The Project Gutenberg eBook of Seuratkaamme häntä!, by Henryk Sienkiewicz

Jouluvieraita.
Mies ja vaimo.
Joulutervehdys sydänmaasta.
Koti!
Koivun rungossa 1860—1890.
Toteutuvia ennustuksia.
Hyvällä tuulella.
Ison sisaren häät.
"Syntistä elämää".
Kirjojen jouluyö. Fantasia.

Henryk Sienkiewicz kuuluu vanhaan liettualaiseen aatelissukuun ja on syntynyt 1846. Hän opiskeli Warsowan yliopistossa. Kahdenkymmenen kolmen vuoden ikäisenä julkaisi hän ensimäisen romaaninsa, Turhaan , jossa hän kuvailee oman aikakautensa elämää. Mutta vasta v. 1878, matkansa jälkeen Amerikassa ja useissa Europan maissa, alkoi hän saada pysyväistä mainetta ensi luokan kirjailijana. Siltä ajalta ovat m.m. teokset: Hiilipiirroksia (suomeksi), Janko musikantti, Leipätaistelun aikana (suomeksi), Bartek voittaja y.m., jotka kaikki ovat täynnä lyriikkaa, huumoria, katkeruutta ja syvää surua kärsivien tähden. Mestarin kädellä maalailee hän kurjien valtiollisten ja yhteiskunnallisten olosuhteiden aikaan saamat kurjuudet.

Verrattomissa historiallisissa romaaneissaan: Tulella ja miekalla, Vedenpaisumus, Herra Wolodyjowski ja Ristiritarit kuvailee kirjailija, joka on lämmin onnettoman isänmaansa ystävä, asianymmärryksellä ja tarkkuudella Puolan sankaritaisteluja Saksan ritaristoa, kasakoita, turkkilaisia ja ruotsalaisia vastaan.

Sienkiewiczin teokset nykyisestä Puolasta ovat: Ilman dogmeja (1890) ja Polanieckin perhe (1894). Edellisessä hän ruoskii uskottomuutta ja henkistä laiskuutta, jälkimmäisessä esitetään yhteiskunnan parannuskeinoksi kristillisyys ja siitä johtunut tarkka velvollisuuden tunto.

Nerokkain hänen kirjoistaan on epäilemättä Quo vadis? (1895), joka on suomeksikin ilmestynyt. Siinä käsitellään keisari Neeron aikoja, Rooman paloa ja kristittyin kauheata vainoa sekä näytetään Kristus siksi johtotähdeksi, jonka avulla maailman arvoitus saatetaan ratkaista.

Seuratkaamme häntä! on suurenmoisempi sisällölleen kuin Quo vadis . Nopeasti toisiansa seuraavissa kuvissa liukuvat siinä ohitsemme ihmiset ja tapahtumat Roomassa, Aleksandriassa ja Jerusalemissa, noissa kolmessa antiikisen sivistyksen Centrumeissa. Siinä saamme myös tarkastella uskonnollisen kehityksen kolmea astetta: pakanuutta, milloin rakastettavana ja hienona, milloin taasen raakana ja julmana: juutalaisuuden ankaria lakeja; kristillisyyden oppia rakkaudesta ja anteeksi-antamisesta.

Päähenkilöt teoksessa ovat: Cinna, Antea ja Pontius Pilatus. Ne ovat psykologisia muunnoksia Quo Vadiksen Viniciuksesta, Lygiasta ja Petroniuksesta. Mutta kuolevan pakanamailman sijasta kohtaa meitä täällä Hekaten kummituskasvot, apostolien Pietarin ja Paavalin asemesta itse Kristus, Neeron cirkuksen sijasta Golgatha. Esillä ovat myös kreikkalaiset filosofit ja juutalaisten korkea raati.

SEURATKAAMME HÄNTÄ!

Roomalainen patrici Cajus Septimus Cinna oli viettänyt nuoruutensa legionissa ja siellä kokenut sotilaselämän vaikeat vaivat.

Sitte hän palasi kotiin Roomaan, nauttimaan sotilaskunniastaan sekä loistosta ja mukavuudesta, jonka voi hankkia melkoisella omaisuudella.

Heti hän syöksyi huvien pyörteeseen ja nautti kyllästymiseen saakka kaikesta, mitä tuolla ihmeellisellä maailmankaupungilla oli suinkin tarjottavana. Yönsä vietti hän hurjissa juomingeissa muhkeissa huviloissaan, jotka sijaitsivat etukaupungeissa, päivänsä ruumiinharjoituksissa lanistain [henkilöitä, jotka kouluttivat gladiatoreja arenaa varten. Suom.] luona, keskusteluissa reetorien kanssa, termeissä, missä kaikenlaisia asioita keskusteltiin, sekä kaupungin juoruja kuunneltiin ja levitettiin, tai myöskin cirkuksessa ja gladiatorein arenalla, tracilaisten velhonaisten ja Arkipelagin saarilta kotoisin olevien lumoavien tanssijattarien parissa.

Hän oli sukua äidin puolelta kuuluisalle Lukullukselle ja oli tältä perinyt himon kitalaen nautintoihin. Hänenkin pöytänsä notkuivat nimittäin kreikkalaisten viinien, Neapelin ostronien sekä Vähästä-Aasiasta tuotujen ja Numidian hunajaan hillottujen syötettyjen heinäsirkkain painosta; yleensä kaikki harvinaiset herkut, mitä Rooma vain suinkin saattoi tarjota, olipa ne sitte joko kaloja Punaisesta merestä taikka valkeita peltokanoja Dnjeprin rantamilta, eivät suinkaan saaneet puuttua Cinnan aterioista.

Mutta tästä ajallisesta hyvyydestä nautti hän, ei kuten ahmatti sotilas, vaan niinkuin läpeensä hienostunut patrici ainakin.

Hän oli koettanut uskotella itselleen — ja oli kenties siinä onnistunutkin — että hän muka intohimoisesti rakastaa taiteen tuotteita. Hän oli hurmaantunut Korinton raunioista kaivettuihin kuvapatsaisiin, attikalaisiin lamppuihin, etruskilaisiin vaaseihin, savitavaroihin, jotka olivat kotoisin idän usmaisista maista, roomalaisiin mosaikkiteoksiin, Eufratin kankaisiin ja Arabian lemuaineisiin, lyhyesti sanoen kaikellaisiin niihin ylellisyystavaroihin, jotka tavallisesti täyttävät ylimyksen tyhjän elämän.

Semmoisista saattoi⁻ Cinna asiantuntijana ja harrastajana keskustella hampaattomien ukkojen kanssa, jotka pöytään käydessänsä seppelöivät paljaat päälakensa ruusuilla ja aterian jälkeen pureksivat heliotroopin lehtiä saadakseen hengityksensä hyvänhajuiseksi. Hän kykeni arvostamaan kauneutta niin hyvin Ciceron ajatuksissa kuin Horatiuksen ja Ovidiuksen värsyriveissäkin. Koska hän oli opiskellut erään ateenalaisen reetorin johdolla, puhui hän virheettömästi kreikkaa, taisi ulkoa kokonaisia lauluja Iliadista ja saneli pikari kädessä Anakreonin säkeistöjä siksi, kunnes juopuneena vaipui syvään uneen. Kiitos opettajansa ynnä toisten reetorein, omasi hän myöskin riittävästi suuret tiedot filosofiassa, käsittääkseen niitä rakennustaiteellisia muistomerkkejä, joita muinoin Hellaassa ja siirtomaissa pystytettiin ihmisellisen neron kunniaksi. Myöskin hän tiesi, ettei näistä rakennuksista enää ollut muuta jälellä kuin korkeat rauniokasat.

Hän oli persoonallisesti tuttava useampain kanssa stoalaisten joukosta, vaikkakin hän oikeastaan oli vihamielisellä kannalla heitä kohtaan sekä piti heitä valtiollisena puolueena ja askeetteina, jotka elämän nautintoja halveksivat. Skeptikot olivat usein hänen pöytävierainansa ja ehtivät ruokalajien lomassa repiä alas monta filosofista järjestelmää, sekä täysinäisiä viinipikareita kohottaessaan selittivät, että huvi on pelkkää turhamaisuutta eikä totuus voi koskaan tulla todellisuudeksi eikä viisaalla ole muuta päämäärää kuin lepo ja tyyneys.

Tarkkaavaisena kuunteli Cinna heidän keskusteluansa, mutta ei antanut sille erityistä arvoa. Hän ei omaksunut kumpaakaan ajatuskantaa, ei myöskään halunnut saada omaa mielipidettä. Hänen käsityksensä mukaan oli Cato personoitu ääretöin voima ynnä lisäksi ääretöin määrä tyhmyyttä.

Hänen mielestään oli elämä kuin meri, jossa alinomaa vaihtelevat tuulet puhaltelevat. Viisaus on siinä, että osaa kulloinkin laittaa purjeet niin, että alus aina kulkee eteenpäin.

Mutta hän pani myös paljon arvoa leveihin hartioihinsa, hyvään vatsaansa ja hyvin muodostuneeseen päähänsä kotkaprofileineen ja tarmokkaine suineen. Hän oli myöskin vakuutettu, että hän täten varustettuna saattoi joka tapauksessa viettää hauskaa elämää.

Kuulumatta skeptilliseen kouluun oli hän kuitenkin elämässään skeptillinen ja samalla kertaa cyreneläinen, vaikka hän hyvin tiesi, että huvi ei onnea tee. Hän piti itseänsä epikurolaisena, mutta ei tuntenut Epikuron opin sisällystä.

Yleensä oli hänestä filosofia älyn harjoitusta, yhtä hyödyllistä kuin voimistelu lanistain luona.

Jos keskustelu alkoi tuntua väsyttävältä, meni hän cirkukseen saadakseen nähdä veren virtaavan.

Hän uskoi yhtä vähän jumaliin kuin hyveisiin, totuuteen tai onneen; ainoastaan noituuteen hän luotti. Hän oli taikauskoinen, ja tuo itämaisten uskontojen salaperäisyys miellytti häntä.

Orjilleen oli hän hyvä, ellei vaan ikävystyminen kiihoittanut häntä julmuuteen.

Hänen käsityksensä mukaan oli elämä kuten amfora [poltetusta savesta tehty ruukunmuotoinen viiniastia, noin 26 litran vetoinen. Suom.], jota kalliimmalla viinillä sen täytät, sitä suurempi on sen arvo. Myöskin hän koetti täyttää elämänsä paraalla, mitä maailma voi antaa.

Hän ei rakastanut ketään, mutta löytyi paljon, josta hän piti, kuten esim. hänen oma kaunis päänsä muhkeine aivokoppineen, ja somat patricilaiset jalkansa.

Iloisen elämänsä ensi vuosina oli hän huvitellut hämmästyttämällä
Roomaa ylellisillä oikuillaan; siinä oli hän osittain onnistunutkin.

II.

Hänen omaisuutensa oli mennyt velkojille; hänelle itsellensä ei ollut jäänyt muuta jälelle, kun väsymys, semmoinen, jota tuntee raskaan työn jälkeen, sekä kyllästyminen — ynnä vielä jotakin, mitä hän ei ollut ennen kokenut: epämääräinen, mutta syvä levottomuuden tunne.

Sitä ennen oli hän täyteen mittaan nauttinut rikkaudestaan ja rakkaudesta — siinä merkityksessä kun sen käsitti silloinen maailma — nauttinut kaikellaisesta uhkeudesta ja sotilaskunniastaan.

Hän oli koetellut vaaroja, enemmän tai vähemmän lähestynyt ihmisellisen ajatuksen rajoja sekä työskennellyt runouden ja kaunotaiteiden kanssa.

Siksipä hän saattoikin uskoa saaneensa elämältä kaikki, mitä se suinkin voi antaa.

Ja nyt oli hänellä hämärä aavistus, että oli jotain laimiinlyönyt ja että tämä jotain oli suuresta merkityksestä. Mutta hän ei voinut saada selkoa, mitä se olisi ja mietti sentähden ankarasti sitä.

Usein hän koetti näitä ajatuksiansa poistaa, yritti itsestään ravistaa tätä levottomuutta, joka hänet oli vallannut, sekä uskotteli itseänsä, ettei muka löydy mitään enempää, ei voi löytyä mitään enempää elämässä. Kuitenkaan ei levottomuus haihtunut, vaan päinvastoin kasvoi, kasvoi siihen määrään, että hän rupesi huolehtimaan, ei ainoastaan itsensä vuoksi, vaan koko Rooman tähden.

Skeptikoita hän samalla kertaa sekä kadehti että piti narreina, syystä kun he väittivät, että tyhjyyden voi täyttää olemattomuudella.

Cinnassa näytti olevan kaksi ihmistä: eräs, joka ihmetteli levottomuutta ja toinen, joka vastoin tahtoaankin huomasi sen täydellisesti oikeutetuksi.

Omaisuutensa menettämisen jälestä nimitettiin hänet Aleksandrian maaherraksi — kiitos siitä mahtavain sukulaisten vaikutusvallalle — ja hän matkusti uuteen virkapaikkaansa iloisessa toivossa, että voisi tuossa rikkaassa maailmankulmassa vielä parantaa taloudellisen asemansa.

Mutta Brindisissä astui levottomuuskin mukana laivaan ja teki uskollisesti seuraa koko matkan.

Hän toivoi, että uusi virka, uudet ihmiset, uusi maailma ja uudet vaikutukset piankin karkottaisivat tuon painajaisen.

Kuukausi kului nimittäin, toinenkin, ja, kuten se siemenvilja, jota Demetrius toi Italiasta, kasvaa rehottaa uhkeammin suistomaan viljavassa maanlaadussa, loi Cinnan levottomuuskin hänen sieluunsa yhä synkemmän varjon niinkuin tuuheaksi seetripuuksi ylennyt pensas.

Hän koetti sitä haihduttaa viettämällä samanlaista elintapaa kuin ennen
Roomassa.

Aleksandria oli muhkea kaupunki, jossa vilisi vaaleanvereviä, hieno-ihoisia kreikattaria, joiden jäsenet olivat Egyptin auringosta saaneet merenkullan läpihohtoisen värin.

Itsemurhalla olivat monet hänen ystävistänsä vapauttaneet itsensä elämän kärsimyksistä, ja tehneet sen paljoa vähäpätöisemmistä syistä: jotkut vain sentähden, että heillä oli ollut ikävä taikka tunteneet elämänsä tyhjäksi; toiset taasen syystä, kun olivat menettäneet halunsa maallisiin nautintoihin. Itsemurhaanhan tarvittiin muuten vain ainoastaan, että joku orja piteli silmänräpäyksen ajan miekkaa voimakkaalla kädellä.

Itsemurhan-ajatus siis valtasi Cinnan, ja olikin hän juuri toteuttamaisillaan sen, kun muuan ihmeellinen uni tuli esteeksi.

Hän uneksi nimittäin olevansa purjehtimassa erään joen yli. Äkkiä hän huomasi toisella rannalla levottomuutensa, väsymyksestä riutuneen orjan haahmossa. Tämä tervehti häntä seuraavin sanoin:

Hän käsitti, että ellei hän ilman levottomuutta saata ajatella elämää haudan toisella puolen, niin levottomuus varmaan sinnekin häntä seuraa.

Tarttuen viimeiseen keinoon, päätti hän sentähden tavata noita viisaita miehiä Serapeumissa, heiltä saadakseen arvoitukseensa ratkaisun.

Mutta eivät nämäkään filosofit kyenneet tätä arvoitusta ratkaisemaan. Sen sijaan, ikäänkuin selityksen korvaukseksi, antoivat he Cinnalle arvonimen viisas , joka nimitys tavattiin lahjoittaa korkeasukuisille ja ylhäisessä asemassa oleville roomalaisille.

Kehno lohdutus. Arvonimi viisas annettuna miehelle, joka ei kyennyt saamaan selvitystä siinä, mitä hän eniten mietiskeli, tuntui suorastaan ironialta.

Mutta hän ajatteli, ettei Serapeum kai yhdellä kertaa ilmoittanut kaikkea tietoansa, ja saattoi siten pitää yllä heikkoa toivoa.

Etevin Aleksandrian filosofeista oli tuo jalo ateenalainen Timon, arvossa pidetty Rooman kansalainen. Jo useita vuosia oli hän asunut Aleksandriassa, jonne oli tullut tutkiakseen Egyptin salaisia tieteitä. Sanottiin, ettei kirjastossa löytynyt sitä pergamenttirullaa eikä paperikääröä, jota hän ei ollut läpilukenut, ja että hän muka omasi koko ihmisellisen viisauden.

Ahdas-älyisten selittäjäin ja sanansaivartelijain parvesta eroitti Cinna hänet heti, kiintyi häneen ja teki hänen tuttavuuttansa sekä tuli lopulta hänen uskotuksi ystäväkseen.

Nuori roomalainen kuunteli hämmästyksellä tuon vanhuksen dialektista taitoa ja kaunopuheisuutta, kun hän pohti ihmisyyden ja maailmankaikkeuden korkeata merkitystä.

Mika erittäinkin Cinnaa ihmetytti oli se, että Timonin syvämietteisessä puheessa oli kaihomielisyyden leima.

Myöhemmin, kun heidän ystävyytensä oli tullut sydämmellisemmäksi, tunsi hän suurta halua kysyä vanhalta filosofilta syytä tuohon surumielisyyteen sekä sitte vuorostansa avata sielunsa hänelle.

III.

Eräänä iltana, vilkkaan keskustelun jälestä sielun kulkuteistä ylimaailmallisissa tienoissa, olivat Timon ja Cinna jääneet kahden kesken terassille, josta oli laaja näköala merelle.

Nuori roomalainen tarttui vanhuksen käteen ja tunnusti hänelle elämänsä suurimman tuskan sekä kertoi, minkätähden hän oli etsinyt Serapeumin oppineita ja filosofeja.

"Timon", lopetti hän, "siitä oli minulle kumminkin se hyöty, että opin sinut tuntemaan, ja nyt tiedän, että ellet sinäkään voi elämäni arvoitusta ratkaista, niin ei kukaan muukaan kykene sitä tekemään."

Timon silmäsi pitkän aikaa vedenpintaa, joka levittäytyi heidän eteensä ja kuvasteli kalvossaan puolikuun sirppiä, sekä lausui vihdoin:

"Cinna, oletko nähnyt lintujen parvia, kun ne talvisin muuttavat tänne pohjolan pimeydestä? Tiedätkö, mitä ne etsivät Egyptin maasta?"

"Myöskin sielu etsii lämpöä, joka ei ole mitään muuta kuin rakkautta, ja valoa, joka on samaa kuin totuus. Mutta lintu tietää, mihin sen on kulkunsa suunnattava saavuttaakseen onnensa; sielu sitävastoin harhailee ympärinsä tietämättömyydessä, surussa ja levottomuudessa."

"Muinoin antoi usko jumaliin meille rauhaa. Nyt on tämä usko sammunut, kuten lampun liekki. Sitte luultiin, että filosofia totuuden auringon tavalla valaisisi sielun. Kuten tiedät, istuvat nykyään, niinhyvin Roomassa kuin Ateenassa ja täälläkin, filosofian raunioilla skeptikot, jotka luulottelevat antavansa rauhaa, mutta tuottavatkin vain sekasortoa. Sillä kääntyä poispäin valosta ja lämmöstä, on samaa kuin jättää sielu pimeyteen, ja pimeys on levottomuutta. Koettakaamme siis, kädet eteenpäin ojennettuina, hapuilla uloskäytävää…"

"Minä olen etsinyt sitä, mutta en ole löytänyt. Sinä olet sitä etsinyt huvien pyörteistä, minä sitä vastoin ajattelemisesta. Ja molempia meitä ympäröi sama pimeys. Et sinä yksinäsi kärsi, vaan se on maailmankaikkeuden sielu, joka sinussa kärsii… Onko siitä pitkä, kun olet lakannut jumaliin uskomasta?"

"Roomassa niitä palvellaan virallisesti, vieläpä on sinne tuotu uusia jumaliakin, jotka juontavat alkunsa Aasiasta ja Egyptistä; mutta kenties ei kukaan muu niihin oikeen todenteolla usko kun vihannesten kauppias, joka aamuisin tulee maalta kaupunkiin."

"Samalla tapaa kuin niillä, jotka täällä kumartuvat maahan kissojen edessä."

"Ja myöskin niillä, jotka noiden kylläisten eläinten lailla eivät halua muuta kun saada rauhassa nukkua, sitte kuu ensin ovat ahtaneet itsensä täyteläisiksi."

"Skeptikot tottuvat pimeyteen tai ainakin teeskentelevät olevansa siihen tottuneita, minä kärsin siitä."

Timon oli vaiti hetkisen, lausui sitte hitaasti, epäröiden: "Minä odotan vapahdusta."

Hän nojasi päätänsä kasvoihinsa ja jatkoi — kenties ympärillä vallitsevan hiljaisuuden ja rauhan vaikuttamana — matalalla äänellä:

"Ihmeellistä! Toisinaan tuntuu minusta, että meidän ei pitäisi tuntea ollenkaan levottomuutta siinä tapauksessa, jos maailma ei sisältäisi enempää kuin sen, mitä me jo tunnemme, ja siinä tapauksessa, jos ei meistä tulisi enempää kuin me nyt olemme… Siis tuon minä juuri sairauden lähteestä parantumisen toivon… Usko Olympiaan ja filosofiaan on kuollut. Mutta kenties löytyy terveys jossakin uudessa totuudessa, jota minä en tunne…"

Vastoin kaikkea odotusta, tuotti tämä keskustelu Cinnalle todellista lievennystä. Kun hän sai kuulla, ettei hän yksin kärsinyt tästä sairaudesta, vaan koko maailma hänen kanssansa, tunsi hän samanlaista tunnetta kuin se ihminen, jonka seljästä nostetaan raskas kuorma ja jaetaan se tuhansille hartioille.

IV.

Päivä päivältä tuli Cinnan ja vanhan kreikkalaisen ystävyys yhä sydämmellisemmäksi. Usein he kävivät toistensa luona, jakoivat leipänsä ja vaihtoivat ajatuksiansa.

Vaikka Cinna olikin paljo elämästä kokenut ja sitäpaitsi sairasti liikanautinnon aiheuttamaa väsymystä, oli hän kuitenkin siksi nuori, että maailmalla vielä varastossaan löytyi jotain hänelle tähän asti tuntematointa hurmausta.

Se arvo, jota Antea Aleksandriassa nautti, ei ollut suinkaan vähempi sitä suosiota, jota hänen isälleen osotettiin; jalot roomalaiset, jotka seurustelivat Timonin talossa, häntä kunnioittivat, samoin kreikkalaisetkin ja Serapeumin filosofit sekä koko kansa.

Timon ei pitänyt häntä gyneceumiin [naisten huone. Muinaiskreikkalaisen talon sisin osa, jossa naiset asuivat. Suom.] suljettuna, kuten yleensä oli tapa naisten suhteen; päinvastoin koetti hän häntä tutustuttaa kaikkeen siihen, mitä itsekin tiesi.

Tuskin oli Antea lapsuuden ijän taaksensa jättänyt, kun isä oli antanut hänen lukea kreikkalaisia kirjoja, jopa latinan ja hebreankin kielisiä teoksia, sillä, ihmeteltävällä muistilla varustettuna, oli tuo nuori tyttö, joka oli kasvatettu kosmopoliittisessa Aleksandriassa, saanut tilaisuuden oppia kaikkia näitä erilaisia kieliä.

Hän vaihtoi ajatuksia isänsä kanssa, kuten toveri, otti osaa keskusteluihin Timonin huoneessa pidetyissä symposioissa [pidoissa], ja usein onnistui hänen yksinään, niinkuin Ariadnen muinoin, löytää oikea suunta noissa vaikeain kysymysten labyrinteissä sekä johtaa toiset perässään. Itse isänsä tapasi semmoisesta hämmästyä ja kunnioitti tytärtään suuresti.

Oli kun jotain lumouksellista, salaperäistä, melkein pyhää Antean ympärillä. Hänellä oli profeetallisia unia ja hän näki näkyjä, jotka olivat salatut toisten kuolevaisten epäpyhiltä silmäyksiltä.

Tuo vanha filosofi rakasti tytärtänsä niinkuin omaa sieluansa, sitä enempi vielä siitä syystä, että hän pelkäsi menettävänsä hänet. Antea väitti nimittäin, että hänelle toisinaan näyttäytyi unessa vihollinen olento kummallisessa valonliekissä, mutta hän ei voinut sanoa, ennustiko se hänelle elämää vaiko kuolemaa.

Ne egyptiläiset, jotka kävivät Timonin huoneessa, nimittivät häntä lotuskukaksi, varmaankin sentähden, että sille kukalle Niilin rannoilla osotettiin jumalallista kunnioitusta, sekä varmaan myöskin sentähden, että se, joka kerran oli Anteaa katsellut, hänen tähtensä unhotti koko muun maailman.

Hän oli yhtä kaunis kuin viisaskin. Egyptin aurinko ei ollut hänen ihoansa ruskottanut. Aamuruskon kultaiset säteet näyttivät kokoontuneen häneen, kuten läpinäkyvään helmisimpukkaan. Silmillänsä oli Niilin azuuriväri [taivaansini. Suom.], ja silmäys niistä näytti tulevan samasta salaperäisestä lähteestä, josta tuon salaperäisen joen vesikin virtasi.

Kun Cinna tuli kotiin sen jälkeen kun hän ensi kerran oli nähnyt Antean ja kuullut hänen puhuvan, tunsi hän halua pystyttää tälle alttari asuntonsa atriumiin [katettu pylväskäytävä muinaisroomalaisessa asunnossa; siitä mentiin muihin huoneisiin. Suom.] sekä uhrata sillä valkeita kyyhkysiä.

Elämässään oli hän tavannut tuhansia naisia, alkaen äärimmäisen pohjan nuorista tyttäristä, joiden tukka on kypsyneen tähkän värinen, aina mustiin, jähmettyneen laavan värisiin numidiattariin saakka. Mutta hän ei ollut vielä koskaan nähnyt sellaisia kasvoja, sellaista sielua. Ja jota enemmän hän katseli häntä, kuunteli hänen sanojansa ja tunkeutui hänen henkensä syvyyteen, sitä suuremmaksi tuli hänen ihmetyksensä. Toisinaan luuli hän, ettei Antea muka olisikaan Timonin tytär, vaan taivaan lapsi, puoliksi ihminen, puoliksi jumalatar.

Hänen rakkautensa oli syvää ja voittamatointa, aivan erilaista kuin hänen muinaiset tunteensa, samaten kun Anteakin oli erilainen toisia naisia.

Hän tahtoi omata Antean yksinomaan vain sitävarten, että, saisi jumaloida häntä, ja sen oikeuden saavuttaakseen oli hän valmis antamaan sydänverensä. Mieluummin köyhänä Antean kanssa kuin Caesarina ilman häntä!

Kuten pyörre meressä vastustamattomalla voimalla tempaa mukaansa kaiken, mikä tulee sen kierroksen ulottuville, samoin otti rakkaus valtoihinsa Cinnan sielun, sydämen ja ajatukset, hänen yönsä ja päivänsä, koko hänen elämänsä.

"Onnellinen sinä Cinna!" sanoi hän itsellensä hääpäivänänsä, kun tuon nuoren neidon jumalalliset huulet olivat lausuneet vihkimäsanat:

Silloin tuntui Cinnasta, että hänen onnensa oli kuten meri, ääretön, rajaton.

Kodissaan oli tuo nuori vaimo melkein jumalallisen kunnioituksen esineenä; hän oli miehensä silmäterä, hänen rakkautensa, viisautensa ja valonsa.

Kun Cinna vertasi onneansa mereen, unhotti hän, että tällä myöskin on luoteensa.

Vuoden lopussa sairastui Antea kamalaan, kummalliseen tautiin. Kauheat näyt häiritsivät hänen untansa ja kuluttivat hänen elinvoimiansa. Kasvoilta sammuivat aamuruskon värit, jälelle jäi ainoastaan perlemon vaalea läpikuultavaisuus. Kädet kävivät ohkaisiksi ja silmät painuivat kuoppiinsa. Tuo kirkas lotuskukka vaaleni vaalenemistaan, tuli valkeaksi lotuskukaksi, valkeaksi, kuten kuolleen kasvot.

Cinnan asunnon päällä leijailivat korppikotkat. Egyptin maassa luultiin sen ennustavan kuolemaa.

Antean näyt tulivat yhä hirvittävimmiksi. Keskellä valoisaa päivää, kun maa kylpi auringon puhtaassa valossa ja kaupunki oli hiljaisuuteen vaipunut, oli tuo nuori vaimo kuulevinansa näkymättömän olennon nopeita askeleita sekä etäällä ilmapiirin syvyydessä eroittavinansa kuihtuneet, kellertävät, aavemaiset kasvot, jotka yönmustilla silmillään häneen tuijottivat. Ja ne silmät näyttivät kutsuvan häntä pois, pois tutkimattomaan pimeyteen.

Silloin vapistuttivat Antean ruumista vilunväreet, ja kylmä hiki tihkui hänen vaaleista kasvoistansa. Kodillisen lieden jumaloitu papitar oli muuttunut avuttomaksi, säikähtyneeksi lapseksi, joka piilotti päätänsä puolisonsa rinnoille ja verettömin huulin rukoili:

Cinna olisi ryhtynyt taisteluun vaikka kaikkein haamujen kanssa, jotka
Persefone suinkin voi manalasta lähettää, mutta hän ei nähnyt ketään.

Kuten aina puolipäivän aikana, oli nytkin hiljaista ja yksinäistä heidän ympärillänsä. Kirkas auringonvalo syleili kaupunkia, meri lepäsi liikkumattomana, valkeanhehkuvana, ja hiljaisuutta häiritsi ainoastaan taloa kiertäväin korppikotkain kiljunta.

Yhä useammin esiintyivät näyt, lopulta joka päivä; ne vainosivat Anteaa ulkona kadulla ja sisällä atriumissa, vieläpä sisäisimmässä kammiossakin.

Lääkärin neuvosta käsketti Cinna egyptiläisiä harpunsoittajia ja savihuilua puhaltavia beduineja meluavalla musiikillansa hämmentämään näkymättömän aaveen askelten kaikua.

Mutta turhaan. Mitä korkeaäänisemmän puhelun aikanakin eroitti Antea nämä askeleet, ja silloin kun aurinko seisoi niin korkealla taivaslaella, että ihmisen varjo makasi hänen jaloissansa, kuten olkapäiltä luisunut viitta, näkyivät kuumuudesta värisevässä ilmakehässä nuo aavemaiset kasvot, jotka lasimaisilla silmillään tuijottivat Anteaan sekä hitaasti vetäytyivät poispäin, ikäänkuin sanoen:

VI.

Toisinaan näytti Anteasta, että aaveen huulet hiljaa liikkuivat, toisinaan taas tuntui sen suusta ryömivän inhottavia, mustia kovakuoriaisia, jotka lentelivät häntä kohden.

Vain ajatellessaankin näitä harhanäkyjä, ilmaisivat hänen silmäyksensä kauhua. Elämä alkoi näyttää hänestä loppumattomalta rengasjaksolta vaikeita kärsimyksiä; jopa hän pyysi, että Cinna pitäisi miekan valmiina hänen varalleen tai sallisi hänen ottaa myrkkyä.

Cinna ei olisi milloinkaan tähän suostunut. Mielellänsä olisi hän miekallansa avannut omat suonensa, jos siitä vaan olisi tullut lievitystä Antealle; mutta tappaa häntä, häntä! Ei ikipäivinä hän sitä voisi tehdä!

Koska hän mielessään kuvitteli näkevänsä tuon pienen pään elottomana, silmälaudat suljettuina, jäykkänä ja jäätävän liikkumattomana, hänen oman miekkansa lävistämänä, tuntui hänestä, että voidakseen vaimonsa murhata, täytyisi hänen itsensä ensin tulla mielipuoleksi.

Muuan kreikkalainen lääkäri sanoi, että se oli itse Hekate, joka Antealle ilmestyi, ja että ne näkymättömät olennot, joiden askeleet säikyttivät sairasta, olivat tuon pelätyn jumalattaren seuralaisia. Hänen mielipiteensä mukaan ei mitään pelastusta löytynyt tuolle nuorelle vaimolle, sillä sen, joka oli Hekaten nähnyt, täytyi kuolla.

Silloin uhrasi Cinna Hekatelle oikein hekatombin [uhri, jossa sata härkää uhrattiin. Suom.], vaikka hän muutoin tapasi ivata uskoa tähän jumalattareen. Mutta siitäkään ei ollut apua. Jo seuraavana päivänä tirkistelivät nuo kammottavat silmät taasen Anteaa.

Hänen päänsä peitettiin, mutta tiheimmänkin hunnun läpi näki hän aavekasvot. Jos hän sulkeutui pimeään huoneeseen, näyttäytyivät ne seinällä ja hälvensivät pimeyden vaalealla, laimealla valollaan.

Iltasin oli sairas parempi; silloin hän makasi niin syvään unenhorrokseen vaipuneena, että Timon ja Cinna jo toisinaan pelkäsivät hänen nukkuneen ijäksi.

Lopulta tuli hän niin heikoksi, ettei enää jaksanut kävellä ilman tukea ja häntä täytyi kulettaa kantotuolissa.

Cinnan vanha levottomuus palasi kahdenkertaisella voimalla ja otti täydellisesti ylivallan hänen suhteensa. Se oli sekoitus pelkoa Antean elämän vuoksi sekä omituista vaistomaista aavistusta, että Antean sairaus oli jossakin selittämättömässä yhteydessä sen kanssa, mikä oli ollut hänen ja Timonin tuttavallisten keskustelujen aineena.

Kenties tuo vanha filosofi ajatteli samoin kuin hänkin. Mutta Cinna ei uskaltanut häneltä kysyä.

Sillä välin sairas kuihtui kuihtumistansa ikäänkuin kukka, jonka teriöön myrkyllinen mato on piiloutunut. Mutta toimettomuudestaan huolimatta koetti Cinna koko epätoivonsa voimalla suojella puolisoansa.

Mutta kun hän huomasi, että oleskelu pyramiidien juurella ei vapauttanut Anteaa noista julmista näyistä, tuli hän takaisin Aleksandriaan sekä ympäröitsi hänet kipuja manaavilla velhonaisilla ja noidilla — oikeinpa kokonaisella joukkiolla noita julkeita loihtijoita, jotka salaisilla tempuillaan pettävät herkkäuskoisia ihmisiä. Cinnallahan ei ollut parempaa valittavanaan. Hän käytti kaikkia saatavissa olevia keinoja.

Tähän aikaan saapui Caesareasta Aleksandriaan kuuluisa lääkäri, hebrealainen Josef Kusan poika.

Tämän Cinna heti kuletti vaimonsa luokse ja uusi toivo syttyi hänen rinnassansa.

Josef, joka ei uskonut Kreikan eikä Rooman jumaliin, hylkäsi heti sen otaksumisen, että muka Hekate olisi sairauden aiheuttajana. Pikemmin oli hän taipuvainen uskomaan, että siinä oli demooneilla suuri osansa. Hän sen vuoksi kehoitti heitä jättämään Egyptin, jossa, paitsi demooneja, olivat tuon nuoren vaimon terveyttä uhkaamassa myöskin soisesta suistomaasta nousevat höyryt. Hänen ajatuksensa oli — kenties siksi, että hän itse oli juutalainen — että heidän pitäisi muuttaa Jerusalemiin, siihen kaupunkiin, jossa eivät demoonit voi raivota, ja missä ilma on puhdas ja raitis.

Cinna seurasi tätä neuvoa sangen mielellään, ensiksikin sen vuoksi, ett'ei hän tiennyt mitään muuta keinoa ja toiseksi siitä syystä, että Jerusalemissa hallitsi muuan hänen ystävänsä, ystävä, jonka esi-isät olivat olleet hänen perheensä klienttejä.

Maaherra Pontius Pilatus otti heidät vastaan avoimin sylin, kuten jo edeltäpäin saattoi arvatakin, sekä antoi heidän käytettäväkseen ulkopuolella kaupungin muureja sijaitsevan huvilansa.

Mutta Cinnan toivo oli sammunut jo aikoja ennen kun he Jerusalemiin olivat saapuneetkaan, siitä syystä, että laivankin kannella olivat aavekasvot Anteaa tirkistelleet; ja saavuttuaan matkansa perille, odotti hän puolipäivänhetkeä yhtä suurella kauhulla kuin Aleksandriassakin.

Ja siten täälläkin päivät kuluivat surussa, pelossa ja kuoleman odotuksessa.

VII.

Huolimatta suihkukaivosta, varjoisasta portiikista ja aikaisesta aamuhetkestä, oli atriumissa sangen lämmin. Kevätauringon säteet olivat paahtaneet tulikuumaksi valkean marmorin.

Onneksi kasvoi lähellä asuinhuonetta vanha pistaciapuu, jonka laajalle haarautuneet oksat varjostivat melkoisen alan. Silloin tällöin lehahti tuulenpuuskakin tämän avonaisen paikan yli.

Siihen käski Cinna asettaa Antean kantotuolin, joka oli koristettu hyasinteilla ja omenapuun kukilla.

Itse hän istui nuoren puolisonsa viereen, otti käteensä tämän alabasterinvaalean käden ja kysyi:

"Erinomaisen hyvä", vastasi hän tuskin kuuluvalla äänellä ja sulki silmälautansa, kuten uinailuun.

Tuli hiljaisuus. Ainoastaan tuuli suhisi puiden oksissa, auringonsäteet tunkeutuivat lehtien lävitse ja tanssivat kantotuolin ympärillä, heinäsirkat sirisivät harmaiden kallioiden välissä.

"Cajus, onko totta, että tässä seudussa löytyy filosofi, joka parantaa sairaita?"

"Täällä sanotaan sellaisia miehiä profetöiksi", vastasi Cinna. "Olen kuullut puhuttavan hänestä ja tahdon mielelläni lähettää häntä noutamaan. Mutta hän kuuluu olevan viekas loihtija. Sitäpaitsi herjaa hän tämän maan pyhiä asioita ja uskonoppia. Sentähden on maaherra tuominnut hänet kuolemaan. Juuri tänään hänet ristiinnaulitaan."

"Tulee vielä aika, joka sinut parantaa", sanoi Cinna, kun hän luki surua puolisonsa kasvoista.

Kultaiset auringonsäteet loistivat ja kimaltelivat edelleenkin kantotuolin ympärillä, heinäsirkat lauloivat kovemmin ja kallion halkeimista ryömi pieniä sisiliskoja, jotka paneutuivat maata kuumalle kivipaadelle.

Silloin tällöin heitti Cinna silmäyksen Anteaan, ja ainakin tuhannennen kerran heräsi hänessä se lohdutoin ajatus, että kaikki toivo on turhaa, että pian ei tuosta rakastetusta olennosta ole enää muuta jälellä, kun pakeneva varjo ja kourallinen tuhkaa kolumbariossa [hautakomero. Suom.].

Antea näyttikin jo kuolleelta, kun hän tuossa makasi kukkaisvuoteella pitkin pituuttaan ja suljetuin silmin.

Samassa silmänräpäyksessä kuului askelten ääntä. Antea tuli vieläkin vaaleammaksi. Hänen puoliavoin suunsa imi halukkaasti ilmaa ja rinta aaltoili läähättävistä hengenvedoista. Tuo marttyyriraukka luuli, että näkymättömäin olentojen joukko oli taasen tulossa ja ennusti tuijottavasilmäisten aavekasvojen ilmaantumista.

Hän oli jo ikäpuoli mies, varustettu pyöreällä puhtaaksi ajetulla leualla. Huomasi kyllä, että hänen majesteetillinen ryhtinsä oli teeskenneltyä, vaan väsymyksensä ja huolekkaisuutensa sitä vastoin todellista.

"Terve sinulle, jalo Cinna ja sinulle, jumalallinen Antea!" sanoi hän, astuessaan pistaciapuun varjoon. "Merkillisen kuuma päivä niin kylmän yön perästä! Tuottakoon se teille molemmille onnea, ja alkakoon Antean terveys myöskin kukoistaa uudelleen, kuten nuo hyasintit ja omenapuun kukat, jotka koristavat kantotuolia!"

Maaherra istui kallion kappaleelle, katseli tuota nuorta vaimoa, rypisti sitte kulmakarvojaan sekä lausui:

"Yksinäisyys synnyttää sairautta ja ikävystymistä, kun sitävastoin ihmisvilinässä ei ole sijaa aiheettomalle pelolle. Myöskin tahdon minä antaa teille neuvon. Täällä ei löydy mitään leikkejä eikä arenaa; jos tänne esim. cirkus rakennettaisiin, repisivät fanatikot sen alas jo seuraavana päivänä. Täällä ei kuule koskaan mitään muuta sanaa kuin 'laki' ja 'laki'; se asettuu kaikkea vastaan. Monta vertaa mieluummin asuisin Skytiassa kuin tästä maassa."

"Se on totta, minä poikkesin aineestani. Huoleni ovat siihen syynä. Minähän sanoin, että kansanvilinässä ei ole tilaa aiheettomalle pelolle. Juuri tänään voitte te saada nähdä oikean näytelmän. Jerusalemissa saadaan olla vähään tyytyväisiä. Erittäinkin pitäisi meidän asettaa niin, että Antea puolenpäivän aikana saapuisi kansanjoukkoon. Tänään on kolme miestä kuoleva ristillä. Jotakin on aina parempi kuin ei mitään. Ja sitäpaitsi kokoontuvat pääsiäisen johdosta kaupunkiin kummallisimmat ryysymekot maan kaikilta kulmilta. Te voitte siten kaikessa mukavuudessa katsella kansaa. Minä annan käskyn, että teille annetaan hyvä paikka aivan ristin äärellä. Minä toivon, että ne kuolemaantuomitut käyvät miehukkaasti kuolemaan. Yksi niistä — merkillinen ihminen — nimittää itseänsä Jumalan pojaksi. Hän on lempeä kuin kyyhkynen. Vilpittömästi sanoen, ei hän ole tehnyt mitään, joka kuolemanrangaistuksen ansaitsisi."

"Minulle oli tärkeätä välttää mieliharmia sekä olla liikuttamatta tuota surisevaa ampiaispesää temppelissä. He jo muutenkin lähettävät tarpeeksi paljo valituksia Roomaan minun päälleni. Eihän tässä sitäpaitsi ole kysymystä kestään Rooman kansalaisesta, vai kuinka?"

Maaherra vaikeni. Hetken perästä alkoi hän puhua ikäänkuin omissa ajatuksissaan:

"Löytyy muuan asia, jota minä en voi kärsiä. Se on liioittelu. Jos vaan joku lausuukin sen sanan minun läsnäollessani, menetän minä koko päiväksi hyvän tuuleni. Viisaus käskee nimittäin minun käymään kultaista keskitietä. Ja varsinkin täytyy tässä maassa olojen pakosta niin tehdä, enemmän kuin missään muussa paikassa maan päällä. Voi, kuinka kaikki täällä on minulle kiusallista! En löydä missään tasapainoa tai rauhaa, en kansassa enkä luonnossa. Niin esimerkiksi on meillä nyt kevät. Entä sitte? Yöt ovat kylmät ja päivät niin kuumat, että kivet polttavat jalkojen alla. Nytkin on vielä pitkältä puolipäivään ja on jo kuitenkin niin kuuma. Mitä taasen ihmisiin tulee, on parasta olla mitään puhumatta. Minä oleskelen täällä, koska olen siihen pakotettu… Jaa, mutta eihän ollutkaan kysymys siitä. Taasen olen poikennut asiasta… Siis menkää katsomaan mestausta! Olen varma siitä, että tuo natsarealainen menee miehukkaasti kuolemaan. Minä annoin ruoskia häntä, sillä luulin siten pelastavan! hänet kuolemanrangaistuksesta. En ole julma… Kun häntä lyötiin, oli hän kärsivällinen kuin lammas sekä siunasi vain kansaa. Kun hänen verensä vuoti, kohotti hän silmänsä taivasta kohden ja rukoili. Hän on merkillisin ihminen, mitä minä olen milloinkaan nähnyt… Siitä hetkestä saakka ei puolisoni ole suonut minulle yhtään rauhaa, vaan kertaa alinomaa: 'Anna sen onnettoman elää!'… Sitähän minä itsekin kaikkein mieluummin tahtoisin. Kaksi kertaa astuin ulos tuomiosalista ja puhuin noille raivoaville papeille ja tuolle katalalle joukolle. Mutta turhaan! Päät taaksepäin taivutettuina ja suu ammollaan aina korviin saakka kirkuivat he niinkuin yhdestä suusta: 'Ristiinnaulitse hänet!'"

"Muussa tapauksessa olisi tullut kapina kaupungissa, ja minähän olen täällä juuri ylläpitämässä rauhaa. Minun täytyi tehdä velvollisuuteni. En pidä liioittelusta. Sitäpaitsi olen hirveästi väsynyt… Jos minä olen päättänyt jonkun asian, niin uhraan ilman harkitsematta yhden ihmisen elämän kaikkein hyväksi; mieluummin vielä teen sen tässä tapauksessa, sentähden että tuo natsarealainen on sangen vähäpätöinen henkilö, josta ei kukaan mitään välitä. Se on paha hänelle itselle, ettei hän ole roomalainen."

"Jumalallinen Antea", vastasi maaherra, "minä voisin vastata sinulle, että aurinko paistaa maan päälle ainoastaan Rooman valtakunnan tähden, ja sentähden pitää kaikki uhrata sen hyväksi. Nyt on asianlaita siten, että kapinannostajat saattavat valtakunnan vaaraan… Mutta ennen kaikkia pyydän, ett et koettaisi yrittää minua tuomiota peruuttamaan. Cinna voi vakuuttaa, ett'ei se käy päinsä. Kun tuomio on langetettu, saattaa ainoastaan Caesari sen peruuttaa. Niin muodoin en minä voisikaan sitä tehdä, jos tahtoisinkin. Eikö totta, Cinna?"

Tämä puhe oli nähtävästi tehnyt kiusallisen vaikutuksen Anteaan, sillä hän sanoi ikäänkuin itseksensä: "Siis voi joutua kärsimään ja kuolemaan, vaikka olisi kuinkakin syytön?"

"Ei löydy ketään syytöntä", väitti Pontius Pilatus. "Totta kyllä on, ett'ei tämä natsarealainen ole tehnyt mitään rikosta; sentähden olenkin minä maaherrana pessyt käteni. Mutta ihmisenä hyljään minä hänen oppinsa. Tahallani puhelin oikein kauan hänen kanssansa. Tahdoin tulla selville hänestä ja sain sen vakuutuksen, että hän opettaa semmoista oppia, josta ei ennen ole kuultu puhuttavankaan… Jaa, se on sangen vaikeata ymmärtää. Elämän täällä maailmassa pitää perustaa järjelle. Hyve on välttämätöin. Kuka sitä voisi vastaan väittää? En minä suinkaan. Itse stoalaiset määräävät, että pitää tyynesti kohdella toisin ajattelevia. Mutta eivät he vaadi, että pitäisi luopua kaikista, koko omaisuudestansa, vieläpä jokapäiväisestä leivästäänkin. Kuule nyt, Cinna, sinä, joka olet ymmärtäväinen mies: mitä sinä ajattelisit minusta, jos minä ilman pienintäkään syytä antaisin tämän huvilan, jossa te asutte, noille ryysymekoille, jotka päivää paistattaen lojuvat Jaffa-portilla? Semmoista juuri natsarealainen vaatii… Hän sanoo myöskin, että pitää yhtälailla rakastaa kaikkia ihmisiä: hebrealaisia, roomalaisia, egyptiläisiä, afrikalaisia j.n.e…. Se oli minusta liikaa… Toiselta puolen taas, kun oli kysymys hänen omasta elämästään tai kuolemastaan, käyttäytyi hän niinkuin ei asia olisi lainkaan häntä koskenut. Hän opetti ja rukoili. Ei suinkaan ole minun velvollisuuteni pelastaa semmoista, joka ei itsestänsä välitä. Se, joka ei voi pitää itseänsä aisoissa, osottaa, että häneltä puuttuu ymmärrystä. Siinä on jo tarpeeksi, että hän kutsuu itseään Jumalan pojaksi. Mutta myöskin hän järkyttelee yhteiskunnan perusteita ja siten vahingoittaa ihmisiä. Itsestänsä ajatelkoon hän mitä tahtoo, mutta yhteiskunnan perustuksia ei hän saa järkytellä… Yksityisenä miehenä vastustan minä siis hänen oppiansa. Minä en kyllä usko jumaliin, mutta se ei mitään tee. Minä olen sitä mieltä ja vakuutusta, että uskonto on jotain välttämättömän tarpeellista, varsinkin ohjaksiksi kansanjoukoille. Hevoset täytyy valjastaa vaunujen eteen, vieläpä hyvin valjastaa… Muutoin ei natsarealaisen pitäisi kai paljokaan kuolemaa peljätä, sillä hän sanoo nousevansa ylös kuolleista."

Cinna ja Antea vaihtoivat silmäyksen, joka oli täynnä ihmetystä, ja huudahtivat:

"Kolmen päivän kuluessa, ei enemmän eikä vähemmän. Niin ainakin väittävät hänen opetuslapsensa. Minä unhotin häneltä itseltä kysyä siitä… Kuitenkaan ei semmoinen puhe suuria merkitse, koskapa kuolema päästää kaikista lupauksista. Myöskään ei hän mitään kadota siinäkään tapauksessa, ett'ei hän nousisikaan ylös, sillä hänen oppinsa mukaan alkaa todellinen onni ja ijankaikkinen elämä vasta kuoleman jälkeen. Siitä puhuu hän täydellä vakuutuksella. Hänen Hadeksessaan mahtaa olla valoisampi kuin maan päällä, ja se, joka täällä eniten kärsii, pääsee varmimmin sinne. Siihen ei tarvitse muuta tehdä kuin rakastaa, rakastaa, alituisesti vain rakastaa."

"Se ei minua suinkaan ihmetytä. Tämän kansan sielu on vihalla täytetty. Ja mikä muu kuin viha saattaisikaan pyytää ristiä silloin kun rakkaus on tarjolla."

"Ja hän on varma siitä, että voidaan elää ja olla onnellinen kuoleman jälkeen?"

"Hän sanoo saaneensa sen tietää kaikkein ihmisten Isältä, joka on juutalaisille sama, mitä Jupiter on meille, kuitenkin sillä eroituksella, että hän, natsarealaisen mukaan, on ainoa Jumala ja laupias."

Cinna aukasi huulensa, ikäänkuin aikomuksessa jotain sanoa, mutta vaikeni ja niin pysähtyi keskustelu.

Pontius Pilatus mietiskeli varmaankin natsarealaisen oppia, sillä hän puisteli päätään ja kohautteli olkapäitänsä.

"Sitte täytyy teidän kiiruhtaa", sanoi Pilatus, "sillä teloituskulkue lähtee heti liikkeelle."

VIII.

Aamu oli valjennut lämpimänä ja kirkkaana, mutta nyt alkoi kerääntyä pilviä. Luoteesta nousi mustia ja kuparinkarvaisia rajuilmaa ennustavia jänkäleitä. Siellä täällä näkyi vielä sentään taivaslaen syvä siniväri. Mutta piankin tulisivat pilvet toisensa kohtaamaan ja koko ilmankannen peittämään. Silmänräpäyksen ajan reunustivat niitä kultaiset päivänsäteet.

Kaupungin ja läheisten ylämäen-nyppyläin yläpuolella näkyi kirkas juomu taivasta ja sen alapuolella oli ilmakerros aivan tyynenä.

Golgatan korkealla ylängöllä seisoskeli jo hajanaisissa ryhmissä ihmisiä, jotka olivat kiiruhtaneet sinne saadakseen paikan, ennenkuin teloituskulkue oli kaupungin jättänyt.

Kiviperäisenä, laajana, autiona, hedelmättömänä ja alakuloisena lepäsi tasanko hehkuen auringon paahteessa. Harmaata värihäivähdystä katkoivat ainoastaan kuilut ja halkeamat, jotka näyttivät tavallista tummemmilta sentähden, että ylänkö vielä oli vahvasti valaistu. Etäällä kohosi korkeita, paljaita kukkuloita, jotka olivat verhotut punasinervään sumuun.

Kauempana alhaalla, kaupungin muurien ja Golgatan välillä, levisi kallionlohkareilla täyteen siroteltu tasanko, jonka syvennyksissä kasvoivat harvalehtiset viikunapuut ja muta oli kasaantunut läjiin. Laakeakattoiset talot näyttivät olevan vuorenseinämiin kiinnimuuratut, kuten pääskysten pesät, ja haudat helottivat loistavan valkeina auringonpaisteessa.

Lähestyvän juhlan vuoksi oli kansaa saapunut koko maakunnasta. Kaupungin muurien ympärille oli pystytetty telttejä ja majoja; siinä oli oikea leiri, ihmisiä ja kameeleja vilisevä muurahaispesä.

Yhä korkeammalle kohosi aurinko vielä pilvettömällä taivaslaella. Oli kohta käsissä se hetki, jolloin näillä kunnahilla tavallisesti vallitsi kamala hiljaisuus, ja jolloin kaikki elävät olennot hakivat suojapaikkaa muurien varjosta tai maan-syvennyksistä.

Vaikkakin tasangolla, jossa auringonsäteet alasvirtaillessaan eivät tavanneet viheriöitsevää maata, vaan ainoastaan harmaan kivijoukon, nyt tilapäisesti oli elämää ja liikettä, painoi sitä kuitenkin eräänlainen raskasmielisyys. Kaupungin sorinasta kuului tänne etäinen kaiku, joka muistutti eteenpäin vyöryviä laineita ja tuntui sulautuvan ympäristössä vallitsevaan hiljaisuuteen. Ne yksinäiset ihmisryhmät, jotka jo aamulla olivat asettuneet Golgatalle, katselivat alituiseen kaupunkiin päin, odottaen teloituskulkuetta, jonka piti tulla sieltä.

Nyt näkyi Antean kantotuoli. Sitä saatteli kymmenen maaherran sotilasta, joiden oli käsketty raivata tie tungoksen läpi ja niin paljo kuin mahdollista suojella muukalaisia. Cinna käveli kantotuolin vieressä centurio [sadan sotamiehen päällikkö] Rubiluksen kanssa.

Antea näytti verrattain levolliselta, vaikka lähestymistään lähestyi puolipäivän hetki, jolloin hänen kauheat, voimia jäytävät näkynsä tapasivat esiintyä.

Hän mietiskeli sitä, mitä maaherra oli sanonut natsarealaisesta, ja se sai hänet unhottamaan tautinsa. Natsarealaisen opissa oli jotain ihmeellistä, mitä hän ei voinut käsittää.

Sen ajan ihmiset olivat nähneet monen kuolevan yhtä tyynesti kuin ruumisrovio sammuu, koska puut ovat loppuun palaneet. Mutta tuo tyyneys tuli rohkeudesta taikka filosofisesta alistumisesta sen välttämättömyyden edessä, että täytyi mennä valkeudesta pimeyteen, todellisesta elämästä johonkin sumuiseen, tietämättömään, epämääräiseen maailmaan. Kukaan ei ollut vielä kuollut siinä lujassa vakuutuksessa, että vasta rovion tai haudan toisella puolen alkaa todellinen elämä, todellinen elämä, todellinen onni, niin suuri, niin loppumatoin, että ainoastaan kaikkivaltias ja ääretöin olento sen voi antaa. Mutta hän, joka nyt pian piti ristiinnaulittaman, julisti sitä kumoamattomana totuutena. Tämä oppi oli tehnyt syvän vaikutuksen Anteaan, sillä se näytti hänestä olevan ainoa lohdutuksen ja toivon lähde.

Hän tiesi kuolevansa ja suri syvästi sitä. Mitä oli kuolema hänelle? Ero Cinnasta, isästä, kaikista ihmisistä, rakkaudesta: se oli kylmyys, tyhjyys, pimeys. Jota parempi hänen oli olla elämässä sitä suurempi tulisi hänen tuskansa ole maan. Jos kuolema voisi häntä hyödyttää jollain tavalla, jos hän voisi ottaa mukaansa edes pienoisen muiston rakkaudestaan, muiston onnestaan, antaisi se hänelle voimia nurkumatta tyytymään kohtaloonsa.

Ja sitte tapahtuu, että juuri kun hän ei mitään odottanut kuolemalta, saakin hän äkkiarvaamatta kuulla, että se voi lahjoittaa hänelle kaikki. Ja kuka sen tiedon toi? Muuan merkillinen henkilö, rabbini, profeta, filosofi, mies, joka saarnasi vertaisilleen rakkaudesta korkeimpana hyveenä ja siunasi niitä, silloin kun häntä ruoskittiin ja tuomittiin ristiinnaulittavaksi.

Antea ajatteli: "Minkätähden hän saarnaa niin, vaikka ainoa palkinto, jonka hän saa, on risti. Jotkut tavoittelevat valtaa; hän ei siitä välitä ja jää sentähden vähäpätöiseksi. Toiset himoitsevat palatseja, loistoa, vieraspitoja, purpuravaatteita, elfenluisia ja peerlemoisia vaunuja, hän on elänyt kuin paimen laumansa keskellä. Hän saarnaa rakkautta, sääliväisyyttä, köyhyyttä; siis hän ei voi olla ilkeä eikä tahdo tahallaan pettää vertaisiansa. Jos hän niinmuodoin puhuu totuutta, olisi kuolema siinä tapauksessa siunaus, maallisen alennuksen raja, suurempi onni pienemmän sijaan, valo sammuneille silmille, siivet, jotka kulottavat ijäisen ilon majoihin."

Sairasraukan henki ja sydän tarttui innolla tähän oppiin. Hän muisteli isänsä usein sanoneen, että ainoastaan uusi totuus kykenee nostamaan väsyneen ihmissielun ylös pimeydestä ja päästämään sitä painavat kahleet. Tässä hän nyt löysi tuon uuden totuuden. Kuollessaan voittajana tuli se, tuoden mukanaan pelastuksen.

Antea oli niin syviin ajatuksiin vaipuneena, että ensi kerran pitkään aikaan ei hänen kasvoillansa näkynyt noita puolipäivä-hetkenä tavallisia tuskan merkkejä.

Siltä korkealta paikalta, johon Antean kantotuoli oli asetettu, saattoi eroittaa pienimmätkin erityisseikat.

Siinä oli ääretöin kansa-joukko. Selkoselälleen avatusta kaupunginportista tulvi lakkaamatta uusia ihmisaaltoja, jotka saivat lisäystä niistä joukoista, jotka odottivat muurien ulkopuolella. Tuon elävän virran kummallakin sivulla parveili laumottain lapsia. Kulkueen väri vaihteli miesten hohtavan valkoisten pukimien ja naisten punaisten tai sinisten pääverhojen mukaan. Keskessä välkkyivät roomalaisten legionalaisten miekat ja keihäänkärjet. Alussa kuuluivat äänet epäselvänä sorinana, sitte selvemmin ja selvemmin. Vihdoin saapui kulkue niin lähelle, että sen ensimäiset rivit alkoivat kiivetä kukkulalle.

Kansa-joukko hyökkäsi valtaamaan paraita paikkoja, ettei vain ainoakaan yksityiskohta jäisi näkemättä mestauksesta. Siten joutui kuolemaantuomittujen vartioväki perimmäiseksi.

Ensiksi tuli lapsia, enimmäkseen alaikäisiä, puolialastomia poikia, joilla oli vaateriepu vyötäisillä, lyhyeksi keritty tukka, josta kaksi pitkää kiharaa riippui ohimoille, öljymarjankarvainen iho, siniset silmät ja kirkuvat äänet. Kimakasti huutaen he alkoivat kiskoa kivenpalasia rapautuneesta kalliosta, niillä heitelläkseen ristiinnaulittuja.

Kaikkein kasvot loistivat toivosta saada nähdä mieltä kiinnittävää näytelmää, mutta ei kukaan näyttänyt vähintäkään säälin tai myötätuntoisuuden merkkiä.

Kiljunta, innokas puhelu ja vilkkaat liikkeet herättivät Anteassa kummastusta, vaikka hän kyllä Aleksandriassa oli tottunut näkemään meluavia, lörpötteleviä kreikkalais-joukkoja. Miesten keskenään puhellessa näytti siltä kuin aikoisivat he hyökätä toistensa kimppuun. Ne pitivät semmoista meteliä kuin olisi ollut kysymyksessä heidän ijankaikkinen autuutensa.

Centurio Rufilus tuli lähelle kantotuolia ja antoi tyynellä, vakavalla äänellä selityksiä ja tietoja tuolle nuorelle vaimolle sill'aikaa, kun yhä uusia ihmisaaltoja tulvaili kaupungista.

Kansa-joukossa nähtiin hyvinvoipia Jerusalemin porvareita, jotka pitivät itsensä erillään esikaupunkien roskaväestä, juhlalle tulleita talonpoikia perheidensä seuraamina, maa-työntekijöitä laukut selässä sekä hyvänsävyisiltä ja ujoilta näyttäviä paimenia vuohennahka-turkeissaan.

Paljo naisia oli myöskin joukossa, ei kuitenkaan kaupungin varakkaita rouvasihmisiä, jotka eivät mielellään kotiansa jättäneet, vaan pää-asiallisesti talonpoikaisvaimoja ja ilotyttöjä; viimemainitut koreissa puvuissa, hiukset värjättyinä, kulmakarvat ja kynnet maalattuina, prameillen loistollansa sekä levittäen narduksen tuoksua laajalta ympärillensä.

Vihdoinkin näyttäytyi Sanhedrin [korkea raati, juutalaisten korkein kansallisoikeusto Jerusalemissa, 72 jäsentä. Suom.] Keskustassa näkyi Hannas, vanha ukko, jolla oli korppikotkan kasvot ja punaiset silmälaudat, sekä Kaifas, kantaen päässään kaksihaikoista ylipapin päähinettä ja rinnallaan kultaista rintakilpeä. Heidän perässänsä tuli eri luokkiin kuuluvia farisealaisia: semmoisia, jotka laahasivat jalkojansa ja tahallaan satuttivat itseänsä tiellä oleviin esteisiin; niitä, jotka vapaaehtoisesti piiskasivat ruumiinsa veriseksi ja kolhivat päätänsä seiniin; sekä myös niitä, jotka kulkivat koukuissaan, selkä vääränä, ikäänkuin kantaisivat hartioillansa koko kansan synnit. Kopeasta, kylmästä, synkästä ja vihaisesta kasvojen sävystä eroitti heidät helposti tuosta rähisevästä roskajoukosta.

Cinna tarkasteli ohikulkevia semmoisen miehen koko ylenkatseella, joka tietää kuuluvansa hallitsevaan kansallisuuteen. Antea katseli niitä pelolla ja kummastuksella. Aleksandriassa asui kyllä monta hebrealaista, mutta ne tuntuivat siellä puolittain kreikkalaisilta; nyt hän ne näki ensi kerran semmoisina kuin maaherra oli heidät kuvaillut.

Antean nuoret kasvot, jolla jo oli kuolon leima, koko hänen olentonsa, joka enemmän muistutti varjoa kuin elävää ihmistä, veti puoleensa yleisen huomion. Joukko tirkisteli häntä niin uteliaasti, kun kantotuolia suojelemaan määrätyt saattaja-sotilaat vain suinkin sallivat. Myöskin tässä sai huomata, kuinka muukalaisia vihattiin ja ylenkatsottiin; ei edes ainoatkaan kasvot ilmaisseet sääliväisyyttä sairasta kohtaan. Noissa raivostuneissa silmäyksissä näkyi pikemmin iloa siitä, ett'ei uhri enää päässyt pakenemaan välttämätöintä kuolemaa.

Silloin Antea käsitti minkävuoksi nämä ihmiset vaativat ristiinnaulittavaksi natsarealaista, tätä profetaa, joka saarnasi rakkautta, ja äkkiä tuntui hänestä juuri kuin tämä olisi hänelle sukulainen, melkein rakastettu olento.

Natsarealainen on kuoleva, hän, Antea, myöskin. Natsarealaisen tuomio on langetettu, kukaan ei voi häntä enää pelastaa; myöskin hänen tuomionsa on jo julistettu. Siksipä tuntuikin hänestä, että heidän välillänsä on olemassa eräänlainen sukulaisuus, joka heidät yhdistää onnettomuudessa ja kuolemassa.

Mutta natsarealainen kävi ristiä kohden lujasti uskoen huomispäivään, häneltä sitä vastoin puuttui semmoista uskoa. Ja hän oli tullut tänne löytääksensä toivon natsarealaisen luona.

Sillä välin lisääntyi rähinä etäällä. Kuului vihellys, sitte rääkyminen ja sen perästä tuli hiljaisuus. Kuului legionalaisten aseiden kalske ja raskaat askeleet. Joukko väistyi taaksepäin ja kuolemaantuomittujen vartio-saattue ilmaantui kantotuolin tasalle. Edellä, sivuilla ja perässä marssi sotamiehiä pitkäveteisessä tahdissa. Keskellä näkyi kolme ristiä, jotka näyttivät kulkevan itsestänsä, sillä niin kuormansa alle köyristyneinä olivat ne miehet, jotka niitä kantoivat. Saattoi huomata, ettei niistä yksikään ollut natsarealainen. Kahden kasvoissa oli nimittäin selviä jälkiä paheista ja rikoksista ja kolmas oli vanhanpuoleinen maanmies, joka varmaankin kantoi ristiä jonkun toisen sijasta.

Näiden takana kulki Jesus Natsarealainen kahden sotamiehen välissä. Hänen vaatteidensa päälle oli heitetty purpuramantteli ja hänen orjantappuroilla kruunatusta päästänsä tippui verta. Hiljalleen vierivät pisareet alas kasvoja pitkin; muutamia oli jähmettynyt otsalle ja näyttivät siinä koralli-helmiltä.

Hän oli kalpea. Kävelemisensä oli hidasta sekä askeleensa väsyneet ja horjuvat.

Keskellä roistoväen pilkka-sanoja näytti hän vajonneen unelmiin, jotka olivat kaukana tästä maailmasta; hän oli jo maasta irtaantunut sekä kokonaan kuuro vihan huudahduksille. Kasvojensa sävy julisti anteeksi-antamusta, sellaista anteeksi-antamusta, joka on suurempi kuin ihmisellinen anteeksi-antamus ja laupeutta, jota ei voi ihmisellisellä mittakaavalla mitata. Hänen ympärillänsä näytti jo säteilevän ijankaikkisuuden kunniakehä; hän oli jo yläpuolella maallista pahuutta, kantaen lempeänä maailman suurta sairautta.

Tässä silmänräpäyksessä saapui kulkue aivan kantotuolin ääreen, jopa kokonaan pysähtyikin siihen syystä, että etummaisten sotilasten oli pakko raivata tietä väkivoimalla.

Siinä näki Antea nyt natsarealaisen ainoastaan muutamien askeleiden päässä itsestään. Hän näki tuulen leikittelevän hänen hiuksillansa sekä punertavat heijastukset manttelista hänen kalpeilla läpikuultavilla kasvoillansa.

Joukko ryntäsi häntä vastaan ja ryhmittyi tiheään piiriin sotamiesten ympärille, niin että niiden oli pakko turvautua aseisiinsa suojeluksensa kuolemaantuomittua kansan raivolta. Joka paikassa kohosi nyrkkiin puristettuja käsiä, nähtiin raivosta ulospullistumaisillaan olevia silmiä, teräviä hammasrivejä, pystyssä seisovia hiuksia sekä vaahtoa pureksivia ja kirouksia lennätteleviä huulia.

Mutta tämä ei hänen huutoansa kuullut. Suuret kyynelpisareet valuivat hänen poskiansa myöten alas. Hän unhotti kipunsa, unhotti senkin, ett'ei hän moneen aikaan ollut kyennyt kantotuolia jättämään. Hän nousi pystyyn ja vapisten säälistä, armahtavaisuudesta ja vihasta tuota hullua joukkoa kohtaan, alkoi riistää kantotuolistaan hyasintteja ja omenapuun-kukkia sekä heitellä niitä natsarealaisen jalkoihin.

Joukko hämmästyi nähdessänsä ylhäisen roomalaisen kunnioittavan kuolemaantuomittua.

Tämä katseli nuoren naisen kalpeita, kuihtuneita piirteitä, ja hänen huulensa liikkuivat ikäänkuin siunaten.

Silloin Antea vaipui takaisin kantotuolin tyynyille. Hän tunsi, että hänen päällensä valui kokonainen virta valoa, hyvyyttä, toivoa ja onnea; sen valtaamana hän vielä kerran mumisi:

Kuolemaantuomittu oli jo mennyt ohi. Hänet vietiin sille paikalle, jossa erääseen kallion-lohkeemaan pistettyinä kohosivat ne kolme paalua, joiden oli määrä tukea ristejä. Joukko varjosti hänet Antean silmiltä, mutta kun mestauspaikka oli hyvin ylhäällä, näki Antea taas hänen kalpeat kasvonsa ja orjantappura-kruununsa.

Vielä kerran täytyi legionalaisten turvautua aseisiinsa asianomaisen matkan päähän karkoittaaksensa roskaväkeä, joka oli esteenä ristiinnaulitsemisen valmistuksissa. Molemmat ryövärit ripustettiin sivuristeille. Keskimmäisen yläpäässä oli valkea lauta, joka liehui tuulessa.

Kun sotamiehet lähestyivät natsarealaista ja riisuivat vaatteita häneltä, kuului katselijain joukosta huuto:

"Kuningas, kuningas, älä anna sen tapahtua, kuningas… Missä ovat nyt sinun legionasi?… Puolusta itseäsi!"

Tähän huutoon sekoittui naurun-rähähdyksiä. Tuntui siltä kuin kamala pilkkanaurunhöhötys panisi koko kukkulan vapisemaan.

Kuolemaantuomittu heitettiin maahan sitä varten, että hänen kätensä voitaisiin naulata siihen poikkipienaan, jolla hänet sitte nostettaisiin ylös ristille.

Samassa tapahtui, että muuan pitkänuttuinen mies, joka seisoi lähellä kantotuolia, sirotteli tuhkaa päänsä päälle ja huusi kovalla epätoivoisella äänellä:

"Minä olin spitalinen ja hän paransi minut. Hänetkö aiotaan ristiinnaulita?"

Ääretöin, raju epätoivo valtasi Cinnan, kun hän rupesi ajattelemaan, ett'ei hän ollut etsinyt natsarealaiselta parannusta sairaalle puolisollensa. Mutta tässä silmänräpäyksessä pitivät sotamiehet nauloja tuomitun käsien päällä ja alkoivat niitä vasaralla lyödä läpi. Kuului koleata ääntä kun rauta iski rautaa vasten; sitte kun naulain kärjet olivat lävistäneet käden ja rupesivat puuhun tunkeutumaan, tuli ääni selvemmäksi. Taasen joukko vaikeni, ikäänkuin voidakseen paremmin nauttia siitä valitushuudosta, jonka kipu pakottaisi lähtemään hänen huuliltaan. Mutta hän oli vaiti, ja koko kukkulalla ei kuulunut muuta ääntä, kun ainoastaan vasaran kammottavia iskuja.

Kun naulaus oli toimitettu, nostettiin poikkipiena ylös sekä sen mukana kuolemaantuomitun ruumis. Centurio antoi käskyjänsä laulavalla, yksitoikkoisella äänellä, ja muuan sotilaista alkoi kiinninaulata Jesuksen jalkoja.

Pilvet, jotka aamusella olivat alkaneet ryhmittyä, pimittivät nyt auringon. Etäisiä vuoria ja kukkuloita valaiseva häikäisevä paiste sammui äkkiä. Synkkä, kuparinkarvainen varjo ikäänkuin kietoi vaippaansa koko seudun; se tiheni tihenemistään sitä mukaa kun aurinko vetäytyi pilvien joukkoon.

Näytti siltä, kun joku ylhäältäpäin levittäisi pimeyttä. Tuntui muuan tulikuuma tuulenleyhähdys, toinenkin, sitte tyyntyi tykkänään ja ilma tuli sietämättömän raskaaksi.

Yht'äkkiä sammui punainen valo. Yönmustat pilvet levittäysivät äärettömissä joukoissa koko ylätasangon ja kansan yli. Myrsky oli tulossa… Koko luonto hengitti tuskallisesti.

Hämärä esti näkemästä ristillä riippuvia ruumiita. Cinna käski sen vuoksi siirtää kantotuolia lähemmäksi pääkallon-paikkaa.

Tuon tumman hirren päällä ja ympärillä vallitsevassa hämärässä näytti ristiinnaulitun ruumis ikäänkuin kuunsäteistä kudotulta. Hänen rintansa kohoili raskaista hengenvedoista, mutta silmät olivat yhä käännettyinä taivasta kohden.

Kaukaa pilvien sisästä kuului kumea jyrinä. Vihdoin se puhkesi kamalaksi ukkosenilmaksi, joka korvia huumaavia pamauksia laukoen kulki idästä länteen. Lopuksi se näytti lyövän alas pohjattomaan syvyyteen, jossa tukehtui, mutta alkoi uudelleen sekä päästi viimeisen räjäyksensä, joka tärisytti maata aina sisuksia myöten.

Samassa rikkoi pelottava, sinertävä salama pilvipeiton, ja valaisi kirkkaasti taivaan, maan, ristin, sotamiesten varustukset sekä ihmiset, jotka tunkeutuivat läjään kuin pelästynyt lammaslauma.

Kantotuolin luo kuului ristin juurella seisovain naisten nyyhkintä.
Keskellä yleistä hiljaisuutta oli heidän itkunsa liikuttavaa.

Ne, jotka olivat saapuneet yhdessä, vaan tungoksessa joutuneet erilleen, huutelivat toisiansa.

Uusi salamavirta lähti pilvistä, jotka näyttivät jättiläiskokoisilta tulesta leikellyiltä silhueteilta. Ihmisäänet vaikenivat, taikka oikeammin sanoen ne voitti myrsky, joka raivossaan yhä kasvoi, niin että se repi vaatteet päältä ja heitteli sinne tänne maahan.

Jotkut koettivat pelastua paolla, toiset seisoivat paikallaan ikäänkuin halvattuina pelosta, kykenemättöminä mitään ajattelemaan ja mielessään synkkä aavistus, että jotain kamalaa oli vastikään tapahtunut.

Mutta vihdoinkin alkoi taas taivas seljetä. Tuuli ajoi pois pilvet, venytteli niitä, läjäsi niitä jälleen ja taas repi rikki juurikuin kuluneita vaaterepaleita. Valo sai loistetta. Lopulta repesi tuo synkkä huntu ja halkeamasta tulvasi kokonainen virta auringonsäteitä loistollaan valaisten koko seudun, Golgatan, ristit ja peljästyneet kasvot.

Natsarealaisen pää vaipui vahankeltaiselle rinnalle. Silmänsä olivat auki ja huulensa ruumiinvaaleat.

Samassa silmänräpäyksessä pisti centurio keihäänsä ristiinnaulitun kylkeen.

Nähdessään taasen auringon ja kuolleen, näytti kansanjoukko rauhoittuneen sekä tunkeusi lähemmäksi mestauspaikkaa, josta sotilaatkaan eivät ketään pois ajaneet.

Vielä kerran katseli Antea tuota kaunista, kumartunutta päätä ja sanoi hiljaa ikäänkuin itsekseen:

Hän tarkasteli hänen silmiänsä, hänen huuliansa, joilla oli sinertäviä pilkkuja, hänen jäykistyneitä, liikkumattomia käsivarsiansa, hänen elotonta, kokoonpainunutta ruumistansa, ja tarkastuksen päätyttyä ilmeni hänessä epätoivoa ja epäilystä.

Sama epätoivo kidutti myöskin Cinnan sielua. Hänkään ei uskonut natsarealaisen ylösnousemista, mutta hän oli vakuutettu siitä, että tämä yksinään olisi elinaikanaan voinut tehdä Antean terveeksi hyvän — taikka pahan — voimansa avulla.

"Astu alas!" rukoili Cinnakin sydämensä pohjasta ja epätoivoisena. "Tee
Antea terveeksi, niin saat ottaa minun sieluni!"

Vielä olivat vuoret sumun verhoamina, mutta Golgatan ja Jerusalemin kohdalla oli kirkasta. Antonia-linna loisti auringonvalossa, kuin olisi se itse ollut aurinko. Puhtaassa ilmassa lenteli tuhansittain pääskysiä.

Puolipäivän hetki oli jo mennyt aikoja sitte. Kun Antea lähestyi huvilaa, lausui hän:

IX.

Sairas oli hyvin vilkas, sillä Timon, suruissansa tyttärensä terveydentilasta ja pelästyneenä Cinnan kirjeestä, oli kiiruusti jättänyt Aleksandrian ja matkustanut Caesareaan, nähdäkseen vielä edes kerran, viimeisen kerran ainoata lastansa.

Cinnan sydämen ovelle alkoi toivo uudelleen kolkuttaa ja pyysi päästä sisälle lasketuksi. Mutta hän ei uskaltanut avata, ei uskaltanut toivoa.

Jo Aleksandriassa ja erämaassa oli ollut tuommoisia tyynempiä aikoja, jolloin ei noita vähitellen kuolettavia näkyjä ollut Antealle ilmestynyt. Mutta semmoista oli kestänyt ainoastaan yhden päivän, ei kahta. Sentähden ajattelikin Cinna, että tämä tilapäinen lievennys johtuu siitä, että Timon oli tullut, kuin myöskin siitä, että Antea oli saanut Golgatalla niin suloisen vaikutuksen, niin syvän vaikutuksen, ett'ei hän edes isänsäkään kanssa tahtonut puhua muusta kuin siitä. Timon kuunteli tarkkaavaisena tekemättä laisinkaan vastaväitteitä, tutki asiaa ja kyseli tarkasti natsarealaisen opista, josta Antea ei kuitenkaan tiennyt enempää kuin mitä maaherra oli kertonut.

Mutta hän tunsi itsensä terveemmäksi ja voimakkaammaksi; toivon säde syttyi hänen silmissänsä kun puolipäivän-hetki oli mennyt ilman mitään tapahtumatta. Hän sanoi useita kertoja, että tämä oli onnellinen päivä sekä pyysi puolisonsa asettamaan merkin siihen.

Muutoin oli se synkkä ja pilvinen päivä, Matalalla kulkevat, yksiväriset pilvet vuodattivat loppumatointa sadetta, alussa rankasti, sitte tihmuten kylmästi ja läpitunkevasti.

Vasta illan tullen taivas selkeni ja auringon suuri levy värjäsi kullalla ja purpuralla pilvet, erämaan harmaat kalliot ja huvilain valkeat marmoriportiikit sekä vihdoin vajosi kauas Välimeren syvyyteen.

Mutta kolmantena päivänä oli ilma ihana. Aamu oli viileä, taivas pilvetön ja maa niin valettu taivaankannen loistolla, että kaikki esineet saivat taivaallisen loiston.

Antea antoi muuttaa kantotuolinsa lempipaikallensa koko kumpua hallitsevan pistaciapuun varjoon, nauttiakseen hymyilevän maiseman ja sinisen ilmapiirin katselemisesta.

Cinna ja Timon olivat alituiseen sairaan läheisyydessä sekä tutkistelivat pienintäkin muutosta hänen piirteissänsä. He huomasivat hänessä eräänlaisen levottomuuden, jota ei nyt aiheuttanut se tappava pelko, joka tapasi hänen saavuttaa puolipäivän-hetken lähestyessä, vaan pelkästään odotus. Tänä päivänä olivat hänen silmänsä kirkkaammat ja poskensa heleät.

Silloin uskalsi Cinna hetket läpeensä toivoa, että hänen puolisonsa vielä paranisi, ja ajatellessaan sitä, tunsi hän itsensä niin iloiseksi, että hän olisi voinut itkeä ilosta ja siunata jumalia. Mutta hänen sydäntänsä alkoi jälleen ahdistaa, kun hänen mieleensä tuli, että tuo paremmuus oli kenties ainoastaan viimeinen tuikahdus lampusta, joka oli sammumaisillaan.

Koska hän — maksoi mitä maksoi — halusi saada vahviketta toivollensa, käänsi hän silmänsä useasti Timoniin päin, mutta epäilemättä tälläkin oli sama ajatus, sillä hän koetti välttää Cinnan katsetta.

Kukaan ei vähimmälläkään tavalla edes viitannutkaan puolipäivän lähestymiseen. Mutta Cinna, joka alituiseen tarkkasi auringon kulkua, tunsi sydämensä sykkivän sitä nopeammin mitä lyhemmäksi varjot kävivät.

Siten istuivat he vajonneina unelmiinsa. Antea itse näytti olevan kaikkein vähimmän levotoin.

Maaten pitkällään peittämättömässä kantotuolissaan ja nojaten päätänsä purpuratyynyyn, hengitti hän halukkaasti sitä raitista tuoksua, jota länsituuli toi mukanaan mereltä.

Puolipäivän aikana asettui tuuli ja kuumuus lisääntyi. Huumaava tuoksu levisi auringonpaahtamista nardus-taimista. Vuokkoryhmän päällä leijaili kirjavia hyönteisiä. Pienet sisiliskot, jotka olivat tottuneet ihmisiin ja kantotuoliin, ryömivät pelkäämättä esiin koloistansa, mutta tirkistelivät kuitenkin varovasti ympärillensä. Maa nautti lepoa valon ja lämmön siihen vaikuttaessa ja kirkkaan, sinisen taivaslaen sen yli kaarrellessa.

Ikäänkuin unen rasittamana sulkeutuivat sairaan silmälaudat ja hänen rintaansa kohotti syvä huokaus, joka katkaisi hiljaisuuden.

Cinna nousi rivakasti. Veri jähmettyi hänen suonissansa. Näkyjen hirveä hetki oli tullut.

"Näetkö", sanoi tuo nuori vaimo, "valoa joka tihenee tuolla kaukana eetterissä?' Miten se tärisee ja kimaltelee sekä kiitää minua kohden.

Mutta, oi ihmettä! Antean kasvot eivät ilmaisekaan kauhua. Hänen huulensa aukenivat, silmänsä laajenivat ja kasvoissa seisoi luettavana rajatoin ilo.

"Muuan valopylväs tulee minua kohden", virkkoi hän. "Minä näen!… Se on hän, Jesus Natsarealainen . Hän hymyilee… Oi se lempeä!… Oi se laupias!… Ikäänkuin äiti kurottaa hän minuun päin lävistettyjä käsiänsä… Cajus, hän tuo minulle terveyttä, vapahdusta! Hän kutsuu minua luoksensa!"

Tuntia myöhemmin näkyi Pontius Pilatus tulevan vastaiselta puolelta, pitkin kaupungista johtavaa kivistä tietä. Hänen kasvoistaan saattoi lukea, että hänellä oli uutinen, jota hän itse — tuo viisas mies — piti ainoastaan herkkäuskoisen, tietämättömän joukon päähänpistona.

Ja aivan oikein, hän jo pitkän matkan päästä huusi, kuivaten samassa hiestä valuvaa otsaansa:

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SEURATKAAMME HÄNTÄ! ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org . If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate .

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org .

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.