The Project Gutenberg eBook of Murhattu urkkija: Salapoliisiromaani, by Sven Elvestad

I. Liikehuone International.
II. Punaset hiukset ja julkeita katseita.
III. Kreivinna Orloffin selitys.
IV. Vastakkaisia etuja.
V. Kello kahden ja kolmen välillä.
VI. Hissi.
VII. Müller.
VIII. Eversenin hämmästys.
IX. Kuollut sohvankulmassa.
X. Murhaaja.
XI. Kreivinnan automatka.
XII. Kuka oli murhaaja?

LIIKEHUONE INTERNATIONAL.

Asbjörn Krag ei saattanut muistaa, että hänen luonaan koskaan oli käynyt asiakkaita, joista hän niin suuressa määrin, ja aivan silmänräpäyksessä, olisi saanut varman tunteen, että oli huijarien kanssa tekemisissä kun herrojen Anders Andersonin ja John Inderdalen astuessa illalla tammikuun 24 päivänä hänen työhuoneeseensa.

Kummallakin oli avarat, hartioilta leveät turkit, jotka jo etukäteen sanoivat, että tässä tulee Uuden Mailman asukkaita. Molemmat olivat tanakoita ja voimakkaita. Kasvot olisivat muistuttaneet talonpoikaa, jos ei olemassaolon taistelu Uudessa Mailmassa olisi niitä uurtanut ja antanut toimekkuuden ja valppauden leimaa. Katsomatta heidän käyntikorttejaan saattoi Asbjörn Krag arvata heidän alkuperänsä. Anders Anderson oli ruotsalais-amerikalainen ja John Inderdale oli norjalais-amerikalainen.

"Herrani", sanoi etsivä rakastettavasti — hän esiintyi kohteliaasti niin kauvan kuin mahdollista, yksinpä sellaisiakin henkilöitä kohtaan jotka hänestä tuntuivat epämiellyttäviltä — "mutta herrani" sanoi hän "miksi ette ota raskaita turkkeja pois päältänne! Ei teidän tarvitse pelätä, että ne eteisestäni varastettaisiin."

Molemmat herrat nauroivat, kuten nauretaan silloin, kun halutaan olla kohteliaita lausutulle sukkeluudelle, jota ei ole aikaa eikä halua käsittää.

"Jos herroille on mahdollista sopia tuon kokoisina tuolille", sanoi hän "niin pyytäisin teitä istumaan."

"Mutta nyt on kiire", huudahtivat molemmat yhdestä suusta, "ajattelimme, että olisitte seurannut meitä heti, herra etsivä."

"Lienee parasta, että heti alussa sanon, että minä en tule Drammensvejenille enkä muuallekaan ilman, että herrat ensin kertovat minkätakia etsitte apuani."

"Kysymyksessä on rikos", sanoivat molemmat skandinavialais-amerikalaiset samalla kertaa.

"Silloin epäilen", sanoi Krag, "että herrat ovat erehtyneet. Minä en ole poliisin palveluksessa. Rikoksista on ilmoitettava poliisin etsivälle-osastolle Möllerkatu 39."

Vieraat katselivat toisiinsa epävarmasti. Tämän jälkeen tekivät kumpikin merkin, joka oli merkitsevinään, että kumpikin halusi toisen ensin alkavan.

Asbjörn Krag viittasi jälleen tuoleihin ja molemmat herrat riisuivat turkkinsa osoittaen eleillään tyytymättömyyttä yksityisetsivän toimettomuuteen.

"Minkälainen rikos on kyseessä", kysyi Krag, "murha, tai vain tavallinen varkaus? Olemme perin tottuneet sellaiseen tänä omituisena aikana."

"Varkaus", sanoi mr Anderson, "eräs ylhäinen nainen, kreivinna, menetti tunti takaperin hyvin kalliin kaulakoristeen; varkaus tapahtui päivällisten aikana meidän asunnossamme."

"Olemme kylläkin matkustavia, vaikka emme asukaan hotellissa, meillä on oma asunto kaupungissa. Olemme usein liikeasioiden takia Kristianiassa ja olemme huomannee; sen helpommaksi ja mukavammaksi pitää yksityistä asuntoa."

Mr Anderson viittasi käyntikorttiinsa, jonka asetti Kragin eteen.
Kummankin nimen alla oli:

Krag aavisti heti, että kyseessä oli jokin noista ihmeellisistä ja salaperäisistä kauppahuoneista, joita sodan aikana niin runsaasti oli muodostunut. Ja tunne siitä, että hän oli joutunut kosketuksiin jonkin valonaran ja salaperäisen yrityksen kanssa, vahvistui, kun Krag lähemmin tarkasteli noita kahta miestä edessään ja kuuli heidän puhuvan tuosta ylhäisestä naisesta. Etsivä oli heti varuillaan. Toistaiseksi päätti hän olla ymmärtämättä mitään ja kuulla mitä heillä oli kerrottavaa.

"Matkustamme yhtenään Newyorkin ja Kristianian väliä", selitti hän, "ja olosuhteista johtuu, että joudumme työskentelemään kaikenkaltaisten asiamiesten kanssa, naisten ja miesten, niiden joukossa muutamien ylhäistenkin ulkomaalaisten. Yksi tällainen on kreivinna Orloff."

"Minkälaista liiketoimintaa harjoittaa Kauppahuone International? Jalokivikauppaa, kenties? Se voi kannattaa mainiosti, varsinkin jos sitä harjoitetaan erikoisena, salaisena, välikäsikauppana, joista minulla on jonkun verran tuntemusta."

"Oh, ei", vastasi mr Anderson, "mutta me teemme kauppaa monilla muilla tavaroilla, alkaen paperista ja silleistä, eläviin sydämiin ja pommeihin asti."

"Vai sillä tavalla. Silloin saatan ymmärtää, että sama laiva, joka kulettaa herroja Amerikasta ja päinvastoin, myöskin kulettaa liikkeen tavaroita."

"Täytyy laskea kaikki mahdollisuudet", vastasi mr Anderson, "mutta tähän asti on kaikki mennyt hyvin."

"Niin, jumalankiitos", pisti mr Inderdale väliin, katsellen kohti taivasta pienillä, vaanivilla silmillään.

"Se oli ihana matka", sanoi mr Inderdale, "ihana matka; veisasimme virsiä joka ilta."

"Kreivinna Orloff", sanoi Krag, "se on venäläinen nimi. Kenties oli tarkoitus, että herrat tapaisivat kreivinna Orloffin täällä Kristianiassa, saadaksenne nostaa voitot viime matkan menestyksestä?"

"Minä en juo kuin virvoitusjuomia", huomautti mr Inderdale katsellen jälleen taivaaseen.

"Oli, hän oli silmänräpäyksen ajan yksin salongissa. Kuulimme yht'äkkiä huutoa ja kun syöksyimme sisään, näimme punatukkaisen häviävän akkunasta ja kreivinna Orloff makasi pyörtyneenä leposohvalla."

" Punatukkaisen ?" kysyi Krag mielenkiinnolla, "sehän kuulostaa melkein romaanilta."

"Punatukkainen", selitti mr Anderson, "on eräs mies, joka on meitä seurannut viime päivinä. Emme tiedä kuka hän on, mutta aavistamme, että hän on tekemisissä jonkin kansainvälisen varasjoukkueen kanssa."

"Se kuulostaa tosiaankin uskomattomalta", sanoi Krag, "että rikollinen saattaisi tuolla tavalla ajaa kaulakoristetta. Kreivinnatkin pitävät tuontapaisia koruja vähemmän kernaasti muulloin, kuin juhlatilaisuuksissa. Aavistiko punatukkainen kenties, että menestystä juhlittaisiin tänään?"

Molemmat amerikalaiset katsoivat toisiaan tutkien — niin kuin eivät heti tietäisi mitä vastata. Krag teki heti johtopäätöksensä: Tässä on kyseessä jotain muuta kuin kaulakoriste. Ihmisethän eivät edes tiedä minkä arvoinen se on.

"Sitä emme tiedä, mutta eiköhän lie parasta, että etsivä ajaa kanssamme ja ottaa asiasta selvän itse paikalla. Nyt voitte myöskin tavata kreivinna Orloffin, joka on lohduton. Hän on hyvin miellyttävä nainen, lisäsi amerikalainen viekkaasti, harvinaisen kaunis nainen."

"Ja harvinaisella moraalilla", lisäsi mr Inderdale pyhästi, "moraalilla, joka on kaikkien epäilyjen yläpuolella."

"Eräs kreivinna Orloff, joka illastaa yksityisasunnossa Kristianiassa näiden kahden epäilyttävän liikemiehen kanssa Villistä Lännestä. Ei jossain ravintolassa, vaan yksityisasunnossa. Eikä ketään muita kuin nuo kolme. Ja kreivinnan moraali on kaikkien epäilyjen yläpuolella. Kaikki ovat juhlapuvussa. Kreivinnalla kaulassa 10,000 dollarin koriste. Tämän varastaa häneltä jokin romaaniolio, punatukkainen mies. Ja varkautta on käsiteltävä hienotuntoisesti… Kuten taustana tuolle kaikelle, eräs salaperäinen kansainvälinen kauppahuone, Newyork, Lontoo, Kristiania… Juttu on varmasti valhetta kokonaan", ajatteli Krag, "ja nuo kaksi ovat pari lurjusta turkeissa, joista tuo toinen moraalilla ja virrenvärssyillä on pahin. Mutta mukaan menen joka tapauksessa. Haluan nähdä sen kauniin venakon."

II.

PUNAISIA HIUKSIA JA JULKEITA KATSEITA.

Amerikalaisten auto odotti ulkopuolella. Se oli kallis, umpinainen yksityisauto. Kulettaja, keski-ikäinen mies, turkkeihin puettu kuten isännätkin, aukasi oven.

Herrat astuivat sisään. Krag väänsi sähkönappulaa, niin että auto tuli valaistuksi. Suurten ikkunain edessä oli silkkiverhot, niiden välissä pieniä peilejä ja pari kristallimaljakkoa kukkineen, siis oikea gulassiauto.

"Sen puolesta ei minun ole syytä uskoa kuljettajaan", vastasi Krag. "Ette saa unohtaa, että toimeeni kuuluu olla epäilevä. Onko tämä herrojen oma auto?"

"Se osoittaa", sanoi Krag, "että herroilla usein on kiire Kristianiassa. Mutta se kenties kuuluu ammattiin. Muuten", lisäsi hän, "kun meillä tässä istuessamme on muutama minuutti käytettävänämme, voin minä kenties saada joitakin tietoja kreivinna Orloffista. Milloin tuli hän tänne?"

"Ja herrat Amerikasta, Englannin kautta. Kaikki tämä on jo mielenkiintoista. Kuka tuli ensin?"

Silloin tarttui moraalinen Inderdale uudestaan keskusteluun, loukkaantuneella äänellä virkkoi hän:

"Pyydän huomauttaa teille, että kreivinnan moraali on kaikkien epäilyjen yläpuolella. Me menimme häntä vastaan puhtaasta kohteliaisuudesta."

"Ehdottomasti", vastasi mr Anderson. Mutta vaihtoi samassa silmäyksen toverinsa kanssa.

"Niin, jos ei täydellisesti luota ihmiseen, on eräissä tilanteissa hyvin järkevätä tehdä yllättävä kohteliaisuusvierailu hänen luokseen."

"En voi ymmärtää", sanoi mr Anderson, huomattavasti ärsyttyneenä, "mitä tällä on kaulakoristeen varkauden kanssa tekemistä?"

"No, niin" sanoi Krag tyyneesti, "juuri siihen minä tähtään. Niin ollen, hyvät herrat, ei kreivinna aavistanut läsnäoloanne lainkaan, kun nousitte junaan Lilleströmmenissä? Missä oli kreivinna sillä hetkellä?"

"Lilleströmmen seutua", huomautti Krag, "pidetään rumimpana mitä pohjois-Europassa yleensä löytyy."

"Se on, mitenkä asian ottaa", sanoi hän "meille, kaukaa Villistä Lännestä, jotka rakastamme armasta kotimaatamme, on kaikki kaunista, vihreät lehdet, vihreät puut ja…"

"Hän ihastui ja tuli loistavalle tuulelle, kunnes punatukkainen ilmestyi", sanoi mr Anderson.

"Se kävi näin", sanoi mr Anderson, "kun seisoimme ja puhelimme kreivinnan kanssa vaununakkunan luona ja väkeä meni ja tuli, muuttui kreivinna äkkiä vallan vimmatuksi. Kukaan ei voi kasvoillaan näyttää niin äkkiä vimmaansa kuin kreivinna. Tämän jälkeen sanoi hän, harmista vapisten: 'Herraseni, pyydän kerta kaikkiaan päästä teidän hävyttömästä tirkistelystänne'."

"Sehän oli hirveätä, ja kenelle osotti hän tuon vimmastuneen huomautuksen? Teille, mr Inderdale?"

"Ei, se oli eräälle herralle, joka tuli vaunuun joukko sanomalehtiä kainalossaan; yksi matkustajista, pitkä, hieno herra, punaisilla hiuksilla. Hän oli ollut alhaalla laiturilla ja ostanut lehdet ja seisoi, katsellen tosiaankin silmiinpistävän röyhkeästi kreivinnaa. Ja tuskin oli kreivinna päästänyt laukauksensa häntä vastaan, ennen kuin hän kääntyi meidän puoleemme ja sanoi: 'Mr Anderson ja mr Inderdale, olkaa ystävällisiä ja auttakaa minua tuota miestä vastaan. Hän on koko matkan piinannut minua julkealla ja hävyttömällä tirkistämisellään'."

"Kyllä, hän kävi tosiaankin jonkun verran hämilleen ja sanoi: 'Kaunis neiti, te erehdytte, tarkoitukseni ei ole ollut kiusata teitä. Vaan jos niin haluatte, häviän minä, jäljettömiin, kaunis neiti, häviän olemattomiin, hyvästi'."

"Muuten", lisäsi mr Anderson kuiskaten, "täytyy minun pyytää teidän esiintymään ystävääni mr Inderdalea kohtaan hienotunteisemmin, eikä viittaamaan, että hän saattaisi heittää hävyttömiä katseita naisiin. Mr Inderdale kuuluu luottamusneuvostoon Wisconsinissa ja kustantaa sanomalehteä 'Enkelisiipien suhina', niin, että ymmärrätte —"

"Herraseni" alkoi mr Anderson vakavasti Inderdalen muristessa tyytymättömänä, "herraseni, te —"

"Olen ajatellut", sanoi Krag, "kuuluivatko kreivinnan sanat tosiaankin:
'Mr Anderson ja mr Inderdale, auttakaa minua tuota herraa vastaan!'"

"Tunnen itsessäni", sanoi hän, "ettei ole vaikeata löytää kaulakoristetta."

Auto oli saapunut perille erään suuren, nykyaikaisen vuokrakasarmin edustalle kaupungin läntisellä reunalla ja herrat astuivat ulos.

Ilta oli pimeä, mutta sähkökaarilamppu jossain läheisyydessä valaisi seuruetta heikosti.

"Jos tarvitsemme autoa myöhemmin", sanoi mr Anderson, "on parasta, että annamme sen seistä täällä. Asbjörn Krag oli samaa mieltä ja kuljettaja sai määräyksen odottaa."

Samalla hetkellä kun seuran piti astua yli jalkakäytävän, ilmestyi varjosta ihminen ja kiiruhti heidän ohitseen.

Se oli mieshenkilö, leveäharteinen, tanakka ja alle keskimitan. Lyhdynvalossa pani Asbjörn Krag merkille, että miehellä oli hyvin terävät kasvojenpiirteet ja tavattoman ruskea iho. Hänessä oli jotakin merimiesmäistä, oli sangen lyhyt takki ja käveli kädet taskuissa.

Mutta Krag pani merkille myös jotain muuta: Mies joka sivuutti heidät, katseli kaikkia kolmea herraa huomattavalla mielenkiinnolla ja myöskin Krag joutui hänen terävien silmiensä tarkkailun alaiseksi.

"Ei", vastasi mr Anderson, "mutta minä luulin, että hän tunsi teidät.
Hän katseli meitä sangen tarkkaan."

Käytävässä avasi mr Anderson hissin oven. Hissi oli tavallinen, avara, automatinen, hyvin valaistu ja nappula joka kerrosta kohti.

"Asutte neljännessä kerroksessa", sanoi Asbjörn Krag, "ja varas hävisi akkunan läpi. Se on perin omituista."

"Odottakaapahan vain", sanoi mr Anderson, "niin minä näytän teille, miten punatukkainen mies häviää akkunan läpi neljännessä kerroksessa."

III.

KREIVINNA ORLOFFIN SELITYS.

Asbjörn Krag oli erittäin utelias tekemään venakon tuttavuutta. Kun hän oli keskustellut viisi minuuttia kummankin amerikalaisen kanssa, oli hän vakuutettu, että hänellä oli pari lurjusta edessään. Mutta ennen kuin hän oli nähnytkään kreivinna Orloffia, oli hän vakuutettu, että hän petti liiketovereitaan, jalosukuisia herroja Anderson ja Inderdale ja että hän otaksuttavasti oli yhteistoiminnassa itse varkaan, tuon salaperäisen punatukkaisen kanssa.

Ensikseenkin, koska hän oli tullut selvyyteen siitä, että punatukkainen oli ollut madame Orloffin matkaseurana. Krag oli itsekseen tullut siihen käsitykseen, amerikalaisten kertoman perusteella, tapaamisesta Lilleströmmenissä.

Molemmat amerikalaiset olivat yllättäneet kreivinnan. Hän ei ollut odottanut tapaavansa heitä ennen kuin junan saavuttua Kristianiaan. Sen vuoksi täytyi hänen kiireesti järjestää niin, etteivät amerikalaiset saisi huomata hänen olevan yhtä seuraa punatukkaisen kanssa. Hän pani ajattelematta toimeen pienen komedian hävyttömästä tirkistyksestä ja tunkeilevasta vieraasta. Ei ole ihmettelemistä, että punatukkainen ensi hetkellä tuli vähän hämilleen. Vaan ettei hänen tarvitsisi olla epätietoisena kreivinnan käyttäytymisen syistä, sanoi tämä ääneen ja selvästi: "Herra Anderson ja herra Inderdale, olkaa ystävällisiä ja auttakaa minua tuota herraa vastaan." Tämän kautta tiesi punatukkainen ketä herrat olivat ja vetääntyi takaisin.

Kun Asbjörn Krag astui sisään amerikalaisten huoneustoon oli hän siinä varmassa käsityksessä, että nämä johtopäätökset olivat oikeita. Huoneusto näytti kuten moni muukin "parempi" samanlainen; koko joukko pieniä kapistuksia hyllyillä, sohvia tyynyineen, valokuvia kehyksissä mahonkipöydällä ja huonoa taidetta seinillä. Saattoi ajatella, että huoneusto kuului jollekin pankkitirehtöörin leskelle, joka oli tullut pakotetuksi järjestämään elämänsä yksinkertaisemmin ja vähemmän suurenmoisesti ja siksi vuokrannut koko "perhevarusteet."

Kreivinna ei näyttäytynyt heti. Lamput paloivat edelleenkin huoneustossa ja Asbjörn Krag oli tilaisuudessa pääsemään selville huoneuston asemasta.

Herrat ohjasivat etsivän ensin ruokasaliin. Täällä näkyi vielä jälkiä keskeytyneestä juhla-ateriasta. Jääjäähdyttäjässä nikkelialustalla oli kaksi samppanjapulloa, joista toinen oli avattu, toinen aukasematta. Uskonnollisen neuvoston jäsen Wisconsinista sanoi: "No, ja, hm, hm", koettaen peittää pulloja lautasliinalla.

Hetkisen katseli Krag tyhjiä osterinkuoria joita oli pinottu lautasille, ja jääreunusteista pientä kulhoa jossa oli venäläistä kaviaaria ja sanoi:

"Olemme tilanneet illallisen kolmelle, eräästä hotellista", sanoi hän "ja me emme tosiaankaan voi sille mitään, että tavat tässä köyhässä maassa ovat totuttaneet hotellin lähettämään kaiken tuon hienouden. Minä — henkilökohtaisesti…"

"Erehdytte täydellisesti", väisti Krag, "tahdoin ainoastaan lausua ihastukseni. Yksinpä norjalais-amerikalainenkin olisi saattanut hävetä jos olisi tarjonnut ylhäiselle ja kauniille naiselle yksinkertaisempaa ruokaa."

"Niin, tietysti, ja, luonnollisesti se on vain sitä kun etsivä tarkoittaa", pisti mr Anderson tyynnyttäen väliin ja mr Inderdale pöyhistihe vähäsen imarreltuna ja tyytyväisenä.

"Minä pidän selviönä", sanoi mr Anderson, "että punatukkaisen lurjuksen on täytynyt tulla eteisenovesta, meidän istuessamme ja aterioidessamme."

"Tai kenties", jatkoi Krag, ottaessaan pöydältä muutaman lyijykynälaskelman, "tai kenties oli seura niin kiintynyt arviolaskelmiinsa, ja se oli syynä."

Mr Andersonin onnistui viime hetkellä nykäistä paperin Asbjörn Kragin kädestä. Mutta etsivän oli kuitenkin onnistunut panna merkille erinäisiä lukuja, jotka olivat paperille kirjoitetut. Ne olivat korkeita määriä — laskelmia dollareista, ruplista ja kruunuista.

"Saatan ymmärtää", sanoi Krag, "että juhlaa ja illallista ei pidetty yksinomaan juhlan vuoksi, vaan että oli jokin muu tarkoitus. Herrat halusivat lopultakin päästä sopimukseen madamen kanssa esim. maksusta, mitä hänellä oli myytävänä. Sopimus saatiin aikaan ja madame meni noutamaan mitä hänellä oli myytävänä ."

"Erehdytte", sanoi mr Anderson. "Te panette kokoon yksityiskohtia, joilla ei ole pienintäkään tekemistä asian kanssa. Ja asia on se, että kreivinna Orloffin kaulakoriste on varastettu. Se, eikä mitään muuta. Olkaa ystävällinen ja pysykää siinä."

"Sehän on juuri mitä minä teen", vastasi Krag, antamatta toisen äkäsyyden itseään lainkaan häiritä, "haluan nimittäin saada todennetuksi minkä syyn takia madame läksi pöydästä."

"Hän aikoi tuoda kirjeen käsilaukustaan. Mutta tuossahan kreivinna onkin. Hän saattaa itse kertoa koko asian teille."

Verhot liukuivat syrjään ja kreivinna Orloff astui sisään. Hän meni suoraan Asbjörn Kragin luo, ojensi hänelle kätensä ja sanoi ranskaksi:

"Eikö totta, te olette poliisimies, jonka piti tuleman. Voitteko hankkia takaisin koristeeni?"

"Varmasti", vastasi Krag, katsellen tarkasti venakkoa, "kun vain saan tietää kolme asiaa."

"Missä varkaus tapahtui, minkänäköinen varas oli ja mistä akkunasta hän hävisi?"

Asbjörn Krag lausui nämä sanat hitaasti ja painolla, kuten olisi halunnut panna niihin jotain erityistä merkitystä, mutta itse asiassa saadakseen itselleen aikaa muodostaa käsityksensä venakosta.

Hän on kaunis. Hän on 30 vuotias. Hän on viisas. Hänellä on kylmät ja laskevat silmät. Hän esiintyy kuin mailmannainen. Hän ei anna noiden kahden rötkäleen Villistä Lännestä käyttää itseään hyväkseen. Kun hän pakoittautuu olemaan heidän seurassaan, tapahtuu se varmasti sentähden, että hänellä on siitä jotakin etua. Hänellä on jokin tärkeä syy oleskelunsa Kristianiassa, muuten hän ei menettäisi aikaansa täällä.

"Etsivä tahtoo välttämättömästi tietää, miksi jätitte aterian ja menitte tähän huoneeseen. Niin kuin sillä olisi jotakin merkitystä kaulakoristeen varkauteen, että tulitte täältä hakemaan paria kirjettä."

Krag ymmärsi komedian vaan ei ollut ymmärtävinään. Hän oli kuitenkin enemmän kuin ennen vakuutettu, että kaulakoriste ei ollut pääasia tässä jutussa.

"Seistessäni ja hakiessani esiin kirjeitä hyökkäsi rosvo kimppuuni. Otaksuttavasti oli hän seissyt noiden paksujen verhojen takana. Minä huusin apua, ja kun varas kuuli, että huoneustossa oli enemmän väkeä, repäsi hän itselleen kaulakoristeeni ja syöksyi ikkunalle. Ennen kuin ystäväni ehtivät pidättää hänet, oli hän hävinnyt."

Hän ymmärsi heti, miten pako oli tapahtunut. Akkunan ulkopuolella, joka oli ahdasta pihaa kohti, oli pieni rautaparveke ja alapuolella 3:nen kerroksen kohdalla oli samanlainen, samaten toisen kerroksen ja siitä maahan ei ollut korkeata hyppäystä. Paossa ei ollut mitään vaikeuksia.

Krag tarkasti akkunalaudan hyvin huolellisesti ja näki selviä jälkiä valkeassa maalissa. Hän meni takaisin huoneen läpi, sysäsi verhot syrjään ja tarkasti lattian.

Siitä ei ollut epäilystäkään, etteikö varas olisi ollut sisällä. Mutta
Kragilla oli hyvä halu sanoa kreivinnalle:

IV.

VASTAKKAISIA HALUJA.

Tähän asti oli koko tutkimus huvittanut Asbjörn Kragia kuten jokin leikki. Hän oli nimittäin aivan selvillä siitä, että hänet oli onnistuttu saamaan mukaan täydelliseen narripeliin. Ei ainoastaan siinä merkityksessä, että asianomaiset pettivät häntä, vaan vielä enemmän siksi, että he keskenään pettivät toisiaan. Kragilla oli tosiaankin hyvä halu sanoa: "Hyvät herrat, kunnioitettava kreivinna, minä en voi olla tekemisissä asian kanssa, missä minua yritetään pitää narrina." Mutta hän oli yht'äkkiä saanut personaallista mielenkiintoa, saadakseen tietää, mitä kätkeytyi noiden salaperäisten henkilöiden esiintymiseen. Siksi päätti hän jatkaa peliä.

"Sallitteko", kysyi Krag, kääntyen kreivinnaan ja oikeastaan vain muodon vuoksi ottaen esiin muistikirjan ja kynän, "sallitteko, että merkitsen muistiin, minkänäköinen tuo julkea rosvo oli?"

"Luonnollisesti", sanoi madame ja hänen kasvonsa saivat miettivän ilmeen, "koetan kertoa niin tarkkaan kuin suinkin."

Krag näytti erinomaisen vakavalta. Itsekseen mietti hän: "Nyt hän jo on keksinyt yhden:" Ja aivan oikein — venakko alkoi:

"Pitkä ja hoikka, tumma sekä hyvin hieno. Sileäksi ajellut kasvot. Kaiketikin kolmen- ja neljänkymmenen vuoden välillä. Puhui norjaa, oli norjalainen."

"Kyllä, hän kuiskasi muutamia uhkaavia sanoja minulle, käskien minun olla hiljaa, muuten hän tappaa. Hänellä oli revolveri kädessä. Sen jälkeen repäsi hän koristeen kaulastani…"

"Jonkun verran", sanoi kreivinna hymyillen, "kuulustelkaa vain minua, niin saatte huomata. Mieheni käänsi useita norjalaisia teoksia venäjäksi."

"Olen", vastasi hän, synkän varjon liidellessä yli kasvojen, "mieheni kaatui Itä-Preussissa vuosi takaperin. Hän otti osaa Tannenberg'in taisteluun."

Krag ymmärsi heti, kiitos kehittyneen vaistonsa, että kreivinna nyt puhui totta. Äänessä oli jotain vakavaa ja surullista.

Kreivinna kävi äkkiä jälleen vilkkaaksi. Hänellä oli oma, melkein ärsyttävä tapansa katsoa Kragiin.

"Älkää missään tapauksessa menettäkö käsitystänne venäläisen arvonimen takia", vastasi kreivinna. "Voin kertoa teille, että Kaukasiassa miehellä ei tarvitse olla kuin viisi eläintä ja huono laidunmaa, niin kutsuu hän itseään heti ruhtinaaksi. Mutta me kuulumme tosiaankin erääseen sivuhaaraan, kuuluisasta venäläisestä Orloff-suvusta. Vaan miehelläni ei ollut kyllin varoja pitää yllä suvun loistoa. Hän oli reserviupseeri ja eli hyvin pienillä koroilla. Sen sijaan, että olisi tehnyt velkoja, katsoi hän edullisemmaksi tehdä työtä. Hänellä oli suuria kirjallisia taipumuksia. Mutta miksi kysytte kaikkea tätä?"

"Siksi", vastasi Krag, "että mieltäni aina kiinnittävät asiakkaitteni personaalliset olosuhteet."

"Jatkammeko jälleen tuntomerkkejä", kysyi kreivinna "minä luulin, että poliisilla aina on kiire."

"Olette tosiaankin oikeassa", vastasi Krag tarttuessaan silminnähtävällä mielenkiinnolla jälleen muistikirjaansa, "siis, hänellä oli punainen tukka, eikö totta?" Kesti tosiaankin silmänräpäyksen, ennen kuin kreivinna huomasi vastaansanoa. Ja tämän pienen hetken oli Kragin katse suurimmalla tarkkuudella kiinnitetty häneen. Tyytyväinen, melkeinpä hyväntahtoinen hymy leikki hänen suupielissään. Äkkiä säpsähti kreivinna ja hän ei voinut estää hienon punan kohoamasta kasvoilleen. Mutta hän hilIitti itsensä pian. Kaksi herroista eivät lainkaan olleet huomanneet hänen liikutustaan.

"En ymmärrä, mihin pyritte", sanoi hän, "minähän nimenomaan huomautin teille, että mies oli pitkä ja tumma."

"Pyydän hyvin paljon anteeksi", sanoi hän, "se oli tosiaankin anteeksiantamaton hajamielisyys puoleltani. Ajattelin kokonaan toista henkilöä. Ajattelin sitä punatukkaista rautatievaunussa."

"Se oli vain turhanpäiväisyys", sanoi kreivinna Orloff, "mies tirkisteli minua hävyttömästi koko ajan. Jos en olisi matkan johdosta ollut niin väsynyt, en kai olisi siihen kiinnittänyt mitään huomiota."

"Ymmärrän", sanoi Krag, "se oli joku, joka halusi seikkailua saavuttuaan Kristianiaan. Yksinäinen nainen joka matkustaa, saattaa helposti joutua tuontapaisten julkeitten veijarien yrityksille alttiiksi, eikö totta, hyvät herrat?"

Mr Anderson myönsi heti, mutta herra Inderdale vetääntyi päättävästi taaksepäin.

"Minulla ei ole kokemuksia sellaisten ihmisten joukossa", sanoi kreivinna, "enkä halua saadakaan."

"Minusta tuntuu varmasti kuin kuulisin jotakin ulkoa, eteisen ovelta", sanoi hän, "hiipiviä askeleita…"

Molemmat herrat säikähtyivät silmiinpistävästi. Mr Anderson hyökkäsi heti ulos ja hänen kintereillään mr Inderdale. Krag jäi näin ollen hetkiseksi kahdenkesken venakon kanssa ja se oli hänellä tarkoituksenakin.

"Minun täytyy ehdottomasti saada puhua kanssanne huomenna, ilman näiden herrojen läsnäoloa. Tulen tänne täsmälleen kello kaksi. Oletteko silloin täällä?"

"Olen", vastasi Krag, "olen teidän ystävänne enemmän kuin näiden herrojen. Se on siis sovittu?"

"Ei, mieluimmin täällä, sillä minulla on jotain vakavaa kanssanne puhuttavana."

"On joka tapauksessa parasta olla varovainen, koska näyttää siltä, että teitä seurataan. Nyt olen kuitenkin saanut täysin tyydyttävät tuntomerkit ryöstäjästä. Häntä ei, toivon, ole vaikeata löytää. Se on varmaankin joku niistä epäilyttävistä olioista, joita poliisin silmälläpidon alaisina on koko joukko tällaisena aikana. Kenties jo huomenna voin antaa herroille selityksen. Mutta minun on vähäsen vaikeata järjestää aikaani, minulla on muitakin asioita järjestettävänä. Sopiiko herroille, että tapaamme huomenna kymmenen minuuttia yli kahden toisemme Continentalissa?"

Molemmat amerikalaiset katsoivat kysyvästi toisiinsa. Sen jälkeen nyökkäsivät he. Kyllä, se sopii mainiosti.

Krag jätti seurueen, kehoitettuaan heitä jatkamaan keskeytynyttä illallistaan.

Tultuaan kadulle, missä auto edelleenkin odotti, pani hän jälleen merkille merimiespukuisen herran.

Auto odotti aivan katulyhdyn alla ja vieras asettui aivan lähelle lyhdynvaloa, voidakseen paremmin nähdä Asbjörn Kragin kasvot.

"Etsittekö mahdollisesti", kysyi hän, "mr Andersonia tai mr Inderdalea, tai kenties kreivinna Orloffia?"

"Se ei sittenkään kuulu teille", sanoi mies yhä enemmän luotaantyöntävänä.

Krag astui autoon ja ajaessaan alaspäin ajatteli hän: "Tuo on neljäs joka yrittää vetää minua nenästä tänään. Huomenna on minun vuoroni."

KELLO KAHDEN JA KOLMEN VÄLILLÄ.

Vähää vailla kello kahta nähtiin Krag väentungoksessa Karl Johanilla. Seurassaan oli hänellä yksi etsivän-osaston nuorempia virkamiehiä. Krag puhui ja toinen kuunteli tarkkaavaisena, nyökäten silloin tällöin, ikäänkuin merkiksi, että oli ymmärtänyt.

"Uudistan siis", sanoi Krag, "että tarkoituksella olen järjestänyt tapaamisen noiden molempien herrojen kanssa, estääkseni heidät olemasta jossain muussa paikassa. Niin ollen täytyy teidän saada heidät pysymään ainakin tunnin ajan Continentalin yksityishuoneessa. On samantekevää mitä syitä keksitte. Sanokaa, että minä tulen ja että heidän välttämättömästi täytyy odottaa. Ei se niin vaikeaksi teille käy, rakas ystävä, keksiä jokin asia pitääksenne keskustelua yllä odotuksen aikana. Puhukaa sodasta."

"Mutta herrojen luonteet", kysyi etsivä, "antakaa jonkinlainen viittaus niistä."

"Molemmat ovat täydellisiä lurjuksia", sanoi Krag, "muita yksityiskohtaisempia tietoja heidän luonteestaan en osaa antaa. Eikä se ole välttämätöntäkään. Toinen on pahempi kuin toinen. Hän, joka todennäköisesti on suurempi lurjus on nimeltään Inderdale, on uskonnollinen ja johtaja eräässä norjalais-amerikalaisessa vapaa-uskolaisseurakunnassa, nimeltään 'Enkeliensiivet' tai jotakin siihen suuntaan. Kokonaisuuteen nähden ällöttävä mies. Hänen kanssaan voitte puhua mailman pahuudesta ja kevytmielisyydestä ja toisen kanssa hauskoista varietétytöistä ja sen semmoisista. He ovat hyvät ystävät, eroamattomat, kaatakaa niihin wiskyä."

Molemmat etsivät olivat nyt saapuneet Yliopistokadun kulmaan, kun Asbjörn Krag pienellä liikkeellä huomautti, että jokin erikoinen oli herättänyt hänen mielenkiintoaan. Toinen vilkasi hänen katseensa suuntaan.

"Näettekö tuon miehen tuolla, sinisessä puvussa ja lyhyellä takilla?" kysyi Krag.

"Aivan oikein. Kello on vielä muutamaa minuuttia vajaa kahdesta ja pelkään, että minun täytyy antaa teille vielä yksi tehtävä. Mitä ajattelette tuosta miehestä?"

"En voi nähdä hänen kasvojaan", sanoi hän, "mutta puvusta päättäen on hän merimies — meriupseeri tai kauppalaivuri. Hän seisoo ja katselee ulkolaisia kirjoja; kenties on hän ulkomaalainen."

"On, hän on ulkomaalainen", sanoi Krag, "haluaisin kernaasti saada tietää hänen hommistaan. Koettakaa ottaa selvää missä hän asuu. Mutta tämän asian takia ette saa jättää molempia amerikalaisia. Luulisin, että tapaatte jonkun tovereistanne tähän aikaan Karl Johanilla. Pyytäkää hänen seuraamaan merimiestä."

"Eversen tuli äsken juuri vastaan", sanoi etsivä, "hän sivuuttaa meidät kyllä pian jälleen, sillä hän kävelee täällä aina edestakaisin kävelyaikana, pyydän hänen seuraamaan tuntematonta."

"Tehkää niin; minä tulen hotelliin kolmen ajoissa. Ilmoittakaa ovenvartialle."

Etsivät erosivat. Krag otti auton ja ajoi Drammensvejen 230 tapaamaan venakkoa. Hänen toverinsa järjesti tyydyttävästi uuden tehtävänsä koskeva tuntematonta ja tasan kymmenen minuuttia yli kahden astui hän sisään Continentalin yksityishuoneeseen, missä molemmat norjalais-amerikalaiset jo istuivat ja odottivat. He olivat toivoneet saavansa nähdä Kragin ja hämmästyivät kun toinen astui sisään. Etsivä sanoi nimensä, Holmsen, ja selitti, että täytyi odottaa Asbjörn Kragia.

Alussa näyttivät molemmat amerikalaiset happamilta, mutta Holmsenin ystävällisyys sai heidät pian paremmalle tuulelle. Pöydälle tuli kylmää totia joka äkkiä juotiin, vaikkakin mr Inderdale, tosin ilman suurempaa pontta, kiinnitti huomiota siihen, että hän ei kärsinyt väkijuomien nauttimista missään muodossa, jos niin tehtiin piti sen tapahtua "omassa seurassa." Ja sitä jatkettiin "omassa seurassa."

Koska Holmsenilla ei ollut aavistustakaan mistä syystä molemmat herrat olivat hakeneet Asbjörn Kragia, ei hän saattanut ruveta puhumaan varastetusta kaulakoristeesta. Tämän ymmärsivät herrat heti, eivätkä hekään puhuneet mitään. Sen sijaan jouduttiin puhumaan sellaisista aineista, kuin lisäytyvästä jumalattomuudesta, joka jumalattomuus teki välttämättömiksi sellaiset yritykset kuin "Enkeliensiivet." Edelleen kertoi Holmsen viimeisistä tapahtumista "yhdistyneitten savupiipunpuhdistajien yhdistyksen" naamiohuveista, joihin iloihin poliisin yöllä oli pakko sekaantua. Nämä paljastukset antoivat mr Inderdalelle jälleen tilaisuuden puhua hirveästä jumalattomuudesta, minkä jälkeen hän pyysi tietoa milloin hän, ei aivan kaukaisessa tulevaisuudessa, olisi tilaisuudessa olemaan läsnä tuollaisessa juhlassa, voidakseen antaa lehdelleen "Enkelinsiivet", Wisconsinissa, silminnäkijän kuvauksen synninlammikoista vanhassa maassa. Tällaisissa sivistyneissä ja rakentavissa keskusteluissa kului aika, kello tuli lähemmä puolta neljää ja molemmat amerikalaiset herrat alkoivat käydä kärsimättömiksi. Silloin tuli muuan palvelija ilmoittamaan, että Holmsenia haluttiin puhelimeen.

"Tahdotteko sanoa molemmille herroille", sanoi hän, "että minä en voi tulla."

"Sanokaa, että minä erään sangen tärkeän asian takia, joka vaatii henkilökohtaista läsnäoloani, olen estetty muutamaan tuntiin tulemasta. Voimme sopia uudesta tapaamisesta esimerkiksi kello kuusi. Antaa niiden tulla konttoriini."

"Tarkoitatteko todellakin, että minun pitäisi vetää niitä ympäri koko ajan. Nuo loistokappaleet teeskentelevistä norjalais-amerikalaisista inhoittavat minua."

"Saatte tehdä miten haluatte", sanoi Krag, "joko annatte niiden mennä tai olette yhdessä, mutta missään tapauksessa ette saa laskea niitä silmistänne. Vastaatte siitä, että millä hetkellä tahansa voin saada ne käsiini."

Holmsen, joka Kragin äänestä ymmärsi, että jotakin vakavaa oli tekeillä, kysyi edelleen:

"Tulin tänne hotelliin täsmälleen kymmenen minuuttia yli kaksi ja silloin istuivat amerikalaiset täällä."

"Hyvä, jos seuraatte heitä, niin pankaa tarkkaan mieleenne, mitä he
puhuvat ja mitä tekevät, mutta älkää puhuko tapahtumasta mitään.
Molemmat herrat asuvat kalustetussa huoneustossa Drammensvejen 230,
Olisi hyvä jos voisitte estää heidän menemästä sinne."

Holmsen meni jälleen norjalais-amerikalaisten luo ja selitti heille syyn Kragin poissaoloon, mikä suuressa määrin tuntui harmittavan herroja.

"Minä en ymmärrä tuollaisia omituisia lykkäyksiä ja väittelyitä", sanoi hän, "luulin, ettei se olisi ollut lainkaan vaikeata täällä Kristianiassa saada kiinni varaslurjus."

"Ei meiltä", vastasi mr Anderson, "mutta eräältä rouvalta, hyvin hienolta rouvalta."

"Hyvin siveä rouva", mutisi mr Inderdale, siveellisesti päätään pudistaen, "kallisarvoinen koriste on varastettu häneltä."

"Silloin minä ymmärrän kaikki", sanoi Holmsen, "herrat eivät vain tunne Asbjörn Krag'in menettelytapoja. Kun hän tällä tavoin sopii tapaamisesta tunti tunnin jälkeen merkitsee se vain, että hän on jäljillä. Hän haluaa nähdä teidät, hyvät herrat, kello kuusi konttorissaan. Se ei tahdo sanoa mitään muuta kuin että Asbjörn Krag siihen mennessä on saanut tutkimuksensa valmiiksi ja aikoo esittää teidät varkaalle ja jättää koristeen takaisin tuolle ylhäiselle ja siveälle rouvalle."

"Niin", sanoi Holmsen, joka varsin hyvin huomasi amerikalaisen salaperäisen hämmennyksen, "koristeen, joka on varastettu."

Mr Inderdale palasi todellisuuteen, "luonnollisesti", huudahti hän "luonnollisesti. Uskotteko tosiaankin niin?"

"Olen vakuutettu siitä, hyvät herrat", vastasi Holmsen. "Herrat saattavat tyyneesti odottaa. Sitä paitsi on nyt päivällisen aika. Jos vain mahtuu yhteen tai toiseen ruokasaliin, gulassit kuin ottavat kaiken tilan, niin täällä Kristianiassa saa koko hyvää ruokaa. Mihinkään parempaan emme ennen kuutta voi ryhtyä."

"Minä tarjoon", sanoi mr Anderson käsiään hieroen, "Europassa syödään ja juodaan hyvin."

"Pöytä jossain syrjässä", sanoi hän, "kunnioittakaa minun moraalista vakaumustani."

… Sillä aikaa, kun tämä keskustelu tapahtui Continentalissa, oli
Asbjörn Krag saanut kokea suuren hämmästyksen.

Kun hän kello kaksi saapui kalustettuun huoneustoon Drammensvejen 230, tapasi hän venakon yksin kotona, kuten oli odottanutkin. Hän otti Kragin vastaan kuten kaikki venäläiset ottavat vieraansa vastaan, välttämättömillä paperosseilla.

"Älkäämme hukatko aikaa", sanoi Krag heti, "olkaa avomielinen minulle.
Miksikä olette pettänyt molempia amerikalaisia?"

"Silloin ei mitään muuta", sanoi Krag nauraen, "kuin että minä yritän vakavasti löytää varkaan."

VI.

HISSI.

Venakko ei edes yrittänytkään peittää hermostuneisuuttaan ja suuttumustaan.

"Sen jälkeen kuin eilen minut jätitte", sanoi hän, "olen kovasti miettinyt teidän omituista käyttäytymistänne. Olen kiintynyt siihen mitä sanoitte, että lupasitte olla ystäväni. Pysyttekö siinä?"

"Täydellisesti", sanoi Asbjörn Krag, "minut ovat kylläkin palkanneet nuo kaksi amerikalaista herraa, mutta kun olen tullut vakuutetuksi, että kaikki kolme koetatte valehdella minulle, olen valinnut olla ystävä eniten miellyttävän kanssa. Ja olen valinnut teidät. Mutta teen sen vain ja ainoastaan siksi, että tahdon saada selvän valheesta ja totuuden esille."

Venakko kuunteli tarkkaavaisena jokaista sanaa kuin Asbjörn Krag lausui ja kun hän oli huomaavinaan eräänlaisen sydämellisyyden etsivän äänessä, tyyntyi hän jonkun verran.

"Annan teille tiedon, joka kenties ei teitä niinkään paljoa hämmästytä", sanoi hän, "Mitään kaulakoristetta ei ole varastettu."

"Olette oikeassa, rouvani", vastasi Krag, "tämä tieto ei hämmästytä minua lainkaan. Saatte luvan myöntää vielä erään asian, ennenkuin pääsemme kunnollisen keskustelun alkuun."

Venakko käänsi katseensa pois, kuten olisi hävennyt sitä komediaa, jota oli näytellyt.

"Olette oikeassa", vastasi hän, "myönnän sen kernaasti, sillä te ymmärrätte sen joka tapauksessa. Ei ole mitään varasta. Kaikki on minun keksintöäni; se on kenties ollut huono juoni, mutta minulla oli määrätty tarkoitus sillä ja minun täytyi toimia nopeasti."

"Silloin täytyy minun antaa teidän tietää", sanoi hän, "asioiden todellinen laita ei mitenkään voi kiinnittää poliisin mieltä. Kysymyksessä ei ole mikään rikollinen juttu."

"Unohdatte", sanoi Krag, "että on tehty ilmoitus. Ulkomaalaiset, jotka näyttelevät sellaisia komedioja, saattavat helposti saada kanteen väärästä ilmoituksesta."

"Minä en ole ilmoittanut asiata", sanoi madame, "ne ovat herrat
Anderson ja Inderdale."

"Mutta nuo herrat ovat menetelleet hyvässä uskossa niin, eikä voida siis rangaista."

"He eivät lainkaan ole toimineet hyvässä uskossa", huudahti hän melkein sydämistyneenä. "Nuo herrat tietävät yhtä hyvin kuin minäkin, että mitään koristetta ei ole varastettu."

"Se oli hämmästyttävä tieto", sanoi hän. "Se tuli tosiaankin yllätyksenä. Minä luulin, että se olitte te, rouvani, joka syystä tai toisesta yrititte pettää noita kahta, nyt huomaan teidät kaikki samalla tasolla. Sepä oli hämmästyttävää. Ja nyt minun täytyy myöntää, että minä en näe selityksen vilahdustakaan siihen, miksi on pyydetty minun apuani."

"Kaikesta huolimatta olen se minä, joka olen koettanut pettää toisia", vastasi hän, "ja mikäli saatan ymmärtää, olen siinä myöskin onnistunut. Kerron teille kaikki siksi, että minä en halua poliisin sekaantuvan asiaan ja siksi, että tiedän poliisin vapaaehtoisesti vetääntyvän takaisin, saadessaan tietää asioiden kulusta. Molemmat herrat, Anderson ja Inderdale, ovat pari päivää sitte saapuneet tänne Englannin kautta Amerikasta ja minä olen tullut Venäjältä. Olimme sopineet keskenämme, että tapaamme täällä kuten on tapa ollut ennenkin. Nuo molemmat herrat ovat vuokranneet tämän huoneuston eräitä määrättyjä salaisia kokouksia varten."

"Niin pitkälle, olen minäkin ajatellut, oli kaikki totta", sanoi Krag "mutta valheet alkavat varmasti Lilleströmmenistä."

"Aivan oikein", vastasi venakko, "nuo herrat saivat sen omituisen mielenjuohtuman, että matkustaa minua vastaan Lilleströmmeniin. Se tuli odottamatta."

"Nyt olemme tulleet siihen pitkään, punatukkaiseen mieheen rautatievaunussa", sanoi Krag.

"Niin", vastasi venakko, "hänen nimensä on Müller. Hän ei ole maamiehiäni, mutta tunnen hänet. Minulla on liikeasioita hänen kanssaan. Olimme matkustaneet yhdessä hänen kanssaan Tukholmasta ja kun juna pysähtyi Lilleströmmenillä, meni hän ostamaan hedelmiä. Sillä aikaa nousivat amerikkalaiset junaan. Tiedätte itse, herra etsivä, mitenkä minä amerikkalaisilta salasin, että minulla oli mitään tekemistä Müllerin kanssa."

"Tiedän", vastasi Krag, "sen teitte tosi-naisellisella tavalla, olitte olevinanne kiusaantunut punatukkaisen herran tirkistelystä ja pyysitte amerikalaisten suojelusta. Se oli hyvin tehty ja nopeasti ajateltu. Mutta ystävänne oli selvästi myöskin sukkela käänteissään, sillä hän käsitti asian heti. Saisinko nyt tietää mikä asema herra Müllerillä on tässä omituisessa jutussa?"

"Sehän selviää siitä, mitä olen teille puhunut", sanoi venakko. "Minun ei kai tarvinne lähemmin selittää niitä salaperäisyyksiä, jotka verhoutuvat maailmansodan kulissien taakse. Ostetaan ja myydään loppumattomiin ja se ei ole ainoastaan ruokatavarat ja ampumatarpeet, jotka ovat kauppatavarana."

"Miksi käytätte niin hirveätä sanaa", huudahti venakko kiivaasti "sitäkin löytyy eri lajeja, kuten kaikkea muutakin. Monta ihmistä, joita viitataan ja sanotaan urkkijoiksi, tekevät velvollisuutensa yhtä hyvin kuin nekin, jotka ovat taksoitusluetteloissa."

"Minä en ole venäläinen sukujani", vastasi hän päätään pudistaen, "olen ollut naimisissa venäläisen upseerin kanssa, hän on kaatunut, meillä ei ollut lapsia, minulla ei ole mitään sukulaisia Venäjällä, minä olen yksin ja…"

"Minä toin tullessani", jatkoi hän hetken miettimisen perästä, "eräitä kirjallisia tietoja, jotka minun oli onnistunut salaa tuoda ja jotka olivat suuresta arvosta."

"Ja jotka herrat Anderson ja Inderdale olisivat vastaanottaneet ja myyneet, esim. Saksaan, ja joista teidän piti saada suuremman summan."

"Joka jo osittain on vastaankin otettu, niin, se on aivan oikein", lisäsi hän, "niin ovat asiani tällä hetkellä."

"Mutta sitte tulitte yhteyteen herra Müllerin kanssa ja sovitte, että hän saisi paperit, siksi, että hän tarjosi enemmän kuin nuo kaksi amerikalaista."

"Pelastaaksenne arvonne noiden kahden amerikalaisen silmissä, sovitte keskenänne, että hän varastaisi paperit teiltä."

"Nyt ymmärrätte kaiken", sanoi hän. "Se oli Müller, joka tunkeutui huoneustoon eilen illalla, sillä aikaa, kun minä samppanjalasin ääressä tein amerikalaisten kanssa kaupan. Olimme juuri tulleet sopimukseen ja minä olin tyyneesti mennyt sisimpään huoneeseen noutamaan 'kauppatavaraa', papereita nimittäin; Müller, joka sillä aikaa oli hiipinyt eteisen läpi huoneeseen 'yllätti' minut; hän repäsi paperit käsistäni ja niin pian kun näin, että hän oli ehtinyt akkunalaudalle, aloin huutaa apua. Molemmat amerikalaiset hyökkäsivät esiin. Mutta Müller oli tutkinut kaikki edeltäpäin ja tiesi, että hän helposti saattoi päästä alas pitkin rautaparvekkeita. Niin kaikki tapahtuikin. Amerikalaiset joutuivat raivoihinsa. Jos herrat eivät olisi olleet Amerikasta, jossa tuollaista sattuu useinkin, olen varma, että he olisivat alkaneet epäillä minua. Sitä he eivät kuitenkaan tehneet. Sen sijaan päättivät he saada varkaan kiinni ja kääntyivät teidän puoleenne, herra etsivä. Mutta he eivät tahtoneet sanoa mitä oli varastettu, siksi mainittiin vain kaulakoristeesta, jonka minä annoin Müllerin käteen ja jonka tämä oli pannut parvekkeelle. He kai luulivat, että jos he teidän avullanne pääsevät varkaan jäljille, ei ole mikään vaikeus saada häneltä papereita pois. Nyt olen kertonut teille kaiken ja teidän kai täytynee myöntää, että poliisi tuskin voi tähän sekaantua. Mitä aiotte nyt tehdä?"

"Kymmenen minuutin kuluttua", sanoi hän, "tapaan minä molemmat amerikalaiset eräässä hotellissa, alhaalla kaupungissa."

"Menen takaisin hotelliini", sanoi hän, "jos teillä ei ole mitään sitä vastaan, seuraan teidän mukananne alas kaupunkiin. Olen väsynyt ja haluan vähän levätä ennenkuin…"

"Ennenkuin matkustan", sanoi hän ja katsoi tutkivasti etsivää.
"Ajattelen matkustaa tieheni illalla. Onko teillä mitään sitä vastaan?"

"Ei missään tapauksessa", sanoi Krag, "varsinkin jos otatte molemmat amerikalaiset ja herra Müllerin mukaanne. Me emme ole lainkaan iloissamme, saadessamme sen tapaista väkeä joukkoomme."

Venakko napitti vaitiollen hansikkaansa. Hän ymmärsi, että Krag ajatteli karkotusta.

"Eikö täällä huoneustossa ole mitään teille kuuluvaa?" kysyi Krag, kun he olivat astumassa eteiseen.

Krag painoi hissinappulaa ja tämä tuli hitaasti ylös, samalla kun huriseva ääni ilmoitti sen olevan kulussa.

Sisällä istui, veltosti hissikorin seinään nojaten, kuollut mies. Hänellä oli verta paidanrintamuksessa, takinkauluksessa ja hansikkaissa.

VII.

MÜLLER.

Kreivinna Orloff oli käynyt kuolonkalpeaksi. Hän ei näyttänyt merkkiäkään, että olisi tahtonut syöksyä hissiin ja heittäytyä tapetun yli. Hän seisoi vain kuin kivettyneenä ja tirkisti kuollutta. Hänen kalpeat kasvonsa kutistuivat kauhusta ja hämmästyksestä.

Krag ajatteli: "Mitä hän lienee tehnytkin, tätä hän ei ainakaan ole odottanut."

"Se on hän", mumisi hän kauhistuneena ja poissa suunniltaan, "se on hän. Oi, suuri Jumala, hän on kuollut."

"Hän on murhattu", sanoi Krag, "hänellä on verta takinkauluksessa. Näyttää siltä kuin olisi hän saanut piston rintaansa. Koettakaa hillitä itseänne, niin minä tutkin häntä likemmin. Tahdotteko, että saatan teidät takaisin huoneustoon?"

Hän nojasi itseään rapun kaidepuihin. Krag kuuli miten hän vapisi ja värisi. Hän tirkisti hissiin omituinen, kauvaskatsova ilme silmissään. Hänestä sai sen vaikutuksen, kuin unissakävijästä.

Asbjörn Krag astui hissikoriin, joka natisi hiljaa hänen jalkainsa alla. Tuon liikkeen vaikutuksesta putosi kuolleen kävelykeppi alas ja kuollut vaipui vielä enemmän kasaan hissin nurkkaan.

Kragin jalka tapasi johonkin helähtävään esineeseen. Hän otti sen ylös.
Se oli pitkä, terävä ja verinen tikari.

Etsivä pani merkille, että se ei ollut mikään tavallinen tikari, vaan erikoismallinen, hienoilla koristeilla; mutta nyt hänellä ei ollut tilaisuutta sitä tutkia. Hän pisti tikarin hissikorin teräsverkkoon ja kumartui kuolleen yli.

Hän palautti mieleensä mitenkä hän, kun ensin oli painanut nappulaa, oli seissyt ja kuunnellut hissin kulkua läpi kerrosten. Sikäli kun hän saattoi muistaa, kului tähän matkaan niin pitkä aika, että hissin täytyi tulla aina alakerrasta asti.

Nopeaan antoi Krag silmiensä ohi käydä mitä hän arveli hississä tapahtuneen.

Heti kun Müller oli istuutunut hissiin, oli murhaaja tullut perässä, työntänyt tikarin hänen rintaansa, mennyt jälleen ulos ja sulkenut rautaoven jälkeensä, niin että hissi saattoi toimia.

Siitä silmänräpäyksestä siihen asti kunnes Krag pani hissin käyntiin, ei kukaan ollut käyttänyt hissiä.

Urkkija Müllerillä ei ollut aikaa taistella murhaajan kanssa, niin äkkiä oli hyökkäys tapahtunut. Sitä paitsi ei Müller varmaankaan ole tuntenut häntä, sillä tuskinpa hän muuten olisi tyyneesti istunut sohvassa ja laskenut kuolinvihollistaan kimppuunsa.

Krag käänsi kuolleen kankean paidanrinnuksen ja tarkasti haavaa. Iskun on täytynyt olla voimakas ja varmalla kädellä tehty, kuolema on varmasti seurannut silmänräpäyksessä.

Krag kuuli askeleiden tömisevän alhaalla, porttikäytävän marmorilaatoilla ja heti sen jälkeen kuului napsahdus hississä.

Joku seisoi alhaalla ja tahtoi saada hissin alas voidakseen ajaa sillä ylös. Kuului useita kärsimättömiä napsahduksia. Krag katsoi alas läpi hissirummun ja huomasi pienen pojan paketti kainalossa.

Etsivä huusi, että hissi oli epäkunnossa ja mutisten alkoi poika nousta rappuja ylös.

"Oli joka tapauksessa onni", ajatteli Krag, "ettei poika tullut ensin. Hän olisi varmastikin säikähtyneenä alkanut reistailemaan ja hävittänyt kaikki jäljet."

Hän huusi venakolle, että tämä estäisi asiaankuulumattomien ja uteliaitten ihmisten lähenemisen. Sen jälkeen asettui hän nelinkontin ja tutki lattian. Sulanut lumi esti kuitenkin selittämästä erikoisia jalanjälkiä. Tutkittuaan myöskin hissin seinämät ja koneiston astui hän ulos.

"Hän on saanut iskun läpi sydämensä", sanoi hän, "mies on kuollut silmänräpäyksessä. Paras rouvaseni", lisäsi hän, "puhuitte matkustamisesta, mutta tämän jälkeen on teidän toistaiseksi mahdoton saada matkustaa. Menkää sisälle huoneustoon ja antakaa oven olla auki. Minä tulen heti. Minun täytyy hankkia apua, saadakseni kuolleen pois."

Vastenmielisesti ja vielä kauhusta vapisten kääntyi venakko takaisin huoneustoon, mutta jäi seisomaan ensimäiseen huoneeseen. Ensin oli hänellä tarkoituksena mennä huoneeseen, joka oli häntä varten varattu, mutta hän pysähtyi kynnyksellä, aivan kuin olisi pelännyt näkevänsä jotakin tuolla sisällä ja kääntyi vapisten takaisin.

"Oli mainiota, että poika tuli", sanoi hän, "nyt olen lähettänyt hänen hakemaan apua. Ja jos en väärin kuule, tulevat konstaapelit jo; noista kopisevista askeleista ei juuri erehdy."

Krag meni akkunan luo ja antoi päivänvalon langeta tikarille. Se oli ranskalaista tekoa. Krag löysi erään Lyonfirman leiman terässä. Hän tutki tarkkaan kaiverrukset ja koristukset kahvassa. Puolittain itsekseen mutisi hän:

"P. L. ja kiemura ympärillä ja yläpuolella kruunu. Hm, luultavastikin ulkomaalainen."

Hän heräsi ajatuksistaan, kuullessaan liikettä nurkasta, jossa venakko seisoi.

"Ei mitään", vastasi hän matalalla äänellä. "Onko se tuo tikari, jolla murha tehtiin?" kysyi hän.

Siirtyen eteenpäin, tuli hän hiljaa lähemmäksi, silmät suurina ja kauhistuneina.

"Haluatteko nähdä sen?" kysyi Krag, katse koko ajan kiintyneenä hänen kasvoihinsa ja tullen liikutetuksi yliluonnollisesta kiillosta venakon silmissä.

"Se ei ole mahdollista", kuiskasi hän, "se ei ole mahdollista. Se ei voi olla mahdollista."

Krag hymyili ystävällisesti, tyynnyttääkseen häntä ja ojensi aseen häntä kohti.

"Katsokaa", sanoi hän, "katsokaa vain. Noin kaunis tikari. Eikö teidänkin mielestänne, rouva?"

Venakko tirkisti siihen. Ja nykäsi äkkiä kätensä pois, niin että tikari helähtäen putosi lattialle. Hän hätkähti kiivaasti, kuin olisi koskenut myrkyllistä käärmettä.

Hän uudisti huutonsa kolme kertaa ja joka kerralla kimakammin. Hän oli vähällä jälleen kaatua, mutta Krag otti kiinni hänen hartioistaan.

"Se on mahdotonta", uudisti hän vain ja sulki silmänsä, näytti siltä, kuin olisi joitakin kauhistuttavia muistoja vaeltanut läpi hänen aivojensa.

Hän oli muutamia silmänräpäyksiä aivan suunniltaan, kuiskaten ja mutisten jonkinlaisessa kauhuntilassa. Krag kuuli hänen useita kertoja sanovan:

Se palautti hänet järkiinsä. Kiivaassa pelossa heittäytyi hän etsivää kohti ja huudahti:

Täsmälleen kello kuusi otti Krag vastaan molemmat amerikalaiset konttorissaan etsivässä-osastossa. He tulivat yhdessä Holmsenin kanssa ja olivat vähäsen liikutettuja hyvän päivällisen johdosta.

"Tuolla sisällä istuu eräs herra, jota luulen teidän olevan mielenkiintoista tervehtiä. Tehkää hyvin, herraseni."

Samassa asennossa ja puettuna samaan veriseen turkkiin kuin hän oli löydetty hissikorista, istui kuollut Müller sohvankulmassa.

"Kuka se on?" kysyi mr Anderson neuvottomana. "Mikä hänen on? Onko hän kuollut?"

VIII.

EVERSENIN HÄMMÄSTYS.

Kummankin amerikalaisen hämmästys oli niin väärentämätöntä, että Kragin ei hetkeäkään tarvinnut epäillä. Noilla kummallakaan ei varmasti ollut mitään tekemistä murhan kanssa. Kuolleen näkeminen teki molempiin selvästi järkyttävän vaikutuksen. Asbjörn Krag antoi heidän tyyneesti seistä, tarkastellen jokaista elettä heidän kasvoillaan.

Niin pian kuin he olivat jonkun verran tyyntyneet, mutisi mr Inderdale hartaalla äänellä muutamia sanoja, jotka hän katsoi tilaisuuteen sopiviksi. Mutta Krag vaiensi hänet.

"Ei ole lainkaan tarpeellista, että jatkatte teeskentelyänne täällä", sanoi hän, "kuten näette, on edessämme jotakin paljon vakavampaa, joka ei lainkaan kehoita lörpöttelyyn. Siis: olkaa vaiti."

Mr Inderdale loukkaantui ja katseli taivaaseen. Hän katsoi ystäväänsä, kuten olisi tahtonut sanoa: Tuollaista pilkkaamista vastaan en minä voi muuta kuin taukoamatta pestä käsiäni.

"Tunnette hänet samaksi punatukkaiseksi herraksi jonka näitte junassa, eikö totta?"

"Hän se on", vastasi mr Anderson. "Sen voi kreivinna Orloff vielä paremmin todistaa. Missä on kreivinna?"

"Ja kenties herrat myöskin hänessä tuntevat saman miehen, joka varasti kaulakoristeen venäläiseltä rouvalta?"

"Hänen se täytyy olla", vastasi mr Anderson, "näin hänet ainoastaan silmänräpäyksen ajan ennen kuin hän hävisi akkunan läpi. Mutta minä olen aivan varma, että se on hän."

"Vai niin", sanoi Krag ja antoi merkin pöytäkirjurille, "nyt olemme siis selvillä siitä. Ja sitte tulee kaulanauha; siitä olemme myöskin saaneet selvän."

Kuten sattumalta, meni Krag suuren kirjoituspöydän luo ja kaiveli paperien joukossa, mutta vastapäätä olevan suuren peilin avulla saattoi hän koko ajan pitää amerikalaisia silmällä. Hän näki miten miehet vaihtoivat sekavia katseita.

Pöydällä olevasta mahonkilaatikosta otti etsivä jotakin, jonka antoi välkkyä ilmassa. Se oli kaunis ja kuten näytti, arvokas helmikaulanauha.

Mr Anderson hyökkäsi esiin, mutta hänen liikkeensä olivat aivan liian tehdyn innokkaat.

Kun amerikalaiset olivat hetkisen katselleet koristetta, pudisti hän valittavasti päätään ja sanoi:

"Me emme halua saada mitään joka ei meille kuulu", lisäsi mr Inderdale vakavasti. "Charles, anna heti poliisimiehelle koriste takaisin, se ei ole meidän. Mutta jos sallitte, herrani, että tutkin kuollutta…"

"Mitä uskallatte?" kysyi etsivä, "teidän ei pidä sekaantuman poliisin asioihin."

"Rankaiseva oikeus", sanoi hän, "on selvästi pidättänyt suurvarkaan. Tuon kaulakoristeen on hänen täytynyt varastaa jostain muualta. Mutta minulla on kokemusta tuollaisista varaslurjuksista ennestään, herra etsivä, minä tiedän, kuinka sukkelia ne ovat kätkemään varastamiaan tavaroita, olen kerran ollut tekemisissä varkaan kanssa, jolla oli timantti kätkettynä keinotekoiseen silmäänsä. Jos saan auttaa teitä tarkastamaan, niin minä…"

"Niin, tosiaankin Charles, auta sinä reipasta poliisimiestä", sanoi mr
Inderdale puuhissaan.

"Riittää nyt, hyvät herrat", sanoi hän päättävästi, "olen näytellyt tämän pienen komedian siksi, että halusin todentaa, missä määrin toiset tiedot joita olen saanut, ovat oikeita. Tiedän nyt varmuudella, että se on kokonaan muuta kuin te etsitte, eikä mitään kaulakoristetta. Siispä voin teille ilmoittaa, että tätä koristetta emme lainkaan ole löytäneet kuolleelta, eikä mitään muutakaan koristetta. Eikä myöskään paperia", lisäsi hän painolla.

"En ymmärrä, mistä paperista puhutte", sanoi mr Anderson, "se on muuten kreivinna Orloff, joka on menettänyt koristeensa. Te ette ole vastuunalainen käytöksestänne ylhäistä ulkomaalaista naista kohtaan. Menen valittamaan kreivinnalle. Tule, Abraham, niin menemme."

"Niin, tule Charles", vastasi mr Inderdale sukkelaan ja otti hattunsa. Korkea savupiippu päässä muistutti hän saarnaajaa, joka on matkalla tarkastamassa seurakuntaa. He kiiruhtivat ovelle äänettömillä kummikoroillaan.

"Sehän nyt tavaton kiire oli", huusi Krag heidän jälkeensä. "Näyttää ihan, kuin olisitte peloissanne meidän läheisyydessämme. Älkää vain menkö liian kauvaksi."

"Teidän ei tule unohtaa", sanoi Krag, "että olette tavalla tai toisella sekaantuneet murhajuttuun. Jos koetatte hävitä, estetään teidät siitä. Se oli vain se kuin tahdoin sanoa. Hyvästi."

Hän antoi merkin, että keskustelu oli lopussa ja amerikalaiset puolittain ajettiin ulos.

Krag antoi määräyksen, että kuollut annettaisiin istua sohvassa, mutta jokin peitto päällä. Niin tehtiin.

"Ettekö ole vielä kuullut mitään Eversenistä?" kysyi Krag kääntyen apulaiseen Holmseniin.

"Ei, hän ei vielä ole tullut takaisin. Hän seuraa luonnollisestikin merimiespukuista."

"Niillä jäljillä olisi pitänyt olla parempi mies", sanoi hän. "Eversen on liian nuori ja kokematon. Mutta kello kahden aikaan en minä vielä tiennyt, että siitä tulisi niin tärkeätä."

"Tarkoitatteko, että merimiespukuisella on jotakin tekemistä murhan kanssa?" kysyi Holmsen.

"Olen todentanut, että hänellä on yhteyttä sen talon kanssa missä murha tapahtui", vastasi Krag. "Tämä on kansainvälinen murha ja merimiespukuinen on ulkomaalainen. Toivoisinpa, että Eversen heti olisi täällä."

Kun etsivä oli kerännyt muutamia papereita, joihin hän oli tehnyt muistiinpanoja, meni hän nämä kädessä etsivänpoliisin päällikön yksityiseen konttoriin. Päällikkö ei ollut siellä. Eräs nainen odotti häntä. Se oli kreivinna Orloff. Hän oli jo ehtinyt tyyntyä jonkun verran, mutta oli vielä hyvin kalpea. Kun Krag astui sisään, hypähti hän säikähtyneenä paikaltaan, kuten olisi odottanut jotakin toista.

"Voitte olla aivan rauhallinen", sanoi hän, "tänne ei tule kukaan ketä teidän tarvitsee pelätä."

"Haluaisin kernaasti", sanoi hän, "nyt kun ette enää ole niin hermostunut, varmuuden vuoksi todentaa muutamia teiltä saamiani tietoja. Väitätte, että ensimäisen kerran tapasitte murhatun Müllerin kaksi ja puoli kuukautta takaperin Tukholmassa. Olitte silloin matkalla Pietariin keräämään niitä tietoja, jotka nyt toitte mukananne Venäjän pääkaupungista. Väitätte edelleen, että Müller haki teidät käsiinsä hotellistanne Tukholmassa ja että hän jo silloin tiesi urkintatoimestanne. Eikö se tuntunut teistä omituiselta?"

"Niissä piireissä", vastasi kreivinna, "on mahdotonta hämmästyä. On olemassa kansainvälinen verkko, jonka langat juoksevat toisiinsa ja joista on mahdoton pitää selvää."

Krag nyökkäsi myöntäen. Hän tunsi tuon hyvin. Hänellä oli monta kertaa ollut sormensa verkon silmissä.

"No, niin", jatkoi hän, katsellen papereihinsa, "tuo Müller tuli esiin ehdotuksella, joka teki teidät hyvin levottomaksi. Hän ehdotti, että petkuttaisitte noita amerikalaisia, joiden laskuun silloin työskentelitte, ja sen sijaan luovuttaisitte hänelle mitä saisitte Pietarista. Aluksi kieltäydyitte, mutta silloin esitti hän uhkauksen, joka ei jättänyt teille mitään valitsemisen varaa. Tuo uhkaus…"

Krag jätti venakon heti. Ulkona käytävässä tapasi hän Eversenin, joka ei näyttänyt onnelliselta.

"Valitettavasti" vastasi Eversen, "mutta seurasin häntä kauvan. Mutta hän oli, sen pahempi, minua viekkaampi. Minä en voinut aavistaa, että hän tiesi olevansa seurattu. Ja sitä paitsi, kun hän tuli lähetystöstä…"

Krag keskeytti hänet ja ohjasi huoneeseen, missä kuollut Müller istui sohvassa.

"Teidän täytyy kertoa minulle kaikki niin yksityiskohtaisesti ja tarkkaan kuin mahdollista", sanoi Krag, "on erinomaisen tärkeätä yksityiskohtiinsa tietää, mitä merimiespukuinen on puuhaillut. Mutta mitä ihmettä?"

Peitto oli luisunut alas, niin että kuolleen kasvot olivat näkyvissä. Eversen tirkisteli sohvan nurkkaan ja mitä suurin hämmästys näkyi hänen kasvoillaan.

IX.

KUOLLUT SOHVAN KULMASSA.

"Tunnetteko tosiaankin hänet?" kysyi hän hämmästyneenä, "missä olette hänet ennen nähnyt?"

"Häntähän minä olen seurannut", sanoi Eversen, "sehän on merimiespukuinen."

"Silloin olette tullut alusta asti narratuksi", sanoi Krag harmissaan ja meni peittämään kuolleen kasvoja.

"Luulen, että hänellä on valetukka", sanoi Eversen yhä enemmän ja enemmän hämmennyksissä. Hän oli uusi osastolla. Krag peitti uudelleen kuolleen kasvot ja meni Eversenin luo.

"Tässä täytyy tavalla tai toisella olla kyseessä omituinen väärinkäsitys", sanoi hän, "teidän täytyy selvittää lähemmin. Tuota miestä, jonka näette tuolla kuolleena, en ole teitä pyytänyt seuraamaan. Olen pyytänyt teidän seuraamaan kokonaan toista, nimittäin sitä merimiespukuista herraa lyhyessä takissa, joka seisoi kirjakaupan ikkunan edessä. Mihin hän on mennyt?"

"Sen täytyy olla sama", sanoi Eversen hämmennyksissä, "se ei voi olla kukaan muu, katsokaa hattua ja keppiä."

Kuolleen hattu ja keppi olivat sohvalla. Se oli keltainen bambukeppi, taivutetulla hopeapäällä. Hattu oli niin kutsuttu Graz-hattu, teräksenharmaasta sametista. Asbjörn Krag muisti äkkiä jotakin.

"On siinä jotakin asiaa, mitä sanotte, Eversen", sanoi hän, "tahdon muistaa, että merimiespukuisella oli tuollainen hattu. Joka tapauksessa oli hänellä tuollainen keppi."

"Minä en ole erehtynyt", sanoi Eversen, joka tuli rohkeammaksi Kragin epävarmuudesta. "Holmsen osoitti miestä kirjakaupan ikkunan edessä ja sanoi: 'Seuraa häntä!' Minä seurasin myöskin hänen jälkeensä, enkä luule hänen sitä huomanneen. Silloin oli hän puettu lyhyeen takkiin, josta puhutte, näyttäen siviilipukuiselta meriupseerilta. Näytti siltä, kuin hänellä ei olisi ollut mitään erikoista toimitettavaa kaupungissa, sillä hän käveli välinpitämättömästi ja katseli kaikki akkunat Karl Johankadulla. Mutta täsmälleen kello kaksi otti hän auton."

"Niin, hän katsoi kelloa ja silloin katsoin minäkin ja saatoin todeta ajan. Luonnollisesti otin minä myöskin auton ja seurasin häntä."

"Oli" sanoi Eversen miettiväisenä, "ja kenties näki hän minun autoni seuraavan omaansa ja siitä arvasi olevansa seurattu."

"Antoi. Kymmenen minuutin kuluttua tuli hän ulos hirvittävällä kiireellä. Silloin oli hän puettu turkkeihin. Olin niin kaukana, etten voinut nähdä hänen kasvojaan, jotka osittain olivat peitossa hatunreunan alla. Mutta hetkeäkään en epäillyt, etteikö se ollut hän. Sitäpaitsi tunsin hatun ja kepin. Hän meni auton luo ja kulettaja ajoi ilman vastaväitteitä edelleen. Seurasin perässä. Tällä kerralla ajoimme noin neljännestunnin aikaa. Ymmärsin, että hän uudelleen ja uudelleen antoi kulettajalleen uusia määräyksiä. Lopulta pysähdyimme Parkvejen 32."

"Niin", vastasi onneton Eversen harmissaan, "ja se oli juuri se joka minut petti. Olin autossa ja odotin ja sillä aikaa oli mies mennyt yli pihan ja ulos toiselle kadulle. Luonnollisesti tein kaikki, päästäkseni hänen jäljilleen jälleen. Ajattelin, että koska hän tunsi talon, mahdollisesti oli tunnettu siellä ja siksi kysyin kaikista kerroksista, mutta saamatta mitään tietää. Hain lähetystön ympäriltä vielä kerran. Olen ollut kaikkialla, missä saatoin ajatella tapaavani hänet. Ja lopuksi löydän hänet täältä."

"Olette nähnyt, että kuolleella on punainen tukka. Se on niin väärentämätön kuin mahdollista, siitä ei ole epäilystä. Mutta, mikäli muistan, oli merimiespukuisella melkein musta tukka."

"Siinä tapauksessa olisi merimiespukuinen ollut naamioitu. Voidaan otaksua, että hän sen kymmenen minuutin ajalla, kun oli lähetystössä, olisi ollut tilaisuudessa heittämään pois naamionsa ja tultuaan jälleen ulos, oli oma itsensä. Ja siinä tapauksessa on kuollut tuolla ja merimies sama henkilö. Mutta yksi asia on ainakin varmaa, se nimittäin, että henkilö, jota te, herra Eversen, lähetystöstä seurasitte ja joka katosi teiltä Parkvejen 32 portista — on sama, jonka hengettömän olemuksen näette tuolla sohvassa, joka murhattiin kello kolme iltapäivällä Drammensvejen 230, eräässä hississä."

Asbjörn Krag jätti Eversenin surumielisiin mietteisiin epäonnistumisensa johdosta ja kiiruhti takaisin venakon luo. Vielä ei ollut monia tunteja kulunut murhasta ja Krag tiesi kokemuksesta, että useimmat rikokset saadaan selville heti, tai sitte vasta pitkän ajan kuluttua. Nyt oli kiiruhdettava.

Venakko oli hyvin väsynyt, sen näki Krag heti, mutta oli kuitenkin halukas selvittämään asiansa. Tuntui, kuin olisi hän Asbjörn Kragin seurassa tuntenut itsensä turvallisemmaksi.

"Hän pelkää jotakin", ajatteli Krag, "hän luulee olevansa jossain vaarassa ja tahtoo, että minä suojelisin häntä."

"Tuo nyt iltapäivällä kauhealla tavalla kuollut Müller, kiristi teidän toimittamaan hänen asioitaan, uhaten muussa tapauksessa ilmiantaa teidät venäläiselle poliisille. Sillä tavoin tulitte pakotetuksi tottelemaan hänen määräyksiään. Hän piti varansa, kun tulitte Pietarista ja suojellakseen kunniaanne amerikalaisten silmissä järjestettiin varkauskomedia. Paljonko saitte Mülleriltä?"

"Kymmenentuhatta kruunua", vastasi hän ja teki liikkeen kädellään kohti käsilaukkuaan. "Haluatteko saada ne?" kysyi hän. "Olen niin hirvittävän väsynyt, että mieluimmin haluaisin päästä kaikesta."

"Meillä ei ole rahojen kanssa mitään tekemistä", sanoi Krag, "me haluamme ainoastaan saada selville, kuka on miehen murhaaja. Amerikalaiset herrat eivät voi olla, kuka se sitte on?"

"Müller oli selvästi tulossa teidän luoksenne", sanoi Krag, "olitteko sopinut tapaamisesta?"

"Ei, olimme sopineet että vasta Tukholmassa tapaisimme kymmenen päivän kuluttua."

"On selvää, että jotakin odottamatonta on tapahtunut ja että Müller oli matkalla teille siitä ilmoittamaan. Mitä se on saattanut olla?"

"Minä en tuntenut tikaria", vastasi hän, "olin vain hämmennyksissä tapauksen johdosta."

"Siinä tapauksessa ei meillä toistaiseksi ole mitään kysyttävää teiltä", sanoi Krag, "sen lisäksi olette kipeästi levon tarpeessa. Saatanko teidät hotelliin?"

Krag soitti ja kun Holmsen tuli sisälle, antoi hän tälle seuraavan määräyksen:

"Ottaen huomioon asiain tilan, on välttämätöntä, että tämä rouva pidätetään toistaiseksi. Hänet on vietävä tutkintovankilaan, mutta kohdeltava kaikella ajateltavissa olevalla huolellisuudella. On itsestään selvää, että kukaan vieras ei saa tulla mihinkään tekemisiin hänen kanssaan."

Samana iltana kello kahdeksan kävi Krag Venäjän lähetystössä. Paljon hän ei odottanut käynnistään ja hänen toiveensa laskeutuivat vieläkin kuin hän, sen sijaan että olisi päässyt lähetystön päällikön puheille, joutui vastakkain erään attachean kanssa.

Ei löydy mitään niin rakastettavaa kuin venäläinen virkamies, kun tämä tahtoo olla rakastettava. Eikä myös mitään niin vaiteliasta. Ja se herra, joka puhui Kragin kanssa, oli sekä ylitsevuotavan rakastettava että erinomaisen vaitelias. Sellaisia ovat venäläiset.

"Onko tosiaankin tehty sen luonteinen rikos Kristianiassa, sepä hirveätä. No, niin, saamme kai lukea siitä lehdissä huomenna. Mitä lajia, jos me voimme… Tja, auttaisimme kernaasti poliisia jos meillä vain olisi aavistustakaan miten se tapahtuisi. Eikö sentään olisi selvempi, että poliisi yksin koettaisi päästä rikoksen perille, joka on tapahtunut täällä kaupungissa… Eräs venäläinen rouva… vai niin-in… onko hän murhaaja? Vai niin, vai ei ole, mitäs sitte? Drammensvejen 230 olevaa taloa emme lainkaan tunne. Drammensvejen, eikö se ole se pitkä katu, joka johtaa ohi ulkoasiainministeriön? Aivan niin, hyvin kaunis katu. Punatukkainen mies turkeissa? Mitä lajia? Ei, täällä ravaa niin monia ihmisiä, venäläisiä, juutalaisia ja puolalaisia, niin että on aivan mahdotonta pitää heistä selvää. Müller? Ei, sellaista nimeä ei ole pöytäkirjoissamme. Emme tunne ketään sen nimistä. Muuten, eikö se ole saksalainen nimi? Kenties Saksan lähetystö… Mutta me autamme aina mielellämme, hyvin, hyvin mielellämme."

Kragin käynti lähetystössä ei ollut sentään aivan turhaa, sillä jättäessään talon kohtasi hän merimiespukuisen .

MURHAAJA.

Asbjörn Krag tapasi merimiespukuisen isossa käytävässä lähetystöhuoneuston edustalla. Käytävä oli kuin jonkinlainen eteinen. Uninen palvelija istui pöydän ääressä ja piirusteli joitakin harakanvarpaita paperipalaselle. Krag tuli ulos lähetystöstä ja samassa astui merimiespukuinen sisälle käytävän ovesta. Palvelija nousi heti seisoalleen ja tervehti kunnioittavasti sisääntulijaa. "Mies tuntuu olevan tunnettu", ajatteli Krag, "päättäen kunnioittavasta tervehdyksestä." Sisääntullut pysähtyi ovella ja katseli uteliaana etsivää. Krag oli huomaavinaan pilkahduksen ivaa, tai liekö ollut vahingoniloa toisen katseessa.

"Haluan puhua kanssanne eräästä sangen tärkeästä asiasta, joka koskee meitä molempia."

"Siksi, että teidän on nähty liikuskelevan näillä paikoin. Jos tämä ei oikea osotteenne olekaan, en minä ainakaan tiedä muuta."

"Mutta kuitenkin pidätte selvää, mitä teen tai jätän tekemättä, se merkitsee, että olette antanut urkkia minua."

"Mutta minulla ei ole mitään huonetta täällä joka sopisi sellaiseen konferenssiin."

"Voimme aivan hyvin mennä johonkin toiseen paikkaan", sanoi Krag, "tähän aikaan ovat kahvilat melkein tyhjät ihmisistä, voimme mennä johonkin sellaiseen."

Toinen seisoi ja mietti ehdotusta hetkisen. Krag ajatteli: Kysyisinkö häneltä, jos hän pelkää. Mutta hän hillitsi itsensä.

"Menen tämän herran mukana", sanoi hän, "jos joku kysyy minua, niin voitte sanoa, että tulen tunnin kuluttua takaisin. Sanotte, että ehdottomasti olen tunnin kuluttua takaisin."

"Hyvä", sanoi toinen täydellisesti välinpitämättömänä, "mitä kahvilaa ehdotatte?"

"Sanoisimmeko Grandin Palmusalin, siellä saamme istua täydellisesti rauhassa."

Krag ymmärsi, että tämä keskustelu oli tarkoitettu palvelijan tiedoksi.
Se merkitsi, että mies tunsi itsensä varmaksi ja että häntä suojeltiin.
Etsivän aavistus, että murhenäytelmä johti juurensa laajemmalle kuin
hän alussa luuli, toteentui.

"Siinä tapauksessa saatte pysyä luulossanne. Minusta on samantekevää, mitä luulette."

Kun he tulivat portille, laski Krag kätensä toisen olkapäälle, pysäytti hänet ja sanoi:

"Olemme vielä Venäjällä, mutta niin pian kuin astutte ulos tuosta portista olette ulkopuolella."

"Tiedän aivan hyvin exterritoriaalioikeuden merkityksen", vastasi merimiespukuinen, "nyt menemme rajan yli."

Kragilla oli oikein. Palmusalissa ei ollut monia vieraita. Parissa pöydässä istui ulkomaalaisia kauppiaita tuota tunnettua lajia, eloisia, viittilöiviä, yhtä mittaa puhuvia, haisten juutalaiselle ja "afäärille."

Toisessa pöydässä istui kotimaisia jobbareita, jotka huusivat ja viittoilivat kurssilla ja tonnistolla. Ihmiset tulivat sisään turkeissa ja kalosseissa, tuoden tullessaan marmorimosaikille lumisohjua. Mutta kuitenkin oli täällä nyt päivän hiljaisimmat tunnit. Muuten oli tuo mauton sali, jonka loisto näytti olevan jonkun tuoreen gulassimiljonäärin aivojen tuotetta, jonkinlainen pörssi enemmän tai vähemmän epäilyttäville olioille, jotka keinottelivat ostolla ja myynnillä maailmansodan varjossa. Krag seuralaisineen istuutui erääseen nurkkapöytään, jossa he kenenkään kuulematta saattoivat vapaasti keskustella.

Krag oli heti päättänyt miten menettelisi. Hän ei leikkinyt sokkosilla kenenkään kanssa. Hän kertoi toiselle murhasta, salaperäisestä Mülleristä, molemmista amerikalaisista ja kreivinna Orloffista.

Koko yksityiskohtainen kertomus ei ollut huomattavammin kiinnittänyt toisen mieltä. Hän oli kuunnellut aivan tyynenä. Silloin tällöin katseli hän kelloaan, ikäänkuin huomauttaakseen, että hänen aikansa on täpärällä ja että hän ei ymmärrä mitä varten tuota kaikkea hänelle kerrotaan. Mutta kun Krag mainitsi kreivinnan vangitsemisesta, vilahti hänen kasvoilleen tarkkaavaisuuden ilme.

"Minun on mahdoton kantaa mitään sellaista epäluuloa", sanoi Krag, "mutta olemme joka tapauksessa ottaneet hänet haltuumme kunnes pääsemme paremmille jäljille. Hän pääsee huomenna vapaaksi."

"Huomenna", mutisi toinen miettiväisenä, "luuletteko olevanne jäljillä huomenna?"

"Olemme nyt jo", sanoi Krag, "kaikki viittaa, että on kyseessä poliittinen murha."

"Otaksukaamme, että — kuten sanotte — kyseessä on poliittinen murha, luuletteko tosiaankin, että on menetelty niin tuhmasti, että on vaaraa ilmitulemisesta?"

"Minä esitän asian vain edellytyksenä", sanoi toinen, "ja saatan, edellyttäen edelleenkin, sanoa: otaksukaamme, että poliisin on onnistunut löytää hyvin painava aihetodistus, ettekö luule, että tuo aihe ennen häviää kuin tulee käytetyksi todisteena?"

"Miksi ette etsi toisista piireistä päästäksenne selvyyteen?" kysyi hän
"Müller on selvästi saksalainen."

"Ei ainoastaan nimestä", vastasi merimiespukuinen. "Mutta sikäli kuin minä voin kertomuksestanne päättää, on tuo nainen, joka kutsuu itseään kreivinna Orloffiksi, myynyt eräitä tärkeitä venäläisiä salaisuuksia Müllerille. Hänen siis täytyy olla saksalainen urkkija."

"Silloinhan näyttää aivan luonnolliselta, että Müller on saanut surmansa venäläiseltä taholta."

"Kostoa", huudahti hän, "ei, ei, tunteet ovat lakanneet olemasta. Ei ole aikaa eikä varoja pitää tunteita. Kaiken määräävät järkisyyt, ankarat, melkeinpä koneelliset etulaskelmat."

"Mutta minä saatan esittää teille syyn, miksi poliisi hakee murhaan selvitystä noista piireistä. Olemme nimittäin saaneet selville, että murhatulla Müllerillä oli noiden piirien kanssa tekemistä. Hänet on nähty käyvän talossa, jonka me äsken jätimme."

"Se todistaa joka tapauksessa, että työskentelette hyvin", vastasi toinen. "Mutta jos otaksumanne on oikea, mitä siitä voi päätellä? Siitä voi…"

Merimiespukuinen innostui äkkiä. Hänen äänensä kävi matalammaksi, mutta sanat saivat kuitenkin läpitunkevamman painon.

"Siitä voi tehdä ainoastaan yhden pelottavan ja varman päätelmän, sen, että Müller on ollut provokaattori. Tiedättekö mikä se on? Se on Venäjällä usein poliisi, joka johtaa ihmisiä tekemään poliittisia rikoksia jotka hän sitte 'saa ilmi'. Provokaattori työskentelee vain itsekkäistä syistä, saadakseen itselleen etua ja ylennystä. Hän on tunnoton roisto, joka saattaa toimittaa ihmisiä hirteen, harhaanjohdettuja ihmisiä, saadakseen kehuvan sanan päälliköiltään. Isommilla paikkakunnilla, suuremmissa olosuhteissa, saattaa koko poliisilaitos olla provokaattoreita. On nähty poliisin järjestävän yksinpä pommiräjähdyksiäkin, jotka ovat vaatineet useita ihmishenkiä. Jos Müller on ollut provokaattori, on hän vain saanut töittensä palkan."

"Hän on vain saanut töistään palkan", väitti toinen itsepäisesti. "Voitteko ajatella suurempaa roistoa kuin provokaattori? Voitteko ajatella lempeämpää rangaistusta sellaiselle kuin kuolemaa? Voitte puhua laillisesta oikeudesta niin paljon kuin haluatte, mutta kosto on ainoa tosi-oikeus."

"Tiedättekö mitä", sanoi Krag äkkiä, "nyt olen löytänyt Müllerin murhaajan."

Krag kuuli ihmetyksellä oman äänensä lausuvan nuo omituiset sanat. Ne tuntuivat niin vierailta tässä kahvilahuoneessa, jossa jokapäiväiset ihmiset menivät ja tulivat ihmisten puheensorinassa.

"Minä en työskentele, lopettaakseni provokaattoreita", vastasi toinen.
"Yksi enemmän tai vähemmän ei liikuta minua."

"On", vastasi Krag, "minulla on toinenkin syy ja sen keksin juuri nyt. Kautta Jumalan", lisäsi hän päättävästi, tirkistäen toista kasvoihin "kautta Jumalan, nyt näen sen."

"Silloin, pelkään minä", vastasi toinen kylmäverisesti, "alkaisivat eräät määrätyt henkilöt kysellä minua."

XI.

KREIVINNAN AUTOMATKA.

"Jos tahdotte minusta jotakin", sanoi merimiespukuinen noustessaan seisomaan, "niin tiedätte, missä voitte minua tavata, mutta älkää tehkö mitään harkitsematonta. Ette kuitenkaan missään tapauksessa saa mitään aikaan."

"Puhutte omituisesti", sanoi Krag, "puhutte kuin mies, joka on tunnustanut kaikki."

"Ei lainkaan", vastasi toinen, "puhun kuin mies, joka ei voi itseään mistään moittia."

Jalkakäytävällä Grandin edustalla pysähtyi hän, tarttui Kragin käsivarteen ja sanoi hänelle ominaisella, puoliksi läpitunkevalla, puoliksi asianajajamaisella äänellä:

"Annan teille luvan epäillä minua. Kuulette, että minä en kiellä enkä myönnä mitään. Eräässä talossa Kristianiassa on tehty murha, se ei liikuta teitä, että murhattu eläessään oli suurimpia roistoja mitä Jumalan vihreä maa päällään kantoi; minä en väitä, että hän oli, mutta otaksun vain, mutta kuten sanottu, se ei liikuta teitä, teidän on vain tehtävä velvollisuutenne, saatava murhaaja kiinni. Sanotte itse, että epäilette minua…"

"Varma, hyvä, olkoonpa niinkin", vastasi toinen, "ja me voimme kehittää sitä edelleen. Edellyttäkäämme puhtaasti kokeellisesti, että olette oikeassa ja että minä niinollen olen murhaaja. Hyvä. Tahdon siis ensikseenkin iloita, että minun onnistui raivata vahinkoeläin pois tieltä. Sen jälkeen annan palttua teidän ja poliisin ponnistuksille saada valoa asiaan ja saada murhaaja, siis itseni, kiinni ja rangaistuksi. Ei ainoastaan siksi, että olisi vain oma turvallisuuteni kysymyksessä, vaan vielä enemmän sen takia, että varman vakaumukseni mukaan on oikeus tapahtunut, kun lurjus on tapettu. Pitäisin aivan kuin pyhänä asiana valehdella, vannoa väärin, panna maat ja taivaat liikkeelle, estääkseni asiaankuulumattoman poliisin saamasta mitään tilaisuutta käyttää lakejaan ja pykäliään. Myöntäkää, paras herra etsivä, että minulla on syytä varoittaa tekemästä mitään tyhmyyksiä. Ja tyhmyyden teette, jos pidätätte minut. Sellaisena kuin nyt tässä seison, en ole mikään julkinen henkilö, mutta voitte olla vakuutettu, että siitä hetkestä alkaen, kun minä olen sellin oven sisäpuolella, tulen julkiseksi henkilöksi. Poliisi saa koko koneiston muutamassa tunnissa vyörymään ylitseen. Ja minkälaiseen tilanteeseen joutuu poliisi? Niin, se on uskaltanut vangita vierasmaalaisen, julkisen henkilön ilman parempaa perustetta kuin suurimmassa määrin häilyvien turhuuksien, että muka murhattu mies on nähty lähetystössä jossa joka päivä kihisee sadottain merkityksettömiä henkilöitä. Mitä siitä sanotte, rakas ystävä?"

"Aika on kulunut", sanoi Krag iloisesti hymyillen. "Alan tosiaankin pelätä, että teitä aletaan kysellä."

Merimiespukuinen sytytti savukkeen, antaen savun hyväntuulisena kieriä kylmään iltailmaan.

"Kas niin", sanoi hän, "kiitän teitä mielenkiintoisesta keskustelusta. Siinä on ollut jotain romaanimaista kylläkin, mutta tehän ymmärrätte, että keskustelu on ollut vain abstraktinen, kuten ajatuskehitelmä, koe. Voi, kuinka hyvin tunnenkaan itseni nyt ylioppilasaikojeni väittelyistä. Niin keskustelevat venäläiset. Te pidätte sellaisesta?"

"Olen" vastasi toinen, "ja sen tiesitte aivan hyvin. Olen muuten, sattumalta, joutunut hyvälle tuulelle. Ja siitä ei ole kiittäminen ainoastaan keskustelua. Mutta teidän omituinen murhahistorianne on tosiaankin antanut minulle uskon, että yksi roisto on saanut palkan töistään. Se on hyvä tietää. Mutta minä tiedän myöskin, että provokaattorin uhrilla, sen pahempi, on odotettavana palkkansa."

"Ette ole ritarillinen sanoessanne noin", vastasi Krag vakavasti, "nyt ette muistuta niitä inhimillisiä, suvaitsevia, omituisia venäläisiä jotka tunnemme niin monista kuvauksista. Jos ymmärrän teitä oikein, on provokaattorin uhri tässä tapauksessa eräs harhaanjohdettu naisraukka. Hän ei ole kreivinna. Hänen nimensä on yksinkertaisesti Vera Lapudin, ja…"

"Mikä hänen nimensä on?" sanoi toinen kysyvästi, mutta ilman suurempaa mielenkiintoa.

Hän ei toistanut tuota nimeä, lyödäkseen sen muistiinsa, hän sanoi sen ajatuksessaan melkein uneksien, katsellen ylös Ylioppilaspuiston poppeleihin. Krag pani merkille äänen soinnun. Hän ei oikein tiennyt miksi.

"Hän on aivan tavallisen porvarillisen everstin leski. Mies kaatui sodan alussa, luonnollisesti olisi hänen pitänyt saada eläke, mutta tiedättehän mihin eläkkeet ja avustukset menevät laajassa Venäjän maassa. Hän on kertonut minulle kaikki. Lopuksi alkoi hän kärsiä hätää. Silloin otti hän ensimäisen varomattoman askeleen pelastaakseen itsensä kärsimyksistä. Silloin joutui hän ensin noiden arkipäiväisten, inhoittavien urkkijoiden — amerikalaisten — käsiin ja sen jälkeen provokaattorin joka oli saanut tietää hänen toimistaan. Voitte ymmärtää, miltä tuntuu olla sellaisen henkilön käsissä, sen on pahempi kuin koronkiskurin, vampyyrin… Sitä paitsi hän ei liioin ole viekas, raukka, päinvastoin suora ja ymmärtämätön. Esimerkiksi tuo kaulakoristejuttu esitettiin perin kömpelösti."

"Teillä on hyvä sydän", sanoi venäläinen ja puristi hyvästiksi Kragin kättä.

Tämän jälkeen meni hän. Krag seisoi ja katseli hänen jälkeensä, kunnes hän hävisi pimeään ja ihmisvilinään.

"Luonnollisesti", ajatteli Krag itsekseen, kääntyessään ja hitaasti kävellessään toiselle taholle, "luonnollisesti täytyy sen olla niin. On vain ihmeellistä, ettei tuo ratkaisu ennen ole mieleeni tullut."

Kragilla oli seuraavana päivänä keskustelu etsivänosaston päällikön kanssa, jolle hän esitti asian kaikkine yksityiskohtineen. Päällikkö hermostui jonkun verran kun kuuli venakon pidätyksen, joka tavallaan oli laitonta ja saattoi johtaa ikäviin seurauksiin. Mutta Krag lohdutti häntä, että venakko kiihtyneessä ja hermostuneessa mielentilassaan tunsi itsensä vain turvalliseksi poliisin sulettujen ovien takana. Päätettiin kuitenkin, että hän samana päivänä lasketaan ulos. Päällikkö oli muuten selvillä, että täydellisen selvyyden saaminen asiasta kohtaisi monia ja erilaisia vaikeuksia.

Aamupäivän hämmästys Kragille oli, että molemmat amerikalaiset rohkenivat jälleen sukeltautua esiin.

He tulivat tassutellen pehmeästi kummikoroillaan, kumarsivat turkeissaan, liehakoivat. —

Niin, nyt he olivat huomanneet, ettei ainoastaan kaulakoristetta ollut varastettu. Oli myöskin otettu papereita, hyvin tärkeitä papereita. Olikohan niitä löydetty kuolleelta?

Mutta kenties he sentään saisivat katsoa tavaroita, jotka poliisi oli löytänyt kuolleen taskuista?

"Ja miksi ei? Missä oli kreivinna? He olivat, kautta Jumalan, onnettomia varkaudesta kärsimään joutuneita ihmisiä, jotka ainoastaan vaativat oikeutta. Ja mikä merkillinen poliisilaitos tämä oikeastaan oli? He tulivat enemmän ja enemmän nenäkkäiksi ja viittailivat, että aikomuksena on valittaa kaikissa mahdollisissa paikoissa."

"Huomenna kello kahdeltatoista", sanoi Krag, "lähtee laiva Amerikaan.
Ovatko herrat jo tilanneet liput?"

"Ei" ärjyivät herrat. He eivät aikoneet mihinkään, ennen kuin saavat heille oikeudenmukaisesti kuuluvan omaisuutensa.

"Neuvoisin teitä joka tapauksessa hankkimaan liput", sanoi Krag, "se nimittäin on ainoa mahdollisuus teille päästä kunniallisella tavalla pois. Tuossa on karkoituskaavakkeita. Ei niitä ole vaikeata täyttää. Ja sitä paitsi voi sattua pahempia asioita, hyvät herrat, se on vaarallista tällaisina aikoina vehkeillä vieraita kansallisuuksia vastaan."

He olivat vapaita kansalaisia, vapaassa Amerikassa. Heidän kanssaan ei ollut leikkimistä, U.S.A., lyhyesti sanoen, tähdillä ja viiruilla, ministeri ja koko ihanuus läksi liikkeelle. Mr Inderdale antoi ymmärtää, että hän paljastaa lehdessään "Enkeliensiipien suhina" koko jutun, he olivat huomattavia miehiä rapakon tuolla puolen, se pitäisi ottaa huomioon. He löivät nyrkkiä kaiteisiin ja pysyivät oikeuksissaan. Silloin sanoi Krag, kääntyen erään konstaapelin puoleen: "Vangitkaa nuo molemmat herrat." Silloin kesyyntyivät herrat. Ei missään tapauksessa saanut ymmärtää heitä väärin… Heidät heitettiin ulos.

Ennen kuin venakko laskettiin ulos tutkintovankeudesta, ryhtyi Krag erikoisiin toimenpiteisiin, jotka hämmästyttivät tovereita.

Hän sanoi apulaiselleen Holmsenille: "Rouva asuu Hotel Raadhus Hospitsissa. Tehän osaatte ohjata autoa, Holmsen, te ajatte itse hänet sinne. Eversen istun hänen kanssaan autossa. Matkalla ette saa pysähtyä."

"Minä ajan edellä sinne", sanoi hän, "ja odotan hotellissa. Ilmoitan puhelimella tänne milloin saatte lähteä. Otan itse teidät vastaan hotellin sisäänkäytävässä."

"Mutta eikö häntä lasketa irti", sanoi Holmsen hämmästyneenä, "tämähän tuntuu vanginkuljetukselta."

"Niin", sanoi Krag, "minä en kernaasti ota ihmisen kuolemaa omalletunnolleni. On kysymys hänen hengestään."

XII.

KUKA OLI MURHAAJA.

Puolituntia jälkeenpäin ajoi apulainen Holmsen autolla Hotel Raadhus Hospitsiin. Virkapukuinen portieri, mustatukkainen, harmahtavalla mustalla parralla, aukasi auton oven. Vaikka naamioiminen oli tehty hyvin, tunsi Holmsen kuitenkin virkatoverinsa Asbjörn Kragin. Venakko oli kuin huumauksissa. Ensin oli hän pelästynyt, kun hänelle ilmoitettiin, että hänet lasketaan ulos. Sen jälkeen oli hän pyytänyt tavata Kragia. Hänelle ilmoitettiin, että se ei käynyt päinsä, mutta Krag lähetti terveiset, että hänen ei tarvitse olla peloissaan. Tämä oli tyynnyttänyt häntä jonkun verran.

Valeportieri ajoi hänen kanssaan hississä ylös. Kun hän aukasi hissin oven rouvalle, kirkasi tämä ja vaipui kokoon. Muisto murhasta valtasi hänet. Hänellä oli varmaankin jonkinlainen tunne, että nyt hän itse saattoi olla vaarassa. Hissin hiljaa huristessa läpi kerrosten ylöspäin, sanoi Krag hänelle:

Hän tunsi äänen ja kun hän katsoi portieria silmiin tunsi hän tämän itsekin.

Tuskin puoli tuntia sen jälkeen kuin Vera Lapudin oli saapunut hotelliin soi puhelin. Kysyttiin kreivinna Orloffia. Krag vastasi, että kreivinna kyllä oli hotellissa, mutta hän ei ottanut vastaan vielä puoleen tuntiin. Kysely tapahtui saksaksi ja Krag tunsi merimiespukuisen äänen. Tunnin kuluttua tulikin tämä ja kysyi kreivinnaa. Krag istui puolipimeässä portierikopissa ja saattoi, ilman ilmitulemisen pelkoa, vastata.

"Saatan teidät keskusteluhuoneeseen", sanoi hän, "ja menen kysymään jos kreivinna saattaa tulla alas."

Krag meni merimiespukuisen perässä rappuja ylös ja aukaistessaan ovea piti hän varansa ja asettui hämärään. Merimiespukuinen ei katsonut häneen. Kun he tulivat sisälle, kysyi Krag, kenenkä hän saa ilmoittaa ja kumarsi samalla hyvin syvään peittääkseen kasvojaan. Miehet olivat kahdenkesken.

Merimiespukuinen ei vastannut heti. Krag katsoi ylös. Samalla hetkellä ymmärsi etsivä, että hänet oli tunnettu. Venäläinen meni häntä lähemmäksi, hymyillen purevasti, vaan ei epäystävällisesti.

"Minä en ymmärrä teitä", vastasi hän, "mutta tunnen teidät: provokaattori !"

"Selitän sen muutamin sanoin. Te luulette järkähtämättömästi, että minä olen Müllerin murhaaja. Uskotte, että minä olen murhannut Müllerin, siksi, että olen venäläinen ja että hänen urkkiatoimintansa on vahingoittanut synnyinmaatani. Myönnän vielä kerran, että minä ilman pienimpiäkään omantunnon vaivoja tuntisin todellista nautintoa, saadessani raivata pois tieltä sellaisen vahinkoeläimen kun Müller. Mutta sellaisesta myönnytyksestä tunnustukseen on pitkä askel. Te tiedätte edelleen, että minä en koskaan ota sellaista askelta. Te ette voi hankkia todisteita minua vastaan. Vaan sittenkään ette tyydy merkitsemään Müllerin murhaa niiden salaperäisten ja selvittämättömien tapahtumien joukkoon, joita tapahtuu mailmansodan taistelujen varjossa. Siksi olette laskenut, että minä jonkin ajattelemattoman teon kautta paljastaisin itseni. Se on se, jota minä kutsun provokationiksi. Muuten olette kai ymmärtänyt, että minulla ei ole mitään rikollisia aikeita Vera Lapudin raukkaa kohtaan."

"Saatanko luottaa teihin?" kysyi hän, tarttuen Kragin käteen. "Olette arvannut oikein", sanoi venäläinen, "minä olen eversti Lapudin ja Vera on vaimoni. Minä en kaatunut Tannenbergissä vaan jouduin vangiksi. Kukaan ei ole kuullut minusta mitään. Kuukausi takaperin onnistui minun paeta ja olin matkalla kotiin Kristianian kautta, kun venäläisiltä ystäviltäni sain kuulla, kuinka tunnottomat roistot olivat saaneet vaimoni sekotetuksi tähän hirvittävään juttuun. — Kukaan ei voi estää minua matkustamasta täältä. Kukaan ei voi myöskään estää minua ottamasta vaimoani mukanani."

Kuukausi tämän jälkeen sai Krag Pietarissa leimatun kirjeen. Se oli nimetön, mutta Krag ei hetkeäkään epäillyt kuka oli lähettäjä. Kirje kuului:

Tarvitseeko minun sanoa teille, että minä olin murhaaja. Sillä pelastin vaimoni hengen ja kunnian ja tunnoton roisto on saanut rangaistuksensa. Pitäkää tikari muistona. Menen jälleen sotaan, mutta nimeni ei enää ole Lapudin. Älkää etsikö minua."

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MURHATTU URKKIJA: SALAPOLIISIROMAANI ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org . If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate .

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org .

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.