The Project Gutenberg eBook of Kostajan kourissa: Salapoliisikertomus, by Sven Elvestad

I. Lääkärin kertomus
II. Salapoliisi alkaa toimia
III. Urkkijat
IV. Kuolleena löydetty
V. Vainaja
VI. "Kolmen huoneen salaisuus"
VII. Rouva Hjelm
VIII. Åkerholmin kuolema
IX. Rouva Hjelm kohottaa huntua
X. Punapartainen
XI. Hyvin tähdätty isku
XII. Yhdentoista luvun toinen osa

LÄÄKÄRIN KERTOMUS

Muuanna talvi iltana noin kolme vuotta sitten istui Asbjörn Krag kamiinan vieressä työhuoneessaan selaillen paksua asiapaperikääröä, jonka eräs salapoliisin apua tarvitseva oli hänelle hiljattain jättänyt. Voimakkaasti valaiseva lamppu seisoi työpöydällä, jolle oli asetettu erilaatuisia asiakirjoja, muutamia kellastuneita kirjeitä, tilejä ja erikoinen osasto sähkösanomia. Yht'äkkiä kuuli salapoliisi ovikellon soivan.

Salapoliisi huomasi heti tulijan avunhakijaksi. Hän nousi sukkelasti, kiersi lampun liekin alemmaksi ja sammutti sen. Sitten painoi hän sähkönappulaa, ja samassa leimahti viheriällä varjostettu voimakas sähkövalo oven kohdalla. Ovi avautui ja muuan herra astui sisään.

Tulija, keski-ikäinen, verevä ja lihavahko herrasmies kultasankaisine silmälasineen, pysähtyi epäröivänä ja voimakkaan valon häikäisemänä kynnykselle huomaamatta ollenkaan Asbjörn Kragia, joka oli jäänyt valokehän ulkopuolelle.

"Minulla on tapana tutkia vieraitani kohdatessani heidät ensi kerran", sanoi hän, "Viisi vuotta sitten jouduin itse erään valepartaisen miehen tarkastettavaksi ja sen jälkeen olen pitänyt huolen siitä, että valoa on riittävästi saatavilla. Mutta istuhan tarinoimaan. On sangen hauskaa tavata sinua. Viime tapaamistamme onkin jo vierähtänyt pitkä aika."

Herra työnnettiin nojatuoliin ja Asbjörn Krag asettui hänen viereensä. Salapoliisi otti asiapaperit, joita hän oli tutkinut, ja heitti ne välinpitämättömästi luotaan.

"Joutavaa roskaa", murahti hän, "nuo iankaikkiset huijaukset, joita minun täytyy selvitellä paremman työn puutteessa. Heitämme ne sikseen. — Haluatko havannasikarin, parasta lajia, joita tässä kaupungissa on saatavana?"

"Minäkö en tuntisi koulutoveriani, Karl Raschia?" Vastasi Krag. "Tosiaankin on kulunut aikoja siitä, kun viimeksi olimme yhdessä. Mutta kuten tiedät, ei minulla ole paljoakaan vapaata aikaa näitten poliisihommieni vuoksi. Ja sinusta on tullut lääkäri?"

Tohtori katsahti asiapaperiröykkiötä ja kysyi huvitettuna, mutta epävarmasti:

"Ainoastaan vähäpätöinen juttu, johon ei kannata kiinnittää huomiota.
Nykyään ei ole kiirettä."

"Niin", vastasi tohtori, "suoraan sanoen pyydän apua. Asia koskee erästä potilastani, vanhaa herraa, joka on yht'äkkiä saanut kiihkeän halun mennä naimisiin."

"Asia on vakava", jatkoi tohtori, "olen sitä miettiessäni viettänyt monta unetonta yötä saamatta siihen kuitenkaan minkäänlaista selvyyttä."

"Asiasi on ilahduttavassa määrässä mielenkiintoinen", sanoi hän, "mutta nyt täytyy sinun kertoa asia tarkasti alusta loppuun. En ensinkään pidä viittauksista."

"Sinun täytyy lähteä mukaani", sanoi hän. "Tunnin ja kahdenkymmenen minuutin perästä saapuu yöjuna etelästä. Meillä on siis vielä tarpeeksi aikaa keskustella."

Palvelija aikoi poistua, mutta Krag pysäytti hänet. Jokin ajatus pälkähti hänen päähänsä, ja hän kysyi tohtorilta:

"Kvambergin herraskartano on kai sinulle tunnettu? — Sinä nyökkäät. — Kukapa sitä ei tuntisi, suurinta ja mahtavinta koko maassa. Kolme kertaa on se viimeisten viidentoista vuoden kuluessa vaihtanut omistajaa. Noin viisi vuotta sitten muutti muuan ruotsalais-amerikkalainen herrasmies, nimeltään Åkerholm, paikkakunnalle. Kvambergin omistaja oli kuollut juuri samaan aikaan tapaturmaisesti, — hän oli pudonnut tornin akkunasta — ja hänen sukulaisensa myivät tilan Åkerholmille. Tämä teki pieniä muutoksia päärakennuksessa ja järjesti huoneet oman makunsa mukaan. Alussa otti hän seuraelämään vilkkaasti osaa, piti pitoja ja sai monta ystävää. Tämä omituinen vanha herra, jonka puhe on norjan, ruotsin ja englannin kielen sekoitusta ja joka monessa kohden muistuttaa vetelehtivää, eläkettä nauttivaa kenraalia, oli erittäin suosittu, ja hänen kotinsa oli tunnettu vieraanvaraisuudestaan. Mutta vähitellen kyllästyi hän seuraelämään ja vetäytyi syrjään. Kahden viime vuoden kuluessa ei talossa ole ollut kertaakaan pitoja. Kuitenkin on hänellä muutamia hyviä ystäviä, joitten kanssa hän tapaa iltasin pelata korttia tai istua kaupungin seurahuoneella juttuja kertoilemassa. Vanhus on aika mestari juttujen kertomisessa; hän on liikkunut kokonaisen miespolven ajan präärioilla, ollut kullankaivajana ja viettänyt seikkailurikasta, rauhatonta elämää.

"Ammattini vuoksi käyn usein hänen luonaan. Hän ei pelkää mitään. Lukemattomia kertoja on hän katsellut kuolemaa silmästä silmään. Samalla hän, kuten niin monet muutkin, sairastaa jonkun verran luulotautia, ja minut kutsutaan sen vuoksi sekä mahdollisina että mahdottomina aikoina. Kerran sattui, että minun täytyi jäädä yöksi taloon, ja silloin sijoitettiin minut huoneeseen, joka oli mahdollisimman etäällä vanhuksen makuuhuoneesta. Aluksi en kiinnittänyt siihen huomiotani, mutta saatuani palvelusväeltä kuulla, että vanhus nukkuu aina yksin ja että hän oli ankarasti kieltänyt palvelijoita tulemasta makuuhuoneensa viereisiin huoneisiin, herätti se minussa ihmettelyä. Ajattelin, että vanhuksella on kenties jokin harvinaisuus tai arvoesine säilytettävänä…"

"Päästäkseen vanhuksen makuuhuoneeseen on kulettava kahden huoneen läpi. Näissä kahdessa huoneessa ei ketään ole kielletty päivällä oleskelemasta, mutta senjälkeen kun kello on illalla lyönyt kaksitoista ja vanhus on mennyt levolle, ei kukaan saa mennä näihin huoneisiin. Hän lukitsee ne huolellisesti ja säilyttää avaimet itse."

"Toisessa. Ja estääkseen ketään pääsemästä ikkunan kautta sisään hän on varustanut sen piikkilankaverkolla, joka tekee mahdolliset yritykset mahdottomiksi."

"Onko olemassa mitään muuta sisäänkäytävää vanhuksen makuuhuoneisiin kuin kaksi mainitsemaasi huonetta?"

"Kenties piilottelee hän kalleuksia huoneissaan. Onko hän tavallista rikkaampi?"

"Sangen rikas. Rahansa hän tallettaa norjalaisissa ja ruotsalaisissa pankeissa."

"Aivan niin. Ensiksi siis muutama sana morsiamesta. Kvambergiin tultuasi saat nähdä hänet. Hän kuuluu keskisäätyyn, ei ole enää aivan nuori, mutta on silti verrattain kaunis leskirouva, joka kalliitten pukujen vuoksi tunnetaan nimellä 'Silkkihelmi.' Miesvainajansa, puu- ja tukkukauppias Hjelmin eläessä matkusti hän usein ulkomailla. Heidän elämänsä oli ylellistä ja loisteliasta. Hjelmin kuoleman jälkeen pidetyssä pesänselvityksessä tuli kuitenkin todetuksi, että leski olikin jäänyt puille paljaille. Hänen on sen jälkeen täytynyt pitää tarkkaa huolta toimeentulostaan, eikä sen vuoksi ole ollenkaan ihmeteltävää, että hän tahtoo sangen mielellään ohjata purtensa siihen varallisuuden rauhaisaan satamaan, jonka vanha Åkerholrn hänelle Kvambergissa tarjoo."

"Niin teemme. Åkerholm on tarpeeksi älykäs ymmärtääkseen, ettei aiottu avioliitto rouvien puolelta perustu yksinomaan tunteisiin. — Noin kolme viikkoa sitten mainitsi Åkerholm minulle, että naimiseenmeno tulee tapahtumaan kahden kuukauden kuluessa, siis viimeistään joulun aikana. Pari päivää tämän jälkeen sain minä kutsun saapua pikaisesti Kvambergiin. Vanhus oli äkkiä sairastunut ja tällä kerralla hän oli todenteolla kipeä."

"Vakuutan Sinulle, etten minä koko lääkärinäoloaikanani ole milloinkaan nähnyt niin lyhyessä ajassa tavattomasti muuttunutta sairasta. Terhakka, rohkeakatseinen ja voimakas Åkerholm oli nyt vapiseva vanhus raukka. Tapasin hänet loikomassa vastannottohuoneen sohvalla. Hänen tukkansa ja partansa olivat tulleet melkein lumivalkeiksi, silmät tuijottivat pelokkaina ja kasvot olivat aivankuin pelon laihduttamat. Tutkin hänet heti ja huomasin hänen hermostonsa olevan sangen kiihtyneessä tilassa. Tein sen johtopäätöksen, että jokin voimakas mielenliikutus oli ollut vähillä ottaa häneltä hengen.

"Annoin hänelle rauhoittavaa lääkettä ja noin tunnin kuluttua hän toipui. Tiedustelin häneltä silloin, mitä oli tapahtunut, mutta hän vastasi torjuen:

"Määräsin hänet menemään vuoteeseen, ja vanhus lähti hitaasti laahustaen ja valittaen makuuhuoneeseensa. Aioin seurata häntä, mutta hän kääntyi ensimäisen huoneen kynnyksellä ja, nähdessäni sangen vihaisen ilmeen hänen kasvoillaan, peräydyin kiireesti. Kului muutamia päiviä ja vanhus rauhoittui vähitellen. Jonkinlainen miettivä ilme jäi hänen kasvoilleen; samalla oli hän tullut hiljaiseksi ja araksi. Kävin useasti vanhuksen luona, ja hän toivoi minun jäävän pitemmäksi ajaksi taloon."

"Pyydän kysyä", keskeytti salapoliisi, "pysyykö hän edelleenkin naimisiinmenopäätöksessään?"

"Eräänä iltapäivänä — noin kahdeksan päivää sitten — tarinoin Åkerholmin kanssa ja silloin tapahtui jotain sangen omituista. Istuin nojatuolissa likööriä maistellen, ja vanhus käveli edestakaisin lattialla polttaen piippuaan. Äkkiä kiintyi hänen huomionsa johonkin, hän pysähtyi kuin naulattu ja tuijotti äänettömänä ja pelokkaana vastaanottohuoneen seinällä olevaan suurikokoiseen peiliin. Ennenkuin minä ehdin estää häntä otti hän raskaan hedelmämaljakon ja heitti sen niin voimakkaasti peiliin, että peili ja maljakko menivät tuhansiksi pirstaleiksi. Nousin hämmästyneenä huudahtaen: 'Herran nimessä! Mitä tämä merkitsee?' Hän rauhoitti minua ja asettaen vapisevat kätensä olkapäilleni sanoen: 'Ei mitään, ei mitään… Pyydän, jättäkää minut, haluaisin olla yksin.' Ja minä poistuin."

"Ei", vastasi tohtori, "en istunut sinne päin. Peili oli muuten vanhan ajan mallia ja melkoisen arvokas."

"Olen useastikin, mutta hän ei ole sanallakaan maininnut peilin särkemisestä. Eilen sain minä taas kutsun saapua kiireesti Kvambergiin, ja minä tapasin vanhuksen entistä heikontuneempana. Levottomana ja kuoleman kalpeana palasi hän kävelyltään kartanon puistosta. Hoidellessani häntä kuulin hänen useasti kuiskaavan:

"'Onko hän perkele vaiko ihminen?' Tänään kävin taas tapaamassa vanhusta; hän oli jonkun verran parempi. Kysyin, mitä hänelle on tapahtunet puistossa, mutta hän vastasi torjuen: 'Ei mitään, ei mitään…'

"Et", sanoi hän, "siinä sinä menettelit viisaasti, ja sen vuoksi kiitän sinua."

"Tai jonakin muuna, siitä päätämme myöhemmin. Mutta nyt täytyy meidän lähteä, sillä juna saapuu muutaman minuutin kuluttua."

"Oli sangen hyvä, että tulit ajoissa ilmoittamaan minulle asiasta.
Kuka lähetti pikaviestin sinulle?"

"Vai on vanhuksella kasvattipoika! Johtopäätökseni, ettei vanhus ole yksinäinen, oli siis oikea. — Lähtekäämme sitten. Matkalla voit jotain kertoa kasvattipojasta."

Herrat ajoivat Kristianian kadun kautta itäisen radan asemalle. Oli pyryinen talvi-ilta.

II.

SALAPOLIISI ALKAA TOIMIA.

Asbjörn Krag ja tohtori saivat erikoisen vaununosaston etelään menevässä pikajunassa. He tekivät olonsa mahdollisimman mukaviksi ja sytyttivät sikaarit. Ikkuna peitettiin ja kaksoisovi työnnettiin kiinni.

"Olen iloinen saatuani sinut mukaani", sanoi tohtori. "Sinulla on kaiketi tavattoman paljon työtä?"

"Riittävästi", vastasi Krag, "mutta kun minä saan ratkaistavakseni vaikean pulman, jätän kaiken muun. Ja tämä asia tuntuu olevan erikoisen mielenkiintoinen. No niin, se kasvattipoika…"

"Paljoa en hänestä tiedä. Ammatiltaan on hän laivanvarustaja, asuu kaupungin hienoimmassa osassa ja häntä pidetään etevänä liikemiehenä, mutta mikään erikoiskyky hän ei ole."

"Ruotsalais-amerikalainen, kuten kasvatusisänsäkin, joka otti hänet noin 18 vuotiaana huostaansa?"

"Varmaankin sen vuoksi, että hän oli erään Åkerholmin vanhan ystävän poika. Pojan isä oli kuollut Amerikassa. Åkerholm on pohjaltaan hyväsydäminen ihminen."

"On päivänselvää", jatkoi Krag, "että vanha Åkerholm on nähnyt jotain sellaista, joka on ankarasti järkyttänyt häntä."

"Hän on vanhentunut muutamassa viikossa", sanoi tohtori, "varmaan on tulossa onnettomuus, ja se voi milloin hyvänsä viedä häneltä hengen."

"Voit olla hyvinkin oikeassa", virkkoi Krag, "joku häntä varmasti vaivaa, mutta kuka, kenties kasvattipoika?"

"Aikaisemmin oli minulla sama ajatus, mutta se osottautui vääräksi. En voi tietää, mitä vanhus on nähnyt tai kuullut, mutta se ainakin on varmaa, että vaara uhkaa häntä talon läheisyydessä. Kummallakaan kerralla kasvattipoika ei ollut saapuvilla. Ensi kerralla ilmoitin minä hänelle asiasta puhelimella. Hän oli silloin konttorissaan kaupungissa ja saapuessaan Kvambergiin hän oli kovin liikutettu."

"Häntä ei voi kuitenkaan jättää huomioonottamatta", jatkoi Krag. "Jos tässä on rikos tekeillä, mikä tuntuu olevan hyvin uskottavaa, niin ensi sijassa täytyy epäillä kasvattipoikaa. Hän on kaiketi vanhuksen ainoa perijä, ja sen vuoksi luonnollisesti vastustaa hänen avioliittopuuhiansa?"

"Niin tekee. Mutta Åkerholm on selittänyt, että kasvattipojan aineellinen tulevaisuus on avioliitosta huolimatta täydellisesti turvattu, niin rikas on ukko."

Kun Asbjörn Krag ja tohtori jäivät junasta pienelle maaseutuasemalle, oli Åkerholmin lähettämä kyytimies hevosineen heitä vastaanottamassa. Herrat kääriytyivät sudennahkapeitteisiin ja kiitivät tuulen tavoin eteenpäin kirkkaassa kuutamossa pakkasviiman leikatessa terävästi kasvoja.

Puolen tunnin kuluttua saapuivat he muhkean puiston ympäröimään herraskartanoon, ja Krag kuvaili mielessään, miten talo on kesäisin vihreitten puitten varjostamana. Reki suhahti nopeasti suureen puistokäytävään, ja tohtori käski kuskin pysäyttää hevoset.

"Tähän", huudahti hän osoittaen puistoa, jonka keskiosassa, muutamien lyhtyjen valossa, näkyi liikkuvan ihmisiä.

"Menkäämme sinne", sanoi hän. Herrat nousivat reestä ja lähtivät kahlaten syvässä lumessa valoa kohti. Perille päästyään pysähtyivät he ihmettelemään omituista näkyä. Viisi tai kuusi miestä oli paraillaan repimässä alas vanhaa puistopaviljonkia. Katto ja pari seinää oli jo purettuina. Reippain huudoin mursivat miehet lahonnutta puuainetta ja kokosivat jäännökset kasoihin.

Turkkiin puettu valkopartainen herra liikkui kiihtyneenä edestakaisin valvoen työn kulkua. Hän jakeli miehille runsaasti neuvoja ja koetti mahdollisimman paljon jouduttaa työtä. Miehet työskentelivät hymyillen; homma näytti heidän mielestään olevan hauskaa leikkiä. Asbjörn Krag muisti kuskin hymyilyn. "Varmaan he pitävät ukkoa hupsuna", ajatteli hän.

Vanhus tunkeutui miesten joukkoon huutaen: "Lattia ylös. Joutukaa — lattia!"… Krag huomasi läheisyydessä henkilön, jota hän tähän asti ei ollut nähnyt. Salapoliisi piilottautui kiireesti puun taakse voidakseen paremmin tehdä huomioitaan. Hän ymmärsi, että tämä oli Åkerholmin kasvattipoika. Hän oli puettu metsästyspukuun ja pitkävartisiin saappaisiin. Rauhallisena ja tyyneenä seisoi hän katsellen miesten touhua. Hän tuprutteli sikaariaan välinpitämätön ilme kasvoillaan.

Kasvattipoika huomasi tohtorin, jonka huomio oli kokonaan kiintynyt vanhaan Åkerholmiin. Ilme nuoren miehen kasvoilla vaihtui äkkiä. Silmissä liekehti viha. Samassa lähestyi hän ystävällisesti hymyillen tohtoria. Salapoliisi jätti piilopaikkansa.

"Tervetuloa takaisin, tohtori!" sanoi kasvattipoika. "Kuulin teidän käyneen pääkaupungissa. Tämä herra on luullakseni…"

"Tohtori Krag, Bengt Åkerholm", esitti tohtori. "Mitä ihmettä täällä on tekeillä?" lisäsi hän.

"Hän ei kuitenkaan uskaltanut hyökätä kimppuuni!" huudahti hän hermostuneesti. "Näin hänen tulevan paviljongista, ja kun minä lähdin juoksemaan häntä kohti, ampui hän minua pistoolilla."

"Huomasin, että hänellä oli aikomus murhata minut. Olen ennenkin ollut murhaajan käsissä."

"Minä kiiruhdin sisään apua hakemaan. Ensimmäinen, jonka kohtasin, oli poikani Bengt. Hän kiirehti heti paviljonkiin."

"Ei", vastasi vanhus terävästi, "lumessa ei näkynyt paviljongista poispäin johtavia jälkiä."

"Ja murhaaja ei kuitenkaan ole siellä", huomautti Bengt. "Isä on jotenkin erehtynyt."

"Minä en ole erehtynyt", sanoi vanhus ja lähti mietteissään taloon päin. Tohtori seurasi häntä. Asbjörn Krag ja Bengt jäivät jälemmäksi.

"Isä raukka", vastasi Bengt välttäen. "Kenties pidätte tätä kaikkea kiihtyneen mielikuvituksen tuotteena?"

"Mutta minä kaiketi tunnen kasvatusisäni paremmin kuin te ja minä olen vakuutettu siitä, että kaikki on pelkkää luulottelua."

"Millaiselta näytti vanhus silloin, kun hän saapui sisään ilmoittamaan rikosyrityksestä?"

"Näin ollen tuntuu minusta äskeinen käytöksenne arvoitukselliselta. Sen sijaan, että olisitte rauhoittanut vanhusta, seisoitte te vallan tyynenä katsellen miesten työtä."

"Te kai huomasitte heti, ettei paviljongista poispäin johtavia jälkiä näkynyt lumessa?"

"Niin, ja te ette jättäneet huomauttamatta siitä seikasta kasvatusisälleni."

Asbjörn Krag pysähtyi mietteissään, ja asettaen tuttavallisesti kätensä
Bengtin olalle virkkoi hän painavasti:

Krag ei vastannut heti. Hän katseli kauan Bengtiä, jolla oli täysi työ hillitessään kiukkuaan. Yht'äkkiä alkoi Krag sydämellisesti nauraa.

"Luonnollisesti", sanoi hän, "ovat paviljongista poispäin johtavat jäljet teidän. Tehän olitte siellä sisässä. Kuinkapa voisitte muutoin tietää, ettei ketään ollut sinne piiloutunut."

Bengt nauroi myöskin, vaikka väkinäisesti. Ja kumpikin astui hymyillen sisään aivan kuin he olisivat palanneet hauskalta seikkailuretkeltä.

Herrat kerääntyivät Åkerholmin arkihuoneeseen. Asbjörn Krag teki sen havainnon, että kasvattipojan käytös teki vastenmielisen vaikutuksen. Hänen puhetapansa oli teeskenneltyä ja murteellista kuten ulkomaalaisen. Hän oli lihava, voimakas, yli kolmenkymmenen vuoden vanha mies. Åkerholm mieltyi heti salapoliisiin ja otti hänet kohteliaasti vastaan. Mutta näytti vanhus kärsineeltä ja itseensä sulkeutuneelta.

"Isä hyvä", sanoi Bengt, "luulen että meidän on nyt viisainta mennä nukkumaan." Bengt koetti olla rauhallinen, mutta se ei oikein ottanut onnistuakseen. Lähtiessään paukautti hän oven niin lujasti kiinni, että seinät tärisivät. Pian sen jälkeen lähti vanhuskin levolle. Hänen mentyään huomautti tohtori:

"Nyt meni hän niihin kolmeen huoneeseensa, joihin kukaan ei saa häntä seurata. Mitä arvelet?"

"Luultavasti hän nukahtaa pian. — Tämä on salaperäinen talo ihmeellisine asukkaineen."

Palvelija osoitti herroille vierashuoneen kolmannessa kerroksessa. Tohtori heittäytyi heti väsyneenä vuoteelle, mutta salapoliisi oli valpas ja jännittynyt.

"Sinä kaiketi tunnet talon?" kysyi hän. "Voiko täältä nähdä vanhuksen huoneisiin?"

"Kas tuolla", sanoi hän, "näetkö viimeisiä ikkunoita kylkirakennuksen toisessa kerroksessa? Siinä ovat ne kolme huonetta."

"Haet tuon koiran tänne." Krag osoitti ulos pimeyteen, jossa jotain tummaa näytti hiljakseen edestakaisin liikkuvan.

Muutaman minuutin kuluttua kuului pihalta heikkoa murinaa. Sen jälkeen oli kaikki hiljaista. Tunnin perästä palasi tohtori iloisesti tepasteleva koira mukanaan.

Krag odotti vielä puoli tuntia. Valot talon monissa ikkunoissa olivat sammuneet.

Salapoliisi pisti revolverin taskuunsa ja hiipi vuorostaan pimeyteen. Hän laskeutui alas monimutkaisia portaita, nosti oven saranoilta taitavasti kuin murtovaras ja tuli pihalle. Hän veti täysin siemauksin raikasta yöilmaa keuhkoihinsa. Korvia kirvelevä pakkanen paukkui vanhan talon nurkissa.

Krag siunasi pimeyttä ja hiipi seinän vierustaa pitkin, kunnes hän tuli kolmannen huoneen kohdalle. Salapoliisi sai selville, että ensimäinen kerros kylkirakennuksessa oli melkein varastohuoneena täynnä laatikoita ja tavarapakkoja. Yläpuolella olivat vanhuksen huoneet. Krag kuunteli muutaman minuutin ajan, mutta mitään epäilyttävää ei kuulunut.

Katolta johtava vesiränni oli asetettu rakennuksen nurkkaan. Krag koetti kiivetä sitä myöten ylös, mutta se ei onnistunut, ja hän luisui takaisin maahan. Hän yritti uudestaan ja onnistui kohoamaan toisen kerroksen kohdalle. Silloin kuuli hän kaukaista huutoa, joka kuulosti erikoisen oudolta. Salapoliisi tarttui lujemmin kiinni vesiränniin ja kuunteli edelleen. Huuto kuului toisen kerran. Krag odotti edelleen tarkkaavaisena. Taas kuului jostain kauempaa huuto ja nyt voi hän erottaa sanat: "Näetkö?… Piru!"

Krag laskeutui nopeasti alas; nahka irtautui sormista. Hän kiirehti sille ovelle, jonka hän tullessaan oli nostanut saranoilta pois ja asetti sen mahdollisemman hiljaa paikoilleen.

Samassa, kun hän aikoi nousta huoneeseensa vieviä rappusia, huomasi hän liikettä ulkorappusilla.

III.

URKKIJAT.

Asbjörn Krag peräytyi seinän viereen ja seisoi liikkumattomana paikallaan. Sysimusta pimeys ympäröi hänet. Hän tunsi ihmisen olevan läheisyydessään. Kului pari minuuttia.

Silloin kuuli salapoliisi aivan läheltä tukahutetun pilkkanaurun. Hän säpsähti.

"Mitä tekee tohtori näin myöhään ulkona?" kuului kasvattipojan pilkallinen ääni.

Bengt tuli ovelle. Krag huomasi, että hän oli puettu metsästyspukuun. Selässään oli hänellä nahkaremmillä varustettu reppu ja kädessään piteli hän kivääriä.

"Kysyin teiltä", sanoi hän, "mitä tohtori tekee näin myöhään ulkona.
Puistopaviljonki yksistään ei voine huvittaa teitä?"

"Sen se kuitenkin tekee", vastasi Krag, "aioin juuri lähteä levolle, mutta tulin ajatelleeksi, että paviljongin perustuksissa voisi olla jokin piilopaikka, jota ei purettaessa oltu huomattu."

Bengt pureskeli huuliaan ja tarttui kivääriin pidellen sitä merkitsevästi käsissään.

"Kun yösydännä näkee miehen tuolla tavoin kulkevan ovien läpi, voi sitä luulla rikokselliseksi. Olin vähällä ampua teidät, herra tohtori."

"Mutta se voi käydä hengenvaaralliseksi, ja sen vuoksi pyydän teidän olemaan varuillanne."

"Ette, ellette ota seurataksenne hyvää neuvoa. Mutta tahtoisitteko olla niin ystävällinen, että laskette koirani vapaaksi? Hyvää yötä."

Krag oli aivan tyyni. Kukaan ei olisi voinuti huomata, että hän juuri oli palannut jännittävältä yölliseltä seikkailulta. Hän seisoi kädet selän takana lämmitellen kamiinin edessä.

"Suunniteltiin ilkeää rikosta", sanoi hän, "ja Jumala tietää, eikö se jo ole tapahtunut."

"Sitä en vielä tiedä, mutta huomispäivän kuluessa otan siitä selvän. Nyt ei meillä ole muuta tekemistä kuin mennä levolle. Pyydän, laske koira ulos ja hoida näitä käsiä vähän." Salapoliisi ojensi hymyillen molemmat kätensä. Sormet olivat veriset.

Kun tohtori seuraavana aamuna kymmenen tienoissa heräsi, palasi Asbjörn Krag juuri varhaiselta aamukävelyltään. Hän pilaili, nauroi ja oli säteilevän iloinen.

"Sinä olet hyvällä tuulella tänään", sanoi hän, "asiasi ovat kai hyvässä järjestyksessä?"

"Erinomaisessa. Vanhus voi hyvin, ainakin paljon paremmin kuin eilen. Nyt on sinulla hyvä tilaisuus tutkia, mitkä pelottavat tapaukset vaikuttavat hermostoon. Hyvätuulisuuteeni on syynä se, että olen saanut selville kolmen huoneen salaisuuden."

"Ei ollenkaan. Minä vietin yöni nojatuolissa tupakoiden ja miettien asiaa. Ja vihdoin oli minulla kaikki selvillä."

"Jätetään se tuonnemmaksi, täytyy kiusata sinua vähäisen, mutta aikanaan saat tietää kaikki."

"On suunniteltu, mutta sillä ei ole mitään yhteyttä kolmen huoneen kanssa, joten uudet pulmat vaativat ratkaisua. Sitä ennen menkäämme nauttimaan vähän aamiaista."

Salapoliisi ja tohtori tapasivat alakerrassa Åkerholmin kasvattipoikineen. Keskustelun aikana tuhlaili Krag ehtymätöntä huumorivarastoaan ja vanhus nautti siitä. Myöskin Bengtin täytyi vasten tahtoaankin yhtyä nauruun.

Päivä kului rauhallisesti. Iltapäivällä tuotiin Kragille laatikko, jonka hän sanoi sisältävän kirjoja.

"Olen niin innostunut opinnoihin", sanoi hän, "että minulla pitää olla kirjat matkoillakin mukana." Laatikon antoi hän heti kulettaa huoneeseensa.

Tohtori kummasteli. Hän tiesi, ettei Asbjörn Krag lukenut muita kuin muutamia rikosalaa koskevia kirjoja. Hän ymmärsi, että salapoliisilla oli jokin juoni tekeillä, ja salapoliisin lähdettyä huoneeseensa lähti tohtorikin sinne.

Tohtori tuli lähemmäksi ja huomasi, ettei laatikossa ollut muuta kuin — lasipalasia, joita Krag asetteli järjestykseen.

"Katsohan näitä!" sanoi Krag innostuneena, "tässä ovat sirpaleet siitä peilistä, jonka Åkerholm murskasi."

"Etsin niitä tänä aamuna kartanolta, ja löydettyäni ne toimitin erään kuljeksivan romukauppiaat ostamaan sirpaleet tallipojalta. Minä ostin ne sitten romukauppiaalta. Itse en voinut ostaa niitä tallipojalta, etten olisi herättänyt huomiota." Salapoliisi jäi mietteisiinsä. "Tämä ei vielä riitä. Peili täytyy saada kokonaan kootuksi."

Iltakahvia juotaessa antoi Krag tohtorin ja Åkerholmin jutella keskenään ja siirtyi etemmäksi puhelemaan Bengtin kanssa.

Asbjörn Krag halusi tietää muutamia Åkerholmin morsianta koskevia seikkoja, ja Bengt kertoi samaan suuntaan kuin tohtorikin.

Bengt aikoi lopettaa keskustelun poistumalla, mutta salapoliisi pysäytti hänet.

"Minun mielestäni", jatkoi hän, "on kasvatusisänne suoraan sanoen liian vanha naimisiin mennäkseen."

"Luonnollisesti olen vastustanutkin. Mutta se on minun puoleltani ollut jokseenkin gentlemannimaista ja hienotunteista lastua."

"Taloudelliselta kannalta katsottuna", jatkoi Krag, "tulisi teille olemaan etua siitä, jos tämä naimakauppa ei tulisi päätetyksi. Perintö —"

Samassa nauroi tohtori Åkerholmin kertomukselle. Åkerholm kertoi paraillaan, miten hän kerran prääriolla ollessaan keikkui Villin hevosen selässä ajaen indiaanien kanssa puhvelilaumaa takaa.

"Ja minä en valehtele", vakuutti hän innokkaasti, "minä tähtäsin noin 200 askeleen päästä elukan vasempaan silmään ja kuula sattui ihan silmäterään."

"Ei, mutta kuulkaahan, mikä pyhä yksinkertaisuus! Metsästyskiväärillä minä ammuin."

Åkerholm käytti häikäilemätöntä sanatapaa varsinkin, jos hän oli innostunut, mutta Krag ei siitä välittänyt vähääkään. Hän hymyili vaan välinpitämättömästi:

"Kuulkaahan tohtori!" sanoi hän, "te ette kaiketi ole unissannekaan haistanut ruudin savua?"

"Pistoolilla ampuminen on minun mieliurheiluani", vastasi Krag, "ja minä kykenen hyvin käyttämään sitä asetta."

"Olen käytettävänänne; pyydän odottamaan hetkisen", sanoi hän lähtien huoneesta.

Vähän ajan perästä palasi hän pieni lipas mukanaan. Hän avasi sen ja otti esille kaksi kultakoristeista, sirorakenteista revolveria.

Vanhus tarkasteli huolellisesti aseet. Hänen arvostelunsa mukaan ne olivat huonoa työtä ja sopivia pikkupoikien leikkikaluiksi.

"Antakaapas nyt meille merkki taituruudestanne!" sanoi hän ojentaen toisen revolverin salapoliisille ja pitäen itse toisen.

Krag kiinnitti pienen paperipalasen verannan ovipielessä olevaan paksuun tammilankkuun.

Tämän jälkeen siirtyi hän etemmäksi, tähtäsi silmänräpäyksen ajan ja laukaisi. Kuula sattui paperipalaseen. "Pyydän äskeisiä sanojani anteeksi!" huudahti Åkerholm, "ja nyt koetan minä vuorostani."

Åkerholm sai entisen terveen värinsä poskilleen, ja hänen silmänsä loistivat. Hän nuuski mielihyvissään ruudinsavua. Sitten hän astui samalle paikalle, jossa Asbjörn Krag oli seisonut ja ampui. Hänenkin kuulansa sattui paperipalaseen.

Hän otti patakolmosen ja kiinnitti sen tammilankkuun. Hän laukaisi, mutta kuula hipaisi vain pienen palasen kortin reunasta.

Tämän jälkeen ampui Krag kolme nopeasti toisiaan seuraavaa laukausta. Tohtori tarkasti kortin ja ilmoitti, että Krag oli lävistänyt kortin kolme silmää. Bengt katseli ihmeissään Kragia, mutta vanhus heitti ylenkatseellisesti revolverinsa lattialle.

"Uudenaikaisia rojukapineita!" huudahti hän. "Odottakaahan, niin saatte nähdä, mihin minun pistoolini kelpaavat."

Tohtori katseli kysyvästi Kragia. Hän ymmärsi, että Krag oli järjestänyt ampumakohtauksen. Minne tähtäsi hän? Tohtori aavisti, että pian tulee jotain tapahtumaan.

IV.

KUOLLEENA LÖYDETTY.

Herrat odottivat uteliaina vanhuksen paluuta. Bengt katseli patakolmosta, jonka silmät Asbjörn Krag oli revolverin kuulilla lävistänyt. Sillä välin siirsi Krag muitten huomaamatta tuolinsa sille kohdalle, joka oli ollut herrojen tähtäyspaikkana.

"Tätä, hyvät herrat, tätä kannattaa sanoa ampuma-aseeksi!" huudahti hän näyttäen samalla kaksipiippuista vanhanaikaista pistooliaan. Hän tähtäili leikillään herroja ja Asbjörn Krag, joka istui lähimpänä, sai pistoolin piipun melkein vasten kasvojaan.

"Se on ladattu", huusi vanhus nauraen. "Varokaa! Jos tahdotte säilyttää kulmakarvanne, niin pysykää paikoillanne. Tämä on kokonaan toisenlainen ase kuin tohtorin 'kellonperäin koristus'."

Åkerholm potkaisi halveksivasti Kragin revolveria, joka oli jäänyt lattialle. Sitten kiinnitti hän ovenpieleen uuden kortin. Se oli hertta ässä. Hän asettui tähtäysasentoon ja ampui. Kuula sattui kortin silmään.

Huone oli tällä välin tullut savua täyteen. Mutta vanhus näytti erittäin hyvin viihtyvän kirpeässä ruudin hajussa. Hän asteli ylpeänä Asbjörn Kragin luo odottaen tunnustusta ampumataidostaan.

Mutta Krag istui aivan tyynenä ja välinpitämättömänä. Hän pyysi nähdä tarkemmin pistoolia. Vanhus ojensi sen hänelle.

Salapoliisi punnitsi sitä vaieten kädessään ja luki pistoolin perässä olevat kirjoitukset. Tämän jälkeen sanoi hän:

Vanhus oli kuin pistoksen saanut. Katsellen vihaisin silmin Kragia änkytti hän:

"En mitään erityistä", vastasi hän "Tämä on tarkka pistooli, tahdoin vain sanoa."

Vanha Åkerholm katseli läpitunkevasti Kragia. Omituinen, hämmästynyt ilme ryppyisillä kasvoillaan istuutui hän suureen nojatuoliinsa.

Pari palvelijaa avasi ovet ja akkunat ja lehyttelivät savun ulos huoneesta. Talon muut palvelijat olivat laukaukset kuultuaan hyökänneet säikähtyneinä huoneeseen. Asbjörn Krag huomasi heidän katseistaan, että he olivat luulleet tapahtuneen jonkin kamalan onnettomuuden. Bengt viittasi palvelijat poistumaan, mutta jo eteisessä alkoi kuulua supatusta laukauksista ja hullusta isännästä.

"Sekä tohtori että Bengt olivat kovin säikähtyneitä", sanoi kokki, joka ensimmäisenä oli saapunut paikalle, "mutta huomasitteko sitä vierasta herraa? Hän ei varmaankaan ole mikään äskeisen teeren poika, istui vain rauhallisena sikaariaan poltellen, vaikka kuulat olivat vinkuneet korvien ohi."

Palvelijat jatkoivat keskustelua keittiössä, ja kaikki olivat yksimielisiä siitä, että elämä talossa oli joutunut pois oikealta tolaltaan.

Herrojen huoneessa tuntui vieläkin ruudin haju. Sen vuoksi ehdotti Asbjörn Krag siirtymistä toiseen huoneeseen, mutta Bengt vastusti innokkaasti tätä, ja salapoliisista tuntui se hyvin kummalliselta.

"Miksi emme yhtä hyvin voi olla täällä?" kysyi Bengt epäkohteliaasti. "Sitäpaitsi ruudinsavu on isälle mieluista. Hän ei ole niin äärimmäisen hienostunut kuin kaupunkilaiset."

"Istukaamme vain täällä", sanoi Åkerholm. "Minusta täällä on yhtä hyvä kuin muuallakin."

Krag istuutui mukavasti nojatuoliin, sytytti sikaarin ja pian kiertelivät paksut savupilvet huoneessa. Tohtori katseli häntä tarkkaavaisesti. Salapoliisin silmät olivat puoliksi suljettuina aivan kuin hän olisi ollut uneen vaipumaisillaan. Tohtori huomasi kuitenkin, että Krag tarkasteli salaisesti ja terävästi huoneessaolijoita ja että hän hyvin kuuli kaikki.

Bengt keskusteli tohtorin ja Åkerholmin kanssa laivoista ja rahtimaksuista; hän valitteli kovin Englannin alhaisia hiilenkuletusmaksuja. Asbjörn Krag sanoi silloin tällöin jonkun sanan keskustelun jatkoksi. Tohtorilla oli ikävä.

Tohtori käsitti, että Kragin väsymys oli teeskentelyä, mutta sen tarkoitusta hän ei voinut ymmärtää. Mitä tarkoitti revolverikohtaus? Miksi oli vanhus hämmästynyt ja tullut ihmettelevän näköiseksi kuultuaan Kragin välinpitämättömän huomautuksen? Ja miksi ei Bengt tahtonut lähteä ruudinsavuisesta huoneesta? Tohtori mietti näitä kysymyksiä, mutta ei löytänyt vastauksia niihin.

"Kuulkaapas, herra Åkerholm, oletteko varma siitä, että eilen illalla tapaamanne mies seisoi paviljongissa ja tähtäsi teitä?"

Vanhuksesta näki selvästi, että kysymys oli hänelle odottamaton ja että hänellä oli kiusallista vastata siihen.

Krag tuprutteli vähän aikaa sikaariaan ja kysyi taas: "Miten hän oli puettu?"

"Siitä minä en saanut selvää. Ja luvallanne sanoen, keskustelu tästä asiasta on minulle vastenmielistä. Sitäpaitsi se ei ole tarpeellistakaan."

Åkerholm siirtyi kirjoituspöydän luo. Äkkiä huudahti hän hämmästyneenä ja peitti käsillään kasvonsa, mutta koettaen salata liikkeensä hän nosti nopeasti päänsä pystyyn. Tohtori aikoi rientää vanhuksen luo, mutta Kragin silmäys pysäytti hänet. Bengt oli vähän aikaisemmin mennyt viereiseen huoneeseen. Vanhus puristi kouristuksen tapaisesti paperipalasta kädessään ja selaili hätäisesti jotain pöydällä olevaa kirjaa. Tohtori ei voinut nähdä vanhuksen kasvoja, mutta hänen vapisevat kätensä ilmaisivat ankaraa mielenliikutusta.

Puoliksi suljetuin silmin seurasi Asbjörn Krag vanhuksen jokaista liikettä. Viimein näytti hän löytävän etsimänsä kohdan, luki siitä ahmien muutaman rivin ja sulki sen jälkeen äkkiä kirjan viskaten sen pöydälle ja lähtien huoneesta. Tohtori lähti käsivarresta tukien, saattamaan vanhusta. Sitä ennen ehti hän kuitenkin huomata, että Krag sieppasi vanhuksen kirjan pöydältä ja pisti sen näppärästi kuin taskuvaras taskuunsa.

Kun tohtori vähän ajan kuluttua palasi takaisin, tapasi hän Bengtin ja
Asbjörn Kragin tyyneesti keskustelemassa.

"Isäänne alkoi väsyttää", sanoi hän Bengtiin päin kääntyen. "Teillä on kai aikomus lähteä jonnekin, koska olette pukeutunut turkkiin?"

"Ei tule mukaan", vastasi salapoliisi reippaasti. "Hän tahtoo mieluummin jäädä tänne."

Bengtin ja salapoliisin lähdettyä tohtori rauhoittui kokonaan. Hän ymmärsi, että Krag oli täysin selvillä asiasta.

Pikkukaupungin klubihuoneustoon oli kerääntynyt sangen kirjavaa väkeä. Krag ja Bengt saapuivat siksi myöhään, että seuraukset väkijuomien nauttimisesta olivat jo helposti havaittavissa. Bengt sai iloisen vastaanoton ja hän hymyili juhlallisesti.

Pian häipyi Krag kaupunkilaisten joukkoon. Täällä kohtasi hän lihavan varapormestarin, parantumattoman juopon, jolla oli punakat pöhöttyneet kasvot ja jonka lääkäri oli ennustanut saavan halvauskohtauksen milloin tahansa. Myöskin oli siellä kaupungin poliisimestari, jonka käypänä nimenä oli "Poliisi", hiljainen herran tuherrus, kalpeana päihtymyksestä. Hän istui huolettomana ja vakavana tuolillaan kallistellen ahkerasti lasiaan ja vastaten kaikkeen, mitä hänelle puhuttiin: "Epäilemättä, epäilemättä…" Muuan eteenpäinpyrkivä asianajaja viittoili rajusti pitäessään pitkiä puheita, joita ainoastaan lähinnä istuva herrasmies toisinaan kuunteli. Krag huomasi joutuneensa politiikkaa harrastavien herrasmiesten seuraan. Vieressään kuuli hän kuiskattavan: "Meidän täytyy vastustaa…" Tämä oli olevinaan jonkinlainen oppositsionikiubi, jonka jäsenet olivat päättäneet sinä iltana tutustua lähemmin toisiinsa.

Silloin tällöin läheni Bengt jotakin vierasta, kilisti sekä puheli imarrellen hänen kanssaan ja poistui jälleen.

"Kerrassaan mainio mies", sanoi kovaääninen asianajaja. "Tarmokkuutensa kautta kohoaa hän vielä huomattavaan asemaan."

"Varmasti on hänen ja hänen kasvatusisänsä välillä erimielisyyttä. Hän ei pidä siitä, että vanhus aikoo mennä 'Silkkihelmen' kanssa naimisiin. Ja se onkin luonnollista."

Seurue kurottautui kuiskailemaan pöydän yli, mutta kuiskailu oli siksi kovaäänistä, että Asbjörn Krag voi hyvin kuulla sanat: "Voisihan Bengt itse…"

Samassa lähestyi Bengt hymyillen ja asianajaja ryhtyi heti pitämään puhetta korostaen huomattavasti sanat: "Kaupungin toivo, puolueen tukipylväs." Bengt kiitteli: "Me gentlemannit…" Enempää ei Krag kuullut; hän siirtyi toisen pöydän ääreen.

Mutta kaikkialla politikoitiin ja ryypättiin, sillä vaaliaika oli aivan lähellä. Täytyi varustautua.

Nuoret, enimmäkseen nuoria luutnantteja, tukkukauppiaita ja joku vasta nimitetty konsuli, huvittelivat viereisessä huoneessa. Soitettiin pianiinoa.

Äkkiä puhkesi nuorten joukossa hillitön naurunremakka ja pari herraa juoksi toiseen huoneeseen kertomaan siellä tapahtuman.

Kapteeni, vanha Evensén oli juovuspäissään pudottanut olutpullon pianiinon sisään. Keinuen tanssin tahdissa oli hän olutpullolla lyönyt tahtia, mutta pullo oli kirvonnut hänen kädestään ja lentänyt avatun pianiinon sisään. Pudotessaan oli se katkaissut pari pianiinon kieltä ja vajonnut niin syvälle, ettei sitä saatu pois.

Asianajaja nousi pitämään puhetta isänmaalle. Monet tulivat liikutetuiksi ja puheen loputtua päätettiin laulaa isänmaallinen laulu. Pianisti rupesi soittamaan, mutta samalla alkoi olut tippua pianiinon koskettamien välistä ja olutpullo vaimensi kokonaan diskanttiäänet. "Poliisi", asianajaja ja pormestari muodostivat kuoron, joka kuitenkin laulun kestäessä sulautui yksiääniseksi.

Samassa avautui ovi äkkiä, muuan nuori tukkukauppias syöksyi sisään ja pyysi hiljaisuutta. Juhlijat katselivat hänen kalpeita, liikutettuja kasvojaan. Krag ymmärsi, että jotain on tapahtunut ja hänet valtasi kauhea aavistus.

"Hyvät herrat", sanoi tulija, "on tapahtunut surullinen onnettomuus. Muutama minuutti sitten ilmoitettiin Kvambergista puhelimella, että vanha Åkerholm on kuollut. Hänen ruumiinsa on löydetty puistosta."

Lasi putosi Bengtin kädestä ja murskaantui. Kalpeana kallistui hän ovipieltä vasten.

VAINAJA.

Kragin ja Bengtin saavuttua kiireesti Kvambergiin huomasivat he että talo oli vahvasti valaistu. Paluumatkalla he eivät olleet vaihtaneet montakaan sanaa, Yhtäkkiä kysyi Bengt: "Mitenkä voi olla mahdollista, että ruumis on löydetty puistosta?" — Tämä kysymys antoi salapoliisille miettimisen aihetta.

Kalpeana ja avopäin riensi tohtori tulijoita vastaanottamaan. Hän oli niin hämmästynyt ja liikutettu, että hän tuskin voi puhua. Mutta Krag et kysynyt mitään.

Palvelijat auttoivat Kragin ja Bengtin ylös reestä. Lähellä seisoi muutamia itkeviä naisia, joita kokki koetti rauhoitella.

Mennessä kuiskasi tohtori: "Åkerholm on ampunut itsensä, kuula on sattunut suoraan sydämeen."

Salapoliisi kiirehti ja ehti ennen Bengtiä huoneeseen. Ruumis makasi pöydällä valkealla lakanalla peitettynä.

"Sopikoon tai ei, ensinnä täytyy lääkärin kuitenkin toimittaa ruumiintarkastus, sillä vainaja on ampunut itsensä."

"Ampunut itsensä!" huudahti Bengt. "Se ei voi olla mahdollista. Minun ymmärtääkseni on hän kuollut halvaukseen."

"Niin minäkin luulin", sanoi Asbjörn Krag vetäen peitteen pois ja jättäen kuolleen kasvot paljastamatta.

Vanha Åkerholm oli puettu arkipukuun. Hän makasi selällään. Oikeassa kädessä oli hänellä sama pistooli, jolla hän aikaisemmin illalla oli ampunut ja jota hän vieläkin kouristuksen tapaisesti lujasti piteli. Vainajan takissa näkyi selvästi kuulan reikä.

"Suoraan sydämeen", kuiskasi tohtori. "Vanhus kyllä tiesi, minne oli tähdättävä."

Samassa veti Asbjörn Krag peitteen vainajan kasvoilta. Bengt peräytyi ja asetti kädet kasvoilleen.

Vanhan Åkerholmin kasvoja oli kamala katsella. Ne olivat jäykistyneet ja niissä kuvastui pelokas ilme. Silmät tuijottivat aavemaisina ja suu oli pahasti vääntynyt. Mitä olikaan vanhus nähnyt ennen kuolemaansa?

"Peittäkää hänet!" pyysi kasvattipoika, "nuo kasvot ovat kauheat."
Asbjörn Krag veti kiireesti peitteen kuolleen yli.

"Kiellän ruumiiseen koskemasta", sanoi salapoliisi ankarasti, "sen täytyy ehdottomasti antaa olla liikuttamatta."

Kragin määräys ei näyttänyt olevan Bengtin mieleen, mutta kuitenkin sanoi hän palvelijoille:

"Pyydän kiireesti valjastamaan hevosen kepeän reen eteen", sanoi hän, "minun täytyy lähettää pari sähkösanomaa."

"Kaikki muut poistukoot, paitsi ne, jotka löysivät ruumiin ja toivat sen sisään!"

"Laukaukset?" huudahtivat Bengt ja Krag hämmästyneinä yhtäaikaa, "oliko laukauksia todellakin kaksi?"

"Tornikello oli juuri lyönyt yksitoista; seisoin silloin pihalla ja luin lyönnit."

"Aivan varma. Silloin oli kirkas kuutamo, ja jos joku olisi ollut pihalla liikkeellä, olisin minä kyllä hänet huomannut."

"Ensin säikähdin, mutta sitten juoksin pihan toiselle puolelle, huusin
Andresenia, keittäjää, ulos, ja silloin kuulin toisen laukauksen."

"Huomasitteko mitään erikoista laukauksien suhteen? Tarkoitan, kuuluiko ensimmäinen laukaus voimakkaammin kuin toinen?"

"Sitä minä en voi varmasti sanoa", vastasi hän, "mutta nyt tarkemmin muistellessani tuntuu siltä kuin edellinen laukaus olisi ollut jälkimäistä voimakkaampi. Edellinen ikäänkuin olisi kaikunut kauemmin ilmassa."

"Mitä ihmettä nämä kaksi laukausta merkitsevät?" kysyi hän, "sillä ruumiissahan on vain yksi kuulan reikä."

Bengt, joka kuulustelun aikana oli seisonut ikkunan ääressä kuutamoa katsellen, kääntyi tohtoriin päin ja sanoi:

"Onhan tunnettu asia, että itsemurhaajat usein ampuvat koelaukauksen ilmaan kootakseen siten rohkeutta tekoansa varten."

"Ja sitä paitsi", jatkoi Bengt, "voihan myöskin otaksua, että vainaja ensiksi tähtäsi päähänsä, mutta kuula osui harhaan."

"Käsi on hyvinkin voinut sillä hetkellä vapista. Näin ollen" — Bengt otti vainajan pistoolin — "jos hän on laukaissut molemmat pistoolinpiiput, täytyy niitten olla tyhjät, niinkuin ne ovatkin."

"Minä olen myös huomannut sen", sanoi Krag, "ja juuri se seikka tekee tapauksen salaperäiseksi."

"Kuultuaan huutoni tuli Andresen juosten luokseni. Kerroin hänelle laukauksista ja sitten lähdimme yhdessä puistoon."

"Ei", vastasi hän, "etsimme noin kymmenen minuutin ajan. Sitten huomasin minä puitten välissä, muutaman askeleen päässä tieltä, häämöttävän jotain tummaa. Kiirehdin sinne. Siellä makasi patruuna. Ravistelin häntä, mutta hän oli kuollut. Hän on ampunut itsensä, ajattelin minä, sillä minä huomasin hänen pitelevän pistoolia kädessään. Huusin heti piharengille ja parille muulle miehelle ja kannoin heidän kanssaan vainajan sisään. — Siinä kaikki, mitä minä tiedän."

"Kävikö kukaan tapaamassa vainajaa sen jälkeen, kun me olimme lähteneet kaupunkiin?"

"Minä lähdin silloin heti huoneeseeni", sanoi tohtori, "enkä nähnyt häntä enää sinä iltana; luulin vanhuksen myöskin menneen levolle."

Marianne saapui heti. Hän oli punatukkainen noin kolmenkymmenen vuotias naisihminen. Hänellä oli vielä kyyneleet silmissään.

"Minulle on kerrottu, että te viimeiseksi näitte Åkerholmin elävänä", alkoi Krag.

"Minä näin hänet, kun hän lähti ulos", vastasi Marianne. "Tultuani salonkiin siistiäkseni sitä saapui hänkin sinne."

"Hän kysyi minulta, olivatko herrat lähteneet kaupunkiin. Vastasin siihen, etten tiennyt, minne olitte lähtenyt, mutta että te jonnekin olitte mennyt."

"Ei, ja siitä hän oli kovin pahoillaan. Hän toraili kovin. 'Se oli tässä vähän aikaa sitten. Ovatko kaikki tämän talon tavaratkin noiduttuja?' sanoi hän. Hän etsi vielä jonkun aikaa, mutta ei löytänyt kirjaa. Sen sijaan…"

"Mitä te puhutte?" huusi hän, "eikö hän löytänyt kirjaa?" Mutta samassa koetti hän tyyntyä ja jatkoi rauhallisemmin: "Ei, ei, tämähän on aivan saman tekevää. Anteeksi, ajatukseni ovat vallan sekaisin."

"Niin. 'Tämä on sentään paikallaan', sanoi hän pistäen pistoolin taskuunsa. Sitten hän lähti."

Kului muutama minuutti ennenkuin Marianne vastasi. Sitten sanoi hän hiljaa ja ujostellen:

"Minä en pidä tätä kuulustelua tarpeellisena", sanoi hän. "Sen vaikutus sekä palvelusväkeen että minuun on melkein raateleva."

"Niin", vastasi Marianne, "rouva Hjelm asuu aivan lähellä pientä lehtokujaa."

Marianne, keittäjä ja piharenki poistuivat. Mutta ovella he katsahtivat kostein silmin pöydällä lepäävää vainajaa.

"Noudattaaksemme yleistä tapaa. Ja nyt tarkastamme samalla vainajan kolme salaperäistä huonetta."

Tohtori ihmetteli itsekseen Kragin rauhallisuutta ja varmuutta. Nyt oli kuuluisa salapoliisi oikeassa elementissään. Hän oli hiukan kalpea, mutta muuten olivat hänen kasvonsa aivan ilmeettömät.

"Katsokaahan!" kuiskasi Bengt osoittaen kylkirakennusta, jonka akkunoista loisti valo.

Vanhuksen ensimmäisen huoneen ovi oli lukossa. Krag etsi sopivaa avainta. Kukaan ei lausunut sanaakaan. Oli niin hiljaista, että tohtori voi hyvin kuulla sydämensä lyönnit.

Asbjörn Krag keskeytti hiljaisuuden. Katsellen terävästi Bengtiä sanoi hän:

"Luulen, että meille kummallekin on näitten huoneitten salaperäisyys jo etukäteen selvillä."

VI.

"KOLMEN HUONEEN SALAISUUS."

Herrat astuivat ensimmäiseen huoneeseen. Vainaja oli sisustanut sen oman makunsa mukaisesti. Joukko erilaatuisimpia aseita, enimmäkseen kiväärejä ja pistooleja, riippui seinillä. Mitään salaperäistä ei siellä voinut havaita.

"Ei minunkaan ymmärtääkseni", vastasi Bengt. "Ja vainajalla on kauan ollut kuuromykkä palvelija, joka öisin nukkui ensimmäisessä huoneessa."

"Niin, isä oli tullut tuntemaan hänet Amerikassa. Hän oli puoliksi indiaani ja hyvin uskollinen herralleen. Nyt hän on jo kuollut."

Krag avasi oven seuraavaan huoneeseen, joka oli upeasti koristeltu. Nurkassa, japanilaisten verhojen takana, oli vainajan sänky, jonka hän itse tapasi järjestää. Seinillä riippui tauluja ja valokuvia. Lattian peitti paksu, pehmeä matto.

"Mitäpä salattavaa hänellä täällä olisi ollut", vastasi Bengt. "Minä olen jo kauan tiennyt, ettei näitten huoneitten otaksuttu salaperäisyys itse asiassa ole muuta kuin vanhuksen omituisuutta."

"Samaa mieltä minäkin olen", sanoi Bengt. "Tällaisen kauhistavan yön jälkeen olemme kenties jokainen levon tarpeessa —."

Välittämättä Bengtin huomautuksesta siirtyi Asbjörn Krag seinän luo ja alkoi kädellään painellen tunnustella tapetteja.

"Ei, emme varsin vielä mene levolle. Vakuutan teille, tohtori, että tämä huone on salaperäinen. Kuinka varovainen ja viisas vanhus onkaan ollut!"

"Sen saat tietää sitten myöhemmin, nyt pyydän sinua auttamaan vähäsen pienessä tarkastuksessa."

"Älähän kysele liikoja, tee vain niin kuin minä käsken! Toista sanat:
'Näettekö?… Piru!'"

"Kovemmin", sanoi Krag tohtorille. "Huuda ne sillä tavoin kuin olisit henkesi edestä pakenemassa jonkun ajaessa sinua takaa!"

"Huuda nyt sillä tavoin samat sanat kahden minuutin kuluttua!" sanoi
Asbjörn Krag ja lähti huoneesta.

Tohtori ei voinut ollenkaan käsittää tällaista näytelmää, mutta hän päätti kuitenkin noudattaa Kragin määräystä. Jäätyään kahden kesken Bengtin kanssa valtasi hänet vastenmielinen ja puoleksi pelonsekainen tunne. —

Asbjörn Krag oli mennyt ulos vanhuksen huoneitten akkunoitten kohdalle, samaan paikkaan, jossa hän aikaisemmin oli kuullut Åkerholmin huudon. Hän kuunteli tarkasti.

"Näettekö?… Piru!" kuului tohtorin huuto, mutta se tuntui tulevan jostain äärettömän kaukaa.

"Ehdottomasti; meille lääkäreille on tarpeellista saada tietää kaikki tällaisessa tapauksessa."

Kokki, piharenki ja eräs kolmas mies saapuivat lyhdyt mukanaan paikalle. Krag pistäytyi huoneeseensa ja palasi sieltä heti. Hän oli ottanut oman lyhtynsä, jonka rakenne oli eriskummainen ja valo häikäisevän voimakas.

"Siinä on yhdistetty revolveri ja salalyhty yhdeksi", huomautti Bengt pilkallisesti. "Puuttuu ainoastaan poliisinmerkkejä, muuten olisi varustus täydellinen."

Portilla odotteli kuski parivaljakkoineen. Pistäen paperin salaa hänen käteensä sanoi Asbjörn Krag hiljaa:

"Lennätinkonttoriin mahdollisimman nopeasti! Ja pitäkää huoli siitä, että tämä sähkösanoma lähetetään kiireellisenä!"

"Tästä löysimme herra Åkerholmin", kuului kokin ääni puistosta. Herrat pysähtyivät ja kokki valaisi lyhdyllään erästä puunrunkoa, josta oli tielle neljän tai viiden metrin matka.

Krag käski miesten pysähtyä tielle. Itse meni hän puun luo. Lyhtynsä avulla löysi hän heti lumessa paikan, jossa vainaja oli maannut.

"Tuossa näkyvät sormen jäljet ja tuossa on vähän verta. Hän on heittänyt henkensä silmänräpäyksessä. Mihin aikaan te löysitte hänet?"

"Sitten nämä ovat hänen jälkiänsä. Hän on harpannut tieltä tänne päin aivan kuin pakeneva ja sitten — hän on kävellyt takaperin pois päin puusta seitsemän askelta."

"Ei ole ensinkään kummallista", huomautti Bengt, joka oli uteliaana seurannut Kragin puuhia, "että vanhus raukka on kulkenut takaperin. Hän luonnollisesti pelkäsi, että joku voisi seurata häntä ja estäisi hänen tekonsa."

Neljännestunnin ajan tarkasteli hän vielä lumessa olevia jälkiä ja sammutti sitten lyhtynsä. Kokki johdatti hänet pienelle lehtokujalle.

"Hyvä. Kello puoli yksitoista lähti herra Åkerholm kävelylle tänne. Kymmenen minuuttia yli yhdentoista löydettiin hänen ruumiinsa puistosta, siis kokonaan vastakkaiselta suunnalta. Ehtiikö neljässäkymmenessä minuutissa mennä tästä rouva Hjelmin huvilaan ja tulla sieltä takaisin sille paikalle, josta herra Åkerholm löydettiin kuolleena?"

"Se voisi kyllä olla mahdollista", sanoi hän, "mutta varmaksi sitä en voi vakuuttaa. Arvelen kuitenkin, että silloin pitäisi kulkea hyvin kiireesti."

"No niin, huomenna saamme siitä tarkemman selon. Kello on jo puolineljä, ja kuu lakkaa pian valaisemasta, joten työskentely käy mahdottomaksi. Viisainta on käydä levolle."

Krag sanoi Bengtille hyvää yötä ja nousi tohtorin kanssa rappuja myöten toiseen kerrokseen.

Tohtorin ja Kragin huoneessa oli hiljaista ja lämmintä. Hilpeä tuli lekotteli kamiinissa, ja pian oli tuli myöskin herrojen sikaareissa.

"Vanhus parka", puheli tohtori itsekseen, "millaisen kuoleman hän saikaan osakseen."

Krag asettui mieliasentoonsa. Puoliksi maaten puoliksi istuen loikoili hän pehmeässä nojatuolissa jalat kamiinin reunalla.

"Väitit eilen", sanoi tohtori, "että vanhuksen kolmessa huoneessa on joku salaisuus, mutta siellä ei ollutkaan mitään salaperäistä."

"Siellä on salaisuus, vaikka sinä et ole sitä huomannut. Minä aavistin sen olemassaolon jo silloin, kun sinä kävit Kristianiassa ja kerroit vanhuksen omituisuudesta, ja kuultuani eilen, että Åkerholmilla oli ollut kuuromykkä palvelija, pääsin asiasta täyteen varmuuteen."

"Kenties Åkerholmin itsemurhan yhteydessä myös on jokin salaisuus?" kysyi hän.

"Murhattu!" huudahti hän. "Ja sen sinä sanot noin rauhallisesti. Kuka on murhaaja?"

"Sitä minä en vielä tiedä. Vanhus sen kyllä tiesi, ja minä kysyinkin sitä eilen häneltä, mutta hän ei tahtonut ilmoittaa. Tarkoitan miestä, jonka vainaja näki paviljongin luona. Hän on murhaaja."

"Mutta ne kaksi laukausta", sanoi hän pysähtyen Kragin eteen, "niitähän ei ollut kahta enempää, ja molemmat piiput Åkerholmin pistoolissa olivat tyhjät."

"Asia on aivan yksinkertaisesti siten, että ensimmäinen laukaus oli Åkerholmin ja toinen murhaajan. Åkerholm ampui ensiksi murhaajaa. Ja sinä näyt unhoittaneen, että vainaja aikaisemmin illalla ampumataitoaan näyttäessään ampui kortista silmän, joten hänen pistoolissaan oli vain yksi panos jälellä."

"Ja sitäpaitsi", jatkoi Krag, "osoittivat jäljet metsässä, että Åkerholm, huomattuaan murhaajan ilmestyvän tielle, kääntyi heti takaisin ja ampui, osaamatta kuitenkaan murhaajaan. Luulen hänen ampuneen harhaan sen vuoksi, että hän oli ylenmäärin säikähtynyt. Huomasithan itsekin hirveän pelonilmeen vainajan kasvoilla?"

"No niin. Ammuttuaan Åkerholm peräytyi muutaman askeleen takaisin puuta kohden, ja silloin sai hän kuulan rintaansa."

Tohtori istui kauan mietteissään. "En voi käsittää", sanoi hän, "minkä vuoksi vainaja läksi keskiyöllä puistoon."

"En minäkään", vastasi Asbjörn Krag, "mutta 'Silkkihelma', tämän draaman päähenkilö, selittää sen meille."

VII.

ROUVA HJELM.

Asbjörn Krag ja tohtori istuivat jutellen vielä tunnin ajan.
Salapoliisi odotteli vastauksia sähkösanomiinsa.

Vihdoin kuuli hän kulkusien soivan. Kuski ajoi pihaan ja Asbjörn Krag kutsui hänet heti luokseen.

Krag luki jälkimäisen hyvin tarkkaan ja tohtori huomasi hänen kasvojensa ilmeestä, että sähkösanoma sisälsi tärkeitä tietoja.

Krag otti peilinlasinsirpaleita sisältävän laatikkonsa vaatekaapista Sirpaleet asetteli hän varovasti lattialle, takasivut ylöspäin. Sen jälkeen rupesi hän sovittelemaan niitä yhteen. Alussa se ei tahtonut onnistua, mutta siitä huolimatta hän jatkoi työskentelyään. Lopulta sai hän puolet peilistä kootuksi. Krag oli tyytyväinen. Jäännöspalaset sopivat helposti yhteen. Tarkoitus oli saavutettu. Hän sai selville, että peilin takasivulta oli raapittu elohopeaa pieni neliön muotoinen ala pois ja että se oli tehty aivan äskettäin.

"Tämä oli oivallinen saavutus", puheli hän. "Tämän neliön läpi on vainaja nähnyt jotain kauhistuttavaa."

Krag otti esille saman kirjan, jonka hän oli illalla siepannut. Hän oli silloin huomannut, että Åkerholm etsi kiihkeästi jotain erikoista kohtaa kirjasta. Krag ei ollut nähnyt sivunumeroa, mutta hän otaksui vainajan selailleen kirjaa 200 tai 250 sivun paikkeilta. Asbjörn Krag haki sivun 200 ja luki siitä eteenpäin. Kirja oli englantilainen ja yleisesti pidetty, vaikka sen sisältö tuntuikin kepeänlaiselta. Krag koetti etsiä jotain huomattavaa kohtaa tai peitettyä ajatusta lukemastaan, mutta mitään sellaista hän ei löytänyt. Ei ollut ainoatakaan sanaa tai ajatusta, jolla olisi ollut pienintäkään yhteyttä salaperäisten tapahtumien kanssa. Lopulta löysi hän 248 sivun alareunasta pari riviä. Siinä oli muuan vertauskohta, mutta ajatusyhteys niitten asioitten kanssa, joitten selvittämiseksi hän työskenteli, oli täysin selvä.

Salapoliisi piilotti kirjan matkalaukkuunsa. Hän päätti mennä parin tunnin ajaksi levolle. Sitä ennen avasi hän ikkunan saadakseen raitista yöilmaa huoneeseensa. Taivas oli kirkas ja yö kylmä. Talossa oli kaikki hiljaista, ja hiljaista oli myöskin taloa ympäröivässä puistossa. Ainoastaan Bengtin huoneen ikkunasta loisti vielä tuli.

Krag sulki ikkunan ja veti verhot alas. Sen jälkeen lukitsi hän oven ja asetti kultakoristeisen revolverinsa yöpöydälle. Hän nukkui heti.

Kello kymmenen seuraavana aamuna Asbjörn Krag lähti rouva Hjelmin luo. Rouva oli jo sitä ennen saanut tiedon onnettomuustapauksesta ja oli se hänen omien sanojensa mukaan koskenut häneen tuskallisesti.

Esiintyen lääkärinä selitti Krag olevansa velvollinen keräämään päivän kuluessa kaikki mahdollisesti saatavat tiedot, jotta voitaisiin selvittää, mikä oli ollut syynä Åkerholmin epätoivoiseen tekoon.

Krag tiedusteli, oliko hän viime päivien kuluessa huomannut Åkerholmin käytöksessä mitään erikoista.

"Kahden viime viikon aikana on hän ollut kummallinen", vastasi rouva, "vaikka minä en tiedä millään tavoin rikkoneeni häntä vastaan, mutta kohdatessani hänet viimeksi itsemurhapaikalla, en huomannut hänessä mitään erikoista."

Krag näki selvästi, että hänen kysymyksensä oli vastenmielinen ja kiusallinen. Vähän aikaa mietittyään rouva vastasi:

"Sitä en todellakaan tiedä. Varsinkin viime päivinä tahtoi hän jouduttaa häitämme, ja mainitsi samalla selittämättä tarkemmin syytä, että asia oli hänelle tärkeä."

"Mille kannalle hän on asettanut teidän ja Åkerholmin väliseen suhteeseen nähden?"

"Luuletteko, että Åkerholmin käytös viime viikkoina oli seurauksena hänen alakuloisuudestaan?"

"Åkerholm ei ollut milloinkaan alakuloinen. Hänen hyvätuulisuutensa oli pysyväinen", vastasi rouva.

"Åkerholm puhui useasti katkeroituneena kasvattipojastaan. Luulen, että
Bengtin ankara vastustus sai vainajan kiirehtimään naimisiin menoa."

"Ei ollenkaan, mutta minä otaksun, että hän pelkäsi jotain muuta, sillä viime aikoina hän puhui eräästä tapauksesta, josta hän arveli koituvan ikävyyttä koko elämänsä loppuajaksi."

"Kymmenen minuuttia yli yhdentoista. Puoli yhdentoista aikaan lähti hän kotoaan tavatakseen teidät. Hänet oli silloin nähty pienessä lehtokujassa."

"Kotoa lähtiessään", jatkoi Krag, "ei hänellä ollut pienintäkään ajatusta tehdä itsemurhaa. Näin ollen näyttää häntä kohdanneen pienessä lehtokujassa jokin odottamaton tapaus."

"Siellä ei kukaan tapaa kulkea niin myöhään", sanoi rouva. "Mutta kuulkaapa! Te kaiketi tiedätte, missä Bengt oli silloin?"

"Hän oli minun kanssani klubissa, ja onnettomuuden tapahduttua kutsuttiin meidät heti Kvambergiin."

"Pidättekö todennäköisenä, että Åkerholm yhtäkkiä tietä kävellessään sai ajatuksen murhata itsensä ja heti poikkesi puistoon panemaan päätöksensä toimeen?"

"Voin, kunhan vain saan tietää, kuka oli se henkilö, jonka Åkerholm eilisiltana tänne tullessaan kohtasi", vastasi Asbjörn Krag.

"Te tiedätte sen, sillä se mies, jonka hän lehtokujassa tapasi, tuli juuri teidän luotanne."

Krag oli jonkun aikaa huomannut, että rouva katseli levottomasti ovea kohden aivan kuin jotain odottaen.

Portailta kuului askeleita. Joku tuli. Rouva aikoi juosta ovelle, mutta
Krag tarttui hänen käteensä ja pidätti hänet. Samassa ovi avautui ja
Bengt astui sisään.

Häntä ei Krag ollut odottanut, ja hän ymmärsi rouvan hillitystä huudahduksesta, ettei hänkään ollut Bengtiä odottanut.

"Tulin tänne jäähyväisvierailulle", vastasi Krag. "Olin hyvä tuttava rouva Hjelmin miesvainajan kanssa."

"Aivan tyytyväinen. Olen löytänyt sen, mitä olen etsinytkin", vastasi
Krag painokkaasti. Bengt rypisti kulmiaan.

VIII.

ÅKERHOLMIN KUOLEMA

Kun Asbjörn Krag palasi pienen lehtokujan kautta takaisin, kierteli hänen aivoissaan monta ajatusta. Keskustelu rouva Hjelmin kanssa oli tuonut valoa moneen kohtaan, mutta pulman ratkaiseminen oli samalla kohdannut uusia vaikeuksia. Mitä oli Bengtillä rouva Hjelmin luona tekemistä? Se ainakin oli selvää, että Bengtin saapuminen oli rouvalle yhtä odottamatonta kuin hänellekin.

Pian kuuli Krag jonkun juoksevan perässään. Hän kääntyi ja näki nuorenpuoleisen miehen lähenevän.

"Minulla on kirje", kuiskasi hän. "Pyydän heti lukemaan sen ja senjälkeen antamaan vastauksenne."

Krag avasi kirjekuoren ja otti siitä kauniilla naisen käsialalla kirjotetun seuraavasisältöisen kirjeen.

"Tiedättekö, missä asuu herra, joka eilen illalla kävi rouva Hjelmin luona ja lähti vähää ennen yhtätoista pois?"

Salapoliisi jatkoi matkaansa. Kvambergiin tultuaan hän tapasi tohtorin kartanolla. Tohtori näytti kiihtyneeltä.

"Niitä oli kolme kappaletta, poliisipäällikkö ja kaksi konstaapelia ja he vaativat virallista tutkintoa Åkerholmin kuoleman johdosta."

"Ei olekaan", vastasi Asbjörn Krag. "Ainoastaan odottamattomat tapaukset voivat minua hämmästyttää ja tämä tapaus ei ole ollenkaan odottamaton, sillä minä itse kutsuin heidät tänne."

"Niin. Estääkseni ruumiin liikuttelemisen täytyi minun sekottaa virallinen poliisi asiaan ja nyt on kaikki järjestyksessä."

"Matkustaa, Lähden vähän ajan kuluttua. Matkatavarani ovat jo lähtövalmiina."

"Ymmärrän. Sinä tahdot poistaa Bengtin epäluulot. Kun hän luulee sinun olevan poissa, olet sinä salaisesti hänen läheisyydessään ja pidät silmällä häntä."

"Aivan niin. Tulen takaisin täsmälleen kello yksitoista illalla. Pyydän sinun huolehtivan siitä että pääsen sisään kenenkään huomaamatta. Huoneesi täytyy silloin olla pimeä, ja tämä köysi saatavilla, lopusta pidän itse huolen."

"Teen kuten käsket", sanoi tohtori. "Muuten olen hyvin utelias tietämään, mitä johtopäätöksiä olet tehnyt keskusteltuasi rouva Hjelmin kanssa?"

"Siitä tuonnempana. Nyt olen onnistunut toteamaan sen, miten murha on tapahtunut."

"Heti, kun Bengt ja minä lähdimme klubiin, lähti Åkerholm rouva Hjelmin luo. Kohtausajaksi oli sovittu kello 11. Åkerholm oli silloin luvannut kertoa rouvalle elämänsä salaisuuden."

"Niin, salaisuuden, joka oli läheisessä yhteydessä murhan kanssa. No niin. Lähtiessään huomasi hän sattumalta pistoolin arkihuoneen pöydällä, johon hän sen aikaisemmin oli unohtanut. Hän pisti sen taskuunsa aavistamalta, että hän aivan pian tulisi sitä tarvitsemaan. Tämän jälkeen hän lähti astelemaan lehtokujaa myöten. — Kaiken tämän tiedät jo ennestään, eikö niin?"

"Kuten muistanet, oli silloin kuuvalosta huolimatta jonkun verran pimeä. Åkerholm oli kulkenut noin kaksi kolmattaosaa tiestä ja ehtinyt sille kohdalle, jossa tie tekee polvekkeen ja kohoaa pienelle mäen kukkulalle. Siinä hän pysähtyi, sillä hän näki huvilan verantaoven aukenevan ja miehen lähtevän ulos."

"Niin, ja Åkerholm luonnollisesti kummasteli sitä. Varmaankin koetti hän arvailla, kuka niin myöhäinen vieras mahtoi olla, ja päästäkseen selville siitä piilottautui hän kukkulan taakse. Nyt seurasivat tapaukset nopeasti toisiaan, ja muutaman minuutin kuluttua oli murhenäytelmä näytetty loppuun. Tulija saapui Åkerholmin kohdalle, mutta pimeän vuoksi ei vainaja tuntenut häntä; Åkerholm odotti, kunnes tuntematon oli mennyt kappaleen matkaa ohi ja seurasi sitten hänen jäljessään. Nyt saapui vieras lehtokujaan ja Åkerholm luonnollisesti odotti hänen kääntyvän oikeaan, mutta hän suuntasikin kulkunsa vasempaan, siis Åkerholmin puistoon. Siitä jatkoi hän matkaansa puretun paviljongin ohi kulkien leveää puistokäytävää, joka toisella puolella päättyy metsään. Åkerholm käsitti silloin, että hänen, saadakseen tietää, kuka tuntematon oli, täytyi kiirehtiä edelle, ja tulla häntä vastaan. Luonnollisesti käytti hän hyväkseen puiston oikotietä ja kohtasi sitten tuntemattoman omassa puistossaan. Eikö totta, tämä kaikki on itsestään selvää."

"Kun Åkerholm sitten näki vieraan kasvot ja tunsi hänet, otti hän nopeasti pistoolin ja ampui häntä. Mutta pelon vuoksi ampui vanhus ohi tai sitten vain haavoitti häntä."

"Laukauksen jälkeen peräytyi vanhus aseetonna ja pelosta horjuen muutaman askeleen taaksepäin, ja silloin ampui toinen kylmäverisesti hänet."

"Nyt käsitän minä kaikki aivan selvästi", sanoi tohtori. "Jälellä on siis kysymys salaperäisen murhaajan vangitsemisesta."

"Olet oikeassa", vastasi Krag. "Arvelen hänen ilmaisevan itsensä yön aikana, jolloin hän luulee minun olevan poissa."

"Minä poistun junasta jollakin lähiasemalla ja palaan sieltä hevoskyydillä. Olen luvannut tavata illalla rouva Hjelmiä, jolta toivon saavani muutamia tärkeitä tietoja. Ja jos kaikki käy hyvin, sieppaamme vuorokauden kuluttua kiinni sen miehen, joka melkein ensimmäisenä tiesi 'kolmen huoneen salaisuuden', saaden sen vuoksi vainajan ankaran pelon valtaan ja lopuksi murhasi hänet."

Ovelle koputettiin. Bengt astui sisään. Krag huomasi hänen olevan suuruksissaan.

"Niin. Matkustan siinä junassa, joka lähtee Kvambergin asemalta tunnin kuluttua."

"Siinä tapauksessa suosittelen teille pikajunaa, joka lähtee jo vähän aikaisemmin. Siinä on hauskempi matkustaa, koska se ei pysähdy väliasemilla."

Krag ymmärsi heti, että Bengt ei ollut täysin varma hänen matkustamisestaan. Jos Bengt saisi kuulla hänen matkustaneen pikajunassa, olisi hän levollinen tietäessään hänen olevan monen penikulman päässä Kvambergin alueelta.

"Te olette suoraan sanoen sietämättömällä tavalla tunkeutunut tämän talon asioihin."

"Niin. Epäilemättä on teidän ansiotanne se, että poliisi on alkanut penkoa vanhuksen itsemurhan syytä. Eikö asia ollut mielestänne jo tarpeeksi surullinen muutenkin, tarvitsematta saattaa perhettä skandaalin alaiseksi?"

"Hänen kasvattipoikanaan on minulla oikeus sanoa ajatukseni. Sen lisäksi olette te loukannut erästä ystävääni."

"Ettekö huomannut, että minä sanoin häntä ystäväkseni. Ja te olette saanut aikaan sen, ettei hän, vaan jokin poliisipäällikkö on saanut asian käsiteltäväkseen. En voi käsittää, miten olette saaneet tämän järjestetyksi."

"Luuletteko todellakin, että minä olen saanti tämän aikaan?" kysyi
Asbjörn Krag.

"Siinä tapauksessa täytyy minun sanoa, että olette liian yksinkertainen vakuuttaessanne uskovanne tämän."

"On parasta, että minä lähden", sanoi hän. "Toivon vielä ennättäväni pikajunaan. Pyydän, että hevonen valjastettaisiin mahdollisimman nopeasti."

Pääkäytävässä kohtasivat he saman poliisipäällikön, josta Bengt oli halveksien puhunut. Hän oli pieni, jäntevä mies vaaleine kasvoineen ja terävine silmineen. Nähdessään Asbjörn Kragin hän kummastui ja tervehti hyvin kohteliaasti. Bengt ei ollut huomaavinaan tervehdystä.

Krag sen sijaan tervehti poliisipäällikköä katsellen häntä terävästi ja merkitsevästi.

"Tekö täällä?" kysyi hän. "Muistelen teidän olleen puolittain sairas tavatessamme viime kerralla. Miten voitte nyt?"

"Kiitos huomaavaisuudestanne, herra tohtori, nyt olen minä jo hyvissä voimissa."

"Niin", vastasi Krag, "senlaatuinen sairaus voi helposti uusiutua, se voi kääntyä vaaralliseksikin, sen vuoksi täytyy teidän olla äärimmäisen varovainen ."

Asbjörn Kragin asettuessa rekeen katseli nuori poliisipäällikkö häntä salaperäisesti hymyillen. —

IX.

ROUVA HJELM KOHOTTAA HUNTUA.

Asbjörn Krag asettui mahdollisimman mukavasti rekeen. Bengt lähestyi häntä ja sanoi happamen imelästi:

"Perheessämme on ollut tapana, että vieraita saatetaan kauemmaksi kuin ovelle asti. Kenties suvaitsette minun lähtevän mukaanne?"

Bengt asettui rekeen. Krag tervehti vielä kerran tohtoria ja poliisipäällikköä, ja reki lähti liikkeelle voimakkaitten rotuhevosten vetämänä.

Matkalla oli Bengt hiljainen ja umpimielinen. Krag sitävastoin oli hyvin puhelias. Hän selitti laajasti, että ympäristöllä liikkuvien, Åkerholmin kuolemaa koskevien huhupuheitten lopettamiseksi oli poliisin asiaan sekaantuminen aivan välttämätöntä. Mutta Bengt pysyi edelleenkin harvasanaisena. Tämän jälkeen alkoi Krag puhua Bengtistä. Hänhän oli nuori ja eteenpäin pyrkivä mies. Ja kun ei varojakaan puuttunut, oli hänellä Kragin mielestä sovelias aika etsiä itselleen morsian, esim. rouva Hjelm, johon Krag otaksui Bengtin kiintyneen. Nythän ei vanhuskaan olisi esteenä.

Mutta Krag jatkoi väsymättömästi leikinlaskuaan ja onnistui siten salaamaan Bengtiltä aikeensa.

"Kun matkanne sattuu Kristianiaan", sanoi Asbjörn Krag, "niin kunnioittanette minuakin käynnillänne. Koetan silloin edes osaksi korvata ne mielenkiintoiset päivät, jotka teidän luonanne olen viettänyt."

"Mielenkiintoiset?" kysyi Bengt ihmetellen. "Minusta nämä viime päivät ovat olleet tuskallisen ikäviä."

"No niin", sanoi Krag taputtaen olkapäähän Bengtiä, joka ei ollenkaan näyttänyt välittävän tästä ystävällisestä lähentelystä, "puhuessani mielenkiintoisista päivistä tarkoitin luonnollisesti sitä, että minulla on lääkärinä ollut oivallinen tilaisuus seurata Åkerholm-vainajan sairautta ja kuolemaa. Ja nyt täytyy minun jättää hauska seuranne, juna lähtee vajaan minuutin kuluttua."

Kun juna oli lähtenyt liikkeelle, näyttäytyi Krag vaunun akkunassa innokkaasti nyökäten Bengtille, joka heti käänsi hänelle selkänsä.

Asbjörn Krag istuutui ikkunan viereen katselemaan ohi kiitäviä maisemia. Iloinen ilme hänen kasvoiltaan oli hävinnyt. Pitkään katseli hän Kvambergin seutuja, jotka häämöttivät kaukaa ja katosivat pian näköpiiristä. Pikajuna sivuutti pienen Kvambergin naapuriaseman, kymmenen minuutin kuluttua vilahti toinenkin asema ohi ja jälellä oli enää yksi.

Krag katsoi kelloaan. Hetken epäröityään tarttui hän nopeasti hätäjarruun. Juna, joka juuri oli saapunut aavalle tasangolle, pysähtyi heti.

Pikajunassa tuli suuri hämminki. Matkustajat kiirehtivät vaunusta toiseen kysellen, mitä oli tapahtunut. Krag vastaili tyynesti, ettei ollut tapahtunut mitään erikoisempaa. Hän vain tahtoi päästä pois pikajunasta. Sitten alkoi hän kiireesti kokoilla matkatavaroitaan. Muuan englantilainen matkailija, joka vakavana ja äänettömänä oli seurannut tapausta, nousi ja puristi ihaillen Kragin kättä sanoen: "All right", ja istuutui jälleen paikoilleen.

"Tarpeeton junan pysäyttäminen on rautatien ohjesäännöissä ankarasti kielletty", selitti toinen. "Tämä lysti tulee teille kalliiksi."

"Antakaa tulla", vastasi Krag tarjoten osoitteensa, "minun on pakko poistua junasta juuri tällä kohdalla."

"Te ette pääse ulos", kirkuivat he, "ja Kristianiaan saavuttuamme pidämme huolen siitä, että joudutte poliisin huostaan."

Vastaamatta mitään avasi salapoliisi nopeasti vaunun akkunan ja heitti matkatavaransa sekä turkkinsa ulos. Sen jälkeen asettui hän nyrkkeilyasentoon katsellen nauraen vastustajiansa. Oli helppo huomata, kuinka hänen valtavat käsivarsilihaksensa jännittyivät.

Junailijat hypähtivät Kragin sivulle, mutta tämä pujahti salamannopeasti heidän käsistään. Hyppäys vain, ja hän oli lumihangessa tavaroittensa luona. Heti sen jälkeen hyppäsi hän aidan yli ja oli maantiellä. Sieltä huusi hän pilkallisesti hämmästyneelle junamiehistölle:

"Voitte vain huoleti lähteä matkoihinne, sillä pikajunalla on tavallisesti kiire."

Ei auttanut muu kuin laittaa juna liikkeelle. Ikkunoihin ilmestyi iloisia, hymyileviä kasvoja ja nenäliinat liehuivat. Mutta junailijat vannoivat kostavansa.

"Välistä täytyy menetellä näinkin, kun ei haluta esiintyä poliisina", puheli Krag kävellessään maantietä.

Pian saapui hän suureen taloon ja sai sieltä kyytihevosen. Hän oli loistavalla tuulella.

Ajettuaan neljä tai viisi tuntia saapui hän Kvambergin lähettyville. Suoritettuaan kyytimaksun neuvoi hän kyytipoikaa ajamaan missään pysähtymättä ja kenenkään kanssa puhelematta mahdollisimman nopeasti takaisin. Katsellen tyytyväisenä runsaita juomarahojaan lupasi poika seurata tarkoin määräystä.

Asbjörn Krag lähti suoraan rouva Hjelmin huvilaa kohden. Heti sisään astuttuaan huomasi hän rouvan odottaneen häntä. Rouva oli hermostuneempi kuin aamulla, ja sitäpaitsi hän oli itkenyt.

"Pyydän anteeksi käytöstäni aamupäivällä", alkoi hän. "Teidän ilmoituksenne ja kysymyksenne olivat minulle odottamattomia, ja minä menettelin ajattelemattomasti salatessani teiltä erään seikan. Kaduin heti lähdettyänne ja sen vuoksi lähetin kirjeen."

"Ymmärsin sen heti", vastasi Krag, "ja nyt tahtonette ilmoittaa, minkävuoksi Bengt tuli tänne?"

"Hänen käynnillään ei ollut muuta tarkoitusta kuin ilmoittaa kasvatusisänsä kuolema."

"Kuka oli sitten se herra, joka eilen illalla kello 11 lähti täältä ja jonka Åkerholm kohtasi lehtokujassa?"

"Sen minä teenkin", vastasi rouva, "ja juuri sen vuoksi en tahdo salata teiltä mitään. — Niinkuin ehkä olette kuulleet", jatkoi hän, "olen minä sekä miesvainajani eläessä että jälkeenkin päin matkustellut paljon ulkomailla. Matkustaminen oli intohimonani, mutta sen lisäksi olen minä pelannut etupäässä Ostendessa ja Monte Carlossa."

"Joskus voitin, enimmäkseen hävisin. Nyt käsitätte, jos olette ihmistuntija, että ihminen, varsinkin nainen, joka on joutunut pelihimon valtaan, ei ole turhantarkka seuransa valinnassa. Jouduin kerran Monte Carlossa ollessani kiusalliseen tilanteeseen. Selviydyin siitä erään miehen avulla, mutta sen avun olen saanut kalliisti maksaa. Sain pian selville, mitä miehiä avustajani oli — ammattipeluri ja elostelija, jolla poliisi oli alituisesti kintereillään. Lähdin heti sieltä, mutta hän seurasi minua, ja vasta suurten uhrausten ja ponnistusten kautta pääsin hänestä eroon. Asetuttuani asumaan tänne tunsin itseni turvatuksi. Sitten — voitte arvata kauhistukseni — ilmestyi hän äkkiä tänne. Hän esitti vaatimuksensa minuun nähden ja tahtoi, että minä kieltäytyisin menemästä naimisiin Åkerholmin kanssa. Minä käskin hänen mennä tiehensä. Eilen illalla oli meillä viimeinen ja ankarin kohtaus. Hän saattoi minut raivostumaan ja vannoi kostavansa. Sitten hän lähti pois yhdentoista aikana, ja minuun vaikuttaa sangen tuskallisesti ajatellessani, että Åkerholm piti juuri…"

"Sitä hän ei ole saanutkaan tietää; hän selitti kohdanneensa minut täällä aivan sattumalta."

"Sitä juuri arvelinkin", sanoi Asbjörn Krag. "Minkä näköinen on Jim
Charter?"

"Suuri, tanakka, punapartainen ja tuikeakatseinen mies. Ikää on hänellä noin 40 vuotta."

"Puhuiko hän milloinkaan ulkomuodostaan, esim. punaisesta tukastaan?" kysyi Krag.

"Kyllä", vastasi rouva, "kerran hän mainitsi, että hänen ulkomuotonsa on suuren rahasumman arvoinen."

Tohtori istui huoneessaan odotellen Kragin tuloa. Talossa vallitsi täydellinen hiljaisuus. Tohtori avasi puiston puoleisen ikkunan ja sammutti lampun. Jännittyneenä istuutui hän ikkunan viereen katsellen pimeään puistoon, jossa Åkerholm oli murhattu tuskin kaksikymmentäneljä tuntia sitten. Vähän ajan kuluttua huomasi hän jonkun hiipivän varovasti taloa kohti. Tulija pysähtyi ikkunan kohdalle ja tohtori kuuli vihellyksen. Tohtori vastasi merkinantoon ja heitti alas köyden, jonka toisen pään hän kiinnitti ikkunaan. Tulija kiipesi nopeasti köyttä myöten ja hyppäsi lattialle. Tohtori sytytti lampun ja huomasi samalla, että tulija ei ollutkaan Asbjörn Krag.

Heti johtui tohtorin mieleen Åkerholmin murhaaja, salaperäinen mies paviljongista, ja hänen ohimonsa jyskyttivät pelosta.

Hänen edessään seisoi uhkaavana ja vakavana vankkarakenteinen, punapartainen mies.

PUNAPARTAINEN.

Samassa huomasi tohtori revolverin välkähtävän hänen kädessään, ja hän jäi paikalleen. Tohtori oli suunniltaan kauhistuksesta. Mitä tahtoi tämä mies? Oliko hänellä aikomus murhata hänet, vai ajoiko hän Asbjörn Kragia takaa?

Mies ei vastannut, sen sijaan piteli hän pahanenteisesti revolveria kädessään. Hänen silmänsä säihkyivät.

"Tässä talossa on poliisi", jatkoi tohtori, "ja ellette heti paikalla poistu, kutsun hänet."

Äkkiä tähtäsi hän revolverillaan tohtoria ja sanoi jylisevällä äänellä:

Tohtori epäröi, mutta kääntyi kuitenkin. Seisottuaan vähän aikaa kamiiniin päin kuuli hän miehen nauravan selkänsä takana. Hän oli kuullut tuon saman äänen ennenkin. Äkkiä käänsi hän päänsä ja huomasi Asbjörn Kragin istuvan nauraen tuolilla. Pöydällä hänen edessään oli punainen tekotukka ja saman värinen parta.

"Sinä säikäytit minut puolikuoliaaksi", sanoi hän. "Pilasi oli kenties liian karkeaa."

"Sinähän tiesit", vastasi salapoliisi, "että minä tulen täsmälleen kello 11. Tiesit myöskin, että minun on pysyminen tuntemattomana, ja minun täytyi estää sinut herättämästä talon väkeä."

"Se ei ollut niinkään hullusti arvattu. Äsken olin minä tosiaankin hänen näköisensä."

"Oleskelee, ja luultavasti pitää silmällä meitä. Onko tällä välin tapahtunut mitään erikoisempaa?"

"On hauska poika. Hän on pyrkinyt keskusteluun minun kanssani, ja näyttää siltä, kuin hän luulisi minulla olevan jotain sanottavaa hänelle."

"En mitään, mutta sen sijaan kertoi hän minulle Bengtin puhelimitse tiedustelleen jotain Kvambergistä eteenpäin olevilta väliasemilta."

"En vastannut siihenkään mitään, sillä minä en ymmärtänyt hänen tarkoitustaan."

"Hän on näppärä poika, mutta — kuulehan!" Hiljaiset, sipsuttavat askeleet kuuluivat käytävästä.

Tulija oli nuori, siviilipukuun puettu poliisipäällikkö. Hänellä oli salalyhty kädessään.

"Erinomaista!" huudahti Krag. "Tohtori, sammuta lamppu, muuten meidät voidaan helposti huomata." Tohtori teki niin. Huoneessa ei ollut nyt muuta valaistusta kuin kapea valojuova, joka tuli lattialla olevasta salalyhdystä.

"Hämmästyin nähdessäni teidät täällä", sanoi poliisipäällikkö.
"Ymmärsin heti, että jotain on tekeillä, ja sitten selvisi minulle
Kristianian oikeusosaston salaperäinen määräys."

"Niin, minua ei haluttanut työskennellä yhdessä paikkakunnan juopon poliisimestarin kanssa", vastasi Krag.

"Sitten ei häntä saa laskea pakenemaan. Muuten hän näkyy järjestelleen papereitaan kaiken päivää."

Poliisipäällikkö meni puutarhan puoleiselle ikkunalle, johon vainajan ja Bengtin huoneitten ikkunat hyvin näkyivät. Asbjörn Krag ja tohtori seurasivat häntä.

Bengtin huoneesta loisti valo, ja hänen varjonsa kuvastui ikkunaverhoon. Hän istui pöydän ääressä liikutellen silloin tällöin kättään.

Bengt nousi seisomaan ja samalla ilmestyi ikkunaverhoon toinenkin varjo; suurikokoinen, metsästyspukuun puettu parrakas mies, jolla oli laukku selässä.

"Hänet voisi heti vangita. Palvelijoiden huoneessa on kaksi konstaapelia, jotka merkin saatuaan ovat valmiit kiirehtimään avuksi."

Metsästyspukuinen mies lähti huoneesta, ja Bengt saattoi häntä ovelle asti. Vähän ajan kuluttua hiipi tumma olento puutarhaan.

"Pitäkää huoli siitä, että Bengt ei pääse poistumaan talosta", sanoi
Krag poliisipäällikölle.

Krag oli jo ovella. Päästyään ulos huomasi hän metsästyspukuun puetun miehen katoavan pimeään puistoon.

Salapoliisi hiipi äänettömästi talon ohi. Oli tullut leuto ilma, joten lumi ei narissut kävellessä. Metsästyspukuinen saapui sille paikalle, josta Åkerholm oli löydetty kuolleena. Siinä hän pysähtyi ja katsoi ympärilleen. Mutta heti hän jatkoi matkaansa, sivuutti puretun paviljongin, kääntyi sitten vasempaan ja kulki erästä pientä puistokäytävää pitkin. Krag pysytteli hänen kintereillään.

Äkkiä pysähtyi mies vanhan luhistumaisillaan olevan huvimajan luo Salapoliisi vetäytyi kiireesti puun taakse. Mies avasi oven ja astui majaan.

Hän jätti tähystyspaikkansa, kiersi rouva Hjelmin asunnolle ja koputti ovelle.

"Tiedän jo sen, mutta hän voi saapua aivan heti. Kiiruhtakaa sulkemaan ovi! Nyt teidän täytyy pysyä aivan tyyneenä", sanoi salapoliisi. "Hän on varmaan sangen epäluuloinen."

"Sinäkö, Jim?" kuuli Krag rouvan sanovan, "en odottanut sinua näin aikaiseen. Sinunhan oli määrä saapua vasta kello kaksitoista."

Punapartainen mumisi joitain käsittämättömiä sanoja ja heitti metsästyslaukkunsa pöydälle.

"Tulin tänne saadakseni sinulta lopullisen vastauksen", sanoi hän.
"Lähdetkö mukaan vai et?"

"Silloin minä panisin skandaalin toimeen. Herättäisin talonväen ja kertoisin vähän matkoistasi, esim. eräästä kauniista heinäkuun päivästä Monte Carlossa."

Punapartainen tarttui rouvan käteen niin lujasti, että hän huudahti tuskasta.

"Sen saatte pian tietää. — Rouva Hjelm. Pyydän, sulkekaa ovi. Minulla on hiukan keskusteltavaa tämän miehen kanssa."

XI.

HYVIN TÄHDÄTTY ISKU

Jim huomasi salapoliisin tarkoittavan täyttä totta ja pysyi sen tähden aivan liikkumattomana, mutta hirvittävä kostonhimo paloi hänen silmissään. Salapoliisin revolveri oli suunnattu hänen ohimoansa kohti.

"Rouva Hjelm", sanoi salapoliisi, "ottakaa takkini oikeanpuoleisesta taskusta ruskea kirjekuori. Siinä on muuan paperi."

"En, vaan poliisimies, Jos teillä siis on vastustamaton halu kääntyä poliisin puoleen, niin — olkaa hyvä."

"No niin. Olettakaamme, että minä ammuin hänet ja että minä tein sen itsepuolustuksesta, sillä hän ampui ensin minua."

"Mutta ettekö todellakaan huomaa toimivanne typerästi? Kuinka aiotte todistaa, että minä olen Åkerholmin murhaaja?"

"Vai niin", sanoi hän. "Typeryytenne vuoksi halutti minua pitää pientä lystiä kustannuksellanne."

"Rouva Hjelm ei tule puhumaan mitään." Jim heitti häneen terävän silmäyksen ja lisäsi: "Hän ei uskalla."

"Sen lisäksi on minulla toinenkin todistus teitä vastaan", sanoi Krag, "Mutta sen minä esitän vasta sitten, kun teidät on tehty vaarattomaksi."

"Vaarattomaksi? Te olette todellakin yksinkertainen. Kuka minut tekee vaarattomaksi?"

"Ainoastaan tuo pieni revolveri pahanen estää minua lähtemästä tieheni. Mutta jos te aiotte edelleenkin pidellä sitä kädessänne, niin täytyy teidän silloin toisella kädellänne sovitella minulle käsirautoja, ja se voi kenties tulla teille liian hankalaksi. Voisi sattua niin, että te jonkun ajan kuluttua heräisitte tainnuksista nenä litistyneenä, — minä olisin silloin jo kaukana — sillä minä olen vähintäin kolme kertaa voimakkaampi teitä."

"Älkäähän hätäilkö liikoja", vastasi Asbjörn Krag. "Ainoastaan pienen matkan päässä täältä, nimittäin Kvambergissä, on poliisipäällikkö kaksi konstaapelia mukanaan. Minun tarvitsisi vain pyytää rouva Hjelmin menemään ulos ja ampumaan toisella revolverillani, jolloin he olisivat heti täällä."

"Yrittäkää sitä keinoa, niin nähdään, onnistuuko se. — Lopultakin te sentään taidatte olla hiukan ovela."

"Kiitos. Mutta koska se menettelytapa herättäisi liian paljon huomiota, — lahjakkaalla veljellänne Bengtillä on hiukan epäilyksiä minun suhteeni — niin täytyy minun toimittaa vangitsemisenne paljon yksinkertaisemmalla tavalla."

Asbjörn Krag lähestyi Jimiä tähdäten häntä koko ajan revolverillaan.
Jim puristi suuret luisevat kätensä nyrkkiin.

"Minä olen nyrkkeilijä, sen voivat voimakkaimmat häviölle joutuneet neekerinyrkkeilijät Amerikassa todistaa. Varokaa siis itseänne!"

Krag siirtyi kuitenkin lähemmäksi. Hän totesi itselleen, että tuollaisen nyrkin isku riittäisi kaatamaan härän. Hän muutti nopeasti revolverin vasempaan käteensä.

"Uskon, että olette pehmittäneet neekereitä, ja sen vuoksi uskaltaisin muutaman tuhannen dollarin vedon puolestanne. — Jättiläisen voimat!"

"Jättiläisen voimat", jatkoi Krag, "laaja voimakas rinta, ennen kuulumaton kestävyys, mutta mikäli minä ymmärrän, nopeutta ja notkeutta puuttuu. Se johtuu siitä, ettette ole tutustuneet uudenaikaisiin nyrkkeilytemppuihin, joitten käyttäminen edellyttää anatomian tuntemista. Mitä sanotte tästä — —?"

Salaman nopeudella antoi Krag voimakkaan iskun Jimin alaleukaan. Jimin kasvot muuttuivat tuhkanharmaiksi. Suusta ja huulilta alkoi vuotaa veri ja hän putosi pyörtyneenä lattialle.

Rouvan hysteerisestä huudosta välittämättä otti Krag esille käsiraudat ja parin sekunnin kuluttua olivat ne Jimin ranteissa. Sitten otti hän taskustaan kloroformipullon, kaatoi sen sisällyksen nenäliinaansa ja antoi Jimin hengittää sitä.

"Ei, hän nukkuu", vastasi Krag hymyillen. "Voitte olla aivan rauhallinen. Tunnin kuluttua toimitan hänet täältä pois, ja sen ajan elää hän kokonaan unien maailmassa." —

Saapuessaan Kvambergiin huomasi hän, että Bengtin huoneen akkunasta loisti vielä tuli. Poliisipäällikkö ja tohtori olivat odottaneet kärsimättöminä.

"Jim Charter, Bengtin veli ja Åkerholmin murhaaja makaa rouva Hjelmin talossa vangittuna."

Krag kertoi lyhyesti kohtauksensa Jimin kanssa. Sen jälkeen antoi hän määräykset siitä, miten edelleen oli meneteltävä.

Hän ja poliisipäällikkö vangitsevat Bengtin. Tohtorin ja kahden konstaapelin piti sillä aikaa käydä tutkimassa sitä vanhaa huvimajaa, johon Krag oli nähnyt Jim Charterin katoavan.

Bengt istui kirjoittamassa kun Krag ja poliisipäällikkö menivät hänen huoneeseensa. Krag esitteli itsensä: "Salapoliisi Asbjörn Krag, Kristianiasta."

Bengt tiedusteli heidän myöhäisen tulonsa syytä, ja kun poliisipäällikkö ilmoitti vangitsevansa hänet osallisuudesta Åkerholmin murhaan, antautui hän ilman vastarintaa. Poliisipäällikkö asetti hänelle käsiraudat.

"Tässä löytömme", huudahti tohtori ovella. Konstaapelit kantoivat suurta vaatenippua, jota Krag heti ryhtyi tarkastamaan. Siinä oli omituinen ryhmä mitä erilaatuisimpia vaatteita: vanhoja nahkahousuja, kullalla kirjailtuja vöitä, nahkaliivejä, korkeavartisia saappaita j.n.e.

"Jos olisin tiennyt", sanoi Asbjörn Krag, "että heidän varastonsa on ollut näin lähellä, olisi tämä murhenäytelmä saanut toisen muodon ja Åkerholm tullut pelastetuksi."

Ennenkuin Bengtiä lähdettiin viemään, oli Kragilla pari minuuttia kestävä keskustelu hänen kanssaan.

"Kaikki on järjestyksessä. Viekää hänet vankilaan ja ottakaa Jim Charter mennessänne mukaanne. Hänen kulettamisensa on helppo tehtävä, sillä hän ei herää ennenkuin vankilassa."

YHDENTOISTA LUVUN TOINEN OSA.

"Tahdot tietää 'kolmen huoneen salaisuuden'", sanoi Krag tohtorille. "Tapahtumain kulku ei siis ole sinulle sitä selvittänyt. Tavallinen ihminen on taipuvainen näkemään jokapäiväisimmätkin asiat yliluonnollisina. On kyllä totta, että 'kolmen huoneen salaisuus' on ollut yhtenä osana tässä murhenäytelmässä, mutta itse asiassa oli tämä 'salaisuus' aivan vähäpätöinen. Heti, kun olin saanut kuulla vanhuksen omituisesta tavasta sulkeutua huoneisiinsa, selvisi minulle syy hänen menettelyynsä."

"Älähän hätäile! Tulen vielä siihenkin. Mutta eikö ollut mielestäsi merkillistä, että Åkerholm, jolle hänen kasvattipoikansa oli kovin vastenmielinen, kuitenkin piti häntä talossaan?"

"Mutta se sinun olisi kuitenkin pitänyt tehdä. Åkerholm otti Bengtin kasvattipojakseen tämän ollessa noin 18 vuotias. Ei voi otaksua, että Bengt olisi silloin miellyttänyt häntä enemmän kuin nytkään. Mutta sittenkin hän teki sen. Bengtillä ei ollut vanhempia eikä hän myöskään ollut Åkerholmin sukulainen; sen vuoksi täytyy siinä olla joku muu syy. Kasvattipojaksi ottamisen oli täytynyt tapahtua joko velvollisuudentunnosta tai armeliaisuudesta. Se johtopäätös, että hän oli ottanut Bengtin luokseen velvollisuudentunnosta, tuntuu todenmukaisemmalta. Åkerholm oli rikas, ja ottamalla tämän nuoren miehen kasvatikseen tahtoi hän hyvittää jonkin sitä ennen tekemänsä vääryyden."

"Merkillistä", sanoi tohtori, "että sinun selittäessäsi asian tulee se aivan yksinkertaiseksi."

"Eilen illalla pääsin tästä täyteen varmuuteeni", jatkoi Krag. "Jos luemme Bengtin murhaajaksi, — olihan hän Jim Charterin liittolainen — niin olemme me olleet tekemisissä kolmen murhaajan kanssa."

"Niin: Bengtin, Jim Charterin ja Åkerholmin. Asia on nimittäin siten, että Åkerholm, oleskellessaan kullankaivajana Kaliforniassa, oli tullut pikaisuudessaan surmanneeksi Bengtin ja Jim Charterin isän, ja tätä tekoansa tahtoi vanhus sovittaa ottamalla Bengtin kasvattipojakseen. Veljekset eivät ole olleet tähän asti tietoisia vanhuksen rikoksesta. Vasta neljä kuukautta takaperin sai Bengt siitä vihiä. Ja silloin oli vanhus mennyttä miestä, sillä hän joutui tekemisiin kahden kurjan konnan kanssa.

"Saatuaan tietää vanhuksen salaisuuden lähetti Bengt heti kutsun veljelleen, joka silloin oleli eräässä pelipaikassa. Päästäkseen pikemmin käsiksi Åkerholmin omaisuuteen päättivät veljekset yhdessä riistää häneltä hengen. Heidän oli toimittava nopeasti, sillä avioliitto rouva Hjelmin kanssa oli jo päätetty asia. He keksivät pirullisen suunnitelman. — Kun Åkerholm sitten eräänä päivänä käveli puistossa, kohtasi hän aivan yhtäkkiä täydelleen Charter-vainajan näköisen olennon. Kaiketi muistat vielä, kuinka kalpea ja hämmästynyt hän oli kotiin palatessaan?"

"Jim Charter on aivan isävainajansa näköinen", jatkoi salapoliisi "Samallainen tanakka vartalo, saman värinen parta. Sen vuoksi oli Jim kerskunut rouva Hjelmille, että hänen ulkomuotonsa on suuremman rahasumman arvoinen. Hänen tarkoituksensa oli päivänselvä. Hän pukeutui kullankaivajan pukuun…"

"Niin. Ja nyt sai vanhus nähdä sarjan kauhistuttavia näkyjä. Salongin suuressa peilissä huomasi hän erään neliön muotoisen reiän taakse asetetun kuvan. Otaksuin heti, että kuva oli joko murhatun tai jonkun hänen näköisensä. Oli siis luonnollista, että hän heti murskasi peilin. Meidän saapuessamme tänne oli Åkerholm juuri nähnyt kullankaivajan menevän puistopaviljonkiin, josta Bengt oli avustanut hänet jälkien salaamisen vuoksi kantamalla ulos. Samana iltana sai vainaja salaisen viittauksen lukea erään kirjan 248 sivulta sanat: 'Näettekö… Piru!' Kun Åkerholm sitten yhdentoista aikaan lähti rouva Hjelmin luo, kohtasi hän lehtokujassa kullankaivajan, ja se, mitä sen jälkeen seurasi, on jo sinulle tunnettu."

"Niin", sanoi tohtori, "tähän asti on kaikki selvää, mutta 'kolmen huoneen salaisuus' on minulle vieläkin hämärä."

"Täytyy siis selvittää sekin", sanoi hän. "Bengt oli myöskin ihmetellyt vainajan kummallista tapaa sulkeutua kolmeen huoneeseensa, ja viimein päätti hän ottaa selvän siitä. Hän meni vanhuksen makuuhuoneen yläpuolelle olevaan tyhjään huoneeseen, jossa hän irroitti lattialankun ja voi siten raon kautta nähdä ja kuulla kaikki, mitä alakerrassa tapahtui. Niin sai hän selvän salaisuudesta. Sinä vaikenet. Et siis vieläkään käsitä? Ymmärtänet, että rikos, jonka Åkerholm oli Amerikassa tehnyt, pyöri lakkaamatta hänen mielessään. Nukkuessaankaan hän ei voinut vapautua siitä. Meille rikosasioihin perehtyneille on tunnettua, että moni rikollinen on ilmaissut itsensä nukkuessaan aivan samoin kuin Åkerholmkin teki. Ennen Kvambergiin tuloani tiesin minä, että Åkerholm puhui unissaan ."

"No niin", sanoi hän. "Kaikki pulmat ovat nyt selvityt. Tämä päivä olikin erikoisen jännittävä ja mielenkiintoinen. Se oli samalla kertomus rehellisestä miehestä, joka tahtoi sovittaa rikoksensa, mutta jonka kostajan käsi äkkiä ja odottamatta saavutti."

"Myöskin se oli kertomus näppärästä ja neuvokkaasta miehestä,
Pohjoismaitten etevimmästä salapoliisista."

"Jätämme kiittelemiset", vastasi Krag vakavana. "Jos minut asetetaan tämän kertomuksen päähenkilöksi, silloin on se kertomus vähäpätöisestä miehestä, joka ei voinut pelastaa vanhusta murhaajan käsistä."

Kaksi vuorokautta myöhemmin Jim ja Bengt karkasivat vankilasta, ja ennen vuoden kuluttua tuomittiin Jim, joka oli ollut osallisena Amerikassa tapahtuneessa suuressa junaryöstössä, sähkötuolissa tapettavaksi.

Bengtistä Asbjörn Krag ei ollut kuullut sen jälkeen mitään. Mutta hänellä on vaistomainen tunne siitä, että hän vielä kohtaa hänet joko pimeässä käytävässä tai yksinäisellä tiellä.

LOPPU.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KOSTAJAN KOURISSA: SALAPOLIISIKERTOMUS ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org . If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate .

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org .

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.