The Project Gutenberg eBook of Syvyydestä, by Charles Kingsley

Tämä pieni kirja
omistetaan
kaikille murheellisille sieluille
ja
hänen muistolleen, joka on
syvyydestä mennyt ikuiseen
lepoon.

F.E.K.

SISÄLLYS:

I. Kärsimysten ja surujen syvyydestä.
II. Synnin syvyydestä.
III. Pelon ja tuskan syvyydestä.
IV. Yksinäisyyden, onnistumattomuuden ja pettymysten syvyydestä.
V. Pimeyden ja helvetin syvyydestä.
VI. Kuoleman syvyydestä.
VII. Rukous syvyydestä.
VIII. Rukouksia ja tunnustuksia.

KÄRSIMYSTEN JA SURUJEN SYVYYDESTÄ.

»Oi Jumala, auta minua! Sillä vedet käyvät hamaan minun sieluuni asti. Minä vajoon syvälle mutaan, jossa ei pohjaa ole; minä olen tullut syviin vesiin ja virta upottaa minut.» Ps. 69:2,3.

»Minä käyn kumarruksissa ja koukussa; koko päivän minä käyn
surupuvussa.» Ps. 38:7.

»Minun sydämeni murheet ovat moninaiset; vie siis minua ulos minun
tuskistani.» Ps. 25:17.

»Herra on kuullut minun itkuni äänen; Herra kuulee minun rukoukseni »
Ps. 6:9,10.

»Minulla oli paljon surua sydämessäni; mutta sinun lohdutuksesi
ilahutti minun sieluni.» Ps. 94:19.

— ‒ Jokainen sydän tuntee oman katkeruutensa; kullakin sielulla on oma surunsa; kullakin ihmiselämällä on myrskyiset ja meluiset päivänsä, jolloin jokin äkkiä noussut kovan onnen tuuli näyttää puhaltavan pois kaikki sen ilot, sen silmän ruoka on pois otettu, ja kaikki sen toiveet ja suunnitelmat, kaikki mitä se ajatteli tehdä tai nauttia, peittyvät niin hämärään pilveen, että on mahdoton nähdä mitään tietä edessään; ihminen ei tiedä mihin sen on mentävä tai mihin sen on paettava apua saadakseen. Luottamus Jumalaan näyttää sillä hetkellä olevan poissa, ihmisellä ei tunnu olevan mitään voimaa, ei mitään toimintakykyä, eikä hän kykene tekemään mitään päätöstä toimiakseen jotain, uskoakseen jotain, välittääkseen jostain; itse maa näyttää horjuvan jalkain alla ja syvyyden lähteet syöksyvät esille.

Kun semmoinen päivä tulee, ajatelkoon ihminen silloin Jumalan liittoa ja rohkaiskoon mieltään. Onko auringon loiste taivaalta kadonnut, siksi että myrsky tuo mukanaan rakeita ja paleltavia tuulia? Onko Jumalan rakkaus muuttunut, siksi että emme voi tuntea sitä huolestuttavassa tilassamme? Onko auringon valo taivaalta kadonnut, siksi että maailma on pimeässä pilvessä ja sakeassa sumussa? Onko Jumala unohtanut antaa valoa kärsivälle sielulle, koska emme voi nähdä, missä meidän tiemme kulkee muutamina lyhyinä päivinä, jotka meille ovat täytetyt tuskallisella hämmennyksellä?

Ei. Jumalan sanoma jokaiselle surulliselle ja murheelliselle sydämelle maan päällä on se, että Jumala on valkeus eikä Hänessä ole yhtään pimeyttä; että Jumala on rakkaus eikä Hänessä ole ollenkaan julmuutta; että Jumala on yksi eikä Hän ole ollenkaan muuttuvainen. Sentähden voimme rohkeasti rukoilla Häntä, rukoilla vapautusta, kun suru ja surkeus valtaa meidät; kun meidän oma tai meidän omaisemme kuolinhetki lähestyy; kun tuomiopäivä tulee, josta on kirjoitettu: »Jumala tekee vanhurskaaksi. Kuka tuomitsee? Kristus on kuollut, niin, paljoa enempi, Hän on myös ylösnoussut ja rukoilee meidän puolesta.» Rom. 8: 33,34. Jumalan rajattomaan rakkauteen, jonka Hän ilmoitti meille Jesuksen Kristuksen elämässä, Hänen täydelliseen ja kokonaiseen tahtoonsa vapahtaa meitä, jonka Jumala ilmoitti Jesuksen Kristuksen kuolemasta, kun Isä ei säästänyt omaa Poikaansa, vaan vapaaehtoisesti antoi Hänen kuolemaan meidän edestämme, tähän rajattomaan rakkauteen voimme me uskoa ja sille jättää itsemme, kohtalomme, perheemme, ruumiimme, sielumme sekä niitten ruumiit ja sielut, joita me rakastamme.

Ennemmin tai myöhemmin tulee Kristus kaikkien luo kastamaan heitä tulella. Mutta elä luule että tuo tulikaste tulee ihmiselle kerta kaikkiaan, kauhean surun muodossa tai kauhistuttavana todistuksena hänen omasta synnistään ja mitättömyydestään. Ei, useilla ihmisillä — ja kenties parhaimmilla ihmisillä — jatkuu tätä tulta kuukausi kuukaudelta, vuosi vuodelta. Salaisten koetusten kautta, kiusausten, joita ei kukaan ymmärrä paitse Jumala ja he itse, puhdistaa Herra heitä heidän salaisista vioistaan ja opettaa heitä salaisuudessa ymmärtämään viisautta; sen kautta poltetaan heistä pois oman tahdon akanat, itsepetos ja turhamaisuus, jotta vanhurskauttamisen puhdas kulta jäisi jälelle. Kuinka monella lempeällä ja pyhällä sielulla, jotka näyttävät iloisilta ihmissilmistä, onkaan heidän salaiset surunsa. He kantavat näkymätöntä ristiään päivät läpeensä ja paneutuvat sen päälle maata yöksi; ehkä saavat he kantaa sitä vuosi vuodelta hautaan asti, aina Kristuksen valtaistuimen juurelle laskeakseen sen siellä alas; ei kukaan paitse Kristus ja he itse saa koskaan tietää, mitä se oli, mikä se salainen kiusaus oli, minkä Jumala pani sen sielun päälle, joka meidän silmillä nähden näytti olevan liika hyvä tähän maailmaan. Näin Herra vartioitsee kansaansa ja koettelee sitä tulessa, samoin kuin sulattaja istuu uunin ääressä ja tarkastaa sulavaa hopeaa, kunnes hän tietää sen olevan puhdistetun kaikesta kuonasta, kun hän näkee oman kuvansa kuvastuvan siinä.

Kärsimysten kautta tuli Kristus täydelliseksi; ja mikä oli paras tie Jesukselle Kristukselle, on varmaan myöskin hyvä tie meille, joskin se on jyrkkä ja orjantappurainen. Asettukaamme hiljaisuuteen Jumalan käden alaiseksi; sillä joskin Hänen kätensä lepää raskaana meidän päällämme, on se myöskin voimakas ja turvallista on levätä sen varassa, eikä kukaan voi repäistä meitä Hänen kädestään, sillä Hänessä me elämme ja liikumme ja olemme. Hän odottaa meitä vuosi vuodelta väsymättömällä kärsivällisyydellä ja antaa meidänkin sentähden välistä odottaa Häntä. Hänessä on täydellinen pelastus ja sentähden riittävä pelastus meille samoin kuin niille, joita rakastamme. Ja vaikkakin me Davidin kanssa menisimme alas tuonelaan, niin löydämme Jumalan siellä niinkuin David (Ps. 139:8; Ps. 16:10) ja tulemme kokemaan, ettei Hän hylkää sieluamme tuonelassa eikä salli pyhäinsä joutuvan häviöön. Usko sinä vaan Jumalaan. Ei mitään sinussa siitä, mitä Hän on luonut, ole joutuva häviöön; sillä se on yksi Jumalan ajatuksista, eikä mitään Hänen ajatuksistaan voi hukkaan joutua. Ei mitään kitketä sinusta pois muuta kuin sinun sairautesi; ei mitään polteta pois sinusta paitse kuona; se sinussa, josta Jumala alussa sanoi: »Tehkäämme ihminen omaksi kuvaksemme!» se on pelastettava ja elävä ijankaikkisesti. Niin, luota Jumalaan ja huuda Hänelle syvyydestä: »Joskin Sinä lyöt minua, rakastan minä Sinua; sillä Sinä rakastit minua Jesuksessa Kristuksessa, ennenkuin maailman perustus laskettiin.»

Oi te murheelliset ja kärsivät sydämet! Huolestuneet ja väsyneet sielut! Katsokaa Kristuksen ristiin! Siinä riippui teidän Kuninkaanne! Murheellisten sielujen Kuningas, ja vielä enempi, surujen Kuningas. Ah, tuskaa ja surua, sortoa ja rasitusta, kuolemaa ja tuonelaa — kaikkia on Hän kasvoihin katsonut, jokaista näistä, ja kokenut niitten voimaa ja opettanut niitä tuntemaan Hänen voimaansa, ja Hän on voittanut ne kuninkaallisesti. Ja sen jälkeen kuin Hän on riippunut kiduttavalla ristillä, on suru tullut jumalalliseksi, Jumalan kaltaiseksi, samoin kuin ilokin on. Kaikki mitä ihmisen turmeltunut luonto pelkää ja halveksii, sen asetti kunniasijalle ristillä Jumala, joka otti sen päälleen ja siunasi ja pyhitti sen ikuisesti. Ja nyt ovat köyhät autuaat, jos ovat sydämessään yhtä köyhiä kuin kukkarossaan; sillä Jesus oli köyhä, ja hengessä köyhäin on taivaan valtakunta. Autuaat ovat nälkäiset, jos he isoovat vanhurskautta niinkuin ruokaa; sillä Jesus isosi, ja isoovaiset ravitaan. Autuaat ovat murheelliset, jos he eivät sure ainoasti omia surujaan, vaan syntejään; sillä Jesus murehti meidän syntejämme, ja ristillä tuli Hän, joka ei synnistä mitään tiennyt, synniksi meidän tähtemme, ja siksi murheelliset saavat lohdutuksen. Autuaat ovat ne, jotka häpeävät itseään ja vihaavat itseään ja nöyryyttävät itsensä Jumalan edessä; sillä ristillä nöyryytti Jesus itsensä, ja sentähden heidät ylennetään. Autuaat ovat hyljätyt ja halveksitut; eivätkö kaikki ihmiset hyljänneet Jesusta hädän hetkellä? Ja miks'ei he silloin myöskin hylkäisi sinua, sinä yksinäinen raukka? Onko opetuslapsi suurempi Mestariaan? Ei, vaan joka tahtoo täydellinen olla, olkoon niinkuin hänen Mestarinsa.

Elkäämme vanhaan totuttuun tapaan nimittäkö epäuskoa tyytyväisyydeksi; elkäämme asettako lausetta »tapahtukoon Sinun tahtosi» rukoustemme loppuun, siksi ett'emme usko rukouksen kuulemista. Vaan antakaamme Jumalan tahdon olla myös meidän tahtomme ja sitte sanokaamme: »Tapahtukoon Sinun tahtosi!» On olemassa väärää yhtä hyvin kuin totista ja pyhää tyytyväisyyttä. Kun murhe on tullut tai on tulossa tai nähtävästi on välttämätön toisten parhaaksi, sanokaamme silloin Mestarimme kanssa Hänen kuolintaistelussaan: »Ei niinkuin me tahdomme, vaan niinkuin Sinä!» Mutta rukoilkaamme rohkeasti, kunnes olemme saavuttaneet sen asteen.

Kristillisyys sekä kohottaa että syventää niin hyvin inhimillisiä kuin jumalallisia tunteita. Minä olen onnellinen; sillä kuta vähemmän on toivoa, sitä enempi on minun uskottava. Jumala tietää, mikä on parasta meille. Minä olen varma siitä, että me emme sitä tiedä. Minä alan huomata, että pysyväinen antautuminen Jumalan tahtoon on salainen syy pysyväiseen voimaan. »Joka päivä kuoleminen on niinkuin Böhme sanoo, tie jokapäiväseen elämään.»

Kaikissa elämän koettelemuksissa on aina joku apu, jos vain ihminen etsii sitä oikeasta paikasta; ja joskaan se ei tule avuksi, niin tulee se kuitenkin korvaukseksi. Minä puhun mitä olen kokenut. Omasta lohdutuksestani en puhu, vaan siitä tiestä, millä sen saavutin. Sen minä sain yksinkertasesti en taistelemalla, vaan tekemällä voimallisesti työtä siinä, mihin Jumala oli minut asettanut, sekä täysin ja lujasti uskomalla, että Hänen lupauksillaan oli tosi tarkoitus eikä vain kuvannollinen merkitys, ja että Psalmit 10, 27, 34, 37, 107, 112, 123, 126, 146 ovat yhtä totiset meille käytännöllisessä elämässämme, kuin ne olivat vanhan ajan juutalaisille, ja että meidän aikamme epäusko estää ihmisiä yksinkertaisella, lapsellisella uskolla ottamasta vastaan Jumalan lupaukset sanallisessa merkityksessä.

Elä pelkää pilviä, myrskyä ja sadetta; katso sateenkaarta pilvissä jopa itsessään sateessakin. Se on merkkinä siitä, että aurinko paistaa vielä, vaikk'et sinä voi sitä nähdä, ja että korkealla, pilvien yläpuolella on vielä päiväpaistetta, lämpöä ja pilvetön, sininen taivas. Usko Jumalan liittoa. Usko että aurinko voittaa pilvet, lämpö voittaa kylmän, hiljaisuus voittaa myrskyn, kaunis voittaa ruman, valo voittaa pimeyden, ilo voittaa surun, elämä voittaa kuoleman, rakkaus voittaa hävityksen ja nielevät virrat; tämä tapahtuu sen tähden että Jumala on valkeus, Jumala on rakkaus, Jumala on elämä, Jumala on rauha ja ikuinen ilo, Jumala on muuttumaton ja tekee työtä antaakseen elämää, iloa ja rauhaa ihmiselle, eläimelle ja kaikelle luodulle. Se oli sateenkaaren merkitys. Se on todistuksena siitä, että Jumala, joka loi maailman, on ihmisen ystävä ja ylläpitäjä; että Hänen lupauksensa ovat kuin ikuisesti kestävä päiväpaiste, joka on yläpuolella pilviä eikä pimene tai katoa, ei muutu eikä vähääkään vaihtele.

Ellen minä uskoisi erityiseen Sallimukseen, ihmisten alituiseen kasvatukseen, niinhyvin pahain kuin hyväin, niinhyvin pienten kuin suurten seikkain kautta — ellen minä uskoisi tähän — en minä ollenkaan voisi uskoa mihinkään.

Olkaamme tyytyväiset; me emme tiedä mikä on hyvää meille; vaan Jumala tietää sen. — Se on totta ja sinä huomaat sen todeksi (vaikka Jumala tietää että on hyvin vaikeaa saada ihmiset sitä oppimaan), ettei kristityille ihmisille olisi mitään suurempaa apua kuin tulla Kristuksen kaltaisiksi kärsivällisesti kestämällä ei ainoasti jokapäiväsen elämän kovassa työssä, vaan myös suruissa, vaikeuksissa ja sairauden sattuessa, milloin Jumala armollisessa hyvyydessään suvaitsee koetella heitä minkinlaisella vastoinkäymisellä. Sillä Kristus itsekin tuli sitte kotia iloon, kun ensin oli kärsinyt kipua. Hän ei ennen mennyt ihanuuteen kuin oli ristiinnaulittu. — Se on totta että sairaus ja kaikellaiset vaikeudet lähetetään ojentamaan meitä ja tekemään meille hyvää, mitä taivaallinen Isämme näkee meidän tarvitsevan. Se on totta ja sen tulet sinä huomaamaan todeksi, että ketä Herra rakastaa, sitä Hän kurittaa.

»Meillä on oleva toivo siinä kärsivällisyydessä ja lohdutuksessa, minkä Raamatut antavat», sanoo Paavali (Rom. 15:4) ja vielä: »Mutta kärsivällisyydestä syntyy täydellinen työ» (Jak. 1:4). Vaan mistä saamme kärsivällisyyttä? Jumala tietää kuinka vaikea ihmisraukkain on tämmöisessä maailmassa aina olla kärsivällisiä. Mutta usko voipi synnyttää kärsivällisyyttä, vaikkei kärsivällisyys voi syntyä itsestään; ja usko kehen? Usko taivaalliseen Isäämme, Kaikkivaltiaaseen Jumalaan itseensä. Hän nimittää itseään »kärsivällisyyden ja lohdutuksen Jumalaksi». Rukoile. Hänen Pyhää Henkeään, ja Hän tekee sinut kärsivälliseksi; rukoile Hänen Pyhää Henkeään ja Hän lohduttaa sinua ja lievittää murheesi. Hän on luvannut antaa Pyhän Henkensä — Lohduttajan, rakkauden, uskon ja kärsivällisyyden Hengen — kaikille niille, jotka sitä rukoilevat. Rukoile Häntä Herran pyhän pöydän ääressä tekemään sinut kärsivälliseksi; rukoile Häntä että sinun oma tahtosi kukistuisi ja muuttuisi Hänen tahtonsa kaltaiseksi. Silloin sinun silmäsi aukenevat; silloin sinä Raamatusta näet varman lupauksen toivosta, ihanuudesta ja pelastuksesta itsellesi ja koko maailmalle; silloin sinä näet Herran ruumiin ja veren siunatussa sakramentissa varman merkin ja pantin, joka siirtyy kädestä käteen, suvusta sukuun, vuodesta toiseen, isältä pojalle, siitä että Hänen lupauksensa täytetään, — että kärsivällisyydestä syntyy täydellinen työ ja että toivo tulee toteutetuksi —, ettei yksikään Herran sana turhaan raukea tai jää syrjään, sillä ne kaikki täytetään.

Jumala tarkoittaa sillä sinun hyvääsi, kun Hän lyöpi sinut alas, — ehkä Hän tahtoo antaa sinulle siunausta, vaikk'et ole sitä rukoillutkaan, näyttääkseen kuinka vähän sairaloinen tunteellisuus tai itseään kiusaava taistelu auttaa. Viisastelevat luonteet ovat taipuvaiset kiusaamaan itseään sillä tavoin. Semmoisena aikakautena elämästäsi on hyvä tulla uudelleen lapseksi. Tällä en minä tarkoita toistamiseen uudestasyntymistä, vaan mielen muutosta hiljaiseen ihmettelyyn ja lapselliseen luottamukseen, joka sallii kaikkien luontaisten kykyjen, kaikkien Jumalan antamain armolahjain, jotka myrsky on murtanut ja alas taivuttanut, uudestaan lempeästi kukoistaa kimmeltävässä valossa sateen jälkeen — elämän tämmöisenä ajanjaksona saamme vähän huo'ahtaa, emme tarvitse kovin paljon silmäillä taaksepäin tai tutkia itseämme, on parempi kätkeä se semmoiseen aikaan, jolloin mieli on terve ja voimallinen, — vaan nyt kylvemme hiljaisesti Jumalan läsnäolon valossa — tämä on enempi uskon aikakausi kuin työn, alituisen rukouksen aika huolimatta niin paljon selvistä lauseista kuin erityisestä, innokkaasta rukouksesta.

Suru on raskas, mutta ei hedelmätön. Ei mikään tarvitse olla hedelmätön niille, jotka näkevät kaikki seikat niitten oikeassa valossa, renkaina siinä suuressa sekä heidän itsensä että yleisen kehityksen ketjussa. Silloin näkisimme ajan olevan täynnä elämää, huomaisimme kuinka joka silmänräpäys hautautuu ja syntyy lukemattomia tapauksia ja suunnitelmia taivaassa ja maan päällä, se ilmaisee Jumalan ajatuksia meistä — kaikki seikat liikkuvat hiljaa ja varmasti, huolimatta luulluista seisauksista ja hairauksista, edeltä päin määrättyä loppua kohti!

Kaikissa tämän kuolevaisen elämän tapauksissa ja muutoksissa on ainoa lohdutuksemme täydellisesti ja lujasti ja elävästi uskoa siihen muuttumattomaan kuningaskuntaan ja muuttumattomaan Kuninkaaseen. Ainoasti tämä usko voipi antaa meille rauhaa, kärsivällisyyttä ja toivoa, vaikka taivas ja maa ympärillämme järiseisi. Sillä ainoasti siten me saamme nähdä, että se kuningaskunta, jonka alamaisia me olemme, on valon valtakunta eikä pimeyden, totuuden eikä valheen, vapauden eikä orjuuden, anteliaisuuden ja laupeuden eikä vihan ja pelon; että me elämme, liikumme ja olemme ei semmoisessa Jumalassa (»Deus quidam deceptor»), joka kätkee viisauden lapsiltaan, vaan valkeuden Isässä, josta kaikki hyvä ja täydellinen lahja tulee, joka tahtoo kaikkien ihmisten pelastusta ja totuuden tuntoon tulemista. Hänen valtakunnassaan me elämme, ja siihen Kuninkaaseen, jonka Hän on asettanut sitä hallitsemaan, voimme mitä täydellisimmin luottaa. Meidän tähtemme tuli se Kuningas taivaasta alas maan päälle; meidän tähtemme Hän syntyi tänne, meidän tähtemme teki Hän työtä, meidän tähtemme Hän kärsi, kuoli ja nousi jälleen ylös ja istuu ijankaikkisesti Jumalan oikealla kädellä. Emmekö siis voi uskoa ja luottaa Häneen? Antakaamme Hänen tehdä, mitä Hän tahtoo. Antakaamme Hänen johtaa itseämme, mihin Hän tahtoo. Mihin tahansa Hän viepi meitä, on se totuuden ja elämän tietä. Mitä tahansa Hän tekee, on se siitä rajattomasta rakkaudesta meihin, ota Hän osoitti ristillä. Mitä tahansa Hän tekee, kuuluu se siihen ijankaikkiseen suunnitelmaan: ilmoittaa Jumala ihmisille heidän Isästään. Sentähden joskin taivas ja maa järiseisi ympärillämme, luotamme me Häneen; sillä me tiedämme että Hän on sama eilen ja tänään ja ijankaikkisesti.

Jos me uskomme, että Jumala kasvattaa ihmisiä, ovat kysymykset siitä, milloin, missä ja miten se tapahtuu, ei ainoasti tarpeettomat meille, vaan jos me otamme huomioon kuka on opettaja, ovat ne myös käsittämättömät; on kylliksi että uskomme Herralla ylitse kaiken olevan vaikutusvaltaa meihin kaikella tavoin.

Ottamalla huomioon että me lopuksi tulemme totiseen, ylevään ja jumalalliseen elämään, joka on toimeliasta ja voimallista elämää, ei se niin paljoa merkitse, mitä merkillisiä ja väsyttäviä teitä eli minkä tuskallisen ja nöyryyttävän kehityksen kautta olemme saavuttaneet sen. Jos Jumala on rakastanut meitä, jos Jumala tahtoo ottaa vastaan meitä, niin alistukaamme rehellisesti ja nöyrästi Hänen lakinsa alaiseksi: »ketä Herra rakastaa, sitä Hän kurittaa, ja jokaista poikaa Hän pieksää, ketä Hän omakseen ottaa».

Minä luulen että viisain tapa kantaa surua ei ole se, että koettaa kantaa sitä — niinkauvan kuin ihmistä ei sen kautta estetä jokapäivästen velvollisuuksien täyttämisestä — vaan että antautuu surun valtaan kokonaan ja vapaasti. Kenties on suru lähetetty ottamaan haltuunsa meidät ja jos me tyhjennämme maljan pohjaan asti, löydämme sieltä kenties jonkin parannusaineen, jota emme löytäsi, jos rupeisimme parantelemaan itseämme tai antasimme toisten sitä tehdä. Jos me aivan yksinkertaisesti sanomme: »minä olen viheliäinen, minun tulee olla viheliäinen», silloin saamme ehkä kuulla äänen sanovan: »kuka muu teki sinut viheliäiseksi kuin Jumala? mitä muuta Hän sillä tarkoittaa kuin sinun parastasi?» Ja jos sinun sydämesi vastaa kärsimättömästi: »minunko parastani? en minä sitä halua, vaan minä haluan sitä, jota rakastan», niin vastaa ehkä ääni sisältä: »sinä saat molempia aikanaan».

Kun kaikki ympäri käydään, ei elämän ongelma olekaan niin vaikea, sillä se selviää itsestään — paraimmassa tapauksessa piankin — kuolemassa. Tee mikä oikein on mahdollisimman parhaalla tavalla, ja odota loppua. —

Jos tämä maailma voipi olla viheriä ja kaunis huolimatta sodista, rutosta, onnettomuuksista ja luomakunnan kirouksesta, kuinka ihana silloin tuleva maailma lienee? Lohduttakaamme itseämme, niinkuin Paavali teki (paljoa vaikeampina aikoina) sillä, että nykyisen ajan vaivat eivät ole verrattavat siihen ihanuuteen, joka meille ilmestyy. Rom. 8:18,22. Ei ole oikein mainita sitä Raamatun paikkaa, missä puhutaan luomakunnan huokaamisesta ja tuskasta, mainitsematta toista, nim. ettei se kaukaa huokaa eikä tuskaile. Tahtoisiko äiti, joka on huokaillut ja tuskaa kärsinyt synnyttäessään lapsia maailmaan, hylätä nämä lapset, ettei hänellä olisi ollut näitä tuskia? Meidän tulee uskoa sen päivän tulevan, jolloin maailma ja jokainen ihmisolento siinä, joka todella on huokaillut ja tuskassa ollut, ei tahtoisi kärsittyjä tuskia olemattomiksi silloin vallitsevan täydellisyyden tähden; mutta silloin me katsomme takasin tähän elämään, samoin kuin äiti muistelee kärsittyjä tuskiaan suurella ilolla ja riemulla.

Minä kirjoitan Teille, siksi että jokainen ihmisten osanoton ilmaus voipi tuottaa hiukan lohdutusta, joskaan se ei muuta olisi kuin muistuttaa semmoisia kuin Te, ett'ette ole yksin maailmassa. Minä tiedän ettei mikään voi korvata semmoista tappiota kuin Teidän on, puolison kuolemaa. Mutta vieläkin on rakkautta maailmassa Teidän ympärillänne; eikä hänen rakkautensa ole kuollut, se elää vielä tulevassa maailmassa Teidän tähtenne ja kenties Teidän kanssanne. Sillä miksi eivät he, jotka ovat pois menneet, jos he ovat menneet Herransa tykö, olisi todella lähempänä meitä eikä kauvempana meistä taivaallisessa maailmassa, jossa he rukoilevat edestämme, ja onhan mahdollista että heillä on vaikutusta meihin ja että he johtavat meitä moninaisella tavalla, josta emme täällä kuolevaisten vankilassa voi edes uneksiakaan?

Niin, elkää pelätkö uskoa että hän, jota Te olette rakastaneet, vielä on Teitä lähellä ja Te häntä lähellä, ja te molemmat Jumalaa lähellä, joka kuoli ristillä teidän tähtenne. Tämän enempää en minä voi sanoa. Mutta siinä on lohdutus, jos todella voipi saada sydämensä uskomaan sitä.

‒ ‒ ‒ Kaikki mitä minä voin sanoa tästä lauseesta, Matt. 22:30 (avioliitosta tulevassa elämässä), on se ettei sillä ole mitään tekemistä minun ja minun vaimoni kanssa. Minä tiedän että kun kuolemattomuus minun suhteeni merkitsee samaa kuin personallisuus, tulevat minun tunteeni häntä kohtaan olemaan samat kuin nyt. Tämä tunne on kehittyvä aivan odottamattomalla tavalla; se voipi mahdollisesti ilmestyä semmoisissa muodoissa, jotka ovat hyvin eroovia tähän elämään kuuluvista pyhimmistä sakramenteista, pyhistä toimista, jotka Jumala on asettanut. Se ei minua ollenkaan huoleta. Minä luulen tämän yhdistyksen olevan kuolemattoman kuin minun oman sieluni, ja minä jätän kaikki hyvän Jumalan huostaan.

Eikö avioliitto ole jokseenkin kuin kuva taivaassa täydelliseksi tulevasta yhdistyksestä? Ja emmekö tule taivaassa jälleen yhdistetyiksi vielä syvemmillä siteillä? Varmaankin, sillä jos Herramme Kristus maan päällä rakasti muutamia enempi kuin toisia, miksi me emme rakastaisi samoin taivaassa, ja kuitenkin rakastaisimme samalla kaikkia?

Näyttääkö siltä kuin minä ala-arvoisena pitäisin maallista onnea? Ei! minä kohotan sitä, kun teen sen korkeamman yhdistyksen sakramentiksi! Eikö se ajatus anna vielä erikoisempaa nautintoa; eikö se revi pois piikkiä jokaisesta ruususta, ja tee jokaista mesimaljaa täysin siunatuksi varmuudeksi tässä elämässä, kun saapi tuntea että meillä on enempi odotettavaa, että kaikki rakkauden ilmaukset täällä ovat vain tulevan täydellisen yhdistyksen heikkoja varjoja, jos me vain täällä työtä teemme, ja teemme niin kuin omaksi autuudeksemme.

Kauhea tunne on saada edelliseen sukupolveen sidotut juuret näennäisesti ylös revityiksi ja sanoa: »Nyt olen irti, minä seison omilla jaloillani ilman mitään vanhempaa perustetta, mihin voisin nojautua». Mutta semmoinen ihminen uskokoon, että Jumala on Abrahamin Jumala, ja että kaikki elävät Hänestä, ja että me emme seiso yksin tai omin apuinemme yhtä vähän kuin lapsena ollessamme äitimme rinnoilla.

»Autuaat ovat ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat; sillä he lepäävät töistään, mutta heidän työnsä seuraavat heitä.» Ilm. 14:13.

He lepäävät töistään. Ohitse ja ijankaikkisesti loppuneet ovat kaikki heidän taistelunsa, pettymyksensä, erhetyksensä, taantumisensa, jotka tekivät heidät onnettomiksi täällä, koska eivät täydellisesti voineet tehdä Jumalan tahtoa. Mutta heidän työnsä seuraavat heitä. Se hyvä, mitä he tekivät maan päällä — se ei ole ohitse eikä ole loppunut. Se ei voi kuolla. Se elää ja kasvaa ijankaikkisesti, se seuraa heidän jälessään, kauvan sen jälkeen kuin he ovat kuolleet, ja kantaa hedelmää ijankaikkista elämää varten ei ainoasti heissä, vaan ihmisissä, joita he eivät ole koskaan nähneet ja vielä syntymättömissä sukupolvissa.

»Vähän ajan perästä ette näe minua, ja taas vähän ajan perästä te näette minut; sillä minä menen Isän tykö», sanoi Herramme puhuessaan omasta kuolemastaan murheellisille oppilailleen. Joh. 16:16. Ja jos näin on Kristuksen kanssa, silloin on samoin myös niitten kanssa, jotka ovat Kristuksen omat ja joita me rakastamme. He ovat osalliset Hänen kuolemaansa ja sentähden myös osalliset Hänen ylösnousemiseensa. Uskokaamme tämä siunattu sanoma kokonaan ja olkaamme rauhassa. Vähän aikaa näemme heitä, ja vähän ajan kuluttua emme näe heitä. Mutta miksi emme? Siksi että he ovat menneet Isän tykö — kaiken elämän ja voiman, kaiken valon ja rakkauden lähteeseen ja alkuperään, että he saisivat elämää Hänen elämästään, voimaa Hänen voimastaan, valoa Hänen valostaan, rakkaudestaan — eikä varmaankaan turhan takia. Totisesti ei turhan takia. Sillä jos he seurasivat Kristusta täällä maan päällä eivätkä käyttäneet lahjojaan ainoasti itseään varten, jos he tulevat Kristuksen kaltaisiksi nähdessään Hänet semmoisena kuin Hän on, niin totisesti eivät he käytä lahjojaan itseään varten, mutta Kristuksen tavalla käyttävät niitä rakkaittensa hyväksi. He voivat varmaankin samoin kuin Kristus tulla ja mennä näkymättöminä. Samoin kuin Kristus voivat he kenties hengähtää rauhattomiin sydämiimme ja sanoa: »Rauha olkoon teille!» Eikä se ole turhaan — sillä mitä he tekivät meidän edestämme ollessaan vielä maan päällä, sen he voivat tehdä paljoa kokonaisemmin ollessaan taivaassa. He näyttävät jättäneen meidät ja me kenties itkemme ja murehdimme. Mutta se päivä on tuleva, jolloin harso otetaan pois silmiltämme ja me näemme heidät semmoisina kuin he ovat — Kristuksen kanssa ja Kristuksessa ijankaikkisesti — emmekä enää muista suruamme ilon tähden, että vielä yksi ihmisolento on tullut ainoaan totiseen, todelliseen ja ijankaikkiseen maailmaan, jossa ei ole tautia, ei epäjärjestystä, muutosta, katoovaisuutta eikä kuolemaa, sillä sehän, ei ole muu kuin Isän helma.

Vaikka maallinen rakkaus näyttäsi meistä niin ihanalta, että kaikki muutos siitä tuntuisi muutokselta huonompaan päin, tulemme kerran toiseen kokemukseen. Mitä vaatii järki (ja usko, joka on näkymättömän maailman järki) meiltä muuta kuin että teemme sen johtopäätöksen, että jos on jotain muutosta rakkaudessamme, on se totisesti paljoa parempaan päin?

Mitä muuta on totinen ijankaikkinen elämä — Jumalan ja Kristuksen elämä — muuta kuin elämää rakkaudessa, elämää täysin toimellisessa, uhraavassa hyvyydessä, joka on kaikkien kokonaisten olentojen ainoa totinen elämä, joko maan päällä tai taivaassa — taivaassa yhtä hyvin kuin maan päällä. Kuvitelkaa mielessänne enkeleitä ja pyhiä taivaassa (sillä jokaisella lienee jonkinlainen käsitys heistä), ja koetelkaa kuvailla, mitä teidän rakkaimpienne sielut siellä haudan tuolla puolen nyt toimivat; mutta muistakaa että jos hurskaat taivaassa elävät ijankaikkista elämää, elävät he varmaan hyödyllistä elämää, joka on täynnä rakkautta ja hyviä töitä.

On niitä, jotka uskovat semmoista, mitä me olemme kovin taipuvaiset unohtamaan, nimittäin että ijankaikkinen elämä ei voi olla itsekästä eikä tyhjää elämää, jota vietetään ainoasti itse olemalla onnellisia. He uskovat etteivät hurskaat taivaassa ole toimettomia, vaan että he ijankaikkisesti ihmiskuntaa auttavat, ja tekevät tarvitseville sieluille kaikellaisia hyviä palveluksia. Minä en ymmärrä, miksi he eivät olisi oikeassa. Sillä jos hurskasten halu oli tehdä hyvää maan päällä, kuinka paljoa, enemmän heillä on se hyvä halu taivaassa. Jos he auttoivat kärsiviä ihmisraukkoja ja lohduttivat murheellisia täällä maailmassa, kuinka paljoa halukkaampia he ovatkaan auttamaan ja lohduttamaan heitä nyt, kun heillä on ijankaikkisen elämän täysi voima, täysi vapaus, täysi rakkaus ja into. Jos Jumalan rakkauden tuli lämmitti ja pehmensi heidän sydämiään täällä, kuinka paljoa enempi siellä! Jos he elivät Jumalan rakkauselämää täällä, kuinka paljoa enempi siellä, Jumalan istuimen ja Kristuksen kasvoin edessä!

Ja jos joku tahtoo sanoa, että hyväin ihmisten sielut taivaassa eivät voi auttaa meitä, jotka olemme täällä maan päällä, vastaan minä: Milloin olette nousseet ylös taivaaseen saamaan selkoa siitä? Jos te joskus olisitte olleet siellä, olkaamme varmat että teillä olisi parempia tietoja tuotavana meille kuin tämä, että ne, joita olemme kunnioittaneet ja rakastaneet maan päällä, ovat menettäneet voimansa, joka heillä täällä oli lohduttaakseen meitä, jotka taistelemme täällä alhaalla.

Ei, me tahdomme uskoa — mitä jokainen, joka kadottaa rakkaan ystävän, on ennemmin tai myöhemmin uskova, — että ne, joita olemme kunnioittaneet ja rakastaneet, ovat kuitenkin hengessä meitä läsnä, vaikkakin ovat pois otetut silmäimme edestä; että he vielä taistelevat puolestamme heidän Herransa Kristuksen lipun ympärillä ja vielä tekevät työtä meidän edestämme Hänen rakkauselämänsä voimassa, samoin kuin he elävät Hänessä ja Hänestä ijankaikkisesti.

Tosin emme tarvitse rukoilla heitä, ikäänkuin he tahtoisivat auttaa meitä heidän oman tahtonsa perustuksella. He tekevät Jumalan tahdon eikä omansa, kulkevat Jumalan asioilla eikä omillaan. Meille on kylliksi, jos rukoilemme Jumalaamme ja Isäämme itseään. Ja mitä on meidän rukoiltava? »Isä, Sinun tahtosi tapahtukoon niin maassa kuin taivaissa!»

Eikö ole riittävä se ainoa ajatus, että meidän rakkaamme nukkuvat Kristuksessa? He nukkuvat Kristuksessa ja sentähden rajattoman hellyyden, osanoton, huolenpidon ja rakkauden ympäröiminä. He nukkuvat Jesuksessa; ja Hän on elämä, siksi nukkuvat he elämässä. He nukkuvat Jesuksessa; ja Hän on valkeus, sentähden nukkuvat he valkeudessa. He nukkuvat Jesuksessa; ja Hän on rakkaus, sentähden nukkuvat he rakkaudessa. Ja mikä voipi olla parempi? Se on parempi — että he, jotka nukkuvat Jesuksessa, varmaan heräävät. Sillä niinkuin on kirjoitettu, on Hän virvoittava, herättävä, elämää antava Henki; sentähden on Hänessä nukkuminen samaa kuin nukkuisi itsessään elämän ja voiman lähteessä ja alkuperässä. Koska kaikki meidän kyvyt ja lahjat täällä maan päällä tulevat Jesukselta, on Hän varmaan antava meille enempi ja jalompia antimia, kun me nukumme Hänessä ja heräämme Hänessä ijankaikkiseen ylösnousemuselämään. Ja mikä enempi, sillä kirjoitettu on, että Hän on ottava luokseen ne, jotka Jesuksessa nukkuvat. Viimeisenä päivänä me näemme heidät, joita rakastimme, kasvoista kasvoihin — ja ennenkin sitä päivää, elkää epäilkö sitä. Usein kun Kristus lähestyy meitä hengessä, ei Hän tule yksin, vaan rakastavat sielut, sielut, joita tunsimme heidän vaeltaessaan lihassa täällä maan päällä, tulevat Hänen seurassaan ja viivähtävät sydämemme läheisyydessä ja sekoittavat kuiskeensa Hänen ääneensä ja kehoituksiinsa, joka rakastaa meitä ja tahtoo johtaa meitä neuvoillaan täällä ja sitte vastaan ottaa meidät ihanuuteen, jossa saamme tavata nämä meidän rakkaamme — ei semmoisina laihoina varjoina, jotka liitelevät autioilla ja muodottomilla aukeilla, niinkuin esi-isämme heitä kuvailivat — vaan semmoisina kuin kerran tunsimme heidät, sillä eroituksella ainoasti että liha on poissa, mutta todellinen hengellinen ruumis on jälellä, jonka peitteenä ja kuorena liha ja veri vain on ollut, ja joka on täydellisemmin ja kokonaisemmin elävä ja rakastava kuin aikaisempi ruumis, koska se on Kristuksessa, joka on elämän lähde, ja koska se on ijankaikkisesti Hänessä vapautettu helvetistä ja kuolemasta.

Ja jos te toivotte merkkiä siitä, että asianlaita on niin, tulkaa pyhälle ehtoolliselle ja ottakaa leipä ja viini merkiksi siitä, että teidän ruumiinne ja heidän, teidän sielunne ja heidän ravitaan samasta ijankaikkisen elämän lähteestä — tuosta kuolleesta, ylösnousneesta ja ijankaikkisesti elävästä Jesuksen Kristuksen ruumiista, jonka Hän on antanut alttiiksi maailman elämän edestä.

Me tiedämme että tuskat tulevat — kauheat tappiot, surettavat ja merkilliset murheet. Ne tulevat meille, Jumala meitä kaikkia auttakoon! Mutta keneltä ne tulevat? Kuka on elämän ja kuoleman Herra? Kuka on ilon ja surun Herra? Eikö se ole tärkein kaikista kysymyksistä? Ja eikö vastaus siihen ole tärkein kaikista vastauksista? Se on Jumalan Pyhä Henki, se Henki, joka käy ulos Isästä ja Pojasta; sen Isän Henki, joka rakasti maailmaa niin, ett'ei säästänyt ainoaa Poikaansa; sen Pojan Henki, joka rakasti maailmaa niin, että alensi itsensä sen edestä ristinkuolemaan asti; se Henki, joka on Lohduttaja ja joka sanoo: »Minä olen nähnyt sinun tiesi ja tahdon parantaa sinut, Minä tahdon myös johtaa sinua ja antaa sinulle ja sinun surevaisillesi lohdutuksen. Minä puhun rauhaa sille, joka on lähellä ja sille, joka kaukana on, sanoo Herra; ja Minä tahdon parantaa hänet.» Es. 57:18,19. Eikö se ole mitä siunatuin sanoma, että Hän, joka ottaa, on se sama, joka antaa? Että Hän, joka murheelliseksi tekee, on se sama, joka lohduttaa?

Se on siunattu sanoma, että Jumala itse on Lohduttaja. Se on siunattu sanoma, että Hän, joka lyöpi, tahtoo myös parantaa; että Hän, joka ojentaa surun maljan, tahtoo myös antaa voimia tyhjentämään sen. Se on siunattu sanoma, että koetus ei ole rangaistus, vaan Isän kuritus. Se on siunattu sanoma, että koko meidän tehtävämme on lapsen tehtävä — Pojan, joka kuolon tuskassaan sanoi: Isä, tapahtukoon Sinun tahtosi eikä Minun. Se on siunattu sanoma, että meidän Lohduttajamme on Henki, joka lohdutti Kristusta, itseään Poikaa, ja käypi ulos sekä Isästä että Pojasta ja tahtoo sanoa meille, että Kristuksessa olemme me todellisesti ja varsinaisesti Jumalan lapsia, jotka suurimmassa puutteessamme voimme huutaa Hänelle: »Isä!» täysin ymmärtäen, mitä tämä kuninkaallinen sana sisältää.

II.

SYNNIN SYVYYDESTÄ.

»Sillä lukemattomat vaivat ovat minun piirittäneet; minun syntini ovat minun ottaneet kiini, niin etten minä taida nähdä, ne ovat useammat kuin hiukset päässäni, ja minun sydämeni on vaipunut minussa.» Ps. 40:13.

»Minä tunnen pahat tekoni, ja minun syntini on aina edessäni. Sinua ainoata vastaan minä syntiä tein, ja pahasti tein Sinun edessäsi.» Ps. 51:5,6.

»Minä sanoin: minä tunnustan Herralle minun pahat tekoni; ja Sinä
annoit anteeksi minun syntini vääryyden.» Ps. 32:5.

»Autuas on se, jonka pahat teot ovat annetut anteeksi, ja jonka synnit
ovat peitetyt.» Ps. 32:1.

»Sinun tykönäsi on anteeksi antamus, että Sinua peljättäisiin.» Ps.
130:4.

Jumala ei ole teitä vastaan, vaan teidän puolestanne elämän kaikissa taisteluissa; Hän toivoo teidän pääsevän varmasti niitten läpi ja voittavan; ja Hän tahtoo kuulla teidän huutonne syvyydestä ja auttaa teitä. Kun te sentähden huomaatte joutuvanne harhaan, hyvin harhaan, elkää silloin huutako tälle tai tuolle ihmiselle: »Tule ja auta minua; auta minua vähän oikeaan, ennenkuin Jumala tulee ja löytää minut väärältä tieltä ja rankaisee minua». Huuda Jumalalle itselleen, Kristukselle itselleen; rukoile Häntä nostamaan sinua jaloilleen, rukoile Häntä saattamaan sinut jälleen oikealle tielle. Elä ole niinkuin Pietari ennen kääntymistään eläkä huuda: »Mene pois minun tyköäni, Herra; sillä minä olen syntinen ihminen; odota vähän, kunnes minä olen noussut ja pessyt pois likapilkkuni ja siistinyt itseni jotakuinkin siedettävään järjestykseen». Elä näin huuda, vaan huuda: »Tule pian Herra, nyt heti — juuri siksi että minä olen syntinen ihminen; juuri siksi että minua on helppo eksyttää ja estää pyrkimästä eteenpäin taistelussani minun omia syntiäni ja pahuuttani vastaan; siksi että olen laiska ja tyhmä; siksi että minä olen väärä ja paheita täynnä, sentähden nouse Sinä voimassasi ja tule minun luokseni, Sinun kurjan olentosi, Sinun kadotetun lapsesi luokse, ja tue minua suurella voimallasi. Kohota minua, sillä minä olen hyvin syvälle langennut; vapauta minut, sillä minä olen eksynyt Sinun terveelliseltä ja varmalta maantieltäsi syvälle liejuun, jossa ei ole mitään lujaa perustusta. Minä en voi auttaa itseäni, ja ellet sinä auta minua, olen minä kadotettu.»

Tehkää niin. Rukoilkaa niin. Elkää antako syntinne ja pahuutenne tulla eroittajaksi Kristuksen ja teidän väliin, vaan pitäkää se suurimpana syynä huutaa Kristuksen puoleen, joka on läsnä. Silloin tahtoo Hän vapauttaa teidät joko lempeillä tai ankarilla keinoilla, ja Hän tahtoo asettaa jalkanne lujalle perustukselle ja johtaa teidän tienne, että te kärsivällisesti vaeltaisitte teidän eteenne asetetulla elontiellä ja Jumalan käskyjen poluilla, joilla ei kuolemaa ollenkaan ole.

Mitä on meidän tehtävä, kun meidän syntimme tekevät meidät kerran rauhattomiksi, niinkuin varmaan on kerran tapahtuva? Mitäpä muuta kuin avata silmämme ja nähdä, että Jumalan luomille miehille ja naisille on ainoa keino totella Häntä. Mitenkä voisimme viihtyä tekemällä muuta? Pahoin on taistella Jumalaa vastaan. Mutta joku voipi ehkä sanoa: »minä tiedän syntiä tehneeni, ja minä toivon ja halajan totella Jumalaa; mutta minä olen niin heikko ja minun syntini pitävät minua niin kiini, etten minä voi totella Jumalaa. Minä halajan sitä. Minä tunnen ja tiedän, kun katson jälelleni päin, että kaikki minun syntini ja häpeäni johtuu siitä, että minä olin ylpeä ja itsepäinen ja päätin kulkea omia teitäni. Vaan minä en voi tehdä sitä oikein.»

Elä lankea epätoivoon sentähden, sieluparka! Se on tuhannen kertaa parempi, kun sanot ett'et voi tehdä sitä oikein, kuin jos sanoisit voivasi tehdä sen. Sillä ne, jotka todella tuntevat, ett’eivät voi tehdä sitä oikein — ne, jotka todella ovat väsyneet ja nääntyneet syntikuormansa alla — ne, jotka ovat väsyneet omaan tahtoonsa ja tuntevat olevansa valmiit heittäytymään pitkälleen ja kuolemaan kuin uupunut hevonen ja sanovat: »Jumala, ota minut pois, mihin paikkaan tahansa; minä en kelpaa elämään tämän maan päällä, ja olen häpeäksi ja vaivaksi itselleni öin päivin» — ne, jotka ovat semmoisessa sielun tilassa, ovat hyvin lähellä ottamaan vastaan suloisen sanoman.

Jumala tietää yhtä hyvin kuin te, jopa tuhannen kertaa paremmin, mitä vastaan teidän on taisteltava. Hän tietää sen — mitäpä Hän ei tietäisi? Rukoilkaa sentähden Häntä. Huutakaa Hänen puoleensa, että Hän tekisi teidän tahtonne Hänen oman tahtonsa kaltaiseksi, jotta te rakastaisitte, mitä Hän rakastaa, vihaisitte, mitä Hän vihaa ja tekisitte, mitä Hän toivoo teidän tekevän; näin tulette te varmaan huomaamaan todeksi, että ne, jotka koettavat tehdä oikein ja kuitenkin tietävät, etteivät he itse voi tehdä oikein, Jumala on johtava oikeaan.

Sana synti on kreikan kielestä suoranaisesti käännetty niinkuin se merkitsee eikä sen tarkotuksen mukaan, mihin se tähtää; ja se että jokainen harha-askel tuopi mukanaan rangaistuksen, on minulle paras sanoma ja antaa minulle toivoa sekä minua itseäni että jokaista ihmisolentoa varten, joka on ollut, joka on ja joka tulee, sillä minä näen heidät kaikki isällisen kasvatuksen alaisina lapsina, jonka kautta he oppivat tuntemaan ja käyttämään omia voimiaan Jumalan huoneessa, maailman kaikkeudessa, ja Jumalan työssä; ja siinä määrin kuin he oppivat tekemään tätä, saavuttavat he pelastuksen — tämä sana käännettynä: hengen hyvinvointi ja täydellisyys, joka samoin kuin ruumiin hyvinvointi palkitsee itsensä.

Jos se ajatus, että teitä rangaistaan syntinne tähden, tulee murheena ylitsenne, niin murehtikaa syntiänne, vaan elkää sitä onnea, jota ne ovat estäneet. Kiittäkää ennemmin Jumalaa, että Hän pysähytti teidät ajoissa, ja muistakaa Hänen lupauksensa siitä, että Hän kohottaa meidät, jos otamme opiksi Hänen kurituksensa.

Voi kuinka moni ymmärtämätön ihmisraukka, joka elää kurjuudessa ja häpeässä, jolla on paha omatunto ja murheellinen sydän, koettaa unhottaa syntinsä ja surunsa; mutta se ei kuitenkaan onnistu. Hän on sairaana ja väsyneenä synnistä. Hän on onneton ja tietää tuskin itsekään miksi. Hänen sydämessään on halu, kaipuu, nälkä johonkin parempaan. Silloin hän alkaa muistella taivaallisen Isänsä kotia. Vanhoja sanoja, joita hän oppi lapsuudessaan, vanhoja hyviä sanoja hänen katekismostaan ja Raamatustaan johtuu hänen mieleensä. Hän oli unohtanut ne, kenties nauranut niille hulluutensa päivinä. Mutta nyt tulevat ne esiin, hän ei tiedä mistä, aivan kuin sievät hengettäret, jotka liitelevät esille. Ja hän häpiää niitten edessä. Tuo vanha ja rakas opetus vetää nuhteita hänen tuntonsa eteen, ja lopuksi sanoo hän: »Suokoon Jumala, että jälleen olisin pieni lapsi; vielä kerran pieni viaton lapsi äitini sylissä! Ehkä minä olen ollut mieletön ja nuo vanhat sunnuntaikirjat olivat oikeassa. Minä olen kaikessa tapauksessa surkuteltava! Minä luulin olevani oma herrani; vaan kenties kun kaikki ympäri käydään, onkin Hän, josta luin noissa vanhoissa sunnuntaikirjoissa, minun Herrani. Kaikessa tapauksessa en minä ole oma herrani; minä olen orja. Kenties olen minä taistellut Häntä vastaan, Herraa Jumalaa vastaan, koko tuona aikana, ja nyt on Hän näyttänyt minulle, että Hän on voimallisin meistä kahdesta.»

Kun Herra on vetänyt ihmistä näin pitkälle, pysähtyykö Hän silloin? Ei, Hän ei jätä työtään keskentekoiseksi. Jos työ jääpi puolitiehen, silloin on pysähtymiseen meidän syymme, Hän ei pysähdy. Joka Hänen luokseen tulee, tulkoonpa sekavalla, tyhmällä taikkapa vielä jäykällä tavalla, sitä ei Hän suinkaan heitä ulos. Hän tekee heidät mahdollisesti vielä murheellisemmiksi parantaakseen heitä tuosta sekavuudesta ja jäykkyydestä; sillä Hän on lääkäri, joka ei koskaan lähetä potilasta pois luotaan tai anna hänen odottaa tuntiakaan.

Tuo siunattu Augustinus tuli tuntemaan, ettei hän koskaan voisi voittaa omia syntiään tuumimalla itsensä kanssa eli jollain muulla tavalla, ennenkuin hän tuli tuntemaan Jumalan ja näkemään että Jumala on Herra. Ja kun hänen henkensä oli murtunut, kun hän näki olevansa hullu ja sokea — silloin tulivat esille ne vanhat sanat, mitä hän oli oppinut äitinsä helmoissa, ja hän ymmärsi että Jumala oli valvonut hänen tähtensä ja johtanut häntä; Hän oli sallinut hänen kulkea vääriä teitä ainoasti näyttääkseen hänelle kuinka hullua on kulkea väärillä urilla; Hän oli pitänyt huolta hänestä, kulettanut häntä, puhunut omantunnon kautta, houkutellut häntä takasin ainoan totisen onnen puoleen, aivan kuin rakastava isä menettelee uppiniskaisen, itsepäisen lapsen kanssa; ja hänestä tuli muuttunut ihminen. Johtakoon Jumala suuressa laupeudessaan meitä tähän siunattuun tilaan, silloin kun Hänen aikansa on. Ja jos Hän johtaa meitä siihen, ei se niin paljoa merkitse, tulemmeko siihen ilon vai surun kautta, kunnian tai häpeän kautta, Edenin puiston tai kuoleman varjon laakson läpi. Sillä mitä se tekee, jos lääke on katkera, kunhan se pelastaa elämämme?

Teidän synnin tuntonne ei ole haaveilua; se on yksinkertasesti, luullakseni, varmuus tosiasioista. Mitä tulee teidän Kristuksen tykö auttamiseen, luulen minä etten voi viedä teitä yhtäkään tuumaa. Minä en voi nähdä mitään muuta toivoa kuin rukouksessa lähestyä Häntä itseään ja sanoa: »Herra, jos Sinä olet täällä, jos Sinä ollenkaan olet olemassa, jos tämä kaikki ei ole valhetta, täytä silloin kuuluisat lupauksesi, anna minulle rauha ja syntien anteeksi antamus ja tunto siitä, että joskin minä olen paha, Sinä kuitenkin rakastat minua vielä, vaikka sinä näet kaikki, ymmärrät kaikki ja sentähden pidät huolta kaikesta!»

Näin on minun pitänyt tehdä entisinä aikoina, vaatia Häntä ulkonaisessa pimeydessä ja yön hiljaisuudessa, kunnes olin odottamaisillani, että Hän julistaisi oman kunniansa ilmestymisellään, niinkuin Hän teki Paavalille ja Johannekselle; mutta Hän vastasi vain hiljaisella huminalla; se oli kuitenkin kylliksi.

— — — Rakas ystävä, meidän elämän salaisuus on asettaa aikomuksemme ja luonteemme Hänen eteensä, joka ne on luonut ja huutaa: »Puhdista Sinä minut, ainoasti silloin tulen minä puhtaaksi. Sinä vaadit totuutta sydämen sisimmässä. Sinä tahdot opettaa minua ymmärtämään salattua viisautta.» Ps. 51:8,9. Mikä usko olisikaan perinpohjaisempi? Jos kerran on Jumala, joka alusta loi meidät, niin tottapa totisesti Hän, joka loi, voipi myöskin johtaa luotunsa oikeaan, jos se horjahtaa syrjään. Onko oppi uudesta syntymisestä ja uudistuksesta ihmeellisempi kuin luomisen tapahtuma?

Mitä sanoo nuoruuden synneistä 130 Psalmi? »Jos Sinä, Herra, kostat synnit, Herra, kuka silloin pysyy? Kuitenkin on Sinun tykönäsi anteeksi antamus, että Sinua peljättäisiin.» Enkä minä tiedä, miten meidän paremmin on peljättävä Jumalaa kuin tekemällä työtä siinä erityisessä kutsumuksessa, minkä Hän on meille antanut, luottaen siihen että Hän antaa sen tulla meidän kanssaihmistemme hyödyksi, jos Hän kerran meitä työssään tarvitsee. Elä ole sentähden täynnä napinaa tai epäilystä, mutta tee vain se velvollisuus, mikä sinua lähinnä on.

Niin, se on lohdutuksemme, se on toivomme, että Kristus, tuo suuri Auttaja, suuri Lääkäri, voipi vapauttaa ja tahtoo vapauttaa meidät vanhain syntiemme jäännöksistä, meidän omain erehdystemme seurauksista — ei yhtäkkiä, ei ihmeen kautta, vaan pitkällisen kasvatuksen kautta. Se on ehkä parempi meille, ettei Hän yhtäkkiä paranna meitä, sillä muuten kuvailisimme synnin olevan helpon asian, minkä voimme heittää pois luotamme, milloin tahansa meitä haluttaa, emmekä ymmärtäisi sen olevan sisällisen taudin, joka murtaa meidät ja hävittää, ja jonka palkka on kuolema. Sentähden on se niin, että koska Kristus rakastaa meitä, vihaa Hän meidän syntejämme eikä voi kärsiä niitä tai antaa meidän elää niissä, vaan tahtoo kurittaa niitä, ja Hän on niin armollinen ja rakkautta täynnä, että jatkaa kuritustaan, niin kauvan kuin varjo tai jäännöskään synnistä on meissä. Heittäytykäämme sentähden Kristuksen, tuon suuren Lääkärin käsiin ja rukoilkaamme Häntä parantamaan meidän haavoitetun sydämemme ja puhdistamaan turmeltuneen sielumme sekä jättäkäämme Hänen valtaansa, miten Hän sen tahtoo tehdä. Olkaamme tyytyväiset siitä, että meitä kuritetaan ja puhdistetaan. Antakaamme Hänen menetellä meidän kanssamme, niinkuin Hän parhaiten sopivaksi katsoo, niinkuin Hän muinaisina aikoina menetteli Davidin kanssa, jolle Hän antoi synnin anteeksi, vaan kuitenkin rankaisi lapsen kuolemalla. Antakaamme Hänen tehdä kanssamme, mitä Hän tahtoo, sillä Hän aina pyhän tahtonsa mukaan tekee meidät hyviksi ihmisiksi.

Minun uskoni on, että Jumala tahtoo rangaista (eikö Hän ole jo rangaissut) jokaisen väärän teon, minkä olen tehnyt, ellen minä kadu — s.o. ellen muuta käytöstäni siinä suhteessa; ja että Hänen helpoin lyöntinsä on kyllin kova murtamaan luut ja ytimet. Mutta en tahtoisi sanoa kenestäkään ihmisolennosta, jonka olen nähnyt tämän maan päällä, ettei heillä ole mitään toivoa tai että jos he vanhurskaan rangaistuksen katkerissa tuskissa avaisivat silmänsä ja näkisivät oman mielettömyytensä ja muuttaisivat mieltään, niin ei sittekään Jumala tahtoisi anteeksi antaa heille; en koko maailman ja sen hallitsijain vuoksi tahtoisi niin sanoa. Minä en ole koskaan nähnyt yhtään ihmistä, jossa ei olisi ollut jotain hyvää, ja minä uskon Jumalan näkevän sen hyvän paljoa selvemmin ja rakastavan sitä paljoa syvemmin kuin minä voin; sillä Hän itse istutti sen ihmiseen, ja sentähden on oikein uskoa, että Hän tahtoo kasvattaa ja vahvistaa sitä hyvää ja kurittaa ihmistä, jolla se hyvä on, kunnes hän tottelee sitä, rakastaa sitä ja antautuu sille; minä en epäile että semmoinen ihminen, jos hän ei ole kasvatettu ja on hidas, pitää semmoista kuritusta kauheana, ja se onkin sitä parempi hänelle. Enempää en voi sanoa.

Jos ihminen todellakin uskoisi olevansa Isän kasvatuksen alainen lapsi, uskoisi hän kaiken, mikä tapahtuu, olevan osan tätä kasvatusta. Ja semmoinen ihminen, joka rukoilisi näin ja tekisi työtä tähän suuntaan ja pitäisi johtotähtenään tätä: »Isä meidän, pyhitetty olkoon Sinun nimesi, lähestyköön Sinun valtakuntasi, tapahtukoon Sinun tahtosi niin maassa kuin taivaassa», ja joka rukoilisi jokapäivästä leipäänsäkin siitä syystä eikä mistään muusta, minä uskon hänen tulevan kokemaan, että itserakkaus ja itsekkyys kuolee pois hänestä ja toimellinen hyväntahtoisuus kasvaa sijaan. Hän tulisi huomaamaan, että kärsityt surut ja ohi menneet lankeemiset näkyisivät odottamatta koituvan hänelle käytännölliseksi hyödyksi ja sitä tehden muillekin, ja riemukseen hän huomaisi, että hänen Isänsä oli kasvattanut häntä, vaikka hän kuvaili kasvattavansa itseään; eikä hän saisi aikaa eikä tilaisuutta vaivata päätään etsimällä vaikuttimia toimiinsa; mutta hän yksinkertasesti tekisi, mitä hänen eteensä tulisi hänen voimillaan tehtäväksi.

Menkäämme eteenpäin! Jumala johtaa meitä; vaikka me olemme sokeat itsessämme, olisimmeko siltä arkoja seuraamaan? Minä en näe tietäni enkä välitä siitä; mutta minä tiedän, että Hän näkee oman tiensä, ja että minä näen Hänet ja että minä en voi uskoa Hänen kaikista meidän synneistämme huolimatta tahtovan unohtaa armollisia lupauksiaan. »Jotka Häntä katsovat, heidät valaistaan; heidän kasvonsa ei tule häpeään.» Ps. 34:6.

Minä tiedän olevani kurja, vaikeroiva, hidas, petollinen, uskoton olento, jolla on vaikea rukoilla; mutta minä tiedän senkin että on olemassa Yksi, joka johtaa minua ja jouduttaa minua, kun en antaisi johtaa itseäni, joka on antanut ja joka tahtoo antaa minun kulkea Hänen teillään ja tehdä Hänen töitään, ja sen tekee Hän joko miellyttävillä tai vastenmielisillä keinoilla.

Ole hyvässä turvassa! Kun jumalaton kääntyy pois jumalattomuudestaan, pelastaa hän sielunsa, niin että se elää — eikä hänen syntiään ja pahuuttaan enää muistella. Kuinka suuri sinun syntikuormasi voipi olla (jos voidaan puhua mistään mitasta hengellisessä), en minä tiedä. Mutta sen minä tiedän, että niin kauvan kuin pidät syyllisyytesi tunnon hereillä ajatuksissasi, olet sinä vanhurskautettu Hänen ajatuksissaan; niin kauvan kuin sinä asetat synnit Hänen kasvoinsa eteen, heittää Hän ne selkänsä taakse.

Tämä on evankeliumi, suloinen sanoma langenneille ihmisille, että Jumalan istuimella istuu yksi Ihminen, jolle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä; että maailman kohtalo ja kaikki, mikä siinä on, auringon ja tähtien kohtalo, kuningasten ja kansakuntain kohtalo, jokaisen publikaanin ja porton kohtalo, niitten kohtalo, jotka ovat kuolemassa ja tuonelassa, kaikki riippuu Jesuksen pyhästä sydämestä, siitä sydämestä, joka itki Hänen ystävänsä Latsaruksen haudalla; siitä sydämestä, joka itki Jerusalemin tähden; siitä sydämestä, joka sanoi siunatulle Magdalenalle, tuolle syntiselle naiselle: »Mene rauhassa, sinun syntisi ovat sinulle anteeksi annetut»; siitä sydämestä, joka suree jokaisen syntisen ja eksyväisen sielun tähden koko Jumalan maan päällä ja huutaa kaikille: »Miksi pitäisi teidän kuoleman, sinä Israelin huone? Sillä en Minä ollenkaan iloitse hänen kuolemastaan, joka kuolee, sanoo Herra, Herra; sentähden kääntykää, ja te saatte elää.» Hes. 18:31,32. »Tulkaa Minun tyköni kaikki, jotka työtä teette ja olette raskautetut, ja Minä tahdon teitä virvoittaa.» Mat. 11:28.

Tämä on se sanoma, jonka Kristuksen ruumiin ja veren siunattu sakramentti tuopi sinulle, että sinä jokapäiväsistä synneistäsi ja rikoksistasi huolimatta voit katsoa Jumalaan sinun Isänäsi; Herraan Jesukseen elämänäsi; Pyhään Henkeen johtajanasi ja kulettajanasi. Sen sanoman tuopi se myös, että joskin sinä olet kadotettu poika, on sinun Isäsi koti sinulle vielä avoinna; sinun Isäsi ijankaikkinen rakkaus on valmiina tulemaan sinua vastaan jo kauvempaa siinä silmänräpäyksessä kuin sinä sydämestäsi huudat: »Isä, minä olen syntiä tehnyt enkä enää ole kelvollinen sinun lapseksesi kutsuttavaksi»; ja että sinun on käännyttävä ja Jumalan, sinun Isäsi, luo mentävä, ei ainoasti kerta kaikkiaan, vaan joka viikko, joka päivä, joka tunti, niin usein kuin sinä unohdat Hänet ja olet tottelematon Hänelle. Tämä on sen siunatun sakramentin sanoma — että joskaan sinä et voi nauttia sitä oman vanhurskautesi nojalla, voit sinä nauttia sitä Hänen moninaisen ja suuren laupeutensa tähden; että vaikk'et sinä ole kelvollinen kokoomaan muruja Hänen pöydältään, on Hän kuitenkin se sama Herra, jonka etuoikeus aina on olla myötätuntonen, ja Hän sallii sinun sielusi peseytyä Kristuksen kalliissa veressä, niin että sinä pysyt Hänessä ja Hän sinussa ainiaaksi.

Kristuksen jäsenet, Jumalan lapset, taivasten valtakunnan perilliset, kuolemattoman, puhtaan toivon perilliset, toivon joka ei koskaan häviä, — teillä on oikeus, joka on teille annettu Kaikkivaltiaan Jumalan lupauksen kautta, toivoa itsenne, lähimäisenne ja eksyneen kurjan maailman hyväksi; oikeus uskoa että on olemassa koko maailman varalle vanhurskauden, rauhan ja onnen aika, ja että te, jos tahdotte, voitte päästä osallisiksi siihen ihanaan auringon nousuun, jonka jälkeen aurinko ei enää koskaan laskeudu. Tutki Raamatuita ja lue sieltä Jumalan lupauksista, jotka ovat teidän oikean toivonne perustuksena. »Katso Jumalan Karitsaa, joka pois ottaa maailman synnin.» Kuinka me uskallamme, jotka kutsumme itseämme kristityiksi, jotka olemme kastetut Hänen nimeensä, jotka olemme maistaneet Hänen armoaan, joilla on Hänen rakkautensa voima, Hänen Henkensä kääntävä ja uudistava voima — kuinka uskallamme me epäillä, että Hän tahtoo pois ottaa koko maailman synnin? Askel askeleelta, kansa kansalta, vuosi vuodelta on Herra voittava; sillä Hänen tulee hallita, kunnes Hän on laskenut kaikki viholliset jalkainsa alle. Hän on luvannut ottaa pois maailman synnin, ja Hän on Jumala eikä voi valehdella.

III.

PELON JA TUSKAN SYVYYDESTÄ.

»Minun sydämeni vapisee minussa, ja kuoleman pelko on langennut minun päälleni. Pelko ja vapistus tulevat minun päälleni, ja kauhistus peittää minut.» Ps. 56: 5,6.

»Sinä olet koetellut minun sydämeni, ja etsiskellyt sitä öisin —» Ps. 17:3.

»Herra on minun valkeuteni ja pelastukseni, ketä minä pelkäisin? Herra
on minun henkeni tuki, ketä minä vapiseisin?» Ps. 27:1.

»Koska minä Herraa etsin, kuuli Hän minun rukoukseni, ja Hän pelasti
minut kaikesta, mikä kauhistutti minua.» Ps, 34:6.

Tuskinpa on ketään, joka ei väliin olisi sanonut itselleen: — »Jumala on niin pyhä, niin puhdas ja ihana, mutta minä olen niin väärintekijä, saastainen ja alhainen! ja Jumala on niin suuri ja mahtava, mutta minä olen niin pieni ja heikko! Mitä on minun tehtävä? Eiköhän Jumala vihaa ja halveksi minua? Eikö Hän tahtone ottaa minulta pois kaikkia, mitä minä enin rakastan? Eikö Hän tahtone heittää minua loppumattomaan kidutukseen, kun minä kuolen? Kuinka minä voisin päästä pois Hänestä? Kuinka kurja ihminen minä olen, minä en voi päästä Hänestä erilleni! Kuinka minä siis voisin kääntää pois Hänen vihansa? Kuinka minä voisin saada Hänet muuttamaan mielensä? Kuinka minä voisin lepyttää ja tyydyttää Hänet? Mitä minun olisi tehtävä päästäkseni erilleen Hänestä?»

Onko teillä koskaan ollut semmoisia ajatuksia? Ja saitteko koskaan kokea, että semmoiset ajatukset, semmoinen orjallinen Jumalan vihan ja helvetin tuskain pelko tekivät teitä paremmiksi ihmisiksi? Minä ainakaan en ole sitä kokenut. Ennen kuin te tulette niitten yläpuolelle — niin korkealle niistä kuin taivas on helvetistä, niin korkealle kuin vapaa poika on kurjasta, matelevasta orjasta, — vahingoittavat ne teitä enempi kuin hyödyttävät. Tämä orjuuden henki, tämä orjallinen pelko ei lähennä meitä Jumalaan, vaan työntää yhä kauvemmaksi Hänestä. Se ei saa meitä vihaamaan pahaa, se saapi meidät ainoasti pelkäämään rangaistusta siitä.

Kuinka me siis voimme välttää pahan omantunnon pelotuksia ja kurjuutta ja kohota ylös synneistämme? Uskokaa mitä teidän kasteenne selittää. Teidän kasteenne sanoo teille: »Jumala on sinun Isäsi, Hän ei vihaa sinua, joskin olisit suurin syntinen maan päällä. Hän rakastaa sinua, sillä sinä olet Hänen lapsensa, eikä Hän tahdo syntisen kuolemaa, vaan tahtoo kaikkien pelastusta. Hän ei vihaa mitään, jota luonut on.» Tämä on sinun kasteesi sanoma — että sinä olet Jumalan lapsi, ja että se on Jumalan tahto ja toivo, että sinun tulee kasvaa ja tulla Hänen pojakseen, palvellaksesi Häntä rakkaudessa, luottamuksessa ja miehuullisesti, ja että Hän voipi ja tahtoo antaa sinulle voimaa siihen; niin, Hän on jo antanut sinulle sen voiman, jos sinä vain tahdot pyytää sitä ja käyttää sitä. Mutta sinun on pyydettävä ja käytettävä sitä, sentähden ettei sinun ole oltava ainoasti Jumalan itsepäinen, tietämätön ja itserakas lapsi, joka tottelee Häntä rangaistuksen pelosta, vaan sinun tulee olla Hänen kuuliainen, rakastavainen ja totinen poikansa.

Jumala ei ole hirmuvaltias, jota on lepytettävä lahjoilla, eikä työnteettäjä, jota on tyydytettävä hänen orjainsa työllä. Hän on Isä, joka rakastaa lapsiaan, joka antaa ja rakkaudesta antaa, joka antaa kaikkea runsaasti soimaamatta. Hän ei totisesti halua kenenkään syntisen kuolemaa, vaan soisi hänen kääntyvän pahuudestaan ja elävän. Hes. 33:11. Hänen tahtonsa on hyvä tahto, ja kuinka paljon tahansa ihmisten synti ja hulluus voipikin vastustaa sitä ja joksikin ajaksi näyttää johtavan sen väärään, niin on Hän kuitenkin liika suuri ja liika hyvä halveksiakseen tai moittiakseen ketään ihmistä, ei edes pahinta. Kärsivällisesti, jalosti, jalomielisesti odottaa Jumala — odottaa että ihminen, joka on hullu, huomaisi oman hulluutensa; odottaa että se sydän, joka on koettanut löytää huvinsa kaikessa muussa, on huomaava kaikessa muussa pettyvänsä, ja tulee takaisin Hänen tykönsä, kaiken terveen ilon lähteelle, kaiken ihmiselle todella sopivan elämän kaivolle. Kun hullu huomaa hulluutensa, kun itsepäinen ihminen luopuu itsepäisyydestään, kun kapinoitsija alistuu lain alaiseksi, kun poika palajaa takaisin Isänsä kotiin — ei ole mitään ankaruutta, ei mitään nuhdetta, ei mitään kostoa; vaan Jumalan ijankaikkinen, rajaton rakkaus tulvii vastaan niinkuin ennenkin. Luoja on alentunut odottamaan luomakuntaansa, koska Hän ei tahdo ottaa vastaan luomakuntansa pelkoa, vaan luotujen olentojensa rakkautta; ei ihmisen huulien, vaan sydämen kuuliaisuutta, koska Hän tahtoi että ihminen palajaisi takasin, ei vapisevana orjana herransa luo, vaan poikana, joka vihdoinkin huomasi, minkälainen isä hänellä oli, jonka hän oli hylännyt, ja tuli sen tuntemaan silloin kun kaikki muu petti. Antaa hänen tulla semmoisena takasin ja hän on havaitseva, että kaikki on anteeksi annettu, ja kuulee Isän sanovan: »Tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi jälleen; hän oli kadonnut ja on taas löydetty.» Luk. 15:24.

Kun myrsky tulee; kun murhe, pelko, ahdistus ja häpeä tulee, silloin alkaa Kristuksen risti tulla meille tärkeäksi. Sillä silloin katsomme me kurjuudessamme ja hämmennyksessämme ylös taivaaseen ja kysymme: Onko taivaassa Yksi, joka ymmärtää kaiken tämän? Käsittääkö Jumala minun vaikeuteni? Tunteeko Jumala minun vaikeuteni? Välittääkö Jumala minun vaikeudestani? Tietääkö Jumala mitä vaikeudet merkitsevät? Tai onko minun taisteltava elämän taistelu yksin, niin ettei Jumala ymmärrä eikä auta minua, joka loi minut ja on asettanut minut tänne? Silloin tuopi Kristuksen sydän sanoman meidän sydämeemme, jota ei mikään muu eikä kukaan muu olento maan päällä voi tuoda. Sillä se sanoo meille: Jumala ymmärtää sinut pienimpään, sillä Kristus ymmärtää sinut. Kristus tuntee sinun puolestasi; Kristus tuntee sinun kanssasi; Kristus on kärsinyt sinun kanssasi ja kärsii sinun kanssasi. Sinä et voi saada mitään kokea, jota ei Kristus olisi kokenut. Hän, Jumalan Poika, kärsi köyhyyttä, pelkoa, häpeää, kuolon tuskaa jopa kuoleman sinun tähtesi, että Hän taitaisi tuntea sinun heikkoutesi ja auttaa sinua kestämään ja johtaa sinua turvallisesti kaiken läpi voittoon ja rauhaan.

Vaikk'emme onnellisesti kyllä enää usko kummituksia, joitten ennen aikaan sanottiin tulevan noitain, kyöpelien ja pahain henkien kautta, on kuitenkin olemassa yksi kummitus, jota meidän on uskottava, sillä se tulee meille Jumalalta ja sitä on kuunneltava niinkuin Jumalan ääntä, ja se on meidän oman synnin, hulluuden ja heikkouden pelko, joka tulee meille unissa ja unettomina öinä. Me voimme oppia jotain näistä yöllisistä haaveista ja yöllisistä unista; sillä ne ovat usein Jumalan sanomana meille, ja kutsuvat meitä katumukseen ja elämän parannukseen. Ne ovat usein Jumalan tuomion kirjana, johon meidän synnit ovat kirjotetut ja jonka Jumala levittää eteemme näyttääkseen meille niitä, mitä olemme tehneet. Jumala lähettää ihmisille unia, jotka johtavat näkemään entisyyttämme ja muistuttavat menneistä asioista, jotka kovin helposti ovat unohtuneet; ja nämä nöyryyttävät, katumusta herättävät unet ovat Jumalan varoitus siitä, että luonnon saastutus on uudesta syntyneissäkin ja ettei mikään ilman Jumalan Hengen alituista apua voi varjella meitä jälleen lankeemasta tai Jumalasta poistumasta.

Pelotususkonto on mitä pintapuolisin kaikista uskonnoista. Jumalan vastustamaton tahto ja Hänen kaikkivaltiutensa voivat itsessään näyttää pimeiltä, joskin syviltä, niinkuin kalvinilaiset ne käsittävät, koska he eivät ymmärrä Hänen siveellistä olentoaan. Sen tosiasian ohella, että Hän on armollinen niin hyvin kuin vanhurskas Jumala, muistakaa että Hänen sisin olentonsa on rakkaus, ja silloin ukkospilvi tiukkuu kultaa ja täyttyy hiljaisesta sateesta ja puhtaasta valosta. Kaikki Jumalan syvyydet ovat kirkkaat ja loistavat; sillä Jumala on valkeus.

Minä en hätäile enkä tahdo hätäillä mistään (Jumalan avulla, joka tähän asti on auttanut minua). Miksi väsyttäisimme sitä vähäistä elämää, joka meissä on, kun Hän on luvannut pitää huolen meistä, uudistaa nuoruutemme ja runsaasti antaa meille kaikkea, mikä on hyvää meille?

Ja mitä meidän vaikeuksiimme tulee, eikö meille ole sanottu: »Niinkuin sinun ikäsi, niin sinun väkevyytesi lisääntyy». 5 Mos. 33:25. Eikö vaikeudetkin ole Jumalan lähettämät? Jumala ei salli onnen maljan tulla kovin makeaksi. Ja kun katsot niitä, eivätkö ne ole olleet siunattuja opetuksia? Emmekö ole aina kiusauksista päässeet ulos? Siten saapi Jumala aikaan hyvää pahasta, eli oikeammin välttämättömästä saapi Hän aikaan voimaa. Korkein hengellinen kasvatus on täynnä mitä pienimpiä ajallisia tapauksia, ja halvinkin satunnainen puute voipi tulla välikappaleeksi herättämään eloon uinuvia, mitä jaloimpia lahjoja.

Se on suuri salaisuus; mutta me olemme aikaan ja paikkaan kytkettyjä eläimiä; ja läpi aikojen erityisissä paikoissa kasvatetaan meidän eläimellistä luontoamme. Olkaamme sentähden vain kärsivällisiä, kärsivällisiä; ja antakaamme Jumalan, meidän Isämme, opettaa meille Hänen omat opinkappaleensa Hänen omalla tavallaan. Koettakaamme oppia se hyvin ja oppia se pian; mutta elkäämme kuvailko että Hän alkaa soittaa koulun kelloa ja laskee meidät ulos leikkimään, ennen kuin meidän oppijaksomme on opittu.

Elämän kaikissa vaiheissa elä suinkaan pidä — minä pyydän sinua — mitä Jumala lähettää, vahingollisena meille, vaan usko että Hän lähettää meille, mikä hyödyllistä on. Muista että kaikki nämät seikat ovat oikeat ja tulevat meille erityisestä syystä, erityisellä tarkotuksella ja niitten takana on erityinen ajatus kätkettynä; ja joka napisee niitä vastaan, hän ei usko elävään Jumalaan (ei ainakaan siinä silmänräpäyksessä).

Elä luule, etten minä usein joutuisi hämilleni: »masentuneena, vaan ei kadotettuna», 2 Kor. 4:9. Ei, Kristus hallitsee, kuten Lutherus tavallisesti sanoi — ja sentähden en minä pelkää, »vaikka vuoret siirtyisivät (ja minä niitten kanssa) ja heitettäisiin keskelle merta».

Kaikki nämä tuskat tulevat sinulle hyödyksi. Ne ovat kaikki tarpeelliset ihmisen synnyttämiseksi — koska ne kehittävät hänessä sitä Jumalassa riippuvaisuutta, joka on ainoa oikea itsenäisyys, ainoa oikea voima. Oikein sanoi vanha Hiskias: »Herra, niistä elää ihminen (nim. vankeuksista, surusta, sairaudesta), ja niitten kautta koko minun henkeni elämä ylläpidetään». Es. 38:16.

Meidän Herramme sanoi: »Elkää murehtiko huomisesta päivästä; sillä huomisella päivällä on suru itsestään; tyytyköön kukin päivä suruunsa.» Mat. 6:34. Ja emmekö saa kokea että Herramme sana on tosi? Ketkä ovat ne ihmiset, jotka saavat enin työtä tehdyksi elämässään vähimmillä vaivoilla? Ovatkoon ne hätäileviä ihmisiä? Ovatkoon ne niitä, jotka kuvittelevat itselleen kaikellaisia vastoinkäymisiä ja jotka alituiseen kysyvät: mitähän jos tuo eli tämä tapahtuisi? Kuinkahan mulle tulisi mahdolliseksi päästä semmoisten vaikeuksien läpi? Ei, kaukana siitä. Elkäämme kuluttako sitä voimaa, minkä Jumala on antanut meille täksi päiväksi, turhaan pelkoon eli turhiin unelmiin huomispäivästä. Kullakin päivällä on kylliksi huolia ja suruja. Sen vaikeudet ovat kylliksi siksi päiväkseen ja sen siunaukset samoin. Tämä päivä ja huominen voipi saada kokonaan toisen lopun kuin me olimme toivoneet. Niin kyllä — mutta ne voivat myöskin saada aivan toisen lopun kuin olimme pelänneet. Elä katso kovin kauvaksi tulevaisuuteen, ett'et tulisi näkemään tulevaisia, ennen kuin voit kestää sitä näkyä. Jos me saisimme edeltä päin nähdä tulevia vaikeuksia, voisi se ehkä murtaa sydämemme; ja jos saisimme edeltä päin nähdä tulevaa onnea, voisi se ehkä hämmentää päämme. Elkäämme sekautuko tulevaisuuteen, vaan tyynnyttäkäämme sielumme ja pysyttäkäämme se yksinkertasena niin kuin pienet lapset, jotka tyytyvät kunkin päivän ruokaan, kunkin päivän läksyjen lukuun ja leikkituntiin, jonka ohella meidän tulee olla varmat, että Taivaallinen Mestari tietää kaiken, mikä oikein on ja miten Hän tahtoo kasvattaa meitä ja mihin Hän tahtoo ohjata meitä, vaikk'emme sitä tiedä emmekä tarvitse muuta tietää kuin sen, että se tie, jota myöten Hän johtaa jokaista meistä — jos me vain tottelemme ja seuraamme, askel askeleelta — viepi ylös kohti ijankaikkista elämää.

IV.

YKSINÄISYYDEN, ONNISTUMATTOMUUDEN JA PETTYMYSTEN SYVYYDESTÄ.

»Minun sydämeni on lyöty ja kuivettunut kuin heinä. Minä olen kuin
yksinäinen lintu katolla.» Ps. 102: 5,8.

»Minun ystäväni ja sukulaiseni pysyvät erillään minun vaivoistani, ja
minun lähimäiseni seisovat kaukana.» Ps. 38:12.

»Katso minun oikealle puolelleni ja näe! Siellä ei yksikään tahdo minua tuntea; turvaa ei ole minulla missään, ei kukaan välitä minun sielustani. Herra, Sinua minä huudan ja sanon: Sinä olet minun turvani. Koska minun henkeni on ahdistuksessa, tiedät Sinä kuitenkin minun tieni.» Ps. 142:4—6.

»Herra on armollinen ja vanhurskas, ja meidän Jumalamme on laupias.
Minä olin viheliäinen, ja Hän pelasti minut.» Ps. 116: 5,6.

Suru — suru ja onnistumattomuus — pakoittavat ihmiset uskomaan, että on Yksi, joka kuulee rukouksen, pakoittavat heidät korottamaan silmänsä sen Yhden puoleen, joka heitä auttaa. Kun meitä todellisuudessa kohtaavat pelättävät vaarat, kuolema, pettymykset, häpeä ja häviö — ja etenkin ansaittu häpeä ja ansaittu häviö — sulavat kaikki syyt pois; ja se mies eli nainen, joka aikanaan oli liika kernas sanomaan: »Voi, Jumala ei näe eikä kuule», alkaa kiihkeästi toivoa, että Jumala todella näkee, että Jumala todella kuulee. Synkkinä hetkinä, jolloin ei mitään lohdutusta tai apua ole ihmisellä, jolloin hänellä ei ole mitään pakopaikkaa, eikä kukaan ihminen välitä hänen sielustaan, silloin tulee tuo pelätty, mutta mitä siunatuin kaikista kysymyksistä esille: Mutta eikö ole Yksi, joka on korkeampi kuin kukaan ihminen, jonka turviin minä voin paeta? Eikö ole Yksi, joka on korkeampi kuin ihminen, ja joka välittää minun sielustani ja niitten sieluista, jotka ovat minulle rakkaammat kuin oma sieluni? Eikö ole ketään ystävää? Ketään auttajaa? Ketään vapauttajaa? Ketään neuvon antajaa? Eikö ole edes ketään tuomaria? Eikö ketään rankaisijaa? Eikö Jumalaa, olkoonpa niinkin että Hän on kuluttava tuli? Olenko minä surkeudessani yksin avaruudessa? Onko minun kurjuuteni aivan aatteeton ja toivoton? Ellei ole ketään Jumalaa, niin on kaikki minulle toivotonta ja kuolon omaista. Mutta jos on olemassa Jumala, silloin voin minä toivoa, että on jotain tarkotusta minun surkeudellani; että se tulee minulle erityisestä syystä, olkoonpa niinkin että se on minun oma syyni. Silloin voin minä keskustella Jumalan kanssa, joskin ehkä yhtä kiihkeillä sanoilla kuin Job ja kysyä: Mikä on tämän surun tarkotus? Mitä olen minä tehnyt? Mitä pitäisi minun tekemän? Minä tahdon sanoa Jumalalle: »Elä minua tuomitse, anna minun tietää, miksi sinä taistelet minun kanssani! — Minä tahdon puhua Kaikkivaltiaalle, ja minä haluan todistaa asiani Jumalan edessä.» Job. 10:2; 13:3. Oi, ystäväni, minä uskon että ihminen voipi saada rohkeutta ja viisautta puhua näin ainoasti Pyhän Hengen kautta. Mutta kun hän kerran on sanonut näin sydämestään, alkaa hän tulla vanhurskautetuksi uskosta; sillä hän uskoo Jumalaan. Hänellä on ollut luottamus Jumalaan — niin, paljoa enempi — hän on tunnustanut Jumalan vanhurskauden. Hän on tunnustanut, ettei Jumala ole ainoasti voima tai luonnon laki, ei ainoasti hirmuhaltija tai kiusanhenki; vaan järkevä Olento, joka tahtoo kuulla järkevää puhetta, ja vanhurskas Olento, joka tahtoo osoittaa vanhurskautta Hänen luomiaan olentoja kohtaan.

Kuta syvempi ja katkerampi sinun yksinäisyytesi on, sitä enempi olet sinä Hänen kaltaisensa, joka huusi ristillä: »Minun Jumalani, minun Jumalani, miksis minun hylkäsit?» Hän tietää miltä semmoinen suru tuntuu. Hän tuntee pienimmänkin sinun tähtesi. Vaikka kaikki hylkäisivät sinut, Hän on vielä sinun kanssasi, ja jos Hän on sinun kanssasi, mitäpä se silloin tekee, jos kuka tahansa on sinut vähäksi ajaksi hylännyt? Ei toki mitään, sillä autuaat ovat, jotka nyt itkevät; sillä ketä Herra rakastaa, sitä Hän kurittaa; ja sentähden että Hän rakastaa köyhiä, sallii Hän heidän tulla syvälle nöyryyteen. Kaikki ovat nyt siunatut, paitse synti; sillä kaikki paitse synti ovat vapaaksi ostetut Jumalan Pojan elämän ja kuoleman kautta. Siunatut ovat viisaus ja rohkeus, ilo ja terveys, kauneus, rakkaus ja avioliitto, lapsuus ja miehuus, jyvät ja viinipuun hedelmä, muut hedelmät ja kukkaset; sillä Kristus osti ne elämällään vapaiksi. Ja siunatut ovat myöskin kyyneleet ja häpeä, siunatut ovat heikkous ja rumuus, siunatut ovat kuoleman tuska ja sairaus, siunatut ovat meidän syntiemme surullinen muisto ja särjetty sydän ja katuvainen henki. Siunattu on kuolema ja siunatut ne tuntemattomat tienoot, missä henki odottaa ylösnousemisen päivää; sillä Kristus lunasti ne kuolemallaan. Siunatut ovat kaikki, heikot yhtä hyvin kuin voimallisetkin. Siunatut ovat kaikki päivät, pimeät kuin valosatkin, sillä kaikki ovat Hänen ja Hän on meidän; ja kaikki ovat meidän, ja me olemme Hänen ainiaaksi.

Sentähden huokailkaa vain, te murheelliset, ja iloitkaa keskellä murhettanne; kärsikää edelleen, te kärsiväiset, ja iloitkaa keskellä surujanne. Iloitkaa siitä että olette tulleet surevain pyhän veljeskunnan jäseniksi; iloitkaa että teidät on katsottu mahdollisiksi Jumalan Pojan kärsimysten yhteyteen. Iloitkaa ja uskokaa edelleen; sillä surun jälkeen tulee ilo. Uskokaa edelleen; sillä ihmisen heikkoudessa on Jumalan voima tuleva täydelliseksi. 2 Kor. 12:9. Uskokaa edelleen; sillä kuolema on elämän portti. Pysykää lujana loppuun asti ja pitäkää sielunne kärsivällisyydessä lyhyen aikaa (Luk. 21:19), ja ehkä hyvinkin lyhyen aikaa. Kuolema tulee pian, ja pikemmin vielä ehkä Herran Jesuksen päivä. Kuta syvempi suru on, sitä lähempänä on pelastus: Yö on pimein juuri ennen päivän nousua; kun tuska on suurin, syntyy lapsi; ja Jesuksen päivä on nyt käsissä.

Sinä joka olet uupunut ja vaivautunut; sinä joka muutamin ajoin kuvailet että Herran käsi on lyhetty, ettei se voi pelastaa, ja olet valmis huudahtamaan: Jumala on minut unohtanut; ota sinä vastaan lohdutus ja katso Kristukseen. Sinä et voi koskaan tulla varmaksi Jumalan rakkaudesta, niin kauvan kuin et muista, että se on sama kuin Kristuksen rakkaus; ja katsomalla Kristukseen opit sinä tuntemaan sinun Isäsi ja Hänen Isänsä, jonka kaltainen ja jonka kuva Hän on, ja sinä saat nähdä että se Henki, joka käypi ulos Heistä molemmista, on laupeuden ja rakkauden Henki, joka ei voi olla menemättä ulos etsiäkseen ja pelastaakseen sinua, siitä yksinkertasesta syystä että sinä olet kadotettu. Katso Kristukseen, sanon minä; ja ole varma siitä, että mitä laupias Samarialainen teki haavoittuneelle matkustajalle, sen saman tekee Hän sinulle, koska Hän on Ihmisen Poika, inhimillinen ja ihmisrakas.

Oletko sinä ryöstetty, haavoitettu, hyljätty, jätetty kuolemaan, kulunut elämän taisteluissa ja pudonnut maailman epätasaiselle maantielle ilman neuvoa, ilman voimaa, ilman toivoa, ilman suunnitelmia? Silloin muista että täällä maailmassa kulkee Yksi, näkymätön, vaan kaikkialla läsnä oleva, jonka näkö on kuin Ihmisen Pojan näkö. Ja Hänellä on aikaa, ja Hänellä on tahtoa pysähtymään ja palvelemaan semmoisia kuin sinä! Ei ole ketään ihmisolentoa niin halpaa, ei mitään inhimillistä surua niin pientä, jota kohtaan Hänellä ei olisi aikaa, tahtoa ja voimaa osottaa laupeutta, koska Hän on Ihmisen Poika. Sentähden tahtoo Hän myös pysähtyä sinun luoksesi, olepa ken tahansa, jos olet väsynyt ja vaivautunut etkä voi löytää mitään lepoa sielullesi, ja Hän pysähtyy juuri siinä silmänräpäyksessä ja sillä tavalla, joka on paras sinulle. Kun sinä olet kärsinyt kyllin kauvan, vahvistaa, voimistaa ja perustaa Hän sinua. Hän on sitova sinun haavasi ja vuodattava niihin Hänen Henkensä — Pyhän Hengen, Lohduttajan — öljyä ja viiniä ja hoitava sinut omaan majaansa, josta on kirjoitettu: »Sinä suojelet heitä kasvojesi edessä ihmisten salajuonilta, Sinä kätket heitä majassasi riiteleväisiltä kieliltä. — Hän antaa käskyn enkeleillensä sinusta, että he suojelevat sinua kaikilla teilläsi (Ps. 31:21; 91:11); ja lopuksi antaa Hän sinulle levon Isän helmassa, josta sinä niinkuin kaikki ihmissielut olet alussa lähtenyt, ja johon sinä lopuksi olet palautuva yhdessä kaikkien niitten ihmissielujen kanssa, joilla on itsessään Jumalan ja Kristuksen Henki ja ijankaikkinen elämä.

Me pidämme kaikki lohdutuksesta. Mutta minkälaisesta lohdutuksesta me emme ainoasti pidä, vaan myös hyödymme? Semmoisestako, joka miellyttää? Ja että saisimme olla vapaita pelosta, tuskasta ja surusta? Semmoista lohdutusta me ihmisraukat emme tarvitse tässä matoisessa maailmassa, että saamme elää hyvinvoinnissa, vaan että tulemme voimakkaiksi. Meidän tarvitsemamme lohduttaja ei ole semmoinen, joka tahtoo sanoa ainoasti ystävällisiä sanoja, vaan joka tahtoo auttaa meitä — auttaa uupunutta, yksinäistä, raskautettua sydäntä, jolla ei ole aikaa levähtää. Me emme tarvitse loistavia, hymyileviä kasvoja, vaan voimallista, auttavaa kättä. Sillä me voimme olla semmoisessa tilassa, että hymyily loukkaa meitä ja että ystävällisyys — joskin olemme siitä kiitolliset — ei lohduta meitä enempää kuin ihana soitanto ihmistä, joka on hukkumaisillaan. Me voimme olla kurjat emmekä voi muuten olla ja ehkä emme tahdokaan jättää kurjuuttamme. Me emme halua luopua surustamme, emme tahdo unohtaa sitä, emme uskalla sitä. Suru on niin kauhea, niin vihlova, niin selvä, että Jumala, joka on meidän sydäntemme opettaja ja holhooja, toivoo kai meidän näkevän sen kasvoista kasvoihin ja kantavan sitä. Isämme on antanut meille kalkin — eikö meidän ole juotava se? Oi jos meillä olisi lohduttaja, joka auttaisi meitä juomaan loppuun katkeran maljan, että voisimme uskoa ja sanoa Jobin kanssa: »Katso, vaikka Hän minut tappaisi, enkö minä vielä sittekin toivoisi?» — että saisimme viisauden ottaa rauhallisesti vastaan surumme ja oppia se läksy, minkä sen on meille opetettava, — että se antaisi meille lujan tahdon pysymään raittiina ja hiljaa keskellä maallisen elämän rientoja ja vaihteluita. Jos meillä olisi semmoinen lohduttaja, emme välittäisi, joskin hän väliin näyttäisi enempi ankaralta kuin lempeältä; me voisimme kärsiä nuhteita häneltä, jos me vain saisimme häneltä viisauden ymmärtää nuhteet ja rohkeuden kantaa kuritusta. Missä on semmoinen lohduttaja? Jumala vastaa: Tämä Lohduttaja olen Minä, taivaan ja maan Luoja. Maan päällä on lohduttajia, jotka voivat auttaa sinua viisailla sanoilla ja jaloilla neuvoilla, jotka voivat olla voimallisia kuin mies ja helliä kuin nainen. Mutta Jumala on voimallisempi kuin mies ja hellempi kuin nainen; ja kun miehen voimakas käsivarsi ei enää sinua kanna, ovat sinun tukenasi kuitenkin Ijankaikkiset Käsivarret.

— — — Te olette pettyneet. Muistakaa, jos te tulette alakuloisiksi työnne tähden, ettei siitä mitään ole hukkaan mennyt. Muistakaa että hyvä puoli jokaisesta hyvästä työstä pysyy ja leviää ja pyrkii yhä pitemmälle; ja se mikä epäonnistuu ja hukkaan menee on tapausten ulkonainen kuori, joka ehkä olisi voinut olla paremmin tehty; mutta paremmalla tai huonommalla ei ole mitään tekemistä tosi hengellisen hyvän kanssa, jota sinä olet tehnyt ihmissydämille, ja siitä Jumala varmaan tahtoo palkita sinua Hänen omana aikanaan ja Hänen omalla tavallaan.

Elä masennu, joskin ulkonaista nöyryytystä, pettymystä ja onnistumattomia yrityksiä annetaan sulle aluksi. Kun Jumala totuudessa ja todella on Isämme, niin kurittaa Hän jokaista, ketä Hän rakastaa, samoin kuin isä sitä poikaa, josta Hän iloitsee. Ja »ennen kuin sinä olet tyhjennetty omasta itsestäsi, ei Jumala voi täyttää sinua» on kuitenkin totinen ja käytännöllinen sääntö, vaikka se onkin vanhain mystikkojen lause. Käy tietäsi eteenpäin, vaikkakin tie totiseen valoon käypi pitkää polkua ylöspäin.

Mitä minun suunnitelmiini tulee, on se vähäinen asia, ovatko ne onnistumattomia tai ei. Mutta vaikkakin satoja suunnitelmia epäonnistuisi, ei se kuitenkaan minun vakuutustani muuta, että ne ovat kokeita oikeaan suuntaan; ja minä tahdon kuolla toivossa saavuttamatta lupauksia, mutta nähden ne kaukana ja tunnustaen, että minä olen vieras ja pyhiinvaeltaja.

Siis minä olen tyytyväinen, kun minulle epäonnistuu. Koetuksieni kautta olen minä oppinut arvaamattomia totuuksia itsestäni, lähimäisistäni ja Jumalan Kaupungista, joka on ijankaikkinen taivaassa, ja joka alituisesti tulee alas ihmisten joukkoon ja tulee yhä lähemmäksi toteutumistaan kullekin tulevalle miespolvelle.

Me toivomme Kristukseen tulevassa elämässä niin hyvin kuin tässäkin — toivomme että Hän tulevassa elämässä tahtoo antaa meille voimaa, että se onnistuu, joka täällä epäonnistuu meille; että Hän on tekevä meidät hyviksi ja hyvää tekeviksi ja joskaan emme siellä tee toisia hyviksi (sillä me uskomme että siellä ovat kaikki hyviä), niin täysin saamme nauttia sitä iloa, jota olemme kaivanneet maan päällä — sitä iloa että näemme toisia hyviä, niinkuin Kristus on hyvä ja täydellinen, niinkuin meidän taivaallinen Isämme on täydellinen.

Monta on, jotka Jumalan armosta ovat itseensä saaneet jumalallisen janon korkeampaan elämään, jotka ovat tyytymättömiä itseensä, häpiävät itseään, joita tyydyttämättömät kaipaukset vaivaavat, vaikutukset, joita he eivät voi selittää, voimat, joita he eivät voi käyttää, velvollisuudet, joita he eivät voi täyttää, eksyttävät opit, joita he eivät voi saada selville; monta on, jotka tahtoisivat ilolla tervehtiä jokaista muutosta, vaikkakin mitä kauheinta, joka tekisi heidät jalommiksi, oikeammiksi, rakastavammiksi, hyödyllisemmiksi, selvemmiksi sydämessä ja terveemmiksi mielessä; ja jotka kuolemaa ajatellessa sanovat runoilijan kanssa: Elämää eikä kuolemaa minä etsin, elämää minun hermoni harrastavat, enempi elämää ja täydempää elämää minä tarvitsen. — Heille voimme sanoa, minkä Jumala on sanonut jo kauvan sitte: Olkaa hyvässä turvassa. Armolahjojaan ja kutsumistaan ei Jumala kadu. Rom. 11:29. Jos sulla on jumalallinen jano, tulee se varmaan tyydytetyksi. Jos te halajatte tulla paremmiksi miehiksi ja vaimoiksi, niin te varmaan tulette. Olkaa vain uskolliset näille korkeammille vaikutuksille; oppikaa toki olemaan halveksimatta ja tukahuttamatta tätä jumalallista janoa; taistelkaa vain edelleen, huolimatta erehdyksistä, huolimatta onnistumattomista yrityksistä, vieläpä huolimatta synneistä, joitten tähden teidän taivaallinen Isänne kurittaa teitä, vaikkakin Hän antaa anteeksi; huolimatta kaikista pettymyksistä taistelkaa edelleen. Autuaat olette te, jotka isootte ja janootte vanhurskautta, sillä te ravitaan. Mat. 5:6. Teille sanotaan tämä eikä turhaan: »Henki ja morsian sanovat: tule! Joka janoo, hän tulkaan, ja joka tahtoo, hän ottakoon elämän vettä lahjaksi.» Tim. 22:17.

Ihmisen sydän ja sielu tarvitsee enempi kuin »uskonnon», niinkuin on kirjotettu: »Minun sieluni janoo Jumalaa, elävää Jumalaa». Ps. 42:3. Ihminen tarvitsee elävän Jumalan, joka pitää huolen hänestä, antaa anteeksi hänelle, pelastaa hänet hänen synneistään; ja Hänet olen minä löytänyt Raamatusta enkä mistään muualta, paitse elämän johdatuksista, joita Raamattu yksin selittää.

Mitä oli Kristuksen elämä? Se ei ollut täynnä syvämielisiä tutkimuksia, hiljasia ajatuksia ja selviä näkyjä, vaan se oli elämää, täynnä taistelua pahaa vastaan; totisia, kauhistavia rukouksia ja taisteluita sisällisesti, alituista ruumiillista ja sielullista työtä ulkonaisesti; pilkkaa ja vaaroja, hämminkiä ja ankaria koetuksia ja katkeraa surua. Se oli Kristuksen elämä — se on melkein jokaisen hyvän ja suuren miehen elämä, kenestä vain olen kuullut. Se oli Kristuksen kalkki, josta Hänen oppilaittensa oli juotava yhtä hyvin kuin Hänen; se oli se tulikaste, jolla he olivat kastettavat samoin kuin Hän; sen oli oltava heidän uskon taistelunsa; se oli se murhe, jonka läpi heidän ja kaikkein muitten suurten pyhimysten oli mentävä taivasten valtakuntaan. Sillä se on varma että kuta kovemmin ihminen taistelee pahaa vastaan, sitä kovemmin paha taistelee vastapainoksi häntä vastaan; mutta se onkin varma että kuta kovemmin ihminen taistelee syntiä vastaan, sitä enempi on hän Vapahtajansa Kristuksen kaltainen, ja sitä ihanamman palkinnon hän saavuttaa taivaassa.

EPÄILYKSEN, PIMEYDEN JA HELVETIN SYVYYDESTÄ.

»Herra, minun autuuteni Jumala! Minä huudan päivällä ja yöllä Sinun puoleesi. Anna minun rukoukseni tulla Sinun eteesi. Sillä minun sieluni on surkeutta täynnä, ja minun elämäni on tullut liki tuonelaa. — Sinä olet minun painanut syvyyksien kaivoon, pimeyteen ja kadotukseen.» Ps. 88: 2—4,7.

»Jos minä vuoteeni tuonelaan rakentaisin, katso, sinä sielläkin olet. — Sillä ei pimeys sinun edessäsi pimitä, ja yö valaisee niinkuin päivä.» Ps. 139:12.

»Minä hartaasti odotin Herraa, ja Hän kallisti korvansa minun puoleeni ja kuuli minun huutoni. Ja Hän veti minun ylös turmion haudasta ja syvästä loasta, ja asetti minun jalkani kalliolle. Ja Hän antoi minun suuhuni uuden laulun, ylistysvirren meidän Jumalallemme.» Ps. 40:2—4.

»Mutta Jumala on vapahtava minun sieluni tuonelan vallasta, sillä Hän korjaa minun luokseen.» Ps. 49:16.

Se on välistä totta että myrskyn jälkeen tulee päiväpaiste. Välistä — kukapa voisi muuten elää? — vaan ei aina. Samoin on totta, että useimpain ihmisten elämässä on vaikeita aikoja, jolloin iskut seuraavat iskuja, laineet laineita, vastakkaisilta ja odottamattomilta tahoilta, kunnes kaikki Jumalan aallot ovat vyöryneet sielun ylitse. Kuinka pikkumaisia ja turhia ovatkaan semmoisina pimeinä aikoina kaikki ylpeät koetukset riippua syvyyden päällä itseensä luottaen, ja siinä koettaa kehittää itselleen luonnetta olosuhteitten avulla. Ihmisestä näyttää kyllä helpolle ilman Jumalaa kasvattaa itseään, niin kauvan kuin hän loikoo mukavasti toimetonna sohvallaan. Mutta toista on joutua ihmiskunnan todellisten ja tavallisten kokemusten pyörteisiin ja vihkiytyä vasten tahtoaan epäilyksen, pelon ja pimeyden kauhujen kautta murheitten veljeskunnan jäseneksi, ja siellä tulevat saman kaltaisiksi yksinkertaisin talonpoikaisvaimo ja mitä suurin sielu, joka on vaikuttanut useihin sukupolviin. Olkoonpa juutalainen, pakana tai kristitty, olkoonpa mies mitä vastakkaisimman uskon ja elämän katsannon tunnustaja — olkoonpa Moses tai Sokrates, Esaias tai Epictel, Augustinus tai Muhammed, Dante tai Bernhard, Shakespeare tai Bacon — heillä kaikilla on yksi yhteinen tuntomerkki, nim. että he vähintään yhden kerran elämässään ovat vajonneet pohjattomaan syvyyteen ja siellä ovat he synkimmässä pimeydessä kysyneet kaikkein tärkeimmän kysymyksen: »Onko olemassa Jumala? ja jos on, mitä tekee Hän minulle? — Kun ihminen tuntee olevansa turvaton näkymättömän voiman käsissä, voimatta irtautua, ja tietämättä onko se vain satunnaista tai välttämätöntä tai onko se hävittävä vihollinen; kun hän on tässä asemassa, niin mikäpä pakopaikka olisi vetäytyä kovasti kuoreensa ja huutaa: »minä tahdon kestää, vaikka koko maailma olisi minua vastaan». Se kuuluu kyllä kauniilta! Mutta kuka on niin tehnyt? Ei, on olemassa ainoasti yksi tie, yksi halkeama, jonka läpi me voimme nähdä valon, yksi kallio, jonka päällä meidän jalkamme voivat saada tuen syvyydessäkin; ja se on se usko, vaistomainen, myötäsyntynyt, joka ei riipu järkisyistä eikä opista, että nuo aallot ovat Jumalan lähettämät; ja että vaikka me tuonelaan alas laskeutuisimme, on Hän sielläkin; se usko, että Hän kasvattaa meitä, vaan emme me itse; ja että nämä toisistaan riippumattomilta näyttävät surkeudet, myrsky maanjäristyksen jälkeen ja maanjäristys tulen jälkeen, niinkuin kaikkien pahojen henkien vehkeet olisivat lasketut irralle meitä vastaan, Hänen ajatuksissaan ovat yhtenä hengellisenä jaksona, elimellisenä kokonaisuutena, jolla on tarkoitus, vaikk'emme sitä näe; sen uskon kautta näemme, että nämä surut eivät tule kukin erikseen, ainoasti siksi että Hän tahtoo tehdä työn meidän henkemme hyväksi lyhemmäksi, vaan siksi että kuta suuremman vaikutuksen Hän näkee toisella iskulla olevan, sitä pikemmin antaa Hän toisen seurata, kunnes suuressa ja monivaiheisessa käännekohdassa, joka meistä näyttää pitkälle, vaan joka on lyhyt kuolemattomuuteen verrattuna, meidän henkemme voipi tulla: »Tulipunaseksi palaen tuskasta, kylpien halveksimisen kyynelissä, ja tuomion vasaran lyömäksi, että se muodostuisi ja kuluisi.»

Ei ole sen mustempaa kiusausta kuin se, joka tulee ihmisen eteen, kun perkele kuiskaa hänelle tämmöisiä ajatuksia: »Jumala ei minusta välitä — Jumala vihaa minua. Onni ja kaikki muu on minua vastaan. Jonkinlainen kirous näyttää riippuvan minun päälläni. Miksi minun pitäisi muuttua? Tulkoon Jumala ensin toisellaiseksi minua vastaan, niin tulen minäkin toisellaiseksi Häntä kohtaan. Mutta Jumala ei tahdo tulla toisellaiseksi; Hän on päättänyt ettei osoita vanhurskautta minulle. Minä voin nähdä sen; sillä kaikessa käypi mulle huonosti. Mitäpä silloin auttaa katua? Minä tahdon kulkea omia teitäni — ja tulkoon mitä tulee. — Onko sulla koskaan ollut semmoisia ajatuksia? Silloin kuule Herran sana sinulle: »Kun jumalaton kääntyy kaikista synneistään, joita hän on tehnyt, ja tekee oikeuden ja vanhurskauden, niin hän saa totisesti elää. Luuletko minulla olevan iloa jumalattoman kuolemasta, sanoo Herra, Herra, eikö paljoa enempi, että hän palajaa teistään ja saapi elää?» Hes. 18:21—23. Elä koskaan usko perkelettä, kun hän sanoo Jumalan sinua vihaavan. Elä usko häntä koskaan, kun hän sanoo sinulle Jumalan olleen liika kovan sinua vastaan ja asettaneen sinut semmoisiin olosuhteisiin kiusausten, tietämättömyyden, köyhyyden tai jonkin muun kuorman alaiseksi, niin ettet sinä voi tulla paremmaksi. Mitä sanoo sinun kasteesi lupaus? »Joskin olet köyhä, kiusattu, tietämätön, tyhmä, olepa mikä tahansa, niin sinä olet Jumalan lapsi — sinun Isäsi rakkaus kannattaa sinua, Hänen armonsa on alttiina sinulle.» Sinä tunnut heikolta parantueksesi. Rukoile Jumalan Henkeä antamaan sinulle tahdon voimaa, jota et koskaan ennen ole tuntenut. Sinä tunnut liika ylpeältä muuttuaksesi. Rukoile Jumalan Henkeä nöyryyttämään ylpeää sydäntäsi, pehmittämään kovaa sydäntäsi; ja sinä saat ihmeeksesi nähdä että kun ylpeytesi on hävinnyt, kun olet sisällisesti häpeissäsi itsesi tähden ja näet syntisi niitten oikeassa mustassa valossa ja tunnet itsesi arvottomaksi katsomaan Jumalaan ylös, silloin tulee sijaan jalompi, pyhempi ja miehuullisempi tunne — oman kunnioituksen tunto ja puhdas omatunto ja se ajatus, että heikkona ja huononakin olet sinä oikealla tiellä; että Jumala ja Hänen enkelinsä hymyilevät sinulle; että sinä jälleen olet sopusoinnussa maan ja taivaan kanssa, sillä sinä olet se, joksi Jumala sinua tahtoo. Et ole Hänen ylpeä, vaikeroiva, itsepäinen lapsensa, joka kuvailet olevasi kyllin väkevä kulkemaan yksin, kun sinä todellisuudessa olet omain himojesi, halujesi orja ja perkeleen leikkikalu; vaan sinä olet Hänen rakastava, harras lapsensa Jumalan voiman kautta ja kykenet tekemään mitä tahdot, sillä mitä sinä tahdot, sitä tahtoo Jumalakin.

Välttääksemme Jumalan kieltämistä ja epäilystä muistakaamme, että elämän suhteitten Luoja ja Ylläpitäjä ei ole sattuma tai luonto, vaan meidän Herramme Jesuksen Kristuksen ja meidän Isä.

Kun tunnet olevasi syvimmässä ja pimeimmässä epäilyksessä, silloin rukoile epäilijän rukous ja huuda kovasti: »Herra, jos Sinä olet olemassa, anna minun tietää olemisesi! Johda ajatukseni tielle, jota minä en tunne, Sinun totuuteesi», ja Jumala kyllä vapauttaa sinut.

Joskin kirjeesi oli surullinen, ilahutti se minua; sillä aina on ilo nähdä elämää tulevan kuolemasta, terveyttä tulevan jälleen sairauden perästä, vaikkakin lääkärien tiedon mukaan tukehtumisesta tai hukkumisesta parantuminen on aina yhtä kivullinen kuin ohimenevä kuoleman tila itsessään oli kivuton. Usko syntyy epäilyksestä. »Ei elämässä, vaan kuolemassa on kaikki liikkumatonta.» Ota kaikki nämä sinun epäilyksesi ja taistelusi yksinkertaisesti yhtä monena merkkinä siitä, että sinun taivaallinen Isäsi menettelee kanssasi kuin isä, ettei Hän ole hyljännyt sinua, ei ole vihanen sinulle, vaan opettaa sinulle sillä tavalla, kuin sinun luonteellesi parhaiten soveltuu, suurimman kaikista läksyistä: »Tyhjenny omasta itsestäsi, niin Jumala täyttää sinut». Heitä murheesi taivaalliselle Isällesi. Jos Isän nimi mitään merkitsee, merkinnee se sitä, että Hän ei tahdo kääntyä pois eksyvästä lapsestaan semmoisella tavalla, ett'et sinä ilkiäisi sillä tavalla kääntyä pois omasta lapsestasi. Jos on sääliä, pysyvää rakkautta, kärsivällisyyttä ihmisessä, on se kaikki tullut Jumalasta. Ne ovat ennen kaikkea Hänen ominaisuuksiaan. Usko Hänen omistavan niitä miljoonia kertoja enempi kuin kukaan maallinen olento.

Paavali oli pienimpään asti perehtynyt siihen mielentilaan, missä sinä olet. Hän sanoo löytäneensä yleislääkkeen sitä vastaan. Ja päättäen siitä tavasta, miten hänen sanansa ovat juurtuneet ja levinneet ja voittaneet, on niissä varmaankin syvyyttä ja elämää. Miks'ei siis koettaa niitä? Luepa Roomalaiskirjeen 9 ensimäistä lukua ja pidä totena, että ne merkitsevät yksinkertasesti mitä niissä sanotaan.

Kun kiusauksen hetki tulee, palaja takasin, jos tahdot lankeemista välttää, siihen mitä kuulit äitisi helmoissa Jumalan armosta; sillä yksin armo säilyttää sinut pelastettuna, jos kukaan enkeli tai pääenkeli tai jokin luotu olento on pelastettu tässä ja tulevassa elämässä.

Mitä tämä kaikki merkitsee? huudan minä. Yötä päivää on taivas ollut mustana minulle. Sinä ehkä ajattelet että on syntistä hautoa semmosia ajatuksia. Minun kokemukseni on, että kun ne tulevat, on niitten kanssa taisteltava, on niitä katsottava kasvoihin, taisteltava niitten kanssa tarkoin mietityllä tavalla, oltava kärsivällisiä, jos ne joksikin aikaa voittavat meidät. Kaikkein semmoisten seikkain kautta ihmiset elävät; näissä on henkinen elämä. Ainoasti laskeutumalla alas tuonelaan voidaan herätä ylös kolmantena päivänä. Minä olen ollut tuonelassa monta kertaa elämässäni, sentähden on minulla ollut jonkin verran vaikutusta ihmissydämiin. Vaan minä en ole nähnyt tuonelaa niin likeltä kasvoihin kuin aivan äskettäin. Sentähden toivon minä sen kautta saavani uutta voimaa noustakseni ja nostaakseni muita ylös taivasta kohti.

Minä voin ainoasti huutaa: »Oi Herra, Sinuun olen minä luottanut, elä salli minun koskaan joutua häpeään. Miksi kelvoton sanoisi: missä on nyt hänen Jumalansa?» Mutta silloin kun minä olen enin rauhaton, sanoo sisällinen ääni minulle: »Mitä se haittaa, jos sinä joudut häpeään? Jumala ei joudu. Usko vain lujasti ja luottavasti, että Jumala on niin hyvä, kuin sinä rajoitetulla ymmärrykselläsi voit käsittää, ja Hän kyllä viimeinkin antaa sinun ymmärtää kuinka hyvä Hän on, ja sinä saat täydellisen siunauksen siitä, että näet Jumalan.» Sinä ehkä sanot että minä puhun vastakkaista. Niin minä teenkin; ja niin tekevät Davidin psalmitkin, jos ne rehellisesti luetaan. Kuitenkin juuri tämä vastakkaisuus tekee ne aina mahdollisiksi tunkeutumaan ihmissydämiin. Ne ovat ihmisen sanoja, joka on todellisessa epäilyksessä ja todellisessa pimeydessä, joka huutaa valoa ja joka ei huuda turhaan, niinkuin en minäkään luule turhaan huutavani.

‒ ‒ Minä vain tiedän, etten minä mitään tiedä, vaan toivon että Kristus, joka on Ihmisen Poika, opettaa minulle vähä kerrassaan, jos olen kärsivällinen ja valveillani, mitä minä olen ja mitä ihminen on.

Muutamia seikkoja minä näen selvästi ja pidän niistä kiini lujasti ja epätoivosesti — yksi kaikkien Isä taivaassa; yksi Jumalan Poika, joka on pukeutunut lihaan ja vereen kaikkien edestä (tämä ihmiseksi tuleminen on yhtenä tosiasiana, joka minulle on kaikki kaikessa, siksi että se tekee kaiken muun mahdolliseksi ja käsitettäväksi ja ilman sitä tulisin minä heikkomieliseksi); ja yksi Isän ja Pojan Henki, kaiken hyvän lähde maan päällä — joka vaikuttaa sekä tahdon että työn hyvän suosionsa jälkeen — kenessä? niin, jokaisessa ihmisolennossa, jossa on kipenekään todellista hyvää, pienin toivekaan tehdä oikein tai tulla hyödyksi. Ulkopuolella tätä näen minä ainoasti vähäsen, lukuun ottamatta sitä, että oikea on jumalallista ja kaikki voittavaa, mutta väärä on aivan pirullista ja kuitenkin heikkoa, mieletöntä, meluisaa heijastusta, joka pakenee jokaista miehuullista iskua, kun meillä vain on rohkeutta lyödä Jumalan nimessä.

Ei ole mitään murhetta, mitä ihminen voipi maistaa, jota Jesus Kristus ei olisi täysin maistanut. Hän täytti surkeuden maljan ääriään myöten ja tyhjensi sen sakkaan asti. Hän maistoi kuoleman jokaisen ihmisen edestä ja painui alas kauhun ja häpeän ja kuolintuskan ja kuoleman syvimpään syvyyteen, ja mikä kaikista kauheinta oli, tuntien että Jumala oli hyljännyt Hänet, ettei ollut mitään apua eikä toivoa Hänellä taivaassa eikä maan päällä; sanalla sanoen Hän astui alas tuonelaan, vieläpä kaikkein syvimpään pimeyteen, missä ihminen hetkeksi tuntee, ettei Jumala ole hänelle mitään eikä hän mitään Jumalalle. Jesus suostui menemään siihenkin syvyyteen meidän edestämme. Kauheimman kaikista kiusauksista, josta David maistoi vain pisaran, kun hän huudahti: »Minun Jumalani, minun Jumalani! miksis minun ylenannoit?» (Ps. 22:2), sen tyhjensi Jesus pohjaan asti meidän edestämme. Hän astui alas helvettiin meidän tähtemme ja voitti helvetin ja kuoleman ja tuon tuntemattoman maailman pimeyden ja nousi ylös jälleen kirkastettuna sieltä, voidakseen opettaa meitä olemaan pelkäämättä kuolemaa ja helvettiä; voidakseen tietää miten Hänen oli lohdutettava meitä kuolon hetkellä ja tuomiopäivänä, kun olemme sairasvuoteella tai jossain katkerassa häpeässä eli ahdistuksessa, kun valehtelija perkele uskottelee meille, että Jumala on tuominnut ja kadottanut ja hyljännyt meidät, ja kun kaikki tekemämme synnit nousevat eteemme ja tuijottavat meitä vasten kasvoja.

Mitkä ikinä lienevätkään elämän ja kuoleman salaisuudet, on olemassa yksi salaisuus, jonka Kristuksen risti ilmoittaa meille, ja se on Jumalan ääretön ja ehdoton hyvyys. Anna kaiken muun jäädä salaisuudeksi, kunnes Kristuksen risti antaa sulle uskon kaikkeen muuhun. Uskon, sanon minä. Pahuuden, pelon ja kuoleman salaisuuksia ei Evankeliumi tahdo täydellisesti valaista meille, vaan se sanoo meille, että on nähty senkin salaisuuden voivan tulla valkeuteen; sillä Jumala itse on ottanut työkseen valaista sen; ja Kristus on osoittanut omalla menettelytavallaan, ettei mitään pahaa maailmassa ole Hänen, sillä Hän vihaa sitä, taistelee sitä vastaan, ja Hän soti sitä vastaan kuoloon asti. Risti sanoo: Usko Jumalaan. Elä sentähden kysele enää: »Miksi olet Sinä luonut minut tämmöiseksi?» Elä kysele enää: »Miksi pahalle käy hyvin maan päällä?» Elä kysele enää: »Mistä tulee tuskaa ja kuolemaa, sotia ja nälänhätää, maanjäristystä ja rajuilmaa, ja kaikkia niitä onnettomuuksia, jotka kaikkea lihaa kohtaavat?» Kaikki tarpeettomat kysymykset, kaikki tyytymättömät valitukset ovat tästä lähin poistetut Kristuksen kuoleman ja kärsimyksen kautta.

Kärsitkö sinä? Sinä et voi kärsiä enempää kuin Jumalan Poika. Onko sulla myötätuntoisuutta toisia kärsiviä kohtaan? Sinulla ei voi olla enempi myötätuntoisuutta heitä kohtaan kuin Jumalan Pojalla. Halajatko sinä saada heitä oikealle tielle, vapauttaaksesi heitä, vaikkapa palkkasi siitä olisi sinun oma veresi? Sinä et voi halata sitä innokkaammin kuin Jumalan Poika, joka toimeen pani halunsa työssä ja kuoli heidän tähtensä ja sinun tähtesi. Mitähän jos se työ ei olisi vielä loppunut? Mitähän jos paha vielä pitää puoliaan? Mitähän jos lääke ei ole vielä voittanut sairautta? Ole kärsivällinen, usko, toivo, kun seisot Kristuksen ristin juurella ja pidät siitä kiini, kuten sielusi ja ymmärryksesi niin hyvin kuin sydämesikin ankkurista. Sillä kuinka kieroon tahansa maailma meneekin ja näyttää menevän, on risti kuitenkin se ijankaikkinen merkki, että Jumala on niin rakastanut maailmaa, ettei säästänyt ainoaa poikaansa, vaan antoi Hänet mielellään sen edestä. Mikä tahansa muuten lieneekin epäiltävää, tämä on vähintäinkin varmaa, että Jumala on voittava, koska Jumala on hyvä; että pahan täytyy joutua tappiolle, sillä Jumala vihaa pahaa, jopa kuolemaan asti.

Kuinka voipi pohjaton syvyys, jos me siihen putoamme, tulla rapuksi ijankaikkiselle kalliolle? David sanoo meille: »Syvyydestä huudan minä Sinua, Herra!» Ps. 130:1. Hän huusi Jumalalle, — ei itselleen, ei luottanut oppiinsa, viisauteensa, lahjoihinsa — vaan hän huusi Jumalaa vetämään itseään ylös tästä syvyydestä. Ei hän turvautunut opinkappaleisiin, kirjoihin, kirkonkäyntiin, ei rakkaimpaan maalliseen ystävään, ei omiin kokemuksiinsa, uskonsa vakuutuksiin, muotoihin tai tunteisiin. Asia oli liika kauhea, niin ettei siitä voinut suoriutua tällä eikä millään muulla tavalla. Hän oli kasvoista kasvoihin Jumalan kanssa yksin, ja äärimäisessä heikkoudessa, äärimäisessä sielun alastomuudessa huusi hän Jumalan itsensä puoleen. Se oli opetusta. Jumala otti kaikki pois häneltä, ettei hänellä olisi ketään muuta, kenen puoleen huutaisi, kuin Jumala.

Ja jokaisen ihmissielun kanssa käypi, kun se on syvyydessä, huutaen syvyydestä Jumalan tykö, samoin kuin kävi Moseksen kanssa, kun hän meni yksin Jumalan vuorelle ja paastosi neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä maanjäristyksessä ja ukkosrajuilmassa ja kallioitten keskellä, jotka sulivat Herran edestä. Ja katso, silloin kun se oli ohi, puhui hän kasvoista kasvoihin Jumalan kanssa, samoin kuin mies puhuu ystävänsä kanssa, ja hänen kasvonsa loistivat taivaallisesta valosta, kun hän tuli voittajana alas Jumalan vuorelta.

Kauhealla ristillä rukoili Kristus murhaajainsa puolesta: »Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät». Luk. 23:34. Tämä on se mielenlaatu, jonka monet ihmiset voivat saada pimeästä syvyydestä. Se mielenlaatu on: tuntea kaikkein edestä, tuntea kaikkein kanssa; iloita iloitsevain kanssa ja itkeä itkeväin kanssa; ymmärtää ihmisten koettelemuksia ja sietää heidän kiusauksiaan; asettua heidän asemaansa, kunnes näemme heidän silmillään ja tunnemme heidän sydämillään, kunnes emme tuomitse ketään ihmistä ja toivomme kaikkein puolesta; tulla oikein arvostelevaksi, kärsivälliseksi ja helläksi jokaista kohtaan, ketä tapaamme; ei halveksia ketään, ei joutua epätoivoon kenestäkään, koska Kristus ei halveksi ketään eikä joudu epätoivoon kenestäkään; katsoa jokaiseen, kenen tapaamme, rakkaudella, melkein säälillä, koska ehkä hekin ovat olleet alhaalla kauhujen kuiluissa tai joutuvat sinne joskus; nähdä omia syntejämme toisten synneissä, tuntea että mekin olisimme voineet tehdä, mitä he tekevät ja tuntea, niinkuin he tuntevat, siinä silmänräpäyksessä kuin Jumala hylkäisi meidät; antaa ja anteeksi antaa, elää ja antaa elää, samoin kuin Kristus antaa ja anteeksi antaa meille, ja elää meidän edestämme ja antaa meidän elää kaikista meidän synneistä huolimatta.

Iloitkaa että on olemassa Jumalan tuli, sen Isän, jonka nimi on rakkaus, tuli joka aina palaa eikä koskaan sammu, tuli jonka tulee hävittää jokaisen ihmisen sydämessä ja kaikkien kansain sydämissä, sekä aineellisessa että henkisessä maailmassa, kaiken mikä on pahennukseksi ja tulee valheeksi; ja iloitkaa että tähän tuleen Poika varmaan tahtoo heittää kaiken petoksen, valheen, teeskentelyn ja väärän opin. Eikö ole hyvä sanoma, että se tuli ei ole sammuva eikä sen käärme kuoleva? Se tuli voidaan sytyttää meidän edessämme — se käärme voipi ahdistaa meidän sydämiämme. Suokoon Jumala että meillä sinä päivänä olisi rohkeutta antaa tulen ja käärmeen tehdä työnsä — voidaksemme sanoa Kristukselle: »Myöskin nämät ovat Sinun lähettämäsi ja Sinun rajattomasta rakkaudestasi ovat ne tulleet. Sinä halajat totuutta sydämen sisimmässä (Ps. 51:8), ja minä tahdon kiittää Sinua kaikista keinoista, kuinka katkeria ne lienevätkään, joita Sinä käytät tehdäksesi minua rehelliseksi. Minä haluan tulla rehelliseksi ihmiseksi ja vanhurskaaksi ihmiseksi. Ja mikä ilo! Siksi haluat Sinäkin minun tulevan. Mikä ilo! Vaikka minä pelkurimaisesti haluan tukahuttaa Sinun tulesi, en minä sitä voi. Puhdista minua sentähden, oi Herra, vaikkapa sen tekisit tulella. Polta pois minun turhuuteni, itsepäisyyteni, kiivaitten mielipiteitteni, pinttyneitten opinkappaleitten! kuonat, — ne kuoret, jotka eivät ole sielulleni ravinnoksi, joihin minä en voi olla tyytyväinen, joitten tähden minä joka päivä saan hävetä — ja jos minusta löytyisi muutamia vehnäjyviä, joku sana tai ajatus tai toimintavoima, joka voisi tulla hyödyksi kansalleni minun jälkeeni, kokoo ne, oi Herra, Sinun latoosi.» Amen.

Jumalan tuli koventaa ja pehmittää ihmistä samalla kertaa. Hän tulee siitä ulos sen kokemuksen koventamana, jota tarvitaan, niin kuin kirjotettu on: »Kärsi vaivaa niin kuin luja Jesuksen Kristuksen sotamies»; ja taaskin: »Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon pitänyt.» 2 Tim. 2:3; 4:7. Ja kuitenkin hän on pehmennyt sen lempeyden kautta, josta on kirjoitettu: »Mutta olkaat keskenänne ystävälliset ja laupiaat, ja antakaa anteeksi toinen toisellenne, niinkuin Jumala teillekin on Kristuksen kautta anteeksi antanut», (Ef. 4:32) ja vielä: »Meillä ei ole se ylimäinen pappi, joka ei taida meidän heikkouttamme armahtaa, vaan se, joka on kaikissa kiusattu niinkuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.» Hebr. 4:15.

Onnellisia, kolmin kerroin onnellisia ovat ne, jotka siten ovat vaeltaneet läpi kuolon varjon laakson ja ovat havainneet sen olevan polkuna, joka johtaa ijankaikkiseen elämään. Onnellisia ovat ne, jotka jonkun aikaa ovat tuskailleet Jumalan kauheassa tulessa, ja ovat saaneet itsestään poltetuksi kuoret ja kuonan, ja kaiken mikä on pahennukseksi ja tekee heidät turhamaisiksi ja kevytmielisiksi, vaikkakin se tekee heidät tylsiksi ja vetää heitä alaspäin samalla aikaa; kunnes ainoasti Jumalan vanhurskauden puhdas kulta on jälellä seitsenkertaisesti koeteltuna tulessa, katoomatonna, kallisarvoisena Jumalan ja ihmisten silmissä. Semmoiset ihmiset eivät tarvitse, eivät tahdo valittaa kaikkea, mitä ovat saaneet kokea. Tuli on tehnyt heidät rohkeiksi, raittiiksi ja kärsivällisiksi. Se on heille antanut »lujan ymmärryksen, varovaisen tahdon, kestävyyden, aavistuksen, voiman ja kunnon», ja siis kasvattanut heitä Kristuksen kaltaisuuteen, joka tuli täydelliseksi kärsimyksissä; ja joka, vaikka Hän Poika oli, kuitenkin lihansa päivinä uhrasi rukoukset ja nöyrät anomiset ja huusi itkien Isänsä puoleen ja tuli kuulluksi Jumalan pelkonsa tähden; ja sentähden vaikka Hän kuoli ristillä ja astui alas tuonelaan, voitti Hän kuoleman ja helvetin kuolemallaan ja sinne alas astumisellaan ja voitti ne alistumalla niitten alaiseksi. Hebr. 5: 7,8.

KUOLEMAN SYVYYDESTÄ.

»Minun sydämeni vapisee minussa, ja kuoleman kauhut ovat langenneet
minun päälleni.» Ps. 55:5.

»Vaikka minun ruumiini ja sieluni vaipuisi, niin Sinä Jumala kuitenkin
olet aina minun sydämeni uskallus.» Ps. 73:26.

»Vaikka minä vaeltaisin kuoleman varjon laaksossa, en minä pelkäisi
mitään pahaa; sillä Sinä olet minun kanssani.» Ps. 23:4.

»Sillä Sinä olot minun sieluni pelastanut kuolemasta, minun silmäni
kyynelistä, minun jalkani kompastuksesta.» Ps. 116:8.

Mitä meistä on tuleva, kun kuolemme? Minkälaiselta tulee näyttämään tulevassa maailmassa? Minkälaiselta näyttänee taivaassa? Mahtanenko minä viihtyä siellä? Tulenenko olemaan ihmisenä siellä taikka ainoasti henkenä, henkenä ilman ruumista?

Tähän vastaa Paavali, että Kristus, Jumalan Poika, ilmestyttyään tänne lihassa otettiin ylös ihanuuteen. Hän ei kerro meille, minkälaiselta taivaassa näyttää, vaikka hän oli otettu hamaan kolmanteen taivaasen; sillä mitä hän siellä näki, oli sanomatonta. Eikä hän kerro meille sitäkään, minkälaista tuleva elämä tulee olemaan; kaikki mitä hän meille sanoo, on että Ihminen Jesus Kristus, joka vaelsi täällä maan päällä niinkuin muut ihmiset, otettiin ylös ihanuuteen, eikä Hän jättänyt pois täällä maan päällä ihmismieltään, ihmissydäntään eikä ihmisruumistaan. Hän vei mukanaan taivaaseen koko miehuutensa, henkensä, sielunsa ja ruumiinsa, vieläpä naulan reijät käsissään ja pyhissä jaloissaan sekä keihään haavan pyhässä kyljessään. Se riittää meille; sentähden että Ihminen Jesus Kristus on taivaassa, saamme me ihmisinä luvan mennä ylös taivaaseen. Missä Hän on, siellä saamme mekin olla. Ja mitä Hän on, saamme mekin olla, siinä määrin kuin Hän on Ihminen. Ja sen me tiedämme, että me tulemme Hänen kaltaisekseen; sillä me saamme nähdä Hänet semmoisena kuin Hän on.

Ihmiset pelkäävät kuolemaa, etupäässä luullakseni siksi, että he pelkäävät tuntematonta. Eikä siksi että he pelkäävät kuolon tuskia. Eikä siksi että he pelkäävät helvettiä. Eikä se ole siksikään että he pelkäävät, etteivät pääse taivaaseen. Mutta kun he ajattelevat todella pitävänsä kuolla, tuntuu heistä toiseen maailmaan meneminen kuin heitettäisiin heidät pimeään yöhön, vieraaseen maailmaan, pois kodista ja kaikkien niitten luota, joita he ovat tunteneet ja rakastaneet; ja sentähden he kauhistuvat kuolemaa.

Kun sinä olet peloissasi, levotonna ja murheissasi, kun olet kuoleman kovissa kourissa etkä tiedä, mihin sinun tulee kääntyä, silloin tämä siunattu ajatus: »Kristus on noussut ylös kuolleista», on oleva sinun kilpenäsi ja voimanasi, jota ei mikään muu ajatus voi antaa. Herra on noussut ylös — ihminen, Hänen ihmis-ruumiillaan ja Hänen ihmis-hengellään, Hänen inhimillisellä rakkaudellaan ja lempeydellään; Hän on ottanut kaiken tämän mukaansa taivaaseen. Hän on vieläkin ihminen, vaikka Hän on totinen Jumala totisesta Jumalasta, Hän nousi ylös kuolleista kuin ihminen, ja sentähden voipi Hän ymmärtää ja tuntea minun edestäni vieläkin — juuri nyt — täällä Englannissa yhdeksännentoista vuosisadalla aivan yhtä paljon kuin Hän voi vaeltaessaan täällä maan päällä vanhassa Judeassa.

Kun tämä maailma häviää meidän silmistämme, ja me menemme, tietämättä minne, ja jätämme jalolle kaikki tuttavamme ja ystävämme, joita olemme ymmärtäneet; silloin on ennen kaikkea tämä ajatus: »Kristus on ylösnoussut kuolleista», ainoa joka voipi pelastaa meidät surullisista, synkistä ajatuksista, pelosta ja epäilyksestä tai tyhmästä kevytmielisyydestä ja mykän eläimen kuolemasta, johon liika monet ihmiset kuolevat. »Kristus on ylösnoussut ja minä olen ylösnouseva. Kristus on voittanut kuoleman omasta puolestaan ja Hän on sen voittava minunkin puolestani. Kristus otti ihmis-ruumiinsa ja sielunsa mukaansa haudasta Jumalan oikealle kädelle ja Hän on herättävä minun ruumiini ja sieluni viimeisenä päivänä, jotta minä saisin olla Hänen kanssaan aina ja nähdä Hänet, semmoisena kuin Hän on.» Tämä on ainoa, mikä elämässä ja kuolemassa on pelastava meidät synnistä sekä haudan takaisen elämän kauhusta ja pelosta.

Miksi kuoli Hän? kysymme me. Jokaisen ihmisenkin kuolemalla pitänee olla erityinen syy, tarkoitus, muutenhan se olisi kauhea tapaus — outo asia ilman ajatusta — luuranko ilman sielua. Miksi kuoli Hän? »Minä vaikenen enkä avaa suutani; kyllä Sinä sen teet.» Ps. 39:10. Näin sanoo hautauspsalmi. Sanokaamme me sitä samaa. »Minä vaikenen»: en raivosta enkä epätoivosta, mutta siksi että Sinä puhut, ja silloin on se hyvin tehty. Se ei ollut mikään satunnainen tai välttämätön teko. Sillä se oli Isän työ, eikä ilman Häntä yksikään varpunen putoa maahan; Pojan työ oli se myös, joka kuoli ristillä, siksi että Hän viimeiseen asti halusi pelastaa ihmiskunnan; se oli Pyhän Hengen työ, joka on kaiken luodun Herra ja Elonantaja. Se oli Hänen työnsä, jolla on halu elämään eikä kuolemaan, iloon eikä suruun, valkeuteen eikä pimeyteen, järjestykseen eikä epäjärjestykseen, hyvään eikä pahaan. Sillä oli määrätty syy, ajatus, tarkotus; ja se tarkotus on hyvin hyvä. Mikä se on, emme tiedä; emmekä tarvitse sitä tietää. Arvailla sitä olisi todellakin sekautumista asioihin, jotka ovat meille liika korkeita. Sentähden olkaamme ääneti. Elkäämme olko ääneti epäilyksestä, vaan uskosta; ei ääneti niinkuin heittiö, joka on väsynyt apua huutamasta, mitä hän ei saa, vaan ääneti kuin lapsi, joka istuu äitinsä helmoissa ja katsoo ylös hänen kasvoihinsa ja tarkastaa hänen liikkeitään, joka ei ymmärrä vielä mitään niistä, vaan on varma siitä että kaikki on tehty rakkaudessa.

Kristus on ylösnoussut! Mikä ajatus noille siunatuille marttyyreille, ihmis-raukoille, jotka olivat kuoleman tuskissa pelosta ja häpeästä, ja jotka odottivat että heidät pian revittäisiin kappaleiksi tai poltettaisiin elävältä. »Kuolema, tuo kauhea kuolema ei voi voittaa minua, vaikkakin minä olen heikko ja pelokas, sillä minun Herrani ja Mestarini, jonka tähden minun nyt on kärsittävä, on voittanut kuoleman eikä Hän tahdo sallia sen voittaa minua. Hän on voimallisempi kuin helvetti ja kuolema, eikä Hän hylkää minua viimeisellä hetkelläni eikä salli kuolon tuskain tähdenkään minun luopua Hänestä. Hän on taivaan ja maan Kuningas, ja Hän tahtoo hoitaa omansa.» — Kuinka suuri lohdutus onkaan voida sanoa: »Niin, minut erotetaan pois vaimosta ja lapsista ja kaikesta, mitä minä rakastan maan päällä, vaan ei ijäksi, ei toki ijäksi; sillä Kristus nousi ylös kuolleista ja minä, joka olen Kristuksen oma, olen nouseva niin kuin Hän. Tämä minun ruumisraukkani voipi joutua tulen ruuaksi, ahneitten villipetojen syötäväksi. Mitä se haittaa? Kristus, kaikkien ihmisten Kuningas on ylösnoussut kuolleista ja on tullut esikoiseksi kaikista nukkuneista. Se sama Henki, joka saattoi Hänen ruumiinsa takasin haudasta ja tuonelasta, on minunkin ruumiini tuova takasin haudasta ja tuonelasta jalompaan, onnellisempaan elämään Hänen kanssaan sanomattomassa ilossa, missä Kristus nyt istuu Jumalan oikealla kädellä ja puolustaa minua, armahtaa ja siimaa minua, pitäessään minunkin varallani ihanuuden kruunua, jota ei koskaan oteta pois.»

Nämä seikat ovat hyvin katkerat [tarkoittaa erästä kuoleman tapausta sodassa], enkä minä voi nähdä niissä muuta lohdutusta kuin sen ainoan, että ne kaikki johtavat meitä kasvoista kasvoihin ihmiselämän todellisuuden kanssa, semmoisena kuin se on ollut kaikkina aikakausina, ja antaa meille vakavampia ja kuitenkin enempi rakkautta uhkuvia, enempi inhimillisiä ja enempi jumalallisia ajatuksia itsestämme ja töistämme täällä alhaalla sekä niitten kohtalosta, jotka ovat pois menneet, ja herättää meidät noista tarpeettomista, kevytmielisistä haavekuvista (jotka kuitenkin ovat täynnä kovia tuomioita), joissa me olemme eläneet niin kauvan, luottamaan elävään Isään, joka todellisesti ja käytännöllisesti hallitsee tätä maailmaa ja kaikkia maailmoita, ja joka ei tahdo ketään kadotettavaksi, ja sentähden ei ole unohtanut eli yhtäkkiä ruvennut vihaamaan eli kiusaamaan yhtä ainoata sielua, joka on lähtenyt tästä elämästä toiseen. Kaikki ovat meidän Isämme kädessä; ja, oi siunattu ajatus, vaikkakin he menisivät alas tuonelaan, niin Sinä sielläkin olet». Ps. 139:8.

Jesus on Vapahtaja, Pelastaja, tuo suuri Parantaja, joka parantaa sekä sielun että ruumiin. Ei mitään tuskaa tunneta eikä kyyneliä vuodateta maan päällä, joista Hän ei huolehtisi. Ei ketään ihmistä maan päällä kuole nuorena, jota Hän minun luullakseni ei murehtisi. Sitä emme voi sanoa, mikä Häntä nyt estää parantamasta jokaista tautia, huojentamasta jokaista murhetta, kuivaamasta jokaista kyyneltä. Mutta sen voimme sanoa olevan Hänen tahtonsa, ett'ei kukaan hukkuisi. Sen voimme sanoa että Hän on yhtä halukas kuin koskaan parantamaan sairaita, puhdistamaan spitalisia, ajamaan ulos perkeleitä, opettamaan tietämättömiä, sitomaan särjetyitä sydämiä. Sen voimme sanoa, että Hän tahtoo edelleen tehdä tätä yhä enempi ja enempi, vuosi vuodelta, polvi polvelta. Sen voimme sanoa, Raamatun mukaan, että Kristus on voimallisempi kuin perkele. Sen voimme sanoa että Kristus ja kaikki hyvät ihmiset, hurskasten ihmisten henget, jotka tehdään täydellisiksi, viisaat ja suuret Jumalan silmissä, jotka ovat hyljänneet kirjansa, puheensa, kirjotuksensa samoinkuin kalliit perintönsä, ja ovat taistelleet, taistelevat ja tahtovat taistella loppuun asti vihollista vastaan, ja syntiä, sortoa, kurjuutta, sairautta ja kaikkea vastaan, mikä turmelee ja pimentää Jumalan hyvän maanpiirin — sen voimme sanoa että he voittavat lopuksi; sillä Kristus on voimallisempi kuin perkele; hyvä on voimallisempi kuin paha, valo on voimallisempi kuin pimeys; Jumalan Henki, joka antaa elämää, terveyttä ja järjestystä, on voimallisempi kuin kaikki pahat tavat ja epäjärjestys ja julmuus ja taikausko, jotka tekevät monen elämän onnettomaksi ja mikäli me voimme nähdä, hävittävät tuhansien sielut. Niin, minä sanon, että Kristuksen valtakunta on semmoinen valtakunta, jossa ruumis ja sielu tulee terveeksi ja vapautuu, ja se on voittava, se on leviävä ja se on kasvava, kunnes tämän maailman kansat ovat tulleet Jumalan ja Hänen Kristuksensa kuningaskunniksi. Kristus hallitsee ja tahtoo hallita, kunnes Hän on saanut kaikki vihollisensa jalkainsa astinlaudaksi, ja viimeinen Hänen vihollisistaan, joka on hävitettävä, on kuolema. Kuolema on Hänen vihollisensa, jonka Hän on voittanut nousemalla ylös kuolleista; ja se päivä on tuleva, jolloin ei mitään kuolemaa enää ole — jolloin sairaus ja suru ovat tuntemattomat, ja Jumala on kuivaava kyyneleet kaikkien silmistä. Minä sanon sen uudelleen — elä koskaan sitä unhota — Kristus on Kuningas, ja Hänen kuningaskunnassaan vallitsee terveys, elämä ja vapahdus kaikesta pahasta. Niin on aina ollut ensimäisestä kerrasta, jolloin meidän Herramme paransi spitalisen Galileassa, ja niin on aina oleva maailman loppuun asti.

Kristuksen kasvojen hengellinen ihanuus Kirkastusvuorella osoitti Hänen oppilailleen, että Hän oli hengellinen Kuningas, jonka suuruus on voiman, viisauden, kauneuden ja rakkauden Hengessä, jonka Jumala oli Hänelle antanut rajattomasti; se osoitti myös että oli jotain semmoista kuin hengellinen ruumis — jommoisen me kaikki kerran saamme, jos meidät löydetään Kristuksessa, silloin kun vanhurskasten ylösnousemus tapahtuu — semmoinen ruumis, joka ei salaa ihmisen henkeä, niin kuin täällä tapahtuu, kun ruumis on elämän vaivojen ja sairauden ja turmeluksen alaisena; mutta on olemassa hengellinen ruumis — ruumis, joka on täyttyvä meidän hengellämme, joka on tuleva meidän hengellemme täysin kuuliaiseksi — ruumis, jonka läpi meidän henkemme ihanuus on loistava, samoin kuin Kristuksen Hengen ihanuus loisti Hänen ruumiinsa läpi kirkastuksessa. »Veljet, me emme tiedä, miksi me tulemme; mutta me tiedämme, että koska Hän ilmestyy, tulemme me Hänen kaltaisikseen; sillä me saamme nähdä Hänen semmoisena kuin Hän on.» 1 Joh. 3:2.

Minä uskon, sanoo uskontunnustus, ruumiin ylösnousemisen. Raamattu opettaa meitä uskomaan, että jokainen meistä, ihmisolentoina, miehinä ja naisina, pääsemme mukaan tuona ihanana päivänä; ei ainoasti henkinä, jotka ovat tulleet erilleen ruumiista (semmoisista puhuu Raamattu, Jumalan kiitos, vähän eli ei ollenkaan), vaan todellisina elävinä ihmisolentoina, omine uusine ruumiineen, uuden maan päällä ja uuden taivaan alla. Sentähden, sanoo David, on minun lihanikin asuva turvassa (Ps. 16:9) eikä ainoasti minun henkeni ja sieluni, vaan minun ruumiinikin. Sillä Herra, joka ei ainoasti kuollut, vaan nousi jälleen ylös ruumiillaan, Hän on herättävä meidänkin ruumiimme, sopusoinnussa sen mahtavan työn kanssa, jonka kautta Hän tekee itselleen alamaiseksi kaikki; ja silloin on jokaisen olento, ruumis, sielu ja henki, saapa täyden kehityksensä ja loistava Hänen ijankaikkisessa, loppumattomassa ihanuudessaan. Tätä me toivomme.

Ne jotka kuolevat Jumalan pelossa ja Kristuksen uskossa, eivät todella maista kuolemaa; heillä ei ole mitään kuolemaa, vaan he ainoasti muuttavat toiseen paikkaan ja toiseen olomuotoon; he siirtyvät samassa uuteen elämään kaikkine lahjoineen ja tunteineen; yhä edelleen ovat he samoja eläviä, ajattelevia, toimivia olennoita, kuin he olivat täällä maan päällä. ‒ ‒Lepoa he saavat — ja lepoa he tahtovat, jos he lepoa tarvitsevat. Mutta mikä on heidän leponsa? Ei työn puutetta, vaan mielen lepoa. Tosi lepoa on saada levätä synnistä, surusta, pelosta, epäilyksestä, murheesta — ennen kaikkea saada levätä pahimmasta uupumuksesta, nim. siitä että tietää velvollisuutensa eikä kykene sitä täyttämään. Se on totinen lepo — Jumalan lepo, joka aina tekee työtä ja aina lepää; samoin kuin tähdet päämme päällä aina liikkuvat, tuhansia peninkulmia päivässä, ja kuitenkin aina täydellisesti lepäävät; sillä ne liikkuvat määrätyssä järjestyksessä, sopusointuisesti ja täyttävät sitä lakia, jonka Jumala on niille antanut. Täydellinen lepo täydellisessä työssä, se on varmaankin autuaitten henkien lepo, kunnes kaikkien kappalten täydellinen suoritus tapahtuu, kun Kristus saapi valittuinsa luvun täyteen. Ja jos näin on, mikä lohdutus meille, jotka olemme kuolevat, ja mikä lohdutus meille, jotka olemme nähneet toisten kuolevan, jos kuolema vain on uusi syntyminen korkeampaan elämään ja jos kaikki, mikä meissä muuttuu, on ruumista — joka on meidän kotelo eli kuori — se on samallainen muutos kuin simpukalla, joka heittää pois vanhan nahkansa ja tulee ulos terveenä ja iloisena, taikka kuin matelevalla toukalla, joka murtautuu vankeudestaan eli kotelostaan ja levittää siipensä päiväpaisteessa kuin sievä kesälintu. Missä on siis kuoleman oka, jos ei kuolema voi vahingoittaa, myrkyttää tai turmella mitään siitä, jonka tähden ystävämme rakastavat meitä; ei mitään siitä, jolla me voisimme palvella Jumalaa tai ihmisiä? Missä on haudan voitto, kun se ei voi painaa meitä alas, vaan päinvastoin vapauttaa meidät juuri siitä, mikä painaa meitä — nim. kuolevaisesta ruumiista?

Katsokaa kukkasia kedolla. Meidän on otettava Herramme sanat tarkasti. Hän puhuu liljoista, niistä lyökkikasveista, jotka joka kevät kukkivat tuhatlukuisin itämaitten heinikoissa. Koko talven ovat ne kuolleina, maan sisälle kätkettyine juurineen. Mutta niin pian kuin kevätaurinko paistaa niitten haudoille, heräävät ne äkkiä elämään ja kaunistuvat semmoisiksi kuin Jumala ne haluaa, ja jokainen siemen saapi erityisen muotonsa. Ne kylvetään katoovaisina, ne nousevat ylös katoomattomina; ne kylvetään heikkoina ja nousevat ylös voimakkaina; ne kylvetään häpeällisinä ja nousevat ylös kunniassa (1 Kor. 15:42, 43); heikkoina, väririkkaina, täyttäen ilman tuoksuilla ovat ne kuolemattomuuden kuvina, jotka soveltuvat enkelien kruunuiksi.

Katsokaa liljoja kedolla, kuinka ne kasvavat. Sillä samoin on myöskin kuolleitten ylösnousemus. Niin, ei ilman Jumalan sallimusta tai oikeastaan jumalallisen neuvon kautta on tuo siunattu Pääsiäisen aika määrätty kirkon keskuudessa kaikiksi ajoiksi vietettäväksi sinä vuoden aikana, jolloin maa puistaa talviunen päältään, jolloin linnut palajavat takasin ja kukkaset alkavat puhjeta, jolloin jokainen siemen, joka putoaa maahan ja kuolee ja nousee maasta jälleen uuden muotoisena, on meille todistuksena Kristuksen ylösnousemisesta; ja samalla on se todistuksena siitä, että me nousemme kuolleista, että samoin kuin siemenen on käynyt, samoin on meissäkin elämä voittanut kuoleman. Samoin on jokainen lintu, joka palajaa takasin laulamaan ja rakentamaan pesänsä meidän läheisyyteen, jokainen kasvi, joka puhkeaa kukalle, todistuksena meille meidän Herramme ylösnousemisesta ja meidän ylösnousemisesta. ‒ ‒ Ne kuulevat Herran kutsumista, Hänen, joka antaa elämän, ja palaavat takasin elämään ikäänkuin edustajina ja merkkinä meille Kristuksesta, niitten Luojasta, joka oli kuollut, mutta on tullut eläväksi jälleen, joka hävisi tuonelaan Pääsiäis-iltana, ja joka löydettiin jälleen taivaassa ijankaikkisiksi ajoiksi. Sillä tavoin joka kerta kuin tuo siunattu Pääsiäis-aika palajaa, muistutetaan meitä maan heräämisellä talviunestaan meidän Herran Jesuksen Kristuksen ylösnousemisesta ja se on meille todistuksena, että kerran on elämä voittava kuoleman, valo voittava pimeyden, vanhurskaus voittava synnin, ilo voittava surun, sitte kun koko luomakunta, joka huokaa ja kärsii tuskaa aina tähän asti, on toimittava sen, mitä varten se työtä tekee — kun syntyy uusi taivas ja uusi maa, jossa ei ole huokausta eikä surua, vaan jossa Jumala on kuivaava kyyneleet kaikkien silmistä.

Kuolema ei ole kuolema, jos se ei tapa meissä muuta kuin sen, joka estää meitä täydellisestä elämästä. Kuolema ei ole kuolema, jos se silmänräpäyksessä kohottaa meidät pimeydestä ylös valkeuteen, heikkoudesta voimaan, synnistä pyhyyteen. Kuolema ei ole kuolema, jos se viepi meidät lähemmäksi Kristusta, joka on elämän lähde. Kuolema ei ole kuolema, jos se täydelliseksi tekee uskomme ja antaa sen toteutua näkemisessä ja antaa meidän nähdä Hänet, johon olemme uskoneet. Kuolema ei ole kuolema, jos se viepi meidät niitten luo, joita olemme rakastaneet ja kadottaneet, joitten edestä olemme eläneet ja joitten edestä edelleen halajamme elää. Kuolema ei ole kuolema, jos se yhdistää lapsen sen äidin kanssa, joka oli mennyt tuonelaan edeltä. Kuolema ei ole kuolema, jos se ainiaaksi poistaa edeltä päin menneeltä äidiltä hänen tuskansa ja pelkonsa ja antaa hänen nähdä, Vapahtajansa armollisten kasvoin edessä, tietyn ja varman lupauksen siitä, että kaikki hänen jälkeensä jättämät ovat turvassa, turvassa Kristuksen luona ja Kristuksessa, tämän kuolevaisen elämän tapauksissa ja vaaroissa. Kuolema ei ole kuolema, jos se vapauttaa meidät epäilyksestä ja pelosta, vaiheista ja muutoksista, ajasta ja paikasta ja kaikesta, mitä aika ja paikka synnyttää ja sitte hävittää. Kuolema ei ole kuolema; sillä Kristus on voittanut kuoleman omasta puolestaan ja niitten puolesta, jotka uskovat Häneen.

Jumalan äärettömästä helmasta, kaiken elämän lähteestä, olemme me tulleet; itsekkään, myrskyisen nuoruuden kuluttua vuodattaen katumuksen kyyneleitä — ei juuri liika myöhään; ei aivan täydellisesti hyödyttömän miehuuden ijän elettyämme; hitaan ja kylmän vanhuuden vietettyämme käännymme takasin Hänen luokseen, josta olemme tulleet; Jumalan helmaan vielä kerran — voidaksemme tulla perille jälleen toivottavasti varustettuina uusilla tiedoilla ja uudella voimalla jalompiin töihin. Amen.

VII.

RUKOUS SYVYYDESTÄ.

»Oi Jumala, kuule minun rukoukseni, eläkä peitä itseäsi minun innokkaalta pyynnöltäni! Ota minusta vaari ja kuule minua, että minä surkeasti valitan rukouksissani ja parun.» Ps. 55:2,3.

»Ahdistuksessani minä avukseni huudan Herraa, ja minun Jumalani tykö minä huudan; ja Hän kuulee minun ääneni templistään, ja minun huutoni tulee Hänen eteensä, Hänen korviinsa.» Ps. 18:7.

»Herra on läsnä kaikkia, jotka Häntä avukseen huutavat ‒ ‒ Hän kuulee
heidän huutonsa ja auttaa heitä.» Ps. 145:18,19.

»Silloin kun minä Sinua avukseni huudan, niin Sinä kuulet minua, ja
annat minun sielulleni suuren väkevyyden.» Ps. 138:3.

Kuta vanhemmaksi minä tulen, ja kuta enempi minä näen tämän katoovaisen elämän tapahtumia ja muutoksia, ja ihmissydämen tarpeita ja kaipauksia, sitä tärkeämmältä näyttää tämä kysymys: Onko jossain paikassa avaruudessa olentoa, joka voipi kuulla meidän rukouksiamme? Onko rukous tarpeeton hulluus vai korkein viisaus? Minä sanon: Onko olemassa olentoa, joka aina voipi kuulla rukouksiamme? Minä en tarkoita olentoa, joka aina vastaa niihin ja antaa meille kaikki, mitä pyydämme; mutta semmoista, joka pienimmässäkin tahtoo kuulla, tahtoo kuunnella, tahtoo tutkia, mikä on hyödyllistä antaa meille, ja sitte siihen katsoen antaa meille tai kieltää meiltä sen, mitä olemme rukoilleet.

Niin pian kuin ihminen alkaa pyrkiä raakalaisesta muodostumaan sivistyneeksi olennoksi, herää hänen sydämessään omituinen halu Jumalan palvelukseen; onko tämä halu pidettävä lapsellisena unelmana, kun ihminen kehittyy vielä korkeammalle kannalle? Ovatko kaikkien ihmisten kokemukset, pakanain yhtä hyvin kuin kristittyin, kaikkina aikakausina tyhjäksi arvattavat? Ovatko tämän kärsivän ja epäilevän ihmiskunnan kaikki valitukset turhaan nousseet korkeuteen? Ovatko pyhäin rukoukset, laulajain ylistyslaulut, marttyyrien kuolintuskat, runoilijain pyrinnöt, viisasten ajatukset, sorrettujen huudot, äidin rukoukset lapsensa puolesta, nuoren tytön esirukoukset kaukana taistelutantereella olevan rakastettunsa edestä, sotilaan vastaukset hänen rukouksiinsa, kun hän sanoo sieltä kaukaa: »elä pelkää, minä olen Jumalan käsissä» — — kaikki nämä ihmiskunnan jaloimpien, puhtaimpien, kauneimpien ja jumalallisimpien tunteitten ilmaukset — ovatko ne olleet turhat? Ovatko ne olleet häpeemättömiä vaatimuksia, kaunisten unelmain utukuvia, jotka haihtuivat tyhjään ja turhaan? Onko turhaan tuijottanut jokainen kärsivä, etsivä sielu, joka läpi aikakausien on tuijottanut ylöspäin pimeyteen tuntematonta kohti, toivossa saada kerran nähdä vilahdukselta jumalallisen Silmän, joka näkee kaikki ja järjestää kaikki ja huolta pitää kaikesta? Voi, hyvät ystävät, ne jotka uskovat tai kuvailevat uskovansa semmoisia (että tämä kaikki olisi turhaa) ja voivat semmoisia oppia levittää muille säälimättä ja surematta, eivät totta tosiaan tiedä mitä ryöstävät ihmissuvulta, joka jo on kyllin kurja oman hulluutensa ja oman syntinsä tähden — ihmissuvulta, joka toivomatta Jumalaan ja Kristukseen todellakin on muinaisen Homerin sanoessa kurjempi kuin eläimet kedolla.

Kun ihmissydän kysyy: Eikös meillä ole ainoasti Jumala taivaassa, vaan myös Isä taivaassa? — niin voipi siihen kysymykseen vastata ainoasti meidän Herramme Jesus Kristus. Hän sanoi oikein: »Ei kukaan tule Isän tykö muuten kuin Minun kauttani.» Joh. 14:6. »Ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on ilmoittanut Hänet.» Joh. 1:18. Ja sentähden voimme löytää loppumattoman lohdutuksen sanoissa: »Semmoinen kuin Isä on, semmoinen on Poika ja semmoinen on Pyhä Henki». Sillä nyt tiedämme että keskellä Jumalan valtaistuinta istuu Ihminen , joka on Jumalan kunnia kirkkaudessaan ja Hänen olentonsa perikuva, — ylimäinen pappi, jolla voipi olla myötätuntoisuutta meidän heikkouksillemme, kun me näemme että Häntä kiusattiin kaikessa samoin kuin meitä. Hebr. 4:15. Hänen puoleensa voimme huutaa ihmisen innolla ja ihmisen sanoilla, koska tiedämme että Hänen ihmissydämensä vastaa meidän ihmissydämille, ja että Hänen ihmissydämensä on liitetty yhteen Hänen jumalallisen Henkensä kanssa, ja että Hänen jumalallinen Henkensä on sama kuin Hänen Isänsä jumalallinen Henki; sillä Heidän tahtonsa ja Heidän mielensä ovat yksi, ja Heidän tahtonsa ja Heidän mielenlaatunsa ovat rajatonta rakkautta syntisiin ihmisiin.

Niin, me voimme suuressa hädässämme uskossa katsoa Kristuksen pyhiin kasvoihin ja uskossa turvautua Hänen pyhään sydämeensä ja sanoa: Jos se on hyvä minulle, antaa Hän mitä minä rukoilen; ja jos ei Hän anna, tapahtuu se siksi että sekin on hyvä minulle ja myöskin muille. Kaikissa tämän kuolevaisen vaelluksen vaiheissa ja muutteissa voimme sanoa Hänelle, samoin kuin Hän sanoi tuona juhlallisena hetkenä: »Jos mahdollinen on, niin menkään pois minulta tämä kalkki! ei kuitenkaan niin kuin Minä tahdon, vaan niin kuin Sinä» (Mat 26:39), ja voimme olla varmat että Hän kantaa tämän rukouksen Hänen Isänsä ja meidän Isämme eteen, Hänen Jumalansa ja meidän Jumalamme eteen; ja mikä ikinä tämä vastaus tuleekaan olemaan, minkä Hän antaa, jonka tiet eivät ole niin kuin meidän tiemme ja jonka ajatukset eivät ole niin kuin meidän ajatuksemme, niin rukous ei ole turhaan kaikunut ylös Kristuksen tykö.

Minä olen rukoillut kauvan ja totisesti enkä ole enää pelkoa täynnä. »Kaikki mitä te rukoilette uskossa Minun nimeeni, sen te saatte.» Mat. 21:22. »Herra, minä uskon, auta minun epäuskoani.» Mark. 9:9. Nämä kaksi lausetta olivat minun linnoitukseni, kun kurjuuden yö oli pimeimmillään, ja näitten voimasta pääsemme voitolle. Sentähden elä kiusaa itseäsi, elä ole suruinen; mitä Jumalalla on mielessään, sen Hän tekee.

Kuta kauvemmin minä elän, sitä tarkemmin näen että Herran Rukous on kaikkien rukousten malli; päätä itse olisko mitään ajatusta rukoilla Jumalaa muuttamaan maailman kulkua yhdessä hengen vedossa, kun sanomme: »Tapahtukoon Sinun tahtosi maan päällä» ‒ ‒ Ei minulla ole mitään sitä vastaan että rukoilemme erityisiä asioita. Jumala siitä varjelkoon! Teenhän minä itsekin niin. Minä voin yhtä vähän jättää sen tekemättä kuin lapsi voipi pimeässä olla kutsumatta äitiään. Kun me rukoilemme: »Elä salli meidän tänään mihinkään vaaraan saattaa itseämme», näyttää minusta kuin pitäisi meidän huomauttaa painolla enempi sanoja »saattaa itseämme» kuin »vaaraan», eikä rukoilla Jumalaa ottamaan pois vaaraa muuttamalla luonnon järjestystä, vaan antamalla meille valoa ja johtoa välttämään vaaraa.

Rukoile yötä päivää hyvin hiljaa, niinkuin pieni väsynyt lapsi, kaikkea mitä tarvitset sekä ruumiin että sielun tarpeeksi — pienintä yhtä hyvin kuin suurinta — ei mikään ole liika paljo rukoilla Jumalalta — ei mikään ole liika suurta Hänelle antaa — ja koeta kiittää Häntä kaikesta. Kunnia olkoon Sinulle, oi Jumala!

Kun sinä olet syvyydessä — olkoon se mikä tahansa syvyys — huuda Jumalalle: Jumalalle itselleen eikä kenellekään muulle kuin Jumalalle. Jos sinä voit tulla puhtaan lähteen silmukkaan, miksi joisitkaan joesta, joka on voinut koota likaisuutta juostessaan? Jos voit mennä Jumalan itsensä luo, miksi menisitkään jonkun Jumalan luodun olennon luo, olkoonpa hän kuinkakin pyhä, puhdas ja rakkautta täynnä? Mene Jumalan luo, joka on valojen valo, elämäin elämä. Hänestä kaikki hyvyys virtaa.

Mene siis Hänen itsensä luo. Huuda Jumalalle, Herralle itselleen, syvyydestä, olkoonpa se kuinka syvä tahansa. Jos David, vanhan ajan juutalainen, voi sen tehdä, kuinka paljoa enemmän me, jotka olemme Kristukseen kastetut; kuinka paljoa enempi me, jotka pääsemme yhdessä Hengessä Isän tykö; kuinka paljoa enempi me, jotka joka paikassa voimme »astua uskalluksella armoistuimen tykö, että me laupeuden saisimme» ja löytäisimme armon, koska apua tarvitsemme. Hebr. 4:16. Jos Hän on sen luvannut, eikö Hän silloin annakin sitä? Jokaiselle teistä — kuinka heikko, kuinka tietämätön, kuinka syntinen oletkaan, jos sinä halajat tulla vapaaksi niistä synneistä — on tämä armo annettu; meillä on vapaus huutaa syvyydestä Jumalan itsensä puoleen, joka loi auringon ja tähdet, koko taivaan ja maan; meillä on vapaus seista kasvoista kasvoihin Isän kanssa, joka on luonut kaikki ihmishenget, ja kiintyä siihen ainoaan Olentoon, joka ei koskaan voi erehtyä taikka muuttua, ainoaan kuolemattomaan, ijankaikkiseen Jumalaan.

Se siemen, jonka kylvämme — katumuksen siemen, nöyrtymisen siemen, murheellisten rukousten ja avun huutojen siemen — on juurtuva ja kasvava ja kantava hedelmän, me emme tiedä miten, Jumalan soveliaana aikana, jota ei voida muuttaa. Me olemme kenties murheellisia ja uupuneita; meidän silmämme odottavat ja kaipaavat Herraa, ehkäpä enempi kuin niitten, jotka odottavat päivän koittoa, sitä aamua, joka on tuleva ja tuleekin; sillä aurinko on varmasti nouseva ja päivä on varmasti valkeneva, ja Vapahtaja on varmasti vapahtava ne, jotka Hänen puoleensa huutavat.

Sille sieluraukalle, joka on alakuloinen, joka on alhaalla ja syvyydessä, joka tuntee oman heikkoutensa, hulluutensa, tietämättömyytensä, syntisyytensä, ja joka syvyydestä huutaa Jumalalle kuin eksynyt lapsi huutaa isänsä jälkeen — niin, samoin kuin eksynyt vuona huutaa emonsa jälkeen — semmoisesta sieluraukasta, jonka rukoukset ehkä ovat sekavia, typeriä ja huonosti sointuvia, — semmoisesta on kirjoitettu: »Herra tukee kaikkia kaatuvia; läsnä on Herra kaikkia, jotka Häntä avukseen huutavat; Hän tekee mitä Häntä pelkääväiset halajavat, ja kuulee heidän huutonsa ja pelastaa heitä.» Ps. 145:14,18,19.

VIII.

RUKOUKSIA JA TUNNUSTUKSIA.

Ijankaikkinen Karitsa! joka olet yli kaiken ajan ja paikan! Oi Jumalan Karitsa, joka olit lyöty ijankaikkisuudessa, ennen kuin maailman perustus laskettiin! Oi Karitsa, joka makaat lyötynä ijankaikkisesti Jumalan valtaistuimen keskellä! Anna elämän veren, joka vuotaa Sinusta ulos, valmistaa minulle anteeksi antamus kaikesta menneestä; suo elämän veden, joka vuotaa sinusta, antaa minulle voimaa tulevaisuuteen. Minä tulen heittääkseni pois oman elämäni, minun itseni ja itsekkyyteni elämän, jonka petolliset halut ovat turmelleet, etten enää eläisi sitä elämää, vaan ottaisin vastaan Sinun elämäsi, joka on luotu Jumalan kuvaksi, vanhurskaudeksi ja totiseksi pyhyydeksi, että minä eläisin sitä elämää aina ja ijankaiken, ja tuntisin sen olevan itsessäni elämän lähteen, joka minussa kuohuu ijankaikkiseen elämään. Ikuinen Hyvyys, tee minut hyväksi niin kuin Sinä. Ikuinen Viisaus, tee minut viisaaksi niin kuin Sinä. Ikuinen vanhurskaus, tee minut vanhurskaaksi niin kuin Sinä. Ikuinen Rakkaus, tee minut rakastavaiseksi niin kuin Sinä. Amen.

Oi Herra! Rakkaus, joka täyttää koko maailman, Valo, joka valaisee jokaisen maailmaan tulevan ihmisen (Joh. 1:9), ota pois minusta kaikki minun sieluni pimeys ja minun sydämeni kovuus. Täytä minut Sinun valollasi, että minä näkisin kaikki valkeudessa. Täytä minut Sinun rakkaudellasi, että minä rakastaisin kaikkia, mitä Sinä olet luonut. Amen.

Tule luoksemme, oi Herra! avaa sielumme silmät, ja näytä meille ne asiat, jotka kuuluvat rauhaamme ja elämämme vaellukseen, että vaikkakin kaikki ihmisen keksinnöt ja suunnitelmat saavat lopun, ulottuvat Sinun käskysi määrättömiin (Ps. 119:96) — kyllin laajalti rikkaille ja köyhille, oppineille, kauppiaille ja työmiehille, onneksemme tässä elämässä ja pelastukseksemme tulevassa elämässä. Amen.

Oi Jumala, poista meistä kaikki, mikä on itsekästä, turhamaista ja alhaista, ja herätä meissä eloon kaikki, mikä on Jumalan kaltaista ja Jumalan puolesta, niin että me lopuksi pääsemme totiseen ihanuuteen, joka ei johdu itsekkäästä kunnian himosta, ei itsekkäästä ylpeydestä, ei itsekkäästä mukavuudesta, vaan salli meidän vapautua kaikista itsekkyyden muodoista — päästen siihen ihanuuteen, joka yksin Kristuksella on täydellisyydessä — siihen ihanuuteen, jonka edessä kerran kaikki polvet notkistuvat, jotka taivaassa ja maan päällä ja maan alla ovat (Fil. 2: 10) — ja myöskin siihen ihanuuteen, että opimme tekemään velvollisuutemme, ottamatta huomioon, mitä se maksaa meille, siinä asemassa, mihin Hänen taivaallinen Isänsä on kunkin meistä kutsunut. Amen.

Oi Herra Jesus Kristus! Kohota minua ylöspäin Sinun kanssasi, että oppisin tuntemaan elämän salaisuuksia, että käyttäisin maallista elämää erityisenä ilmauksena ja esikuvana taivaallista elämää varten; ja, käyttäessäni Sinun kunniaksesi luonnollista ruumistani, että minut kohotettaisiin ylös voidakseni käyttää hengellistä ruumista. Amen.

Puhdista Sinä, Herra, minua, muuten en koskaan puhdistu; pese Sinä minua, sillä ainoasti siten voin minä tulla puhtaaksi. Sillä Sinä et vaadi mitään ulkonaista tai tunteita, et ylpeyttä etkä itsepetosta, vaan totuutta kaikkein sisimmässä, ja Sinä tahdot opettaa minua ymmärtämään viisautta salaperäisellä tavalla.

Oi Jumala, Sinä olet hyvä, vaan minä olen paha; juuri siitä syystä tulen minä luoksesi. Minä tulen, että minut tehtäisiin hyväksi. Minä ihailen Sinun hyvyyttäsi, ja minä halajan saada sen omakseni, vaan minä en sitä taida, ellet Sinä auta minua. Puhdista minua, tee minut puhtaaksi. Puhdista minut salaisista virheistäni ja istuta minun sisimpääni totuus. Tee minun kanssani, mitä tahdot. Kasvata minua niinkuin tahdot. Rankaise minua, jos se on välttämätöntä. Tee minut ainoastaan hyväksi. Amen.

Sinä Herra tunnet meidän sydämemme salaisuudet. Elä sulje korviasi meidän rukoukseltamme; vaan armahda meitä, oi pyhä Herra! Oi kaikkivaltias Jumala! Sinä kunnian arvoisa, ikuinen Tuomari! Elä salli meidän luopua pois Sinusta minkään maallisen kiusauksen tähden taikka lihan tai kiusaajan houkutuksesta. Herra, minä olen tämmöinen kuin olen; ja mikä minä olen — hyvin köyhä, kurja, syntinen henkilö. Mutta Sinä Herra olet semmoinen kuin olet; ja mikä olet Sinä — täydellinen! Sinä olet hyvyys itse. Ja sentähden voit ja tahdot Sinä tehdä minut siksi, kuin minun lopuksi on tultava, hyväksi henkilöksi Sinulle voin minä jättää kuormani, tämän oman itseni, joka ei tahdo kuolla, jota minä kuletan ympäriinsä kanssani, liika usein häpeässä ja murheessa. Minä rukoilen Sinua auttamaan minua sitä kantamaan. Johda minua, neuvo minua, vahvista minua, kunnes minä tulen semmoiseksi kuin Sinä tahdot minut: puhtaaksi ja lempeäksi, totuutta rakastavaksi, yleväksi, rohkeaksi ja taitavaksi, kohteliaaksi ja jalomieliseksi, velvollisuutensa täyttäväksi ja hyödylliseksi niin kuin Sinun Poikasi, Jesus Kristus. Amen.

Oi Herra, minä olen masentunut, murtunut — minun sydämeni on särkynyt minussa. Minulla ei ole mitään sanomista omasta puolestani. Ota Sinä minut huostaasi. Oi Herra, elä salli minun häpeään joutua. Minä tiedän olevani heikko, tietämätön ja onnistumaton; täynnä virheitä ja erhetyksiä, jotka saattavat minut häpeämään itseäni joka ainoa päivä elämässäni. Minä olen eksynyt niinkuin lammas, joka on jäänyt metsään. Mutta etsi Sinun palvelijaasi, Herra, sillä en minä unohda Sinun käskyjäsi. Minä koetan oppia, mikä minun velvollisuuteni on. Minä koetan tehdä velvollisuuteni. Minä olen riippunut Sinun todistuksissasi. Oi Herra, armahda minua eläkä salli minun joutua häpeään. Ihmiset voivat häväistä minua. Vaan Sinä Herra et voi Sinun armosi ja sääliväisyytesi tähden. Elä toki anna minun kuollessani tai ennen kuolemaani tulla huomaamaan, että kaikki minun työni on ollut turha; etten minä lopuksi kuitenkaan ole tullut viisaammaksi taikka hyödyllisemmäksi. Elä anna minun harmaat hiukseni joutua murheella hautaan. Elä anna minun kuolla se surkea ajatus mielessäni, että huolimatta kaikesta minun taistelustani tehdä velvollisuuteni on minun elämäni kuitenkin ollut epäonnistunut, ja minä olen ollut hullu. Elä toki anna minun herätä tulevassa elämässä joutuakseni yhä enemmän häpeään, huomatessani että minä läpeensä olen erehtynyt eikä minulla ole mitään muuta kuin hämmästystä ja häpeää edessäni. Oi Herra, Sinä joka kärsit kaiken häpeän minun tähteni, pelasta minut tästä häpeästä vielä. Sinä olet hyvä ja vanhurskas. Sinä et tahdo antaa minun sieluni jäädä helvettiin. Oi Jumala, Sinuun olen minä uskonut; elä salli minun koskaan joutua häpeään. Amen.

Oi Isä, anna minulle Sinun rauhasi. Minulla ei ole rauhallinen henki sielussani; ja minä tiedän etten koskaan saa sitä ajattelemalla enkä lukemalla enkä ymmärtämällä; sillä se on kaikkea sitä korkeampaa ja rauha on paljoa ylempänä kaikkea sitä, se on Sinun jakamattoman, liikkumattoman, ehdottoman, ijankaikkisen Jumaluutesi olennossa, jota ei mikään muutos tai hävitys tässä luodussa maailmassa taikka synti tai ihmisten tai perkeleitten hulluus koskaan voi muuttaa; vaan joka pysyy ijankaikkisesti sinä, joka Hän on, täydellisessä levossa ja täydellisessä vallassa ja täydellisessä rakkaudessa. Lohduta tätä minun rauhatonta, nälkäistä, valittavaa sieluani, niinkuin äiti lohduttaa sairasta lastaan, jolla on kuume. Kuinka Sinä teet sen, en minä tiedä. Se käy yli kaiken ymmärryksen. Mutta vaikkei sairas lapsi voi mennä äitinsä luo, on äiti siinä saapuvilla ja voipi mennä lapsensa luo. Ja Sinä olet enempi kuin äiti: Sinä olet ijankaikkinen Isä. Vaikkei kotka voikaan lentämällä päästä aurinkoon, on aurinko paikoillaan kuitenkin ja voipi vuodattaa valonsa ja lämpönsä maan päälle kaikkiin esineisiin. Sinä olet enempi kuin aurinko; Sinä olet kaikkien kappalten valo ja elämä. Vuodata Sinun valosi ja Sinun elämäsi minuun, niin että minäkin voin nähdä samoin kuin Sinä, ja elää samoin kuin Sinä elät, sekä olla rauhassa minun itseni ja koko maailman kanssa, samoin kuin Sinä olet rauhassa Sinun itsesi ja koko maailman kanssa. Vuodata rakkautesi minuun, että minä voisin rakastaa samoin kuin Sinä rakastat. Taaskin sanon minä, etten minä tiedä miten, sillä se käypi yli kaiken ymmärryksen; vaan minä toivon että Sinä tahdot tehdä sen minun edestäni, minä luotan että Sinä tahdot tehdä sen minun edestäni; sillä minä uskon että Sinä olet rakkaus, ja että Sinun laupeutesi annetaan kaikille Sinun luoduillesi. Minä uskon Sinun niin rakastavan maailmaa, että Sinä olet lähettänyt Poikasi pelastamaan maailmaa ja minua. Minä en tiedä miten, sillä sekin käy yli kaiken ymmärryksen; mutta minä uskon, että Sinä tahdot sen tehdä, sillä minä uskon Sinun olevan rakkaus, ja että Sinun laupeutesi annetaan kaikille Sinun luoduillesi, myöskin minulle. Minä uskon Sinun tahtosi olevan, että on oleva rauha maassa ja myös rauha minulle, joka olen levoton ja rauhaton; että on oleva hyvä suosio kaikilla ihmisillä, myöskin minulla, suurimmalla syntisellä. Amen.

Oi siunattu Jesus! Vapahtaja, joka kärsit kuolon tuskia meidän edestä! Kaikkivaltias Jumala, joka teit itsesi heikoksi rakkaudesta meihin! Oi, kirjoita tämä rakkaus niin syvälle meidän sydämiin, ettei joko ilo tai suru, elämä taikka kuolema voisi heittää sitä sieltä ulos! Sinä olet uhrannut itsesi meidän edestämme; oi, anna meille sydämiä, jotka ovat halukkaita uhraamaan meidät itsemme Sinun tähtesi! Sinä olet viinipuu, me olemme oksat. Anna Sinun verrattoman veresi, joka vuodatettiin meidän edestämme ristillä, virrata eloa antavana nesteenä meidän sydämemme ja mielemme läpitse, ja täytä meidät vanhurskaudellasi, että tulisimme uhreiksi, jotka Sinulle kelpaavat. Herätä meidät uhraamaan Sinulle, oi Herra, ruumiimme, sielumme, henkemme; ja kaikessa, mitä me rakastamme, ja kaikessa, mitä me opetamme, kaikessa, mitä me ajattelemme, ja kaikessa, mitä me teemme, uhraamaan itsemme, työmme, ilomme ja surumme Sinulle; herätä tekemään työtä Sinun valtakuntasi hyväksi, elämään kuin ne, jotka eivät ole heidän omansa, vaan Sinun verelläsi ostetut, Sinun lihallasi ravitut; ja tee meidät nyt mahdollisiksi, Sinun pyhimmässä Sakramentissasi, uhraamaan Sinulle meidän katumuksemme, meidän rukouksemme ja kiitoksemme, jotka ovat eläviä, taitavia ja hengellisiä uhria — Sinulle kuuluvia meidän syntymähetkestä asti —. Sinulle kuuluvia nyt ja ijankaikkisesti! Amen.

Isä, minä olen syntiä tehnyt Sinua vastaan enkä ansaitse enää Sinun lapsesi nimeä; mutta minä tulen Sinun luoksesi. Isä, minä vihaan itseäni; vaan Sinä rakastat minua. Minä en ymmärrä itseäni, vaan Sinä ymmärrät; ja Sinä tahdot olla armollinen Sinun omia kättesi töitä kohtaan. Minä en voi johtaa ja auttaa itseäni, vaan sinä voit auttaa minua, ja Sinä sen tahdotkin, koska Sinä olet minun Isäni, eikä mikään voi eroittaa minua Sinun rakkaudestasi, tai Sinun Poikasi, minun Kuninkaani rakkaudesta. Minä tulen ja pyydän päästä osalliseksi Sinusta, juuri sentähden ettei minulla mitään ole enkä mitään voi antaa Sinulle, vaan makaan Sinun ovellasi kuin kerjäläinen, täynnä haavoja, haluten saada ravintoa muruista Sinun pöydältäsi. Ja jos minä mielelläni tahdon auttaa kurjia, kuinka paljoa enempi Sinä tahdotkaan auttaa minua. Sinun nimesi on rakkaus, ja Sinun ihanuutesi on Sinun Poikasi Jesuksen Kristuksen kaltaisuus, joka sanoi: »Tulkaa Minun tyköni kaikki, jotka työtä teette ja olette raskautetut, ja Minä tahdon teitä virvoittaa!» Mat. 11:28. »Jos te, jotka pahat olette, taidatte hyviä lahjoja antaa teidän lapsillenne, kuinka paljoa enempi teidän taivaallinen Isänne antaa Pyhän Hengen sitä anoville.» Luk. 11:13. Amen.

Oi Jumala, minun Isäni, minä olen Sinun; pelasta minut, sillä minä olen etsinyt Sinun käskyjäsi. Minä olen Sinun — en ainoasti Sinun luomasi, oi Jumala — niin ovat myöskin linnut, hyönteiset ja kukkaset, ja ne tekevät velvollisuutensa paljoa paremmin kuin minä teen, Jumala sen mulle suokoon anteeksi.

Minä olen Sinun — en ainoasti Sinun lapsesi — vaan minä olen Sinun koululapsesi. Oi Herra Jesus Kristus, minä pyydän Sinun apuasi niin hyvin koulunopettajana kuin Herrana ja Vapahtajana. Minä olen pienin Sinun koululapsistasi; ja kenties myös vähätietoisin ja tyhmin. Minä en voi kerskata olevani oppinut, jumaluusoppinut, tietoviisas, pyhimys. Minä olen hyvin heikko, huono oppilas, joka istun alimmalla penkillä Sinun suuressa koulussasi, joka on koko maailma, ja koetan tavailla Sinun aapisesi kirjaimia, toivossa että myöhemmin kykeneisin lukemaan koko sanoja ja koko lauseita Sinun käskyissäsi, ja sittekun olen ne oppinut, toivon voivani tehdä niitten mukaan. Jos Sinä vain tahtoisit opettaa minulle ohjeesi, oi Herra, niin koetan minä noudattaa niitä aina loppuun asti; sillä minä halajan seista Sinun puolellasi ja tehdä Sinun töitäsi. Minä halajan auttaa — vaikka kuinka vähän voisinkin — tehdäkseni itseni ja lähimäiseni paremmaksi. Minä halajan tulla hyödylliseksi enkä hyödyttömäksi, hedelmää kantavaksi puuksi enkä vahingolliseksi rikkaruohoksi Sinun puutarhassasi; ja sentähden rukoilen minä, ett'et leikkaisi minua poikki tai nyhtäisi irti taikka sallisi saastaisten olentojen tallata minua jalkoihinsa.

Osoita, oi Herra, laupeutta minulle minun hädässäni sen totuuden tähden, jota minä halajan oppia, ja sen hyvän tähden, jota minä halajan tehdä. Joskin minä olen heikko kasviraukka, olen minä kuitenkin Sinun istuttamasi kasvi, joka pyrkii kasvamaan ja kukoistamaan ja hedelmää kantamaan ijankaikkiseen elämään; etkä Sinä tahdo halveksia kättesi töitä, oi Herra, Sinä, joka kuolit, että minä saisin elää. Sinä et salli minun hukkua. Minä olen riippunut Sinun todistuksissasi. Oi Herra, elä salli minun häpeään joutua! Amen.

Oi Jumala, Sinä tiedät ja yksin Sinä, kuinka paljon minulla on oikein ja kuinka paljon väärin. Minä antaudun Sinun käsiisi, varmana siitä, että Sinä menettelet rehellisesti, vanhurskaasti ja rakkaudessa minun kanssani, niinkuin isä poikansa kanssa. Minä en voi väittää olevani parempi kuin olen; enkä minä tahdo tehdä itseäni huonommaksi kuin olen. Todellisuudessa en minä siitä mitään tiedä. Minä olen tietämätön ihmisolento, joka en koskaan täysin tiedä, kuinka paljon minä olen oikeassa ja kuinka paljon väärässä. Minä huomaan että valo ja pimeys taistelevat keskenään minun sydämessäni, enkä minä voi tehdä eroitusta niitten välillä. Mutta Sinä sen voit, Herra. Sinä tiedät eroituksen. Sinä olet luonut minut; Sinä rakastat minua; Sinä olet lähettänyt Poikasi maailmaan tehdäksesi minusta sen, mikä minun tulee olla. Sinä et tahdo minun hukkuvan, vaan tulevan totuuden tuntoon; ja sentähden uskon minä, etten huku, vaan tulen tietämään totuuden Sinusta, omasta luonteestani, minun velvollisuuksistani ja kaikesta, mitä tarvitsen tietää. Sentähden, oi Herra, tahdon minä käydä rohkeasti eteenpäin ja täyttää velvollisuuteni niin hyvin kuin voin päivä päivältä, joskaan en täydellisesti, ja rukoilla Sinua päivä päivältä ravitsemaan minun sieluni jokapäiväsellä leivällä. Sinä ravitset ruumiini jokapäiväsellä leivällä. Kuinka paljoa enemmän sinä tahdot ravita minun olentoni ja sydämeni, joka on paljoa suuremman arvoinen Sinulle kuin minun ruumiini. Herra, minä tahdon uskoa Sinuun sekä ruumiin että sielun puolesta; ja minua tarvitaan oikaista synteini tähden, tiedän minä hyvinkin sen, että pahinta, jota voipi tapahtua minulle tai jollekin ihmiselle, on tehdä väärin eikä tulla oikaistuksi, ja parasta on saada ohjausta oikeaan, vaikkakin kovain iskujen kautta, niin usein kuin minä eksyn pois tieltä. Sentähden, oi Herra, tahdon minä kärsiä rangaistukseni hiljaa ja miehuullisesti ja koettaa kiittää Sinua siitä, niinkuin minun pitäisi; sillä minä tiedän ett'et tahdo rangaista minua enempi kuin ansaitsen, vaan paljoa vähemmän kuin ansaitsen. Minä tiedän että Sinä tahdot rangaista minua ainoasti saadaksesi minua menemään itseeni ja oikasemaan itseäni, puhdistaakseni itseäni ja vahvistaakseni itseäni. Oi Herra, minä uskon, Sinun oman sanasi tähden minä uskon sen — ansaitsematta niinkuin se kunnia, että Sinä olet minun Isäni ja rakastat minua; Sinä et vaivaa ketään ihmistä halulla etkä saata murhetta ihmisten lapsille huonoista vaikuttimista tai uhalla. Sinä et tahdo minun tai kenenkään muun ihmisen kadotusta; vaan Sinä tahdot että kaikki ihmiset autuaiksi ja totuuden tuntoon tulisivat Jesuksen Kristuksen tähden. Amen.

Oi Herra, minä olen hädässä — minun sieluni on sangen rauhaton — sillä minä olen syntiä tehnyt, ja minä tunnustan saavani ainoasti töitteni ansion mukaisen palkan. Minä olen häpeäni ansainnut, minä olen suruni ansainnut, oi Herra, minä olen ansainnut kaikki tyyni. Minä katson taaksepäin menetettyyn aikaan ja menetettyyn voimaan. Minä katson ympärilleni ja näen menetetyn terveyden, menetetyn omaisuuden, kadotetun toivon; minä tunnustan sen kaiken ansaitsevani. Mutta Sinä olet kantanut enempi kuin tämän minun tähteni; etkä Sinä ole mitään turhaan tehnyt. Minun edestäni olet Sinä kärsinyt; minun edestäni olet Sinä ristiinnaulittu, ja minua olet Sinä koettanut vapahtaa kaikkina niinä vuosina, joita olen turhuudessa viettänyt. Ehkä en ole kuitenkaan väsyttänyt Sinun rakkauttasi; ehkä en ole lopettanut Sinun kärsivällisyyttäsi. Minä tahdon uskoa vielä yhteen siunattuun mahdollisuuteen. Minä tahdon vielä heittäytyä Sinun rakkautesi varaan. Oi Herra, minä olen ansainnut kaiken kurjuuteni. Kuitenkin, Herra, muista minua, kun tulet valtakuntaasi! Luk. 23:42. Amen!

Isä! elköön meidän tahtomme tapahtuko, vaan Sinun. Kaikki tulevat Sinun kädestäsi, ja sentähden tulevat kaikki Sinun rakkaudestasi. Me olemme saaneet hyvää Sinun kädestäsi, emmekö sitte ottaisi vastaan pahaakin? Vaikkakin Sinä lyöt meitä, uskomme Sinuun. Sillä Sinä olet armollinen ja laupias, pitkämielinen ja kovin hyvä. Sinä olet täynnä rakkautta jokaista ihmistä kohtaan, ja Sinä säälit kaikkia Sinun luomiasi. Sinä olet vanhurskas kaikissa Sinun teissäsi ja pyhä kaikissa töissäsi. Sinä olet lähellä kaikkia niitä, jotka huutavat Sinun puoleesi. Sinä tahdot kuulla heidän huutonsa ja auttaa heitä; sillä Sinä toivot lähettäessäsi hätää meille, että tulisimme viisaammiksi ja paremmiksi. Ja sen voit Sinä tehdä ainoasti opettamalla meitä tuntemaan Sinua. Kunnia olkoon Sinulle, oi Jumala! Amen.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SYVYYDESTÄ ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org . If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate .

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org .

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.