The Project Gutenberg eBook of Pitkäjärveläiset: Nelinäytöksinen huvinäytelmä, by Jalmari Finne

SUSANNA ANTINTYTÄR, Natukan leskiemäntä.
JUHA TUOMAANPOIKA, hänen poikansa, nuori isäntä.
TUOMAS JOOSEPINPOIKA, entinen talollinen.
ANNA MATINTYTÄR, hänen vaimonsa.
REGINA TUOMAANTYTÄR, |
KATRI TUOMAANTYTÄR, | heidän tyttäriään.
SOHVI TUOMAANTYTÄR, |
MIKKO YRJÖNPOIKA, Heikkilän isäntä.
LIISA MARTINTYTÄR, hänen vaimonsa.
MARTTI MIKONPOIKA, heidän poikansa.
MATTI MODIG, sotilas.
ANTTI COVÉEN, Susannan isä, nimismies.
MARIA YRJÖNTYTÄR, talonpoikaistyttö.
KALLE BROCKMAN, nuori mies, siltavoudin poika.
YRJÖ MARTINPOIKA, Sikalan isäntä.
LÄPIKÄYTÄVÄN HENNA.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Natukan pihamaa Pitkäjärven kylässä Orivedellä. Vasemmalla asuintupa, jonne mennään aivan etualalla olevasta ovesta. Ovi ilman kuistia, oven edessä paasi portaana. Ovesta oikealle taustalle päin jatkuu tuparakennus, jonka seinässä on pieni ikkuna. Taustalla kulmittain tämän rakennuksen kanssa on aitta ja sen vieressä oikealle päin luhtirakennus. Näiden kahden rakennuksen välissä on veräjä, josta päästään tielle, mikä kulkee poikittain taustalla. Rakennusten välisestä aukosta näkyy peltoja ja niittyjä. Näyttämön oikealla puolella tallin ja navetan takaseinä. Näiden rakennusten välissä pieni kuja, josta päästään karjapihaan. Rakennukset yhtyvät kujan yläpuolella. Koko näyttämö muodostaa suljetun miespihan. Penkki tuvan seinällä ikkunan alla. Etualalla oikealla pari kiveä, joille voidaan istua.

REGINA (nuori, hemaiseva talonpoikaistyttö, yllään sarkahame ja palttinapaita, tukka palmikolla, jalassaan virsut, tulee talosta sanko kädessään ja aikoo mennä pihan poikki karjapihaan. Juuri kun hän aikoo sivuuttaa veräjän, näkee hän Martin, joka tulee veräjän taakse). Herranen aika, joko sinä taas olet täällä?

MARTTI (yhdeksäntoistavuotias nuori mies puettuna harmaaseen sarkapukuun tulee taustalta ja asettuu veräjän taakse). Mitäs jokoa tämä on? Viimeksihän olin eilisiltana.

MARTTI. Mitä se Juhaan kuuluu? Ethän sinä vielä ole hänen kanssaan naimisissa.

MARTTI. On sitä ennenkin kauppoja purettu, on vielä sittenkin, kun jo kuulutus on otettu. Mitä sinä täällä Natukalla olet ja elät, tule meille Heikkilään. Parempi talo se Heikkilä on kuin Natukka.

REGINA. Onhan vain sellainen, että saa talon haltuunsa, kun isänsä jo on kuollut.

REGINA. Mutta sinähän olet vielä ala-ikäinen, et sinä pääse vielä naimisiinkaan.

MARTTI (tulee portista sisään). Se asia on pian autettu. Kun olen ainoa poika, niin syksyllä isä voi mennä käräjille ja pyytää, että minä pääsen naimisiin. Ja kyllä se lupa annetaan, kun minä kuitenkin jo ensi vuonna pyhäinmiesten päivän aikaan täytän kaksikymmentä vuotta. Ja tottahan tällä iällä jo naimisissa olla osaa.

REGINA. En minä nyt jouda kuuntelemaan sinua, minun täytyy mennä karjapihaan.

MARTTI. Anna sinä nassujen olla, voimistuvathan ne, kun nälissään kiljuvat. Jätetään porsaat ja puhutaan minusta.

MARTTI. Kyllä aina ennen vihkimistä saa toisten miesten kanssa puhua.
Eikö nyt sovittaisi asioista? Jätä sinä Juha ja ota minut.

MARTTI. Totta kai minä siitä puhun siihen asti, kunnes siitä selvä tulee. Ei sitä puhumatta naimisiin pääse.

MARTTI. Mutta ei ole toista sellaista kuin sinä, jolla on tuollainen korea naama ja noin paksu palmikko ja jonka käynti on kepeää kuin lintusen rannan kivillä.

MARTTI. Odottakoot. En minä porsaitten tähden tahdo heittää hukkaan tätä hetkeä, jolloin saan kahden kesken kanssasi puhella.

MARTTI. Eivät ne vielä tule. Kyllä ne siellä viipyvät, ennenkuin
Susanna-emäntä on jalkapuusta päästetty.

REGINA (laskee sangon kädestään). Minä en voinut mitenkään mennä katsomaan sitä kirkkoon, vaan jäin tänne kotia. Kyllähän sisareni Katri sanoi, että hän olisi jäänyt ja että minun olisi pitänyt mennä, kun Susanna on niinkuin tuleva anoppini. Mutta en minä voinut. Ajattelehan, Martti, eikö se ole iankaikkinen häpeä, että saa istua jalkapuussa.

MARTTI. Mitä se on, ei yhtään mitään. Täällä Orivedellä on aina totuttu istumaan jalkapuussa. Ei täällä siitä välitetä yhtään. Täällähän oli ennen sellainen jalkapuu, jossa oli kolme paria jalkareikiä, mutta kun tuli tilan ahtaus, niin täytyi laittaa uusi, jossa on viisi paria.

REGINA. Älä puhu noin jumalattomasti. Mikä sen emännänkin leskeksi tultuaan siihen saattoi, että suostui tuohon mieheen ja rupesi hommaamaan hänen kanssaan?

MARTTI. Kai siinä oli rakkautta. Sehän vie ihmiset yhteen ja senhän tähden sanotaan lapsia saatavan.

REGINA. Ja jos niitä olisi ollut edes yksi lapsi, mutta kun niitä oli kaksoset.

MARTTI. Yksi tai kaksi, yhden kerran sitä vain jalkapuussa tarvitsee istua. Samahan tuo silloin on.

MARTTI. Jos tulevat, niin sitten ovat karanneet ennen jumalanpalveluksen loppua. Kun joku on jalkapuussa, niin kirkkoherra aina silloin saarnaa puoli tuntia enemmän. Se synti on aina niin tervetullut asia papeille.

MATTI MODIG (tulee taustalta. Hän on puettuna sotilaspukuun. Keltaiset housut, sininen takki, jonka liepeen etukulmat on käännetty ylös, päässä kolmikolkkainen hattu, jalassa valkoiset säärykset. Hän on keski-ikäinen mies). Päivää taloon.

MODIG (antaa kättä). Vanhoja tuttujahan me silloin olemme. Minä olen Messukylästä tullut tänne ihan neitokaisen tähden. Eikö täällä ole ketään katona?

MODIG. Mieluumminhan minä täällä olen, missä noin kaunis neitokainen on. Maija kai oli nimi?

MODIG. Kun näkee niitä tyttöjä niin paljon, niin eihän sitä aina nimiä muista. Reginahan minun piti sanoa. Kyllä minä sen silloin ensin muistinkin ja muistinhan minä sen nytkin vielä, mutta sanoin noita toisia nimiä, jotta päästäisiin puheen alkuun.

MODIG. Kuka tämä nuori mies on, jonka kieli ei ole molemmista päistä kiinni?

MARTTI. Ja kuka tämä pöyhkeilevä sotamies on, joka keskellä kesää kuljeksii univormu päällään tytöille nimiä jakelemassa?

MODIG. Minäkö? Kukako minä olen? Minä olen Matti Modig Porin rykmentistä, majurin komppaniasta, Messukylän Juvelan ruodusta n:o 7. Jaha, sellainen mies minä olen. Olen ollut sitten armon vuoden 1747 sotilaana ja tehnyt äksiisit ja komennukset aina hyvin. Ei minua ole koskaan nähty piiskurin edessä selkä paljaana enkä koskaan ole humalasta kiinni joutunut. Ja nyt saat sinä mennä toisille markkinoille, kun olet saanut tietää, mitä tahdot.

MARTTI. Ei sitä Orivedellä Messukylän miehet komentele. Minä pysyn siellä, missä minä tahdon.

REGINA. Hyvät miehet, älkää ruvetko keskellä sapattia tappelemaan, saatte sakkoa.

MODIG. Mitä hän haastaa riitaa ja epäsopua eikä anna minun asiaani toimittaa.

REGINA. Toimittakaa sitten asianne ja menkää ajoissa, ettei tule mitään pahaa.

MODIG. Minä olen sotamies ja tapani on mennä aina suoraan päin vihollista ja päin naista. Minä siis selitän asiani niinkuin se minun sydämelläni on. Aina siitä asti kun minä sinut, Regina, näin siellä markkinoilla, on naamasi ollut minun ajatuksissani ja minä olen ajatellut, että sinut minun pitäisi saada elämänkumppaliksi.

REGINA (ottaa sangon). Parasta on selittää asia tuolle Martille. Minun täytyy mennä.

MODIG. Ei tätä asiaa voi selittää kellekään muulle kuin sinulle. Mihin sinulla nyt on sellainen kiire?

MODIG. Aina mies on enemmän kuin porsas. Niin, kun minä sinut näin, niin ajatukseni rupesivat pyörimään ja minä ajattelin ja ajattelin…

MARTTI. Sotamies ei saa ajatella, hänen päällysmiehensä sen sijaan ajattelee kaiken hänen puolestaan.

REGINA. Älkää riidelkö, hyvät ihmiset. Parasta on puhua asiat, ennenkuin porsaat kuolevat nälkään.

MODIG. Enhän minä riitaa rakenna. Minä en tappele muuta kuin vihollista vastaan. Niin, kun minä sinua ajattelin, niin muistin sanoneesi, että olit kotoisin Längelmäeltä. Minä menin Juvelaan ja ruodun kirstusta otin univormun ylleni ja läksin taivaltamaan Längelmäelle. Siellä sain kuulla, että olit isäsi ja äitisi kanssa muuttanut tänne Pitkäjärvelle. Minä astelin rakkauden siivillä, niinkuin mamsellit sanovat, ja ravasin tänne.

MODIG. Ja minä olen nyt tullut kysymään, etkö tahtoisi jakaa minun kanssani elämän myötä- ja vastoinkäymisiä.

MODIG. Olithan sinä vielä syksyllä markkinoilla. Mistä se nyt niin äkkiä on nukkautunut.

MARTTI. Eikö tämä ole se sama Modig, jolla oli Maija-niminen akka?
Sellainen nilkku ja vaivainen.

MODIG. Ei se Maija aina sellainen ole ollut. Kerran se napisi miestään vastaan, joka lain ja evankeliumin kautta on hänen päänsä, ja hyppäsi kiukuissaan kaivoon ja siitä se nilkuksi tuli.

MODIG. Mitä pahaa siinä on. Varovainen mies katsoo eteensä. Kuoleehan se akka kuitenkin. Ei se kauaa enää elä. Ja kun minä sinut näin, niin minä tunsin kuin kanuunalla olisi ammuttu sydämeen…

REGINA (ottaa sangon jälleen käteensä). Sen minä sanon, että siat ovat parempia kuin tuollaiset miehet!

MODIG (aikoo seurata Reginaa). Mutta kuulehan nyt, kun se akka on jo niin kovin heikko ja huono…

MARTTI. Parasta on olla menemättä sinne, taikka muuten kruunun takki ja mies sen sisällä makaa keskellä pahnoja! Ei ne Reginankaan kädet tuohesta ole, vaan heittää se tuollaisen miehen sinne kuin tahtoo. Menee yhtenä käppyränä porsaitten joukkoon.

MODIG. Ellei nyt olisi sapatti, niin tulisi tästä sellainen yhteenotto ja käsivarsien vääntö sinun kanssasi, että tietäisit olleesi miehen käsissä.

MARTTI. Ei sitä Heikkilän Martti sakkoja pelkää. Talo on suuri ja minä olen ainoa poika, ja jalkapuussa voi istua nuori mies aina aikansa kuluksi. Tule päälle, jos tohdit!

MODIG (vetäytyen veräjää kohden). Minä en rupea toisten ihmisten pihoilla pahantekoon.

MARTTI. Ähää, joko uskalluksesi vähenee kuin Eskolan leivät talkoon edellä. Olen minä ennenkin tapellut, en minä sinua pelkää! Vai tulet sinä naimisissa oleva mies tänne tyttöjä kosimaan! Vai uskaltaa sieltä Messukylästä mies tulla neitojen lähelle Oriveden pihoilla! Katso, ettet makaa kohta tuolla aitan nurkissa ja kokoile luitasi palpeerarin paikattaviksi.

MARTTI. Mutta minulla on! Ellet nyt hyvän sään aikana laputa tiehesi, niin tästä syntyy meno, joka on sotaa pahempi.

MODIG. Minä en rupea sinun kanssasi mihinkään, sillä sinulla ei ole mitään oikeutta tuohon tyttöön. Vai onko sinulla oikeutta? Sano, onko sinulla oikeutta? (Kun Martti on vaiti.) Ahaa, sinä rakennat riitaa aivan syyttä suotta! Varo, etten haasta sinua käräjiin kotirauhan rikkomisesta! Ja sitten saat nähdä, kun saat juosta kujanjuoksua ja raipat vinkuvat pitkin selkääsi. Ja silloin tahdon minä olla sinua lyömässä.

MARTTI. Minä en osaa kohta puhua enää mitään. Minä lyön, jos vielä sanot yhden ainoan sanan!

REGINA (itkien). Mitä pahaa minä olen tehnyt, että naineet miehet minua näin vahtaavat?

MARTTI (hellästi). Vahtaammehan me naimattomatkin! Älä siinä nyt itke.
Minä tulen aina niin hellälle mielelle, kun tyttö itkee.

REGINA. Mutta kun minulla on niin paljon tuskaa, vaivaa ja harmia, ennenkuin pääsen naimisiin.

MARTTI. Älä sinä huolehdi siitä ollenkaan, vaan anna meidän toisten päättää se asia.

REGINA. Jos minä annan teidän toisten päättää, niin siitä vasta elämä tulee. Tehän tahdotte kaikki naida minut. Ensin on Juha, jonka kanssa olen melkein kuin kihlattu, koska asun hänen talossaan. Sitten olet sinä. Ja sitten on tuo sotamies. Ja sitten on Kalle.

MARTTI. Vai et aio sanoa? Kyllä minä siitä tiedon vielä saan ja sen minä sanon, että niskat minä väännän siltä nurin, noin, että naksahtaa.

REGINA. Älä jankkaa. Kun minä sanon, ettet sinä väännä, niin sinä et väännä.

REGINA. Näethän, ettet sinä voi mennä sanomaan hänelle, että Kalle tahtoo minut vaimokseen ja että sinä tahdot sen estää, koska itse tahdot saada minut vaimoksesi.

(Taustalta saapuvat: Antti Covéen, Susanna, Tuomas, Anna, Katri ja Sohvi ja viimeksi Juha. Kaikki ovat saapuneet näyttämölle ja seisovat paikallaan hetkisen, — Antti Covéen, seitsemänkymmenenvuotias nimismies, pitkä ja komea vanhus puettuna tummansiniseen sarkapukuun kiiltävine nappeineen. Susanna neljänkymmenenvuotias hyvin komea ja rehevä nainen, puettuna punaiseen verkahameeseen ja mustaan röijyyn, päässä tanu ja kaulassa valkoinen huivi, edessä valkoinen palttinaesiliina, jalassa valkoiset sukat ja mustat kengät. Tuomas, lähes kuudenkymmenenvuotias tanakka talonpoika, tukka pitkä, parraton, puettuna harmaaseen sarkapukuun ja saappaisiin, päässä harmaa hattu. Anna, hänen vaimonsa, puettuna punaiseen verkahameeseen ja mustaan röijyyn, päässä tanu, kaulassa valkoinen huivi ja edessä valkoinen esiliina. Katri ja Sohvi, nuoria tyttöjä, puetut raidallisiin hameisiin ja liiveihin, edessä valkoinen esiliina, kaulassa valkoinen huivi, päässä tukkanauha, tukka palmikolla. Juha, nuori ja hento mies, puettuna harmaaseen sarkapukuun, päässä kudottu lakki, jalassa saappaat. Kaikilla on virsikirja kädessään.)

ANTTI (rykäisee). Nyt olemme siis koettelemuksen suuren hetken kestäneet ja synti on saanut palkkansa.

ANTTI. Sinä tyttäreni olet isäsi nimen häpeällä peittänyt ja minut puheenaineeksi saattanut. Ja nyt on minun, joka niin monta olen jalkapuuhun pannut, itse kyynelsilmin täytynyt siihen loukkuun oma tyttäreni panna.

SUSANNA. Ettehän te, isä, yhtään itkenyt, olitte vihaisen näköinen ja sanoitte… En minä kehtaa sanoa, mitä sanoitte.

SUSANNA. En minä sitä tarkoittanut. Huomasitteko, isä, miten kauniit valkoiset sukat minulla oli…

ANTTI (ankarasti). Susanna! Sukkiasiko sinä ajattelit silloin, kun sinun olisi pitänyt hävetä suurta kevytmielisyyttäsi.

ANTTI. Kuusiviidettä Sinä olet täyttänyt, totta kai minä oman tyttäreni iän muistan.

ANTTI. Sinulla on melkein täysi-ikäinen poika ja sitten sinä leskenä sekaannut toiseen mieheen.

SUSANNA. Ei kai minun elin-iäkseni pidä leskeksi jäädä? Saan kai minä mennä toistamiseen naimisiin. Olettehan tekin, isä, ollut kahdesti naimisissa.

ANTTI. Kun jumala otti minulta vaimon, niin antoi hän minulle toisen. Mutta minä menin naimisiin kirkon kautta enkä niinkuin sinä omin neuvoin.

SUSANNA. Mutta ajatelkaahan, isä, sentään asiaa. Kun mieheni kuoli, täytyi minulla olla joku, joka talossa teki työtä, kun Juha on vielä niin nuori ja hentokainen. Ja sitten tuli hän ja tahtoi tulla isännäksi. Ja onhan isännällä aina oikeuksia. Ja sitten tuli ne kaksoset.

SUSANNA. Ei siinä siihen asti ollut mitään hävettävää. Olisimmehan me menneet naimisiin. Mutta kun oikeus ei antanutkaan hänelle taloa, vaan antoi sen pojalleni, niin sammui hänessä rakkaus. Hän sanoi, että sinne se hukkui käräjätupaan. Hän meni heti tiehensä. Sanovat, että hän on nyt Kangasalla Ruokoisissa. Onko isä nähnyt häntä? Sattuiko hän olemaan kirkossa.

SUSANNA. Ja vaikka hän talon olisi saanut, niin en minä olisi häntä enää ottanut. Ennen sitten vaikka jalkapuu ja vesi ja leipä.

ANTTI. Sinä uppiniskainen nainen. Kun laki ja korkea oikeus vaati, että sinä menisit hänen kanssaan naimisiin, niin sinä sanoit, ettet mene. Sinä sait siitä seitsemän vuorokautta vettä ja leipää. Ja kun asia sitten oli uudestaan käräjillä, niin sanoit sinä sitten taas, ettet mene mistään hinnasta, ja sait kaksi viikkoa vettä ja leipää. Minä, joka olen nimismies, häpesin sellaista tytärtä. Ja nyt on asia tuomiokapitulissa ja se voi tuomita sinut tuon miehen kanssa vihille.

SUSANNA. Mutta minä en mene hänen kanssaan naimisiin, en vaikka mikä olisi, en, vaikka piispat ja papit kiljuisivat. Minä olen niin sen itse tykönäni päättänyt. Ja vaikka korkea kuninkaamme…

SUSANNA. Sillä se mies… en minä kuningasta tarkoita, vaan sitä toista… on paha mies, joka löi minua. Ja tiedättekö, isä, mitä hän sanoi?

SUSANNA. Hän oli niin hävytön, että sanoi: Tuo toinen kaksosista on minun, mutta ei tuo toinen!

ANTTI (tiuskaisee). Pois täältä pihalta, Heikkilän Martti! Ei tämä ole mikään naurunpaikka!

TUOMAS (astuu esiin). Mutta eiköhän herra vallesmanni jättäisi tuota korkeaa lain puustavia nyt syrjään ja alentuisi meidän kanssamme olemaan rauhassa ja sovussa. Emäntä on erehtynyt, mutta hän on sen tähden häpeääkin saanut. Nyt on hänen poikansa aikonut mennä meidän tyttäremme kanssa naimisiin. Ja kun minä olen talossa niin kauan kuin molemmat tyttäreni ovat vielä miestä vailla, niin eihän täällä ole mitään surun paikkaa. Me elämme ja viljelemme taloa. Työtä me teemme ja voimme hyvästi, veromme maksamme ja vältämme käräjätupaa. Ei täällä emäntä enää miestä kaipaa, kun kerran minä olen isännyyttä pitämässä.

ANNA. Ja minä olen aina tottunut pitämään miehiä loitolla. Ei tänne enää kukaan tule muuta kuin minun luvallani.

ANTTI. Minä muistan vihkimäluvusta, että vaimon tulee erota isästään ja äidistään ja mieheensä sidottu oleman.

TUOMAS. Tarkoittaako vallesmanni sillä, että me olemme tässä talossa liikaa.

ANTTI (katsoo pitkään häneen). Minä katson ajankohdan sellaiseksi, että tässä ei puhuta nyt siitä. Kun Juha ensin on viettänyt häänsä, niin sitten me puhumme kaikesta.

ANTTI. Ota siitä sitten selko! Kaksi naista ei koskaan tahdo samaa, ei ainakaan emäntänä ollessaan.

ANNA. Mutta kun saarna oli pitkä ja aamulla varhain lähdimme, niin jo on ateriankin aika. Menkäämme tupaan. Kai sinä olet, Regina, kaiken keittänyt?

SUSANNA. Minä näin, että yksi porsas äsken meni täältä pois ja ravasikin aika kyytiä. Että sinä kehtaat!

REGINA. Ei minun tuota tarvitse kuljettaa, itsehän tuo tulee ja tuleekin väkipakolla. Jos sinä tahdot hänet luonasi pitää, niin sido sitten esiliinasi nauha hänen kaulaansa.

ANTTI (astuen väliin). Rakkaat lapset, älkää tapelko miehistä sunnuntaipäivänä! Menkää sisälle ja laittakaa ruokaa, se on naisen tehtävää!

JUHA (on seisonut synkkänä ja katselee Reginan jälkeen). Niin on tuo
Regina mutkallinen ja sekava kuin synnintunnustus lukusijoilla.

ANTTI. Sinä olet hiljainen ja yksitotinen mies, ja siksi minä sinusta pidän. Niin olet kuin isäsikin oli. Hiljainen hänkin oli, mutta kun kiukku pääsi hänessä valtaan, niin loitolla oli toisten oltava, ja saipa siinä totella häntä silloin vaimonsa Susannakin.

JUHA. Niinhän se oli, kyllä isä äitiä piti kurissa ja herrannuhteessa, varsinkin kurissa, eikä silloin säästetty keppiäkään, kun siksi tuli.

ANTTI. Naista on kurilla kasvatettava, ei siitä muuten hyvää tule. Jos hän vallan käsiinsä saa, niin räkättää aamusta iltaan.

JUHA. Oikein ja viisaasti puhuttu. Sitä minun isänikin sanoi ja samaa sanoi hänenkin isänsä vanha Eerikkivaari. Niin oli näillä ankara luonto naisen suhteen. Naista on hyvästi hantteerattava, sanoi Eerikkivaari aina.

JUHA. Kaunis kuin kukkainen juhannuksen aikaan, punainen kuin mansikka aholla ja käynti on hänellä notkea ja sulava kuin hyvällä hevosella. Mutta äksy hän on, niinkuin varsa, jota ei vielä ole opetettu.

ANTTI. Pane ajoissa kuolaimet suuhun, muuten ei sinulla ole ainoaakaan rauhan hetkeä. Muista mitä Salomo, joka itselleen oli ylenpalttisen paljon vaimoja hankkinut, sanoo: "Parempi on istua katon kulmalla kuin riitaisen vaimon kanssa yhdessä huoneessa!"

JUHA. Olenhan minä ajatellut, että hän tulee äitiinsä, joka Tuomasta, vaikka onkin tämä roteva mies, pitää ankarassa kurissa. Mutta kun tätä olen katsellut, niin olen päättänyt, että toinen meno minun talossani on oleva.

ANTTI. Päätös on oikea, mutta onko sinussa miestä päätöksesi perille viemään?

JUHA. En ole tahtonut asiaan kajota, kun hän on vielä morsiameni, vaan olen odottanut häitä.

ANTTI. Täytyyhän naisella olla oma aikansa, jolloin hän komentieraa ja mekastaa. Tyttönähän tuo hänelle sopii, sillä sen kautta nuori nainen miehen lämpimänä pitää, mutta kun tulee avioaika, niin on tämä käskevä luonto hänestä otettava aivan heti pois.

JUHA. Jos minun morsiameni hännän liepeillä toisia poikia juoksee, niin millä minä ne saan pois?

JUHA. Mistä sen ottaa, jos sitä ei ole. Minä olen hiukan yksitotinen enkä osaa kiemurrella.

ANTTI. Kyllä kiemurteluun oppii, kun rakkaus piinaa. Rakkaus on kaiken hyvän ja pahan opetusmestari, Sanoohan sanakin, että kolme asiaa on tutkimatonta: kotkan lento taivahalla, käärmeen kulku kalliolla ja nuoren miehen meno naisen tykö. Näin viisaat miehet ovat jo varhain havainneet, että rakkauden vimma saattaa jokaisen miehen ovelaksi.

JUHA. Eihän minun tarvitse oveluutta käyttää, kun Regina samassa talossa on. Mutta kun niitä toisia liikkuu aina lähettyvillä. Tuo Marttikin, joka täältä livisti, on aina hänen kimpussaan. Millä minä hänet voitan? Minulla on kankea kieli ja hänellä sujuva puhe. Minä olen hento ja hän on roteva.

ANTTI. Kuule minua, joka pitkät ajat olen ollut vallesmannina sekä Längelmäellä että täällä ja monia rakkausjuttuja joutunut suoristamaan tai katkomaan sekä pitäjällä liikkuessani että käräjillä. Jos sinä tahdot, että joku Marttia silmällä pitää, niin ota selkoa, onko missään tyttö, joka on iskenyt silmänsä tuohon poikaan.

ANTTI. Kovin on kiukkuinen hänkin, ei hänestä ole. Etkö tiedä lempeämpää naista, joka olisi kipeänä Martin tähden?

ANTTI. Jos sellaisen saat tietoosi, niin vihkaise hänelle, että Martti rakastaa häntä. Pian tytön mieli sellaisesta pehmenee. Hän alkaa pitää miestä silmällä. Ja kun rakkaus on alun saanut, niin hän alkaa vahdata, ettei kukaan toinen nainen pääsisi hänen halmeilleen ja mailleen. Niin olen minä vallesmannina monesti havainnut, että ei mies koskaan jaksa sillä tavalla toista ihmistä silmällä pitää ja hänen askeleitaan seurata, kuin nainen jaksaa. Yöt tämä kykkii aidan takana, nurkan piilossa vahtaa, kuuntelee korva pitkällä. Ja jos sinä hänen rakkausasiaansa tuet ja turvaat, niin antaa tämä sinulle kaiken tiedon. Noudata vanhan ja viisaan miehen neuvoa, Juha, ja etsi sellainen nainen.

JUHA. Kyllä minä selityksestä jo olen arvannut, millaisesta tässä puhutaan. Onhan Yrjölän Maria sieltä Sahrajärveltä.

JUHA. Kyllä Maria täällä lähettyvillä on. Laasolan Sikalassa se on hein'aikaa.

ANTTI. Ja oletko huomannut, että hänen silmänsä olisivat naulaantuneet
Marttiin.

JUHA. Vaikka minä olen tällainen hiljainen mies, niin näen minäkin. Kun Martti on lähellä, niin punaisiksi lentävät neidon posket ja esiliinaa hypyilevät sormet.

ANTTI. Ei tarvitsekaan: Onko hän kielellään liponut huuliaan, kun
Martti on lähellä?

JUHA. Totta vieköön, on! Aina hän tekee näin. Kielen kärki kauniisti kulkee huulien välissä.

ANTTI. Selvä merkki? selvä merkki! Katsohan, kun rakkaus kuumentaa sydäntä, niin henki käy myös kuumaksi ja huulet kuivuvat. Eivät ne muusta kuivukaan naisihmisellä. Ei edes sanojen tavaton tulva niitä kuiviksi saa. Mutta annahan olla, kun rakkaus saa sydämen hyppimään, niin heti ovat huulet kuin heinä poutaisena päivänä. Ja jos hän vielä miehen aikana näin pöyhistelee, nostaa rintaansa ja syvään vetää henkeään, niin rakkaus se silloin myllertää hänen povessaan. Sellainen nainen on ihan sokea: niin on kuin sika tulipalossa, menee vain liekkiin, ei pysy turvassa, vaan pätsiin pyrkii. Ota tällainen nainen hoitoosi, ja kun huomaat, että hän rakastaa, niin ärsytä hänessä mustasukkaisuutta. Älä sitä tee aivan selvästi, jotta hän ei arvaa kaikkea. Viittoile sinne ja tänne. Jota vähemmän sanot, sitä enemmän naisen rakkauden pätsissä raivoava luonto omiaan keksii. Ja vaikka tämä nainen ei saisikaan Marttia omakseen, niin ainakin hän saattaa kaikki tämän aikeet tyhjiksi tehdä sinun morsiamesi suhteen.

ANTTI. Olen nähnyt monta viisasta tuomaria, olen nähnyt sekä kihlakunnan käräjillä että laamannin käräjillä, ja monesti ovat nämä kääntyneet minun puoleeni ja sanoneet: "Te vallesmanni Covéen, joka olette viisas ja keksivä ihminen, sanokaa, millä tavalla me tämän pulman ratkaisemme?" Ja aina on Antti Covéen oikean tien neuvonut. Ja niin sanotaan, että ei mene kiveen eikä loveen, jos on tyyräämässä Antti Covéen.

SUSANNA. Rauha täällä on. Anna löi minua halolla, mutta minä iskin seipäällä.

ANTTI. Jaa, jaa, nainen on merkillinen olento. Eihän Salomokaan kaikessa viisaudessaan siitä päässyt selville. Mutta olisipa tämä kysynyt Covéenilta.

JUHA. Minä menen ensin katsomaan hevosta, ettei se vain ole päässyt haasta karkuun.

SUSANNA. Minä jätän keittoa sinulle. Tuo Tuomas syö kuin villitty. Jos hän saa olla padan lähellä, niin kaapii hän lopulta kaiken sieltä.

JUHA (aikoo mennä veräjästä, kun samalla Maria tulee häntä vastaan).
No, minne sinä, Maria, olet menossa?

MARIA (kahdenkymmenvuotias vaaleatukkainen hiukan ujo, mutta iloinen tyttö. Puettu siniseen sarkahameeseen). Sinne kai, missä tie päättyy. Minulla olisi Reginalle asiaa.

MARIA. Haassa kai se on, koska minä juuri sille aidan yli annoin leipäpalasen.

JUHA. Siinä tapauksessa ei minun tarvitsekaan sinne mennä, vaan voin jäädä kanssasi puhumaan. Vähän aikaa sitten puhuin sinusta vallesmannin kanssa.

JUHA. Me ihmettelimme sitä, ettei Heikkilän Martti ole sinua huomannut.
Hänhän huomaa jokaisen korean tytön.

MARIA. Älä viitsi puhua noin. (Hengittää syvään.) Martilla on omat mieluisensa.

JUHA. Niin on kai jokaisella nuorella miehellä. Oletko juossut, kun hengität noin syvään?

MARIA. En minä ole juossut, kävelin Sikalasta aivan hiljaa tänne. Nyt on vain niin helteinen päivä. On oikea heinäilma.

MARIA. Niin, nyt on kuuma ilma. (Lyhyt vaitiolo.) Onko se Martti puhunut minusta mitään?

MARIA. Niin, mitä hän sinulle muista tytöistä puhuisi, kun hän on uskollisesti Reginan lähettyvillä.

MARIA. Senhän on huomannut aivan jokainen täällä. Me ihmettelemme, että sinä sen sallit.

REGINA (tulee tuvasta). Minä näin ikkunasta, että sinä, Maria, olit täällä.

MARIA. Sikalan isäntä lähetti minut tänne kysymään, aiotaanko teillä pitää heinätalkoita.

REGINA. Ei kai meillä pidetä, kun täällä on omaa väkeä aivan tarpeeksi.
Aiotaanko Sikalassa pitää?

JUHA. Me olemme siksi saaneet kai jo omat heinämme kaikki niitetyiksi, niin että meidän puolestamme se sopii aivan hyvin.

MARIA. Enhän minä. Jonkun täytyi olla kotona. Ja sitten minä häpesin sitä, että tuttu emäntä istuu jalkapuussa.

MARTTI (tulee veräjästä). Kas, täällähän on oikea käräjäkunta. Mikä se
Mariankin on tänne tuonut?

MARIA. Heinätalkoistahan minä olin täällä puhumassa Sikalan isännän puolesta.

MARIA. Antaa kai. Miksi tuo sen kieltäisi, kun aina talkoissa tanssitaan muuallakin.

REGINA (puolikovaa). Älä nyt täällä, toiset huomaavat. Tuvastakin voidaan nähdä. Ne pitivät jo sellaista metakkaa siitä, että sinä äsken olit täällä.

MARIA. Siltä kuulostaa. Minulla on kovin tarkka korva. Minulla oli sitäpaitsi täti, joka oli kuuro ja minä osaan lukea jo kaukaa suun liikkeistä.

MARIA. Regina sanoo, ettei hän tahdo. Nyt Martti sanoo, että Reginan täytyy tulla. Regina kysyy, minne. Martti sanoo: illalla Koljon virran sillalle.

MARTTI. Kai minä taas menen, koska minua ei vieraaksi taloon huolita.
Hyvästi sitten. Ja Maria, talkoissa me tanssimme yhdessä.

TOINEN NÄYTÖS.

Koljon virran silta. Virta on kapea, sen yli vie silta, joka täyttää koko etualan. Kaidepuu on taustan puolella. Tämän takana näkyy vehmainen ranta molemmin puolin virtaa. Virtaa, joka on syvällä, ei näy laisinkaan. Etualalla johtaa tie kummallekin taholle, vasemmalla Laasolan kylään, josta Sikala tulee, ja oikealla Pitkäjärven kylään, josta muut saapuvat.

MARTTI (tulee oikealta, pysähtyy sillalle, katselee oikealle ja viheltelee hiljaa. Hän kuulee vasemmalta pensaikosta rapinaa, kääntyy äkkiä ja kysyy). Kuka siellä pensaikossa on?

SIKALA (tulee esiin, suuri piilukkoinen pyssy kädessään. Hän on puettu rohtimiseen pukuun. Vanha mies,, piipunnysä hampaissaan). Mitä sinä siellä kiljut! Minähän se olen.

MARTTI. Kas, Sikalan isäntähän se onkin, joka pensaissa kykkii. Mitä te pyssyllä teette? Ette kai ole sorsia vahtaamassa? Ei niitä tässä sillalla ole. Tuolla Koljon virran suussa niitä on ruohikko aivan täynnä.

SIKALA. Niinkuin minä en sitä tietäisi, senkin lortti. Ikäni olen täällä elänyt ja sorsia jahdannut jo pitkät ajat, ennenkuin sinua edes oli ajateltukaan. Ja kallista ruutiako minä haaskaisin sorsiin. Meneehän niitä katiskoihinkin enemmän kuin tahtoo.

(Kyyristyvät sillan korvaan ja katsovat hetkisen vasemmalle, Sikalan tähdätessä.)

SIKALA. Kivellä minä vieraat kissat hengiltä heitän, ei niihin ruutia haaskata. Kaksijalkaisia kissoja minä täällä vahtaan. Ja jos vielä yhdenkään näen, niin kinttuihin annan tästä, jotta paukkuu.

SIKALA. Ne varkaat, joita minä vahtaan, tulevat juuri näin iltapäivällä ja varsinkin lauantaina ja sunnuntaina. Ne on ne perkeleen nuoret miehet, jotka juoksevat meidän talon nurkissa. Onko se nyt laitaa! Minulta vievät piiat ihan alvariinsa pois.

MARTTI. Eihän sitä saa toisen palkollista houkutella pois. Laki sen kieltää.

SIKALA. Vaan ei naimalaki. Kyllä vihkipallin kautta aina piian saa pois. Minulla oli ensin piika tästä pitäjästä. Keskellä vuotta se vietiin, ja minä tietysti jäin ilman palkollista. Sitten otin varmuuden vuoksi piian Längelmäeltä. Oliko se sen parempi? Vieraspitäjäläinen on aina oikein haluttu. Se meni miehen kaulaan niin että suhahti. Ja nyt minä olen päättänyt, että meidän taloon ei saa tulla mikään nuori mies, ennenkuin syyskorjuu on päätetty. Naikoot sitten vaikka miten paljon haluavat. Mutta juuri tämä hein'aika ja sitten leikkuuaika! Ihan luulisi, ettei ihminen osaa rakastaa muuna aikana. Odotahan, tuolla taas liikkuu jotain! (Odottaa pyssy ojossa.) Se olikin vain meidän talon Halli, joka on menossa sorsajahdille.

SIKALA. Sanohan muuta! Mutta mitä tämä vielä on. Verrattuna siihen Lempäälän Sotavaltaan. Siellä herrasväki kuuluu olevan ihan helisemässä. Ne Sotavallan piiat ovat ihan yhtäpäätä vihillä. Se talo on ihan kuin naimamarkkinapaikka.

SIKALA. Joo, jo kolmatta kertaa. Kyllä minä sen homman tunnen paremmin kuin kukaan muu. Ensin sitä menee naimisiin sen vuoksi, että ei voi olla menemättä. Sitten menee uudestaan, jotta saisi sellaisen, joka olisi oikein lempeä. Mutta kun nainen aina on lempeä ennen häitä, niin harvoin oikeaan osuu. Ja jos sitten siitä kapistuksesta pääsee, niin menee vielä kerran naimisiin, jotta saisi sellaisen, jonka edessä mies voisi sanoa: "Tuo nainen on parempi minua, minä en ole hänen arvoisensa!"

SIKALA. Huomaa, että sellaista naista ei olekaan maailmassa, jonka edessä mies olisi huonompi. Kolme kertaa minä olen vihillä ollut, ja tunnethan sinä tämän minun viimeisen akkani! Kun kolmasti on nainut, niin on saanut elämässään kolminkertaisen saunan. Ensin on kraatarin sauna; sitten soltun sauna ja sitten helvetin sauna! Ja minulle lyödään joka päivä löylyä niin että kivet pihisevät kuin lauma hulluja kissoja. Sen minä sanon sinulle, nuori mies, älä mene naimisiin. Tai jos menet, niin valikoi sellainen kuin oma äitisi Liisa muori on. Oma sisarenhan tuo on. Eihän veli tavallisesti sisartaan kiitä. Mutta niin on, että se nainen tekee vaikka itse pääperkeleen hiljaiseksi, sellainen rauhallinen luonto sillä on. Sinä et ole ollenkaan hänen kaltaisensa, senkin kanalja, joka juokset tyttöjen perässä yhtäpäätä. Mutta se sisareni on ihan kuin raamatusta otettu pyhä nainen, niin lempeä, niin lauhkea. Hänen äänensäkin on jo kuin harppujen ja sympaalien soittoa. Ja jos sinä, rakki, hänelle tuotat yhdenkään surun, niin minä väännän sinun niskasi noin ja noin, jotta se keikkuu kuin pöllön pää joka haaralle. Anna äitisi valita itsellesi vaimo, älä sitä itse tee, sillä et sinä osaa sitä ollenkaan, koska luontosi on kevytmielinen ja huikentelevainen. Jos itse valitset, niin hassusti valitset, saat naisen, joka sinua pärmänttää aamusta iltaan ja viimein on mielesi lattea kuin päälletrampattu ahven. Niin, niin, katsele sinä vain ja mulkoile minuun kuin sonni, en minä pelkää. Kyllähän sinä olet komea ja muotosi on juuri sellainen, joka tyttölapsia hurjistuttaa ja saa heidät katsomaan silmät pyöreinä päässä kuin narratulla sammakolla. Himonsa on jokaisella, onhan se hyttyselläkin. Mutta harvoin mies himonsa vallassa viisaasti tekee. Ja sanonpa sinulle vielä jotain, kerron asioita, joita ehkä et ole koskaan kuullut, jotta oppisit ja oikein ajattelemaan rupeisit. Kun äitisi tuli siihen ikään, jolloin hänen luonnon lain mukaan pitää mies saada, niin juoksiko tämä itseään näyttämässä markkinoilla ja pidoissa. Kaukana se. Kotona hän istui ja rauhallisesti teki työnsä. Mutta ajatuksensa olivat aina sittenkin miehissä, kyllä sen huomasi, koska hän usein kangaspuun yli kumartuessaan kauniisti punastui ja korvanipukat ihanasti heloittivat kuin kukkaset kesäisellä nurmella, punaisina kuin tervakukkaset Ja silloin minä useasti ajattelin, että pitääköhän tässä jo tuolle mies minun hankkia. Arvelin alussa, että hän ei osaa itse valita, kun oli niin arka, ja pelkäsin, että tulee joku maantienrosvo, heittiö, joka hänet koppaa. Mutta eikös mitä, hiljalleen hän hommasi. Isäsi oli hiljainen poika, ei koskaan tapellut, eikä koskaan ryypännyt. Ei häntä nähty talojen kodassa silloin, kun viina kirkkaana tippui torvesta astiaan ja miehet kieli ojolla sitä maistelivat. Äitisi pysytteli pojan lähellä, ei sanonut mitään, ei vihkaissutkaan hänelle, oli vain kuin kaunis laululintunen, joka miehen viereen aidalle pysähtyy ja siinä ilonsa sydämestään purkaa. Ja miehen ei silloin tarvitse muuta kuin ojentaa kätensä ja lintu suostuu hänen kädellään istumaan ja nokkimaan ruokaa, jonka mies antaa. Niin teki äitisi, minun sisareni Liisa. Ja jos sinä hänelle kerran surua saatat, niin ei helvetissä ole niin kuumaa paikkaa, joka sinulle sopisi, vaan uusi pätsi on sinne sinua varten rakennettava, ja kyllä minä sen muuraamisessa olen valmis olemaan, vaikka iankaikkisen autuuteni sen kautta menettäisin.

MARTTI (on edellisen aikana milloin suuttunut milloin nauranut; nyt hän on lopulta heltynyt ja seisoo kyynel silmässä enonsa edessä). Kyllähän minä tiedän, ettei koko maailmassa ole kellään sellaista äitiä kuin minun on. Ja kun hän kerran lähtee täältä, niin iankaikkista valkeutta kohden hän lentää. Niinkuin johtaja-kurki etelään lähtiessä suuren suven maahan ilman halkoo, jotta toisille olisi helppo lentää, niin hänkin tekee ja isä ja minä sitten perässä räpyttelemme.

SIKALA. Noin sinä nyt puhut, kun olet alamittainen ja mielesi on kakaran, joka vähästä heltyy ja silloin pyhiä lupauksia tekee. Mutta olenpa sinua katsellut ja tiedän, että kun hameen näet, niin kaikki nuo ajatukset ovat menneet. Mutta sen minä sanon, jos sinä hänelle surua tuotat, niin saat nähdä, että kalikoita meidänkin mailla kasvaa ja pisin niistä tanssii sinun selkääsi pitkin ja tanssiikin oikein polskan tahdissa, tanssii kuin iloisissa häissä. Mutta tuollahan näenkin äitisi tulevan. Katso, miten kauniisti hän astelee ja miten hänen käyntinsä on kepeä kuin nuoren naisen.

LIISA (keski-ikäinen mutta hyvin nuorekas nainen, hiljainen ja sydämellinen, tulee oikealta). Oikein arvasin, kun täältä sinua, Martti, etsin. Isä kysyy sinua. Vallesmanni on siellä, ja isä tahtoo puhua kanssasi.

SIKALA. Joko se juupeli on johonkin ansaan päänsä pistänyt, kun oikein vallesmannia tarvitaan?

LIISA (hymyillen). Ei, veljeni, ei sentään niin. Pian poika tulee täysi-ikäiseksi ja kun hän on ainoa lapsemme, niin olemme ajatelleet, että meidän on kaiken varalta niin järjestettävä, että talo säilyy hänellä ja hänen suvullaan.

SIKALA. Mutta, herranen aika, et kai sinä Liisa aio kuolla kupsahtaa ihan tuossa tuokiossa?

LIISA. En suinkaan, mutta sanoohan sanakin, että meidän tulee tehdä talomme ajoissa, koska kuolema voi tulla milloin tahansa. Älä viivy, Martti, koska isäsi sinua odottaa.

MARTTI (hidastelee hiukan; sanoo sitten Sikalalle). Jos minua joku kysyy, niin sanokaa, että kyllä minä tulen takaisin. (Menee oikealle.)

SIKALA (ärähtää). Öh! (Huutaa hänen jälkeensä.) Kyllä minä sanon ahvenillesi, että odottavat, kunnes koukkusi tuot.

SIKALA. Likkoja tietysti, mitä muuta. Tässä hän kauniisti puhui ja oli kuin nuorukainen ripille päästessään, nöyrä ja autuas, mutta kylläpä heti tuli toinen ääni kelloon. Sellaista se nuoren miehen mieli on. Vuoroin soi ääni kuin kirkonkello yhteensoitettaessa suvisunnuntaina, vuoroin kilkattaa kuin juopuneen aisakello markkinoilta palattaessa.

SIKALA. Totta kai minä tiedän, kun minulla on silmät päässä ja ajatus paikallaan.

SIKALA. Ketä muuta kuin sitä Natukan morsianta, jonka tähden täällä vilisee poikia kuin Vilkkilässä kissoja.

LIISA (nauraen). Sehän on vanha juttu se Vilkkilän kissojen juttu. On kai siellä kerran niitä ollut, kun siellä oli hassu vanha emäntä, joka ei antanut hukuttaa ainoaakaan poikasta. Mutta kun emäntä viimein oli kuollut, niin kerrotaan, että seuraavana päivänä oli talossa sellainen paukkina, että pois tieltä. Isäntä siellä ammuskeli pitkin nurkkia.

LIISA. Jutuistahan maailma elää. Mutta puhukaamme Martista ja
Reginasta. Eihän toki poikani toisen morsianta vahtaa.

SIKALA. Usko mitä uskot, minä tiedän. Olen katsellut jo kauan ja ihmetellyt tätä peliä.

LIISA. En minä sitä Reginaa mielelläni talooni ottaisi. Onhan hän hyvä työihminen, sen olen katsellut, mutta kovin on hänellä kepeä luonto.

SIKALA. Viisi vielä tytöstä, hyvä siitä voisi tulla, kun kurissa kasvaisi, mutta kun siinä saa oikean kuorman, saa apen, anopin ja kaksi kälyä ja kaikki riidanhaluisia ihmisiä.

LIISA. Jos sinä jollain keinolla voit tämän kaiken estää, niin olen sinulle, veljeni, kovasti kiitollinen.

SIKALA. Siinä estämisessähän minä olen koko ajan ollut. Sitä varten tuotin sen Mariankin tänne. Ajattelin, että totta kai niin kaunis muoto ja lempeä sydän nuoressa miehessä nostaa ajatuksia. Mutta niin se näyttää olevan, että kun mies saa valita pirun ja enkelin välillä, se aina valitsee pirun. Se on kai sitä vanhaa riiastelua paratiisissa sen käärmeen kanssa.

SIKALA. Taisi niin olla, en minä niin vanhoja asioita enää niin tarkalleen muista. Mutta mitä tulee tuohon Martin riiasteluun, niin lopun minä siitä teen. Minä jään tänne pyssyni kanssa. Ellei muu auta, niin annan paukahtaa.

LIISA (hymyillen). Kyllähän nuoren miehen rakkausjutut voidaan ilman pyssyjäkin järjestää.

SIKALA. Sinä vilkutat niin veitikkamaisesti silmää. Nyt punot juonia, aivan varmasti juonia.

LIISA. Ajattelen, että naisen täytyy käyttää viisautta silloin kun voimansa ei kestä. Martin täytyisi saada selkäänsä. Sellainen rauhoittaa aina nuorta miestä.

LIISA. Et sinä Marttia voittaisi. Juha on hento, ei hän kestä Martin rinnalla. Pidä sinä silmällä, mistä sopivan auttajan saat. Minä jätän kaiken sinun varaasi. Nyt minun täytyy mennä, sillä eihän sovi olla talosta poissa, kun vallesmanni on siellä. Ajattele nyt asiaa.

MODIG (joka on tullut oikealta häntä vastaan, aikoo mennä sillan yli, kun huomaa Sikalan pyssyn). Mitä varten isäntä täällä pyssy kädessä vahtaa sunnuntai-iltana?

SIKALA. Mistä kaukaa tämä vieras on, joka näin kesällä kruunun takissa kulkee?

MODIG. Ei, ei sieltä päinkään. Sanoivat, että nuoret tulevat tänne
Koljon sillalle sunnuntai-iltoina tanssimaan. Minä odotan häntä täällä.

(Miehet koettavat painaa toistensa käsivartta alas.
Kamppailu, jossa kumpikaan ei voita.)

SIKALA. En minä sitä tarkoitakaan. Muuten vain täytyi koettaa. Te olette jo liian vanha.

KALLE BROCKMAN (hyvin komea ja kookas, yli kahdenkymmenenvuotias nuori mies, puettuna siniseen verkapukuun ja mustaan huopahattuun tulee vasemmalta. Koko olemuksessaan on jotain herraskaista). Päivää, Sikalan isäntä!

KALLE. Hyvinhän isä jaksaa. Leini vaivaa toisinaan, vaikka ei kai siitä surua ole näin kesäkuumalla.

SIKALA. Pani kai poikansa tarkastamaan siltaa, kun juuri näin sillalle lähetti?

KALLE. En minä siltoja tarkasta. Tulin katsomaan, miten täällä nuoret hauskaa pitävät.

SIKALA. No, on sitten Säynäjärven puolella jo kaikki tytöt varattu, kun tänne syrjäkulmalle asti täytyy tulla.

KALLE. Eipä ole vielä kuulutuksia ottanut. Onko kihlojakaan vielä ottanut vastaan. Ei ainakaan näy mitään huivia päässä, joka olisi kaupungista tuotu.

SIKALA (iloissaan). Se on kovin komea se Regina, kovin komea, sitä kannattaa vahdata. Sulhanen sillä kyllä on jo…

KALLE. Juha on sellainen heikko kräpä, ettei siitä väliä. Puhaltaa, niin menee kumoon.

SIKALA. Ja tässä on toinen, tämä sotilas, joka on tullut Messukylästä myös samoille asioille.

MODIG (väistyen). Minä olen vasta tarkastamassa. Ei ole vielä mitään päätetty.

KALLE. Minä en juuri tahtoisi kruunun luita pahoin pidellä, mutta jos meidän kahden välillä tulee yhteenotto, niin tilatkaa ensin hevonen, jolla viette haaskanne Messukylään.

SIKALA (asettuen väliin). Soh, soh, pojat, ei tappelua tytön tähden. Ei, teillä, nuori herra, vaaraa ole tästä sotamiehestä, mutta toisin on Heikkilän Martin laita. Hän on juuri nyt kotonaan, jossa on vallesmanni, ja siellä keskustellaan siitä, että hän saisi talon. Ja kun on talo, ja Heikkilä on hyvä talo ja Martti on ainoa poika eikä siis tule koskaan mikään perinnönjako kysymykseen, niin…

MARTTI (tulee kovalla kyydillä; näkee. Modigin). Vai olette te vielä täällä? Korjatkaa luunne mitä pikimmin.

MODIG. Tämä Orivesi on todella merkillinen pitäjä. Jokainen täällä ajaa minua pois! Olen minä ennen nähnyt paremmin kunnioitettavan kruunun sotilasta ja Porin rykmentin uljasta miestä.

MARTTI. Mutta ei sellaista, joka etsii vaimoa itselleen, vaikka toinen vaimonsa vielä elää.

MODIG. Se on sillä viisiä, että minun vaimoni on nilkku ja raihnainen ja kaikin puolin muutenkin kulunut. Ja kun se kumminkin vähän ajan päästä nuutuu ja sammuu, niin olen katsonut eteeni ja hakenut uutta.

SIKALA. Olen minä kolme kertaa ollut naimisissa, mutta en minä koskaan ennen vaimon kuolemaa ole uutta hakenut. Niinhän se on kuin vanki, joka jo tyrmässä tekee tepposia, ettei tarvitse ollenkaan pois lähteä.

MARTTI. Ja mitä tämä siltavoudin poika täältä hakee? Isäsihän sillat tarkastaa etkä sinä.

MARTTI. Ei sitä säynäjärveläisten tarvitse Pitkäjärveltä tulla vaimoja hakemaan. Kyllä mekin oman kylän tytöt naimme.

KALLE. Emme me olekaan niin huonoja, että oman kylän tyttöihin tyydymme, vaan ulkoa sen morsiamen olla pitää.

MARTTI. No, jo sitä hävyttömyys menee yli äyräittensä! Varo, etten peittoa sinua pahanpäiväiseksi.

KALLE. Mitä siihen tulee, niin uskallanpa sitä hiukkasen epäillä. Meidän puolella tapellaan jokainen vapaa ilta. Te täällä syrjäkylässä elätte torkkuvaa elämää. Isäni on jo kuusi kertaa saanut minun puolestani maksaa kipurahojakin, niin henkihieverissä on toinen ollut minun käsissäni.

SIKALA. Pojat, pojat, älkää tapelko, älkää tapelko. Muistakaa, että nyt on sapatti. Ennen kello kuutta jos tappelette, niin tulee siitä suuret sakot.

KALLE. En minä sakkoja pelkää silloin, kun sisuni kiehuu ja sormeni syhyvät ja päälle tekee mieli mennä.

SIKALA (viittaa virralle päin). Katsokaa tuon suuren kolutun puun latvaa. Kun sen varjo osuu vastaisella rannalla olevan suuren kiven keskelle, niin silloin on kello kuusi. Niin on täällä tiedetty aina siitä asti kuin paavin oppi oli maassa ja sen mukaan päätettiin, milloin iltarukous oli luettava.

MARTTI. Vai tällaiset nallikat sitä tyttöjä käyvät katsomassa. Kun et riipu vielä mammasi hameen liepeessä.

KALLE. Ei niitä meidän puolella poikia olekaan äitinsä liepeissä kiinni. Ei mahdu.

KALLE. Ei, kun niitä likkoja on niin vietävän paljon. Likkalapsia ihan kuhisee raitilla, on niin, että päälle on trampata.

MARTTI. Hohoo, on sitä täälläkin lapsia osattu maailmaan saattaa. Ja poikia onkin ja riskiä poikia rivittäin.

KALLE. Tiedäthän sinä, että huono se lehmäkin on, joka saa paljon mullikoita, lehmävasikoita sitä hyvillä lehmillä on.

MARTTI. No, luulitkin jo hyvän väitteen löytäväsi, senkin Säynäjärven ihmeellinen kakaroiden poikkeus.

KALLE. Minä en olekaan mikään kakara, vaan aviovuoteessa minä olen syntynyt. Ja sisariakin minulla on. Mutta sinä olet ihan yksinäsi, niinkuin tässä isäntä sanoi.

MARTTI. Mutta lapsia meillä on ollut oikein kosolta silti, on vain haudattu, jotta ei liikoja tulisi taloon.

MARTTI. Hauku mitä haukut! Odotahan kun kello on kuusi, niin silloin tiedät, miten tämä nappula hyppää ja lyö.

SIKALA. Saako yksinkertainen isäntämies kysyä, minkä vuoksi sitä täytyy tyttöjä muualta hakea, kun omissa nurkissa niitä on niin paljon?

KALLE. Johan sanoin, että kaukaa morsian on tuotava, ei kukaan läheltä sitä ota, ei muuta kuin köyhät, joilla ei ole hevosta, jolla morsiamen toisivat. Mutta kun minä otan meidän mustan oriin tallista ja panen sen valjaisiin, niin silloin kelpaa rattailla keikkua. Meillä on rattaatkin, onko teillä?

SIKALA. Kyllä minun täytyy oikeuden nimessä todistaa, että ei Heikkilässä rattaita ole. Tietkin on tännepäin niin huonot, että mitä niillä rattailla tekee.

KALLE. Ja sellainen vätys, jolla ei ole edes rattaita, jolla morsiamen kotiaan toisi, vielä aikoo mennä naimisiin.

MARTTI. Tuo sitä morsiamen paatissakin, jos tarvitaan. Ja on meillä reki ja kaunis ryijy siihen onkin.

KALLE. On meilläkin kaksi rekeä ja oikein sudennahkavällyt. Kelpaa niiden alla morsiantaan vyötäröistä kiinni ottaa.

MARTTI. Me emme olekaan niin viluisia, että tarvitsemme vällyjä. Me tulemme lämpöisiksi jo heti morsiamen vieressä.

SIKALA (hilliten heitä). So, so, älkää nyt lämmitkö liikoja! (Modigille.) Sopisi sitä esivallan palvelijan auttaa, ettei tapahdu mitään sapattirauhan rikkomista.

MODIG. Minä en mene tappeluun muuta kuin esivallan komennuksesta. Ja täällä ei ole minulla mitään esivaltaa.

SIKALA (antaa hänelle pyssyn). Pitäkää sitten pyssyä edes. Se sopii teille.

ANTTI. No, mikä täällä on nuorilla miehillä, kun niin punoittavat ja kädet ovat nyrkissä?

SIKALA. Pojat hiukan rakentavat riitaa, mutta ei vielä ole muuten lyöty kuin sanoilla.

SIKALA. Onhan vain tyttö mielessä. Mistä miehet muuten riitelisivät, niin vanhat kuki nuoretkin. Tämän Juhan Reginahan näillä on parakraavina. Taitavat pojat väitellä siitä, kumman mielestä hän on kauniimpi.

ANTTI. Olen tytön nähnyt ja kannattaakin siitä väitellä. Komea on, kovin komea on. (Juhalle.) Kaikki käy hyvin. Älä anna riidan sammua. Brockmanin Kalle on hyvä tappelemaan. Minä olen usein isänsä puolesta saanut asioita sovitella. Katso sinä vain sivulta ja ole kuin muina miehinä.

ANTTI (katsoen kelloaan). Kohta on kuusi. Ei puutu muuta kuin sen verran, että ihminen synnintunnustuksen ennättää lukea sitä ennen.

ANTTI (Sikalalle). Minulla olisi isännällekin asiaa. Kai isäntä joutuu kanssani kotiaan tulemaan, jotta saamme rauhassa puhua kaikki selväksi.

SIKALA. Eihän minulla enää täällä ole mitään! Kyllä täällä jo tullaan toimeen minuttakin.

MARTTI. Joka synnissä siinnyt ja syntynyt olen… (Kallelle.) Kunhan minä pääsen loppuun! Minä olenkin lukusijoilla saanut kolme ristiä synnintunnustuksesta.

MODIG. Parasta on sinun, nuoren naisen, mennä vähän loitommalle, silta on heikko.

(Miehet iskevät yhteen. Maria ja Regina parkaisevat. Maria tarttuu Kalleen ja Regina Marttiin vetääkseen heitä erilleen.)

KALLE. En minä monesti olekaan näin mielelläni tapellut. Tulehan oikein kunnialla painiin, jos tohdit.

MARTTI. Älä siinä suuta soita, leveämmäksi se siitä tulee. Pidä se hiukan suipommalla, oikein pusumuntulla.

KALLE. Kyllä minä sinun munttusi niin kläämin, ettei sillä kuukauteen suuta anneta, sen saat nähdä.

(Iskevät uudelleen yhteen. Modig pidättää Mariaa ja
Juha Reginaa, jotka yrittävät jälleen mennä joukkoon.)

MARIA. Älä sinä kihlattu morsian toisia nuoria miehiä turvaa, ole oman sulhasesi kanssa!

REGINA. (on kiskaissut itsensä irti ja ryntää Mariaa kohden). Sinä olet tullut tänne kalastelemaan tämän kylän poikia, et muuta. Mutta annahan, kun minä hiukan pöyhin sinun keltaista tukkaasi!

(Käy häneen käsiksi, kun samassa Kalle ja Martti irtaantuvat ja ensin katsovat suut silmät auki tyttöjen yhteenottoa. Sitten he yhteisvoimin irroittavat heidät.)

MARIA (itkien). Minä haastan sinut käräjiin tästä päällehyökkäyksestä.

JUHA (vie Reginan syrjään). Ole nyt siivolla! Ei tämä sovi, että naisväki tappelee julkisella paikalla.

KALLE. Ei se sinunkaan nahkasi parkittu ole. Kyllä minä sen vielä halkaisen useammasta kohdasta!

MARTTI. Suuta sinulla on, mutta täällä on voimia, sillä täällä on paljon ruiskakkoa syöty.

MARTTI (lykkää äkkiä Kallen luotaan). Älä kamppaa! Sinä, jeeveli, kamppaat!

KALLE. Kamppasitpa, yritit kampata, mutta minä olin kuin havutukki, joka ei siitä välitä.

(Iskevät jälleen yhteen. Kiivas paini, jota naiset kirkuen ja ponnistellen kiinnipitäjiään vastaan katselevat.)

HENNA (tulee vasemmalta. Hän on keski-ikäinen nainen, jolla on nyytti kainalossa ja kengät olallaan. Yllään hänellä on ainoastaan paita, jonka yläosa on palttinaa ja alaosa pakkoa. Pudottaa säikähtyneenä kenkänsä ja nyyttinsä maahan). Herra hyvästi varjelkoon, tappelevatko nuo miehet?

MODIG. Minun täytyy pidellä kiinni tätä likkaa ja Juhan tuolla tuota toista.

HENNA. Onko tämä kristillistä menoa pyhäpäivänä! Erilleen, miehet, erilleen!

(Ryntää heidän väliinsä, aikoo käsillään irroittaa heidät, mutta miehet tyrkkäävät häntä ja hän putoaa istualleen heidän väliinsä.)

HENNA (nousee maasta ja siirtyy sille puolelle, missä Regina ja Juha ovat). En minä henkeäni vaaraan pane!

KALLE (Martille). Sinä et uskalla oikein tarttua kiinni. Sinä kiemurtelet kuin mato ongessa.

KALLE. Sitä ei ole minulle vielä kukaan tätä ennen tohtinut sanoa. Herra jestas sentään, ihan pimenee silmissäni ja minä tahtoisin saada jotain, jolla sinua löisin!

(Martti hyökkää äkkiä hänen kimppuunsa. Molemmat kaatuvat
maahan ja painivat siinä.)

HENNA (on löytänyt seipään ja ryntää heidän luokseen. Lyö Kallea, joka on päällimmäisenä). Tuossa on sinulle, sinä tappelupukari!

KALLE (vääntää seipään Hennan käsistä). Ei saa akat sekaantua silloin kun miehet tappelevat.

Kiitä onneasi, että olet nainen, sillä muuten pitäisin pientä pesäjakoa sinun ruumiinosissasi!

MARTTI (lykkää Hennan sille puolelle, missä Maria ja Modig ovat). Mene nyt, ennenkuin sinun pahemmin käy!

(Molemmat miehet sylkäisevät kouriinsa ja hyökkäävät
taas toistensa kimppuun.)

HENNA. Nainen on luotu sitä varten, jotta hän rauhaa rakentaisi maailmaan! Ja herra on heikkojen tuki ja turva!

(Menee miesten luo ja äkkinäisellä liikkeellä kumartuu
alas, tarttuu molempien koipiin.)

(Kalle ja Martti horjahtavat. He eivät päästä toisiaan irti, vaan ovat yhä kamppailussa. He kallistuvat sillan kaidepuuta vastaan.)

(Ryntää miehiä auttamaan. Samassa kuuluu rysähdys, kun kaidepuu menee poikki ja molemmat miehet putoavat virtaan.)

(Regina ja Juha ryntäävät oikealle, Modig vasemmalle. Henna on jäänyt istumaan keskelle siltaa, Maria nousee vähitellen.)

MARIA (heikolla äänellä). Älkää siinä halleluijailko, vaan katsokaa, miten heidän on käynyt.

MARIA. Nyt he alkavat jo nousta maihin. Hyvänen aika, miten märkiä he ovat molemmat.

HENNA. Minä olin matkalla Eräjärvelle ja poikkesin tänne yösijaa jostain saamaan.

MARIA. Tulkaa Sikalaan, niin saatte siellä olla yötä. Te olette tämän kamalan tappelun lopettanut.

HENNA. Minulla on mies, joka aina silloin tällöin tahtoo tapella. Minä olen monta kertaa ennen saanut tarrata hänen kinttuunsa ja minä tiedän, että se aina auttaa.

HENNA. Tapellaan sitä Längelmäelläkin ja sen minä olen havainnut, että jos nainen saa miesten tappelun ehkäistyksi, niin eivät he ainakaan sinä päivänä uudelleen yritä. Sellainen se miehen luonto on. Oliko näistä jompikumpi sinun rakkaasi, koska niin levoton olit?

MARIA. Ei hän minusta välitä, enkä minä hänestä, mutta molemmat ovat hullaantuneet siihen toiseen naiseeni joka sillalla oli.

HENNA. No, taivaan tapernaakkeli, on sekin asia sekava! Ihme ja kummakos, että tässä tapeltiin.

MARIA (alkaa itkeä). Ja kun minä näin, miten hän tuon siltavoudin Kallen kanssa tappeli Reginan vuoksi, niin huomasin minä, etten minä koskaan häntä saa.

HENNA (nousee viimein). Kylläpä ovat jäsenet kankeat, mutta järki ei minulla ole kangistunut. Luota sinä minuun, kyllä minä sellaisen asian järjestän. (Hiljaa.) Minulla on monet taiat tiedossa. Niitähän varten minut on Eräjärvelle tilattu, kun siellä Juoppolan Kirsti ei tahdo saada sitä, jota omakseen haluaa. Mies on, katsohan, lapsukainen, hyvin itsepäinen olento, sitä täytyy kaikilla konsteilla osata ohjata.

MARIA. Voi, voi, jos te minullekin sellaisen keinon antaisitte, niin kyllä minä sen muistaisin.

HENNA. Vai vallan Yrjölästä. Tunnenhan minä talon, hyvä talo, kaunis talo ja suuri vilja-aitta onkin siellä. Hulipaalla vain on suurempi.

MARIA. Minä annan mitä ikänänsä pyydätte, jos te saatte Martin mielen kääntymään minuun.

HENNA. Minä olen niin monen miehen mieltä kääntänyt ennenkin. Totta kai sinä olet kuullut puhuttavan Läpikäytävän Hennasta?

HENNA. Olet niin nuori vielä. Hänestä puhutaan silloin, kun todellinen hätä tulee. (Katsoo virralle päin.) Tuolla ne nyt menevät?

HENNA. Ei tarvinnut viedä. Ei kukaan tyttö katsele märkää miestä, jonka housut ovat revenneet. Tuolla se sinipukuinen menee sen sotamiehen matkassa.

MARIA. Eri puolille menevät. Kun tässä seisomme, niin estämme heitä yhteen iskemästä.

HENNA (nauraen leveästi). Eivät ne iske ainakaan tänään. Johan minä sanoin, että mies, jonka nainen on voittanut, on luontonsa menettänyt. Ja sen minä tiedän, että kaksi märkää miestä ei koskaan tappele keskenään. Niinkuin ei märät koiratkaan. Missä minun nyyttini on? Olipa onni, ettei se virtaan pudonnut, sillä enhän minä Juoppolaan olisi kehdannut mennä paitasillani.

KOLMAS NÄYTÖS.

Heikkilän tupa. Avara, hyvin siisti tupa. Oikealla ovi eteiseen.
Taustalla ja vasemmalla ikkuna. Vasemmalla suuri pöytä ja sen edessä
rahi. Oikealla nurkassa avoin liesi. Oikeita oven luona käsikivet.
Lieden vieressä havutukki ja kirves.

MIKKO (istuen vasemmalla pöydän ääressä tupakoiden. Hän on lähes viidenkymmenvuotias, hiljainen mies). Kuulehan, Liisa, mikä sitä meidän Marttia tänä aamuna vaivasi?

LIISA (joka askartelee lieden luona). Kukapa niistä nuoren miehen mielialoista niin tarkalleen tietää.

MIKKO. Olikohan poika jo tullut vakavaksi, kun eilen vallesmannin kanssa puhelimme siitä, että talo hänelle tulee?

MIKKO. Vai arvelet sinä, ettei se häntä vakavaksi tehnyt. Hän läksi eilen täältä pois jo ennen vallesmannia. Minne lienee hänellä sellainen kiire ollut? Taisi mennä Koljon sillalle pyhäiltaa viettämään. Siellähän mekin nuorina olimme, siellä se nuoriso nytkin on ja ajastajasta ajastaikaan siellä pyhäisin ollaan.

LIISA. En tiedä, minne läksi. Tuli illallakin kotia niin hiljaa, etten tiennyt, milloin tuli. Kun kävin aitassa, kuulin kahkinaa luhdista. Siellä hän jo oli. Ei hän kauaa viipynyt, jos jossain viipyi. Jo olisi aika pojan ajatella vaimoa itselleen.

MIKKO. Sitähän minäkin olen arvellut. Ellei aikanaan mene, niin ei mene koskaan. Olisikohan tuolla jo joku katsottuna?

LIISA. Kai sellainen kuin Martti katsoo montaakin, mutta tuskin on jo päättynyt.

MIKKO. Sitä minäkin olen ollut huomaavinani. Onhan se nuoren tytön rakkaus kuin saunan lämpiämistä. Näkyyhän aina sauhu, kyllä se jostain ilmaan pääsee, ellei ovesta niin muualta. Marian kiuas onkin jo jokseenkin tulinen, kun hän niin punastelee Martin nähdessään ja kun hän tavantakaa tekee asiaa tänne. Ei sitä koirakaan niin usein talossa käy, jossa sitä hyvästi ruokitaan, kuin Maria meillä.

MIKKO. En minä narraa, en ollenkaan. Silmäsi loistivat kuin kaksi tähteä taivaalla, kun minä tulin lähelle. Minä aloin sitä epäillä ja eräänä pyhäiltana, kun nuoret taas olivat tuolla Koljon sillalla, pysyin rannalla pensaitten suojassa ja odotin, milloin sinä tulit. Katsohan, minä tahdoin päästä selville. Minä kyttäsin.

MIKKO. Näinhän sen, että kun Liisa tuli sillalle ja siinä siveänä seisoi toisten tyttöjen joukossa, niin olivat kasvot vakavat eikä hän pojille vastannut mitään, jos nämä häneltä kysyivät jotain, meni vain piiloon toisten selän taakse. Mutta sen minä huomasin, että Heikkilään päin hänen silmänsä tavan takaa vilkuilivat. No, jo oli kuin jänis, joka pistää päänsä pensaasta esille ja katselee seutua. Minä tulin varovasti pensaan takaa maalle, menin tielle ja sitten kävelin sillalle. Ja tiedätkö, mitä huomasin?

MIKKO. Kyllähän minä aina olen osannut housut ja hameet erottaa. Mutta huomasin minä muutakin. Liisan silmät alkoivat loistaa eikä hän enää toisten tyttöjen takana pysynyt vaan oli kuin langalla vedettynä minun lähelläni. Mikähän se häntä niin veti?

MIKKO. Ei kai Liisa sitä silloin tietänyt, mutta Mikko tiesi. Vaikka minä olenkin tällainen hiljainen mies, niin huomaan minäkin jotain.

LIISA (on tullut hänen viereensä ja seisoo käsi hänen olallaan). Ja huomasin minäkin, että Mikko, joka aina oli niin kovin vaiti, rupesi puhelemaan, kun minä tulin lähelle.

MARTTI (tulee eteisen ovesta). Nyt on isoniitty jo korjattu. Me menemme nyt Kaisan kanssa pikkuniitylle.

MIKKO (nousee). Täytyy kai minun tulla joukkoon auttamaan. Jäin tänne istumaan. Tulee vanhaksi isännäksi ennen aikaansa.

MARTTI. Kyllä te, isä, saatte kotona pysyä. Kaisa ja minä ja
Heikki-renki siinä samalla, kyllä me sen asian siellä hoidamme.

MARTTI. Ei minua huvittanut sinne sillallekaan jäädä. Minä olin vakavissa ajatuksissa, ja se nuorten kevytmielinen rehkiminen ei tuntunut miltään.

MIKKO. Sillä kertaa, niin kai. Olethan jaksanut rehkiä ennen siellä tanssimassa. Olet hyppinyt kuin hullu riihessä.

MARTTI. Johan minä kahden vuoden päästä pyhäinmiesten päivän aikaan tulen täysi-ikäiseksi. Lopetettavahan sellainen meno on aikanaan.

MIKKO. Jos jokainen täysi-ikäisenä lakkaa tanssimasta, niin sittenhän me vanhat saamme minun iälläni kainalosauvoilla kulkea. Ei, ei, poikani, pitää pysyä norjana. Ja sen minä sanon, että vasta vähää ennen hautajaisiani minä aion olla tanssimatta purppuria.

MARTTI. Minun täytyy nyt mennä, kun ne toiset odottavat. Tulin hakemaan kotoa heinäseipäitä.

MIKKO. Rakkautta se ei ole, sillä huulet olivat kovin yhdessä. Jos rakastuu, niin hymyilee kuin järkipuoli.

SUSANNA (tulee kovalla touhulla eteisen ovesta). Päivää, päivää! (Kättelee.) Tietysti jo olette kaiken kuulleet? Minä olin ihan säikähtynyt, kun se minulle kerrottiin.

LIISA. Päivää, mitä nyt on tapahtunut, kun sinä sellaisella kiireellä tulet meille?

Kyllä te elätte kuin kuurot, vaikka silta on ihan talonne alapuolella, ettekä kuule.

MIKKO. Kuuluihan sieltä illalla vallesmannin mentyä jotain melua. Kuulithan sinäkin sen, Liisa, kun sanoit, että kai pojat tappelevat, kun tytöt noin kirkuvat, mutta minä sanoin, että kirkuvat ne tytöt muutenkin, kun poikia on lähellä.

MIKKO. Niinhän tehdään, mutta se tulee vasta sitten myöhemmin ajan mukana, ensin virskutaan, sitten kiljutaan, sitten ollaan tuppisuuna ja huokaillaan ja sitten supatellaan ja sitten mennään pappilaan.

SUSANNA (huokaa). Niin, niin, sellainen aika on nyt minun edestäni mennyt. Leskenä saan istua, vaikka kaikki hampaat vielä on suussani. Kuka sitä minusta huolii, kun minulla oli ne kaksi kakaraa?

SUSANNA. En ollut. Eihän minun sopinut mennä eilen; kun juuri olin istunut jalkapuussa samana päivänä. Pitää säilyttää säädyllisyys kaikessa. Mutta meidän Regina tuli ihan kauhuissaan Juhan kanssa kotia ja itki. Minä jo luulin, että heidän asiansa on mennyt sekaisin ja meinasin ruveta sitä selvittämään, kun Juha alkoi kertoa. Pojat olivat jo silloin yhteen menossa, kun Regina ja Juha tulivat. Pojat lukivat juuri synnintunnustusta.

SUSANNA. Minä en tiedä, mitä se siihen kuului, mutta sitä he olivat lukeneet ja kovalla kiireellä olivatkin sen tehneet. Oli luistanut kuin lukusijoilla. Ja sitten he ryntäsivät yhteen. Toiset koettivat estää, mutta tytöt saivat siinä pienet kolaukset.

SUSANNA. Siellä oli se Mariakin ollut ja olikin rehkinyt kuin riivattu Martin puolesta. Niitä sai pitää kiinni, kun muuten olisivat olleet toistensa tukassa hekin. Niin Juha sanoi ja hän on aina pysynyt totuudessa. Ja että hän puhui totta, sen huomasin siitä, että kun tultiin tähän kohtaan kertomuksessa, niin vinkaisi Regina. Taisi surra, ettei saanut hänkin tapella.

LIISA. No kyllä on, kun tytötkin tappelevat. Eiväthän ne sitä koskaan ole tehneet muuta kuin joskus poikien tähden.

SUSANNA. Sen teidän Martin tähden? Katsokaahan, kun minä ongin kaikki selväksi, niin pääsin tietoon, että Kalle oli katsellut Reginaa ja että Martti sen on tehnyt se on päivän selvää, kun mies ihan uskoa roikkuu meidän nurkissa.

SUSANNA. Niin on aijottu, mutta enhän minä sille mitään mahda, että hänellä oli sellainen luonto, joka vetää poikia tykönsä. Kyllä minä sen ymmärrän; Niin minäkin olin ennen. Aijai, sitä menoa kuin oli minunkin kotini nurkissa silloin, kun minä olin nuori. Nuorihan minä nytkin olen vielä, mutta silloin kun olin naimaton. Vielä enemmän minulla oli. Ja kun Tuomas vainaja minut sai omakseen, niin aidalla minä istuin ja katselin, kun pojat rehkivät painissa. Ja herra jestas sentään, minkä näköinen se minunkin Tuomaani oli, kun hän siitä pääsi. Oli se ihana aika! Koko naama veressä ja minä itkin ja kuivasin, kuivasin ja itkin. Totta kai minun itkeä täytyi. Ja siitä se sitten tuli. Ja hyvä mies se Tuomas olikin, kun miehekseni pääsi. Kuoli vaan liian varhain.

MIKKO. Millä tavalla se meidän Martti tappelusta selvisi? Ei hän tällä kulmalla vielä ole kertaakaan alakynteen jäänyt.

SUSANNA. Ei täällä, mutta toista on, kun Brockmanin Kallen kanssa menee yhteen. En minä tiedä, kuka siinä voitolle olisi jäänyt, sillä molemmat mennä ploiskahtivat Koljon virtaan. Meillehän se Kalle tuli. Ja märkä se oli, herranen aika, miten märäksi ihminen tuleekaan, kun vaatteet päällä veteen joutuu! Minä niitä sitten kuivasin, niitä vaatteita nimittäin, uunin päällä. Äsken Kalle sitten läksi kotiaan kohdin, mutta kovin krympättynä. Reginan suhteen oli kaikki loppunut, sen minä huomasin. Kyllähän Regina häntä koetti lohdutella, mutta mies oli synkkä kuin murhaaja käräjillä.

LIISA. Pelkää, että tämä juttu kerrotaan pitäjällä ja hänelle nauretaan. Sellainen sammuttaa pahimmankin rakkauden miehessä.

SUSANNA. Se on selvää, se. Kyllähän minä sen Reginan olisin sille
Kallelle suonut.

SUSANNA. Jos minä oikein totta puhun ja ajatukseni tuon julki, niin ei minulla mitään sitä vastaan olisi, että hän menisi jollekulle toiselle. Ottakaa hänet tänne Martin vaimoksi.

SUSANNA. Kyllä minä sen ymmärrän, voi, voi, miten hyvin minä sen ymmärrän. Onhan se Regina hyvä työihminen ja kauniskin hän on, mutta kun sillä on se hirmuinen roikka mukanaan. On isä, äiti ja kaksi sisarta ja kaikki nämä ovat ihan riivattuja komentamaan. Ei siinä auta muu kuin aina pitää halkoa lähellä, jos tahtoo emännyyden säilyttää. Kyllä minä tähän asti olen voitolla ollut heitä kaikkia vastaan, sillä eivät ne toki kehtaa vielä pahaa luontoaan täydellisesti näyttää. Mutta arvaahan sen, että kun häät ovat olleet, niin olen minä talossani kuin lude, joka saa etsiä rakoa, minne pääsisi piiloon.

SUSANNA. Meidän Juha! Se on niin hiljainen ihminen, etten sitä uskoisi omaksi pojakseni, ellen sitä varmasti tietäisi. Isänsä joikin toisinaan ja olikin humalassa hauska mies, lauloi ja hoilasi ja puheli mukavia. Mutta tämä ei ole maistanut viinan tippaakaan. Ja kun hänellä on joutoaikaa, niin istuu ja tutkii raamattua. Ilmankos se Regina saa toisinaan hänestä tarpeekseen. En minä usko, että hän halaakaan sitä morsiantaan muuta kuin kerran viikossa, vaikka tämä on samassa talossa. Ei sitä sentään nuori tyttö niin vähään tyydy. Sano suoraan Liisa; tyytyisitkö sinä, jos olisit nuori?

LIISA. En minä usko, että Mikko halasi minua ennen häitä ollenkaan.
Enkä minä sitä kaivannutkaan. Ennättää sen sittenkin.

SUSANNA. Ihmeiden ihme! Onko niitä sellaisia ihmisiä maailmassa! Mutta kun lukee sitä korkeaa veisua, niin silloin tietää yhtä ja toista.

SUSANNA. Ne mekastavat aina niin kovasti. Kyllähän sitä sellaista on terveellistä lukea, mutta sittenkin… Te ette siis huoli siitä Reginasta. Mutta jos Martti haluaa hänet, niin huolitte kai sitten.

LIISA. Ei Martti ole meille siitä mitään puhunut. Ja hän on sellainen poika, ettei hän sentään mitään tee vanhempiensa tahtoa kysymättä.

MARIA. Päivää! Isäntä käski sanoa, että meillä olisi talkoo torstaina.
Kai täältäkin tullaan?

LIISA. Meillä on heinänkorjuu jo siksi loppunutkin, kyllä me tulemme kaikin. Kuinka siellä teillä näin kauan on kestänyt?

MARIA. Meillä ei ole ollut väkeä kylliksi, ja ne niityt, jotka ovat siellä virran varrella, eivät ole vielä olleet niitettävissä.

MIKKO. Kiire siinä jo onkin, jos tahtoo ennättää kaikki heinät korjuun, ennenkuin ruis pakkaa päälle.

SUSANNA. No, Maria, sehän oli tavaton tappelu, joka siellä eilisiltana oli Koljon sillalla.

MARIA (hätkähtää). Minä olen ihan onneton siitä! Että ne viitsiikin sillä tavalla!

SUSANNA. Voi, voi, et sinä tunne vielä nuoria miehiä; Kyllä he tapella jaksavat. Ei siinä auta sakot ja pappien saarnat. Veri se on, joka sellaista tekee.

HENNA (joka on istunut uunin luo sisään tultuaan). Tiesi, miten siinä olisi käynyt, ellen minä olisi tullut apuun.

SUSANNA. Mutta sehän on Henna. Minä tässä katselinkin, että tutun näköinen se on.

Kyllähän minä Läpikäytävän Hennan muistan siltä ajalta, kun isäni vielä asui Längelmäellä. Aijai, ettei se Henna vain tehnyt taikoja silloin, kun minä naimisiin menin.

HENNA. Eihän sitä tarvittu, kun vallesmannin röökynä oli niin korea ja hemaiseva.

SUSANNA. Niin, niin, kun muistelee niitäkin aikoja! Vai Henna se nyt tappelun lopetti?

HENNA. Niinhän minä tein. Minä olen mieheni niin usein laahannut pois tappeluista, että kyllä minä kaikki konstit tunnen. Minä ryömin kuin kissa hiirtä vahdatessaan poikien jalkoihin ja tarrasin kinttuihin kiinni. Ei se mieskään yhdellä jalalla pystyssä pysy, ei ainakaan silloin, kun toisen kanssa tappelee. Ne menivät niin että roiskahti kaidepuun yli virtaan; Siellä ne sitten mulskivat aikansa ja nousivat rannalle. Mutta sellainen sisu niillä vielä oli sielläkin, etteivät edes samalle rannalle tahtoneet nousta, vaan toinen nousi toiselle ja toinen toiselle.

LIISA (mennen ovea kohden). Minnekähän se Martti ne vaatteensa on jättänyt. Pitää mennä aittaan katsomaan, etteivät siellä sikisty aivan pahanpäiväisiksi. Ne pojat heittävät vaatteitaan sinne ja tänne yhteen kasaan.

HENNA. Ei minulla tähän pitäjään asiaa ole. Minä olin vain läpimatkalla sinne Eräjärvelle. Siellä on sellainen onneton likka, joka ei tahdo miestä saada, ei, vaikka mikä olisi. Ja ellen minä auta, niin Kyöpelin klasivuorta se kiivetä saa.

HENNA. Onhan tuota tullut tehdyksi. Onhan lähimmäistä autettava siinä missä kukin voimainsa mukaan voi. Ja naiminen on pyhä ja vakava asia. Ei siihen vain jokainen toisten auttamatta pääse, kun ne miesriiviöt ovat tulleet sellaisiksi junttipäiksi, että eivät menisi pappilaan vaikka mikä olisi. Houkuteltava niitä on ja konstia on käytettävä.

SUSANNA. Ei Henna nyt mene tästä pitäjästä pois, ennenkuin on meillä käynyt. Minäkin olen nyt leskenä.

HENNA. Niin, minä olen sen kuullut, että röökynä on leski. Mitenkäs se isäfaari jaksaa? On kai vielä yhtä nuori ja kekkee kuin ennenkin?

SUSANNA. Samanlainen hän on kuin ennenkin. Onko siellä Längelmäellä kuollut viime aikoina paljon ihmisiä?

HENNA. Ainahan niillä on se tapana ollut. Milloin enemmän milloin vähemmän. Lapsia tietysti kuolee parhaasta päästä, mutta menee siinä keski-ikäisiäkin. Voi, kyllä se oli vahinko, ettei röökynä ollut leski silloin, kun se Västilän Laurilan Lauri isäntä leskeksi jäätyään haki itselleen uutta vaimoa. Siinä oli sitten touhua. Koko pitäjä sitä hakemista ja valikoimista seurasi. Lesken se sitten otti, kun ei ketään nuorta tyttöä saanut. Mutta olisi röökynän kelvannut mennä siihen taloon.

HENNA. Onhan se Jaakko. Komea ja roteva poika. Pitkä, tavallista pitempi. Se on nyt juuri siinä iässä, että senkin pitäisi mennä naimisiin. On ainoa poika ja saa talon. Eihän sitä juuri kannata mennä muuta kuin sellaiseen taloon, jossa on yksi poika. Kyllähän niistä tytöistä sitten pääsee perunkirjoituksissa, vaikka eivät ne langot niitä hauskimpia ole; vaativat ja vaativat. Mutta pääseehän niistä. Mutta toista on pojat. Minä tiedän talon, en nyt viitsi nimeä sanoa, mutta siellä pojat niin riitelivät perinnöstä, että piti pöytäkin sahata kahtia, kun ei kukaan tahtonut toista puolta toiselle sovinnolla antaa.

LIISA (tulee sisään). Enkö minä sitä arvannut. Sinne se Martti oli pannut vaatteet märkinä nurkkaan yhteen kääröön. Olisi luullut, että näitä ei ole mestarilla koskaan teetetty, niin ovat rypyssä.

SUSANNA. Tekisi niin mieli jäädä tuota Hennaa puhuttamaan, sillä on aina niin mukavia juttuja, mutta ne voivat siellä kotona tehdä mitä tahansa, ellei ole aina vieressä katsomassa. Hyvästi nyt. Henna tulee sitten varmasti meille. Tässähän se on ihan vieressä.

HENNA. Kyllä minä tulen. Onhan sitä niinkuin sukua, kun on samassa pitäjässä syntynyt. Örisse aina lähempää kuin vieraasta pitäjästä olisi.

SUSANNA (kättelee kaikkia). Hyvästi nyt. Ja Henna ei sitten unohda millään tavalla tulla meille. Minä annan vaikka ryypyn.

LIISA (tarkastaen riippumaan asetettuja housuja). Ja millä tavalla se poika on housujaan pidellyt! Ihan rikki!

HENNA (nauraen). Hähähähähä! Siinä rytäkässä ne repesivät. Minä näin sen!

LIISA. Kyllä näistä paikkaamalla vielä tulee työhousut, mutta ei näitä enää pyhänä pidä. Missähän, Mikko, se pitäjän räätäli tähän aikaan on työssä? Pitäisi mestarille saada sana.

LIISA. Voi todellakin sanoa, missä housut repee, siellä räätäli on paikalla kepee. Jos sinä, Mikko, menisit heti hänelle puhumaan. Kai tuo siinä muun työn välissä ennättäisi housut tehdä Martille. Minulla on aitassa vielä tätä samaa sarkaakin.

HENNA. Kyllä on tämä isäntä nöyrä ja kuuliainen. Ei niitä olekaan monessa paikassa sellaisia. Komentieraavat akkaansa ihan aamusta iltaan.

HENNA. Siinä emäntä sanoi ihan toden sanan. Kyllä se ero on niin suuri, ettei sitä uskoisikaan.

LIISA. Minun pitäisi käydä vähän niityllä juuri nyt. Pitää viedä sinne niille juotavaa. Minun pitäisi vähän puhua sinulle asioista.

LIISA. Pitää samalla vähän toruakin sitä Marttia, kun ei ole äidilleen mitään puhunut tuosta tappelusta.

HENNA. Voi sinua, kultainen nypykkä, kyllä saat hyvän anopin ja apen, jos tähän taloon pääset. Minä olen jo nähnyt niin monta taloa ja niin monta perhettä, että ihan haistan heti tupaan tullessani, missä ollaan onnellisia. Minä myisin vaikka autuuteni, jotta hankkisin sinulle miniän paikan tällaisessa talossa.

MARIA (alakuloisena). Auttaako siinä enää mitään, kun se tappelukin oli eilen.

HENNA. Auttaa ja auttaa varmasti, kun minä hommaan. Katsohan, kohtalon sormi pisti ihan siihen paikkaan, missä apu on.

HENNA. Ne housut. Jos saa nuori tyttö käsiinsä rakastamansa miehen housut, niin on taika, joka varmasti auttaa. Se tepsii mieheen ihan tiukasti.

HENNA. Sinun pitää ottaa nuo Martin housut ja sitten jauhaa niitä käsikivillä.

HENNA. Ei, ei niitä syödä sentään tarvitse, mutta jauhaa ne pitää oikein pieniksi. Ja että kohtalon sormi on tismalleen tämän asian päällä, se nähdään kaikesta. Ensin tuo pojan oma äiti housut ihan meidän nenämme eteen. Ja sitten on tuossa ihan lähellä käsikivet.

Ja sitten käy kaikki kuin nakutettu. Isä menee pois, äiti menee pois, me jäämme kahden, eikä talossa ole ketään muita kuin me kaksi. Ota pian housut sieltä alas!

MARIA. Mutta mitähän Martti sanoo, jos saa tietää, että minä olen hänen housunsa jauhanut?

HENNA. Mitä se sanoo, on mielissään sellaisesta. Kyllä se selviää siinä ilossa ihan itsestään. Pian housut myllyyn!

MARIA (menee housut kädessään myllyn luo). Pitääkö minun panna nämä myllyyn niin, että ensin on puntit, vai että ensin on vyötärö!

HENNA. Hullu likka, tietysti ensin puntit. Pystyssähän miehen täytyy olla, eikä päällään seisomassa.

MARIA (koettaa saada housut käsikivien silmästä sisään). Eivät nämä mene millään ihmeellä sisään. Tämä reikä on pieni ja housut ovat sarkaa.

Mutta, katsohan, taas se kohtalon sormi näyttää mitä meidän tulee tehdä. Tuolla uunin kupeella on tukki ja sen päässä kirves, ihan kuin meitä ja tätä asiaa varten siihen pantuna. En ole vielä koskaan taikaa tehnyt, jossa kaikki olisi ihan tarjolla edessä, on saanut etsiä ja hakea. Tuo housut tänne, niin minä autan!

(Antaa Hennalle housut, joka panee ne tukille, tarttuu kirveeseen ja alkaa lukea hakaten samalla housuja.)

HENNA.

Iske kirves miehen mieltä,
Pirstoa pahan sisua,
Nöyräksi nujertamahan,
Lempeänä leimumahan.
Nosta haluja hänessä,
Tämän meidän piian päälle,
Ettei muita muistakahan
Eikä toisia tavota.

(Puhuu.) Tässä on nyt silppua. Ota se ja ala jauhaa! (Antaa Marialle hakkaamaansa kangasta. Maria ottaa ja menee myllyn luo ja alkaa jauhaa.)

Niinkuin pöksyjä pitelen,
Niin mä sisuas sitelen,
Yhtehen yhistyköhön,
Kiinni kinnaroitukohon,
Ettei pääse päivinänsä,
Selviä sinä ikänä!

MARIA. Tämä on niin nihkeää, ettei se kulje kivien välissä. Se vain vinkuu ja vitisee!

Nouse lempi hettehistä,
Nouse minun nostaessa,
Pyörryttäös miehen päätä,
Souda suonissa suvena,
Että aivot on sekaisin,
Halut hulluina hänessä.

HENNA. Tule ottamaan lisää. Täällä on sinulle! (Maria käy ottamassa lisää riepuja. Henna jatkaa kirveellä hakkaamista ja lukee.)

Ei sitten sinä ikänä,
Ellei tänän kesänä,
Lempi leiki lehtoloissa,
Kukertele kuusen alla.
Jos et nouse, minä nostan,
Jos et kiihdy, minä kiroan!

(Puhuen.) No, nyt se on sitä myöten valmis. Puntit on mäsänä.
Istuinpaikka on välttämättömästi pantava kokonaisena myllyyn.
(Menee myllyn luo ja tuppoa housuja kiven silmään.)

HENNA. Väännetään yhdessä! Kas, tuolla tavalla, tuolla tavalla! Kyllä tästä nyt hyvä tulee!

MARTTI (on tullut hiljaa ovesta ja seisoo aivan naisten takana; katselee vähän aikaa ihmeissään heidän hommaansa). Mitä te täällä jauhatte?

(Molemmat naiset kirkaisevat. Maria pakenee tuvan toiselle puolelle pöydän luo, Henna uunin lähelle.)

(Astuu muutaman askeleen eteenpäin, Henna livistää samassa hänen taitseen ovesta ulos.)

Voi paratiisin omenat! Minun housuni! Mitä ihmettä te minun housujani myllyssä jauhatte? Eihän näistä ole muuta kuin istuin enää jälellä ja sekin jo koko lailla kelvottomassa kunnossa.

(Menee housut kädessään Marian luo, joka on istunut penkille ja peittää kasvonsa esiliinallaan.)

MARTTI. (viheltäen). Vai niin, vai neuvoi Henna? Ja mitä varten näitä sitten näin pidettiin?

MARIA. Siihen rakkauteen. Voi, voi. Martti hyvä, anna anteeksi, en minä enää toista kertaa sillä tavalla tee.

MARIA. Minä niin häpeän. Ei minun olisi pitänyt mennä ollenkaan tähän loukkuun. Mutta kun sinä niin kovasti olit sen Reginan puolella ja kun minulla ei ollut enää mitään muuta keinoa ja kun sinä tappelitkin hänen tähtensä.

MARIA (ojentaa kätensä ja tarttuu housuihin). Anna ne minulle, kyllä minä hommaan uudet sinulle näiden sijaan.

MARTTI. Minä tässä olen tuumaillut, että jokainen asia maailmassa pitää toimittaa päätökseen.

MARTTI. Että sinun täytyy jauhaa nämä housut ihan valmiiksi. Sitten voi äiti niistä vaikka leipoa kakun ja syöttää minulle.

MARTTI. Ellet jauha näitä housuja loppuun asti, niin minä kerron asian koko maailmalle.

MARIA (menee alakuloisena myllyn luo). Kyllähän minä jauhan, kun siinä sitä niin vaadit!

MARIA. Että minun pitikin vielä tällaiseen joutua! Minä en koskaan tätä unohda.

MARTTI. Henna karkasi tiehensä. Äiti jäi niitylle; ja isä on jossain asioillaan.

MARTTI (tarttuu käsikiveen yhdessä Marian kanssa). Mutta miehen pitää aina naista auttaa. Jauhetaanhan yhdessä.

MARIA (alkaa jauhaa täyttä voimaa). Kyllä minä sitten jauhan vaikka viikon tässä. Enkä minä sitten enää välitä, vaikka koko kylä tulisi minulle nauramaan.

MARIA. Mitä minä sitä olisin tullut sanomaan, kun sinä et ole pitänyt minusta.

MARTTI. Älä nyt ole olevinasi miestä viisaampi. Ja mistä sinä minun asiani olisit tietänyt?

MARTTI. Minä hämäsin sitä Reginaa ihan huvikseni, kun se on niin halukas kokoamaan miehiä ympärilleen ja kun sen Juhan asioista ei tahtonut tulla mitään selvää.

MARTTI. En minä pilkkaa tee. Mutta katsotaanhan nyt, mitä niistä housuista on tullut.

MARTTI. Minä luulen, että äiti ei tule kovinkaan pian. Hän tuli niitylle ja lähetti minut tänne hakemaan sukkavarrasta itselleen. Kyllähän minä ihmettelin, mitä hän sillä tekee, kun ei kudintakaan ollut hänellä kädessään, mutta en minä häneltä mitään kysellyt, vaan lähdin niityltä. Katsohan, kun äiti käskee, niin pitää totella. Nyt minä huomaan, että sinä olitkin se sukkavarras, jota minun piti täältä etsiä.

MARIA. Olisikohan hän toden totta tarkoittanut sitä, että sinä puhuisit minun kanssani?

MARTTI. Äiti on niin viisas, etteivät tuomarit ja laamannit hänelle riitä. Ja kun hän lähettää minut tänne ja tietää sinun olevan täällä, tarkoitti hän sillä jotain. Ja hän huusi vielä perästäni, ettei sillä ollut mitään kiirettä.

MARIA. Mutta viehän hänelle nyt se sukkavarras, kun hän kerran lähetti sitä hakemaan.

MARTTI. Minä tahdon kerran olla tottelematonkin, ennenkuin tulen täysi-ikäiseksi. Tämä kilttinä poikana oleminen on ajanmittaan niin kovin ikävää. Kuulehan, Maria, tuletko sinä meille?

MARTTI. Vai tahdotko sinä, että minä otan sen Reginan sisaren Katrin tai sitten Sohvin?

MARTTI (näkee ikkunasta Liisan tulevan). Ellet pian sano; jäätkö tänne vai etkö jää, niin kerron kaiken äidille, joka jo näkyy tuolla tulevan sitä sukkavarrasta hakemaan.

MARTTI (on noussut ja seisoo pitäen Mariaa kädestä kiinni). Äiti, ellei teillä ole mitään sitä vastaan, niin minä ottaisin tämän Marian vaimokseni.

LIISA (menee Marian luo ja syleilee häntä). Terve tuloa sitten taloon. Tätä minä olen toivonut. Tee hänet onnelliseksi ja muista karttaa aina viimeiseen asti ensimmäistä riitaa.

MARTTI. Parasta on häpeä tuoda yhdellä kertaa esiin, niin pääsee vähemmällä.

MARTTI. Se on rakkauden taikaa. Ja että se on tepsinyt, siitä olen minä selvänä todistuksena.

LIISA (purskahtaa nauruun). Hyvänen aika! En ole kuullut enkä nähnyt mokomaa!

LIISA (kääntää hänet ympäri). Tule pois, et saa jäädä tänne. Martti on mennyt kihloihin Marian kanssa. Ei heitä nyt saa häiritä.

MIKKO (seisoo ihmeissään paikallaan). Olen minä nähnyt kaikenlaisia morsiamia, mutta en vielä tuollaista!

Maria teki taikoja. Jauhoi käsikivillä noita Martin märkiä housuja.
Tässä ne nyt ovat.

LIISA (mennen miehensä luo ja laskee kätensä hänen molemmille olkapäilleen). Mikko rakas, meillä on nyt miniä ja oikein mieluinen miniä. En olisi parempaa saanut, vaikka itse olisin valinnut.

MIKKO. Kun onni asuu talossa, niin onnea on kaikkialla. Ei hyvässä talossa koskaan mitään pahoin käy.

LIISA. Meillä on nyt miniä. Uusi polvi varttuu heistä, uusi ja onnellinen polvi. Ja kun me kerran olemme menneet hautuumaalle, niin he meitä silloin vielä muistavat.

LIISA. Mutta muistakaamme sitä, joka tätä asiaa meille nyt on kiirehtinyt. Hennaa nimittäin. Missähän hän lienee tällä haavaa.

MIKKO (menee seinäkaapille, ottaa esiin nahkakukkaron ja sieltä hopeatalarin).

LIISA. Tuolla Henna on, mutta ei tohdi tulla. (Viittoo uudelleen.) Jo lähti liikkeelle.

HENNA (tulee vähän ajan päästä ovelle. Kurkistaa varovaisesti sisään).
Emäntä taisi viittoilla minulle.

HENNA (nielaisee ensin). Hopeatalarihan se on. Kyllähän minä sellaisen tunnen, vaikka en monasti ole sellaista pidellyt.

HENNA. Sen minä olen aina sanonut, että kyllä niistä taioista apua on, kun on oikea toimittaja.

HENNA. Voinhan minä sen sanoa näin salassa. Elukoillehan minä tätä annan. Pannaan hiukan sonnin juomaan, niin kyllä tepsii. Se on niin varmaa kuin varma on. En minä suotta ole Läpikäytävän Henna.

NELJÄS NÄYTÖS.

KATRI (suuttuen). Sinä, alamittainen! Et sinä semmoista vielä saa ajatella. Ensin täytyy Reginan mennä naimisiin ja sitten minun ja sitten vasta tulee sinun vuorosi. Järjestys kaikessa!

SOHVI. Mutta enhän minä sille mitään mahda, että hän on niin komea ja minun on niin hyvä olla, kun näenkin hänet.

SOHVI. Et saa olla paha minulle, kun minun sydämeni on ihan murtunut!
Kyllähän minä tiesin, että sinä ajattelit häntä…

SOHVI. Ei kuulukaan, mutta minä ajattelin, että samahan tuo on, jos hän tulee vaikka sinulle, onhan hän sittenkin samassa suvussa!

KATRI. Sinultako hänen olisi pitänyt siihen lupaa kysyä. Ellet sinä olisi häntä koettanut houkutella puolellesi, niin olisi hän mieltynyt minuun, sillä minä olin täällä jo ennenkuin Maria tulikaan Sikalaan.

KATRI. Sinä olet toisen miehen kihlattu morsian ja sitten sinä yhtä kaikki narraat toisia miehiä.

SOHVI. Ellei Regina aina olisi tupannut Martin seuraan, niin olisi hän joutunut puhumaan meidän kanssamme.

SOHVI (joka on lakannut itkemästä). Ähä, kuttipiti, mitenkä kävi sinulle! Sait apskeetit!

(On tarrannut Sohvin palmikkoon. Sohvi parkuu.
Katri tarraa Reginan palmikkoon.)

SUSANNA (on tullut tuvan ovelle). Joko te sisarukset taas olette tukkanuottasilla! Odottakaahan!

SUSANNA (halko kädessään ryntää tyttöjen kimppuun). Ettekö siitä mene erillenne heti paikalla!

ANNA (tulee oikealta karjapihasta seiväs kädessään). Ole siinä rusikoimatta minun lapsiani! Minulla on valta niihin eikä sinulla.

SUSANNA. Älä hauku minua, senkin noita-akka, kirppupesä, hölppähuuli, miehen risti!

(Susanna ja Anna hyökkäävät yhteen, Regina, Katri ja Sohvi
koettavat heitä erottaa. Kaikki ovat yhdessä sikermässä.)

JUHA (tulee tuvasta). Älä lyö minun äitiäni! Pysy alallasi, senkin kirottu anoppi-akka!

TUOMAS. Vai isäntä! Tuollainen kräpä! Ei sitä isännäksi tietäisi, ellet pidä rinnan päällä julistusta. Kaikki sitä itseään isännäksi kutsuvatkin, jotka eivät ole edes isännän näköisiä. Minä se isäntä tässä talossa olen.

JUHA. Merkitsee sitä laki ja parakraahvit myös jotain! Ja laki on tuominnut talon minulle.

TUOMAS. Laki ja parakraahvit! Laki olen minä ja minun kourani ovat tässä talossa parakraahvit!

SUSANNA (Juhalle). Katso, miten hän sinua soivaa! Hän tahtoo ottaa talon sinulta, vaikka hän ei ole täällä yhtään mitään.

TUOMAS. Vai en ole mitään? Sanohan se toinen kerta! Minä olen tätä komentoa jo kylliksi kauan katsellut. Ja nyt minä sanon, että minä täällä määrään eikä kukaan muu.

JUHA. Minä en anna taloa näin vain. Talo oli isäni ja minä pidän sen!
Ja ennenkuin siitä luovun, minä peruutan koko naimakaupan!

TUOMAS. Uskallappas, jos tohdit. Minä vedän sinut oikeuteen, minä käyn käräjiä siihen asti, kun viimeinen hengenveto kestää!

JUHA. Millä tuollainenkin mies käräjiä käy, jolla ei ole edes omaa taloa, joka on täällä toisten armoilla.

LIISA. Täällä on kai ollut jotain pientä keskustelua, kun miehet ovat noin punaisia.

MIKKO. Me olemme saaneet jo heinät tehdyiksi. Ja kun tiedämme, että teillä vielä on joukko korjaamatta, niin me tulimme tänne kaikin auttamaan.

LIISA. Ja oikein halko kourassa! Ihan siitä olisi tullut hölmöläisten heinänkorjuuta!

SUSANNA. Kas, kun on se vielä kädessä. Minä olin juuri meiningissä panna se pesään, kun täytyi tulla tänne.

SUSANNA (menee kättelemään Marttia ja Mariaa). No, kyllä olette osanneet sen salassa pitää. Onneksi olkoon teille molemmille. Kyllä minä nyt ymmärrän, miksi sinä, Liisa, eilen olit niin vastahakoinen, kun minä toisella tavalla ehdotin.

JUHA (lämpimästi). Hyvästi olet valinnut, Martti! Mariasta saat oikein lempeän ja siveän vaimon itsellesi.

TUOMAS (kättelee). Eläkää sovussa ja rauhassa niin kauan kuin suinkin laatuun käy! Se on minun toivotukseni!

(Regina, Katri ja Sohvi kättelevät sanaakaan sanomatta.
Sohvi rupeaa itkemään.)

HENNA. Ainahan ne nuoret tytöt itkevät kihlajaisissa ja häissä. Se kuuluu nuoren naisen luonnonlaatuun.

ANTTI. Virka-asiat, tyttäreni, virka-asiat! Juuri kun olin kotia päässyt, niin tuli siltavouti meille ja ilmoitti, että täällä on hänen poikaansa sunnuntai-iltana hyvin pahalla tavalla mukiloitu. Minun täytyy tulla toimittamaan siitä tutkimus. Aijai, pojat, tästä nousee julma prosessi! Tappelu ja pyhäiltana vielä. Siinä otetaan monta parakraafia varteen eikä siinä pääsekään enää sakoilla, vaan kujanjuoksua siitä tulee.

MARTTI. Muistaako vallesmanni, että te menitte Koljon sillan yli juuri silloin, kun Kalle ja minä seisoimme siellä. Me kysyimme silloin aikaa ja te sanoitte, että puuttuu kello kuudesta se aika, mikä tarvitaan synnintunnustuksen lukemiseen ja minä luin ensin koko vaivaisen syntisen alusta loppuun.

MARTTI. Olihan siellä Regina ja Maria ja olihan siellä Juhakin ja sitten se eräs messukyläläinen sotamies.

ANTTI. Vai on se sillä tavalla. Minä onnittelen sitten vähän myöhemmin.
Virkatoimitus ensin ja ilot sitten vasta.

HENNA. Eikö vallesmanni enää tunne Läpikäytävän Hennaa sieltä
Längelmäeltä? Vanhoja tuttujahan me ollaan.

HENNA. Ja eikös ole tullut aina hyvää? Tietysti on tullut, kun minä olen tahtonut. Ja pitäähän sitä tulla, kun olen aina saanut kapan maltaita palkakseni ja koko haarikallisen aivan uutta olutta.

HENNA. Totta kai sitä laulaa, kun juonut on. Vihelletäänhän sitä silloin, kun hevonen juo, totta kai täytyy laulaa, kun ihminen juo.

HENNA. Minä tulin siihen juuri silloin, kun ne pojat rimpuilivat toistensa kimpussa. Minä menin erottamaan, sillä tappelu on jumalatonta meininkiä. Ensin tramppasi ja potkaisi ne minua! Pahasti potkaisikin se Kalle, kun sillä on sellainen hirveä voima. Minulla on ihan sininen läiskä täällä takana. Näytänkö vallesmannille?

HENNA. Mutta ei minulta luonto mene yhdestä potkusta, ei sentään! Minä kramppasin kiinni poikien kinttuihin, näytänkö vallesmannille, miten minä kramppasin? Minä otin tällä tavalla nilkoista kiinni.

ANTTI (joka on horjahtamaisillaan). No, no, sellaisiako konsteja sillä
Hennalla on?

HENNA. Nehän sanovat minua siellä Längelmäellä kinttusyynääjäksi, kun minä tavallisesti tappelut lopetan tällä tavalla. Ja kun minä sen tein, niin sitten ne menivät molemmat virtaan niin että mulskahti. Ja vaikka minä en olekaan tuomari enkä edes lautamies, niin sen minä sentään ymmärrän, että jos se Kalle on tästä asian tehnyt, niin sisu siinä on pelissä. Ei se anna sitä anteeksi, kun sillä tavalla joutui jokeen. Se koskee niin kovin kipeästi miehen luontoon sellainen. Ja jos vallesmanni sallii, niin minä selitän, millainen se miehen luonto oikeastaan on.

HENNA. Mutta ei sitä mies koskaan miehen luontoa niin tunne kuin nainen, joka sitä katselee sivultapäin ja sen tähden saa kärsiä vaivaa ja tuskaa. Kas, se on sillä viisiä, että kun mies on oikein varma itsestään ja voimastaan ja sitten saa köniinsä, niin se ihan hirmustuu. Ja jos se ei uskalla uudestaan yrittää, niin se menee käräjiin ja koettaa saada toiselle ainakin sakot. Eihän sitä koskaan käräjille se tule, joka tappelussa voiton saa ja siis on vahvempi.

HENNA (uudella vauhdilla). Ja minä olen ajatellut, että likkojen tähden ne pojat toistensa nappia tahtoivat purkaa, kun ne kaksi, tuo Regina ja tuo Maria, siinä vieressä niin rinkuivat, että ihan kiinni täytyi pidellä. Ja se tappelu, joka käydään likkojen tähden, se se vasta jotain onkin. Se ei pääty, ennenkuin toinen on auttamattomasti kukistettu. Ja kun se Kalle on tunnettu jumalattomasta luonnostaan, sehän käy siellä Längelmäelläkin toisinaan voimiaan koettamassa, niin totta kai se elämän nostaa, kun se kastui. Ei tappelu pääty hyvällä, ellei se käy kuiviltaan. Mutta tässä ei minun meininkini alkujaan ollutkaan niitä virtaan heittää. Kaataa minä tahdoin, mutta kun ne olivat niin lähellä sillan kanttia, niin en minä jaksanut kahta sellaista retkaletta kintuista pidellä, kun ne rupesivat menemään alaspäin. Minähän olisin ollut itse vedessä ja sitä minä sentään varon, kun minä en osaa uida ollenkaan. Enhän minä vettä pelkää, mutta en minä uida osaa. Osaako vallesmanni?

ANTTI. Kyllä tämä asia tästä jo alkaa tulla selväksi, kun Henna pääsee kaiken kertomaan. Minä menen nyt ensin Sikalan isännän luo ja otan hänet matkaani ja sitten me yhdessä pidämme protokollan tästä kaikesta.

ANTTI. Kun se tapahtui rauhan rakentamiseksi, niin ei siitä mitään sakkoa tule Hennalle.

MIKKO. Kyllä kai ne joutuvat meidän talon maksettaviksi, kun tämä
Martti on mennyt kihloihin sen tappelun kunniaksi.

ANTTI. Niin, teillähän on kihlajaiset. Onnea vain nuorille. Kelpaahan nuoren vaimon mennä sellaiseen taloon kuin Heikkilä on.

ANTTI. Minä menen nyt Sikalan isännän kanssa puhumaan. Älkää kukaan menkö pitkälle, jotta saan teidät käsiini kuulustelua varten. Kaikesta päättäen on tämä sellainen juttu, että tässä päästään sovinnolla hyvään loppuun eikä tule tuomiokirjaan.

MIKKO. Mitä me tässä viivyttelymme. Niitty odottaa. Mistä me aloitamme,
Juha?

JUHA. Tästä kotiniityltähän pitäisi kai aloittaa, koska se on vielä kesken.

ANNA. Minä olen juuri sahtia panemassa. Minä en voi nyt tulla kesken kaiken sinne.

TUOMAS. Menkää te edeltä, minä hakkaan vähän lisää tupakkaa tuolla tuvassa. Pitäähän sitä hengenruokaakin olla työn lomassa.

MARTTI (Marialle). Niin kauan kuin minä muistan, niin hän aina syöttää porsaita.

(Mikko, Leena ja Maria menevät veräjästä. Martti, Susanna,
Katri ja Sohvi seuraavat heitä.)

HENNA. Kyllähän se oli niinkuin minun työtäni. Tuskin siitä minun avuttani olisi mitään tullutkaan. Olivat niin kovin arkoja molemmat. Niitä nuoria täytyy aina tyrkätä. Se on se tämän puolen luonto sellainen. Tekee mieli, mutta ei oikein tohdi.

HENNA. Kyllähän minä yhtä ja toista tiedän. Onko täällä lehmä punataudissa vai?

JUHA. Kyllä nyt on kysymys minusta eikä lehmästä. Voiko Henna sanoa, mitä pitää tehdä, jos nainen tulee äksyksi?

HENNA. Kun nainen on äksy, niin ei siinä hyvä puhe auta, lyödä sitä pitää. Pälkäneellä oli Onkkaalan kylässä isännällä, en nyt viitsi sanoa talon nimeä, paha akka. Minä neuvoin ja hän löi sitä talikolla pari kertaa oikein tuntuvasti. Akka oli kaksi viikkoa kipeänä, mutta sisu oli mennyt. Niillä on nyt kuusi lasta elossa. Ja Luopioisissa oli emäntä, joka teki miehensä koko pitäjän nauruksi, kun sitä niin komentierasi, mutta mies pudotti sen kerran veneestä Kukkia-järveen, antoi sitten muijalle vitsaksen, josta se sai pitää kiinni ja uitti tätä pitkin järveä. Ja kun tultiin rannalle, niin oli niin nöyrä, aijai, kuinka nöyrä se oli. Ja Padasjoella pudotti pitäjän suutari muijansa kaivoon eikä päästänyt ennenkuin se oli luvannut pysyä siivolla. Minä sen keinon neuvoin. Suutari ennätti tehdä puolipohjat minun kenkiini, ennenkuin akka oli talttunut. Ja Pirkkalassa Naistenmatkan kylässä minä neuvoin nuorta isäntää, joka oli nainut äkäisen naisen Lempäälästä, että joka aamu ensimmäiseksi hiukan siveli vaimoaan housun hihnalla.

HENNA. En minä ole Akaata alempana ollut, siitä etelämpään ne ovat saaneet naida ja hommata ihan omin neuvoin. Ja kyllä se onkin semmoista sitten ollut. Mutta kun sitä kulkee joka paikassa ja katselee ihmisten elämää, niin sittenhän sitä oppii. Ei sitä kirjoista opi kaikkea. Kyllä minä sen olen nähnyt. On sitä saanut ihan herrasväellekin sanoa millä lailla pitää elää ja olla.

HENNA. Johan nyt. Jos kysymättä neuvoo, niin leivättä kulkee. Puoli talaria se olisi.

(Juha on jäänyt miettiväisenä ja päätään raapien seisomaan paikalleen Hennan mentyä.)

JUHA. Sinä lähdet siis nyt, jotta vieraat eivät tee kaikkia töitä yksinään.

JUHA. Kun sitä ei ole tähän asti tarvittu. Mutta nyt minun täytyy jo sanoa, että minä alan väsyä tähän sinun ynseyteesi minua kohtaan. Olethan sinä aikonut minun kanssani mennä naimisiin.

REGINA. Olen aikonut ja oli aika, jolloin olisin mennyt toiselle, mutta nyt en enää aio.

REGINA. Menet kuin menetkin. Kihlat olet antanut ja minä olen ne ottanut vastaan. Sinun on pakko mennä minun kanssani naimisiin. Muistahan Knaapin emäntää Kuhmalahdella. Hän otti Kuivaisten pojan kihlat vastaan, kun tämä tuli illalla niitä tuomaan ja emäntä jo oli levolla, tulikin oikein todistaja matkassaan. Emäntä lähetti kihlat takaisin. Mutta auttoiko se? Ei auttanut. Mies veti lesken oikeuteen ja oikeus tuomitsi emännän ottamaan Kuivaisten pojan miehekseen. Niin sitä käy. Ja Tavelan poika Kangasalta sai ottaa tytön vaimokseen, kun oli sille preivin kirjoittanut. Kyllä minä lain tunnen.

REGINA. Siitä huomaat, että sinä et pääse minusta irti enää millään tavalla, ellen minä sinua päästä. Enkä minä sinua päästä, jotta sen tiedät.

JUHA (nolona). No, on tämä nyt ihme ja kumma, kun väkisin pitää mennä naimisiin.

REGINA. Kun minä kerran olen ollut kanssasi kihlattu ja jos sitten eroan, niin kyllä kai minä miestä odottaa saan. Ja sitä minä en aio tehdä.

JUHA (tullen nöyräksi). Kuulehan nyt, Regina, puhutaan kauniisti nyt. Olenhan minä sinua rakastanut, tiedäthän sinä sen. Minkätähden sinä näin ylenkatsot minua?

REGINA. Kun sinä olet sellainen kräpä ja vaivainen, joka et uskalla tapella edes.

JUHA. Älähän nyt viitsi olla noin tyly. Martti on nyt mennyt kihloihin toisen kanssa. Eihän tässä mikään muu auta kuin että me ajattelemme sitä naimista. Ja koetetaan elää sovussa. Sopu ja rauha on rakasta elämässä.

JUHA (pudistaen päätään). Taisi siltä Hennalta jäädä se talarin puolikas saamatta.

HENNA (tulee veräjästä). Minä kuuntelin tuolla aitan takana. Sen minä sanon, että tuollaista miestä en minä ole koskaan nähnyt. Miksi et sitä lyönyt?

HENNA (nauraen). Hehehehe! Katsele kissoja, tappelevat nekin! Mutta en minä voi mitään asiaa kesken jättää. Kun kerran kaikki ovat poissa, niin koeta haukkua minua.

JUHA. No, kyllä minä sinua kiukkuisestikin osaan haukkua, sillä nyt jo minun kärsivällisyyteni loppuu, kun tässä jokainen tahtoo painaa minua alas. Mies minäkin olen.

HENNA. Mikä mies sinä olet! Viho viimeinen vaivainen, joka ei kelpaa mihinkään muuhun kuin istumaan lullan vieressä ja laulamaan: "Kala oli vedessä ja made oli vadissa ja lude oli lullan laidalla!"

JUHA. Ellet sinä jo pidä sitä suutasi suipemmalla, niin saat että läjähtää!

HENNA. Millähän sinä löisit, tuollainen ruikka, tuollainen krääkkä, tuollainen krampampuli! Lyö, jos tohdit! Ähä, etpä tohdikaan!

JUHA (kohottaa kätensä lyöntiin). Ellet nyt jo lakkaa rääkymästä, niin minä isken.

HENNA (ojentaa korvansa lyötäväksi). Tuossa on korva, on sille ennenkin pläikytetty.

Kala, pehmeä kuin matikka, ruodoton kuin savolaisen kalakukon sydän, vaivainen vätys!

HENNA. Tulenpas, tulen aivan nenäsi eteen, sinä lude, heikkohenkinen lude, joka ei ole ihmistä vuosikauteen nähnyt, sinä kalatorpan lude keväällä auringon paisteessa, sinä Oriveden kurjin akan-alku.

HENNA. Vai tohdit sinä silmille hyppiä. Minä kynsin sinulta silmät päästä. Minä revin joka karvan päästäsi.

JUHA. Navettaan minä sinut itsesi panen, poljen sonnan alle syvälle ja sitten vedän pellolle!

JUHA (kääntyy kimmastuneena). Vai härnäätte tekin minua! Miksi ette ole työssä niinkuin muutkin?

JUHA. Laiskuuttanne te hakkasitte yhä pehmeämmäksi. En ole teidän vielä nähnyt tekevän yhtään työtä tässä talossa. Mutta minä menen työhön!

TUOMAS. Vai rupeat sinä tässä jumalattomaksi suustasi. Katso, ettet makaa tuolla nurkassa!

JUHA (huutaa hänen jälestään). Minä en pelkää nyt ketään, en vaikka taivaan enkeli tulisi painimaan minun kanssani kuin patriarkan kanssa! Minä en pelkää. Tulkaa tänne, jos tohditte!

TUOMAS (tulee kalikka kädessään). Niin minä tulenkin ja annan kerran sinulle oikein apen kädestä!

(Ryntää häntä kohden, tarttuu hänen tukkaansa toisella
kädellä ja lyö toisella kädellä kalikalla päähän.)

HENNA. Pidä puoliasi, Juha, pidä puoliasi. Appi se vain on! Ei se ole taivaan enkeli!

(Sieppoa halon, jonka hän näytöksen alussa on heittänyt syrjään ja ryntää auttamaan poikaansa. Menee Tuomaan taakse ja vetää häntä tukasta.)

SUSANNA (kiskaisee kalikan hänen kädestään). Jätä minun poikani rauhaan, eihän ole sinun pieksettäviäsi!

REGINA (on tullut karjapihasta ja seisoo katsellen tappelua). Olipa
Juha jäädä alle, ellei äiti olisi auttanut. Millainen mies!

(Ryntää vimmoissaan Reginaa kohden, joka pakenee
näyttämön toiselle puolelle.)

TUOMAS (ryntää uudelleen Juhan kimppuun). Minun tytärtäni sinä et lyö, sen minä sanon!

SUSANNA (ryntää taas erottamaan miehiä). Irti minun vesastani! Jos hän selkäänsä tarvitsee, niin osaan minäkin antaa!

ANNA (tulee oikealta kantaen kahta sankoa). Joko te nyt taas olette kaikki yhdessä. Erillenne siitä!

(Ottaa toisen sangon ja heittää siitä vierrinvettä ryhmän päälle. Ryhmä hajaantuu heti. Tuomas vetäytyy syrjään kuivaten kasvojaan, samoin Susanna.)

JUHA. Vai on vielä anoppikin minun kimpussani! Kyllä tästä nyt jo loppu tulee, sen minä sanon.

(Ryntää Annaa kohden. Tämä pakenee vasemmalle seinän vieressä olevan rahin luo. Juha sieppaa toisen sangon. Anna kaatuu rahille, Juha valelee sangossa olevalla vedellä Annan.)

JUHA (ravistaa hänet irti). Vai isket sinä kuin ilveskissa minun kimppuuni! Kavala ilveskissa!

No, nyt minä olen saanut tarpeekseni tästä kaikesta. Ulos nyt minun talostani joka sorkka!

JUHA. Kootkaa hynttyynne heti paikalla ja sitten mars raitille. Minä olen jo saanut koko roikasta tarpeekseni!

Minä en takaa enää mistään, minä en välitä enää vaikka murha tulisi!
Pian nyt sisälle kokoamaan kampsujanne!

JUHA. Mene auttamaan isääsi ja äitiäsi, jotta he pikemmin pääsevät matkaan!

SUSANNA. Isäntä koettaa nyt olla rauhallinen. Ei tässä mitään vaaraa ole. Kaikkihan on hyvin.

JUHA. Ei, ennenkuin tuo joukko on mennyt. Minä en jaksa tätä enää katsella. Minä en voi enää kuunnella tätä menoa ja mekastusta.

SUSANNA (tarjoaa pulloa). Isäntä ottaa pienen vahvistuksen nyt. Kyllä se on hyvää, minä olen sitä itse keittänyt. Ei isäntä nyt halveksi tällaista vähäistä lahjaa. Passaa ottaa nyt!

JUHA (ryyppää kulauksen). Ei se toinen voima toista voimaa kaada. Ja nyt minä olenkin valmis mihin tahansa!

JUHA. Ei tarvitsekaan sanoa mitään. Tuossa on veräjä, siitä on tie ulos. Ja tänne ette saa tulla ennenkuin vasta häihin. Ja niistä minä lähetän tiedon teille. Menkää sinne Längelmäelle, josta olette tulleetkin.

JUHA (huomaa Hennan. Äkkiä muistuu hänelle jotain mieleen, hänen suuttumuksensa häviää ja hän menee Hennan eteen ja nauraa). Ja se Henna!

HENNA (hiukan peloissaan nauraa virskuen). Niin, Läpikäytävän Henna minä olen sieltä Längelmäeltä.

JUHA. Se neuvoi minua. Ja neuvosta maksetaan tuomarillekin saati sitten tällaiselle, joka on viisaampi kuin koko tuomiokapituli yhteensä. Niin se tietää ja tuntee koko avioliiton sisältä ja ulkoa.

MIKKO. Kyllähän me tulimme tänne töihin, mutta auttamaan ainoastaan.
Näyttää siltä kuin talon väki pysyisi kotona.

JUHA. Minä olen täällä hiukan siivonnut taloa. Ja aijai, miten minun sieluni nyt kutiaa. Minä tahtoisin ilosta oikein kirota.

LIISA. Minä näin Tuomaan joukkoineen menevän täältä nyytit käsissä.
Oikeinko niistä on päästy?

JUHA. On, päästy on, kerrankin päästy. Ja kun minä olen alkuun tullut, niin ei tänne enää tule kukaan, sen minä takaan.

JUHA. Olenhan minä tässä ollut ihan kuin housuissa kävelevä nainen, hiljainen ja ujo. Minä en tiennyt tähän asti, miten ihanaa on suuttuminen. Se on kuin ukkonen kesäisellä helteellä. Minun mieleni on nyt niin hiivatin kepeä.

SIKALA (tulee pyssy kädessään veräjästä). Onko se Heikkilän Martti täällä?

SIKALA. Kun hän menee ja houkuttelee Marian pois. Minä kuulin vallesmannilta, että he ovat menneet kihloihin. Millä minä nyt korjaan viljani? Minä ammun sen miehen kuin kärpäsen tuohon paikkaan.

LIISA. Sinä et ammu mitään nyt, veljeni! Me olemme saaneet hyvän miniän taloomme. Ja kun sovussa elämme, niin aina meillä riittää kättä ja apua sinunkin taloasi varten.

SIKALA. Se on siis täyttä totta eikä vain kulkupuheita? He aikovat siis vakavasti yhteen?

SIKALA. Sitten saat, sinä Martti, tämän pyssyn oikein omaksesi. Ota pois, ennenkuin ehdin katua! Sellaista tarvitsee nainut mies aina!

ANTTI (tulee veräjästä). Minä en jaksanut isännän kanssa juosta. Täällä näyttää olevan oikein ilo ja riemu. Mitä täällä on tapahtunut?

LIISA. Niin, siitä kannattaa iloita. Nainen on tässä talossa löytänyt herransa. Ellei niin olisi, niin huonosti olisi kaikki. Valta on oleva miehellä, koska hän sitä oikein käyttää. Me naiset olemme sitä varten, jotta talon kunnossa pitäisimme, jotta se säilyisi sukupolvesta sukupolveen, säilyisi kauniina perintönä. Ja kun minä muistelen edesmenneitä emäntiä, jotka taloa ovat hoitaneet vaikeina aikoina, jolloin miehet ovat sotaa käyneet maan ja kruunun puolesta, niin silloin näen, että vähäinen ei ole se tehtävä, joka meillä naisilla on. Ja niin olkoon meidän elämämme emäntinä, että me olemme aivan kuin kukkiva seppele meidän miehemme pään päällä.

HENNA. Sen minä sanon, vaikka olenkin vaimoihminen, että mies on sentään aina mies!

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK PITKÄJÄRVELÄISET: NELINÄYTÖKSINEN HUVINÄYTELMÄ ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org . If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate .

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org .

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.