Produced by Tapio Riikonen

HAKKAA PÄÄLLE!

Sotarunoja valkoiselle armeijalle

Kirj.

ILMARI KIANTO

Jyväskylässä, Sisä-Suomen Kirjapainossa, 1918.

SISÄLTÖ:

Hakkaa päälle!
Suoria sanoja.
Lipun juureen.
Tulkaa Jääkärit!
Pois ryssät! Alas punakaartit!
In memoriam — Kapteeni Jacobsson!
Oululaiset lähtevät.
Kaatuneen viime tervehdys.
Suomi sodassa.
Perä-Pohjolan sotamarssi.
Kansan tuomio.
Muuan Kauhavan poika.
Vapaussoturin valloituslaulu.
Rintamalta tultua.
Lapuan Lauriloille, Vapauden Ristin Ritareille.
Sota ja rakkaus.
Pohjalaisen kynäsoturin tervehdys Karjalan armeijakunnalle.
Pääsiäisaatto Antreassa.
Pääsiäisvirsi tulilinjoilla.
Imatra sodassa.
Suomi suureksi Viena vapaaksi!

Hakkaa päälle!

(Nuotti: Nouse riennä… t.m.s.)

Hakkaa päälle Suomen Poika!
Nyt on ryhtis rynnistää!
Kuulat kirmaa. Pommit roikaa,
Tykit julmat jyräjää!
Yksi laulu, yksi taulu
Suomen sorrot soinnuttaa.

Hurman henget Helsingistä
Vihan vimmaa vyöryttää,
Verihurtta veljeksistä
Enää saa ei ystävää. —
Surma heille! Pettureille!
Sitten nähdään mitä jää.

Anarkismin mustat voimat
Villinneet on veljesmaan,
Siltasaaren kurjat soimat
Hekkumoivat herruuttaan.
Bolshevikki — ryssäin klikki
Murskaks täytyy musertaa.

Jos oot suora suomalainen
Vala vanno kirkas tää:
Nousta ei voi Suomen maine,
Jos ei nouse kansan pää .
Siksi lyömme! Siinä työmme.
Siksi täytyy tärskyttää.

Hakkaa päälle karski kansa,
Nyt on hetkes heilahtaa!
Ensi kerran oikeuttansa
Orjajoukko kurkoittaa,
Nyrkki rystyyn! Suomi pystyyn!
Siinä tunnussana maan.

SUORIA SANOJA.

(Marraskuun punapäiviltä.)

Häpeä peittää Pohjolan maan,
Verinen veljes-saasta;
Isien haamut haudoissaan
Huutavat Tuonen maasta:
Suomalainen, Suomalainen,
Mitä tehnyt sä oletkaan?

Verihurtan vieraan hampahisiin
Sinä tahdoit veikkosi syöstä!
Venäläisen kurjan kuolaimiin
Sinä nousit yrmyjes yöstä:
Suomalainen, Suomalainen,
Mitä tehnyt sä oletkaan?

Sun rikoksesi on raskaampi
Kuin itse sen laatua arvaat.
Nykypolven henkiset hedelmät
On tulevaisuudessa karvaat:
Suomalainen, Suomalainen,
Mitä tehnyt sä oletkaan?

Saman sorretun lapsina synnyinmaan
Meill' yhteinen on vihamiesi.
Vaan sulle — laumasta lahjottu —
Ei pyhä ole kotiliesi:
Suomalainen, Suomalainen,
Mitä tehnyt sä oletkaan?

Tähän asti ma Sinuun luottanut oon,
Kun laulu se meill' oli sama,
Mut nyt mun uskoni horjuvi pois:
Olet noitien nostattama!
Suomalainen, Suomalainen,
Mitä tehnyt sä oletkaan?

Tätä häpeän tahraa ei pyyhitä pois:
Ennenkuin on sukusi uusi —
Voi milloin, milloin se syttyykään
Suomen itseys -joulukuusi?
— Suomalainen, Suomalainen,
Mitä tehnyt sä oletkaan?

Oulu 22/11 17.

LIPUN JUUREEN.

(Ensimäisiä nostatusrunojamme.)

Eikö tällä kansalla ole selkärankaa?
Kuinka kauan se hankaa ja hankaa?
Kuinka kauan me kärsimme tätä:
Kavaltajain kaunaa ja möyrinätä,
Pohjolan raakaliston räiskinätä,
Venäläisvaltaa ja häpeätä?
— Kuinka kauan?

Tälläinenkö siis valtio vapaa?
Täynnänsä täristystä, henkistä rapaa?
Suomi? — Runojen kultaama kansa?
Tahallaan tallaten aarteitansa?
Yhäti yrmien heikkouttansa?
Väärin viljellen vapauttansa?
— Kuinka kauan?

Koko maailma myrskynä ympäri riehuu.
Koko Europa etsii, kaatuu ja kiehuu.
Titaanit taivaita jyristävät.
Kääpiöt nyrkkejä heristävät —
Suomen sydäntä puristavat, kuristavat
Omat "ohranat" — päättömät lavat!
— Kuinka kauan?

Missä on nuoriso, urhojen usko?
Eikö jo leimahda leppäinen rusko?
Aamuko meillä? vai ilta? vai yö?
Turhako tuhanten kansallistyö?
Miksi ei sydämet hurjemmin lyö?
Missä on Kalevan kalpa ja vyö?
— Missä ne on?

Pois teko-orjuus! Korusanain rieska!
Nouskoon kerrankin keltainen lieska!
Nouskoon kaartimme katveesta maan,
Jääkärit jäisistä kahleistaan:
Hallitsemaan! Halkaisemaan!
Kotiamme koirista kirvoittamaan.
— Nouskoot nyt vaan!

Muuta ei meill' ole pelastusta
Jumala on suuri. Murhe on musta.
Laumojen merehen yksilöt vaipuu,
Ryhditön hän, ken ryönähän taipuu,
Rinnassa riutumus, rangaton kaipuu,
Haamu se on, joka haamuksi haipuu.
— Nouskaa!

Nouskaa te nuoret, kun vielä on aika!
Lentävi hetki — ja poissa on taika.
Jumalatar Suomen historian
Vaativi uhrin ja kunnian:
Voittavan — kostavan — puhdistajan —
Raakojen voimien rankaisijan —
— Nouskaa!

Nouskoon se maa, joka kerran näki unta:
"Keisari vanki — Suomi valtakunta!"
Ah! eikö uni ole toteutunutkaan?
Eikö talonväki — ole koteutunutkaan?
Nouskoon Suomen talonpoika kautta maan
Nuijasotaansa lopettamaan!
— Nouskoon jo vaan!

Tammikuulla 1918.

TULKAA JÄÄKÄRIT!

Sotalaulu synnyinmaalle.

(Lausuttu suuressa sotaparaadissa Oulussa.)
Laulu odottaa säveltäjäänsä.

Saksa on voimakas!
Saksa on suuri!
Saksasta nousee
Kansojen juuri!
— Tulkaa Jääkärit,
Tulkaa vaan!
Omaa maatanne
Valloittamaan!

Suomi on vahva!
Suomi on heikko!
Meillepä verikoira,
Venäjän veikko.
— Tulkaa Jääkärit — — —
— — — — —!

Aurinko paistaa
Ukonpilven alta!
Rauetkoon kerrankin
Roistojen valta!
— Tulkaa Jääkärit
Tulkaa vaan:
Omaa maatanne
Suojelemaan.

Haarniskat Hindenburgin
Kaukana kiiltää!
Suomenpa sydänverta
Turmantuska viiltää!
— Tulkaa — — —!

Kaunotar Europan!
Pohjan Lumikukka!
Etkö jo nukkunut
Kylliksi rukka?
— Tulkaa Jääkärit
Tulkaa vaan:
Maatanne, kansaanne
Valveuttamaan!

Eikö tässä maassa
Konsaan tule rauhaa?
Ainako rannoillamme
Hornan henget pauhaa?
— Tulkaa — — —
— — — — —!

Eikö tästä maasta
Tule puhdasta koskaan?
Alatiko silmiimme
Singotaan roskaa?
— Tulkaa Jääkärit,
Tulkaa vaan
Maatanne, kansaanne
Puhdistamaan!

Missä on ryhtisi
Talonpoika Suomen?
Onko nyt ehtoo
Vai onko nyt huomen?
— Tulkaa — — —!

Orjat jos oltihin —
Nyt nouskohon kansa!
Raiskaajat sortukoot
Raiskainsa kanssa!
— Tulkaa jääkärit,
Tulkaa vaan:
Siperian koiria
Karkoittamaan.

Isien pääkallot
Haudoista huutaa:
Kostakaa hurmeemme!
Kuivaa jo suuta!
— Tulkaa Jääkärit,
— — — — —!

Siikajoen sankarit!
Lapuan Lapset!
Pankaa jo liehumaan
Maaemon hapset!
— Tulkaa Jääkärit,
Tulkaa vaan:
Maatamme, kansaamme
Varjelemaan!

Niinpä siis tulkaa
Jääkärit jäiset!
Laumassa laulaen
Urhot tuhatpäiset!
Tulkaa, ah tulkaa!
Tulkaatte vaan:
Synnyinmaan Laulua
Kaijuttamaan!

Tammikuulla 1918.

POIS RYSSÄT! ALAS PUNAKAARTIT!

Pirujen kanssa ei neuvotella
Roistoille kättä ei antaa saa!
Voi herrajumala kuinka paljon
Kantaa päällänsä Suomen maa!

Nyt soikohon vihdoinkin Sotatorvi!
Jalopeura Suomen — nouse ja lyö!
Vai raukkojen ruhkako on tämä lauma,
Kun saartaa sen rantoja sorto ja yö?

Jos veljemme liittyvät verikoiriin,
He koirien kohtalon saakoot myös vaan!
Ken kansansa petti ja hurmeella tahras,
Se kaatukoon — kavaltajana maan!

(Tämän palan jälkeen meni Oulun "Kansan Tahtoon" "perkele" ja punakaarti avasi tulen.)

IN MEMORIAM — KAPTEENI JACOBSSON!

Oi Friedel Jacobsson,
Jalo Jääkäri Suomen!
Sinä, jonka sankarikuolossa
Välähti isänmaan huomen:
Ota lauluni vihreä virpi
Kätehes hurmeiseen —
Kun siellä nyt sankarten korkeuksissa
— Vainajana vaellat.

Sinun elämäsi nuori
vain suurille hehkui ihanteille!
Kun muut viel rohjenneet ei:
Sinä tien näytit heille!
Myrskyisenä yönä, kun Suomen peitti pimeys,
Sinun nuorukaisrinnassasi ruskoitti
— Tulevaisuuden himerrys!

Kuinka oikeaan tähtäsit — ah aavistus pyhä, suuri
Mitä silloin sielussasi siinsi — se täyttynyt on juuri
Oli Sinussa profeettaa, oli suursoturin loistoa!
Yhtä vaan et aavistanut — Suomen roistoa:
Häntä, jonka konnantyöstä Sulle koitui surma,
Kun sydäntäsi sykähdytti vapauden hurma!

Jääkärit, te jäykät, nyt tehkää kunniaa!
Suomalainen soturi — ken ikinä olletkaan:
Hänen viattoman verensä kautta ma teitä vannotan
Astukaa sijahan sankarin loistavan,
Jos ken, niin Friedel Jacobsson ansaitsee — kostajan!

OULULAISET LÄHTEVÄT.

He lähtevät nyt sotaan:
Pojat meidän puolen.
Silmissä kimmel kiiluu:
Jäänkö eloon vai kuolen?

Koko kaupunki heitä saattaa.
Joku puhuu. Joku hurraa.
Naiset itkee. Liinat liehuu.
Juna lähtee. Surraa…

Arki-ihmiset kotiinsa kulkee.
He kantavat kaihoa — suotta.
Sodan jylinä kaukana kiirii.
Suomen leijona harppaansa vuottaa.

Mitäs siitä, jos lähtivät, veikot?
Se olihan pyhä velvollisuus.
Toki urhoks' ei tultane ennen
Kuin nähty on — urhoollisuus.

On ihmiskurjan luonteessa
Kaikota, karttaa kuolemaa.
Mut Sankarin sieluss' on salaisuus
Käy tuskatonna Tuonelaan!

Paras rukous puolesta Poikain
Sodan päivinä näinä on tämä:
He tehtävänsä täyttäkööt!
Se on enempi kuin itse elämä!

KAATUNEEN VIIME TERVEHDYS.

Ah suurta on kaatua kansansa aamuruskon hetkellä,
Kun vapauden auringon nousevan tietää metsänrannan takaa!
Ei turhaan mies silloin ollut oo sotaretkellä!
Kas kauniina hän kalmassaankin maassa makaa!

Oi juo isänmaa sun poikasi lämpöistä verta!
Juo kyllikses, kallis, ainoastaan tämä kerta!
Niin sammuu sun janosi, ei hurme enää koskaan pauhaa:
Sa maalisi saavutat — pian kuljet kohti rauhaa… Juo! —

Ah, veljet, jos tietäisitte, miten ihanaa on kuolo:
Ma unta niin ihmeellistä nyt näen, näen:
Soi laaksossa vihreässä hääsoitto kaunis!
Ja linna niin valkoinen on päällä sen mäen!

Siell' istuvi tornissa itse kansani Jumala!
Hän katsovi laaksoon, kun häähymni soreasti soittaa!
On kädessänsä kultainen leijonalippu hällä!
Hän huutaa: Suomen kansa voittaa, voittaa!

SUOMI SODASSA.

Jumalan kiitos — viel' elää isäin henki!
Viel' osatahan Suomessa tapella ja kuolla!
Ja miestä nousee maasta kuin metsää!
Ja jos kunnia vaatii — kaatuu kuin heinää!

Mun rintani riemusta helisee ja soittaa!
On turha mun tuntujani katkeroittaa!
Sillä minä tiedän, kuka laakerit voittaa:
— Se kansa, joka kaikkensa koittaa!

Se kansa, joka kansana nousee, ei sorru!
Se maa, joka mahtinsa näyttää, ei murru!
Se mies, jok' ei kuolemata pelkää, hän kestää!
Sen miehen ei kulkua kukaan voi estää!

Niin soi tässä maassa siis vihdoinkin sota!
On kivääri kuuma ja kirkas ota!
Ja päivä päivältä rynnäten eteenpäin vaan
Käy Suomen kansa kohti vapauttaan!

Hailuoto 23/2 1918.

PERÄ-POHJOLAN SOTAMARSSI.

(Lausuttu Oulun asemalla 23/2 1918.)

Nyt Pohjola valkoinen ponnistaa!
Kuka tietää, kuinka sen käy?
Veren karvainen eissä on Etelän maa.
Mut voitto niin kauniina kangastaa —
Ei pelkurin pilkkua näy!
Mies miehessä kiinni nyt marssimme vaan
Ja riemastus korkea rinnassaan
"Rovaniemen rykmentti" rynnistää!
Sen silmä on kova ja pystyssä pää —
Koko Oulua kivääri kiidättää
— Alas valkeaan armeijaan.

Sodan pauhina Porista kiirehtää,
Avuks veikkojen valkoisten!
Pian Vilppulan rintama siirrähtää,
Kas Tampere taapäin tärskähtää,
Tykit Vaasan työntävät sen!
Ja Viipuri villitty meidän on varmaan!
Pian sortuvi helvetti Helsingin harmaan!
Kuka arvaa, kumpiko ennättää:
Jalo Ludendorff vai Jääkärin pää,
Kun Pohjolan leijona lennättää
— Ja Pietari pärskähtää?

Käy eespäin siis Perä-Pohjolan mies!
Sotaleikki nyt lemmetön on!
Ei sammua saa kodin lämpöinen lies,
Mut murskaksi menköön anarkismin ies!
Alas petturit valtion!
Me uhrata uhmaamme veremme vahdon,
Me näyttää tahdomme "Kansan Tahdon"!
Me tahdomme voittaa ja kovalla kostaa!
Veriruusuilla tahdomme onnemme ostaa!
Koko Suomen me tahdomme suureksi nostaa!
— Lapin laulut nyt ilmassa soi!

Kautta veljeimme hurmeisten ruumiiden!
Kautta vaasalais-vallottajain!
Kautta Tornion, Tervolan sankarien,
Kautta Karjalan kaattujen jääkärien
Valat vahvimmat vannomme ain:
Perä-Pohjola ennen ei seisoa saa
Kun voitto on varma ja valkea maa
Ei ennen kuin kirkas on Pohjois-napa!
Ei ennen kuin "haupits" taulunsa tapaa!
Ei ennen kuin Suomi on suuri ja vapaa!
— Me vannomme sen? Me vannomme sen!

Oulu 8.3.1918.

KANSAN TUOMIO.

Voi teitä, voi teitä te maankavaltajat kurjat!
Voi teitä, te Suomen suursuiset sudet, hurtat hurjat!
Te raa'at raukat ilman kansallistuntoa!
Ilman isänmaan rakkautta, ilman miehuuden kuntoa!
— Mitä teitte nyt maalle?

Ei sanat teidän tekoanne kertomaan riitä!
Ei jälkipolvi koskaan konnantyötänne kiitä!
Veljes-verihöyryihin teidän hurmionne hukkuu!
Omatuntonne saastainen rikoskapaloissaan nukkuu!
— Iki häpeä teille!

Punakaartinne köyhälistön turmiohon syöksi!
Se päivä, jota varroitte, se muuttui mustaks' yöksi!
Voi johtajianne katalia, voi väärin painettua sanaa!
Ne myrkyttivät joukkonne, ne nosti pyssyn hanaa!
— Maan ryövärit julmat!

Noin tahraista lehteä Suomen historiassa koskaan
Ei luettu oo ennen, ei mokomata moskaa:
Suomen Työmies ett' aseensa Puna-Ryssiltä huoli!
Vuostuhantisen vainoojansa kantapäitä nuoli!
Koko perintönsä petti — maan kavaltajana kuoli!
Oh, parhaiksi teille!

Niin suurta sotaoikeutta ei nouse tälle maalle
Se että teidän tekonne panis vastaavalle vaa'lle!
Osa onnetonta kansaa näet olettehan — olitte!
Vaan kaiken sen kalleimman te jalkoihinne politte!
— Voi teitä te kurjat!

Nyt kansa menköön kahtia kuin katkeava korsi!
Ei meille enää yhteinen voi olla kotiorsi!
Ken murhaajansa kanssa viel' pirtissänsä elää,
Sen korvissa, sen sielussa ain' hornan kellot helää!
— Näinkö eläisi Suomi?

Te lähtekää nyt maasta, jok' ei teille ollut pyhä!
Te menkää heidän kanssaan, joihin luotatte te yhä!
Oh menkää, onnenonkijat, pois täältä sinne saakka,
Miss' unhoittuvat unelmat ja rikostenne taakka!
— Menkää!

MUUAN KAUHAVAN POIKA.

Juho Luomanen — Kauhavan poika, mies pieni, vaan pippuria! Tottatosiaan tiedä en monta sisukasta niin sankaria.

Kun taistelun tuoksinassa
moni kalpeni kauhuissaan:
Juho Luomanen hän vain nautti
sydämestään ja sielustaan.

Oli kuulien viuhina hälle
orkesterin sointuja vaan.
Dum-dum sekä kuularuiskut
ja shrapnellit sinkuessaan.

Murhan enkeli hänelle nauroi
ja hän vastas sen hymyilyyn.
Päin tulehen aina hän syöksyi,
ei luikkinut lymyilyyn.

Mut rintaman takana taaskin
"Sota-oikeutta istuessaan"
Kaksin kerroin hän leikistä nautti
Punaryssiä perkatessaan.

"Tässä tälle ja tuossa sulle!"
Tulen laski hän mauseristaan.
Ei armoa tuomitulle!
Hälle hurttia oli ne vaan.

Hän pyövelin virkaansa hoiti
pyhä innostus rinnassaan:
"Suomen vapaus on vaarassa aina,
jos eloon jää roistot maan".

Ei raakuutta urhossa liioin,
oli usko vain oikeuteen.
Sodan pauhussa omaksunut oli
hän — iskujen ihanteen .

VAPAUSSOTURIN VALLOITUSLAULU.

(Nuotti: Paljon on kärsitty vilua ja nälkää…)
(Loppupuoli sovitettu Karjalan rintamalle.)

Kauvan on kärsitty ryssien valtaa
Suomen kansan vapautta suojellessa.
:: Ylös Pojat Pohjanmaan!
Urhot kalliin Karjalan!
Jäämit ja Savon jussit rintamahan! ::

Sotahan nyt marssimme — kotikulta jääköön
Jääkäriveri tässä velvoittaa!
:: Ylös veljet valkoiset!
Alas ryssän punaiset!
Ei nyt auta vihamiestä armahtaa! ::

Voittoja väkeviä saatu jo monta
Meillä on Valkoisessa Suomessa:
:: Oulu olkoon omamme!
Vaasa varsin varmamme!
Viipuria vastahan nyt vierimme! ::

Veriset on taistelut takanamme käyty,
Kuka heitä kaikkia muistaakaan!
:: Vaskivesi — Varkaus —
Mäntyharjun harppaus —
Karjalan kaikkivoipa varjelemus! ::

Tampere tallukka — Viipuri villikko —
Pori, Porvoo — Turkukin tuonnempaa!
:: Pahat paikat parsitaan!
Konnat kaikki karsitaan!
Helsinkiä kohti nyt helskytetään! ::

Hannilan harjuilla pommit ne paukkuu!
Raudussa shrapnellit räiskähtelee!
:: Ahvola se ankarin!
Suninmäki sankarin!
Pullilankin punikit viel' rangaistaan! ::

Tulkohon ryssiä tuhannentuhatta!
Sisua se armeijassa kasvattaa!
:: Aika on jo ahdistaa!
Punakaartit puhdistaa!
Venäläisen verikoirat karkoittaa! ::

Kuolema korkea — sankarin palkka!
Urhojen haudoilla hurratahan.
:: Ruumis saakoon haavan vaan!
Kuulat käykööt kulkuaan!
Sielu jääpi perinnöksi syntymämaan. ::

Viaporin linnahan leijonalippu
Jukoliste, poijat, me nostetahan!
:: Suomen voimat näytetään!
Keinot karskit käytetään!
Jääkäriveri tässä velvoittaa! ::

* * *

Laulu on lavia, kas ei se lopu koskaan
Sotaleikki soreasti jatkuupi vaan!
:: Tampere jo tarrattiin!
Rautu rietas narrattiin!
Raasulissa Suomen poijat polskaa jo lyö! ::

Raudussa ne ryssän ruojat pakoon mennä huhki,
Jääkärjoukko maantiellä ne järkihin sai!
:: Kuularuiskut ulvoivat!
Roistot suohon survoivat!
Oli siellä siippojakin joukossaan! ::

Katastroofi kauhia punikeille pursui,
Amnestiaa annettu ei laisinkaan!
:: Viha oli verinen!
Kosto aivan hirmuinen!
Päitä siellä pommiloilla murskattiin! ::

Historian lehtiä Suomessa on monta,
Sankareita satamäärin sorvaillaan!
:: Eläköhön Elfvengren!
Nouskoon suureen korkeuteen!
Raudun riemuseppeleen mies ansaitsee. ::

Jermelejeff jänishousu Pietarihin painui,
Kaljunenkin kavaltaja kouristamme pääs:
:: Kyllä konnat muistetaan!
Kunhan ensin luistetaan!
Mannerille manifesti julkaistaan! ::

Lumivuokot, Lumperit ja Haapalaiset haljut,
Turkiat ja Kuusiset ja Sirolat ja muut:
:: Kaikki heidät tutkitaan!
Suomeksi ne sutkitaan!
Orjatsalon knuppikin se nuljahtakoon! ::

Hännis-Eetu, härkäkallo, nimeltänsä Valpas ,
Tokoin kanssa Pietarissa piirakoita syö.
:: Nauttikoot viel hiukkasen!
Nielkööt vaikka käärmehen!
— Piru heiltä nahkan nylkee kummaltakin! ::

Saksalaiset sakiasti Suomen maahan tuppaa,
Joka päivä kaupungin ne kahmaisee!
:: Maailma on soikia!
On ne aika poikia!
Rautaristin Hindenburgi ansaitsee! ::

RINTAMALTA TULTUA.

(Kuvaus.)

Tulen rintamalta! Tulen rintamalta!
Veren, kunnian, kuoleman, kuulien alta!
Siell' lauleli laaksossa "Iso Kukko",
Maa järisi, korvat kohisi tukkoon.
Ja shrapnellit vierellä vonkui ja räiski,
Lumi pöllysi, pommi kun maahan mäiski.
Hei!

Mun tarttukoon kieleni kitalakeen,
Jos unhoitan sinut "Lapuan Flikka",
Sinä Vilppulan rintaman raikas tikka,
Joka tulta annoit!
Ja kauvas kannoit!
Ja valosi "jumaluusopille" vannoit,
Hei!

Siell' leijaili taivaalla "Puna-Haukka",
Se kikarat kiiltävät ruikkasi, raukka,
Kas karskahti jossain, pärskähti paukka,
Mut helvetinpommi sattunut ei…
Hei!

Tuli yhtenä päivänä päälle myös "pässi",
Villitty veturi — ilman kuskia,
Kuin hullu se hyökkäsi, sai tosin puskia,
Mut otettiin sarvista kiin,
Hei!

Kakspäinen perkele seurasi sitä,
Pojat tykkien takaa huusivat: mitä!
Mut "Lapuan Flikka" kun aivasti,
Juna julkea kiireesti karkasi,
Sen perässä pahasti pärskähti,
Pirun jalka — kerrotaan — nyrjähti,
Kun tykkimme tärskähti,
Hei!

Myös muistan yön kun tulta löi taivas
Ja murhanenkeli rataansa raivas:
Oli kaameaa, oli juhlallista!
Oli jumalatonta ja jumalallista!
Kuka muistikaan silloin nukkumista?
Ne hiukan säestivät patterista…
Hei!

Mut ambulanssissa ihmeen ma näin:
Makas nuorukainen verissä päin,
Pää hällä ammuttu läpi oli ihan,
Kuolo kulkenut halki sielun pihan,
Mut Poika — viel' eli ja puheli vaan
Kuin tapahtunut ei olis suuriakaan,
Yli-Härmästä — vuotias seitsentoista
En ennen nähnyt mä ollut moista.
Hei!

Ah rintamalle, ah rintamalle
Siell' alati ahmivan uhman alle
Sielu ihmisen siivet saa!
Mies kohtalon helmoissa uinajaa,
Ja kaukana kaikkeus kangastaa,
Yks tunne vain tulvii: Isänmaa!

Vaasa 18.3.1918.

LAPUAN LAURILOILLE, VAPAUDEN RISTIN RITAREILLE!

Se on Lapua, joka latua näyttää!
Se on Lapua, joka johdattaa!
Se on Lapua, joka kalpaa käyttää!
Ja Suomen joukkoja kannustaa!
Se on Lapua, joka tehtävän täyttää,
Ja armeijan arvoa kohottaa!
Ja missä Lapuan lippu liehuu,
Siell' aina hurme hurjimmin kiehuu,
Ja taistelo taantumatta riehuu,
Ja voittohon varmahan laukeaa
— Vaikk' hautakin aukeaa!

Niin kauan kun mainitaan Länkipohjaa ,
Niin kauan Lapuan sankarit ohjaa
Kautta kuoleman kunniavoittoon —
Suomen aamukoittoon! —
Suureen yhteissoittoon! —
Puolesta valkenevan maan!
Oi Lapua mistä sä miehuutes sait?
Sinä muinais-kärsimäs kostat!
Esi-isien henget sua kantavat kait!
Nyt vapautes kalliisti ostat!
Ja Suomen jalopeuran valtikan
Sinä yksin korkealle nostat!

Ah suhiskoon lempeänä pohjoistuuli
Yli kummun sen, miss' sankarit lepää.
— Isä ja Poika Laurila!
Ja hellästi suudelkoon kumpua huuli
Jokaisen, ken kulkunsa kuuli,
Ja tuntea sai sodan kunnian!
Veren kostama maa — oi älköön olko vain multaa!
Se kasvakoon ruusuja valkeita — se
kuhiskoon kirkasta kultaa
Se sytyttäköön iäti isänmaan vapaus-tulta
— Rinnassa Pohjolan!

Vaasa 19.3.1918.

SOTA JA RAKKAUS.

(Nuotti Jääkärin valituksesta: Elon mainingit korkeina käyvät.)

Nyt armaani yksin mä heitän,
En viipyä vierellä saa,
Surun synkimmän sydämmeeni peitän,
Koska kutsuvi mua isänmaa.

Sotatorvi on sorjasti soinut,
Sävel outo ja ihmeellinen.
Pyhän lempeni tuskissa voinut
Minä vastustaa kutsua en!

Sun viimeinen kuiskeesi, kulta,
Konsa tempasin laukkuni mie:
Se mun lietsoi rintani tulta,
Siitä erkani kohtalon tie.

Jäit yksin sä itkemään sinne,
Sydän parkaani kouristi niin.
Mun edessäni nous elon rinne,
Sepä vei minut korkeuksiin!

Lemmen lastamme muistelen aina,
Sinisilmäistä prinssiämme,
Hälle hengessä suukon ma painan
Sodan soidessa vierellämme.

Sodan arpahan nöyrästi taivun:
Elon armon vai päästönkö saan?
Pyhän rukouksen hehkussa vaivun
Minä helmahan syntymämaan.

Olis ainoa toivomus mulla
Elon erhelmäin ihanteiss':
Sais välillemme juopa ei tulla,
Vaikka kuolema miehenkin veis!

Että rakkaus äidin ei sammuis
Lemmen lapseemme milloinkaan!
Että sydämmes ei tuonesta tummuis,
Mutta kirkastuis yhä vaan!

Ei maailman juoru ja saasta
Tätä rakkautta raiskata voi!
Unet uljaimmat urhojen maasta
Meidän sielumme valkeiksi loi!

Vaasa—Antrea keväällä 1918.

POHJOLAISEN KYNÄSOTURIN TERVEHDYS KARJALAN ARMEIJAKUNNALLE.

Sodan pauhuissa parhaat nyt Suomessa näin:
Koko Karjala noussut on pärskyvin päin,
Ei vierasta vierelle huoli!
Lie kuinkakin kurja: se kerjäile ei,
Yks usko, yks rusko sen uhmahan vei,
Miss' sinkuvi surman nuoli,
Jäi elämään tahi kuoli!
— Terve Karjalan kalpa!

Minust' tuntuu kuin Karjalan kalskeessa sois
Sävel uusi, mi Suomesta Suomen lois:
Ei tääll' ole herraa, ei orjaakaan,
Joka Mies käy kultaista kulkuaan,
Joka Poika polkunsa tietää!
Yks kuningas Karjalan täällä on vaan:
Tasavalta , mi nousevi raunioistaan,
Joka Ryssän ei valtaa voi sietää.
— Terve Karjalan kalpa!

Olen nähnyt mä porskehet Pohjanmaan,
Miten siellä on kunnostus kukkurallaan,
Miten osatahan kuolla tai voittaa. —
Kun nyt näen Karjalan kärsivän maan,
Kun kuuntelen sankari-seikkailujaan,
Kun Haadeksen harput soittaa,
Niin tiedän sen varmaan: on Karjala sitkee!
Ei huokaillut muinoin — miks nytkään siis itkee?
Se järkähdä ei, se kestää —
Ken Karjalan karhun estää? Ken?
— Terve!

Oi terve sie Karjalan Armeijakunta!
Se minkä nyt tunnen, siis ei ole unta!
Sen päälle ei koskaan tuiskuta lunta!
Hei terve te Laatokan laakeri-joukot!
Jotka tunnette Tuonelan tummat loukot,
Te Ahvolan patterit — te Vuoksen vartiot,
Te Raudun rakuunat — te Joutsenon partiot,
Te kaikki, joilla on Herkuleen hartiot!
Te Joensuun juurevat nuorukaiset,
Te Karjalan lentävät muurahaiset,
Jotka keräätte kortenne ylväästi yhteen,
Jotka nostatte Suomelle suurimman lyhteen!
— — Pois korusanat — Jumal'auta!
Tässä sodassa ratkaista saapi vain rauta!
Sisu kestävi Sihvon rykmenteissä!
Näen miehiä, Isänmaan Poikia teissä!
— Terve Karjalan kalpa!
Ota tervehdykseni halpa!

Antrean soturi-iltamassa Pitkänäperjantaina.

PÄÄSIÄISAATTO ANTREASSA V. 1918.

Pääsiäisaatto Antreassa!
Kevät jo keijunsa näyttää.
Tykkien jyske Seitsolassa
Taivahan rannat täyttää!
— Sota! Sota! Sota!

Zebaoth, maailman ruhtinas suuri,
Karjalan kansaa auta!
Murtaos murhaajan musta muuri,
Siunaa urhojen hauta!
— Sota!

Veriruusuja hanget hohtaa,
Kenpä ne kaikki poimii?
Sankarin suuren siellä nyt kohtaa,
Missä pienikin toimii.
— Sota! Sota! Sota!

Kattojen räystäiltä pisarat tippuu,
Linnut jo metsissä ääntää!
Suomen kohtalo riveistä riippuu,
Karjala aatraansa kääntää.
— Sota!

Rinnassa riutuva kaiho
Sankari taistohon kulkee.
Nousneeko koskaan lempensä laiho?
Joka mies nyt sydämen sulkee.
— Sota! Sota! Sota!

Yksin harhaan ja irrallansa
Mun sivilisieluni entää.
Mut' tykkien pauke on voimassansa
Ja kuularuiskusta lentää!
— Sota!

Pian päivä jo päättyvi hämärään.
Kas pääsiäisyökin koittaa.
Mies vaipuvi untuva-unelmiinsa,
Mut' kuoleman harput ne soittaa.
— Sota!

Jos olisit tässä mun armahain,
Jumal' tietää mit toimisimme?
Käsi kädessä rientäen rinnallain
Punaruusuja poimisimme!
— Sota! Sota! Sota!

PÄÄSIÄISVIRSI TULILINJOILLA.

Murhan kuulat murskaavaiset
Halki ilmain liitelee!
Ihmisrintaa riehuvaiset
Kuolon riemut riitelee.

Henki kallis — henki halpa.
Yksilö ei merkitse.
Kaikki ratkaiseepi kalpa.
Kohtalos nyt punnitse!

Tulkoon Tuoni, tulkoon surma.
Ruusu nuori taittukoon!
Nouskoon sieluun pyhä hurma.
Hurme kallis virratkoon.

Antrea, 1:nen pääsiäispäivä 1918.
Sävelsi sotapäivinä Felix Krohn.

IMATRA SODASSA…

Imatran rannalla — tähtien alla,
Pääsiäisyö — keväthankien halla.
— Täällä nyt harhaan.

Tykkien jyrinä korvihin kantaa,
Sankarit nuoret sielunsa antaa.
— Uhraavat parhaan.

Karjala kaunis — murheista musta,
Täynnänsä tulta ja innostusta.
— Tunnustus sullen!

Kauvan oot kestänyt — vieläkin kestä!
Helvetti-hirmusi — murskaa ja estä!
— Tuskainkin tullen.

Tähdet ne tuikkii — Imatra porskuu,
Rykmentin ratsut korvessa korskuu.
— Kiväärit paukkaa;

Muistelen muinaista — aattelen ainaista,
Unta näen urhoista — vaaleista vainaista.
— Voi sydän raukkaa!

Sota on sota! Se särkee ja surmaa!
Sota on sota! Se rakentaa ja hurmaa!
— Koittaako huomen?

Kiväärien kirskeessä — Imatran pauhussa,
Tykkien jyskeessä — shrapnellein sauhussa
Laulu soi Suomen!

1/3-1/4 1918.

SUOMI SUUREKSI — VIENA VAPAAKSI!

(Paraadi-runoelma Vapun päivänä.)

Suomi suureksi — Viena vapaaksi!
Nyt, jos koskaan, se onnistaa!
Nyt on hetki ja nyt on aika!
Nyt on suurien suuntain taika
Pohjan Poikien ponnistaa!
Nyt on heimous-hengen ponsi,
Sydän täysi, ei enää onsi —
Nyt ei luonto saa lannistaa!
— Kevätkylvöhön Väinön pellon
Käyköön kilvaten kansa, maa!

Nyt arpa on heitetty! —
Nyt auki kaikki, mik' ennen oli peitetty!
Nyt sotaretki tehdään — tuo suuri!
Nyt murretaan Pohjolan kivimuuri:
Ja Onnen Sampo maan uumenista saaliiks kaivetaan —
Hei kalparitarit! Nyt miestä tarvitaan!

Ah, kuuletteko, kansan sielut, miten ilman ranta — humajaa?
Miten Äänisjärveltä Valkean meren ääriin maat oudosti kumajaa?
Mikä sävel soi kaukaisten karhukorpien synkissä kuusikoissa?
Miten hanget sinisaloilla sulavat — ovat pian poissa?

Se on meidän kansallisuuden kalevaisen kantelon kielisoitto!
Se on Suomen nousevan vapauden autereinen aamukoitto!
Se on tuhatvuotisen tuskan loppu, heräämyksen väkevä voitto!
Sen toivon Tähden tuikinta, mi muinoin oli loitto: —
— Suomi suureksi — Viena vapaaksi!!!

Kansa, joka varjoissa vaelsi, näki valkeuden suuren!
Tammi, joka kaatua uhkasi, nyt versoi vahvan juuren!
Vai eivätkö Vienan virrat ole iäti kihisseet — meille?
Eivätkö Karjalan kankaat ole viittoneet vihreille teille —
Nuo Vienan sinisalojen ja tunturien tummat polut,
Tuo vainolaisen vavahuttama heimo, nuo Suomen verisolut!
Eikö kantele ja Kalevala ole syntyisin sieltä — —
— Ken kurja sen vielä kieltää?

Siks riemuita kelpaa siitä suuresta, mikä muinoin oli salapyhä,
Josta kuiskaten unelmoitiin vuosisatoja yhä,
Kun Suomen henkipaimenet Vienan sintsilöitä saarsi, kulki,
Mut jokainen aatteensa armaimmat sydänsoppeensa sulki.
— Nyt vasta, tuo kaikki tulkoon julki!

Nyt sotarumpu pauhaa, koko maailma lieskoina palaa!
Nyt jättiläiset taistelevat, suurpedot myrkkyjänsä valaa!
Mut pienten kansojen kohtaloita itse Zebaoth ohjaa!
Tuhatvuosien tyhjyys — kuni etsivi pohjaa.
— Kansojen kaikkien kokoomus!
— Kansallisuuksien huomenhuokaus!

Oi hajotkaa te valtakunnat, jotka orjia vain tahdoitte luoda!
Suistukaa pirstaleiksi sortajat, jotka sopusointua
ette suvainneet suoda!
Nyt Jumalan käsi teidän päällänne raskaana painaa:
Ken eilen teistä eli, hän tänään on jo vainaa.,
— Kaitselmus kärsimykset kostaa!
— Ajan aalloista Oikeus olkapäitään nostaa!

Suomi suureksi — Viena vapaaksi!
Sepä sotatorvemme lopputörähdys,
Sepä Karjalan karhun käpäläsivallus,
Ukon viimeinen kuningasvihellys!
Hän heimoa etsivi sieltä, missä runolaulajat kumpuin alla makaa,
Hän heimoa etsivi — noiden siintävien tunturien takaa — — —
Oi haihtukaa usvat alhaiset!
— Käsi kätehen lyökäämme, oi veljet valkoiset!

Suomi suureksi — Viena vapaaksi!
Se on vapaustaistelun sovitus-uhri!
Se on leijonalippu, jota tulevaisuus ei tuhri!
Se on palkka, jota Isänmaa viattomasta verestänsä vaatii!
Se on se henkinen helmikruunu, joka — marttyyreilla
saatiin! — — —
Ikikunnia heille!
Vapauden puolesta kaatuneille!
— Sankareille!
Jotka hehkuivat suurille ihanteille!
Heidän aatteensa, heidän aseensa
Yhä kuuluvat — meille
— Suomi suureksi — Viena vapaaksi!

Vaasa 28.4.18.