The Project Gutenberg eBook of Tuukkalan tappelu: Kaksi-osainen näytelmä
    
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.

Title: Tuukkalan tappelu: Kaksi-osainen näytelmä

Author: Gustaf von Numers

Translator: Niilo Sala

Release date: September 10, 2017 [eBook #55520]

Language: Finnish

Credits: E-text prepared by Tapio Riikonen


*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TUUKKALAN TAPPELU: KAKSI-OSAINEN NÄYTELMÄ ***


E-text prepared by Tapio Riikonen



TUUKKALAN TAPPELU

Kaksiosainen näytelmä, 7 kuvaelmaa

Kirj.

GUSTAF VON NUMERS

Suomentanut

Niilo Sala






Porvoossa,
Werner Söderström,
1889.




    "Parempi olisi ollut,
    Parempi poloisen raukan,
    Syntymättä, kasvamatta,
    Suureksi sukeumatta,
    Näille päiville pahoille,
    Ilmoille ilottomille."

               Kalevala IV runo.




HENKILÖT:

HANKA, Hankasen vanha isäntä, karjalainen.
ENNU, hänen poikansa.
IRJA, hänen tyttärensä.
VAINA, lappalais-akka, Hangan orja.
USU, Lauson nuori isäntä, rikas karjalainen.
TUUKKA, Tuukkalan nuori isäntä, rikas hämäläinen.
ELKKA, hänen äitinsä.
ORVO, hänen nuorempi veljensä.
ENSIMMÄINEN  |
TOINEN       | karjalainen.
KOLMAS       |
ENSIMMÄINEN |
TOINEN      | hämäläinen.
KOLMAS      |
TUUKAN ORJA.
USUN ORJA.
ENSIMMÄINEN  | hämäläis-nainen.
TOINEN       |
Hämäläisiä ja karjalaisia.

Tapahtuu noin v. 1200. Pieni joukko heimostaan eksyneitä hämäläisiä on
asettunut Pähkäselän rannoille. Siellä he ovat urheasti taistelleet
hyökkäileviä karjalaisia vastaan, joita asustaa läheisen Louhijärven
tienoilla.




ENSIMMÄINEN OSA.


ENSIMMÄINEN KUVAELMA.

Kevätkesä. Lehdittynyt kaski Hankosen maalla. Ennu makaa selällään
maassa puolinukuksissa, kädet pään alla. Pari kerppua, vesuri,
eväskontti ja leili vähän matkan päässä hänestä.

Käki kukkuu.

IRJA (laulaa ulkopuolella).

    Kun mun kultani tulisi,
    Armahani asteleisi,
    Tuntisin ma tuon tulosta,
    Arvoaisin astunnasta.

    (Huutaa.)

Ennu!

ENNU (oikoilee vastaamatta).

IRJA (kovemmin). Ennu!

ENNU (haukottelee liikahtamatta paikaltaan).

IRJA. Ennu! Missä olet?

ENNU. Täällä.

IRJA (yhä ulkopuolelta). Joko sinulla on montakin?

ENNU. Onpahan yksi.

IRJA. Vetelys! Ja minulla on joka sormelle.

ENNU. Mitä niin monella teet?

IRJA. Johan nyt hulluja horiset! Kyllähän lampaat syövät.

ENNU. Vai niin! Puhutko kerpuista? Minä luulin sinun huhuilevan
sulhasia. (Haukottelee.). Minulla on -- annas kun katson -- kaksi.

IRJA. Ettes häpeä!

ENNU (kohottautuen). Ei, varrohan! Tuolla pään pohjassa on vielä yksi.
(Heittäytyy jälleen pitkälleen ja nauraa virnistelee vasten aurinkoa.)

IRJA (tulee vesuri kädessä, seisahtuu ja nauraa). Johan nyt jotakin! --
Kehtaatkin torkkua koko päivän!

ENNU. Minä tässä katselen aurinkoa ja ajattelen --

IRJA. Lyylikkiä tietysti?

ENNU (haukottelee pitkään). Niin.

IRJA. Etkö luule muilla silmiä olevankaan? Kyllä minä näin, kuinka sinä
eilen lähdit Lyytikkälän venheellä tanssista ja tulit kotiin vasta
aamulla, kun päivyt jo kultasi koivujen latvoja.

ENNU. Vai niin! Väijyskeletkö sinä minun retkiäni? No, vähät siitä!
Pistäysin vain Parkasniemessä. Siellä olivat saaneet kontion kuopasta.

IRJA. Ja kuitenkin venhe tuli aamulla Lyytikkälän puolelta!

ENNU. Sitä et nähnyt. Järven selkä oli sumussa.

IRJA. Kyllähän minä asiat arvaan. Lyylikki näet kuiskasi minulle jotain
eilen illalla.

ENNU. Mitä sitten?

IRJA. Kehaisi pitävänsä sinusta. Sinnepäin hän supatti.

ENNU. Niinkuin en sitä tietäisi. Siksi olinkin yöjalassa hänen
luhdissaan.

IRJA. Ja nyt sitten torkut koko päivän.

ENNU. Enkä. Aamupäivän vain. Ruvetaanko ruoalle?

IRJA (ottaa eväät esille). Niin, minä rupean syömään, mutta sinä saat
maata tyhjin suin, koska et ole tehnytkään mitään. Yksi, kaksi, kolme
kurjaa kerppua koko rupeamassa. Hyi, häpeä, laiskuri!

ENNU (lyhyen äänettömyyden jälkeen). Minä lähdenkin tästä naimaan tänä
kesänä.

IRJA. Hyi sinua! Sitten en välitä sinusta enää ollenkaan.

ENNU. En minä viitsi enää jankuttaa sinun kanssasi kotosalla. Alati
sinä intät ja riitelet kuin hohkanärhi.

IRJA. Ja mihin minä sitten menen?

ENNU. Istut Vainan vieressä penkillä ja lyöt leikkiä sirkkain kanssa.
Minä muutan Lyytikkälään.

IRJA. Etpäs pääse. Isä ei laske.

ENNU. Mitä minä isästä! Ukko on ahne kuin vanha kaarne. Jos hän saisi
minusta Kymin kultarenkaan, niin nahkani olisi jo aikoja myyty. Ja
sinut hän myy ennen pitkää lampaan saparosta.

IRJA (miettien). Niinkö luulet?

ENNU. Ihan varmaan kun hän vain saa hinnan hyppysiinsä.

IRJA (kiihkeästi). Mutta minuapa ei myydä!

ENNU. Kuka käski sinun syntyä tytöksi. Olisit ruvennut mieheksi
niinkuin minä.

ENNU. Entä kuka sitten olisi niin kärkäs ostamaan minut?

ENNU (tyynesti). Usu.

IRJA (pelästyen). Ei ikinä! Ennen hyppään Louhijärveen.

ENNU. Kyllä sinut sieltä ylös ongitaan.

IRJA (tosissaan). Minä menen salaa kenenkään näkemättä.

ENNU. Usu on rikas. Sillä miehellä on uudet pirtit, monet lehmät ja
kolmet Kymin kullat.

IRJA. Etkö sinä voisi estää tätä naimiskauppaa?

ENNU. Mitä se minua liikuttaa. Minä menen tieheni, enkä välitä koko
asiasta.

IRJA. Minä seuraan sinua.

ENNU. Pian Usu sinut kiinni saa. Hänellä on pitkät koivet.

IRJA. Minä lähden Lappiin Vainan kanssa.

ENNU. Siellä laiha lappalainen sukii sinua vaivaiskoivuilla, kunnes saa
sinut viereensä peuran taljalle.

IRJA. Minä soudan vetten poikki Hämeeseen.

ENNU (irvistellen). Niin. Mene vain metsäsikojen pengottavaksi. Siellä
opit röhkimään ja kulkemaan valkoisissa kuin kaltattu porsas.

IRJA. Mitä vielä! Olihan eilen illallakin kaksi Hämeen poikaa
tanssissa, ja hekös vasta panivat tyttöjen päät pyörälle. Kohta mekin
rupeamme pitämään valkeita nuttuja ja näin leveitä partaita.

ENNU. Ja kaulassanne siansaparoita! -- Minä en vieläkään käsitä, kuinka
he pääsivät livahtamaan käsistämme selkäsaunatta -- semminkin se suuri,
valko-mekkoinen karju.

IRJA. Mitäpä hänestä! Toista tuo toinen, jonka kanssa tanssissa pyörin.

ENNU. Niin, se nuorempi! Kyllä minäkin teidät näin! Ettes vähän häpeä!
Karjalaistyttö -- ja kehtaa tanssia hämäläishölmön kanssa!

IRJA. Minäpä tanssin kenen kanssa tahdon.

ENNU. Vaikkapa metsäsikojen kanssa. (Matkii metsäsian ääntä). Ui, ui,
ui! Niin, mene sinä vaan Pähkään käsikiveä vääntämään.

IRJA. Parempi sekin kuin virua täällä ja joutua myytäväksi kuin mikäkin
elukka.

ENNU. Mitä minä sanoin: kuka kaski sinun syntyä tytöksi?

IRJA. Kuule, jos Usu tulee, niin sinun pitää surmata hänet.

ENNU. Älä luule. Hänellä on yhtä pitkä veli kuin hän itsekin. Ja minä
tahdon elää rauhassa Lyylini kanssa.

IRJA. Sitten revin minä itse silmät hänen päästään.

ENNU. Et sinä ulotu.

IRJA. Sepähän nähdään. -- Minun tulee niin ikävä, kun sinä menet pois.
Etkö voisi tuoda Lyylikkiä meille?

ENNU. Ei hän viitsi tulla mokomaan sikopalmaan.

IRJA. Miksi minun sitten täytyy virua siellä?

ENNU (kiusotellen). Ja minä teen, mitä vain Lyylikki tahtoo.

IRJA. Etkö siis voi tehdä, mitä minä tahdon?

ENNU. E-en, minä pidän enemmän Lyylikistä.

IRJA. Ennen pidit minusta.

ENNU. Niin -- ennen. Laita sinäkin asiat sille kannalle, että Usu on
mielesi mukaan, niin sitten kaikki käy hyvin.

IRJA. Ei se karhu tottele ketään! -- Onko hyvinkin hupaista olla
noin --?

ENNU. Miten noin?

IRJA. No -- noin rakastunut.

ENNU (haukotellen). Kyllä -- niin kauan kuin rakkautta riittää.

IRJA. Lyylikki on käynyt niin ikäväksi. Mutta minäpä en liioin lähde
enää hänen luokseen, enkä myöskään viitsi katsella teidän hyväilyjänne.

ENNU. Kukapa sinua on käskenyt? Mene sinä vaan Lausoon pilittelemään
Usua!

IRJA (heittää kourallisen ruohoa hänen päällensä). Hyi sinua! Minä en
huoli kenestäkään, koska et sinäkään enää välitä minusta. Luulin minä
kuitenkin olevani kylliksi hyvä sinulle.

ENNU. Sinähän olet vain sisko. Oma kulta on aina oma kulta.

IRJA (suuttuen). Oma kulta! Ennen saatoin kertoa sinulle kaikki. Meillä
oli silloin niin hupaista. Nyt sinä lörpöttelet kaikki Lyylikille.

ENNU. Rupata sinä Vainan kanssa.

IRJA. Mitä Vainasta! Ei hänestä ratoksi ole.

ENNU. Ehkäpä sinä kuitenkin tulet meille, kun juorut alkavat kieltäsi
kutkuttaa.

IRJA. Enkä tule. Minä olen kyllästynyt teihin. Oi, kuinka olen turvaton
ja yksinäinen!

ENNU. Kas, niin juuri rakkaus alkaa. Siitä se sitten kasvaa ja kypsyy.

IRJA (surullisesti). Niin, kyllä teidän miesten kelpaa, kun saatte
mennä, mihin vain tahdotte. Toista on meidän tyttö-poloisten, joita
myydään ja laahataan pitkin maita mantereita.

ENNU. Mitä minä sille voin?

IRJA. Samaa virttä vedätte kaikki. (Vähän katkerasti). Etkö luule minun
tietävän, että sinä ostit Lyylikin viidestä lampaasta.

ENNU. Se ei ole totta. Tinkasinhan minä yhden.

IRJA. Ja sitä sinä vielä kehtaatkin kertoa! -- Lakkaa jo syömästä! Minä
tahdon soutaa kotiin.

ENNU. Ensin lasketaan verkot vesille. Sinä saat kantaa eväskontin.

IRJA. Entä nuo viheliäiset varvut sitten? (Osoittaa Ennun kerppuja)

ENNU (haukottelee). Ja ne myös. Minä tässä sillä aikaa mietin, mihin
verkot lasketaan.

IRJA (suuttuen). Kaikki sinä työnnätkin minun niskoilleni!

ENNU. Kuka käski sinun syntyä --!

IRJA. Ole vaiti! En viitsi kuulla alinomaa tuota typerää jaaritusta.
Sinä sait minut taas niin surulliseksi.

ENNU. Niin, mitäpä sille mahtaa! Karjalan tytöt tavallisesti laulavat
ratoksensa. Silloin elämä tuntuu kevyeltä kuin lastu laineilla.
(Menee).

IRJA. Niin, laulussa on ainoa lohdutus, ja sitä kyllä tyttö raukat
tarvitsevat. (Ottaa eväskontin ja kerput hartioilleen, paiskaa kontin
maahan). Ei -- ei! Tuon ainakin saat itse kantaa. Sinäpä siitä söitkin
suuremman veron. (Menee muutaman askeleen, heittää kerputkin kenttään).
Hullu ruvetkoon retustamaan laiskan miehen kantamuksia! (Menee).

ORVO (tulee reippaasti). Tule, Tuukka! Hän se varmaan lauloi.

TUUKKA (tulee tyynesti ja levollisesti). Juuri kuin en sitä tietäisi.

ORVO. Hiljaa! Tuolla hän astua tepsuttelee veljensä rinnalla.

TUUKKA. Hyvä, että hän edes on mukana.

ORVO. Kyllä minä otan veljen osakseni. Kas vaan! Tuohon ovat jättäneet
eväät jälkeensä.

TUUKKA. Tulevat kai niitä vielä noutamaan. -- Kuule, emmeköhän sentään
lähde takaisin Tuukkalaan?

ORVO. Ei tuumaakaan. Sinun täytyy nyt kosia. Minä en tule enää toista
kertaa karjalaisten karkeloihin. Täällä voi saada kelpo selkäsaunan.

TUUKKA. Kyllä kai! Kuule, eiköhän soudeta takaisin Tuukkalaan?

ORVO. Ja jätetä tyttö tänne?

TUUKKA. Niin, toistaiseksi.

ORVO. Etkö luule hänellä olevan kyllin kosijoita täällä Louhijärven
kulmalla -- Usu-karhu etupäässä?

TUUKKA. Entäs sitten?

ORVO. Kenties saat jo huomenna hääkutsut!

TUUKKA. No, voinhan minä sittenkin ryöstää hänet, jos niiksi tulee.

ORVO. Kyllä kai. Minä vain tässä arvelen --

TUUKKA. Ja minä arvelen, että äiti jo vartoo meitä.

ORVO (vakaasti). Niin, äiti ärmätti! Kuule! Jos otat tytön luoksesi,
niin pidä silmäsi auki, ettei muori tee hänen elämäänsä kovin
katkeraksi.

TUUKKA. Ei äiti ole ilkeä. Tosin hän torailee totuttuun tapaansa, mutta
hyvää hän kuitenkin tarkoittaa.

ORVO. En minä vaan tahtoisi ruveta Tuukkalan miniäksi.

TUUKKA. Ole huoletta! Kyllä minä aina vaimoni varjelen.

ORVO. Äiti puuhailee sinulle Immua sieltä kotiperukalta.

TUUKKA (varmasti). Mutta minä tahdon tämän ja sillä hyvä. Pähkäjärven
tytöt venyvät pankolla ja torkkuvat päivät päästään.

ORVO. Niin, kyllähän Karjalan kassapäät tanssivat paremmin kuin meidän
puolen tylleröt.

TUUKKA (naurettavalla hilpeydellä). Niin, kelpaa vaan katsella, kun
Karjalan tyttö tanssissa pyörii -- (Matkii oravaa) -- kuin orava
oksalla. Häntä heilahtaa kuin västäräkin pyrstö ja silmät palavat kuin
nokkelan hiiren.

ORVO (nauraa). Kovinpa olet rakastunut, poika parka! Ja miksi et itse
tanssinut eilen!

TUUKKA. Mitä minusta tanssijaksi! Mutta reippaita ihmisiä on hauska
katsella. Ja kun se tyttö tulee Tuukkalaan, niin hän saa keikkua kaiket
päivät.

ORVO (pilkallisesti). Sinunko kanssasi?

TUUKKA. Ei, vaan sinun. Sinun koipesi ovat ketterämmät.

ORVO. Ja mitä sinä silloin teet?

TUUKKA. Makaan kiukaalla ja katselen teitä.

ORVO (totisemmin). Sitten on parasta, että annat tytön heti minulle.

TUUKKA (varmuudella). En! Minäpä hänet ensin näinkin. (Pilkaten). Ota
sinä Immu, niin äiti pitää suunsa kiinni.

ORVO (närkästyen). Oletpa sinä viisas olevinasi. Lempo tiesi, kumpi
hänet ensin näki!

TUUKKA (ottaa Irjan vesurin puun oksalta). Mitä, jos ottaisin tämän
mukaani?

ORVO (ärtyisesti). Ota tuo piimäleili! Tyttö on kai siitä juoda
särpinyt.

TUUKKA (ottaa esiin kultavitjat ja ripustaa ne vesurin sijalle). Ota
sinä se. Minä pistän nämä kultavitjat sijaan.

ORVO (jälleen iloisesti). Kas niin! Nythän on päästy jo hyvään alkuun.
Niin, pidä sinä vaan tyttö omanasi! Mutta voithan vielä vartoa
ketjuinesi, kunnes hän itse tulee.

TUUKKA. Enkä. Silloin minulla ei ole mitään sanottavaa.

ORVO. Kyllä minä rupean puhemieheksi.

TUUKKA. Sitä en tahdo. Sinä loruat liikoja.

ORVO. Parempi sekin kuin seista jurrottaa tuppisuuna. Kas kas! Nyt he
jo laskevat rantaan!

TUUKKA. Tule pois! (Aikoo mennä).

ORVO (pidättää häntä). En, sinä et saa lähteä.

TUUKKA. Mutta jos tyttö tulee tänne?

ORVO. Sitä parempi.

TUUKKA (päivitellen). Mitä sitten sanon hänelle? Tule pois! (Aikoo
mennä).

ORVO. Nyt sinun täytyy kosia.

TUUKKA. En, en! Minä en osaa.

ORVO. Seiso nyt vaan siinä. Minä luistan tieheni.

TUUKKA. Tää on vallan kamalata.

ORVO. Ole nyt vaiti, äläkä peloita tyttöä!

TUUKKA. Minä lähden tieheni ja heitän koko kosinnan.

ORVO. Silloin minä kosin omasta puolestani. (Menee).

TUUKKA (peljästyen). Seis! Sitä et saa tehdä! Tule takaisin, Orvo!
(Katsoo sivulle). Tuossa on tyttö! Ja niin kaunis, että silmiä
häikäisee. (Kääntyy Orvon puoleen, kuiskaa). Orvo, sinä sen vietävä! --
Ei, häneen ei ole luottamista. Pysyköön hän vaan poissa! -- Tuo näätä
kultarinta on jo ansassa. Mutta kuinka saan hänet kuristumatta kotiin?

IRJA (tulee).

TUUKKA (rykäisee).

IRJA (säikähtyen). Ken se?

TUUKKA. Älä pelkää, kultakyyhky! Minä täällä vaan olen.

IRJA (lyhyen äänettömyyden jälkeen). Vai niin. -- Sinä olit tanssissa
eilen.

TUUKKA. Olin.

IRJA. Mutta sinä et tanssinut.

TUUKKA. En. Veljeni tanssi.

    (Äänettömyys)

IRJA. Te olette Hämeen poikia!

TUUKKA. Niin olemme -- tuolta Pähkäselän puolelta.

IRJA. Ja nyt kai olette kotimatkalla?

TUUKKA. Niin. Venhe jäi tuonne niemen kärkeen.

    (Äänettömyys).

IRJA. Onko teillä hupaista kotonanne!

TUUKKA. Eipä juuri.

IRJA. Ja senkö vuoksi pistäysitte eilen tänne?

TUUKKA. Niin kai.

IRJA. Eikö sitten sillä kulmalla tanssita?

TUUKKA. Tanssitaan mitä tanssitaan. Sen puolen tytöt ovat niin rumia.

IRJA. Olemmeko me muka kauniimpia?

TUUKKA. Tottahan toki.

IRJA (nauraen). Olenko minäkin kaunis?

TUUKKA. Sinä olet kaikista kaunein.

IRJA (Äänettömyys). Vai niin.

TUUKKA. Saanko viedä tämän vesurin muassani?

IRJA (veitikkamaisesti). Eikö teillä ole Pähkälässä vesuria?

TUUKKA. On -- mutta sinä saat sijaan nämä kultavitjat.

    (Äänettömyys).

IRJA. Onko teillä niin viljalti kultia siellä päin?

TUUKKA. Eikä, me vain lahjoitamme kultavitjat sille, jota
suosittelemme. Sellainen on meikäläisten tapa.

IRJA. Ja suositteletko sinä minua?

TUUKKA. Vielä häntä kysyy!

    (Äänettömyys)

IRJA. Ettekö te hämäläiset ostakaan tyttöjänne?

TUUKKA. Emme enää. Me vain annamme lunnaiksi lampaan ja saamme toisen
sijaan.

IRJA (pilkallisesti). Täällä meitä myydään.

TUUKKA (ylenkatseellisesti). Minä tiedän sen.

IRJA. Se on kurja tapa.

TUUKKA. Niin on.

    (Äänettömyys)

IRJA. Mutta jos Hämeen tytöt eivät huolisi teistä?

TUUKKA. Oh -- he eivät ajattele niin pitkälle.

IRJA. He ovat siis typeriä?

TUUKKA. Siksipä tulinkin sinun luoksesi.

    (Äänettömyys)

IRJA (leikkii ketjuilla). Veljesi tanssitti minua eilen.

TUUKKA. Niin teki. Hänkin on mieltynyt sinuun.

IRJA. Miksi ei hän antanut minulle näitä vitjoja?

TUUKKA. Vitjat ovat minun. Ja minähän sinut ensin näin.

IRJA. Nämä ovat varmaan noidutut?

TUUKKA. Niin ovat!

IRJA. Sitten en uskalla niitä ottaa.

TUUKKA. Ota vaan! Minä annoin pukin noitumispalkasta.

IRJA. Mutta noiduttu kultahan lumoaa. Ja nyt varmaan minäkin joudun
lumotuksi.

TUUKKA. Sitäpä juuri tahdonkin, sillä silloin sinä joudut minun
omakseni.

    (Äänettömyys.)

IRJA. Isä tahtoisi myydä minut Usulle.

TUUKKA. Vai niin! Ja paljonko Usu sinusta maksaa?

IRJA (surullisesti). Usu on rikas -- monta lammasta.

TUUKKA (ylpeästi). Tuukka on rikkaampi -- ja maksaa vielä enemmän.

    (Äänettömyys)

IRJA. Tuletko sinä takaisin?

TUUKKA. Tulen.

IRJA. Koska?

TUUKKA. Kun käki lakkaa kukkumasta.

    (Äänettömyys)

IRJA. Minä otan vitjat sinulta. (Peloissaan). Mene, ettei veljeni saa
sinua nähdä.

TUUKKA (kättään ojentamatta). Hyvästi!

IRJA. Hyvästi! -- Tervehdä veljeäsi! (Tuukan mennessä kuiskaa hänelle).
Äläkä unhota minua!

TUUKKA (kääntyy nopeasti takaisin ja tarttuu tulisesti hänen molempiin
käsiinsä). En, en ikinäni! (Menee nopeasti).

IRJA (yksin). Voi, voi sentään! Tää on kovin kummallista. (Ihmetellen
vitjoja). Voi ihme, kuinka kauniit! (Käärii ne kaulansa ympäri,
huutaa). Ennu! (Katuu huutoaan). Ei, ei, hän ei saa niitä nähdä. Hän
riistäisi heti puolet Lyylikille. Eikä isä liioin! Hän veisi ne
kokonaan. Mihin minä kätkisin ne? Tuonne sammaliin. Ei, ei! Povessa
niiden täytyy olla. (Pistää ne poveensa). Ennu ei saa tietää mitään, ei
vihjaustakaan. Minä en hiisku hänelle en niin sanaakaan (Huutaa). Ennu!
Minua niin peloittaa. Kun hän vain ei huomaisi minun nauravan!
(Piilottaa käädyt). Kunhan vain pääsisin kotiin, niin soutaisin
Lyylikin luo. Häneltä sitten utelen, kuinka minun tulee olla silloin,
kun joku minua rakastaa. -- Kyllähän tuo velimies on sittenkin
kauniimpi. Oh, mitä vielä! Tuukka on paljoa pulskempi ja rotevampi.

Koetanpa olla oikein vakaa ja totinen. Nyt kai ei Ennu huomaa mitään.
(Ottaa eväät ja kerput. Menee. Käki kukkuu).

TUUKKA (tulee). Hän on mennyt. Vesuri pahus kun ihan unohtui
mielestäni! Kas vaan! Hän on jättänyt sen minulle. (Katsoo ylöspäin).
Kylläpä se nyt kukkuu vimmatusti! -- Jokohan nyt tulin kosineeksi?
(Menee. Käki kukkuu)

    Väliverho.


TOINEN KUVAELMA.

Sydänkesä. Hankasen pirtti. Kaikki ränstynyttä, rutivanhaa ja huonoa.
Hanka, köyryselkä, laiha, ontuva ukko, istuu puupölkyllä vuoteen
vieressä, heiluskellen edes takaisin.

HANKA (puhuen itsekseen) Usulla on kolme kultasormusta: kaksi pientä ja
yksi suuri, näin suuri, ja ne kaksi pientä. Kullat näin omin silmin,
kun hän sai ne. Viisi lammasta! Neljä olisin jo maksanut. Ei, ei! Kyllä
minun täytyy sittenkin saada nuo välkkyvät kullat! Minä koetan saada ne
neljästä lampaasta. Ah! Jospa vain tietäisin, mihin hän on ne kätkenyt.
Jospa voisin varastaa ne! (Hypähtää ja katsoo peloissaan oveen päin).
Mitä jos joku löytäisi minun kultani! (Muuttaa levotonna pölkyn
lähemmäksi vuodetta. Huutaa). Ken siellä?

VAINA (tulee pilkallisesti). Joko taas pelkäsitte?

HANKA. Vai niin! Sinäkö siellä vain olitkin. Sinä et saa noin
vaivihkaa hiipiä sisään.

VAINA. Joko taasen tähystit, ovatko hiiret jyrsineet kultiasi?

HANKA. Suus kiinni! -- Ajoitko jo karjan ha'asta?

VAINA (nureissaan). En. Nälkäänhän se nääntyy kuivalla kankaalla.

HANKA. Kyllä elukat aina ruokansa etsivät. Syökööt lehtiä ja varpuja!
Ja saavat ne kupunsa täyteen sammalistakin.

VAINA. Karja kuolla kutjahtaa talvella, jos ei se kesästä kostu.

HANKA. Luuletko, että minä syötän kuiviin itseni? Tästä koituu kaunis
syksy. Haka on vielä kertaalleen niitettävä.

VAINA. Ja mitä teette tuolla heinän paljoudella? Ennestäänkin on monen
vuoden rehut syömättä.

HANKA (heiluskellen edestakaisin). Eteenpäin elävän mieli, ja kukapa
tietää tulevat tuiskut. Minä voin köyhtyä, joutua keppikerjäläiseksi
-- vielä köyhemmäksi kuin olen.

VAINA (ivallisesti). Niin, ole vaan varoillasi, ettei Hiisi kaappaa
omaansa takaisin. Kyllä kaikki tietävät, että sinä kuolet köyhääkin
köyhempänä. Sinun ruumiistasi tulee viheliäisin raato koko Louhijärven
perukalla.

HANKA. Kitas kiinni, kuotus! Sinä kuolet ennen minua.

VAINA. Mitä vielä! Kyllä minä saan syljeskellä sinun haaskallesi.

HANKA (lyhyen äänettömyyden jälkeen). Pitävätkö ihmiset minua köyhänä?

VAINA. Eikö mitä! He vain uhkaavat tulla tänne sian tappajaisille.
Hankasen vanha karju, näet, tonkii iän kaiken kultakasojaan, eikä aio
koskaan manalle mennä.

HANKA. Vaiti sinä, Lapin imisä! Ne, sen vietävät, valehtelevat. Minulla
ei ole mitään, ja jos olisikin jotain, niin sen kyllä sinä ja lapset
hotkitte suuhunne.

VAINA. Me emme sinua kuiviin syö. Mutta sen tekevät ne Lapin pennut,
jotka ryöstit pois heimostaan ja myit pitkin maailmaa. Niitten nälkää
ei mikään sammuta, ja ne jäytävät sinua luihin saakka.

HANKA. Kitas kiinni, Lapin narttu! Liikuttaako se sinua, naarassusi!

VAINA. Pentuni ulvovat minua ja minä heitä, kunnes sinä nielet omat
kultasi ja tuskissasi kiemuroit Louhijärven pohjaan.

HANKA. Sinut minä sinne syöksen!

VAINA. Niin, tulenhan sinne minäkin katsomaan, kuinka ravut kaivavat
silmät päästäsi. Sitten riistän kullat suolistasi ja viskelen ne pitkin
rantoja, jotta korpit saavat leluja poikasilleen..

HANKA. Itse minä revin silmät päästäsi, jos et jo lakkaa rääkymästä,
tuonen kaarne! Lapset ovat kai vesillä vielä?

VAINA. Vasta näkyivät kiskovan ruuhta maalle.

HANKA. Joko jo? Pitihän heidän vaania verkkoja, etteivät saukot saa
kaloja syödä.

VAINA. Onhan täällä kasoittain kalaa aina niiltä ajoilta, jolloin minut
tähän kotapahaan raahattiin. Vai aiotko pitää koko kyläkunnan hiiret
kapakalassa?

HANKA. Lemmon hiiret! Ja miksi et pure niitä kuoliaaksi, ilveskissa?
Vai pitäisi minun sen vuoksi antaa kalojen takertua naapurini
pyydyksiin?

VAINA. Kyllä niitä sittenkin mennä puikkelehtii sinun verkkojesi
lävitse. Usu saa viljalta kalaa.

HANKA. Saako hän enemmän kuin me?

VAINA. Saapa saatenki. Hän pieksää orjia, jos ei ruuhi ole lastissa. Ja
sitä varten orjat varastavat.

HAINKA. Luuletko heidän varastavan minun verkoistani?

VAINA. Nehän ovat lähinnä.

HANKA. Ennu ja Irja saavat vahtia verkkoja.

VAINA (virittää tulta takkaan). Pieksisit sinäkin heitä, niin ehkä
vartioisivat valppaammin.

HANKA. Voi minua poloista! Koko kylä minua varastaa ja nylkee -- ja
lisäksi vielä sinä ja lapset! Kai ne laiskurit taaskin mankuvat ruokaa!

VAINA. Sinä et kai soisi ruokaa muille kuin itsellesi?

HANKA. Tänään en syö muruakaan. Täytyyhän edes itse säästää, kun kaikki
muut ahmivat ja tuhlaavat.

VAINA. Niin, säästäkää, säästäkää! Kuoltuanne Ennu laahaa ruumiinne
kuoppaan ja kullastanne hän sulattaa rintasoljen Lyylille.

HANKA. Minä kaivan hautani itse ja paneudun valmiiksi siihen. Ennun ei
tarvitse muuta kuin heittää mullat ruumiilleni.

VAINA. Niin teki Hatukkakin. Mutta ensin ruumista käänneltiin ja pään
altapa keksittiinkin kaksi kourallista kultaa. Ja niin kullat maalle
heitettiin ja ruumis multaan peitettiin.

HANKA. Akkain loruja! Kuka nyt kultia hautaansa kuljettaisi?

VAINA. Vannomatta paras! Kun katsoo, niin tietää.

    (Äänettömyys)


HANKA. Luuletko minun kuolevan piankin?

VAINA. Luulen. Sinä et elä talven yli.

HANKA. Suus kiinni, Lapin haaska! Minä myyn sinut, pohjan peikko!

VAINA (ylväällä vihalla). Kyllä myisit, jos voisit. Mutta sen verran
ihmiset sentään pitävät Hankasen saidasta, ettei kukaan minua häneltä
osta. Täytyyhän jonkun kiduttaa sinua vanhoillasi ja muistuttaa
mieleesi niitä aikoja, jolloin sinä vielä olit nuori ja väkevä,
voimakas ja mahtava. Sinä väijyit kuin ilvessusi heimoani, ryöstit
lapsiamme, myit orjiksi Sameksen tyttäriä ja keräsit kultaa kansani
kyyneleistä. Minä voisin varastaa aarteesi, jos tahtoisin. Vaan sitäpä
en tahdo. Saanhan minä kuoltuasikin siepata siitä osani. Nyt on riemuni
katsella, kuinka kulta polttaa sormiasi. Niin, niin. Kun hiisi hyväilee,
niin hän jättää vihlovat haavat jälkeensä. Hän kärventää luitasi yötä
ja päivää, ja minä lietson tulta, ett'ei se hetkeksikään sammu. Niin
Hanka, sinä et saa rauhaa lapsiltani, ennenkuin makaat kuopassasi
kylmänä ja ilkialastonna.

HANKA. Sinä olet Hiiden henki!

VAINA. Niin olenkin -- Lapin noitain nostattama.

HANKA. Lemmon siittämä sikiö!

VAINA. Niin, hornan peikkoinen para! Päivä päivältä, heitto heitolta
minä kaivan kuoppaa kuollaksesi. Ja siihen sinä vihdoinkin vaivut yhtä
köyhänä kuin laukesit äitisi kohdusta. Tähteet kyllä lapsesi korjaavat,
elleivät varasta sinua puti puhtaaksi jo sitä ennen. Tahi kenties
kaikki leimahtaa tuhkakasaksi. (Ottaa kekäleen takasta ja heiluttaa
sitä ilmassa)

HANKA. Senkin hurjimus! Anna tänne kekäle! Poltat vielä koko pirtin!

VAINA (nauraa ja katselee pölkyn kohdalla olevaa rakoa).

HANKA (huutaa). Mitä siinä katselet?

VAINA. Katselen vaan tuota kulunutta rakoa.

HANKA (siirtää pölkyn raon päälle). Pois, hornan henki!

VAINA. Niin, minä menen ja huudan salaisuutesi maailman tiedoksi.

HANKA. Minä tapan sinut!

VAINA. Mutta minäpä makaan kuin kissa yöni. Kaksi kertaa olet jo
hiipinyt päälleni. Vaan minulla on terävät kynnet, ja ne pystyvät
sinunkin nahkaasi. Sen sinä kyllä muistat. Muutatko kätkösi toiseen
paikkaan? -- Ha, ha, ha! Turha vaiva! Anna sen vain olla! En minä
siihen koske. En vielä.

HANKA. Ole vaiti, kielikello, -- suulas harakka!

VAINA (ivaten). Niin, pelkää, pelkää! Minuun ei ole koskaan
luottamista. Siirtele sinä vain kultiasi nurkasta nurkkaan, vapise ja
pelkää! Älä nauti yön lepoa, äläkä päivän rauhaa! Älä ummista uneen
silmääsi, vaan vaani ja vilkuile! Kas noin, noin! Ha, ha, ha! Nyt
kultasi polttaa sinua, ja se tekee sinulle hyvää!

Kenties olenkin jo taas kerrakseen kiusannut sinua. Kuule, kuinka
hiiret nakertavat karsinan alla. Ha, ha, ha! (Menee).

HANKA. Voi, voi, voi! (Salpaa oven, kohottaa lattiahirttä ja tirkistää
sen alle). Ääh, hiiret! (Paneutuu polvilleen). Onkohan siellä hiiren
reikiä? (Ottaa lattian alta nahkarihman kultarenkaineen). Tästä maksoin
kaksi nahkaa, -- olisi siitä kannattanut neljäkin antaa. Tämän sain
vielä helpommalla. Tapoin vain häkään kolme lammassaksaa, jotka
yöpyivät meillä. -- Hi, hi, hi! (Nauraa).

Tämän varastin lemmenlähteestä. Kaikki muut olen saanut Lapin
pennuista. Tuon tuossa Vainan poikanulikasta. Ja tuon kaivoin Hatukan
muorin haudasta. Luulevat kai, että minäkin kätken kultani yhtä
huonosti. Enpäs! -- Ja minä en kuole hevillä. Elän vielä kauan, hyvin,
hyvin kauan! Enkä kuole koskaan!

    (Harakka tirkistelee räppänästä ja nauraa räkättää.
    Hanka heittää sitä luudalla).

Mene tiehesi, virnakka! Sinä väijyt kultiani.

    (Kuuntelee).

Joku tulee! Jos he näkevät kultani, niin ehkä vielä tappavat minut.
(Pistää kullat mekkonsa alle). Ei! Jos he riisuvat vaatteeni, niin ne,
pahuukset, löytävät aarteeni. (Pistää nauhan takaisin lattian alle).
Ääh, hiiret! (Ovelle kolkutetaan). Vartokaa, vartokaa! No, vartokaahan!
Ken siellä?

ENNU (ulkona, kiukkuisesti). Avaa ovi!

HANKA. Ennuko siellä onkin? Ja minä jo pelkäsin, että akka ärmätti
kuljettaisi koko kylän kimppuuni. Ensi yönä minä sen vietävän kuristan!

ENNU (kuin ennen). Ovi auki!

HANKA. Liekö hän yksin! -- Hän on vihoissaan. (Avaa oven).

ENNU (tulee sisään). Mitä nyt taas? Olenhan kieltänyt sulkemasta ovea.

HANKA. Oletko yksin? Ei mitään, poikani! Ei mitään. Kun käy vanhaksi ja
saamattomaksi, niin tahtoopa vähän peloittaa. Mutta sinun pitää
puolustaa minua, jos joku --

ENNU. Minä en välitä mistään. Vielä tänään lähden tieheni koko talosta.

HANKA. Tuota olet hokenut koko kesän. Saitko kaloja?

ENNU. Sain kuusi suurta haukea.

HANKA. Ne ovat kuivattavat.

ENNU. Ne annoin jo Lyytikkälään.

HANKA (katsoa tuijottaa häneen). Kuusi suurta haukea!

ENNU. Niin.

HANKA. Ja mistä hyvästä? Eihän sieltä ole meille mitään annettu.

ENNU. Sitä en tiedä. Minä rupean Lyytikkälän kotivävyksi, ja tänä
iltana saa koko kyläkunta juoda tupaantuliaisia.

HANKA. Älä lörpöttele. Sinä et mene mihinkään.

ENNU. Menen kuin menenkin. Tässä luolassa en enää viitsi venyä. --
Miksi et rakenna uutta pirttiä? Eihän mokomassa enää lempokaan tule
toimeen.

HANKA. Kestää se vielä minun ikäni.

ENNU. Ehkä, -- mutta ensi talvena se kaikessa tapauksessa kaatua
kellahtaa.

HANKA. Mikä sen kaataisi, kun pönkität hirsillä.

ENNU. Pahuus häntä pönkitköön! Ja kurjasti tätä taloa muutenkin
asutaan. Miksi en saa uutta purtta enkä uusia verkkoja?

HANKA. Laita pois! Laita pois!

ENNU. Enkä laita! Mitä minä siitä hyötyisin? Vaimoa en kuitenkaan saata
tällaiseen ketunluolaan kuljettaa.

HANKA (empien). Raada sitten ja rakenna oman mielesi mukaan.

ENNU. Kyllä raadan ja rakennan, jos saan talon omakseni.

HANKA (kiihkeästi). Et vielä, Ennu! Et vielä!

ENNU. Jää sitten tänne yksinäsi maatumaan ja mätänemään. Minä muutan
Lyytikkälään.

HANKA. Etkö voi askarrella täällä päivisin ja käydä siellä öitsimässä,
niinkuin tähänkin asti.

ENNU. En. Minä tahdon Lyylikin luokseni.

HANKA. Mene sitten! Sillä tänne et saa naistasi laahata. En minä jaksa
koko kylää elättää.

ENNU. Enkä minä viitsi enää elättää sinua.

    (Äänettömyys)

HANKA. Niin, parasta ettäs menet. Saanhan minä aina orjan sijaasi. Ja
orja tulee huokeammaksikin. Vielähän Usulla on tuo silmäpuoli
lappalainen, jolta hän löi keväällä säären poikki. Ehpäkä saankin
hänet?

ENNU (ivallisesti). Ukko täyttää jo yhdeksänkymmentä.

HANKA. Ehkäpä saankin hänet ilmaiseksi! Kysäisepäs Usulta.

ENNU (naurahtaa). No, saanhan tuota kysäistä illalla. (Keräilee
tavaroitaan).

HANKA. Koska aiot muuttaa?

ENNU. Heti paikalla.

HANKA. Tulet kai sentään Lyylin kanssa tänne työhön?

ENNU. Vielä mitä. Etkö luule Lyytikkälässä työtä riittävän?

HANKA. Oi voi, tule nyt sentään! -- Ja muistakin vaan lähettää kaikki
kalat minulle!

ENNU. En niin evääkään.

HANKA. Verkkoja et ainakaan saa viedä.

ENNU. Uusi verkko on minun. (Ottaa seinältä tuohikontin ja panee siihen
kaikellaisia pikku kapineita).

HANKA (tuskissaan). Älä vaan ota talon tavaroita. Kaikki on minun.

ENNU (suutuksissaan). Minä otan, mitä itse tahdon.

IRJA (tulee).

HANKA. Ennu lähtee pois.

IRJA. Niin tekee.

HANKA. Voi minua poloista! Kyllä minä nyt kuolen nälkään.

ENNU. Sitä pelkään minäkin.

IRJA (surullisesti). Olkaa huoletta. Kyllä me teemme työtä, Vaina ja
minä.

HANKA (rauhoittuen). Niin, eikö totta? Teettehän te. Menköön Ennu
menojaan. Enhän minä voi elättää koko kylän tyttöjä.

ENNU (ilkeästi). Tee kerrassaan puhdasta talossasi ja myy tyttö
maailmalle, niin pääset hänestäkin. Paremmissa vaatteissa pitäisi
tuollaisen tytön käydä.

HANKA (huolissaan, Irjalle). Ethän vain tahtonekaan uusia vaatteita?

IRJA. En, en riepuakaan.

ENNU (ivaten). Hän on naima-iässä, keikkuu yhtenään karkeloissa ja
tulee kalliiksi elättää.

HANKA (tarkastelee Irjaa). Se on totta. Sinä olet jo täysikasvuinen,
lapsi. -- Ja niin kaunis sitten. -- Hm -- hm. -- Ehkäpä saisin sinusta
jotain.

ENNU. Kenties Usun kullat!

HANKA (kiihkeästi). Niin, Usun kiiltävät kullat!

IRJA. Antakaa minun olla. Minä en mene Usulle. Hän on niin häijy.

HANKA (itsekseen). Usu on rikas. Hän voi maksaa suuret lunnaat --
vaikkapa kolmet Kymin kullat.

IRJA (huolissaan). Älä myy minua, isä. Varro vielä vähän aikaa.

ENNU. Usun mieli palaa sinuun. Hullu olet, jos vielä viitsit täällä
orjana raataa. Mene sinä vain Usulle.

HANKA (kehoittaen). Niin, Usu tahtoo sinua, eikä malta enää odottaa.
Kolme kultarengasta! (Ennu aikoo mennä). Älä mene, Ennu. Tahdonpa
nähdä, mitä olet konttiisi haalinut.

ENNU. Huoli sinä siitä. Karjasta otan mukaani vielä kymmenen lammasta.
Kai sinä, Irja, tulet illalla meille. -- Hyvästi! (Menee).

HANKA. Seis, Ennu! Vaatteet ovat minun, soljet minun! Kuuletko,
hopeasoljet ovat minun! -- Ja konttikin -- -- (Menee).

IRJA. Hän lupasi tulla, kun käki taukoo kukkumasta. Nyt on käki jo
haukkana eikä kuku enää. Tulleeko hän --?

Isä kehuu kultaa niin kalliiksi. Kai hän tulee ottamaan edes vitjansa
takaisin? (Ottaa esiin vitjat. Katselee niitä).

Minun kauniit ketjuni! Ovathan ne minun, sillä hän antoi ne minulle.
Kyllä hän voisi ottaa minut -- jo kullankin vuoksi.

Tulisikohan Tuukka lunastamaan minua, jos minut myytäisiin Usulle.
Eihän se olisi minun syyni. Ei! Minä juoksen pitkin järven rantaa, jos
Usu tulee tänne. Juoksen kauas metsien lävitse ja pakenen Pähkälään
saakka.

Ennu parjaa pähkäläisiä häijyiksi. Mutta eihän hän näyttänyt häijyltä.
Minä palvelen häntä, teen työtä, väännän hänen käsikiveään, kunnes
uuvun väsymyksestä. Ja jos he sittenkin pieksävät minua, niin syöksyn
järveen. Enhän minä muuta ansaitsekaan. (Kiivaasti). Miksen minä saa
tehdä samoin kuin Ennu, ja mennä mihin itse tahdon? Osaanhan minä
vääntää värttinätä ja kutoa kankaita. Ja siihen ei Ennu pystykään. Minä
ammun riistaa ja kudon verkkoa kuin mies. (Ottaa esille puukon). Minä
voisin iskeä puukon vihamieheni sydämeen. Ja kuitenkin veljeni nauraa
ja kiusoittelee minua siitä, että synnyin tytöksi.

Oh, minä tahtoisin ravistaa maailman perustuksia! (Ottaa pölkyn
käsiinsä ja heittää sen lattialle). Enkö ole vahva ja voimakas? Miksi
minun siis täytyy totella? Siksikö, että olen nainen? Paiskaahan
naarassusikin koiraksen allensa ja Parkasniemen muori panee koko kylän
pakosalle, kun hän äkämystyy oikein pahalle päälle. -- Minua ei myydä,
ei sinä ilmoisna ikänä! (Nolostuen). Mutta kun sitte Ennu ja tytöt ja
kaikki ihmiset nauravat minulle, niin silloin taas tunnen itseni niin
mitättömäksi.

Voi, jos tuo Hämeen poika sentään tulisi! Hän on niin roteva ja
voimakas. Häntä he eivät uskaltaisi pilkata. Hän kantaisi minua
käsivarrellaan ja minä hyväilisin häntä. Hän saisi pieksääkin minua ja
minä vain hymyilisin hänelle.

Se olisi ihmeellistä. Mutta jos Usu tuppautuu minua hyväilemään, niin
minä riistän silmät hänen päästään. Sen teen. (Ihmetellen vitjojansa).
Kaunis minä olen, kun vitjat ovat kaulassani. Ihanalta näyttää muotoni
lähteessä. Ja kaunis muoto hurmaa miesten mielet. Ah!

HANKA (tulee sisään, huutaa ovessa). Ennu! Älä vaan ota pässiä!
(Kääntyy ja huomaa Irjan vitjat). Mitä se oli --? Mitä, mitä? -- Ei,
ei! Näytä heti! (Riistää vitjat häneltä). Voi, kultaa! Ja kuinka
raskasta! Minä olenkin koko kesän vainunnut sinun piilottelevan
jotakin. Ei! Tää on minun. Sinulla ei ole mitään. Kaikki on minun! Voi,
kultaa! Puhdasta kultaa!

IRJA (huutaa). Anna pois vitjat! Ne eivät ole minun!

HANKA. Älä huuda! Ei kukaan hellitä kultaa minun kynsistäni. Onko
sinulla enemmänkin? (Tunnustelee häntä).

IRJA. Anna minun olla! Minä tahdon vitjani takaisin! Minä tahdon --

HANKA. Luista tiehesi!

IRJA (juoksee itkien ovelle). Minä huudan Ennun avukseni! Hän kyllä
riistää kullat sinulta.

HANKA (peloissaan). Ei, ei! Älä huuda Ennua!

IRJA (paiskaa äkisti oven auki). Ennu! Ennu hoi! (Ennu tulee). Ennu,
rakas Ennu, ota pois vitjat isältä! Ne ovat minun. Ei, ei! Ne eivät ole
minun. Minä olen saanut ne.

HANKA (pistää käädyt kaulaansa. Ottaa halon käteensä). Jos vaan tulet,
niin paiskaan sinua halolla päähän.

ENNU. Ken on antanut sinulle vitjat?

IRJA. Ne antoi --. Sitä en tohdi sanoa.

ENNU. Joku poika?

IRJA. Niin. Hyvä Ennu, anna ne minulle!

ENNU. Isä, anna tänne vitjat!

HANKA (huutaa). En ikinäni! Hoi, auttakaa! auttakaa!

ENNU (ottaa vitjat häneltä). Huuda mitä huudat! Vitjat tänne!
(Tarkastelee vitjoja). Katsos kummaa! Onko Usu antanut nämä sinulle?

IRJA (pyytäen vitjoja). Eikä. Anna ne minulle!

ENNU (miettien). Kenellä täällä olisi tällaisia kaluja?

IRJA. Älä kysele, Ennu! Jos olet vaiti, niin Lyylikki saa ne lainata
täksi illaksi.

ENNU (paiskaa vitjat ylenkatseellisesti lattiaan). Tää ei ole Karjalan
kultaa! Mitä lie pähkäläisten romua!

IRJA (sieppaa vitjat lattialta, ennenkuin Hanka ehtii niihin käsiksi).

ENNU (jalkaa polkien). Anna vitjain olla! Ei yksikään Karjalan tyttö
huoli hämäläisten kullasta. Anna lelut isälle.

HANKA (kiihkeästi). Niin, niin, anna ne minulle!

IRJA (paljastaa puukkonsa). Niitä ei ota kukaan minulta. Laske ulos,
Ennu!

HANKA. Älä laske häntä.

IRJA (hurjasti). Lasketko taikka isken puukolla!

ENNU (hämmästyen). Mikä sinua riivaa?

IRJA. Vitjat ovat minun!

ENNU (ottaa hänestä kiinni). Metsäsiat eivät ikinä rehentele Karjalan
tyttöjen sulhasina.

IRJA. Varo itseäsi! (Hosua huimii puukolla)

VAINA (tulee). Mikä meteli täällä on?

IRJA. Vaina, Vaina, auta minua!

VAINA (menee väliin). Anna tytön olla, sanon minä.

ENNU. Pois tieltä akka!

VAINA (tempaisee voimakkaasti Ennua rinnasta kiinni). Hyi! Kaksi
miehistä miestä lapsi raukan kimpussa. Hyi! hävetkää, roikaleet! Hyi!
(Tuuppaa Ennun takaperin penkille).

ENNU (istuu häpeissään).

VAINA. Niin, pidä vain puoliasi, tyttö. Se on kyllä tarpeen!

HANKA. Vitjat tänne!

VAINA (ylenkatseellisesti Hangalle). Pysy sinä vaan pölkylläsi vuoteen
vieressä! Vai niin. Joko nyt olet iskenyt silmäsi niihin? (Irjalle).
Ole huoleti, Irja! Ei sinulta niitä kukaan saa! Suotta sinä minulta
vitjoja piiloittelet. Ne olen nähnyt jo ennen sinun syntymääsi. Tuota
lempikalua olet säilytellyt koko kesän. Sen olen kyllä huomannut.

ENNU. Se on pähkäläisten kultaa.

VAINA. Joko sinäkin kärkyt kullan perään? Hyi!

HANKA. Vaina!

VAINA. Vaiti sinä! (Ottaa kekäleen, piirtää ympyrän lattialle ja katsoa
tuijottaa siihen). Varro kiltisti, tyttäreni. Kyllä kihlojen antaja
tulee, -- hän tulee, tulee -- ja uljaasti tuleekin!

HANKA (sopottaa hiljaa Irjalle). Irja, anna minulle vitjat. Hän noituu
ne näkymättömiin! Hiisi tempaa ne meiltä!

VAINA. Varo itseäsi, Hanka! Tää on Lemmen kultaa. Jos vain kosket
siihen, niin omat kultasi kuihtuvat lehdiksi, kellastuneiksi lehdiksi,
joita syksyn myrsky pelmuttaa. Sinä olet joutunut Lemmen vihoihin. Varo
itseäsi! Lempo on mahtava, mutta Lempi vielä mahtavampi.

HANKA (tuskissaan). Vaiti, Vaina! Älä noidu, Turjan noita! Lakkaa jo,
Lapin velho!

ENNU (peloissaan). Hiljaa, isä! Älä ärsytä häntä!

VAINA (hurjasti). Varokaa itseänne, verikoirat! Te mylläätte ja
poltatte Lapin lasten maita, samoja maita, joita heimoni ennen vapaana
kierteli karjoinensa. Hiisi oli leppyisä silloin. Mutta nyt hän on
julma -- ja teitä hän vainoo, niin -- juuri teitä, te kansani
hävittäjät.

Te syöksitte kuin sudet idästä ja ajoitte meitä takaa, sillä te olitte
meitä mahtavammat. Nyt te kiistelette keskenänne samoista rannikoista,
joita me rauhassa syöttelimme, samoista kalavesistä, joita me sovussa
soutelimme. Varokaa itseänne, Karjalan sudet ja Hämeen ilvekset! Tosin
en näe kaikkea, mutta sen näen, että te revitte toisenne kappaleiksi
näillä raukoilla rannikoilla. Mene ulos, Irja, ja katso kuka siellä
laskea viiletti koskea alas. Kuulen kuohujen laulavan niin
kummallisesti.

IRJA (kuiskaa peloissaan). Onko se Tuukka?

VAINA. Eikä. Toisin silloin humu kuuluu, kun Häme-Tuukka liikkuu.
(Vaipuu tainnoksiin. Ennu ja Irja nostavat hänet ylös ja kuljettavat
hänet pankolle kiukaan viereen).

HANKA (rauhoittuen). Kai se nyt jo kerrakseen taukosi. Ennu, älä koske
Lemmen kultaan. Minä sen kerran tein ja Lempi manasi ilveksen puremaan
minua sääreen. (Pitelee säärtään).

ENNU. Minä tunnen Lemmen voiman ja varon kyllä koipeni.

IRJA. Tahdotko vettä, Vaina?

VAINA. En.

HÄMÄLÄINEN ORJA (tulee sisään ylpeästi ja uhkamielisesti).

ENNU. Katso lempoa! Hämäläinen! (Kiivaasti). Mitä tahdot täältä?

HÄMÄLÄINEN. Hoi, vesimyyrät!

ENNU. Mitä, metsäsiat?

HÄMÄLÄINEN (menee Hangan luo). Oletko sinä Hanka, tuo ahnas Lapin ahma?

ENNU. Pysyttele oven suussa, taikka syljen sinua vasten silmiä,
metsäsika!

HÄMÄLÄINEN. Tuki turpasi, vesimyyrä! Isäntäni on uljas Tuukka
Pähkävedellä. Ja hän lähettää sinulle tämän sanoman: "Puhdista pirttisi
ja pese lavitsasi, että saatan astua kattosi alle ja istua
peräpenkille, sillä minä tulen kosimaan tytärtäsi." Niin sanoi Tuukka.

IRJA. Ethän vaan valehtele!

HÄMÄLÄINEN. Sinäkö olet tuleva Tuukkalan emäntä? Oudolta tuntuu sinun
astua tästä ketunluolasta Tuukkalan uhkeaan pirttiin. (Menee Irjan luo,
polvistuu hänen eteensä ja panee hänen kätensä päänsä päälle). Ollos
meille alati armas ja lempeä! Minä olen Tuukan orja. (Nousee äkkiä
ylös).

ENNU. Älä koske häneen, orja!

HÄMÄLÄINEN (ylpeästi). Hän on meidän! Kotonani olen orja, mutta täällä
Karjalassa vapaa mies.

ENNU (ähisee). Missä kirveeni?

HÄMÄLÄINEN (osoittaa kirvestään). Tässä ainakin on minun! Hyvästi,
vesimyyrät! (Menee).

ENNU (aikoo rientää hänen jälkeensä).

VAINA. Varo itseäsi, Ennu! Luuletko Häme-Tuukan tulevan kerjäläisenä
kosimaan?

ENNU. Tänne hän ei ikinä tule! Isä, minä pistän sotakokon tuleen!

IRJA (heittäytyy Vainan syliin). Oi, Vaina!

HANKA (miettien). Älä mene vielä. Hän ei tule kerjäläisenä kosimaan,
sanoi Vaina. Niin, niin. Häme-Tuukka on rikas.

ENNU. Hänelle et sisartani myy!

HANKA. En, en! -- Onhan Usukin rikas.

ENNU (kiihkeästi). Toimeen siis! Lempo tiesi, milloin he ovat
niskassamme!

HANKA. Malta, Ennu! Antaa hämäläisten tulla. Souda sinä vaan Lausoon ja
kerro kaikki Usulle. Kyllä hänkin tulee kosimaan ja tuo kullat
tullessaan. (Kävelee edestakaisin, kämmeniään hieroskellen). Mainiota!
Tuukka on rikas ja Usu on rikas! -- Hi, hi, hi! (Nauraa).

ENNU. Miksi naurat?

HANKA. Etkö huomaa? Tuukka on rikas ja Usu on rikas. He tarjoovat
toistensa uhalla.

ENNU (suuttuen). Sinä olet konna! Parasta että lähden! Muuten myisit
sisareni metsäsioille. (Aikoo mennä).

IRJA. Ennu!

ENNU (ivallisesti). Kaksi ostajaa karitsan kimpussa. -- Kyllä silloin
hinta nousee.

IRJA. Ennu!

ENNU. Ole huoleti, sisko. Usu sinut saa. Ja jos hän kohtelee sinua
pahasti, niin kyllä minä pehmitän hänen selkänsä. Mutta hämäläisen
morsianta sinusta ei ikinä tule. (Menee).

HANKA (kävelee edes takaisin mielissään). Usu tarjoo kolme
kultarengasta, Tuukka neljä. Usu maksaa lampaan, Tuukka kaksi. Ha, ha,
ha! -- Täytyypä mennä katsomaan, lähtikö Ennu Lausoon. (Mennä nilkuttaa
ulos).

IRJA (Äänettömyys. Kiihkeästi). Vaina, luuletko heidän kosivan minua
toistensa uhalla?

VAINA. Ehkä.

    (Äänettömyys)

IRJA (epävarmasti). Kumpi heistä on rikkaampi?

VAINA. Tuukka on rakastunut sinuun.

IRJA (kiihkeästi). Tule, Vaina! Minä sidon seppeleen ja soristan itseni
kauniiksi.

VAINA. Voi sinua, kulta kyyhky!

IRJA. Ei! Sehän olisi häpeällistä! Minä tahdon olla ruma, inhoittavan
ruma.

VAINA. Tule metsään keräämään kukkia ja lehtiä! Me koristamme kotosi,
ennenkuin menet miehelään.

IRJA. Niin, menkäämme! Minä sidon Lemmelle seppeleen.

VAINA. Tee se!

    (Menevät).

HANKA (tulee. Seisoo ovessa hetken aikaa, katsellen Irjan jälkeen).
Hänellä on vitjat kaulassaan. Ne minä varastan hää-yönä, kun he ovat
humalassa. Niin, niin, häissä sen teen. Tuukka on rikas ja Usu on
rikas. Ha, ha, ha! He tarjoovat toistensa uhalla.

    Väliverho


KOLMAS KUVAELMA.

Paria tuntia myöhemmin. Irja istuu rahilla juhlapuvussaan, pää Vainan
sylissä. Vaina silittelee hiljaa hänen päätään.

VAINA. Älä itke, Irja!

IRJA. Miksi emoni synnytti minut tähän inhaan maailmaan?

VAINA (hyväilee häntä). Sinä synnytät pojan, ja häntä sinä saat
vuorostasi hyväillä.

IRJA. Minä en tahdo hyväillä ketään. Hyväilkööt muut minua. Olenhan
vielä niin nuori.

VAINA. Sinä olit nuori. Mutta se aika on jo ollut ja mennyt.

IRJA. Niinkö pian? Eilenhän vielä löin leikkiä hiekkakuopassa.

VAINA. Vuokko puhkeaa kevään pälvessä. Kesän tultua se lakastuu.

IRJA. Voi surkeutta! Eikö Tuukka voisi tappaa Usua?

VAINA. Tahtoisitko siis mennä Tuukalle?

IRJA. Sitä juuri ajattelin. -- Hän saisi pieksää ja tehdä minulle mitä
tahansa. Mutta Usun tapan, jos hän vaan suutelee minua.

VAINA. Voi sua, sydänkäpyseni! Vieköön siis Lempi sinut kosken ylitse
Tuukan tiluksille.

    (Äänettömyys).

IRJA. Onko Tuukka oikein upporikas?

VAINA. Ainakin tarpeeksi rikas, jos vaan sinä olet hänestä kylliksi
kaunis.

IRJA. Luuletko sitten olevani?

    (Äänettömyys)

VAINA. Luulen. Sillä sinä olet ensimmäinen tyttö, johon hän on silmänsä
iskenyt.

IRJA (iloisesti). Tiedätkö sen ihan varmaan?

VAINA. Tiedän kuin tiedänkin.

    (Äänettömyys).

IRJA. Kuinka paljon luulet isän pyytävän?

VAINA. Niin paljon kuin hengestä irti saa.

IRJA (peloissaan). Kuules, tarjoavatko he monta kertaa?

VAINA (katkerasti). Niin ainakin isäsi toivoo. Sen tähden sinun pitää
näyttää kauniilta.

IRJA (kiihkeästi). Hyi! Minä en istu kenenkään tarjokkina. (Heittää
pois seppeleensä). Ota pois nämä vaatteet ja tuo tänne vanha hameeni!

VAINA. Istu vaan koreasti paikallasi. -- Etkö tahdo olla kaunis Tuukan
vuoksi?

IRJA. Voi, voi! (Peittää päänsä Vainan syliin, katsoo äkkiä ylös).
Luuletko Tuukan tarjoavan monta kertaa?

VAINA (katsoa tuijottaa eteensä vastaamatta).

IRJA. Luuletko?

VAINA (lempeästi ja verkalleen). Minä en puhu luulojani. Saathan tuon
kohta nähdä. Etkö välittäisi hänestä, jos hän tarjoaisi kahdesti?

IRJA. En. Ja eihän hänkään välittäisi minusta, jos -- --

VAINA. Välittäisi kyllä. Olen nähnyt ennenkin haukan hätyyttävän
pääskysiä. Varpunen on luotu kotkan syötäväksi, särki hauen nieltäväksi
ja tyttö miehen vietäväksi. Heikko on voimakasta varten. Siinä elämän
ankara sääntö.

IRJA (itkee).

VAINA. Älä itke! Eihän sinulla ole surun syytä. Enhän minäkään itke,
vaikka olen nähnyt, kuinka heimoni tapettiin, kotani poltettiin ja
poikani myytiin mieron orjiksi. Voi Sameksen lasten kohtaloa! -- Täällä
olivat ennen Lapin laitumet, sen mehevät maat, rauhalliset rannikot ja
kalliit kalavedet. Mutta päällemme syöksyi Suomen susi, Karjalan kontio
kaasi ja Hämeen ilves hävitti. Ja nyt he kiistelevät keskenänsä
samoista rannikoista, joita me rauhassa syöttelimme, samoista
kalavesistä, joita me sovussa soutelimme.

HANKA (tulee siistittynä ja hyvillä mielin). Mitä siinä tyttöä itketät?
Mene ennemmin Lyytikkälään lainaamaan olutta. Mutta ota vain nimeksi,
muista se! Vieraita kestitään vain sen verran kuin vähät varamme
sietävät.

VAINA. Meillä on olutta lainaamattakin.

HANKA. Oletko sinä pannut sitä?

VAINA (kuivasti). Olen. Minä tiesin tästä ennenkuin te.

HANKA. Ja kenen maltaista?

VAINA. Teidän.

HANKA. Voi, voi! Kaikki minua varastavat. Onko se hyvinkin väkevätä?

VAINA (äreästi). Niin väkevätä kuin pitää ollakin, kun rikas Hanka
naittaa ainoan tyttärensä. (Menee).

HANKA. Vaina saa myös patikoida tiehensä. Kuule Irja, ota hänet
mukaasi, kun menet miehelään. Voithan lähettää hänestä vaikka lampaan.
Ei -- kaksi lihavaa lammasta. Kyllä hän aina orjan paikan täyttää.

Älä itke siinä! Vesisilmin näytät niin näivettyneeltä. Aseta vitjat
näkyviin! Kuuletkos? Ihan näkyviin, koska kerran saat niitä pitää.
Täytyyhän sinullakin olla jokin koristus, sillä milläpä köyhä isäsi
sinua koristeleisi. Kuuletkos, sinä et saa lainkaan myötäjäisiä. Mutta
älä hiisku siitä kenellekään.

Katsele kosijoitasi näin ja hymyile ja naura ja näytä hampaitasi.
Sinulla on kauniit hampaat. Silloin he eivät kitsastele, vaan tarjoovat
mitä tahansa, varsinkin kun ensin juotat heidät humalaan.

Älä siinä itkeä jollottele! Ei, ei! Pysy vain huoneessa. He tulevat
juuri! Etkö kuule? Ennu ja Usu.

IRJA (kiivaasti). Ole vaiti, isä!

HANKA (hyvitellen). Istu nyt koreasti, ihana tyttäreni! Ehkä se onkin
Tuukka. Rakastathan sinä häntä? Ja minäkin soisin sinut hänelle
emännäksi.

Kas niin. Nyt ratkaistaan kohtalosi. Muistakin nyt vaan näyttää
kauniilta, lapseni. Siten ehkä voit hankkia lampaan lisää köyhälle
isällesi.

IRJA (Aikoo mennä). Vaiti siinä!

HANKA (pidättää häntä). Minähän olen elättänyt sinua niin kauan ja niin
hyvin. Nyt sinunkin täytyy tehdä jotain minun hyväkseni. (Kuuntelee).
Usu se onkin. Mutta kyllä Tuukkakin kohta tulee. Jos et sinä ole
silloin näkyvissä, niin hän menee tipo tiehensä.

    (Ennu, Usu ja kansaa tulee).

USU. Terve, naapuri! Ääh, sinä visukinttu! Nyt kai luulet voivasi
pettää minua.

HANKA (nauraa ja taputtelee häntä olalle). Sitä parempi myyjän, mitä
enemmän ostajia.

USU (ivallisesti). Etkö ole saanut minulle parempaa syöttiä kuin
Pähkäniemen metsäkarjut?

HANKA. Älä nyt intoile, Usu! Tuukka on rikas -- upporikas.

USU (nauraen). Ei, vanhus! Sinä olet viekas kuin kettu. Mutta minä
väkevä kuin karhu.

Tietääkseni ei yksikään karjalainen myy tytärtänsä hämäläiselle. Ja jos
hän uskaltaa tarjota saparonkaan verran enemmän kuin minä, niin silloin
litistän hänet kuoliaaksi kuin hiiren.

HANKA (hätiköi edes takaisin levottomana). Minä en ole ikinä aikonut
antaa lastani Pähkään. Mutta enhän uskalla heitä suututtaakaan, kun
asun näin ypö yksin tällä perukalla. Mutta huuda sinä heidät kumoon,
Usu! Tarjoa enemmän kuin he! Siten pääset heistä parhaiten. Paljonko
sinä annat?

USU (istuutuu tyynenä). Tavallisen hinnan -- viisi lammasta.

HANKA (säpsähtää). Viisi! Viisikö vain?

USU (nousee paikaltaan, menee Irjan eteen, tarkastelee häntä hetken
aikaa, kädet taskuissa. Palaa takaisin pöydän päähän. Istuutuu).

Ei, ei! Tyttäresi on kutakuinkin heikko ja vähäväkinen. Viisi lammasta.
Enempää ei!

    (Ihmiset kuiskuttelevat keskenään).

TUUKKALAN TAPPELU

HANKA. Viisi lammasta! Onhan lapseni kylän kaunein tyttö!

USU (nauraen). No kymmenen sitten, saituri.

HANKA. Ei! Yksitoista!

ENNU (suuttuen). Mitä tämä tietää? Viisi lammasta on tavallinen tytön
hinta. Minä en siedä sisartani arvosteltavan sinne tänne. Viisi
lammasta ja sillä hyvä.

HANKA (peloissaan). Rakas Ennu, jo yksikin lammas on suuri lisä köyhän
läävässä.

ENNU (ylenkatseellisesti). Pidä itse lampaasi! En minä niitä sinulta
anasta.

HANKA. Toisin sinä puhuisit, jos olisit itse saanut elättää tyttären.
Ehkä Tuukka tarjoo enemmän? Kentiesi kaksitoista?

ENNU (kiukkuisesti). Varo kinttujasi, isä! Ne lampaat leikkelen
lihoiksi tällä lattialla, sanon minä.

VAINA (tulee). Jo tulevat, jo tulevat. Kaksi purtta tulla viilettää
taloa kohti.

    (Kaikki menevät ovea kohti, paitsi Ennu, Usu ja Irja).

IRJA (on istunut koko ajan liikkumatonna, hypähtää ylös, heittäytyy
Vainan kaulaan). Hyvä, että tulit, Vaina. Minä olisin paennut täältä,
mutta kaikki katsoivat minua niin, etten voinut paikaltani hievahtaa.
Minua hävettää kuunnella heitä. En tahdo nähdä Tuukkaa. Hän on
samanlainen. Tule pois!

VAINA (ikäänkuin itsekseen. Puoliääneen Irjalle). Ole huoletta,
lapseni. Minä arvasin oikein. Tuukalla on suuret lunnaat toisessa
venheessä. Paljoa suuremmat kuin Usulla.

HANKA. Kuinka sanoit, Vaina? Minulla on heikot silmät. Vetää kai tuo
venhe vähintäin kaksikymmentä lammasta?

ENSIMMÄINEN KARJALAINEN. Se on tyhjää täynnä.

TOINEN KARJALAINEN (ivaten). Aikovat kai kuljettaa sillä myötäjäisiä
Pähkään.

KOLMAS KARJALAINEN. Eikö mitä! Kyllä lampaat maata kellottavat venheen
pohjalla. Kovinhan tuo on lastissaan.

ENSIMMÄINEN KARJALAINEN. Nyt he laskevat rantaan!

HANKA (hiljaa Usulle). Ehkä hän tuokin kultia tullessaan! Usu, jos
annat kultarenkaasi, niin --

ENNU (hammasta parren Hangalle). Vaikka venhe olisi parrasta myöten
kultaa täynnä, niin siskoni ei mene Hämeeseen. Tiedä se! (Väelle). Ovi
kiinni! Mitä siinä seisoa tollotatte, ikäänkuin ovemme olisi auki
kaiken maailman kuokkavieraille.

    (Väki tulee jälleen sisään. Orja sulkee oven).

HANKA (levotonna, hiljaa). Ajatteles, jos hänellä olisi kaksikymmentä
lammasta taikka neljä kultarengasta.

USU. Usko minua! Koko Pähkäselän kulmalla ei ole kahtakymmentä
lammasta. Mistä olemattomat otti! Minä rutistan venheen miehineen
kamsuineen kouran-silmääni ja paiskaan koko roskan kosken ylitse omalle
puolelleen.

HANKA. Juo, Usu! Olut on mietoa. Mutta juohan kuitenkin! (Kävelee edes
takaisin. Puoliääneen). Hyvä, että hän tuli yksin. Muuten tästä olisi
voinut tappelukin sähähtää.

IRJA, katso ylös ja oikaise suoraksi vartalosi! Ole nyt kiltti,
kultamuruseni! Miksi kätket vitjasi? Aseta kullat niin, että Tuukka ne
huomaa.

VAINA. Pitäkää te vain huoli itsestänne! Tuukka kyllä pitää omastaan!

HANKA (yhä levottomampana). Niin, niin! Koska hän on kerran antanut
noin paljon, niin kai hänellä on vielä enemmänkin. Ei kukaan anna
kaikkeansa. Voi, voi, voi, nyt hän tulee!

(Ovi temmataan auki, jotta koko pirtti jymähtää. Tuukka ja Orvo tulevat
miehineen, kaikki aseissa. Tuukka uljaana ja vakaana, erittäin
komeassa, kullalla kirjaillussa hämäläis-puvussa).

    (Pitkä äänettömyys).

HANKA. Ennu, tarjoa vieraille olutta.

ENNU (ivallisesti). Vaina, isäntäsi käskee kestitä vieraita.

IRJA (nousee rivakasti, kaataa tuoppiin olutta ja vie sen Tuukalle).

TUUKKA (lyhyesti). Kiitos!

IRJA (täyttää toisen tuopin, vie sen Orvolle).

ORVO (sievästi). Kiitoksia, sinä Karjalan kaunihin kukka!

IRJA (menee paikallensa, istuutuu Vainan viereen).

    (Äänettömyys).

HANKA. Eivätkö vieraat istu?

TUUKKA. Kiitoksia! (Tulee esiin, istuu. Miehille). Te seisotte.

    (Äänettömyys).

HANKA. Eipä ole aikoihin nähty Pähkäveden naapuria näillä main.

TUUKKA (lyhyesti). Niin, meillä on ollut pitkä rauha.

    (Äänettömyys).

HANKA. Kuinka sielläpäin on karttunut karjan rehua, metsän riistaa ja
veden viljaa?

TUUKKA (lyhyesti). Onhan sitä. Rikkaat ovat Pähkäveden rannat.

    (Pitkä äänettömyys).

HANKA. Vaikka lieneekin vastoin Karjalan tapoja, niin sallinette minun
kuitenkin kysäistä, mihin te retkeilette, kun olette noin täysissä
tamineissa? Kyminkö virralle orjien ostoon?

TUUKKA. Toihan orjani sinulle viestin.

HANKA (hämmästyvinään). Oletko siis Tuukka?

TUUKKA. Sama mies.

    (Äänettömyys).

HANKA. Me karjalaiset emme usko orjain puheita.

TUUKKA (huuliansa pureskellen). Orvo, selitä heille asiamme! (Istuu
edelleen ylväänä ja jäykkänä).

ORVO (miellyttävästi).

    Terve teille, terve meille,
    Terve viljon veikkosille
    Väkeville Louhijärven,
    Terve tyynille tytöille,
    Ihanille impysille
    Tässä kaunossa kylässä!

    Nyt ma syntymme selitän,
    Meikäläisten kannan kerron:
    Häme-Tonni, heimon taatto,
    Maitten kuulu mainehelta,
    Hän se siitti pulskan poian,
    Karhun vertoja vetävän:
    Pähkä-Tuukan maille tuotti.

    Tuukka mahtavin on miesi
    Tämän puolen päivän alla:
    Tuima kuin on Turjan talvi,
    Kosken kuohun kahlehtija,
    Kaunis kuin on päivän silmä
    Armahan suven sydännä,
    Rikas kuin satoisa syksy
    Aittasia ahtaessa.

    Tuukka tyttöjä tähysti,
    Kanasia katsoskeli
    Otavaisen olkapäältä,
    Seitsentähtisen selältä.
    Loihe kauas katsehensa
    Louhilahden kainalohon,
    Niemen neitsyisen nenähän.
    Näki siinä salmen suussa
    Ulpukan upi uhevan,
    Valkolumpehen vedessä,
    Lainehella lellumassa.
    Siihen uppos urhon silmä,
    Tarttui kiinni Tuukan katse: --
    Tulena povi palavi,
    Rinta vallan valkeana.

    Suo'os hälle kauno kukka,
    Anna armas lempilumme
    Tuukkalahden lainehille,
    Pähkän päiväpaistehille!

    Ilo siell' on Irjan olla,
    Hyvä hemmun heiluskella
    Suojassa suloisen saaren.
    Silkkirannan siimeksessä.

    Naisen nuoren lunnahiksi,
    Piian pienen päästimiksi
    Tuukka tuottavi sinulle
    Monin miehin, pursin, parsin
    Härän, syötetyn suvella.
    Apatetun appehilla.
    Ehovallan suo hän sulle
    Myötäjäiset määräellä,
    Oman mielesi mukahan,
    Kauno Karjalan tapahan.

HANKA. Onko tämä täyttä totta, Tuukka?

TUUKKA. On.

HANKA (viekkaasti). Myöhään tulit sinä, Tonnin poika. Pähkä-Tuukkaa
kehutaan upporikkaaksi, ja hän kehtaa tarjota polkuhintaa. Tytärtäni ei
myydä kuin Lapin orjaa. Ja onhan Louhijärven kulmallakin sulhasia omain
tyttöimme varaksi. Karjalan kauneinta tyttöä ei tarvitse antaa
ilmaiseksi Hämeeseen. -- Mitä tarjoo Lauson Usu?

USU (ylpeästi). Hävetköön Tuukka tarjoustaan! Mutta tietäähän
hämäläiset! Mitäpä mokomista! Minä annan kaksi härkää.

TUUKKA (kumeasti). Vieläkö karjalaisten on tapana myydä markkinoilla
tyttäriään?

HANKA (mielistellen). Tiedänpä teikäläisten luopuneen siitä tavasta.
Mutta maassa maan tavalla. Ja Karjalassa sinun täytyy tyytyä Karjalan
tapoihin. Kolme härkää -- ja tyttö on sinun!

TUUKKA (inholla). Kotorauhan vuoksi uhraan Lemmelle vaikka kymmenen
härkää. Hännät kyllä lähetän Karjalaan.

ENNU. Haa!

TUUKKA (julmistuneena). Mutta lunnaiksi annan vain yhden härän.
Myötäjäisiäsi en vaadi. Saanko tytön vai enkö?

HANKA. Ei niin kiivaasti! Ei niin kiivaasti! Sinä olet nuori, mutta
minä olen vanha ja kaupoissa kokenut. Irja, lisää olutta! Tuumitaan
asiata tyynesti. Olutta! Olutta! Näin jaloa vierasta täytyy kestitä.
Irja -- --

TUUKKA (uhaten). Istu alallasi, tyttö! (Polkee jalkaa). Saanko vai
enkö?

HANKA (suoristautuu). Hiljaa, vieras, kattoni alla! (Jälleen viekkaasti
ja kavalasti). Kai minä sentään mieluummin annan tyttäreni oman heimon
miehelle. Ja Usu, Lauson rikas Usu, on myös ihastunut tyttöön ja
huomannut hänen kauneutensa. (Hävyttömästi). Kolme härkää! -- Tyttö on
nuori kuin heinä. Ei ole ikinä miehissä ollut. Ja niin täyteläinen!
Pulskat rinnat! Leveät lanteet! -- Kolme härkää!

TUUKKA (menee äkkiä ihmisjoukon lävitse Irjan luo, nostaa hänet
olkapäälleen ja lähtee ovea kohti. Eräs karjalainen seisoo sattumalta
hänen tiellään. Tuukka tyrkkää hänet nyrkillään lattialle).

Pois, orja, Häme-Tuukan tieltä! (Ennu syöksyy Tuukan päälle. Tuukka
tarraa kädellään häntä rintapielestä kiinni, nostaa hänet kohoksi
ilmaan ja heittää takaperin karjalaisten joukkoon). Orvo! Pidä hiiret
loukossa kunnes ehdin venheeseen. (Eräälle hämäläiselle). Seuraa minua.

ORVO. Ole huoletta, veli!

    (Tuukka menee, kantaen Irjaa olallaan.
    Eräs hämäläinen seuraa häntä).

ORVO (ilkkuen). No, mitä te, myyrät, arvelette hämäläisten
kosimistavasta? Vahinko vain, etten voi kutsua teitä häihin. Mutta
kuokkain päivänä saatte halusta tulla rääpiäisille.

ENNU (syöksähtää Orvon kimppuun. Kovaa tappelua. Ennu joutuu
häviölle.).

ERÄS HÄMÄLÄINEN. Poltammeko heidät luolineen päivineen?

ORVO. Tulkaa pois! Teljetkää ovi! -- Tervetuloa sukukantaan! (Menee
hämäläisineen. Ennu ja karjalaiset koettavat turhaan avata ovea).

USU (älyää nyt vasta, mitä oikeastaan on tapahtunut. Nousee, menee
ovelle ja lyö nyrkillään sen pirstaleiksi). Kas, Hiiden hämäläistä!
Tänä iltana, Lempo soi, minä syötän Tuonen sikoja. (Menee. Kaikki,
paitsi Hanka ja Vaina, seuraavat häntä).

HANKA (kömpii esiin). Hän ryösti tyttäreni! Vei kultakäätyni ja lihavat
härkäni. Kaikki livahti pois käsistäni. -- Tänne kalpa ja jousi!
(Juoksee ympäri pirttiä, etsiskellen aseitaan).

VAINA (katselee ulos aukosta). Ha, ha, ha! Mitä sinä, vanha rahjus,
enää teet miesten joukossa?

HANKA (voivottelee ja pitelee rintaansa). Voi, voi, voi! (Lyyhistyy
istumaan). Mitä he tekevät siellä?

VAINA. Paiskaa jo jousi pankolle. Vanhuus vaivaa silmiäsi. (Katsoo
ulos). Ha, ha, ha! Tuolla Irja ui vapaana kuin joutsen, kultavitjat
kaulassaan, Pähkälän suvantoa kohti. Mikäpä tusinahangan uidessa. Ha,
ha, ha! Tuukka on hakannut reikiä täyteen kaikki sinun venheesi.

HANKA. Voi, voi, voi! Entäs Ennu ja Usu?

VAINA. Ulvovat rannalla, käpälät järvessä. -- Kyllä nyt pääsit
häähommista. (Istuu Hangan viereen). Poika parka! Niin, niin. Irja on
poissa ja Ennu on poissa. Nyt me jäämme ihan kahden kesken. --
Muistatko sitä iltaa, jolloin myit poikani? Ja myit hänet pienimmästä
kultarenkaasta, mikä sinulla on kätkössäsi. Silloin sinä olit onnen
myyrä.

HANKA (vääntelee tuskissaan). Lakkaa jo, Vaina! Voi, voi, voi!

VAINA (nousee ylös, katsoo häntä silmiin). Haa! (ilkeästi). Ha, ha, ha!
Nyt sinä kuolet, vanha Hanka!

HANKA. Kuolen! Kuolen! En! Sinä valehtelet. Minä en kuole! (Hoipertelee
aarteensa luo ja heittäytyy sen ylitse). Voi, voi, voi! Minä en tahdo
kuolla. Minä en saa kuolla. Voi, voi, voi! (Pistää kullat poveensa).
Vaina, kyllä minä kuitenkin kuolen. Käske Ennun haudata minut, näin,
täysissä vaatteissa. Pois, pois! Älkää koskeko minuun! (Katsoa
tuijottaa kauhistuneena). Hiisi! Pois, pois, Hiisi! Kulta on minun,
minun, minun!

VAINA. Voi sinua, vanha kivisydäminen Hanka! Sinä, joka ahdistit
lappalaisia pitkin metsiä, -- joka surmasit rintalapsia ja myit heidän
äitinsä muukalaisten orjiksi! Voi sua, kansani kauhu! Sinä hirmuinen
Hanka! Kuinka kurjaksi olet joutunut! Et edes ehtinyt myydä omaa
lastasi.

HANKA. Hiisi -- riisti -- minulta kalliit -- kultani! (Kaatuu, kullat
kirpoilevat pitkin permantoa).

VAINA. Nyt hän kuolee! (Menee peloissaan hänen luokseen, huudahtaa, ja
heittäytyy hänen ylitseen). Ei, ei! Kuolla et saa! Et, et vielä! Minä
en ole vielä kostanut heimoni verta. (Hanka kuolee). Ah!

    Väliverho.




TOINEN OSA.


ENSIMMÄINEN KUVAELMA.

Tuukkalassa. Perällä pirtti portaineen. Vasemmalla luhti. Oikealla
ulkohuoneita ja veräjä. Syyskesä. Varhainen aamu. Kuuluu lintujen
viserrystä.

IRJA (tulee pirtistä, vasta valveutuneena). Raitis aamu! Kuinka täällä
on ihanata! Päivä kultaa Louhivaaran kukkuloita. Niiden takana oli
kotini -- nyt se on täällä. Ja tuolla, vielä kauvempana asuu Usu.
Onkohan Ennu Lyylikkinsä luona? Ja mitähän tehnee nyt Vaina? Hän kai
ikävöipi minua, raukka.

Niin, niin, livertele sinä, kultakiuru! Jospa saisin sinulta siivet,
niin lentäisin hetkeksi tuonne vuorten taakse. Eikä kukaan tuntisi
minua, ei kukaan, paitsi Vaina, sillä hän on niin viisas ja järkevä.
(Istuu portaille ja rupeaa palmikoimaan hiuksiansa. Laulaa).

    Linnut ne laulaa ja käet ne kukkuu,
    Paimenetki soittaa.
    Päästä paimentyttö pois,
    Jo nyt päivä koittaa!

ORVO (tirkistää unisena luhdista). Hyvää huomenta, Tuukkalan pikku
kotopeippo. Vallanhan sinä herätät minut.

IRJA (nauraa sydämellisesti). Hyvää se vain tekee. Nyt on niin ihana
aamu.

ORVO. Se on totta. Hullu kaiket aamut torkkuu. Ennen sinun tuloasi minä
nukkua huristin päiväni puoleen.

IRJA (nauraa). Tästä lähtein laulan sinut joka aamu valveille.

ORVO. Tee se, niin saamme jutella ratoksemme. Tuukka, tiedän ma, vetää
vielä näille päivin makeinta untaan.

IRJA. Samoin kuin Ennu kotiluhdissa.

ORVO. Ikävöitkö kotiasi?

IRJA. En, luullakseni. Sinä olet niin iloinen -- sinä.

ORVO. Olen kai, kun sinä olet täällä.

IRJA (tarkoituksella). Hyvä, että olen edes jollekin ratoksi.

ORVO. No -- kyllähän Tuukkakin on iloinen.

IRJA. Niin no, -- kai hän, -- mutta -- --

ORVO. Oh! Älä välitä äidistä. Hän pauhaa sekä tuulella että tyynellä.

IRJA. Pitäneekö hän minusta?

ORVO. Muorilla ovat omat oikkunsa. Ennen minä olin aina hänen
silmätikkunaan. Nyt olet sinä.

IRJA. Mutta Tuukka --?

ORVO. Niin, hän on äidin silmäterä. Oletko nähnyt Tuukan koskaan
suuttuvan!

IRJA (säikähtyen). Enkä. Ja koskapa olisinkaan?

ORVO. No, -- sitten äiti pitää suunsa kiinni.

    (Äänettömyys).

IRJA. Suuttuuko Tuukka useinkin?

ORVO. Kerran kymmenessä kesässä.

IRJA. Eihän Tuukka vain minulle suuttune?

ORVO. Ei. --

    (Äänettömyys).

IRJA. Mikset sinäkin ota naista itsellesi?

ORVO. Minä katselen sinua -- ja onhan sitä siinäkin.

IRJA (nauraen). No, katsele sitten! Enkä minä soisikaan sinun tuovan
ketään tänne.

ORVO (merkityksellä). Sitä et tarvitse peljätä.

IRJA. Kuinka te olettekin niin erilaiset -- Tuukka ja sinä?

ORVO. Minä olen äitini luontoinen.

IRJA (ajatellen). Se onkin totta, se.

ORVO. Ja Tuukka taas on tullut isäänsä.

Näetkös, kerran heimoni retkeili kauas suurta jokea myöten, suolaisten
vetten toiselle rannalle ja ryösteli itselleen orjia sen puolen
kansalta. Mutta retkeilijät pelkäsivät meriläisten kostoa. Ja niin he
päättivät uhrata Hiidelle orjista parhaan. Uhriksi valittiin ihanin
tyttö, ja se oli sitten kuristettava, olkiin käärittävä ja roviolla
poltettava, jotta Hiisi kääntäisi pois vierasten vainon.

Äitini-isä, Ilja, oli silloinen tietäjä, ja häneltä rukoili tuo
orjatyttö henkeään. Ilja huomasi, että tyttö oli kaunis ja vikkelä kuin
ketun pentu -- sillä sellaisia ovat kaikki vieraan kansan tytöt. Mutta
samaan aikaan oli Hiisi joutunut Iljan vihoihin, se kun oli tappanut
Iljalta pukin samana päivänä. Ja niinpä ottikin Ilja kuolleen pukin,
kääri sen olkiin, laittoi vuorelle rovion ja illan tullen poltti
pukkinsa roviolla. Ja kansa katseli kokkoa ja arveli mielissään: "Siinä
se nyt palaa tuo takavetten kaunotar kultaisine kutrineen ja sinisine
silmineen." -- Mutta Ilja otti orjatytön luoksensa ja salasi hänet
ihmisiltä.

Äitini on saman orjan tytär, ja siksipä hän ei olekaan heimomme
kaltainen, enkä minä liioin. Mutta Tuukka on tullut isäänsä, ja
ainoastaan vihapäissään hänessä kuohahtaa äitinsä sappi.

IRJA. Olipa se omituinen satu. Ja pitikö Ilja kauankin tyttöä luonaan?

ORVO. Piti kuin pitikin. Vihdoin hän selitti Hiiden lähettäneen tytön
takaisin, koska se muka oli hänestä liian lempeä ja hyvä. (Miltei
katkerasti). Vaan tiedätkö, mitä kansa siitä tarinoi?

IRJA. No mitä?

ORVO. Että Hiisi kuitenkin hyväili tyttöä tarpeeksi kauan, ja siksi
onkin äitini isänsä tytär --.

IRJA. Hyi, kuinka olet ilkeä! Hyi!

ORVO. Minäkö? Olenhan vain äitini poika.

IRJA (heittää kiven luhdin seinään). Nyt en viitsi enää kuunnella
sinua. -- Hiljaa! Äiti nousee ylös. Tästä täytyy rientää laskemaan
lampaita.

ORVO (nauraa). Niin, riennä kaikin mokomin. Muuten nousee aika jyräkkä.

ELKKA (tulee pirtistä). Niin, enkö sitä arvannut? Lampaat määkyvät
nälissään. Niin, niin, vanha ruokkijanne tulee. Hän kyllä joutaa
teitäkin hoitamaan, raukat.

IRJA. Ei, ei! Kyllä minä menen, äiti.

ELKKA. Sinä? Pysy poissa. Minun karjani ei kaipaa karjalan naikkosia.
Irstaista sukua ja kummallisia tapoja tuolla Louhijärven kulmalla, kun
nuorikot supattavat päiväkaudet poikain kaulassa.

ORVO (pilkallisesti). No, no, äiti! Vastahan nyt on aamu käsissä.

ELKKA (äkeissään). Niin, tietäähän tuon! Hän on nyt talon kultalintu,
jota kaikki kilvan hyväilevät. Mutta minä en ole siihen tottunut. Minun
nuoruudessani täytyi tehdä työtä. Voi minua kurjaa, kun vielä
vanhoillani jouduin orjaksi toisen taloon!

ORVO. Niin, se oli tosi sana. Irjahan täällä nyt emäntänä heiluu.

ELKKA (myrkyllisesti). Voi minua kurjaa, jonka täytyy katsella, kuinka
poikaani petetään.

ORVO (hieman suuttuen). Ettes jo häpeä, äiti! Varmaan olet noussut
nurin päin vuoteestasi, kun noin suotta kiukuttelet. (Merkityksellä).
Tuukka rakastaa kulta-kyyhkystään, ja jos sinä rupeat sen sulkia
nykimään, niin saat pian Tuukasta vastuksesi.

ELKKA (jyrkästi). Tuukka rakastaa äitiään.

ORVO. Ja vaimoaan!

ELKKA. Hänellä sijansa ja minulla myös.

ORVO. Pysy sitten paikallasi, äläkä tuppaudu toisen tilalle.

ELKKA. Minä pysyn siinä, johon olen tottunut, enkä väisty tuumaakaan.

ORVO. Pysy! Pysy! Mutta älä vain väliin tungettele, Irja on nyt
lähempänä Tuukkaa kuin sinä.

ELKKA (huutaa). Ei ikinä!

TUUKKA (tulee, syleilee Irjaa, ojentaa Eikalle kätensä ja nyökäyttää
hyvänhuomenen Orvolle). Hyvää huomenta! Kylläpä te olette virkkuja
tänään. Ihana aamu. (Irjalle). Tuopas minulle aamumaitoa, kultaseni!
Etkö laulanut äsken, pikku peippo?

ELKKA. Hyväile sinä vain lapsukaista. Kyllähän minä maidon lypsän.

TUUKKA. Ei, äiti, -- ei enää! Tästä puolin tahdon Irjalta aamumaitoni.

IRJA (iloisesti). Sinä olet hyvä, Tuukka. (Menee veräjästä pihattoon).

ORVO (ilkeästi). Älä huoli hyväillä vaimoasi! -- Äiti sitä kadehtii.

TUUKKA (nauraen). Eikö mitä! Äiti kyllä tietää, että oma kulta on aina
oma kulta. Hän saa nyt lellitellä sinua.

ELKKA. Tuukka!

TUUKKA. Älä suutu! Panitko sen pahaksesi?

ELKKA. En.

TUUKKA. Mihin sinä menet?

ELKKA. Menenpähän vanhaan pirttiin noutamaan hiiren loukkua. Tänne on
kulkenut hiiriä viime aikoina.

ORVO. Niin, niitä näkyy juosta vilistävän pitkin nurkkia.

ELKKA. Elleivät vain olisi kotikärppiä! (Menee pois vihoissaan).

TUUKKA. Mitä hän tarkoitti? Hän oli vihoissaan.

ORVO (katselee välinpitämättömästi pilviä). Ainahan äiti on vihoissaan.

TUUKKA. Orvo, sinä et saa ärsyttää häntä! Äiti harrastaa meidän
kaikkien parasta.

    (Äänettömyys).

ORVO (samoin kuin ennen). Rakastatko Irjaa?

TUUKKA. Kuinka niin?

ORVO. Pitäisit vain silmällä, ettei äiti ärsytä häntä.

TUUKKA. Ei Irja ole puhunut siitä sanaakaan.

ORVO (vihellellen). Ehkäpä ei. Ole kuitenkin varoillasi!

TUUKKA. Enkä minäkään ole huomannut mitään.

ORVO (kiihkeästi). Et, sinä et huomaa mitään. Ja se juuri onkin muorin
tarkoitus. Mutta minä --

TUUKKA. Sinä olet aina tyly äitiä kohtaan.

ORVO. Kyllä kai! Mutta äidillä onkin kaksi nahkaa, toinen karvainen ja
toinen sileä.

TUUKKA (närkästyen). Äiti on vanha. Mutta sitä sinä et huomaa. -- Onko
sinulla liikoja jousen kaaria?

ORVO. On kyllä.

TUUKKA. En tiedä, mikä lempo on jouseni noitunut. Se on veltto ja
höllä. Tulehan pirttiin katsomaan!

ORVO. Se on kai karaistava. (Tuukka menee pirttiin).

ORVO (yksin). Nyt on äiti saanut mielityötä itselleen: kartata mustia
villoja sukkalangaksi Tuukalle. Mutta muorilla on huonot silmät. Minä
sekoitan villat vielä kertaalleen. (Menee pirttiin).

IRJA (tulee, maito-astia kädessä, kävelee hiljalleen näyttämön ylitse,
ettei maitoa läikkyisi maahan.).

ELKKA (vanhan pirtin ovella). Ennen ei poikani tarvinnut pyytää
aamumaitoaan.

IRJA (menee edelleen vastaamatta).

ELKKA. Älä läikytä maitoa! Pesitkö edes astian puhtaaksi?

IRJA (menee yhä edelleen).

ELKKA. Etkö viitsi edes vastata? Mene takaisin ja aukaise kujaveräjä!
Aiotko tappaa karjan nälkään?

IRJA (menee edelleen, läikäyttää maitoa).

ELKKA. Etkö kuullut, mitä sanoin? Älä läikytä maitoa, hompsa!

IRJA (rukoillen). Anna minun kulkea rauhassa, anoppi!

ELKKA. Aukaise ensin veräjä, hötys!

IRJA (kiihkeästi). En! Ensin vien maidon. Palattuani aukaisen. (Menee
pirttiin).

ELKKA (yksin). Kas sitä! Hän näyttää koteutuvan täällä! Kohta kai hän
sylkee minua vasten silmiä! Ja mikä hän sitten on olevinaan? Tuukan
syli-kissa -- muutaman yön ratoksi. -- Ja nyt tuo etana jo tahrii
lattiani. E-ei! Sinä taikka minä! Kas siihen ahjoon lietson tulta!

IRJA (tulee takaisin, avaa veräjän, kutsuu lampaita).

ORVO (tulee heti jäljestä, kuuntelee heidän huomaamattaan.).

ELKKA (tuuppaa Irjan pois veräjältä). Mene tiehesi! Kyllä minä itsekin
lasken lampaani.

IRJA. Mitä olen tehnyt sinulle, kun minua näin kiusaat?

ELKKA. Minä hoidan itse karjani, enkä kaipaa sinun apuasi.

IRJA (koettaen hillitä itseään). Kyllä minä koetan tehdä mieliksesi.

ELKKA. Vai niin! Koetitko äskenkin?

IRJA. Sinä kiusaat minua yhtenään. Sitä en jaksa kärsiä.

ELKKA. Mutta minäpä jaksan, minä, enkä usko emännyyttä kaikkien
kuotusten käsiin.

IRJA. Opeta minua!

ELKKA (nauraa ivallisesti). Käskee orjaa opettaa!

IRJA (kiivaasti). Orjaa?

ELKKA. Niin, mieron orjaa, Karjalan ryöstö-naista, Tuukan
lehtolemmikkiä --

IRJA (ylevästi). Sinä olit Tonnin vaimo ja minä olen Tuukan.

ELKKA. Ha, ha, ha! Tänne raastettu naikkonen poikani ratoksi.
(Pistelevästi). Mutta siitä ilosta tulee vielä nolo loppu, kunhan ensin
pyrstösulkasi pudota repsahtavat.

TUUKKA (tulee sisään).

ORVO. No, äiti! Mikset jatka samaa vauhtia?

ELKKA (huomaa Orvon). Minä sanoin jo sanottavani.

ORVO. Saisihan tuota Tuukkakin katsella, kuinka sinä opetat miniätäsi.

ELKKA. Hänen ei tarvitse nähdä kaikkea kurjuutta. On sitä jo siinäkin,
että minä sen huomaan. (Menee jälleen vanhaan pirttiin).

TUUKKA. Mitä tuo taas oli? Miksi itket, Irja?

IRJA (puoleksi uhoitellen). Minun on vaikea oppia kaikkia anopin
temppuja.

TUUKKA. Äiti on vanha -- sinun täytyy.

IRJA (kuin ennen). Saahan tuota koettaa.

ORVO (suuttuen). En minä vaan jättäisi vaimoani äidin kiusattavaksi.
(Menee luhtiin).

TUUKKA. Minua alkaa suututtaa tämä rettelö. Orvon täytyy muuttaa
pois --

IRJA. Orvon? Eihän toki? Silloin minun tulee niin -- minä tarkoitin
-- silloin sinun tulee niin ikävä.

TUUKKA. Ehkäpä kyllä. Mutta olethan sinä luonani.

IRJA (sydämellisesti). Ja lupaatko sinä rakastaa minua?

TUUKKA. Kultalintuseni! -- Mene nyt auttamaan äitiä!

IRJA (hyväillen häntä). Tule sinä kanssani!

TUUKKA (nauraen). Miksi?

IRJA. Näetkös -- minä -- pelkään niin kovin.

TUUKKA. Pelkäät?

IRJA. Niin, sinun -- sinun suurta härkääsi.

TUUKKA (syleillen häntä). Lapsi raukka! Pysyttele sinä vain äidin
turvissa!

IRJA. Suutele minua!

TUUKKA (ihastuen). Rakas pikku peipposeni!

IRJA (syleilee häntä). Ja rakastatko sinä minua alati?

TUUKKA (hyväilee ja suutelee häntä).

IRJA. Nyt en pelkää enää mitään. (Menee reippaasti veräjästä.).

TUUKKA (yksin). Mitä tuo taas oli olevinaan? Naiset ovat kuin kissan
poikaset. Karvat nousevat pystyyn, ellei heitä alati silittele ja
mairittele. -- Niin, niin, Irja on hieman lapsekas ja äiti -- --.
(Rähinää taustalla). Mitä nyt on tekeillä?

    (Joukko hämäläisiä tulee rähisten, kuljettaen kahta karjalaista).

ENSIMMÄINEN HÄMÄLÄINEN. Tuukka! Näetkös -- kaksi vesimyyrää!

TOINEN HÄMÄLÄINEN. He räpäköivät tuolla lahdessa.

KOLMAS HÄMÄLÄINEN. Ja kiskoivat ruuhensa Tuukkalan telakoille.

TOINEN HÄMÄLÄINEN. Mitä teemme heille?

ENSIMMÄINEN HÄMÄLÄINEN. Myyrillekö?

TOINEN HÄMÄLÄINEN. Hakataan heiltä hännät poikki.

KOLMAS HÄMÄLÄINEN. Ja heitetään ruhot tunkiolle.

TOINEN HÄMÄLÄINEN. Niin saamme nähdä, kuinka he tonkia mylläävät.

TUUKKA (jyrkästi). Antakaa heidän olla! Mitä tahdotte?

ENSIMMÄINEN HÄMÄLÄINEN. Niin, ota heistä selko. Vaieta jurrottavat,
senkin Karjalan vesimyyrät.

TOINEN HÄMÄLÄINEN. Varokaa! Jahka ensin nipistän heitä hännästä, niin
ehkä nuo vielä vikisevätkin.

TUUKKA (ankarasti). Antakaa heidän olla, sanon minä! Väistykää syrjään!
(Karjalaisille). Millä asialla kuljette?

ENSIMMÄINEN KARJALAINEN (vakaasti ja ivallisesti). Ratoksemme vain.
Onpahan lystiä kuunnella Pähkän puolen metsäsikain röhkinää.

HÄMÄLÄISET. Nutista hänet hengiltä!

TUUKKA (hämäläisille). Hiljaa! (Karjalaisille). Tuotteko minulle
sanomia Louhijärveltä?

KARJALAINEN (ylpeästi). Oletko sinä Tuukka, tuo hämäläinen
immen-ryöstäjä?

ENSIMMÄINEN HÄMÄLÄINEN. Tapa hänet, Tuukka!

TUUKKA (verkalleen, osoittaen Irjaa, joka on tullut sisään keskustelun
aikana). Minä tempasin tytön mukaani kuin haukka, iskiessään
varpusparveen.

KARJALAINEN. Ja pirstasit venheemme, kun pelkäsit Usun kostoa.

TUUKKA. Tahdoin vain viettää rauhassa hääni. Siinä kaikki. Tulkoon Usu
tänne ja valitkoon itselleen uuden venheen!

KARJALAINEN. Lauson Usu käskee sanoa sinulle, että hän on aprikoinut
asiata aina tähän saakka. Mutta nyt hän nousee sotajalalle, polttaa
talosi ja uhraa Hiidelle heimosi. Ja sinut itsesi hän merkitsee
orjakseen!

    (Melua).

TUUKKA (hämäläisille). Hiljaa! (Karjalaisille). Minä olen valmis
vastarintaan. Jatka!

KARJALAINEN. Mutta Louhijärven käräjissä arveltiin, että rauha on
sentään sotaa somempi. Ja jos sinä maksat sakkoa sata lammasta ja
lähetät Usulle kaksi kertaa saman määrän sekä omin käsin peset
puhtaiksi Usun pieksut, niin lautakunta asettuu välittäjäksenne. Ellet
sitä tee, niin koko Pähkän heimo juurineen hävitetään ja pirttinne
poroksi poltetaan.

TUUKKA (kumeasti). Hyvä. Onko sinulla muuta sanottavaa?

KARJALAINEN. Ei! (Irjalle). Mutta sinusta, Irja, on kerrottu, että
olisit vaihtanut karjalaisen pukusi hämäläisiin riepuihin. Ja siksi
Karjalan tytöt uhkaavat tallata sinut lokaan ja Karjalan pojat aikovat
sitoa sinut kiinni Usun käsikiven kahvaan. Mutta kuitenkin lähettää
Ennu sinulle terveisensä ja sanoo, että Lyylikki itkee sinua.

TUUKKA (tuskin voi hillitä vihaansa). Entä ovatko jo viestisi
loppuneet?

KARJALAINEN. Ovat.

TUUKKA (hammasta purren). Irja, tuo tänne karjalaispukusi!

IRJA (epäröi.).

TUUKKA (kiivaasti). Tuo!

IRJA (menee, tuo hetken perästä hameen.).

TUUKKA (tempaisee hameen Irjalta ja heittää sen karjalaisen jalkoihin).
Kas tuossa! Siinä on Tuukan vastaus Usun orjalle!

IRJA. Tuukka! Anna se takaisin! Se on minulle niin rakas. (Äänettömyys.
Orvolle). Orvo, rukoile sinäkin puolestani. Se on minun tyttöpukuni.

ORVO. Tuukka, anna hame Irjalle!

TUUKKA. En.

ORVO. Saat vaikka sata lammasta, jos --

ELKKA. Vaiti, Orvo! -- Tuukka on isäntä talossaan.

TUUKKA (karjalaiselle). Ota ylös hame!

KARJALAINEN. Komenna itseäsi!

TUUKKA (hurjasti). Ota se ylös!

KARJALAINEN. En ikinä!

TUUKKA (hurjasti). Orvo, tuo tänne karhunkeihääni!

ELKKA. Niin, poikaseni, pistele ruojia kinttuniveliin, että he saavat
ryömiä täältä nelinkontin ruuhiinsa! (Eräs hämäläinen ojentaa Tuukalle
keihään).

ORVO (asettuu väliin). Ei, Tuukka! Se kääntyy meille häpeäksi.

IRJA (itkee).

TUUKKA (katsoo Irjaan, epäilee hetken aikaa ja heittää keihään
karjalaisen eteen.). No, vie tuo sitte vastaukseksi Karjalaan! (Menee
pirttiin).

KARJALAINEN (ottaa keihään). Se oli toista. (Orvolle). Kiitoksia,
hämäläinen! Saammeko nyt mennä?

IRJA (hämäläisille). Saattakaa heidät pois!

ELKKA (seuraa heitä pari askelta). Te Karjalan myyrät! (Sylkee heidän
jälkeensä.).

KARJALAINEN (toverilleen). Tuo on kai itse Lempo. (Elkalle). Kuule
sinä, akka ärmätti, kun palaamme tänne toistamiseen, niin silloin
nykäisemme sinut siipisangasta siskosi luo Louhijärvelle. (Menevät
hämäläisten seuraamina).

ELKKA (polkee Irjan hametta. Eräälle hämäläiselle). Möttö, ota tuo
karjalaisriekale ja ripusta se kurjimman orjasi kupeille!

MÖTTÖ (ylpeästi). Minun orjani ovat liian hyvät käydäkseen Karjalaisten
ryysyissä. (Kääntää hänelle selkänsä ja seuraa toisia.).

ORVO (ottaa ylös hameen). Älä itke, Irja! Kyllä minä hameesi talletan.
(Menee luhtiin.).

ELKKA (kiukuissaan). Tästä leikistä tulee nolo loppu. Pahaa se tietää,
kun kärpät pihaan pesivät. (Menee.).

IRJA (yksin menee luhdin ovelle ja nojautuu portaita vasten. Hiljaa).
Orvo!

ORVO (kurkistaa luhdin aukosta). Ei tänne! -- Mene Tuukan luo -- ja
saata hänet iloiseksi jälleen!

IRJA (säpsähtää ja menee verkalleen pirttiin).

ORVO (katsoo hänen jälkeensä). Kun ei vain Tuukka heittäisi pois vielä
muitakin ryysyjä. -- Miksi juuri hän näki tytön ensin? -- Hm -- Irja on
hänen! Ja muuksi ei saa asia muuttua.

Vaaralliseksi arveli äiti tätä leikkiä. No, oli miten oli. Saammehan
nyt kuitenkin tapella. Ja silloin kyllä huolet haihtuvat. Karjalasta
ryöstän sata nais-orjaa itselleni ja rakennan oman talon vuoren
kukkulalle. -- (Äänettömyys) -- Mutta pois kaikki mietteet! Nyt täytyy
vartioida kosken suuntaa yöt päivät ja pysyä alati valppaana. (Menee
luhtiin).

    Väliverho.


TOINEN KUVAELMA.

Kolea syyspäivä. Tienhaara lähellä Tuukkalan taloa. Perällä puro. Sen
takana viidakko. Pestyjä puuastioita rivissä rahilla ja pari
pesemätöntä vieressä maassa. Vasemmalla puolen Tuukkalan kylän
hätärumpu: nahkalla päällystetty tynnyri. Sen suojaksi on heitetty
sudennahka. Elkka tulee kiireesti oikealta.

ELKKA. Ei, tätä en siedä enää! Miniäni täytyy väistyä tieltäni. Tuukan
täytyy ajaa hänet mieroon -- tappaa -- myydä -- tai lähettää hänet
korvatonna ja nenätönnä takaisin Karjalaan. -- Niin, tavalla tai
toisella -- se ei liikuta minua -- kunhan vain pääsen erilleni hänestä.

Hän ärsyttää minua, tuo Karjalan kaunotar -- mokomakin! Niin -- ja Orvo
sitten! Miniäni lyyhistyy hänen turviinsa. He ovat yksissä vehkeissä,
selvähän se. He pettävät poikaani, sen sokeakin näkee. Tuukka yksin ei
älyä mitään, mutta minä kyllä avaan hänen silmänsä.

Entäpä jos Orvo --! Mitä hänestä! Orvoa en pelkää nyt enemmän kuin
silloinkaan, kun hän oli vielä kohdussani. (Huomaa astiat. Ottaa
pesemättömän astian). Tuo hourelias, kavala narttu! Täytyykö tässä itse
pestä astiatkin? Mitä teenkään mokomalla hohkanärhillä, joka vain
pettää poikaani? (Työntää kaikki pestyt astiat maahan). Tuukan ei
tarvitse vaalia tuollaista kainalokanaa vieressään. Kiskokoon
mieluummin vaikka orjaraiskan vuoteelleen!

Olen koettanut säikäyttää häntä silläkin, että karjalaiset tulevat
tänne kostoretkelle. Kukaan ei ota sitä uskoakseen, ja tuo letukka itse
on liian viekas tarttuakseen siihen koukkuun.

Pitäneeköhän Orvo yhteyttä Irjan kanssa? No, oli miten oli -- Orvon
täytyy muuttaa pois. Ja jos hän vie tuon västäräkin mennessään, niin
sitä parempi. Sopiihan koettaa sitäkin keinoa! (Poistuu kiireesti
vasemmalle).

ORVO (tulee perältä jousineen ja nuolineen, ammuttu metso olkapäällä.
Kävelee vakavana ja synkkänä edes takaisin. Laskee linnun maahan ja
istuutuu rahille).

Jospa vain tietäisin, kumpaako hän rakastaa, Tuukkaako vai minua?

Voiko hän rakastaa Tuukkaa, -- miestä, joka ei edes huomaa, kuinka
tyttöparka kuihtuu ja lakastuu. (Kiivaasti). Mutta Tuukka onkin sokea.
Eikö hän näe, kuinka äiti kiusaa ja rääkkää Irja raukkaa? Eikö se mies
ymmärrä mitään? Tai onko hän niin kietoutunut äidin verkkoihin, ettei
hän pääse niistä irti? Tai pelkääkö hän äitiä? Sitä en usko. Ei, Tuukka
ei käsitä kerrassaan mitään.

Mutta varo itseäsi, äiti, jos Tuukka kerran saa silmänsä auki ja
hyökkää päällesi, kun et arvaa olla varoillasi! Silloin olet hukassa!
Varo silloin henkeäsi! Ja sehän siitä lopuksi tulee, sillä sinä et ehdi
alati vaihtaa nahkaasi.

Kun kerran heität verkkosi myrskyn valtaan, niin paikkaa sitten
repaleita perästä päin.

Ja kuitenkin -- jompaakumpaa, joko Tuukkaa taikka minua tuo Karjalan
tyttö rakastaa. (Raivokkaasti). Jospa vain tietäisin hänen rakastavan
minua, niin silloin, väkevä veljeni, silloin olisi sinun rautakourasi
minulle liian heikko. Minä syöksyisin sisään, raastaisin Irjan
vuoteestasi ja veisin hänet ylös vuorelle. Sinne sitten rakentaisin
kotkanpesän -- semmoisen, johon sinä et ikinä uskaltaisi kiivetä.

Kysynkö Irjalta? En! Siten vain pahentaisin asian. Silloin hän ei enää
hakisi turvaa minulta. En, minä en tärvele hyvää väliämme.

He ajaisivat minut halusta pois -- äiti ja Tuukka. Sen kyllä älyän.
Mutta minä en väisty, en askeltakaan.

Sinä olet sokea. Tuukka! Kuitenkin sentään rakastan sinua. Ja sinä
rakastat Irjaa. Jospa sinä vain kuuntelisit ja uskoisit minua, mutta
sitä et tee! Äiti on sokaissut silmäsi ja riippuu sinussa kiinni kuin
Hiiden iiliäinen.

    (Tuukka ja Elkka tulevat).

TUUKKA (nyreästi). Hyvää iltaa! Olitko vahdissa yöllä?

ORVO. Olin.

TUUKKA. Orjiin ei ole luottamista. Ja saanhan tästä minäkin lähteä
vuorostani ensi yöksi. He saattavat hypätä niskaamme koska hyvänsä.

ORVO. Oho! Sitä en ikinä usko. Eilen illalla pistäysin Parkasniemen
puolessa. Siellä näkyivät Lauson rannassa veistelevän uutta sotipurtta.

TUUKKA. Vai niin! -- Oliko siellä paljonkin väkeä?

ORVO. Olihan siinä joukkoa kuin muurahaista.

TUUKKA. Pian ne sitten venheen veistävät.

ORVO. Kyllä kai! Mutta minä aion ottaa ensi yönä poika-parven mukaani
ja soutaa sinne kokkotulille.

TUUKKA (lyö häntä innoissaan olalle). Oiva tuuma! Tiedätkös, minä
lähden mukaan. Tulehan pirttiin, niin saamme neuvotella!

ELKKA (väijyskellen). Orvo, anna tänne lintu, niin nykin sen.

ORVO (nyreissään). Enkä, mieluummin annan sen Irjalle. (Menee.).

ELKKA. Huomasitkos, Tuukka? -- Orvo on nuori -- vaimoa vailla,
ja Irja taas --

TUUKKA (suuttuen). Älä puhu enempää kuin kielesi kestää.

ELKKA. Kyllähän minä naiset tunnen. Me emme voi ikinä vastustaa
kaunista miestä, ja Orvo on kaunis.

TUUKKA. Irja on minun.

ELKKA. Olkoon vaikka kymmenesti. Ei se naisen mieltä muuta.

TUUKKA (kiivaasti). Sinä valehtelet.

ELKKA. Ja miksi Irja olisikaan uskollinen? Ryöstithän sinä hänet
väkisin. Milloin orja on uskollinen?

TUUKKA (laskee kätensä Elkan olalle, pudistaa häntä). Uskallatko
väittää, että Irja on uskoton?

ELKKA (viekkaasti). Enhän sitä väitäkään. Ja jos hän pettäisikin sinua,
niin hän pettää vain oman veljesi kanssa. Mutta pahoin pelkään lopuksi
niin käyvän, jos ei jo ole käynytkin.

Parasta, että jo ajoissa karkoitat hänet sen silkoisen tietä ja otat
itsellesi toisen naisen. Silloin edes vanha äitisi saa elää loppuikänsä
rauhassa. Silloin ei minun tarvitse kärsiä rivon karjalais-nartun
haukkumisia.

TUUKKA. Hiljaa, äiti! Taikka --!

ELKKA. Ja mikä onkaan karjalainen kaunotar? -- Lähde sinä vain tuonne
suolaisten vetten rannoille ja tuo sieltä tyttö itsellesi! Siellä ovat
naiset tulisemmat ja liekkinä he polttavat poveasi. Tämä vain riistää
leipäpalan suustani ja kiusaa minua. Oi, salli vanhan äitisi kuolla
rauhassa!

TUUKKA (kääntyy pois hänestä). Tuo puhe ei miellytä minua. Se viiltää
korviani kuin käärmeen suhina ruohikossa. (Kääntyy Elkan puoleen). Varo
itseäsi, äiti! Jos valehtelet, niin tapan sinut.

ELKKA. Mutta Irjaa sinä suutelet, vaikka hän on liukas ja kavala
kuin -- --

TUUKKA (hurjasti). Kavala?

ELKKA. Niin, tarkoitan vain, että hänen suutelonsa näyttää niin
kavalalta.

TUUKKA. Silloin minä --. (Seisoo hetken aikaa ja katsoa tuijottaa
maahan). Silloin antaisin hänet Orvolle ja karkoittaisin heidät iäksi
talostani.

ELKKA (hellästi). Voi, voi mua kurjaa raukkaa, kun synnyinkin niin
häijysappiseksi! Mutta usko pois, Tuukka, minä rakastan Irjaa yhtä
hellästi kuin sinäkin! Ja juuri siksi surenkin hänen tähtensä. Mutta,
mutta --. (Osoittaa astioita). Näetkös tuotakin siivoa! Ei niin astiata
puhtaana. Kaikki vain ruokotonta ja likaista. Mutta sitä sinä et
ymmärrä. Sen huomaa vain äidin silmä.

Sinun täytyy torua häntä usein ja ankarasti. Minulle hän vain on kopea
ja ynseä; vaikka hän sinun seurassasi liikkuu liukkaana ja kavalana
kuin ketun pentu. Ja Orvon parissa hän vasta sulava onkin. Niin, anna
sinä vain hänet Orvolle ja rakenna heille pirtti vuoren taakse. Sillä,
usko minua, minä olen nähnyt jo niin paljon.

TUUKKA. Joko jälleen suhiset? (Ankarasti). Mitä olet nähnyt? Kerro!

ELKKA. Sitä eivät korvasi kestä.

TUUKKA (kiivaasti). Sano heti!

ELKKA (karttaen). No, esimerkiksi nuo astiat tuossa.

TUUKKA. Älä siinä kiertele! Sinä tarkoitit Orvoa ja Irjaa.

ELKKA. Sitä en sanonut.

TUUKKA. Sanoit kyllä.

ELKKA. No niin, tulin vain ajatelleeksi, mistä syystä Orvo tallensi
hänen hameensa.

TUUKKA. Jollen itse olisi suonut, niin hän ei olisi sitä tallettanut.
Nyt tahdon hameen takaisin ja ripustan sen seinälle naisryöstöni
muistoksi ja karjalaisten häpeäksi. -- Entä mitä muuta tiedät?

ELKKA. Minun täytyy jo lähteä.

TUUKKA. Et askeltakaan. Sano, mitä tiedät!

ELKKA. No, entäs lintu sitten! Mielinpä juuri katsastaa, istuvatko he
yhdessä sitä kynimässä. (Menee).

TUUKKA (yksin). Minä en saa selvää äidistä! Entisellään hän vain ei
ole. Ja Irja sitten? Sureeko hänkin jotain? Entäs Orvo? Tyly ja nyreä.
Mikä häneen on mennyt? Lempoko heitä riivaa? Olisiko Orvo sittenkin
oikeassa? Kiusaisiko äiti todellakin Irjaa? Mutta miks'en minä olisi
huomannut sitä? Irja on kai kovin kiivas? Mutta minä tahdon, että äitiä
kunnioitetaan, ja -- Irja on kovin kiivas.

IRJA (tulee. Seisahtuu hetkeksi huomatessaan, että astiat ovat maassa.
Rupeaa niitä pesemään toistamiseen. Katsoo vähän ajan kuluttua
Tuukkaa). Sinä puhelit äidin kanssa?

TUUKKA. Niin tein.

IRJA (vähän pistelevästi). Kaiketikin minusta?

TUUKKA. Niin -- sinusta.

IRJA (äänettömyyden jälkeen). Teillä on ollut paljo puhuttavaa minusta
viime aikoina -- sinulla ja äidillä.

TUUKKA. Onpa kyllä.

IRJA. Ja valittamista on kai molemmilla?

TUUKKA. Äiti rakastaa sinua samoin kuin minäkin.

IRJA. Vai niin -- samoin kuin sinäkin?

TUUKKA. Niin hän sanoi.

IRJA. Sanoiko todellakin? -- Oletko koskaan kuullut äitisi
valehtelevan?

TUUKKA. En.

IRJA. Vai et! No, kai se sitten totena pysyy.

TUUKKA. Miksi sinä olet noin --?

IRJA (lyhistyy maahan ja tyrskähtää itkuun). Minä olen niin väsynyt ja
riutunut.

TUUKKA (hellästi). Onko äiti sinulle ilkeä?

IRJA (kiivaasti). Sinä et kuitenkaan usko minua. Katso itse!

TUUKKA. Minä en käsitä teitä naisia. Aina te vain itkette. Ettekö voi
elää sovussa?

IRJA. Onko se minun syyni? Kysy Orvolta!

TUUKKA (kiivaasti). Orvolta! Näkeekö hän muka paremmin kuin minä?

IRJA. Niinpä luulisin.

TUUKKA (katkerasti). Hän tietysti pitää sinusta hellempää huolta kuin
minä.

IRJA (katsoo häneen). Mitä ihmettä sinä tarkoitat?

TUUKKA. En mitään. Aion vain ruveta tästä puolin yhtä huolelliseksi
kuin Orvokin. Minä en kärsi enää näitä rettelöitä! Tarkoitan -- sinun
täytyy koettaa totella äitiä!

IRJA (pahastuen). Miks'et manaa Orvoakin nöyryyteen?

TUUKKA (kiivaasti). Orvo -- ja aina vain Orvo!

IRJA (hypähtää ylös ja nauraa). Ei mutta -- ethän vain ole lemmenkade?

TUUKKA (hämillään). Tule ja suutele minua!

IRJA (kietoo kätensä hänen kaulaansa). Oi, Tuukka! Älä laske ketään
väliimme!

TUUKKA. Ja kenenkä laskisinkaan, kultakäköseni! Minä en ole täydessä
tajussani tänään. Mutta suothan sen anteeksi. Hiivi, hiivi likemmäksi,
kyyhkyseni, ja kuhertele jälleen povellani. Äiti keittää sappeaan ja
suhisee kuin käärme.

IRJA. Usko minua, Tuukka -- kyllä hän pistääkin osaa.

TUUKKA. Onko hän pistänyt sinua?

IRJA (kiivaasti). Jollet minua usko, niin älä sitten hyväilekään.
Hylkää minut tahi polta otsaani orjan merkki!

TUUKKA (kummastellen). Joko jälleen kiivastut?

IRJA. Karkoita minut pois luotasi! (Syleilee häntä jälleen). Mutta
silloin minä syöksyisin järven pohjaan.

TUUKKA. Kai Orvo sinut maalle vetää.

IRJA (työntää Tuukan luotaan. Uhkamielisesti). Haa, anoppi, anoppi!
Niin, Tuukka, minä vihaan äitiäsi! Nyt en voi enää jutella kanssasi.
Miksi puhutkin alati tuosta --?

TUUKKA (syleilee ja suutelee häntä). Niin, Irja, pahasti se oli. Nyt
alan jo itsekin ymmärtää, että Hiisi on noitunut äidin kielen.

IRJA (yksin). Vai niin, anoppi! Sinä koetat vainota minua. Hyvä! Sinun
vuoksesi olen jo itkenyt ihanan kesäni hukkaan. Mutta nyt: kyyneleet
pois ja viha vihaa vastaan! Minä taistelen sinun kanssasi! Tappelen
kuin naarassusi rakkaimmastani ilman alla. Ja varo itseäsi,
ilveshurtta! Jos vielä koetat riistää miestäni minulta, niin saatpa
nähdä, että Karjalassa on vielä julmempia kissoja kuin sinä itse,
Hämeen emä-ilves. Orvo -- niin -- nyt kerron hänelle kaikki. (Pesee
kiihtyneenä astioita.).

ELKKA (tulee Irjan huomaamatta). He suutelivat toisiaan. Ja Tuukka meni
ohitseni eikä ollut minua näkevinäänkään. Hän on vihoissaan. Miniäni on
viekas, mutta minä vielä viekkaampi. (Huomaa Irjan, menee hänen
luokseen, sanoo ystävällisesti). Annapas minun auttaa -- pestäänhän
yhdessä!

IRJA (osoittaen astioita). Kaunista auttamista!

ELKKA. Voi, voi! Tuuppasinko ne vahingossa maahan? Sitä en tullut
huomanneeksi. Älä nyt ole nureillasi, lapsi kulta. Me vanhat muutumme
äreiksi ja kärtyisiksi. Tosin pieksän suutani ja räkätän kuin harakka,
mutta enhän minä sen vuoksi pahaa tarkoita.

IRJA (kylmästi). Sinä et ole vielä koskaan puhutellut minua näin.

ELKKA (pesten). En ole.

IRJA (pesee). Ja mikä nyt on mielesi muuttanut?

ELKKA. Tietysti Tuukka.

IRJA. Vai niin.

   (Äänettömyys).

ELKKA. Minä puhuttelin juuri häntä.

IRJA. Niin minäkin.

ELKKA. Johan tuon Tuukka sanoi.

    (Äänettömyys).

IRJA. Minä kerroin Tuukalle, että sinä -- --

ELKKA. Tiedän, tiedän. Tuukka sanoi minulle jo kaikki.

IRJA. Vai niin.

ELKKA. Tuukan mieli on muuttuvainen. Häneen ei ole luottamista.

IRJA (jyrkästi). Sitäpä en ennen tiennyt.

ELKKA. Mutta Orvo on luotettava ja vakaa.

IRJA (itsekseen). Vai niin. (Ääneen). Niin, Orvo on hyvä poika.

ELKKA. Hyvähän Tuukkakin on, mutta --

IRJA (vilkkaasti). Hm! Mutta Orvo on niin reipas ja iloinen. Eikö
totta, anoppi?

ELKKA. Sinä kai pidät Orvosta.

IRJA (empien). No, aina vähin.

ELKKA. Hm -- eihän asia enää salaten parane. Näetkös, Tuukan rakkaus
rupeaa jo ruostumaan, ja hän arvelee, että sinä et sovi hänelle.

IRJA (iloisesti). Sanoiko Tuukka niin?

ELKKA. Hän arvelee, että sinä sopisit paremmin Orvolle.

IRJA (nauraa sydämellisesti). Voi sitä Tuukkaa! -- kaikkia se puhuukin.

    (Äänettömyys).

ELKKA. Orvo on mieltynyt sinuun.

IRJA (katsoo maahan). Onkohan vain?

ELKKA. Ja Tuukka ei voi ikinä rakastaa naista.

IRJA. Ehkäpä ei! Sinä kai hänet parhaiten tunnet.

ELKKA. No niin, ehkäpä ihanaa orjatarta, mutta sehän on vallan toista.
Tuukka rakastaa vain äitiään, Orvoa ja -- sitten --

IRJA. Ja sitten?

ELKKA. Hän katuu ottaneensa --

IRJA. Mitä? Sano suoraan vaan.

ELKKA. Sinä näytät olevan tyynellä mielellä. Niin, Tuukka katuu sitä,
että hän anasti sinut Orvolta.

IRJA (vilkkaasti). Ja nyt hän tahtoisi antaa minut hänelle.

ELKKA. Niin, Orvo saa oman pirttinsä vuorelle.

IRJA. Ja ottaa minut mukaansa?

ELKKA. Ottaa kyllä, kun hän vain tietäisi, rakastatko sinä häntä.

IRJA. Ja nyt Tuukka tahtoo, että minä sanoisin sen Orvolle.

ELKKA. Niin -- Orvo ujostelee. Me naiset saamme usein ottaa ensi
askeleen.

IRJA (avomielisestä). Ja kaiken tämän on Tuukka sanonut sinulle?

ELKKA. Niin.

IRJA (kiihkeästi). Kaiken tämän?

ELKKA (empien). Niin -- kaikki tyyni.

IRJA. Miksi hän ei sanonut sitä minulle itselleni?

ELKKA. Tuukka -- pelkää -- ja siksi hän valehtelee sinulle.

IRJA (hypähtää). Ha, ha, ha! Sinä kavala ilves! Sinä vaanit ja väijyt,
hyökätäksesi niskaani puremaan minua. Mutta minäpä houkuttelinkin sinut
satimeen. Sinä ilkeä Louhi! Luulit kai, että minä tyhjentäisin sydämeni
sinulle. (Ylenkatseellisesti). Mene, anoppi, miniäsi on sinua
viekkaampi. Kehrää paremmin! Puno ansasi hienommasta langasta, sillä
nyt sodin sinua vastaan elämän ja kuoleman kaupalla.

ORVO (tulee jousineen ja nuolineen). No, mitä nyt taas?

IRJA. Äitisi täällä kärkkyy päälleni.

ORVO. Mitäpä uutta siinä on?

IRJA. Kyllä sentään. Sillä nyt saat kerrankin kuulla --

ELKKA. Niin, jutelkaa te vain. Minua ei kuitenkaan kukaan usko. (Aikoo
lähteä).

ORVO. Ei, äiti! Sinä jäät tänne.

IRJA. Laske hänet, Orvo! Hän menee vain Tuukan luo.

ORVO. En. Minä tahdon tietää jupakan syyn. Jos tätä yhä kestää, niin
jonkun tästä todellakin täytyy väistyä.

ELKKA. Niin, muuta pois! Se on Tuukan hartain toivo.

ORVO. En ainakaan niin kauan kuin sinä olet talossa miniäsi kiusana.

IRJA (pilkallisesti). Minunhan onkin määrä seurata sinua.

ELKKA. Niin, Orvo, lähde sinä vaan ja ota Irja mukaasi! Se on paras
kaikille.

ORVO. Joko sinä nyt himoitset omaa vertasi?

ELKKA. Ei Tuukka sinua tapa.

ORVO. Mutta kenties hän tappaa sinut?

ELKKA. Tuukka?

ORVO. Taikka minä?

ELKKA. Juovathan valkoisetkin kärpät verta -- ja tulevat siitä yhä
valkeammiksi.

ORVO. Ja korpit myös -- ja muuttuvat vielä mustemmiksi.

IRJA. Lakkaa jo!

ELKKA (päivitellen). Voi, lapset, -- miksi te yhtenään kiusaatte minua?
Minä olen vanha ja nuoret vetävät aina yhtä köyttä. Selvähän se. Minä
olen ärtyinen ja etsin riitaa. Oikein Orvo, että pidät Irjan puolta --
kun ei Tuukka kuitenkaan välitä hänestä. Että minäkin, vanha ihminen,
vielä viitsin tulistua! Pitäisihän minun jo olla ymmärtäväisempi. Älkää
nyt olko pahoillanne, lapsikullat! Ja kävi, miten kävi, mutta sen vain
sanon, että paremmin te olisitte sopineet toisillenne kuin Tuukka
ja --.

Voi sua, orpo-raukka! Niin, niin -- minua sinun ei tarvitse peljätä.
Olettehan te kaikki kolme minun rakkaita lempilapsiani! (Menee.
Äänettömyys).

IRJA. Ole varoillasi, Orvo!

ORVO (hammasta purren). Villikissa kyyristyy väijyksiin --!

IRJA. Lähde pois Tuukkalasta!

ORVO (kuin ennen) -- Ja liehuttaa häntäänsä!

IRJA. Äläkä koskaan palaja!

ORVO. Nyt se asettaa takajalkansa hyökkäykseen.

IRJA. Oi, Orvo, -- mitä jos hyökkäys onnistuu?

ORVO. Ha, ha, ha! Nyt se syöksähti saalistaan kohti ja keikahti
kuoppaan. -- Kutsulintu laulaa kuten ennenkin häkissään, ja metsästäjä
vie sen kotiinsa. (Seisoo hetken aikaa Irjaa katsellen. Kiivaasti).
Mutta ken on metsästäjä? (Poistuu kiireesti, unohtaen jousensa).

IRJA (yksin). Ketä hän tarkoitti? Mitä jos anoppi sittenkin puhuisi
totta --? Olenko minä kutsulintu? Tuukka -- Orvo! -- Oi miksi en saa
nauttia elämätä juuri silloin, kun se tuntuu niin ihanalta, kun kaikki
on niin uutta ja suloista. Orvo ei saa lähteä. Ei! Minun tästä on
väistyminen. -- Mutta minne? Kotiinko?

Nyt kaksi heimoa vihaa ja vainoo toisiaan. Täytyykö heidän tappaa
toisensa minun tähteni?

Oi, minun täytyisi lähteä manan maille! Mutta sitä en voi. En vielä.
Elämä tuntuu niin ihanalta. Mieluummin lähden kotiin. Vaan missä on
kurjan koti?

ENNU (hiljaa pensaikosta). Irja!

IRJA (säikähtyen). Ken siellä?

ENNU (tulee esille varovasti). Irja, oletko yksin?

IRJA (juoksee hänen syliinsä). Oi, Ennu, Ennu!

ENNU. Joudu, pakene kanssani!

(Elkka ja Orvo tulevat yhtaikaa eri puolilta. Elkka peräytyy heti
nähdessään Irjan olevan Ennun sylissä. Orvo tulee noutamaan joustaan,
vaan jää seisomaan paikalleen huomatessaan Irjan ja Ennun. Elkka ei
huomaa Orvoa).

IRJA. Mihin?

ENNU. Meille -- Lyylikin luo.

IRJA. Teillekö?

ENNU. Tule -- venheeni on tuolla pehkojen suojassa!

IRJA. Niin, teidän, ja Vainan luo, mutta en isän.

ENNU. Isä on jo --

IRJA (säpsähtää). Eihän isä vain ole täällä?

ENNU. Ei. Isä on kuollut.

IRJA. Kuollut!

ENNU. Kyllähän sitten kerron. Joudu nyt vain!

IRJA (liikkumatta). Vai kuollut!

ENNU. Meitä varrotaan venheeseen.

IRJA (nopeasti, vetäytyy oikealle). Onko -- onko teitä montakin?

ENNU. Eikä. Ainoastaan kolme.

IRJA. Kolmeko vain?

ENNU (tulee alemmaksi). Onko täällä ketään lähistöllä?

IRJA. Väki on pirtissä.

ENNU (tulee vielä lähemmäksi, hyvin tarkasti katsellen). Niin, isä on
kuollut ja Vaina on hulluna. Ja nyt hän viruu puolialastomana
karjapihassa ja pitelee yhtenään tuota sormusta, jonka isä sai hänen
poikansa hinnaksi. Luuletko tänne tulevan ihmisiä?

IRJA. Älä mene sinne!

ENNU. Milloin hän kaivaa sen lantakasaan, milloin taas penkoo sieltä
ylös.

IRJA (levottomasti). Mitä katselet?

ENNU. En mitään. -- Hän luulee sormuksen kasvavan ja muuttuvan
pojakseen.

IRJA (yhä levottomammin). Miksi menet sinne?

ENNU (vetäytyy takaisin). Hyvähän on tuntea paikkoja jo vähän
edeltäkäsin.

IRJA. Aiotteko tulla tänne?

ENNU. Kenties. Tule nyt!

IRJA (jännittyneenä). Joko piankin?

ENNU. Saathan nähdä. Tule nyt vain!

IRJA (hyvin levottomana). En! Mene, mene!

ENNU (kummastellen). Mikä sinun on?

IRJA. Mene pian! Minä en tule!

ENNU (aikoo viedä hänet muassaan). Sinun täytyy!

IRJA (riistäytyy irti). Minä huudan apua!

ENNU. Irja -- oletko järjiltäsi?

IRJA. Älä koske minuun! Minä olen uhrannut Lemmelle!

ENNU. Haa!

IRJA. Mene ja jätä minut rauhaan! He voisivat tulla.

ENNU. Minäpä huudan väkeni avuksi.

IRJA. Minun väkeni on likempänä.

ENNU. Sinun väkesi!

IRJA (juoksee rummun luo ja tempaisee pois sudennahkan rummulta).
Paetkaa täältä taikka nostatan koko kylän sotajalalle!

ENNU. Haa! -- Sinä olet hämäläinen! -- Jospa vain olisin sen tiennyt!
(Poistuu kiireesti).

IRJA (laskee kätensä rummulle). Oi, Ennu! (Miettii vähän aikaa,
rummuttaako vai eikö.).

ORVO (itsekseen). Hän ei seurannut! (Ääneensä). Irja, älä rummuta!

IRJA. Orvo!

ORVO (tyynesti). Anna olla. Älä huoli suotta rummuttaa. Minä kyllä
tiesin venheen olevan kulkusalla. Mutta heistä ei ole vaaraa.

IRJA. Sinä et ampunut?

ORVO. Sinun veljeäsi! Ja mitä varten?

IRJA (rukoillen). Oi, älä virka mitään! Anna hänen paeta!

ORVO. En minä hänen surmaansa tahdo. Ja hän tekikin asemassaan aivan
oikein. Miksi et seurannut veljeäsi?

IRJA. En, en! Tiedä, he tulevat tänne -- Usu ja --

ORVO. Ei Usu uskalla tulla tänne.

IRJA. Sanotaan kuitenkin Tuukalle.

ORVO. Ensi yönä lähden Tuukan kanssa liikkeelle ja poltan heidän
venheensä. Ja sittenhän jo jäätyvät järvetkin.

IRJA. Kyllä he kuitenkin hiipivät päällemme.

ORVO. Meillä on vartija koskella.

IRJA. He tulevat metsän lävitse!

ORVO. Vahteja on kaikkialla.

IRJA. He tulevat yön aikaan ja polttavat.

ORVO. Älä pelkää. Eivät he uskalla. Miksi et lähtenyt?

IRJA (käsiään väännellen). Kyllä he kuitenkin tulevat.

ORVO. No, antaa heidän tulla. Me olemme valmiit.

IRJA. Oi, tappelu siitä vaan syntyy.

ORVO (hymyillen). Niin, verinen tappelu sinun tähtesi.

IRJA (nojaa puuta vasten ja painaa päänsä alas). Minun tähteni! --

ORVO (hellästi). Miksi et lähtenyt Ennun kanssa?

IRJA. Enhän voinut. Olenhan minä nyt teidän!

ORVO (laskee kätensä hänen olalleen. Tulisesti). Meidän! Kenenkä?

IRJA (katsoo häneen). Pitääkö minun lähteä?

ORVO (yltyvällä intohimolla). Sinä et saa lähteä.

IRJA. Oi, jospa vain tietäisin sen varmaan.

ORVO. Minä kyllä noutaisin sinut takaisin.

IRJA. Sinä! Ei, ei! Sitten vasta verta vuotaisi! Mieluummin syöksyn
järveen.

ORVO (syleilee häntä). Minä rakennan sinulle oman kodin vuoren taakse.

IRJA. Ei, Orvo. (Riistäytyy irti). Äitisi sanat --!

ORVO. Mitä äidistä. Hän valehtelee.

IRJA (itkee katkerasti). Ei, ei, hän ei valehtele.

ORVO. Pelkäätkö äitiä? Minä kyllä suojelen sinua.

IRJA. En, en! Minä en pelkää äitiäsi. Nyt pelkään sinua.

ORVO. Irja, -- kumpaako sinä rakastat, Tuukkaako vai minua?

IRJA. Orvo, miksi sinä kiusaat ja viettelet minua? (Elkka ja Tuukka
tulevat nopeasti samassa kuin Irja riistäytyy irti Orvon sylistä. Elkka
osoittaa Irjaa Tuukalle).

ELKKA. Katsos! Valehtelenko minä? Hän on vieläkin Orvon sylissä. Varro
vähän aikaa, niin saat kyllä nähdä.

TUUKKA (työntää äitinsä syrjään ja astuu esiin). Irja! Orvo!

ELKKA. Älä koske Orvoon! Tuo luuska on hänet vietellyt.

TUUKKA. Orvo!

ELKKA (huutaa). Pakene, Orvo!

TUUKKA. Pysy paikallasi! Minä tapan sinut!

ORVO. Minä olen puolustanut Irjaa siitä saakka kuin hän tuli taloosi,
ja puolustan häntä vieläkin.

    (Veljekset tappelevat. Tuukka haavoittaa Orvoa kirveellään,
    mutta joutuu heti tunnonvaivoihin. Tappelu taukoo).

IRJA. Tuukka! Nyt olet Hiiden hallussa!

TUUKKA. Äiti, äiti! Oletko valehdellut? (Heittää kirveen kädestään).

ORVO (istuu kivelle, koettaen sulkea haavaansa. Hammasta purren). Irja,
sano vain, että sinä rakastat minua -- ja minä nousen ylös ja tapan
veljeni. (Orvo hyökkää Tuukan päälle).

IRJA (asettuu väliin). Kirves pois! Meidät on Lempi liittänyt toisiimme
niin lujasti, ettei kukaan voi meitä eroittaa. Kuuletko, ei kukaan!
Tuukka, armahda veljeäsi! Suo hänelle anteeksi!

ORVO. Sinuako siis tuo Karjalan tyttö rakastaa?

ELKKA. Olisinko minä erehtynyt?

VAINA (mielipuolen ja hurjan näköisenä nousee vuorelle ja viittaa
sauvallansa itää kohti).

IRJA. Vaina! (Juoksee rummuttamaan). Vihollinen tulee. Sotaan,
hämäläiset! Tuukka, puolusta vaimoasi! Orvo, puolusta kotiamme! Sotaan,
hämäläiset! He eivät ole minun kansaani.

ORVO. Sotaan, hämäläiset! Kultarengas jokaisesta Karjalan tytöstä,
jonka käsiinne saatte. (Rientää pois).

TUUKKA. Irja, aja karja vuorille. (Elkalle). Kun palajan takaisin, niin
vaadin sinun suonistasi veljeni veren. (Menee).

    (Hämäläisiä juoksee näyttämön ylitse. Sotamelske lähenee).

ELKKA. Minä tahdon katsella tappelua -- nähdä, kuinka uljaat poikani
raatelevat heimoni vihollisia! (Menee vuorelle. Joukko naisia tulee).

(Hurjasti). Kas, kas! Tuolla he kiemuroivat kuin kaksi suhisevaa
käärmettä. Toinen sininen, toinen valkoinen. Ja minun väkevät poikani
loistavat siellä kuin pari säihkyvää silmää tuon valkean hirviön
päässä.

Juo nyt verta, sinä valkoinen käärme! Revi heidät palasiksi! Heittele
renkaita vihollistesi ympärille! Rusenna heidät niin, että louhelaisten
veri paisuu kevättulvana seutujemme ylitse ja iäksi lannoittaa Hämeen
maan.

Kirotut olkoot Louhelan miehet! Uljuutta, valkoinen käärme! Karkoita
heidät rantaan! Syökse heidät alas kallioilta! Hukuta heitä kuin
hiiret! Aallot kyllä kuljettavat haaskat Louhijärven rantamille!
Kirotut olkoot Louhelan naiset! Hämeen miehet polttavat kaskekseen
pyhät lehtonne, ja teidän täytyy muokata maata ja korjata viljaa
sortajainne aittoihin. Poikamme ottavat orjikseen teidän tyttärenne, ja
Hämeen nuoriso tanssii heimonne haudoilla.

Kirottu olkoon koko Hiiden heimo! Tuoni avaa veräjänsä. Sen musta joki
kohisee ja pauhaa! Manalan koirat ulvovat! Niin! -- Kirottu ollos,
Karjalan kansa!

    (Sotamelske lähenee ja yltyy yhä hurjemmaksi).

IRJA (hajalla hiuksin, juoksee epätoivoissaan edestakaisin. Vaipuu
vihdoin maahan, käsiään väännellen). Oi, kaikki tää veri vuotaa minun
tähteni! -- Haa, Usu!

USU (tulee kallioiden välitse. Näkee Irjan. Syöksyy heti hänen
päällensä ja sitoo hänen kätensä ja jalkansa). Kas, siinähän se! -- Nyt
on kosto minun!

    (Aikoo viedä hänet pois. Samassa tulee Tuukka).

TUUKKA. Usu!

    (Tulinen tappelu Irjasta).

VAINA (vuorella). Katsokaa, kuinka Lapin Jumalat kostavat! Ha, ha, ha!

    Väliverho.


KUUDES KUVAELMA

    Metsä. Yö.

VAINA. Naiset itkevät. Sudet ovat nähneet verta ja repivät nyt
toisiaan. Ha, ha, ha! Mitäpä se minua liikuttaa. He eivät ole minun
heimoani.

USU (tulee kantaen Irjaa, joka on sidottu käsistä ja jaloista.
Karjalaiset kuljettavat naisia ja lapsia näyttämön ylitse. Huutoa,
itkua ja melua).

Mitä lemmon leikkiä? Miksi laahaatte tänne akkoja ja sikiöitä?
Tappakaa, mitä ei kannata kotiin kuljettaa! Taikka laskekaa heidät
lietsuun! Kyllähän susiparvi haaskasta puhdasta tekee. (Heittää Irjan
maahan, istuu kivelle ja pyyhkii otsaansa). Utto! Nuo tytöt ovat minun
orjiani! Sido heidät kiinni johonkin mäntyyn. Mutta muista, että minä
kaivan maksasi maalle, jos he saavat jyrsiä paulansa poikki.

Irja, missä on olutta?

IRJA (vaikenee).

USU. No! Etkö saa suutasi auki? Pitääkö minun vääntää sinulta
leukapielet longalleen? (Parvi karjalaisia tuo meluten oluttynnyrin
näyttämölle). Ahaa! Oikein, veikot! Antakaa tänne sangollinen ensi
janooni.

    (Eräs karjalainen laskee ja tuo hänelle olutta. Usu juo
    yhtä päätä ja muuttuu sitä lempeämmäksi, mitä enemmän päihtyy).

Kuulepas, Irja! Taltu nyt elämään mielin kielin, sillä sinä olet minun
vallassani! Hoi, miehet! Sytyttäkää kylä tuleen, niin saamme paistaa
Tuukkalan härkiä hääateriaksi. Talon saatte säästää morsiusvuoteekseni.
Ulvokaa, tytöt! Sillä nyt on Lauson Usu sotaretkellä Pähkän kirotulla
perukalla ja kostaa karvaasti jokaiselle, jossa vain henki on. Ulvokaa
ja uliskaa, Hämeen naiset! Huomenna ovat kurkkunne käheät kuin
ruokaansa rääkkyvien varisten.

Lisää olutta! Lauso pitää nyt kestiä Pähkälässä.

    (Eräs karjalainen laahaa näyttämölle nuoren tytön).

Kas Mettu! Mistä olet sen kaunoisen kalan kaapannut? Annas kun katson!
-- Tyttö on liian kaunis sinulle. Hän on minun!

METTU (suuttuen). Eipä kun minun!

USU (hypähtää seisaalleen). Minun, sanon minä!

METTU (raivostuen). Ja minä sanon, että hän on minun!

USU (paiskaa kirveen Metun päätä kohti, mutta heittää harhaan). Ja
kenen hän nyt on?

METTU (raivoissaan). Varo itseäsi, Usu!

USU (istuu jälleen, nauraa hohottaen). Mitä suotta riidellään! Ha, ha,
ha! Pidä hänet sitten, koska en osannutkaan kalloosi. (Ojentaa hänelle
olutsangon). Oivaa olutta! Juo, Mettu, äläkä siinä mörköile! Tänä
iltana iloitaan ja juodaan hämäläisten hautajaisia. (Nostaa Irjan
polvelleen ja hyväilee häntä). Istu vain koreasti, sanon minä! Sillä
nyt olet minun vallassani. Niin, pikku pulmuseni, sinuun on aina
mieleni palanut ja nyt tahdon rakastella sinua Tuonen tuville saakka.
Kymmenen poikaa täytyy sinun synnyttää. Älä siinä suotta tempoile!
Kyllä paulat kestävät, eivät ne kortena katkeile. Niin, niin. Minä
tunnen tapasi, enkä laskekaan sinua vapaalle jalalle. Mutta huomenna,
sen lupaan ja vannon, olet sinä masea kuin uitettu kissanpoika. Mitä
teet tuolla puukolla? Anna se pois -- muuten voisit sillä vielä tuhoja
tehdä. (Ottaa puukon hänen vyöltään ja heittää sen kiviröykkiöön. Vaina
on istunut siellä kenenkään huomaamatta. Havaitsee puukon, ottaa sen
käteensä ja näyttää terävin katsein tarkastelevan Usua). Hoi, miehet!
Sytyttäkää nuotio ja tuokaa tänne olutta ja olkia! Kohta on ilo
ylimmillään, ja silloin Usu viettää häitänsä Irjan kanssa. (Aikoo
hyväillä häntä, mutta Irja puree Usua sormeen. Usu työntää hänet pois
luotaan). Kirottu ilveskissa! Sinulla on terävät hampaat. (Pudistelee
kättään). Kas tuossa! (Ojentaa hänelle sangon). Juo, tyttö! Sinä
miellytät minua! Kuulkaa, miehet! Metsäsiat eivät ole saaneet Karjalan
ketunpentua lannistetuksi. Ja sekös vasta Usua miellyttää! Niin, lempo
soi! (Juo). Juo, Irja!

VAINA (on noussut kuullessaan mainittavan Irjan nimen). Irja -- Irja!

USU. Hiisikö sinutkin on tänne laahannut?

VAINA (pitelee päätään). Irja -- Irja -- Kuka onkaan Irja?

USU (nauraa ja menee miesten joukkoon).

IRJA (kääntyy Vainan puoleen).

VAINA. Niin, Irja! Irjahan oli suden tytär. (Tulee Irjan luo ja pyyhkii
pois hiukset hänen otsaltaan). Tyttö, oletko nähnyt Irjaa?

IRJA (hiljaa). Vaina, tapa minut!

VAINA (työntää Irjan pois luotaan). Ei! Sinä olet vierasta heimoa!
(Lempeästi). Voi, kuinka sinä olet kalvas, niin kalvas!

IRJA. Vaina!

VAINA (kuuntelee). Vaina!

IRJA. Vaina -- älä mene!

VAINA. Minä olen kai nähnyt unta sinusta! Sinä näytät niin lempeältä.
(Synkästi). Kuule -- (Osoittaa Usua) -- tahtooko tuo tehdä sinulle
pahaa?

IRJA. Oi, tahtoo. -- Vaina, pelasta minut! (Usu kääntyy toisaalle.
Vaina leikkaa poikki Irjan paulat ja antaa Irjalle puukon).

USU. Hei, miehet! Nyt on ilo ylimmillään. Joudu nyt, Irja, häiden
viettoon sulhosi kanssa. (Hoipertelee Irjan luo).

IRJA (hypähtää Usun luo ja iskee puukkonsa hänen rintaansa, häviten
heti yön pimeyteen).

    Väliverho.


SEITSEMÄS KUVAELMA.

Tuukkalassa. Talo on rauniona. Ruumiita kasoittain tanterella.
Kuolleiden joukossa Tuukka, Orvo, Ennu y.m. Yö.

    (Äänettömyys).

ELKKA (tulee, kulkee kuolleiden keskellä, kunnes löytää Orvon ja Tuukan
ruumiit. Istuu Tuukan jalkain juureen, huojuskellen edes takaisin ja
laulaen kuolinvirttä, Kirkas tulen kajastus valaisee silloin tällöin
näyttämöä). (Laulaa):

    Läntehen jo laski päivä,
    Pähkän päivä, Tuukan tähti,
    Pimeys Hämehen peitti,
    Iki-yö pimitti ilman.
    Hiiden heimo hirmulainen,
    Verikoira karjalainen
    Orjaksi Hämehen hääti,
    Miehet miekkahan upotti,
    Pilloi piiat, riistat ryösti,
    Pirtit poltteli poroksi.
    Oi Hämehen onnettuutta,
    Hävitystä Tonnin heimon!
    Voi, voi Tuukan turmiota,
    Kaunokaiseni katoa!
    Voi, voi vaivaista emoa,
    Heimon murhe hartioilla.
    Silmät itkuhun sulavi,
    Suru syömen halkaisevi.

IRJA (tulee, kulkee ruumiilta ruumiille. Seisahtuu hetkeksi Ennun,
sitten Orvon ruumiin luo, jää vihdoin, surusta vavisten, Tuukan
viereen, heittäytyen hänen ruumiinsa ylitse. Elkka kohottautuu
verkalleen, suoristautuu ja vetäytyy askeleen taapäin, katsellen Irjaa
säihkyvin silmin).

ELKKA. Myöhään tulit sinä, Tuukan vaimo!

IRJA (huomaa Elkan, huudahtaa). Sinäkö? -- He sitoivat minut
vangikseen. Nyt vasta pääsin irti --.

ELKKA. Lähde takaisin! Olethan vielä nuori. Häme on hävitetty!
Riemuitse! Sinä olet vapaa. Ryöstäjäsi on kostettu!

IRJA. Älä pilkkaa kurjaa!

ELKKA. Mene matkoihisi! Mitä teetkään täällä? -- Sinä olet Karjalan
heimoa, ja minä vihaan sinua!

IRJA. Anoppi!

ELKKA. Minä olen Hämeen naarassusi. Sinä riistit minulta penikkani ja
tapoit ne.

IRJA. Minäkö?

ELKKA. Niin, sinä!

IRJA (peittää käsin kasvonsa). Oi, minäkö?

ELKKA. Miksi et repinyt silmiä päästäsi, kun poikani näki sinut?

IRJA. Oi, mua kurjaa! Miksi äitini synnytti minut?

ELKKA. Miksi et purrut huuliasi rikki, kun poikani suuteli sinua!

IRJA (vääntelee käsiään).

    Parempi mun oisi ollut,
    Parempi poloisen raukan
    Syntymättä, kasvamatta
    Näille päiville pahoille,
    Ilmoille ilottomille.

Oi tapahtuuko tää kaikki minun tähteni?

ELKKA. Niin, juuri sinun! Miksi en minä kuristanut sinua silloin heti,
kun Tuukka toi sinut morsiamenaan meille? Ole kirottu sinä, kansani
turma!

IRJA (pitelee sydänalaansa). Oi, auta! Älä kiroa minua! Muuten kuolee
Tuukan lapsi sydämeni alla.

ELKKA (huudahtaa). Irja! Oletko raskaana Tuukalle?

IRJA. Oi olen.

ELKKA (juoksee hänen luokseen, tempaisee hänet raivokkaasti syliinsä).
Tule, lapseni, tule! Karjalaiset hakevat sinua. Paetkaamme vuorille!
Haa! Me kasvatamme sinun lapsestasi sukumme kostajan. Haa. Tuukalla on
poika! (Ottaa kovasti kiinni Irjan kädestä ja pudistaa sitä kajastusta
kohti). Niin, varo itseäsi, Louhen heimo! Tuukka elää vielä. Ja kerran
kostetaan Hämeen häväistys! Tule!

    (Korpit koikkuvat.)

IRJA. Ei, ei. Haudatkaamme ruumiit. Korpit jo kokoontuvat.

ELKKA. Rientäkäämme. Nyt ovat elossa olevat kalliimmat kuin kuolleet!

IRJA (heittäytyy Tuukan ruumiin yli). Oi, en voi --

ELKKA (kuiskuttaen). Tule pois! Piiloudu! Karjalaiset lähestyvät.
(Vetää Irjan mukanaan kallion rotkoon.).

ENSIMMÄINEN KARJALAINEN. Mitä tässä suotta laukkoo? Antaa tytön juosta
jolkutella. Ja johan nyt on jo pilkkoisen pimeäkin. Toista on istua
lekottaa nuotion ääressä ja juoda pähkäläisten oluvia.

TOINEN KARJALAINEN. Äläs nyt! Hanka on rikas. Se joka sieppaa Irjan
käsiinsä, saa periä ukon. Usu, näet, korahti jo äsken viimeisillään.

ENSIMMÄINEN KARJALAINEN. Silloin saat myös Pähkän penikan
vastuksiksesi, sillä kyllä kai tyttö jo raskaana on.

TOINEN KARJALAINEN. Entäs sitte! Pianhan pojan hengiltä nutistaa.

ENSIMMÄINEN KARJALAINEN. Niin, käyhän sekin laatuun. Mutta minä nyt
luistan kumminkin tieheni! (Häviää).

TOINEN KARJALAINEN. Minäpä etsin tytön käsiini. Usu on kuollut, ja
minusta voi tulla Hangan talon isäntä, jos Irjan löydän. (Pois).

IRJA (hiipii esiin). Elkka, paetkaamme täältä!

ELKKA. Minä kannan sinua, kultakyyhkyseni. Sinussa elää Hämeen heimon
kosto!

(Menevät nopeasti. Lunta sataa. Korppiparvi laskeutuu
taistelukentälle).

    Väliverho.

Loppu





*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TUUKKALAN TAPPELU: KAKSI-OSAINEN NÄYTELMÄ ***


    

Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.


START: FULL LICENSE

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:

    This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
    other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
    whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
    of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
    at www.gutenberg.org. If you
    are not located in the United States, you will have to check the laws
    of the country where you are located before using this eBook.
  
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:

    • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
        the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
        you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
        to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
        agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
        within 60 days following each date on which you prepare (or are
        legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
        payments should be clearly marked as such and sent to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
        Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
        Literary Archive Foundation.”
    
    • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
        you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
        does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
        License. You must require such a user to return or destroy all
        copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
        all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
        works.
    
    • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
        any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
        electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
        receipt of the work.
    
    • You comply with all other terms of this agreement for free
        distribution of Project Gutenberg™ works.
    

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.

Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.