KILPAKOSIJAT

Kaksinäytöksinen pila

Kirj.

EVALD JAKKU

Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, 1928.

HENKILÖT:

Raski, talon isäntä.
Elli, hänen tyttärensä.
ANTTI, |
ESKO, | Raskin renkejä.
MIKKO MÖYKKY, Ellin kosija.
PUHEMIES.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS

Tavallinen talonpoikaistupa. Esiripun noustessa nähdään Elli huoneen perällä kehräämässä, Antti vuolee kirvesvartta, Esko istuu jouten ja tupakoi.

Esko . Vai niin Elli tuumii. Olenpa sentään varma, että myöntävän vastauksen antaisit, jos pulska, reipas poikamies tulisi sinua vaimokseen kysymään.

Antti (ponnahtaa seisoalleen). Esimerkiksi tämmöinen mies. Katsopas tänne, Elli. Kun minunlaiseni puolikomea poikamies tulisi luoksesi, tarttuisi käteesi ja sanoisi: armas Elli, tulehan vaimokseni, — niin melkeinpä se jo alkaisi silloin sointua kaupan ääneltä. Eikö niin, Elli?

Elli . Pyh! Ei likellekään. Minä silloin kauniisti sanoisin: paljon kiitoksia, hyvä herra, ei meillä vielä ole suurtakaan kiirettä naimisiin.

Antti . Hoh, kopeanapa nyt ollaan.

Esko . Hah, hah, hah! Siinä oli, Antti, sinulle hiukan oppia kosintataidossa.

Elli . Sitä taitoa Antti kyllä vielä tarvitseekin.

Esko . Vai tarvitsee Antti oppia kosintataidossa; tuon voit, Antti, painaa mieleesi. Muista, ettet vastaisuudessa tee kosintaasi näin julkisuudessa, vaan kahden kesken. Elli pitää luullakseni siitä tavasta enemmän.

Elli . En minä sitä tarkoittanut.

Esko . Juuri sitä sinä tarkoitit, älä väitäkään vastaan.

Antti . Elli luullakseni pitää enemmän semmoisesta kosijasta, joka muhkeaan supsiiniturkkiin puettuna ajaa taloon korskuvalla oriilla. Renkipojat ovat kehnoja kosijoita.

Elli . Kas Anttia, kun suuttui pienestä pilastani. Esko, emmekö tanssita hänestä huonoa tuulta pois?

Esko . Teemme sen ja laulua lisäksi.

(Esko ja Elli tempaavat Anttia käsivarsista ja alkavat tanssia piiriä lattialla. Esko laulaa:)

Minäpä se olen laulajapoika, ja mull' on laulun ääni, hei illalla minä laulan vaan, ja mull' on laulun ääni.

(Antti viskaa veitsen ja puukappaleen, jota on veistellyt, ja yhtyy Ellin kanssa lauluun. Elli laulaa: "Soman pojan suosittelen lempeydelläni" j.n.e.)

Soman tytön suosittelen mieheydelläni, hei illalla minä laulan vaan, ja mieheydelläni.

Raski (tulee sisään). Joko taas täällä pidätte kisojanne? Sinäkin, Antti, aikuinen mies, viitsit temmeltää kuin mikäkin poikahulttio.

Elli . Anttihan se tässä onkin parhaana joukossa.

Antti . Niinkö tuo lienee? Kuka kisat aloitti?

Elli . Samantekevä kuka ne aloitti, mutta kenenkä ääni laulaessa ylinnä raikui ja ken se piiriä mentäessä niin hurjasti ympäri pyöri, että oli vähällä käteni herpaista?

Raski . Samanlaisia lienette kaikki! Kun silmä välttyy, niin silloin reuhaamaan niin, että pirtti on käsissä hajota.

Esko . Nuorena sitä, isäntä, iloitaan; vanhana ovat sääret jo liian kankeat tanssissa pyörähtelemään.

Raski . Eihän ne nykyajan nuoret muusta tiedäkään kuin tanssista. Ei minun nuorena ollessani niin eletty; pidettiin kisat silloin tällöin harvemmin, ei joka ilta samassa touhussa oltu.

Esko . Onko isäntä kuullut vanhaa sanantapaa tanssista?

Raski . Lienenkö tuota kuullut?

Esko . Entinen sanantapa sanoo: "Täällä ajassa tanssitaan, että sitten taivaassa osataan."

Raski . Niinkö sanoo? Toisenlaisia nuo kuitenkin lienevät tanssit taivaassa kuin täällä maan päällä. Kun raamatussa kerrotaan miten David hyppäsi Herran kasvoin edessä, ei se mahtanut olla tuommoista remputusta kuin tuo teidän nykyaikainen tanssinne on; sievempää ja juhlallisempaa se oli.

Esko . Sen sievempää tanssia ei itse isä Davidkaan ole osannut tanssia kuin nykyaikainen valssi on, — siitä, isäntä, saatte olla varma.

Elli . Joko Esko ja isä taasen rupeavat raamatusta kiistelemään?

Antti . Sieltä tuota voi löytää kiistelemisen aihettakin. Miten se eilinen kiistanne Jaakopin naimisesta päättyi? Eskoko väittelyssä hävisi, vai kuinka?

Esko . Vielä mitä, minähän sen voitin. Isäntä ei voinut kumota minun väitettäni, tiesihän vain, että Laban naitti kaksi tytärtänsä Jaakobille, mutta ei voinut todistaa, että nykyaikaisilla isillä olisi oikeus tehdä tyttäriensä kanssa samaten.

Raski . Mitä raamattu kertoo, se on totta. Ja kun kerran Labanilla oli oikeus naittaa tyttärensä Jaakopille, on nykyaikaisilla perheen isillä, joilla on vaimoiässä olevia tyttäriä, oikeus tehdä aivan samoin.

Antti . Mutta ellei tällä tavalla naitettavaksi aiottu tyttö hyväksyisi isänsä tekemää naimiskauppaa, ei suostuisi rupeamaan vaimoksi ehdolla olevalle sulhasmiehelle?

Elli . Ja semmoinen mies ei milloinkaan vaimoa ansaitsekaan, joka ei itse uskalla kosia, vaan käyttää niissä puuhissa kiertoteitä. En minä vain menisi vaimoksi semmoiselle raukalle.

Esko . Tuossa sen kuulitte, isäntä. Raukka se on mieheksi, joka ei suoraan itse uskalla kosia.

Raski . Vanhempain kunnioitus ja tottelevaisuus ennen kaikkea. Kun isä asian päättää, täytyy lapsenkin se hyväksyä. Ellilläkään ei tuota vielä liene sen vertaa elämänkokemusta, ettei isän apu olisi tarpeen niin tärkeässä asiassa kuin avioliitosta päätettäessä.

Elli . En vain minä suostuisi vaimoksi kaikenlaisille Jaakopeille, vaikka isä asian niin päättäisikin, ellen rakastaisi minulle aiottua miestä.

Esko . Hah, hah, hah, isäntä, kuulkaapas tuota. Elli ottaakin asian enemmän käytännölliseltä kannalta, ja silloin ei teidän raamattunne ja Labaninne paina paljoakaan vaa'assa.

Raski . No, no, en tuota minäkään tarkoittanut, että isä saisi noin vaan umpimähkään tyttärelleen miehen valita. Tarkkaan on isän katsottava, että valitessaan osaa oikeaan, — että mies on siivo, kunnon mies ja kaikin puolin sopiva tyttärensä aviomieheksi.

Antti . Niin. Kyllähän vanhempain suostumus on paikallaan avioliittoa rakennettaessa, mutta ei vanhempain sentään milloinkaan pitäisi pakottaa lapsiaan heille vastenmieliseen avioliittoon.

Puhemies (tulee sisään). Hyvää päivää!

Raski . Päivää! Vieras käy tänne peremmälle istumaan.

Puhemies . Lienenkö oikeassa, vai kuinka? Onko tämä Raskin talo?

Raski . Oikeassa olette, kyllä tätä taloa sanotaan Raskiksi.

Puhemies . Te taidatte ollakin talon isäntä, — olette ainakin isäntämiehen näköinen?

Raski . Minuahan ne tässä tapaavat isännäksi sanoa.

Puhemies . Huomasin sen heti ensi katsannolla. Ja tämä neiti tässä (osoittaa Elliä) on Raskin kaunis Elli, eikö niin?

Esko . Juuri niin. Vieraan asiat taitavat koskeakin vain kauniita tyttöjä.

Puhemies . Eipä paljon muutenkaan. Raskin isäntää sentään tällä kerralla haluaisin puhutella; kauniita tyttöjä puhutelkoot nuoremmat ja pulskemmat miehet kuin minä olen.

Raski . Tuota, jos vieras kävisi tänne kamariin pistämään tupakaksi. Sopisi täällä jutustaa. Esko, pidä sinä huoli vieraan hevosesta.

Esko . Kyllä pidetään.

Puhemies . Isännän renkejäkö ovat nämä molemmat nuoret miehet?

Raski . Niin ne ovat.

Puhemies . Pulskia poikia. (Menee Raskin jäljessä sivuovesta ulos.)

Elli . Kuka tuo lavertelija lienee?

Esko . Etkö ymmärrä! (Antille.) Nyt, Antti, saat pitää varasi.

Antti . Miten niin? Hänen asiansa eivät liene minua koskevia.

Esko . Entä kun ovat. Ja nyt se pian nähdään sekin, ken oli oikeassa Jaakopista ja Labanista väiteltäessä. Muista sanasi, Elli.

Antti . Ettäkö tuo olisi…?

Esko . Epäiletkö vielä? Puhemies hän on, siitä saat olla varma. Hoh, olin kokonaan unohtaa puhemiehen hevosen. (Menee ulko-ovelle.) Elli, muista, että kohtelet vierasta kuin prinssiä, syyn siihen ymmärrät itse.

Elli . Pyh! Tässä talossa ei puhemiehillä ole suuriakaan tehtäviä.

Esko Miksi ei? Jos isäsi näyttelee Labanin osaa, on sinun oltava kuuliainen Rakel, ja puhemies tuo näyttämölle naimahaluisen Jaakopin.

Elli . Mene nyt siitä Jaakoppinesi!

Esko . Menen, menen; pelkään vain, että Antti vähän päästä muuttuu suolapatsaaksi kuin ennen Lotin emäntä — hän on tuossa niin pitkissä mietteissä kuin aikoisi jo huomenna tehdä testamenttinsa. (Huutaa.) Antti!

Antti (on ollut syvissä mietteissä, säpsähtää). Mitä? Puhuitko minulle?

Esko . Kukapa tässä olisi sinulle mitään puhunut? Itsekseni vain juttelen. (Poistuu.)

Elli . Mahtaisikohan tuo vieras mieshenkilö olla puhemies, kuten Esko arveli?

Antti . Mahdotonta se ei ole. Naapuripitäjässä kuuluvat vielä kosivan puhemiehen kautta, ja kenties on hänkin sieltä; minulle hän ainakin on tuntematon.

Elli . Samoin minulle. Ja miksi hän olisi muuten minulle niin imarrellut ja puhunut semmoisia hassutuksia kuin hän äsken puhui, jollei hänellä jotakin sentapaista asiaa olisi ajettavanaan?

Antti . Siltä minustakin näyttää. Ja mitä mahtaa isäsi sanoa hänelle?

Elli (verkkaan). En tiedä. (Äänettömyys.) Isä on niin vanhanaikainen mielipiteiltään. Hänet saa helposti houkutelluksi tekemään millaisia päätelmiä tahansa.

Antti . Sitä pelkään minäkin. (Äänettömyys.) Elli!

Elli . Mitä, Antti?

Antti (hämillään). Minä olen niin kokematon tällaisissa asioissa, että… että minä en tiedä mitä minun pitäisi sanoa. Elli, me kun olemme asuneet saman katon alla jo niin monta vuotta, syöneet samassa pöydässä ja aina niin hyvin sopineet toistemme kanssa, niin minä tuumaan, että eikö kävisi päinsä, että… että sinä, Elli…

Elli (häveliään iloisesti). Oikeinko sinä, Antti rakas, tarkoitat, että minä…

Antti (ilostuen). Juuri sitä, Elli hyvä, minä tarkoitan. Minä pidän sinusta, ja kun sinäkin taidat pikkusen pitää minusta, niin minä tuumaan, että eikö sopisi, että me edelleenkin eläisimme yksissä ja sinä tulisit minulle vaimoksi.

Elli . Antti! (Kietoo käsivartensa Antin kaulaan.)

Esko (ilmestyy ovelle). Soo-o! Täällä on Jaakoppi ja Rakel, mutta ukko Labania ei vain näy! Lienee vielä kilejään ja pukkejaan lukemassa!

Antti . Tule sisään vain, Esko.

Esko . En tiedä tulenko vai enkö. Täällä ei enää tarvita puhemiestäkään.

Antti (katsoo hymyillen Elliin). Ehkä ei. Itse koetin suorittaa tehtävän, mutta Eskoa kyllä aina tarvitaan.

Esko (tulee sisään). Tulen sitten. Saanko toivottaa onnea?

Elli . Saat.

Esko (tarttuu Ellin käteen). Sinulle, Elli, toivotan Eliaan poutia avioliiton heinämaalla ja pirtin täyden pahankurisia poikalapsia.

Elli (tempaa kätensä pois). Huh sinua, Esko! Vähempikin riittäisi.

Esko . Paljossa on aina enemmän. Ja Antti, sinulle en osaa toivottaa sen suurempaa maallista onnea, kuin että Herra siunaisi sinua lautamiehen arvolla, rovastin vatsalla ja suntion tyytyväisyydellä, kerran isännäksi tultuasi. Oletteko nyt tyytyväisiä?

Antti . Olemme, olemme, enemmänkin kuin tyytyväisiä.

Elli . Puolet siitä hyvästä, mitä olet meille toivonut, saat itse pitää omien kihlajaistesi varalle.

Esko . Poikalapsiako tarkoitat? Niitä lienee Luojalla riittävästi varastossa vielä minunkin tulevan eukkoni osalle. Mutta mitä hittoa tuolla kamarissa hommataan? Eiköhän siellä ole tekeillä jotakin, mikä antaa sinulle, Antti, tulevaisuudessa hiukan päänvaivaa.

Antti . Niin luulen minäkin. Vieraalla lienee ajettavanaan samanlaisia asioita kuin mistä me Ellin kanssa jo äsken tässä sovimme.

Elli . Minun kanssani ei hänen asioillaan tule olemaan mitää tekemistä. Jos hän saa isän houkutelluksi tekemään tuhmuuksia, niin hän tulee myöhemmin huomaamaan, että minullakin on jotakin sanottavaa tällaisissa asioissa.

Esko . Oikein sanottu, Elli. Mitähän olisi, jos tehtäisiin ukoille pikku kepponen ja lopetettaisiin heidän juttunsa kesken?

Antti . Mitä tarkoitat?

Esko . Vähän ajan kuluttua näette, mitä tarkoitan. Nyt istutte ja haastelette rauhassa ja annatte minun yksinäni toimia. (Poistuu.)

Elli . Eskolla lienee taas jotakin hassutuksia mielessä.

Antti . Mahdollisesti; ehkä jokin hänen tavallisista, naurettavista kepposistaan.

Elli . Niin luulen minäkin, ja tällä kerralla tarkoittaa hänen kepposensa tuota puhemieheksi arvelemaamme vierasta miestä.

Antti . Toivotaan niin, hän sen kyllä ansaitseekin. Kun koettaa vielä nykyaikana pitää vireillä tuommoisia järjettömiä entisajan tapoja, kuin puhemiehen kautta kosiminen on, sietää se kyllä muistutuksensa.

Elli . Niinpä niin. Vanhusten ei ole tarvis sekaantua tällaisiin nuorten asioihin. Kunpa Esko nyt tekisi hänelle sellaisen kolttosen, ettei toista kertaa tekisi mieli lähteä puhemiehenä kosintaretkelle.

Antti (kuuntelee). Tuolta kuuluu jo Eskon ääni.

Esko (tulee juosten sisään). Tpruu! Tpruu! Missä se vieras isäntä on? Tpruu! Hevonen karkasi! (Aukaisee vierashuoneen oven.) Vieras hoi! Hevonen riisti itsensä irralleen ja karkasi! Tpruu! (Juoksee meluten yli näyttämön ja poistuu ulko-ovesta.)

Puhemies (tulee hätääntyneenä sisään, Raski jäljessään). Onko hevoseni karannut?

Antti . Kuuluu karanneen.

Puhemies . Pahusko sitä nyt riivasi, kun karkuun lähti? (Juoksee ulos.)

Raski . Lempo ties, mitä tuo lienee pelästynyt. (Seuraa puhemiestä ulos.)

Elli . Hah, hah, hah, tuo oli varmaan Eskon kujeita! Luulen, että hän on tahallaan päästänyt hevosen irralleen.

Antti . Niinkö arvelet? Katsotaanpas ikkunasta, minkälainen kilpajuoksu siitä syntyy? (Tähystävät ikkunasta ulos.) Hah, hah, hah, katsopas tuonne? Isäsi ja vieras mies juoksevat tuolla kujalla jäljekkäin kuin heillä olisi paholainen kintereillä.

Elli . Huu nyt lensi vieras mies nurin.

Antti . Hei! Isäsi kompastui häneen ja kellistyi hänkin.

Elli . Hah, hah, hah, nyt he piehtaroivat vierekkäin hangessa. Hullunkurista menoa!

Antti . Katso! Esko viskasi hevosta kalikalla, ja nyt se jouduttaa juoksuaan. Aika veitikka tuo Esko, juoksuttaa ukot puolikuoliaiksi.

Elli . Mitä nyt? Hevonen pysähtyi.

Antti . Luultavasti takertui ohjas reen jalaksiin. Nyt ottavat he hevosen kiinni, ja Esko kääntyy takaisin.

Elli . Katsopas ukkoja! Siellä soi kieli, ja kädet huiskivat; vieras mieskin heiluttaa käsiään kuin huutokaupan pitäjä.

Antti . Siellä luullakseni tehdäänkin kauppoja — ja ellen erehdy, juuri sinusta.

Elli . Niin ajattelemattomaksi en sentään isääni luule, että hän menisi minun tietämättäni kenellekään puhemiesten tarjokkaille lupailemaan, olkootpa he kuinka rikkaita ja mahtavia tahansa. Aviopuolison valitseminen on asia, joka koskee lähinnä valitsijaa itseänsä ja…

Antti (keskeyttäen). Ja mehän olemme jo valintamme tehneet, eikö niin, Elli? (Syleilee Elliä.)

Elli . Aivan niin, Antti.

Antti . Ja tehkööt nyt ukot laskujaan ja päätelmiään miten tahansa, me emme välitä niistä. Mutta sentään, ajattele, jos isäsi vanhoillisuudessaan lupaisi sinut jollekin rikkaalle, mahtavalle kosijalle, miten silloin kävisi? Kuinka voisimme saada isäsi myöntymyksen meidän liitollemme, minä kun olen vain renkipoika.

Elli . En tiedä. Luulen kumminkin, ettei hän liittoamme vastusta, — hän on siksi hyväsydäminen, vaikka onkin mielipiteiltään kovin vanhanaikainen. (Havahtuu.) Esko on tulossa sisään. (Eriävät.)

Esko (tulee hengästyneenä sisään). Huh, se oli semmoinen helkkarin kilpajuoksu, että… huh!… että olin uupua kesken lystiä. Puhemieskin heitti niin uljaan kuperkeikan, että taisi jo seota kosintaroolitkin hänen päästään.

Elli . Sinä, Esko, olet aina sama entinen Esko. Miten se hevonen aluksi irralleen pääsi? Siihen taisi olla sinun ansiotasi. —

Esko (vilkaisee ympärilleen). Oikein arvattu. Sanoinhan, että lopetan ukkojen jutut lyhyeen — ja minäkö en olisi ollut sanani mittainen? Muuten luulen, että Mikko Laban on tällä kerralla vastuksellinen yhtiömies, kuten entisaikaankin. Ukko luullakseni tekee pientä tenää, hän tuntuu kaikessa totisuudessa hommailevan Elliä naimisiin jonkun Möykky-Mikon kanssa, jonka tuon äskeisen puhemiehen vakuutuksen mukaan pitäisi olla upporikas. Niin on asiat, mutta ei teidän silti tarvitse pienistä säikähtää, kyllä tässä ukoista ja Mikoista selvitään, jahka pikkusen aikaa kuluu. Kun meitä on kolme ja yksi niistä kolmesta on Esko, niin vanhojen ukkojen päät vähän ajan kuluttua pyörivät ympäri kuin rukinkehrä.

Antti (Ellille). Arvelumme sattui siis oikeaan. (Eskolle.) Kuulitko isännän puhelevan tuon äskeisen puhemiehen kanssa jonkun Möykky-Mikon ja Ellin naimiskaupoista?

Esko . Kuulin; mutta luottakaa minuun, siitä hommasta tulee kaunis pannukakku. Mikko ei tule milloinkaan Elliä vaimokseen saamaan, ellei Elli itse sitä halua.

Elli . Minäkö? En ikinä. Minä en halua tietää mitään semmoisista Mikoista, jotka eivät itse uskalla ajaa asioitaan, vaan jättävät kosintansakin toisten tehtäväksi.

Esko . Uskokaa sitten asia minun huostaani. Minä pidän huolen siitä, että asia menee kuin nuottien mukaan ja Jaakoppi tulee saamaan Rakelinsa. (Raski tulee sisään, kävelee mietteissään lattialla, istuutuu sitten pöytärahille ja alkaa tupakoida.) Aika veitikka tuo hevonen, riistää lempo itsensä irralleen ja lähtee karkuun.

Raski (mietteissään). Niin teki, karkuun lähti.

Esko . Taisi olla jokin ompelukone-asiamies tuo äskeinen isännän vieras?

Raski (verkkaan). Eihän se nyt juuri ompelukone…

Esko . Jokin asiamies hän kaiketi kuitenkin oli?

Raski (kärsimättömänä). Mikähän lie ollut, asiamies tai joku muu. Tuota, Elli, käypäs tänne kamariin, minulla olisi sinulle vähän puhuttavaa. (Poistuu sivuovesta.)

Elli . Salaisista asioistahan isällä nyt onkin puhuttavaa, kun oikein eri huoneeseen täytyy lähteä. (Seuraa Raskia.)

Esko . Katsopas ukkoa, kun ei aikonut tunnustaa; luulee, ettei tässä tiedetä, mitä talossa on tekeillä. Eskoa ei niin petetä, jos muiden silmät eivät asian kulkua huomaisikaan. Mutta mitä peijakkaan tuumia sinä, Antti, aivokopassasi haudot? Pää pystyyn, vaikka huomenna hirsipuuhun jouduttaisiin.

Antti . Ajattelehan, miten Elli selviää isänsä kanssa ja mitä ukko sanoo, kun kuulee meidän puuhistamme.

Esko . Mitäpä ukolla tuohon on sanottavaa, kahden kauppa, kolmannen korvapuusti. Minä jos olisin sinun sijassasi, Antti, en pitkiä siekailisi enkä isäukkoja pokkuroisi, naisin tytön ja antaisin appeni jäljestäkäsin puskea vihaansa ja kynsiä korvainsa taustaa, kunnes siitä huvista kyllänsä saisi.

Antti . Voisihan tuo käydä päinsä niinkin, mutta on asialla sentään toinenkin puolensa. Vastoin vanhempain tahtoa solmituilla avioliitoilla on harvoin onnea.

Esko . Aikuinen mies uskoo akkain laverruksia! Kun minä menen naimisiin, suututan appeni ja anoppini heti alussa niin, että karttavat mökkiäni kuin paholainen kirkkoa. Iloako sinä luulet niistä tässä maailmassa olevan? Vielä mitä; sitä parempi mitä pikemmin noista pahuksista erilleen pääsee.

Antti . Sinä, Esko, otat aina asian leikin kannalta.

Esko . Leikki on hyvä seurakumppani. Mutta heittääkseni pilan sikseen, annan sinulle, Antti, hyvän neuvon.

Antti . Millainen se olisi?

Esko . Kuuleppas! Luulen, että tuo äskeinen puhemies sai isketyksi ukon päähän tuuman Ellin ja jonkun Möykky-Mikon naimiskaupan välttämättömyydestä, ja se tuuma taisi juurtua sinne lujaan.

Antti . Sen uskon.

Esko . Silloin ei liene suuria toiveita siitä, että ukko niin vain hyväksyisi sinun ja Ellin puuhat, — siksi itsepäinen otus hän on, jos minä hänet oikein tunnen.

Antti . Niin pelkään minäkin enkä siksi tiedä, miten olisi meneteltävä.

Esko . Minä sanoin sinulle, miten on meneteltävä. Jos ukko ei lupaa Elliä sinulle vaimoksi tuon toisen sulhaskokelaan vuoksi, niin älä ole milläsikään, — jätä asia silleen ja odota rauhassa, kyllä ukko vielä taipuukin. Jätä kumpainenkin, ukko ja Mikko, minun huostaani, — minä kyllä heidät ajoissa kypsytän.

Antti . Sinä, Esko, olet kunnon toveri. Jos voit auttaa minua ja Elliä nykyisessä pulassamme, niin olemme ikämme sinulle kiitollisia.

Esko . Kissa kiitoksella elää. Nyt, Antti, pysy reippaalla tuulella. Ukko tuntuu jo olevan tulossa kamarista takaisin.

Raski (avaa oven, on tulossa sisään). Vai sillä tavalla. Lempo, etten tuota äsken tiennyt.

Elli . Niin se on, isä, ettehän te voi kieltää suostumustanne.

Raski . Lempo ties mitä tehdä. Tuota… onko se Antti aikonut niinkuin kotivävyksi tähän pyrkiä?

Antti . Onhan meillä Ellin kanssa ollut yhteistä tuumaa, vaikka emme ole tulleet vielä siihen kysyneeksi teidän suostumustanne.

Esko . Antista sitä saattekin, isäntä, taloon vävypojan, sen vakuutan.

Raski . Hiivatin ikävä juttu. Kunnon poikahan se on Antti, pienestä pitäen kun tässä on ollut, niin, sen kyllä tiedän, mutta… (Raapii korvansa taustaa.) Mutta kun tulin jo antaneeksi lupaukseni tuolle Möykky-Mikon puhemiehelle. Olisitte ennemmin ilmoittanut tuumistanne.

Elli . Ikinä en Möykky-Mikolle mene vaimoksi. Semmoinen mies, joka ei itse uskalla kosiakaan!

Antti . Olisihan tuosta jo ennemminkin voinut isännälle puhua, mutta kun emme ole Ellin kanssa tulleet aikaisemmin tehneeksi varmaa päätöstä.

Esko . Niin. Ja kotikissalla on aina etuoikeus oman talon hiiriin.

Raski . Sinulla, Esko, on aina omat omituiset päätelmäsi. (Ellille.) Tuota, enhän minä väkisin sinua Mikolle pakota, mutta kun tulin antaneeksi suostumukseni Mikon puhemiehelle, niin mahdoton minun on rikkoa sanaani ja hyväksyä teidän liittoanne, ennenkuin Mikko itse käy täällä puhumassa, että saan hänelle selittää.

Esko . Isäntä on oikeassa, miehen täytyy aina pitää sanansa. Milloin aikoo Mikko tulla täällä ensi kerran käymään?

Raski . Ensi torstaina puolisen ajoissa puhemies arveli hänen olevan täällä.

Esko . Sitten, jos Mikko tänne saavuttuaan kosii Elliä ja kihlaa hänet, on isännän pidettävä sanansa. Mutta ellei Mikko sitä tee, on isäntä vapaa lupauksestaan, ja silloin annatte te hyväksymisenne Ellin ja Antin liitolle, eikö niin, isäntä?

Raski . Niin.

Esko . Se on oikein, se on päivänselvä asia, ja sinun, Antti, täytyy myöskin tyytyä siihen. Kohoapas nyt, mies, sääriesi varaan ja käy isännän kanssa paiskaamaan kättä asian vakuudeksi. (Tempaisee Antin seisoalleen takinkauluksesta ja lykkää hänet edellään Raskin luokse.)

Antti . No, no, älähän nyt minua kumoon sysää.

Raski (nauraa). Mitä se Esko taasen kujeilee?

Esko (seisoo, Antin ja Raskin seistessä vastakkain, heidän vierellään). Minä en ensinkään kujeile. Nyt, isäntä: te suostutte Antin ja Ellin liittoon, ellei Mikko tänne saavuttuaan kosi Elliä ja kihlaa häntä tavan mukaan. Suostutteko?

Raski . Sama kai tuo lienee. Minun puolestani saatte aikeenne toteuttaa, kunhan vain ei Mikko pääse minua lupauksen rikkomisesta syyttämään.

Esko . Ja sinä, Antti, tyydyt kohtaloosi kuin mies, jos Mikko tänne tultuaan kihlaa Ellin morsiamekseen?

Antti . Täytyy minun tyytyä.

Esko . Sitten kättä päälle, ja minä erotan. (Erottaa Raskin ja Antin yhdistetyt kädet.) Kas noin! Nyt on riita sovitettu. Ensi viikon torstai ratkaisee, tuleeko Antti vai Mikko Raskille kotivävyksi.

Elli . Minun mielipidettäni asiassa ei ole vielä kysyttykään.

Esko . Ei ole tarviskaan. Harvoin kissa hiireltä lupaa kysyy, kun hänet poskeensa pistää.

Raski . Niin, tässähän se nyt ratkeaa asia omia aikojaan. Eskon tuuma oli mainio. Meidänkään, Antti, ei ole tarvis toisillemme nurjaa mieltä kantaa, päättyköön asia puoleen tai toiseen.

Antti . Samaa mieltä olen minäkin. Sovinto on säilytettävä joka tapauksessa.

Esko . Sopu olla pitää talossa, jos ei muuten niin tappelemalla. Ja sinä, Elli, saat alkaa valmistella morsiuspukuasi, sillä ensi torstaina ne pidetään sinun kihlajaisesi, vaikka sitten sulhasmies tehtäisiin lepästä.

TOINEN NÄYTÖS

Sama huone kuin edellisessäkin näytöksessä.

Esko . Turhia pelkäät, Antti. Esko täyttää aina lupauksensa.

Antti . Mutta minkä sille voit sinäkään, jos Mikko tulee tänne sovitulla ajalla ja hän, jolla on jo ennestään suostumus puolellaan, saa asiansa ajetuksi niin, että minun ja Ellin liitto joutuu vaaraan.

Esko . Ei mitään hätää. Pölytä vain takkisi valmiiksi kihlajaisia varten; sinusta se kotivävy Raskille kumminkin tulee. Ja, Antti, sitten kun sinusta tulee isäntä tähän taloon, otat kaiketi minut torppariksesi tuonne takapalstalle? (Elli tulee sisään.) Eikö niin, Elli?

Elli . Mistä on puhe?

Esko . Teemme tässä Antin kanssa torpankontrahtia. Hän aikoo ottaa minut torpparikseen takapalstalle, kunhan hänestä ensinnä tulee isäntä tähän taloon.

Elli . Niin, sitten vasta. Mutta onko niin varmaa, että tuo aika tulee milloinkaan? Isä juuri taasen puhui minulle Mikosta ja vaati antamaan myöntävän vastauksen Mikon kosinnalle. Isää miellyttää Mikon maine ja rikkaus; siksi hän haluaisi saada Mikosta vävyn taloon, mutta minä en mene Mikolle vaimoksi, en mene!

Antti (katkerana). Köyhyys on ihmisen suurin kirous. Kun miehellä on rahaa, on hänellä silloin arvoa ja mainettakin, ja silloin hänelle on kaikki luvallista. Varaton mies ei ole koiraa parempi.

Esko (juhlallisesti). Aamen! Keräänkö kolehdin saarnasi päälle? Sinä, Antti, saarnaat kuin paras pappi. Mutta tänään, kun tässä talossa saarnaa vaalisaarnansa toinenkin viraton pastori, saat sinä nyt vaalisaarnasi pidettyäsi pötkiä matkoihisi. Minä yksin jään vastaanottamaan toista vaalipappia, Möykky-Mikkoa, joka arvatenkin kohta on täällä. (Työntää Antin edellään huoneesta ulos.)

Elli . Esko hyvä, autathan sinä minua ja Anttia minkä voit? Minä en milloinkaan mene Mikolle vaimoksi. Pidän Antista ja haluan olla hänelle uskollinen.

Esko . Ole huoletta, Elli. Mikko ei tule milloinkaan onnistumaan kosimisessaan vastoin sinun tahtoasi. Jos isäsi suosiikin Mikkoa ja koettaa pakottaa sinut myöntymään hänen tuumiinsa, ei se merkitse mitään. Otan vastatakseni siitä, että ennenkun tämä päivä on kulunut iltaan, on isäntä myöntynyt sinun ja Antin kihlaukseen.

Elli Olen sinulle, Esko, iäti kiitollinen, jos voit sen tehdä.

Esko . Minä voin sen tehdä, ja minä teen sen, siitä saat olla varma. (Pyörittää Elliä ympäri.) Kauniita punaposkisia tyttöjä ei luovuteta kaiken maailman Mikoille. Mutta nyt, Elli, on sinun mentävä samaa tietä kuin Anttikin ja jätettävä minut tänne yksinäni toimimaan.

Elli . Menen mielelläni ja uskon sinulle näiden pulain selvittämisen. (Poistuu.)

Esko (mittelee lattiaa). Nyt riippuu asiain onnistuminen kokonaan minusta, mutta sitten en olekaan enää entinen Esko, ellen tee Mikolle semmoista kepposta, että häneltä tässä talossa ainakin toistaiseksi kosimishalu lauhtuu. Kunpahan vain tuumani onnistuisi. Mihin minä sen sanomalehden viskasin? Kas tuollahan se on. (Löytää sanomalehden, mistä lukee kotvan ääneti.) Kun minä luen ukolle tuon uutisen ja vielä muuten hiukan kohentelen hänen mustalaisvihaansa, niin varokoonpa silloin Mikko turkkinsa, kun tulee tänne. He, ukko ja Mikko, eivät tunne ennestään toisiaan, ja silloin Mikko menee mustalaisesta että helähtää, jos laskuni eivät petä. (Kuuluu kolinaa.) Ahaa, ukko on tulossa sisään. (Istuutuu tuolille ja alkaa lukea sanomalehteä.)

Raski . (tulee sisään). Esko se on ahkera poika sanomalehteä lukemaan. Kuuluuko mitään uusia maailmalta?

Esko . Onhan tuota aina yhtä ja toista uutta. Luin juuri jutun mustalaisten rosvouksista Lapualla, mutta lienee isäntä tuon jo kuullut?

Raski . En ole kuullut. Joko noita lempoja taasen on liikkeellä näillä mailla? Ovatkin pysyneet tästä meidän pitäjästä poissa siitä alkaen, kun ruvettiin niitä kovistelemaan. Vai jo taasen ovat liikkeellä! Mitä ne nyt ovat saaneet rosvotuksi? Lueppas sinä tuo juttu, sinulta se sujuu luku paremmin.

Esko (lukee sanomalehdestä). "Taas mustalaisten urotöitä. Tämän kuun kolmantena päivänä tuli erääseen taloon Lapualla yksinäinen mustalainen, pyytäen saada yösijaa talossa. Pyyntöön suostuttiin. Mutta yöllä, talonväen nukkuessa, poistuikin mustalainen talosta, vieden muassaan talonväen vaatteita, pari taskukelloa ja pienemmän summan rahaa. Olisi suotavaa, että tämänlaisten tapahtumain estämiseksi pidettäisiin mustalaisia tarkemmin silmällä ja niissä kunnissa, missä on olemassa kunnan päätös asiasta, tuommoiset kuljeksivat mustalaiset armotta pysäytettäisiin irtolaisuudesta ja lähetettäisiin vanginkyydillä kotipaikoilleen. Puheena oleva mustalainen on nuori, solakka mies, arpi oikean silmän päällä, ei näytä näköjään paljoakaan mustalaiselta."

Raski . Katsoppas veitikkaa, kun vielä nuo kellotkin sai käsiinsä. Joutuisi mokoma värkki tulla kiinniotetuksi.

Esko . Semmoisia ne ovat mustalaiset.

Raski . Lurjuksia ne ovat pienimmästä suurimpaan. Minultakin veitikat veivät kerran ihka uuden koirannahkalakin pirtin seinästä naulasta, mutta silloin myöskin tein päätöksen, etten noiden roistojen kanssa enää ole missään tekemisissä. Nyt kun meillä on kunnan päätös niiden kiinniottamisesta, niin kiinni nipistän joka sorkan minkä tapaan ja annan kruununmiesten käsiin.

Esko . Se on oikein, isäntä, sillä heistä parhaiten pääseekin vapaaksi. Joka päivä niitä lempoja muuten on vastuksena, elleivät ne saa hiukan tuntea lain kouraa.

Raski . Niin, myötäänsähän niitä olisi pirtti puolillaan. Ties sen milloin tuo Lapuan veijari tänne saakka ehtii?

Esko . Pistämme nuoriin, jos täällä päin näyttäytyy.

Raski . Nuoriinpa toki ja sitten rekeen ja nimismiehen luokse. Tuota, etkö ole Elliä hiljakkoin nähnyt?

Esko . Juuri äsken hän lähti tästä. Sanoi menevänsä kamariinsa.

Raski . Vai niin. Täytyy lähteä häntä tapaamaan. (Poistuu.)

Esko (naputtaa sormiaan). Kippis! Tulepas nyt, hiivatin Mikko, tänne, niin varmasti kosimiskuumeesi jäähtyy. Saakuti holle! Ajatellapa, että meidän ukko itse, luultu Mikon appiukko, ajatellapa, että hän itse saa näytellä pääosaa ilveilyssä! Mahtanee tuo myöhemmin kaivella äijän vanhaa aatamia. Hah, hah, hah, ihan naurattaa, kun sitä vain ajatteleekin. (Miettii.) Jaa, nytpä jo tiedän. Kun Mikko tulee tänne, houkuttelen hänet pihakamariin, juoksen ilmoittamaan isännälle, että meillä on mustalainen talossa, ja sitten menee loppu jo itsestään. (Katsoo ikkunasta ulos.) Äläpäs hitossa! Tuonne ajoi joku hevosella pihaan. Nuorehko mies näyttää olevan. Tuo on varmaan Möykky-Mikko. (Poistuu ikkunasta.)

Mikko (tulee sisään turkkeihin puettuna, esiintyy mahtailevasti). Hyvää päivää!

Esko . Herra antakoon! Herra antakoon!

Mikko (silmäilee ympärilleen). Tämäkö on Raskin talo?

Esko . Tässähän sitä on taloa vaikka Raskiksikin. Täällä olisi vieraalle tuoli. (Tarjoaa tuolia.)

Mikko (kävelee lattialla). Oletko talon renki?

Esko . Luuliko vieras minua isännäksi? Renki olen, ja on tässä talossa ennestään jo toinenkin renki.

Mikko (halveksivasti). Vai on toinenkin renki.

Esko . Joo, kaksi meitä on renkiä jo ennestään, ja kolmatta ei luullakseni tarvita. Täytyy kysellä rengin paikkaa muualta.

Mikko . Perkele! Luuletko minun rengin paikkaa haeskelevan?

Esko . Herra ihme! Piiaksiko vieras sitten aikoo ruveta?

Mikko . Suus kiinni! Minun nimeni on Mikko Möykky.

Esko . Soo! Vai Mikko, sepä hauskaa. Minun nimeni on Esko.

Mikko (painokkaasti). Mikko Möykky.

Esko . Hoo! Vai Möykky. Minun täysi nimeni on Esko Pässinpää.

Mikko . Kyllä olet pässinpään näköinenkin.

Esko . Olenko, sittenhän olemme ihmeesti samannäköiset.

Mikko . Tukitko suusi, hävytön! Minä olen Mikko Möykky, nimeni pitäisi olla tuttu jokaiselle.

Esko . Ja minä olen Esko Eskonpoika Pässinpää, Tervamäen alingosta, Pahkaperä-Jussin seitsemäs poika. (Kumartaa.) Emmekö oikein paiskaa kättä? (Ojentaa kätensä.)

Mikko (kopeasti). Minä en ole renkien tuttu. Missä isäntä on?

Esko . Mitäs vieras nyt isännällä? Olisiko asiaa?

Mikko (kiivaasti). Minä en sinulle rupea asioitani selvittämään.

Esko . No, no, vieraan ei pidä suuttua. Isäntä sanoi, ettei häntä saa tulla häiritsemään, ellei ole välttämätöntä asiaa.

Mikko . Mutta minulla on välttämätöntä asiaa. Minä olen Raskin tuleva vävy ja tahdon tavata isäntää itseänsä.

Esko (on säikähtävinään). Herra toki, vai tuleva vävy! Miksi ette tuota heti sanonut? (Juoksee hätäillen paikasta toiseen.) Tuota… minä… seuratkaa minua. Isäntä käski viedä teidät pihakamariin, jos sattuisitte tulemaan taloon sillä aikaa, kun hän on poissa.

Mikko . Hyvä on, nouda hänet kotiin. (Esko avaa oven ja kumartaa Mikolle. Poistuvat.)

Esko (tulee tanssien takaisin). Nyt sitten alkaa turnajaiset. (Matkii Mikon liikkeitä ja puhetapaa.) "Minä olen Mikko Möykky! Minä olen Raskin tuleva vävy!" Uskopas, Mikko, ei pidä nuolaista ennenkuin tipahtaa. Tuommoinen ylpeä mahtailijako saisi Raskin kauniin ja hyväluontoisen Ellin vaimonaan kiusattavakseen? E-heei! (Vakavana.) Niin, Elli on hyvä tyttö. Melkein tekisi mieleni itse hänelle makeilla ja sitten kosia, jolloin hän varmasti olisikin minun, olisipa niinkin. (Entiseen tapaansa.) Ei! Hittojako poikamies akalla tekee, saakoon Antti Ellinsä. Antti käy miehestä hänkin, ja hänet minä autan vävyksi tähän taloon, niin totta kuin nimeni on Esko — Esko Pässinpää se taisi äsken olla. Juu, pojat, sanoi Sumperi, kun saippuaa haukkasi, sen minä teen. (Poistuu.)

Elli (tulee sisään). Nythän talo tyhjältä näyttää, ei ristinsielua täälläkään. Olin kuulevinani täällä äsken puheen sorinaa, mutta lienen erehtynyt. Olisi muuten sentään ollut hauska nähdä, minkä näköinen mies tuo Mikko on näköjään. Eivätkö ne ole hassuja nuo vanhain tuumat. Isä ei tunne Mikkoa enempää kuin minäkään, tuskin on koskaan miestä nähnyt, ja kumminkin hän lupaa minut Mikolle vaimoksi, hah, hah, hah.

Esko (tulee Raskin ja Antin seuraamana sisään). Niin, mitä nyt teemme?

Raski . Ei arveluakaan, asiaan käsiksi ja mies nuoriin.

Antti . Eikö sentään olisi parempi lähettää tieto nimismiehelle ja jättää vangitseminen hänen tehtäväkseen?

Raski . Ei, me emme viivyttele minuuttiakaan. Elli, sinä haet kappaleen nuoraa käsiä varten, ja Antti tuo köyden, jolla kytkemme jalat. (Antti poistuu.)

Elli (säikähtäneenä). Mitä on tekeillä? Kenen käsiä varten minun pitää nuoraa hakea?

Raski . Meillä on mustalainen talossa, Lapuan kellojen varas, ja me nipistämme hänet kiinni. Etsi käsille kappale nuoraa, kuten sanoin.

Esko (rehentelee). Joutui lempo kerrankin miesten kouriin.

Elli . Huh! Minua niin peloittaa. Missä hän on?

Raski . Esko on narrannut hänet pihakamariin, ja sieltä saa hän marssia suoraan linnaan. Esko, minne heitit sen sanomalehden? Katson vielä tuntomerkit.

Esko . Tuonne sen pistin seinän naulaan. (Ottaa lehden naulasta seinältä ja antaa Raskille.) Tuossa on, isäntä, ja katsokaa nyt tarkoin tuntomerkit, että muistatte.

Elli (Eskolle). Et usko, Esko, miten minua peloittaa; tekisi mieli juosta karkuun.

Esko . Joutavia pelkäät, pian on mies nuorissa, ja silloin hän on voimaton.

Raski (on käännellyt sanomalehteä käsissään). Kas, tuossa se on. (Lukee änkkäillen.) "Pu-heena oleva mustalainen…mustalainen on nuo-ärrä-ii nuori…" Ei, niin jo lyö präntin harmaaksi silmissäni, ettei tuosta luvusta tahdo tulla mitään. Esko, lueppas sinä tuo juttu, sinulta se sujuu luku nokkelammin.

Esko (lukee). "Puheena oleva mustalainen on nuori, solakka mies, arpi oikean silmän päällä, ei näytä näköjään paljoakaan mustalaiselta."

Raski . Kas niin, kyllä nyt muistan: nuori, solakka mies, arpi oikean silmän päällä, ei näytä näköjään paljoakaan mustalaiselta. Kyllä nyt tiedän, ettemme väärää miestä kiinni ota.

Antti (tulee sisään köysi kädessä). Tässä olisi köysi:

Elli (on löytänyt nuorankappaleen). Ja tässä nuorankappale, mutta älkää, hyvät miehet, kohdelko miesparkaa tarpeettoman ankarasti.

Raski . Armo pois! Mustalaisen nahka ei turhia aristele.

Esko (virnistelee silloin tällöin toisilta salaa). Oikein, isäntä. Annappa, että hän joutuu näiden kämmenien väliin. Mutta miten otamme hänet kiinni? Ryntäämmekö joukolla pihakamariin ja pistämme hänet siellä köysiin, vai miten?

Raski . Eikä helkkarissa! Kuulisi rymyn ja livistäisi ikkunasta karkuun. Nyt täytyy menetellä viisaasti. Annahan, kun tuumaan. (Miettii.) Ahaa, jo tiedän. Esko, sinä kun olet hänen kanssaan tuttu jo ennestään, menet pihakamariin ja houkuttelet hänet jollakin tekosyyllä tänne tupaan. Me toiset sillä aikaa piiloudumme täällä tuvassa, ja teidän astuttuanne tänne sisään minä annan merkin, jolloin syöksymme yhtaikaa hänen niskaansa ja rutistamme allemme kuin rukkasen. Kun minä huudan: So, pojat! ja lyön tällä tavalla jalkaa lattiaan (lyö jalkaa lattiaan), silloin hypätkää miehen niskaan kuin rajuilma.

Esko . Sen me teemme, isäntä.

Antti . Mutta oletteko varma, että hän on sama Lapuan kellojen varas, ettemme viatonta miestä vangitse?

Raski . Sama lurjus hän on. Seisoin äsken navetan takana, kun hän ajoi pihaan, ja silloin jo itsekseni ajattelin, ettei tuo mies kulje oikeilla retkillä. Ja voinhan, tuota, vielä tarkemmin silmätä miestä ennenkuin ryntäysmerkin annan, ettei käsiimme joudu väärä mies. Esko, sinä saat lähteä (Esko poistuu), ja te toiset hakekaa piilopaikka itsellenne.

Elli (piilottaa itsensä sängyn eteisen taakse). Tekisi mieleni juosta täältä pakoon.

Antti . Älä joutavia pelkää. Minä tulen sinulle turvaksi. (Menee eteisen taakse Ellin vierelle.)

Raski (piilottaa itsensä jonnekin näyttämön katsomonpuoliselle reunalle yleisön näkyviin. Hänellä on sanomalehti kädessä ja köysivyyhti käsivarren mutkassa.) Pitäkää varanne, että olette valmiina heti kun annan ryntäysmerkin.

Esko (tulee sisään Mikko edellään). Vai olette te käynyt Lapualla. (Raski, piilossa, vilkaisee sanomalehteen ja nyökyttelee päätään.)

Mikko (kävelee mahtavana lattialla). Näyttää kuin tämä talo olisi kokonaan kylmillä.

Raski . Ahaa! Vai tekisi mieli rosvoamaan! (Huudahtaa.) So, pojat! (Polkaisee jalkaa, syöksyy piilostaan Mikkoon käsiksi; Esko ja Antti tekevät samaten.)

Mikko (taistelee vastaan). Mitä kirottua väkeä te olette? Hellitättekö?

Raski . Emme hellitä! Koivet nuoriin!

Esko . Älä pelkää, emme me pane nuoraa kaulaasi, saappaasi vain lujemmin sääriisi kiinnitämme, etteivät tielle putoa.

Raski (sitoo Mikon kädet ja jalat). Nyt kestää hiuka tempoillakin.

Mikko (on koko kohtauksen ajan melunnut). Te hävyttömät roistot, siantappajat, otatteko köydet irti?

Antti . Emme ota. Sinun täytyy, mies, olla hiljaa, tai muuten suljemme sinut toiseen huoneeseen.

Raski . Kannamme hänet pesutupaan, sen seinät kyllä kestävät ääntä.

Esko . Teemme sen, viemme hänet pesutupaan. (Kantavat Mikon ulos.)

Elli . Kauhea mies, kun melusi ja taisteli vastaan! Mutta miksi minussa on epäilys, ettei kaikki ole oikein? Olin äsken huomaavinani, että Esko salaa silloin tällöin nauroi, ja se on aina varma merkki siitä, että jokin asia on hullusti tai että hänellä on silloin tekeillä jotakin koirankuria. Mitähän se lienee? Vai olisiko hän nauranut isäni äskeiselle innostukselle? Mahdotonta ei ole sekään. Olkoon miten tahansa, mutta selvän otan joka tapauksessa hänen kujeistaan, jos niitä on tekeillä.

Raski (tulee Eskon ja Antin seuraamana sisään). Melutkoon nyt siksi, kun siitä kyllänsä saa. Lemmon ripeä mies oli vastaan pinnistämään, puolusti itseään kuin mies.

Esko . Niin teki. Mutta en vain minä olisi uskonut isäntääkään, vanhaa miestä, tuommoiseksi karhuksi. Ei siinä paljoa painanut mustalaisen vastaan tappeleminen eikä potkiminen — nöyrtyä täytyi, kun isäntä kerran kiinni kahmaisi.

Raski (hymyillen). Kyllähän, tuota, sitä minunkin kämmenissäni vielä hiukan on pontta.

Esko . On tosiaan, se täytyy myöntää.

Elli . Pesutupaanko te hänet veitte?

Antti (Ellille). Niin. (Kääntyen Raskiin ja Eskoon.) Mutta mitä nyt teemme, emmehän voi häntä kauan vangittunakaan pitää? Olisiko lähetettävä sana nimismiehelle?

Elli . Antti rakas, ethän vain häntä liian kireälle köyttänyt?

Antti (Ellille). Emme, ole huoletta.

Raski . Sana kai tästä on lähetettävä, että tulevat hänet täältä pois noutamaan. Eikö Esko lähtisi viemään sanaa nimismiehelle?

Esko . Kyllä, isäntä, minä lähden.

Mikko (syöksyy vapaana sisään). Te rakkarit, kyllä minä teidät opetan! Semmoinen mies on Möykky-Mikko, ettei häntä ilmaiseksi koirana ja narrina kohdella. Tämmöiseen taloon olisin tullut vävyksi, phyi! Raski saa ijankaikkisesti pitää tyttärensä minun puolestani. (Syöksyy ulos.)

Raski (seisoo samaten kuin toisetkin pitkän ajan Mikon poistuttua hölmistyneenä paikallaan. Kynsii harmistuneena korvallistaan.) Tuhannen — tuhannen — tuhatta! Oliko tuo Möykky-Mikko? (Eskolle.) Luulen, että olemme tehneet pikku tuhmuuden.

Esko (tuhman näköisenä). Niin luulen, isäntä, minäkin. (Raskin tavoin.) Tuhannen — tuhannen tuhatta!

Elli (seisoo rinnakkain Antin kanssa, kumpikin koettaa salata voitokasta hymyään). Ja kenessä on syy tähän ikävään erehdykseen?

Raski . Niin, kenessä syy? Minä kyllä katsoin, että sanomalehdessä mainitut tuntomerkit sopivat mieheen, mutta — aa! nyt huomaan, sanomalehdessähän sanottiin, että sillä Lapuan kellojen varkaalla on arpi oikean silmän päällä, eikö niin, Esko?

Esko . Juuri niin, isäntä, se oli justiinsa niin.

Raski . Ja minä onneton en muistanut sitä katsoakaan, en kuolemakseni. Katsoin vain, että oli nuori solakka mies eikä mustalaisen näköinen.

Esko . Kah! Siinäpä se, siis kokonaan sanomalehden syy. Miksi eivät paremmin huomauttaneet tuosta arvesta? No, viis tuosta, — me, isäntä, emme tuommoisista joutavista pikkuasioista surua kanna. Mikko taisi tulla hiukan loukatuksi, mutta tulkoon, tuommoisen suupaltin ei ole suurta väliä.

Raski . Oikein sanottu, minuakin viatonta ihmistä haukkui, juuri kuin ei sitä joskus vahinkoa tulisi kenelle tahansa.

Esko . Niin, ja kehtasi vielä Elliäkin häväistä.

Raski . Häpäisikö Elliäkin? Ryökäle, minua jo suututtaa.

Esko . Isännällä on täysi syy suuttuakin. Mutta, isäntä, jos minä olisin teidän sijassanne, tekisin pikku kepposen ja kostaisin Mikolle.

Raski . Mitä tarkoitat?

Esko . Mikko halusi Elliä vaimokseen, mutta teidän sijassanne antaisinkin Ellin Antille ja pitäisin kihlajaiset vielä tänä samana päivänä. Mikko kun saisi tuon kuulla, niin tiedättekö, miten se häntä sapettaisi?

Raski (miettivänä). Niin, tuota… ja taisinhan minä jotakin sinnepäin luvatakin.

Antti (on Eskon ja Raskin puhellessa vilkkaasti supattanut Ellin kanssa. Astuu Ellin kanssa Raskin eteen.) Isäntä, minulla ei ole muuta rikkautta kuin rehellinen sydän ja vankat kourat. Mutta tietäen, että te osaatte antaa niille oikean arvonsa miehessä, uudistan pyyntöni: suostukaa meidän liittoomme, antakaa Elli minulle vaimoksi.

Raski . Tuota… se tahtoo sanoa… minä suostun. Rakastakaa toinen toistanne ja tehkää elämänne onnelliseksi.

Antti . Kiitos, isäntä!

Elli . Sydämellinen kiitos, isä hyvä!

Esko . Aamen! Ja ken ei ennestään tiedä, mitä eräs vanha sanantapa sanoo, niin tässä sen kuulette: kotikissalla on aina etuoikeus oman talon hiiriin.