Title : Taikapeili
Nelinäytöksinen satunäytelmä
Author : Larin-Kyösti
Release date : October 19, 2023 [eBook #71912]
Language : Finnish
Original publication : Jyväskylä: K. J. Gummerus Oy
Credits : Tapio Riikonen
Nelinäytöksinen satunäytelmä
Kirj.
Jyväskylässä, K. J. Gummerus Osakeyhtiö, 1916.
IMANDRA, Suvikunnan kuninkaantytär.
KAUKOVALLAN PRINSSI, kuljeksiva kuninkaanpoika.
OTRO, hänen ystävänsä.
HOVIHERRA, |
HOVIROUVA, | kuninkaantyttären holhoojia.
INKERI, kamarineiti.
KEPULI, |
HEPULI, | kujeilijoita.
Hoviväkeä, keihäsmiehiä, morsiuspiikaisia, paimentyttöjä,
soittajia y.m.
Linnan etuhuone.
(Hovirouva tulee toiselta, hoviherra toiselta taholta, tekevät naurettavia kumarruksia ja niiauksia, asettavat sormet suulleen ja sipsuttavat prinsessan huoneen ovelle ja tirkistävät avaimen reijästä.)
HOVIROUVA. Kuulitteko?
Kyllä minä kuulin.
Kuulkaa, kuinka prinsessa mellastaa. Nyt hän heitti jotain lattialle, ai!
Kaulakoristeen, jonka hän sai korkealta kosijalta. Rasavilli!
Hän on mahdoton! Eilen hän tahtoi pukeutua ryysyihin ja kulkea paljain jaloin.
Tuittupää, oikullinen orpo. Hänellä ei ole ikäistensä seuraa. Eilen hän näki linnanikkunasta paimentyttöjen ajavan lammaskarjaa ja nyt hän tahtoo olla paimentyttönä.
Hänen täytyy tottua hovitapoihin. Meidän velvollisuutemme on opettaa ja ohjata häntä.
Mutta hän ei tottele, tekee ja sanoo kaikki päinvastoin. Olisiko syy…
Syy meissä, minussa? Minä olen aina hyvällä esimerkillä koettanut…
Hänen pitäisi saada kuulla soittoa, tanssia ja iloita. Ja sitten pitää hänen rakastua. Minäkin…
Tekin..? Hän ei huoli kenestäkään. Kääntää kosijoille selkänsä tai tekee heistä pilkkaa.
Eilen hän istui pitkän aikaa tornikomerossa ja uhkasi vaijeta kokonaisen viikon… Mutta pohjaltaan hän on hyvä, hän antaa almuja.
Te olette pilannut hänet. Te olette niin kevytmielinen. Eilen te nipistitte kamarineitiä korvasta, te, te…
Mi, minä, armollinen rouva, olen aina ollut vain teidän nöyrin palvelijanne. Mutta nyt prinsessa tulee, vetäytykäämme syrjään.
(Hoviherra ja -rouva poistuvat perälle.)
IMANDRA (tulee paljain jaloin ja hajalla hapsin, kamarineiti rientää hänen jälessään. Prinsessa heittäytyy maahan.)
Minun on niin ikävä, ikävä että… minä purisin!
Menemmekö kutomaan kultakangasta? Sehän huvittaa teidän korkeuttanne.
Ei, ei! Minä osaan jo sen taidon. Minä olen kyllästynyt koreihin pukuihin ja koreihin puheihin.
Nouskaahan, armollinen prinsessa, joku voi tulla!
Joku kosija? Hahhaa, muistatko, sitä viimeistä minä nipistin nenästä.
Hyi, prinsessa, kuinka te olitte häijy.
Niin, hovirouva sanoo minua häijyksi ja minä tahdon olla häijy, niin häijy, että ne ajavat minut linnasta.
Kultavaunuissa te kerran linnasta ajatte, te olette niin kaunis ja maan kuulu, että tänne saapuu ruhtinaita aina Arapiasta kameleilla, kuormitettuina kullalla ja kalliilla kivillä.
Minä en tahdo olla kaunis, katsos kuinka minä olen ruma! Sano, enkö minä ole ruma! —(vetää kasvonsa ryppyihin.)
INKERI (leikillä)
Ruma kuin hyypiä. Mutta jos nyt saapuisi se Kaukovallan prinssi, josta huhu käy.
Kaukovallan prinssi? Keimeileva kenokaula?
Ei! Sorea, solakka, yhtä viisas kuin viehkeä. Hän kulkee tuntemattomana kuin tuhannen yön ruhtinas.
Jos hän tulee minua kosimaan, niin minä nokean naamani, kynsin kuin kissa tai juoksen linnankaivoon.
Suokaa minun sukia suortuvianne. (Nostaa prinsessan ikkunan ääreen.)
No, teehän niin. Mutta lue samalla sitä hauskaa kirjaa paimenesta ja metsätytöstä!
INKERI (järjestäen tukkaa, lukee)
— — — Ja paimenpoika kulki metsälähteelle, jonka luona istui ihmeen ihana metsätyttö. Paimenpoika koristi hänen päänsä mesikukilla, syötti häntä mesimarjoilla, soitteli paimenpillillään, hyväili häntä kuin katrastaan, ja he nousivat, kulkivat tanssien ilossa ja rakkaudessa läpi hämyisen metsän — — —.
Oh, olisinpa metsässä ja kohtaisin kauniin ja kainon paimenpojan! Täällä minä tukehdun. Minua inhoittaa kaikki hovitavat, tanssin- ja soitonopettajat! Hyi! (Sylkee).
Ai, ai, ei saa sylkeä!
Mutta minä sylen vaan! Hyi! (kurkistaa ikkunasta). — Kas tuolta tulee paimentyttöjä! Hei, hei, tytöt, tulkaa tänne!
Mutta prinsessa, ne ovat niin likaisia.
Mutta minä tahdon!
Pistetään toki kultakruunu päähän ja kultakengät jalkaan!
Ei, ei, kruunu painaa ja kengät puristavat.
Mutta hovirouva pistää mustaan komeroon.
Pistäköön vaan! Minä tahdon olla kuin likainen paimentyttö. (Paimentytöt tulevat.) Tässä on mesikakkuja! Kuulkaas, miltä ketunleivät maistuvat, tuleeko niistä kieli vihreäksi? Näyttäkää kieltänne! Kas niin. Sehän on punainen niinkuin minunkin. (Näyttää kieltään, tytöt nauravat.)
Mutta prinsessa!
Mutta miksei teillä ole koreita vaatteita eikä mesikukkia kiharoilla?
Me koristamme itseämme vain sunnuntaina.
Ja minun pitää olla koreana joka päivä, siksi ei se tunnu miltään. Minä tahtoisin kulkea metsässä puettuna repaleisiin vaatteisiin. Annahan, kun koetan! (Aikoo ottaa tytön röijyn.)
INKERI (estää)
Ei, ei, siinä voi olla pieniä — eläviä.
Hellan lettu, minä en koskaan näe täällä linnassa pieniä eläviä. Mutta osaattehan tanssia. Tanssikaa!
(Tytöt tanssivat.)
Kuinka se on kaunista! Siinä ei ole kumarruksia eikä polven koukistuksia. (Syöksyy keskelle tanssia.) Hih!
HOVIROUVA (tulee)
Mitä tämä merkitsee! Prinsessa, kuinka te käyttäydytte! Tämä on kauhea rikos hovisääntöjä vastaan. Avojaloin ja hajalla hapsin!
Minä en välitä säännöistä! Piti, piti, piti!
HOVIHERRA (liehutellen nenäliinaa)
Hirvittävää! Mikä katku!
HOVIROUVA (pirskottaen hajuvettä)
Tuulettakaa huonetta! Ja te karjatytöt, lähtekää heti tiehenne!
(Tytöt pois.)
Ei, ei, minä tahdon mukaan. Minä tahdon tanssia heidän kanssaan.
Kamarineiti, viekää armollinen prinsessa heti pukuhuoneeseen, sillä kohta tulee tänne Kaukovallan prinssi ja hänen ystävänsä hovitaidemaalari!
Jos he tulevat, niin minä rupean rääkymään tai hypin harakkaa. Joko minä alan? (Tekee liikkeen).
Ä, älkää toki, tuuliviiri prinsessa…!
Minä en tahdo olla prinsessa!
Vaan harakka!
Hirveätä, harakka!
Armollinen rouva! Hyppikää minun kanssani harakkaa!
Olenko minä harakka?
Hahhaa!
Mitä te räkätätte! Te pilaatte prinsessan.
Hahhahhaa, harakka! (Juoksee tiehensä, Inkeri hänen jälessään.)
Ei, tämä menee jo liian pitkälle, minä ihan halkean harmista.
Hoviherra, te olette kelpaamaton kasvattaja, te turmelette koko hovin.
No, no, armollinen, muistattehan, te itsekin… hypitte nuorena harakkaa! Muistatteko, kerran puutarhassa ollessamme…
Siitä on jo kulunut monta vuotta, kun…
… Kun minä katsoin teihin kuin kuningattareeni.
HOVIROUVA (keimaillen)
Oi, kuningattareen! Anteeksi! Minä kiivastuin. Miettikäämme kasvattavia keinoja.
Prinsessaa hemmoitellaan, vuoroin peloitetaan. Seuratkoon kerran oikkujaan, olkoon paimentyttönä, niin hän saa nähdä, onko se niin hauskaa ja runollista.
Te olette oikeassa. Tehkäämme niin, jollei hän suostu Kaukovallan prinssiin. Menkäämme nyt katsomaan prinsessaa! (Hovirouva ja hoviherra menevät.)
(Kaukovallan prinssi ja Otro tulevat.)
Minä näin hänet taas ikkunassa. Mikä suloinen, kiehtova kuva! Sellaista sinä, Otro, et koskaan ole ikuistanut.
Me olemme vaeltaneet kauan tuntemattomina, nyt olette onnenne ovella. Mutta olkaa varovainen, prinsessa kuuluu olevan omituinen ja oikullinen.
Mutta paimentytöt kertoivat hänestä vain hyvää. Minä vapisen onneni odotuksesta.
Teidän korkeutenne! Ette ole ensimmäinen, jonka prinsessa on karkoittanut.
Mitä? Kuulin ääniä.
Sieltä tulee jo tuulispää! Olkaa vatuillanne! (Vetäytyy syrjään.)
IMANDRA (Toisessa jalassa kenkä, toinen puoli päätä on palmikkona.)
Mitä? Kuka te olette, mitä te täällä teette?
Olen Kaukovallan prinssi! Armollinen, armas prinsessa! Kuulu kauneutenne on minut tuonut tänne kaukaiselta maalta. Te olette kuin ihana ilmestys.
Minä en ole kaunis enkä armollinen. Katsokaa! (Vetää tukan silmilleen.) Minä onnun.
Se johtuu siitä, että nousitte ehkä vuoteestanne väärällä jalalla.
IMANDRA (tehden eleitä)
Ja minun nenäni on väärässä ja silmäni vinossa. (Vääntelee nenäänsä ja silmiänsä.)
Sallikaa minun suudella ruusuista kättänne. (Tarttuu käteen.)
Hyi, siinä saitte! (Tukistaa prinssiä.)
Prinsessa, minä en ole tullut tänne tukistettavaksi vaan…
Vaan?
Pyytämään teidän kunnioitettavaa kättänne.
Mitä, kättäni? Mitä te sillä tekisitte? Onhan teillä käsiä itsellännekin.
Minä tahtoisin laskea sydämeni teidän jalojen jalkojenne juureen.
Nyt te puhutte kuin sydämenne olisi kurkussanne. Älkää puhuko tyhmyyksiä, olettehan viisas mies.
Se ilahuttaa minua kuullessani sen teidän suloisesta suustanne.
Miksi olette imelä niinkuin muutkin korkeat kosijani? Minä olen väsynyt teihin, koko hoviin, kaikkeen, kuuletteko!
Niin minäkin, siksi lähdin etsimään jotain uutta. Minä haukottelen usein hoviherrojeni seurassa.
Nyt minä pidän teistä. Haukotelkaamme yhdessä! Kun minä katselen teitä, niin olettehan sentään ihmisen näköinen. Kunhan olisitte paimenpoika ja soittaisitte paimenhuilua!
Ja jos minä olisin paimenpoika?
Silloin minä, minä tanssisin kanssanne lähteellä. Osaatteko soittaa huilua?
Minä rakastan tietoa, taitoa, soittoa ja — teitä, armollinen autuuteeni.
Joko taas! Mutta kuulkaas, hyppikäämme harakkaa!
Harakkaa? En minä osaa!
IMANDRA (alkaa hyppiä)
Katsokaas, näin!
Hahhaa!
Kuka nauroi!
Harakka!
Näin minä hyppään häissäkin. Hahhaa!
HOVIROUVA (ja hoviherra rientävät esille)
Mikä häväistys! Prinsessa! Nouskaa heti! (Hovikumarruksia.)
Pieni, kiltti prinsessa, muistakaahan, että te olette suuren Suvikunnan valtijatar!
Kaukovallan prinssin puolesta saan minä kunnian kosia Suvikunnan valtijatarta ja huomenlahjana tuon minä tämän ihmeellisen peilin, joka tekee ruman kauniiksi ja päinvastoin.
IMANDRA (katsoo äkkiä peiliin ja kirkaisee)
Mitä minä näen? Oman irvikuvani! Hyi! Uskallatte tehdä pilkkaa!
(Heittää peilin permannolle.) Kas noin!
Oi, mitä te teitte! Te särjitte taikapeliin!
Taikapeilin? Hui, hai! (Juoksee tiehensä.)
Kultakruunuineen ja kultakengät jaloissa täytyy prinsessan heti palata pyytämään anteeksi suur'armolliselta, hänen korkeudeltaan Kaukovallan prinssiltä. (Menee hullunkurisesti niiaten.)
PRINSSI (Poimien peilinpalasia, jotka hän kätkee taskuunsa.)
Älkäähän toki…! Kuulkaas, herra hoviherra, mitä me nyt teemme, minä olen aivan hullaantunut teidän tuittupää prinsessaanne!
Prinsessan omista puheista sain minä oivan ajatuksen. Teidän korkeutenne, pukeutukaa paimenpojaksi! Minulla on mukanani tuolla pilarieteisessä paimenviitta, hattu, huilu, keltainen tekotukka.
Otro, sinä olet aina kekseliäs! Mene tuomaan valepukuni!
Vanha valepukunne, jota usein olette matkoillanne käyttänyt. Minä juoksen heti noutamaan! (Menee.)
Hoviherra, me näyttelimme usein hovissani paimennäytelmiä.
Toista on näytellä paimenelämää ja toista on elää paimenelämää. Se olisi opettavaista prinsessallekin.
Aivan niin, hyvä hoviherra.
OTRO (palaa)
Kas tässä, teidän korkeutenne, tulkaa tänne! (Vetäytyvät syrjään, prinssi pukeutuu paimenvaatteisiin ja -kenkiin.) Minä tunnen teidät yhtä hyvänä näyttelijänä kuin valtijaana ja naissielun hallitsijana. Kas noin, vielä hiukan keltamaalia kulmakarvoihin!
Minä olen valmis. Nyt alkaa näytelmä, minkä toivon päättyvän onnekseni.
Hyvä, minä menen sanomaan prinsessalle, että täällä odottaa eräs paimenpoika. (Menee.)
Ja minä menen edeltäpäin valmistamaan metsästysretkeä. (Menee.)
IMANDRA (tulee kultakruunu päässä ja kultakengät jaloissa, vastahakoisesti, pyyhkien kyyneliään, katsoen maahan, samassa alkaa hän nauraa väkinäisesti.)
Minä tulin pyytämään… Ei! Oh, minä nauran, vaikka pitäisi itkeä.
Kas, eihän täällä ole prinssiä! Paimenpoika, mitä sinä haet?
He, en minä tiedä.
Mikä on nimesi, tiedätkö sen.
Metsä-Matiksihan minua sanotaan.
Sinussa on metsän tuoksua.
Kerrotaan, että tässä linnassa olisi hyvin kaunis mutta häijy prinsessa.
Minäkö häijy! Mutta missä minä olen ennen kuullut sinun äänesi?
Ehkä unissanne.
Ihmeellistä, niin minä olen kuullut sen kuin unissani, se on ikäänkuin kutsunut minua metsään, vuorille, virroille, lähteelle, jonka luona minä olen istunut sitoen kukkaseppeltä.
Minä olen niin usein, usein kulkenut linnan ohi ja kurkistanut ikkunoihin.
IMANDRA (veitikkamaisesti)
Mitä varten? Kyllä minä arvaan.
Niin, arvatkaas!
Ehkä minun tähteni, hihii.
PRINSSI (huokaillen)
Nii — niin.
Nii — niin. Että uskalsit kurkistella korkeata prinsessaa, jolla on kultakruunu päässä ja kultakengät jaloissa.
Minä olen vain köyhä paimenpoika. Hohoo, niin.
IMANDRA (huokaillen)
Hohoo, niin. Mutta merkillistä, kuinka sinä olet Kaukovallan prinssin näköinen.
Niin sanovat ihmiset. Meitä voisi luulla kaksosiksi.
Oletko sinä koskaan nähnyt Kaukovallan prinssiä?
Kyllä, kyllä, useinkin… Olin kerran Kaukovallan hovissa.
Mitä sinä siellä teit?
Minä kerron. Palvelin kerran prinssin hovissa…
Ja opit hiukan hovitapoja?
Minut oli otettu sinne yhdennäköisyyteni takia.
En ymmärrä.
Minun toimenani oli olla ylimpänä kättelijänä.
Kättelijänä? Nyt ymmärrän sinua vielä vähemmin.
Minun piti kätellä kaikkia armonanojia, kun prinssi valtaistuinjuhlien aikana väsyi kattelemaan kansaa.
Elit kättesi työllä, hahhaa!
Mutta sitten alkoivat hoviherrat epäillä minua yhdennäköisyyteni takia.
Entä sitten?
Sitten ajoivat minut pois.
Poika parka!
Mutta prinssi hankki minulle kuninkaallisen karjankaitsijan viran.
Todellakin! Sinä olet kuin prinssin kuva, eikä sinua erottaisi juuri muusta kuin puvusta ja tukasta.
Mitäpä te, korkea prinsessa, välitätte paimenparasta, jolla on paraat päällä ja loput kainalossa.
Mitä sinulla on siellä kainalossa?
PRINSSI (pyyhkien silmiään)
Paimenhuiluni, ainoa iloni!
Mutta mitä sinä itket?
PRINSSI (tukahuttaen itkuaan)
Pidättekö kovin prinssistä?
Kuules poika! Soitapa huilulla, niin minä tanssin. Tästä tulee hauskaa!
Minä soitan vain yhdellä ehdolla.
Sano se pian!
En minä kehtaa.
Kyllä sinä saat kehdata.
Niin, että minä saan yhden suunannin jokaisesta paimenpolskasta.
Suunanti, hihii, mitä se on?
Sitä, että minä asetan huuleni teidän huuliinne.
Eikö sen kummempaa. No!
No, nouskaa varpaillenne. Noin!
Ah, kuinka se oli makeaa, makeampaa kuin kaikki kuninkaallisen kyökkimestarin mesikakut. No!
No, mutta minä soitan ensin.
Ei sinun tarvitse soittaa, soita sitten metsässä! No! (nousee varpailleen, prinssi aikoo suudella. Hovirouva ja hoviherra tulevat.)
Mutta prinsessa, tämähän on kauheata, te annatte suuta vieraalle paimenpojalle!
Niin minä teenkin, en minä enään huoli pitkistä enkä pienistä prinsseistä.
Holhoojana otan minä kultakruunun päästänne, te ette ole enään arvokas sitä kantamaan.
Minä lähden tämän paimenen kanssa, minä sidon päähäni kukkaisen kruunun.
Tapahtukoon tahtonne! Minä pesen käteni.
Hajuvedessä! Metsässä on ihanampi tuoksu.
HOVIROUVA (suuttuvinaan)
Menkää, me emme enään vastaa teoistanne!
Minä vastaan itse teoistani. Tiedän, etten kulje väärillä poluilla.
Kaikki polut vievät kuitenkin kotiin. Hyvästi prinsessa!
Hyvästi — vaan, hyvä hoviherra ja te — hovirouva! (Tekee kömpelöitä hovikumarruksia.) Nöyrin palvelijanne! Paimenpoika, soita nyt huilullasi! (Prinssi soittaa, Imandra tarttuu hänen käsivarteensa, ikäänkuin tanssien poistuvat molemmat.)
HOVIROUVA (käyttäen hajuvesipulloa)
Lähettäkäämme kuitenkin kamarineiti mukaan.
Tehkäämme niin. Saanko tarjota käsivarteni. (Hoviherra ja hovirouva tekevät hullunkurisia kumarruksia.) Oi, nuoruus, oi, vihreä nuoruus, minun kuningattareni! Äst!
Mitä te teitte?
Anteeksi, minä aivastin.
Oo, te…
Teidän hajuvetenne…
HOVIROUVA (aivastaa)
Äst! Oo, anteeksi…!
HOVIHERRA (aivastaa)
Äst! Terveydeksenne!
Metsä.
IMANDRA (tulee paimeneksi puetun prinssin seurassa)
Missä me nyt olemme?
Metsässä, Kaukovallan prinssin valtakunnassa.
Kaukovallan prinssin, oh!
Muistatko häntä vielä?
Minulle on kaikki kuin unta!
Tämä on ihanaa unta valveilla.
Me olemme kulkeneet kauan ja kauvas. Minä olen väsynyt, minä en astu enää askeltakaan.
Olemme eksyksissä.
Mitä me nyt teemme?
Levätkäämme!
Oi, tässä on lähde ja kukkia! Sido minulle seppele!
PRINSSI (sitoo seppelettä)
Se hoviherra otti sinun kultakruunusi. Se oli minun syyni. Miksi tulin linnaan?
Eipäs kuin oma syyni. Tämä suvinen seppele on keveämpi. Enkö minä nyt ole kuin se ihmeen ihana metsätyttö?
Et ole syntynyt metsässä vaan hovissa.
Täällä on niin kummallinen rauha. Minä ja sinä yksin. Mutta minä en tunne sinua vielä. Minusta tuntuu kuin et sinäkään olisi syntynyt metsässä. Minä olen kai nähnyt sinut unissani.
Jatkukoon tämä uni aina.
Mutta hovissa minä aina heräsin painajaiseen. Olenko minä paha? Nyt minä tahdon nähdä kuvani. Onko sinulla peiliä?
Vain peilin siru. Minä löysin sen hovin lattialta.
Kaukovallan prinssin noitapeilin? Minä en uskalla siihen katsoa.
Katsele nyt vaan!
Luulikohan prinssi tällä noitapeilillä lumoovansa? Siinä erehtyi!
Et uskalla.
Minä tahtoisin katsella, minä en tohdi, mutta… minä katson vaan. Voi, kuinka minä olen ruma, nenä on väärässä, se venyy, venyy ja silmät! Silmät ovat nurin päässä! (Viskaa peilin maahan.)
PRINSSI (kätkee peilin)
No, no! Kukaan ei voi nähdä itseään mistään peilistä. Onnellisinta on nähdä kuvansa toisen olennon silmässä.
Mutta lähteensilmä! Minä katson siitä. Minähän seison ihan päälläni!
Onko tämä metsä noiduttu?
Niin tosiaankin, tämä metsä on omituinen.
Minä tunnen niin omituista — täällä. (Osoittaa vatsaansa.) Minä kuulen ikäänkuin pieni kissanpoikanen naukuisi. Mitä se on?
Se on pieni peikko.
Peikko, uh!
Nälkä.
Minä en ole koskaan kärsinyt nälkää.
Kiitä kyökkimestaria.
Kiittääkö kyökkimestaria? Miksi?
Täällä on kyökkimestarina mestari Nälkä (Kohottaa olkapäitään.)
Kyökkimestari laittoi niin makeita mesikakkuja.
Tässä on ketunleipiä, taikinanmarjoja ja juopukoita.
IMANDRA (syö ahneesti)
Anna, anna! Minä syön ja syön, mutta se peikko vain parkuu. Oh, kuinka minun on nälkä! Ja minä luulin, että tämä oli niin ihanaa. Sinä olet paha poika. Tuo paikalla mesikakkuja!
Mistä minä ne tuon? Mutta prinsessa sanoi silloin hovissa, että suunanti oli makeampaa kuin mesikakut. Koetelkaamme!
Niin — hovissa. Elääkö sillä?
Ei sillä elä sen enempää kuin kuunvalollakaan.
Hyi, sinä kiusaat minua, sinä pilkkaat minua, sinä, sinä…
So, so, itsehän sinä suostuit tulemaan kanssani.
Mitähän hoviherra ja hovirouva nyt tekevät?
Istuvat päivällispöydän ääressä ja juovat ruokaviinejä.
Eikö täällä ole viiniä?
Ei, mutta lähteessä on vettä. (Ammentaa vettä käteensä.)
Eikö täällä ole edes kristallimaljoja?
Juo minun pivostani.
IMANDRA (juo)
Oh, en olisi luullut koskaan, että vesi maistuu niin hyvälle!
Ehkä se nyt maistuu paremmalle kuin viini.
Mutta katso, kultakenkäni ovat ihan rikki ja pukuni repaleinen.
Minä teen tuohikengät.
Minä olen nyt ihan kuin ne paimentytötkin. Ei prinssikään minua nyt tuntisi, kun en ole pessyt kasvojanikaan moneen päivään. Varmaan nyt prinssi nauraisi minulle.
Ehkä se prinssi tuntisi. Prinssi kuuluu olevan täällä metsästämässä.
Minä menen pyytämään häneltä ruokaa?
Ei, ei, minä en tahdo tavata prinssiä. Sinun täytyy hakea ruokaa vaikka maan alta. Kuule, sinun täytyy!
Nöyrin palvelijanne! Minä menen.
Alatko sinäkin puhua hovikieltä — täällä metsässä. Ei, ei, älä mene, minä pelkään olla yksin metsässä.
Minun täytyy mennä, niinhän sanoit. Kerran täytyy tottua yksinäisyyteen.
Minä en ole koskaan ollut yksin.
Yksin et olisi löytänyt tänne.
Mitä sinä olet tehnyt! Voi, voi, kuinka minun on nälkä! Mene, mene, tuo ruokaa, muuten minä kantelen — kyökkimestarille!
Juopukat ovat huumanneet pääsi, sinä pidät kai tuota kantoa kyökkimestarina. Minä menen kysymään. Kuulkaa, herra kyökkimestari, prinsessa käskee kattamaan pöytää.
Niin, minä tunnen hanhenpaistin käryn, minä näen isoja mesikakkuja, viinirypäleitä ja omenaleivoksia. Jos sinä voit loihtia, niin mene heti!
Minä menen. (Menee.)
IMANDRA (ottaa kirjan povestaan ja alkaa lukea maassa maaten)
"Ja vuoren julma valtias ryösti…" Uh, mikä risahti! "… ihmeen ihanan prinsessan, mutta keskiyöllä tuli ritari Yrjänä, puhkasi peitsellään pedon ja ryösti ryöstäjältä…"
KEPULI (pistäen päänsä pensaasta)
Hepuli! Ka, katsos, ihan ihmetty metsänneito!
Lumottu prinsessa!
IMANDRA (hypähtää pystyyn)
Uh, metsänpeikkoja!
Älkää pelätkö, emme ole peikkoja emmekä petoja.
Keitä te sitten olette?
Maantieritareita.
Valepukuisia ritareita?
Aivan oikein — valepukuisia, hehhee!
Niin, valepukuisia, hehhee! Tätä tässä sanotaankin Hepuliksi.
Ja tätä Kepuliksi.
Hepuli ja Kepuli, kummallisia ritareita? Ja mihin olette matkalla?
Suvikunnan hoviin, katsomaan sitä kummallista prinsessaa.
Ettehän vain aijo ryöstää sitä kummallista prinsessaa?
Eipä tiedä, hehee!
Niin. Eipä tiedä, hehee!…
Mutta ehkei prinsessa huoli teistä.
Mitäs vikaa meissä olisi! i.
Taitaa olla vikaa — jossain hattunne alla.
Prinsessa kuuluu olevan häijy ja ruma, niin että on luvattu puolet valtakuntaa sille, joka hänet nai.
Te, te, naisitte prinsessan! Ja puolet valtakuntaa? Ei, nyt te olette päästänne aivan pyörällä.
Toiset taas sanovat, että prinsessa on vuoroin ruma, vuoroin kaunis riippuen siitä, millä tuulella kulloinkin on.
Sanovat, että Kaukovallan prinssi kosi häntä ja antoi hänelle ihmeellisen peilin.
Noitapeilin?
Mutta prinsessa rikkoi sen peilin ja siitä asti kävi hän vain rumemmaksi.
Olisiko se totta?
Ja prinssi voi hänet nyt muuttaa vaikka sammakoksi.
Prinsessaa ei muuta mikään.
Sepä olisi ikävää.
Sanovat myös, että hän karkasi erään paimenpojan tai metsänvartijan kanssa.
Olisipa karannut minun kanssani.
Sinun kanssasi? Sinun kanssasi ei karkaa mikään prinsessa. Hehhee!
Eikä sinunkaan kanssasi, leikkiähän minä laskin. En minä aio kosia prinsessaa. Hehhee!
Enkä minä.
Se villikissa prinsessa kynsisi silmät päästämme, niin ettemme näkisi enään itseämme noitapeilistäkään.
Paras vain pysyä kuninkaallisina koirina.
Kuninkaallisina koirina?
Prinssillisinä prisseinä. Me olemme vain Kaukovallan prinssin kujeilijoita. Metsässä kuuluu olevan vanha, sokea jänis, jota prinssi nyt on tullut metsästämään. Eikä prinssillä satu olemaan koiria.
Me saimme jo jäniksen kiinni. Mutta kuules tyttö, älä virka siitä mitään Suvikunnan hoviherralle.
Onko hoviherra täällä?
On ja hovirouva myös. Tulivat prinssin vieraina jahtivaunuilla.
Meillä on pienet kujeet mielessä.
Voi, mihinkä minä nyt menen, minä en tahtoisi nähdä hovirouvaa!
Kuules, ehkä sinä olet näpistänyt nämä kultakengät.
En, en, mutta hovirouva ajoi minut pois, silloin kun minä olin — tanssimassa Suvikunnan hovissa.
Älä pelkää, tyttöseni, hovirouva ei ole lähimainkaan niin ilkeä kuin prinsessa.
Voi, hyvät kujeilijat, minä olen vain köyhä paimenen — vaimo.
Mieheni lähti ruokaa hakemaan.
Voi, raukka, onko sinulla nälkä?
Mitä te teette, kun teillä on nälkä?
Me kiristämme nälkävyötä.
Mitä nälkävyötä?
Onhan sinulla vyö, koitahan kiristää.
IMANDRA (kiristää vyötään)
Oh, ei se auta!
Kun meillä ei ole reikäleipää, niin me syömme reikiä.
Voi, hyvät miehet, eikö teillä ole reikäleipää!
Vain tyhjiä, pyöreitä reikiä kuin tämä leipälaukkumme!
(Osoittaa suutaan.)
HEPULI (kaivaa taskustaan)
Tässä on pieni pala.
Oh, en olisi luullut, että reikäleipä maistuu näin hyvälle.
(Kuuluu torven ääni.)
Siellä on jo prinssi! Hei, Hepuli! Nyt täytyy mennä!
Hei, Kepuli, mennään!
(Kepuli ja Hepuli juoksevat metsään. Imandra piiloutuu näyttämöllä näkyvän pensaan taakse. Prinssi ja Otro tulevat toiselta taholta, puettuina metsästyspukuihin.)
PRINSSI (asettaen sormen suulleen)
Hiljaa, hän on tuolla!
IMANDRA (itsekseen)
Prinssi! Minun täytyy olla hiljaa.
Teidän korkeutenne, miksi varjot synkistävät jaloja kasvojanne?
Otro, ystäväni. Murhe murtaa nyt mieltäni. Siitä asti kuin näin prinsessan, en saa yön unta, päivän rauhaa. Metsästyksestä koetan nyt etsiä unhoitusta.
Miksi niin kaunis kuori kätkee harakan sielun?
Harakan sielun! Kyllä minä sinulle näytän.
Niin, minä muistan, prinsessa hyppi harakkaa, ehkä tämä on joku tauti, joka särkee hänen sielunsa niin, että hän tahtoo särkeä oman onnensa.
Hän särki ihmeellisen peilinne, jonka saitte vanhalta, viisaalta tietäjältä. Mutta tähän pahaan tautiin on keksittävä parannuskeino. (Hiljemmin.) Olkaa ryöstävinänne hänet!
Sinä olet oikeassa. Ehkä hän harhaa metsiä sielutonna niinkuin lintu.
Tai nauraa harakan nauruaan. Se peili olisi voinut hänet parantaa vaikka naisten peilit tavallisesti aina ovat petollisia. Ehkä hänen oma peilinsä oli imenyt itseensä hänen sielunsa.
Viekas vintiö!
Mene, Otro! (Hiljemmin.) En ole tuntevinani häntä, panen hänet koetukselle. (Äänekkäämmin.) Tahdon olla yksin suuren suruni seurassa.
Menen. Jos löydätte prinsessan, niin tukistakaa häntä niinkuin hän tukisti teitä tai vitsokaa häntä! (Menee.)
Piiskuri! Ihan minä pakahdun kiukusta. (Oksa —taittuu.)
Mitä, rosvo! (Rientää pensaan luo ja vetää prinsessan kädestä esille.)
Kas, kaunis paimentyttö!
Armollinen herra!
Kuinka olet metsään joutunut, varastatko sinä puita minun metsästäni?
En, en! Onko tämä riikin ritarin metsä?
Niin, metsä, maa, kaikki koko riikin rajojen sisällä.
Mutta kuka te olette…?
Sano, oletko kantanut puita! Eikö metsänvartijani Metsä-Matti paremmin vartioi metsää?
Metsä-Matti, onko hän palvelijanne?
Mitäs kummaa siinä…
Ei mitään, muuten vaan…
Tunnetko sinä Metsä-Matin?
En, kyllä minä…
Oletko sinä ehkä hänen morsiamensa? Kummallista, missä minä olen sinut ennen nähnyt?
Mutta minä en ole nähnyt teitä, riikin herra.
Arvaas, kuka minä olen?
E, en minä arvaa, ehkä joku hoviherra.
Ei, paljon korkeampi, paljon korkeampi.
Voi, varjele, itse prinssi!
Niin, Kaukovallan hallitsija, mutta minä en aina hallitse itseäni. Minä en hallitse untani, aikaani, ajatuksiani, sillä tiedätkös, minä kosin kerran erästä korkeata prinsessaa, mutta hän hyppi edessäni harakkaa. Osaatko sinä hyppiä harakkaa niinkuin Suvikunnan prinsessa?
Armollinen prinssi, en minä voi.
Sinun täytyy.
En minä voi, en minä osaa.
No, mitä sinä osaat?
En minä tiedä.
Oletko sinä tehnyt mitään työtä?
Minä istun lähteellä ja sidon seppeleitä.
Eihän se ole mitään työtä, taidat olla laiska.
Nyt minä muistan, minä osaan kutoa kaunista kangasta.
Kätesi ovat liian hienot. Jos Metsä-Matti ottaa sinut vaimokseen, niin sinun täytyy tehdä työtä aamusta iltaan.
Te laskette leikkiä. Aamusta iltaan olen minä vain leikkinyt.
Niin, ei työ ole leikkiä. — Anna minun leikkiä sinun kainoilla käsilläsi. (Silittää Imandran kättä.)
Ei saa, ei saa!
Eihän Metsä-Matti näe, minä silitän vain hiukan, kätesi on kuin hienointa silkkiä.
Ei, ne ovat rumat kuin variksen varpaat. Minä en tahdo.
Ne ovat liian kauniit Metsä-Matille.
Ei ne ole kauniit Metsä-Matillekaan.
Ihmeellinen impi. Et tiedä rakkaudensurun salaisuutta. Minä tahdon sen sinulle paljastaa. Annahan, hivelen hiuksiasi.
Ei saa koskea, minä tukistan.
PRINSSI (nauraa)
No tukista, sinä olet aivan kuin Suvikunnan prinsessa. Mikä on nimesi?
Minä en tukista! Ei minulla ole nimeä. Minä… Nyt muistan,
Metsä-Marjaksihan minua sanotaan.
Kummallista, kuinka sinä olet prinsessan näköinen.
Minäkö prinsessan näköinen?
Aivan kuin hänen kuvansa. Ehkä sinä olet noita, joka muutuit hänen peilinsä kuvaksi. Samat silmät, suu, korvat…
Niin, sanovathan ihmiset, että minä ja prinsessa… meitä voisi luulla kaksoisiksi. Mutta enhän minä sille mitään mahda.
Taidat sittenkin olla pieni peikko. Etkö sinä tiedä, että noidat pannaan vesitynnyriin?
En minä ole noita, en minä tahdo vesitynnyriin.
Ei sinua panna vesitynnyriin, jos sinä annat minulle suuta.
Mikä prinssi lienettekin, minä en anna, kuuletteko, minä kutsun
Metsä-Mattia!
Oletko sinä antanut Metsä-Matille suuta?
En, en, niin kerran — erehdyksestä… en enään, en teille, en kenellekään.
PRINSSI (tarttuu vyötäröisiin)
Mutta minä otan väkisin!
IMANDRA (antaa korvapuustin)
Tuossa!
Sinä viehättävä velho! Nyt minä ryöstän sinut! (Nostaa Imandran syliinsä.)
Ei!
PRINSSI (kantaen)
Kuinka sinä olet kevyt ja kuulas kuin keijunen. Minun metsäkyyhkyni!
Laskekaa!
En laske lunnaitta!
Oi, auttakaa, Matti, Matti, tule auttamaan! Minä puren! Minä kuolen! Auttakaa! (Tempoo ja riuhtoo, riistäytyy irti ja pakenee metsään, jälessä prinssi.)
HEPULI ja KEPULI (tulevat kantaen kuollutta jänistä)
Hahhaa!
Olipa se sukkela temppu!
Asettakaamme nyt jänis pystyyn tätä pensasta vasten niinkuin prinssi on käskenyt.
Nyt sen voi ampua vaikka puupyssyllä.
Ja taikinanmarjoilla.
Näin äsken hoviherran ja hovirouvan metsätiellä.
Leikkivät vielä naamiaisia ja luulevat olevansa nuoria.
Kumartelevat ja keimailevat kuin naamiaisnarrit. Likinäköisyydessään eivät huomanneet minun nauravaa naamaani.
Ne ovat suurempia narreja kuin me.
Me olemme viisaita, he ovat tyhmiä narreja.
Kaikki ihmiset ovat narreja. Se on viisain narri, joka nauraa itselleen.
Ja tyhmin se, jonka sisäinen narri nauraa omalle herralleen.
Tämä jänis nauraa vielä kuoltuaankin.
Prinssi sai kiinni oikean kuningashirven.
Prinsessan niin, mutta päästi käsistään ehdoin tahdoin.
Suuttuikohan se prinsessa meihin?
Mitä vielä, itsepähän tahtoi olla paimentyttönä.
Kyllä niillä ylhäisillä on oikkunsa.
Niinkuin noillakin. (Hoviherra ja hovirouva tulevat.) Hei, liesuun kuin jänikset!
Hei, hup, hup, hup! (Laukkaavat kuin jänikset tiehensä.)
HOVIROUVA (tirkistyslasi silmillä)
Armollinen herra, minä olen jo monesti sanonut teille, että prinsessan täytyy tottua hienoihin tapoihin ennenkuin hänestä tulee Kaukovallan kuningatar.
HOVIHERRA (kulkien kepin varassa)
Rakastettava rouva! Ehkä te olette liian ankara. Muistakaa omaa nuoruuttanne.
Mitä salaviittauksia! Minä en ole vielä vanha, minä näytän vain hiukan väsyneeltä — hovirasitus, ymmärrättekö — minä olen aina ollut ankara itselleni.
Armollinen rouva, ankara itselle, hyvä muille, se on minun kilpeni tunnus. Ja minä kannan kilpeäni minun kuningattareni kunniaksi.
HOVIROUVA (keimaillen)
Kuningattareni, oh, kaikesta huolimatta te olette erinomainen hovimies, teidän puheenne tuoksuu kuin hienoin hajuvesi.
Meidän sielumme on nuori, hurmaavan tuoksuva. Meidän kasvomme ovat vain naamioituja. Minä olin nuorena oiva metsästäjä.
Anteeksi, minä en ole huvitettu metsästysjutuista. Tehän ammuitte aina ohi. —
Sallikaa minun… sen tein joskus säälistä, sillä minulla on niin hellä sydän. Mutta tänään minä tahdon teidän kunniaksenne näyttää, että…
Te olette niin likinäköinen, mutta se ei estä teitä tähtäämästä kamarineiteihin.
Oo, armollinen! Minä en ole lemmenjumalan nuolella ampunut kenenkään sydämeen, minun sydämeni on suljettu sinetti, joka avautuu vain teille.
No, eihän teihin todenteolla voi suuttua. Te olette kuitenkin ritari… saatte suudella kättäni.
Ritarinne pelvoton ja vakaa.
HOVIROUVA (tähystellen tirkistyslasilla)
Ritari epävakaa. Mutta uh, mikä tuolla on! Onko se iso hiiri?
HOVIHERRA (juoksee kivelle)
Kuolemaan saakka pysyn teille uskollisena.
Oi, oi, minä pelkään niin hiiriä.
Antakaa tirkistyslasinne! Minä katson. Ei hätää mitään! Hys, hiljaa, siellä on jänis!
Se katselee poispäin, pureeko se?
Ei se pure, se ei huomaa meitä.
HOVIROUVA Mutta jos se hyppää tänne kivelle.
Se on väsynyt, ajokoirat ovat sitä ajaneet takaa. Kuulkaa!
HOVIROUVA (kastelee kasvojaan hajuvedellä)
Minä pelkään niin, että minä pelkään tukkani putoavan. Korjatkaa sitä!
Rauhoittukaa! Nyt minä keksin keinon. Hiipikää hiljaa ja tuokaa minun vanha tussarini, joka on puun juurella, tuolla!
Minä menen, olkaa varuillanne, hys, hiljaa! (Menee.)
Hys, hiljaa! (ojentaa keppinsä ampuma-asentoon.) Olisipa minulla nyt pyssy! Pau, mutta se voi livistää. (Hiipii varpaillaan.) Minä kepautan sen äkkiä kuoliaaksi. (Heittää kepillä jänistä, joka kaatuu.) Hoi, haloo! Toitottakaa torveen! Hoi, haloo! Minä olen ampunut jäniksen! Haloo!
Matti! Hoi, haloo! (Rientää esille.) Oh, hoviherra!
Prinsessa!
Hyvä hoviherra, älkää ilmaisko minua!
Kiltti, pieni prinsessa, olkaa nyt järkevä, ymmärrättehän, me kaikki, prinssi, tarkoitamme vain hyvää. Tulkaa takaisin, prinssi odottaa.
Minä en tahdo kuulla prinssistä (Hovirouva tulee, prinsessa vetäytyy syrjään.) Oh, hovirouva!
HOVIROUVA (kantaen pyssyä)
Tässä on pyssy, vieläkö se iso hiiri…? Mitä?
HOVIHERRA (nostaen jänistä takakoivista)
Katsokaa! Ettekö ole ylpeä minun puolestani, teidän kädestänne tahdon vastaanottaa ritarinruusuni. (Polvistuu.)
Mikä sankarityö! Ei tässä… nouskaa, voitte pilata polvihousunne.
HOVIHERRA (tekee kumarruksen)
Minä pyydän… Milloin saan palkkioni.
Kaukovallan hovissa prinssin häissä, suihkukaivon luona.
(Niiaa sirostellen.) Sulkeudun suosioonne.
Prinssin häissä?
Imandra, prinsessa, te täällä? Mikä omituinen sattuma. Mutta prinsessa, kuinka olette joutunut tänne?
IMANDRA (ravistaa päätään)
Ettekö osaa puhua, oletteko taas tehnyt vaiteliaisuuden valan? Oletteko prinsessa vai ettekö ole prinsessa, sillä tuskin olin tuntea…?
Armollinen rouva, ettekö ymmärrä, että prinsessa tahtoo pysyä tuntemattomana. Hän on nyt vain paimentyttö.
IMANDRA (nyökäyttää päällään)
Tuittupää! No leikkikää vain paimenleikkiänne, mutta muistakaa, että te olette syntyperäinen prinsessa, jota minä olen hyvällä esimerkillä opastanut hienoissa hovitavoissa. Mutta minun opetukseni on kantanut vain raakeleita.
Me tulimme vartavasten varoittamaan, koko valtakunnassa puhutaan vain teidän päähänpistostanne lähteä kulkemaan halvan paimenpojan parissa. Sanokaa nyt jotain… minä pyydän.
IMANDRA (ravistaa päätään)
Jalo prinsessa, puhukaa, minä ihan tuskastun. Yhä vain ravistatte päätänne. Onko metsä tehnyt teidät mykäksi?
Ehkä hän on kadottanut puhekykynsä, tässä peikkojen ja petojen taikametsässä. Täällä kulkee aina ristiin ja aina samaan paikkaan.
Prinsessa! Kuulkaa! Oi, minkä näköinen te olette! Hiukset hajalla, kasvot likaiset, kengät rikki! Oh, jospa näkisitte itsenne peilistä!
IMANDRA (asettaa kädet silmilleen)
Oh, ei!
Johan kielenkantanne liikkuu. Niin, tämä on rangaistuksenne siitä, että matkitte, mutkailitte, onnuitte, hypitte harakkaa, rikoitte prinssin peilin. Puh! Jos prinssi nyt näkisi teidät, niin…
Ei sanaakaan prinssistä, minä pyydän.
Minä pyydän teitä pyytämään anteeksi prinssiltä.
Prinssin pitäisi pyytää minulta anteeksi.
Oo, anteeksi! Tämä on liikaa! Mutta me annamme teille anteeksi, jos te taas palaatte palatsiin.
Tehän ajoitte minut pois, minä läksin, tässä olen. Prinssi on loukannut minua.
Prinssikö loukannut? Hän on ritari kiireestä kantapäähän.
Hän tahtoi, hän teki… minä en voi sitä sanoa.
Äitinne, kuningatarvainajanne nimessä, selittäkää!
Ah, minä ymmärrän. Ehkä prinssi piti teitä paimentyttönä, ehkä hän nipisti poskesta.
HOVIROUVA (lyö hansikallaan hoviherran käsille)
Joko taas, te, te vanha harmaa, hurmaaja. Pyh! Mitä prinssi teki?
Hän teki samaa kuin paimenpoikakin. Ei, ei, hän vei väkisin…
HOVIHERRA (maiskuttaa huulellaan)
Hym, hym. Nyt minä tiedän, hän aikoi ehkä suudella prinsessaa.
Niin.
Niinkö? Mutta se ei kuulu hovitapoihin. En olisi sitä prinssistä uskonut.
Hovisalaisuus! Ei hiiskaustakaan tästä.
Ja prinssi aikoi ryöstää minut.
Tämähän on jo ryöväriseikkailua, salaperäistä, kiihoittavaa!
Prinsessa! Ehkä te olette lukenut tämän seikkailun ryövärikirjoistanne.
En, tämä on suora totuus niinkuin minä nyt tässä suorana seison.
(Polkee jalkaansa.) Prinssin täytyy pyytää anteeksi.
Oi, minä uskon sen, kuningattaren veri kuohahtaa hänessä, hänellä on naarasjalopeuran kynsi.
Mutta se kynsi voi raappia niinkuin kissan kynsi. Tämä asia täytyy painaa pehmeällä pumpulilla.
Hoviherra! Te olette pehmeä kuin pumpuli.
(Kuuluu torven ääni.)
Prinssi kutsuu, täytyy mennä! Tulkaa prinsessa!
Vielä ei ole myöhäistä!
En, en, en!
Jääkää sitten! Armollinen prinsessa, olkaa vakuutettu, että hyvät henget ovat seuranneet teitä koko matkallanne — niinkuin vastedeskin. Me hovimiehet tunnemme, tiedämme kaikki…
Ettekä kuitenkaan tiedä mitään. Me hovinaiset tiedämme, mitä te olette…
Sekä valtioviisaudessa että — naiskammioiden salataidossa.
Tarjotkaa minulle käsivartenne! Te olette parantumaton pakana.
Näkemiin, iloisiin näkemiin, prinsessa! Ah, jänis! Prinsessa! Nyt muistan, salaisesta määräyksestä saan minä lahjoittaa tämän jäniksen, jonka minä olen kunnialla kaatanut.
En ymmärrä.
En minäkään ymmärrä mitään. Hehhee! Hovisalaisuus! (Asettaa sormen suulleen.)
Herra, rakas lavertelija, tulkaa nyt!
Minä tulen. Saamari, ai!
Oh, te pelästytitte, luulin, että se jänis…
Se vanha luuvalo! Se johtuu metsästyksestä, ai! (Hoviherra ja hovirouva poistuvat. Imandra vaipuu maahan jänis sylissä.)
PRINSSI (paimenena, virsut jaloissa)
Hoi, hohoi! Imandra!
Matti, hoi, tule tänne!
Tämä metsä on kirottu, minä eksyin. Oh, kuinka minä olen sinua etsinyt. Kas tässä, tein sinulle virsut.
Löysitkö mitään?
En niin mitään.
Ja minun on niin hirveän nälkä.
Tässä olisi hiukan taikinanmarjoja ja ketunleipiä.
Yh, ei ne maistu.
Istummeko lähteelle solmimaan seppeleitä? Tuonko lähteestä vettä?
Ei, ei!
Oletpa sinä onnettoman oikukas.
Minä olen niin pahalla tuulella, että itkisin. Mutta en itke kiusallakaan, en.
Mitä nyt, mitä on tapahtunut?
Olisit ollut täällä äsken, se on niin ilkeätä, etten voi sitä sanoa.
Sano pois, sano pois.
Täällä kävi hoviherra ja hovirouva…
Jotka ajoivat meidät pois linnasta.
Juuri niin.
Tulivatko hakemaan?
Nii — niin.
Mutta et mennyt, kultaseni.
Kultaseni?
Sinä pidät siis minusta hiukan.
En tiedä.
Et tiedä, mitä et tiedä?
En tiedä, en tahdo tietää, en tiedä, ketä. En muista ja kuitenkin muistan. Minä en ymmärrä itseäni, en mitään.
Mutta sano, oliko hovirouva sinulle taas ilkeä?
Enhän minä sitä, en sen vuoksi, mutta kun…
Selitä! Mutta kun…
Kun täällä kävi se prinssi.
Sekö se olikin mielessä, voi minua!
Prinssi näki minut. Ja minä häpesin ja pelkäsin, mutta onneksi ei prinssi tuntenut minua, luuli minua paimentytöksi. Mutta hän ihmetteli, miksi minä olen niin prinsessan näköinen.
Entä sinä?
Sanoin, että ihmisetkin sen ovat huomanneet, mutta etten minä sille mitään mahda.
Entä sitten?
Syytti minua metsän varkaaksi.
Hahhaa.
Mitä sinä siinä naurat. — Sitten puhui hän sinusta. Sinähän olet prinssin metsänvartija, miksi et sitä ennen sanonut?
Unohdin sen sanoa. Entä sitten?
Sitten kysyi, olenko sinun morsiamesi. Minä sinun morsiamesi, hahhaa!
Mitä sinä naurat?
Se tuntuu niin hassunkuriselta. Sitten pyysi hän minua hyppimään harakkaa niinkuin prinsessakin oli tehnyt.
No, eihän tämä nyt vielä mitään merkitse. Imandra, mitä hän teki!
Se prinssi on viekas kuin paholainen, en minä vieläkään ymmärrä, kuinka…
Voi, minun ymmärrykseni, sano pian!
… Kuinka hän sai minut tunnustamaan.
Minä aavistan. Mitä sinä tunnustit?
Että minä kerran kokemattomuudesta annoin sinun… tuota noin…
Mitä, mitä!
Kunhan saisin sen sanotuksi. Mutta älä naura.
Olen vakava kuin pappi haudalla.
Annoin sinun kerran suudella. Ja silloin —
Ja silloin?
Aikoi hän väkisin…
PRINSSI (kavahtaa pystyyn)
Kirottu, kavala prinssi, hän uskalsi…
Hän aikoi minut ryöstää. Ah, minä ummistin silmäni, minä purin ja potkin ja pääsin pakoon.
Mikä taivaan onni! Minä huokaan taas helpoituksesta.
Minä huusin, huusin niin — sinua avukseni, mutta vain oma ääneni ilkkui minulle metsästä. — Minä tunnen vieläkin ruumiissani lämmön, kun hän puristi minua rintaansa vasten.
Kyllä minä olisin puristanut hänet maahan madoksi.
Olisitpa tullut tuulispäänä! Olisitte iskeneet yhteen kuin kaksi karhua kalliolla niin, että kivet olisivat kipenöineet ja sammaleet sinkoneet! Olisit ryöstänyt minut ryöstäjältä, niinkuin sadun sankari pahan peikon vuoresta, josta olen satukirjoissani lukenut. Mutta sinun täytyy kostaa.
Ihmeellinen Imandra, mikä ihmeellinen seikkailu! Mutta minä en uskalla.
Minä olen prinssin palvelija, hän voi häätää minut pois metsämökistäni.
Onko sinulla mökki, et ole siitä ennen puhunut?
Järven tuolla puolen, prinssin huvilinnan lähellä. Mutta metsä alkaa jo hämärtää, niin ettet voi sitä nähdä. — Minä piiloitan sinut mökkiini, ja jos prinssi sattuisi sinne tulemaan, niin minä lasken sinut lattianluukusta salaiseen komeroon.
Tästä tulee hauskaa! Sinne on varmaankin vielä pitkä matka. Minä tulen sinne hovirouvan uhalla ja kiusallakin, koska kerran tähän leikkiin olen antautunut. — Mutta voi, kuinka minun on nälkä, en ole syönyt kuin pienen palan, jonka eräs prinssin kujeilija minulle antoi.
Mutta onhan minulla huiluni, minä olen ennenkin loihtinut sillä ihmeitä. Olen saanut jäniksetkin hyppimään mökkiini. (Soittaa.)
Saatko sinä kuolleetkin tanssimaan? (Näyttää jänistä.)
Mistä sinä olet jäniksen saanut?
Hoviherra sen antoi.
Etkä sitä heti sanonut. Siitähän saamme paistin, se täytyy aukaista. (Prinssi vetää veitsellä auki jäniksen vatsanahan. Vatsasta kierii laatikko.)
Mitä kummaa! Katsos tätä laatikkoa!
Aukaise!
IMANDRA (taputtaen käsiään ja tanssien)
Voi, ihme! Hanhenpaisti, viinirypäleitä, omenaleivoksia, pähkinöitä!
(Alkaa syödä ahneesti.)
Ja pieni nahkapullo täynnä viiniä.
Oletpa sinä aika taikuri! Kuinka tämä kaikki maistuu, hovissa minä niihin kyllästyin, sillä siellä minulla ei koskaan ollut nälkä.
Nyt tiedät nälän ja unen arvon.
Oh, minä olen niin suloisen kylläinen ja hiljaisen uninen.
Väsyttääkö sinua, sinä minun metsäkyyhkyni?
Miksi sinä sanot samoin kuin prinssikin?
Tulimmaista, mitä minä sanoin! Älkäämme nyt muistelko prinssiä!
Olispa vielä silkkipatjavuode kattoverhona tähdillä kukitettu kangas.
Kaipaatko sinä hoviin?
En, en enään, näin on hyvä olla.
Minä vien sinut pehmeälle sammalvuoteelle. Käy lepäämään! Imandra, päivä ehtii jo ehtoolle ja taivaan loistavat lyhdyt syttyvät. (Kantaa Imandran sammalille.) Katso! (Läpi metsän näkyy kaukaa järven takaa mökintuli, joka pitkänä juovana heijastuu järvenpintaan. Mökin takaa häämöittää metsäisellä kukkulalla seisova huvilinnan torni.)
Mikä tuli tuolla tuikkii?
Uuden kotimme viihtyisä valkea. Hyvä haltija sen sytytti.
Minua jo nukuttaa. Tähdet vilkuttavat raskailla ripsillään ja koko taivas on kuin satasärmäinen suuri taikapeili. Mitä tämä on? Missä minä olen?
Nuku, nuku, minä valvon!
Kummallista, minä kuulen ääniä, hienoja kuin hopeakellon helinä. Ja silkkiset, lempeät liepeet liehuvat kasvoillani. Ovatko ne unettaria? Hyvää yötä, Metsä-Matti!
(Unettaret tulevat sipsuttaen ja tanssivat Imandran ja prinssin ympärillä.)
Mökin tupa. Vasemmalla kaksikerroksinen sänky, oikealla kangaspuut, keskellä lattiaa luukku. Perällä ja oikealla ovi, seinällä vanha kaappikello. Ikkunalaudalla kukkia, veripisara, "Kodin ilo."
PRINSSI (heräten yläsängyssä)
Imandra!
IMANDRA (herää haukotellen alasängyssä)
Hoo-oo!
Nukutko?
En voi nukkua, tämä olkipatja on niin kova.
Minulla ei ole pehmeitä silkkipatjoja.
Hovissa minä tunsin herneen seitsemänkin patjan alta.
Niinkuin sadussa sanotaan. Nousehan jo!
Joko nyt, anna minun vielä maata! (Kukko kiekuu.)
Kukko kiekui jo.
Kiekukoon vaan!
Kyllä jo olisi aika, kukko kiekui jo toisen kerran.
Mutta nouseehan aurinko kukottakin.
Kukko arvelee kuitenkin, että auringonnousu riippuu hänestä.
Mutta minun nousuni ei riipu kukosta.
Aina sinä sanot ja teet päinvastoin, niinkuin se akka sadussa.
Mitä se akka teki?
Kerran sai toivoakseen kaksi asiaa. Kiukuissaan toivoi mökin kääntyvän ylösalasin, ja ennenkuin kukko kolmasti lauloi, toivoi sen taas kääntyvän paikoilleen.
Sillä sinä tahdot minua taas opettaa, minunpa paimenkirjassani on parempia neuvoja. (Ottaa kirjan patjan alta.)
Älähän nyt taas ala lueskella sitä unikirjaasi, sitten sinua taas unettaa.
Arvaas minä näin unta, että sinä et ollutkaan metsänvartija vaan
Kaukovallan prinssi.
Sinä näet päinvastaisia uniakin.
Oh, minä olen väsynyt!
Jo olisi aika ruokkia kanat, laasta lattia, kastaa kukat, tehdä taikinaa.
Jauhot ovat lopussa.
Köyhyys ei ole iloksi.
Olisipa edes uni iloksi.
Liika uni köyhdyttää.
Minä menen saman tien kuin tulinkin.
Sinä et löydä enään kotiin.
Ei kysyvä tieltä eksy.
No minä käskenkin sinua nukkumaan iltaan saakka.
Kylläpä sinä käsket. Mutta minäpä nousenkin, mutta älä katso.
(Vetää verhon sängyn eteen.)
PRINSSI (laskeutuu lattialle)
En katso kiusallakaan.
Vai et tahdo katsellakaan. Tällaista on ollut elämä tänne tulostani asti. Enkä kertaakaan ole saanut tanssia, etkä sinä ole tahtonut soitella moneen aikaan.
Minulla on yllinkyllin työtä metsässä — ja kotonakin.
Missä sinä aina viivyt niin kauvan poissa?
Minun täytyy vartioida kuninkaallisia hirviä ja muuta metsänriistaa.
Viime aikoina on siellä käynyt metsänvarkaita.
Ja sentähden varastat sinä itsellesi minulta unen. Vetelehdit päivälläkin ja unohdat halonhakkuun. Menehän sinäkin jo halkoja hakkaamaan!
Eilen tuli käsky hovista.
Mikä käsky?
Sinun pitää taas mennä ompelemaan hääpukua sille vieraan valtakunnan prinsessalle. Prinssi kuuluu jo valmistavan häitä.
Joko taas! Minun jalkani on väsynyt polkemisesta ja sormeni sairaat. Ihme kun en ole nähnyt sitä prinsessaa, mutta prinssin minä näin linnan pihalla, mutta hän ei tuntenut minua kotikutoisissani.
Hyvä olet kutoja, ei muut hovin kutojattaret vedä sinulle vertoja. Missäkö se prinsessa? Kuuluu istuvan eräässä tornikamarissa, häntä ei saa nähdä ennenkuin hääiltana ensi viikolla.
Ensi viikolla? Ja tiedäthän, että minä voisin nyt olla prinssin morsian, jos olisin tahtonut. Tuntuu kuin kutoisin omaa hääpukuani.
Minuakin on käsketty soittamaan huilua häissä. Kuuluu jo tulleen vieraita, Suvikunnan hovirouva, hoviherra ja kamarineiti. Kamarineiti lupasi käydä sinua katsomassa.
Kamarineitikö? Sepä hauskaa! Me luimme aina ennen suloisia satuja.
Hän opettaa sinua sitomaan morsiusseppelettä.
Pitääkö minun niitäkin tehdä?
Pitänee, tokko osaat?
Ettenkö osaisi, minä osaan, mitä minä vain tahdon.
Mutta et aina tahdo.
Tahdon, mutta en silloin, kun muut tahtovat minun tahtovan.
Prinssi on kai sinut jo unohtanut.
Minutko unohtanut?
Eipä enään huoli sinua kuningattarekseen. Nyt saat viettää häitä prinssin halvan metsänvartijan kanssa.
Häitä? Hahhaa! En ole vielä sellaisia ajatellut. Minä en voi sitä unohtaa, että prinssi unohti minut niin pian.
Ei kukaan ole korvaamaton.
Mutta minäpä keksin keinon, minä liehittelen sitä prinssiä niin, että hän unohtaa prinsessan. Sanoihan hän kerran rakastavansa minua, silloin kun tarjosi minulle sitä taikapeiliä. Ehkä minä peilin avulla saan hänet taas pauloihini. Sinullahan on pala peilistä.
Tässä on peilinsiru, mutta käytä sitä varovasti, minä hirmustuisin jos unohtaisit minutkin.
IMANDRA (katsoo peiliin)
Mutta mitä! Eihän nenäni enään veny ja silmäni ovat selkeät.
Katsos peilissä on kaksi puolta.
Ah, siksikö minä niin suutuin prinssiin! Se prinssin seuralainen käänsi kasvojeni eteen peilin pahan puolen.
Siksi, että näytit itsestäsi vain pahoja puolia.
Eikö minulla ole hyviäkin puolia? Minua sanottiin hovissa aina häijyksi.
Sinä voit olla hyväkin, kun vain tahdot.
Mutta minä tahdon olla hyvä vain omasta tahdostani. Pakosta minä vain paadun. Kyllä minä kostan prinssille sen, että hän aikoi ryöstää minut metsässä.
Mutta taikapeili on vaarallinen, voit eksyä ryöstämään jotain itseltäsi. Ehket voi eroittaa minua prinssistä.
IMANDRA (peilaillen)
Tänään tahdon olla kaunis ja keveä kuin unetar.
Älähän vain rakastu prinssiin! Silloin minä kuolisin, mutta silloin ei prinssikään enään eläisi.
Oh, sinä kuolisit! Mihin minä silloin joutuisin!
Minä voisin surmata oman kuvani.
Prinssinkö? Voisitko sinä surmata hänet minun tähteni? Mutta silloinhan pyöveli sinut teloittaisi. Oh!
Kuule ja muista! Älä vain erehdy minun ja prinssin suhteen.
IMANDRA (Katsoen peiliin)
Tämä peili lumoo silmät, minä en ymmärrä… Etten vain erehtyisi sinun ja prinssin suhteen!
Mitä jos prinssin päähän pälkähtäisi pukeutua toiseksi?
Oh, minä pelkään! Tämä peili sekoittaa selvimmät ajatukset. Ei, ei, en erehtyisi sittenkään! Mutta nyt minä menen peseytymään kaivolle. (Menee, Otro tulee toisesta ovesta.)
Iloista huomenta, teidän korkeutenne!
Metsänvartija! Olen nyt oma vartijani.
Hovissa nauretaan tälle sukkelalle seikkailullenne. Kuinka korkea vartijattarenne edistyy?
Hoviherra ja hovirouva ovat kasvattaneet hänet aivan nurinkurisesti.
Hänen pohjimmainen, hieno vaistonsa opettaa hänet lopulta oikealle teidän ohjauksellanne.
Toivon niin, mutta minä olen toisinaan niin piintynyt hänen hulluihin päähänpistoihinsa, että olen unohtaa oman opetukseni.
Mutta hän taipuu jo tapoihinne?
Minun täytyy usein taipua hänen tapoihinsa. Minun täytyy nousta yhtä varhain kuin hänenkin, tehdä työtä niinkuin hänenkin.
Prinsessa on siis vielä penseä?
Oh, mutta minä iloitsen aamun raikkaudesta, iloitsen onnestani, kasvavista voimistani. Ymmärrän nyt työn arvon paremmin kuin ennen.
Te näytätte terveeltä kuin metsämies.
Mutta vielä enemmän iloitsen minä prinsessan kasvavasta kauneudesta ja hänen sielunsa salaisesta suloudesta.
Hän on kuin luonnon lapsi, viehkeä vikoineenkin. Te ohjaatte häntä näkymättömällä kädellä.
Hän ei saa huomata, että häntä ohjataan.
Tässä on oma viittanne, kruununne ja kullatut kenkänne, kuten käskitte.
PRINSSI (pukeutuen)
Nyt panemme hänet koetukselle!
Mutta jos metsäkyyhkynne karkaa.
Ei pelkoa! Olen siltä varalta asettanut kujeilijani halkovajaan. — Ja lopulta — vangitutan minä itseni.
Ahaa, ymmärrän — metsänvartijan! Teidän viisautenne on verraton kuten hyveenne ovat hiljaiset.
Tahdon häntä hiukan hämmästyttää ja häikäistä. (Katsoo ikkunasta.)
Kas, hän tulee jo kaivolta! Tahdon olla yksin. (Vetäytyy syrjään.)
Ymmärrän, teidän korkeutenne! (Menee.)
IMANDRA (tulee kiireesti, astuu ikkunan luo ja alkaa kastella kukkia, seisoo selin prinssiin.)
No, etkö mene halkoja hakkaamaan! Tässä kastelen "Kodin ilon" kukkia, onpa tämäkin kodin iloa. Päivä menee taas pilveen.
Taitaa tulla sade.
Vai luuletko olevasi joku prinssi, jonka ei tarvitse tehdä mitään?
Eivätkö prinssit tee mitään?
Eivät tee muuta kuin huvittelevat ja kulkevat maita mantereita kosiskellen onnettomia prinsessoja niinkuin se Kaukovallan prinssikin.
PRINSSI (nauraen)
Hahhaa!
Mitä naurettavaa siinä on?
Onko se prinssi niin häijy?
Häijy kuin synti. Mutta tulkoonpa toiste ryöstämään, niin kyllä minä sen höyhennän! Taitaa sen korvat kuumottaa siitä korvapuustista, minkä minä metsässä annoin.
PRINSSI (nauraen)
Taitaa niin kuumottaa, hahhaa!
Oletko naurutautinen, vai mitä! Ala jo mennä, muuten saat sinäkin!
Ai, ai!
Niin, ai, ai! (Kääntyy kiljahtaen.) Ai, ai, prinssi! (Juoksee ympäri tupaa, avaa luukun ja kätkeytyy kuoppaan.)
PRINSSI (luukun ääressä)
Sielläkö sinä olet? Mitä sinä siellä teet? Avaahan nyt hiukan!
IMANDRA (raottaa luukkua)
Minä vain haen porkkanoita.
Sinä veitikka, eihän kuopassa ole porkkanoita. Miksi sinä juoksit pakoon?
Minä pelkäsin — aavetta.
Olenko minä niin aaveen näköinen?
Ei, ei, mutta kun minä luulin Metsä-Matin olevan tuvassa ja äkkiä hän muuttui…
Prinssiksi!
Luulin, että tässä oli jotain taikaa.
Onko sinulla joku taikakalu…?
Ei, ei minulla ole. Minä en erottanut äänestä.
Tulehan pois sieltä pimeästä, muuten siellä alkaa kummitella.
En minä tule. En minä uskalla. (Vetää luukun kiinni.)
Kuka sinä olet? Nouse nyt sieltä, muuten minä seison luukulla siksi kunnes Metsä-Matti tulee. Avaa heti!
IMANDRA (avaa)
Voi, voi, prinssikulta, ettehän suuttunut.
Kyllä minä suutun, jollet jo tule.
IMANDRA (nousee kuopasta, niijaa maalaisesti)
Minä häpeän niin, kun minä sanoin prinssiä häijyksi ja…
Ja laiskaksi. Ah, en ollut sinua tuntea, minähän tapasin sinut metsässä.
Minä en olisi silloin tuntenut itseäni.
Sinä olet se sama pesemätön paimentyttö, jota…
Jota te luulitte noidaksi.
Taisit hiukan noitua, koska minä unohdin itseni.
Ei, ei, en minä noitunut. Minähän unohdin itseni, kun annoin…
Aika korvapuustin, hahhaa! Että korvat vieläkin kuumottavat.
Minun korvani kuumottavat sitä ajatellessani.
Sinä olit uskollinen Metsä-Matillesi, et antanut suuta prinssillekään.
Miksi prinssi piti pilanaan?
Sinä olit niin Suvikunnan prinsessan näköinen, etten voinut vastustaa haluani.
Olisikohan Suvikunnan prinsessa tehnyt samoin?
Ehkä hän olisi hyppinyt harakkaa. Oh, minä en sääli häntä enään.
IMANDRA (pettyneenä)
Te ette siis muistele häntä enään.
Minä vietän kohta häitä. Minä säälin tulevaa korkeata puolisoani.
Sanotaan, että hän istuu mykkänä tornikomerossa.
Kukaan ei saa häntä nähdä ennenkuin hää-iltana, silloin hänen kielensä lumous laukeaa.
Onko hän kauniimpi kuin — Suvikunnan prinsessa?
Hän on nyt onneton ja se kaunistaa kaikkia.
Olenko minä enään kaunis?
Pikku narri! Sinä et ole onneton.
Oi, minä olen niin onneton, minä tahtoisin kuolla!
Olet olevinasi onneton. Kaikki nuoret neitoset haaveksivat häitä ja kuolemaa. Etkö sinäkin ole onnellinen tässä pienessä mökissä?
Minä en tiedä. Minä tahtoisin olla onnellinen.
Eikö Metsä-Matti ole hyvä sinulle? Onko hän kovakourainen?
Hän ei lyö ja toisinaan minä toivoisin, että hän löisi. Minä olen sellainen! Minä tahtoisin, että hän hivelisi minun hiuksiani, koskisi käsiäni niinkuin prinssi silloin metsässä…
Mitä, mitä sinä makeilet? Minun käteni ovat nyt sidotut, minä en saa muistaa…
Ettekö muista…? Minä olisin tahtonut, että Metsä-Matti olisi minut oikein ryöstänyt salaa yöllä linnanikkunasta.
Vieläkö sinä haudot hullutuksiasi?
Enkö minä sitten enään ole ryöstämisen arvoinen? Katsokaa, käteni ovat nyt karkeat… Ei prinssikään niitä nyt koskisi.
Kudo sinä vain kangastasi! Ompele siihen helmiä ja kalliita kiviä, tähtiä ja lähteensilmiä, niin morsiameni ilostuu! — Vieläkö sinä istut lähteellä ja katselet kuvaasi?
Mitäpä minä katsoisin kun ei kukaan minua katsele!
Minun täytyy sanoa Metsä-Matille, että hän katselee sinua enemmän.
Ei, ei, kyllä hän katselee minua usein salaa ja toisinaan nauraa hän itsekseen. Hän on niin kummallinen ja kateenarka.
Kelle?
Prinssille.
Minulle? Miksi niin?
Kun te silloin metsässä… Oh, minä en uskalla sitä ajatella…
PRINSSI (katsellen kukkia)
Sinulla onkin nyt niin sirkut silmät ja sinä olet armas katsella kuin tämä kodinilon kukka.
Se on niin vaarallista, Matti on niin kiivas, hän voisi…
Mitä?
Unohtaa, että hän on prinssin palvelija.
Uskaltaisiko hän nousta omaa herraansa ja hallitsijaansa vastaan? Oh, tämä on niin naurettavaa! Minä en pelkää!
IMANDRA (veikeillen)
Ettekö pelkää enään minua, minun silmiäni? Tahdotteko, niin minä tanssin teille?
Mitä sinä tahdot? Älä vain hypi harakkaa!
Hahhaa, niinkuin Suvikunnan prinsessa.
Oh, sinä olet viehkeä kuin hän, vaarallinen kuin hän, sinä olet vieno velho, sinä lumoat silmäni.
IMANDRA (välkyttelee peilin palasella niin, että päivänsäteet valaisevat prinssin kasvoja.)
Mitä sinä teet, sokaiset silmäni, näen valkoisia hiiriä lattialla!
Päivän elohiiret tanssivat silmissänne. Kuuletteko? (Kuuluu huilun soittoa.)
Kuka soittaa?
Metsä-Matti soittaa halkotarhassa.
Metsä-Matti?
Minä pelkään… Hän hioo kirvestään.
Kirvestään? Mitä varten?
Armollinen prinssi! Älkää panko Mattia vesitynnyriin!
Mitä hän aikoo? En ymmärrä… Sinä vedät minua kuin virta. Noita!
Enkö ole ihana?
Ah, ihana! Tanssi, tanssi!
Minä tanssin teidän sydämeenne.
Sinä olet sydämetön, minulla ei ole enään sydäntä, tyhjä paikka, pimeys!
Ettekö muista Imandraa!
Ah, muistan!
Ja olette unohtanut sen uuden prinsessan? Ah, minä olen kateellinen hänelle.
En muista, sinun huulesi hurmaavat. Tanssi, tanssi!
Minä tanssin!
Sinun kätesi kimmeltää kuin kristalli, mitä sinulla on?
IMANDRA (asettaa peilin prinssin kasvojen eteen)
Taikapeili!
Oh, kuinka minä olen ruma, minä olen hukassa! Missä minä olen? En tunne itseäni, en sinua. Tule! (Prinssi aikoo syöksyä Imandran syliin, joka väistyy tanssien.)
Tulen häihin!
Häihin? Nyt muistan morsiameni. Nyt muistan, mitä minä olen tehnyt.
Pääni on pyörällä, minä tukehdun! Missä on ovi? Ilmaa, ilmaa!
(Juoksee ovesta.)
Prinssi, tulkaa takaisin! Se oli vain pilaa. (Katsoo ikkunasta.) Hän meni! Hm. (Asettuu kangaspuiden ääreen ja alkaa kutoa, laulaa.)
Nyt tornissa kutoo neitoset hääkultakangastaan,
ja morsiusneidot laulavat nyt armaastansa vaan.
Soi viimeisen kerran mun lempeni laulu!
Ne punoo pukuun helmiä ja kalliita kiviä,
ne punoo morsiuskruunua ja Indian silkkiä.
Soi viimeisen kerran mun lempeni laulu!
Ja ken ne helmet, kivet saa ja ken sen kruunun saa,
ei kukaan enään rakasta nyt kurjaa kutojaa!
Soi viimeisen kerran mun lempeni laulu!
En enään ilonpäiviä mä näe milloinkaan
ja suruhunnun kutoa nyt itselleni saan.
Soi viimeisen kerran mun lempeni laulu!
En helmiä, en kiviä mä siihen punoa saa,
on kyynelhelmet ainoat, joilla voin sen koristaa.
Soi viimeisen kerran mun lempeni laulu!
(Kuuluu sateen rapinaa katolla ja ikkunalla.) Uh! Kuka kolkutti?
(Menee avaamaan.)
HOVIHERRA (ja hovirouva)
Tästä, armollinen rouva! Ai! Löin pääni ovenkamanaan. Tänne tullessa täytyy kumartaa.
Niinkuin hovissa. Yh, pääsimmehän sateen suojaan. (Asettaa tirkistyslasin silmilleen.) Mikä muunnos!
HOVIHERRA (rientää esille)
Prinsessa!
Ah!
Kenelle te kudotte noin kaunista kangasta?
Kaukovallan prinssin tulevalle puolisolle.
Mikä alennuksen askel!
Niin, meitä on kutsuttu prinssin häihin.
Ja tällaisessa harakanpesässä prinsessa nyt asuu!
Ei tämä ole mikään harakanpesä!
Siitä saitte, että hypitte harakkaa. Eikö nyt olisi ihanaa astua kuninkaalliseen kultasaliin morsiuskruunu päässä? Eikö prinsessa kadu?
Mitäpä minä katuisin, en ole mielestäni mitään pahaa tehnyt.
HOVIROUVA (pirskoittaen hajuvettä)
Täällä on niin umpea ilma. Avatkaa ikkuna!
(Hoviherra avaa ikkunan.)
Kaikkeen sitä tottuu.
Mutta hovitapoihin oli vaikea tottua.
Täällähän on sievää ja siistiä. Palkit ja seinät säihkyvät puhtautta.
Pieni porsliiniparatiisi!
Peseekö prinsessa itse lattian?
Kukapa sen pesisi!
Prinsessa raataa kuin palkkapiika, mikä häväistys!
Ei työ ole häpeäksi, sanoo Metsä-Matti.
Ja puutarhassa tuoksuvat omenapuut!
Mutta hajuvesi sekoittaa niiden tuoksun.
Tiedättekö! Minun ruusuveteni on tuotu Indiasta saakka.
Suurin ilomme olisi nähdä teidät taas keskellämme, kullatussa kammiossanne, jonka olemme kaunistaneet.
Mutta siellä on niin ikävä.
Minä annan anteeksi prinsessan entiset erehdykset.
Tuotamme hoviin iloisia soittoniekkoja, saatte hyppiä vaikka harakkaa.
Ei, ei, sen minä kiellän.
Saan minä täälläkin tanssia ja Metsä-Matti soittaa. Äsken tanssin prinssille.
Kävikö hänen korkeutensa täällä, sepä ihme!
Hän ei tunne minua.
Sepä onni!
Hän kutsui minua hoviin ompelemaan.
Mutta prinsessa, ettekö nyt ajattele! Prinsessan pitäisi hävetä!
Jotain täytyy tehdä elääkseen.
Mikä se Metsä-Matti on miehiään? Kiusaa teitä nälälläkin, minäpä sanon prinssille…
Ei, ei, Metsä-Matti ei ole paha!
Ehkä prinssi vielä muuttaa mieltään, kun hän tuntee teidät.
Ehkä hän kerran tuntee. Pitäköön prinsessansa!
Ehkä hän ihastuu ikihyväksi nähdessään tämän ihmeellisen muutoksenne.
Minä voin kerjätä leipääni, mutta minä en kerjää onneani.
Onni tulee, onni menee. Ehkä se Metsä-Matti on loitsija.
Se Metsä-Matti on veijari, se on pantava jalkapuuhun!
Sitä minä en salli. Ja miksi te, hovirouva, moititte miestä, jota ette tunne? Metsä-Matti on kantanut minua purojen ja kivien yli, hän on puolustanut minua petoja ja ihmisiä vastaan.
Prinsessa, te olette auttamaton! Elätte riidassa ja…
Rakkaudessa. Pieni riita rakentaa rauhan.
Hoviherra, te pärpätätte kuin vanha pärekori, te ette tiedä mitään rakkaudesta.
Olen oppinut sen teiltä, armollinen rouva. Ehkä se, se Metsä-Matti sillä pillillään on pannut pienen prinsessan pään pyörälle.
Saa hän jänistenkin päät pyörälle.
Oo, ehkä prinsessa vielä muistaa jäniksen, jonka minä ammuin.
Hahhaa, se jänishän oli jo kuollut kaatuessaan. Sen vatsa oli kiinni ommeltu!
Mitä minä kuulen! Ritari pelvoton ja vakaa! Sanoinhan, että te ammutte aina ohi.
Kautta metsästäjän kunniani! Ikävä juttu! Miksei prinssi puhunut tästä mitään, minä olen häväisty!
Entä minä! Olen kerskaillut tästä sankarityöstä koko hoville.
Hoviherra, te olette nahjus, jänishousu! Oo, oo!
Tämä on liikaa! Hovirouva, te unohdatte hovitavat, hovikielen… minä olen hovimies, minä…
Minä annan nyt palttua hovitavoille! Te olette nauta, vanha viheliäinen, syntinen sarvipää, pässinpää!
Ja te olette vanha huhuharakka!
Harakka? Minä pakahdun, minä pyörryn! (Pirskoittaa hajuvettä kasvoilleen, kaatuu rahille.)
Tyyntykää! (Huuhtoo hovirouvan kasvoja.) Me unohdimme itsemme. Me emme ole muuta kuin ihmisiä me hovi-ihmisetkään.
HOVIROUVA (herää)
Oh, nainen on heikko, oo, kuinka te olette hyvä… oo, anteeksi.
Pois, pois! Minä läkähdyn!
HOVIHERRA (taluttaen hovirouvaa ovesta)
Nöyrin palvelijanne! Ai! (tarttuu sääreensä.) Kirottu kihti! Se johtuu metsästyksestä. Juutaksen jänis! (Ovesta tulee vastaan prinssi metsänvartijana.)
HOVIROUVA (tirkistellen lasilla)
Yy! Pri… pippuriprinssi! (Varoittaen salaa sormellaan, prinssi nostaa sormen huulilleen.)
PRINSSI (hiljaa)
Vaiti!
Oo, anteeksi!
PRINSSI (äänekkäämmin)
Luulin lampaaksi!
(Hoviherra ja hovirouva menevät.)
Pane pötyä pöydälle! Mitä, eihän puukupissa ole mitään!
Ei ole muuta kuin mustaa leipää ja kaljaa!
PRINSSI (ottaa pyssyn seinältä, alkaa valaa kuulia.)
Huonostipa hoidat tulta!
Lähdetkö sinä taas metsään? Minun tulee niin ikävä.
Kudo kangasta, jonka prinssi on tilannut! Sinun on ikävä siksi, ettet pane tikkua ristiin.
Minähän hyörin ja häärin aamusta iltaan, mutta sinä et huomaa mitään.
Et edes katsokaan!
Ethän sinä katsomisesta kaunistu.
Minä luulin päinvastoin.
Sinä sanot aina päinvastoin. — Täällä kävi prinssi, mitä hän teki?
Merkillistä, etten nähnyt prinssin tänne tuloa.
Katselit kai kuvaasi kaivossa.
Tiedätkös, prinssi oli minulle hieno ja höyli ikäänkuin olisin ollut prinsessa.
Vai prinsessa!
Mutta minä olen prinsessa!
Et minun etkä maailman silmissä. Jos sinä tuollaisia toistat, niin kaikki nauravat sinulle.
Ja Suvikunnan hovissa minulle naurettiin, kun tahdoin olla paimentyttö. — Kuules, sinä soitit äsken niin kauniisti!
Minäkö? Sehän oli vain vanha, vieras tietäjä.
Tietäjä? Sehän on kummallista!
Ja sinä tanssit! Kyllä minä kuulin!
Hyi, sinä olet ilkeä, enkö minä saa tanssiakaan!
Et prinssille.
Sinä olet mustasukkainen.
Miksen olisi? Sinä aiot pettää minut, mutta silloin minä…
Silloin sinä
PRINSSI (poispäin hymyillen)
Lyön sinua!
Oi, lyö, lyö minua, se olisi niin ihanaa!
Minäpä en lyö!
Sinä kiusaat minua. Et lyö, et hyväile. Et hyvää sanaa sano, vaikka raastan ja raadan.
En osaa hovin hienoa kieltä, me maalaiset emme sano, mitä tunnemme.
Mutta tunnette sen, mitä sanotte. Sano, sano, että sinä olet tyytyväinen, niin minäkin olen tyytyväinen!
Tyytyväinen? Kun ei ole rauhaa, rahaa, ruokaa!
Täällä saan istua kuin Tuhkimus tuhassa. Jos olisin tämän tiennyt, en olisi kanssasi lähtenytkään.
Mitä läksit, oma syy! Satuja, satuja!
Ja aina sinä hoidat ja voidat pyssyäsi niinkuin minua ei olisikaan.
Joka ei pidä pyssyään puhtaana, se ei vaali vaimoankaan.
Ampuisit edes jäniksen, osaathan sinä loihtia.
Paljasta pilaa!
Pilanako minua pidätkin? Minäpä sanon prinssille.
Sano, sano, ei sinua uskota!
IMANDRA (polkee jalkaansa)
Sinä olet kavala kuin käärme. Sinä kiedot sanoillasi niinkuin lukki verkkoonsa.
Ja kerjää prinssiltä samalla mesikakkuja!
Minäkö kerjäisin?
Niin sanoit prinssille, kyllä minä kuulin. Mutta sinä et uskalla kerjätä, tarvitaan siihenkin rohkeutta.
Kyllä minä uskallan, menen vaikka heti, kerjään polvillani, matelen.
Kun käsken, niin et kerjää.
Mutta minäpä kerjään!
Kerjää, kerjää! Nälkä ei lue lakia.
Miksi olet niin kova, minun pitäisi sinua vihata, mutta minä en voi!
Vihaa vaan! Mikset voi?
Siksi, että sinun katseesi kurittaa, mutta äänesi hyväilee.
Sinä olet leikkinyt lemmellä.
Sinun kylmyytesi kiihoittaa, sinun kuumuutesi jäähdyttää. Mikset anna minulle suuta niinkuin hovissa!
Vasta häiden jälkeen!
Prinssin häiden?
Niin — prinssin.
IMANDRA (polkee jalkaansa.)
Mutta minä tahdon! Suuteletko?
En!
Tapa minut, tapatko?
En! Taruissa vain tapetaan.
Sitten minä…
Sinä, sinä…?
Minä, minä, minä — vaikenen koko viikon. (Menee nurkkaan turjottamaan.)
Ja minä puhun koko viikon. Sinä tapat aikaasi ja nyt minä tapan — kukon!
Kukon! Mutta kuinka minä sitten herään?
Kun heräät, niin vaikenet. Et voinut vaijeta! Siinä näit!
Minä puhunkin koko viikon.
Minä vaikenen. (Menee.)
IMANDRA (pistää sormet korviinsa)
INKERI (tulee)
Oi, täällä te olette, prinsessa, mitä te niin turjotatte?
Muuten vaan.
Istutte mykkänä kuin murheellinen lintu.
Tai niinkuin se prinsessa tornikomerossa. Voi, Inkeri, lue minulle taas satuja niinkuin ennen Suvikunnassa takkavalkean ääressä.
Hyvä prinsessa! Ne ajat palaavat taas niinkuin päivä seuraa yötä. Tulkaa tänne, katsokaa! (Istuvat takkavalkean ä äreen, Inkeri näyttää kauniita silkkinauhoja, myrtinoksia, helmiä y.m.) Nyt minä opetan prinsessaa sitomaan morsiusseppeltä.
Oh, kerran toivoin kantavani morsiuskruunua. Sui taas suortuviani niinkuin ennen.
INKERI (hajoittaa Imandran hiukset)
En kysele mitään, muistelkaamme vain Suvikunnan armaita aikoja.
IMANDRA (ilostuen)
Inkeri, muistatko kuinka minä kohtelin korkeita kosijoitani, nipistin niitä nenästä ja hypin harakkaa.
Muistan, muistan!
IMANDRA (heiluttaen käsiään)
Hypinkö harakkaa? Näin minä räpytin.
Ei, ei, eihän se sovi, eihän prinsessa enään ole lapsi.
Ehkä olet oikeassa. Ehkä olin häijy. Mutta kuule! Ai! (Tukkii korvansa.) Kukko! Se kiekui kolme kertaa. Kuule, nyt se lakkasi kiekumasta! Kuuletko? Nyt iski Metsä-Matti kirveellä pään poikki!
(Ovella kuuluu kolme koputusta.)
Häh, mitä! Ovella kuului kolme koputusta. Minä en uskalla, Inkeri, mene sinä avaamaan! (Inkeri menee avaamaan, tupaan astuu Hepuli puettuna Lapin tietäjäksi.)
Rauha matalaan majaan!
Kuka olet, mieron mies?
Tietäjä yöpuolen maasta, olen kasvoista katsoja, aatoksista arvaaja.
INKERI (osoittaen prinsessaa)
Arvaa, kuka tässä katsoo kasvojasi.
TIETÄJÄ (kuljettaen käsiään prinsessan kasvojen yli)
Kehtosi kiikkui korkealla, kuninkaisessa kammiossa.
Mistä sen tiesit? Sanoit salaisuuteni, kätke se pyhään partaasi.
En puhu partaani.
Tässä, taita leipäsi! (Antaa mustan leivän.) — Mitä muuta etsit?
Kasvakoon leipä lemmeksesi! — Etsin taikapeiliäni, jonka joku on minulta varastanut. Tiedätkö siitä?
Minäkö, mitä? Olisiko…?
Minä tiedän, että sinä tiedät.
Millainen on peilisi?
Se kuvastaa ensin kunkin ihmisen semmoiseksi kuin hän on, mutta loihdun avulla voi katsoja tulla senlaiseksi kuin hän tahtoisi olla. Joku on särkenyt sen peilin. —
Loihtija, mistä sen tiedät?
Löysin tämän sirun Suvikunnan linnan rikkaläjästä. Nyt etsin minä kaikkia siruja, voidakseni saada kokonaisen kuvan itsestäni.
Olen tuntevinani sinut äänestäsi.
Minä olin ennen suuri narri ja minä pilkkasin vielä suurempia narreja.
Ja menetit vallattoman virkasi?
Narrille nauretaan, mutta narria ei rakasteta.
Entä loihtusana?
"Katso itseesi!" Peilin voi särkeä maanjäristys tai varomaton lapsi.
Voi, kuinka minä olin tyhmä!
Prinsessa, sinä olet särkenyt peilini!
Niin, minä sen tein.
Silloin näytit oikean kuvan itsestäsi. Mutta, prinsessa, muista, voi tapahtua, ettei aina tiedä, mitä tahtoo.
Nyt tunnen sinut, sinä olit prinssin narri. Sinä annoit minulle metsässä ainoan leipäsi!
Niinkuin sinä äsken. Emme ole mitään velkaa toisillemme. Olin narri, olen sitä ehkä vieläkin. Mutta nyt minun täytyy mennä etsimään kaikkia peilinpaloja.
Ja kun ne on löydetty?
Löydän itseni.
Ja minä?
Silloin suomut putoavat silmiltäsi. Prinsessa, olkoon sielusi aina peilinpuhdas! Rauha sinulle! (Menee.)
Ehkä hän kujeili itsensä kanssa.
Tuntui kuin olisin nähnyt edessäni itse sadun. Inkeri, ota kirjani ja lue jotakin!
INKERI (alkaa lukea)
Oli kerran…
PRINSSI (metsänvartijana, seisoo kynnyksellä, hiipii Imandran taakse ja sieppaa kirjan)
… hyvin häijy prinsessa.
IMANDRA (pelästyen)
Metsä-Matti, uh, kätesi ovat veressä! Sinä tahraat verellä minun kirjani. Anna pois paikalla!
PRINSSI (nostaen kirjan korkealle)
En anna.
Minä huudan!
Sinähän lupasit vaijeta.
Minä karkaan!
Karkaa vaan!
Katsos, nyt sinä revit kirjani. Minä karkaan prinssin kanssa,
(Kamppailevat.)
Prinssi parka! Onnea matkalle!
Uh, käteni on veressä! Sinä olet julma! Sinä tapoit kukon, sinä voit tappaa prinssin.
Prinssi ei ole mikään kukko enkä minä mikään prinssi!
Sinä tapat minutkin!
Minä tapan sinun tautisi. Katsos! (Heittää kirjan liekkeihin.)
Raakalainen! Mitä sinä teit? (Juoksee pesälle.) Voi, nyt se palaa!
Kaikki paloi poroksi! Kaikki, kaikki on lopussa!
Prinsessa, prinsessa!
IMANDRA (juoksee ovelle, mutta prinssi asettuu oven eteen)
Pois, minä en tahdo nähdä sinua! Minä en näe sinua enään koskaan.
Jää hyvästi! (Hyppää ulos ikkunasta.)
INKERI (juoksee ikkunan ääreen)
Prinsessa!
Oliko tämä nyt täyttä totta!
Hän juoksee metsään.
Mitä! Hän kääntyy järvelle! Hoi, Imandra, tule takaisin! Imandra!
Hän ei tule takaisin, juoksee, juoksee!
Ei tule. Imandra, minä tulen! (Hyppää ikkunasta.)
Se oli sen sadun loppu!
—Tornihuone. Oikealla ompelupöytä, rukki. Vasemmalla ovi. Perällä linnansaliin johtava, iso kaariovi, sen oikealla puolella tornikomero lyijykehyksisine, pieniruutuisine ikkunoineen.—
PRINSSI (ja Otro tulevat vasemmalta)
Täällä ei ole vielä ketään.
Armollinen prinssi, minä ymmärrän, ketä te odotatte.
Sitä, jota silmäni ja sydämeni halajaa. Tämä on siis odotettu hääpäiväni.
Ihmisen iloisin päivä.
PRINSSI (leikillisesti)
Käskittehän metsänvartijan vaimon tulla linnaan?
Käskin. Prinssi, te olette mainiosti esittänyt osanne.
Minun on täytynyt olla kova vasten tahtoani. Pelkäsin jo prinsessan karkaavan, mutta minä sain takaisin levottoman lintuni. Siinä kilpajuoksussa olin taittaa jalkani.
Pianhan tämän suloisen selkkauksen langat selviävät.
Menin ehkä liian pitkälle pilassani. Ensin prinsessa rimpuili ja raivoili, mutta kun kannoin hänet kotiin, tyyntyi hän kuin lapsi. Mökissä hän sitten nukahti.
Prinssi, teillä on ihmeellinen taikavoima taltuttaa tätä pientä kuninkaanlintua. Hän on jo häkissänne.
Tahtoisin, että hän vapaana visertelisi ja söisi kädestäni.
OTRO (nauraen)
Hunajakakkua! Eikö hän jo totu mökkiläisen mustaan leipään?
Ja mökkiläiseen! Niin, niin, tuntuu toisinaan kuin olisin mustasukkainen eräälle miehelle…
Itsellenne? Tarkoitatte, Metsä-Matille.
Niin. Mutta kohta riisun minä naamarini.
Niinkuin kypärinsilmikkonsa riisuu ritari, joka on voittanut keihäskisoissa.
Joka on voittanut itsensä! Mutta vielä tahdon minä tuntemattomana nauttia salaisesta onnestani. Menkäämme! Kuulen askeleita.
OTRO (ilakoiden)
Menkäämme siis katsomaan olematonta, mykkää prinsessaa tornikomerossa!
Mykkää salaisuuttamme. Pian sen linnansoittajat toitottavat koko valtakunnalle.
Soittajat ja morsiusneidot ovat jo saapuneet.
Ja hää-ilotulituksena voitte polttaa metsämökin.
Ymmärrän, teidän korkeutenne. (Menevät nauraen perä-ovesta.)
INKERI (tulee juosten, jälessään hoviherra likinäköisesti häntä etsien)
Mutta hoviherra! Tehän olette hiprakassa! (Inkeri piiloutuu tornikomeroon ompelupöydän alle.) Hahhaa! Mitäs tästä hovirouva ajattelee!
Minun piti tavata hovirouvaa suihkukaivon luona.
Mutta eksyitte viinikellariin.
Hehee, hää-ilon esimakua.
Hui, hai, hoviherra!
Missä minun pieni kyyhkyni on, leikkikäämme kyyhkyä ja haukkaa!
(Liikkaa pöydän alitse.) Ah! (Alkavat juosta pöydän ympäri.)
Te olette jo siipirikko!
Ki-kirottu kihti! Inkeri, jollet sinä seiso, niin minä ryömin pöydän yli. (Alkaa ryömiä pöydälle, mutta ei pääse lattialle.) Inkeri kulta, auta minua alas!
Mutta te ette saa koskea.
Kautta hovikunniani!
Ettekä nipistä?
En nipistä, katselen vain! Uh, puh!
Hoviherra! Pahinta on syntinen syyhelmä vanhoissa raajoissa.
Vanhassakin on kutkaa. Vanhankin veri uudistuu niinkuin tämä muoti tässä. Täntapaista hametta käytettiin jo hovirouvan isoäidin nuoruuden aikana.
Käyttivätkö miehetkin vanhaan aikaan hameita?
Nuorena hovipoikana ollessani, valepukuina, joo, joo. Hyst! Me hiivimme nuorten hovineitien naamiaisiin.
Ai, ai! Taisitte olla aika aituri. Mutta ajat muuttuvat, muodit muuttuvat.
Muodit muuttuvat turhamaisuudesta. Tietäkääs! Kuningas Pontus Paksupään aikana käytti muuan prinsessa pystykauluksia peittääkseen syylää kaulassaan.
Siksipä hovirouva käyttää korkeita kauluksia.
Eräällä kuningattarella oli hyvin rumat hampaat, sentähden peitti hän niitä pitämällä pitsinenäliinaa suunsa edessä!
Hovirouvan pitäisi käyttää isoa pyhinliinaa kasvojensa edessä.
So, so, veitikka! Kuningas Stultus suurella oli iso mukula päässä ja hän määräsi hovin käyttämään tekotukkaa.
Siksikö tekin, hoviherra…?
Ei, ei! Nuorena hovimiehenä ollessani oli tapana nyhtää jok'ainoa hiuskarva pois päästä — siisteyden vuoksi. Ettekö te tahtoisi…
Nyhtää hiuksianne? Miksei! (Tempaa tekotukan hoviherran päästä.)
Teillähän on vain pari niskakarvaa!
(Hovirouva seisoo ovella.)
Ai, ai, ei saa tukistaa, tehän olette äksy kuin prinsessa Imandra.
Mutta minä kostan. (Nipistää Inkeriä korvasta.)
Vai niin! Hoviherra, joko te taas…?
Joko taas? Minä vain rankaisin kamarineitiä!
Ja nyt minä rankaisen teitä. (Taluttaa hoviherraa korvasta ovelle.)
Te olette uskoton, ulkokultainen, vanha vaivainen ukuli!
Ukuli, ui! Oi, anteeksi, armollinen, en koskaan enään…
Vai vielä tässä nipistämään! Hyi, kuinka teidän henkenne hajuaa! (Pirskoittaa hajuvettä.) Mars suihkukaivolle! Siellä saattekin nyt kylmän kylvyn. (Hovirouva ja hoviherra menevät perälle.)
IMANDRA (tulee vasemmalta hiljaa ja arasti)
Inkeri! Uskallanko minä tulla?
Prinsessa!
Älä mainitse nimeäni!
Tulkaa ompelemaan, nyt on kiire!
Prinssi viettää häitä, niin. — Oh, kuinka minun on nälkä. Kotona hovissa oli minulla ruokaa, mutta ei ollut nälkä.
Ja nyt teillä on nälkä, mutta ei ole ruokaa.
Mitähän nyt prinssi ajattelee minusta? — Ja Metsä-Matti on nyt sairaana kotona.
Kuinka te säikäytitte, koko linnan alustalaiset hakivat teitä, mutta
Metsä-Matti löysi teidät viimein.
Hän taittoi metsässä jalkansa, enkä minä voi häntä nyt hoitaa, sillä prinssi käski minun tulla hoviin. Voi, Matti parka! Kuinka lienee tulenkin laita? Ettei vain tapahtuisi mitään onnettomuutta.
Ei saa leikkiä tulen eikä tunteiden kanssa.
Minä aavistan.
Mitä te aavistatte?
Aavistan, että tästä päivästä riippuu koko kohtaloni. Oh, kun minä ummistan silmäni, niin näen hämärän metsän, sen syvyydestä syöksyy mies, nostaa, kantaa minua, minä en ajattele mitään, en tiedä mitään, mies kantaa minua ja minä tunnen ikäänkuin kasvaisin kiinni häneen ja vereni läikähtää lämpöisesti. Inkeri, tiedätkö, mitä tämä merkitsee?
Haaveiletteko taas satujanne? Prinsessa, antakaa viisauden langeta sydämeenne!
Ja tiedätkö, Inkeri. En vihannut häntä vaikka hän poltti satuni, tuntuu ikäänkuin hän olisi polttanut poroksi jotain pahaa povessani.
Rikas, riemullinen elämä on suurempi kuin mailman kaikki pienet satukirjat.
Kummallista, en vieläkään ymmärrä elämää. Kaksi kuvaa sekoittuu sielussani toisiinsa. Toinen valkoinen ja toinen tumma kuva. Toisinaan sulavat kahden katseet yhdeksi, toisinaan en eroita prinssiä Matista enkä Mattia prinssistä muusta kuin tukasta ja puvusta. Eroittaisikohan prinssi minut, jos minä pukeutuisin näihin häähuntuihin?
Prinsessa, pukekaa valkoiset kengät jalkaanne ja koettakaa tätä hääharsoviittaa!
Tohdinko? Ettei vain prinssi tulisi, oi, kuinka minä häpeisin.
INKERI (veitikkamaisesti)
Prinssi oli hyvin ankaran näköinen.
Nyt hän ajaa meidät mökistä, jos hän saa tietää, mitä Matti on uhannut tehdä. Minun täytyy pelastaa hänet… Missä on prinssi?
Prinssi on sen mykän prinsessan luona.
IMANDRA (pukeutuu)
Voi, prinsessa parka, kun häntä ajattelen, niin melkein mykistyn, ja kun minä ajattelen prinssiä, niin…
INKERI (hymyillen)
Niin te ajattelette Metsä-Mattia.
Niin. Olisiko tässä jotain noituutta?
Ehkä se taikapeili on sekoittanut kuvat. Prinsessa, kuinka kaunis te olisitte morsiamena! — Sitokaa nyt morsiusseppeltä!
Prinssin morsiamena? Kunhan näkisin itseni!
Hovi on huumannut vanhat vaistonne.
Minullahan on peilinsiru! Sillä minä hämmennän koko hovin, hoviherran, hovirouvan ja prinssin…
Prinssin? Heittäkää jo vanhat vallattomuudet! Hämmennätte vain itsenne.
Peilistähän näkee itsensä sellaisena kuin todella on. Inkeri! Minä neulon tämän sirun seppeleeseen.
Mutta prinsessa, se on vaarallista!
(Linnanpihalta kuuluu huutoja.)
Inkeri, kuulitko, mitä ne huutavat?
INKERI (nousee, menee ikkunan luo)
Linnanpihalla on kansaa, se tahtoo nähdä prinsessan.
Minutko? (Aikoo ikkunan luo, mutta Inkeri estää.)
Ei, ei! Prinssin morsiamen!
KANSA (huutaa)
Morsian ulos!
Minä unohdin, enhän minä ole prinssin morsian! (Heittää seppeleen pöydälle.)
INKERI (huutaa ikkunasta)
Tyyntykää, hänen kuninkaallinen korkeutensa on vielä tornissa!
(Kuuluu mutinaa.)
Minä olen vain metsänvartijan vaimo enkä vielä edes sitäkään, (Istuutuu ompelemaan, hyräilee: soi viimeisen kerran mun lempeni laulu.)
Laulakaa, laulu lohduttaa! Minä menen hakemaan lisää lankoja.
(Menee.)
(Vasemmalta tulee kaksi morsiuspiikaista.)
Katsos, hän on pukeutunut morsiuspukuun.
Kujeilkaamme hiukan hänen kustannuksellaan.
Oi, terve maan mainio morsian!
Morsian, minä, mitä te teette?
Tulimme koristamaan häätupaa huikaisevilla hursteillä, päilyvillä peileillä ja häähimmeleillä.
Erehdytte, tytöt, en ole morsian. Minä koettelin vain prinsessan pukua.
Nyt tunnen, sinähän olet se uusi kummallinen kutoja, josta niin paljon puhutaan.
Olen minä nähnyt parempiakin päiviä!
Parempia päiviä? Ja tahtoo koreilla kuninkaallisilla häävaatteilla!
IMANDRA (kiivastuen)
Miksen koreilisi! Minulla olisi siihen oikeuskin.
Mikä oikeus, sinulla halvalla paimentytöllä?
Te härnäätte minua!
Katsos, katsos, kuinka kiukuttelee! Metsäkissa!
Varokaa, etten kynsi!
Kyllä on sisua!
On vielä ylpeäkin.
Ylväs ylpeitä vastaan, nöyrä nöyrien kanssa!
Luulee olevansa mikäkin prinsessa!
Prinsessa, niin minä olenkin!
Prinsessa, hahhahaa!
Kerjäläisprinsessa!
Minkä maan prinsessa?
Suvikunnan maan! Tässä seisoo Suvikunnan valtijatar. Ettekö häpeä!
Häpeä itse! Suvikunnan valtijatar, vielä mun mitä! Ethän osaa hyppiä harakkaa niinkuin Suvikunnan prinsessa.
Ettekö usko, kyllä minä osaan!
Emme usko, jollet hypi harakkaa!
TOINEN MORSIUSPIIKAINEN Harakkaprinsessa! Emme usko, emme usko!
Ettekö usko! Kyllä minä näytän… Katsokaa! (Alkaa hyppiä harakkaa.)
Hahhahaa!
Uskotteko nyt? Huitukat!
Hyppii kuin sammakko!
Hän on hullu, hän on hullu!
(Morsiuspiikaiset juoksevat nauraen vasemmasta ovesta. Imandra ei sitä huomaa vaan jatkaa hyppimistään.)
PRINSSI (tulee perältä, seisoo kynnyksellä)
Jatka, jatka!
IMANDRA (peittää käsillä kasvonsa ja hypähtää pystyyn)
Oi, prinssi!
Mikä sinua vaivaa! Miksi et hypi, sehän oli niin kaunista katsella!
IMANDRA (koettaa riisua hääviittaa)
Se oli niin rumaa, en tiedä, mikä minuun tuli.
Ei, ei, anna olla, hääpuku koristaa sinua.
Oi, antakaa anteeksi, ei se sovi minulle eikä minun sovi… minä vain koettelin…
Sinä olisit suloinen morsian!
IMANDRA (laskee harsoviitan pöydälle)
Mitä prinssi nyt!
Älä kainostele! Tanssithan sinä minulle mökissä.
Niin, mökissä, mutta en hovissa.
Ja taisit hiukan koetella luontoani, villi veitikka!
Minä tahdoin vain saada Metsä-Matin mustasukkaiseksi.
Kas, kas vaan! Kylläpä sinulla on juonia pienessä päässäsi. No niin!
Pitäisihän minunkin pyytää sinulta anteeksi sitä menettelyäni metsässä.
Olkaamme siis ystäviä, olen sinuun tyytyväinen. Olet kutonut kaunista
hääkangasta.
Olen iloinen, jos se mielyttää prinssiä.
Mutta en voi kuitenkaan olla iloinen, sillä minun korkea morsiameni on yhä mykkänä. Viidestä valtakunnasta olen kutsuttanut tietoniekkoja, mutta he eivät voi mitään tälle oudolle taudille.
IMANDRA (ilostuen)
Eikö siis häitä vietetäkään!
Ei tänään. Mutta miksi sinä hymyilit, ilahuttaako tämä sinua?
Minä olen niin iloinen, mutta en ymmärrä, miksi.
En ymmärrä sinua. — Niin, mutta Metsä-Mattiin en ole tyytyväinen, miksei hän tule tänne, vaikka olen käskenyt?
Hän on sairaana, hän nyrjäytti jalkansa.
Miksi!
Hän haki minua metsästä, kun olin karannut.
Niinkö? Te taidatte elää kuin koira ja kissa. Sairas? Ehkä hän on vain tekosairas, laiska, leväperäinen. Kyllä minä tiedän…
Prinssi kulta, kyllä hän on oikein sairas, minä hieroin hänen jalkaansa, jonka hän nyrjäytti minun tähteni.
Minä en usko. Hän on huono vartija, on päästänyt tulen niinkuin varkaan metsään. Hänhän voi vielä polttaa koko huvilinnani! Minä panen hänet viralta, minä häädän hänet mökistäni.
Älkää tehkö niin, hyvä prinssi! Kyllä hän palkitsee kaikki parannuttuaan, hän on niin heikko, hänellä ei ole ruokaa.
Eikö hän hanki sinulle ruokaa?
Mistä hän hankkisi, kun ei ole. Ja sitten…?
Ja sitten?
Sitten pyysi hän, että minä pyytäisin… "Ei siihen köyhän auta", sanoi Metsä-Matti. Niin, niin, minä vaikka kerjään, antakaa meille hiukan jauhoja, että minä voisin keittää hänelle puuroa ja hautoa häntä hauteilla.
Hän käskee sinun kerjätäkin! Mokoma mies! Kuolkoon nälkään!
Prinssi, prinssi, hän ei saa kuolla nälkään! Jos hän kuolisi, niin minä menehtyisin omantunnon tuskista.
Turhia tuskia! Mutta tyttö parka, ehkä sinun on nälkä.
Mitä minusta.
Oletko syönyt tänään mitään?
Enhän minä… mutta kyllä minä kestän, kunhan Matti saisi jotain hengen pidoksi.
Mattia on syytetty raskaista rikoksista. No niin! Olen antanut asian neuvoskunnan ratkaistavaksi. Siihen asti saa hän olla vapaana. Ja minä toimitan sinulle, ymmärrä, en hänelle, kaksi tynnyriä rukiita.
Oi, kiitos, armollinen prinssi. Uskokaa minua, Matti ei ole tehnyt mitään pahaa, pahat parjaajat ovat tämän tehneet.
Minä teen tämän siksi, että olet tehnyt niin kauniin morsiuskruunun. (Ottaa morsiuskruunun ja katselee sitä.) Etkö sinä panisi tätäkin päähäsi?
En ole tämän kruunun kelvollinen. Ei, ei, en minä, minä olen vain halpa rahvaan nainen!
Mutta mitä tässä kruunussa on, mitä sinä olet siihen ommellut?
Peilinpalasen.
Noidan peilinpalasen, jota sinä välkyttelit minulle mökissä? Kerro mitä tiedät!
Mökkiin tuli kerran vanha tietäjä ja hän sanoi, että tässä peilinpalasessa on ihmeellinen voima.
Tuntuu niinkuin minä tuntisin sen.
Siinä näkee itsensä sellaisena kuin todella on.
Sehän on merkillistä! Sehän on mainiota! Tämän peilinpalasen avulla minä saan tietää, millainen minun hoviväkeni on, hoviherra, hovirouva ja monet muut.
Ja taikasanan avulla voi tulla mielensä mukaiseksi.
PRINSSI (katsoo peiliin)
Sano se sana!
Katso itseesi!
Katso itseesi? Merkillistä! En tunne itseäni. Minä toivon, toivon, toivon, että olisin metsänvartija ja sinä prinsessa. Mitä tämä on? Olenko tajuissani? Silmäni aukenevat. Minä olen nähnyt sinut, minä näen sinut sellaisena kuin todella olet. Katso itseesi! Sinä olet…?
Ei, ei, se peili valehtelee, älkää katsoko siihen! Minä en ole…
Sinä olet…
Ei paimenelämä ole sellaista kuin mitä kirjoista luin eikä hovielämä niin loistavaa kuin mitä lapsena luulin.
Nyt minä tunnen. Sinä olet… te olette prinsessa Imandra.
Oh, prinssi, te tunsitte minut, nyt minä olen hukassa.
Armollinen prinsessa, minä tunsin teidät jo äsken, kun hypitte harakkaa.
Minä en kehtaa katsoa kasvoihinne, tahtoisin vaipua maan alle.
Mikä omituinen sattuma — niinkuin sadussa.
Oi, miksi, miksi minä särin peilin, tämä tuli minulle vitsaukseksi.
Minä olen ansainnut alennukseni.
Prinsessa, älkää sanoko niin! Te olette vain kohonnut katseissani. Unohtakaa monet sopimattomat sanani, minä en voinut ajatella, minä en aavistanut.
Oh, olisinpa tämän aavistanut. Nyt minun kai täytyy mennä.
Ei, ei, viipykää ja viihtykää täällä! Uskokaa, että minä tunnen samalla lailla kuin silloin Suvikunnan hovissa.
Se on mahdotonta, sen jälkeen mitä on tapahtunut, mitä minä onneton olen rikkonut teitä vastaan.
Minä polvistun teidän edessänne, minä rukoilen teiltä rakkauttanne.
Prinssi, nouskaa, minä en voi. Voi, minua, voi, meitä! Tämä peili on lumonnut minut, se on lumonnut teidät. Te ette tiedä, mitä te sanotte, te puhutte vastoin tahtoanne. Kun lumous laukeaa, niin ette muista enään sanojanne.
Minä vannon, valitkaa!
Minä en voi!
Antakaa arvan ratkaista! Katsokaa, tämän liinan alla on valkoinen ja musta leipä, valitkaa minun ja Metsä-Matin välillä.
IMANDRA (syöksyy liinan luo)
Oi, leipää!
Ei, ei! Arvatkaa, kumpiko leipä on valkoinen.
Mi-minä en uskalla. Minä en kestä kauempaa. Minulla on nälkä kuin sudella! (Riuhtaisee liinan ja tarttuu toisella kädellä valkoiseen, toisella mustaan leipään.)
Mutta prinsessa! Te koskitte molempiin leipiin yht'aikaa!
IMANDRA (syö vuorotellen kumpaakin leipää)
Hahhaa, minä unohdin aivan koko arvoituksen! Kylläpä tämä on hyvää!
Prinssi, teillä on erinomainen hovileipuri! Hahhaa, muistatteko,
kuinka minä tukistin teitä. Hahhaa! Ei, minä olen nälästä hullu.
Hahhaa! Minä kuolen naurusta. Minä en voi muuta kuin nauraa, haahhaa!
(Kuuluu melua pihalta.)
Mikä siellä on!
On niin valkeata. Pihalla kantavat jo hääsoihtuja.
Tämä on omituista! Ei tämä tunnu hää-ilolta. Prinsessa, kuulkaa!
INKERI (syöksyy huoneeseen)
Tuli on irti! Metsämökki palaa!
IMANDRA (vaipuu lattialle)
Metsämökki? Ja Metsä-Matti! Voi, minua onnetonta! Minun sairas ylkäni palaa! (Syöksyy ovelle.)
Tyyntykää, prinsessa! Ei hän pala. (Prinssi ja Inkeri pidättävät prinsessaa.)
Prinssi, päästäkää minut, minä en voi jäädä tänne, kuuletteko, hän palaa, palaa! Oh, auttakaa häntä, hän ei saa kuolla, hän ei saa kuolla!
Prinsessa, rauhoittukaa, ei hän kuole!
Inkeri, Inkeri, älä estä, minä tahdon hänen luoksensa. Voi, voi, hän on sairas ja hän palaa ilmielävänä näkemättä minua! Oi! Miksi minä jätin hänet yksin! Minä olin mieletön. Päästäkää, päästäkää, päästäkää, minä tahdon pelastaa tai palaa hänen kanssaan! Voi, minua! (Syöksyy ovesta, Inkeri ja prinssi rientävät jälessä. Kujeilijat tulevat naurellen. Hepuli pitää selkänsä takana nahkaista viinipulloa.)
Näitkö sinä! Hahhaa!
Hahhaa! Näinhän minä, kuinka hovirouva pisti hoviherran pään suihkun alle.
Niinkuin jäniksen pään pensaaseen. Tämä on sitä hovimetsästystä!
Kas näin! (Painaa Hepulin päätä.)
Älä, älä! En minä ole mikään jänis enkä hoviherra.
Olet aika hepuli!
Sen varsin valehtelit, senkin kepuli!
Sytytetään vahakynttilät, niin näemme paremmin valehdella…
Ja näemme, kuinka korvat liikkuvat. Hovissa ei koskaan puhuta totta.
Mutta nyt täytyy hoviherran ja hovirouvan puhua totta.
Koska taikapeili puhuu totta.
Mutta nämä hovin hupsut eivät vielä tiedä taikapeilistä muuta kuin että saavat toivoa kolme toivomusta.
Älä sinä mene puun ja kuoren väliin!
Tiedätkö, mitä siellä on?
En.
Siellä on toukka.
Luulet olevasi rikkiviisas.
Ja sinä nenäviisas. Unohdat, että nenä on yläpuolella suuta.
Mutta silmät ovat yläpuolella nenää. Minä näen, ettet näe mitään.
Hovissa on vaarallista nähdä liian paljon.
Ja vaarallista ajatella liian paljon, kun on liikaa täällä yliskamarissa. (Kopauttaa otsaansa.) Katsos, otsa on silmiä ylempänä. Hei, Kepuli, otetaan pieni partakyynärä!
Hei, sinä löysit hoviherran kätköpaikan.
Hys, löysin tämän puutarhasta.
Sinun päävärkkisi on jo tyhjä kuin ullakko.
Ja sinun järkesi putoaa vatsaan, toisin sanoen viinikellariin. Ota vielä kulaus hoviherran nahkanassakasta.
Sinä unohdit jalat, jolleivät ne kannata!
Kyllä kannattaa, tänään kannattaa juoda, sillä tänäänhän on häät.
Mutta on pitkä loikkaus ullakolta maahan.
Mutta lyhempi huippaus neitsytkammiosta morsiusvuoteeseen.
Prinsessa Imandran malja!
Hän on väärentämätön, väkevä viini.
Mutta hovirouva on pippurivedellä sekoitettu hapan viini. Katsos, tuolta tulee jo pöyhkeänä riikin riikinkana! Ja jälessä jumppii tietysti riikin riikinkukko.
Jolla on kanan höyhenet.
Ja riikinkanalla kukon kannukset.
Voi, kanan villat! Sammuta tulet, niin että he kerran saavat puhua totta.
Tai puhuvat itsensä pussiin.
Ja piru sitoo pussin suut. Siinä paha missä mainitaan. (Kuuluu kolinaa)
En pelkää pirua, mutta pirukin pelkäisi tätä akkaa! Hepuli, hei, paetkaamme!
Hyvässä järjestyksessä! Hip ja heijaa! (Hepuli ja Kepuli kulkevat takaperin sivuovesta sammutettuaan tulet.)
HOVIROUVA (tulee perältä sarvilyhty kädessä.) Hys, mitä kuulin! Vai kuulinko vain omat askeleeni! (Katselee varovasti ympärilleen, tutkii tornikomeroa ja pöytälokeroita.)
HOVIHERRA (tulee varpaillaan perältä, sarvilyhty kädessä)
Hys, mitä! Oh, hovirouva!
HOVIROUVA (ottaa pöydältä morsiusseppeleen, keimailee ja asettaa sen päähänsä.)
Oo, oo!
Hän puhuu itsekseen. Voi vietävä!
Uh! Mitä se oli? Hoviherra, te täällä? (Pudottaa lyhdyn, joka —sammuu.)
Armollinen rouva, enhän minä mitään… (Pudottaa lyhdyn, joka sammuu.)
Uh, nyt me olemme pimeässä! Sytyttäkää lyhtynne! (Hoviherra sytyttää.)
Minun kuningattareni, kruunu päässä!
Sopiiko se? Näkisinpä nyt kuvani peilissä!
Mutta mikä teidän päässänne kiiltää? Mutta siinähän se on!
Mikä, mikä!
Taikapeili, jota minä…
Tekin! Haitteko tekin sitä? Siis tässä se nyt on! Nyt minä siis saan toivoa. Niin, minä toivon…
Ei, ei, antakaa minun…
Minä toivon, että te toivoisitte myöhemmin.
Ei, ei!
Seis! Minä ensin…
Mutta minähän ilmoitin ensin…
Minä toivoisin teidät niin kauas kuin pippuri kasvaa.
Nyt meni teiltä jo kaksi toivomusta hukkaan. (Ivaillen.) Minä toivon taas palaavani pippurimaasta.
HOVIROUVA (kiivastuen)
Ja minä toivon, että te ette toivoisi enään mitään.
Nyt toivoitte viimeisen kerran!
HOVIROUVA (raivostuen)
Te, te, te, olette pilannut koko asian. Kas, kas, te ette saa enään toivoa kuin kerran.
Mutta minä olenkin nyt varovaisempi, minä mietin.
Ettehän te mieti koskaan mitään.
Minä mietin, että mitähän te nyt mietitte.
Teillä on puuroaivot, te ette pääse minun ajatuksieni perille.
Hovijuonissa te olette olevinanne ovela, mutta sekaannutte omiin sanoihinne. Minullako puuroaivot? Hovirouva, te loukkaatte. Ettekö tiedä, että minun kantaisäni oli naimisissa Pontus Paksupään enon serkun kanssa. Minä olen kuninkaallista sukua.
Kantaisänne oli vain alhainen suosikki. Mutta ettekö te tiedä, että minun kanta-äitini oli Stultus suuren veljenpojan puoliso. Siis minä olen kuninkaallisempaa sukua kuin te.
PRINSSI (tulee perältä metsänvartijaksi puettuna, kädessään käärö. Asettuu pilarin taakse seisomaan.)
Te liioittelette kuten aina. Vanhat asiakirjat kertovat, että kanta-äitinne oli vain kuninkaanveljen jalkavaimo. Toivon, ettette enään vääristele vanhoja perimätietoja!
Hyi, te herjaatte! Hahhaa, minä olin teitä viisaampi. Nyt te toivoitte viimeisen kerran. Kyllä minä tiedän, mitä te toivoisitte. Te toivoisitte, ettei prinsessa koskaan menisi naimisiin niin, että te saisitte mielin määrin hallita ja vallita. Te, te juuri olette tahallanne kasvattanut prinsessan sellaiseksi, että hän karkoittaa kaikki kosijat luotaan.
Te häväisette minun hovikunniani! Juuri te olette kasvattanut prinsessan niin ankaran nurinkurisesti, että hän pitää parempana vaeltaa valtakuntia vaikka maantien mierolaisen kanssa. Ja sillä aikaa te odotatte saavanne kaikki käskettäviksenne, kurkottelette jo kruunun kalleuksiakin ja…
HOVIROUVA (pirskoittaen hajuvettä kasvoilleen)
Ei, ei, mutta tämä menee jo liian pitkälle! Minä olen hylätty, häväisty, oo, oo, tätä en koskaan anna anteeksi! Oo, minä kuolen!
Te olette kuollut jo niin monta kertaa, etten enään usko näihin pyörtymispurkauksiin. (Prinssi astuu esille.) Oh, prinssi!
HOVIROUVA (riisuu morsiusseppeleen)
Oo, prinssi, kuulitteko, minä…
Olen kuullut keskustelunne ja siitä huomaan, että olette osaksi molemmat syypäitä prinsessan kieroon kasvatukseen.
Ei syy ole minussa.
Eikä minussa.
Te makeilette, matelette ja imartelette imelyyttänne. Teillä on hunajaa huulilla mutta myrkkyä mielessä!
Oi, nöyrimmästi nöyrin palvelijanne!
Teidän korkeutenne alamaisin palvelija!
Te olette nöyriä isoisille, pöyhkeitä pienemmillenne. Te halveksitte halpaa työtä ja kutkutatte kutistunutta laiskuuttanne. Mutta minä olen oppinut rakastamaan työtä kuten minun tuleva korkea kuningattareni. Minä vapautan teidät nyt velvollisuuksistanne.
HOVIHERRA ja HOVIROUVA
Me, me kii-kiitämme.
Ja rangaistukseksi saa hovirouva nyt viimeisen kerran luvan käskeä prinsessan tänne. Ja te, hoviherra, saatte viittauksestani lukea tämän käärön sisällyksen. (Antaa käärön hoviherralle.)
Minä menen heti. Varmaankin prinsessa ikävöi. (Aikoo mennä.)
Älkää vielä menkö! Rohkenitte panna päähänne morsiuskruunun ja luulitte taikapeilillä saavuttavanne pienet pyyteenne. Katsokaa vielä kerran peiliin, niin näette siinä oman sisäisen irvikuvanne!
Pitääkö minun katsoa? Minä pelkään tätä peiliä. Ei, ei, ei, minä en katso, en katso! (Kääntää päänsä poispäin.) — Minä en tahdo nähdä! Viekää se pois, se on paholaisen keksintö! (Purskahtaa ynisevään itkuun ja rientää tiehensä.)
Ja nyt on teidän vuoronne, hoviherra!
Säästäkää minua prinssi! Ei, ei, minä en voi katsoa, minä en tahdo, minä en näe, olen likinäköinen, minä olen heikko, vanha mies, heikko, heikko.
Minä arvasin tämän. Te pelkäätte itseänne.
(Kaksi keihäsmiestä tulee vasemmalta, he sytyttävät kynttilät ja asettuvat oven kummallekin puolelle.)
Prinssi, mitä te aiotte? Enhän minä…
Sen saatte pian nähdä.
IMANDRA (tulee vasemmalta katse lattiaan luotuna)
Prinssi, te käskitte!
Imandra!
IMANDRA (yhä tuijottaen lattiaan)
Tässä minä seison kuin turvaton leski.
Morsioksi puettuna!
IMANDRA (katsellen pukuaan)
Minäkö morsian? Kuolema on nyt ylkäni!
Kuule!
(Kuuluu morsiuspiikaisten laulua.)
Nyt morsiuspiiat laulaa käy kisaan ylkämies, ei puutu meiltä pitoja, nyt ruusut täyttää ties!
Imandra, eivät ne laula minulle! Sinä olet pettänyt minut, minun olisi pitänyt ymmärtää, että prinsessat ovat prinssejä varten!
IMANDRA (kohottaen katseensa)
Mitä! Metsä-Matti? Luulin sinua prinssiksi. (Rientää prinssin luo.) Sinä elät, sinä elät, et sortunut palavaan mökkiin, sinä olet pelastunut, olet noussut tuhasta, seisot elävänä edessäni! Mikä rajaton riemu ja onni on osakseni hullut! Mutta miksi sinä vaikenet, miksi kaikki vaikenevat? Hoviherra, mitä tämä merkitsee? Keihäsmiehet? Mitä on tapahtunut, puhukaa! (Prinssi antaa salaa merkin hoviherralle, tämä astuu esille, avaa käärön ja lukee.)
"Kuninkaallinen korkea neuvosto on tarkoin tutkittuaan tuominnut metsänvartija Metsä-Matin teilattavaksi ja henkensä menettäneeksi, koska hän on uskaltanut uhata hänen korkeutensa, Kaukovallan hallitsevan prinssin korkeata ja kallista henkeä ja on siten raskaaseen kuolemanrikokseen vikapääksi havaittu. Tämä varoitukseksi kaikelle kansalle kuulutettakoon!"
(Keihäsmiehet sitovat prinssin kädet.)
Mitä, näenkö unta, ei, tämä ei ole mahdollista!
Imandra, kuulithan!
Ei, ei, tämä ei saa tapahtua, te ette saa tappaa Metsä-Mattia, hän on viaton… on tapahtunut hirveä erehdys! Hän ei saa, hän ei saa kuolla! Kuulitteko! Hoviherra! Puhukaa hänen puolestaan prinssille! (Heittäytyy hoviherran eteen ja syleilee hänen polviaan.) Te ette vastaa! Minä rukoilen, minä matelen polvillani prinssin edessä, säästäkää hänen nuori henkensä!
Imandra! Säästä sanojasi! Kaikki on turhaa!
Ei, ei, ei ole vielä myöhäistä! Te olette tuominnut väärin, teillä ei ole todistuksia, te olette kuunnelleet valheellisia valoja. Voi, kavalaa maailmaa! Peruuttakaa tuomio ja tutkikaa uudestaan! Hän on syytön, hän on syytön! Oi, antakaa armon käydä oikeuden edellä! Voi, voi, pitikö kaiken käydä näin! (Purskahtaa hillittömään itkuun.)
Prinssi on omakätisesti vahvistanut tuomion.
IMANDRA (ponnahtaa pystyyn, sieppaa käärön ja repii sen kappakiksi)
Kas, näin teen minä tyhjäksi teidän tuomionne!
Prinsessa, mitä te teitte!
(Keihäsmiehet astuvat prinssin luokse, pihalta kuuluu torven ääni.)
Ei, te ette saa viedä häntä, kuunnelkaa sisäistä luontonne lakia! Minä suojelen häntä. Tässä seison minä, Suvikunnan ruhtinatar, rohkenetteko astua ruumiini ylitse? Pois! Minä tahdon kuolla hänen kanssansa! (Syleillen prinssiä.) Voi, kuinka minä nyt sinua rakastan niinkuin voi syntyä vain kerran, elää vain kerran, kuolla vain kerran.
(Hoviherra päästää salaa prinssin siteistä.)
Niin, nyt minä näen, että sinä rakastat minua! (Syleilee Imandraa, joka luisuu hänen jalkojensa juureen.) Nouse, ihana Imandra. (Riisuu tekotukan päästään ja näyttää peilinsiruja.)
Mitä, taikapeilin sirut! Nyt suomut putoavat silmiltäni. Minä näen.
Oi, jos sinä olet kuninkaanpoika, niin älä enään koettele minua!
Sinä olet koetuksen kestänyt. Tunnetko nyt minut?
Tunnen, tunnen! Oi, tämä onni tuli kuin taivaasta, oi, tätä riemun runsautta ja loppumatonta lepoa!
(Hoviväkeä, hovipoikia ja hovineitejä tulee vasemmalta, jälessä hovirouva, joka yhtyy hoviherran seuraan, mukana myös Otro ja Inkeri. Kaikki asettuvat kujaksi pää-oven kummallekin puolelle.)
Pannaan nyt prinsessan pieneen päähän valkea harsohuntu ja helykruunu! (Tekee niin.) Kuuletko? (Morsiuspiikaiset tulevat kantaen häähimmeleitä, heitellen runsaudensarvista ruusuja, tanssien tai laulellen.)
Nyt morsian anna kättä ja sormet sormiin lyö, ja helykruunus kullassa nyt tanssi koko yö!
PRINSSI (asettaen kätensä Imandran käteen)
Tule, Imandra!
IMANDRA (nipistäen prinssiä korvasta)
Mutta kuules sinä, Metsä-Matti! Entä taikapeili?
Se oli vain naurupeili, minkä minä kerran ostin markkinoilta matkoillani kaukaisilla mailla.
Sinä silmänkääntäjä, uuspeili!
Jokaisella on taikapeilin siru silmässään. Kuule hääsoitto kutsuu!
(Perä-ovet avautuvat selkosen selälleen, näkyy valaistu valta-istuinsali, jonne prinssi, Imandra ja koko hääsaattue kulkee.)
HOVIROUVA (jättäytyen jälkeen)
Hoviherra, te olette vain narrinpeili!
Ja te juorupeili!
Ja minä kuvastun teissä.
Ja te minussa.
(Hoviherra ja hovirouva tekevät hullunkurisia liikkeitä.)
Oo, oo!
Oo, oo!
(Salista kuuluu hääsoittoa, kansa huutaa linnanpihalla: eläköön!)
Esirippu.