidan vieressä pöytä.

Thusnelda (Yksinkertaisessa kattuni-puvussa, suuri esiliina edessä, on etummaiselle pöydälle kahvi-servisejä levittänyt).

THUSNELDA: Tänään on kymmenen vuotta siitä, kuin hän matkusti pois. (Ottaa povestaan medaljongin, joka riippuu mustassa nauhassa). Armas isäni, etköhän enää palajakkaan? Vuodet pitkät olen minä sua odottanut, vuodesta vuoteen toivonut, mutta yhä kauvemmas, yhä kauvemmas olet sinä matkustanut, koko maan läpi vaeltanut ja olet kai jo aikoja sitten unohtanut minut! — Eikähän toisin voi ollakkaan. Sinä olet minut, orporaukan kurjuudesta pelastanut, ja se oli jalo työ. Mitä olisinkaan minä voinut enään olla sinulle? Ja kuitenkin kutsuit sa minua tyttäreksesi, kuitenkin sain minä kutsua sinua isäkseni. Sa olit mua kohtaan hellä ja sydämellinen, ja lähtiessäs annoit sa mulle kuvasi, (suutelee sitä) ainoan aarteeni! Oi, kallis isäni, joka päivä olen sinua muistellut, ajatuksissani seurannut sua matkoillasi merien ylitse, vaelluksillasi kaupunkiloissa, kulkiessasi vaarallisten vuorien lomitse, harhaillessasi salojen synkkyydessä. — Viime kirjeessäsi lupaat pian palata, mutta sen olet jo usein luvannut ja olet toki yhä kauvemmaksi matkustanut. Etköhän enää palajakkaan? Enkö enää saa kertaakaan polviasi syleillä, käsiäsi suudella, enkö sulle sydämeni sulimpia kiitoksia lausua?

DIETRICH (vasemmalta, on hiipinyt Thusneldan taakse, ottaa hänen ympäriltään kiini). Hohoi, pikku velho, sainpa sinut kiini vihdoinkin!

THUSNELDA. Pitääkö mun huutaa apua? Tahdotteko toimittaa ikävän kohtauksen?

DIETRICH (päästää Thusneldan, raa'asti). Minkätähden sinä jokapaikkaan hiivit jälkeeni!

DIETRICH. Sinä, sinä juuri; — sinä pidät erinomaisen paljon päällekantajan ammatista, sinun suurin riemusi on kannustella minua.

ADELGUNDA. Mikä täällä? Riita ja tora? — Enkö saa vastausta? Onko koskaan kuultu mokomaa: Siskot torelevat keskenänsä lakkaamatta? Iduna, sinä olet varmaankin syypää?

ADELGUNDA. Ei, poikani, Iduna on mokoma kelvoton kappale; hänen pitää vihdoinkin oppia osoittamaan asian-mukaista kunnioitusta vanhemmalle veljelleen. Mikä oli asia siis? Sano, Iduna!

IDUNA. Jos sitä niin ankarasti vaadit, niin kun minä tulin tänne, tahtoi Dietrich väkisin suudella Thusneldaa.

ADELGUNDA (ilkeästi). Tekisit parhaiten, Thusnelda, jos et loisi nuorille miehille tilaisuutta sopimattomiin leikkeihin!

ADELGUNDA. Niin! Mokomia miehet eivät tohdi, ellei tyttö heitä niihin houkuttele!

ADELGUNDA. Hyvä! Miesten uskallus riippuu aina naisten myöntyväisyydestä. No, miksi noin tuijotat minuun?

THUSNELDA (tyynesti). Te tuomitsette minua väärin, katkerasti väärin.
Siinä kaikki, mitä vastata voin.

ADELGUNDA. Hupakko! — Noiden uljuus tuntuu aikaa voittain yhä kiusoittavammalta. — Mutta kuuleppas, Dietrich, sinua täytyy minun totisesti moittia.

ADELGUNDA. Minä olen niin iloinnut siitä, että sinä vietät lupa-aikasi täällä kotona ja että saan seurustelemistasi nauttia — vaan alati olet sinä poissa.

DIETRICH. Alati aloitat sinä päiväsi valitusvirsillä ja nurinalla, siksi menen minä tieheni!

DIETRICH (yhä huolimattomasti). Olenhan minä ylioppilas! Kun somat huulet tavataan, aina niitä suudellaan.

DIETRICH. Huvitteleimaan, — mitenkä muuten! Siksihän lupa-aika onkin! Yliopiston tuolit saavat ihmisen aivan tarpeeksi asti puun ma'un tuntemaan!

DIETRICH. Sitä en saata luvata; minä ratsastan kaupunkiin, ja jos siellä tapaan hyviä tuttuja, en niinkään pian palanne.

DIETRICH. Säästä räminäsi huomiseksi, muuten pilaat koko päiväni! Voi hyvin.

ADELGUNDA. Mutta jos orpana juuri tänään palajaisi! Joka päivä pitää meidän hänen tuloansa odottaa.

DIETRICH. Siis saatan minä nähdä sen vanhan juutalaisen huomisaamuna varhain aivan hyvissä ajoin!

DIETRICH. Aivan oikeita. Herra Barnau-orpana on kauppias, ja kaikki kauppiaat ovat vähän juutalaisia.

ADELGUNDA. Sinun pitää puhua suuremmalla kunnioituksella siitä miehestä, sillä me olemme kaikki hänelle kiitollisuuden-velassa.

DIETRICH. Tuon sinä olet jo monen monesti kertonut, mutta min'en sitä sittekään ymmärrä. Minkätähden pitää meidän hälle kiitollisuutta osoittaa? Kuinka sen asian laita nyt oikeastaan on?

ADELGUNDA. Barnau, tämän tilan omistaja, on minun veljeni-poika. Kun veljeni kaksikymmentä vuotta sitten kuoli, jätti hän jälkeensä ainoastaan pienenlaisen omaisuuden. Hänen poikansa ryhtyi asioihin, joissa uskaliaisuus sekä onni pian saivat hänet varakkaaksi. Sitten hylkäsi hän asioimisensa, kun saattoi tyydyttää palavan halunsa nähdä vieraita maita. Hän osti tämän kartanon suurine perintötiloineen. Tässä varusti hän vieraanvaraisen olopaikan sisarilleen, jotka muuten, pienestä isän perinnöstä eläen, olisivat saaneet supistaa oloansa; täällä tarjosi hän ystävällisesti olennon ja elannon köyhälle sisarensatyttärelle, Ottilialle, ja vihdoin meillekkin. Huomaathan siis, kuinka suuressa kiitollisuuden velassa me kaikki hänelle olemme.

DIETRICH. No kaikkia! Koska hän on rikas, tekee hän ainoastaan velvollisuutensa, vähän auttaissaan. (Nauraen) Toinen kysymys on, onko hän tehnyt niinkään viisaasti majoittaissaan tänne koko pataljonan akkoja, jotka lakkaamatta riitelevät.

ADELGUNDA. Dietrich, nyt puhut pahoin. Lupaathan toki kohdella orpanaa asianmukaisella kunnioituksella.

DIETRICH. Hyvä, hyvä! Tuo vanha juutalainen tuntuu olevan kelpo poika, me kai kyllä tulemme toimeen.

DIETRICH. Kylliksi, äiti! Sinä olet aivan meidän kaljupään rehtorimme kaltainen! Kun kerran saarnan alkuun pääset, et enää loppua löydäkkään.

ADELGUNDA. Hän on poissa. Saattaisinpa suuttua tuohon poikaan, mutta hän on toki herttainen nuorukainen, ja nuoruuden vallattomuus on aina vähän hurjamainen. Mutta sinä, Iduna, sin'et vain milloinkaan opi oloas ja asemaasi tuntemaan?

IDUNA (on viimeisten sanojen aikana ottanut neuloinkehyksen perältä, istunut vasemmalle pöydän ääreen, neuloo). Minäkö, äiti?

ADELGUNDA (torellen). Sinä olet kelvoton kappale; veljesi on oppinut. Hän ymmärtää paljon asioita, joita sin'et aavistakkaan, hän osaa kreikan- ja latinan-kieltäkin. Sinun pitää osoittaa hälle nöyryyttä ja kunnioitusta! Siten käyttäikse kunnon tyttö, joka muutama vuosi sitten vielä kävi koulua. No, mitä nyt nökötät? Miks'et vastaa?

IDUNA. Mitä saatan minä vastata? Dietrich on ollut pahamainen ja hänen tähtensä saan minä kärsiä toria.

ADELGUNDA. Tämä on liiaksi! Sinä soimaat minua väärästä puheesta! Jos vain voisin, ellei Dietrich'in lukeminen maksaisi niin paljon, lähettäisin minä sinut vielä pariksi vuodeksi kasvatus-kouluun, jotta vihdoinkin oppisit kohtelemaan äitiäsi asianmukaisella kunnioituksella.

ULRIKA (lasisilmät nenällä, lyyjykynä korvan takana, kirja ja paperi-arkkia kädessä, istuu toisien seuraan pöydän taakse). Jälleen aamuvirsi aljettu!

ULRIKA (ylenkatseella). Ei mitään! Minä vain iloitsen väsymättömästä uutteruudestanne, jolla harrastatte Idunan kasvatusta täydellisentää.

ADELGUNDA (yhä kiihoissaan ja pisteliäästi). Hyvää huomenta ensin, neiti veljen-tytär.

ULRIKA (niiaten ylenkatseellisesti). Niinpä niinkin, hyvää huomenta, täti-rouva! Suokaa anteeksi, minä unhotin tuon ohjelmanmukaisen "hyvän huomenen", — ehkä senkin tähden, ett'ei tämä huomen minusta tunnu ollenkaan hyvältä, ja vielä vähemmin Idunasta, joka tottumukseen saakka saapi kuunnella teidän jokapäiväisiä moimatuksianne.

ADELGUNDA (istuu pöydän taakse vasemmalle, tästälähin neuloustyössä). Minun mielestäni on vallan sopimatonta sinun sekaantua puheesen, kun minä huomautan tyttärelleni hänen vikojansa.

ULRIKA. Jos te tyttärenne kasvatuksen harjoituspaikaksi valitsette tämän yhteisen salin, joutuu ihminen aivan välttämättömästi teidän sydämenne kuohumisen todistajaksi.

ADELGUNDA. Tähän saakka ei todistajat tavallisesti ole puhuneet mitään, ennenkuin niiltä on kysytty.

Entiset. Irmgard (oikealta). Thusnelda (oikealta, perältä; häntä seuraa palvelia; kantaen suurta tarjotinta, jolla on useampia aamiais-osuuksia; palvelia asettaa tarjottimen ruoka-pöydälle, menee heti pois).

THUSNELDA (viepi eri osuudet määrätyille pöydille. Adelgunda ja Iduna ottavat kahvia, Ulrika teetä, Irmgard chokoladia).

IRMGARD (somassa aamu-puvussa, jatkaa puhetta herkeämättä). Mitä nyt jälleen? Puhelettehan te oikein malizioso con fuoco.

ADELGUNDA. Jälleen yksi sekaantumassa puheeseni. Erinomaisen hienoja ryökkynöitä nuo veljeni-tyttäret, jotk' eivät milloinkaan ota tervehtiäkseen, kuten kohteliaan naisen sopisi.

IRMGARD (myöskin purevasti). Anteeksi, armollinen rouva, että vasta nyt toivotan teille hyvää huomenta. Me unohdamme ani usein tuon ankaran kohteliaisuuden tärkeät pykälät, mutta ettehän sitä meille synnin viaksi lukene. Onnettaret eivät ole sallineet meidän liehuella hovin hienontavissa ilman-aloissa, siihen katsoen olemme tietysti paljonkin jälessäpäin.

ADELGUNDA. Aivan oikein, Irmgard; kasvatuksessa te olettekin hyvin paljon jälessä. Isänne, mun Herrassa nukkunut veljeni, ei ole ollut tarpeeksi ankara teitä kohtaan.

ULRIKA (lukee, tekee välin muistutuksia lyyjykynällä). No, sopiihan meidän toki lohduttaa itseämme sillä, että me — ainakin moniaissa suhteissa — olemme saaneet paremman kasvatuksen.

ADELGUNDA. Sinä kuvittelet yhä viisauksissasi niin hirveän paljon. Sinä olet kiusoittava; mokomat tieteellisyyttä harrastavat, miehistyneet naiset eivät koskaan ole ihmisille mieleen.

ULRIKA. Ihmisten mieltymys on mulle yhdentekevä; kirjojeni seurasta pidän paljon enemmän kuin elämästä ihmisten keskuudessa, varsinkin niiden, joita en kärsi. Se, joka yksinäisyyttä rakastaa, saattaa helposti poistua panettelevaisesta perhe-seurasta.

ADELGUNDA. Mutta sen, jota kohtalo pakoittaa seurassa pysymään, pitää myöskin seurata seuran vaatimuksia.

IRMGARD. Niin, mutta toinen kysymys on, ken noita vaatimuksia kaikkein vähimmin seuraa.

IRMGARD. Oikein arvattu. Seura-elämä vaatii yhdenarvoisuutta. Mutta se, joka yhä kokee etevyyttään kohoittaa, yhä olla pykälätä ylempänä, se loukkaa seura-elämän vaatimuksia.

ULRIKA (hyvin ylenkatseellisesti). Täti, ja me veljentyttäriä, senvuoksi pitää meidän suurimmasti kunnioittaa teitä.

ULRIKA. Hovineuvos von Halten'in rouva, me ainoastaan tavallisia porvari-olentoja. Me myönnämmekin Teille ensimmäisen sijan.

OTTILIA (esiin, mukavassa aamu-puvussa, leveälierinen olkihattu päässä, panee heti hatun pois, laulaa). "Kuin kaunihisti Koitar koittaa!" (Puhuu iloisesti). Kunnioituksella tervehdin teitä, hyvät naiset!

OTTILIA (kuin ennen). Ainakin nousin minä leivosten kanssa ja olen aamun herttaisuutta luonnon vapaudessa nauttinut, sill'aikaa kun te vielä vuoteellanne viruilitte. Min'en ymmärrä, kuinka te saatatte niin kauvan loikoilla, huolimatta elämän nautinnosta.

ULRIKA. Tieteellisesti sivistyneelle on öisen lampun himmeys mieleisempi, kuin auringon häikäisevät säteet.

OTTILIA. Huhuu, mitä katkeria vastauksia! Te olette jälleen tavallisella, ystävällisellä tuulella, min'en tahdo häiritä teitä. (Ystävällisesti) Thusneldaseni, oletko hankkinut maitoa tänne?

THUSNELDA (on mennyt ulos ja palannut Ottilian kanssa, mutta toiselta sivulla). Armollinen rouva!

ADELGUNDA. Niin, niin, vastauksia ei neitsyeltä koskaan puutu, mutta kahvi ei siitä paremmaksi muutu.

ULRIKA. Minun täytyy myöskin muistuttaa sinua olemaan vähän huolellisempi, Thusnelda; salati, jonka eilen sain päivälliseksi, oli aivan turmeltunut.

THUSNELDA. Se oli omasta kasvi-tarhastamme, ja meidän puutarhurimme on tunnettu hyvästä kasvinhoitamisestaan.

IRMGARD. Niin, sinun pitää totuttaa itseäsi jättämään pois tuon ruman väittelemistavan. Se ei sovi sinunlaisellesi. Minä unohdin nenäliinani huoneeseni. Meneppä noutamaan sitä!

OTTILIA (astuen keskelle). Sanoinpa kyllä, minä sanoin jotain, eikä kenenkään käy kieltäminen minua sanomasta eikä väittämästä. (Ärsyttyneenä). Tapaa, jolla te alinomaa kohtelette Thusneldaa, ei saata kylliksi moittiakkaan!

OTTILIA. Anteeksi, täti-rouva, ett'en säikähdä teidän pontevia silmäilyjänne! Min'en soisi olevani Thusnelda-paran asemassa. Jok'ainoa päivä on mielestänne kahvissa joku vika, ja minä olen vakuutettu että se on vallan hyvää. Iduna, puhupas totuuden kieltä, onko kahvi ollut huonoa?

ADELGUNDA. Minä pyydän myöskin saada olla vapaa siitä, että mokomata kelvotonta kappaletta käytetään todistajana äitiänsä vastaan.

OTTILIA. No, hyvä, täti-rouva, paras todistaja Thusneldan suhteen olette te itse, sillä te juotte joka aamu täyteläiset kuusi kuppia kahvia, — teiltä ei edes vahingossa milloinkaan jää tippaakaan kannun pohjaan.

OTTILIA. Älkää naurako ilman syytä, sillä joka katsannossa te kohtelette Thusneldaa vallan kelvottomasti.

OTTILIA. Minun tietääkseni oli enon aikomus, että Thusneldaa piti pidettämän hänen lapsensa vertaisena eikä kohdeltaman niin kamalan ilkeästi kuin nyt tapahtunut on.

IRMGARD. No kaikkia! Hänen lapsensa vertaisena! Thusnelda on mieron-kiertäjän, köyhän näytteliättären tytär. Hänen äitinsä kuoli kaupungissa kurjuuteen. Jalomielisyydestään otti veljemme tytön perheesemme; ahkeruudellaan ja toimeliaisuudellaan tekee Thusnelda ainoastaan velvollisuutensa.

OTTILIA. Ystävällisyys alammaisia kohtaan on jokaisen velvollisuus, ja kuta sivistyneempi, kuta ymmärtäväisempi tahdot olla, sitä täydellisemmin sua vaaditaan tuota velvollisuutta täyttämään.

OTTILIA. Tiede-ylpeys on kelpo ketun-pesä, johon sopii vetäytyä aina, kun ei satu tietämään mitä sanoisi.

ULRIKA. Ah niin, kylläpä jo olisi aika kuulla ystävällisiä sanoja täällä!

THUSNELDA (palajaa, tuopi nenäliinan, kokoo astiat, jotka asettaa ruokapöydälle, menee perältä oikealle).

No, mitenkä käypi sun neulomuksesi? Hm, hm, se ei ole tarpeeksi kaavan mukainen eikä sileä!

OTTILIA (iloisesti). Hyväpä että tulitte, herra tohtori, ikävän yksitoikkoiselta tuntuu usein elämä huoneessa, joka on täpösen täynnä pelkkiä naisia!

OTTILIA. Ei, Herralle kiitos, lääkärinä, vaan toki ystävällisenä miehenä, jonka kanssa saapi puhella muutaman sanan.

IRMGARD (hyvin ystävällisenä ja kiekailevana). Niin olette; hyvä tohtori, ainakin minä puolestani voin sen vakuuttaa.

OFFENBURG (nopeaan häntä vastaan, ottaa häneltä tuolin). Suokaa neitini, — kiitän nöyrimmästi.

OFFENBURG (istuu Irmgardin viereen). Minä toivoin viimeksi antamien lääkkeitteni vaikuttavan parempaa ja saattavan Teille hyvän yö-levon.

IRMGARD (ojentaa hänelle kätensä, valta-suonen tunnustelemista varten). Lääkkeenne olivat varmaankin hyvät, mutta kenties on unettomuuteeni muitakin, kuin vain ruumiillisia, syitä.

OFFENBURG. Neitini, jos minulta jotain salaatte, en koskaan pääse vammanne perille.

IRMGARD (hiu'eten, kainosti). Te olette tosin lääkäri, mutta kuitenkin mies. Me tytöt arastelemme monessa suhteessa miehiä, varsinkin nuoria. Niin, jospa te vain olisitte harmaa-hiuksinen!

ADELGUNDA (ahkerassa työssä, hiljaa Ottilialle). Katsoppas, kuinka
Irmgard kiekailee!

OFFENBURG. Niin, neitiseni, jos sairas vaiti olollaan salaa jotain, ovat lääkärin keinot voimattomat.

IRMGARD. Noo, Iduna on terve, kuin kala vedessä. Turhanpäiväinen yskä noin nuorella i'ällä —

OFFENBURG. Anteeksi, juuri hänen i'ässään saattaa helppo yskä muuttua hyvinkin vaaralliseksi, ellei siitä ajoissa huolta pidetä. Suokaa anteeksi! (Nousee, menee Idunan luo). Valta-suonenne, neiti.

IRMGARD (vähän kärsimätönnä). Mikä meteli heti, kun vain kuulee pienen "hm, hm!"

IDUNA (vilkkaasti, hellästi) Ei! (Pitkällisesti). Tuskallinen? Sitä en saata sanoa.

OTTILIA (nauraen). Herra tohtori, silloin te kävitte ensi kerran meillä. Ettehän vain tuonekkaan tautia muassanne?

IRMGARD (kärsimätönnä). Kaikkienhan on vaikea iltasin saada unta, ja luonnollistahan se, kun on kova helle.

OFFENBURG. Anteeksi, unettomuus on aina paha merkki! (Idunalle). Teidän pitäisi kävellä ahkerasti, jotta väsyisitte. Mutta ei keskipäivällä, vaan illan virvoittavassa viileässä, (merkityksellä) noin kello seitsemän ajoissa.

OFFENBURG. Ja kävelkää tuolla puiston takaisessa metsässä. Metsä-ilma on erinomaisen virvoittava.

OFFENBURG (tarkoituksella). Jos puiston takana käännytte oikealle, tulette tammi- ja pyökki-metsään, siellä on ilma erinomaisen terveellinen.

OFFENBURG (merkityksellä). Olkaa hyvin tarkka; sillä niiden seuraamisesta saattaa riippua paljon.

IDUNA. Olkaa vakuutettu, tänä iltana kello täsmälleen seitsemän olen minä kävelemässä tammi- ja pyökki-metsässä.

IRMGARD (yskii). Mutta, hyvä tohtori, te tulitte tänne minun tähteni ja kuitenkin hylkäätte minut tykkänään.

IRMGARD. Minäkään en saa unta. Minun ajatukseni ovat aina iltasin niin kiihtyneet, ne eivät anna minun uinahtaa.

OFFENBURG. Te huokasitte syvään, ovatko ajatuksenne niin kovin vastenmielisiä?

IRMGARD. Ei, oi, ei! Jättäkää minut, te kyselette liian paljon. Ajatukseni ovat omaisuuteeni. Ne eivät toki saa minun sairauteeni vaikuttaa.

OOFFENBURG. Tulinen kiihtymys vaikuttaa usein pahoin ruumiisen. Mutta, puhuessanne sairaudestanne, te lausutte liiaksi. Teidän kohtauksenne on vain pieni pahoin-vointi, eikä mitään muuta.

OFFENBURG. Minun pitää kiiruhtaa kaupunkiin takaisin; sairaani odottavat. Nauttikaa vain edelleen rohtojanne.

IRMGARD. Mutta tulettehan te huomenna jälleen? Lääkärin läsnä-olo vaikuttaa sanomattoman lieventävästi sairaasen, varsinkin kun luottaa lääkäriinsä niin, kuin minä teihin.

IRMGARD. Mitä vakavammasti; minä saattaisin uskoa teille muutakin, kuin sairauteni.

OFFENBURG. Minä olen suuresti kiitollinen. Huomiseksi siis. Hyvät naiset, minä saan sanoa jäähyväiseni.

SCHUMMRICH (verrattoman muodinmukaisesti puettu, täydellinen narri).
Ää, — tohtori! Jo näin aikaseen täällä!

SCHUMMRICH. Ää — hyvin lausuttu! Niin minuakin — ää — mutta minun velvollisuuteni on mieleisempi, kuin Teidän. Odottakaapa neljännes tuntia, niin saatte ajaa minun vaunuissani kaupunkiin takaisin.

OFFENBURG. Kiitoksia, hevoseni odottaa tuolla ulkona, minä ratsastan.
Vielä kerran: Nöyrimmästi, jääkää hyvästi!

SCHUMMRICH (astuu esiin). Hyvät naiset, alammaisin palvelianne on jalkojenne juuressa.

IRMGARD (hyvin kohteliaasti ja kiekailevasti). Mikä verraton äkki-ilo!
Tervetullut, herra Schummrich!

SCHUMMRICH. Kuulitteko, mitä äsken sanoin? Ää. Velvollisuuteni on kutsunut minut tänne. Minun velvollisuuteni on osoittaa kunnioitustani, suosiotani tämän kartanon sulottarille.

ULRIKA. Sulottaria on ainoastaan kolme, herra Schummrich, mutta meitä on tässä viisi. Kelle nyt osoitatte suosiotanne?

SCHUMMRICH. Kellekkö? Ää, — ää — saattaa löytyä enemmänkin sulottaria.

ULRIKA. Kreikkalaiset tunsivat ainoastaan kolme sulotarta, Aglajan,
Euphrosynen ja Thaleian.

SCHUMMRICH. Niin, kreikkalaiset! Synkkänä keski-aikana, mutta me olemme edistyneet, valistuneet, me tunnemme useampia sulottaria.

IRMGARD. Älkää antako viedä itseänne hairaan, herra Schummrich, sisareni tahtoisi mielellään sekoittaa tietojanne. Olkaa hyvä, istukaa tähän.

IRMGARD. No niin, me tytöt olemme heikkoja astioita, meillä on aina siellä täällä taisteloita.

SCHUMMRICH. Taisteloita! Aivan oikein. Minä olen myöskin nähnyt kaikenlaisia taisteloita, härkätaisteloita, kukko-taisleloita, poksaus-taisteloita, ää — —

IRMGARD. Oi, kuinka hupaista! Te olette paljon matkustellut; matkusteleminen antaa miehelle omituisen loiston.

SCHUMMRICH. Ää — loiston! Sangen mainiosti lausuttu, neitiseni. Minä saatankin vakuuttaa, että tuo loisto minua ympäröipi! Mun pappani sanoi tuonoin mulle: "Anatole — —"

SCHUMMRICH. Niin, Anatole, — Anatole Schummrich. Noin meidän kesken, minun nimeni on oikeastaan Kasper, se on lahja tuhmalta kummilta, ää, mutta minäpä olin niin viisas, että hylkäsin mokoman lahjan ja kutsun itseäni Anatoleksi! Siis, "Anatole," sanoi pappani tuonoin, "sinä olet ainoa poikani, sinä saat periä koko omaisuuteni, ää, sinä saatat tästälähin elää rikkaana raha-miehenä, sinun ei tarvitse tehdä työtä, vaan saat käyttää kaikki sivistyksesi edistämiseksi. Mutta parahin sivistyttämiskeino on matkusteleminen, siis matkusta." Ja minä olenkin matkustellut, koko neljä vuotia, olen ollut Englannissa, Franskassa, Spaniassa, Italiassa ja palasin vasta muutama viikko sitte kotiin. Minun sivistykseni on täydellinen.

SCHUMMRICH (yhä enenevällä itse-rakkaudella) Ei niin suuria summia turhaan tuhlatakkaan. (Kääntyy, tirkislelee lornjetilla Ottiliaa). Ettekö tekin, neitini, tahtoisi matkustella?

SCHUMMRICH. Miksi ei? Hähä, seurassa — miehen seurassa — häämatkalla?
He?

SCHUMMRICH (kääntyy häneen). Parisissa! Mitä kysyttekään! Ainoastaan
Parisissa. Château des fleurs, Mabille, frères provençaux, teatereja,
Cirque, cafés chantants — — —

SCHUMMRICH. Aivan oikein, Louvre , vanhoja kuvia, pelkkiä pyhimyksiä — entre nous , vähän yksitoikkoisia nuo pyhimykset!

SCHUMMRICH. C'est juste , paljon antikia, mutta pahoin pideltyjä. Ajatelkaapa, kuvilta on usein kädet ja jalat poikki, moni on päätäkin vailla. Parisissa lie raakaa väkeä, tai on siellä huono järjestys. Ää.

IRMGARD (on aina levoton, kun vain joku muu puheesen puuttuu).
Olittehan te kai Lontoossakin?

SCHUMMRICH. Yes , mutta Lontoossa kaikki yksitoikkoista. Mainioita biffsteekkejä siellä saapi, ne oikein sulaa suussa — mutta muuten — (kohottaa olkapäitään).

ULRIKA. Minä luulisin Lontoossa toki olevan hyvin paljon suurellista ja kaunista. — Esimerkiksi British Museum ?

SCHUMMRICH (mietiskellen). British Museum? British Museum? Oikein, oikein, paljon kirjoja, vanhaa rojua, Sodomasta ja Gomorrhasta kaivettuja, luulen ma — ja hevosien ja elefanttien ja vanhojen valaskalojen luurankoja, jotka vedenpaisumukseen hukkuivat. Luurangot eivät ole hauskoja, niissä on jotain — kamottavaa.

SCHUMMRICH. Niin, niin, minä muistuttelen, se, jossa on suuri joukko apinoita. Minä olen usein sydämestäni nauranut noille narrimaisille apinoille.

ULRIKA. Ja ovathan laivan veistimötkin hupaisat nähdä mahtavine laivoineen ja ne äärettömän suuret tavara-huoneet, maailman kauppaliikkeen keskipiste?

SCHUMMRICH. Hupaisat, — ovat kyllä, mutta se tukehduttava tervan haju! Ajatelkaahan, ken voipi sitä kestää? Tervaa — abominable ! Täytyy itsensä ihan tykkänään upottaa eau de Cologne'en !

IRMGARD. Te olette oikeassa, hra Schummrich. Sisareni tuntee nuo seikat ainoastaan kirjoista, Te olette ne itse nähnyt, Te voitte varmemmin tuomita.

SCHUMMRICH. Itse nähnyt, niin ja itse haistellut tervaakin! Abominabel , sanon minä. (Lornjetteeraa Idunaa). Omakätinen, ipse fecit . Neiti Iduna näyttää terävä-järkiseltä oppilaalta?

IRMGARD (nykii häntä, jolla hänen vihdoin täytyy kääntyä). Olittehan te
Italiassakin! Oi, kertokaahan jotain Italiasta.

SCHUMMRICH (katsoo häneen tuhmana). Kyllä (kääntyy Idunaan). Taitamaton? Ää! Nuori tyttönen ei koskaan ole taitamaton! Jolla on noin kauniit silmät — — —

IRMGARD. Anteeksi, herra Schummrich. Ole hyvä, käske tuomaan lasi madeiraa herra Schummrich'ille.

IRMGARD. Minä tahtoisin kernaasti kuulla jonkun kertomusta, joka on siellä ollut. Eräs vanhoista ystävistäni lähtee huonon terveytensä tähden Italiaan ja on pyytänyt minua seurakseen. Minä olen vielä kahden vaiheella, mikä on Teidän neuvonne?

SCHUMMRICH. Älkää lähtekö, älkää lähtekö, jääkää te meidän kanssamme tänne vain.

SCHUMMRICH. Entre nous , se on tuhma maa, tuo Italia. Siell' ei saa ollenkaan voita, kaikki paistetaan öljyssä, — varsinkin Neapelissa.

ULRIKA. Mutta se on klassillinen maa, kahden tuhannen vuotisen historian näkymö.

SCHUMMRICH. Tiedän kaikki, siellä eli Homerus, Sokrates, Aleksander, Hannibal ante portas — tiedän kaikki. Mutta nuo hauskat ukot ovat kaikki kuolleet, niistä ei kuulu eikä näy mitään, korkeintaan haudat. Ja ihmiset, jotka siellä nyt elävät, eivät — entre nous — maksa katsomis-vaivaa.

SCHUMMRICH. Minä pyydän, vanhoja kirkkoja, vanhoja kuvia, vanhoja kuvapatsaita, kaikki vanhaa. Ei, ei, — ei mikään vedä vertoja Parisille, siell' on kaikki uutta ja muodinmukaista.

IRMGARD (kiivaasti). Miksi tuot sinä viinin? Eikö siellä ollut palvelus-tyttöä?

SCHUMMRICH. Oi, minä pyydän neitini, noin kauniiden kätösten kantama viini maistuu kahdenkertaisesti hyvältä.

SCHUMMRICH (seuraa häntä lornjetilla tähystäen, kunnes hän on näkymättömissä).

IRMGARD. Minä kiitän Teitä hyvästä neuvostanne, minä mietin toki asiata, ennenkuin seuraan ystävääni Italiaan.

SCHUMMRICH. Jääkää Te vain tänne, meidän seurassamme on parempi. — Ja vaikkapa olisi kysymys itse Parisista, ah mon Dieu , Parisi on maailman kaikki.

IRMGARD. Veljeni palajaa pian kotiin, hänkin on paljon matkustellut. Kuulkaapa, herra Ana — (häveliäästi) olinpa juuri sanoa Anatole — suokaa anteeksi.

SCHUMMRICH. Kutsukaa minua tästälähin vain Anatoleksi, se nimi on minulle mitä rakkahin. — — Mutta — eipähän Iduna-neiti näy vielä palajavan?

SCHUMMRICH. Puistoon? Tämmöisessä helteessä? Hän pilaa ihonsa. (Nousee, lähenee Ottiliaa). Eikö niin neiti?

SCHUMMRICH (tyhmänä). Mitäkö siitä? Ää! Kaunis iho — aurinko — ruskeat käsivarret — ää!

IRMGARD. Torukaa Te vain, hra Anatole, Te olette oikeassa. Me tytöt olemmekin hyvin huikentelevaisia.

SCHUMMRICH (kummeksien). Me tytöt? (Miettii) Niin, aivan oikein. (Ottilialle). Oi, niin kaunis taideteos. Eipä saattaisi luulla noin pienien kätösten voivan tuommoista valmistaa.

SCHUMMRICH (hämillä). Niin, haha — sepä hyvin lausuttu. Suuret kädet — niinkuin — työmiehellä — ää.

OTTILIA (nousee, panee pois neulomuksen). Mutta nyt on jo kylliksi! Min'en saata näin kauvan istua yhdessä kohden. Menenpä kävelemään kerran puutarhan läpi, katsomaan missä Iduna on. (Kumartaa jäähyväiseksi.) Herra Anatole Schummrich — (juoksee pois).

SCHUMMRICH (katselee jälellä olevaa kolmea). Nyt lie minun jo aika sanoa jäähyväiseni.

SCHUMMRICH. Lyhyt aamu-visiitti ei saa olla pitkä, en tahdo häiritä, en saata antaa hevosteni liian kauvan odottaa, ne ovat niin tuliset! mun pappani lahjoitti ne mulle syntymäpäivänäni, ne maksavat kuusi sataa Louisd'or'ia, parole d'honneure , kuusisataa. Jääkää hyvästi, hyvät naiset.

IRMGARD. Voikaa hyvin, herra Anatole, toivomme Teidän pian jälleen ilahuttavan meitä käynnillänne. Hyvin huvittava tuo nuori, matkoillaan sivistynyt mies!

IRMGARD (suuttuneena). Te tunnette luultavasti yhden ainoan huvittavan nuoren miehen, täti-rouva, ja se on Teidän siivoton poikanne!

IRMGARD. Ei ainoastaan hän, vaan kaikki ihmiset, jotka Dietrich'inne ovat nähneet, lausuvat yksimielisesti, että hän on siivottomin mammanpoika koko maailmassa.

ULRIKA. Täti, Teidän liiallinen hellyytenne on poikasenne pahaksi pilannut, sitä ette saata kieltää.

IRMGARD. Näkeehän jokainen, että Te pidätte pojastanne paljon enemmän, kuin Idunasta.

ADELGUNDA. Idunasta! Kenpä pitäisi lukua mokomasta ymmärtämättömästä olennosta.

ULRIKA. Jos Iduna on ymmärtämätön, kohdelkaa Te häntä huolellisemmalla rakkaudella, se hänet pian ymmärtäväiseksi saapi.

ADELGUNDA. Tämän talon elämä on perinjuurin inhoittava! Turhaan saapi odottaa päivää, jona te ette riitaa ja toraa aloittaisi! Ainoa toivoni on, että teidän veljenne pian palajaisi. Ellei sittenkään rauhallisempaa tule, jätän minä tämän talon.

ULRIKA. Turhia väitteletkään! Heitäthän sinä verkkosi jok'ainoan, naima-ikäisen miehen eteen?

IRMGARD. Tuo oli kateutesi ääntä. Kun sinä jo olet ennättänyt siihen ikään, ett'et enää voi toivoakkaan miestä, olet antautunut tieteellisyyden alalle, olet muka syvästi oppinut filosofitar.

ULRIKA. Tieteellisyyttä olen rakastanut alusta pitäin, enkä miehistä vähintäkään välittänyt; matta sinä saat syyttää itseäs, ettäs olet vanhaksi piiaksi jäänyt!

ULRIKA. Etkö sinä jo alusta aikain, siitä kuin jätit nukkien kanssa leikkimisen, ole pelaillut miesten kanssa? Kuinkahan monta sinä olet koketteriallasi houkutellut, ja sitte kääntänyt niille selkäsi? Ethän sinä koskaan löytänyt kylliksi kelvollista, sinä olet varmaankin tähtäillyt johonkuhun prinssiin.

ULRIKA. Muistathan toki esim. veljeni ystävän, tohtori Bruno Wismarin! Se miesparka rakasti sinua totisella innolla, sinä vain narrikoit ja pidit häntä leikkipallonasi, liehakoiten viehättelit häntä, hylkäsit hänet, ja sitten jälleen liehakoitsit, viehätellen tuota poika parkaa; ja kun hän vihdoin vaati viimeistä vastausta, kielsit sinä. Wismar-rukka on siitä saakka ollut kovin onneton. Hän matkusti veikon kanssa ulkomaille, siellä unhotuksella lieventääkseen lemmen-tuskaansa, hän luultavasti palajaakin hänen kanssaan nyt. Toivottavasti on hän parantanut sydämensä haavat. — Mutta noista sinun suloisista ajoistasi on jo kulunut varmaankin kymmenen vuotta, ja nyt, kun kosioittesi luku päivä päivältä on vähentynyt, ja kuu ei enää ainoatakaan ilmaudu, nyt kai jo antaisit sydämesi kelle tahansa.

ULRIKA. No mutta, luuletko sinä meitä sokeiksi? Näkeehän jokainen, millä viehättävällä hurmaavaisuudella sinä koet käyttäidä tohtori Offenburg'ia kohtaan! Sinä kutsutit hänet tänne, ollen muka sairas, vaikk'ei pikku-sormeasikaan vähintäkään vaivaa. Hänen pitää käydä meillä jok'ainoa päivä, ja jok'ainoa päivä on sulla erilaisia tuskia, joka kerta tervehtii sun silmäsi häntä hiukenevalla tulisuudella.

IRMGARD. Ulrika! — Enpä toki huoli suuttua; tiedänhän tuon olevan sun kateutesi kieltä.

ULRIKA. Ja kuinka saartelit sinä herra Schummrich'ia sitten, tuota puolihupsua narrinkuvaa! Olithan sinä melkein heittäytyä hänen syliinsä! Niin, niin, joka miehen jälkeen heität sinä koukkusi, sillä sinä huomaat olevasi juuri siinä i'änjaksossa, jossa ajatellaan: Nyt pitää saada mies, — vaikka mistä hinnasta!

ULRIKA. Kun sisar sisarensa parhaiten tuntee, kun minä, sisaresi, olen velvollinen lausumaan sulle totuuden. Kenpä sua varoittaisi, ellen minä? Muut pilkkaavat sinua takanapäin, minä sanon sulle suoraan, sillä minusta on ilkeätä nähdä, että teet itsesi naurettavaksi. Mieti tarkoin sanojani, seuraa neuvoani!

IRMGARD. Voi tuota ilkeätä olentoa! Mutta kylläpä pistää vihaksesikin, jos minä toki vielä vihdoinkin rouvaksi pääsen ja sinä saat jäädä romuilemaan kirjojesi sekaan. Tohtori Offenburg? — Miks'ei? Hän on taitava lääkäri, minun pieni omaisuuteni siihen lisäksi, veikkoni antanee myöskin pikku myötäjäiset, — me saattaisimme varsin hyvin tulla toimeen. Ja — entäs Anatole Schummrich? Hän on tuhma, se on totta, mutta hän on myöskin rikas, sangen rikas! Enpä oikein tiedä, kumman niistä valitseisin; mutta molemmista olen varma, sinä kiukkuinen kissa, sitä voiton-riemua saan toki vielä nauttia!

PHILIPPINA. Jok'ikinen päivä jättää tuo hovineuvoksen rouva jotain jälkeensä! Ikäänkuin kukaan olisi jalkansa ilmaiseksi ostanut! Oikein, tuossapa onkin neuloustyö.

Philippina. Barnau. Wismar (matkapuvussa, pöly-manttelit yllä, vasemmalta perältä).

WISMAR (istuu Barnau'in viereen). Vihdoinkin ihmis-olento! Minä jo aloin mietiskellä, että olimme saapuneet johonkin loihtu-linnaan, jossa asujamet olivat kiviksi velhotut.

PHILIPPINA. Oudossa talossa ei toki käy aivan suoraa päätä ruveta noin mukavasti elämään.

PHILIPPINA. Jalkamiesten ei ole meillä mitään tehtävää, ne saavat korkeintaan lautasellisen soppaa kyökistä.

PHILIPPINA. Menkää siis kyökkiin, älkää jättäkö hiekkaa ja tomua jaloistanne puhtaille lattioille.

BARNAU. Lapsukaiseni, me olemme väsyksissä ja kun nyt kerran istumme, tekisitte sydämettömästi, jos ajaisitte meidät ulos jälleen.

PHILIPPINA. Ei, nyt menee hävyttömyytenne jo liian loitos! Saattepa nähdä, mitä seuraa, ellette nyt heti lähde hyvällä.

PHILIPPINA. Teidät heitetään pihalle. Minä noudan kyökinpäällikön tänne.

BARNAU (nauraen). Kauniisti ottavat he vastaan isäntäänsä, joka palajaa kymmenenvuotiselta matkaltaan. Sen sijaan, että olisivat pyytäneet meidän astumaan koristetusta ovesta sisään, aikovat he heittää meidät ovesta pihalle.

BARNAU. Niin on. Toki nyt (ojentaen hälle kätensä) ole tervetullut huoneeseni, uskollinen toverini! kymmenen vuotinen yhdessä-olomme on iäksipäiväksi eroittamattomasti sitonut meidät toisiimme, ja sinun pitää tästä alkain elää minun kanssani tässä talossa. Minä koen tehdä elämäsi niin mukavaksi, kuin suinkin.

WISMAR. Oikein! Me emme eroa toisistamme milloinkaan. Me järjestämme kaikki, mitä matkallamme olemme koonneet!

WISMAR. Ja vaikka ikämme ensi puolisko onkin kulunut työssä ja vaivassa — —

PHILIPPINA. Tuossa ne nyt istuvat, katsokaa itse. Mokomaa hävyttömyyttä ei ole kuultu kuuna kulleinkaan.

WEITHOLD. Hoilaa, mitäs täällä tapahtuu. Kas niin, nyt suorinta sarkaa — — (on tullut esiin, tuijottaa Barnau'iin) Kuinka — mitä — tehän olette — —

BARNAU. No, Weithold-vanhus, onko päivönen minut niin kovin polttanut, ett'et mua enää tunnekkaan?

WEITHOLD (sydämmellisimmällä ilolla). Herran päivät! Tekö todellakin?
Herra Barnau? Mun isäntäni, mun rakas, hyvä isäntäni!

BARNAU. Luultavasti näytän minä päivittyneeltä; ulapan myrskyt ja auringon säteet kuumissa maissa jättävät aina ihmiseen merkkinsä.

WEITHOLD (tarttuu käteen, jonka Barnau tarjoaa). Tuhannesti, tuhannesti tervetullut kotimaahanne, rakas herrani! Oi, minä olen joka hetki odottanut Teidän palaamistanne!

PHILIPPINA. No hei, mistä minä sen tiesin armollinen herra, suokaa anteeksi — —

PHILIPPINA. Pyydän tuhansin kerroin anteeksi, minä ilmoitan heti tulonne armolliselle rouvalle.

THUSNELDA (vähän kukoissaan). Kaksi vierasta herraa — sanoivat — jalkamiehiä — oi, hän on — aavistukseni ei ole mua pettänyt — isäni!

THUSNELDA. Te olette oikeassa, jalkojenne juuressa on minun paikkani, mun armas, kallis isäni.

THUSNELDA (hiljaisella luopumisella). Anteeksi, minä olen kai paha — Te teitittelette minua — varmaankin olen minä paha — kuinka taisinkaan enää odottaa tuota ystävällistä "sinä," jolla muinoin mua mainitsitte.

BARNAU (vetää hänet luokseen, suutelee hänen otsaansa). Tässä on sinun paikkasi, tytär kuuluu isän sydämelle. Pahasti oli, että teitittelin sinua, mutta minä hämmästyin, min'en tuntenut sinua. Poislähtiessäni olit sinä tuskin noin pitkä ja nyt olet jo koko neidoksi vaurastunut. Minun ajatuksissani eli yhä tuo pikku kaksitoista-vuotias tyttönen.

THUSNELDA (suutelee hänen kättään, riemun vallassa). Oi, kiitos, tuhansin, tuhansin kerroin, mun kallis — tohdinko sanoa isäni?

THUSNELDA. Niin, niin, Te olette minulle kaikki, pelastajani, opettajani, suojeliani, herrani, — oi, kaikki nuo yhdistän minä isän nimeen, joka on minusta kaikkein kallihin sana.

THUSNELDA. Ei ole kulunut silmänräpäystäkään, jolloin en olisi teitä muistellut. Oi, niin elävästi muistan minä hetken, jona äitiparkani hivui kuolinvuoteellaan, kuinka minä turhaan rukoilin ihmisten apua ja armahtavaisuutta, ja kuinka sairas äitini kuumia kyyneleitä vuodatteli, tuntiessaan kuolema-hetkensä lähestyvän; hän suri, täytyessään jättää lapsensa turvatonna vieraan valtaan. Silloin te tulitte luoksemme, toitte sairaalle virvoitusta, lupasitte toivottomalle äidille pitää huolta hänen lapsestaan, ja kun kuolevan silmä sammui, sen viimeinen kiitollisuuden säde loisti kirkkaasti teihin, sillä te kevensitte hänen raskahimman suru-kuormansa, hän saattoi rauhassa kuolla. Te otitte minut luoksenne, tarjositte turvattomalle orporukalle kodin, surkuteltavalle pikku kerjääjättärelle hoivan hellyyden helmassa. Te olitte hyvä ja ystävällinen minua kohtaan, minä sain kutsua teitä isäksi, te opetitte minua, — oi, oi, mitä te mulle opettanut olette, sitä en milloinkaan unhoittaa voi. Ja minäkö en muistelisi teitä? Olla teitä muistelematta on minusta yhtä kuin kuolla, mun armas, rakkahin isäni!

BARNAU. Vait, vait, Thusnelda, sinä saat minut jo heltymään, älkäämme
puhuko siitä enää. Ei, minä tahdon olla iloinen kotiin palatessani.
Minä hämmennän kiihkoasi, pistäen jotain oikein jokapäiväistä sekaan.
Me olemme kävelleet kolme tuntia yhtämittaa, meidän on nälkä.

WEITHOLD. Hm, meillä syödään päivällistä kello yhden, kolmen, neljän ja viiden aikana.

THUSNELDA. Mutta hyvä herra Weithold, isän on nälkä, hänen pitää heti saada ruokaa.

THUSNELDA. Siitä minä pidän huolen. Kymmenessä minutissa on atrianne valmis.

THUSNELDA. Ilosta! Minä saan valmistaa teille jotain, minä saan palvella teitä, — oi, jos tietäisitte, kuinka onnellinen minä nyt olen!

BARNAU (katselee pitkän aikaa Thusneldan jälkeen, sitten Weithold'ille) Nyt, Weithold, pieni kysymys: Mitä merkitsee se, että täällä syödään päivällistä eri tunneilla?

WEITHOLD. No niin, lähteissänne te majoititte tähän kartanoonne sisar-ryökkynänne, täti-rouvanne, veljenne-tyttäret, ja käskitte minun tottelemaan heitä, kuni emäntiäni ainakin. Mutta — — —

WEITHOLD. Toinen ei tahdo kernaasti totella toista, jokaisella on oma päänsä. Ruokatunneista eivät he myöskään ole sopineet, ja sentähden syöpi kukin ajallaan. Hovineuvoksen rouva ei, säätyynsä katsoen, syö ennenkuin kello viiden aikana, Ulrika-neiti tahtoo päivällisen edellä rauhassa tutkistella tieteitään ja syöpi kello neljä, Irmgard-neiti nousee myöhään, hänen ei ole nälkä ennenkuin kello kolme, ainoastaan Ottilia-neiti, joka aina nousee varhain syö päivällisensä kello yksi.

WEITHOLD. Tosin antaa neljän eri päivällisen laittaminen palvelusväelle paljon työtä ja vaivaa, sillä heille täytyy olla jokaiselle eri ruoka-lajitkin: Mitä toinen tahtoo, se ei toiselle kelpaa. Sen huomaa aamiaisesta. Hovineuvoksen rouva juopi kahvia, Ulrika-neiti teetä, Irmgard-neiti chokolad'ia ja Ottilia-neiti maitoa.

BARNAU (yhä tyynesti). Onpa sillä ilveellinen puolensakin. Miten kohtelevat naiset Thusneldaa?

BARNAU. Minä olen pitänyt häntä lapseni vertaisena, ja kuitenkin käypi hän puettuna kattunivaatteihin ja suureen kyökki-esiliinaan, melkein kuin palvelus-tyttö.

WEITHOLD. Thusnelda-pikkuinen oli teidän määräyksenne mukaan kolme vuotta opetuslaitoksessa. Kun hän kuusi vuotta sitten palasi sieltä, tahtoi hän heti ruveta voimiensa takaa hyödyttämään taloutta, hän tahtoi oppia keittämään ja paistamaan, siten joutui hän kyökkiin ja pitääkin nyt oikeastaan koko talouden hoidon. Väsymättömästi on hän harrastanut olla sisarienne ja tätinne mieliksi — —

BARNAU. Ja vaaditaan nyt. Minä ymmärrän. Hän on poljettu aivan palvelus-tytöksi. Hän saattaa itsekkin olla syypää siihen, hän ei ymmärtänyt pitää asemaansa, jonka hälle perheessäni annoin; hän oli ainoastaan kaksitoista vuotias tyttönen ja toiset — sinä olet oikeassa, Weithold, minun pitää itse asiata tarkastaa.

WEITHOLD. Tehkää niin. Sallittehan minun mennä pitämään huolta huoneittenne järjestämisestä.

BARNAU. Hm, hm, täällä näkyy monta seikkaa olevan nurin puolin. Niin monta naista yhdessä, eikä ainoatakaan miestä heitä tyyneydellä välittämässä, — se on ymmärrettävää. Minä tutkin ja tarkastan.

ULRIKA. Rakas veljeni, vast'ikään sain kuulla, että olit saapunut kotiin ja kiiruhdin heti sua tervehtimään. (Suutelee häntä). Suothan anteeksi, ett'en nyt ennätä muuta, minun täytyy päättää käännökseni Pohjan-lehteä varten, ei ole aikaa minuuttiakaan viivytellä, muuten myöhästyn postista. (Suutelee häntä). Siis vieläkin tervetullut, vast'edes enemmän.

WISMAR (kuivasti). Saatpa sinä nauttia oikein hiukean herttaista vastaanottoa, palatessani kymmenenvuotiselta matkaltasi.

ADELGUNDA (säännöllisesti). Mon cher neveu, vous êtes le bienvenu! Vast'ikään sain kuulla, että olet palannut kotiin, minä säästin sinulta vaivan tulla minun luokseni ja kiiruhdin itse ensin tervehtimään sinua.

BARNAU (säännöllisesti). Min'en suinkaan olisi jättänyt armasta tätiäni — — —

ADELGUNDA. Kylliksi, mon neveu , ei mitään turhanpäiväistä kohteliaisuutta näin läheisten kesken! Sinä näytät oikein terveeltä ja raittiilta, vähän päivittynyt sinä vain olet; lienethän toki voinut vallan hyvin?

ADELGUNDA. No, nyt tietänet kertoa meille paljon moorilaisista, kiinalaisista ynnä muista villeistä kansoista.

ADELGUNDA. Siitä me kaikki iloitsemme. Nyt lienet toki väsyksissä, tahdot levätä, väärin olisi häiritä sinua. Siis näkemään asti! Embrassez-moi! (Syleilee häntä). Ah, que je vous aime, mon neveu!

BARNAU. Minä unohdin esitellä sinut, siitäpä syystä et joutunutkaan täti-rouvan säännöllisyyden esineeksi. Se on hänen perittyjä heikkouksiaan, sitä et saa hälle liioin viaksi lukea.

IRMGARD (tukka täynnä paperikierteitä, pistää päänsä ovesta sisään).
Sydämestä tervetullut, rakas veikko!

IRMGARD. Näethän, että par'aikaa olen pukeutumassa enkä saata näyttäytyä miehille. Tyydy siis toistaiseksi vain pieneen tervehdykseen. (Huomaa Wismar'in, joka nyt lähestyy häntä). Ai!

IRMGARD (hiukuen). Voitteko kieltää, että muinoin, — vaan mitä minä teenkään? Veljeni seurassa voisin kyllä näin olla, vaan oudon miehen nähden täytyy mun hävetä. Minä kiiruhdan lopettamaan pukeutumistani ja riennän jälleen tänne oikein sydämellisesti toivottamaan teille tervetuloa.

WISMAR. Hän sanoi mua uskottomaksi? Sepä melkein liiaksi! Hän hylkäsi minut — ja nyt olen minä muka uskoton?

BARNAU (nauraa). Ole varoillasi. Kenties rakasti hän sinua siiloin oikein todenperäisesti ja on vain koetellut sua. Ehkä on hänen lempensä sinuun syttynyt jälleen?

WISMAR (kuivasti). Kiitos, minun haavani ovat täydellisesti parantuneet. Ainoastaan tapa, jolla he ovat vastaanottaneet sinua, on ollut mulle hyvin opettavainen.

BARNAU. Mitä tarkoitat? Sisarukset saavat kyllä maikailematta rakastaa toisiaan.

OTTILIA. Eno ja sisaren-tytär eivät tunne toisiaan, — heitä täytyy esitellä.

BARNAU. Eihän ihme, ett'en tunne sinua. Sinä olit minun lähteissäni ainoastaan yhdentoista vuotias pikku pienokainen, ja nyt olet jo täysikasvuinen sorea neitonen.

OTTILIA. Sorea? Sitä en tiedä, mutta iloinen ma olen, sen tiedän. Ethän siitä suutu?

OTTILIA. Sisaresi ja tätisi eivät kärsi minun iloani, he nurisevat. Siitä en minä ole juuri suuresti väliä pitänyt, mutta jos sinäkin olisit nurissut — — —

OTTILIA (kumartaa, hienosti). Suokaatte anteeksi, ett'en vielä ole tervehtinyt teitä, mutta min'en ole niin pitkään aikaan nähnyt enoani ja olen jo kauvan iloinnut hänen tulostaan.

WISMAR (tarkastaa häntä huomattavalla mielihyvällä). Minull' ei ole mitään anteeksi annettavaa, neitiseni; minun on hupaista nähdä noin sydämellistä, viatonta iloa.

BARNAU. Hm, hm! Tämä herra on mun paras ystäväni, hän on ollut uskollinen kumppanini ja on usein torunut minua, kun olen ollut huikentelevainen.

OTTILIA. Silloinhan teillä oli oikeuskin torua. Niinpä olisin minäkin tehnyt.

BARNAU. Eikös vaan, osaatko sinäkin torua? Missä siihen olet oppinut?
Tässäkö talossa?

OTTILIA. Saatpahan itse kuulla. Minä olen ollut täällä vasta kaksi vuotta, sillä siihen saakka olin sinun määräyksesi mukaan opetus-laitoksessa. Siellä sain aina olla iloinen.

OTTILIA. No niin, pitäneehän miehessä olla vähän totisuuttakin, mutta — —

THUSNELDA. Heti, neiti, käykää vain pöytään. Minä toimitan teille paikalla kuvert'in.

OTTILIA. No, sitte minä tulen mukaanne. (Koomillisella arvokkaisuudella). Sopiihan tyttösenkin toisinaan pöydässä pitää emännän virkaa. Suvaitsetteko, herrani? Käsivartesi, eno!

TOINEN NÄYTÖS.

WISMAR. Ainoastaan pari sanaa! Minä en tahdo hetkeäkään salata ystävältäni sitä, joka häntä liikuttaa.

WISMAR. Taivas tietää, mitenkä se lie tapahtunutkaan. Siitä saakka kun sisaresi minua halveksivasti kohteli, luulin tykkänään, ikipäiviksi parantuneeni lemmen taudista, ja nyt toki jälleen tunnen sen tuskia! (Polkien jalkaansa). Aivan oikein lausutaan sananlaskussa: Ei huoli hulluus iästäkään.

BARNAU (nauraen). No, sun kuusineljättä ikävuotesi ei lemmen hulluutta liiaksi kiihoita. Mutta ken on tuo noita, joka sun on loihtinut?

WISMAR. Niin, noita hän on, mutta pieni, armas, suloinen noita, sanalla sanoen — Ottilia!

BARNAU. Oivasti, se on mieleeni! Sinä olet totinen, Ottilia hilpeä, se sopii. Siis, aloita vain valloituksesi.

BARNAU. Tytön sydäntä sanotaan linnaksi. Valmista siis saarto-kaivantosi, vahvista varukkeesi, niissä asioissa ei saa viivytellä.

IRMGARD (somassa aamupuvussa). Hyvää huomenta, herrani. Oletko maannut hyvin, Oswald?

IRMGARD (huoaten). Oi, jospa saattaisi sanoa samoin! Minun mielikuvitukseni on niin kiihoitettu, se ei suo mulle pienintäkään lepoa. Kuvia entisistä ajoista väikkyy mielessäni! Niinkö teidänkin mielessänne, hyvä Wismar?

WISMAR (kylmästi). Ei, minä elän ainoastaan nykyisyydessä, mennyt on minusta mennyttä.

IRMGARD. Voi, kuinka paljon mies on onnellisempi naisraukkaa! Hän vaipuu tieteihinsä ja unhoittaa — me tunnemme sydämemme tykkäilykset kaiken ikämme.

IRMGARD. Lääkäri on määrännyt minun olemaan alituisessa liikkeessä, minä menenkin nyt puistoon kävelemään. Teettekö mulle seuraa, Wismar.

IRMGARD. Te tiedätte kertoella kaikista asioista. Minä haluaisin niin mielelläni kuulla jotain teidän matkastanne.

WISMAR. Sääli vain, etten saata haluanne tyydyttää. Osa kapineistamme tuli eilen illalla, mun täytyy ne järjestää.

IRMGARD. Laillinen este, mutta vast'edes saatte sen korvata, Te uskoton! Voikaa hyvin, herrani.

WISMAR. Uskoton? Nyt minä jo kohta suutun! Muinoin hän itse hylkäsi minut ja sättii nyt yhä mua uskottomaksi.

BARNAU (nauraen). Koetappa vielä kerran, ehk'ei hän tänään enää hylkäisikkään sua.

WISMAR (kiivaasti). Ruostuupa, sanon ma, minun ainakin on niin läpi ruostunut, että on mahdoton saada sitä kirkkaaksi enää.

BARNAU. Rakastuneilla on ihmeen tarkat korvat! (Ottilia keskeyttää laulunsa, huomatessaan läsnä oliat). Kas vain! Hyvää huomenta, eno. (Kättelee), Hra tohtori Wismar —

OTTILIA. No, mutta eno! Puolustakaahan toki minua, herra tohtori. Kauheata, että täytyy käyttää puolustajaa enoansa ja holhojaansa vastaan!

OTTILIA. Annappas kun mietin. Koulussa kutsuttiin minua myöskin raivioksi, mutta opettajattaret vakuuttivat silloin minun vast'edes parantavan itseni ja muuttuvan vallan siivoksi. Ja kyllähän mini olen koettanutkin, vaan eipä siitä lie suurta apua ollut, koska sinä heti kutsuit minua — niin — — —

OTTILIA, Ah, niin. (Wismar'ille) Onkohan tuommoinen — raivio kovinkin kauhistava?

BARNAU. Parhaasenpa turvaut! Tuo totinen ihminen ei kärsi vallattomuutta ollenkaan.

BARNAU. Enkö ole oikeassa? Huomaappas, Ottilia! Bruno-ystäväni on ensiksikin suuri matematikeri ja astronomi, sitte botanisti, sitte kemisti, sitte meteorologi, geologi ja geognosti. Ne ovat syvällisimpiä tieteitä, joita pitää suurimmalla totisuudella harjoitella.

OTTILIA. Kun olette niin äärettömän viisas, näytän kai minä teistä liian yksinkertaiselta. Te vihdoin nauratte minua.

WISMAR. Taivas siunatkoon tuota Göthe-vanhusta, hän on lausunut monta kultaista sanaa.

OTTILIA. Saatte — kyllä! Vaikk'en minä mielelläni lähtisi Teidän kanssanne.

OTTILIA. Sillä te muistutatte minulle pian, kuinka pienet minun tietoni ovat, kuinka tyhmä minä olen.

WISMAR. Älkää lausuko tuota kauheata sanaa. Jos minulla on enemmän tietoja kuin teillä, niin asemanikin vaatii sitä. Teillä on toisessa suhteessa tietoja enemmän kuin minulla. Ja mitä ette itse saa selville, kysykää minulta.

OTTILIA. Tulkaa sitte. Te opetatte minulle matematiikkia, botaniikkia, kemiaa — — (Olkihattu päähän). Voi hyvin, eno.

BARNAU (huutaen hänen jälkeensä). Voi hyvin! Bruno, älä vain tee tyttöstä liian viisaaksi, se on tarpeetonta! — Monessa asiassa on taitamattomin tyttönen ymmärtäväisempi oppineinta miestä. Kas, kas, Bruno-ystävä liekehtii jo ilmitulessa! Sitäpä en olisi luullut. Lemmen orjia kai olemme kaikki, miks'ei myöskin hän? Onneksi, ystäväni! Kaikki olemme lemmen orjia? Siis minä myöskin? Niin, — miks'en? Löydänhän kai minäkin sydämen, joka minut onnelliseksi tekee? Minun pitää vain etsiä. Mutta mistä? Neljänkymmenen vuotiaana ei mun enää pitäisi liian kauvan vitkailla. Neljänkymmenen? Vitkailla mun ei pidä, vaan ei myöskään hätäillä. Koetella tahdon toki, kaikin huolin koetella. (Kääntyy). Kas, Thusnelda!

THUSNELDA. Monen vuoden kuluttua saan jälleen toivottaa teille hyvää huomenta, mun armas, armas isäni. Niin, oikein herttaista hyvää huomenta toivon teille! Älköön ikävä aamu herätkö teille milloinkaan!

THUSNELDA. Tämä ruusunen olkoon riemuisan tulevaisuutenne esikuvana.
Saanko antaa sen teille?

BARNAU (ottaen sen). Sinä lienet vanhan äreän puutarhurimme suosikki, muuten hän varmaankaan ei olisi sallinut sinun taittaa ruusujaan.

THUSNELDA. Kaksi vuotta sitte löysin ruusupensaan, jonka puutarhuri oli heittänyt pois, ajatellen: Se on surkastunut eikä siitä enää tule mitään. Minun oli sääli tuota hyljättyä ruusu-rukkaa, minä arvelin: Ehkä se toki vielä voipi elpyä, ja istutin sen astiaan, kastelin sitä, pidin sitä päivänpaisteessa ja hoidin sitä, kuten parhaiten taisin. Ja se elpyi tosiaankin, vaurastui — ja tänävuonna näkyi jo silmikoita. Tän'aamuna puhkesi ensimmäinen ja sen tuon teille. Eikö se ole hyvä enne minulle, että ensimmäisenä aamuna teidän kotiin tultuanne ruusustossani puhkesi ensimmäinen ruusu? Olinhan minäkin hyljätyn ruusun kaltainen, kunnes te minut puistoonne istutitte ja siten kadotuksesta pelastitte.

BARNAU. Sinä olet älykäs ja tunteellinen, Thusnelda. Sinä suosit ja rakastat luontoa ynnä sen ihmeteltäviä omaisuuksia, joita useimmat huolimattomuudella halveksivat, kun eivät käsitä, että mitättöminkin heinänkorsi, pikkuisinkin perhonen on ihmeteltävämpi, kuin kaikki ihmisten taidokkaimmat keksinnöt. Se huvittaa minua, tyttöseni, se minua suuresti huvittaa. Tämän pidän sun hellän tunteesi todisteena, ja semmoisena sen huolellisesti tallennan. Mutta ensiksi panen sen veteen, jotta säilyisi vielä muutaman päivän tuoreena.

BARNAU. Salli mun. Samassa noudan lahjan, jonka olen sulle muassani tuonut. Minä tulen heti takaisin.

THUSNELDA. Ruusunen ilahutti häntä. Oi, hän on niin armas, niin hyvä ja kuitenkin niin miehekäs ja vakaa. Niin, semmoisena on hänen kuvansa elävänä mielessäni väikkynyt!

DIETRICH. Ahaa, Thusneldaseni! Nytpä et enää multa karkaakkaan, pikku teeskentelevä velho!

DIETRICH. Onhan se varsin mitätöntä, jota sulta pyydän? Ainoastaan pikku suudelma sun purppura-huuliltasi!

DIETRICH. No kaikkia! Suudeltavaksihan tytöt ovat luodutkin, täytä siis vain velvollisuutes.

DIETRICH. Pirulainen, sulla tuntuu olevan käsivoimaa, vaan kuitenkin sun — —

BARNAU (on astunut esiin, työntää hänet kauluksesta toiseen nurkkaan).
Hoilaa, nallikka, mitäs nyt!

DIETRICH. Isä? Oletteko te tuon mieronkiertäjättären isä? Mitä te täältä tahdotte? Ulos heti paikalla!

DIETRICH. Tuo hävytön maankulkia, Thusneldan isä, josta ei kenkään tähän saakka ole kuullut mitään — — —

BARNAU (tyyneesti). Väisty syrjään, Thusnelda! (Arvokkaisuudella). Nyt tiedätte, kuka minä olen. Muta kenpä olette te?

ADELGUNDA. Hän on minun poikani, hyvä Oswald, joka täällä viettää lupa-aikaansa. Hän tuli vasta äsken kotiin eikä tiennyt sinun saapuneen.

BARNAU. Pitää. Kun te loukkaatte talon tapoja, on isännällä oikeus muistuttaa teitä.

ADELGUNDA. Minä rukoilen sua, Oswald-kulta — poistu sinä, Dietrich, poistu, sinä olet niin kiihoissasi, poistu!

ADELGUNDA. Mene, mene, minä rukoilen sua! (Sysää hänet pois vasemmalle). Mutta mitähän tämä oikeastaan merkitsee, Oswald-kulta? Tämä tapaus! Minä vapisen! Mitä on tapahtunut?

ADELGUNDA. Enkö minä arvannut, että se rauhanrikkoja jälleen oli syypää rettelöön.

BARNAU (tyynesti, tarkasti). Mitenkä, täti-rouva, onko Thusnelda syypää poikanne siivottomuteen?

ADELGUNDA. Minun poikani oli tosin raju sinua kohtaan, mutta se on hälle anteeksi annettava, hän ei, näet, tuntenut sua. Mutta mitä Thusneldaa tulee — —

ADELGUNDA. Mutta Dietrich'ini on siisti, sävyisä nuorukainen, ja jos hän Thusneldan kanssa leikitteli, oli Thusnelda epäilemättä houkutellut häntä — Oo, se tyttö taitaa kyllä konstin viekoitella silmillään, ja toisinaan sattuu siisteinkin nuorukainen verkkoon tarttumaan.

ADELGUNDA. Hm, niin en tahdo heti puhua hänestä pahinta, mutta hällä on omat tapansa; kysyppäs sisariltasi, ei kenkään puhu hänestä hyvää. Parasta olisi, että hän saataisiin pois talostamme, sais sitte hankkia itselleen toisen palveluspaikan.

BARNAU. Sitte pitää kai muuttaa hänen olonsa toiselle kannalle. Minä alan mietiskellä sitä.

ADELGUNDA. Siinä teet oikein, Oswald-kulta. Ja pojalleni suot anteeksi hänen pikaisuutensa? Hän saapi vähän ajan kuluttua tulla tarjoamaan sulle kätensä sovintoon. Eikö niin?

ADELGUNDA. Hyvä, siis on kaikki hyvin jälleen. Minä menen heti puhuttelemaan poikaani. Sinun pitää oppia tuntemaan hänet paremmalta puolelta; se on kelpo poika, hän tuottaa mulle vielä paljon iloa, ja hän on erinomaisen oppinut. Voi siis hyvin toistaiseksi.

BARNAU. Eipä tarkastukseni, tutkintoni mulle suuria vaivoja tuota, totuuden todistuksia satelee mulle joka haaralta. Siis on tuo siivoton poikanen orpanani. Minun on häntä melkein sääli; sillä minä pelkään äidin lellittelemisen tykkänään pilaavan hänet. Ja Thusnelda? Hän pitää miehen muotokuvaa povellaan? Enemmän selkoa pitää vielä saada.

BARNAU. Ja te olette herra Offenburg! Te olitte ylioppilas, minun lähtiessäni matkoilleni.

BARNAU. Kiitän. Niin, niin, nyt muistan yhä tarkemmin. Te olitte pikkuisen haaveksia myöskin, te kyhäilitte runopätkiä. Oletteko sittemmin oikein runoiliaksi ruvennut?

OFFENBURG (naurahtaen). Lomahetkeni houkuttelevat minua tosin toisinaan pikku runo-synteihin, mutta ylipäänsä olen vain tavallinen ihminen, luotettu lääkäri.

IDUNA (kiireesti sisään). Hyvä tohtori — (säpsähtää, hämillään, huomatessaan Barnau'in).

BARNAU (on tarkastanut kumpaisenkin suhteita, iloiten heidän hämmästyksestään, yhä ystävällisellä hyväntahtoisuudella, josta toki pikku iva pilkistää). Ahaa, pikku serkku-näpykkä! Kuinka, herra tohtori, eihän pikku serkku-näpykkäni vain lie sairas?

OFFENBURG (myöskin hämillään). Se on, toistaiseksi ainoastaan helppo yskä — —

BARNAU. Minä jo ajattelinkin. — No, pikku serkku-näpykkä! Miksi kiiruhdit sinä tänne semmoisella vauhdilla?

IDUNA. Niin. Kerroinhan sulle eilen kanarialinnustani ja sinä tahdoit nähdä sen, — ja kun äitini sanoi sun nyt olevan salissa, — luulin sinun tahtovan nähdä sen nyt heti.

BARNAU. Ja senvuoksi kiirehdit tänne entäen. Sä hyvä lapsi. Mutta eihän sun pitäisi juosta niin ankarasti, kun sulla on yskä. Eikö totta, herra tohtori? Se on kovin vahingollista! Eihän tuo yskä toki liian vaarallinen liene?

BARNAU. No, varovainen hän kai onkin. Lääkäriä pitää tarkoin totella, pikku serkku-näpykkäni, s.o. jos on luottamusta lääkäriin. Luotatko sinä nykyiseen lääkäriisi?

BARNAU. Mennään vaan. Tänään ei minulla koko päivänä ole muuta tehtävääkään, kuin tarkastaa mitä uutta poissa-ollessani on lisääntynyt.

OFFENBURG. Anteeksi, Irmgard-neiti odottaa käyntiäni; velvollisuus ennen kaikkea.

BARNAU (antaen käsivartensa Idunalle). No, menkäämme kahden sitte. Ehkä te tulette jälestäpäin. Siis, kunnes tavataan, herra tohtori.

OFFENBURG. Hän on huomannut kaikki. Iduna kiirehtikin niin varomattomalla vauhdilla vastaani. Salaisuutemme ei pysy enää salassa, sillä Barnau on vallan selvällä asiasta.

IRMGARD. Voi, tuota hellettä, tuota hellettä! Täälläkö olettekin, hyvä tohtori? Siksipä muistuttikin mua sisällinen ääni: Älä mene kauvemmas, käänny kotiin nyt heti. Ja, näettekös, aavistukseni oli todellisuutta; lääkärini, ystäväni odotteli mua täällä.

IRMGARD. Olettehan te siten määrännyt? Teenhän minä kaikki, mitä te käskette? (Heittäikse tuolille). Mutta tuo helle!

IRMGARD. Minä kohta menetän henkeni tällä väsyttämisellä. Te olette vallan armoton. Mikä vain vaikeinta on, sitä te mulle määräätte. Miksikähän minä oikeastaan tottelen teitä?

IRMGARD. Kuinka saattaa tytöltä erityisiin seikkoihin pyytää tarkempaa selitystä? Ettekö huomaa sallimuksen viittausta?

OFFENBURG (yhä hajamielisemmin). Viittausta? Viittausta? Minä en ollenkaan osaa arvata viittausten merkityksiä. (Its.). Minun täytyy mennä etsimään niitä. (Ään.). Kuinka voitte tänään?

OFFENBURG. Se tulee siitä, että olette tottumaton kävelemään. Muutaman päivän kuluttua on kaikki hyvin. Anteeksi (Koettelee hänen valtasuontaan). Min'en tahdo kiusata teitä rohdoilla, liikkuminen on kaikkein paras. Valta-suonenne on tänään aivan säännöllinen, siitä ei huolta. Nyt täytyy mun jättää teidät.

OFFENBURG (kiireesti). Sen olen jo tehnyt, olen jo puhutellutkin häntä. Kuulkaahan, neiti, kävelkää te vain yhä, oikein ahkerasti, muuta en saata teille määrätä. Nöyrimmästi: Voikaa hyvin!

IRMGARD. Tuopa oli puolittain epäkohteliasta. Herrainen aika, kuinka mies-suku toki on muuttunut! Kaksitoista, viisitoista vuotta sitten olivat nuorukaiset paljon kohteliaammat. (Soittaa kellolla). Voi, noita miehiä, noita miehiä! Tuota Wismar'ia! Muinoin hehkui hän edessäni ilmitulessa, nyt on hän kylmä kuin jää! Totta on, että minä silloin hylkäsin hänet, mutta eihän hänen olisi pitänyt huolia siitä, vaan jatkaa lempensä hellyyttä! Ehkä olisin minä toki vihdoin viimein antanut myöntävän vastauksen. Mutta lieköhän tuo hänen kylmyytensä todellista? Ehkä kytee hänen sydämessään vielä kipinä entisestä lemmen-liekistä. Siten varmaankin; sillä niin äkkiä ei ihminen saata unhoittaa sitä, jota palavasti lempinyt on.

Irmgard. Thusnelda (kiireesti oikealta, perältä, hämmästyy, huomatessaan lrmgard'in).

IRMGARD. Eikö siellä ole palvelioita, koska sinä heti hyökkäsit tänne?
Sinun paikkasi on kyökissä.

IRMGARD. No sitte saatat sinä pikkuisen kohennella tukkaani. Minä tartuin pensaasen ja hiukseni ovat ihan tuulenpesänä. Täss'on pikku kampani.

IRMGARD. Ahaa, Oswald! Anteeksi, että sinun läsnä-ollessasi — — tukkani on joutunut epäjärjestykseen.

BARNAU (istuu vasemmalle, leikittelee kirjeellä, nauraen). Älä anna häiritä itseäsi. Minä olen usein saanut järjestää tukkaani synkässä salossa.

THUSNELDA (Barnau'ille). Suokaa, tämä vesi on jo vähän aikaa ollut sisässä, minä menen heti noutamaan raitista.

IRMGARD. Vai niin, Thusnelda palvelee sinua. — Mitä te oikeastaan näitte matkoillanne? Usein kai olitte vaaranalaisiakin?

BARNAU (yhä tarkastellen hänen tarkoitustaan). Kaikkia ei voi yht'aikaa nauttia.

IRMGARD. Minä pelkään vain, että siten eläen katoovat kaikki perheelliset mietteet.

IRMGARD. Sinusta en tosin vielä ole sitä huomannut, vaan sitä enemmän Wismar'ista. Hän on muuttunut kylmäksi ja vastahakoiseksi naisia kohtaan, semmoinen ei hän ollut ennen muinoin.

IRMGARD. Se olisi mulle mieluista, — hänen tähtensä. Tiedot ja taidot eivät yksinään onnea luo, ainoastaan perheellisyys, ainoastaan lempi on todellisen onnen perustus ja ponsi.

IRMGARD. Tarkoitat, kun muinoin Wismar'in hylkäsin, — niin, no, silloin olin minä vielä varsin nuori.

THUSNELDA (kaataa vettä lasiin, jonka tarjoo Barnau'ille). Tässä, aivan raikasta, vast'ikään kaivosta tuotua!

IRMGARD. Jätä sikseen — sittemmin. Mene kyökkiisi, siellä sua tärkeämmin tarvitaan.

BARNAU (aivan tyynesti). Sin'et ole oikein ystävällinen tuota tyttöä kohtaan.

IRMGARD. Ei sanoilla, mutta alituisesti käytöksellään. Suo anteeksi, Oswald, että sanon, vaan minä luulen, että sinun hellyytesi on ollut hänen pahuutensa alku.

BARNAU (pienellä merkityksellä). Siis pitää asiassa muutos tapahtuman. Suo anteeksi että jätän sinut hetkiseksi. Tässä kirjeessä oli kysymys kapineistamme, kokoelmamme kirstuista ynnä muusta. Minä menen niitä toimittamaan, tulen heti takaisin jälleen.

SCHUMMRICH. Erinomaisen mieluista, neitini! Hartahin haluni on aina ollut naisia miellyttää.

IRMGARD. Minä olin suruissani. Tiedättehän, että naisen sydän on moninaisten suhteitten orja; se ei saata omin voimin vapautua. Mutta teidän tullessanne, Anatole, palasi heti hilpeys mielelleni jälleen.

SCHUMMRICH. Sympatian? Kyllä, — hiukset pitää leikattaman loppu-kuulla ja muuta semmoista.

SCHUMMRICH. Älykäs? Niin, älykäs minä olenkin. Kun Parisissa toimitin déjeuners ja diners — ja se tapahtui hyvin usein, mun pappani lähetti mulle runsaasti rahaa, — niin ystäväni kutsuivat minua aina älykkääksi ja korkeamieliseksi. He huomasivat minussa neroa ja esprit'ä . Kummallista kyllä, ett'en sitä vielä tähän saakka itse ole tiennyt.

IRMGARD. Useimmiten tuntee itse itsensä kaikkein vähimmin. Joko tiedätte, että veljeni on palannut matkoiltaan? Hän tulee varmaan kohta. Teidän pitää tulla hänen ystäväkseen, Anatole!

SCHUMMRICH. Siis käytän minä heti hyväkseni teidän ystävyyttänne mua kohtaan.

IRMGARD. Oi, hyvä Anatole, sehän on suloisin naima-ikä. Sydän on silloin vielä hellätunteinen, kun ei elämän taistelot eikä vastukset ole sitä ehtineet paaduttaa.

IRMGARD (kainosti). No niin, kun täällä ystävyyttä olette löytänyt, miks'ette myöskin rakkautta?

SCHUMMRICH. Niinpä niinkin, te olette vanhemmista naisista ainoa, johon saatan luottaa.

SCHUMMRICH. Niin! Teillä on kokemusta, te saatatte antaa paljon hyviä neuvoja näin nuorelle miehelle, kuin minä olen.

SCHUMMRICH. Te saattaisitte neuvoa, ken minun pitää ottaa. Täällä on nyt Ottilia-neiti, Iduna-neiti — — —

IRMGARD (hypähtäen ylös, suurimmassa liikutuksessa). Kylliksi, herrani!
Oi minä saan halvauksen!

IRMGARD. Te kysytte vielä? Ettekö tiedä, että on sopimatonta ottaa naista uskotukseen lemmen-asioissa? Kiittämätön! Siksikö olen tuhlannut Teille ystävyyttäni, että nyt mun immellisiin korviini soitatti mokomia epä-ihmisellisiä pyyntöjä? Jos olette niin sokea, että pidätte kokeneen sydämen ymmärtämättömän tyttöletukan povea parempana, niin syöksykää vain tahallanne perikatoon, mutta säästäkää minua katalista neuvon-pyynnöistänne!

SCHUMMRICH (jääpi avo-suin istumaan). Ää ää — sepä peijakkaan pippurin sydän! Ja miksikä oli hän noin julman hurja? Ensin hyvä Anatole ja nyt — — —?

SCHUMMRICH (nousee). Herra, — ää, kuten aavistan, talon isäntä? Herra
Barnau?

SCHUMMRICH. Sepä hupaista, minä olen myöskin ollut rohkea, — käynyt
Parisissa, Lontoossa, Neapelissa!

SCHUMMRICH. Maksoi paljon, herra Barnau, suuret summat — kuitenkin oli minulle siitä — hm, hm — suurista summista johtuu mieleeni — tiedättekö myöskin, herra Barnau, kuinka olen tullut tutuksi perheessänne?

SCHUMMRICH. Eh bien! Palattuani matkoiltani sanoi mulle pappani: "Anatole, nyt olet täydellisentänyt sivistyksesi, nyt sinun pitää naida. Meillä on paljon rahaa, ja Schummrich'ien suku ei saa kuolla." Siihen vastasin minä: "Jos sinua huvittaa, pappa, nain minä." Siihen sanoi pappa: "Koko kaupungissamme en tunne ainoatakaan tyttöä, jonka saattaisin miniäkseni ottaa, mutta Barnau'in kartanossa on hienoja naisia, valitse sieltä." Niin tulin minä tänne — hähä — etsimään itselleni rouvaa.

SCHUMMRICH. Hm — niin — enpä tiedä oikein varmaan — pappa ahdistaa mua joka päivä — mutta min'en ole varma — täällä on Iduna-neiti, hieno suloinen tyttö, hän sopisi minulle — täällä on myöskin Ottilia-neiti, iloinen ja hilpeä, myöskin hän miellyttää mua.

SCHUMMRICH. Sydämeni, — ää — näin meidän miesten kesken — minun sydämelläni on heikkoutensa silläkin.

SCHUMMRICH. Täällä on vielä lisäksi eräs Thusnelda tässä talossa — hän on olevinaan emännöitsiä mutta kerrotaanpa hänen oikeastaan olevan teidän kasvate-tyttärenne.

SCHUMMRICH. No, näettekös, sitte kyllä käypi laatuun! Ainoastaan emännöitsiä, ei, se ei sopisi millään muotoa — mutta jos te ottaisitte hänet aivan omaksi tyttäreksenne — ää, ää, min'en pyydä mitään myötäjäisiä, meillä on kyllin kyllä rahoja.

SCHUMMRICH. Eh bien , pyydän. Hän on kauniin kaikista — ja — meidän, miesten kesken tämä ei tosin sopisi, jos oltaisiin Parisissa — mutta minä olen nyt pikkuruikkusen rakastunut. Kyllähän ne toisetkin ovat koreita, mutta Thusneldasta pidän kaikkein enimmän.

BARNAU. Herrani, minä otan Thusneldan lapsekseni, aivan lainmukaisesti, eikä häneltä kelpo myötäjäisiäkään puuttuman pidä.

SCHUMMRICH. Eh bien , te siis annatte hänet minulle? Minä ilmoitan heti papalle, että asiat ovat oikealla tolallaan.

BARNAU. Ei niin hätäisesti, meidän pitää ensin kysyä Thusneldalta, suostuuko hän.

BARNAU. Min'en pakoita häntä mihinkään, sydämestään ja kädestään saapi hän vapaasti päättää. (Soittaa). Emmeköhän lopeta asiata paikalla, kysykäämme häneltä.

SCHUMMRICH. Kysykäämme häneltä, aivan oikein. Tavan vuoksi, sillä tietysti hän ei kiellä.

SCHUMMRICH. Niin, no kaikkia vielä — kyökistä meidän salonkiin — eihän siinä kieltoa voi tulla kysymykseenkään!

SCHUMMRICH. Minä toivon ainoastaan hänen sitte minun morsiamenani — pukeutuvan vähän toisin. Kattuni, esiliina — me olemme toki kaupungin rikkaimpia — se ei sovi.

BARNAU. Olkaa huoletta, jos tyttönen teistä huolii, tulee hän loistamaan talonne rikkauden mukaan.

SCHUMMRICH. Niin, Thusneldaseni — neitini, piti mun sanoa — ää ää — jos te kuitenkin, herra Barnau — — —

SCHUMMRICH. Niin, minä olen siis nyt, — sanalla sanoen, minä mielin naida teidät.

BARNAU. Minun läsnä-oloni todistaa, ett'ei se ole pilaa; min'en sallisi sua loukattavan.

THUSNELDA. Herra Schummrich, minä olen köyhä, perin köyhä; mitä minä olen ja mitä mulla on, siitä on mun kiittäminen tämän miehen jalomielisyyttä.

SCHUMMRICH. Ei tee mitään, Thusneldaseni, neitini, piti mun sanoa, me olemme rikkaita. Pappani sanoi mulle: "Sinun ei tarvitse huolia rahoista, Anatole; meillä on itsellämme kylliksi rikkautta. Toimita vain taloomme piammiten rouva, sillä minä tahtoisin vielä nähdä lasteni-lasten, tuommoisten pikku-Schummrich'ien leikkivän ympärilläni" — niin hän sanoi. Mun pappani on toisinaan erinomaisen leikkisä — hähä. — No, Te sanotte siis: suostun — ja historia on päätetty.

SCHUMMRICH. Minä olen varsin hyväluontoinen mies, parole d'honneur ! Te olette suloinen pikkuvelho, minä olen teitä jo monesti tirkistellyt, vaikka Te ette ole koskaan ollut sitä huomaavinanne.

THUSNELDA. Siinä tapauksessa, herrani, kiitän sydämestäni ystävällisestä esityksestänne, vaan en saata siihen suostua.

SCHUMMRICH (hämillään). Vai — ää vai — siis sain minä — miten sitä sanotaankaan — oikein siis sain minä rukkaset.

SCHUMMRICH. Hm, empä olisi uskonut — luulin — me olemme toki — no, niin, herra Barnau, minä menen matkoihini — kuinka sitä sanotaan -. pitkällä nenällä — mutta se ei tee mitään — minä palajan jälleen — herra Barnau, te tiedätte, — niitä toisia — — kun olemme meidän, miesten kesken, puhelemme siitä vielä. Sanon nöyrimmät jäähyväiseni.

BARNAU (yhä tyynenä). Sinä hylkäsit esityksen, johonka tuhannet olisivat ilolla suostuneet. Oletko myöskin miettinyt, mitä teit?

THUSNELDA. Miettinyt? En. Min'en tarvinnut miettimistä. Minä kielsin, kun tunsin en voivani myöntää.

THUSNELDA. Älkää toruko minua. Se on mun kallihin aarteeni, siitä en saattaisi hetkeksikään luopua.

BARNAU (its.). Minun kuvani. (Tyynellä hyvyydellä). Onko sulle kieltosi syyt selvällä? Sinä et sanonut niitä herra Schummrich'ille; saanko minä tietää ne? Sinä vaikenet?

THUSNELDA (hiljaa). Sitte täytyisi minun jättää teidät; sitä en saata ajatellakkaan.

THUSNELDA (elävästi, enemmän tunteellisesti, kuin innokkaasti). Tahdon, jos vain saan, ellette laita mua pois. Minä olen teidän kasvattamanne, kaikki muut ihmiset ovat mulle vieraita, ainoastaan teistä saan minä elähdystä. Oi, isäni armahin, älkäätte lastanne hyljätkö. Enhän minä toivo mitäkään muuta, kuin saada teitä palvella, min'en tunne suurempaa riemun onnea, kuin nähdä huulillanne hymyilyn, joka mulle lausuu: Minä olen tyytyväinen Thusneldaani. Älkää työntäkö minua tuonne kolkkoon, kamalaan maailmaan. Oi, mikä siellä palkitsisi mulle yhden ainokaisen tyytyväisyyden katseen teidän silmistänne?

BARNAU (tukehduttain liikutuksensa). Mitä lausutkaan? Min'en laske sua luotani milloinkaan.

THUSNELDA (suutelee hänen kättään). Oi, kiitoksia, tuhansia kiitoksia tuosta sanastanne.

BARNAU. Kyynel kimaltelee silmässäsi. Älä näytä sitä. Mene nyt, lapseni, ett'ei kenkään näkisi sua, muuten innostut liiaksi.

THUSNELDA. Sitte olen tyytyväinen. Te ette hylkää mua milloinkaan! Oi, nyt on kaikki hyvin. Siihen lauseesen perustan minä olemukseni, tapahtukoon sitte mitä tahansa!

IDUNA. Oi, ei, ei suinkaan. Hän on niin hyvä, niin väsymätön eikä kuitenkaan saata olla heille mieliksi. Min'en sitä oikein ymmärrä.

BARNAU. No, minä pidän kyllä huolen siitä, ett'ei hälle väärin tehdä.
Oletko jo ruokkinut lintujasi?

ADELGUNDA. Kuinka sinä saatat työskennellä, Iduna, kun orpana puhelee kanssasi! Anteeksi, hyvä Oswald, mutta hän on niin kovapäinen, hän ei milloinkaan opi ihmistapoja.

BARNAU. Antakaahan pikku serkku-näpykän vain olla, tätikulta, min'en ole pitkään aikaan nähnyt noin näppäriä sormia, — hänen kätevyytensä ilahuttaa minua.

Entiset. Ulrika (lyyjykynä ja painotarkastusarkki kädessä,
oikealta, etu-alalta).

ULRIKA. Hyvää huomenta, rakas veljeni, min'en ole sua vielä nähnytkään, suothan sen anteeksi, aamupuhteet ovat mitä tärkeimmät tutkinnoilleni.

ULRIKA. Mitemkäs muuten? Minä kirjoittelen Pohjanlehteen, se viepi suuren osan ajastani, jotta tutkintoni jäävät vähemmälle. Nykyään tutkistelen minä krystallografiaa.

ULRIKA. Ne ovat koko elämäni. Minä lopetin vast'ikään fysiologian. Pohjanlehden kustantaja on jo kauvan aikaa pyytänyt minua muuttamaan täältä ja ottamaan osaa lehden toimitukseen, viimeksi tänään sain hyvin kehoittavan kirjeen häneltä asiasta — mutta aina olen minä viivytellyt vastaustani, ja nyt, kun sinä olet kotona jälleen — — —

BARNAU. Minä olen sulle suuresti kiitollinen, jos minun tähteni tahdot jäädä luoksemme, vaan en toki vaadi sulta mitään uhrausta.

ULRIKA. Ei, ei, minä tunnen velvollisuuteni sua kohtaan. Älä pane pahaksesi, että sinun läsnäollessasi luen korrehtuuria, kyllä minä sentähden puhella saatan.

BARNAU. No, pikku serkku-näpykkäni, eikö sinuakin haluttaisi tutkistella krystallografiaa?

BARNAU. Sinä olet pieni veitikka, pikku serkku-näpykkäni, sinä olet vain olevinasi ymmärtämätön. Min'en sopisi sulle opettajaksi.

IRMGARD (ei istu, kävelee edestakaisin, välin pysähtyen leikkimään laatikoilla). Täällähän on jo pian koko perhe koossa. Ahaa, rakas Oswald, miltä nyt tuntuu olla omaisiesi keskuudessa?

IRMGARD. Minä toivon oikein sopusointuisan yhteiselämän täällä nyt alkavan.

BARNAU. Sitä toivon minäkin. Mitä luulet, pikku serkku-näpykkäni, olemmeko vast'edes oikein iloiset?

IRMGARD. Nyt, kun sinä jälleen olet kotona, muuttuu varmaankin monta asiaa. Nythän ei enää sopine, että meillä jokaisella on eri ruoka-aika.

ADELGUNDA. Etkö sinäkin, Oswald-kulta, pidä viiden lyömää sopivimpana päivällis-aikana?

ULRIKA. Ellei juuri viiden, niin ainakin neljän, siten muuttuu aamupuoli pidemmäksi.

IRMGARD, ULRIKA (huomaavat Barnau'in käytöksen Idunaa kohtaan, vilkuilevat toisiinsa).

IRMGARD. Etkö lausu meille ajatustasi, Oswald. Sinähän tässä kuitenkin päättäjä olet.

BARNAU. Niin, jos tahdotte tietää minun ajatukseni, täytyy mun tunnustaa, että eilisestä saakka olen tässä talossa huomannut semmoista elämää, jota en olisi odottanut. Te elätte jokainen oman nenänne mukaan, jokainen itsekseen; yhteydestä, todellisesta seura-elämästä ei ole puhettakaan.

ULRIKA. Oletpa oikeassa, Oswald. Mutta se tulee siitä, ettei meillä ole keskusta.

BARNAU (yhä iloisen rauhallisena). Siinä suhteessa olette oikeassa, että talostamme puuttuu se, jolla on ensimmäinen äänenvalta, ja joka siten pitää taloa koossa. Mutta väärässä olette, jos luulette miehen sitä voivan.

BARNAU. Sen voipi ainoastaan nainen, emäntä, ja siis ei mulla ole muuta edessä, kuin mennä naimisiin.

BARNAU. Lieneekö se niinkään vaikeata? Mitä arvelee pikku serkku-näpykkäni, enkö minä enää saanekkaan rouvaa!

ULRIKA. Mitä lapset semmoisista ymmärtää! Rakas veljeni, sinä teet tietysti mielesi mukaan, mutta tohtineehan vanhempi sisaresi toki antaa sulle hyvän neuvon. Poista mielestäsi mokomat ajatukset.

IRMGARD (yhä innokkaammin). Sinulla on omat omituisuutesi, kuinka vento vieras voipi niihin tottua?

BARNAU. Minä olen teille suuresti kiitollinen sisarellisesta huolenpidostanne; mutta minä käsitän, että mun välttämättömästi pitää naida, ja te tietänette: Mitä minä tahdon, sen minä teenkin.

ULRIKA. Mutta eihän sulla enään ole ainoatakaan tuttavaa täällä, mistä niitä niin sukkelaan saat?

BARNAU. En, älkää enää urkkikokkaan! Iltaan saakka saapi uteliaisuutenne kiusautua, teetä juodessa esittelen teille morsiameni. Minä toivon teidän kohtelevan häntä hyvin ystävällisesti.

ADELGUNDA. Min'en käsitä, mitä te sureksitte. Iduna, ota uusi bare'gehameesi ylles, pitää pukeutua vähän huolellisemmin nyt, kun orpana on kotona.

ADELGUNDA. Aivan niin. Iduna, voit ottaa helmiset korvarenkaasi myöskin. Kuuletko, mene heti.

IRMGARD. Nyt selkenivät silmäni! Hän oli erinomaisen ystävällinen Idunaa kohtaan, kutsui häntä yhä pikku serkku-näpykäkseen; min'en ymmärrä, mistä joku outo tulisi illaksi tänne — —

ADELGUNDA (yhä pisteliäämmin). Miksikä se olisi ilettävää, jos saan kysyä?

ADELGUNDA. Iduna ei ole enää niinkään lapsi, hän on jo kahdeksannellatoista!

ULRIKA. Ja nyt aivan yht'äkkiä muuttui hän täydellisesti sopivaksi rupeamaan emännäksi tähän taloon.

IRMGARD. Sivistymätön, siivoton lapsi — tollikko — omien sanojenne mukaan, armollinen rouva.

ADELGUNDA. Lapsesta kyllä kasvaa neitonen. Vanhat-piiat ovat yleensä jonkinjoutavaa liika-painoa vain.

ADELGUNDA. Minä sanoin "yleensä," jos tahdot ottaa itseesi, niin tee niin hyvin.

IRMGARD. Tämä on kauheata! Jos oudot ihmiset lausuisivat mokomia loukkauksia, voisi olla kuinka tahansa; mutta isämme todellinen sisar!

ULRIKA. Jonka pitäisi näyttää meille hyviä, kärsivällisyyden esimerkkiä!

IRMGARD. Voi, sua, veliparkani! Jos hän todellakin on saanut päähänsä naida Idunan — —

ADELGUNDA. Oi, jos hän nyt kuulisi nuo lauseenne! Varmaankin ottaisi hän vaimokseen vaikka kenen tahansa, ainoastaan päästäkseen elämästä mokomien sydämettömien, itserakkaiden sisarien kansaa!

ULRIKA. Mikä pohjaton hävyttömyys! Ja todellinen täti — veljensä tyttärille! — Mokomata kuullessa, alkaa epäillä ihmisyyttä löytyvänkään!

IRMGARD. Te ylpeilette korkea-arvoisesta herra puolisostanne; mutta ellei Teidän ylevissä seuroissanne ole enemmän sivistystä, kuin mitä Teissä ilmoittaikse, kiitän minä kunniasta!

ADELGUNDA. Sisaret, jotka pelkästä itserakkaudesta vastustavat todellisen veljensä elämän-onnea, eivät ansaitse sisaren nimeä!

KOLMAS NÄYTÖS.

IDUNA (vasemmalta, etu-alalta). Kello on yli kuuden, hänen pitäisi jo olla täällä. Missäpä hän viipyneekään. — Ahaa, tuoltapa hän tuleekin!

OFFENBURG (kiireesti). Mitä on tapahtunut, armas impeni? Hetki sitte sain kirjeenne. Te tahdoitte välttämättömästi puhella kanssani. Onko mitään tapahtunut?

IDUNA. Barnau-orpana oli tän' aamuna erinomaisen ystävällinen minua kohtaan, ja samalla ilmoitti hän aikovansa naida, niin, hän lupasi vielä tänäpäivänä esitellä morsiamensa. Äitini luulee varmasti hänen tarkoittavan minua, ja minä, minäkin pelkään samaa. Jos hän todellakin valitseisi minut, olisi äitini tietysti valmis suostumaan, ja minun täytyisi mennä hänelle.

OFFENBURG (katkerasti). Tietystikin, herra Barnau on kuuluisa pohatta, hän saapi etu-oikeuden äidiltänne.

IDUNA. Voi, minulla on kova kamppaus edessäni vielä, mistä saanen voimia vastustellakseni äitiäni!

OFFENBURG. Joka olisi pitänyt tehtämän jo aikoja sitte. Meidän täytyy ilmaista rakkautemme ja pyytää äidiltäsi suostumusta siihen. Tuskin olisi hän ennen sitä kieltänyt ja sinä olisit nyt minun morsiameni.

OFFENBURG. Eipä niinkään, orpanasi ei ole vielä ennättänyt ilmaista asiaansa, meidän täytyy ehtiä ennen häntä. Minä menen nyt heti paikalla äitisi luoksi, ilmoitan hälle rakkautemme ja pyydän häneltä sinua. — Missä tapaisin nyt äitisi?

IDUNA. Hän on kamarissaan järjestelemässä kirjekokoelmiaan ja paperiloitaan. Senlaisessa työssä hän ei mielellään anna häiritä itseään.

IDUNA. Ei juuri vielä, minä käyn hälle ensin ilmoittamassa Teidän olevan täällä!

IDUNA. Oi, ystäväni, ken olisi eilen illalla saattanut ajatella tätä, kun puhelimme metsässä. Kumpikin silmäilimme niin toivosta autuaina tulevaisuuteen!

OFFENBURG (levottomasti edes takaisin). Yksi ainoa silmänräpäys syöksi meidät uneksumamme onnen kukkuloilta! Oi, onnetonta salaisuuttamme! Ja se oli toki niin autuaan suloinen!

IRMGARD. Te täällä, hyvä tohtori, ja aivan yksinänne? Miks'ette ilmoittanut olevanne täällä? Hupaista vain, että tulette meille tee-aikanakin, ettekä ainoastaan velvollisuuksienne pakoituksesta.

IRMGARD. Tohtori, Te olette liikutuksessa, olette hajamielinen, mikä
Teitä vaivaa?

IRMGARD. Te olette levoton, hämillä, onko Teille tapahtunut jotain?
Ettekö usko sitä minulle? Te tiedätte minun suuresti kunnioittavan
Teitä, olevan ystävättärenne. Voinko ehkä olla Teille avuksi?

OFFENBURG. Olkoon niin, minä uskon teille salaisuuteni. Jo aikoja sitte olen ajatellut perustaa oman kodin, naida ja suloisella perhe-elämällä lieventää elon vaivaloisuuksia.

OFFENBURG. Olkoon menneeksi, vielä en ole löytänyt esinettä, johon kohtaloni liittäisin — — —

IRMGARD (pettyneenä). Äidille? Kenestä te puhuttekaan? Ken on esine, jolle onnenne luomisen uskotte?

IRMGARD (pilkallisesti, katkerasti). Iduna! Hahaha! Tuo puolikasvuinen letukka! Herrani, minusta on hyvin kummallista, että te valitsette minut uskotuksenne lempenne juonissa, joita meidän tietämättämme talossamme kutonut olette. Se on kaikkea muuta, kuin sopivaisuuden ja hyvien tapojen mukaista. Minä pyydän, älkää enää tästälähin vaivatko itseänne minun tähteni, minä valitsen itselleni toisen lääkärin.

OFFENBURG. Olenko vallan mieletön? Mitä se? Mistä hän lie suuttunut?
Vait — tuolta tulee Iduna takaisin.

ADELGUNDA. Te tahdoitte puhutella minua, herra tohtori? Anteeksi, että otan Teidät vastaan täällä — kamarini on vallan täynnä paperiloita.

OFFENBURG. Siitä ei mitään, suokaa Te anteeksi, että olen Teitä häirinnyt.

OFFENBURG. Ilman esipuheita, armollinen rouva, minä rakastan tytärtänne ja pyydän Teidän suostumustanne.

OFFENBURG. Taitoni, mun koko pieni omaisuuteni, on varma vakuutus siitä, että voin tarjota tyttärellenne huolettoman tulevaisuuden.

ADELGUNDA (kylmästi). Minä kunnioitan arvoisata tarjoustanne, herra tohtori; sääli vain, että mun täytyy siihen kieltävästi vastata.

ADELGUNDA. Te olette siis minun tietämättäni edistänyt salahankkeitanne tyttösen kanssa?

OFFENBURG. Älkää panko pahaksenne, mutta lempivät tahtovat olla varmat toisistaan, ennenkuin vanhempia asiasta puhuttelevat.

ADELGUNDA (ylpeästi). Vaikka kaikki niin tekisivät, en minä kuitenkaan saata esitykseenne suostua. Te olette sillä saattanut tyttäreni vaikeaan kamppaukseen itsensä kanssa, sillä minulla on toiset ajatukset hänen suhteensa, ajatukset, joita Teidän pitää seurata, ajatukset, jotka minulle kiitollisuutta ja suurempia etuja tuottavat.

OFFENBURG. Iida oli oikeassa. Mitäs nyt? Jospa vain saisin puhutella häntä. Mutta nyt häntä äitinsä varmaankin tarkkaan vartioipi. (Mennessään). Jos uskoisin Barnau'ille kaikki!

BARNAU. No, mutta jääkääpä tänne kerran ilman toimituksettakin. Naiset kokoontuvat tänne aivan paikalla, juottehan kupillisen teetä kanssamme?

OFFENBURG. Olkoon menneeksi, minä tulen! Minä olen asemassa, josta ainoastaan Teidän neuvonne minut lopullisesti pelastaa taitaa.

IRMGARD (oikealta). Hän on poissa, todellakin poissa! Ja kuitenkin kuulin minä juuri äsken-ikään hänen äänensä! Hän meni siis pois pyytämättä minulta anteeksi! Voi, kuinka suurta pilkkaa ihminen joutuu kärsimään! Minulle ilmaisee hän salaisen lempensä toisiin! Käyttää minua välittäjänä, neuvonantajana, kuni vanhaa tätiä tai mummoa. Ja kaikenmoisiin nuo miehet rakastuvatkin! Nuoriin, puoli-kasvuisiin lapsiin. Voi, noita miehiä, noita miehiä! — Ken tulee?

IRMGARD. Voi, Te olette niin sanomattoman kylmäkiskoinen! Tuollainen ette ollut ennen muinoin.

WISMAR. Jättäkäämme sikseen muinoiset muistot! Kuinka saatan olla hyödyksenne?

IRMGARD. Teidän lauseenne on nyt minun päätökseni. Eräs ystäväni on pyytänyt minua seurakseen Italiaan, jossa viipyisimme pitemmän aikaa. Suostunko minä siihen?

IRMGARD (surumielisesti moittien), Min'en olisi luullut Teidän neuvovan minua poistumaan, niin kauvas poistumaan täältä!

BARNAU. Älähän huoli, se olikin väärä laatikko, siinä oli pelkkiä luurankoja. Tohtori Offenburg jäi sinne mittailemaan kalloja. Mutta minulla olisi muuta puheltavaa kanssasi.

BARNAU. Hm — et varsin — pianhan toki jo salaisuudet ilmaistaan. Kuinka pitkälle on asiasi Ottilian kanssa joutunut? Joko olet hälle tunteesi tunnustanut?

IRMGARD (suurimmalla katkeruudella). Ei suinkaan, minua ei enää kummastuta mikään. Herrojen sydämet näkyvät olevan erinomaisen tulen-arkoja! Tuskin tänne saapunut, kun jo palaa ilmi-tulessa! Onneksi vain Ottilialle ja Idunalle! Minä pelkään toki seikoista syntyvän kamppailuja, rettelöitä, sillä teill' on kilpa-kosioita pelissä! Niin, niin, Oswald-kulta, tohtori Offenburg lempii Idunaa, hän on kymmenen vuotta nuorempi sinua, ja ken tietää kumpaisen puolelle Idunan sydän kallistuu. Ja herra Schummrich aikoo myöskin naida yhden tämän talon naisista. Kun ei Iduna enään olekkaan vapaa, töyttää hän varmaankin Ottiliaan ja Teihin, herra Wismar. No, minä toivon toki, ett'ei nämät kilpakosiat koskaan veristä toisiaan.

BARNAU. Hän on kohtalonsa hyvin ansainnut, hän on pitänyt leikkinään miesten pyhimpiä tunteita koketteriallaan, kiemailemisellaan on hän tuottanut tuskaa monelle, niinkuin sinullekkin, ja siten omaa onneansa pilkannut. Nyt kärsii hän vain ansaittua kostoa siitä. Niinpä joka koketille käyköön.

WISMAR. Saatatpa olla oikeassakin, mutta yksi hänen sanoistaan saattoi minut rauhattomaksi. Tiedätkö herra Schummrich'in tähtäilevän Ottiliaa?

BARNAU. Tiedän varsin hyvin ja siksipä sinua etseinkin. Ilmoita sukkelaan tunteesi Ottilialle, ennenkuin Schummrich ennättää sen tehdä. Sitte olet asiastasi varma.

WISMAR. Mitä, suostuisiko Ottilia toiseen? Vereni kuohuu sitä vain aatellessanikin!

BARNAU. Min'en ollenkaan pelkää ymmärtäväisen Ottilian pitävän tuosta narrista; kuitenkin: Tyttöjen sydämet ovat epäluotettavia. Tee sentähden kiireesti tunnustuksesi.

WISMAR. Kyllä jo tänäänkin sana kolme tuntia pyöri kielelläni, kun olin hänen kanssaan kävelyllä, mutta leikillään hän yhä suuni lukitsi. Hänen hilpeytensä poisti jok'ainoan totisen aatoksen mielestäni.

OTTILIA. Mutta ei kahden niin korkiasti oppineen herran kuin te olette. Suurimmasti kunnioitan minä teitä. Suuria laatikkoja laatikkojen jälkeen on asemahuoneelta vedetty kaupunkiin, ja minun arveluni mukaan kuuluvat ne kaikki teidän tieteellisiin kokoelmiinne. Tohtori Offenburg seisoo par'aikaa siellä alhaalla, tutkistellen erästä hirvittävää kalloa. Hän koetti vakuuttaa minulle, että se on Goliat-jättiläisen sylikoiran pääkallo, mutta sitä min'en uskonut. Kaikki te tiedättekin, hyvät herrat! Minun ymmärrykseni seisoo vallan.

BARNAU. Ja kuitenkin tiedät sinä jotain, jota me emme tiedä, vaan jonka sanomattoman kernaasti tahtoisimme tietää. (Hiljaa). Autanko ma sua?

BARNAU (hiljaa). Täällä on tänään jo jaettu kahdet rukkaset, minä toivon toki sinulle käyvän paremmin.

OTTILIA. Eno, minä olen varsin hämmästynyt. Te tahdotte tietoja minulta, kysytte neuvoja minulta?

OTTILIA. No, niin, minä olen nähnyt miehiä, jotka ovat olleet vähemmin viehättäviä kuin herra Wismar.

BARNAU. Tämä herra on mahtava mathematikeri, hän osaa mitata kaikki kulmat, vieläpä sekä auringon että kuun parallaksitkin, yksi ainoa kulma vain on, jota hän ei vielä ole saanut tutkineeksi.

BARNAU. Tarkoitat kai, kun minä kolmantena puhelen asiasta, kun en jättänyt sitä hänen tehtäväkseen, ollessaan sinun kanssasi kahdenkesken, kuu en antanut hänen itse sulle tunteitaan tunnustaa? Niinpä kyllä, lapsikulta, mutta sinun hilpeytesi saapi hänet aina äänettömäksi, senvuoksi täytyi minun rientää hälle avuksi.

WISMAR. Lakkaahan jo, säästähän toki tuon armaan neidon arkatuntoisuutta. Niin, neitini, Oswald on puhunut totta; Te olette tehnyt minuun syvimmän, katoamattoman vaikutuksen, vaikutuksen, joka vetää miestä neidon luo tarjoamaan itseään hänelle. Ainoa, minkä minä voin teille tarjota, on suora, rehellinen sydän, joka vilpittömällä uskollisuudella teihin liittyy. Jos tahdotte olla omani, olen vakuutettu elämäni onnesta ja toivon ett'ei teidänkään kohtalonne minun kanssani onnettomaksi tule. Nyt päättäkää itse.

OTTILIA (kainosti). Herrani, kuinka saatan minä näin aivan silmänräpäyksessä — pitäähän mun ensin toki miettiä — —

BARNAU. Mitä siin'on miettimistä? Pika-päätös paras päätös! Sulla ei ole äitiä, jonka tahtoa sun kuulustella pitää, ainoastaan seurata minun, enosi ja holhojasi neuvoa. Ja minä puolestani liitän riemulla teidän kätenne, sillä Brunon tunnen minä perinpohjin, jotta saatankin sanoa: Parempata miestä sin'et saisi milloinkaan. Puhu nyt.

BARNAU. Muille sit'en tekisikkään, mutta iloiselta, älykkäältä
Ottilialtani tohdin jo odottaa pikaista päätöstä.

OTTILIA. Oi, kuinka viekkaasti sa ajoit minut satimeen — min'en saata pettää luottamustasi — no — niin!

WISMAR. Mutta ainoastaan käsi? Eikö silmää myöskin? Enkö siitä saa nähdä tämän käden antavan itseänsä mielellään?

OTTILIA. No niin. Pakoitattehan te minut ilmaisemaan kaikkityyni!
Kuinka te sydämeni vangitsitte, sit'en tiedä mutta — — —

OTTILIA. Jos vielä enemmän tietää tahdotte, odottakaa kunnes olemme kahdenkesken. Tuon hirveän enon ei tarvitse kaikkea kuulla!

OTTILIA (heittäikse hänen kaulaansa). Hirveä, paha julmuri sinä olet, eno, kun saatoit ilmi sen, mitä itsekseni aivan hiljaa salailin.

OTTILIA. Morsian! Minä morsian! Voi, herrainen aika, nyt pitää mun siis ruveta vallan hiljaiseksi, nyt en enää tohdi laulella enkä nurmella juoksennella?

WISMAR. Laulele sinä vain ja tanssiele tahtosi mukaan, minä teen sulle seuraa.

BARNAU. Minun seuraukseni seuraa teitä, armaat ystäväni. Hiljaa toki, nyt emme enää ole yksin.

WISMAR. OTTILIA (kiittävät äänettömällä kumarruksella, menevät perälle vasemman koriste-aidan luo, puhelevat hiljaa keskenään).

SCHUMMRICH (Barnau'ille kuni uskotulleen). Minua on vähän kaivellut, herra Barnau, että tuo pikkuinen tän'aamuna antoi mulle — rukkaset — sitä en olisi uskonut — me olemme kaupungin rikkaimpia — ää — mutta minä koen unhoittaa sen. Minun varoissani saatan kolkuttaa kenen ovea tahansa ja nyt vasta olen tullut oikein vakavaan päätökseen ottaa itselleni rouvan tästä talosta. Näin meidän miesten kesken, kumpaan te neuvotte minun tähtäämään? Neiti Ottiliaanko vai neiti Idunaan?

BARNAU. Herra Schummrich, rouvansa pitää jokaisen valita itse, siinä suhteessa ei saa luottaa kenenkään muun makuun.

SCHUMMRICH. Ää — te olette oikiassa. Hm, sitten olisi Ottilia-neiti — kuten huomaan, syvässä keskustelussa tohtori Wismar'in kanssa.

BARNAU. Tohtori Wismar selittää hälle erästä tähtitieteellistä perusjohdetta!

SCHUMMRICH. Se selitys tuntuu jotenkin pitkäveteiseltä. Kuinka mokomasta saattaa neidon kanssa puhella?

Entiset. Adelgunda, Iduna (vasemmalta). Irmgard (oikealta).
Palvelia (perältä, oikealta).

SCHUMMRICH. Neitini, armollinen rouva, neiti Iduna — (hiljaa
Barnau'ille). Iduna-neiti on teki myöskin hyvin sievä!

ADELGUNDA (on istunut Idunan viereen, hiljaa hälle). Sinun pitää käyttäidä ymmärtäväisesti, et saa näyttää kyyneleitä.

BARNAU. Kyllä minä paikkani löydän. Minä odotan toki yhtä vielä, jonka pyysin jäämään teelle. Ahaa, tuolta hän tuleekin.

BARNAU. Ei pitkiä puheita, hyvä tohtori. Suvaitsetteko istua tähän hovineuvoksen rouvan — —

ADELGUNDA. Anteeksi, Oswald-kulta, minä ai'oin juuri tarjota tämän paikan herra Schummrich'ille.

BARNAU. No, entä te siellä takana, ettekö tekin mieli tulla tänne yhteen jonoon?

BARNAU. Tämä hetki mua suuresti ilahuttaa. Hupaisa perhe-elämä on toki suurin, melkeinpä ainoa maallinen onni.

ULRIKA (hellästi moittien). Ja sinä kuin ai'oit hajoittaa tämän suloisen seuran?

BARNAU. Min'en suinkaan ai'o hajoittaa seuraa, ainoastaan kaunistaa sitä. Enkä minä vierastakaan perheesemme tuo; se, jonka olen valinnut, on tuttu teille kaikille.

BARNAU (yhä totisemmin). Ken sitä pilaksi sanookaan? Thusnelda, armas, sulotyttösein, tahdotko olla mun vaimoni? —

THUSNELDA. En — en — se on liiaksi! Minä tahdon palvella teitä, olla teidän palvelustyttönne, se on elämäni päämaali ja ainoa toivo.

BARNAU. Sen päämaalin saavutat minun vaimonani. Sinä palvelet minua niinkuin vaimo miestään palvelee, lemmellä ja hartaudella, ja vastineeksi lemmin minä sinua niin innokkaasti kuin mies vaimoaan lempiä saattaa!

THUSNELDA (yhä suuremmassa liikutuksessa). Minä saattaisin — en, sehän on tuiki mahdotonta. Minä, halpa orpo, jonka te kurjuuden nielusta pelastitte — en, en, teidän pitää ottaa emäntänne jalommasta suvusta, ja jos sen teette, on suurin iloni palvella häntä hänen silmäyksiensä orjana.

BARNAU. Mutta min'en ota ketään muita kuin sinut; minä olen tutkistellut sinun jaloa luonnettasi, minä tiedän, ett'ei kukaan voi rakastaa minua niinkuin sinä. (Hellästi). Tahdotko olla mun vaimoni?

BARNAU (vetää hänet luokseen). Siis painan minä sinut vasten rintaani — morsiamenani. Tämä sormus, jonka tän'aamuna sulle ai'oin antaa, olkoon merkkinä siitä, että sinä olet liitetty minuun ainiaks'.

OTTILIA (syleilee Barnau'ia). Runsahin siunaus teille, armas, armas enoni, (syleilee Thusneldaa). Thusneldani, tullos onnelliseksi tämän herttaisen miehen kanssa!

ULRIKA (kylmästi). Toivotan onnea, rakas veljeni. Asiain nykyisellään ollessa, katson edullisemmaksi ruveta Pohjanlehden aputoimittajaksi. Suo anteeksi, että menen valmistamaan itseäni matkalle.

IRMGARD. Samoin toivotan sulle onnea minäkin, rakas veljeni. Avioparille on kolmas liikaa, min'en suinkaan tahdo olla sulle vaivoiksi, minä suostun ystävättäreni ehdotukseen, matkustan Italiaan.

ADELGUNDA. Minäkin toivotan onnea, herra Oswald. Ymmärräthän sinä minun asemani tässä talossa, ainakin nyt alussa, muuttuvan kummalliseksi. Sentähden muutan minä yliopistolle poikineni, joka muutenkin kaipaa huolellista äidinhoitoa. (Menee, kääntyy takaisin) Vielä yksi seikka! Herra tohtori Offenburg, te pyysitte äsken tyttäreni kättä, minä luovun nyt arveluistani ja annan teille myöntymykseni.

SCHUMMRICH. Ää — yksi on jälellä vielä! Nyt ei mun enää tarvitsekkaan valita.

BARNAU. Älä huoli noiden sydämettömyydestä. Minun lempeni palkitsee sulle kaikki.

THUSNELDA. Ja kuitenkin surettaa minua, että sisarenne minun tähteni talosta — — —

BARNAU. Ken tietää, kuinka pian he vääryytensä huomaavat ja palajavat takaisin; sitte heidät jälleen ystävällisesti vastaan otamme.

BARNAU. Yhteen kuulumme kaikki! Pikku serkku-näpykkäni ei niin pian orpanaansa unhoita.

SCHUMMRICH. Mutta nyt tulen minä vielä. Minä haluaisin myöskin liittyä onnellisten yhteyteen! (Ottilialle). Neitini, ehkä te suostutte — —?

SCHUMMRICH (nuljottaa kolmeen pariin). Minä ää — jäinkin, luulen ma, ilman?

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HELLÄT SUKULAISET: HUVINÄYTELMÄ KOLMESSA NÄYTÖKSESSÄ ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org . If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate .

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org .

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.