The Project Gutenberg eBook of Silmästä silmään This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook. Title: Silmästä silmään Runoja Author: Uuno Kailas Release date: September 19, 2023 [eBook #71684] Language: Finnish Original publication: Helsinki: Holger Schildtin kust.Oy Credits: Jari Koivisto *** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SILMÄSTÄ SILMÄÄN *** SILMÄSTÄ SILMÄÄN Runoja Kirj. UUNO KAILAS Helsingissä, Holger Schildtin Kustannusosakeyhtiö, 1926. "Kun hän näkee, kuinka maailmassa kaikki oliot hävittäen sotivat toisiansa vastaan, kuinka kaikki nuoruus kuihtuu, kaikki voima katoaa ja kaikki kirous sammuu, kun hän silmästä silmään katsoo sitä tuntematonta tahtoa, joka on säätänyt kaikki nämä synkät lait, niin iloitsee hän enemmän kuin koskaan tietämisen onnesta ja totuuden ravitsemana hän on kauhistavan onnellinen." _Auguste Rodin_. SISÄLLYS; Vaeltajan oodi. Vaeltajan oodi. Peitetyt kasvot. Ilta. Peitetyt kasvot. Uni. Spleen. Enkeli. Ahnas portti. Olit poissa — Jumalan tyttäret. Kohtalon lyhty. Syntyminen. Trubaduuri. Kesää. Ruusumajassa. Trubaduuri. Kuuma syli. Pieni syntinen laulu. Pienessä maassa. Hiiret. Rotta. Noli me tangere! Veljelleni. Pieniä hautoja. Luominen. Luominen. Korvenhaltian kuolema. Valo ja ihminen. Vainajain kevätnäky. Karavaani. De profundis. Näky kadulta. Onnellinen. Paennut lintu. Hämähäkki. Runoilija. Nälkä. Autio pelto. De profundis. Eräs in memoriam. Pronssia. Salto mortale. Pitkäperjantai. Pronssia. Yksinäinen ratsastaja. Totuus. Ihmisen määrä. Ihmisen määrä. Purressa. Runoilijan laulu. Purressa. Vaimon valitus. Jos oisin tuli — Ritari Olavi. Säkeitä tuntemattomasta. Hymni kauneudelle. Viinihoure. Kohoaminen. Albatross. Isä ja poika. Vanha talo. Sataa. Kummittelijat. Angelika. Rakkaus. Dooneyn soittaja. VAELTAJAN OODI VAELTAJAN OODI Kahtahalla on kotipaikka sulla: toinen kehto on sekä hauta toinen. Vierahissa kuljet sa kaiken matkaa toisesta toiseen. Mutta sentään on jano sulla lentoon Sallimuksen, äitisi, kämmeneltä pilviteille, miss' oman siipes isku tietäsi aukoo. Sillä tiedät: on omas matka yksin, kaikki muu on äitisi kämmenellä. Tahdot, kaiken-nälkäinen, lentos piirin ohjata loitos. Kaukaisuuden tuon, mikä silmään siintää, maiden ääret, myös arot valtamerten, taivaan tähti-tunturit — kaiken mielit luonasi nähdä. Siivet pilven kylkihin arveluitta: taipaleella saat tuta kaikki tunnot! Ties on vaaksa, mutta se vaaksa kulkee outoa suuntaa. Kuullen maanituksia Paanin huilun pilviteiltä jos kevätlehtoon suostut, joutsenkaulaa kietonet lähteen luona nauravan neidon — mut et kauan malta: on kiire sulla. Kun soi ukkosrumpu ja nuolet sinkoo, lähdet jälleen: saa veres liekehtimään taistelun vaisto. Vastavoimat nyt syvin, huimin pyörtein tielles kiertää. Saat tuta tuskan nielut, päivänpaiste-tuokion pienet riemut, tappion rauhan. Siellä täällä näät monen miehen luita. Niistä kaiken on lihan nakerrellut ahnas paahde tai pedot. Käärme ryömii silmästä jonkun. Katsot ympärillesi: aavikoita. Hiljaisuutta kuuntelet, yksinäinen. Itses silloin näät sinä ensi kerran silmästä silmään: aavikoita sielläkin, hiljaisuutta; askelista on veriläikät jääneet; kaiken yllä on syvä iltarusko: Kuoleman silmä. Siivet pilven kylkihin arveluitta: kohta saavut äitisi kämmenelle! Ties on vaaksa, mutta se vaaksa kulkee outoa maata. PEITETYT KASVOT ILTA Nään purren purjeitansa riisuvan. Taa ratavallin käärmekiemuran jo päättyi pakomatka auringon. Sen kintereillä ahnas pilvi on. Se linnun lailla lentää yli maan ojossa kaula, kita ammollaan kuin auringon, yön tulikärpäsen, se mielis pyydystää ja niellä sen. Ja rannan kaislat ovat niitetyt. Rutaisen veden kyräilevän nyt kuin oudon, ripsettömän silmän nään maan iltaan autioon ja hämärään. Ja tuuli viimeisillään lepattaa ja pian siiviltänsä putoaa kuin ajatus, mi hämyretkellään saa liian kauas — säikkyy itseään. PEITETYT KASVOT Minä usein unessa miehen nään, joka kasvonsa peittää — hän ääneti seisoo, ja kädellään hän kasvonsa peittää. — Mitä pelkää hän, mitä kaihtaa hän miks kasvonsa peittää? Näyn jonkin nähneekö hirveän ja kasvonsa peittää — vai säikkyykö omaa sieluaan, siks kasvonsa peittää —? Hän on kalpea, ei puhu milloinkaan, mut kasvonsa peittää. UNI Kuin kädet kuolleen ihmisen ovat puiden oksat kuivat, kuin paariliinoja vainajain lumipilvet on, ylhäällä uivat. On laakso autio, hiljainen ja paljon luita siellä. On musta orhi ja kalvas mies ja pitkä varjo tiellä. Mies kasvoilta on kuin hauta ja yö. Ja nyt — jumala armahtakoon — hän tapaa tiellä poikasen, joka säikkyy ja lähtee pakoon. Mut nää: käden nostaa kalvas mies, ja varjo lankee kuuhun. Myös poikasen se saavuttaa, ja hän hirttäytyy puuhun — SPLEEN Ja päivät syttyvät ja päivät sammuvat, mut niiden sisällyksen aina toukka syö. Puust' elämän, kuin madonsyömät omenat, ne kaikki vuorotellen varisuttaa yö. Ja himos kukkii joka kevät uudelleen, ain' uuden katseen eessä syttyy hymyilys. Mut tuska viiltää verinaarmun sydämeen, ja suontas iskee aina sama pettymys. On oma kieles mykkä, rujo elämäs, kaleeriorja oot ja tapaa tottelet, ja joka päivä kiellät sisint' itseäs, ja koskaan, koskaan kahleitasi murra et. Ja arka sielus on kuin myyrä kolossaan, ei uskalla se purra tietä aurinkoon, vain janoo, omista ei kauneutta maan, jos kuinka päivät syttyköön ja sammukoon. ENKELI Tuli kaunein kaikista enkeleistä minun lohduttajakseni päälle maan Nyt vast' olen ihminen: mulle hänen kauttaan kaikki annetaan. Hänen ruumiinsa on kuin sielu ja sielunsa taivaan kaltainen. Hänen luokseen lentävät laulut kuin pienet linnut riemuiten. Minä rakastan. Ja nyt herään kuin mullan alta elämään. Hänen hentoa olkaansa vasten minä nyyhkien painan pään. AHNAS PORTTI Olet sulkenut portin juuri, sen taakse jättänyt mun. Se on julma, se portti, ja suuri. Se portti on niellyt sun. Menit pois, veit kaiken valon. Ja nyt olen onneton. Syyspimeys pihassa talon kuin musta koira on. OLIT POISSA — Olit poissa. Ja poiss' oli syleilyt. Olin kauan kaikkea paitsi, kävin niinkuin paimen säikkynyt, joka varjojen katraita kaitsi. Sinä palasit sydämeeni taas kuin häkkihin, linnun lailla. Sydän havahtui sinun laulantaas kuin taivas ääriä vailla. JUMALAN TYTTÄRET Nyt ovat tulleet ne päivät, jolloin jumalan tyttäret kulkevat ihmisten parissa. Jumalan tyttärillä on ihmisen tomu, mutta heidän sielunsa ei ole tomuun sidottu. Jumalan tyttäret solmivat lankoja, lankoja taivaasta tomuun. Jumalan tyttäret pesevät sieluja puhtain käsin. Kaikki silmät eivät eroita, kaikki korvat eivät kuule, kaikki sydämet eivät tajua jumalan tyttäriä. Jumalan tyttäret peittävät kasvonsa vierailta, jumalan tyttäret puhuvat hiljaa, jumalan tyttäret tekevät vain yhtä: rakastavat. KOHTALON LYHTY Oli kalpea, sairas, hento, ei kasvoilta kaunis, ei. Mut kuitenkin tähdenlento: valokaarensa ihmeen vei yli aution, pitkän tieni, jota kuljin mä yötä päin, hän, kohtalon lyhty pieni, avotaivaat ylläni näin. Oli jostakin toisesta maasta tähän eksynyt maailmaan hän, Puhtaus. Teiden saasta ei tarttunut anturaan. Mikä, mistä? Ja minne hän lähti, "Phantasia", retkellään? — Yli tieni on kulkenut tähti: valon sen yhä ylläni nään. SYNTYMlNEN Maan suurin ihme on tapahtunut. Nähkää, miten kalpein, onnellisin kasvoin äiti hymyy. — Sama syyskesän sädehtivä hymy käy pelloilla, siunaten tähkää, johon myöskin syntymisen ihme lymyy. Hän hymyy, äiti, ja raukein silmin lasta, sen ihon punerrusta katsoo. Hän janoo janoomalla tuon pienen hengitystä, mi aivan vasta on sykkinyt hänen sydämensä alla. Hän katsoo katsomistaan — kuolee, ja kuolemastaan hän kalpein, onnellisin kasvoin vielä hymyy. — Siinä runoilijan hymy, ja se siunaa hänen lastaan, syvän, puhtaan riemun lasta — mutta synnyttäjän poveen tappava tuska lymyy. Hän on kuollut, äiti — ei: voisiko äiti kuolla? Ajast' aikaan eikö hän, onnekas, hymyilisi? Hän hymyillyt on, jotta tuskan tuolla puolla sama hymy hänen lapsensa kasvoilta sädehtisi. TRUBADUURI KESÄÄ Tien varret, pientaret, rantaäyräät, ne koiranputkien lumeen hukkuu. Ovat kaukana vaarojen siniset sauhut, ja metsän reunassa talot nukkuu. Ja köyryselkäisten raitojen alla joen kahvinkarvainen vesi noruu. Ja jossakin etäällä helein äänin joku paimen laumaansa toruu ja toruu. Nyt saattaa jo kuulla vienon sateen kuin hyttyshyörinän pensahista. Kuin lapsena puhallan perhoja liudan voikukkien hahtuvapallosista. RUUSUMAJASSA Pilven lumihuiput korkealla. Niinkuin silmäterä luomen alla piilee aurinko. Ja tumma maa vavahdellen ukkost' odottaa. Tulee tuuli maata haravoiden, on kuin yli viljavainioiden matalalta savu vaeltais — ruusumajaan verisade sais. Terälehdet lentää ylitsemme kypsän-menehtyneet — värisemme, emme puhu, värisemme vain pedonsilmin nälan-himokkain. TRUBADUURI Koko yön olen valvonut vuoteellain, ja on tullut aamun hetki. Kävi luoksesi, kallis, huimimpain ajatusteni toivioretki. Ne tulivat niinkuin ruhtinaat, aron prinssit juoksijoillaan sinun luoksesi, kallis, ne uskaliaat, punakauhtanat hartioillaan. Sinut haahkanuntuva-patjaltas löys yössä ne himmeässä. — Miten kimmelsi mustat suortuvas, mikä tuoksu hipiässä! — Ja kun näkivät sun, ne polvistuin sanat mielettömimmät sanoi, punahuulin ne kuiskivat, kuumin suin, janon-sairahin silmin ne anoi. Käsin kietoivat hellin ja kuumeisin ne hentoja polviasi, suin etsivät kyltymättömin sinun suutasi, rintojasi. Povin autuaallisin uuvuttain sinä kutsuit ne riemuhun varmaan. — Koko yön olen valvonut vuoteellain, koko yön olin vierellä armaan. KUUMA SYLI On mulla nuoret hampaat: elämää mä tahdon niinkuin olkapäitäs purra! Kuin yli meren ruumiin raukean niin yli jäsenteni karkaa hurma tää; en tahdo säästää enkä tahdo surra. On silmissäni loimu auringon, ja kuvas syöpyy siihen niinkuin kulta: sun hipiäs on kypsän ruskea, ja pakahtuva, elontäysi on sun vartesi kuin silmut, kevään multa. Me rakastamme tätä elämää ja käymme kiellettyjen rajain yli; ah kevät, nuoruus, viini, rakkaus nyt ihanasti meitä myrkyttää, ja päihtyneinä meill' on kuuma syli. PIENI SYNTINEN LAULU Pien' ihanaiseni, vuoteellain olet ollut alaston. Minä syntimme muistoa laulussain en kiellä: se kaunis on. Ja kun silmäni suljen, päivin, öin näen vartes vieläkin, ihos kuultoa, poveas ikävöin ja syntiä, suloisin. Ja aina, kun olet lähelläin ja suutas suutelen, minä tunnen kanssasi kylpeväin pyhiss' aalloissa Gangeksen. Sinä puhdistat, sinä nostat vain, siks syntimme kaunis on. Tytär jumalan, minun vuoteellain olet ollut alaston! PIENESSÄ MAASSA Rajat liian pienet. Ei ole askelen alaa. Kukin täällä on muiden tiellä ja puree muita. Salakauna ja kateus naapurin portin takaa pian koirana hyökkää esiin väijyen luita. Raja-aitoja kaikkialla. Ja porteilla kilpi: "Tämä on minun alueeni" ja "Käänny tästä!" He mittaavat kuutiotuumin ilman toisillensa: kas, hengitä tämä — ja lakkaa hengittämästä! HIIRET Täss' yhteiskunnan aumassa niin hiiren olla hyvä on kuin laitumella lampaan — mut kirjavassa laumassa myös salaviillos syvä on ah toisen hiiren hampaan! Kas ystävät ne tirkistää niin mielellään sun aivojas, sun tuulias ja säitäs; voi kuinka heitä virkistää, jos aavistavat vaivojas, Akilleen-kantapäitäs! Ja silloin vasta hauska on, kun voivat tätä virttä nyt he laulaa tuttaville: "Se mies jo vallan rauska on ja pullon kaulaan hirttänyt on järjen — minkäs sille!" — Sen nakertajan paras on ah avarassa kolossaan täss' aumassamme olla, ken naapurinsa varas on ja julkisessa olossaan on tekopyhä nolla! ROTTA (Eräälle ylvästelljälle) Käyt huulillasi soma lause tää: "On tosi kaunista ja kaunis totta." Mut totuus usein myös on kauniin-ahne — rotta kun pääsee kakuilles, niin — kauniit kuoret jää! NOLI ME TANGERE On katkeruuteni niinkuin sammalkaihi syvän lammen silmäkalvolla samealla: viha, viiltävin hampain, niinkuin petokala on väijyksissä mieleni pinnan alla. Te tulkaa, ajatustenne kaarnalaivoin te soutakaa yli mieleni, tuntoni aavain Ja ken pitää hyvin perää, hän päilyvät vedet, sinen siinnon ja tähtien kuullon nähdä saa vain. Mut aina, petollisine verkkoinensa mies saaliin-ahne kun saapuu kalastamaan, hän varokoon: hän on tunteva totisesti hain hampaan syöpyvän ytimiinsä hamaan! VELJELLENI Miten kaipaankaan sua, veljeni. Kaipaan kättäs, mut enään kätellessäni en sitä tunne: pois, veljeni, tietämättäni, tietämättäs arin nuoruutemme on häipynyt jonnekunne. Me olemme ennen yhdessä itkeneetkin ja yhdessä kiristelleet hampaitamme. Mitä tehnenkin nyt, veljeni, mitä teetkin, me kuljemme kumpikin omaa polkuamme. Ja ei ole kysymys meistä: on kysymys tiestä, vain peitsistämme, ei peisten kantajista. Kymen valtavan lailla nyt tiemme vetää miestä. — Kuka tietääkään oman tiensä tutkaimista: kuka tietääkään, miten kaukana, täällä ja siellä me saatamme seisoa miehinä, miesten työssä, teon rintamalla, ankaran käskyn tiellä, etulinjoilla surmaten toinen toisen yössä —? PIENIÄ HAUTOJA On aina jotain poissa, jotain mennyt sulta kuin varas öisin arkkujasi kahmalois. Poiss' aivan pientä jotain on, mut niinkuin kulta se kallista on nyt, kun riistettiin se pois. Näin osa omaisuuttas, osa itseäsi sult' aina tiettämättäs hukkuu, lahoaa. Näin ryöstää ihmisiä näkymätön käsi. Se oves pihtipieleen ristin kirjoittaa. Ja pienin, pienin erin kuolet elämästä ja tulet autioksi. Mieles kalmistoon teet monta pientä hautaa. Niitä itkemästä sä astut vihdoin unohduksen kuutamoon. LUOMINEN LUOMINEN (60-vuotiaalle Jean Sibeliukselle) Yhä luominen jatkuu, ja syvien vetten päällä yhä Henki käy. Ja hän samoo pimeään. Syvä, autio tyhjyys niinkuin nukkuja herää hänen hengityksestänsä elämään. Yhä painiskelee Olemattoman kanssa joka hetki ja kaikkialla Se mikä On. Ja kaiken takana, missä ei ole mitään, se jo näkee tomussa Sen mikä Tuleva on. Joka hetki se astuu askelen kauemmaksi, joka hetki se valtaa uuden maailman. Se on uuden syntymistä ja voittoa täynnä, ja se astuu jalkansa niskalle Kuoleman. Yhä luominen jatkuu, ja syvien vetten päällä yhä Henki käy. ja hän samoo pimeään. Hänen anturoittensa jäljistä syntyy linnunrata, ja hän kylvää aurinkoja käsistään. KORVENHALTIAN KUOLEMA (Eino Leinon kuolinsanoman saavuttua) Peto rotkoonsa hiipi ja rintansa haavoja nuoli, erämies jotk' ampui — Kohtalo — kauan sitten; peto rotkoonsa hiipi ja rotkonsa rauhassa kuoli. Punajuova jälkeen jäi: vana askelitten — vana askelitten, jotka hän, kontio, astui, kun korpea kiersi ja Turjan tunturit nousi, laki laakea joiden taivahan pilvissä kastui. Hänen katseensa kauas päin utumerta sousi. Hänen katseensa kosketti multaa: se värähteli, tuhat ruohonkortta nosti ja kukkien viljaa; ja kaikki, minkä se katse siunas, eli: mätäs, pilvet, metsä ja taivas soivat hiljaa. — Hän on kuollut, korvenhaltia, mut ei muisto huku. Joka pirtin loukossa itkevät taatat, lapset. Hänen kanssaan kuollut lie koko kontioitten suku. Siks kyyneliss' ovat valkeat kuusten hapset. — Ei, ei: punajuova jäi ylös otsalle taivaan! Kas, sinne on pirskahdellut kontion verta. Ei kuollut rotkossansa hän haavojen vaivaan: kotipolkua vain hän on astunut päin sinimerta. VALO JA IHMINEN Kun "Tulkoon valkeus!" soi käsky Erään, sä syliis, siivillesi nostit maan. — Jok' ihmisen ja kukan silmäterään sun tules yhä syttyy palamaan. Teilt' unen raskaan sinun luonas herään kuin kuollut havahtuisi arkustaan. Käyn etees, alkuäiti, polvilleni, kurkoitan sätehilles sydämeni. Sun silmäis ihanuutta palvomalla jo isät ensimmäiset vuorilleen näin polvistuivat kasvojesi alla. Sä ajast' ikuisesta ikuiseen viet vapahtavat sätees kirmaamalla kuin virran sydämestä sydämeen. Ja elollinen kaikki yhtyy uomaas. Maan huokosetkin juovat sinun juomaas. Nää myöskin köyhät silmät rakastamaan oot opettanut kauneutta maan ja kaltaisiaan. Sydämeesi hamaan nyt vajoan kuin kultaan sulavaan. Ja elämäni tulee katoamaan kuin säde valon suureen ulappaan — mut ehkä, ehkä valonlisän niukan sen valoon tuoden, kimmeltäen hiukan. (Juhannuksen alla 1925). VAINAJAIN KEVÄTNÄKY Vako, siemenen kehto me olimme. Vain käsi kahvassa peisten. Sato, voittaja, huipulle-astuja ei — vain rinne. Sinun laillasi, kuoleva kansan päämies, kaukana seisten maan luvatun aavistimme, mut emme päässeet sinne. Me menimme hiljaisuuteen tietäen: se on tapahtuva. Oli tomumme siunattu äiti ja hedelmällinen kohtu: kas poikamme onnellisemmaksi meitä on vapahtuva, uness' alla mullan on meille hän silmien lohtu. Kevät nurmea nostaa otsalle hautojemme. Mut suurin silmin me hiljaisuuteen näämme: mitä pyysimme, mut emme saaneet itsellemme, hän saa sen, poika. Se siunaa elämäämme. Polun poljimme: siks ura hällä on avarampi. Ikävöiden me rannalle jäimme — hän astuu laivaan. Maa uus on hälle, on kauniimpi, ihanampi. Mikä pilveä meille, on hänelle kuultoa taivaan. Elon, huoleton poika, hän riemulla ottaa vastaan kuin kirjavan perhon, mi juuri on jättänyt kuoren. Kodiks ihmisen luvattu maa hänt' oottaa, lastaan. Kevätauringon alla hän huilua soittaen nousee huipulle vuoren. (1.5.1925). KARAVAANI Tien lapsia olemme, matkaan syntyneitä, karavaani-heimoa retkellä elämän. Ja ei tule koskaan loppua matkallemme, vaelsimmepa auringon alla tai keskellä pimeän. Yli ikuisuuden hietikon valkenevat monenkaltaiset päivät, paahtein ja keitahin; me nauramme, juomme ja suutelemme — taikka pedot tuskan saartavat meitä hampain nälkäisin. Mut eteenpäin, ohi kaikkien tuokioiden karavaania vie iankaikkinen kaipaus. Ei, ei tule koskaan loppua matkallemme, ja sen määränä lienee vain jokin kangastus. Tosin loppuvat kerran askelet vaeltajilta, kukin vuorostaan on nukkuva syliin maan. Mut katso: kaikki he kuitenkin mukana ovat, nekin, joiden tomu on uupunut vaeltamaan. Mikä parhainta on, mikä syntyi rakkaudesta, mikä meiss' oli elämästä ja elämää, tomustamme se erkanee ja ikuisesti karavaani-heimon sielussa hengittää. Näin uusia polvia entiset saattelevat — tie, etsintä niillä on kaikilla yhteinen, näyt yhteiset, sama kaipaus kauniimmasta ja matkasauvana Kohtalo ikuinen. Tien lapsia olemme, matkaan syntyneitä, karavaani-heimoa, sieluissa kaipaus, ja onnellisin on, kuka kauneinta uskoo, polunnäyttäjänä kellä on kangastus. (Erästä juhlaa varten). DE PROFUNDIS NÄKY KADULTA He tulevat vastaani iltaruskon aikaan, he tulevat kovasta työstä, he tulevat tehtaistaan. Noki niinkuin naamio kasvoilla; siinä on vakoja hien. Ja kaikkien selkä on painunut kumaraan. Niin, kumarassa he käyvät, niinkuin kaikilla heillä jokin näkymätön, raskas taakka ois. Ja heillä on suuret, riippuvat, känsäiset kädet. Ne nyt ovat tyhjät, ne antoivat voimansa pois. Ja heillä on kaikilla huulet tiukasti kiinni. Ja silmät hiipuvat, hiipuvat liedessään; savun, työpajan sauhun viipyvän näissä vielä kuin himmeän, liikkumattoman kaihen nään. He tulevat vastaani iltaruskon aikaan, he tulevat työstä, he menevät jonnekin, pois — ja kumarassa he käyvät, niinkuin kaikilla heillä jokin näkymätön, raskas taakka ois. Ja nyt syvään tunnen sen: olen yksi heistä, lain alla ankaran: voimanne uupukoon! — Työn lasten heimon aikojen alusta loppuun kivin kuormitettuna kulkevan nähnyt oon. ONNELLINEN Oli kadulla ajettu lapsen yli. Hänen ruumiinsa virui vielä maassa avosilmin kuollein ja huulilla verta — soma poikanen mekossa ruudukkaassa. Oli kuin olis hiljaa värähdellyt tuo hento nilkka ja kalvas ranne. Katukivillä, vieressä ruhjotun rinnan oli pieni sauva ja leikkivanne. Tuli eräs nainen ja pyörtyi — äiti. Me kaikki katsoimme hiljaisina. Joku kyynel vierähti katukiviin — ne kiilsivät sateesta niljaisina. Menin pois ja nyyhkytin: "Onnellinen! Hän on lähtenyt puhtaalla lapsenmiellä sukupolvien Via Appialta." — Oman mustan varjoni näin mä tiellä. PAENNUT LINTU Paennut lintu, povessain se asui kauan, pesässään. Ei sitä nähnyt yksikään, sen tunsin minä vain. Se etäisille retkilleen läks siivin kuulumattomin, niin häikäisevän valkoisin — ja palas pesälleen. Ja takaa meren kymmenen, kedoilta Onnellisten Maan toi hunajaa se nokassaan ja mettä kukkien. Jok' ainut kerta, päällä maan kun janosin ja nälkää näin, se ruokki minun sydäntäin kuin emo poikastaan. Ja uuvuttaissa tuskan muun se kantoi lehvää öljypuun. Se lensi eikä levännyt. — Mut missä on se nyt? — Paennut: kerran retkeltään se palas luokse sydämen ja — liudat haaskalintujen se näki pesällään. Ja hiljaisesti valittain lens valkosiipi povestain, se lensi eikä levännyt — ja poissa on se nyt. HÄMÄHÄKKI On taloss' elämäni synkkä takapiha. Siell' asustavat yököt himojen ja mato epäilyn ja rupikonna, viha. Ja öin ne piirittävät sydämen. Tän' iltanakin ilon mettä juodaksensa on mielen nurmelle se, perho, lentänyt. Ja muistain ihanuutta maan ja sisartensa se silmät ummisti ja — kuinkas kävi nyt: kas paha ajatus jo hiipi kätköstänsä — tuo musta hämähäkki ristiselkäinen — ja tahmeaa ja lujaa surmanseittiänsä se kutoi, kutoi yli sydämen. Sen kietoi väistämätön tuhon piiri, jost' ihme ainoastaan voisi pelastaa. Tää pimeys on kissa, sydän hiiri. On lohduttavaa ajatella kuolemaa — RUNOILIJA (Dan Anderssonin mukaan) Näin runoilija olla, kadull' asustella, kun edes päätöstä ei taistelulle näy, se on, on totta totisesti painiskella kanss' itse saatanan — ties taivas, miten käy. Se kysyy uhmaa, verta, kyyneleitä, käyn nyrkkisille nyt, tuo aamu kuoleman, mut koskaan murhett' ei, ei naisen-kyyneleitä — en laps, en nainen ole, mies mä olenhan. Täm' on kuin kalastaisi kaiken yötä eik' einettäkään pyydykseensä sais, kuin kulkis ulapalla yössä, myrskyn myötä, ja maat' ei koskaan, koskaan pilkoittais. Mut kerran kylmä ruumis olen ikuisesti, ja silloin minut tyyni uni palkitkoon — oon silloin mies, mi painiskelun kesti, ja mulla oikeus on olla, mikä oon. NÄLKÄ Syön ruumistas, sinun vertas juon, ja sen atrian ääreen on ihana tulla. Joka päivä sun pöytääsi nälkäni tuon — joka päivä on kuitenkin nälkä mulla. Ja kun syön, yhä nälkäni kasvaa vain — ja sun astias ei ole koskaan vajaa. Oves luo, oves luota kuumeissain käyn, hoippuen hornan ja taivaan rajaa. Verijuotikas oon, jota liekki syö, olen sisältä suuri ja verinen haava. Tule kerran vieläkin, syntien yö — ja sitten on tuomion aamu saava! AUTIO PELTO Olen autio pelto. Ja autioks jään. Lien tähkinyt toiveita, uskallusta. Mut joka korren ja tähkäpään söi niittymatojen liuta musta. Olen autio pelto — ei: hautausmaa. Luurangot nostavat turhaan kättään, ne kuolivat kaikki syntymättään. Olen täynnä huuhkajan ulvontaa. DE PROFUNDIS Viel' äsken uskoin: nyt on tieni avoin, ja vuoret odottavat huipuin sinisin — Sisyphos, veljeni, sun varjos tavoin taas suistuin rotkoihin. Siis vietän elävältä peijaiseni, ja, madot, atrialle olkaa kutsutut! Te syökää, syökää, kunnes ydinteni on mehu kuivunut! — Mut sitten, aurinko, kun ylle pääni, tään rotkon ylle sytyt, silmäs näkee mun, niin huutaa lahonneiden luiden ääni: Täss' olen — poikas sun! ERÄS IN MEMORIAM Kuin pimeä kaivo sammakkoineen tahi armoton napapiirin yö, joka aivoja painaa ja sielua syö, elo ympäröi sinut kohtaloineen. Öin korppeina, päivällä mustin ratsain vihamieliset voimat sieluas kovin piiritti. Eikä hän, odottamas, avuks astunut pilven-, ei tulenpatsain. Maass' ei ilon kyllyyttä juonut suus, et tyhjissä taivaissa autuutta peri. Sanat huulilles hyytyivät niinkuin veri. Lumenvalkoiset koht' ovat hiekalla luus. Näky viimeinen tämä silmihis piirtyi: näit laulujen ruumiit paareillaan ylen hentoina, valkeissa liinoissaan. — Napinvalajan kauhaan sielus siirtyi. PRONSSIA SALTO MORTALE On rakkaus ihmislasten kuin, pilvet, leikkinne ikuinen. Hekin kulkevat kohtaloonsa sokeasti vyöryen. Avaruuden äärillä vaikka he kaukana toisistansa lie kuin ukkospilveä kaksi, niin kaipaus yhteen vie. He tuskin tietävät, miksi, mut toisiansa lähestyin he syöksyvät vastatusten tulenpolttavin syleilyin. He leikkivät salamalla, ja heistä jäljelle tuhka jää. Mut elämän korkein hetki on kuolemanleikki tää. PITKÄPERJANTAI Karitsa uhrataan meiss' — elon lunastaja — omaa syytä vailla. Ja yli kaiken maan veremme sataa aamukasteen lailla. Me oman sydämen revimme irti, ristille sen kohotamme kuin käärmeen vaskisen, he että eläisivät — kuoltuamme. PRONSSIA Olin ihminen ennen, verta ja luuta ja lihaa. Sydämelläni ruokin rakkautta ja vihaa. Elon silmillä nähdä saatoin, ja korvilla kuulla, käsin tarttua käteen, nauraa ja itkeä suulla — kunis Kohtalo kerran sauvalla koski — — ja siksi ovat kasvoni tulleet iäti-paatisiksi. Kova, ankara pronssi sieluni muotoa peittää. Nyi en yltäni koskaan voi sitä kaapua heittää. Kuva en ole kuollut: uumenissani sykkää sydän liekehtiväinen — mutta sen tuska on mykkää. Erämaass' olen sfinksi; luonani leijonat huhuu. Tuhat vuotta menköön — ja sitten suu kuvan pronssisen puhuu. YKSINÄINEN RATSASTAJA Sa yksinäisten polkua ratsastat pois heidän luotaan, jotk' ovat parvissaan. Sun erillesi, irti täytyy yhteisen hulluuden valtateistä. Kas, mikään liitä ei sua ihmisiin: sä lihaa heidän et ole lihastaan, et luuta ole heidän luustaan, sukua toista on sielu sulla — ah, yksinäisten pilvien sukua ja petolintuin, vauhkojen ratsujen — ei siinä sukupuussa kukaan veljeä tunne, ei kantajaansa. Ei sulla ole maata, ei taivasta, vain yksinäisten tie, jota nelistää suin verisin ja huuruavin ratsusi, kuolema kavioissaan. Et rakkautta tunne, sen tallasit. On suudelmia sullakin, tietäkööt: kas, yksinäinen ratsastaja suutelee hurmeisen miekan terää. Ja sinä näet, kuinka he kuolevat mies miehen jälkeen, ihmiset parvissaan he ojentavat käsiänsä huutaen taivasten Aaveen nimen. Sä tietämisen puust' otit hedelmän, jota kateellinen enkeli vartioi: nyt olet vapaa etkä kuole, jalkasi polkivat käärmeen päätä. Ja yli ajan, kuoleman hartiain jo nelistää sun ratsusi pilviin päin, ja panssarisi kultaa nuolee auringon silmien kuuma liekki. TOTUUS Sinust' eivät tiedä ne ihmiset, jotka joka päivä sun nimeesi vannovat suulla. Sinä levität siipesi ristinpuulla ja kaartelet taivaita, kotka. IHMISEN MÄÄRÄ IHMISEN MÄÄRÄ Ei ole ihmisen hyvä — jos hän on heikko — tuntea, nähdä ja elää kaikkea: kuilu on syvä, siellä on vaaniva peikko. Inhimillisen luota on moni mennyt — inhimillisen tähden: mieletön, harhaillut suota viekkaita virvoja nähden. Yksi on — veljeni, tiedä — ihmisen määrä: kaikessa ihminen olla, suon yli polkunsa viedä vuorille, hyljätä väärä. Matkalla voi moni tällä langeta, nousta. Mutta ken itsensä hukkaa sielunsa näännyttämällä, hänen on mahdoton nousta. Veljeni, määrä on loitto: kuoleman luoksi! Ihmisen ylpeys olkoon, vaikkakin turha on voitto, taistella turhan vuoksi. Kauneus, untemme sisar on opas meillä: laulaen kuoleva joutsen, lehden poimussa pisar, myös tomu kultainen teillä. PURRESSA RUNOILIJAN LAULU Li-Tai-Pe. Ma, kansan runoilija, lauloin lauluain, ja kansan kuulla huilu ilakoi. Äänt' armiasta kuunneltu ei lain. Nyt jumalteni talon eessä huilu soi. Ja parviss' elonhartaat, hullut jumalat punaisen pilven päällä tanssivat. Ja silloin hämmästyen kuuli kansa maan ihmettä, lauluani lennossaan. PURRESSA Li-Tai-Pe. (Hans Bethgen mukaan.) Niin kepeästi pursi vettä viiltää väkevin aironvedoin. Seuranamme on kauniit immet huiluin kultaisin. He soittavat ja taas he kujeilevat. Ja jalo viini kuohuu pikareissa, ja mieliin syttyy riemu vallaton. Kai odottavat mua kuolottomat sinessä haikaralla ratsastaen — jään, huoleton, mä purteen kepeään. Ne palatsit ja linnat, jotka kerran näilt' autioilta kukkuloilta nousi, on sortuneet, on tyystin hävinneet. Ylevän runoilijan suuret sanat ikuiset ovat niinkuin muistomerkki, mi välkkyvänä tähtiin kohoaa. Kun haltioidun, tartun piirtimeeni, luon laulun kohisevan, niinkuin myrskyn, ja viisi pyhää vuorta vapisee. On minuss' ylpeys ja ilo, — nauran maan tämän kirjaville antimille: ne kukanlehden lailla varisee. Jos valtaa, kunniaa ja rikkautta mä joskus tavoitan ja niihin kiinnyn, Keltainen Virta pyörtää takaisin. VAIMON VALITUS Thu-Fu. (Bethgen mukaan.) Hän yksin istui laaksoss' autiossa, nuor' vaimo, jolle kauneuden lahjan ol' ihmeellisen suonut sallimus. Hän puhui: Vaikka kodist' ylhäisestä, mä sentään kokenut oon kovan onnen ja erämaasta etsin turvaa nyt. On julma tuho käynyt yli maani, sen hävittänyt: saivat surman veljet, ah nuoruutensa loistoss' ihanat. Ei heidän ruumiitansa suotu mulle, jott' oisin voinut saattaa heidät hautaan — nyt viha, raakuus aikaa hallitsee. On olo epävarmaa, niinkuin liekki on soihdun tuulessa. Mun jättänyt on puolisoni ajan melskeisiin. Ei voimaa, suuruutt' ollut sydämessään, yks halu hällä vain on: joku vetää muu nauravainen nainen povelleen. Nyt hänen silmiänsä kiehtoo sulo jo toisien. Oi että kuulis kerran hän huokausta naisen hyljätyn! Oon piikani mä lähettänyt kauas mun korujeni timantteja myymään, mut ruokomajaani mä itse jään. On maja kehno. Korjata ma koen sen seinäin hataruutta köynnöksillä, on ilma kylmä, vaatteet ohuet. Tuo piiat kukkasia — viekää pois ne. Ei kukist' ole. Merkiks surustani te tuokaa mulle oksa sypressin. Jo ilta saa. Mä tahdon suojapaikan tuolt' alta suurten bamburuokoin löytää yön leposijaks kylmän, aution. JOS OISIN TULI Cecco Angiolieri. (Mukaelma.) Jos oisin tuli, palais maailmanne. Jos oisin tuulispää, sen hajoittaisin. Jos oisin meri, maan ma hukuttaisin. Jos oisin Jumala: — voi kauhuanne! Jos oisin paavi: miten sielujanne, te roistot, kristityt, mä kiduttaisin! Jos oisin kuningas, niin ripustaisin mä teidät hirteen koirat kimpussanne! Jos oisin kuolema, ois syli mulla taas avoin vanhemmille. Yli harmaan en kynnyksen voi elävänä tulla. Jos oisin Cecco — hm, se olen varmaan, niin olkoot ihanimmat neitseet mulla; ja muille suon ma sulottoman armaan. RITARI OLAVI Heinrich Heine. I. Katedraalin eessä kaksi miestä punakauhtanaista: kuningas on toinen niistä, toinen pyövel' ammatiltaan. Kruunupäinen pyövelille puhuu: "Pappi messun alkoi, pian päättyy vihkiminen — pidä piilus valmihina." Kellonsoitto, pauhu urkuin, kirkost' ulos väki tulvii: keskell' uljaan juhlasaaton nuoret vihkikoruissansa. Kauhun-kalvas, vapiseva tuo on kaunis prinsessainen; huolt' ei huimall' Olavilla, suulla punaisell' on hymy. Hymy suulla punaisella, niin hän puhuu kuninkaalle: "Hyvää huoment', appiukko, katkot tänään kaulan multa. Kuolen tänään — suo mun vielä elää keskiyöhön asti, että voisin hääni nämä pidoin, soihtutanssein viettää. Suo mun elää, suo mun elää, kunnes juon mä viime maljan, kunnes tanssin viime tanssin — suo mun keskiyöhön elää!" Kruunupäinen pyövelille puhuu: "Vävy säilyttäköön keskiyöhön asti hengen — pidä piilus valmihina." II. Nämä häät ovat ritari Olavin, nyt juo hän viime pikarin. Ja nyt painaa vasten poveaan hän armastaan — oven takana pyöveli seisoo. Soi soitto, ja Olavi nuorikon vie karkeloon: raju, huima on tämä tanssi loimussa soihtujen, elon viimeinen — oven takana pyöveli seisoo. Mikä riemu nyt viulujen kielissä soi, miten nyyhkiä huilun ääni voi. Ken heidän tanssivan nähdä saa, sitä kouristaa — oven takana pyöveli seisoo. He tanssivat kauan ja lähekkäin, mies puolisolleen kuiskaa näin: "Miten rakas oot, et tietää voi — vilu haudass' on, oi" — oven takana pyöveli seisoo. III. Herra Olavi, on jo keskiyö ja päätös matkasi maisen. Jo mielin määrin nauttinut olet lempeä prinsessaisen. Jo munkit messua hymisee, ja punakauhtanassa mies seisoo piilu kädessään, jo on pölkky vartomassa. Ja ritari Olavi hoviin käy, valo, miekat kipunoivat. Ja ritarin suu on punainen, suu hymyy, ja sanat soivat: "Minä siunaan auringon, siunaan kuun, joka tähtiretkeläisen, minä siunaan linnun jokaisen sini-ilmassa livertäväisen. Ole siunattu, meri, ole siunattu, maa, ja keto kukkinesi: minä siunaan orvokit, suloiset kuin vaimoni silmien mesi. Ah, tummat silmät puolison, nyt kauttanne päätän retken. Minä siunaan seljan: ah, alla sen näin antaumukses hetken." SÄKEITÄ TUNTEMATTOMASTA Georg Herwegh. Mä tahdon kuolla ruskon kuoleman, kuin päivä, viime hehkussansa nukkuin — ah, kuolon tajuttoman, ihanan — niin kuolla, syliin Ikuisimman hukkuin. Mä tahdon kuolla lailla tähtien, täys kirkkautta, silmän sammumatta, ja taivaan pohjattomaan sinehen pois mennä hiljaa, kivun koskematta. Mä tahdon kuolla sinun kuolemas, maan kukkain tuoksu, perhoslentimille mi ilmaan kimpoat ja, riemukas, saat suitsutukseks Herran alttarille. Mä tahdon kuolla niinkuin kaste tuo, kun janoisina aamun liekit palaa; oi Jumala, niin sydämeni juo kuin päivänsäteet kasteen juovat salaa! Mä tahdon kuolla niinkuin säveleet, joit' arat harpun kielet huminoivat: ne ovat tuskin harpun jättäneet, kun kohta Luojan sydämessä soivat. — Et kuole iltaruskon kuolemaan, et täältä hiljaa tähden lailla vaivu, et kuole kivutta kuin kukka maan, ei sielus puoleen aamusäde taivu. Sä kuolet kyllä, jäljettömihin, mut kurjuudessa voimas talttuu, turtuu: saa vienon kuolon luonto ikuisin, mut ihmissydän kappaleittain murtuu. HYMNI KAUNEUDELLE Charles Baudelaire. Laps Haadeksen vai taivaan ootko, Kauneus? On katsees — jumalainen, saatanallinen — kuin rikoksen ja siunauksen sekoitus, siks olet niinkuin viinin myrkky suloinen. On samall' illan, aamun valo katseessas, on tuoksus ruusuin, rajuilman ruhjomain, on malja täynnä taikajuomaa suudelmas, se lamaa sankaria, lasta virvoittain. Syvyydest' astutko vai luota tähtien? Kuin koira seuraa turmelus sun liepeilläs. Sä tuhon sekä riemun kylvät leikiten, oot opas, mut et näytä, mik' on määränäs. Käyt nauru huulillasi yli vainajain, ja Kauhu ylvähin on sinun koruistas. Ja lailla punakorallien hehkuvain öin nähdään Murhan kiertyvän sun kaulahas. Niin korennoinen lentää liekkiin kynttilän, ja; "Terve, kirkkaus!" se kuiskaa kuollessaan. Mies huohottava vierell' immen viehkeän kuin kuoleva on, hyväilevä multaa maan. Oi kauhistava Kauneus! Se yhtä lie, oletko viesti Saatanan vai Jumalan, jos vain sun hymys, katsehesi portti, tie on maahan, jot' en tunne, mutta rakastan. Seraafi taikka seireeni, se yhtä on, jos teet sä — keijukainen silkkisilmäinen, sä kuningatar laulun, valon, tuoksujen — vähemmän iljettäväks maan, ja tuokion. VIINIHOURE Charles Baudelaire. Tää päivä on kuin unelmaa. Ei suitsia, ei satulaa! Selässä viinin ratsastain luo keijujen ja jumalain. Kuin enkeleitä kiidättää suur delirium-houre tää meit' etäisimpiin taivaihin kautt' aamunkoiton kristallin. Näin myrskyn siipi meitä vie, myös sydämillä siivet lie. Oi sisar, lento nopsa niin vie unelmaini taivaisiin. KOHOAMINEN Charles Baudelaire. Yli suitsevain taivasten, aurinkojen, meren, pilvien, laakson ja vuoriston, valo maailmain kunis sammunut on, taa eetterin, taa avaruuksien tavall' uimarin, tyrskyjen huumaaman, — palavan, sanomattoman riemukas — niin ylös pakenet, henkeni, korkeuksiin läpi kaikkeuspiirin valtavan. Ah, pois hämäryydestä laaksojen ylös taivasten puhtaiden tuoksujen luo; jumalviinistä oma osas juo, tulest' äärettömän, syvän kaikkeuden! Surut, kyltymys, taistelu rauhaton sorass', usvissa tien yhä taakkanas ois: valon siivillä ken osas kiitää pois ylevään ikirauhaan, se autuas on! Ajatukset, ah, kiuruina kirmaten ylös lentävät aamuun, ja laakso jää, kokonaan elon nähden ne ymmärtää mykän luonnon kieltä ja kukkien. ALBATROSS Charles Baudelaire. [Tätä runoa käänteessäni olen käyttänyt hyväkseni Toivo Mähösen ansiokasta mukaelmaa. — Suom.] Kas, pyydystetyks merimiehet huviksensa saa joskus albatrossin, laivaa saatelleen veen yli suolaisen. He taajoin parvinensa tuon ympäröivät vieraan, ylhäält' eksyneen. Ja kannel!' avutonna, häpeissänsä laahaa nyt lintu ruumistaan — tuo veikko pilvien. Kuin raskait' airoja, niin kupeillansa raahaa se taakkaa hervotonten valkosiipien. Nyt horjut, ylväs lentäjä, kuin oma varjos, viel' äsken ihana, nyt rujo, irvokas. Mies sulle julkeana piippunysää tarjos, ja toinen matkii sua, ilmain kuningas. Oi, nähkää runoilija linnuss' uhmakkaassa: hän nuolta nopeammin myrskyyn rynnistää, mut parvess' ihmisten kun alhaall' on hän maassa, hän siipiensä painon alle rammaks jää. ISÄ JA POIKA Erik Lindorm. Kuu pilvijuomakas värjyy syväll' alla tumman veen. Ja uniset sirkat soittaa läpi heinän kaatuneen. Kuin harmaa tuhka sataa hämy päivän hehkuhun. Me kuljemme kivistä rantaa, minä, pieni poikani mun. Hän katsoo, viittoo ja loruu. Kivet joskus livettää. Minä hyväilen hänen kättään pient', aivan pehmeää. Hänen lapsen-ihmettelynsä ei väsy utelemaan. Ovat ajatukseni poissa, minä tuskin vastaankaan. Miten kauan saanen pitää sinun pientä kättäs näin, tuki olla sulle ja turva, opas matkallas eteenpäin? Miten kauan lienee mulla sija lämmin sielussas? Sinä kasvat ja rinnaltani menet yhä kauemmas. Sinun tahtosi uhmaan paatuu, pojan-ujona piileilet. Ja katseemme eroo. Ja sieluus idut kasvavat salaiset. Käyt synkin, polttavin tuntein salateitäs kulkemaan. Minun täytyy syrjässä seistä, vain ääneti katsoa saan. Jos tietäisit, poikani, kuinka yli vuotees uneksin. Minä kirjoituspöytäni kätköön ens sukkasi piiloitin. Ne pienet, pienet sukat koviks, suuriks kengiks saa, ne polkevat omaa tietään, isän, äidin ne musertaa. Se täytyy kärsiä, kestää, jos kohta se raskast' ois. Miten puserrankin, irtoo kätes kädestäni pois. Menet kuitenkin luotani kerta, ken estäis kasvamisen? — Tule nyt, me kiiruhdamme pian kotiin, poikanen! VANHA TALO Ragnar Jändel. Koditon raukka, maailmassa harhaan ma repalein ja kengin visaisin. Ei mulla maata, taivast' eikä luojaa, vain köyhä äiti mull' on jossakin. Niin kuljen, tuijottelen tähtiin, hullu, ja veri palaa. Kaiken sulkea ma tahdon syliini — mut muistan: täytyy pimennon lasna hylyn kulkea. Mut usein, arimmin kun värjyy sydän, kun helle teki uuvuttavaks tien, kun seutu hukkuu sinertävään hämyyn, ma vanhan talon luokse tullut lien. Ja kuulen laulun, nuoren käden tiedän pianon näppäimillä leikkivän — juon nälkäisinä soinnut, hiiskumatta, peläten painaudun seinähän. Ja nuoren, tumman, hennon tytön siellä nään nuotteineen. Ja divaanilla nään sävelten, kirjojen ja valon luona myös tumman pojan, miehen vieressään. Nään, että lapset ovat sisarukset; heit' uneen valkokehdoss' äiti on hyväillen tuutinut. — Ja outo pakko mun vetää ikkunoiden valohon. Ja katso ... luona pianon se lapsi, mi kieliin koskee sormin hentoisin, hän — nään sen nyt — on oma sisareni, ja poika sohvall' itse olenkin. Ja hän, jok' aurinkoiseks lapsuutemme on hyväillyt, mun äitini hän on; myös talon, suojat lämpöiset mä tunnen, mä tunnen oman isän kartanon. — Mut koira haukkuu... Hitto, uneksinhan! — On kotini Ei-missään, täällä ei! Mun pieni sisareni kuoli viluun, ja elon kurjuus äidin voimat vei. On isänikin kuollut — entä sitten! — Mä otan pussin, alan laputtaa ja kysyn joltain kiiltonappiselta, koditon raukka mistä majan saa. SATAA Ragnar Jändel. Rakkahin, herää, tule ulos kuistiin! Katras harmaita pilviä peittää taivaan. Tuoksuvassa, himmeäss' yössä hiljaa sade valuu. Ojenna kätes, tunne: suloisesti pilvet tihkuvat vilvaita pisaroita. Tunne syvään, rakkahin, mullan kiitos taivaan puoleen! Kuivat lehdet vienosti kahisevat, yrttien ruumiit paisuvat nautinnosta. Kiitost' uhoo vainiot, jotka väikkyy hämyn läpi. Alkaa ehtynyt puro solinansa, oikealla, pähkinäpensastossa harmaiden pilvien alla laulaa harmaa satakieli. KUMMITTELIJAT Dan Andersson. Majass' yksin jos valvot, kun ilta saa, älä salpaa oveasi Ovat yllämme tähdet, ja hanki kimaltaa, kun tulemme, tuttavas. Luut vanhat nää jo kolkassa kirkkomaan levoss' olleet kauan on — havahtuin sinitaivasta katsomaan saamme kujille kuutamon. Alla tähtien silmäin me käymme käräjiin, kun tuuli on raivokas, ja me istumme tuomari-istuimiin sinun miilumajallas. Nyt rauhatonna sielumme harhaa vain: meidät hautahan nälkä vei. Syvä rauha oli yllämme, mutta lain viha sammunut meistä ei. Viha tää, viha kuolleiden, nyt vaeltaa ajast' aikahan, kummitus; emme kyynelen lohtua maistaa saa, eikä pääty vaikerrus. Voi meitä! Jo myöhäistä kiskurin on tuomio langettaa: kipusauvamme vuolijat itsekin nyt aaveina vaeltaa. ANGELIKA Dan Andersson. Minä kuulin pauhua myrskyn ja ääntä pasuunain, minä kupeeni vyötin kohta ja nousin haudastain, valoss' auringon paisui rintani mun, käsivarteni jännitin, toi ihana tuuli itämaan kuin viiniä suonihin. Ja rankkana lämmin sade minun huuhteli rääsyjäin, minä avasin silmäni uudet ja tuomiopäivän näin. Oli kanssani myös Angelika, jota kovin rakastin, mut jota en saada ansainnut, minä arvolta alhaisin. Ja kolmekymmentä päivää minä vuottelin vuoroain, kevät uus oli ympärillä, sini taivaalla vanha vain. Minä vihdoin mieleni rohkaisin, menin käden nostaen: "Olen nimeltä William Andersson, ja suuri syntinen. Ja tässä on hän, Angelika, jota kovin rakastin, mut jota en saada ansainnut, minä arvolta alhaisin. Me olimme miltei kihlatut, mut tietenkin salaa vaan, emme toisiamme pettäneet, minun tieteni ainakaan. Lihan synti on syntimme ollut, mut liha on kuollut pois, ei tuomitse henkeä henki, vikapää jos ruumis ois. Sinun veljiäs pienimpiä olen kohdannut varrella tien. Kun näkivät nälkää, nälkää näin, kun uupuivat, uupunut lien. Välist' emme leipään kajonneet, jos paastoa toiset sai, ja se oli hengestä, Herra, sen sentään myönnät kai? Me kuulimme enkelikuoroas, kun kuolevat vaikersi vain. Menehdyimme kaikki nälkään, oi Herra, rinnakkain. Ja pienet, pienet naiset tuli joskus leirihin, ja he kylvivät sen naurullaan kuin pienin kukkasin. Me otimme heidät silloin, vajosimme kurjuuteen. Mut se oli ruumiista, Herra, vika ruumiin hävinneen." Kadult' Ebalin portin luota tuli saatana virkkaen: "Niin, Herra, he itkivät, antoivat — vain minua peljäten. Mut kysyhän heiltä, Herra", hän puhui kumartain, "mitä tekivät vaioisimmin öin, kun ei pelkoa ollut lain." Minä huusin: "Pelkomme, Herra, piti alati murinaa, söi meitä se syödessämme, se säikytti nukkujaa. Hädän tautta me surmasimme, nälän pelosta varastain ja me kieltäydyimmekin toisinaan, mut taivasta muistaen vain." Mut Herra näin: "Minä tiedän tuon, kai parhaiten tiedänkin — jotakin toki oppinut minäkin lien vuosimiljoonin —. Oli rakkaus pelon vuoksi, vanhurskaus suosion, mitä teitte, kun pelkonne vaientui, se kiimassa tehty on." Minä vastasin: "Henki ol' altis, mut liha heikko vain, ja kun synnissä mässäsi liha, ei katunut henki lain. Tais saattaa ne meidät, ne kaksi, alas synkkään Ebaliin; enin ruumiista sentään oli, ja ruumis haudattiin. Ylipäänsä me olimme, Herra, lian peitossa kokonaan, ja ruumista henki raahas kuin kahletta jalassaan. Ja nyt anon tuomiotas, sen alle tyytyen. Olen nimeltä William Andersson, ja suuri syntinen." Mut Herra näin: "Ota impes sun, joka rakas sulle on, mut jota et saada ansainnut, sinä säädyltä arvoton. Suven taivaan alla uudestaan koetellaan teitä nyt, ja pyydän, te kaikki lähtekää, olen teihin väsynyt." Niin menimme jälleen kaikki pois, alas Mamren tammistoon koeteltaviks kerran vieläkin, kunis tulemme tuomioon. Mut saatana nauroi portillaan, nämä sanat kuulla sain: "Sinä sait, sinä sait Angelikan vuoks pelkuruutes vain!" RAKKAUS Dan Andersson. Sanotaan, että profeetta uskossaan, jonk' ääni kuin malmi, kuin symbaali soi, rakkautta jok' ei tule tuntemaan, hän on turhaa, hän hukkua voi. Sillä profetia kokonansa häviää, kuin tuuli, savu kuolee se, voimaton, mut kaikki, min rakkaus täyttää, se jää ja niinkuin jumala on. Teet, rakkaus, kaunihiks ohdakkeen, sinä kuin sade käyt yli nääntyvän maan, kukan tuot, puron vihreine äyräineen aron hiekkahan polttavaan. DOONEYN SOITTAJA W. B. Yeats. Kun Dooneyssa viulua soitan, kaikk' alkavat karkelon. Kilvarnetin pappina serkku, veli Greenogen pappina on. Veli, serkku, he jälkeeni jääden tavas rukouskirjaa vain. Luin itse mä laulujen kirjaa, min kaupungista sain. Ja kun aika täyttyy ja tullaan pyhän luokse Pietarin, hän hymyää kolmelle meille, enin minulle kuitenkin. Ilo aina on tuttava hyväin, ilon suuri päihtymys. Rakas iloisille on tanssi sekä viuluni helähdys. Menen portista, taivaassa syntyy väentungos tavaton: "Hei täällä on soittaja Dooneyn!" Ja he alkavat karkelon. *** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SILMÄSTÄ SILMÄÄN *** Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed. Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution. START: FULL LICENSE THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license. Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works 1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. 1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below. 1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others. 1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States. 1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: 1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed: This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook. 1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work. 1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™. 1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License. 1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1. 1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that: • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.” • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works. • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work. • You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works. 1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. 1.F. 1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment. 1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE. 1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem. 1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. 1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions. 1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause. Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™ Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life. Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org. Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws. The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS. The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate. While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate. International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate. Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support. Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition. Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org. This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.