The Project Gutenberg eBook of Kansallisia lauluja, by Lauri Soini

Suomen laulu.
Suomen kielellä.
Suomen lippu.
Suomettaren laulu.
Elä sure, Suomeni!
Karjala apua huutaa!
Siirtolaisille.
Suomen pojat.
Tuuloselle.
Iloisin mielin.
Rauhan sankari.
Kumpumäen vanhukset.
Herra sensori.
Ihanteen etsijä.
Torpan poika.
Pohjolan neidet lännessä.
Kotkankallio.
Keväinen kotiutuminen.
Iltakello.
Ilta.
Neitosen sulhaset.
Neitokolmikko.
Neitonen, tietäjä kuitenkin.
Annikki.
Kumma tyttö.
Koulu jo alkaa!
Valkamalle.
Elämä ja ihanteet.
Täyteläs rinta.
Nuoret, nuoret.
Konsahan!
Keväiset yöt.
Tuoksuva tuomen oksa.
Kultani kartano.
Pihlajan juurella.
Hänen luonansa.
Kuusi on tumma ja koivu on seljäs.
Lemmenpaula.
Ei toki semmoista tehdä saa!
Tule kultani keinuhun!
Sydämillä leikkimistä.
Minä ja hän.
Juhannus ja joulu.
Taivaan pilvet.
Sinä olet päivyt.
Sinä olet päivä ja minä olen kuu.
Ruusun kukka ja vaahteran oksa.
Kukkaset ja kukkasvarkaat.
Jänis ja — kultani.
Niin täytyy.
Kullan haudalla.
Surujeni lampi.
Suuren surun keskelläkin.
Luottava vuottaja.
Minä olen sellainen.
Raitis Rautiainen.
Päiväläisen mietteitä.
Kulkijapoika.
Hulivilipoika.
Vaikeassa asemassa.
Mitäpä noista —!
Kuohuvan kosken kunnaalla.
Lintu lenti oksalle huojuvalle.
Laulaja- ja tanssijatyttö.
Pikkunen tyttö.
Kultaansa ihaileva.
Järvellä.
Meripojan morsian.
Kullastansa jäänyt.
Salainen lempi.
Illalla ja aamulla.
Lempi.

Solahda, Suomen laulu, sointuvasti, helähdä helkkyvästi kaikumaan, soi meille suruissakin toivoisasti, soi vastuksissa voima versomaan!

Hajota meistä hennot huolten hunnut,
terästä tarmokkuutta jänteriin,
luo tunteihimme vakuutuksen tunnut
ja vahvistusta töihin ponteviin!

Kuin tammen juuret maamme tanterille
syvennä sydämiimme oikeus —
kuin päivän säihkyt lammen lainehille
sytytä rintoihimme rakkaus!

Julista ilo kansan valtikaksi,
herätä meihin henki veljeyden,
se kansassamme nosta johtajaksi
jokaisen aatosten ja toimien!

Soi, Suomen laulu, nuorten kantelilla
tuhansin uhkuäänin helkkyen,
soi kaikkialla maamme kunnahilla
ihana enne aamun henkisen!

Solahda, Suomen laulu, sointuvasti, helähdä helkkyvästi kaikumaan, soi meille suruissakin toivoisasti, soi vastuksissa voima versomaan!

Suomen kielellä Suomen lapsi "äiti" ensin sanoo, Suomen kielellä äidiltänsä tarpeitansa anoo.

Suomen kielellä Suomen lapsi
alkaa aakkosista,
täyttää henkensä suomalaisen
tiedon aartehista.

Suomen kielellä toisillemme
tunteet tulkitsemme,
vanhat muistot ja matkan määrät,
uskot, aattehemme.

Suomen kielellä suomalainen
lakejansa laatii,
Suomen kielelle oikeutensa
vierahilta vaatii.

Suomen kielellä muilta mailta
aatevirrat tuomme,
Suomen kielellä hengen helmet
maailmalle luomme.

Suomen kieli on piennuutemme, suuruutemme kehto, Suomen kieli on suomalaisen hengen elinehto.

Liehu, liehu korkealla lippu sinivalkonen! Laula, kansa, lipun alla laulu toivon, vapauden!

Liehu taivon siinnokkuutta
vetten vöistä heijastain,
pohjan hangen puhtoisuutta
henkehemme heijastain!

Hengen voimin toimikamme eestä maamme vapauden! Liehu, lippu, toivojamme liehu ylle ilmojen!

Soitin kerran kanteletta taaton tanhuilla, jossa leikki siskosarja kukkakunnahilla.

Riemukasta, onnekasta
oli meillä silloin,
Väinämöisen laulujansa
laulaessa illoin.

Tuli vieras kaukomailta
kotikullan ryösti,
veikot siskot säälimättä
sorron alle syösti.

Täällä nyt mä kaihomielin
pellavasta kitken,
pellavasta kitkiessä
vaivojani itken.

Kuivu, kuivu kyyneleeni, kuivu silmäkulta, kyllä vielä valkeneepi murheyöni multa!

Elä sure, Suomeni, mitä olet ollut, se ei ole matkasi määrä. Siinä ei suvi ole missä on pälvi — semmoinen usko on väärä.

Elä sure, Suomeni, mitä olet ollut,
sitä elä jarruksi laita.
Menneestä hetkelle pystytä pohja,
tulevalle viljele maita.

Raivaos salosi sä päivyen paistaa,
päivä sun hankesi hiutaa,
kumpusi kaunosin kukkasin kietoo,
viihtäen lastesi liutaa.

Vanhojen varjossa kasvavat lapset,
nuoret ne toimissa varttuu.
Koko kansa kilvalla työssä kun häärää,
laajoiksi viljeemme karttuu.

Suomeni, muheaksi peltosi kynnä,
kylväös siemen parhain,
niin sinun viljasi kaunona kasvaa,
kuuluna maailman tarhain.

Vieras jos viljasi tahtoisi viedä,
valppaana vahdi ja estä,
vaan jos se vie, niin kylväissä uutta
jäykkänä, jäyhänä kestä.

Suomeni, kansani, et voi kuolla, jos sinä tahdot elää, jos sinun henkesi hervahtamatta elämän sointuja helää.

Suomeni kallis, kaunoinen, kansa suurien toivetten, kukkiva, kasvava kansa! Käännä kasvosi Karjalaan, kuule, vartiopaikallaan Karjala apua huutaa!

Suomeni, sorjana kumpuna
nouset suon sinä helmasta,
Karjala luoksesi nosta!
Peltosi laajeten paltoaa,
hengenlaihosi aaltoaa —
Karjalan kannel sammuu!

Suomeni riennä joutuisaan
Karjalan heimoa auttamaan,
veljesi luoksesi nosta!
Hengen salamat sinnekin
lyökööt valkeutta rintoihin
velttona nukkuvan heimon!

Karjala, suoja Suomemme, nouse jo yhteistaistolle, valolla voittosi voita! Päivän kaarena nouse sä, valkase pilven lievettä, Suomen suojana seiso!

Hellanlettu, kun kallis nahka on noilla muutamilla! Eivät he usko säilyvänsä maansa tanterilla.

Menkää, menkäätte herrantertut,
säilyttäkää päänne!
Pois kun puikkivi aikanansa,
oi, se on viisas käänne!

Saammeko kunnian kutsua teitä
viisahimmiksi maamme,
vai ehkä sankariseppeleillä
somistella saamme?

Suokaa joskus muistelu meille tomppelijoukollekin, että me elämme Suomellemme, sille kuolemmekin.

Suomen poikia keisari aikoo viedä Venäjälle. Siellä ne joutuisi suomalaiset oudolle elämälle.

Suomen pojat jos Venäjälle
vietäisi virmakan soittoon,
itkien nousisi Suomen immet
pilvisen päivän koittoon.

Suomen pojat jos Venäjällä
venäjänlimppua söisi,
eivät ne silloin Suomen pellot
hempeinä heilimöisi.

Suomen pojat jos Venäjällä
sortuisi suureen vaivaan,
Suomesta armas keisari saisi
tyhjän maan ja taivaan.

Elkää itkekö Suomen immet tokkopa surkua liekään, tokkohan keisari Suomen poikia Venäjälle viekään.

Aaltojen kehdot keinuavat, vihreät lehdot liplattavat, tuuli kun kiitää ympäri maan, lännestä liitää Kalevalaan.

Tuulonen lännen, lennellä saat sinne ja tänne Kalevan maat. Kaikota häivän hiuteet pois, ettei ne päivän peittona ois!

Lentävä tuuli, suutele sä lempein huulin itkevätä! Rannoilta Suomen pois sumu vie, valkase huomen, selvitä tie!

Murheet me heitämme heikommille, ilo toki tulkoon myötä! Iloisin mielin me soutelemme, vaikk' on se vahvaa työtä.

Kaakkoistuulessa aallot lyövät
pienen purtemme laitaa,
vaan kun me vahvasti soutelemme,
minkä ne meille taitaa.

Iloisin mielin me soutelemme, vaikkakin myrsky kantaa, purtemme keinuu myrskyn halki kohden toivon rantaa.

Hän raikkaan kainona ilmestyi kuin soinnahdus paimensäkeen. Oli temmattu armaasta laaksostaan ja tuotuna sotaväkeen.

Hän seisoi sarjassa sankarien
kuin korvessa koivas sorja.
Hänen mielensä pulppusi nuoruuttaan
kuin lähde ja sen puro norja.

Hän sai heti huomion päällystön,
ivan piikit ja iskut ja ilkat.
Sotaveikkojen sai hän vehkeilyt,
tulotemput ja lyönnit ja pilkat.

Kun niin häntä ilkkuen pilkattiin,
hän tyynenä kaiken kesti,
vaan joskus vienolla hymyllään
rajut leikit hän hälvensi, esti.

Vaan muita kun syyttä sorrettiin,
hän katsoi lyötyä silmiin,
ja silloin kainossa katseessaan
tuli kärsivä lempeys ilmiin.

Hän tyynenä täytteli tehtäviään
ja päästyä toimistansa
ei tyttöjä, viiniä etsinyt hän,
vaan aatteli aatteitansa.

Useasti hän illoin yksikseen
ulos rannalle lahden astui.
Useasti kun katseli hän yli veen,
suli silmä ja kyynelin kastui.

Kotilaaksoonsa liiti hän aatoksin
luo tuttujen, rakkaimpainsa,
koko kansankin armaan synnyinmaan
näki ummuissa unelmainsa.

Näki vielä hän umpujen aukenevan,
näki kärsivän kansansa kerran
ajan uuden auvossa astelevan
valon välkyssä taivaan Herran.

Hänen henkensä täyttäisi ihmisten
elonvoimaa uhkuvat rinnat,
ja voima hengen ja veljeyden
lois heikoille suojeluslinnat.

Ois aika se onnen ja oikeuden.
Työn onni se onnena oisi.
Kukin työssä kuntonsa näyttäisi
ja toistenkin toimia soisi.

Ja aika se aamuna koittava on
väkivallan ja sorron yöstä.
Oi, toittavat ruusut on vapauden
rakkauden ja rauhan työstä!

II.

Vaan viestejä outoja ilmestyi, koko kansan kautta ne liiti: sotajoukkoja suuria vieraan maan kotikumpuja kohden kiiti.

Hän rannalla istui uinaillen,
unelmiinsa hän viestin kuuli.
Kuin nuoli se rintaan iskeytyi,
sydän synkkeni, vaaleni huuli.

Isänmaako on uhkaama sortajien,
isänmaako ja kansa sen kallis?
Sen joukkion polkea rakkaimpiaan
ikipäivinä hän ei sallis!

Hän niinkuin leimaus ukkosen
sitä vastaan lennättäisi!
Hän ennen sen löisi ja murskaisi
kuin tänne se ennättäisi! —

Vaan muistaen aatteensa armaimmat
syvemmälle hän sullousi pintaa.
Kuin kylmällä kouralla koskettain
nyt vihiäsi lämmintä rintaa.

— He eivätkö ihmisveljiä myös
ole juuresta suuremmasta?
Ja ihmistä puhdas ihmisyys
ei kielläkö surmaamasta?

Vaan kallista kansaamme surmaamaan
nuo ihmiset kulkevat tuolla.
Nyt pakko on surmata surmaajat
tai surmaajan nuolesta kuolla.

Siis rikkoa täytyvi ihmisyys,
ei välttää voi eikä estää.
Paremp' onkohan rikkoja olla nyt
vai rikkomus toisen kestää?

Hän ristiin riipovin aatoksin
sitä selvitti tuskissansa.
Välin otsansa syvästi synkistyi,
välin vaaleni vuorostansa.

Vaan vihdoin puhtaana selvisi se kuin päivä mi usvista herää. — Paremp' ihmisen ihmisnä kuolla on kuin ihmissyöjänä elää.

III.

Rajaseudulla palteet pilvytten loi synkkiä varjoja vesiin. Rajaseudulla sankarit vartosivat mikä turmio tulleekin esiin.

Isänmaatansa sinne suojaamaan
oli kulkenut uljas kansa,
ja se välkytti kirkkaita kalpojaan
vihamiehiä vuottaissansa.

Ja torvet ja rummut ne raikuivat
ja kummut ne kaikui vastaan,
sotajoukot kun saapuivat mahtavat
ja kuuluisat kuljennastaan.

Kodin vapaus — vallan tavoitus
veti joukkoja vastatuksin.
Tuliluikut tykkien, kanuunain
ne ammotti suutasuksin.

Vaan aivan alkaissa ammunnan
mies nuorekas joukosta nousi,
ja kun vallille asteli yksin hän,
hänen tukkansa tuulessa sousi.

Kuin kuusi min latvasta usvaa pois
on pyyhkinyt aamun loiste,
niin seisoi harjalla vallin hän,
sinisilmissä päivän toiste.

Ylös nosti hän päivässä päilyvän pään,
jota viillytti vilpas tuuli.
Sotajoukko se ylhäältä soinnahtavan
hymynhenkevän kuiskeen kuuli.

Isänmaatani armasta vastaan te
vihan kaunaa tahdotte kantaa.
Minä lempeni, työni ja henkenikin
isänmaalleni tahdon antaa.

Sen rannalla seison ja ruumiini
yli kulkien saatte sen voittaa.
Minut ampua saatte jos tahdotte,
teit' en tahdo vahingoittaa. —

Pian alkoi paukkua kanuunat.
Sota rauhansankarin kaatoi.
Ja joukkoa maansa puoltajain
vihamiehet mahtavat raatoi.

Kumpumäen kivisellä kukkulalla kaksi taloa on vieretyksin. Vanhat vaarit tavallansa vakavalla niissä elelevät ystävyksin.

Vuorotellen toisissansa talkohissa
valkohasten rengit, piiat käyvät.
Vuorotellen vaarit itse kaupungissa
liikeseikoistansa selvittäyvät.

Niinpä kerrankin on tullut kaupungista
toisen talon ukki illan suussa.
Vaan ei muista mainitakaan tuomisista,
niin on mieli myllertynyt muussa.

"Näätkös, Pekka, kuinka paljon rakastavat
Suomen kansaa suuret maailmassa!
Keisarille sanomaan he samoavat,
ett' on suomalaiset oikeassa.

Rautateitse palaavat he Suomen kautta,
Suomen kansa kilvan heitä kiittää.
Tullos rautatielle, meidänkin sen tautta
täytyy kiitoksemme heille liittää."

Pian toinen vaari ymmärtää jo toisen,
ottaa kiireisesti nutun, lakin,
alottaen sauvamarssin aikamoisen.
Toinen vaari pääsee sauvattakin.

Pitkin lehtotietä illan viileässä
ukit kiirehtivät kulkuansa, —
radan vierustalla ylikäytävässä
kaksin odottavat vieraitansa.

Vihdoin saapuu pitkä juna vihellellen,
jossa suuret herrat matkustavat.
Vaarit hattujansa kilvan huiskutellen
"eläköötä" heille kaijuttavat.

Kukitettu herra katsoo ikkunasta…
vaarit kumartavat hartahasti.
Toinen heistä, lakaten jo huutamasta,
"näkivätpäs!" kuiskaa riemuisasti.

Paljon kertomista riittää vanhuksilla
lapsillensa vierahista näistä.
Vierahatkin hauskimmilla muistelmilla
muistavat "ne kaksi yksinäistä."

Käy sensori taiten tarkastamaan mitä poikanen hälle on tuonut, mitä metsissä kuutamomatkoillaan runoniekka on nuorekas luonut. —

Ja niissäkös lauluissa lauleltiin
yötaivaan tähdistä, kuista,
kevätlintuja lentoon laskettiin
syyskuutamon tummista puista!

Oli tyyntynyt tyyten tuulonen…
vaan puitten latvat ne huiski,
kävi lahdella karkelo aaltosten
ja ne rannalla hiljaa kuiski.

Ja impi se istui kaihoissaan
kotilahtosen rannalla yksin
Oh, eihän se yksin ollutkaan!
He istuivat vieretyksin.

Ja poikanen lemmekäs hervahtain
tytön jalkojen juureen heittyi…
koko maan sekä taivaan unhottain
hän armaansa helmaan peittyi. — —

"Koko maan sekä taivaan unhottain…"
Esivalta on myöskin maassa,
ja Jumala oikein uskovain
on taivaassa autuaassa.

Nämät ken voi eksyä unhottamaan,
kun jää tytön jalkojen juureen,
kapinallinen kelmi on kerrassaan,
on eksynyt syntiin suureen.

Herra sensori ankaran muodon saa,
viran puolesta toimeliaasti
hän velvollisuutensa oivaltaa —
rivin pyyhkivi tarmokkaasti.

Olen aatetta kauvan kaivannut, joka lauluni lentoon saisi. Olen katsonut kaihoten taivaat, maat, mikä mieltäni innostaisi.

Valon kaihossa kauvan hapuilin,
vaan unhotin pohjolan päivän,
ajatusteni aalloissa uiskellen
koin huuhtoa mieleni häivän.

Minä kaihosin ihmisveljeyteen,
vaan naapuriveljiä vieroin,
ja veljeyskaihoni — kauhulla näin —
oli itserakkaus kieroin.

Isänmaalleni mieleni sitten soin,
se vanhakin vaikk' oli aate.
Sen pohjalle — ihmeeksi maailman —
oli aikeeni laittaa raade.

Isänmaassani astelin tarkastain
mun viljelystarhani juurta,
johon jotakin voisin nostattaa
eriskummaista, loistavan suurta.

Sitä juurta mä missään nähnyt en,
ja kun katselin kaihoisemmin,
olin ankara kurjasta synnystäin —
ja itseän taas minä lemmin.

Kun niin minun mieleni myllertäin
oman toivonsa tarhoja kitki,
kotimaani mä vaarassa silloin näin,
minä näin miten kansani itki.

Kotimaani mä vallassa vaaran näin,
mut kansani murheissaankin
oli jäyhä ja uljas ja maallensa
oli altis se uhrautumaankin.

Olen poikanen Suomen! Kansani on
kotimaassani luonani mulla.
Jäsen jäntevän heimoni olla ma saan,
ja tahdon sen verraksi tulla.

Oi, Suomeni, sulla on muinaisuus
maan kansojen kaunokaisin,
on kuin runo sorja ja sointuinen,
syvä, suuri ja ihanaisin.

Miten, kansani, kärsit ja kamppailit,
kulit kestäen kalman öissä,
vaan konsaan kirkasta kilpeäs et
ole tahrannut konnantöissä!

Olet itse sä korpesi kyntänyt,
et konsaan sortanut muita,
vaan sortoa vastaan taistellut
olet uljaita taisteluita.

Kun väistit kalpoja vierasten,
et kernaasti iskenyt vastaan.
Jos rauhassa toimia saanut et,
sodit silloin ainoastaan.

Sun rauhantoimesi loista ei,
vaan siksi ne onkin suuret.
Sun voimasi vahvana pohjana on
hyvän tunnon ja kunnon juuret.

Kivikummuista, korvesta, kansani, loit
sinä viljavat pellot ja niityt,
ja siksi sä kantelin, lauluines
niin lujasti maahasi liityt.

Vaan lauluissa, joittenka soinnussa on
humu kuusten ja kuiskeet tuulen,
tulet tunnen mä rintojen kaihoisten
ja Väinämön viisautta kuulen.

Kun taas sinä, kansani, laulaen teet vaikeissa vaaroissa työtä, ihanteeni ja onneni suurin on sun työssäsi olla myötä.

Minä olen pienosen torpan poika, poikanen matala ja köyhä, kivikosta, karikosta leipäni kaivan eipä se elo ole löyhä.

Mulla on neitonen naapurissa,
sirkeäsilmä ja nuori.
Tupani kun korjaan, tyttönsä mulle
lupasi jo naapurin muori.

Kulkuritattari reppua kantaa,
paperia mulle näyttää:
"Kirjoita, talon sulle lahjaksi annan,
apuani tahdotko käyttää?"

Kaikkoa kauvaksi reppuriraukka,
kulkuriheittiö hurja!
Sulta en ikänäni "apua" mä huoli,
oloni jos ois kuin kurja.

Itse mä mökkini kuntoon laitan,
yli lahen purrella soudan,
onneni, lempeni lauluja laulan,
kultani kotihini noudan.

Viekas tattari vilkuen virkkaa:
"Maltahan, huutaja huima,
vien sinut soturiksi vieraalle maalle,
sielläpä elosi on tuima.

Vien sinut sinne ja kultasi tänne,
täällä sun kultasi nääntyy.
Mulle jos sydämesi, uskosi annat,
maireeksi matkasi kääntyy."

Pakene jo luotani kulkurikonna,
kaikkoa taakse aidan,
taikka sun, turkasen, tuttujes luokse
lintujen siivillä laitan!

Itse mä työstäni onneni etsin,
Luojani johtoon luotan,
Luojalta paulojes päästimeksi
apua ja turvaa vuotan.

Itse mä työstäni onneni etsin,
onneni tytölleni kannan,
itseni, tyttöni, Luoja jos sallii,
maalleni uhriksi annan.

Mereltä neittä seitsemän toi tuuli tullessaan. He puitten varjoon istuivat rannalle länsimaan.

Kajossa illan katsomaan
tulivat viiksisuut,
tulivat suuret ruunupäät
ja pienoisemmat muut.

Suloiset, sorjat neidet on,
vaan kenpä tiesi sen,
ne onko immet Vellamon
vai keijut ilmojen.

Vaan länsi heidän kaukaisen
sukunsa kuulla saa,
kun vetten taakse katsellen
he laulun kaijuttaa.

Se laulu kaihosointuinen
kainosti ilmoittaa:
etäällä pohjolassa on
yks ihanainen maa.

Sen lehdot veessä heijastuu
välillä vuorien,
ja taivas illoin, aamuisin
luo ruskon kultaisen.

On kansa siellä kunnokas
ja jäyhä toimissaan;
se korvesta on kyntänyt
valoisan viljamaan.

Ja taistot tuimat käynyt on
se nuijin, miekoinkin,
vaan ihanammat, suuremmat
runoin ja kantelin.

Se talviyöstä noussut on
suv'aamun säteilyyn;
sen laihot nosti latvojaan
jo päivän häikäisyyn. —

Niin pohjan neidet laulullaan ihasti viiksisuut, ihasti suuret ruunupäät ja pienoisemmat muut.

Kotka se lenteli ilmojen halki, siipeä viisti ja aaltoon löi ja kun pesän huomasi pienosen linnun, siihen se iski ja mylleröi.

Kallion loukossa, harjalla kummun,
niskalla kosken kuohuisen
kivenviha kasvatti poikasiansa,
kunnes ne kuontuisi lentimilleen.

Kotka se ulapalla vaaniessansa
kallion loukkoon tähtäili,
liiteli, laateli, kiertäen, kaartain,
kohti jo vihdoin syöksähti.

Kova oli kallion korkea kärki, kotka iski kyntensä kalliohon, siinä se kahleissa vieläkin istuu, kivenviha kallion turvissa on.

Suli hei, hepo, astele arvelematta, elä niskojas nakkele ensinkään! Sulonurmi jo kaunoset kunnaat kattaa, käki täyttää tienoot helkyllään. Ratas laulavi, raikuu raklattain, tulisirkoset pyörästä säihkyy vain. Suli hei, hepo, rattaita vinhaan vie! Kovin pitkä on tie.

Ilo sammui maailman pauhinassa, sydän synkkeni kuohussa kaupungin. Suru pitkien iltojen valvonnassa tuli vieraaksi kalliomuureihiii. Jopa lämpeni päivä ja hanget vei, elo elkeni, uhkeni, hei suli hei, kotitietä on riemukas taivaltaa, kun on vihreä maa!

Tiehaara on kaukana kuonnuksissa ja se kotihin kulkijan johdattaa. Koko tien näen täältä jo aatoksissa, pää vaikkapa vaivoin silmiin saa. Lepät lehtevät vierellä versoo sen, ratas kuopissa keinuu horjuellen. Hepo tietävi tiensä kääntyessään ihan itsestään.

Niin tuttuja tääll' ovat pensaat, puutkin, ahot marjavat, niityt aitoineen. Kotitanhuat, metsiköt, tienoot muutkin sulomuistoja kiehtovat aatokseen. Lehdon lentävät lintuset laulelevat tulolaulelut raikkaat, riemuisat. Kotiseutuni, kuin olet armainen, miten armainen!

Mäki eessäni vielä on männikköinen, koti ei ihan kuonnu kuumottamaan. Kevätaurinko laskee, hengetär öinen käy männikön lehvillä soutelemaan. Mäen rinteessä aattelen, onkohan vaan koti kaunonen viel' ihan ennallaan. Hevon kaula se rinteessä kyömään käy, koti vaan ei näy.

Se on tuolla, se tuolla on kummullansa, on tuolla se rannalla lahdelman! Kas, kuinka se nostaa kattoansa sädeloistoon päivyen laskeevan! Kas, rannalla tuuhea pihlajapuu kera kartanon lahdessa heijastuu! Katon harjalla viiri se viittaa päin mua tervehtäin.

Suli hei, hepo hilkkase arvelematta mäen viettoa vierua laskettain! Ilokyynele silmää kastelematta ei anna mun katsoa armastain. Ratas vierivi, matka jo loppuun saa, hepo portilla riemuiten hirnahtaa. Kotiportti se vinkuu hiljaisen tuloterveisen.

Kotihalli se haukkuu kartanolla, kunis tuntevi, alkavi riemuamaan. Ihanaisia hetkiä monta olla tällaisia ei voi päällä maan. Isä, äiti ja sisko ja perhe muu ulos pihalle pirtistä sulloutuu. Ilohaastelu vilpas viihdyttää ja viihtymys jää.

Iltakello helkähdellen rannat kattaa kaijullaan, kaiku lehdot kierrätellen helkkyy ylle viljamaan.

Kumarassa kukkivaiset
kultaviljan korjaajat
kuullen kaijut kaunokaiset
selkiänsä oikovat.

Reipas renki, nuori Ville
sirpin maahan singottaa,
takin heittää hartehille,
piipun hampaihinsa saa.

Torpan joukot päivätyönsä
taasen saivat illoilleen,
miehyt kiinnittävi vyönsä
päivän työssä löyhtyneen.

Torpan vaimo pientarelle
käypi luokse lastensa,
antaa rinnan pienoselle,
nokan niistää toiselta.

Torpan tyttö kainomieli
ruista suorii sormillaan,
rauniolle häll' on mieli
vaapukoita poimimaan.

Piikatyttö ruskosilmä
suorii tumman palmikon,
kartanolle käyden vilmä
alkaa lemmenlaulelon.

Syksyillan tienoholle
virittäissä varjojaan,
joukot käyvät kartanolle
kylpemään ja nukkumaan.

Sängiköllä jälkipuolia vaari tarkastellen käy, onko toimet tehty huolla, ettei tähkäpäitä näy.

Iltapäivän kultaloimo lahden rannat peittää, lehtoniemen liepehelle poika verkot heittää.

Häll' on tyttö soutimilla,
tyttö kultatukka,
kirkassilmä, ruskoposki
rantakummun kukka.

Päivän säihkyt suutelevat
nuoren neidon kaulaa,
nuori neito soutaessa
raikkahasti laulaa.

Nuoren rinnan riemusoinnut
laulelosta tulvii,
kaihon kumma kaukomieli
riemun alla hulvii.

Neidon laulu rantamilla kaikuhunsa hukkuu, — kaukaisessa kuusikossa käkikulta kukkuu.

Kasvoi neitonen kirkassilmä taattonsa tanhuilla. Kaksipa kasvoi sulhaspoikaa kahdella naapurilla.

Kasvoi neidosta kultatukka,
vieno ja sorja ja sievä.
Kirkkaitten silmien huomenrusko
oli niin sulosa ja vievä.

Sinisukissa sipsutteli
neitonen kiehkurakulma,
rengaskorva ja sormussormi —
naapurin poikien pulma.

Rikkaan, mahtavan naapurin poika
kosimassa kulki,
kiilloilla, hopehilla houkutteli —
neito se mielensä sulki.

Pienosen naapuritorpan poika
mökkiänsä laittoi —
hälle se neitonen kirkassilmä
ruusuja rintaan taittoi.

Vaan tuli ryssä ja neidon ryösti
viettäen Venäjälle.
Rikas poika hyppäsi katsomahan
pellon veräjälle.

Siitä kun kuuli se torpparipoika,
ryssän jäljestä juoksi.
Ryssä, se pelkuri, neidon jätti
vierivän virran luoksi.

Punapaidan helma hulmakehti ryssän juostessa tietään, mutta se neitonen kirkassilmä torpan miniäksi viedään.

Suuren seljän niemekkeellä, lehväkuusten katvehessa, kaiteilla mykevän kummun vihannoivat viljapellot. Pellon keskikenkämällä koti kaunonen kohosi. Kodin helmassa kasusi kolme nuorta kaunokaista, neitoa solakkavartta.

Yksi näistä neitosista kesin kulki marjamailla karjojansa kaitsemassa. Illoin laulellen, iloiten toi hän karjan kartanolle, villoi vuonat, lypsi lehmät, vaali, hoiteli visusti.

Toinen noista neitosista viiletteli venhosella kiikutellen, keinutellen suuren seljän rantamilla lainehitten läikkehessä.

Kolmas niistä neitosista allapäin, hajallamielin istuskeli ikkunassa, siinä silmänsä hapuillen katselivat kaukomaille.

Tuli sulho sarkatakki, immen karjan kaitselijan kopallutti karjahansa, viedä kiidätti kotiinsa, huonehensa hoitajaksi, suurentajaksi sukunsa.

Tuulen henkonen heräsi, aallot korkeiksi kohotti, toisen noista neitosista purren kanssa kaikotutti järven aaltojen ajolle.

Kolmas impi ikkunassa
katsoi kaihoten alati.
Silmät siintävät hapuillen
häilyivät jälessä toisten
kauvemmaksi kaikotessa.

Ensimmäinen neitosista
elinaikansa kulutti
hyörinässä, pyörinässä.
Lapsensa samalla lailla
jatkoivat eloa äidin.

Toinen sortui soljuessa järven aaltojen ajolla, kuohuaallot kumpuellen vieryivät väsähtämättä kuolinpaikkansa ylitse.

Kolmas hukkui huolihinsa, kaihomielen kyyneleihin, missä hukkui, siinä huolten kyynelhelmyet kimalsi.

Tuoksuva, kukkiva suvi oli silloin, kun hänen luonansa olla sain, kulkien kummut ja soutaen aallot tenhossa toivojen, tunnelmain.

Vartensa hento, nuorekas, norja
sorjana soljui käydessään,
vaan miten varma oli uljas ryhti
hallitsi puhdasta lempeyttään!

Katsoinko kulmien kaarien alle,
tummat taikojen kuilut näin,
näin niin syvät ja viisaat silmät,
että mä säpsähdin säikähtäin.

Silmien kiehkurakaarien alta
katse tuijotti tutkien,
vaan kun aatteista innostuimme,
silloin se säihkysi säteillen.

Hän oli hento ja sentään suuri,
neitonen, tietäjä kuitenkin,
nauravan koskaan en hänen nähnyt,
hymy oli hillitty, vienoisin.

Vaikea hänt' oli väittein voittaa,
vaikea tuntein valloittaa,
sain toki kerran kaihoa nähdä
tunteensa hetteistä tulvahtavaa.

"Umpeen vaipui se kirkas silmä",
lauloi äänin hän vienoisin,
"äidin peittivät mullan alle" —
silloin silmä jo vettyikin.

Kostein silmin hän katsoi kauvas,
kauvas seutuun salaiseen —
vaan kun katsehen mulle heitti,
sirkosi silmä jo säkeneen.

Joskus illoin häntä mä mietin niinkuin outoa ongelmaa, vaikka mä mietinkin ymmärtämättä, aina hän eessäni kangastaa.

Annikki tytti on toimeva tytti,
keveä ja ketterä käynniltään.
Kukko kun kiekkuu puolen yön,
Annikki alkaa jo puhdetyön.

Hämärä on pirtti ja pitkä on puhde,
Annikki ei sitä huomaakaan.
Hän se kun kehrätä kieputtaa
yli tuvan värttinä vieputtaa.

Annikki tytti kun karjoja katsoo
piikoja lypsää luikuttaa,
hyrisevät piiat mielissään,
eivätkä potkase ensinkään.

Annikki tytti kun sotkuja huuhtoo
laiturin reunalla laulellen,
kotilehto lauluja toistuttaa,
lainoset louhia loiskuttaa.

Annikki katsovi ylle ja alle,
niemiä, saaria silmäilee.
Päivä se lehtoja seijastaa,
aaltojen allakin heijastaa.

Annikki tytti on toimeva tytti,
miniänä vasta se vikkelä ois.
Ken hänet kotihinsa kuljettais,
kotihinsa ainosen onnen sais.

Kosihin jo kulkevi naapurin Väinö,
kosihin jo Ilmariveljytkin.
Kosihin ne kulkevat, eipähän vaan
Annikin kosijata kuulukaan.

Kumma tyttö, kumma tyttö, kumma tyttö kerrassaan! On kuin pieni leppäkerttu, melkein neulan nuppi vaan.

Nauratellen, riemahdellen
liepsut, leijut yhtenään,
niinkuin kuusilehdon tikka
tiksuttelee mielissään.

Pienen pieni, kirkassilmä —
kumma tyttö kerrassaan!
Naurusuuta nähdessäni
mun on pakko nauramaan.

Mitäs tästä elämästä… naurakaamme sille vaan! Yksintuumin naurakaamme hupsut huolet unholaan.

Heippararalla, Pekka ja Malla, joukkomme kaikki jo tulkaa pois! Koulu jo alkaa, polkien jalkaa astumme, torvi kuin tahtia sois.

Kello jo kilkkaa, kiirettä vilkkaa jalkamme joutusat joustelevat. Ahkerat lapset, vaaleahapset, ovat nopsat ja joutuisat

Leikit ja veikat, kupperikeikat, sukset ja kelkat, ne jääkööt vaan! Kirjat ja taulut, työt sekä laulut vaativat voimia koittelemaan.

Paljon on työtä pantuna myötä ennenkun voitosta virtemme soi. Vaan joka koittaa, kaikki hän voittaa, suureksi varttua vielä hän voi.

Liukui venho, pieni Tenho rauhaisalle rantamalle, tullut vasta valkamasta liekkuville lainehille.

Tuuli nukkuu. Aalto hukkuu nukkuvalle lahdelmalle. Rannan haavat vaimentavat kaihoissansa huojuntansa.

Uinuu pieno… Virsi vieno siunaa hiljaa tuonen viljaa. Päivä kultaa kummun multaa. Nurmen nukat peittää kukat.

Kelle ikänään ei kangastanut ole ihanteitten siintomaa, multaan hän on kiini hangastanut, routa hältä rinnan kangistaa.

Ken on ihanteitten unelmissa
elonhetket halki hapuillut,
hän on usvaisissa ongelmissa
elämästä pilviin poistunut.

Lintusena lennä toivon teitä, maahan palatkos sä jällehen, unelmoi ja unelmasi heitä, anna innostuttaa työhön aatteiden.

Kovin täyteläs rintani on. Elonmuistoja siellä on ensinkin, ja ne puhtia lietsovat purjeihin, kunis aallokot toisien tunteitten nämä untuvat kietovat unheesen sekä työntävät tuonelahan.

Mikä muistojen hauta on tuo?
Se on tuottava toivoni eelle päin,
ja se paisuvi rintaa rynnistäin.
Se on rakkaus suuriin aatteihin,
joka vauhtia lietsovi toiveihin,
sekä lämpöä rintaan luo.

Niin täyteläs rintani on! Elonrakkaus suuri on täyte sen ja rakkaus elämänkaikkeuden. Oi, innoksi yltyen tunne tuo, vain vastuksistakin voimaa juo! Tule, kansani, taistelohon!

Nuoret, nuoret, toimintaan! Tahkotkaamme tarmon aurat, kylväkäämme toivon kaurat lemmen maahan hehkuvaan! Meiss' on kuiske jumaluuden, meissä toivo vuoden uuden kultaviljan versontaan. Rinnan salvat, lauvetkaatte, sielun ukset auvetkaatte tulla tuulen toivon maan! Astukaamme toimintaan!

Konsahan koittaa
Suomelle raitis ja puhtonen aamu,
väistyvi väikkyen yöhyen haamu!

Konsahan koittaa
kaikille kansani lapsille päivä,
haihtuvi huolien häilyvä häivä!

Konsahan voittaa
kansani kaipaava, etsivä henki
kaivatun lämmön ja kirkkaudenkin!
Konsahan voittaa!

On yötkin keväällä niin täyteläät, niin sointuvat ja tenhoiset. Keväinen lämmin täyttää yönkin näät ja nuokkuu lehdon lehtyet. Yön hento henki, piillen pensaihin, hymyillen laulaa soinnuin tenhoovin, niin tenhoovin.

Kun nuoruusinto rintaa ponnistaa ja toivo täyttää sydämen, on silloin surukin niin suloisaa, sen helmaan nukkuu hymyillen, ja rinnan riemu kestää yhtenään, ei uuvu onni kaihon öihinkään, ei öihinkään.

Maammoni kerran maailmalle kyynelsilmin mun laittoi, kukkivan, tuoksuvan tuomen oksan käteheni taittoi.

Kun minä kuljin polkuja pitkin,
etsin paikkaa rengin,
kädessäni tuoksusi tuomen oksa,
tuoksua tuota mä hengin.

Nyt olen renki ja kuivunut äidin antama oksa on tuomen. Kukkiva, tuoksuva tuomen oksa mulla on neitoni nuoren.

Kultani vihreä kartano loistaa järven rantamalla, valkoset siinä on ikkunalaudat, kukkia ikkunalla.

Kukkaset kultani ikkunalla
kilvalla kukkia koittaa,
itse mun kultani kukkasensa
kukinnossa voittaa.

Jos joku kukkanen loistollansa voittaa kultani voisi, suloapa kultani tunnetuoksu suurempata loisi.

Hennot oksat on pihlajassa kukkivassa, tuoksuisassa. Pihlajan oksia lämmin tuuli hiljallensa häilyttää.

Pihlaja päivän paistehessa, suloisessa loistellessa kukistansa tuoksujansa toisiin kukkiin tuoksuttaa.

Pihlajan kukkia ihanampi
loistoisampi,
tuoksuvampi
on minun kultani hienohuuli.
Häntä mä koitan säilyttää.

Istuen pihlajan vieremillä, lempivillä silmäyksillä koen hänen kylmään rintahansa tunnetulvaani juoksuttaa.

Hänen luonansa istun ja ilvehdin, lyön leikkiä, kaskuja lasken. Kuva meillä on eessämme kaunoisin salon neitonen lehvissä kasken.

Salon neitonen vastoja taittelee
ja uhmavi lehdeksissä,
ja tuulonen hiljaa leikitsee
tytön kutreissa häilyvissä.

Vaan poikanen hiipivi hiljakseen
vesan latvoja taivutellen…
Kädet neitonen saa pian silmilleen,
ehkä suukonkin huulosellen.

Minä katson ja uuvun uinailuun.
Salomaalle mä kauvaksi lennän,
vesan latvoja väistäen kierrän puun,
suvikaskeen hiipien ennän.

Hänen, neitisen, sohvalla rinnallain
minä vastoja taittavan luulen,
minä hiivin ja hyökkään… liihottain
hänen mattoja juoksevan kuulen.

Kai kaupungin kaunotar hienoinen minun kanssansa leikkivän kärkkyi; vaan uhmalla suostunut siihen en, salon impi kun luotani värkkyi.

Kuusi on tumma ja koivu on seijas, molempia aurinko kirkastaa. Minä olen kylmä ja hän on kaino, molempia lempemme vilkastaa.

Kultani koivikon vihreyttä suosi, vaan minä tummuutta kuusiston. Päivä kun loisti ja lämmitti lempi, molemmat jo meille nyt armaat on.

Kuulepas sinä kullankukka, ruskotukka, sinisukka, kuulepas kun sulle laulan mitä olen aatellut.

Kuulepas kun sulle laulan, lemmenpaulan mulle kaulan ympäri olet sinä solmiellut, mieleni vallannut.

Paulasi olet sinä solmiellut, tiukennellut, tavoitellut vapauden viedä multa — mutta et voinutkaan!

Vapauden viedä multa koitit, kulta, nyt on sulta aika jo käydä paulallasi voittoja voittamaan.

Kaulani on sun paulassasi, kokonasi, tunteillasi kun sinä siinä riiput kiini, vien sinut kotihin.

Kun sinä siinä riiput kiini, tunnelmiini, aatoksiini otan sinut onnenkeijuseksi, keijuni kultaisin.

Rannalla istuin impysen kanssa, pienosen sinisilmän sirkkusen. Aaltojen maininki rantaa löi, aurinko aalloissa häiläköi.

Kukkien tuoksussa leikkiä löimme
lintujen luritusta kuunnellen.
Kesäkäen kukkuja tuulonen toi,
helakasti nuorekas naurumme soi.

Vaan siten iloisina leikitellessä
hulivililuontoni voiton vei.
Äkkiä hänet minä kiini sain,
huulilla huulia koskettain.

Tyttöni katsoi aaltojen alle.
"Ei toki semmoista tehdä saa!"
Hän niin kauniisti hämmentyi,
vaan kohta katse jo lämmentyi.

Tule, tule, kultani, keinuhun! Keinu on valmistettu, siniseksi, punaseksi maalattu, lehdillä kaunistettu.

Oi, kuinka kukkaset heloittaa
juhannuksen aikaan!
Oi, kuinka kaunosen kultasen
poikanen omaksensa saikaan!

Keinu se huojuu hiljalleen, haapojen lehdet hilkkaa, kultani kirkkaat katsannot lemmenvälkkyjä vilkkaa.

Sydämetön olen ma, moiti taikka vaikerra. Katsoin sinun silmiisi, sinne hukkui syömeni.

Anna, kullan nuppunen, takaisin mun sydämen! Muuten ehkä ottaisin sydämesi sultakin.

Kasvan suolla kanervana, kanervana kalseana, öisin kannan kastekkeita, päivin sadepisareita surumielellä.

Kulta kasvaa kukkasena, niityn nurmen nukkasena, niitty päivän paistellessa loistaa linnun laulellessa riemukiellä.

Sinä olet kukkiva juhannus, minä olen joulu ja jäinen. Entä jos lemmessä yhdistyy lämmin ja jäähdyttäväinen?

Elä, suvi, surros kuitenkaan, tähdet ne talviöinä ylhäältä vilkkuvat nietoksiin toivojen kynttilöinä.

Taivaan pilvien varjot ne soutaa järven kirkasta vettä. Kultani katseet mieleeni luovat lemmen lämmikettä.

Korkealta ne taivaan pilvet syvälle järveen hohtaa. Syvältä siintäen kultani katse korkeudenkin kohtaa.

Sinä olet päivyt keväinen, minä olen ilman lintunen. Päivä kun seistaa paistettaan, lintu sitä kiittää laulullaan.

Sinä olet päivyt keväinen, minä olen ilman lintunen. Päivä kun muille maille saa, lintunen oksalle uinahtaa.

Tyttöni on kuin ruusun kukka kunnahan tuomikossa, minä olen niinkuin vaahteran oksa rannikon rauniossa.

Kaihoten katsovi vaahteran oksa
ruusua tuomikosta,
ruusunen kukkansa toisaalle kääntää
vaahteran rauniosta.

Kaihoonsa kuivaa vaahteran oksa rannikon rauniossa, kuihtuu se ruusun kukkakin kerran kunnahan tuomikossa.

Sinä sitä olet kukkatarhan kaunokaisin kukka. Varo sinä, varo sinä loistoasi, taikka sun sieppaa hukka.

Tarhan aitojen katvehissa kukkasvarkaita hiipii. Monta kertaa ne kukkasilta hempeyden riipii. .

Jänönen puikkivi piilotellen lehdon lehvien alla. Kultani kampaa kutrejansa rannalla kukivalla.

Jos jänö lehdosta tohtisi tulla,
viineni virittäisin.
Jos mua kultani kuunteleisi,
laulella lirittäisin.

Vaan jänö lehdossa juoksennellen
suojelevi selkää.
Kultani arkana ailakoiden
lempeni lauluja pelkää.

Jänön minä metsässä mennä sallin juoksevata jalkaa. Menköön kultakin, jänikseksi jos hän muuttua alkaa.

Kultani, sulle mä toivoisin iloa ja onnekkuutta, kauvaksi luotasi tahtoisin surua ja onnettuutta.

Oi, minun kultani, täytyy mun etsiä kultaa uutta. Minä näet enimmän sulle tuon surua ja onnettuutta.

Illalla istun kummulla haudan, katselen kummun kukkaa. Kultani nukkuu kummun alla, voi mua poikarukkaa.

Kultain haudalla yksin istun,
kukkien juuria kitken,
kummulle kukkien kostukkeeksi
kyynelhelmiä itken.

Illan kastekin kyyneleinä
helmii heilimoissa,
laskevan päivän kultaloimo
päilyvi pisaroissa.

Päivä se peittyy lehdon taakse, illan loimo se haipuu, vaan minun mieleni mullan alle kultani luokse vaipuu.

Surujeni lampi se välkehtii kaihojen kaiskun luota. Päivä sen pinnasta pilkoittaa, pohja on tummaa suota.

Joskus mä toivon versovan
sammalekerroksen suosta,
joka leväpeittona salpaisi
virrannan kyynelvuosta.

Surujeni lampi jos peittyiskin unhojen sammalilla, vielä ne kyynelet kiiluisi sammalen uutuvilla.

Mustan pilven paltehessa ruusuruskot hohtaa. Suuren surun keskelläkin lempi rintaa kohtaa.

Länsi on päivän lasketessa verenruskoUinen. Poika on vielä kuollessaankin neidolle uskollinen.

Suvisessa yössä mä yksin istun päivän nousua vuotan, tuskani tuimat ja yölliset aatteet päivän poistavan luotan.

Ruskosta hehkuva aurinko nousee
lehtevän lehdon yllä,
kuuma on helle ja heltehessä
lintujen laulua kyllä.

Päivän helteessä yksin istun,
istun ja yöhyttä vuotan,
syysyön viileän, hiljaisen, tumman
tuskani poistavan luotan.

Syysyö saapuu, taivas tummuu,
hämärä jo metsiin heittyy,
notkoista outoja usvia nousee,
usviin tieni mun peittyy.

Syysyön usvissa yksin istun, päivän nousua vuotan, mieleni usvat ja yölliset aatteet päivän poistavan luotan.

Rannalla, rannan nurmikossa lähde on kuohuvainen, kuohuva aina, kiehuva aina — minä olen samallamen.

Lähteen kuohuva, kirkas vesi virtaa luo meren erään, vaan minun mieleni virrata tahtoo nuorten neitojen perään.

Juntunen, juo sinä kaljaa,
kallista maljaa!
Paljaa
vain minä heilutan, hellerei,
kilkuti kalkutikei,
hei!

Ahjossa rauta on kirkas,
työni on vilkas.
Tilkass'
oltta on hurma huimien.
Siitäkö huolinen?
En.

Poikani, polkeos lautaa,
kuumenna rautaa!
Hautaa
turmion kaartaa reipas työ.
Poikani tiukota vyö,
lyö!

Työhön kun toimella tartut,
voimissa vartut,
kartut,
saat siten aatteetkin urhokkaat
luoksesi onnen maat
saat.

Elämänlanka kukkia kasvaa ruusunpunaisia. Lempi on nuorissa leimahdellut vuosia tuhansia.

Pihlaja pensoi pientarella,
juurella lemmenkukka.
Pienessä rannan torpassa kasvoi
neitonen valkotukka.

Kerran mä torpan hiiloksella
käsiäni lämmittelin.
Torpan tyttöä siitä päivin
aina mä mietiskelin.

Mun on mieleni lempeä täynnä,
voi minun ikävääni,
tupa kun on tuulessa huojumassa,
jossa mä tanssisin hääni.

Suvea jos ei olis, milloinka tuomet
kukkihin puhkeaisi?
Yölläkö köyhä, kun päivin ei jouda,
mökkinsä rakentaisi?

Voi, kun on köyhälle elämä ja lempi
vakava ja vaarallinen,
niinkuin raita on rauniolla
monihaarallinen.

Vaan kuten kevähällä kukkia kasvaa sinisiä, valkosia, niin on nuorella köyhälläkin elämän toivehia.

Rikkaat ja viisaat ne syrjässä kuiskaa: "voi tuota poikaraukkaa! Koditonna, varatonna, arvotonna maita ja metsiä laukkaa!"

Suotta ne sureksivat rikkaat ja viisaat,
suotta ne soittavat suuta.
On niillä riistaa ja juonia järjen,
tokkopa lie heillä muuta.

Mulla on Suomeni suloutta täysi,
metinen sen metsäkin mulla.
Lehtojen lintuset mieleni kiehtoo
riemuja laulelulla.

Elämän vilkasta vilinätä vilkkuu
mulle matkoilla silmiin,
neitoset kainoina vilkahutellen
taloloista hiipivät ilmiin.

Joskus jos en saa illallista,
ei sitä tarvitse surra,
voinhan ma silloinkin aatoksissa
herrojen herkkuja purra.

Ei ole syytä mun sydämeni surra, vaikk' olen kulkevainen. Mulle on Suomeni kaikkialta yhtä armahainen.

Minä olen, hulivili, mullin mallin kulkenut enkä laannut. Pankolla olen minä illastellut, uunin kolkalla maannut.

Ei ole sukkia, ei ole kenkiä,
ei ole paljon paitaa.
Siitä ne rikkaat, siitä ne viisaat
surkutella taitaa.

Vähät minä muusta huolisin,
kun minä kullan saisin,
Sille illalla sillan korvalla
riemuten rallattaisin.

Vaan hyvät aina mun hyljäävät ja huonoja en minä huoli. Tulleko keskinkertaisesta mullekin paripuoli.

Mitäpä se hulivili kulkijapoika henttua tarvitseisi? Kotia kun itsekin on hän vailla, minne hän henttunsa veisi?

Jos sitä mukanansa kuljettaisi,
siit' olis ikävätä monta.
Tyttö se itkisi, poika se säälisi
tyttöä onnetonta.

Yöksi jos veisi sen pirtin nurkkaan,
oisi se ihmisten tiellä;
jos sen saunaankin salpoaisi,
sirkat sen söisivät siellä.

Mihinkäpä hulivili kulkijapoika
henttunsa viedä voisi?
Jos sitä niityllä paimentaisi,
hulivili loppunut oisi.

Ainakin paimenen on paha olla, vaikka se kukkia kitkee. Henttua on pahin paimennella, jos sillä pienoset itkee.

Mitä minä paljon huolisin noista tyttöluikkarista! Enemmin saan minä riemumieltä pikkulintusista.

Mieli se käy niin haikeaksi,
jos sen neitoset voittaa,
vaan sen metsässä vilppahaksi
pienet lintuset soittaa.

Kun minä lähden näiltä mailta, neitoset kaipaa yksin. Perässäni lentävät pienet linnut, lentävät liverryksin.

Kuohuvan kosken kunnahalla lemmenkukkia vilkuttaa. Tule sinä tyttö, sun kanssasi tahdon hiukan tanssia nilkuttaa.

Sitten mä kosken kunnahalta lemmenkukkia taittelen. Tyttöni, niitä mä hellin huolin rinnallesi laittelen.

Lintu lenti oksalle huojuvalle, kuohuvan kosken kunnahalle. Tuli tuuli oksaa huiskuttamaan, lintu ei koskeen suistunutkaan.

Tuli tyttö karkelokentälle yksin, keinuen, leijuen iloviserryksin. Kävi poika neitoa narrailemaan, neito ei narriksi taipunutkaan.

Minä olen laulaja-, tanssijatyttö, — kun minä tanssin ja laulan, tuulonen — helavila — häilyttävi hulmuja punapaulan.

Ihmiset ilojani ilmoittavan
luulevat laulelmilla,
lauluni on vaan kuohuva kupla
surujeni lainehilla.

Laululla tahtoisin surujeni laineet
unhojen virtaan painaa,
vaan minun suruni se nieluihinsa
ilojeni laulut lainaa.

Tahtoisin tanssia sikkareiksi
suruni mä ruskossa illan,
kaihojen kentästä kaunistella
riemujen karkelosillan.

Surujeni kentästä riemun silta ei tule tanssimalla, eivätkä nouse ilojeni laulut surujeni aaltojen alta.

Minä olen pikkunen, pikkunen tyttö, kahdeksannellatoista. Poikaset vilkuvat, pyydystävät, — mitä minä huolin noista!

Minä olen pikkunen, pikkunen tyttö,
kyllä mä arvoni tiedän.
Kaksi on poikaa jo rukkaset saanut,
yhtä mä hiukan siedän.

Kun minä rannalta kummun alta lähteestä vettä kannan, kiulua, jos hän kauniisti pyytää, hänen minä kantaa annan.

Tuoltapa tulee pellon poikki poikia aika roikka, vaan yli kaikkein katsoo Kalle, solakka ja hoikka.

Kanssani kiitää karkelossa
Kalleni nuori ja norja,
niin hän päätään nuojuttaa kuin
koivas solkeva, sorja.

Sorja on hän kuin solkeva koivu, minä kuin virpi tuomen. Koivujen ympäri tuomen virvet kiertyvät rannoilla Suomen.

Loistava laiva se lahdella velloo, hihkuvi, huutavi tullessaan, sinne ja tänne mun purttani telloo tieltänsä vahvoilla aalloillaan.

Suuret ne aaltoja halkoellessaan tieltänsä viskovat pieniä pois. Eiköhän rantoihin matkoellessaan pienoset riemuja laulaa vois!

Meripoika, ponteva pohjalainen, kultana mull' oli ennen. Kun hän purjehti salmen suitse, näin hänet tullen mennen.

Kultani tullessa lämmin tuuli
ulapalta liiti.
Ulapalle ulkosi vinha viima,
kun hän kauvas kiiti.

Kauvas kiiti hän merten teitse, hukkui tuulispäihin. Täällä on talvi ja jäässä järvi, itsekin hyydyn jäihin.

Kultani purjehti vieraille maille, vieraita kumpuja kulkemaan, kotosille kunnaille tänne mun jätti kaihoja rintaani sulkemaan.

Kultani purjehti vieraille maille, rannalle jäin minä suremaan, suru minun sydäntäni siitä päivin alkoi kummasti puremaan.

Poikasen mieli se kultansa luokse halajaa ja palaa, kun ei päivillä jouda julki, hiipii illalla salaa.

Istuta tyttö sun aittasi eteen
kolme koivun oksaa!
Kun sua etsii kultasesi,
oksat se siitä hoksaa.

Kultasi kulkee luoksesi
illan rintamilla,
heittää kenkänsä veräjälle,
astuu sukkasilla.

Kultasi kulkee sukkasilla, ettei kukaan kuule, ettei häntä juoruämmät kullaksesi luule.

Tyttö se katseli iltasella,
katseli päivän lasketessa,
kuinka taivon rantehella
punarusko hohti.

Poika se käyskeli metsätietä
ilman lintujen laulellessa.
Minne poika, ei sitä tiedä,
kulkuansa johti.

Tyttö se katseli aamusella,
kuinka sorjalla kummullansa
aamun ruusukoittehella
sulhon kontu hohti.

Poika se vieterirattahilla
ohjasi liinaharjojansa
silkkisillä ohjaksilla
kullan kotia kohti.

Lempi on kuin silmäneula säije silkkinen perässä. Se saa paljon koristeita kehnollekin kankahalle.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KANSALLISIA LAULUJA ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org . If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate .

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org .

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

The Project Gutenberg eBook of Kansallisia lauluja

KANSALLISIA LAULUJA

SISÄLLYS.

I.

II.

III.

I,

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE