The Project Gutenberg eBook of Alfrida, by Vihtori Lähde

— Niin, otetaan — ja sitten katsellaan, kuinka noiden peli alkaa luistaa! — Minä luulen, että tuo pieni pietarilainen mies mielii tuota toista nylkeä.

— Niin luulen minäkin. Hän on nyt antanut toisen vähän voittaa ensin; mutta, hänen silmistään ja liikkeistään päättäen, se on vaan kettumaisuutta. — Vanha, Pietarissa temppunsa oppinut "biljaardipeluri"!

Toinen pelaajista, jonka katselijat päättivät pelissä häviävän, on pitkä, hoikkavartaloinen mies — kasvonpiirteet ovat säännölliset. Pitkät, tummahkot viikset verhoovat hyvännäköisessä hymyssä olevia huulia. Silmät ovat sopusoinnussa suun kanssa. Ja hän itse näyttää tahtovan olla sopusoinnussa koko maailman kanssa. — Ei kumma, jos hän häviikin pelissä tuon pienen, vilkkaan pietarilaisen ketun kanssa. Ja hän hävii, vaikka lyökin tottuneen kädellä, sillä hän koettaa vaikeintakin palloa katsomatta, jos jättääkin toiselle aseman. —

Ensin pelataan viidenkymmenen pennin palloja. Toinen esittelee markan palloja, hän suostuu — ja kun on jonkun verran hävinnyt, esittelee hän itse kahden markan palloja, voittaakseen pikemmin häviönsä takaisin. Häviötä karttuu kuitenkin aina enemmän. Olut, jota joka lyönnin jälkeen naukataan, alkaa myös vaikuttaa häviöksi.

Toisen onneksi, toisen onnettomuudeksi lyö ravintolan suuri seinäkello kaksitoista. Ravintoloitsija nappaa pallot "biljaardilta".

Hävityt rahat maksetaan, juodaan vielä joku lasi olutta ja sitten hoiperrellaan ulos — —

Niin, niin. Kymmenen markkaa on jäljellä. Sinne ne menivät kapakkaan rahat — ja minun kun piti antaa äidilleni, mumisee itsekseen tuo "pitkä, hoikkavartaloinen mies", jolla kasvonpiirteet ovat säännölliset, silmät sopusoinnussa suun kanssa ja joka itse näyttää tahtovan olla sopusoinnussa koko maailman kanssa. Ja hän astua haapuroi pitkin katua, tietämättä — minne?

Minne hyvänsä, vaan ei vielä kotiin! Ei siellä saa unta kuitenkaan. Huh! Yksin siellä! — Koska rahat ovat näin menneet, niin menkööt loputkin!

Pitäähän sitä vielä saada olutta — päätä kivistää — ja sitten — —

— Mennään sitten tuonne etäämmälle katsomaan. — Kyllä tuossakin olisi, mutta on kaksi. — —

— Ptruu! — Ajuri pysäyttää hevosensa ja jättää sen noin sinänsä kadun laiteelle seisomaan. Hän menee vasemmalla olevan pitkän, kellahtavan rakennuksen perimmäisen ikkunan alle — koputtaa sitten siinä varovasti piiskansa varrella aliruutuun.

Huoneeseen lemahtaa tuli ja verhon takaa ikkunasta ulos kurkistamaan tulla sipasee valkea haamu.

— Kyllä sinne saa mennä, kun hiljaa menette, selittää ajuri, palattuaan tuon pitkän, hoikkavartaloisen herran luo, jolla kasvonpiirteet ovat säännölliset, silmät sopusoinnussa suun kanssa. —

— Hyvää iltaa! — Uh, kuinka minun on vilu! Eikö siellä ulkona ole hyvin kylmä? — —

Punaisella paperi-uutimella verhottu lamppu valaisee hienosti huonetta, joka on jotakuinkin siisti: kalustettu sohvalla pöytineen, tuolilla, piirongilla ja sängyllä — lattialla paksut hulpiomatot.

Mies seisahtuu keskelle lattiaa — näyttää niin omituiselta. Hän ei puhu mitään.

Hän istuu sohvalle, tuo mies. Nainen tuo lasit ja pullon. Sitten istuu hänkin.

Mies raukka! Hän näyttää tahtovan heittäytyä naisen syliin. Silmät tahtovat tunkeutua läpi naisen. — Kuitenkin istuu hän liikkumatta.

Nuo säihkyvät silmät, mustat kiharat otsalla, vähän kaareva nenä, tuo suu, solakka vartalo, puhe!

— Alfrida, kaunis Alfrida! — huudahtaa mies ja heittää kätensä tytön vyötäisille, heittää niin, kuin ei aikoisi koskaan hellittää.

— Herra Jumala — mikä Teitä vaivaa? — huudahtaa tyttö ja hieno suuttumisen puna nousee poskipäihin.

— Saanko minäkin kysyä, mikä on Teidän nimenne? — jatkaa tyttö, antaen täyteläisten huultensa hymyillä hurmaavan hekumallisesti, mutta samalla musertavan pisteliäästi.

— Kalle, — vastaa miesparka, jota nyt huumaa kiihkoisa intohimo ja vaivaa samalla kiusallinen nolous.

— Mitä tämä nyt oikein on? Pidättekö Te minusta, vai oletteko hullu? — huudahtaa Alfrida. Ääni värähtelee surullisen ärtyisästi ja silmäkuoppiin ilmenee jotain painavaa.

— Mutta minä pidän Teistä! — jatkaa tyttö reippaasti ja heleästi. Hän vetää Aukustia, joka aikoo itsensä irroittaa, ja likistää häntä syliinsä — hymyillen veitikkamaisesti.

— Niin, niin — vai toisen kerran! Saman tekevä; kyllä vielä kerkiitte käymään useamman — —. Vai minä pitäisin kaikista, jotka käyvät luonani — kylläpä olisi pitämistä!

— Sanoinhan leikilläni — ja sitä paitsi onhan minulla lupa pitää, kun kerta olette tullut luokseni — — "Aukusti"! — Se oli silloin, niin —. Minulla oli kerta "Aukusti", hyvin Teidän näköisenne, ja minä rakastin häntä. — Oih! — Te ette usko, että tällainen ihminen olisi koskaan puhtaasti rakastanut; vaan — se oli silloin. Joll'en sitä silloin olisi, en varmaan myös olisi, mitä nyt olen — —.

— Siis Tekin! Kuka? — ketä? — — Ah; ei keskustella näistä! Se on joutavaa. Parempi, että menette pois täältä!

— Enkö saa jäädä? Miksi jäädä? Mitä hyötyä? Minä haluan — No, kuinka tahdotte!

II.

— Hyvä Aukusti! Sinä et saa olla turhamainen! Sinä tiedät, mikä minä olen. Sinä luulottelet nyt pitäväsi minusta, mutta huomenna voit jo ajatella toisin. Ja jos vaikka rakastuisitkin, mitä siitä? Tämmöisenä kuin olen, en minä saata enää yksin sinulle kuulua — minähän kuulun kaikille. Miksi sen tähden käytkään täällä niin useasti? Ole hyvä ja mene nytkin kotiisi!

Alfrida heittäytyy tuolin karmilla lepäävälle käsivarrelleen, vaipuu ajatuksiinsa ja huokaa hetken perästä hiljaa, mutta raskaasti:

— Minä kurja! Kaikki on mennyt — eloni onni ainaiseksi kadonnut!
Jäljellä on vaan kuolema ja helvetti.

Sitten syöksyy hän äkkiä seisaalleen, iskee tuimasti silmänsä Aukustiin ja huutaa:

— Mene pois, oitis pois! Elä kiusaa minua! Tiedä, että kärsin sinun olostasi täällä! — Mutta kohta hän jatkaa levollisemmin (silmissä kuvastuu hellyyttä ja vilahtaa kyynel): muista, Aukusti kulta, ett'et turmele elämääsi ja kadota onneasi, niinkuin minä!

Aukusti katsoo totisen kysyvästi Alfridaan ja sanoo tuokion kuluttua: enkö kuitenkin, hyvä Alfrida, saisi nyt jäädä tänne?

— Mitä hyötyä siitä? — vastaa hän. Minulle tulee toisia vieraita; minä tarvitsen — rahaa.

— Kuule nyt! Hevonen tulee —. Minun täytyy — — Mene nyt, Aukusti kulta!

— Minä menen. Hyvästi! — Hän tarttuu tytön käteen niin hellästi ja katsoo tyttöä silmiin niin sydämmellisesti säälien.

Alfrida ottaa häntä kaulasta ja katkera kyynel putoo silmästä, kun hän kuiskaa: Aukusti! Jää tänne, elä mene pois, elä jätä minua! Minä en laske muita — —.

III.

— Sanoppa nyt, Aukusti, mitä todella ajattelet? Sinä olet sanonut pitäväsi minusta. Voi olla, että olen hänen muotoisensa, josta pidät, mutt'en hänen tapaisensa. — Miks'et nai häntä, jota rakastat?

— Toisen vaimo — hm — ja minä olen kaikkien vaimo; yhtä vähän minusta on sinulle.

— Oletko sinä järjeltäsi? Sinä vielä ottaisit minut!? Ei koskaan! Luuletko, että uskon sellaista? Ei. Aukusti! — Minä tunnen miehet ja tiedän, mitä minusta ajatellaan. Elä puhukkaan turhia! — Tämän hetken olet taas minun, vaan et kauempaa.

— Antaa nyt asian olla sinänsä. Mutta tahdotko, hyvä Alfrida, kuitenkin minulle oikein juurtajaksain kertoa, kuinka olet tällaiseksi tullut?

— Miks'en tahtoisi! Kertomus ei ole pitkä: Tahallani elän näin. Ja tällä en tietenkään vahingoita muita kuin itseäni.

Alfrida huokaa raskaasti. Silmät iskevät terävästi Aukustiin. Päättävällä äänen painolla, joka värisee viiltävää katkeruutta ja ilmeistä ylenkatsetta, jatkaa hän:

— Sama synti aivan, luulen minä, on se teille, miehille, kuin minullekin, vaikka te ette siitä kärsi, niinkuin minä. Teille se näyttää olevan luvallista, jopa — kuulee joskus sanottavan — välttämätöntäkin. Minulle se on myös kyllä tavallaan luvallista, samoin välttämätöntä, kun muuten on jo työläs elääkseni maailmassa.

Alfrida herkii puhumasta. — Äkkiä hykähtävät hänen olkapäänsä, outo, tulinen kiille välähtää silmistä ja paisuva äänensä vavahtelee, kun hän jatkaa:

— Me, tämmöiset naiset, me vaan olemme kelvottomia hylkyjä, kun, tämmöisiksi kerta jouduttuamme, elämme näin elääksemme . Mutta te, miehet, jotka menettelette samalla tavalla huviksenne ja himojanne tyydyttääksenne , te istutte kelpo miehinä lakia ja oikeutta laatimassa meille ja muille vaivaisille syntisille, jotka, kerran hairahduttuamme ehkä lapsellisuudesta tai petoksesta, olemme melkein pakoitetut jatkamaan huonoa elämää.

Alfrida puhuu niin surullisen varmasti ja niin päättävällä äänen painolla, että hänen sanansa voimakkaasti tunkeutuvat läpi Aukustin sielun — ja sitten surullisena totuutena kumisevat hänen sydämmensä pohjalla.

Alfrida on koettanut karkoittaa pois mielestänsä tätä surkeata asiaa, tuota aikamme häpeäpilkkua ja mätähaavaa, jonka uhriksi hän itse on joutunut; mutt'ei hän ole voinut sitä muuta kuin hetkiseksi. Sen sijaan on hänen niin useasti väkisinkin täytynyt siellä yksinäisyydessään kaikkien halveksimana heittäytyä kasvoilleen ja itkeä, itkeä hillittömästi, kunnes kyyneleet ovat loppuneet.

Nyt herää Alfridassa halu sanoa Aukustille kaikki, mitä hän niin paljon on itkenyt, huokaillut ja ajatellut. Hän jatkaa:

— Ne, joita onni on paremmin ohjannut, eivät tahdo meitä enää pitää seurassaan, ei antaa meille jommoistakaan vakinaista tointa, ei hyvillä mielin tilapäistä työtäkään. Ja jos antaisivatkin, saisimme kyllä alituiseen kuulla ja nähdä, kuinka meitä halveksitaan sen tähden, että kerran —. Vaaditaanko, että meillä, poloisilla, pitäisi olla sydäntä kärsiä ja tahtoa kestää sitä? Olisiko muilla? — Miehet, joilla on hyvä koti, lempeä vaimo, iloiset lapset, rikkautta, kaikkea, mitä tarvitsevat maailmassa hyvin elääkseen, he tulevat meidän luoksemme, kun ei sitä vaan kukaan näe, halaavat, suutelevat ja — hyi! Jos tulen päivällä kadulla vastaan näitä herroja, jotka öisin haluavat olla herttaisimpia ystäviäni, eivät he mistään hinnasta tahtoisi edes tervehtiä. Ja ovatko he kuitenkaan meitä, tämmöisiä naisparkoja, siveellisesti parempia, puhtaampia? Sen sanokoon tuntonsa, jos heillä sitä on senkään verran kuin meillä! — Meitä pidetään sydämmettöminä, jotka emme pelkää Jumalaa, emmekä häpee ihmisiä. Mutta on meilläkin sydän, Jumalan luoma, joka voi iloita hyvästä ja kärsiä pahasta, miten noilla siveellisilläkin ihmisillä, jotka useasti ainoastaan parempi onni (ei oma etevämmyys) on varjellut syvemmälle lankeemasta, ja joiden helläsydämmisyys niin usein nähdään hairahtuneitten ankarassa soimaamisessa ja halveksimisessa. He voivat kuulla ja totella sydämmensä puhtaita, helliä kuiskeita — heiltä ei puutu tilaisuutta. Meidän sen sijaan täytyy tukehuttaa tunteet, kuolettaa sydämmen hellyys —. Jos rupeisimme puhumaan tunteista, meille siitä vaan makeasti naurettaisiin.

Alfrida heittää tummakutrisen päänsä (hiukset somasti lainehtien alas hartioille) hermottomasti Aukustin olkapäätä vastaan ja itkee, itkee niin hillittömästi, kuin tahtoisi purkaa koko sydämmensä.

Myös Aukusti on liikutettu. —- Jatka, Alfrida! Minä ymmärrän sinua.
Puhu nyt jotain itsestäsi!

— Ja kenen on syy, että meitä onnettomia löytyy? Onko syy vain meissä, jotka elämme tällä tavalla, vai onko syytä niissäkin, jotka meitä tarvitsevat? — Se on heidän oma syynsä, jotka sellaiseen elämään alentuvat, sanotaan. Oi, naisparkoja! — Miehillä ei ole edesvastuuta. Miehet menevät naisten tykö, jotka "mielellään" ottavat heitä vastaan. Miehet, arvoisat virkamiehet , he maksavat käyntinsä meille rahalla, jota yhteiskunta heille liika runsaasti antaa — ja heidän tuntonsa on hyvässä rauhassa. Heidän ei ole pakko tulla luoksemme, vaikka heillä on rahaa; mutta enemmän on meillä pakko ottaa vastaan heitä, saadaksemme heiltä rahaa, jotta voisimme elää. Me voisimme tietysti kuolla, mutta — niin on opetettu — sitten ei meillä olisi enää mitään toivoa. Me odotamme, me toivomme pelastusta, jotain ihmeellistä, pikaista — ja uskomme vielä saavamme anteeksi. Oi, kuinka olisinkaan kiitollinen hänelle, joka minut tempaisi tästä, pelastaisi! Mutta kuka pelastaa? Kukaan yksityinen ei tohdi — hän pelkää ihmisten pilkkaa ja minun edelleen jatkuvaa huonouttani. Yhteiskunta ei tahdo. — Niin syvälle langenneet, kuin minä, me olemme luvallisia. Meitä ei rankaise laki. Yhteiskunta pitää meitä tarvekaluinaan ja — samalla halveksii meitä. Onko järjellistä? — Jos meitä kerran pidetään välttämättöminä, jos herrat, yhteiskunnan pylväät, meitä tarvitsevat, ja kun kaiketikin olemme myös ihmisiä, niin pidettäköön meitä sitten ihmisinä, miten muitakin! Ja miks'ei meillä voi olla puhdas tunto, niinkuin muilla, koska harjoitamme vain "luvallista" elinkeinoa? Miksi meitä halveksitaan, miksi pidetään hylkiöinä? — Salliiko meidän esivaltamme sellaista, mikä on synti ja joka ansaitsee halveksimista, harjoitettavan luvallisena?

Alfridan korkea rinta kohoaa juhlallisesti ja hän nauraa pilkallisesti koko tuolle — —. Pyörähtää sitten kenkänsä korolla äkkiä ympäri ja astuu huimasti poikki lattian pienempään takahuoneeseen.

Pian palaa hän takaisin, kädessään viinipullo ja pari korkeajalkaista juomalasia pienellä, pyöreällä tarjottimella. Poskien puna on nyt entistään rusottavampi.

Aukusti tarkastaa mielihyvällä Alfridan ryhdikkäästi solakkaa vartaloa ja hänen keveitä, mutta varmoja liikkeitänsä. Tuokion kuluttua virkahtaa Aukusti:

— Mutta, hyvä Alfrida, kuinka voisi olla toisin, kuin äsken sanoit? —
Löytyy ehkä puolet miehistä naimattomia, joiden — —.

— Täytyy saada himonsa tyydytetyksi naisparkain kustannuksella, aikonet sanoa. — Hm — —. Olisiko Jumala kaikkiviisaudessaan luonut vaan miehen sellaiseksi, ett'ei hän voi elää ilman naista? — Joko mies ja nainen, molemmat voivat elää yksinään tai ei kumpikaan. Ja jos mies on ulkopuolella avioliittoa naisen kanssa, täytyy sen olla siveellisen rikoksen, synnin hänelle, jos se kerta naisellekin synti on. Ovatko miehet, tehneenä samalla tavalla kuin mekin, meitä puhtaampia? Miks'ei miehiä arvostella yhtä ankarasti? He viettelyksillään ovat alkujaan meidät tällaisiksi saattaneetkin. — Jos yhteiskunta tekee oikein, täytyy sillä olla laki, joka yhtä ankarasti tästä paheesta rankaisee miehet kuin naisetkin. Eikä ainoastaan laki sitä saa tehdä, vaan ihmisten koko katsantokannan tulee molempia tuomita samalla tavalla. Me olemme oikeutetut olemaan ihmisten silmissä ja seuroissa aivan yhtä hyviä tai huonoja kuin te, miehet, jotka luonamme käytte. — Mutta on niin laita, ett'ette te, miehet, katso toisillenne häpeäksi teidän epäsiveellisyyttänne, kun olette ylimalkaan kaikki sellaisia. Ja te myös pääasiassa olette yhteiskunnassa määrääjinä ja muodostatte mielipiteet. Ei siis kumma, jos onkin, niinkuin on: te "kunniallisia", me taas — —. Ja jos kerta niin on, ett'ei mies luule voivansa elää ilman naista, niin naikoon, elköönkä vietelkö ja häväiskö neitosia, jotka eivät miesten vaarallisia, helvetillisiä houkutteluja ymmärrä, eivätkä jaksakkaan tarpeeksi vastustaa!

— Antakoon edes nekin rahat vaimolleen, jotka hän juo ja kantaa muille! Kuinka paljon tuosta ajan mittaan tulisikaan? — Ja ilman sitäkin, voi nainen myös naineena työtä tehdä ja ansaita.

— Lapset! — Joll'eivät mies ja vaimo mitenkään kykene — mutta harvoinpa niin tapahtuu — lapsiansa elättämään ja kasvattamaan, silloin olkoon yhteiskunnan velvollisuus pitää noista pienokaisista huolta ja kasvattaa heidät kunnon ihmisiksi! He, tultuaan kelpo kansalaisiksi, kyllä palkitsevat yhteiskunnan vaivat.

— Jos kellä on niin suuri äidinrakkaus, ett'ei hän henno antaa lastansa yhteiskunnan hoimeen, yhteiskunnan ylläpitämään kasvatuslaitokseen — sillä kasvatuslaitoksen, jossa huolellisesti kasvatetaan ja hyvin opetetaan, sen tulee olla — niin voihan hän sitten hoitaa lastaan tavalla tai toisella — tietysti rehellisesti ja kunniallisesti. Ja miks'ei yhteiskunta voi sittenkin olla lapsen kasvattamisessa ja opettamisessa hänelle avullinen?

— Kuka?! — Joll'ei kukaan yksin, eikä kaikki yhdessä saa hyvää aikaan, niin annettakoon olla! — — Löytyy kyllä seuroja ynnä muita, joilla kai on tarkoituksena pelastaa meitä. Kunnioitan tarkoitustaan, vaikk'eivät siinä näin ollen onnistukkaan — ja miks'ei? Epäilemättä siitäkin syystä, että toimensa mahtaa olla enemmän voivottelua ja tyhjää surkuttelua, kuin todellista työtä. — Ja toinen asia, jos lakkaisimmekin huonosta elämästä, muuttuisiko samassa ihmisten arvostelukin meistä hyväksi? Eikö sitten enää milloinkaan, meistä puhuttaessa, kiusalla palattaisi siihen, mimmoisia me ennen olemme olleet? Vai tunnetaanko sitä suurempaa ihastusta ja iloa, jos me näinkin huonosta tilasta vielä voisimme hyviksi ihmisiksi kohoutua?

Alfrida luo areksivasti kysyvän katseensa Aukustiin ja jatkaa suruvoittoisesti hymyillen:

— Jos siis todenteolla tahdotaan meitä parantaa, saada tästä kohoutumaan — mikä olisi siunattu asia —, niin se muistettakoon, ett'ei yleinen mielipide saa meitä, tästä alennuksen tilasta noustuamme, enää halveksia! — Ja naisten pelastumiseksi on välttämätöntä, että pelastetaan myös samallaiset miehet; sillä juuri tällaisten miesten viettelys saattaa naiset lankeemukseen.

Säälivä hellyys kuvastui Alfridan silmissä tätä sanoessaan. Rinta kohosi pehmeästi. Tuntui kuin viattomuuden huntu olisi kääriytynyt hänen ympärilleen peittämään kuluneen elämän varjopuolet. Hän heittäytyi kevyesti sohvalle nojalleen ja laski pienet, valkoset kätensä ristiin otsalle.

— Niin, niin, Alfrida parka! — huokasi Aukusti. Hän kiinnitti silmänsä osaaottavaisesti Alfridaan ja kysyi:

— Kerroppa vielä, kuinka sinä olet alkanut näin elää! Sen sinä jo lupasitkin — ja sitä kuulemaan olen halukas.

Alfrida nousee sohvalta ja asettuu taas pöydän vieressä olevalle pyöreäpohjaiselle karmituolille istumaan. Siinä katsoo hän totisesti lattiaan, katsoo pöydän alle levitettyä, vähän kulunutta, mutta puhdasta tilkamattoa, jonka hän oli rippikouluvuonna saanut äidiltään.

— Olen kotoisin likeltä Raumaa, puhuu hän melkein kuiskaamalla. Isäni oli koneenkäyttäjä eräässä pienessä rannikko-höyrylaivassa. Minä kasvatettiin "kurissa ja Herran nuhteessa". Isäni oli ahkera lukemaan — lomahetkinään aina luki. Jo lapsena opin isältä paljon, mitä hän oli lukenut kirjoista ja sanomalehdistä. — Vanhempani olivat köyhiä. Isäni pieni palkka kyllä tarvittiin jokapäiväiseen elämään. Kuitenkin oli isän halu kouluttaa minua. Samoin oli minulla itsellä, varsinkin lapsena, halua lukemiseen. Kansakoulun kävin Raumalla. Sitten menin tyttökouluun. Mutta siellä olin vaan neljä vuotta. Joll'ei isäni olisi pitemmäksi aikaa sairastunut, olisin varmaan saanut edelleen jatkaa koulunkäyntiäni. Mutta nyt se oli mahdotonta. Vanhempani eivät mitenkään voineet maksaa minun hyyriäni koulukaupunkiin, se kun jo ennenkin oli työlästä ollut. Jäin sen tähden kotiin äidin apulaiseksi. Mutta sitten pian äiti tahtoi, että opettelisin keittäjättäreksi — sanoi siinä olevan hyvät palkat, ja se taito kun minulle muutenkin tulisi olemaan tarpeeseen. Menin suorittamaan lyhyen keittokurssin. Etsin sitten keittäjättären paikkaa Turussa. Kun sen olin saanut, piti minun lähteä kotoa. Oi, kuinka silloin oli ikävä! Sen hetken muistan kuin tämän päivän. Ja aina säilytän rakkaassa muistossa hurskasluontoiset vanhempani. Tällöin olin kahdeksantoista vuotias. — Niin — — kolme vuotta siitä on jo kulunut. Äiti siellä elää vielä kotona nuoremman siskoni kanssa vähissä varoissa. Isä kuoli pari vuotta sitten. — Oih! — En kehtaa enää mennä äitiä katsomaan. Ehkä hän on kuullut, kuinka tyttärensä elää. — — Minä olin kaunis, sanottiin. Silti kai äitini usein sanoi, ett'ei liene niin haitaksi, vaikk'en enempää saanutkaan koulua käydä. Pian kyllä joudun hyviin naimisiin. Tässä nyt on minun "naimiseni"! — Kun menin Turkuun, olin saamassani palveluspaikassa yhden vuoden. En moiti sitä paikkaani. Mutta yhtämittainen keittiössä olo tuntui minusta kuitenkin niin ikävältä. Aina keittää, pestä, kuivata; eikä koskaan mitään muuta! — Mieleni teki kirjakauppa-palvelijaksi, ja sellaisen toimen onnistuinkin emäntäni myötävaikutuksella saamaan eräässä pienemmässä kirjakaupassa. Tämä toimi oli minusta varsin miellyttävä. Loma-aikaa oli minulla riittävästi. Sain haluni perästä istua hauskojen romaanikirjojen ääressä ja tehdä siinä itselleni pilventakaisia tuulentupia omasta onnestani.

— Oltuani liki vuoden kirjakaupassa, tulin tuntemaan erään apteekkiprovisorin. Hän oli nuori, oikein kaunis mies. Hän vivahti ulkonäöltään sinuun — ja nimensäkin oli Aukusti. Kun hänet ensi kerran näin, värähteli niin kummallisesti sydämmeni alla. Hän ei yhtään ollut, niinkuin toiset herrat, tuollainen imartelija ja vetelys. En koskaan kuullut hänen puhuvan tuhmuuksia. Mutta hän katseli aina niin lumoovasti. — Kerran lauvantai-illalla, käydessään kirjakaupassa ostamassa kynänteriä ja pari lyijykynää, antoi hän minulle pieneen, hyvin soukkaan koteloon suljetun kirjeen. Minä vapisin, kun, hänen pois lähdettyään, aukaisin kotelon ja avasin kirjettä käänteestä. Siihen oli kirjoitettu ainoastaan nämät sanat:

"Minä rakastan Teitä, kallis neiti! Jos tunnette edes sääliä kohtaani, tulkaa Kirkkopuistoon tapaamaan minua kohta, kun kirjakauppa on suljettu!"

Minä rakastin häntä kaikesta sydämmestäni. Hän vakuutti, että pidetään häät ennen joulua.

— Minä olin sanomattoman onnellinen. Mutta — onneni ei kestänyt kau'an. Jo marraskuun lopulla samana syksynä sain eräänä sumuisena päivänä illan suussa odottamatta kirjeen:

"— — Kun luet tätä, olen jo kaukana luotasi. Voittamattomat raha-asiat pakottivat minua lähtemään toiselle puolelle valtamerta. Kun saan asiani kuntoon, tulen takaisin — ja sinä olet omani. Anna minulle kaikki anteeksi! Odota uskollisesti! — —"

— Hämmästykseni oli ääretön. Olin surusta pakahtua. Sydämmessäni päätin odottaa uskollisesti.

— Sain Aukustilta useampia kirjeitä. Missä hän vakuutti minua vielä rakastavansa. Mutta takaisin tulostaan ja häiden viettämisestä ei hän milloinkaan kirjoittanut.

— Minä odotin tuskalla hänen tuloansa — ja onnettomuuteni aika lähestyi pelottavasti. Kau'emmin en voinut palvella kirjakaupassa. Muutin asumaan erään tytön luo, jonka olin tullut tuntemaan hedelmäkaupassa. Kotiinkaan äidin luo en tohtinut, enkä kehdannut mennä. Mitä olisi äiti sanonut? — Minulle syntyi tyttö. Ah, kuinka se oli kaunis! — Ja kurjuus läheni aina enemmän. Ne pienet säästöt, jotka olin palveluksessani saanut kokoon, eivät kau'ankaan kestäneet. Ja viimeiseksi onnettomuudeksi sain kuulla, että Aukusti oli kuollut Amerikassa. Pian sen jälkeen kuoli hänen pikku tyttönsä täällä. — Olin onnettomista onnettomin. Kirjakauppaan en kehdannut enää pyytää takaisin, ja tuskin olisin päässytkään. Häpesin pyrkiä muuallekin, sillä minusta tuntui, kuin minä olisin kaikkialla tunnettu. Joka paikassa luulin kohtaavani halveksivia silmäyksiä. En kehdannut — sen verran kuin enää kadulla kuljin — nostaa ylös päätäni ja katsoa ihmisiä silmiin. — Tyttö, jonka luo jouduin asumaan, oli hurja — — Ja silloin epätoivossani alkoi minulle tämä elämä. Siitä on jo liki vuosi. — Tämmöiseen kurjuuden tilaan jouduttuani en enää kau'an asunut Turussa, vaan muutin tänne Tampereelle. Luulin täällä oudossa kaupungissa paremmin saavani jotakin tointa. Mutta kun kirjoissani oli epäsiveellisyyden tahra, pelkäsivät ihmiset minun kunnollisuuttani — ja mihin pyrinkin, sain aina kieltävän vastauksen. Sen lisäksi puute ja nälkä ahdisti minua. Tunsin elämäni onnen ainaiseksi menneen, näin kaikki kadonneeksi — viheliäisyys ja häpeä vaan jäljellä. Minä olin langennut, enkä voinut siitä itse nousta. Kukaan ei tahtonut minua nostaa, päinvastoin painaa aina syvemmälle. — Useasti ajattelen pelolla Jumalaa ja ijankaikkisuutta. Sydämmessäni olen äärettömästi kärsinyt. Ajattelen aina — aina ajattelen alottaa uutta elämää, mutt'en voi, en saa siihen tilaisuutta — ja niin jää kaikki entiselleen!

Loppua kertoessaan Alfridan kasvot vaalenivat, ääni kirahti oudosti hänen huo'ahtaessaan: "kaikki entiselleen!" Hän vaipui tainnottomasti pöydän syrjälle, josta Aukusti hänet hiljaa — varovasti nosti sohvalle. Silmät — nuo siniset ja isot — tui'ottivat nyt mustain kulmakarvain alta kamalan pelottavasti — —.

IV.

Kevät-aurinko paistoi lämpimästi. Linnut lauloivat mieltä ylentävästi. Kaikkialla sorisi ja lirisi pieniä puroja. Jäät olivat jo ryskyen vyöryneet Tammerkoskesta sen alla aukeavaan, pieneen Pyhäjärveen, missä ne nyt suurina röykkiöinä vaivalloisesti huljuivat. Ruskea maa pistäytyi näkyviin sulavan lumipeitteen alta ja taivas loisti täydessä sinisyydessään. Kuitenkin oli ilma varjopaikoissa vielä kalseata ja talvimaista. Niissä paikoissa, joihin ei lämmittävä auringon säde voinut päästä, oli röhmöisiä lumiläjiä, eikä kevät vielä ollut siellä. Kuitenkaan ei se ollut kaukana, ja sen lähestyminen täytti nuorison sydämmet riemullisella sykinnällä, antoi vanhuudelle takaisin osan sen entistä vireyttä ja herätti murheellisten rinnoissa uutta toivoa, uutta elämän halua.

Kauniin Pyhäjärven rannalla säännöllisesti kohoava, tasaisesti kaareahko kumpu, jossa hongat huikean solakkoina majesteetillisesti huojuvat — tuo kaikkia miellyttävä Pyynikki, se on jo kevät-liejuista kuiva kautta pituuttaan. Hento ruohon terä siinä nousee vihantana maasta. — Ja kevään ensi sulo houkuttelee sinne ihmisiä joukottain jo aamulla varhain ja illalla myöhään.

Tuolla kummun laiteella kevät-tuulessa humisevain petäjäin välissä olevalla lautapenkillä istuvat nyt Alfrida ja Aukusti.

— Alfrida! — Ja Aukusti likistää tulisesti hänen kättänsä. Sano: voisitko rakastaa minua? — Tiedäthän, mitä on todellinen rakkaus!

— "Tiedäthän!" — Voisinko rakastaa sinua!? — Minä en taida oikein vastata, mutta — —. Ei, elä puhu sellaista! Jätä se! Se vaan saattaa sinut onnettomaksi.

— Alfrida! Minä pidän sinusta, luulen oikein rakastavani, huolimatta siitä, mihin tilaan olet joutunut. Minä tiedän, että sinulla on sydän, joka — —.

— Saattaa olla, että sinä ainakin nyt luulet minusta pitäväsi. Mutta sinä et voi olla varma, ovatko tunteesi muuta kuin hetkellistä — kuinka voisitkaan pitää minusta, tämmöisestä, joka — ja ajatteletko sitten ollenkaan seurauksia, jos ottaisit minut vaimoksesi? Sinä tulisit minun tähteni suljetuksi tuttava- ja ystäväpiiristäsi ja — —.

— Saattaa niin olla. Mutta minä kuitenkin koetan. Kohta ihan en tosin voi sinua ottaa. Olen — paha sanoa — viime aikoina elänyt vähän kevytmielisesti. Toimeentuloni on nyt jotenkin tukala; mutta sittenkin minä koetan ja tahdon — —. Luulen, että voisin sinun tähtesi kestää mitä pahintakin. Enkä minä itse asiassa ole yhtään sinua parempi, jos kohta sitä lienen ihmisten silmissä.

— Tee, kuinka tahdot! Mutta elä sitten syytä minua, jos tunnet tähteni kärsiväsi! — En minä myöskään voi mitään asialle, ennenkuin otat minut kokonaan. Se on vallan samantekevä, jos sanon rakastavani sinua. Tulin ehkä sitä jo sanoneeksi, mutt'ei sinun tarvitse yhtään uskoa. Tiedät kyllä, että jokainen tällainen nainen on halukas ottamaan miehen, johon vaan jotakin luottoa voi panna, ja on samalla valmis vakuuttamaan rakastavansa, vaikk'ei niin olisikaan laita. — Minä olen vallassasi; tee, kuinka tahdot!

Eräänä toukokuun aamuna rientää Aukusti hyvin aikaisin Alfridan luo.
Tuo Alfridaa kummastuttaa. Miksi hän tähän aikaan päivästä tulee?
Jotain painavaa on Aukustilla mielessä.

— Sinun, Alfrida, täytyy siis mennä linnaan, sanoo hän kuivasti; sillä niin kertovat ihmiset, että olet tuomittu kahdeksi kuukaudeksi, kun talvella syövedellä poltit erään pehtoorin kasvot ja vaatteet, heittämällä koko pullon hänen niskaansa.

— Miks'ei hän mennyt pois huoneestani, kun pyysin ja käskin? — vastasi Alfrida ärttyisesti. Mikä oikeus hänellä oli ärsytellä minulle huoneessani? Samoin teen vieläkin, jos tulee — —.

— Elä kiivastu, Alfrida! — jatkaa Aukusti lauhtuneemmalla äänellä. Mutta onhan tuo kovin ikävää, kun ihmiset siitä taas saivat uutta virikettä juoruahjoonsa.

Alfrida hymyili kylmästi. — Puhukoot ihmiset mitä hyvänsä, se on minusta sama! — sanoi hän sitten välinpitämättömän levollisesti.

Alfridan välinpitämättömyys ja melkeinpä traagillinen vakavuus
hämmästytti Aukustia. Eikö hän olekkaan Alfridaa ymmärtänyt oikein? —
Hän oli hyvin areksiva, tahtoessaan sulkea Alfridan syliinsä. Mutta
Alfrida vetäytyi pois ja pitkitti:

— Minä olen nuori ja terve; voisin kyllä tehdä työtä, mutt'ei minulla ole kärsivällisyyttäkään siihen. Päivät pääksytysten hikoillen seista hellan ääressä — jos tuon paikan vielä jostain saisin — tai istua ompelemassa, että sormet verilihalle käyvät, saadakseni tuskin riittävää ravintoa, ja — sitten tuo ainainen, musertava jälkikaiku siitä, mitä on ollut! Parempi lienee jatkaa sitä, mitä on alkanut — ei niinkään sydän kuole.

— Toivo, että me kerran kuuluisimme toisillemme, on niin hämärä. Mahdollisuus siihen on ainakin hyvin kaukana — ja siksi ehdit sinä jo mielesikin muuttaa seitsemän kertaa. Mitä teen minä odottaessani sinua? Olethan itse sanonut, ett'et voi minua kohta ottaa — kukaties et tahdokkaan.

Kyynel pusertuu väkisin Alfridan silmästä; mutta sen hän huolellisesti salaa Aukustilta.

Pitkän vaitiolon perästä kysyy Alfrida naisellisella kainoudella:
Aukusti, rakastatko todella minua? — luoden totisen, tutkivan katseen
Aukustiin.

Katse tunkeutuu läpi Aukustin sielun. Hän tarttuu suonenvedon tapaisesti Alfridan käsivarteen ja haltioissaan vakuuttaa vilpittömästi rakastavansa.

Alfrida hymyilee vienosti. Hellyys ja suru kuvastuu hymyilyssä. — Hän vaipuu ajatuksiinsa.

Jo puolipäivän aurinko paistaa täydellä terällään. Niin on Aukusti viipynyt. Hän katsoo kelloaan. Se on kohta puoli kaksitoista. — Täytyy lähteä.

Aukustin sydäntä vihlasi kipeästi, kun hän kysyi: olethan sinä illalla kotona?

— En tiedä. En ole mitään luvannut. Minä en voikkaan mitään edeltäpäin — ehkä tulevat viemään linn — —, vaan sitten — sitten saat nähdä.

Aukustia värisytti, mutta hän koki hillitä itseänsä, eikä puhunut mitään. — Hän lähti. Alfrida seurasi portille ja jäi siihen katse kiinnitettynä eteenpäin rientävään Aukustiin, joka seuraavassa kadun kulmassa kääntyi vasemmalle ja niin katosi Alfridan nähtävistä.

Nyt saivat kyyneleet vapaasti valua Alfridan poskille tuossa portin pielessä — ei niitä siinä kukaan huomannut. Hän peitti silmänsä esiliinallaan, itki — itki ja huokasi:

— Hän ymmärtää minua. Niin hän on sanonut. — Jumalani, pelasta minut nyt! Elä ota minulta onneani! — — Mutta sittenkään en voi vielä täysin uskoa. En tohdi luottaa Aukustiin — en tohdi vielä. Kätkeytykööt tunteet sydämmeni pohjaan — siellä piilossa säilykööt!

Koko iltapäivän istui Alfrida pihalle olevan ikkunan ääressä, nojaten kyynärpäillään ikkunan alilautaan. Heitti aina silloin tällöin kourallisen ryyniä ulos ikkunasta pihalle. Ja joka kerta parvi kotikyyhkysiä siihen lentää pyräytti niitä tanakasti nokkimaan. — Niin tuo säpsättävä kyyhkysparvi tuossa huvitti Alfridaa, että hän aina väliin helakasti nauroi. Niiden sydän ei tuntenut surua, ei ollut niillä tuskaa synnistä ja häpeästä, eikä niillä tarvinnut olla huolta huomisesta. Sipsattivat siinä vaan, minkä voivat, tönkkäsiivillään ja Alfridalle kiitokseksi omalla äänellään ulisivat.

Jo kahdeksan aikaan illalla tuli Aukusti jälleen Alfridan luo. — Siellä istui kaksi komeaa herrasmiestä pyöreän sohvapöydän ääressä, toinen tuossa kiikkutuolilla, toinen sohvassa longallaan. Joivat siinä olutta ja kinastivat Alfridalta hänen uutta valokuvaansa.

Oi, kuinka Aukustin sydäntä leikkasi! Hän puristi nyrkkiään ja, "hyvää iltaa" sanottuaan, istui erilleen nurkkaan. — Alfrida tuli hänen luokseen — istui siinä hetken ja puhua lipatti sitä ja tätä. Näytti niin iloiselta, eikä ollut muistavinaankaan mitään — —,

Aukustin rintaa helpotti, kun herrat alkoivat tehdä lähtöä. Alfrida auttoi toisen ylle päällysnuttua, taputti häntä olkapäälle ja sanoi: sinä tulet siis takaisin ja tuot, mitä lupasit?

He menivät. — Alfrida tuli taas Aukustin tykö ja koetti puhua. Mutt'ei
Aukusti vastannut sanaakaan — kirkas kyynel vaan valahti silmästä.

— Aukusti! Mikä sinua vaivaa? — kysyy Alfrida hiukan kiusaantuneena. Elä ole turhamainen! — jatkaa hän vieno, hieman leikillinen hymy huulillaan. — Mitä tuollaisesta miehestä, joka itkee?

— Miksi olet levoton tähteni? Kyllä minä olen, miten minut jätit, — virkkaa Alfrida. Nuo herrat, jotka näit luonani, ovat, vaikka nauttivatkin suurta vuosipalkkaansa, kiusanneet minulta rahaa lainaksi — juomiseensa tietysti. Niinhän ne herrat! Ja minä, hupsu, olen heille antanut. Toiselta sain nyt vihdoinkin rahani pois; mutta toisella ei ollut vieläkään maksaa. Käskin sen tähden, niinkuin kuulit, tuota toista tulemaan takaisin ja tuomaan, mitä lupasi — rahani nimittäin. Tuoneeko tuo? Sitä en tiedä. Ei ole syytä moisiin herroihin paljoakaan luottaa, varsinkaan, kun he ovat tekemisissä "tyttöjen" kanssa. — Kas nyt, Aukusti, kuulit koko asian. Oletko siitä minulle suuttunut?

VI.

Tuulonen huojuu niin pehmeästi. Taivas on ohuessa tasapilvessä — näyttää niin totiselta ja vakaalta. Tuntuu kuin tummahko suruharso olisi levitetty heleäteräisistä kukista ja moninaisista tuoksuista rikkaan kesäluonnon hartioille.

Laineet pienen Pyhäjärven vihreärantaisissa lahdelmissa vierivät niin verkalleen, niin hitaasti. Ja hiljalleen pieni höyrypaattikin tuolla järven selällä kiitää eteenpäin, luoden vettä halkaistessaan matalat, mutta kuitenkin vaahtoiset vyöryeet laidoilleen.

Pitkin Pyynikin harjannetta astuvat tuolla — verkalleen hekin — Alfrida ja Aukusti. Tasaisella, leveällä santatiellä astuntansa on niin kevyttä. Käyvät siellä korkealla kuin surevat keijukaiset. Pysähtyvät tuon tuostakin, kunnes istahtavat penkille petäjien väliin kummun laiteelle. — Siihen Pyhäjärven kirkas läikkypinta avautuu heidän ihailtavakseen — järven saaret ja lahdelmat ovat kaikki nähtävissä. Muuan soikko lahden pohjukka pistäytyy aivan likelle istujain penkkiä — siihen heille kuvastimeksi. Sen pinta on nyt jotensakin tyyni. Vain tuolla syrjemmällä on vesi nähtävämmin pyreessä. Siellä, näet, uiskentelee vähäinen muikkuparvi, huomauttaen siten katsojille, että on niillä eloa, noilla Vellamon pikku asukkaillakin — eiköhän ole myös iloa, eikö kärsimystä ja sortoakin?

— Sinä menet siis, niinkuin olet luvannut, tiistaina aamujunalla
Viipuriin? — Oi, kun en taida pidättää sinua!

— Kyllä pitää mennä. — Tuo vankilassa olonikin nyt on kaikkien suussa. Ehkä unhoittavat, kun olen poissa, tai kumminkin — —

Yhdessä menevät Alfrida ja Aukusti rautatieasemalle. — Ei ole enää aikaa pakinoihin. Lämmin käden lyönti vaan ja arasteleva suutelo. — Juna vihelsi ja lähti.

— Olkoon Jumala kanssasi! — kuului Alfridan hiljainen huokaus Aukustille, hänen seistessään vaunun rappusilla junan ollessa jo liikkeellä. — — —

Ajatuksiinsa syvälle vajonneena asteli Aukusti kotiinsa rautatie-asemalta. Käveli sitten kammarissaan pitkän aikaa edes ja takaisin lattialla — poltti paperossin toisensa perästä.

Äkkiä seisahtuu hän, kääntyy tulisesti ympäri ja ryhtyy kiihkeästi työhönsä. — Vinhasti suhisee "pensseli" paperilla hänen maalatessaan maisemakuvaa Tampereen ihanasta ympäristöstä.

VII.

Aukusti on nuori kameralisti. Kotoisin on hän Tampereelta — läkkisepän poika sieltä.

Tultuaan ylioppilaaksi, oli Aukusti muutaman vuoden noin kotosalla vaan — mitään lukematta. Ei saanut mistään rahoja, joilla olisi Helsinkiin lähtenyt. Tuo häntä kyllästytti — ja sekö lie syynä, että poika oli vähällä oikein hurjaksi käydä? Rupesi pahoin juopottelemaan.

Kun Aukustin lukutyö oli näin keskeytynyt, koetti hän vähän ansaita maalauksillaan. Hän maalaili suurentaen muotokuvia valokuvain jälkeen sekä pieniä maisemataulujakin ja oli myös tavallisena maalarina. Siihen oli hänellä taipumusta itsestään ja siitä sai hän vähän rahoja. Mutta nuo rahat alkoivat yhä enemmän huveta väkijuomiin. Köyhälle äidille ei niistä tahtonut paljoakaan riittää, vaikka Aukusti vieläkin oli kodin ruo'assa ja vaatteessa.

Suuret toiveet olivat Aukustin vanhemmilla olleet tästä pojastaan, hän kun oli lyseota käydessään ollut niin ihmeen terävä- ja hyväpäinen — käytökseltään harvinaisen hiljainen ja siivo.

Paljon oli Aukusti itsekin toivonut. Lääketieteelliselle alalle oli hänellä ollut mieli antautua. Mutta kun sai kokea, mikä tenä on rahojen lainaksi saamisessa, heitti hän kokonaan tuon pitkän oppiuran mielestänsä. Hän päätti nyt tyytyä vaan pieneen kameraalitutkintoon; mutt'ei siitäkään tahtonut enää valmista tulla. Sitäkin varten piti olla rahoja, eikä hän tiennyt, mistä saada senkään verran.

Siihenkö ne Aukusti S——n lukupuuhat jäivätkin, vaikka poika niin suurilla toiveilla ensin kouluun pantiin? — alkoivat ihmiset aina enemmän kuiskia. Vahinko sitten vaan, niin hyvä poika kuin Aukusti muuten on! Hänen juomistaan ei vielä sen vaarallisempana pidetty, vaikka sitäkin jo kyllä hoettiin. Eikä tuota juomista niin selvään tiedettykään, sillä Aukusti koetti sitä huolellisesti salata.

Mutta Aukustin vanhemmat, jotka hänen juomisensakin paremmin tiesivät, alkoivat jo murehtien peljätä, mitä heidän toiverikkaasta pojastansa tulleekaan?

Kuitenkin tuli vanhemmille taas parempia toiveita, samoin Aukustille itselle näytti elämä valoisammalta, kun hän vihdoin väkisinkin onnistui kameraalitutkinnon suorittamaan.

Aukusti toivoi ensin pääsevänsä ylimääräiseksi kanslistiksi Vaasan lääninvirastoon — ja odotti joka päivä erään koulutoverinsa kautta, joka siellä palveli, likempiä tietoja asiasta.

Nyt Aukusti valmisti maisemakuvaa, valmisti niin ahkeraan, että hiki otsalta tippui — ja hyräili. Se soikea Pyhäjärven lahdelma, jonka rannalla hän viimeksi Alfridan kanssa istui, oli tekeillä. Niitä vesipyreitä, jotka muikkuparven uimisesta silloin syntyivät lahden syrjälle, ei hän tahtonut oikein saada onnistumaan.

Sanokoot ihmiset, mitä tahtovat, saanko kärsiä tähtensä, yhtäkaikki! Minä tiedän olevani oikeassa — ja rakastan Alfridaa. — — Milt'ei riemuissaan heitti Aukusti "pensselinsä" pöydälle ja sytytti paperossin.

Hän kirjoitti usein Alfridalle pitkiä, kauniita, rakkautta uhkuvia kirjeitä, joissa myös oli helliä neuvoja ja varoituksia. Niihin hän ei saanut Alfridalta paljonkaan lohduttavaa vastaukseksi. Mutta sittenkin uskoi hän, ett'ei toivonsa ole turha, eikä ponnistuksensa, mitä hänellä niitä on Alfridan tähden, mene hukkaan.

Illoin tahtoi kuitenkin lentää pahoja ajatuksia hänen mieleensä. Sydäntä kirveli, kun hän ajatteli: kuinka jaksanee Alfrida? Voineeko hän siellä elää siivosti ja nuhteettomasti? Hän huokasi syvään, mutta kuitenkin toivovasti; uskoi taas Alfridasta hyvää ja — nukkui rauhallisesti.

VIII.

Aukusti on ollut erittäin ahkera maalailemaan; eikä hän ole yhtään juonut. Hän päätti jättää ryyppäämisen kerrassaan pois — ja meni silti raittiusseuraan, siten paremmin onnistuakseen tässä tärkeässä päätöksessä.

Aukustilla on jo koossa pienelläntä rahasummakin häiden varalle Alfridan kanssa. Vanhemmillensa on hän myös ilmoittanut aikomuksensa — ja lopulta sai heidän suostumuksensa, vaikka ensin olivat kovin tyytymättömiä.

— Nyt kirjoitan Alfridalle! — Aukusti ei ole oikein iloinen, mutt'ei surullinenkaan.

— Rakas, paljon kärsinyt Alfrida! — kirjoitti hän. Tahdothan olla ikiomani? — Jätä silti tärkkäämis-oppisi Viipurissa ja matkusta tänne! Olen saanut jo vanhempainkin suostumuksen naimisiimme. Toivon sinut tapaavani iloisena ja terveenä.

Määräpäivänä oli Aukusti asemalla sykkivin sydämmin odottamassa
Alfridan tuloa.

Aukusti katsoo häntä, katsoo —. Onko totta, että tuo on minun Alfridani? Noin yksinkertaisessa ja sievässä puvussa: musta syyshattu päässä — ilman mitään koristeita; mustat, kiiltävät hiukset riippuvat pitkinä palmikkoina takana; rinnassa tuoksuva, valkea ruusu — suu on onnellisessa hymyssä, kasvot loistavat ilosta.

— Rakas Aukusti! — kuuluu viehättävä tervehdys Alfridan onnea värähteleviltä huulilta. — Jumala sinua siunatkoon, palkitkoon! Minä en sitä kaikella rakkaudellani koskaan voi.

— Sinä et antanut minulle juuri mitään toivoa, — sanoo Aukusti heidän mennessään asemalta. Mutta kuitenkin minä toivoin ja rakastin. Nyt olen voittanut.

— Minä olen onnellinen, niin onnellinen! Jumala on minut pelastanut sinun kauttasi. — Kiitos, oi, kiitos Jumalalle! Hänen rakkautensa ja laupeutensa on loppumaton.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ALFRIDA ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org . If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate .

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org .

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.