The Project Gutenberg eBook of Itämaalaisia haaveiluja, by Valfrid Hedman

Kesää kosiskellen
Etelän tyttärelle
Vienoa kaipuuta
Itämainen tunnelma
Unelmatar
Ihanteelle etelässä
Vapain tuntein
Kaksi kukkaa
Eevan omena
Haaremin helmi
Armeniatar
Lohdutus
Himo ja lempi
Saaronin ruusu
Luopio
Immen osto
Unikukkia
Pohja ja etelä
Käärmeen kuiskeet
Kangastus
Synnyinmaata muistellessa
Eri värit

SEKASOINTUJA

Eri muodot
Vertaus
Aistillisia nautintoja
Mietelmä
Kuohujen kuiskeet
Myrkkyä halajan
Ukkonen
Vellamon neidot
Valhallassa
Kultakaupunki
Islaamin taivas
Nirvana
Olympolaisia
Houreita
Pieni vertaus
Ystävyys ja lempi
Harhaileva fantasiia
Sydämen morsian
Lemmen kuiskeita idästä

ARABIALAINEN YÖ

RUNOJEN KÄÄNNÖKSIÄ

Israelin unelma
Kun oksat akkunahan lyö
Toivo
Kirjoitus kiven kyljessä
Haluni
Iltasoittelu
Tavoittelua
Pikkutyttö
Valkoverinen
Evrikómi
Nuoren naisen haudalla
Lemmityn huulet
Sykintää
Intohimojen puutarhassa

HAAVEILUJA

Olen syntynyt tuiskussa talvien säässä, mun tuuditti tuuloset unta, oli hongat ne huurassa, järvet ne jäässä ja vaippana valkosta lunta.

Olen kasvanut talvisen taivahan alla,
mut impen' on etelän lapsi;
sua, tyttöni, konsana hyytävä halla
ei hempinyt harmajahapsi.

Yön tumma on tukkasi tuuhea sulla ja kiehuvan kuuma on veri, sun silmies säihky on lämpönä mulla ja rintas on riehuva meri.

Et tunne sinä tätä maata, taida puhettamme, sä hetkiseksi oletkin vain täällä vieraanamme. Vaikk' ihmetellen kuuntelet kuin Väinön kannel soittaa, ei koivut Suomen konsanaan voi palmujasi voittaa.

Nuo mustat silmät häikäistyisi talven valkolunta,
ei loihdi niille sulojansa kuollut luomakunta;
ei syttynyt oo niiden palo Suomen kankahilla,
et ole piennä ailakoinut nurmen kanervilla.

Ei revontulten roihua oo katseen säihky kumma,
sun sysimusta tukkasi ja iho valkotumma
ei sietää voisi Suomen syksyn hyydyttävää hallaa.
Ei kesätaivaan tähtilöitä ole pohjolalla.

Sä muistat kotis kuutamon, kun valolehtosissa sen tyynin ikikesän öin sä uinuit unelmissa. Sä sinne jälleen ikävöit, pois etelääsi halaat, sä sieltä tulit, tenhotar, sä sinne myöskin palaat.

Kun Suomen hongat humisee, mun kaiho valtaa mielen:
mä huo'ahdan, kun huminansa tunnen taikakielen

ja tunteitani immellein en sanoiks saata luoda,
en kotikuusen kuiskehia tuttavikseen tuoda.

Jos suomeks tunnen, yksin tunnen, vierahana hälle,
ei helläkään voi sydämensä sykkiellä tälle.

Sä, tumma impi etelän, et tunne Väinön kieltä:
jos sanat voinkin tulkita, en henkeä, en mieltä.

Minareetista kuuluvi huuto nyt ja he hurskaasti polvistuu, he lankeevat maahan ja nousevat taas. Mun kaihoni uudistuu.

Mä yksin, uskoton, epäilen:
ehk' unta myös islaami on?
(Toki Fatmani silmistä taivaan nään:
en sinistä — musta se on.)

Mä kehdossa moslemin syntynyt en
ja epäilyn lähteistä join;
vain haavetta, Allah, se hartaus lie,
min vihdoin ma Sinulle toin!

Vaan ehkäpä muuta et vaadikaan? niin, Sinähän ymmärrät sen. Ken tajuta voisi sun suuruuttas? ja ken Sinut tuntea, ken?

Oi toivon suuri hengetär, sä impi unelmain! sun loitsujas, sun valheitas mun kuiski korvissain!

Sä kaunis oot, se kylliksi,
en muusta huolikaan,
sun tenholaulus loihtikoon
mun harhaas ihanaan!

Jos valoihis en luotakaan, sua lemmin kuitenkin; sun syleilyjes hurmassa on onni ikuisin.

Sä minut hurmaat, mä sua lemmin, sä kesän kirkkahan kukka! tuo tenho katse kuin hiili hehkuu ja sysimusta on tukka.

Ei sinisilmiä etelässä,
ei keltakutrien kultaa,
vaan tummat tummien kulmain alta
ne säihkyy tunnetta, tulta.

Vain pitkät ripsensä verhoo niitä, nuo tuuhat, tummat ja hienot. Kuin kissan pehmeet on liikkeet sulla, kuin käärmeen viekkahat, vienot.

Pois valat, pois! en niitä vaadi sulta, ne rikot kumminkin, ei niillä lemmen tulta voi sytytellä, sammunut mi ois.

Mä sua lemmin nyt, sen tiedän;
kuin huomenna mun sydämeni lyö,
en tiedä (kätkevi sen kaiho yö).

Sä ikuisesti rakas mulle lienet,
kenties, kentiesi et, en tiedä tuota,
en tahdo tietää, toivon vain (en luota).

Miks' tunteet taivaiset mä maahan toisin ja miksi rajat lupauksin loisin mä niille, joita rajoittaa ei voi?

Kai suloista on lempi, mi onnellinen on: vaan vielä suloisempi lie lempi onneton.

On toinen hetken tunne,
mi ehkä unhottuu;
vaan toisen tuoma tenho
se yhä uudistuu.

On onni toivehissa:
kun toivot täyttyneet
ei ole, niin ei myöskään
ne ole päättyneet.

Kun toden tuima viima jo toisen taittelee, niin valheen velhovaippa viel toista verhoilee.

Kera Eevansa Aadami Eedenin ilopuistossa kukkia poimi, hepä heelmiä söivät ja riemuitsit, oli ainoa heillä se toimi.

Puu kasvoi kaunehin keskellä maan,
joka tietojen omenat kantoi;
sitä käärme se kiipesi katselemaan
ja hän neuvoja Eevalle antoi.

Tämä omenan otti ja halkasi sen, sai Aadami osuutensa: jopa lempi se heräsi, viidakkoon ujo lymysi Eevoinensa.

Näin, käyskellen Bosforin rannoilla, odaliikin hurmaavan siellä: oli kasvonsa verhotut hunnulla, vaan se tuulahti syrjähän tiellä!

Se syrjähti hetkeksi, hetkeksi vain,
oli oikku se rohkea kyllä…
Vain hetkisen haaremin helmeä sain
mä ihailla ihmettelyllä.

Ja katsaus silmistä kaihoava,
mi tuikkivat tuntehen tulta —
sysikutrit ne kaarteli kulmansa, —
vei rinnasta rauhani multa.

Kun samettiripsensä tuuhat ja sulovartalon solkien alla ma muistan ja hehkuvan katseensa, saa kaihojen tunnelma vallan.

Kaivolle illalla neitonen sai, vettä se ammensi siitä, hiuksia otsalla, ohimollai tuulonen tuisteli niitä.

Saapuipa bei nuor lähtehen luo,
kainosti katsahti nainen,
osmaanin ylpeän tenhosi tuo
halpa armeenialainen.

"Annappa", virkkoi hän immelle, "juon, jano on polttava mulla! veden vilposen välkettä vilkkaampi tuon toki väle on silmissä sulla!"

Kuin lapset he nukkuivat nurmella, elo myrskyjä heille ei tuonut. Sai silloin saatana Eedeniin — ken oli sen saatanan luonut?

Se virkkoi vaimolle: "tuossa on puu,
mi tietojen omenat kantaa!"
Tää katsahti, kurotti kätensä, söi
ja miehelle myöskin hän antaa.

"Ah", kuiskasi enkeli, "kaihtaos sä,
oi nainen, on myrkkyä nämä!"
"Ne olkohot", vastas hän hurmoissaan,
"vaan hetki on autuas tämä!"

Mut kohta synkkä-ääni soi
pasuuna vuoren päältä:
"pois täältä, pois! pois rauhasta
te riemutarhain täältä!"

"Sä tullos", kättä kumppanin hän painaa lemmekkäällä, "luon sulle uuden Eedenin, luon tappuraankin päällä!"

Vain kaksi siskoa, saman äidin on lapset himo ja lempi: on toinen hienoa himokkuutta ja toinen karkea lempi.

En tahdo lempeä alennella,
se kaunis ompi ja pyhä:
vaan siitä syntyä, siksi muuttua
himo saattavi yhä.

Voi toinen autuuden meille tuoda,
oi tytär taivaan on lempi!
Ja himo lieneekö henki hornan?
Tok' ei! Vain eksynyt lempi.

Oi tytär Siionin tummatukka, mi kansan keskellä kylmän, kalpeen käyt kauno ylpeän arvokkaana, oot heitä lähellä, heille vieras.

Tuo katse kaiho ei heitä hemmi,
sen säihky siintävi sadun mailta
ja idän tunteita povi aaltoo,
vain niille hymyvi huuli hieno.

Sä ruusu Saaronin valkotumma,
oot kauas harhaillut kodin teiltä;
vaan aina säilytit muistot vanhat
ja uskon isien pyhän, puhtaan.

Ja kielen — niin jospa oisit senkin sä säilyttänyt myös puheessakin! Se vielä elpyykö, hebreaksi viel harppu Davidin helkähtäiskö?

Ei nunnien laupeita kasvoja minun sieluni enään siedä. Idän huumaavan huureille tummille minä uhrini tahdon viedä!

Ne kylmiä olivat, suukkonsa,
ne hallana huulille jäätyi:
näin Kalevan kalseista immistä
pois ajatukseni häätyi.

Vaan sulla, Zuleikhani ihana, on lämpöä, lempeä, tulta, sysiripsien alta ne salamoi sysimustista silmistä sulta.

Kun Persiassa harhailin mä pienen kylän tiellä, näin neidon nuoren, notkean ja ihanaisen siellä.

Ol' yllään liivi punainen
ja väljät silkkihousut.
Kuin keijukaisen keveät
on nuoren jalan nousut.

Yön tumma tukka kiehkuroi
tän immen ohimoilla
ja sysimustin siimeksin
se valui hartioilla.

Mut musta huntu kasvonsa
se kateellisna peitti;
vain silmät näin, nuo hehkuvat,
mi säkeniä heitti.

Se viehätti, se kiihotti,
tää tenho itämainen:
jo sydämeni lumosi
Iraanin sorja nainen.

Mä astuin immen isän luo ja kysyin neidon hintaa. — Nyt peeri tumma omanain on jasemiinirinta.

En vanno lempeä huomiseksi, en vaadi valoja sulta: vain epävarmuus on onnen autuus, se lisää liekkihin tulta.

Lie lempi viekas vai vilpitönkö
sun povessasi? en tiedä,
en tahdo tietää, ei unelmani
mun kaihot varmuutta siedä.

Vain tiede totuuden etsiköhön, nuo paljasrunkoiset palmut; vaan meiltä verhoo sen velhoharsot ja unhotarhojen valmut.

Mä kahta ruusua ihaelen, kesän kaunista kukkaa: on toinen tumma kuin syksyn yö ja toinen vaaleatukka.

On tämä ylennyt pohjolassa ja tuo on etelän lapsi, hehkurintainen idän impi, sulosuu, sysihapsi.

Raskas ilma Eedenissä väsymystä tuotti: venyi villi nurmella, hän haukotellen vuotti,

kun Eevaparka herrallensa hedelmiä poimi; sai puolipäivän helteessä tää tukalaksi toimi.

Silloin myrkkykieli kyy
toi oksan tiedon puusta,
nainen kaihokuiskehia
kuunteli sen suusta:

Katsoi mieheen viehkeesti,
tän himot heräs, hienon
hän niistä punoi lemmenvyön,
niin viekkaan, silkkivienon.

Näin hän, kaunis orjatar, nyt hallitseepi miestä, min tyhmä raaka voima ei voi vastustella iestä.

Oi, sä kaunis kangastus, mi erämaassa hohdat ja askeleeni horjuvat mun yhä harhaan johdat!

Vain olet ilman ihmemaa,
vain valheen utukuva.
Sun vielä oonko lumostas
mä konsaan irtauva?

Ei! — ilolla sun puolehes mä uupuvana taivun, sun, unentyhjä keidakko, ma haavehelmaas vaivun

Oi Suomi, mun rakkahin synnyinmaa! ikiarmas on muistosi mulle; kun tuulonen pohjahan puhaltaa, minä tervehet lähetän Sulle.

On kotini uusi mun etelän
sulovarjossa, palmujen alla;
sen mieltynyt oon ikikesähän,
ikikukkihin viettynyt vallan.

Myös impeä etelän lemmin mä sysikutria, tummakkapintaa; vaan kun minun mieleeni muistut Sä, suru vienonen painavi rintaa.

Näin moslemin taivaan ja kristittyjen ja ma vertasin toisiinsa noita: tän timanttitoreja, pylväitä, tuon oranssiviidakoita.

Kovin kirkkaus häikäsi, täällähän vain oli briljantteja ja kultaa. Vaan tuollapa ruusut ne tuoksuivat, syön sykki, löi suonissa tulta!

SEKASOINTUJA

Tekopyhänä, maailma, tyhjistä yhä dogmeista riitelet sinä! Mä uskon kaikkia uskontoja, joka jumalaa palvelen minä.

Teilt', ahdasrintaiset ihmiset,
mä tahtoisin kysytyksi:
kun mietteet ne muussakin vaihtelevat,
miks' uskonto meill' olis yksi?

On aatteiden maailma avara ja sen Luoja on ääretön, suuri. Ehk' eroavat oppimme eessään ois saman totuuden ilmaus juuri.

Vaikk' ikilumi Etnalla se Valkosena hohtaa ja jäinen kylmä hyytävä siell' kasvojamme kohtaa,

on tulta vuoren sisässä, on tulta polttavinta — myös tulta kätkee toisinaan jääkuoren alla rinta.

On opiumi kuningas nautintojen, voi ihannemailmoja luoda, valekuvihin huolemme haihduttaa ja autuuden hetkeksi tuoda!

Myös mehussa rypälten hurmaa on,
saa sielumme uutehen lentoon.
Ja antiikin Eros, mi aina on uus,
himot pukevi huntuhun hentoon.

Vaan neljäs, alhaisin nauttija on ken jumaloi päivällispöytää , tuo eläin, mi ihraisen onnensa niin tenhotta, vaaratta löytää.

"Oi, rauhaa!" huokaa maailma.
Ken sille rauhan tuo?
Ja kaiku kuiskaa vastahan:
"Vain sota rauhan suo."

Kallion kärjelle neitonen käy, vuorijärven luo; kesän kirkkaus häntä ei viettävän näy, syyssynkkä on hymyily tuo.

Aallot alhaalla rantahan lyö,
kuohuin, vaahtoillen;
niitä seuraapi silmä, min kulmien yö
noin kaartavi verhoillen.

Näkin neitoset siellä ne soitellee,
kutsuin, kuiskaillen:
vesi vilponen on ja välkkyilee,
suo rauhan rinnallen!

Neitonen kuulee, jo kirkastuu synkkä katseensa, saa vienohon hymyhyn hellään suu: alas heittäiksen huipulta!

Jos loihtujen sauvalla kalliohon elon lähtehen voisin lyödä, en mettä, en mahloja keväimen sen pulppuilevankaan soisi, vaan katkeran vehreän absinthin mun janoova sieluni joisi.

Se vain vois janoni sammuttaa, vois janoa antaa uutta! Pian maitohon väsymme, hunajahan pian kyllästys leimansa painaa; vaan myrkkyjen huuman ken tuntenut on se myrkkyä kaipaavi aina.

Jos riemuja vain elo tarjota vois, ei maksais se elämä vaivaa. Ken velttona nauraa ja leikkii vain, pian uupuvi hekuman suolla. Vaan synkkien muistojen cypressif ikivihreinä tuoksuvat tuolla!

"Tule luoksemme!" laineet ne kuiskailivat, "tule luoksemme, täällä on rauhaa, on viileys vieno ja vapautta; vain pinnalla tyrskyt ne pauhaa.

Mut riemuja meidän ken nauttia vois,
hän älköhön muistako maata!
sen ilot ovat oudot, ei luonamme
sydän lemmelle sykkiä saata!"

Ne kuiskivat niin, alas sukelsin siis, mua najaadit käsillä kantaa… "Tok' ihanat on impyet kaunihin maan !" mä aattelin — uidessa rantaan.

Olin äsken mä aasojen taivaassa: näin Odinin, Thorin ja Freyan ma, toi siellä valkyyriat maljoja, toi juodamme urhojen Valhallan.

Kun päivin me tartuimme miekkoihin,
suin viiltäen veikkoja rautaisin,
niin illaksi umpehen saivatkin
jo haavamme hurmassa Valhallan.

Se riemujen oli ja lemmen maa,
min varjoissa vapaana uinua saa,
ikiruusut sen rannoilla kukoistaa,
ikinuoria neidot on Valhallan.

Ei petos sen tenhoa tahraakaan, ei satua hyvehen tarvis — vaan jok' aamu ne elpyvät uudestaan taas impinä neitoset Valhallan.

Näin kaunihin kultasen palatsin: oli kadut ne timanteista, oli porttikin puitettu päärlyihin ja rappuset rubiineista.

Siell' juotihin kihloja prinsessan —
oli kutsuttu sinne monta —
ja kuorin me kuulimme veisaavan
häälaulua loppumatonta.

Kovin kirkkaus häikäsi, häikäsi nuo
korukirjaillut valkeat vaatteet;
oli outoa tuo, en viihtynyt, luo
yön haamujen hiipivät aatteet.

Kun kukkia etsein, mä kultaa sain,
jopa kylläksi alkoi tulla.
"Oi kuningas! kultaa, kultaako vain,
vain köyhää kultaako sulla?

En kultaa lemmi, mä korkeintaan sitä ihailen impeni vyössä, oon uinunut tenhohon suurempaan, kuin tää, kodin kuutamoyössä."

Sulovarjohon vehreiden lehtojen, vesilähteiden vilposten luo me saavuimme; tuulonen illalla tänne balsamituoksuja tuo.

Me huurien soittoa kuulemme,
ovat tummia impyet nuo,
sysisilmistä lempeä leimuilee,
elon hurmaa eedenin tuo.

Kadut täällä ei kiiltäne kullasta, ei nunnia vaaleita näy; puun oksilla bulbulit laulelevat, kukkakummuille aatteemme käy.

Pyhän Gangeen rannoilla valtavan, mi Indian suuren on kehto, käy bramiini miettien nirvanaa: vain puhtaat sielut sen helmaan saa. Elo ain' yhä uuden on ehto.

Toki vapaus kaukana häämöittää, ikityhjyyden viileä lehto. Mikä nirvana on, mitä autuus on? ikihaaveiden mailmako loppumaton, utupilvissä uinuva ehtoo?

Oon käynyt jo kaikissa taivaissa,
vaan unohtui Olympos aivan.
Sen jumalat maassakin vierailee.
Siis tokko se maksaisi vaivan?

Mä Venuksen tunnen, oon Bacchuksen
vilahdukselta nähnynnä kerran
ja "flammani" luota ma äskettäin
jo yllätin Jupiter-herran.

Hän sopersi jotakin sateesta,
muka suojaa ol' etsinyt sieltä.
"Älä, veikkonen, Junolle sanaakaan!"
näin kuiskaten poistui hän tieltä.

Koira tyhmän uskollisna herrans eessä matelee; kepillä on opetettu. Turvattoman raatelee.

Kissapa ei kelleen taivu, viekas villi veitikka, oikullisna kuten nainen kynsii, lempii vuoroa.

Vain aniharvoin miehille oon suonut ystävyyttä. Ja naisille? — en tiedä, lie vain ollut lemmekkyyttä.

Mä vihaan heitä, miehiä,
ja naisia mä lemmin:
siis puolella ja toisella
ma ystävyyttä emmin.

Ei ystävyyttä lempi lie,
tuo hellä sympatiia,
mi milloin kestää, milloin on
vain hetken haavelmia.

Kun lemmen tunne laajenee
ja vaahtopäänä vyörii,
pois ystävyyden ahtailta
se ulapoilta pyörii.

Vain teitä tenhon voimakas
tää tunne tuima kulkee:
se ystävyyden sisältää,
pois ystävyyden sulkee.

Voi myöskin koston tikarin
se rintaan rakkaan lyödä,
voi vihan myrkkypikariin
se ystävyyden myödä.

Tok' ystävyyden orvokit ne vaihdan koko lyhteen mä lemmen ruusuun kuihtuvaan ja okaisehen yhteen.

Olen aina ma tummista haaveillut, oli muusani aina mun musta, olen etelän hehkua halannut, kesän kuohujen tunnustusta.

Vaan onnetar oikkuinen tiellein toi
yhä vaaleita vuokkoja aamun:
yön hehkuisten virvojen tummien
ne hälvensi eestäni haamun.

Näin naisen taas nuoren ja notkean;
ei silmistä säihkyne tulta;
nuo siniset, harmaatko, hurmata vois —
Niin, kerjäsin katseita sulta.

Vain katsetta kerjäsin, lempeä en —
tekotyynenä poistuin ma silloin,
niin, tyynenä, hiljaisna, ylpeänä.
Mä rakastin, rakastin silloin…

Idän huurien polttavat suudelmat,
min huulilta nektarin joisin,
jo lämpöhön pohjolan vienoimpaan
sinun silmistäs vaihtanut oisin!

Vaan vieläkin viehkeä tenhotar taas vaalea unhohon haihtui, kevätkutrien kiilto jo kellervä yön tummiksi varjoiksi vaihtui.

Mä laulelen kaikista naisista, en siitä, jota ma lemmin: sen suloja kateelle mailmalle minä ylistellä emmin.

Hällä tummako tukka vai vaalea, sen vain minä yksin tiedän; en silmien väristä, huulistaan minä analyysejä siedä.

"Oi kaunein ruusu Annamin — ja nuorin! oon sulovartalonne varjo ja orja silmienne, paratiisin mulle kylmin katseistanne tarjoo!

Vaan sitäkään en teiltä pyytää tohdi,
en sitä ansaitse mä kurja.
Ain' olkaa, kirkkain hohtokivi mailman
ja tytär jumalien, mulle nurja!" —

"En, taivaan poika, lempeänne pyydä, ois rikos, jos ma sitä halajaisin. Vain suokaa että kotiorjananne mä, halvin neitosista, olla saisin!"

ARABIALAINEN YÖ

Eteläisimmän Arabian hehkuva aurinko alkoi kallistua lännen puolelle. Liike Adenin kaduilla alkoi käydä vilkkaammaksi. Minareettien huipuista kaikuivat huutajain äänet, kutsuen kansaa päivän kolmannelle rukoushetkellä.

Minäkin, joka maan-asukasten tapaan olin levähtänyt keskipäivällä, hoipertelin unisena asunnostani, lähteäkseni tavanmukaiselle kävelylleni kaupungin ulkopuolella.

Valkoisiin villaviittoihinsa puettuja arabialaisia kaupungista sekä päivettyneitä beduiineja kameleineen tuli vastahani. Yksi ja toinen siviilipukuinen englantilainen upseeri oli kävelemässä rouvineen taikka flirttaili jonkun kotimaisen kaunottarensa kanssa. Joku lady opetteli ratsastamaan ja pari sporttailevaa missiä häiritsi itämaan runollisuutta, yritellen ajamaan polkupyörillään kumoon sekä itsensä että muut.

Illan tuuloset alkoivat vähitellen hajoittamaan päivän polttavia tomupilviä. Mereltä päin huokuili virkistävä värelmä.

Päästyäni jonkun matkaa kaupungin ulkopuolelle, aloin seurata pientä polkua, joka metsän ja erämaan rajalla kiemurteli vuoristoon päin. Kävelin siten pari tuntia, kunnes huomasin, että ei polkua enään ollutkaan. Harhailin kuitenkin vielä umpimähkään eteenpäin. — Kukkivat puut metsiköissä levittivät sulotuoksuaan ympäristöönsä.

Yksi Arabian ihanimpia öitä oli tulossa — noita lauhkeita, raittiita tähti-öitä, joista kaikki sen runoilijat laulavat. Tuskin oli aurinko väsyneenä vaipunut taivaan rannan taakse, kun jo yöhyen varjot peittivät maan. Mutta mikään synkkä yö ei se ollut. Päinvastoin valaisi sitä mitä kirkkahin kuu sekä tuhannet tuikkivat tähdet.

Huomasin olevani eksyksissä. Mutta siitä huolimatta samoilin yhä, runollisiin mietelmiin vaipuneena. Tultuani erääseen tiheämpään pensaikkoon, pysähdyin äkkiä:

Muutaman askeleen päässä edessäni näin itämaalaiseen tapaan puetun nuoren naisen polvistuneena maassa. Paljastetut kasvonsa olivat ylöspäin käännetyt; viittansa ja päähineensä oli hän laskenut viereensä ruohikkoon.

Hän näkyi olevan vaipuneena hartaaseen rukoukseen. Ei hän mitään kuitenkaan sanoin lausunut. Ainakaan ei kuultavasti. Ainoastaan joku puoliääneen kuiskattu "Allah!" huoahtui häneltä silloin tällöin. Väliin kumartui hän maahan, mutta sitten kohotti hän katseensa taas ylös. Hän näytti niin viattomalta, niin onnelliselta…

Katselin häntä kunnioittavalla ihmettelyllä. Kummastukseni oli suuri, löytäissäni hänet täältä yksinään metsästä, mutta ihailuni oli vielä monta vertaa suurempi. Tunsin itseni ikäänkuin varkaaksi, katsellessani tuota ihanata impeä tällä tavoin kasvoihin, mutta en kuitenkaan voinut vetäytyä pois.

Ja mitkä taivaalliset kasvonpiirteet olivatkaan hänellä! Ryhtinsä ja vartalonsa olivat yhtä hurmaavat, kun hän siinä nöyrästi ja vakavasti puheli Jumalansa kanssa. Tuolla hetkellä hän tuskin olisi huomannut mitään, mitä ympärillään tapahtui. Niin kiintyneenä ja liikutettuna hän oli.

Hän oli kaunis! Vaikka en sitä vannonutkaan profeetan parran kautta, niin olin kuitenkin sillä hetkellä aivan vakuutettuna, että edessäni oli arabiattarista ihanin!

Innostuksen tuli leimusi hänen suurista tummista silmistään, joita tuuheiden kulmakarvojen alla pitkät ripset varjostivat. Sysimustat hiuksensa poimuivat paksuna palmikkona hänen hartioiltaan maahan. Yön vieno, tuskin tuntuva tuulahdus keijuili hiljaa kiharteissa neitosen otsalla. Sievät värähtelevät kätösensä säestivät sielunsa tunteita, valkokaulansa liikkeet olivat mitä viehättävimpiä ja rintansa kuohuili valtavasti.

Hän oli puettuna vaaleanpunaiseen liiviin ja väljiin viheriäisiin housuihin, jotka ikäänkuin sekaantuivat lehvien vihannuuteen pensaikon puolihämärässä. Jaloissaan oli kengät pehmeästä keltaisesta sahvianista. Pieni kukkanen oli pistettynä povellensa.

Kun hän oli päättänyt rukouksensa, nousi hän ylös ja alkoi kääriytyä pitkään avaraan viittaansa. En katsonut soveliaaksi enään poistua, sittekuin häntä näin salavihkaa olin tarkastellut. Eikä minulla suinkaan ollut haluakaan poistua.

Astuin siis lähemmäksi ja, kokoillen arabialaista sanavarastoani, toivotin rauhaa ja kysyin, tiesikö hän neuvoa minulle tietä kaupunkiin.

Hän säpsähti hiukan, punastui vienosti ja laski mustan hunnun kasvoilleen, mutta tarttui kuitenkin ennakkoluulottomasti ojennettuun käteeni, vastaten tervehdykseeni. Ihmeekseni luulin huomaavani, että hänkään ei puhunut arabiankieltä murteettomasti. Sitä en kuitenkaan sen enempää ehtinyt ajatella, sillä samassa hän, huomattuaan että arabia ei minulta luistanut, lisäsi sujuvalla englanninkielellä:

"Kiitoksia!" änkytin minä riemuissani. "Näin teidän rukoilevan. Suokaa anteeksi, että häiritsin hartauttanne."

"Oi, ettehän te minua häirinnyt. Olin jo lopettanut, ennenkuin teidät näin…. Rakastan käydä täällä toisinaan seurustelemassa luonnon kanssa yksinäisyydessä."

"Te ette varmaankaan — kuten muutamat uskonsisaristanne — pidä Jumalaa miehenä, koska käännytte hänen puoleensa avoimin kasvoin," huomautin minä, puoleksi leikillä.

"En suinkaan tahdo väittää, että hän on mies… Allah on liiaksi suuri voidakseni häntä määritellä", vastasi tyttö vakavasti.

"Ja sitäpaitsi", lisäsi hän, "hunnun käyttäminen ei muuta ole kuin vanha tapa, jota tulee kunnioittaa, vaan jota en yhdistä uskontoon. Emmehän sitä muuten käytä kaikkien miestenkään seurassa. Jos joskus tulisin Länsimaille, niin luulenpa että esiintyisin kadullakin ilman huntua. Mutta täällä se olisi loukkaavaa ja sopimatonta."

Kuljettuamme kappaleen matkaa metsässä, virkkoi tyttö: "En minä ihan varmasti tunne tietä itsekään, mutta arvelen toki osaavani kotiin."

Oi kuinka toivoin, että hän ei olisi osannut! Mielelläni olisin harhaillut hänen kanssaan vaikka koko ikäni pitkin Jemenin mantereita.

Ääneeni lausuin: "Mutta olittehan toki, kuni oikea muselmani ainakin, rukoillessanne kääntyneenä pyhää majaa kohti Mekassa? Ja tietänette siis ilmansuunnat?"

"Sekä Itä että Länsi kuuluvat Jumalalle. Mihin hyvänsä katseenne käännättekin, niin olette löytävät Hänen kasvonsa. Hän täyttää maailman kaikkisuuden äärettömyydellään ja viisaudellaan."

Yllämainitun koraaninvärsyn lausui hän arabiankielellä. Ja nytkin havaitsin hänen ääntävän eräät seemiläiset kurkkukerakkeet vienommin, kuin mitä tavallisesti olin kuullut alkuasukkaiden suusta. Ilmaisin siis arveluni, että hän ei ollut syntyisin siltä seudulta maata.

"Oo, en ole arabialainen," vastasi tyttö. "Olen turkkilainen! Lapsuuden kotini rantoja ovat Bosporin laineet huuhdelleet… Olen kotoisin Konstantinopolista."

Tähän asti kainossa äänessään värähti hiukkasen osmaanilaista kansallis-ylpeyttä, joka teki sen vieläkin soinnukkaammaksi, mutta pian se pehmeni jälleen ja sitten hän näkyi vaipuvan unelmiin.

"Olen jo kuitenkin ollut useampia vuosia Adenissa", jatkoi hän hetkisen vaitiolon perästä. "Asun täällä äitini kanssa."

Pian jo löysimme maantielle ja aloimme lähestyä kaupunkia. Huomasin kauniin kumppanini olevan erittäin hilpeän ja nerokkaan sekä hyvin sivistyneen naisen, joka kuitenkin oli pysynyt niin herttaisen naisellisena, puhtaana itämaan helmenä. Ja vaikka hän oli lämpimästi uskonnollinen, harras islamin tunnustaja, esiintyi hän hyvin suopeana ja suvaitsevana, jopa vapaamielisenäkin. Silmiinsä tuli usein haaveileva ilme, jonka tuo kateellinen huntu, peittäen muun osan kasvoistaan, teki niin omituisen salaperäiseksi.

Hänen uskontonsa oli lempeätä ja ylevää. Hän otaksui, että kaikki ihmiset — nekin, jotka eivät ole tunnustaneet puhdasta oppia — pääsevät paradiisiin. "Jumala kyllä ymmärtää luotunsa," sanoi hän.

Päästyämme asuntonsa edustalle, hän virkkoi: "Voitte tulla sisälle! Juomme kupin kahvia — ette te europalaiset osaa valmistaa sitä oikealla tavalla! Äidilläni lienee juuri valmiina."

Talon vanha palvelija, joka tuli avaamaan porttia, oli vähällä pudottaa avaimen ja mutisi kauhuissaan hampaidensa välissä rukouksen, nähdessään toverini tuovan muassaan frankkilaisen miehen. Muutamat sanat nuorelta emännältään hänet kuitenkin rauhoittivat.

Piha oli aistikkaasti koristettu kukkaistutuksilla ja muilla kasveilla.
Pari korkeata palmupuuta kohosi sen keskellä.

Astuessamme sisään, virkkoi oppaani ensin äidilleen jotakin omalla kielellään, josta en paljoa ymmärtänyt, ja suudelmaan tätä, esitti hän minut europalaisena efendinä, jonka oli pelastanut eksymästä metsään ja joutumasta leijonille aamupalaksi. "Jos nimittäin teidän englantilaisten kanuunat siellä linnoituksessa eivät ole niitä kaikkia pelottaneet pois näiltä seutuvilta," lisäsi hän nauraen.

"Oo, olen hyvin pahoillani, että ne pelottavat teidän leijonanne… mutta suokaa anteeksi, en ole englantilainen. Olen suomalainen."

"Ah, suomalainen! Ejvallah! Olen kuullut Suomesta… se pieni maa siellä kaukana pohjoisessa!.. Niin, tuossahan on kartta … Millaista on suomenkieli?"

Lausuin muististani pari suomalaista runoa. Ystäväni kuuntelivat tarkkaavaisina.

"Mutta olet todellakin liiaksi rohkea, Fatma," virkkoi vanhempi nainen. "Mitäpä jos joku oikea-uskoinen olisi nähnyt käveleväsi frankin kanssa!"

"Ole huoleti, äiti! Keitään ei tullut vastaamme. Ja ovathan sitäpaitsi arabialaiset uskonveljemme täällä brittiläisellä alueella tottuneet antamaan anteeksi yhtä ja toista. Seurustelevathan vanhat arvokkaat sheikhimmekin aivan empimättä europalaisissa perheissä ja siis myöskin europalaisten naisten kanssa. Miksi emme me saattaisi tehdä jotakin vastaavaa?"

Näin sanoen heitti hän pois vaalean viittansa ja mustan huntunsa, ollen vapaana kuin kodissaan ainakin. Nyt sain siis taasen nähdä tenhottareni kasvot.

Fatman äiti oli keski-ikäinen nainen, joka erossa miehestään nykyään eleli hänelle muhammedilaisen lain mukaan avioliittosopimuksessa siltä varalta määrätyillä varoilla. Eikä hän sittemmin ollut mennyt uudestaan naimisiin edellisen miehensä (kuten itämailla usein tapahtuu), eikä muidenkaan kanssa.

Muhammedilaisessa maailmassa on avioeron saaminen helppoa, siihen ei vaadita muuta kuin että jompikumpi asian-omaisista sitä haluaa. Arabian suuri profeetta, tuntien etelämaalaisen luonteen, ei tahtonut sille luonnottomia kahleita panna. Samasta syystä ei hän poistanut monivaimoisuuttakaan, vaan ainoastaan rajoitti sitä. Käytännössä on se kuitenkin nykyään harvinaista, varsinkin Egyptissä ja Turkinmaalla. Sen sijaan alkavat ylemmät luokat osoittaa taipumusta pariisilaisiin muoteihin tässä kuten useissa muissakin suhteissa. Niinpä juovat ne Konstantinopolissa jo jokseenkin yleisesti viiniä.

Tytär Fatma oli mieltynyt asumaan äitinsä kanssa ja he olivat hyvin kiintyneitä toisiinsa.

Heidän kotinsa oli aistikkaasti sisustettu itämaalaiseen tapaan, lattiat verhottuina pehmeillä persialaisilla matoilla. Kirjavarastossa näin paitsi itämaalaista kirjallisuutta myöskin ranskalaisia ja englanninkielisiä teoksia. Mutta muuten ei huoneessa mikään muistuttanut länsimaisia tapoja.

Juotuamme mustan kahvimme — parasta mitä milloinkaan olin juonut — pantiin esille piiput. En ollut paljon tottunut tähän, mutta nyt kun kiusaus tuli niin kauniissa muodossa, en sitä kehdannut vastustaa, vaan tartuin empimättä koristeltuun nargileehen eli vesipiippuun, joka minulle tarjottiin, ja päätin tuprutella pesällisen heidän hyvänhajuista turkkilaista, hiukkasen opiumilla sekoitettua tupakkaansa. Ystävättäreni opettivat minulle, miten tuota runollista kapinetta oli oikein asianmukaisesti käsiteltävä, ja siinä me sitten nojailimme autuaallisesti pehmeillä mataloilla divaaneillamme, imeskellen pitkiä putkiamme ja unelmoiden.

Fatma itse näytti ihan lumoavalta, puhallellessaan ilmoille savupilvilöitä, jotka sitten liitelivät hänen ympärillään ja mystillisesti yrittelivät varjoilemaan hänen herttaista olentoansa.

Puhelimme erilaisista asioista. Sitten lauloi Fatma ihanalla äänellään, ja väliin säestäen kitarallaan, muutamia osaksi tulisia, osaksi haaveellisia turkkilaisia, persialaisia ja arabialaisia lauluja.

"Oi! sen sulosointu ja majesteetillisyys ihan hurmaavat minut — varsinkin kun kuulen sitä niin viehättävän olennon suusta. Mutta valitettavasti en sitä paljon osaa," vastasin minä. "Ettekö tahtoisi ruveta minulle opettajaksi?"

Tein tuon rohkean kysymyksen puoliksi leikillä, mutta ihmeekseni ja ilokseni antoi Fatma siihen aivan vakavan, myöntävän vastauksen. Sillä vaikka hän piti kunniassa ja hartaasti puolusti itämaalaisia tapoja, olivat häneen kuitenkin vaistomaisesti ja ikäänkuin tietämättään vaikuttaneet lännen vapaat aatteet, ja kuumaverisenä etelän lapsena toimi hän pikemmin tunteen kuin järjen vaatimuksien mukaan. Viimein antoi äitikin myöntymyksensä.

Jättäessäni jäähyväiset oli siis minulla se suloinen tieto, että vastedeskin saisin käydä uutta tuttavaani tervehtimässä.

Olikin jo yli puoliyön, ennenkuin läksin. Naiset toivottelivat minulle
Allahin siunausta ja lupasivat iltahartaudessaan muistaa minuakin.

Päästyäni kotiin, minä haaveilin kauan valveilla vuoteellani, ajatellen rakasta osmaanitartani, ja kun nukuin, niin näin unta moslemin paradiisista, jossa mustasilmäiset huurit tarjoilivat kahvia, soittivat kitaraa ja, puhallellen ilmaan sinerviä savurenkaita, muodostivat sinne kiemurtelevia arabialaisia kirjaimia, jotka leijaillen oikealta vasemmalle vähitellen järjestyivät turkinkielisiksi sanoiksi ja lauseiksi.

RUNOJEN KÄÄNNÖKSIÄ

ISRAELIN UNELMA

Jo nouse, oi! jo salamoi sun valos yli kansain muiden — sun Herras sulle armon soi, sä jalo joukko valituiden!

Sä nouse, sinun säteesi
on valaisevat pakanoita
ja mailman prinssit, kuninkaat
sun korkeuttas kunnioittaa.

Sun silmäs nosta, katseles:
kuink' yli maiden, meren aavan
sun poikas palaa, tyttäres.
Jo parvi kotiin saapuu taaja.

On Libanoni loistossaan, sen seetrit, palmut voitokkaina kuin juhlapuku pyhän maan. Sun kunniasi kestää aina!

KUN OKSAT AKKUNAHAN LYÖ

Kun oksat akkunahan lyö
ja poppelit sen alla
jo verhoo vaipallansa yö,
oon miellä oottavalla.

Kun tähdin väikkyy virran vuo
ja järven tyyni pinta,
sä silloin saavu kultas luo
ja rauhoita sen rinta!

Kun kuuhut pilven lomasta jo pilkistääpi esiin, mun valtaa kaiho tunnelma ja silmät käyvät vesiin.

TOIVO

Mä kerran lainehelta kysyin näin,
mi vaahtoin vyöri: "eikö konsanaan
tuo nainen syömmetön mun lempeäin
voi palkita?" Se vastas: "ehkä vaan."

Ja vielä kysyin lainehelta näin: "tää tunne tuskaisa, mi rauhan vei, mua seuranneeko kautta elämäin?" "Sä toivo," kuiski aalto, "ehkä ei!"

KIRJOITUS KIVEN KYLJESSÄ

Nään teidät, mi keveesti kuiskien siinä
lempenne vuoksi
nousette vuorelle siimeeseen metsän
ja lähtehen luoksi.

Tien vieressä synkkänä katselen teitä; ketään en hemmi, ääneti yksinäin murjotan yhä, en konsana lemmi.

HALUNI

Sä yksin vain, sä yksin, armahainen, mun sydäntäni huojennella voisit; sä yksin kyyneleeni kuivaat, nainen, ja elämääni luottamusta loisit.

Jos aina oisit luonain, kaunokainen, ja lemmenloihtujas mun kuulla soisit, sä rakkaudellasi, sillä vainen, mun rintahani levon, onnen toisit.

Mun pääni painuneena hartioillas mä levähtäisin elon ongelmista, mun verhoaisit otsan kutriloillas —

Näin uinuisin. Ja nektaria oisi mun sielulleni välke katsehistas, kun huultes hymyn suudelmilla joisin.

ILTASOITTELU

Kun eilen neidolleni lempimälle mä huviketta mielin laulamalla, niin mandoliinin otin ma ja hälle sen soinnuttelin akkunansa alla.

Mä hänen, ihastuksissansa tälle, jo mulle kätösellä valkealla noin luulin viittailevan empivälle ja lemmenlehden luovan armahalla.

Ja kas! hän käärii, viskas kaunokainen jo mulle paperin, min poimijaksi mä riemusyömmin riensin luottavainen.

Vaan haipuipa mun mielein haikeaksi — kaks' löysin lanttia! mun oli nainen tuo luullut soittoniekaks kulkevaksi.

TAVOITTELUA

PIKKUTYTTÖ

Kuin taivaan ranta ruskottuu päivän laskiessa tyttö pieni punastuu poikain katsoessa, aatteleepi itsekseen: mit töllistääpi nuo? Kuink' kaunis on, ei tiedäkään viel pikku hupsu tuo.

Ei tiedä, ett' on kaunis hän kuin punaomenainen, lempi vielä sydäntään ei vienyt valtavainen; äidin armaan luona hän vain riemuin hyppelee ja pelokkaana katseilta pois poikain pakenee.

Vaan vielä saapuu aika se, saapuu kyllä kohta, jolloin sulosilmät ne kaihomieltä hohtaa. Hiutuen hän ikävöi, ei enään pakoile, ei juokse pois, — jos juokseekin, lyö sydän lemmelle.

VALKOVERINEN

Näin eilen iltasella
mä immen vaalakan,
mi aikoi matkustella,
pois astui laivahan.

Jo tuuli purjeet täytti
nuo vaahtovalkoiset;
ne kyyhkyseltä näytti,
nuo siivet avoimet.

Niin siskot, tuttavansa
jo kaipuu valtasi,
kun nenäliinallansa
hän viittoi hyvästi.

Mä seisoin rannelmalla
ja häntä katselin,
siks' kuin jo ulapalla
pois häipyi pursikin.

En tiennyt enää, näinkö
vain vaahdon valkean,
vai parveen ystäväinkö
viel immen viittovan.

Mä katsoin yhtenänsä,
jo purje poistuikin;
nyt itki ystävänsä
ja itkin minäkin.

En itke laivaa suotta,
en itke purjeita,
vaan itken neittä tuota,
mi pois on matkaava.

En purjeita, vaan neittä mä itken vaalakkaa, mi meren vaahtoteitä pois kaukomaihin saa.

EVRIKÓMI

"Oi meri, milloin nähdä saan mä Evrikomi-immen?
sä minne hänet saattelit, ah sano mulle, minne?

Sun rantojesi kallioilla häntä vuotellunna
mä olen, vuodet vieri pois, ei armas saapununna.

Jo purjehiksi vaahtopäät mä luulin monta kertaa!" —
näin lausuu Thirsis itkien ja suuteleepi merta.

Ei onneton hän tiedä, että meri povehensa
jo kateellinen haudannut on hänen armaisensa.

NUOREN NAISEN HAUDALLA

Miksi taitoit, Asrael,
tään kukan kaunihimman pois
elon uhkuin parhaillaan?
Hän shaahin ilo ollut ois…

Hellin hänet hyväilyin, oi, povehesi tuudi, maa, kunnes kutsuun serafin hän paratiisiin havahtaa!

LEMMITYN HUULET

Vertasin armaani huulia mä punervaan karneolikivehen. Kysyttiin: erämaan paateenko sä vaihtaisit elämän lähtehen!?

SYKINTÄÄ

Tuo sokea raivo, nuo himojen myrskyt mi rinnoissa riehuu ja halujen tyrskyt, kuin vaahtoova syksyllä pauhaava meri, tuo kiehuva kuumien suonien veri, tuo inehmon sydäntä polttava tuli, min edeltä rauha ja tyyneys suli, nuo pyytehet hurjat mi sielua syöpi — on sukumme uusi, mi povessa lyöpi.

INTOHIMOJEN PUUTARHASSA

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ITÄMAALAISIA HAAVEILUJA ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org . If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate .

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org .

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.