Title : Retusen velkojat
Ilveily 1:ssä näytöksessä
Author : Evald Jakku
Release date : May 4, 2024 [eBook #73539]
Language : Finnish
Original publication : Kuopio: U. W. Telén & Co
Credits : Tapio Riikonen
Ilveily 1:ssä näytöksessä
Kirj.
L.E.J. [J. Evald Jakku]
Kuopiossa, U.W. Telén & C:o, 1909.
Pekka Retunen . Kaisa , edellisen vaimo. Mittanen , kauppias. Pikinen , suutari. Mähönen , maalais-isäntä. Neulanen , ompeliatar. Naukkunen , ravintoloitsija.
(Näyttämö: Kehnosti sisustettu asuinhuone. Taustalla ja oikealla kummassakin ovi, vasemmalla ikkuna.)
Retunen. Kaisa.
Retunen (Istuu näyttämön etuosassa paikaten vanhaa kenkärajaa. Itsekseen). Kyllä tämä elämä ei ole puolen palaneen puupennin arvoinen, ei tottamaariansa olekaan. Toista tuntia jo istun tässä tuhlaten järkeä ja pikilankaa moiseen rajaan ja jano on että kurkkuani karvastelee. (Ääneen.) Kaisa! — Kuulepas Kaisa!
Kaisa (Ompelee näyttämön perällä). Mikä taasen hätänä?
Retunen . Niin, arvelen vaan tässä että kyllä minun täytyy lähteä viemään tätä sinun kenkääsi suutarin luokse korjauksille.
Kaisa . Mitä, vieläkö se kenkä nyt on korjaamatta ja puolen päivää jo olet sen kanssa tuhertanut?
Retunen . Korjaamatta on, ja siksipä minun täytyy lähteäkin tästä sen kanssa korjauksille.
Kaisa . Sinä et mene minnekään, pysyt kauniisti kotona. Suutarille mukamas menisit — juuri kun ei tuota tietäisi että taasen kapakkaan tekee mielesi.
Retunen . No, en hitto vieköön minä rupea tässä kenkäraja kourassa päiväkausia nuokkumaan, kuin suntio sunnuntaisin kirkossa. (Viskaa kengän lattialle.) Tuosta saat, sanoi pappi kun pirua iski ja nyt lähden kaupungille.
Kaisa . Kapakkaan, tarkotit kai sanoa.
Retunen . Niin, vaikkapa sitten kapakkaankin. Ja sinä Kaisu, kullannuppuni, annat kaiketi minulle muutaman kymmenpennisen, että saan ryypyn kohmelooni. (Koputtaa ohimoitaan sormellaan.) Täällä on niin riivatusti kupariseppiä.
Kaisa . Kuulepas Pekka.
Retunen . Kuullaan, kuullaan, mikä asiana?
Kaisa . Tiedätkö Pekka mitä sinä oikeastaan pyydät?
Retunen . Josko tiedän — vaan parin vaivaisen ryypyn hintaa.
Kaisa . Niin kyllä, vaan parin ryypyn hintaa, mutta tiedätkö mihin tuo ryyppyin hinnan vaatiminen vihdoin johtaa?
Retunen . Mihin johtaa — se johtaa Kaisu-kulta päät'suoraa kapakkaan ja sieltä vähänpäästä katuojaa myöten raastuvan kellariin.
Kaisa (Kärsimättömänä). Tuota en tarkoittanut. Se johtaa lopuksi pohjattomiin velkoihin. Olemme jo velassa — annapas kun muistelen — kauppias Mittaselle 50 markkaa, suutari Pikiselle 13 markkaa, ompeliatar Neulaselle 7 markkaa, ravintoloitsija Naukkuselle —
Retunen (Keskeyttäen). Eilen sain häneltä vielä pullon olutta laskun päälle.
Kaisa . Vai sait! Ja kehtaat senkin ruoja vielä tunnustaakin.
Retunen . Katuvaiselle annetaan anteeksi.
Kaisa . Anteeksi —! mene pyytämään anteeksi.
Retunen . Kunhan annat ensinnä rahat.
Kaisa . Selkääsi annan. Tiedätkö mitä, ellen väärin muista on meidän lupauksemme mukaan juuri tänään maksettava nuo velkamme ja mistäpä nyt otamme rahat kun velkojat tulevat?
Retunen . Jaa-a, tuota en Kaisa-kulta tosiaankaan tiedä.
Kaisa . Tietysti et, mutta sen sinä tiedät liiankin hyvin, mistä olutta lainaksi saadaan. Mokomakin ravintoloitsija — tulkoonpa perimään täältä saataviaan, niin käsken viedä sinut muassaan velan maksuksi.
Retunen . Tarkoitatko että hän veisi minut sulhaspojaksi tyttärelleen?
Kaisa . Pidätkö suusi! — Mutta tosiaan, voitko keksiä keinoa miten tänään selviydymme velkojista?
Retunen . Minä voin keksiä mitä tahansa ja tuo nyt ei kummaa suurempi keksintö olisikaan, mutta sille varalle minä vaadin pakkosovinnon.
Kaisa . Aina niitä tavallisia juoniasi, mutta olkoon menneeksi. Mitkä ovat vaatimuksesi?
Retunen . Viiden olvipullon hinta ja loppu päivää vapaaksi.
Kaisa . Suostutaan. Minkälainen on tuumasi?
Retunen . Maltahan hetkinen kun mietin. (Kävelee lattialla edestakaisin tuumien.)
Kaisa (Ilvehtien). Siinä se oli Pekka se sinun järkevyytesi, turhaan vaivaat päätäsi.
Retunen (Reippaasti). Annahan olla, Kaisa. Jo, jo leimahti nerokas tuuma päähäni. Muistatko miten Virtasen muija sai viime talvena kaikki velat anteeksi, kun hänen ukkonsa kuoli?
Kaisa . Miksi en tuota muistaisi, mutta — mutta sinähän et ole vielä kuollut ja ties sen milloin kuoletkaan.
Retunen . Minä voin kuolla vaikka heti, jos niin tarvitaan. Katsopas! (Ottaa lakanan, heittäytyy lattialle pitkäkseen ja vetää lakanan päälleen.) Luuletko ettei minua uskottaisi kuolleeksi?
Kaisa . Hah, hah, hah, nyt ymmärrän. Tarkotat että sinä tekeytyisit kuolleeksi, kun velkojat saapuvat tänne.
Retunen . Juuri niin, kullanmuruseni, mutta onko sopimus vapaapäivästä ja olvipulloin hinnasta varma?
Kaisa . Kyllähän se saa olla sillään, mutta muuten tämä keino —
Retunen . No, no, ei mitään saarnoja, minä vastaan seurauksista.
Kaisa . Olkoon sitten niin, mutta (katsoo ikkunasta ulos) tuollahan näyttää olevankin jo kauppias Mittanen tulossa, arvatenkin meiltä laskuansa perimään. Lienee parhain, että pysytkin siellä lakanan alla yhtä kyytiä ja tekeydyt kuolleeksi, minä korjaan hieman ulkoasuasi. (Noutaa pöytälaatikosta liitujauhoja, joita kaataa Retusen kasvoille.)
Retunen (Nousee istualleen, puhallellen). Phyi saakeli, enhän minä sentään mikään taikinakaukalo ole?
Kaisa . Hiljaa, eteisestä kuuluu jo kolinaa. Laskeudu pitkäksesi. Kas noin! (Ovelta kuuluu koputusta. Kaisa rientää etuosalle näyttämöä ja istuu selin oveen).
Edelliset. Mittanen.
Kaisa (Äänekkäästi itkien peittää esiliinalla kasvojaan).
Mittanen (Astuu sisään lasku kädessään). Hyvää päivää. Asuuko tässä talossa herra Retunen?
Kaisa . Kyllä herra, yhyy-yhyy-uu-uu tuolla hän — (Viittaa kädellään Retusta kohden).
Mittanen (Huomaa Retusen). Kuollut —! Onko herra Retunen kuollut?
Kaisa . Kuten näette, hyvä herra, vu-uu —
Mittanen . Sepä ikävää! Minulla olisi tässä ollut hänelle pienonen lasku, mutta —
Kaisa (Yhä hillitymmin itkien). Lasku — niin, kyllähän se vainaja olisi ne laskut mielellään maksanut, mutta uu-uu —
Mittanen . Niin maksettavahan se kyllä olisi tämä lasku, mutta koskapa asiat ovat nyt näin ikäväliä kannalla niin täytynee minun antaa tuo velka teille anteeksi. (Repii laskun palasiksi).
Kaisa . Voi, tuhansia kiitoksia teille herra Mittanen.
Mittanen . Ei mitään kiittämisiä — huonoahan se olisi kuolleelta velkoa. (Katselee Retusta.) Lienee hän kärsinyt kovia tuskia — ja miten kalpeakin hän on! Mihin tautiin hän kuoli?
Kaisa . — Yhyy-yhyy ruttoon, hyvä herra —
Mittanen (Kauhistuneena). Ruttoon! Sehän on tarttuvaa! Herra varjelkoon! (Syöksyy ulos).
Rettunen. Kaisa.
Retunen (Hyppää ylös, tarttuu Kaisaa käsivarsista ja tanssii nauraen ja meluten). Se oli 50 markkaa se, muijaseni! Enkös sitten näyttänytkin totiselta kuin potaatti vellissä? Hah, hah, hah —
Kaisa (Jota Retunen tanssittaa lattialla). Kyllä ukkoseni, mutta ne olivatkin ensimmäiset markat, jotka sinä olet ansainnut kymmeneen vuoteen.
Retunen . Mutta kylläpä niitä sitten tulikin, hah, hah, hah. (Muuttuu äkkiä totiseksi.) Ja se olvipulloin hinta, jonka sinä Kaisa-kulta lupasit. Saanko nyt sen?
Kaisa . Siitä ei vielä mitään puhetta, ovathan toiset velkojat vielä jälellä.
Retunen (Nyrpeissään). Pitääkö minun sitten vielä edelleenkin olla kuolleena?
Kaisa . Tietysti, tuoltahan kuulostaakin jo suutari Pikisen jalan ääni, joutuin lakanan alle!
Retunen (Mutisee lakanan alle kömpiessään). Myötäänsä tässä kuolla, eikä peijaisten pidosta hiiskasta halaistua sanaa.
Kaisa (Tasotellen lakanaa Retusen päälle). Hst! Ne pidetään sitten sitä uljaammat.
Edelliset. Pikinen.
Pikinen . Päivää! (Katsoo laskua kädessään. Itsekseen.) Herra Retunen, 71 Mänty-katu. (Ääneen.) Kaiketi tässä talossa asuu — onko, onko rouva sairas?
Kaisa (Äänekkäästi itkien). Mi-mi-minun mieheni uu-uu — —
Pikinen . Niin juuri — teidän miehenne. Minulla olisi tässä hänelle lasku niistä saappaista, jotka hän sai minulta viime kuussa velaksi. Missä hän nykyään on?
Kaisa . Ta-ta-ivaassa-uu-uu — —
Pikinen . Eikö hän enää asu Mäntykadulla —? (Huomaa Retusen lattialla). Onko hän ku-kuollut?
Kaisa . On, herrani-uu-uu —
Pikinen . Vai on hän kuollut ja niin reipas kun hän oli vielä viimeksi tavatessamme. (Katselee epätietoisena laskua. Itsekseen.) Maksettavahan se olisi ollut tuo laskukin — lemmon hyvät saappaatkin olivat, mutta — kuka sitä nyt yksien saappaiden vuoksi suremaan. (Ääneen.) Rouvani, teidän laskunne on kuitattu. (Repii laskun.)
Retunen (Nostaa toisen polvensa koukkuun).
Pikinen (Kääntyy Retuseen käsin ja huomaa ylösnostetun polven). Mutta rouvani, ette ole huomannut oikaista hänen jalkojaan. (Menee Retusen luokse, ja painaa koukistuneen polven alas. Toinen polvi, nousee samassa ylös ja Pikisen painaessa sitä taasen toinen. Lopuksi painaa hän alas molemmat polvet, jolloin pää kohoo ylös, päätä painaessa taasen jalat. Kauhistuneena.) Herranen aika — rouva — mikä — miten hänen kanssaan oikeastaan on!
Kaisa (Yhä kiihtyneemmin itkien). Hän kuoli niin äkkiä että-uu-uu — että ehkä ei hänestä ehtinyt kaikki henkikään lähteä, uu-uu — —
Pikinen . Mihin tautiin hän kuoli?
Kaisa . Ruttoon-uu-uu — —
Pikinen . Ruttoon —! Siunatkoon —!
(Ulos.)
Retunen. Kaisa.
Retunen (Hyppää meluten ylös). Hah, hah! se käy kuin siimaa. Lemmon pikikynsi, löysi kerrankin koivet alleen. (Ulkoa kuuluu melua ja kolinaa.) Mutta kuka riivatun patarumpu tuo on, joka mellastaa niin että talo vapisee?
Kaisa . Äänestä päättäen lienee se sama maalaisisäntä jolta viimeviikolla ostit velaksi säkillisen jauhoja. Joutuin lakanan alle.
Retunen . Siitä lemmon aasista taisi saadakin vastuksen. Ja kaiken muun lisäksi on se vielä kuuro kuin tukki. (Menee lakanan alle.)
Edelliset. Mähönen.
Mähönen (Tulee sisään puoleksi päihtyneenä, meluten). Lemmoon puliisia. Kuin mä tuun hyväkhän tyä ja kysyyn: Tiätääkös pehtuuri mihnä se Retuusen herrassööringin plassi on, niin rupiaapas sen kuvaanen änkkäämhän jotta moon joavuksis ja mua kurhun fänäämhän. Häh, mitä se frouva sanoo?
Kaisa (On yrittänyt puhua jo ennemmin. Itkien.) Sanoin vaan ettette meluaisi liiaksi. Retunen on kuollut-uu-uu — —
Mähönen . Häh, kuallakko? E-heei frouvakulta sitä pikku tauriista niiv vain kualla. Hamphan porotusko frouval' on?
Kaisa (Huutaen). Sanoin että Retunen on kuollut.
Mähönen . Niiv vain, niiv vain. Pahoon se poraa meirän äiteekin hamphansa kans', mutta plaasi se lakaata siitä kun piipunöljyllä plautathin.
Retunen (Päätään kohottaen, Kaisalle). Viskaa sitä lemmon tolloa jo kengällä ja aja ulos ovesta.
Mähönen . Tuata, onkos herrassöörinki korolla; meil' olis vähä praataamista siitä jauhosäkistä?
Kaisa (Huutaa Mähösen korvaan). Retunen on kuollut!
Mähönen . Häh! Retuunenko kuallu? No siunaa ja varjele! Kuka sen on tappanu? (Hoippuu puhuessaan lattialla edestakasin, astuu lopuksi Retusen säärelle, jolloin kaatuu pitkäkseen.)
Retunen (Hyppää voihkien ylös, pidellen säärtään). Kirottu länttäsaapas — polkee ihmisiä kuoliaaksi.
Mähönen (Kömpii ylös). Ka, herrassöörinkikös s'olikin ja niinkun elääsnänsä — jotta mä lährin lasakantiksi trampata.
Retunen (Yhä pidellen säärtään). Minä se olin ja nyt on teidän maksettava minulle katkenneen sääreni hinta.
Kaisa . Niin, se on maksettava.
Mähönen . Niiv vain, niiv vain, sit'häm mä lährin täältä peräämhänkin. Eikös n'ollutkin hyviä jauhoja, puurokin tuloo niistä kun Hämhen visaa.
Retunen (Huutaen). Haastan teidät käräjiin sääreni katkasemisesta.
Mähönen . Häh! Sanooko herrassöörinki käräjhin menövänsä. M'ajattelinkin jotta mitä se herrassöörinki keskellä päivää levootteloo. No, mä lähren sitte kotia, kylhän sitä rookathan muulloonkin. Hyvästi vain.
(Ulos.)
Retunen. Kaisa.
Retunen . Tuommonen riivatun taulapää aasi, kyllä minä hänelle jauhosäkit maksan.
Kaisa . Menet tuommosilta kuuroilta tolvanoilta jauhosäkkiä ostamaan.
Retunen . Viisaammat eivät enää anna meille.
Kaisa . Se on sinun syysi, maksaisit velat ajoissa niin ei meidän olisi tarvis ostaa mitään tuommosilta tyhmeliineiltä kuin tuo oli.
Retunen . Vai on se minun syyni? Mutta itsepä nuo olen myöskin tässä velat maksanut kuin pankista vaan ja —
Kaisa (Hätäisesti keskeyttäen). Pekka hyvä. Neiti Neulanen on tuolla kadulla tulossa tänne käsin, arvatenkin perimään pukulaskuani. Sinun on mentävä uudelleen lakanan alle.
Retunen . Minä en mene minnekään lakanain alle, menen kaupungille.
Kaisa . Mutta, Pekka rakas, neiti Neulanen tulee tänne ja — kyllä sinun on sentään mentävä lakanan alle.
Retunen . Olen siellä jo kolme kertaa maannut kuin lehmä nevassa. Voithan nyt kerran koettaa itsekin miltä se tuntuu maata siellä janonsa kanssa tapellen, kait sitä osaan minäkin itkeä piipattaa.
Kaisa . Ihan sinun kanssasi tuskautuu. Minäkö rupeaisin lattialle pitkäkseni, pilaisinko niin vaan hyvän maineeni!
Retunen . Mitä kuolleen maineesta.
Kaisa . Suusi kiinni tolvana. Mutta hetihän neiti Neulanen mahtanee olla täällä. Sano hänelle että olen kuollut, juoksen piiloon tuonne vaatesäiliöön.
(Menee.)
Retunen . Juokse sinä vaan, kyllä täällä asiat hoidetaan.
Retunen. N:ti Neulanen.
N:ti Neulanen . Hyvää päivää. Rouva Retunen kaiketi asuu tässä talossa?
Retunen (Äänekkäästi itkien). Bäy-äy-äy-äy tässä talossa asuu leskimies Retunen äy-äy —
N:ti Neulanen . Missä rouva Retunen sitten on?
Retunen . Hän on — hän on — ku-kuollut — äy-äy —
N:ti Neulanen (Ihmetellen.) Kuollutko! sanotte? Onko rouva Retunen kuollut, hän joka oli kuin terveys itse?
Retunen . Kuollut on, neiti-kulta ja minä jäin tänne nyt yksinään kuin kanto kankaalle.
N:ti Neulanen . Samalla kun surkuttelen teitä, herra Retunen, en voi olla ihmettelemättä. Mihin tautiin hän kuoli?
Retunen . Jaa, että mihinkäkö tautiin hän kuoli? Hän kuoli — hän kuoli — lempo hänen tautinsa tiesi. Mutta (tarjoo tuolia) eikö neiti halua istua? (Itsekseen.) Riivatun pulska tyttö.
N:ti Neulanen (Istuu). Minulla olisi ollut joitain keskeneräisiä asioita rouva Retusen kanssa, mutta miten se nyt niiden kanssa lienee?
Retunen . Jassoo — tuota — kaunis ilma tänään.
N:ti Neulanen (Veitikkamaisesti hymyillen). Ei tuo liene pahimpiakaan.
Retunen . Eipä vaan, eipä vaan — (kynsii korvallistaan) tuota — onko neiti jo naimisissa?
N:ti Neulanen (Vallattomasti nauraen). — Neiti jo naimisissa? Hah, hah, hah, olihan tuokin kysymys. Mutta miksi tuota kysytte?
Retunen . Muuten vaan — tuota — (koettaa istua samalle tuolille n:ti Neulasen kanssa) ilman vaan. (Istuu.)
N:ti Neulanen . Mutta miksi herra Retunen haluaa istua samalla tuolilla minun kanssani, onhan tuossakin tuoli?
Retunen . Niin, nähkääs, neitiseni — tuo tuoli tuossa on — se tahtoo sanoa — heikkojalkainen ja tuo tuoli taasen — niin, ettepä usko kun setäni kerran istui sille ja sai heti hammastaudin.
N:ti Neulanen . Hammastaudin! hah, hah, hah, hah, ehkäpä hän sen vuoksi lopuksi kuolikin?
Retunen . E-eei hän tuota nyt juuri kuollut, mutta — mutta ihanhan tästä putoaa lattialle. (Tarttuu n:ti Neulasta kaulasta.)
Kaisa (Joka jo ennemmin on tirkistellyt ovenraosta, syöksyy luuta kourassa vihaisena sisään). Pekka lurjus! Häpeä! Kun ihan silmäini edessä kehtaat. —? Voi hyvä isä toki millaisia ne miehet ovat. (N:ti Neulaselle.) Ja sinäkin muikku-silmä, — kyllä minä sinut höyhennän!
N:ti Neulanen (syöksyy ovesta ulos).
Retunen. Kaisa.
Retunen (Seisoo hämillään lattialla). Tarkotin vaan —
Kaisa (Matkien). Tarkotit vaan — kyllä sinun tarkotuksesi tässä tiettään, senkin hirtehinen. On sitä aikoihin tässä elettykin kun aviosäädyssä olevat miehet alkavat näin vaan julkeasti kristillistä aviojärjestystä rikkoa.
Retunen . Itsehän tuota pakotit — ja tuo tyttö —
Kaisa . — Tuo tyttö — sinä se olit, juuri sinä! (Ulkoa kuuluu kolinaa.) Mitä eikö tuolla ole taasen yksi karhu tulossa? Mars lakanan alle!
Retunen (Vetäen lakanaa päälleen). Mieluummin menisin tillikkaan.
Kaisa . Tillikkaan —! linnaan panetan sinut mokoman avionrikkojan ja samoin tuommoset kuhertelevat mamsellit kuin tuokin, jotka eivät tiedä jumalanpelvosta tuon taivaallista.
Retunen . Kaisa, Kaisa; kuka sitä nyt viitsisi kultansa linnaan lähettää?
Kaisa . Sinut saisi lähettää vaikka Siperiaan.
Retunen . Kenties lähetät sinne tuon äskeisen mamselinkin.
Kaisa (Luo äkäisen katseen Retuseen. Ovelta kuuluu koputusta). Astukaa sisään.
Retunen . Niin mamseli, tulkaa sisään vaan, huomenna tästä lähdetään yhdessä Siperiaan.
X Kohtaus.
Retunen. Kaisa. Naukkunen.
Naukkunen (Astuu sisään, kädessään pieni käsikori, minkä laskee ovipieleen). Hyvää päivää! Herra Retunen lienee kotosalla.
Kaisa (Itkien). Hän on — hän on — uu-uu —
Naukkunen (Huomaa Retusen). Kuollut! Retunen kuollut — mies parhaissa voimissaan! Milloin se on tapahtunut?
Kaisa . Tä-tä-nään, uu-uu — —
Naukkunen . Tänään! Sepä nyt oli ikävää, ja etten minäkään ennemmin sattunut tänne tulemaan. Minulla on tuolla korissani pullo parhainta Ruotsin konjakkia pormestaria varten ja olenpa varma että se olisi palauttanut hänet henkiin, jos olisi sitä ollut ajoissa tarjota.
Retunen (Kuullessaan konjakista mainittavan, on kohottanut päätään ja silmäillyt koriin käsin.)
Kaisa . Viinan puutteeseen tuo taisi ukko-riepu kuollakin-uu-uu — —
Naukkunen (Istuu selin Remuseen). Sepä oli tosiaan harmillista etten ennemmin sattunut tänne. Pekka parka!
(Katsoo yli olkansa Retusta, joka sillävälin on noussut puoleksi
ylös, jääden siihen asentoon, Naukkusen katsoessa häntä).
Naukkunen (Peittäen hymyään). Sairastiko hän kauvankin?
(Kääntyy taasen katsomaan Retusta, joka on juuri nousemaisillaan seisoalleen.)
Kaisa . Eihän tuo kauvan sairastanut mutta — uu-uu — —
Naukkunen . Sitä ikävämpää. Taisi miesriepu kärsiä kovia tuskia?
Kaisa . Koviahan nuo olivat, uu-uu — —
Retunen (On noussut ylös, hiipinyt korin luokse, ottanut sieltä pullon ja kaataa sen sisältöä juuri suuhunsa).
Kaisa . Mutta päässythän nyt on ukko-kulta vaivoistaan. (Silmää taakseen ja huomaa Retusen.). Mitä, joko taasen aijot päihisi juoda? (Juoksee Retusta kohden.)
Naukkunen (Samoin juosten Retusta kohden). Ja pormestarin konjakinko veitikka tuumit latkia?
(Esirippu alas.)