The Project Gutenberg eBook of Saul: Murhenäytelmän mukainen runoelma viidessä näytöksessä, by Antti Törneroos

Saul , Israelin kuningas. Jonathan , hänen poikansa. Samuel , profeeta ja tuomari Israelissa. David , sankari. Agag , Amalekin vangittu kuningas. Abner , Saulin sotapäällikkö. Joab , | Abisai , | Zerujan pojat, Davidin seuraajat. Asahel , | Abjatar , pappi, Ahimelekin poika. Doeg , Ebomealainen, Saulin palvelija ja salainen neuvon-antaja. Ammiel , eräs kansalainen. Eräs vanha Israelita. Saulin aseenkantaja. Sanansaattaja. Kaksi Sifiläistä tien-neuvojaa. Eräs Amalekilainen nuorukainen. Merab , | Saulin tyttäret. Mikal , | Noitavaimo Endorissa. Pappia, kansan vanhimpia, hovi- ja sotaväkeä, kansaa ja neitoja.

(Sotamiehiä, jotka koroittavat voitonmerkkejä, Israelin vanhimpia, pappeja ja kansaa, joka rakentaa kunniaporttia, eräs vanha Israelita, Ammiel, Doeg).

Viel' eläminen mailla matkustat
Sa vanhus, vaikka sadan vuoden kuorma
Sun hartioitas haudan puolehen
Ruvennut on jo kallistelemaan.
Ma olen kuullut joskus kerrottavan
Miehuuden päivän olleen sulla silloin,
Kun Eli oli ylimmäinen pappi
Ja tuomari — ja siitä aikoja.
Kuin olet vaivat vanhuutesi nyt
Unohtanut ja tänne lähtenyt?

Oletko kuullut maata kylmempää,
Miss' ilma tuottaa lunta, missä jää
Kuukautta kuusi aallot järvien
Sitoopi? Josko olet kuullut sen,
Niin tiedät kyllä, kuinka keväimen
Tullessa taaskin kaikki virkiää
Ja kuinka tainnoksista perhonen
Elohon uuteen jälleen heräjää,
Kuink' elon henki vihreänä puuhun
Surkastuneesen ilmestyypi julki,
Ja kuinka laulu lankee linnun suuhun,
Jost' äänen sorjan kylmä talvi sulki,
Ja kuinka, sitten maasta rauettua,
Turpeesta nostaa matonenkin päänsä,
Ja kuinka, meren jälleen auettua
Ja järven jätettyä kylmän jäänsä,
Jonk' alla peitoss' oli veden karja,
Ruo'istohon, kun on se viheriä,
Taas kilvan kiitää suuri kalasarja
Iloa ilman ja sen ihmehiä
Ihailemaan ja maata näkemään.
Ja elävää lie tuskin yhtäkään,
Jot uus' ei henki silloin virvottaisi,
Jok' uutt' ei voimaa ruumiilleenkin saisi.
Senlainen kevät meille tullut on,
Se kevät on, kuin tiedät, vapaus,
Jok' ihmiselle niin on verraton,
Kuin kukkaselle päivän kirkkaus.
Ja rauenneet nyt ovat raskahat
Ikeemme, joilla painoi henkeämme
Filistea ja muutkin pakanat.
Jo loppui orjuus ja se häpeämme,
Jok' oli katkerampi kuolemaa.
Nyt rauhassa ja la'in turvan alla
Kukoistaa taaskin armas synnyinmaa;
Ei vääryyden, ei väkivallan halla
Nyt kahlehdi sen hengen vainioita.
Nyt ymmärtänet heikommankin voiman
Keväimen töitä käydä mainioita
Tarkastamahan. Vielä kerran soivan
Ma kuulla toivoin vapauden äänen
Ehk' aik' ei pitkä, joksi tänne jäänen
Sen sointoisuutta kuulemaan. Kun kauan
Ma olen elämätä syksyistä
Vaan viettänyt, niin otin matkasauvan
Ja läksin katsoon kevätpääskyistä.

Tosiaankin, se vanhus puhuu asiat paikoilleen. Siitä ei kauan, kun meillä oli sellainen orjuuden, vääryyden ja väkivallan aika. Muistathan, missä alennuksen ja häväistyksen tilassa olimme joku aika sitte ja turvattomat kuin lampaat, kun ei meillä ollut puolustus-aseitakaan, sillä Filistealaiset olivat ne ryöstäneet meiltä ja hävittäneet pajatkin. Tarpeellisimmat työkalutkin meidän täytyi mennä Filistean pajoihin teroittamaan ja saimme siellä kärsiä pilkkaa ja rääkkäystä. Muistanet myös, kuinka Saulin ensimäisessä kahakassa Filistean kanssa kaiken kansan kädestä ei löydetty miekkaa eikä keihästä; ainoastaan kuninkaalla ja Jonathanilla olivat nämät aseet, joista sitte vapaus läksi Israelille.

Niin, se aika oli sellainen, että sitä muistellessa nävyn tuli poskia vielä polttaa. Katsopa tätä kirvestäni. Se on omien takojien tantereella tehty. Tulkoonpa nyt joku Filistealainen sitä ottamaan, niin saakeli soikoon! saa otsallansa tuntea, että se on kalu, joka kelpaa.

Kiireesti, miehet! muuten keskoiseksi
Jää työnne saapuessa sankarin.
Kuningas tänne voittokunniassaan
Uroinensa jo kuuluu kulkevan.
Ei portin sovi olla vaillinaisen,
Kun täydellinen onpi kunnia:
Se täyttää kaikki Israelin ääret
Ja kaikuu niiden ulkopuollakin.
Ei löydy kieltä, joka kieltäis sen.
Nyt tällä haavaa Amalekilaisten
Tuhannet kielet jähmettynehet
Myös kunniata Saulin kuuluttavat.

No, no ystävä! Hätäellen ei kunnon työtä tehdä. Portin pitää tulla korkeaksi ja avaraksi, ja siihen aikaa tarvitaan. Ei, "nostakaatte portit päänne, ja ovet korkeentukaat kunnian kuninkaan mennä sisälle". Eihän "kunnian", joka "täyttää kaikki Israelin ääret ja kaikuu niiden ulkopuollakin", tarvitse eikä sovi tunkeimalla ahtaasta portista Gilgaliinkaan kontata.

Ken lienee tuo kavalan näköinen mies, joka tuolla puiden varjossa kurkistelee?

Jumal' avita! Doeg, pirun sikiöhän tuo onkin. Olonja täällä ennustaa tapahtuvan jotakin koiramaista. Doeg, mitä hiiden käteen siellä varjossa kuhnustelet? Tule näkyviin, mies, pelotta ja näytä naamasi, jos kohtakin hävyllä ja pahalla omatunnolla. Ei täällä sulle hirsipuuta vielä pystytetä, jota kumminkin toivon kohta saavani sulle nostaa. Jalo kuninkaamme, joka Israelista hävitti kaikki velhot, noidat ja muut perkeleen palvelijat, ei suinkaan sinua, sen likimäistä ystävää, säästä. Kuultuaan konnatyösi hän mielellään lahjoittaa kunniaksi sulle korotuspuusta vaikka viisikymmentä kyynärää, lähettäin samalla sielusi Gehennan syvimpiin kammioihin. Hän on oikeuden mies ja suopi varmaan perkeleellekin, mikä perkeleen on. Silloin, Doeg, sinussa toteentuu vanha sananlasku: "joka yletään, se aletaan, ja joka aletaan, se yletään".

"Eläimitten laitumella"! Kirottu kompeilija, sanasi kimmoi itseesi. Mikä eläin olet itse "laitumella"? Jos tunnet luontokappaleen käärmettä häijymmän, tunnet itsesi.

Hah, hah! Se mies laskee sukkeluuksia niin paksuja kuin se kallo, josta ne lähtevät. Kun elävät täällä ovat silmissäsi eläimiä, mihinkä luokkaan eläintiedossasi luet kuninkaasi, joka kohta myös on tällä laitumella.

Jotakin pahaa lie Doeg sulle, Ammiel, tehnyt, kun kohta nähtyäsi hänen jouduit vihan vimmaan.

Ilkeytensä tunnen perin pohjin. Hän, muukalainen Edomeasta, häpäisee ja pilkkaa kaikkea, mitä Israel kunnioittaa ja pyhänä pitää, milloin vaan voi tehdä sitä rangaistuksetta. Ma asuin naapurinansa siihen aikaan, kun Samuelin pojat, Joel ja Abia, olivat tuomarina Bersabassa. Jokainen tietää, kuinka silloin, Samuelin jo vanhettua, oikeutta Israelissa poljettiin.

Jaa, silloin oli aika ahneuden,
Se tuomioista poisti oikeuden;
Ja maassa silloin vääryys vallitsi,
Se tuomareinkin henget hallitsi.
Vanhurskas oli miltei hukkumassa,
Kun jumalaton eli hekkumassa.
Sill' oli silloin valta avara,
Joll' oli rikkaus ja tavara;
Ja joka lahjat tuomareille antoi,
Hän oikeuden kukkarossaan kantoi,
Vaan köyhä kärsiä ja surkeutta
Eik' etsienkään saanut oikeutta.
Näin Herran laki silloin poljettiin,
Totuus kun tuomioista suljettiin.
Nyt, Herran kiitos, kuningas on meillä,
Hän tuomiten käy oikeuden teillä.
Jo loppunut on vääryydeltä valta
Ja onnen päivä jumalattomalta.
Kun johtuu mieleen aikain näiden muisto,
Käy kirkkaammaksi kunnian sen loisto,
Joll' oikeus valaisee kuninkaamme,
Jonk antoi Herra turvaks' isänmaamme.

Aivan oikein lausuttu, kunniallinen isä! Vääryyttä sain minäkin kyllä kärsiä juuri tuon Doegin kautta. Hän oli kavaluudella päässyt profeetan poikain ystävyyteen. Monta lihavaa oinasta ja härkää vei hän silloin vääryydellä ja väkivallalla minulta yhteiseltä laituimelta, luottaen tuomarien suosioon ja niihin runsaisin lahjoihin, joita hän riistämästänsä tavarasta heille kantoi. Lahjoillaan käänsikin hän tuomarein mielet ja saattoi vääryyden oikeudeksi.

Parjausta, pelkkää parjausta korkeata esivaltaa kohtaan, jota soimaus enimmäksi koskee. Minä otin, mitä katsoin oikeudekseni ja maan tuomaritkin sitte siksi vahvistivat. Mitä tämä kiukkusisuinen parjaaja sanoo lahjoiksi, ei, hyvät ystävät, olut muuta, kuin uhriksi vietyjä lihakappaleita. Hän, saivaren-nylkijä, ei olisi oinaistansa saparoakaan raaskinut panna uhriksi, kun minä sitä vastaan kannoin kokonaiset takajalat pappi-tuomarein käsiin. Eikö se ollut ikäänkuin Herran sallimusta, että eläimet tulivat minulle omaksi? Josko papit sitte kuluttivat Herran kunniaksi ne makeana hajuna tai makupaloina, ei ole minun asia. Mitkä olemme me, miehet mitättömät, tutkimaan ja tuomitsemaan pyhien pappien uhri-oikeuksia ja -tapoja.

Pilkkasi, koira, kyllä ymmärrän. Rosvo olet, sen rohkenen kaikille julistaa ja voin kuninkaallekin todistaa.

Haikean mielesi lohdutukseksi saan ilmoittaa, ettei sulta sinä ilmoisna ikänä puutu sarvi-eläintä. Abia, nuorempi parjaamistasi tuomareista, piti juuri samaan aikaan nuoren ja lihavan vaimosi kanssa siitä hellää huolta. Tuskin uskot, millä lämpimällä lemmellä he Bersaban pensastoissa iltavarjolla peitettyinä keinottelivat, ettei Ammiel ystävänsä koskaan tulisi olemaan sarvinaudatta. Milloin härkä tai oinas sulta katoo, tee näin: mene lähimmän lammikon reunalle, kyykisty suin veteen, niin silloin kohtaa sinua sellainen sarvijaakko, jonka rinnalla suurinkin härkä on vaan vasikan vertainen.

Pidä puoles, Ammiel, muuten hän suunsa sauvalla pieksee sinun pahan-päiväiseksi.

Te kuulette, Israelin miehet, kaiken hänen pilkkansa ja hävyttömyytensä. Olkaatte minulle todistajat kuninkaan edessä. Vielä tänä päivänä rukoilen kuningasta kallistamaan korvansa valitukselleni. Se olisi häpeäksi Israelille, jos sellainen konna saisi elää Herran kansan keskellä.

Te'e niin, ystäväiseni. Tähänkin annan sulle hyvän neuvon. Mennessäsi kuninkaan luo ota mukaan vaimosi, jonka posket vielä hehkuvat ja silmät säkenöimät. Jos Saul on vähänkin sukuunsa, Benjaminiin, vaikuttavat punaiset posket ja säteilevät silmät hänessä enemmän, kuin, luulosi mukaan, naudan-jalat tuomareissa. Kenties saat sarvesi kullatuksi kuninkaallisessa loisteessa.

Eläköön urhous! Hillitsehän sentään sankar-intoasi edes siihen määrään, mihin sotatantereella olet tottunut. Mieleeni muistuivat Benjaminin lasten kummalliset naimaseikat tuomarein aikana, erittäin se mielestäni vähän törkeä naimiskauppa, jota Gibean sulhot hieroivat levitan jalkavaimon kanssa — niinkuin sanat seisovat ylöskirjoitettuina Tuomarein kirjan —

Emme ansaitse miehiksi mainittaa, jos kauemmin kärsimme tuon kirotun pilkkaamista. Tukitkaamme pilkkaava suunsa iäksi.

(Sotamies, Ammiel ja moniaita muita lähtevät Doegia ahdistamaan, mutta kohtaavat tiellä 2:sen kansan vanhimman, joka nyt tullessansa esiin hillitsee heitä).

Mi meteli se, joka pauhaa täällä
Ikäänkuin koski tyyneelläkin säällä?
Maan täällä rauhan vallass' oleman
Nyt pitäisi ja ilman kaikuvan
Vaan riemun äänist? eikä kirouksen.
Viel' ettekö te tiedä siunauksen
Ja onnen aamun meille koittaneen
Ja sankarimme Saulin voittaneen
Tuon Amalekin julman hallitsijan
Ja kansan, joka Herran palvelijan
Mooseksen aikoin' Israelin kansaa
Jo ahdisti ja kadotuksen ansaa
Viritti isillemme korven tiellä,
Kun kotimaatta kulkivat he vielä.
Ei ollut silloin ainoa se kerta,
Kun janosi hän Israelin verta;
Vaan Herran kansaa aina siitä asti
Kätensä usein painoi raskahasti.
Mut eripurainen ja tyhmä kansa
Unohtaa riemunsa ja kunniansa.
Työ mainioinkin halvaks sille näyttää,
Jonk' kaiken mielen riidan-henki täyttää.
Se luulo mulla aina ollut on,
Mist' ilon löydät, siellä sovinnon.
Jos, niinkuin uskon, luulossan' on totta,
Ei tosi ole riemu sovinnotta.
Kun keskinäinen viha teissä vielä
Asuupi, ette oikealla miellä
Iloitse Israelin kunniasta
Ja isänmaanne onnest' armahasta.
Ja onko voitto, jonka Saulin kalpa
Sai, kunnianeen teistä niin nyt halpa,
Ettei se, nyt kun uutena se loistaa,
Voi hetkeks' eripuraisuutta poistaa?
Ei tietä kunnian voi kansa käydä,
Sydäntä jonk' ei maine moinen täytä.
Ei maa se kasva riemun kukkia,
Jok' onpi täynnä viholaisia;
Ja kansa, jok' on riitahengen orja,
On sankar'töihin saattamaton kurja.

Sanasi ovat aivan oikeat, mutta tänne sopimattomat. Erehdyt, jos luulet täällä kansariitaa löytäväsi. Ainoastaan me muutamat tahdoimme kurittaa tuota kelvotonta miestä, joka hävyttömästi parjasi kuningasta ja kaikkia kunniallisia ihmisiä. Siitä syntyi pieni melske, joka lienee vähän pahalta kuulunut teidän arvollisiin korviinne. Ei vaaraa sen suurempaa.

Sa olet ollut aina rauhan mies,
Ja ennen aina, Ammiel, sun näin
Niin lauhkeana, kuin se lammaslauma,
Jot' omanasi kaitsit, kulkevan,
Vaikk' aika oli silloin vallaton.
Nyt nyrkilläsi etsit oikeutta,
Kun loppunut on maasta nyrkkivalta.
Jok' ennen luullut oisi vihan vimman
Sydämehesi voivan syttyä,
Hän verenhimon olis uskonut
Myös lammastesi luonnoss' asuvan.
Tää itsevaltaisuutes', ystävä,
Häpäisee maamme oikeutta vaan.
Ei, asiasi anna haltuhun
Kuninkahan, kyll' oikeuden saat
Ja tuomion.

Se aivan oikein on.
Nyt sua, Doeg, käsken kaikkein kuullen
Etehen kuninkaamme oikeuden.

No olkoon niin, se munkin tahton' on.
(Itsekseen).
Mä tyhmin tein, kun annoin kurjan tuon
Vietellä itsen' ilni antamaan
Nyt katkeruutta, mitä mielessäin
Salassa olen kauan kantanut.
En kadu sitä juuri peläten,
Min rangaistuksen tahi tuomion
Vois' antaa mulle varjokuningas
Saul, Samuelin palvelija-parka.
Jos tietäisivät nämät kurjat miehet,
Jotk' ylpeilevät Saulin kunniasta,
Min tiedän mä ja mitkä temput täällä,
Viel ennen aurinkoisen laskemista
Saul, narrein narri, saapi koitella.
Ei raukan mieli taida tuomioihin
Päivällä tällä liioin pyrkiä;
Häll' itsellä on täällä tuomarinsa.

Nyt, vanhus, sulle tahdon lausua
Sanoja muutamia nuhteistasi.
Sa soimaat meitä halpamielisiksi
Ja sankar'-töihin saattamattomiksi,
Kun keskinäisen riidan vallinneen
Nyt luulit meissä päivälläkin tällä,
Jok' Israelille on ilohetki.
En neuvoisi ma miestä nuorempaa
Sun soimauksiasi kertomaan;
Ei välttäisi hän palkkaa parjaajan.
Vaan vanhuutes' on sulle valtuuskirja,
Niin luulet varmaan, jonka valalla
Voi soimauksiakin syyttä tehdä
Ja nuhdesaarnoillasi viisastella,
Jos sopiva on aika tahi ei.
Vaan ällös siihen liioin luottako;
Ei valtaa löydy maassa ääretöntä.
Kutk' olivat ne, jotka Amalekin,
Kuin Filistean ennen, äsken löivät?
Ne olivat sen kansan lapsia,
Jok' urhotöihin niin on "saattamaton",
Joka ei voi käydä kunniankaan tietä!
Vaan paitsi muita vanhain vikoja
Vanhuutta vaivaa myöskin sokeus,
Ett' aika, jonka töihin, rientoihin
Hän riutuvine voimineen ei pysty,
On hänen nähden musta, pimeä
Ja tyhjä töistä niinkuin synkkä yö.
Ei sokeuttaan tunne kurja hän,
Ei tiedä, että pimeyden peite
Varjostaa hänt' eik' ajan hartioita.
Vaan nuoruutensa aika mielestään,
Se jalouden oli aamuhetki!
Kah, silloin löytyi kuntoa ja silloin
Käetkin kunniata kukkuivat;
Vaikk' olisi se aika sellainen,
Kuin vedenpaisumuksen aika, ollut
Niin täynnä syntiä ja saastaisuutta.

En menoja ma aikain menneitten
Nyt kiitellyt, kun lausuin vahingosta,
Min tuottaa maalle eripuraisuus.
Se toimet poistaa mielist' ylevämmät.
Myös kunniast' iloitsin aikamme.
Vaan antaa sulle järjen käsitystä
Ei hyväks' ole Herra hyvä nähnyt.
Ja minäkin nyt sulle, nuorukainen,
Myös antaa tahdon neuvon tärkeän:
Pois lauseistasi jätä uhkaus,
Ei miehelle se kykemättömälle
Parempi ole narripukua.
En osuettas tiedä kunniasta,
Vaan seuraksesi suonut kumminkin
Äpärälapsensa on kunnia.
Se lapsi on, kuin tiedät, ylpeys.

Viel' ovat vienot tuulen vihurit,
Vaan mielikseni niistäkin voin nähdä,
Ett' ilma myrskyinen on nousemassa.
Ja toivossa nyt sitä odotellen
Täss itsekseni seison vihellellen.
Hyyyh! Paisu sää ja ilma raivoudu,
Ja kahleistansa pääskööt tuulen henget!
Maan kaiken peittäköhön synkeys,
Niin paksu kuin Egyptin pimeys!
Kah, tuolta saapi tuuli sytykettä.
Tuolt' astuu tänne Judalaisten vanhin,
Mies pöyhkeimpiä pöyhkein. Hän ei suinkaan
Hiljaisten joukkoon kuulu maamme päällä.
No, annas ääntä!

Mä leirin läpi kuljin soturein
Ja eloansa hetken tarkastelin.
Siell' ilo-äänet kaikuivat ja siellä
Hupaista voiton juhlaa vietettiin;
Teurasta tehtiin, keitettiin ja syötiin,
Viinoilla sydämiä virvoitettiin.
Siell' olivat niin runsaat liharuoat,
Kuin olisivat olleet kaikki koossa
Egyptiläisten lihapadat heillä.
Mist' olette ne herkut kaikki saaneet
Ja runsauden juhlavarojen?

Ne miekall' ovat kaikki ansaitut,
Ja Amalek sen kestin kustantaa,
Jonk' kanssa sun ei ole tekemistä.

Tuo sanojesi tuima tiuskaus
Jo ilmoittaa, ett' omatuntonne
Ei puhdas ole herkkuin nautinnassa.
Ma arvoisuudeltasi kysyä
Viel' uskallan nyt: onko tosi se,
Mink' äsken kuulla leirissänne sain
Ett' elävänä Agag vielä on
Ja ystävyyttä Saulin nautitsee?

Saul Herran käskyn sai
Profeetan, pyhän Samuelin, kautta,
Ett' yhtäkään ei Amalelilaista
Hän säästää saisi jättäin elohon,
Ei vanhaa vaipuvaist', ei nuortakaan
Kukoistavaista elon aamu-koissa,
Ei miestä miekan kantajata eikä
Kehdossa liekkuvaista lastakaan.
Myös kuulin, kuinka käskyn Samuel
Saulille antoi hukuttamahan
Karjankin kaiken Amalekin maalta
Ja tekemään sen maan niin autioksi,
Ett' äänt' ei voisi kuulla kukonkaan
Maan-ääriltä tään kansan kirotun.
Näin kiivas kävi käsky Herralta.
Ja kuitenkin on Agag elävänä
Ikäänkuin uhaks' Israelin Herran;
Vaikk''Agag oli kirottuiden pää,
Siis likimpänä Herran koston tulta,
Joll' uhkasi Hän Amalekin kansaa.
Ja karjalla, jok' oli turmioon
Jo tuomittuna, tyydytätte nyt
Te himojanne hekkuvaisia.

Kentiesi jälleen Herra käskyn on
Profeetan Saulin kautta antanut
Kun kaikki tiedät, myöskin tietänet
Profeetain joukoss' olleen Saulinkin
Ett' elohon sais' Agag vielä jäädä.
Kun kuningas on Saul, on hällä valta
Vankeinsa kanssa, jotka miekallansa
Hän voittanut on, tehdä kuin hän tahtoo.
Ja karjan kanssa sekä tavaran,
Jotk' omiamme miekall' ansaituita
Nyt ovat, valta meill' on menetellä
Kuin tahdomme. Te karjalaumojanne
Levossa kaitsette ja peltojanne,
Joist' usein ennen vihollinen viljat
Poroksi poltti taikka turmeli,
Te viljelette, viljat korjailette;
Me hengellämme teitä suojelemme.
Ja kuitenkin te häpeäksi meille
Ja itsellenne meitä tahtoisitte
Niin kohdella kuin jahtikoiria,
Jotk' eivät saamastansa saalihista
Osaksens' ottaa muuta saa kuin sen,
Mink' antaa heille metsämiehen armo.
Ma olen valmis henken' antamaan
Edestä onnen armaan synnyinmaan,
Vaan kunniasta teitä puolustella
En käsiänne tahdo nuoleskella.
Ma tahdon ennen olla sitä vailla
Kuin käskyjänne käydä koiran lailla.
Min miekalla ja verelläni voitan,
Sit' omanani puolustaakin koitan.
Kuin kotihinne leipää syömään jäätte,
Olkaatte viisaat, siihen tyytykäätte,
Mink' aikaan saa ja työllänsä se voittaa,
Jok' edestänne vaivat, vaarat koittaa.

Tää kuuluu kaikki sangen kamalalta.
Minusta näyttää niinkuin miekan valta
Nyt olisi jo maassa paisumassa
Ja kuuliaisuus se jo loppumassa,
Joll' ennen kuultiin Herran käskyä.
Ei pidetä nyt pappein säätyä,
Kuin ennen, Herran tahdon saarnaajina.
Maailmallinen valta tuomarina
Nyt tahtoo olla sulle, Israel!
Ja näkijämme pyhä Samuel
On halveksittu. Herra Saulin mieltä
Varjelkohon tält' erhetyksen tieltä!

Sä sydämeni mietteet kätketyt
Nyt ilmoitit. Jo kauan huomanneeni
Muutoksen Saulin mielessä ma luulen.
Ei noudata hän Herran neuvoja
Niin hartaasti kuin ennen. Mahtavuus
Ja ruhtinainen valta rientons' on,
Kun pakanoitten ruhtinasten kanssa
Hän ystävyyttä rakentaa ja etsii.
Ei oikeuden tunto ylevä
Niin ole hällä kuin se oli ennen.
Hän ennen poikansakin Jonathanin
Jo kerta kuolemaankin tuomitsi,
Kun tämä, ehkä tietämättänsä,
Sodassa Filistean rikkoi vastaan
Isänsä kieltoa, ja tuomionsa
Hän olisikin toteuttanut,
Jos vaan sen kansa oisi sallinut.
Ja kuitenkaan ei miestä rakkahampaa
Hänelle eikä kansallensa ollut,
Kuin Jonathan, jonk' urhouden kautta
Löi Filistealaiset Israel.
Nyt Agagin hän jätti henkihin,
Jonk' itse Herra kuoloon tuomitsi.

Vast' onnen päivä silloin meille koittaa,
Kun ennustusten jälkeen Juda voittaa
Itsellens' Israelin valtikan.

(Edelliset. Saul, vangittu Agag, Abner ja osa sotaväkeä tulevat torvien soidessa ja leirin kaikuessa riemuhuudoista).

Herralle kiitos! Hänen voitto on
Ja kunniakin; ase kelvoton
Vaan armottansa olisin ma ollut.
Häneltä apu teille nyt on tullut.
Siis kiittäkäätte Herraa, Herran kansa!
Hän Jumalanne taas ol' armossansa.

Suo, sankari nyt, voittojuhlanas
Mun kauttan' aikain kantaa menneitten
Sun etehesi kiitoksen, ett' onpi
Sun urhoutesi ja Herran armon
Kautt' Israel nyt alhaisuudestansa
Taas koroitettu siihen kunniaan,
Jonk' oli Herra hälle määrännyt,
Jos käskyjä hän Herran noudattaisi.
Ja riemuiten ma haudan partahalta
Nyt lähden tietä kaiken maailman,
Kun Israelin kunnian sain nähdä.
Ain' omaksi suo, Herra Zebaoth,
Se kansalles' ja johtajallensa!

Se totta on, Hän näihin aikoihin
On kurittanut kansaa syntistä.
Vaan myöskin, vanhus, tätä ennenkin
Sä todistajan' olet saanut olla,
Kuink' altis on hän kansans' apuhun,
Kun katuen se etsii häntä vaan.
Sa olet kuullut, varmaan nähnytkin
Työt suuret, jotka jalo Samuel
Sai Herran voimall' ennen aikahan.

Kun kuninkaaksi ennen Gilgalissa
Sa valittiin ja valtaan vahvistettiin,
Jok' oli Herran kuin myös kansan tahto,
Niin monikahta Belialin joukko
Sun syntyäsi halveksien lausui
Sanellen: "Saulko meitä hallitsisi".
Nyt kuninkuuttas' aik' on heille näyttää
Sa herrauttas, heitä rangaisten
Kuin alamaisiasi niskureita.
He hengellänsä häväistyksensä
Nyt maksakoot; jos niin on tahtosi,
He kuolemansa kohta saavuttavat.

Nyt tällä haavaa poika Belialin
Yks onpi täällä, Doeg nimeltä,
Maast' Edomean, muukalaisna täällä
Hän kulkenut on kansan keskellä.
Ei Jumalata eikä kuningasta
Hän kunnioita, kirotulla suulla
Hän kuninkuuttas' äsken parjaili,
Ja sen hän teki ilmi kansan kuullen.
Vääryyden teitä hän on kulkenut
Ajoista asti vanhan Samuelin.
Ja vääryyttänsä olen kärsinyt
Mä monta kertaa. Herra kuningas,
Et sallia voi häijyn parjaajan
Viel' Israelin maita matkaavan.

Ei pidä, veljet, kuolon julmuuden
Nyt tätä päivää töillään himmentämän,
Joll' Israel sai Herralt' autuuden
Ja kunniansa näki ylenemän.
Ja pilkkaajien kaikki parjaukset
Jo itse Herra saatti häpiään,
Kun vihollisten ylpeet aikomukset
Hän miekkani soi tyhjäks' tekemään.
Ma kunnioitan armoans' sen verran
Ett' oman koston' annan haltuun Herran.

Voi tyhmä kansa sekä sokea!
Et ymmärrä sä, että armotöissä,
Joit' oikeuden polkemalla tehdään,
Vaan paljasta on itsevaltaisuutta.

Saul, onnen lapsi, sodan lemmetyinen!
Nyt suurentaa voit kansas' suosiota,
Jok' kannattaja korkeutes on,
Tukena jonk' ei suku ruhtinainen
Eik' kuninkainen synty ole sulla,
Jos uhriks' annat heille henkeni,
Jok' arvonsa on kaiken kadottanut.
Tee niin, ja kunniasi kaikuvan
Saat kuulla kaiken Israelin suusta.
Mä sitä pyydän. Meille kummallekin
Se voitoks' onpi. Kuolemaa en pelkää.
Se elämä on raskas, arvoton,
Jot' orjan kahleiss' eläminen on
Tai vangin.

Mielesi ma katkeruuden
Voin ymmärtää, se aivan luonnollist' on.
Tää kosto oli Israelin Herran.
Hän kansalles ja sulle kunniansa
Näin kostaa tahtoi, jota poljitte.
Ja kuinka turhat ovat jumalanne
Ne, joihin kuitenkin te turvasitte,
Hän näyttää tahtoi. Herran sulle toivon
Sen voiton suoman onnettomuudessas,
Ett' etsimähän opit häntä täällä
Ja tuntemahan vankeutes maalla.
En henkeäsi pilkaks' armahtanut.
Vaan sielusi lie liian rasitettu
Ja rauhaa kauan kaivannut.
(Muutamille sotamiehille).
Te miehet
Tie ruhtinaalle näyttäkäätte sinne,
Miss' asunto on hälle valmistettu
Kuin arvonsa on —

(Edelliset. Samuel astuu esiin kolkolla katsannolla, jonka nähdessään Saul ensin hämmästyy, vaan rohkaisten mieltänsä käy kuitenkin häntä vastaan-ottamaan).

Samuel on täällä!
Tuo katsantonsa kolkkous ei suinkaan,
Mi merkitys sill' olla mahtaneekin,
Voi hyvää mulle ennustaa; se synkkä,
Kuin salamoita täysi ukonpilvi,
On.
(Samuelille).
Terve, Herran uskollisin mies
Ja siunattu! Ma Herran käskyn täytin,
Kun Amalekin perikatohon
Nyt hävitin.

No, mitä merkinnee
Se lammasten ja karjan määkynä,
Jonk' äsken kuulin käyden leirissänne?

Ne kans' on tuonut Amalekin maalta.
Hän karjast' otti kaikkein parhaimmat
Ja uhrata ne aikoi Jumalalle.
Muut saatimme me kaikki häviöön.

En käskyjä ma Herran tarvinne
Nyt muistutella sulle uudestaan;
Ne kyllä tunnet, vaikka hylkäsit.
Ehk' oma valtasi ja kunnias
Nyt suuremmasta arvost' ovat sulle,
Kuin Herran sana, salli kuitenkin
Mun kertoa, mit' Israelin Herra
Mun kanssani on puhunut tän' yönä.

Eikö ole näin? Kun halpa
Viel' arvos' oli itse nähdäksesi,
Sun Herra nosti Israelin pääksi,
Kansansa kuninkaaksi koroitti.
Ja silloin vakavalla mielellä
Kun kunnioitit Herran käskyä,
Hän henkens' antoi tulla päällesi
Ja salli töitä sankarein sun tehdä.
Niin Edomin, Moabin, Ammonin
Kuin Filistean kansat ja muut kaikki,
Jotk' ahdistivat Israelia,
Hän antoi miekkas' voittaa voimallaan.
Ja viimeiseksi täst' hän sun mennä
Ja hukuttaa kaikk' Amalekin maalta
Eik' kirotuiden karjojakaan säästä.
Miks' et nyt kuullut Jumalasi ääntä,
Vaan itses annoit saaliin puolehen?

Jos uhratakseen kansa säästikin
Paraimmat lampahista kirotuista,
Ma Herran tahdon täytin kuitenkin,
Kun kuoletin kaikk' Amalekilaiset.
Vaan kuninkaansa jätin elohon
Ja hänen tänne vangittuna toin.
Hän aseheton, voimaton on mies,
Jok' Israelille ei vahingoksi
Voi tulla, jos hän hengissäkin on.
En kurjaa henkeä mä armon Herran
Hält' uhriksensa usko vaativan.
Jo kylliksi on Agag kuritettu,
Ja kurjuuttansa säälien mä hengen
Hänelle mitättömän lahjoitin.

Et tunne Israelin Jumalata,
Halaavan hänen enemmän jos luulet
Sun poltto-uhriasi lihavata,
Kuin että tarkoin Herran äänen kuulet.
Ja otollisemp' oinaan lihavuutta
On sydän, jon Hän löytää kuulevaksi.
Hän silt' ei kärsi vastahakoisuutta,
Jonk' asettanut toteuttajaksi
Hän tahtons' on. Kaikk' uhriteurastus,
Min jumalaton Herralle voi tehdä,
Vaan Herran silmissä on kauhistus,
Jot' ei Hän voi vihastumatta nähdä.
Jos käskyjäns' et tahdo totella,
Et Herraa taida oikein palvella.
Kun näytät Hälle vastahakoisuutta,
Niin silloin seuraat epäjumaluutta.
Jok' ei työns' ohjeit' ota Jumalalta,
Sen jumalana om' on mielivalta.
Kuink' ihmistaito onpi soennut,
Kun korjaamaan se Herran tuomioita
On tunteittensa jälkeen ruvennut,
Kuink' oikeuskaan siit' ei suinkaan voita,
Sen seliin työlläs äskeisellä näytit.
Ett' imeväist' et lasta säästänyt,
En moiti, siinä Herran tahdon täytit;
Vaan Agagin ett' olet päästänyt
Kourista kuolon, vääryys oli suuri,
Sill' Agag, ollen päämies Amalekin,
Myös oli kaikkein kärsimysten juuri,
Jotk' Amalek toi maalle Israelin,
Hän koston kaiken ansaits' ankaruuden,
Kun syyllisin hän oli syyllisistä;
Vaan pilkaksi teit Herran oikeuden,
Kun koston sijaan sulta säälimistä
Hän sai. Vaan vielä töistäs' laupeuden
Saat koston Amalekin jäännöksistä:
Näin Herran sana kuului mulle yöllä,
Ja sanansa hän aina täyttää työllä:
Tään kansan, joka Herran kunniaa
On pantu ilmi tuomaan ihmisille,
Pois pitää pakanat ne hukuttaa,
Jotk' esteen' ovat Herran päätöksille.
Ei kuolevaisen pidä tarttuman
Parannustöillään Herran tuomioon.
Hän kansan, jossa synnin karttuvan
Alati tietää, saattaa turmioon
Jo päätti iankaikkisuudesta. —
Kun Herran mieliksi et hallinnut,
Päämiehen kansalleen Hän uudesta
On sydämensä jälkeen valinnut.
Ei valtakuntas ole seisovainen,
Hän kruunuas' ei suo sun kauan kantaa,
Hän miehen, jok' on Hälle kuuliainen,
On etsinyt ja sille kruunun antaa.
Saul, murhehtien luotas' erkanen,
Ja mieleni käy aivan raskahaksi,
Kun nuoruutesi aikaa muistelen,
Kuink' olit Herrallesi rakkahaksi
Jo tullut silloin. Kuinka muuttuneeksi
Nään kohtamme nyt: perimisestään
Hän luovutti sun, kun sun suuttuneeksi
Hän käskyjänsä näki täyttämään.
Kun silmäsi loit korkeutta kohti,
Ne kruunus' ensin nähdä kerkesivät
Ja, mieltyin loistoon, joka siitä hohti,
Sielt' etsimästä Herraa herkesivät.
Ei tullut mielees' että kruunus' kulta,
Sen kantajalle jos ei Herra suo
Voimaansa, valkeuttaan, vaan on multa,
Mi kantajalleen vaivaa, tuskaa tuo.

Ma sulle, jonka hurskaan sydämen
Ain' uskolliseksi on Herra nähnyt,
Nyt tunnustan, syvästi katuen,
Ett' olen synnin Herraa vastaan tehnyt.
Ma kurja heikko kansaa pelkäsin
Ja ääntänsä ma kuulin turhamaista,
Näin Herran sanan pyhän hylkäsin
Ja laeistansa luovuin vanhurskaista.
Jos anteeksi tää synti vielä kerran
Suotaisiin mulle, kaiken voimani
Mä pyhittäisin palvelukseen Herran,
Näin näyttäin Hälle parannustani.

Jos oikeata kannat katumusta,
Sen töilläsi sä vielä taidat näyttää.
Ja kuulemattomuutes pahennusta
Voit parantaa ja Herran tahdon täyttää.
Oletko valmis tätä tekemähän?

Nyt kiirehtien käykää leirihin,
Sielt' Agag tuokaa tänne.
(Itsekseen).
Jotakin,
Kun onnettoman muistin Agagin,
Ma tapahtuvan kauheaa tääll' luulin
Jo ennenkuin tuon uhka-äänen kuulin.
Mit' aikonee hän Agagille nyt,
En ajatellakaan ma uskalla,
Vaan varmaan saan, kun hetk' on päättynyt,
Sen vielä tuta sielun-tuskalla.

Ken lienet sä ja mitä aikonet,
Jonk' katsannos' on kuolon uhkaus?
Pois paennut mult' on sen kauhistus;
Sa mua turhaan sillä uhkailet.
Ei kuninkahan armo-lupaus
Se ole, josta sain tään rohkeuden;
Se Amalekin oli lankeemus,
Mi multa poisti kuolon katkeruuden.

Kuin moni vaimo nyt on lapseton
Sun miekkas kautta, niinpä äitis' on
Myös luettava niiden joukkohon,
Joill' onnellisemp' olis elo nyt,
Jos kohtuns' olis ollut suljettu
Ja sikiöt' ei siitä syntynyt.
Nyt matkas määrä maass' on kuljettu,
Sun käydä täytyy tuonen asuimille.

Tää liekö unta vaiko hourausta,
Tää tunto halvennuksen tuskasta?
Ei unta voi se olla, valveilla
Ja täysi-järkisenä seison tässä.
Voi, että niin on, ettei hourauksen
Vaan sikiötä ole tämä tunto!
Mua kuninkaaksi kutsutaan, mut mulla
Ei halvimmankaan ole oikeutta,
Ett' omahan voin sanahani luottaa,
Jonk' koiran lailla sain nyt rikkoa.
Ma Agagille hengen lupasin,
Mut miten täytin tämän lupauksen
Ma "kuningas!" — voi pilkkaa helvetin!
Jos kumminkin maa vankka halkeaisi
Tään halvennuksen raskaan kuorman alla
Ja syvyyteensä pohjattomaan veisi
Mun kuninkaine kunnioineni!
Kuink' elävänä mull' on muistossa
Se silmäilys niin ylenkatsovainen,
Jonk' Agag puoleeni loi kuollessaan!
Ja muisto siit' on mato kuolematon,
Se poveani polttaa sekä kalvaa,
Kuin sammumaton tuli tuomittuin.

(Samuel kääntyy lähteäkseen pois. Saul tarttuu hänen hameensa liepeesen niin kiivaasti, että lieve repeää).

Haa, mitä tämä, onko väkivaltaa?
Niin paljon en sun luullut paatuneen.
Mä ymmärrän, sä kuninkuutes arvon
Syvästi tunnet loukatuksi nyt.
Näin Herran sana on, jonk' ilmoittaa
Hän sulle kauttan' ehkä viime kerran:
Niin huokeasti Israelin Herra
On valtakunnan sulta repivä,
Kuin repiä ja taidat heikon vaatteen.
Sen sanonut on Sankar Israelin,
Jok' ei voi valhetella eikä pettää,
Sill' ei Hän ole heikko ihminen.

Nyt erhetyt, en aio väkivaltaa
Ma kohtahasi käyttää, mutta pyydän,
Ett' Israelin vanhimpien nähden
Ja kaiken kansan todistajan' ollen
Käyt kanssain Herraa rukoilemahan
Ja uhraamaan sovinto-uhria.

Et katuvaiselta nyt juuri näytä.
Sa muistanet, mit' äsken ilmoitin:
Vilpittömällä jos et sydämellä
Voi lähestyä Herraa, paremp' on
Ett' uhrias et ollenkaan vie Hälle;
Sa Jumalaasi sillä suututat.
Kun katumuksen tunnet totisen
Ja kaipaat Herraa vakavalla miellä,
Käy luokseni mun Ramatahan, siellä
On huoneeni ja Herran alttari,
Ja katuvana löydät Herrasi.

Nyt häväistyksen kalkin pohjahan
Mun annoit juoda, pappi pöyhkeä!
Mut malta, malta —

En ihmettele, että solvatuksi
Nyt tunnet kuninkuutes kunnian.
Myös mieleni mun kävi karvahaksi,
Kun häpeällisen näin loukkauksen,
Mill' arvoasi polki Samuel,
Jok' ylpeytens' äärettömän peittää
Käskyillä Israelin Jumalan,
Jonk' kanssa kerskaa seurustelevansa.
Vaan istuimes' suupuheista ei kaadu,
Ei särje sitä pappein röyhkeys.
Mit' urhoisint' on Israelin maalla,
Se kasvanut on sankar'-hoitos alla,
Ja rakkaus tuo kaiken urhouden
Sen hoitajan luo, milloin vaara uhkaa,
Tueksi hälle, jonka turvissa
Se kunnian on tietä käydä saanut.
Sen mielestäni teit sa viisahin,
Ett' annoit myötä Samuelille;
Sen vaatii kansan taika-uskoisuus.
Näin vakavammaks saatit valtas vaan;
Sill' aikasi ei liene vielä tullut.

Ma sua pyydän, mene leirihin
Ja sotajoukko käske kotihin.
En julkee äskeiseltä häpeältä
Mä näkyä nyt heille käskijänä.
Mä viivyn sua täällä vartomassa.
(Itsekseen Abnerin mentyä).
Jaa, Abner lienee ehkä oikeassa:
Ett' aikani ei vielä ole tullut.

Vaan mulle lienee aikani jo tullut
Nyt tai ei koskaan.
(Saulille).
Herra kuningas, Suo palvelijas sana sanoa.

Ken olet sa ja mitä tekemistä
On sulla täällä? Sala-nuuskijana
Liet menojani täällä tarkastellut.

Ma Doeg olen, Edomealainen,
Jonk' kurjan päälle äsken kanneltiin.
Vaan, kuningas, sit' ällös uskoko,
Se vihamiesten vaan on valhetta,
Jotk' aina ovat mua vainonneet
Mun muukalaisen syntymäni tähden,
Vaikk' Israelin Herran sääntöjä
Ain' olen kuuliaisna noudattanut
Jo lapsuudesta, jolloin vankina Ma
Jouduin Samuelin huoneen orjaks'.
Sa jalomielisnä mun, kuningas,
Käsistä päästit vihamiesteni.
Se jaloutes', armollisin herra,
Jonkalaist' Israelissa en enne
Viel' ole nähnyt, voitti sydämeni,
Ja halu harras nousi mieleheni
Eloni sulle palveluksekses
Ja työni kaikki saada uhrata.
Oi kuninkaani, älä halveksi,
Ett' olen halpa, ehkä vielä sulle
Voin heikkoudessainkin hyödyks' olla.

Kuin äsken lausuin, lapsuudessani
Jo jouduin vangiks' Israelin maalle
Ja palvelijaks' Samuelin huoneen.
Siell' uskollisen palveluksen kautta
Profeetan poikain uskotuksi pääsin
Ja heiltä aina kuullakseni sain
Salaisimmatkin neuvot Samuelin
Ja menot kaikki pappein säädyssä.
Ja uskottunansa ma olen vielä.
Kun äsken näin mä, kuinka häpeäksi
Kääns' Samuel sun jaloutesi —
Suo, armollisin herra, anteheksi,
Ett' uskalsin mies halpa, mitätön
Näin tarkastella töitä ylhäisten —
Niin mieleheni johtui ajatus,
Ett' apua voin tehdä herrallein,
Jos ilmi saatan Samuelin neuvot
Ja pappein juonet, joista tiedon saan,
Kuin ennenkin, omilta huoneiltaan
Jo ennenkuin ne työhön ehtivät
Ja kapinahan istuintasi vastaan.
Siin' ehkä taidan sulle hyödyks' olla.

Mi henki miehess' ilmoittaiksekin,
En tiedä, mut hän mietteet mieleni,
Joit' itse tuskin tunsin, ilmi toi.
Se kumma on, ett' aivan sillä hetkell',
Joll' ajatus se syntyi mieleheni,
Miss' saavuttaisin miehen sellaisen,
Jok' aikeet kaikki kapinoitsijain
Vois' ilmoittaa jo niiden syntyessä,
Tää ilmestyi, kuin henki armias,
Mun neuvotonna nähden, olisi
Sen askeleita tänne johtanut.
(Doegille).
Jos halu sull' on harraas palvella,
Voit Gibeahan tulla, siellä saat
Työn määrätyn ja työstä palkinnon,
Jos palvelukses' uskollinen on.

Lieneekö vihdoin hetki toivottu
Se tullut mulle, jota vartoessa
Kurjuudet kaikki tähän asti kärsin
Ja toimetonta mietin elämää.
Jo koston tie lie mulle auennut,
Kun portin siihen, luulen, löysin nyt
Mä epä-luuloss' Saulin loukatun.
Nyt toivon teille, papit pöyhkeät
Ja tekopyhät, kostaa saavani
Sukuni surman ja sen halvennuksen,
Jot' aina luonanne ma kohtasin.
Nyt etehenne katsokaatte, kurjat
Te teurastajat kaiken heimoni,
Te, jotka kotimaani ihanan,
Kuin jumaloiden iki-yrttitarha,
Niin autioksi teitte asujista,
Kuin erämaan — eteenne katsokaatte!
Kun kuuliaisuuden nyt pukimen
Saul yltään riisui herran' ollakseen
Ja luonnoltaan on kiivas, luulevainen,
Niin, päässynnä nyt ystävyytehensä,
Ma tarinoilla pappein vehkeistä
Ja hankkehista häntä yllytän
Ja koston raivoon heitä kohtaan saatan.
Näin koston nuolet myrkytetyt ammun
Salassa teihin mutta sattuvasti. —
Oi onnen aika oli mullakin,
Se ihanassa oli isänmaassa,
Se kaivattu ja kauan kadotettu!
Aik' armas, jolloin rinnass' oli rauha
Ja sydämessä asui sovinto.
Mut aika se ei kauan kestänyt,
Kun myrsky-ilma nousi tältä maalta,
Jonk' omaksensa oli valloittanut
Egyptin vanha orja-suku tää.
Sen raju-ilman raivotessa multa
Iäksi hukkui onnen maailma.
Ne Israelin laumat olivat,
Jotk', uskonnostaan riivattuina raivoon,
Sanoista pappiensa innostuin
Jotk' opettivat, että murhatyöt
Ja tappo pakanoissa olisi
Vaan palvelusta julman jumalansa —
He olivat ne, jotka arvaamatta
Sukuni päälle syöksyivät kuin karhut
Ja hukuttivat heimoni. Mä yksin
Jäin elohon ja vietiin vangiksi —
Se sallimus oli ehkä jumaloiden.
Ja silloin piennä poikasna viel' ollen
Ma Samuelin vietiin huoneesen,
Ja päästimeksi pääni täytyi siellä
Mun itsen' antaa ympärleikata
Ja kirotuiden uskontokin ottaa.
Näin teeskeltyllä nöyryydellä vihdoin
Sain kansalaisen oikeudetkin.
Mut isieni jumaloissa vannoin,
Ett' ainoastaan kostoks' eläisin.
Se lupaus nyt mun on täyttäminen
Ja kaikki kunto siihen täyttäminen;
Ja ankara nyt alkaa mulle työ,
Vaan kätkeköön sen kavaluuden yö.

(Saul, Jonathan, David, jonka kanteleesta esiripun noustessa viimeiset sävelet kaikuvat, Merab, Mikal, sittemmin kammaripalvelija ja eräs sanansaattaja).

Jo herjetkös, kun päivä vaipunut
On lepohon, ja kohta kaikunut
On viime sävel satakielisenkin,
Ja parvi kaikkein laululintujenkin
Jo uneksii yön hiljaisuudessa
Sit' unelmaa, jost' eloss' uudessa,
Mi alkaa taas kun aamu armas koittaa,
Se sulokielin maailmalle koittaa.
Suloisen soittos' tauottaa saat nyt,
Kun sielussan' on myrsky viihtynyt.
Mi lumouden voima soitossasi
On, poikani, mi tenho laulussasi!
Ne syntyjänsä ovat taivahasta.
Ei saada tästä murheen maailmasta
Voi alkuaan se kieli taivahan,
Mi sielun vaipunehen vaivahan,
Kuin mun ol' äsken, voipi virvoittaa
Ja öiset haamut sieltä tarkoittaa.
Kyll' useasti ennen aikanani
Ma Herran äänen luulin kuulevani.
Sen ukkoisen ma kuulin jylinässä
Kuin vienoisessa tuulen hyminässä.
Ma kunniaansa linnun laulussa
Myös kuuntelin ja kosken pauhussa.
Vaan sitte kun tää murheen aik' on tullut,
En enää Herran ääntä niissä kuullut.
Mut ääni niiss' ei vertaamista kestä
Kanss' soinnun sen, jok' ihmissydämestä
Voi kaikua, joss' alkusointu vielä
On säilynyt, se enkeleitten kiellä
Suruista sielua voi puhutella.
Oi josko saisi soitto kaikuella
Tänlainen näillä taivaisilla kielin
Siell' aina, missä sielu raskain mielin
Kuormaansa kantaa, josko lohdutusta
Sais laulus' saattaa sinne, missä musta
On murhe mieltä kurjain vaivaamassa,
Ei murehella valtaa maailmassa
Niin avaraa sill' aikaa olla voisi,
Kun kanteleesi kanssa laulus' soisi.

Tuoll' ulkona on muuan sanantuoja,
Jonk' Abner tänne lähettänyt on.
Häll' asioita aivan painavia
Lie Abnerilta ilmoitettavana.

Abner, kuulen, on
Sun sanansaattajaksi tänne pannut.
Sull' asioita aivan ankaroita
Lie ilmoitettavana, kun sä näin
Yöselkiin matkas' olet pitkittänyt.
No, kuinka voipi orpanani Abner?
Elääkö siellä uljas päällikköni
Rauhassa vaiko rauhattomuudessa?
Ja mitä käski hän sun sanomaan?

Päämiehemme ja sankarimme Abner
Hyvästi voi ja kaikki toimittaa.
Vaikk' en ma saata rauhan sanomia,
Suo uskollisen palvelijasi
Ain' armoissasi olla kuitenkin.
Näin käski hän mun sulle kertomaan:
Taas alkeissa on sota ankara;
Filisteasta suuri sotalauma
Yl' Israelin rajojen on syössyt.
Kun väki varsin vähälukuinen
On Abnerilla, että sillä kauan
Hän vastustella voisi vihollista,
Niin pyytää hän sun kokoon kutsumaan
Kaikk' kelvolliset miehet tappeluun
Ja itsenkin sun sinne rientämään;
Sill', arvelee hän, kussa kuningas
On saapuvilla, siellä miehuuskin.

Kun väsynehet voimas' virkistänyt
Tääll' olet, riennä kohta sanomaan
Ett' apua on Abner kohta saava.
Ma huolestansa häntä paljon kiitän.
(Sanansaattaja menee).
Mist' urhosuus ja tämä rohkeus
Filisteaan yht'äkkiä on tullut?
Unohtanutko kurja kansa on
Sen kurituksen, jolla rankaisimme
Me ennen häntä ylpeydestään?
Mit' arvelet sä tästä, Jonathan?
Mun luuloni on, että täältä sinne
On joku lintu viekas viestit vienyt,
Ett' eripuraisuus on maassamme.
Hän luulee, että riita pappein kanssa
On sotavoiman meiltä heikontanut.
Ma toivon heille kohta näyttäväni,
Ett'ei viel' ole tylsä Saulin miekka,
Vaan terävä kuin kalpa kostajan.
Nyt verisehen sotisopahan
Me pukeuta saamme, Jonathan,
Koht' aamukoissa valmiit ollaksemme
Ja sotaisihin toimiin käydäksemme.

Levolle saatte, lapset, lähteä.
Ma antaa tahdon teille jäähyväiset
Ja siunauksen, koska aurinkoinen
Silmänsä säkenöivät maalle luo.

Jos armon olen, herra kuningas,
Sun silmissäsi löytänyt, niin suo
Mun käydä kanssas' sotatanterelle
Ja rinnallasi siellä taistella.
Nyt Israelin kaikkein ystäväin
Työvainio on sillä tanterella.

En, poikani, voi siihen myöntyä.
Sun saadakseni tänne luokseni
Ma kuninkaallisen tein lupauksen,
Ett' yhtä tervehenä saattaisin sun
Kotiisi jälleen, kuin sun tänne sain.
Ma saattomiehet sulle toimitan.
Isääsi multa paljon tervehdi
Ja kiitä häntä, ett' on suonut mulle
Sun lohdutuksen enkelinä olla.
Kun myrsky-ilma tää on lauhtunut,
Taas rauhassa ma toivon saavani
Suloista soittoasi kuunnella.
Siks' olkoon Herran henki kanssasi!

Ma olen tullut hälle rakkahaksi
Ja suosionsa kaiken saavuttanut,
Ja rakkautensa on riemuni.
Hän jalo mies on, häntä kunnioitan,
Kuin joskus lapsi sitä vanhempaa,
Joss' ylevyyden kuva kirkkahin
Ja lempi loistaa hälle lämpimin.
Vaan tyhjäks' elo tuntuu toimeton
Ja silloin milt'ei tukalaksikin,
Kun synnyinmaamme onni kutsuu meitä
Kaikk' uhraamaan, niin toimemme kuin työmme.
Ja sielussani soipi kovemmin
Se kutsumus, viel' ääntä lemmenkin.

Niin surullisna, David! Mitä murhe
Nyt voitti itsen murheen-voittajan?
Ma mielessäni luulin murehen
Majansa ottaneen niin kokonaan
Pereessä Saulin, ettei tarvinne
Se asumusta muualt' etsiä.
Ei syytä sulla, David, huolia,
Kotihin omaistesi kohta pääset.
Mut toisin laita meill' on vaivaisilla.
Isämme lähtee kanssa veljemme
Nyt vaaran teille tietämättömille.
Me orpoina sen ajan elämme,
Vaan kaipaus jää meille kumppaniksi
Ja epätiedon tuska toveriksi.
Ei kanteleesi sulo soittokaan
Jää murhettamme lievittelemään;
Niin määrännyt on kova kohtalo.

Suloinen ruhtinatar, suruni
Se juur' on, että kodin lämpimässä
Vaikk' kyllä löydän siellä rakkautta
Mun viettää täytyy aika, jolloin kaikki,
Mit' Israelissa on miestä vaan,
Edestä maamme saavat kilvoitella.
Ei kunniata sitä mulle suo
Isäni tahto eikä kuninkaan.

Ahaa, jo tunnen sairautesi;
Se, huomaan nyt, on himo kunniaan.
Ai, ai, se kappale on vaarallinen,
Se kunnia, niin siitä kerrotaan.
Se loistollaan on monta vietellyt
Peräänsä juoksemaan ja kadoten
Vaan valjun varjon heille heittänyt.
En himon luullut koskaan minkään-laisen
Sijaansa voivan sielussasi saada;
Niin puhtaalta se näytti maallisista
Riennoista mulle, aina taivaallista
Se muistutti kuin pyhä temppeli.
Mi kunnian himohon vietteli
Sun mieles' ylevän?

Oi ruhtinatar
Sit' ällös luulko, sill' ei kunniatar
Mult' ole mielen rauhaa ryöstänyt.
Sen ääni rinnassan' ei kai'u nyt,
Vaan tunnon ääni vilpitön se on,
Jok' ei mun kurjamaiseen lepohon
Suo vaipua. Se mies on kelvoton
Jonlaista tuskin Israeliss' on —
Jok' ei nyt soisi siellä olevansa,
Kuss' oikea ja jalo Herran kansa
Edestä maansa Herran lahjoittaman
On sotimassa, valmis antamahan
Sen hinnaksi verenkin rinnastaan.
En ansaitsisi asujana maan
Näin kalliin olla, jos en pisaroita
Vereni voisi vastaan pakanoita
Sotiessani sen eteen vuodattaa.
Siit' estämys mun murheiseksi saa.

Sen uskonkin, jos oikein tunnen sun;
Se olisi mun tietää pitänyt
Alusta kohta. Ällös murheinen
Siit' olko, ett'et sankarina saa
Ajalla tällä verta vuodattaa,
Se Jumalan on ehkä sallimus.
Hän tuomioissans' onpi tutkimaton
Ja kuoleville käsittämätön.
Vaan runsahilla hengen lahjoilla,
Joit' antanut on sulle yltäkyllin,
Hän näyttänyt on työnsä tekijäksi
Ja sankariksensa sun määränneensä.
Siis loistava on sulle tulevaisuus
Ja sankar'-aika vielä nouseva,
Jot' isänikin Saul on ennustanut,
Ja ennustaissa sitä luulen ma
"Profeetain joukoss' olleen Saulinkin".
Nyt unen muistan aivan kummallaisen,
Jonk' äsken yöllä näin mä, mutta jolle
En selitystä minkäänlaista tiedä.
Sen kertoisin nyt, David, sullekin,
Kentiesi jonkun merkityksen siinä
Sun viisautes' voisi älytä,
Mut unelma näin nuoren neitosen
Lie mielestäsi liian lapsekasta.

Se uni kerro, sulo neitonen.
Kun kuulen äänes, murhe vaikenee.
Jos selittäjää Davidist' et löydä,
Niin kiitollisen löydät kuulijan.

Tänlainen oli näkö uneni:
Minusta näytti niinkuin olisin
Ma virran reunall' ollut ihanalla
Ja luonnon helmass' aivan huoletonna
Sen hempeyttä täysin henkäyksin,
Kuin lasna ennen, saanut huokua.
Se aamun aika oli autuas,
Joll' aurinkoinen valkeutens' antaa
Itäisen taivaan akkunoista juosta
Herättämään taas kirkkaudellaan
Yön varjon alle nukkunutta maata,
Ja jolloin valovirran tunteissansa
Ilosta itse ilma värisee
Ja luonnon lapset lukemattomat
Heräävät elämänsä nautintoon.
Täst' yhteisestä luonnon riemusta
Mä sydämeni tunsin täytetyksi
Ja hekkumasta melkein hermotonna
Nurmella istuin kaste-pirskuisella,
Jost' aurinkoisen valkeutta vastaan
Tuhansin kiilsi kastehelmiä,
Niin kirkkaita kuin päärlyt kallihimmat.
Näin luonnon viettäessä riemujuhlaa
Äkisti kuulin siiven suhinan.
Kun syytä siihen sitte tarkastin,
Niin hongistosta läsnä olevasta
Näin nuoren kotkan lentons' alkaneen
Keveillä siivin kohden korkeutta
Ja noussunna jo yli setripuiden
Sen lentelevän siivin välkkyvin
Vapaana päivän valkeudessa.
Minusta tuntui niinkuin olisi
Se siivillänsä liehuvilla mulle
Suloista vilvoitusta löyhytellyt,
Kun helteisemmäks' alkoi päivä käydä.
No, David, kuule! sillä kuulemaan
Ma sua pyysin, enkä katsomaan.
Sa tarkastellen mua silmäilet,
Ikäänkuin köyhä kertomukseni
Olisi kasvoissani nähtävänä.
Kuink' uskallankaan unta lapsekasta
Mä sellaiselle tarkastelijalle
Kauemmin kertoa.

Oi armas neito!
Jos tietää voisit, kuinka sielulleni
Suloista on sun sanojasi kuulla,
Sä säälivämmin mua kohteleisit.
Kuin ilma raitis ja sen henkiminen
Ruumiille on, niin sieluanikin
On virkistävä kaiku äänesi.
No, kuvittele itsellesi maa
Niin ihana kuin unissasi näit,
Ja ole sitte kulkevanasi
Sen kauneuden keskell' umpi-silmin,
Miss' sulo tuoksu kukkain hajuaa
Ja riemulaulun kuulet lintujen,
Kuin juoksevankin virran lorinan,
Ja tunnet tuulen vienon henkäyksen;
Vaan et saa nähdä kukkain kauneutta,
Et koreata linnun liehumista,
Ja virran juoksu kukka-penkereitse,
Jos aalto kiiltää kullast' aurinkoisen
Kuvaistain kirkkautta taivahan,
Sun silmistäsi kätkettynä on,
Kuin valkeuden kirkas merikin,
Joss' aaltoisina tuuli ajelee.
Jos löytyis joku, joka kieltää vois
Sun näkemästä tätä kaikkea,
Ja sokkosilla voisi käskeä
Sun kulkemahan kauneuden maassa,
Kuink' armottomaks' eikö näyttäis hän?
Ja tosiaankin, neito ihana,
Kun kertomustas kuulen korvilla
Ihastuneilla, näyttää silmissäin
Minusta, niinkuin sana jokainen,
Mi huuliltasi lähtee metisiltä,
Koht' enkeliksi muuttuis ihanaksi,
Jok' olentosi liehuu ympärillä
Ja paratisin arvoiseksi paikan
Sen muuttaa, missä, impi armahin,
On olosi.

Ah, mikä miellyttäjä
On Davidistakin jo syntynyt!
Ei, mairittelu jätä niille työksi,
Jotk' eivät taida hengen köyhyydestä
Parempaa saattaa korvin kuullaksemme
Kuin mikä, heidän ymmärtääksensä,
Voi turhuuttamme kyllin kutkuttaa.
Ja sellaisia sankareita kyllin
On ruhtinasten kaikkein kartanoissa.
Vaan kertoella untani kentiesi
Saan vielä, kerta aljettuani.
Kun kotkan lentoa ma ylevätä
Viel' ihaelin, silloin korvihini
Äkisti kuului paha parkaus,
Se kuului virran vastarannalta.
Ja silmäni kun sitte sinne käänsin,
Näin mustan parven petolintuja,
Jotk' asti tähän kätköss' olivat
Tiheessä rannan ruohistossa olleet,
Yht'äkkiä, porunsa päästettyä,
Pyrähtävän ja kohden kotkaa nuorta,
Kuin vainohenget, kiitää alkavan.
He nuoren kotkan kohta piirittivät
Ja uhkasivat hirmukuolemalla.
Kun murheisena sydämessäni
Ma surkuttelin kotkan kohtaloa
Ja vaikeroitsin voimain heikkoutta,
Ett' apua en saattaa voinut tälle
Jalolle korkeuteen kiitäjälle,
Niin muutoksen ma silloin kummallaisen
Äkisti tunsin itsessäin mi muutos
Vaan mahdollist' on unten maailmassa —
Ma ruumihini ilman keveänä
Kohoovan tunsin kohden pilviä
Tavalla aivan arvaamattomalla
Ja muodossa, jot' en nyt muistaa voi.
Mä rientävänän' olin suuntahan,
Miss' elämästä kotkan taisteltiin.
Vaan kulkuan' ei kauan kestänyt,
Kun eteheni nousi musta pilvi
Ja pimeytehensä peitti mun.
Nyt elo tuntui mulle tukalaksi
Ja tukahtua oli henkeni.
Täss' ahdistuksess' ollen kuului mulle
Suloinen laulu siltä ilmalta,
Miss' äsken kotkan taistelevan näin.
Se laulu soi sen virren sävelin,
Jot' useasti kanssa kanteleen
Sun kuninkaalle kuulin laulavan
Ja jonka muistan nimittänehes:
"Vanhurskaan voitto vihamiehistänsä".
Tää laulu saattoi mulle lohdutusta.
Kun murheistansa rauhoitettu rinta
Ilosta riehui, silloin heräsin.
No, mitä luulet, älyävä mies,
Unesta tästä?

Ett' on viattoman
Se unta, huokeaa on huomata.
Menoilta maailman tään saastuttoman
Unissa kotkat voivat veijata.
Eloa laajemmalta kokeneet
Niit' ovat petolinnuiks' lukeneet.

Sa mua pilkkaat; taitamattomaksi
Ma sulle näytän, sit' en kuitenkaan
Ma kertomuksen palkaks' ansainnut,
Jos kohtakin se kuului lapsekkaalta.

Mi syy on sulla, Mikal, viipyellä
Tääll' aivan yksin nuorukaisen kanssa?
Ei tyttären suvusta kuninkaan
Näin arvoansa sovi alentaa,
Ei kelpaa David, tarkka nuorukainen,
Senlaisen lapsen leikkikumppaniksi.
Käy kanssani nyt kohta täältä sinne,
Miss' sopivamp' on kisa suotu sulle.

Mä tarkoitukses, Merab ylpeä,
Kyll' ymmärrän, vaikk' ylpeytes peität
Sanoilla pehmeillä. Se totta on,
Ett'ei voi Mikal tulla kumppaniksi
Näin mitättömän miehen milloinkaan.
Ja kuitenkin sen taisin unhottaa!
Kuink' uskalsinkin tomu alhainen
Niin rohkeasti maasta katsahtaa
Aurinkoon, jonka tie on taivahalla?

No, David, nuori ystäväiseni,
Miks' alakuloisena seisot täällä?
Syy suruhusi mulle selitä
Vapaasti. Voinko sille huojennusta
Tavalla josko jollakin vaan saattaa,
Sen mielelläni teen kuin ystävä.

Ma Herraa kiitän, että saan sen tehdä
Niin ihmisrakkahalle ruhtinaalle.
Se sydämeni saatti suruiseksi,
Ett' estettynä sinne lähtemästä
Ma olen, kunne Herran sotajoukko
Isäinsä maata suojaamahan käy
Ilolla nyt. Ma liian nuorelta
Ja tottumattomalta näyttänen
Urosten seuraan kelvatakseni.
En kanteleeni kielten kanssa aina
Vaan leikitellyt ole, koetella
Jo kovempaakin olen nuorna saanut.
Ma tapauksen tahdon ilmoittaa,
Jok' ehkä voipi sitä todistaa;
En kerskatakseni ma kerro sitä.
Kun palvelijas kerran paimenena
Isänsä karjaa kaitsi laitumella,
Niin laumaan juoksi nuori jalopeura
Ja hampaillansa tarttui lampaasen,
Jonk' kanssa juoksi sitte metsähän.
Ma seuraten sen kohta saavutin
Ja lampahan sen suusta tempasin.
Kun raivonsa se mua kohden käänsi,
Niin partahan sen tarttuin kuoliaksi
Löin jalopeuran. Kerran karhullekin
Sen tempun tein, kun karjahan se syöksi.
Se Herra, joka voiman antoi mulle
Pedotkin väkevimmät voittamaan,
Myös vahvistaa mun sotatanterella,
Hän, jonka nim' on Herra Zebaoth.

Ma uskon ken; ja siltä näytätkin
Kuin sodan pauhinaa et säikähtyisi.
Vaan lupaus, min tänne tullessasi,
Saul teki, hänen myös on täyttäminen.
Isäsi suostuissa jos taidat vaan
Tavalla jollain tulla sotahan,
Käy luoksen' ensin, siellä sankarin
Saat tointa tehdä, missä ankarin
On tappelu: sen voin ma luvata.
Jää siksi, veikko, Herran huomahan!

(Näytelmä-sillan etupuolella on katu, sen perällä puisto, jonka perällä taas Saulin kartano näkyy. Vanhimpia, pappeja ja kansaa kadulla. Mikal puistossa. Doeg. Sanansaattaja. Sittemmin Saul, Jonathan, David, Abner, sotaväkeä ja neitoja).

Terve, ystävät! Herran rauha teille! Miks' olette näin varhain kokoontuneet joutilaina täällä seisomaan?

En omihin vois arvottomihin
Nyt töihin käydä, koska lankeemassa
On arpa onnest' isänmaan ja hetki
Jok'ainoa voi saattaa sanoman
Niin orjuudesta onnettoman maamme
Kuin vihamiehen voitost' ylpeän.
Näin kamalalla seisoo kannalla
Nyt tällä haavaa maamme vapaus.

Sotasanomat ovat siis surkeat ja surettavat. Millaiset ovat teillä viimeiset tiedot sotatantereelta? Kertokaatte, vaikka ne kamalaltakin kuuluisivat.

Ne yhtä surkeat ovat kuin ennenkin. Urhous ja kunnia ovat Israelista paenneet, pelko ja häpy sen sijaan astuneet. Goljat, se hirmuinen, kuuden kyynärän ja levytkämmenen pituinen jättiläinen kauheissa aseissa, yhä vielä pilkkaa ja häpäisee Israelia ja sen Jumalaa. Ei yksikään Israelin mies ole rohjennut hänen kehoituksestansa ruveta kahdentaisteluun tämän hirveän jättiläisen kanssa, siten ratkaistaksensa sodan voittoa, Eipä vielä sittenkään, vaikka kuningas on luvannut sille, joka Goljatin voittaisi, antaa vanhemman tyttärensä puolisoksi ja tehdä voittajan suvun verottomaksi. Näin on tämä ympärileikkaamaton Filistealainen, joka oikeemmin lienee perkeleen sukua, ottanut haltijan vanhoilta sankareiltakin. Vaan uudempia tietoja sotamenoista saanemme kohta, kun sanansaattajaa sieltä tällä haavaa odotamme.

Miss' urhous on nyt se kuuluisa,
Jok' ennen seuras' aina Saulia
Sen sotiessa vastaan pakanoita?
Ja mihin joutunut on Jonathanin
Sotaisa into, joka hänen saatti
Vaan yhden ainoon palvelijan kanssa
Vihollisensa leiriin syöksymään,
Ja jolla silloin Filistean joukon
Niin kauhistutti, että pakohon,
Kuin lammaslauma nähden jalopeuran,
He juoksivat aseensa heittäen?
Kuink' urhous nyt heilt' on kadonnut?

Kun Herran henki pois on paennut
Niin Saulista kuin hänen joukostansa,
On väkevyyskin tyhjään rauennut
Jot' ennen näyttivät he sodissansa.
Kun henkeä sit' Israel nyt puuttuu,
Niin ihmisvoima sille turha on,
Ja urhous, niin suuri muinain, muuttuu
Peloksi, saattain siinä tappion,
Miss' ennen sai se voiton kunnialla.
Nyt soturimme ovat kuninkaineen
Senlaisen juuri kirouksen alla,
Näin himmentäen kunniansa maineen.
Vaan toisin kävi sulle, Israel,
Niin' aikoina kun vielä ilmoittaa
Sai sanaa Herran sulle Samuel
Ja pappein sääty kansaan kiihoittaa
Sit' intoa, jok' aina voiton tuo.
Sit' onnea nyt Saul ei sulle suo!
Hän sanaa Herran ja sen saarnaajoita
Nyt halveksii ja voimahansa luottaa.
Vaan ylpeydellään hän muut' ei voita,
Kuin turmion sill' Israeliin tuottaa.

Taas, Israel, iloitse herrassas!
Hän koroitti nyt jälleen kunnias.
Kun kansallensa voiton suuren saattoi
Ja viholliset jalkoihinsa kaatoi.
Ja Goljat itse, kauhistava mies,
Joka Israelin Herraa herjasi
Ja kansaa kaikkea, maan mullassa
Nyt verissänsä viruu hengetönnä.
Hän langennut on kahdentaistelussa
Kanss' yhden uljaan Israelin miehen,
Kuin iki-honka kaatuu kankahalla
Hänt' ankaramman myrsky-ilman alla.
Ja hajonneet nyt ovat pakanat,
Kuin kesätuuleen kuivat akanat.

Oi sanoma niin kallis, suloinen,
Ett' Israelill' on viel' armoinen
Ja auttavainen Herra tuskan alla!
Hän maansa taas nyt täytti kunnialla.

Viel' ilmoita nyt suullas siunatulla,
Jost' autuaan tään saimme sanoman,
Ken sankar' on se Herran Zebaotin,
Jonk' käden kautta Goljat lyöty on.

Te tuskin, luulen, voitte arvata,
Ken sankar' on se, sill' ei sankariksi
Viel' Israel hänt' ole tuntenut,
Kun semmoisen ei ole mainetta
Hän urhotöistä entisistä saanut.
Se sankari ja maansa pelastaja
On Isain poika Betlehemiläisen,
Nimeltä David, jonka tuntenette
Kun Saulin huoneess' ollut on hän.

Niin ihmeellisen kuin hän urhouden
Nimessä Herran Zebaotin näytti,
Kun jättiläisen Goljatin hän löi,
Niin muodossakin ihmeteltävässä
Hän teki työnsä, ollen vaatettuna
Vaan alhaisehen paimenpukuhun.
Aseitakaan ei ollut soturin
Kädessä hällä, siinä oli linko
Ja kiveä noin viisi kukkarossa,
Joist' yhden paiskas' otsaan Goljatin.
Kun siitä kaatui Goljat kasvoilleen,
Niin David juoksi langennehen luoksi
Ja hältä kaulan katkas' omalla
Sen miekalla. Nyt pelko kansastamme
Sijansa siirsi Filistealaisiin,
Jotk' etsivät paossa pelastusta.
Mut tiedot saatte kohta tarkemmat,
Kun juuri Saul on sankarimme kanssa
Nyt rientämässä tänne riemuiten.
Heit' olkaa valmiit vastaan ottamaan.

(Osa kansaa rientää oksia karsimaan ja kukkasia kokoomaan kaunistaaksensa niillä katua ja kadun varsia).

Tää asia on arveluttava
Ja vaaralliseksi voi tulla mulle.
Jo ennestänsä Saulin lemmetyinen
On David ollut, nyt kun mainehen
Hän sankarin on saanut, rakkaammaksi
Voi hälle vielä tulla, sillä hellä
Saul ain' on ollut urhoudelle.
Näin voitettua Saulin sydämen
Hän toiselle tolalle taivuttaa
Voi Saulin mielen, herkän kääntymään,
Ja tehdä tyhjäks' aikomukset mun.
Ei helvetissä, niin et huokeasti
Vie voittoani, poika parraton.
Kun rauta kuuma, silloin takomisen
On aikakin; vaan raudan kuumuuteen
En itse tartu. Tääll' on tolvanoita,
Jotk' kuumuutta sen saavat käsitellä.
Ma mestarina näkymättömänä
Pajassa seison.
(Kääntyy muutamain vanhimpain puoleen).
Kuultaa, ystävät!
Te varmaan kaikki tietää mahtanette,
Kuink' Isain poika ajoist' entisistä
On kuninkaalle rakkahana ollut.
Nyt kuninkaan hän perheen jäseneksi
Siteellä lemmen sekä heimouden
On yhtymässä. Mieliksi jos Saulin
Nyt mielitte te tehdä, julkisesti,
Hänt' ollessanne vastaan ottamassa,
Siin' ilmi tuokaa kaiken kansan mieltä,
Ett' Israel on pelastajan saanut
Ja suojelijan suuren Davidista.
Saul riemuitsee, kun kunnioittavan
Hän kansan kuulee miestä, jota kauan
On kuningas jo kunnioittanut.
Ma kaupungissa tässä neitoa
Mont' olen kuullut lauluun taitavaa.
Ne kutsukaatte kaikki kokohon
Ja laittakaatte harppuin helinällä
Ja kanteleilla tänne laulamaan,
Kun Saul ja sankarimme saapuvat
Sill' ihanaa on soitto Saulille.
Näin kiitosvirsi soikoon Davidille!

Kaikk' onnistuu, kun itse johdatan.
Kun kateuden, epäluulon henget
Saan Saulissa ma kerta riehumaan,
On voitto varma puolellani mun.
Nyt tarkemmin käyn tointaan tutkimaan.

Mi ajatus on, isä, mielessäs
Täst' asiasta? Judan sukua
On Isain poika David. Liekö hän
Se "jalopeura Judasta", jost' ennen
Profeetat ovat ennustaneet, jonka
On herättävä Herra Jumala
Kansaansa kaitsemaan, koroittaen
Sen Israelin kaiken istuimelle?

Jaa, tapaukset siihen viittaavat.
Vaan vaarallist' on vielä luuloansa
Siit' ilmoittaa, kun Saulin kuuluville
Se tulla voipi.

En sitä juuri; mutta viisahan
On sydämeensä sulkeminen luulo,
Jot' aik' ei salli vielä ilmoittaa.

Nyt ilopäivä Israelill' on
Ja lapsissa sen riemu vallitsee.
Siis, sydän raukka, miksi rauhaton
Sä yksin olet? Miksi hallitsee
Vaan murhe musta sieluani nyt,
Kun voiton kunnia sen nuorukaisen
On, jonka muoto jalo piirtynyt
Syväst' on sydämeeni kurjan naisen?
Ja kuitenkin mä eestä kunniansa
Ja onnensa kaikk' alttiits' antaisin,
Myös kaipausta kärsimysten kanssa,
Jos onneks' ois se hälle, kantaisin.
Hän onnensa nyt saavuttanut on,
Jos kunnia voi hälle sitä antaa,
Mut kumminkin ma olen rauhaton
Ja murheen kuorma raskas on mun kantaa.
Hän Merabin nyt puolisoksi saa
Ja ruhtinaisen arvon voittajana.
Hän josko onnen sillä saavuttaa,
Mä epäilen, kun häntä rakkahana
Ei Merab pidä. Mutta Merab häntä
Voi vasta lempiä, kun nuorukainen
Hän jalo on. Voi kamalaa sydäntä!
Kuink' on se kateinen ja luulevainen!
(Sotatorvein soitto kuuluu).
Ma torvein soiton kuulen, voittajat
Nyt rientävät jo tänne riemuiten.
Kun murheilleni menot riemusat
Nyt eivät sovi, tehnen paraiten,
Jos koitan olla niissä näkymätön
Ja murhettani muilta salata,
Ma Israelin tytär kiittämätön!
Viel' ehkä rauhani voi palata.

(Saul, Jonathan, David, Abner ja osa sotaväkeä tulevat; toiselta puolen katua lähenee joukko neitoja, jotka, koristettuina kukkasilla ja soittaen harpuilla ja kanteleilla, laulavat seuraavaa laulua, jonka molempain värsyin kahteen viimeiseen riviin kansakin äänin yhtyy).

Nousi tuima myrskytuuli
Lännen puolella,
Ja Israel, kun pauhun kuuli,
Täyttyi huolella.
Se tullessaan vihollisparven
Tuhansiin toi määrihin.
Vaan Herra autuuden taas sarven
Nosti maamme äärihin.
Ja määrätön, kuin meren hiekka,
Joukko maahan lyötihin,
Kun tuhatta löi Saulin miekka,
Kymmentuhat Davidin.

Masennettu julman seuran
Miel' on ynsiä,
Kun Judan sai se jalopeuran
Koittaa kynsiä.
Ja turhaksi jo rauennut on
Vihamiesten kerskaus,
Kun saattanut ne turmiohon
Herran on vanhurskaus.
Ja Israel, heist' ennen halpa,
Voiton sai nyt kaunihin,
Kun tuhatta löi Saulin kalpa,
Kymmentuhat Davidin.

Te juhla-temput turhat, kelvottomat
Ja lapselliset leikit hyljätkäätte.
Kotiinne käykää — kiittäkäätte siellä
Herraanne hurskaall', oikealla miellä.
(Itsekseen, katsahtain tuimasti Davidiin).
Kymmentä kertaa suuremman, kuin mulle,
He kunnian nyt hälle antoivat,
Näin näyttäin selväst', että kymmenkertaa
He mieluisemmin hälle soisivat
Kuninkahankin valtakunnan. Kaikki
Se, luullaksen', on pappein sala-tointa.
Vaan vastedes ma tahdon varallani
Näit' yrityksiänsä vastaan olla.
Ne kaiken rauhan multa ryöstävät
Ja sijahan sen huolta saattavat.

Mua aavistuttaa, että jonkunlainen
Tääll' onnettomuus mua odottaa,
Kun kuninkahan muodon kokonaan
Ma kohtahani huomaan muuttuneen.
Hän puoleheni katsoo uhkaavin
Ja julmin silmin, joista puoleheni
Ain' ennen loisti jalo lempeys.
Se laulu neitoin turhamielisten
Ei hälle mieliks' olla mahtanut.
Ei muakaan se miellyttänyt, ollen
Se solvausta kuninkaalle.

Ma ukkosen jo kuulen morinan,
Vaan varron sikskuin ärjy-äänehen
Se pilvistänsä ehtii puhjeta.

Ett' useasti henki murehen
On ennenkin jo häntä vaivannut,
Sa muistanet, ja kuinka ahdistus
Äkisti muutti kasvons' synkeäksi,
Sa parhain tiedät, joka kanteleellas
Hält' useasti murheen lievitit.
Senlainen hetki ahdistuksen, luulen,
Taas onnetont' on häntä kohdannut.
Jos arvonsakin tunsi loukatuksi
Hän kohtelusta kansan, siitäkään
Ei syytä sulla kauhistuksehes',
Kun Saulin suosio on puolellas.
Sen näytti hän, kun lemmen sitehillä
Sun omistaa hän tahtoi pojakseen.
Mull' oli myöskin toivo hartahin
Siteillä langon sun sukuuni kiintää,
Kun sieluni jo olet heimolainen
Ja sydämeni veli rakkahin.
Vaan yhteys ei sulle kelvannut
Senkaltainen, kun sydämes on nöyrä,
Vaikk' urhotyösi sun on nostanut
Korkeempahan kuin arvoon ruhtinaan.
Nyt kotihini lähde, veli armas,
Pois luotas' sulje epäluulo karvas;
Taas rauhoitettua kun pidät mieltä,
Niin Saulin kartanoon me käymme sieltä.

Doeg, kurja mies!
Kuink' uskallat ja kuulemattomana
Kuninkahasi olla kutsulle?
En kuuroa mä kärsi käskyläistä.
Jos käskyjän' et nopeammin kuule,
Niin leikkautan korvat sulta, konna.
Miss' äsken kuljit kuuloinesi, lausu.
Se voittovirren kaiku Davidille
Lie sunkin äsken kuuroks' saattanut
Mun äänelleni. Tunnusta se, orja!
Ahaa, teill', orjat, luulo varma on,
Ett' aurinkoni on jo laskemassa.
Te luuletten, ett' uudest' auringosta
Jo koiton näitte taivaall' Israelin.
Siis kiire teillä, kurjat, henkeänne
Sen loistehessa lämmittelemään.

Hän sellaisell' on tuulella kuin tahdoin.
(Kovaa).
Suo anteheksi, armollisin herra,
Ett' en ma kohta kutsuasi kuullut.
Mun kuuloni se kulki niissä seuduin,
Miss' ääniä sai kuullaksensa, joita
Ei kuninkahan korva kuulla voinut;
Vaan kuuluvilles ovat tärkeät
Ne tulla. Menoja mä silmin, korvin
Nyt tarkastelin, joiden tietäminen
On hyödyksesi, herra kuningas.

Sa uskollinen, valpas palvelija!
Kuin ennenkin, ja asiaani valvot.
Nyt tänne lähde mulle kertomaan,
Min tiedon saivat silmäsi ja korvas,
Kun kulkivat ne löytöretkellään.

Poissa ollessas
Ma tarkoin tutkin täällä kansan mieltä,
Jonk' on jo pyhä seura pappien
Sun puolestasi poies kääntänyt.
Sä mielestänsä olet kelvoton
Ja kulutettu ase, jonka kautta
Ei voittoa voi saada Israel
Enää, eik' koittaa sille kunnia.
Tää miel' ol' ennen voittosanomaa
Heill' aivan varma, pappein vaikuttama.

Kas, silloin syntyi uusi elävyys
Ja meno vilkas kohta leirissä.
Nyt kauheasti kättä puristeltiin,
Ja silmin toisen silmään tirkisteltiin,
Niit' iskettiin ja salaviisahasti
Yks toisensa kuvetta nyhkäsi.

Sen selvin kuulin heidän kuiskeistaan.
"Nyt", arveltiin, "on Judan jalopeura
Jo vihdoin viimein noussut luolastaan,
Kuin ennustanut profeetain on seura,
Se valtikkaa on tullut voittamaan
Yl' Israelin kaiken. Täyttämys
Jo alkanut on Herran lupauksen,
Ja Saulin huonehenkin hylkäys
On jälkeen Samuelin ennustuksen
Todeksi käynyt, sillä sankaruuden
On voiman Saulin suku hävittänyt,
Ja itsellensä sankarin on uuden
Suvusta Judan Herra herättänyt".

Tää niskuri ja kiittämätön kansa
Ja järjestystä ikävystyvä
On aina ollut herkkä juoksemaan
Sen perähän, mi uudelta on heille
Ja vaihettelevalta näyttänyt.
En miel'alaansa huikentelevaan
Ma huonettani ai'o rakentaa.
Kun lasken kuninkuuden kalliolle
Pyhälle kulmat sen, niin kaikellaiset
Sit' eivät taida tuulet tuudittaa,
Jotk' ajelevat kansan miel'aloissa.
En mielistänsä tuulen tuomista
Mä millänikään olla tarvinne,
Kun Isain poika, "jalopeuransa",
Mun puolellan' on; mulle kuuliainen
Ain' ollut on hän töissä, toimissaan.

Mun kuninkaani, ällös Davidiin
Sa liioin luottako, sill' ystävä
Hän ennestään on pappein säädylle.
Ja kavaluus on pappein, tiedät, suuri,
Jok' usean on miehen vietellyt.
Kun sodastanne tänne palasitte,
Niin silmäykset Davidin ja pappein,
Joit' iskivät he toisillensa, ilmi
Sen saattivat, ett' ennen keskenään
On salaisia neuvoja heill' ollut.

Sit' en ma usko; siinä erhetyt.
Hän sydämest' on nöyrä nuorukainen.
En usko kuninkuuden kunniaa
Viel' unissaankaan hänen haparoineen.
Hän mielen nöyrän näytti siinäkin,
Kun puolisoksi tyttäreni tulla
Hän liian halpa oli mielestään.

Siin' älyänsä seurasi hän vaan.
Hän tulevata aikaa tarkastain
Kyll' ymmärs, että lapsen oikeutta
Myös senmukainen seuraa velvoitus.
Näin ahtahilla sitehillä hän
Ei itseään sun suonut sitoa,
Ett' eivät hälle aivan vaikeaksi
Ne kävisi niist' itsens' irroittaa,
Jos käydä tahtois teitä omiaan
Ja kuuliaisuuden teilt' erota.

Vai luulet niin. Sa tarkoin tutkistellut
Jo olet vaarat kaiken-laatuiset,
Niin mahdolliset, kuin myös mahdottomat,
Joit' ajoiss' alkavissa, luulet, kohtaan.
Min neuvon annat mulle viisahan,
Ett' estää voisin niiden tulemista?

Jos tiellä, jota poljet joka päivä,
Sa huomaisit, ett' orjantappuroita
On juurittunut sekä alkanut
Jo pensahaksi siinä pensimään,
Mit' olisi sun silloin tekeminen?
Kun vastaat siihen, neuvon' ilmoitat.

En käytöstä ma kansan horjuvaista
Hyväksi katso, mutta mielestäin
Se itsestään on halpa, mitätön,
Jonk' ylenkatseella voit palkita.
Kun syylliseks' et ole löytänyt
Viel' Isain poikaa, tarpehettomat
Myös ovat kurituksen hankkehet.
Miss' oikea ja selvä vaara vaan
Sun istuintasi uhkailee, siell' aina
On puolellasi miekka Abnerin.
Vaan tuumailuista näistä viekkahista
Mä päästäkseni pyydän, kuningas.

En neuvoa sult' ole vaatinut.
Vapaasti suon sun täältä lähteä.
(Abner lähtee).
Nyt näet, Doeg, kuinka inhoa
Sun neuvosi jo niissä nostattaa,
Jotk' ovat, niinkuin Abner, oppineet
Vaan oikeuden tietä kulkemaan.
Kuink' uskaltaisin mielist' ystäväini
Ma huolimatta sitä seurata?
Ma istuimeni horjuvaisemmaksi
Vaan saattaisin, jos mieltäs seuraisin.

Se Herra, joka vallan antoi sulle,
Myös viisaudellaan sun lahjoitti,
Ett' ymmärtää, mi sulle hyödyllist' on,
Sa paremmin kuin palvelijas voit.
En ryhtymähän työhön veriseen
Ma neuvonut kehoittaessani
Sun poistamaan se, mitä haitaksi
Ja vaaraks olla vasta sulle voi.

Ja kuitenkin, kuink' äly häll' on tarkka!
Jos jostakin, niin juuri siltä suunnan
On mahdollista myrskyn paisua.
(Doegille).
No, puhu suusi aivan puhtahaksi.

Sa toimittaa voit sinne Davidin,
Miss' yllyttää hänt' ei voi viettelys
Valt'-istuimes perille pyrkimään.
Sen parhaiten näin saatat toimehen
(Ja siten taidat myöskin koetella,
Hän pelkästäkö ujoudesta
Vävyksi sulle kielsi tullakseen):
Nyt kuulluks' anna tulla Davidille,
Ett', ainoastans' uljuuteensa katsoin
Ja huolimatta köyhyydestänsä,
Et kultaa hältä huomenlahjaksi
Jot' antaa sais hän sulle vävynäs
Sa toivo, kultaakin kun kallihimman
Hän kuninkaalle lahjan tuoda voi,
Jos merkin selvän saattaa kuolemasta
Noin sadan miehen Filistealaisen,
Rajoilla Israelin riehuvaisen.
Se, ilmoita, on sulle kalliimpaa
Kuin tavara ja kulta kaiken maan.
Jos oikein tunnen Davidin, niin valmis
On toimehen hän ryhtymähän, jolla
Hän kunniaansa voipi lisätä.
Näin luotas saatat hänen loitommaksi
Ja viettelysten teiltä vieroitat.

Niin helvetin on sukkela se neuvo,
Ett' itsen' valheen valtaruhtinaan
Se kateutehen voi kiihoittaa.
"Et työhön neuvo mua veriseen",
Vaan vihollisten työksi laittamaan,
Mit' itse en mä tehdä julkea.
Siis Davidille käsky antaman
Pitäisi mun, ett' itse kuolemaansa
Hän vihollisten leirist' etsisi?

Ei käskynä sit' ilmoittaa sun tarve,
Vaan toivona, jonk' olet ystävilles
Sa salaisesti joskus lausunut.
Sen salaisuuden ilmi-saattajaksi
Ma rupean, jos suot sen, kuningas.
Vapaata sitte David tahtoansa
Saa seura.

(Saul lähtee huoneesensa. Doeg syrjäytyy näkymättömiin. Mikal tulee näkyviin puistossa).

Voi mieletöntä mua neitoa!
Ma tosiaankin mieltä lienen vailla,
Kun kussakaan en löydä lepoa,
Vaikk' etsin sitä kadotettuin lailla.
Ei murhett' ennen näissä ilmoissa
Mull' ollut, jok' ei kohta haihtunut
Ois vanhempain ja veikkoin helmoissa.
Kuink' armas koti on nyt vaihtunut
Majaksi murheen? Sitä pakenen
Kuin asumusta veri vierahan.
Vaan mistä rauhaa silloin hakenen,
Kun luonan' itse tuskan kuljetan,
Kuhunka kuljen? Sydämen kun täyttää,
On lempi saanut kerta leinuineen,
Mi kallist' ennen, halvaks silloin näyttää,
Ja lapsuudenkin koti riemuineen
Näy kolkoksi ja vento vierahaksi.
Mä lähenevän tänne miestä kaksi
Nään tuolta — toisessa se kuva loistaa,
Jot' en voi koskaan sielustani poistaa.

(Mikal lymyy puitten varjoon. Jonathan ja David lähenevät porttia, samaten Doeg toiselta puolen).

Terveiset teille, nuoret sankarit!
Sun onnestasi riemuitsen ma, David,
Ja kunniastas, että kuninkaalle,
Jok' ennen on jo sua suositellut,
Vävyksi tulet. Sitä toivovat
Myös palvelijat kaikki kuninkaan,
Jotk' oppineet jo jalouttas ovat
Rakastamaan.

Ei halpa sukuni,
Eik' elämäni vähä-arvoinen
Suo kunniaan niin korkeaan mun nousta.
Ja kunnian sen liian kallihiksi,
Vävyksi tulla kuninkaan, ma katson
Mun köyhyyteni kanssa yhtymään.
Ma uskollisna palvelijana
Vaan ollakseni kuninkaalle pyydän.

Ei sukukuntas köyhyyteen Saul katso.
Ma salaisesti hänen lausuvan
Näin kuulin kerran uskottuinsa kesken:
"En kultaa pyydä Davidilta, kun hän
Voi kalliimmankin lahjan mulle tuoda.
Kun sankar' on hän Herran Zebaotin,
Niin kostaa voi hän vihamiehillemme,
Jotk' Israelin rauhaa häiritsevät
Rajoilla sen. Jos sadan vihamiehen
Hän kuolemasta saattaa mulle merkin,
Se kallihin on huomenlahja, minkä
Hän kuninkaalle sekä synnyinmaalle
Voi lahjoittaa".

Se, Doeg, valhe on.
Senlaist' ei vielä ole toivotusta
Saul kunkaan kuullen koskaan lausunut.
Se itseltäs on juonta perkeleistä,
Jonk' kautta kavalasti Davidin
Sa surman suuhun syöstä tahtoisit;
Kun hurskaampaa et miestä sallisi,
Kuin itse olet, täällä löytyvän.

Niin kauheaa en epäluuloa
Ma, ruhtinaani, sulta ansainnut.
Todistajaksi, että totta on
Puheeni, saatte itsen kuninkaan.
En täällä käskyläisnä kuninkaan
Sit' ilmoittanut; siinä David saa
Vapaata tahtoansa noudattaa.

Tuost' ällös kiivastuko, Jonathan.
Kenties se toimi Herralt' itseltä
On lähetetty mulle tehtäväksi.
Ja jonkunlainen ääni sielussain
Mun työhön siihen käskee ryhtymään.
Käy kuninkaalle, Doeg, sanomaan,
Ett'en mä ennen katso kasvoihinsa,
Kuin täytetty on toivo kuninkaan,
Jos Herra suo, tai tahtoessa Herran
Mä manalahan lähden vierahaksi.

Mi urhoisuus ja mikä miehen into
On nähtävänä täällä. Seuraajaksi
Ma toivon onnen sulle matkallas.

En ymmärtää voi, mikä saatti sun
Näin pettäväiseen työhön pyrkimään,
Kun kunniaa sull' on jo yltäkyllin.
Sinusta kuitenkaan en luulla voi,
Ett' ainoastaan himo kunniaan
Sun tielle saattais epätietoiselle,
Miss' yhtä varma voitto on, kuin kuolo.
Mi kummempaa, ja tullaksesi kielsit
Vävyksi Saulin, mutta tarjout
Nyt huomenlahjaa hälle hankkimaan,
Jonk' alttiiks annat vielä henkesi.

Mun henkeni on Herran hallussa
Ja synnyinmaani palvelukseen valmis.
Pois alituista poistaa ahdistusta
Ma tahtoisin, jot' ainiahan kärsi
Kansalta Filistean Israel —
Ja kuitenkin nyt, armas Jonathan,
Kun olemme me hetken viimeisen
Ehk' yhdessä, mun anna au'aista
Sun nähdäksesi kaikki sydämeni,
Jot' ennen viel' et tarkoin tuntenut.
Jos muuttaa voisit siihen sijahan,
Miss' on nyt Merab, Mikal sisares,
Niin kaiken alhaisuuten' unhottaisin
Ja elämäni sulle hinnaksi
Edestä kunnian ma tarjoisin
Sun langoksesi silloin tullaksein.

Vai niin on sinun laitas; sopivampi
Siis mielestäs on Mikal kumppanina
Tiell' elämäsi sua seuraamaan.
Mut Mikal itse onko suostuvampi
Kuin Merab seurahasi lähtemään?

Jos saisin sydämensä suostumusta
Ma tutkia ja hälle ilmoittaa,
Kuink' ääretön on rakkauteni —

"Jos saisin tutkia ja ilmoittaa"
Niin lausut teeskennellyn muotoisena
Kuin veitikka se, joka varkahin
On naapurinsa kukkatarhass' ollut,
Ja, kukkakimppu huostassaan jo, sitte,
Havaittuansa tarhan haltijan,
Suin anovaisin hälle lausuisi:
"Suo kukkais tuoksua mun aistia
Ja hajuansa hiukan haistella,
Ett' oppisin mä niitä tuntemaan".
Vaan turha lienee tuota tutkistella,
Oletko käynyt kukkatarhassamme
Sen kukkasia varkain poimimassa,
Kun tuntumaton, lausuu sananlasku,
On nuorukaisen jälki neitsen luo.
Mä, ystäväni, vannon koittaakseni,
Mi mahdollist' on, jotta Mikalin
Sa puolisoksi saisit arnahaksi.
Ei vaarahan sentähden syöksyä
Sun tarvinne.

Oi, jalo Jonathan!
Suo lujana mun olla päätöksessä,
Jonk' äsken Doegille julkasin,
Se lempenikin näytteeks olkohon.
Mä miesten kanssa, joiden päälliköksi
On kuningas mun pannut, vihamiesten
Käyn kimppuhun nyt —

Sa oikeassa lienet; kuitenkin
On sydämeni aina seurassas,
Jot' yksikään ei valta maailmassa
Pois luotasi voi koskaan luovuttaa.
Mun luo nyt lähde, että ystävyyden
Siell' ehkä palveluksen viimeisen
Saan sulle tehdä. Sotisopahani
Sun vaatetan ja miekallani vyötän.
Sua ruumiinikin verho seuratkoon,
Kuin sydäntäsi seuraa sydämein.

Niin sykkivin tääll' istuin sydämin,
Kuin naaras-hirvi arka piilossaan,
Jot' ampujien nuolet väijyvät,
Kun salakuuntelijana ma sain
Puheita heidän ilkkuvia kuulla.
Kuink' uskalsinkaan tulla nähtäviin,
Kun hävyn puna poskiani polttaa
Viel', ilkamoisuuttaan kun muistelen.
Kuink' kuitenkin olette, nuorukaiset,
Te itserakkahat ja luottavaiset,
Kun pieninkin jo teistä hempeys,
Min neito joutuu joskus näyttämään,
On merkki rakkauden polttavan.
En Davidille muista milloinkaan
Niin rakkautta selvin näyttäneeni,
Ett' olisin mä syytä antanut
Näin umpimielin siitä lausua.
Vaan malta, malta, poika itsekäs,
Mä näytän vielä, ettei rakkauttain
Sun ole juuri orrelt' ottaminen.
Ja kuitenkin soi sanomattoman
Sulolta sydämeeni tunnustus
Se, jonka veli Jonathanille
Hän rakkaudestansa ilmi toi.
"On rakkauten' ääretön", hän lausui.
"On ääretön" ja mä sen maalina,
Johonka rientää toivons? armahin.
Voi minua, mi hullu lienenkin!
Näin hurjasti kun taidan huikennella,
Kun kuolohon kentiesi kulkemassa
On kultani ja oma arnahani.
Ma riehun, niinkuin lapsi valaton
Miks' useasti mua Merab kutsui
Jok' äyrähällä äkki-jyrkänteen
Lyö leikkiä uhalla vaarankin.
(Lankee polvilleen).
Oi, armoinen Jumala Jakobin!
Jok' aina tahdot rukouksen kuulla,
Jos rukouksen heikko vaimokin
Vaan sydämellä nöyrällä ja suulla
Vakaalla istuimes tuo etehen.
Ma kurja neito sulle rohkenen
Myös kantaa sydämeni rukousta:
Suo Davidille armos suojelusta,
Kun kulkemaan hän lähtee vaarain teitä,
Viel' armostasi häntä ällös heitä,
Jonk' äsken väkevyydelläsi täytit
Ja jolle armos avaruutta näytit,
Kun voimasi soit häntä tukea.
Hyvyyttäs suurta, jot' ei lukea
Voi yksikään, nyt lisää siten vielä,
Ett' ohjaat taaskin häntä vaaran tiellä.
Tee niinkuin tahdot, Herra, onnein kanssa,
Vaan Davidia tu'e vaaroissansa.

Hän, David, kertaakaan ei kieltänyt
Näin kamalahan työhön käydäkseen,
Mut kuuli tyvenellä mielellä
Alusta alkaen sun ilmoitustas?

Hän teki niin, ja Jonathaninkaan,
Jok' ensin suuttui silmittömäksi,
Ei huolinut hän varoituksista.

Mä siitä tunnen, että kummallenkin
On viekas juoni vielä vento vieras,
Se vihattu on taikka tuntematon.
Käy tuonnemmaksi, siellä vileämpi
Ja tuulisemp' on paikka. Doeg, Doeg!
Mitenkä neuvot neuvos seuraamista
Mun vastaamaan, kun tili töistämme
On tehtävä?

Sen David vastatkoon,
Kun ehdollansa sitä seurasi;
Et käskyä sä siihen antanut.

Vaan kavalaa ja julmaa juonta meiltä
Se oli kuitenkin. Kun Israel
Saa kuulla nämät salavehkehet,
Niin inhosta hän eikö sydäntänsä
Pois puolestani käännä kokonaan?

Sit' älä pelkää; mutta kuitenkin
Parempi ois, ett' itsellesi kohta
Nyt valmistaisit vahvan puolueen,
Jost' oiva sulle turva aina oisi.
Jos soisit, sulle neuvon antaisin,
Ett' Abrielin Meholatilaisen
Itsehesi heimon sitehillä
Sitoisit Merab tyttäresi kautta.
Sa Merab anna hälle puolisoksi,
Jot' ennen hän jo sult' on kosinut.
Sill' Abriel on voimallinen mies
Ja nykyjänsä maansa mahtavin.

Näin lupauksen neuvot rikkomaan,
Jonk' urhotyöstäns' annoin Davidille.
Nyt sydämesi kaiken ilkeyden
Toit tietämättäs ilmi. Davidin
Siis tiellä, jolle häntä yllytit,
Iäksi päiväks' uskoit uupuvan,
Et muuten tät' ois mulle neuvonut.
Pois tyköäni mene saatana!
Todeksi nään nyt vanhan sananlaskun:
"Jos sormen annan saatanalle vaan,
Hän käsivarren viepi kokonaan".

Ah, kuninkaani! enkö kertonut
Viel' ole sulle Mikal tyttäres
Ja Isain pojan toistaan lempivän?
Sen tunnustuksen rakkaudestansa
Mä äsken kuulin suusta Davidin.
Todistakoon sen sulle Jonathan
Ja Davidia kauan rakkahana
Ma Mikalin jo tiedän pitäneen.
Siis oma jaloutes, kuningas,
Tien seurattavan sulle neuvokoon.

Puheesi jos on totta, Abriel
Saa Merabin ja David Mikalin.
Näin korvata ma voisin kärsimykset,
Joit' äsken tuotin Davidille. Herra,
Pahuuteni nyt käännä onnekseen!
Tuolt' astuvan jo näen poikani,
Hän kulkee tänne johtavata tietä.
Mä silmiänsä viel' en nähdä siedä,
Joist' ehkä kohtaan katkerimman nuhteen.
Araksi synti saatti meidän suhteen,
Kuin synti jälkeen syntiin-lankeemuksen
Sijahan lemmen tuotti kauhistuksen.

(Saul, Doeg, sittemmin Jonathan, David, Mikal, henki, vartijoita ja niiden päällikkö).

Sun myöntää täytyy, niin ei toimellista
Miest' Israeliss' ole yhtäkään,
Kuin Isain poika. Herra nähtävästi
Häll' apuna on hänen töissänsä.
Ken seisoa voi häntä vastahan,
Jonk' kanss' on itse Herra Zebaot?
Ei ihme, että häntä Israel
Niin kunnioittaa miltei jumaloitsee,
Kun autuuden hän suuren saattanut
On maallensa ja vihamiehet lyönyt
Jo useasti, niinkuin silloinkin,
Kun surmalla hän kahdensadan miehen
Paraita Filistean sotureita
Sai multa puolisokki Mikalin.
Vaan mainettansa miksi kauhistun,
Kun on hän poikani ja heimoisuus
Nyt sukuhuni hänen kiinnittää?

Se totta on, ett' on hän toimekas
Ja alamaisistasi mahtavin,
Sen vuoksi juur' on vaarallisinkin.
Vaan yhtä tos' on, että neuvoja
On salaisia Samuelin kanssa
Hänellä ollut. Miks' ei virkkanut
Niist' ole koskaan sulle, kuningas?
Todistajaksi kutsu Bethlehem;
Se kyllä tietää, kuinka Samuel
On salaretkin Isain luona käynyt,
Siell' olevan kun tiesi Davidin.
Sen, kuningas, todeksi näyttää voin,
Ett' uhraamassa käynyt Samuel
On Bethlehemiläisen Isain luona,
Ja, kanssaan hehko, myötään kantanut
Sen öljysarven mainion, jost' ennen
Hän Herran voiteen päähäs vuodatti.
Se tietty myös on, että Davidin
Hän saapuville silloin kutsutti
Kuninkahaksi häntä voidellakseen.
Sa Samuelin tunnet vanhastaan,
Kuink' uhkaustaan täyttää kaikin keinoin
Hän aina koitti, ennenkuin hän tahtoi
Profeetan väärän kantaa mainetta.

Todeksi saata se, ja Davidilta
On ennen päivän iltahämärää
Elonsa lanka katkennut. En luulla,
Sit' olisi ma voinut Davidista!
Hän näytti valkeuden enkeliltä
Mun silmissäni, kuin ne kerubit,
Jotk' ympäröivät Herran istuimen.
Oi maailma, sä pesä viekkauden!
Kun siinäkin sä, missä hurskauden
Sa kuvaa kannat, kätket kavaluuden.
Sä vietelläkses ihmis-raukan mieltä
Vaan täytät käärmeen kavalata kieltä.

Jos en mä erhettyne, tulemassa
Tuoll' ovat tänne Mikal, Jonathan
Ja David itse. — Täällä oloni
Lie sopimaton heidän saapuessa.

(Saul nyökäyttää päätänsä myöntäen ja Doeg menee. Jonathan, David ja
Mikal tulevat).

Oi, isä armas, taas niin suruinen!
Tää suru sulla onko ikuinen,
Kun sieluas ei lakkaa vaivaamasta,
Etk' avarasta koko maailmasta
Parantajaa saa sielun haavojen?
Ma kulkisin taa merten aavojen,
Jos, armas isä, sieltä huojennusta
Ma haavoillesi saisin. Lohdutusta
Nyt, puolisoni, kanteleella soita.
Murhetta kokonaan jos sill 'et voita,
Sit' ehkä hetken taidat lievittää,
Kivenkin yhden jos voit vierittää
Sen kuormasta. Täss', isä, kuunnella
Saan soittoansa jalkais juurella.

Sa murheestani lausut lapsen lailla.
Ei syntynyt se ole kauka-mailla;
Miks' apua siis sieltä etsisin?
Se lähempää on, lapsi, syntysin,
Kuin luuletkaan ja sielus aavistaa.
(Itsekseen).
Voi, kohtalosi mua kauhistaa!

(Davidin virittäessä kanteleensa kieliä katkee yksi niistä kimahtain poikki).

Et soittamaan nyt enää suinkaan mieli,
Kun katkennut on kanteleelta kieli.
Mies vilpitön, et milloin vilpistellä
Sä meille vääräll' aio sävelellä
Ja saattaa lailla väärän mestarin
Vaan harhausta meille korvihin.

En aio sitä. Kielen katkenneen
Sijahan toinen paremp' pantaneen.
Kiel' entinen kun oli vaillinainen,
Jost' ään ei tullut oisi sointuvainen,
Parast' ol' antaa kuolla katkeemalla
Sen, äänellä kun oisi karhealla
Se sointuisuutta muiden häirinnyt. —
Taas soittoon valmis kanteleen' on nyt.

Viel' odota. Jos elämässämme
Meill' ystävyyden yhteydess' ois
Senlainen jäsen kelvoton, jonk' kautta,
Kuin kielen kautta toisten sointuisuus,
Elomme sopusointu häirittäisiin
Ja varomaton ystävyytemme
Sen kavaluuden kautta loukattaisiin;
Mitenkä meidän miehen sellaisen
Kanss' itseämme oisi käyttäminen?

Nyt tuomiosi itse langetit,
Sa kirottu ja salakavala.
Senlainen jäsen olet perheessäni
Juur' itse. Salakavalasti väijyt
Sa valtikkaani multa ryöstääkses.
Ja vertanikin ehkä vuodattaisit,
Jos kirotulla sulla tilaisuus
Vaan siihen olisi — ja kuitenkin
On rinnoillani sija sulla ollut,
Ja rintaverellänikin ma oisin,
Kuin poikiansa ruovonpäristäjä,
Sua ruokkinut, jos sillä elämäsi
Ma kuolemasta estää oisin voinut.
Nyt palkinnoksi kaiken kavaluutes'
Sult' elämäsi lanka katketkoon,
Kuin kanteleelta kieli kelvoton.

(Saul tempaa viereltänsä keihään ja paiskaa sen Davidin sydäntä kohden, mutta Davidin väistettyä käy keihäs seinään kiini. Saulin hankkiessa noutamaan keihästänsä tempaa Jonathan sen seinästä ja heittää akkunasta ulos).

Haa, mitä tämä? oma vereni
On vastahani kapinoitsemassa
Ja kavaltajan puolella.

Pois pakene, jos henkesi on kallis.
Nyt valloissaan on pimeyden valta.
Sen raivoa ei voi nyt hillitä
Pää-enkelinkään Mikaelin voima.

Pois riennä
Ja Davidia seuraa kotihis.
Kenties sä siellä sukkeluudellas
Voit kuolemasta kultas suojella.

Kiin' ottakaatte kavaltaja kohta
Ja vankeutehen hän saattakaatte.
No, rientäkäätte; miksi kuhnailette
Siin ällistyksissä kuin tuhmat juhdat?
Ahaa, te myöskin salaliitossa
Kanss' olette sen viekkaan pettäjän.

Ken on se pettäjä? Se, kuningas,
Nyt ilmoita, me kohta riennämme
Hänt' ottamaan ja tänne saatamme
Sen kavalan, vaikk' yö sen peittäisi.

Nimessä Herran, isä, mieltäsi
Vaan hetki malta. Kiivaudellas
Näin äkkinäisellä sä häpeän
Vaan itsellesi saatat.
(Vartijoille).
Kuninkaan luvalla saatte täältä lähteä.
(Vartijat menevät kummastellen).
Totuuden kunniaksi kuitenkin
Sä itseäsi, isä, hillitse.
Küink' oikeutta taidat lukea
Sa valtakunnassas, jos valtikkas
Vihalle annat murhamiekaksi
Ja himoja ja väkivaltaisuutta
Näin esimerkilläsi yllytät
Vapaasti maassa riehumaan. — Se kohta
Kyll' ilmi saadaan, onko syyllinen
Vai syytön David kavaluutehen,
Jos tutkintoon vaan hiukan aikaa suot.

Sua maan ja taivaan kautta vannotan:
Totuutta mulle puhu, sano, etkö
Viel' ole kuulut, kuinka Davidia
On salaa pappein seurass' yllytetty
Valtaani ryöstämään.

Ma vannon sen
Nimessä Herran, etten kavaluutta
Viel' ole Davidissa huomannut.
Miest' uskollisempaa ei ole sulla.
Jos sellaisia salakavaloita
Seassa pappein löytäisitkin, jotka
Hänt' yllyttää kyll' ovat taitaneet,
Ei syy se ole Davidin. Ken häntä
Voi kuninkaansa pettäjäksi luulla,
Kun useast' on pannut kätehensä
Hän henkensäkin sua puolustaakseen
Filisteaa ja muita vastahan
Ja vahvemmaksi valtaas saattaakseen.

Sen kuulla tahdon suusta Davidin.
(Menee ovelle ja huutaa vartijapäällikölle).
Käy Davidia tänne noutamaan.
(Jonathanille).
Niin totta kuin meill' elävä on Herra,
Jok' elämän ja kuolon hallitsee,
Ei pidä hänen kuoleman, jos pappein
Hän viekkautehen on viaton,
Vaan armoissani asuva hän on.

Niin varmaan koita sanasi nyt täyttää,
Kuin syyttömyytensä voi David näyttää.

(David ja Mikal sylitysten; sittemmin kammaripalvelija ja Saulin vartijapäällikkö).

Nyt, armas Mikal, sylissäsi tässä,
Miss' autuus suurin mull' on elämässä,
Ma kuolemaani tahdon odottaa.
Jos suotu täss' on mun se saavuttaa,
Niin kuolon' on, kuin kukkain liepehellä
On perhon kuolo; kun se kiidätellä
Vapaast' on saanut valkeudessa,
Ja sitte, päivän palavuudessa
Jo väsynyt, on päässyt ehtien
Taas suojaan kukkasien, lehtien,
Ja nauttia siell' ilman estettä
Suloista saanut kukkain nestettä.
Ei silloin paljon suinkaan huolisi,
Jos äkkiään hän siellä kuolisi.
Ei huomaisi hän kuoloon hukkuvansa,
Vaan hekkumasta luulis nukkuvansa.
Jos elonikin tässä raukeaisi,
Se ois kuin mulle autuus aukeaisi
Vaan toinen. Kuolo kun ei ole karvas
Nyt mulle, ällös itkekö sit' armas.

Et muistakaan mun kohtaloa, kulta,
Ett' autuuden ja onnen kaiken multa
Pois mennessäsi veisit tuonelaan,
Ja mulle tänne kolkkoon maailmaan
Vaan murhe jäisi seuraks' ainiaan.
Jos yhdess' onni meidän kuolla koisi,
En kuolemastas silloin vaikeroisi.
Kun haudan unta maanneet vieretyksin
Me olisimme, sitte käsityksin
Elohon uuteen läksisimme. Yksin
En autuutta mä missään saavuttaisi,
Jos kanssas sitä nauttia en saisi.
Vaan onnea kentiesi saamme täällä,
Tään myrsky-ilman tyynnyttyä, säällä
Viel' entistänsä tyynemmällä maistaa.
Viel' aurinko voi kirkas meille paistaa.

Ei Saulin tapa turhaan herittää;
Ket' uhkaa hän, sen kuolo käsittää.
Miss' on hän miekan paljastanut kerta,
Siin' ain' on juossut surmatuitten verta.
Jos erinäist' en Herran suojelusta
Saa, en voi välttää Saulin uhkausta.

Kun, ruhtinatar, käskystäsi teitä
Ma vartioitsin tänne kulkevia,
Niin vartijoita kuninkahan niillä
Päämiehineen näin tänne astuvan.
Muut loitommaksi jäivät seisomaan
Vaan päällikkönsä tänne lähenee.

Meit' auta Herra! Vasta muistan nyt
Ma kuullehein, kun juuri pakenin,
Kuink' hän antoi käskyn vartijoille,
Ett' ottaisivat kiini sun. He varmaan
Nyt käskyä sit' ovat täyttämässä.
Mihinkä kuljet, kurja onneton,
Ja turvan missä löydät, puoliso,
Kun huoneemme kenties on piiritetty?
Ahaa, nyt keinon keksin: akkunasta
Sun lasken täältä; riennä, kultani,
Oi, riennä jo ja vältä kuolema,
Hukassa muuten henkes' on — voi, riennä!

Kuink' uskaltaisin sua uhriksi
Ma kostollensa jättää yksinäs?
Vihansa kaiken kääntäis' sinuhun,
Jos minua hän täält' ei saavuttais.

Se kuolemall' ei koske minuhun,
Sun kuolosi mun vasta kuolettais.
(Laskeissansa Davidia akkunasta).
Hyvästi, sieluin puoli parahin!
Jos kiitää sieluin siivin kiirehin
Sa voisit täält', ilolla tänne jäisin,
Sinussa onneni kun säilyttäisin.

En onneasi surren sulle heitä
Nyt jäähyväisiä, kyll' enkeleitä
Sun suojatiesi taivas suova on,
Kun enkel' itse olet viaton.

En apusi ma luule, ruhtinatar,
Hänt' auttavan juur' aivan kau'aksi.
Kun etsijänsä tänne tultuaan
Hänt' eivät täällä löydä, rientävät
He likiseuduilta hänt' etsimään,
Ja siten melkein hänen kiini saavat
Jo ennenkuin hän maisemilta näiltä
On ehtinyt.

Se aivan totta on.
Ah, mieltäni nyt Herra neuvokoon,
Mitenkä voisin miehen hurskahan
Käsistä päästää vainoojittensa.
Nyt mieleheni johtui keino, jolla
Voin pakolaisen ehkä pelastaa.
Sa ilmi anna, että sairahana
On pääsemättömänä David täällä.

Vaan ilmoitukseen siihen tyytyvän
En usko vartijoitten päällikön.
Hän nähdä silmin tahtoo sairastamme.

Siis silmänsä on meidän kääntäminen.
Nyt päällikköä hetken viivyttää
Sa koita ulkona, vaan pääsemästä
Hänt' älä estä tänne katsomaan.

(Kammaripalvelija menee ulos. Mikal ottaa erään vartalokuvan, pukee sen miehen vaatteisin, asettaa sen vuoteesen makaavan kaltaisena ja lausuu sitten yksinään).

Sun, Jumalani, tiedän armoiseksi,
Petosta tät' et synnin arvoiseksi
Sa lukene, kun viattoman päästän
Sen kautta kuolosta ja Saulin säästän
Ma katumasta murhan tehtyään —
Kun näin syyns' ennen pääsee tietämään.
Min kavaluus on saanut alkuhun,
Sen saattakoon nyt vilppi loppuhun.

Suo anteeks', armollisin ruhtinatar,
Ett' on mun tänne rauhan huoneesen
Näin täytynyt nyt tungeksia. Sen
Mun kuninkaani käski tekemään.
Hän Davidia käski noutamaan
Mun täältä.

Hiljaa, vaiti, ystävä!
(Osoittaa vuodetta).
Hän sairasna on tuolla vuoteellansa
Ja väsyneenä vaivoistansa äsken
Hän hiljaisehen nukkui unehen.
Kun lievityksen hetki lie nyt hällä,
On vaarallista häntä häiritä.
Sa kuninkaalle sano, että David,
Kun taudistansa vaan on tointunut,
Luo kuninkaan on kohta rientävä.

Nyt siivilläs hänt' aika lennätä
Ja vainoojaansa ennen ennätä
Kanss' armahani laakso rauhainen,
Miss' suojan löytää David kultainen.

(Jonathan ja Mikal erillään, Abner, Doeg, Saulin sukua ja hoviväkeä; sittemmin Saul itse).

Voi, veli Jonathan, tät' ahdistusta!
Tään tietämättömyyden tuskahan
On sieluni jo uupumaisillaan.
Miss' on nyt David, kurja pakolainen?
Mitenkä välttää kuolon pauloja,
Joit' etehensä mont' on viritetty,
Voi puolisoni raukka, rauhaton?
Miss' onneton hän, jos sen tietäisin,
Nyt oleksii, mä sinne rientäisin,
Vaikk' olen vaimo heikko, voimaton,
Enk' apua voi hälle vaaroiss' antaa,
Niin kuitenkin kuin kyyhky lentäisin
Tykönsä, lohdutukseksensa kantaa
Mä lemmenpuusta lehden halajaisin;
Näin vaivoissaan hänt' ehkä virvoittaisin.

Ei kuolon vaara vielä kohdata
Voi häntä, vaikka kyllä läsnä on,
Hän kätkettynä nyt on paikkahan,
Johonka eivät silmät etsijäin
Voi pystyä. Sun sinne saattaisin,
Joll'et sä täällä häntä hyödyttää
Vois' enemmän kuin siellä ollessas.
Mi miel' on isäni, mä tutkia
Tääll' ensin tahdon, sitten Davidille
Ma huomioni kohta ilmoitan.
Ei isän' ennen suurta eikä pientä
Viel' ole tehnyt, jot' ei ilmoittanut
Hän ole mulle kohta. Sovintoon
Jos sydämensä huomaan taipuvaksi,
Mä hänen luoksi saatan Davidin.
Välinsä heidän toivon rakkahaksi
Kuin ennenkin taas käyvän. Puolestas
Sa koita lapsen-rakkaudellas,
Jos mahdollist' on, häntä lauhduttaa.

Mun puoleltani kaikki koetus
On, luulen, varsin vaikuttamaton.
Hän suuttunut on leppymättömäksi
Niin Davidiin kuin minuhun, kun viimein,
Isääni pettämällä, Davidin
Ma akkunasta päästin pakohon.
Ken paha henki häntä vietellee
Nyt hirmutöihin, jonka sydän ennen
Ain' avoinna ol' armon-anojille
Ja jonka vihakin ain' oikeutta
Ja tuomiota tarkkaa noudatti?
Ken jaloutens' on nyt muuttanut?

Se paha henk' on Doeg ilkeä,
Jonk' kavaluus on isä-raukkamme
Tielt' oikealta harhateille vienyt.
Kas, kuinka nytkin lailla käärmehen
Hän meitä silmin karsain, körkkyvin,
Kuin uhriansa, väijyy nielläkseen.

Jos säälimisen mull' ois tuntoa,
Ma suruansa surkuttelisin.
Heit' ahdistaa sen tuskan aavistus,
Jok' etehensä aukee ennenkuin
On tiiman matkaa päivä ehtinyt.
Vaan säälimys ei sovi miehekkäälle
Mun luonnolleni. Vaimoin, lapsien
Se mieltä lystiksensä pehmitelköön.
En sellainen ma narri ole, että,
Kun vihamieheni on miekkan' alla,
Mä henkeänsä säästäin selkäni
Hänelle käännän varomattomana.
Ken käski heitä tielle siirtymään,
Jonk' koston' itse kulkeaksensa
Valitsi, jollei esteitä se kärsi?
He onneansa siitä syyttäkööt.

Me vietämme nyt juhlaa uuden kuun.
Tää toinen päivä uutta kuuta on,
Joks' aina sukukunta kuninkaan
Kokoontunut on tänne kartanooni,
Myös palvelija-joukko parahin
On näinä päivin' täällä koossa ollut.
Miest' yhtäkään ei sukukunnastamme,
Jot' uskolist' on mieltä kantanut
Ja jota sairaus ei estänyt,
Viel' ole täällä tällöin kaivattu.
Nyt sija yks' on täällä tyhjänä,
Se arvoisan pereeni jäsenen
On paikka oikealla puolellain.
Miss' Isain poika on, kun pöytähän
Ei eilen eikä tänäpänäkään
Hän ole tullut, sano Jonathan,
Sa kaikista sen tiennet parhaiten.

Hän päästäksensä Bethlehemihin
Hartaasti halasi ja mulle lausui:
"Jos silmissäsi olen armon saanut,
Niin salli minun mennä kaupunkiin,
Miss' isäni ja meidän sukukunta
Nyt uhraavat ja juhlaa viettävät.
Mun veljen' itse sinne kutsuivat".
Sukunsa rakkaus kun häntä sinne
Näin houkutteli, puolest' isäni
Ma luvan annoin hälle lähteä.
Viaksi tuot' et mulle lukene.

Sen valhettelet, varmaan valhettelet
Sa, paha poika, tottelematon.
Ei uhrijuhlaa kuulla uudella
Sukunsa yhdess' ennen viettänyt.
Sa salaliitoss' ollen kanssansa
Johonkin hänen olet kätkenyt,
Ett' etehen' ei tulla tarvitsis
Hän kapinansa töistä vastaamaan.
Ei entisistä uhriretkistään
Hän tiliä viel' ole mulle tehnyt.
Et luulla taida, poika kelvoton,
Mun tietäväni, kuinka häpeäsi
Sek' äidillesi että itselles
Sa Isain pojan olet valinnut.
Niin kauan kuin hän maassa matkustaa,
Et ole sinä eikä valtakuntas?
Maan päällä seisova. Nyt ankaraa
Sanaani kuule: tänne tyköni
Hän saata kohta, sillä kuolemaan
Hän vikapääksi kauan nähty on.

Sen kyllä tiedät, vaikka unhottain,
Min kuningas ja oma kunnias
Sult' oikeudellansa vaativat,
Ja muistamatta, että perimys
On Israelin istuimelle sulla,
Sä ryhdyit kanssa kapinoitsijain
Sen perusteita vapisuttamaan. —
Kuin miehuuteni voiman hedelmää
Ma sua hoidin, päivän heltehen
Ja kuorman kannoin kasvattaakseni
Sinusta korkean sen setripuun,
Jok' Israelin kaiken varjoais.
Vaan muuttunut kun myrkky-ruohoksi
Nyt olet mulle, pois ma juuritan
Sun tarhastani kohta, tulen ruoka.
Vihaani väistä — täältä pakene.

Tää merkiks' olkoon, että keskellämme
On rakkauden side ratkennut.
(Itsekseen).
Nyt raivattuna tie on kostohon,
Kun suurin este sinne poissa on.
Vaan vaikeaa kuink' oli tämä työ,
Sen vaivasta kun sydän vielä lyö!

Sen rakkauden, isä, nimehen,
Min suojass' aina lapsuudestani
Ma onnellista vietin elämää,
Nyt vannon, ettei David ole tehnyt
Rikosta kavaltajan kauheaa.
Ja ta'ata taidan hengelläni sen,
Ett' uskollista mieltä kohtahas
Hän kantaa vielä, että onnekses
Verensä voisi viime pisaraan
Hän vuodattaa, jos sitä vaatisit.
Ja isänänsä sua lemmellä
Hän soisi vielä varjellaksensa.
Hänt' onnetonta ota armoihis,
Ja kavaluuden töistä puhtahana
Sa kunniansa löydät loistavan.
Tää epäluulo kavaluudesta
On hälle katkerampi kuolemaa.
Myös suosioosi ota Jonathan,
Hänt' armostasi ällös sulkeko
Ja hänehen sentähden suuttuko,
Ett' ääntä tuntonsa hän totteli,
Kun uskalsi hän miestä viatonta
Vihaasi väärää vastaan puolustaa.
Jos elämäni viel' on sulle kallis,
Jot' ennen helläst' aina suojasit,
Niin puolisoni päästä kuolemasta,
Joll' uhkasit hänt äsken syyttömästi.
Kun onnehensa onnen' yhdistit,
Teit elämänsä mulle elämäksi;
Siis elämää kun muut' ei mulla maassa,
On kuolemansa kuolo mullekin.

Nyt mieleheni mulle muistutat
Petosta, jolla, lapsi juonikas,
Sä käsistäni päästit Davidin,
Kun haastoin häntä tilintekohon.
Sa lapsen lailla turmiuntuneen
Isääsi vastaan käytit viekkautta
Ja vanhempaisi arvon loukkasit
Sa kunniansa kanssa leikitellen. —
Sa mua syytät, että onnehen
Ma Davidin sun onnes yhdistin,
Ett' ehdollani olen saattanut
Näin kuolemansa sulle katkeraksi.
Vaan ällös olko tuosta milläskään,
Ma olen keinon varman keksinyt,
Mitenkä siitä pulasta sun päästän.
Nyt, epäkelpo, kuule tuomios:
Ma aviositeen sen ratkaisen,
Jok' yhdistää sun vielä Davidiin,
Ja Jaltille, pojalle La'iksen,
Jok' uskollinen kuninkaan on mies,
Sun avioksi annan; kohtalos
Näin kuninkaansa-pettäjästä päästän.
Siis pettäjän ei puolisona täydy
Sun häpeää sen kuolemasta kantaa.

Tää ääni onko isäni, se ääni,
Jok' ennen kaikui mulle rakkautta,
Kuin serafimein laulu autuaille?
Vai häijyäkö unta lie tää vaan,
Jok' ihmeisiä muutoksia meille
Kuvittelee ja kaikki muuttelee,
Jost' enkeleitten riemulaulukin
Äkisti muuttuu korpin ääneksi?
Ei unta ole tämä; uneni,
Jot' ennen kerta neitona mä näin,
Tää totehen on käymist' uneni,
Joss' auttajaksi rientämänäni
Mä kiitävälle olin kotkalle,
Jot' ahdisteli petolintuin parvi,
Ja mustan pilven peitettyä mun
Ma tuntevanan' olin tukalaksi
Eloni siellä, milt'en haituvaksi.
Se uneni nyt kuinka kauheasti
On toteutunut! nyt kuoleman
Ma tuskan tunnen sydämessäni.
Voi, tuskissani josko saisin kuulla
Myös veisattavan virttä riemusuulla
Voitosta, niinkuin unissani kuulin,
Pois haihtuisin mä täältä hymyhuulin.
Vaan vaikeamp' on lähtö tuonelaan,
Kun vainon alle jää hän maailmaan.

(Vaipuu uupuneena maahan. Saulin viittauksesta vievät muutamat naispalvelijat puolipyörtyneen Mikalin huoneesta).

Nyt tahdon teille, Benjaminilaiset,
Mä kysymyksen tehdä muutaman:
Antaako teille David peltoja,
Joist' elatuksen saatte runsahan,
Ja viljavia viinamäkiä,
Joist' elämänne saatte nautinnon?
Tekeekö teitä sotajoukkojen
Hän päälitöiksi maassa mahtaviksi?
Ett' annatte te hänen keskellänne
Valtaani vastaan julki juonitella,
Eik' ole teissä miestä yhtäkään,
Jok' ilmoittaisi korvieni kuullen,
Ett' oma poikanikin liittohon
On Isain pojan kanssa yhtynyt
Mua vastahan, kuin teille kaikille
On nähtävänä tänäpänä ollut.
Ja kuitenkin on mahtavuudestanne
Ja tavaroista teidän kiittäminen
Mun anteliaisuuttani, jot' aina
Olette nauttinehet runsahin.
Hyvyyttäni te siten palkitsette,
Ett' yksikään, kun vaara uhkailee,
Ei teistä puoltan' ole pitämässä.
Nyt tiedän, että kiittämättömyys
Hyvyyden palkka tääll' on maailmassa,
Ja kestävyydess' ihmis-ystävyys
On kasvi kurjin, päivän kirkkahassa
Valossa ruusuna se rehoittaa
Suloista tuoksuansa tarjoten,
Vaan myrsky-pilven meitä varjoten,
Sulonsa meiltä kohta kadottaa.

Et, kuningas, sa mua nuhteillas
Näin katkerilla toki tähdänne,
Jok' askeleitas' ensimäisiä
Niin kunniaan kuin vaaraan seurasin,
Ja seuraajana vihdoin vanhenin
Sodissasi ja voittoretkilläs.
Kuink' uskoa voit, että kunnian
Ja sankaruuden maineen kuuluisan,
Jotk' olen seurassasi voittanut,
Nyt heittäisin kuin vanhan vaattehen
Ja palvelusta uutta etsisin
Luon' Isain pojan tuskin miehekkään, —
Vaikk' en mä kiellä hältä miehuutta —
Jonk' onnen äkki-sattumus on tehnyt
Nyt hempukaksi kansa-hepukan.
Sun sukukuntas arvo munkin on,
Kun poikia olemme veljesten.
Ett' Isain pojan vehkeit' ilmoittaa
En ole tainnut sulle, syynä sen
Ei puuttuvainen ole ystävyys,
Vaan syy on siihen tietämättömyys
Senkaltaisista salahankkeista.
Kun kanssa vihamiesten julkisten
Mun tähän ast' on ollut tekemistä,
Enk' oppinut viel' ole nuuskimaan
Mit' ilmi tuoda vasta aiotaan,
Siis kuinka voisin sulle ilmoittaa,
Mi ai'e Davidill' on aivoissaan.

Ma urhoutes, Abner, tuntenen.
Ken kunniassa on kun vertaises?
Sa lausut lailla suoran sotijan,
Joll' äly suur' on sotatanterella,
Vaan jolle viekkaus on juonineen
Niin vento vieras, niinkuin lapselle
On äsken syntyneelle tämä maa.
Vaan teistä täällä joku tiennee, missä
On nykyjänsä David piilemässä.

Nobessa äsken, pappein kaupungissa,
Näin hänen luona Ahimelekin,
Kun vuorokautta toista tästä päivän
Rukoilemaan jäin Herran huoneesen.
Hän läksi sielt', ei kauan viipynyt.
Ja pakinoista heidän kuulla sain
Sielt' aikovan sen Samuelin luo,
Ja siellä on hän nyt mun tietäen.

Ahaa, sen melkein kohta arvasin,
Ett' ystäväinsä luona suojelusta
Hän etsimähän täältä kiiruhtais.
Kaikk' kerro tarkoin, mitä siellä näit.

Hän kiiruhulla tuulen tuli sinne.
Kun huoneesen luo Ahimelekin
Ol' ehtinyt, hän sylihin sen vaipui
Ja pyysi, että pappi Jumalalta
Kysyisi neuvoa —

Sen tehnehensä luulen. Toimituksen
Sen jälkehen hän muita pappia
Tykönsä kutsutti.

En hiljaisista heidän kuiskeistansa
Ma kuulla saanut keskustelujansa.
Vaan sitte näin mä heidän hyörivän
Evästämisen työssä Davidille.
He näkyleipää viisi evähäksi
Hänelle toivat Herran pöydältä.

Puhettasi voin tuskin uskoa.
Niin törkeästi eivät tohtineet
He asetusta Herran rikkoa.
Sill' ankarasti Herran säännöissä
On kielty näkyleipäin syöminen
Muilt' ihmisiltä paitsi papeilta.

Niin suureksi en tainnut rohkeutta
Mä luulla pappein ulkokullattuin.
Te näätte nyt ja korvin kuulette,
Ett' ei heit' estä Herran lakikaan
Perille toivojensa pyrkimästä;
Vapaasti pyhintäkin käyttävät
He juoniensa onnistumiseksi.
Nyt tapauksen muistan muutaman,
Mi sattui kerta mun ja Samuelin
Välillä vuosin' ensimäisinä,
Kun Israelin maata hallitsin.
Kun sotajoukko syössyt määrätön
Filisteast' ol' Israelihin
Ja ankarass' oli ahdingossa maa,
Niin Gilgaliin ma kutsuin kokohon,
Mi nähdäkseni oli sotahan
Mies kelvollinen Israelissa.
Ja Samuelkin sinne tullaksensa
Ol' lupauksen mulle antanut.
Siell' uhrin muka kansan puolesta
Hän polttaa tahtoi uhri-alttarilla,
Ja siunaamalla kansaa rohkaista.
Me tuloansa päivää seitsemän
Siell' odotimme siihen aikaan asti,
Jonk' itse oli meille määrännyt.
Kun odotusta kansa oudostuin
Siell' oloansa viimein ikävystyi
Ja luotani jo alkoi hajota.
Kun Samuelia ei kuulunut
Eik' aikahan hän tullut määrättyyn,
Niin kansan käskin uhriteurahansa
Käsiini tuomaan ja ne uhrasin;
Sill' odotust' ei enää aika suonut,
Kun olivat jo vihamiehet lässä
Ja tyköäni kansa lähtemässä.
Kun olin juuri uhrauksen tehnyt,
Profeeta astui sinne pöyhkeästi
Ja sadatellen mua kauheasti,
Ett' uhraamaan mä käydä uskalsin,
Jonk' oli muka laki kieltänyt,
Hän kansan kuullen julki kuulutti,
Ett' oli Israelin valtakunnan
Ja kruunun multa Herra ottanut,
Kun sääntöjään en tarkoin seurannut;
Ja aament' ammui siihen pappein parvi,
Jok' asti siit' on mua väijynyt.
Niin pyhä heille oli laki silloin.
Vaan rohkeasti sen nyt rikkovat
He auttaaksensa vihamiestäni.
Vaan malttakaatte, ulkokullatut!
Teit' ennen kohtaa kosto ankarin,
Kuin viekkahat te voitte luullakaan.
Nyt kertomusta jatka, Doeg.

Paljon
Ei mulla ole siihen jatkamista.
Kun eväinensä lähtemäisillään
Sielt' oli David, Ahimelekilta
Hän kysyi vielä, olisiko sillä
Asetta antaa hälle jonkunlaista,
Kun miekkaa häll' ei, eikä keihäst' ollut.
Koht' Ahimelek lausui mairesuin:
"Oh, onpa täällä kalu hyväkin,
Se Gatilaisen Goljatin on miekka,
Sen miehen, jonka tammilaaksossa
Löit kunnialla suurella — se täällä
On kätkettynä rintavaatteen taa.
Ei kalua sen-moista maassa toista.
Ma Herran hengen johdatuksesta
Sen tänne kätkin siksi hetkeksi,
Kun Herran sankar' itse noutamaan
Sit' oisi tuleva. Ei ole toista,
Jok' ansiollinen ois kantamaan
Asetta Gideonin miekan moista".
Näin lausuttua miekan peitostaan
Toi esiin, jonka juhlallisesti
Ja vitkallensa vyölle Davidin
Asetti heilumaan. Muu pappein joukko
Sill' aikaa seisoi heidän ympärillä.
Kätensä taivaasen päin nostivat
He, mulkosilmin sinne ällistellen,
Ikäänkuin kynsin kourin siunausta
Sielt' olisivat riistää tahtoneet
He valitulle — "Herran sankarille".
Kun kylliks' oli David sonnustettu
Ja tarpeheksi taivast' ällistelty,
Hän valjaissansa läksi juoksemaan —

Ett' on se konnan työtä, totta vaan
Doegin kertomus jos siitä on.
Vaan mielestäni kertomuksessa
Ol' arveluita paljo kertojan,
Tosiksi joit' ei tiedä itsekään.
Ja huokeaa on muuten huomata
Puheesta pilkkaavasta kertojan
Tarunsa katkeruuden piirtämäksi.
Täss' asiass' ei malttamattomuus
Voi hyvä olla, eikä kiivaus.

En kiivautta tahdo minäkään,
Ja aikaa toivon, että ylevälle
Ma Abnerille näyttää ehtisin
Totuutta kertoneeni. Inhoitus,
Min kuninkaani arvon-loukkaus
Herätti mielessäin, puheeni lie
Vehkeistä pappein tehnyt katkeraksi.

Tää vehke pappein, jonka Doeg kertoi,
Niin entiseen on heidän tapahansa
Ett' olevan sen totta uskon nytkin.
Nyt näytä, Abner, kuinka kunniaa
Ja onnea sukumme harrastat.
Käy kanssani nyt pappein kaupunkiin
Ja, saatuasi selko asiasta,
Se juonten pesä, koti kirotuiden
Tee autioksi juonittelijoista,
Joist' Ahimelek ensimäinen on.

Tää miekka, jonka nuorna annoit mulle,
Veressä vihamiehen usean
On tahrattuna sotatanterella,
Vaan kunniasta vielä kirkas on
Ja konnan-töistä puhdas, saastaton.
En teurastajana sit' ennenkään
Tapoksi aseettomain käyttänyt;
Niin pappien nyt turvattomien,
Kentiesi vielä viattomien,
Verehen vaipua en soisi sen.

Niit' olet ystäviä penseitä,
Jotk' uskollisna palveluksessamme
Niin kauan kulkevat, kuin kunniaa
Työvainiollamme he niittävät.
Vaan kerrankin jos kova kohtalomme
Ja vaaramme heit' työhön vaativat,
Miss' uskollista mieltä tarvitaan
Ja urhoutta, mutta jossa eivät
He kunniansa näe kiiltävän
Niin kirkkahasti kansan silmihin,
kuin valoksensa vaatii turhuutensa
Kuink' arkaluontoisiksi muuttuvat
He kunniasta — meidän kunniasta!
Pois miekkoinesi lähde lepohon;
Ma kirkkautta kunnias sun suon
Kuvastimessa miekkas kurkistella
Ja rauhass' impeyttäns' ihannella.

Oi kuninkaani, sua rukoilen
Isäimme nimehen ja ystävyyden,
Joll' ennen aina mua kunnioitit —

Ma kuninkaana sua käsken nyt:
Pois riennä täältä, väisty tieltäni,
Jos murtua et tahdo jalkoihini,
Kuin kurja mato jalopeuran tiellä.

Mä lähden täältä, mutta murhemiellä,
Ja toivon, että aiotulla tiellä
Jalkaisi kynttilä ja valkeus
Ois sulle Jehovan vanhurskaus.

Niin, hänkin läksi, jätti mun; nyt yksin
Ma seison tässä paljastettuna
Kaikesta siitä, mitä elämämme
Suloksi saattaa surunlaaksossa,
Kuin kankahalla honka, jolta myrsky
On oksat viherjäiset ryöstänyt.
Sa loiste kruununi, kuink' olet valju!
Sä lämmintä et loista sieluhuni,
Vaan hallan kylmyydellä kuihdutat
Eloni kaikki hennot kukkaset;
Sa kituvaksi saatat ystävyyden
Ja ratkot rakkauden sitehet.
Paljaana seison, mutta vastakin
Ma honkapuuna tahdon seisoa.
Siis loista vielä, kruunun kylmä kulta!
Sä yksin jäit, muu kaikk' on mennyt multa.
(Doegille).
No, etkö sinäkin jo lähde, Doeg?

En, kuninkaani. Palveluksehes
Kun läksin tänne, tieni portin suljin
Ma takanani aukeemattomaksi.
Nyt kanssas' seison taikka lankean.

Kuin ennenkin, ja lienet oikeassa.
Me liian kauas käyneet olemme
Takaisin kääntyäksemme. Sa, Doeg,
Saat toimeksesi kapinoitsijat
Nyt rangaista ja salahankkehensa
Tyhjäksi tehdä. Siihen toimehen
Sun tarpeheksi kohta varustan.

Ma pappein juonet juurin hävittää
Nobesta tahdon oikeudellasi.
Vaan eivät ole hankkeet kapinan
Pois poistetut viel' Israelista,
Niin kauan kuin on maassa Isain poika.
Hän varmaan on nyt Samuelin luona.
Ja tätä kansan lemmetyistä riistää
Profeetan turvist' eivät taida muut,
Kuin sinä itse; siihen tarvitaan
Kuningas-arvoa ja valtaisuutta.

Sen toimekseni ottaa tahdonkin.
Hän kuolon saapi, vaikka kätkettynä
Hän oisi pyhimpähän paikkahan.
Nyt kanssan' ole valmis lähtemään
Nobehen ensin, siellä täyttämään
Kovia kuninkaasi tuomioita,
Jotk' kohtaavat nyt kapinoitsijoita.

Nyt vihdoin hetki toivottu se löi:
Työ, jota kauan mielen' ikävöi,
Nyt alkaa. Rangaistuksen saatte syyttä
Te papit kurjat — enhän ystävyyttä
Enk' oikeutta aio tehdäkään,
Vaan koston tahdon teissä täyttymään.

(Jonathan metsästäjän puvussa ja 1:n Sifiläinen tien-neuvoja, sittemmin
David).

Nyt olemme jo paikan saavuttaneet,
Ja huutoasi, armas ruhtinas,
Voi kuulla David korvin kaipaavin,
Sun ääntäs hälle maassa suloisinta.
Se sielullensa mahtaa suruiselle
Niin kaikua, kuin ääni pelastajan
Miehelle, joka myrskyn aalloissa
Kamppaillessaan on kuolon vaaroissa.

Ma toimestasi lausun kiitoksen.
Uskollisuuttas palkitaksen' ei
Mull' ole voimaa tällä ajalla,
Joll' uskollisuus onpi harvinainen,
Ja rehellisyys itse kuuliainen
Himolle voiton on. Mä ystävänä
Nyt pyydän sua, lähde loitommaksi
Ja vartioitse huolla ystävän,
Ett' yksikään ei korvin kavalin
Sais' salaisia kuulla neuvojamme,
Nyt viekkaus kun väijyy menojamme.

Sa huolett' ollos, rakkain ruhtinas!
Ei nuuskijaksi itse saatana
Voi tulla tänne tietämättä mun
Ja ilmi saada salaisuutta sun.

Tää jylhä vuori linna Davidin
On sekä suoja maansa suojaajan.
Nyt asunnoksi Judan sankarin
On tullut luola pedon murhaavan.
Nää rotkot, joiden öistä synkeyttä
Se petokin, jok' etsii hirveyttä,
Tuo raateleva julma jalopeura,
Vaan kammoksuen lähenee — ne saanut
Nyt suojakseen on vanhurskasten seura.
Voi, Herra vanhurskas! nyt onko maannut
Sun oikeutes silmä, valtoihinsa
Kun päässyt maass' on valta vääryyden
Ja niellyt oikeuden aaltoihinsa?
Ja kuitenkin sa, Herra, syvyyden
Niin olet haltija kuin korkeuden.
Sa taivaissako vaan teet oikeuden
Ja maassa, päällä jalkais' astinlaudan,
Vääryyden niinkuin raatelevan raudan
Vainoovan vanhurskasta suvainnetko?
Taivaissa ainoasti tuominnetko,
Pahuutta kärsein jalkais juurella?
Ei, oikeutes ilmestyypi kerran,
Se tulee tuomiolla suurella.
Voi ankaruutta silloin kiivaan Herran!
Kun hurskaat sorretut hän ylös nostaa,
Hän jumalattomille kovin kostaa.
"Mun kostoni", Hän lausuu ankarasti,
"Käy neljäntehen aina polveen asti".
Käy neljänteen — voi mua onnetonta!
Ei polvea viel' ole Saulin monta.
Mä ensimäinen olen haara puussa,
Johonka lyöty koston kirves on;
Siis ensimäinen olen surman suussa
Mä perillinen synnin kostohon.
En vääryydestä sua, Herra, syytä,
Kun mainitsen nyt kostos' ankaruutta,
En tuomioihis oikeihin ma pyydä
Lakia sulta, Jumalani, uutta.
Ain' oikeat sun, Herra, sääntös on
Vaikk' kohta hukkuisikin onneton
Tää suku Saulin syntiin onnettoman.
Vaan armoskin ma tunnen ponnettoman;
Se tunto tuopi vielä toivon mulle,
Ett' uhriksi jo ulottuupi sulle
Mun henkeni. Jos, Herra, sillä voisin
Sun saada katsomahan armiasti
Sukumme päälle tulevan, ma joisin
Sun kostos kalkin kiittäin pohjaan asti.
Vaan tahtos, Herra, maassa tapahtukoon,
Ja kunnias, kuin taivaass', ilmaistukoon!
Ma kunnioitan, Herra Jumalani,
Vanhurskauttas vielä vaipuissani.

Ma puhalluksen luulin Jonathanin
Nyt kuulleeni, se lienee korvissani
Vaan sikiötä ollut hairauksen,
Jonk' ikävissään houraileva mieli
On siittänyt ja korvihini pannut,
Jotk' eivät ole ääntä rakkahinta
Niin kauan kuulleet. Kuinka voisikaan
Tää kolkko korpi, jossa tuskin muu kuin
Yöhuuhkan huuto karkea vaan kaikuu,
Nyt soida ääntä miehen jaloimman
Ja hurskaan juuri tällä hetkellä,
Joll' eivät tuskin muut kuin ryövärit
Ja hengeltänsä ahdistetut kurjat
Käy erämaita tälläistä.

Se Jonathanin ääni on, ei voine
Se olla mielen tyhjää kuvitusta.
Ken olet siellä, sano nimeen Herran.
Oletko, sano, jalo Jonathan,
Mun veljeni?

Ma olen Jonathan;
Ja sylini jo sua odottaa,
Kuin sydämeni kauan kaivannut
On sydäntäsi.

Terve tuhannesti,
Sa jalo toivo tulevaisuudesta
Ja Israelin ajoist' autuaista!
Sa ahdistettuin sieluin armas turva
Ja murheellisten riemu rakkahin!
Ma sanoin äsken: pimeys mun peittää
Ja kasvonsa on Herra kätkenyt.
Vaan hetkelläpä, katso, juuri sillä,
Kun horjuvalla näin mä mielellä
Herraani vastaan riitelin — niin silloin
Sain täysin määrin taaskin tuntea,
Ett' ei viel' ole Herran käsi lyhyt.
Hän silloin antoi tähden kirkkahimman,
Mi Israelin taivahalla on,
Mun pimeähän paistaa yöhöni.
Se tähti kasvosi on, Jonathan,
Joist' aina loistanut on lohdutusta,
Kun tuntenut on sielun' ahdistusta.
Vaan Jonathan, ken johdattaa sun ties
Poluille näille tuskin poljetuille?
Ain' olkoon Herran siunattu se mies,
Ku lohduttajan saatti sorretuille.

Voi ystäväni, turha toivos on,
Jos lohdutusta multa odotat.
Vaan kiroust' on paahtanut tää aika;
Ja lohdutuksen lähde kuivanut
On itseltäni milt'ei ainiaksi.
Viel' eikö ole tullut kuuluvilles
Se tuhotöistä Saulin kaikkein kauhein,
Joll' onnettomimmista onneton
Saul käsiään on taaskin tahrannut?
Voi hirmuisuutta! Herran alttareilta,
Joist' uhrisavu otollinen ennen
Taivaasen nousi Herran etehen
Ja armon sekä siunauksen kasteen
Taas sieltä saatti Herran luvatulle
Ja siunaamalle maalle runsahan —
Niilt' alttareilta veri viaton
Ja hurskas huutaa Herran kostoa.
Sen kuullessansa taivas synkistyy
Ja uhkaa tuottaa tulta hävityksen,
Kuin kirotuille ennen kaupungeille.
Nyt henki viidenyhdeksättä miehen
Papeista Herran Saulin murhaamista
Ja niiden joukoss' Ahimelekin,
Vanhurskaan miehen, kunnioitetun,
Istuimen eessä taivaan Jehovan
Huoneelle Saulin pyytää kostoa.
Ja koston, koston huutaa täyttämistä
Myös hävitetty Nobe raunioiltaan.
Ja horjuvaksi joka haaralta
Perustus huoneemme on tullut nyt,
Kuin synnin-mittans' Saul on täyttänyt.

Mun sydämeni murhe valloittaa.
Jo kolkommaksi tuntui mulle maa,
Kun kauhean tään kuulin tapauksen;
Vaan nähdessäni sielus' ahdistuksen,
Kuink' itse lohduttaja lohdutuksen
Juur' olet tarpehessa, mieleni
Murhetta synkeätä lausua
Nyt tuskin voipi kurja kieleni.
Vaan epäilykseen ällös vaipua
Viel' anna jaloa sun henkeäsi,
Viel' ulottuupi armoon Herran käsi.
Ei sukus' onni ole ratkaistu,
Se muuttua voi vielä paremmaksi,
Kuin elonlanka Saulin katkaistu
Ei ole vielä. Häntä katuvaksi
Sun rakkautesi voi johdata
Ja harhateiltä häntä vielä poistaa.
Näin voi hän armon vielä kohdata
Ja sieluhusi sulle rauha loistaa.

Et tarkoin tunne vielä, ystävä,
Mit' onpi täällä äsken tapahtunut.
Kun erkanivat Saulin enkelit,
Jotk' ennen hältä poies torjuivat
Pahuuden pimeämmät aikomukset,
Edestä kasvojensa paeta.
Mun myöskin täytyi; puoli-pakolaisna
Ma olla saan nyt maassa isäni.
Jo kuollut onpi pyhä Samuel,
Jok' ennen hengellänsä hillitä
Voi Saulia ja vielä vihamiesnä
Sai Saulin vimman vähän viihtymään.
Ja tunto on nyt isä-raukkani
Vangiksi viety valtaan Doegin.
Tää Edomean perkele se oli,
Jok' antoi hälle neuvon murhatöihin
Ja teloittajaks' itse rupesi,
Kun yksikään ei Saulin ympäriltä
Hirvennyt käsin hirmu-työhön käydä.

Mut Ahimelek oli aivan syytön.
Ei tiennyt hän, ei muukaan pappein joukko
Mun joutuneeni Saulin vainon alle.
Hän luuli kuninkahan asioilla
Vaan käyväni, kun mua nääntyväistä
Ja nälkäistä hän auttoi matkallen.

Mä tiedän sen ja sitä murhehdin.
Jos voisin pisaroilla vereni
Mä Saulin elämästä poies pestä
Tään hirmu-työnsä, siihen käyttäisin
Ne kaikki, vaikka kohta kestäisi
Se pesu-työ ain' yli sata vuotta.
Se murha-työ sen tiedän tarkoilleen
On Israelin häntä onnetonta
Vihaamaan saanut. Niitä monta on,
Jotk' odottavat Saulin lankeemusta
Ja suvullemme koston koittamista.
Myös tiedän sekä sulle ilmoitan:
Jo kauan Juda silmänsä on luonut
Sun puolehesi sekä toivonut
Sun kauttasi jo kohta koittavan
Autuuden päivän Israelin maalle.
Sen uskon — milt'en toivo minäkin.
Sä kummastellen mua silmäilet.
Niin totta mua Jumal' auttakoon,
En vilppiä nyt sulle lausunut.
Nää kurjuuden ja epätoivon päivät
Ma poistaisin, vaikk' onnen' oma menköön.
Ma puolestan' en ole aikonut
Koroittaa itselleni istuinta
Sijalle sille, jossa isäni
Sai kantaa Israelin kruunua,
Jos vaan se hältä jälleen ryöstetään.
Ma Saulin kanssa seison taikka lankeen:
Se päätökseni luja ain' on ollut.
Sa aseheksi Herran olet tullut
Ja johtajaksi ai'ottu sen kansan,
Jonk' omakseen on Herra ottanut.
Sen näyttänyt Hän on jo monta kertaa
Siin' sankar'-töissäs, joissa Herran voima
Ja suojeluksensa on ilmi tullut.

Oi veljen' armas, halu sydämeni,
Kalliimpi mulle kuin on elämäni!
Kun pakolaisuus päättyy sulta kerran
Ja rauhass' istut jälleen maassa Herran,
Kun koroittaa sun Herra kunniaan
Ja vihollises syöksee sijoiltaan,
Kun käynyt olen tietä maailman
Ja matkustan jo maissa kuoleman;
Sä lempeäni silloin muistele
Sa huonettani armoin kohtele,
Ja kunniassasikin aina muista,
Ett' aivan paljo Saulin taisteluista
Sun kilvoitellakses ei Herra suonut,
Myös ajattele, että Saul on luonut
Tien hallituksellesi niillä mailla,
Joiss' ennen tiet' ei ollut kuninkailla.
Ei loukkauksen kiveä niin monta,
Jotk' askeleiltaan saivat onnetonta
Isääni horjumahan, ole sulla
Kuningastiellä Saulin poljetulla.
Kun kohtaan sun kenties nyt viime kerta
Kulkeissain täällä myrskyist' elon merta,
Niin erohetkellämme vanno tällä
Ett' aina sukuhumme säästävällä
Silmällä katsot; kuin saat vallan kerran,
Sa kaikki kostos' anna haltuun Herran.
Myös särjetystä pyydän sydämestä,
Sa koston korpit huoneeltamme estä,
Ne raatolinnut, jotka vartioivat
Salassa sikskuin raadella he voivat
Huonettamme ja töillään koston täyttää
Ja mielens' ilkeyttä ilmi näyttää.
Ei vaivu sielun' epäilyksehen,
Jos vannot tämän Herran nimehen.

Jos, Jonathan, ei oisi murheella
Täytetty sielus, sua nuhdella
Ma tahtoisin, ett' olet koston luullut
Mun sieluani voivan valloittaa.
Viel' etkö ole korvillasi kuullut,
Ett' olen koston henget karkoittaa
Mielestäin voinut. Saulin hengen säästin
Ja vainotessaan vainoojani päästin
Kourista kuolon. Henkensä on kallis
Nyt vielä mulle; karvaakaan en sallis
Mä päästäns' alttiiksi sen kostajan.
Kuink' ajattelet, jalo Jonathan,
Ett' aikomukset koston oisi sillä,
Jok' ainiaksi lemmen sitehillä
Sun sukuhusi onpi kiinitetty
Ja ystävyytes liitoll' yhdistetty.
Sa rauhoitukseksesi vannoittaa
Nyt mua tahdot. Taivas sekä maa
Todistajiksi tulkoot kuulemaan,
Kun vannon Herrass', ett'en milloinkaan
Mä kärsimyksistäni ai'o kostaa,
Jos heikkoudestani Herra nostaa
Mun mahtavuuteen. Armo-kirjastaan
Nimeni Herra poies sulkekaan,
Jos lupauksen tämän unohdan
Ja koston silmin sukuus katsahdan.
Huoneelles' auttajana olla aivon
Niin totta Herralt' armoa kuin toivon.

Sun sieluasi Herra siunatkoon
Ja sukuamme aina suojatkoon.
Hän vaiheell' olkoon aina meidän lasten
Niin kauan kun hän Kanaan asukasten
On Jumalana. Ystäväni armas!
Min kuulla saat nyt, korvilles on karvas.
Sen surullisen saatan sanoman,
Ilmoittajalle yhtä katkeran:
Taas lähteä sun täytyy tältä maalta.
Jo verikoiria on kuninkaalta
Taas lähtenyt, ja etsein jälkiäsi
Ne väijyilevät sinun henkeäsi.

Voi, kuinka kauan kestää, Herra, vielä
Tää matka mulle pakolaisten tiellä?
Kauanko itkun laaksossa mä käydä
Saan vielä? Kasvosi jo, Herra, näytä!
Ja isänmaalle milloin palajaa
Sun lapses jälleen, joka halajaa
Vaan esikartanoihisi sun päästä?
Jo vitsastasi, Herra, häntä säästä!
Jo eikö lopu aika myrskyinen,
Ja pesää eikö pieni pääskyinen
Saa tehdä alttarisi suojahan,
Se lintunen, jok' aina Luojahan
On toivoin kääntynyt? Oi Jumala!
Jo päättäös tää kulku kamala.
Mä läksisin, jos, armas Jonathan,
Ma puolisoni saisin rakkahan
Viel' ennen erohetkeäni nähdä.
Jos suinkin voit sen armon mulle tehdä,
Niin tee se; mua sinne johdata,
Miss' onnen saisin häntä kohdata.
Miss' on nyt Mikal? Herra taivahan!
Mihinkä jouduit nyt sä vaivahan?
Sun katsantos yö mua kauhistaa
Ja kauheata sielun' aavistaa.
Hän missä on, ma tahdon ilmoituksen,
Vaikk' ilmoitus se toisi kadotuksen.

Ma ennen käskyn tuomiolle kuulla
Tahtoisin, kuin nyt ilmoittajan suulla
Sydäntäs' ennen särjettyä sortaa
Ja toivon sulta viimeisenkin murtaa.
Ma Herraa pyydän sulle antamaan
Voimansa väkevyyden kantamaan
Myös kuormaa tätä. Nyt saat kuulla sen:
Saul Jaltille, pojalle La'iksen
Vaimoksi määrännyt on Mikalin.
Saul luuli, että side rakkahin
Näin ratkeaisi sun ja meidän huoneen.
Ma toivon pettyneensä. Riutumassa
Näin Mikalisi tuskahan ja huoleen.
Kenties hän kulkee nyt jo tuonelassa.
Ov' ennen tuonen hälle aukeaa
Kuin rakkaus sinuhun raukeaa.
Näin suur' on sulle pantu kärsimys,
Vaan suurempi on sulla perimys
Tallella vielä.

Maa ei milloinkaan
Viehättää taida mua lahjoillaan.
Tääll' onni kaikk' on multa hukkunut,
Kuin kuolohon on Mikal nukkunut.
Kuin sydämestän' on hän eroitettu,
Maan viehätyksist' olen vieroitettu.

Pois rientäkäätte, rientäkäätte täältä,
Jos henkenne on teille vielä kallis!
Saul piirittänyt sotajoukkonensa
On kaikki vuoriseudut Hakilan.
Mä teitä myöten tuntemattomia
Voin ruhtinaani täältä vielä viedä,
Nyt viipyilemättä jos lähdette.

En pelasta paolla henkeäni,
Kuin hengen vaarass' ovat ystäväni.
En lähde, kanssa ystäväini tuolla
Mä ennen tahdon kunnialla kuolla.
Mit' ompikaan nyt enää mulle elo,
Kun kuollut on jo onni sen ja ilo.
Jää, Jonathan, nyt Herran huomahan.

Ja henkesi sun Herran suojahan!
(Itsekseen, Davidin mentyä).
"En pelasta paolla henkeäni,
Kuin hengen vaarass' ovat ystäväni".
(Sifiläiselle).
Mä tänne jään, sä lähde yksinäsi.
Mun kauttan ehkä tuottaa Herran käsi
Apunsa ahdistettuin seuralle.

(Sotaväkeä kulkee ohitse. Saul, Abner, Doeg ja 2:n Sikiläinen tien-neuvoja tulevat).

Niin totta, kuningas, kuin Hakila
Edessä silmäis' seisoo jylhänä,
On Isain poika vuoren rotkoissa
Nyt piilemässä kurjaa henkeään.
Ja palvelijas kuollut koira on,
Jos, ennen ehtimistä auringon
Taas vuorten tuolle puolle, vallassas
Ei Isain poika ole miehineen,
Kun niin vaan tahdot. Vaan nyt paremp' ois,
Kun yö on joutunut ja synkeä
Jo varjo peittää vuoret rotkoineen,
Jos, teitten varret vä'in varustain,
Ruumiilles levon soisit siksikuin
Koi kultainen valaisee kukkulat,
Paljastain sulle kapinoitsijat.

Levolle lähde leirihini nyt
Ja nuku siellä, varmaan tietäen
Ett' uskollisna palvelijana
Saat palveluksestasi palkinnon.

Oi, Abner, kumma lienee kuullakses,
Kun saavuttaissani nyt pyyntöni
Sydämen' onpi yhtä rauhaton.
Ja häntä turvatonna tavata
On mulle aivan yhtä katkeraa
Kuin kilvoitella kanssaan kruunustain.
Sa muistaa, Abner, vielä mahtanet,
Kuink' oli hälle kallis henkeni,
Jonk', ahdistaissain häntä, säästi hän,
Se oli, muistat, luona Engedin.
Niin elävänä, kuin sen silloin näin,
Niin jalona, kuin siellä silmissäin
Hän näytti, häntä taas nyt muistelen.

Suo, kuningas, mun selvittääkseni,
Mi silloin saatti miehen kavalan
Pukeimahan vanhurskaan vaatteisin.
Jos käsillään hän oisi murhaten
Ruvennut silloin Herran voideltuun,
Niin turha toivo kuninkuudestaan
Ois haihtunut kuin savu kerrassaan,
Ja henkensä ei oisi kurjalla
Enemmän maksanut, kuin kedolla
Se raato, jolle kotkat rientävät
Ja joksi soisin hänen huomenna
Joukkonsa kanssa kapinoitsevan.
Hän tyhm' ei ole, vaikka rinnassaan
Sydäntä kantaa jumalattoman.
Hän tiesi, että Saulin murhaajana
Ei olla voi hän Judan valtijana.
Ja Jonathanista, jonk' kiertänyt
Ansaansa on hän — josta päästäköön
Sen Herra — hirmuisen ois kostajan
Hän saanut.

Herrassa ma vannon sen:
Myös miekka Abnerin sen verehen
Ois vaipunut, jos oisi silloin vaan
Kätensä juonut verta kuninkaan. —
Nyt lähden majaa sulle laittamaan.

Suo, herra, palvelijas uskollisen
Ja rohkean nyt vielä puhua.
Jo kauan, kuninkaani, rauhan unta
Sa maannut oisit, ellei liian hellä
Sull' oisi sydän. Minkätähden silloin
Sa Isain poikaa säästit, kun sen löysit
Huoneessa vanhan Samuelin?

Doeg!
Et ymmärrä sä, jos sen selitän,
Kun tuntoisuus on sulle salaisuus.
Vaan kuitenkin sen saatan kertoa.
Kun Samuelin luoksi huimana
Mä riensin Davidia ottamaan
Ja astuin huonehen jo portahille,
Niin sieltä kuulin laulun taivaisen
Parvesta pappein, jotka veisasivat
Taivasten Jehovalle äänillään,
Ja äänten kesken kuulin kanteleen
Sen, joka sielun' ennen viihdytti,
Kun onnellisemp' oli aika mulla.
Ken soittajana oli, arvannet.
Niin vihani se kohta haihtui multa,
Kuin korvelta vie koitto taivahan
Yön valjun varjon — niinkuin vieno tuuli
Kukalta poistaa tomun raskahan.
Ovelle seisahdin ja hermotonna
Viereeni vaipui käsi miekoitettu.
Niin seisoen en uskaltanut ensin
Ma nostaa kasvojani; vaan kun vihdoin
Loin silmät sinne, killoin kohtasivat
Ne silmät Davidin, ja niistä loisti
Murheen ja lemmen loiste vaihetellen.
Se silmäilys nyt vielä tungeksii
Niin monta kertaa sielun pohjahan,
Kun ummistan mä silmän' unehen
Käydessä maata mielin raskahin.
Mun mielen' oli silloin kummallainen,
Kuin mieli mahtoi olla Kainilla,
Kun veljen-murhan tunnossaan hän tunsi
Edessä Herran kasvoin seisoissaan.
Näin tunteissani tuntui vihdoin mulle
Kuin sydämeni oisi sulanut
Ja vierittänyt virtans' silmilleni.
Mä tietämättä vaivuin polvilleni
Ja äänin yhdyin pappein lauluhun.
Ja läksin sieltä hetken rauhoitettu,
Kuin lapsi viihtyneenä itkustaan.
Sen heikkoudeks' ehkä lukenet,
Sa sankar' uljas, jok' et heikkoutta
Viel' ole tuntenut ja voiman näytit
Niin urhoisen, kun heikkouden maasta
Savussa Nobe'n sielut pappien
Taivaasen päästit.

Käskystäs sen tein,
Kun palkkans' annoin kapinoitsijoille.
Vaan, kuningas — se suo mun sanoa
Kun huoneess' olit vanhan veitikan,
Kaks' olentoa viekasta sun petti:
Sun hellyytes ja pappein kavaluus.
Ja nähdä voit nyt töistä Davidin,
Hän kuinka hurskas on ja viaton.
Mintähden lähtenyt hän tänne on
Moabilaisten maasta jällensä,
Jotk' ystävänsä olivat, ja miksi
Hän kokoo luokseen kapinoitsijoita?
Se Samuelin voide, uskon ma,
Nyt kiehuu vielä miehen aivoissa,
Kuvaillen hälle Judan kruunua.

Voi olla niin. Kun tänne tullut on
Hän kapinoitsijoitten joukkohon,
Verensä tulkoon itsen päällensä,
Käsiini jos hän joutuu jällensä.

Jo, kuningas, on maja valmis sulla
Leirissä, lepohon jos tahdot tulla
Virkistämähän voimas aamu-työhön.

Niin, työhön, jolle ehkä paremp' ois,
Jos haihtuisi se pimeyden yöhön,
Eik' aamun koita koskaan nähdä vois.

Tääll' on siis määrä matkan vaivaloisen
Nyt suotu meille noustess' aurinkoisen!
Kun valtans' aurinkoinen valloittaa
Ja maan ja taivaan taaskin iloittaa
Ja kurjimmatkin kutsuu ilohon,
Niin meille tien hän näyttää kuolohon.
Hän kukkasenkin päästää kuorestaan,
Vaan avaa meille portit tuonelaan.
Kun mato pääsee päivän kultahan,
On meillä matka mustaan multahan.
Ja riemua kun lintu muille pauhaa,
Se silloin soittaa meille kuolon rauhaa.
Kun kukkain tuoksun tuopi tuulonen,
Tuo haudan kylmää meille kuolonen.
Kun maahan lankee kaste vielä kerta,
On maa jo juonut viatonta verta.
Kun länteen taas on päivä nukkunut,
On sankar' uljas maasta hukkunut.
Nää kukkulat jo ennen huomis-yötä
Kaipaavat taivahalle murhatyötä.
Oi Abisai, ah sano, veikko armas!
Nyt eikö ole kuolo sulle karvas,
Kun kukoistaapi nuoruus sulla vielä
Ja riemun löytäisit viel' elon tiellä?

Ei suloiseltakaan se tunnu aivan,
Jos päättääkin se pakolaisen vaivan,
Vaan kauhistustakaan ei herätä;
Ei suku Zerujan voi pelätä,
Sen tiedät, Joab.

Kyllä tiedän sen
Ja sydämesi tunnen urhoisen.
En lausunut mä sitä pelon vuoksi,
Vaan sentään murhe mieleheni juoksi,
Kun muistin, kuinka kohta Israel
On kadottanut suuren sankarin,
Tuon Isain pojan —

Hän, luulen ma, on luona Davidin.
Sen nuori sydän on niin kiintynyt
Uroosen —

Tänne astuu juuri nyt
Hän, Abjatar'kin lähenee sen kanssa,
Ja kolmas tuolla itse David on.
Hän, David, näytäkään ei murheissansa
Nyt enää käyvän, eikä rauhaton,
Kuin äsken, ole.

Pojat Zerujan,
Jotk olette jo maljan katkeran
Mun kanssain juoneet! ken nyt onpi teistä
Mies, jok' ei huoli elämän siteistä,
Hän lähteköhön tielle, joka kulkee
Vaiheella elon, kuolon, kenties sulkee
Matkustajansa siihen paikkahan,
Jost' ei voi palata. Ja kerrassaan
Mä kysyn: ken käy teistä matkahan
Mun kanssain leirihin nyt kuninkaan?

Oi, David, etkö tunne meitä vielä,
Meist' ettei kenkään lähteäkseen kiellä,
Jos tuonelaankin käsket? Veljistä
Ma vanhin olen, oikeus siis mulla
On ensimäinen kanssais vaaraan tulla,
Kuin ennenkin siin' olin ensistä.

Kun kunniastas mulle mainittiin
Ja vaaroistas, ma vaivuin unelmiin
Ja kanssais toivoin niitä koittaakseni.
Ei enää estä niistä nuoruuteni.
Siis, ruhtinas, nyt pyydän kunnian
Seurassas olla.

Sa, Joab, olet vahva miekkani
Ja kilpeni ka, jalo Abisai.
Nyt miekassa ei ole turvani.
Sen neuvon Herraltani mielein sai,
Ett' oisi pelastusta meille vielä,
Jos koittaisimme käydä rauhan tiellä.
No, Abisai nyt mua seuratkoon,
Ja kulkuamme Herra siunatkoon!

En käsitä mä kummallista mieltä
Tuon Isain pojan; mitä löytävänsä
Hän toivoo tuolla, tapaavansa sieltä
Hän Jonathanin luullee, ystävänsä.
Hän, raukka, itsensä on pettänyt.
En siunausta ole löytänyt
Ma kirotuissa, eikä hurskasta
Viel' ole löytty ryövär'-luolasta.
Ja toivonsa on aivan tuiki turha,
Jos tyrannilta toivoo armoa,
Ja siltä kohtaa häntä kuolo, murha,
Jolt' ennen kärsinyt on vainoa.
Hän paremmin ois tehnyt, kuollessansa
Jos Kainin merkin oisi kasvoihin
Hän vihollisen lyönyt miekallansa,
Kuin turhaan pyrkinyt sen armoihin.
Tää vuori silloin juuristansa vääntyy,
Kun verikoira himoistansa kääntyy.
Vaan turhaanpa ma tässä vaikeroitsen,
Kun tointansa ma vielä aprikoitsen.
Sa Asahel, kentiesi, tunnet sen.
Miss' oli David kerran viimeisen,
Kun löysit ollen häntä etsossa,
Ja mitä puhui hän?

Hän laaksossa
Tuoll' oli, seisoi suuren tammen alla
Niin murheisna ja miellä haikealla.
En ääntä saanut siellä kuulla muuta,
Kuin surullisen vaan sen säveleen,
Min tuuli kieliltä vei kanteleen,
Kun, seisoissa sen maassa vasten puuta,
Puun oksa, jota tuuli tuuditteli,
Sen kieliäkin jolloin kosketteli.
Nähneeni luulin urhon katsannossa,
Kuin henkens' ei ois maassa kulkenut,
Vaan ollut oisi Herran kartanossa
Ja sieltä lohdutusta hakenut.
En muuta päässyt siellä tuntemaan,
Kun luoksenne mä läksin kulkemaan.

Ken, Asahel, sun saatti kodistamme
Juur' onnettomimmalla hetkellä?
Sa onnen etsoon läksit seurahamme,
Kun olemme jo viime retkellä.
Ma surkuttelen eloasi nuorta,
Kuink' kunniaa viel' oisit voittanut,
Jos et nyt nähnyt oisi tätä vuorta
Ja täällä vaarojamme koittanut.
Ja sukumme viel' oisi kukoistaa
Sinussa voinut, sekä synnyin-maa
Ois sinust' urhon ehkä löytänyt,
Jos kuoloon tänne et ois lähtenyt.

Kun sinussa ja veli Abisaissa
On toivo mennyt suvun Zerujan,
Niin tuskin sille Israelin maissa
Vois' enää loistaa koitto kunnian.
Kun murtunut on sydän honkapuulta,
Ei seisoa se jaksa vasten tuulta.
Ja elo sukumme se juurrutettu
On onneen Davidin nyt kokonaan,
Kun Isain juuri maast' on kukistettu,
Ei kukoistusta Zerujallakaan
Voi silloin olla ja sä tiedät, veikko,
Ma ainoastaan oisin vesa heikko,
Jonk' Kiisin poika maasta hukuttaisi.
Sen kunnian sukumme saavuttaisi!
Paremp' on meille kuolla kerrassaan,
Kuin pelon alla olla ainiaan.

Kah, haamua ma kaksi näen tuolla,
Ne kulkevat jo vuoren pohjais-puolla
Nyt tänne.

Ett' elävillä silmin kerta vielä
Nyt saamme nähdä nämät kalliot,
En kyllin taida kuolevalla kiellä
Mä kiittää sua, Herra Zebaot!
Sen tunnen nyt mä tunnossani vasta,
Sä ettet, Herra, hyljää vanhurskasta;
Ja häntä vaan voi vaara kohdata,
Jonk' kulkua ei pelkos johdata.
No, Joab, katso, liekö kummempaa
Sun silmäs nähnyt, kuin nyt nähdä saa.

Tää malja kunka? Haa, se Saulin on,
Sen kruunustansa tunnen. Verraton
On työnne olut! David ruhtinas,
Miks' en ma saanut olla kerallas
Sun sankar'-työssäs? Äsken miekaksi
Mun kutsuit, nyt sen huomaan pilkaksi.
Siis Saul on mennyt elävitten mailta
Kätenne kautta?

Sen sa Abisailta
Saat kuulla kohta. Istukaatte tässä.
Kun päivän koitto nähdäksen' on lässä,
Niin lähden tuonne luoksi miestemme
Ilmoittamahan aamu-toimemme.

Saul on elävänä,
Jos Herran käsi hänt' ei ole lyönyt
Nyt siitä hetkestä, kun leirissään
Me kävimme.

Nyt seikan ymmärrän.
Hän, David, keinoa on yhden-laista
Nyt koittanut kuin luona Engedin.
Heräämähän hän luulee saavansa
Sydäntä Saulin kauan paatunutta;
Vaan turha, luulen, on jo vaivansa
Ja pahoin, pelkään, häntä palkitaan.
Hän mielestäni Herraa kiusasi,
Kun säästi Saulia ja valtahan
Sen heitti henkemme. Mä ymmärrän,
Mintähden mun ei käydä kanssansa
Hän suonut, tietäin, että valtansa
Ei henkeä vois Saulin säilyttää,
Jos kourihini vaan hän joutuisi.
Mut matkanne se oli kummallainen.

Niin, tosin kumma oli matkamme.
Kun Saulin leirihin me saavuimme,
Niin kolkko hiljaisuus se vallitsi
Siell' yltä-ympäri, ja vartijat,
Ne raukat aseittensa nojahan
Kaikk' olivat sikeesti nukkuneet.
Ma olen kuullut sodan pauhinan
Ja jalopeurojenkin kiljunnan
Yö-sydämellä, eikä puoltakaan
Niill' ollut sitä hirveyden voimaa,
Kuin tällä kuolon hiljaisuudella.
Kun nukkuneelta kuului kuorsaus —
Ma suorastaan sen tahdon tunnustaa —
Kuin maanjäristys tuntui mulle se.
Me Saulin teltin kohta löysimme
Ja siellä loisti lamppu himmeä.
Saul makas' itse teltin keskellä,
Pään-puolisella Abner lepäsi
Ja jalkapuolla Doeg perkele.
Hän oli niinkuin käärme köyristynyt
Tuon lumottunsa Saulin jalkoihin.
Kun näin tuon konnan, veri suonissain
Se kuohui kohta vihan myrskystä.
Pään jaloill' oisin hältä polkenut
Niin raskailla kuin Libanonin vuori.

En miekan mies ma ole milloinkaan
Viel' ollut, enkä vuodattanutkaan
Ma, paitsi uhri-alttareilla, verta;
Vaan Doegin jos löytäisin ma kerta,
Tuon Herran pappein julman teurastajan,
Jok' isänikin saatti kuolemahan,
Niin kohta verta vuodattaisin sen,
Vaikk' uhriksi ei kelpaa saastainen.

Ja Saul, hän oli nukkunut,
Vaan rauhan unta ei hän näyttänyt
Makaavan, enkä vielä milloinkaan
Niin elävänä murhetta ma nähnyt,
Kuin silloin näin sen Saulin kasvoissa.
Ne nähdessäni haihtui vihani
Ja sydämeni häntä surkutteli.
Kätensä toisen oli puristanut
Hän rintahansa, josta huokaus
Niin raskas nousi; toinen kätensä
Ol' oiettuna, pivo puol-avoinna,
Kun virvoitust' ois sillä kerjännyt
Hän lohdutuksen lähtehestä, jonka
Hän unissaan lie nähnyt vuotavan,
Vaan pisaratakaan ei antavan
Sen itselleen. Ja kauan, luulen ma,
On enkel Edenin jo sulkenut
Miekallaan hältä virvoituksen virrat.

Hän hetken seisoi Saulin vuotehella,
Ja nähdessään sen vaivan nousi kyynel
Jo silmähänsä, sitte tempasi
Hän Saulin keihään, jonka antoi mulle.
Ma kuolemaa sen tarkoittavan luulin
Ja kärjen käänsin kohden Saulia.
Vaan David tarttui keihään vartehen
Kiireesti silmin tulta iskevin,
Ja korvihini kuului kuiskaus:
"Ken Herran voideltuun käy murhaten,
On kirottu ja lapsi kuoleman."
Ja teltistä mun kohta töytäsi.

Nyt Saulin joukko on jo herännyt,
Ma Abnerin jo näen liikkuvan.
Tuo keihäs, Abisai, ja malja nyt
Käteeni — elämän ja kuoleman
Välillä ratkaistaan. Hoi, Abner, hoi!
No, etkö ääntäni jo kuulla voi?

Ken huutaa siellä? Haa, se David on.
Kuink' uskallat sa vielä, onneton,
Nyt huutaa siellä kuullen kuninkaan?
Joko sulla on nyt kiire tuonelaan?

Mies uljas olet, Abner, eikä monta
Sun vertaistasi Israelissa.
Vaan miksi vainoat sa viatonta
Ja vihollisen aikomuksissa
Käyt aina mulle? Aina kerskannut
Sa kuninkaalle olet uskollista
Sun huoltasi. Sa kuinka suojannut
Nyt olet häntä vastaan vihollista?
Mies tuomittava oisit tuonelaan,
Kun vihollisen olet kuninkaan
Luo laskenut tän' yönä, onneton!
Kas, keihäs kuninkaan ja malja on
Nyt täällä.

Eikö ääni Davidin
Se ole, jonka kuulen? Muinahin
Se ääni oli mulle rakkahin.
Miss' olet, poikani, nyt sano, missä?
Sa aamuruskon seisot sätehissä
Niin suloisna — kuin koitto kirkkahana;
Vaan kiedottuna synnin sitehissä
Ma varjon maassa istun sokeana.
Voi tule, tule, armas aurinkoinen
Mun sylihini, sieluhuni loista
Ja synnin tuska sieltä vaivaloinen
Sun kirkkaudellasi poies poiøta!

Sa Herran kansan vahva vallitsija
Ja nuoruuteni hellä suojelija!
Kuink' on sun sielus viha täyttänyt
Ja syytöntä sun saanut vainoomaan?
Todistajiksi kutsun taivaan, maan,
Ett' en mä töissän' ole näyttänyt
Vihaasi syytä. Jos se alkanut
On valehesta kielten viekasten,
Niin kavalat he olkoot kirotut,
Jotk' ovat saaneet tieltä hurskasten
Sun luopumaan, ja jotka eivät sallis
Hyvyyttä Herran määrättyä meille,
Ja saattivat sen sielun, joka kallis
Ol' ennen Herrallensa, synnin teille.
Oi isäni, voi kallis kuninkaani!
Ma viatonna turvist' isänmaani
Sain paeta pois maille pakanoiden
Ja palvelusta epäjumaloiden
Vaan kuullella, kun Herran pyhyydestä
Ma suljettiin ja siitä hyvyydestä,
Jon lapsilleen maa Herran lahjoitti,
Sun vihasi mun kauas karkoitti. —
Mun "kirkkauten'" on kuin iljen jää,
Viattomuudesta se vielä loistaa;
Se kolkko muuten on, ei lämmittää
Voi sieluas se, murhettas ei poistaa.
Ei lohdutusta ka'iu kanteleni,
Kuin katkesivat kielet sydämeni.
Sen kielistä käy sävel suruinen,
Kun raskas mielen' on ja sumuinen.
Siis huoneesesi palata en taida. —
Sun miehistäsi joku tänne laita
Keihästäsi ja maljaas ottamaan.
Nyt jätän kohta jälleen tämän maan.
Se Herra, joka kerta jokaiselle
Vanhurskauden jälkeen palkitsee,
On tuomarina meille kumpaiselle,
Meit' oikeudessaan hän tuomitsee.

Voi kuinka toivoitkaan sä, sydän parka,
Ett' onnetonta sua lähenee
Se sielu, joka syntiä on arka
Ja syntisiä myöskin pakenee.
Nyt hyljättynä seison onneton
Ja kammottuna. David mennyt on.
Pois paennut on multa Jonathan.
Voi poikani, jos äänes' armahan
Nyt kuulla saisin! Kallis poikani!
Jos tietäisit sä sielun-vaivani,
Niin rientäisit —

(Jonathan, joka tähän asti on salassa tapauksia tarkastellut, rientää isänsä syliin).

Oi isä onneton!
Nyt sylissäs on taaskin poikasi.
Viel' ällös vaivu epätoivohon;
Jo vaivas viihtyköön ja tuskasi.

Ken hyvä henki lohduttajan toi
Mun luokseni ajalla sillä juuri,
Kun tuskiansa tuskin kantaa voi
Mun sieluni ja vaivan' oli suuri?

(Auringon juuri nyt noustessa kuuluu vuorilta seuraava laulu, jota
Davidin miehet ollen näkymättömissä veisaavat aamu- ja kiitosvirtenä).

Kun pimeydell' äsken peitettynä
Ma kuljin öisten vaarain keskellä
Ja Herralta jo luulin heitettynä
Mun kulkevani viime retkellä,
Kun tuskissansa sielu Herraa huusi,
Niin Herran armo nousi meille uusi
Taaskin tällä aamuhetkellä.

Jos kulkisinkin kuolon varjon maassa,
Mun kuolosta voit, Herra, kätkeä.
Se luottamus on luja vanhurskaassa,
Ett' ei hän kulje maassa retkeä,
Joll' armoisest' et katsois' suojeltuusi.
Ajassa, jolloin armos ei ois uusi,
Yhtäkään ei löydy hetkeä.

Mä pyydän kanssan', ilman henget, teitä,
Kun yhdess' yöllä saimme itkeä
Te kastetta, ma murhekyyneleitä
Nyt kiittään Herraa, joka kätkeä
Voi vaaroista kädellä laupeuden,
Ett' armon aamun antoi koittaa uuden.
Armahint', ah, aamuhetkeä!

Lähellä Gilboan vuoria eräässä huoneessa, jossa on kaksi sivu-ovea vastakkain. Yön aikana.

Oi, Jumalani! siis on alkanut
Vanhurskautes, jota halveksin,
Kauheesti kostaa mua synnistäin.
Kätesi alla vierin raskahan
Kuin mato maassa. Kurja kuitenkin
Ja mitätön on mullan kappale
Se, jota ihmiseksi mainitaan,
Kun omia hän tahtoo teitähän,
Sinusta luopuin, täällä kulkea.
Edestäsi hän kohta voimineen
Kuin tomu haihtuu henkäyksestäs.
Minusta kun sa, Herra, erkanit,
Siteisin kierryin kuolon, helvetin,
Ja vaiva, kauhistus mun saavutti.
En löydä sua nyt mä mistäkään,
En vastausta sulta kuulla saa,
En valkeuden kautt', en unien.
Profeetain suut taas itse sulkenut
I'äksi olen kysymyksillein.
Sua valkeudessa jos etsisin,
Niin sydämeni peittää pimeys
Vavistaen sen kaikki ytimet,
Unissa taas jos ääntäs ikävöin,
Mua näky, ääni kohtaa hirmuinen,
Kuin äsken, jolloin vaivuin unehen
Väsynehenä tunnon-vaivoistain;
Se uni vielä mua kauhistaa.
Ma tulevanan' olin Nobehen
Siell' etsimähän Herran neuvoa
Täss' Israelin suuress' ahdingossa.
Kun lähenin ma Herran alttaria,
Sen ympärillä pappein parven näin
Ja ylipäässä Ahimelekin.
Ja tahrattuna näin ne verehen,
Jok' alttarille juoksi, peitti sen.
Mun ehdittyä sinne, nostivat
Kätensä kaikki taivahasen päin
Ja murretulla äänin huusivat:
"Voi Israelin asujia, voi!
Ja kuningasta, kolmin kerroin voi!"
Ja alttarilla veri punainen
Äkisti syttyi tulen liekkihin
Ja syöksyi sieltä tulivirtana
Ylt-ympär' Israelin seutuja;
Vaan kotiani kohden semminkin
Se kuohuvana kulki koskena
Uhaten sille perikatoa.
Kun tuulen siivin sinne ennätin
Sit' auttaakseni häviöstänsä,
Niin autioksi aivan löysin sen,
Ja korvihini jylhän huminan
Sen raunioilta kuulin kuiskaavan:
"Mit' etsit täällä, surma sukusi?"
Vaan keskell' äänten vieno kuiskaus
Myös kuului mulle: "ällös hävityksen
Mua maassa etsikö" —- mä äänen tunsin:
Se ääni Mikalin ol' armahan.
Niin, hento henkensä jo mennyt lie
Pois kurjuudesta kurjan maailman.
Mä jätin hänen kuolon kitahan
Julmempi järjetöntä petoa,
Jok' asti kuolemahan pentujaan
Kuolosta koittaa päästää, torjua.
Hän päässyt on, se hyvä kuitenkin,
Isänsä armottoman vainon alta,
Ja kulkee siellä siivill' enkelin,
Miss' ilkeyden voim' ei vallitse.
Vaan muisto kuolostasi, enkeli,
Mua painaa niinkuin vuorten raskaus
Ja sieluhun tuo tuskat helvetin.
Ma kuolostasi kohta kostajan
Saan Davidista, jonka mainitaan
Nyt tänne käyvän vihamiesten kanssa.
Hän, David, johtamassa juuri nyt
Lie Filistean julmaa joukkoa.
Kun tänne puolesta hän Jumalan
Käy, ken voi olla häntä vastahan.
(Käy istumaan).
Tään tuskan alla ruumis raukkakin
Jo raukeaa. En yöhön useaan
Mä silmiäni ole unehen,
Jost' onnetonkin virvoitusta saa,
Kun muut ei löydy, saanut ummistaa.

Ken kulkee tuolta, mua lähenee?
Haa, kiharasi tunnen hopeaiset —
Sa olet haamu Ahimelekin,
Sa haamu verinen. Ah, Ahimelek!
Jos oisin silloin kasvos arvoisat
Mä nähnyt, jolloin kuolos saavutit,
Et tahrattuna näin ois verehen.
Se oli Doeg, joka kavalin
Sai kielin suostumaan mun kuolemaas
Se oli Doeg, Doeg —

Saul (vielä unen torroksissa tempaa viereltänsä keihään ja tähtää sillä
Doegia).

Sa Doeg olet, elävänä vielä.
Ma unten hourehissa luulin sun
Pahaksi hengekseni helvetistä,
Jok' otti päälleen muotos saatanaisen
Mua muistuttaakseen ilki-töistä, joihin
Hän kavalast' on mua vietellyt.
Sä elä rauhass'; et sa milloinkaan
Käteni kautta kuolemaan lie luotu.
Kun heikkouten' annoin vietellä
Mun neuvoasi seuraamaan, niin siitä
Ma seuraukset itse kantaa aion,
Enk' uhkaavata siitä kostoa
Osaksi sulle yhtään aio suoda,
Mut kokonaan sen kalkin tahdon juoda.
Vaan mitä sull' on täällä toimitusta?
Et multa saanut tänne kutsumusta.

Sait nähdä nyt, mihinkä kauheaan
On epätoivohon mun saattanut
Sun neuvojesi seuraaminen; nyt
En lepoa ma löydä missäkään,
Ja öitten rauha mua pakenee.
En neuvoa nyt saa, en lohdutusta,
Kuin ennen aina, Jumalaltani.
Ja epätieto, minkä onnen mulle
Tuo huomis-päivä, vihamies kun, tänne
Jo tulemassa, meidät saavuttaa
Tää epätieto siit' on kauheaa.
Jos tiedon siitä saattaa mulle voisit,
Sen vaikka vielä helvetistä toisit,
Mä entiset kaikk' anteeks' antaisin
Ja neuvoasi vielä seuraisin.

Kentiesi voisin, herra kuningas,
Ma tiedon tuottaa sulle vakavankin,
Jos kokemaan sun saisin keinoa,
Jok' outoa on ennen sulle ollut.
Vaan turha lienee tuota ilmoittaa,
Kun sielussasi, pelkään, kauhistusta
Se nostattaa ja saattaa kurjan mun
Vihaasi, kenties hengen-vaarahan.

Sa tosiaankin voisit aikahan
Senlaista saada? Sano suorahan,
Mik' on se keino. Sano viipymättä.
En synniksi ma lue sitä sulle,
Sen vannon.

Lupauksehesi luotan.
Siis tarkoin kuule, minkä ilmoitan.
Lähellä täällä, laaksoss' Endorin,
On vaimo, joll' on tarkka noidan henki,
Joll' ilmoittaa voi sulle asioita
Salaisiakin, vaikka tuonelaan
Ne olisivat kätkettyinä. Hänpä
Voi ajan tulevankin hämärästä
Sinulle ilmi saattaa seikkoja.
Häneltä hakemaan käy tietoja.

Olenko niin jo kauas joutunut,
Ett' uskallat sa mua neuvoa
Näin rohkeasti niihin turvaamaan,
Joit' aina tähän asti vainosin?
Ja selvemmin nyt saatit näkyviin,
Mik' olet ollut pimeyden lapsi,
Kun sellaisia sull' on tuttavia.

Suo anteeksi ja muista lupaustas.
Ja muista, että heikko ihminen
Mä myöskin olen, joka jolloinkin
Voi tuntea, ett' elämässämme
On kohtaloita meillä vastassamme,
Joit' emme tunne itse ohjaavamme,
Vaan joiden johto kokonansa on
Käsissä henkein näkymättömäin.
Näin ollen, oli pakko mullakin,
Profeetain suut kun syystä suljetut,
Kuin itse tiedät, mulle olivat,
Luo noitain mennä neuvon-hakuhun,
Kun keinoa en muuta keksinyt.
Sen anteheksi mulle suonet nyt.

Jos neuvoasi seuraisinkin, kuinka
On mahdollista mulle avata
Suut niiden, jotka multa kuolemaa
Odottavat?

No, olkoon niin. Käy tietä neuvomaan
Ja palvelija yksi luotettava
Myöt' ota. Teitä tuolla odotan.

Jo ammoin tehty täällä työni on.
Nyt joutilasna olen voimaton.
Tääll' olo käy jo mulle tukalaksi,
En henkeäinkään tunne vakavaksi.
Kuningas-kaapu kurjan Saulin yllä
On kulunut, eik' ole luja kyllä,
Ett' elkiäni sillä voisin peittää.
Se suoja siis mun kohta täytyy heittää.
Hänelle, vallassa jo hämmästyksen,
Suuremman vielä saatan hämmennyksen.
Tän' yönä vielä täältä päästä koitan.
Ja varmaan vaarat uhkaavat ma voitan
Sun avullasi, henki kavaluuden.
Sa mulle keinon keksinet viel' uuden.

(Näytelmäsillan perällä näkyy noidan luola. Ammiel tulee ontuen, sitten eräs kansalainen).

Hoh, hoh! Toista on tosiaan kulkea näin yön pimeydessä ja raju-ilmassa, kuin kirkkaana päivänä viheriöillä kedoilla kaitsea lammaslaumaa ja riemuita vasikkain kipakasta. Nyt, Jumala paratkoon, iloitsevat Filistean pakanat oinasteni lihavuudesta, kun minun poloisen pojan täytyy piileä henkeäni heiltä täällä erämaan varjossa. Mutta ken kulkee tuolta? Abrahamin Jumala varjelkoon, jos se vaan on joku vihollinen. (Vetäytyy syrjään ja kansalainen tulee esiin). Ahaa, naapurinihan tuo onkin. (Kovaa). Hei ystävä, oletko sinäkin lähtenyt tänne yön selkiin? Mitä täällä toimitat?

Ammieliksi tunnen sun äänestäs. Vielähän kysyt, mitä täällä toimitan, kun varmaan tiennet, miksikä hävityksen pesäksi pakanat ovat kotini tehneet. Töin tuskin pelastin kurjan henkeni hävityksestä, johon kaikki omaisuuteni joutui.

Kurjuutta, kurjinta kurjuutta! Minultakin on kallista tavaraa ryöstetty. Hirveätä on näin suojatonna ja rampana kuljeskella raju-ilman vallassa.

Niin, Israel! majasi ovat kukistuneet, taivaasi on synkkä ja kauhistava ja uhkaa ukkosen liekillä maallesi peri-häviötä.

Oletko tosiaankin kaiken tavarasi hukuttanut? Tottahan sulle kumminkin niin paljo jäi, että voit maksaa mulle velkasi, jolla tuonnoin sinua tarpeessas autin. Vahinko, jota kärsin, pakoittaa mun sitä sulta vaatimaan.

Oletkos mieletön? Kuinka luulet nyt voivani suorittaa sulle velkani, kun ei rahtuakaan tavarastani jäänyt? Jo ennen tätä oli omaisuuteni sodan kustannuksista ja kuninkaan veroista niin vähentynyt, että velkaannuin ja velkamiesteni armosta vaan pystössä pysyin.

Kurjan kuninkaamme syy on tämä kaikki. Mitä hän itse ei ehtinyt meiltä ottaa, sen hän toimitti vihollisten jalkoihin. Häneltä on tämä onnettomuus tullut.

Lienet kyllä oikeassa. Usein olen muistanut, mitä Jumalan mies, pyhä Samuel vainaa Ramatassa muinain jutteli kuninkaan oikeudesta, kun kansa kokoontui sinne kuningasta häneltä pyytämään. Muistatko tärkeitä sanojansa?

Enhän niitä kuullutkaan, eikä minulla silloin ollut aikaa juosta kaikkiin kansan kokouksiin profeetain saarnoja kuultelemaan.

Minä muistan ne vielä aivan selvään. Sanat kuuluivat näin: "Tämä pitää oleman kuninkaan oikeus, joka teitä vallitseva on. Teidän poikanne ottaa hän ja panee vaunu- ja hevoismiehiksensä, ja vaunuinsa edelläjuoksijaksi; ja panee päämieheksi tuhannen ja viidenkymmenen päälle, ja kyntäjäksi kyntämään hänen peltoansa, ja elonleikkaajaksi hänen eloonsa ja hänen sota- ja vaunukalunsa tekijäksi. Ja teidän tyttärenne ottaa hän voidetten tekijäksi, keittäjäksi ja leipojaksi. Hän ottaa myös teidän parhaat peltonne, viinamäkenne ja öljypuunne, ja antaa ne palvelijoillensa. Ja ottaa teiltä kymmenekset teidän jyvistänne ja viinastanne, ja antaa huovillensa ja palvelijoillensa. Hän ottaa myös teidän palvelijanne ja piikanne, teidän parhaat nuorukaisenne ja aasinne, ja panee työhönsä. Ja ottaa teidän laumastanne kymmenekset; ja teidän pitää oleman hänen orjansa. Niin te silloin huudatte teidän kuninkaanne tähden, jonka olette itsellenne valinneet; vaan silloin ei Herra kuule teitä". Jo ammoin on tämä profeetan ennustus käynyt toteen. Kuitenkin olisimme tämänkin kurjuuden kärsineet ja kuninkaamme olisi meille vieläkin otollinen, jos hän olisi pysynyt Herran sotamiehenä eikä noussut Herraa ja Hänen palvelijoitansa vastaan. Nyt ei hän näy olevan mies päältämme torjumaan vihollisia, sillä Herran henki on hänestä paennut ja luottamus hänehen kansasta kadonnut.

Niin, lankeemukses on nyt, Israel,
Jo lässä, josta lausui Samuel.
Sa jumalastas ylpeiletkö vielä,
Kun pakanat jo uhkaavat sun niellä?

Hui, kuulitko sitä kamalaa ääntä? Se tuntui kuin olisi se tullut tuonelasta.

Rientäkäämme täältä. Auta, veikkonen, minua pikemmin kulkemaan; sillä sairaus ja vavistus ovat tehneet mun saattamattomaksi.

(Mennessänsä kohtaavat Saulin, Doegin ja palvelijan, jotka valhepuvussa lähenevät luolaa).

Herra armahda! manalaiset ovat jo nousseet maasta. Näetkö tuolla noita kolmea haamua? (Juoksee pakoon).

Ystävä, armas ystävä, älä jätä minua tänne. Kuule, se velka, josta mainitsin, jääköön kauemmaksi aikaa suorittamatta. Haa, väärä ystävä, sä jätät minun. Herra Zebaot minua varjele! Jos vaan pääsen tästä hädästä, saat, petturi, maksaa velkasi viimeiseen ropoon asti, vaikka vapaudellas. (Ontuu tiehensä).

Kutk' olivat nuo? Joskus muistelen
Ma kuuleheni äänen käheän,
Min päästi toinen; vaikka silloin ei
Näin hätähuudolta se kuulunut.

Yö-kulkijat kutk' olleet lienevät.
(Itsekseen).
En ihmettele, että muistelet
Sä vielä ääntä korpin käheää,
Jonk' ennen kuulla hetkellä sait sillä,
Joll' alkoi sulle lankeemukses aika.
(Kovaa).
Varoillasi nyt ollos, kuningas,
Jo saavutimme paikan määrätyn.

(Luola aukenee, jossa nähdään himmeässä valossa kaikellaisia noidan kapineita).

Oletko Doeg? Kutka lienevät
Nuo kaksi kanssas? Ethän pauloihin
Sa sieluani aikone vaan saattaa?
Kun kyllä tiedät, kuinka menetellyt
Saul meikäläisten kanss' on, kuinka hän
Hävittänyt on noidat, velhot maasta,
Miks' saatat tänne tuntemattomia,
Todistamahan mua vastahan?

Sa Saulin tiedät velhoin suosijoita
Myös vainonneen. Siis turha luulos on,
Ett' ansaan saattaa pyytäisin mä noita,
Kun itse saisin saman tuomion.

Ma Israelin Jumalassa vannon,
Ett' en mä, vaikka Israelita,
Sinua saata kuolon vaarahan,
Vaan palkan sulle annan runsahan,
Jo tahtoani tahdot noudattaa.
Nyt tenhovoimas saata liikkumaan
Ja tuonelasta tuota vastaus
Vakaille kysymykselleni, joissa
Ei vastahasi ole vilppiä.
Ja vastaus se mulle ilmi tuo
Sen hengen kautta, jonka mainitsen.

Herätä mulle Samuelin henki,
Profeeta vainajan; mä hänen suusta
Halajan kuulla vastauksia.

Maa, manner, kätkös auki luo
Ja ihmeitäs sielt' ilmi tuo!
Sun porttis, Tuoni, auetkoot
Ja vastustukset rauetkoot
Pois kaikki tyhjäks' siltä tieltä,
Jok' ohjaa kuollehia sieltä.
Niin suoraks' sieltä tulkoon tie,
Kuin tie se, joka sinne vie,
Ett' astua se tänne vois,
Jonk' ääntä kysyjä tää sois
Nyt kuulla. Tuoni, hetkeks' saata
Hän kulkemahan tätä maata,
Suo hänen täällä kerran vielä
Puhua elävitten kiellä.

Erillähän mä miehen harmajan
Nään tuolla myöskin maasta nousevan.
Hän vaatetettuna on hamehella
Ja nyt hän tulisella katsehella
Sinuhun katsoo.

Hän on Samuel!
(Kumartuin maahan).
Vanhurskas henki! Nyt on Israel
Hädässä, kuningas on neuvoton;
Minusta Herran henki mennyt on.
Vaikk' etsisin ma kuinka Jumalaa,
En löydä Hänt', en vastausta saa.

Saul, miksi näin mun olet pettänyt?
Mun viekkahasti ansahas sait nyt.
(Doegille).
Kavala Doeg, poika perkeleen!
Nyt viekkaan luulit tehnees askareen,
Kun vihamiehen, kuolon valtoihin
Sait henkeni; mut Tuonen aaltoihin
Saa kurja henkes uimaan mennä ennen,
Kuin pettynyt mä täältä sinne mennen.
(Syöksee väkipuukon Doegin rintaan).
Avoinna sulle helvettiin on tie.
Nyt mestarilles terveisiä vie!

Kirottu noita, mitä teit sä nyt?
Mä itseni, en sua pettänyt.
Haa, täänkö palkan kavaluus nyt tuotti,
Johonka henken' äsken vielä luotti.

Oletko hurja? Työn ja vimmatun
Nyt teit. Ei ollut tätä ansainnut
Hän. Auta, hän on kuolemaisillaan.

Kyykäärmeen myrkyss' oli voideltu
Se veitsi, joka hälle haavan toi.
Ei keinoa viel' ole koiteltu,
Eik' koitella, jok' auttaa häntä voi.

Mut kuitenkin hän oli viaton
Petoksehen, jost' epäelit häntä,
Ja syyttä sai hän kuolon kauhean.

Hän viekkaudess' oli ehtinyt
Niin kauas, etten asioissa näissä
Näin hämärissä muuta taitanut
Kuin kavaluutta hältä vartoa
Havaittuani hänen valhetelleen. —
Kuningas parka, jos sa kavaluuden
Sen tuntisit, jot' aina vastahas
Hän käyttänyt on, ehk'et kuoloaan
Näin surkuttelisi. Jos vihamies
Et olisi sa lahkolaisillemme,
Sinua sääli olisi mun, että
Kyykäärmettä näin kauan kasvatit
Ja tietämättä hoidit rinnoillas.
(Palvelijalle).
Hän täältä saata, sillä raadollinen
On olemaan hän seurass' ylevässä.

Saul, Kiis'in poika, mitä hankitset,
Kun kuolleitten sa rauhaa häiritset?
Levottomuudellako tahdoit kostaa
Minua, kun sa annoit mua nostaa
Majoista rauhaisista autuaitten
Levottomuuteen näitten kurjain maitten?
Miks' olet, sano, mua vaivannut?

Vanhurskas! Herralt' olen kaivannut
Ma neuvoa. Kun erinnyt Hän on
Minusta, olen aivan neuvoton.
Vihollis-joukko maata ahdistaa,
Ja Israelia se kauhistaa.
Ma neuvoa sun kutsuin antamaan,
Mitenkä auttaa ahdistuksessaan
Voi Herran kansaa. Pyhä, vanhurskas,
Suo vaivaisen mun kuulla neuvoas.

Miks' et sä neuvojani täyttänyt,
Joit' annoin Herran puolest' elämässä.
Sanansa Herra ain' on täyttänyt
Ja täyttävä on kohdassakin tässä.
Sun kansoines on Hän nyt hyljännyt
Ja rangaistuksensa on aivan lässä.
Sinulta valtakuntas otetaan
Ja Davidille kohta annetaan,
Kun tahtoa et Herran täyttänyt
Etk' Amalekilaisia käyttänyt
Vihaansa: siitä koston saat sä nyt.
Vuodattamasi veri, viaton
Sinua vaatii tilin tekohon.
Ja Herra kostaa sua siitäkin,
Ett' epäjumalaisiin noitihin,
Lakinsa unhottain, sa tahdoit luottaa.
Siis kuule, minkä Herra sulle tuottaa:
Filistealle voiton suuren suo
Hän huomenna ja sulle surman tuo.
Kun kulkemass' on päivä huominen,
Sun poikines on täältä käyminen.
Jo ennenkuin on päivä loppumassa,
Olette tykönäni tuonelassa.

(Ukkonen, joka yhä on yltynyt, räjähtää kovasti. Saul vaipuu hermotonna maahan. Noitavaimo ja palvelija rientävät säikähtyneinä apuhun).

Oi herra, että sielus säikähtyy
Näit' tapauksia, ei ole piikas syy.
Sanaasi tottelin ja käteheni
Ma panin sielunikin ollakseni
Sinulle kuuliainen. — Kuningas,
Nyt virvoitusta ota pii'altas.
Ma virvoittavan ruoan laitan sulle,
Mi ruumihillesi voi murretulle
Taas väkeä ja elävyyttä tuottaa.
Sä pelkäämättä siihen taidat luottaa.

Kuningas, seuraa hänen tahtoansa,
Ja ota vaikka hiukka ruoastansa.
Rasittanut on sua päivän työ,
Nyt raukais' sua rauhaton tää yö.

No, olkoon niin. En maannut, enkä syönyt
Ma ole kaukaan aikaan.
(Itsekseen).
Kohta lyönyt
Siis hetki viimeinen jo mulle on.
Vaan Herran tahto tapahtukohon.

(Saul ja Jonathan aseenkantajinensa ja sotaväkineen; sittemmin Abner, pakenevia sotamiehiä ja Amalekilainen nuorukainen).

Keneltä kuulit, että Isain poika
On Filistean joukon jättänyt?
Se varma on, ett' eilis-päivähän
Ast' ollut on hän luona Akiksen,
Vihollis-kuninkaan ja ystävänsä.
Sen vakavilta kuulin vakojilta.
Kuningas Akis hänen asettanut
Päämieheks' oli henkivartijainsa.
Niin uskottuna oli miehenä
Hän eilen vielä vihamiehillemme.
Mist' on tää muutos äkkinäinen tullut?

Viel' eilen kulki Akiksen hän kanssa,
Mut sen hän teki siihen pakotettu.
Vaan myöhemmiltä tiedustelijoilta
Ma varmaan tiedän hänen luopuneen
Vihollis-joukosta, kun joutunut
Päämiesten hän ol' epäluulohon.
Ja ehdollansa itsensä, mä luulen,
Hän saatti heille arveluttavaksi,
Näin päästäksensä miekkaa kantamasta
Isäinsä maata vastaan kansan kanssa,
Jok' ain' on hälle inhottava ollut;
Pakosta vaikka tämän suosiota
Hän etsi äsken. Joka Davidin
Ja rakkauden hänen sielussansa
Isäinsä maata kohtaan tuntee vaan,
Ei usko, että koskaan vihamiesnä
Hän lähetä vois Israelia.

Haa, kuuletteko? Abner joukkoneen
Vihollisen kanss' on jo ottelussa.
Nyt rientäkäämme sinne, Jonathan.
(Aseenkantajalleen).
Käy telttihini kruunu kultainen
Minulle ensin sieltä noutamaan.

Mit' aiot, isä, kruunull'? Aikonetko
Sill' itsesi sa tunnetuksi tehdä
Vihollisillemme ja käännyttää
Aseensa kaikki itse puolehes?
Sit' Israeliss' yksikään ei sois.
Ei, isä armas, kruunu jätä pois!

Ei vaaraa yhtäkään. Ma toki lien
Jo ennestänsä heille tuttu mies.
Ja nytkin toivon, että miekkani
Mä iskennästä heiltä tunnetaan.
Kuninkahana tahdon heille tuolla
Mä näyttäitä —
(Itsekseen).
Tai, oikeammin, kuolla.
(Syleillen Jonathania).
Sinusta, armas, sua siunaten
Nyt murhemiellä hetkeks' erkanen.

Mintähden mieles' on nyt murheinen,
Kun sielus on, sen tiedän, urhoinen.
Pois rientäkäämme sotamelskeesen.

Uljuutta, voimaa täynnähän hän lähti.
Hän, loistain nyt, kuin kirkas aamutähti,
Ihmeenä ihmisille kullassaan,
On kohta, ah kuink' kohta multaa vaan!
Et uhria Sa, Herra, suurempaa
Ja puhtaampata synnin maasta saa,
Kuin minkä multa syntieni tähden
Vanhurskautes vaatii. Täältä lähden
Ma kaipauksetta, kun hän poiss' on.
(Väelleen).
Nyt, miehet, miekoin urho-tekohon!

(Lähtee viimeisen sotajoukon kanssa. Yksinäisiä pakenijoita Abnerin joukosta juoksee ohitse; viimein koko joukko tuoden väkitungoksessa Abnerin myötänsä).

No, seisokaatte, miehet epäkelvot,
Te järjettömät, tyhmät tomppelit!
Jotk' ilman syyttä, niinkuin lampahat,
Sen vihollisen eestä pakenette,
Jot' useasti ennen kurititte.
Te häijyt konnat, kurjat pelkurit!
Viel' ettekö nyt seista rohkene,
Vihollinen kun näkymättömissä
On teistä, koirat, hiiden syöttiläät?
Kuin niityll' lehmät paarmain puremat
Kesällä kiilivät, kun koittavat
Ne päästä syöpäläisistänsä, joita
Omassa ruumiissansa kantavat,
Vaan joista eivät pääse paeten,
Niin tekin, pöllöt, pelkuruuttanne
Omassa mielessänne pakenette,
Jost' ette juosten pääse kumminkaan.
Jok' ei nyt kohta tahdo seisahtaa,
Hän miekan kärjen rintahansa saa.
Vihollisjoukon valtaan kuninkaamme
Te heititte nyt, häpeäksi maamme.
Voi kirouksen mustaa päivää tätä,
Voi Israelin suurta häpeätä!

(Viedään väkisin väkitungoksessa pois. Muutamain pakenijain jälestä tulee Saul verisenä ja horjuvin askelein aseenkantajansa nojassa).

Seisahtukaamme tässä, kauemmaks'
Ei sovi sotarinnasta mun mennä.
Näin kauaskaan en sielt' ois lähtenyt,
Jos heikkoudest' en ois nääntynyt,
Kun vertani jo liian vuodatin.
Käy kypärilläs vettä noutamaan
Lähellisestä lähtehestä, että
Tulista kieltä sillä jäähdytän
Ja kasvoiltani verta virutan.
(Aseenkantaja menee).
Henk' olisi nyt tosin vielä altis,
Vaan liha kuoleva on aivan heikko.

Voi, kuninkaani, päivää murehen!
Uroosi, Israel, on kaatunut.
Sen surusanoman nyt sulle tuon.

Sun Jonathanin joukost' olevan
Ma tunnen. Sano, onko poikani
Jo kuollehena? Sitä varmahan
Sa voivotellen aiot ilmoittaa.

Pois Israelin kunnia on hän.
Jo murrettu on kilpi väkevän.
Hän, jonka jouts' ei ennen harhaillut
Tapettujen verestä eikä nyt,
Kedolla kirotull' on kaatunut.
Nyt kukkas, Israel, on nääntynyt.

Eläissähän hän oli mulle kallis,
Kalliimpi kenties vielä kuoltuaan.
Rakasta muistoaan en suinkaan sallis
Ma vaihtumahan kultaan kaiken maan.
Mua virvoittaakses kerro kuolostaan.

Jalompata ei silmä nähdä voi,
Kuin taistelua tämän sankarin.
Kuin liukas kotka, lentons' aina loi
Hän sinne, sota miss' ol' ankarin.
Kun ympäriltä uskollinen seura
Ol' uupunut ja itse vaipunut
Jo polvilleen, kuin raju jalopeura
Hän soti viel' eik' ennen kaatunut,
Kun vihamiehist' oli joukko suuri
Tapettu; sitte henkensä hän heitti.
Ja ympärillä oikein oli muuri
Vihollisjoukosta, mi maata peitti.
Pois, kuningas, sun täält on kulkeminen.
Vihollisen jo kuuluu karjuminen.

Pois lähde täältä. Minä tänne jään.
Sä henkes säästä vielä elämään.

En tiedä oikein, murheellako vai
Ilolla kuoloansa muistelen.
Hän nuorena jo urhon kuolon sai
Valossa kunniansa loistaen.
Ja tuskin tainnen onnettomuudeksi
Lukea kuoloaan, joll' ikuiseksi
Ajaksi sankarin sai mainehen,
Jonk' kautta unhotuksen merehen
Nimensä kallis milloinkaan ei vaivu. —
Nyt kansaa armahtamahan jo taivu,
O Herra! Olkoon uhri sovinnon
Tuo Jonathanin veri viaton
Vioista, joita tehnyt kansas on
Mun tähten'; - ota taas se armohon.

Taritsemastas virvoituksest' en
Enää mä huoli; nytpä tarvitsen
Mä virvoitusta siitä lähtehestä,
Miss' synnin verivammat voidaan pestä.
Et mua saattaa lähtehen luo voi sen,
Vaan palveluksen voit sä tehdä toisen.
Kuin näät, en taida henkeäni säästää
Vihollisilta, mut sa taidat päästää
Mun joutumasta heidän valtahansa
Elossa ollessain ja pilkastansa.
Kuin mies nyt vedä miekkasi ja sillä
Lävistä rintan', että elävillä
En silmillä mä nähdä pakanain
Sais ilkkumista, pilkkaa kuollessain.

En, herra kuningas, en milloinkaan
Voi suostua ma sua murhaamaan.
Ja ennen kuolon kuudenkertaisen
Mä itse kärsisin, kuin murhaten
Kuninkahani verta vuodattaisin.

Vaan palvelus se sult ois kaunokaisin.
Niin uskollist' et työtä tehnyt ennen
Viel olisi. — No, kuinka täältä mennen,
Lie yhtä, kun mun mennä kuitenkin
Täytyypi.
(Paljastetulle miekallensa).
Ystäväni armahin,
Et palvellessas ennen pettänyt
Minua milloinkaan, niin tylsä nyt
Et terävyydeltäsi suinkaan lie,
Ett' ihmissydämeen ei sulle tie
Viel' aukeisi. Täss' on nyt tieni pää.
Hyvästi, maani, kansoinesi jää!

Oi Israel! nyt suurin setripuu
Sun kukkuloiltas kaatui myrskyn alla,
Hän, jonka latvan päässä loisti kuu
Ja päivä Israelin taivahalla,
Mataapi maassa mullan vertaisena.
Te kummut Gilboan, älkäätte kastehena
Taivaasta saako koskaan siunausta,
Ketonne vihreinkin ain' olkoon musta,
Joll' ei voi nähdä kukka-kaunistusta,
Kun kunnia siell' Israelin suurin
On temmattu jo maasta perin juurin.
Ja älköön nousko Herran etehen
Sielt' uhri-savu, missä verehen
Nyt Herran voideltu on uupunut
Ja sankari tää suuri kaatunut.
Hän, jonka miekka viel' ei tyhjänä
Verestä vihamiesten palajanut,
Makaapi tuossa nyt jo kylmänä;
Hän miekallaan on vihdoin saavuttanut
Vihollisensa muita suurimman,
Kun oman sydämensä horjuvan
Hän sillä saavutti. — Mä myöskin tehdä,
Kuningas, tahdon laillasi; en nähdä
Voi pakanoiden pilkkaa ilkiää.
Hyvästi, maa, mun puolestainkin jää.

(Syöksyy miekkaansa ja kuolee. Hetken päästä tulee eräs Amalekilainen nuorukainen, huomaa Saulin ja tarkastaa häntä).

Hän tänne Herran suomast' ehk' on tullut.
Ma Samuelin sanonehen kerran
Nyt muistan, että sallinnasta Herran
Viel' Amalekin jäännöksistä mulle
Tulisi kostaja. Kun murretulle
Vanhurskauttas, Herra, vielä näytät,
Niin toivon, että armoaskin käytät
Ja sielustani huojennat sen vaivan,
Jok' elämässä täss' on sitä aivan
Raskaasti painanut. Kun kuljen
Nyt tuonelahan, itsen' armoos suljen.
(Amalekilaiselle).
Minulle vielä tehdä palveluksen
Sa voit, jos multa kuolon ahdistuksen
Nyt päätät. Tuossa miekkan' on,
Vaan itse olen sitä voimaton
Poveeni painamaan. Sa tee se työ
Ja mulle jouduta jo kuolon yö.
Ja kruununi sa Davidille vie.
Mies Israeliss' ainoa hän lie,
Jollenka Herra suonut on sen pestä
Verestä tästä Saulin syntisestä.
Nään sielun silmin, kruunu, tulevassa
Ajassa loistavan sun kunniassa.
Ja nähdä saa viel' Israelin kansa
Profeetan olleen Saulin kuollessansa.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SAUL: MURHENÄYTELMÄN MUKAINEN RUNOELMA VIIDESSÄ NÄYTÖKSESSÄ ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org . If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate .

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org .

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

The Project Gutenberg eBook of Saul: Murhenäytelmän mukainen runoelma viidessä näytöksessä

SAUL

JÄSENET:

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE