The Project Gutenberg eBook of Basilleja
    
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.

Title: Basilleja
        3-näytöksinen ilveily

Author: Martti Wuori

Release date: September 4, 2024 [eBook #74372]

Language: Finnish

Original publication: Hämeenlinna: Arvi A. Karisto Oy, 1913

Credits: Tapio Riikonen


*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK BASILLEJA ***





BASILLEJA

3-näytöksinen ilveily


Kirj.

MARTTI WUORI





Hämeenlinnassa,
Arvi A. Karisto,
1913.




HENKILÖT:

_Torsti Turdén_, virkamies.
_Tuttu_, hänen rouvansa.
_Saima Sundell_, Tutun äiti.
_Ilta_, Tutun sisar.
_Eulalia_, Tutun täti. [Tätä osaa voi näytellä mieshenkilö.]
_Feedi Klinkovström_, virkaheitto alikapteeni.
_Laila_, hänen rouvansa, Tutun serkku.
_Tyyra_, heidän 7-vuotias tyttärensä.
_Fiina_, Turdénin palvelija.
_Riikka_, Klinkovströmin lapsenhoitaja. (Mykkä rooli.)

Tapaus koleran aikaan pienessä huvilassa likellä erästä rautatienasemaa
Uudellamaalla.




ENSIMÄINEN NÄYTÖS.


(Sievästi sisustettu huvilasali, joka samalla on ruokahuone. Perällä
leveä neliosainen ikkuna, jonka kaksi keskimäistä osaa muodostaa
lasiovet ulos verannalle, josta taas rappuset johtavat alas puutarhaan.
Oikealla on ovi keittiön puolelle, etualalla matala ruokakaappi,
taka-alalla nurkittain pieni kirjoituspöytä ja sen edessä tuoli.
Vasemmalla on ovi makuuhuoneeseen, etu-alalla leposohva, pikku pöytä
ja pari tuolia, taka-alalla pianino. Keskellä, kattolampun alla, on
ruokapöytä tuolineen.)

(Lasiovet ovat auki. Puutarhan puitten lomitse siintää järveä. On
helteinen kesäpäivä, aurinko paistaa täydeltä terältä.)

TUTTU (Loikoo leposohvalla, nenäliina viskattuna kasvojen peitoksi,
rinnalla avattu kirjekuori ja kirje, jonka luettuaan hän nähtävästi on
nukahtanut.)

TORSTI (Ilmestyy vihellellen verannan rappusten eteen, kotvasen
katsottuaan sisäänpäin hän huutaa.) Tuttu!

TUTTU (Herää, heittää nenäliinan kasvoiltaan ja katselee ympärilleen.)
Mitä? Huusiko kuka?

TORSTI: Oletko siellä, Tuttu?

TUTTU: Olen. Mitä sulle? (Huomaa kirjeen, hypähtää istualleen ja kätkee
kirjeen taskuunsa.)

TORSTI: Onko posti tullut?

TUTTU: On.

TORSTI: Oliko mitä?

TUTTU: Oli — sanomalehti.

TORSTI (Tullen verannalle ja sitte sisään): Joko olet lukenut?

TUTTU: Jo.

TORSTI: Onko mitä uutisia?

TUTTU: Lue itse!

TORSTI: En minä viitsi.

TUTTU: Et sinä viitsi mitään tehdä. Samoilet vain maita, metsiä,
soutelet, ongit, syöt ja makaat.

TORSTI: Siinähän sitä onkin tekemistä — sairaita hermojaan
lepuuttaakseen.

TUTTU: Hyvähän on, että siihen tyydyt.

TORSTI (Taputellen Tuttua): Tyydyn — mainiosti. Et sinä usko, Tuttu,
kuinka täällä on ihanata, kuinka elämä on suloista, todellakin! Ja
kuinka minä nautin täällä luonnon helmassa, kun saan olla poissa noista
virkatoimista, ikävistä papereista ja — ikävistä ihmisistä varsinkin!

TUTTU: Mutta minun on täällä ikävä. Minä ikävöin ihmisiä, — seuraa.

TORSTI: On sekin makua!

TUTTU: Enhän minä jaksa sinun perässäsi juosta mäkiä pitkin. Eikä
minulla ole kärsivällisyyttä istua tuntikausia onkivapa kädessä
saamatta kiiskeäkäan!

TORSTI: Alkaisit jo hilloa keittää!

TUTTU: Kärpäsistäkö?

TORSTI: Vaikkapa karviaismarjaraakuloista ajanvietoksi.

TUTTU: Taitaisitpa silloin hyvinkin pian saada koleran — ajanvietoksi.

TORSTI: Ai, niin vainkin! Mitäs siitä kirjoitetaan lehdessä? Onkos
basilleja jo levinnyt Helsinkiinkin?

TUTTU: Ei vielä — Jumalan kiitos!

TORSTI: Jokos sinutkin on pelko vallannut, Tuttu? Muista, että se on
pahin tartunnan levittäjä!

TUTTU: Pelkäänpä hyvinkin! Paljonko pitäisi, että tuo kamala rutto
tännekin leviäisi?!

TORSTI: Kolmen kilometrin päähän asemalta?!

TUTTU: Niin juuri! Pietarin—Helsingin radan varrella! Pietarissahan
kuolee ihmisiä kymmenittäin, ehkä sadottainkin joka päivä. Rautatietä
pitkin voi matkustavaisten muassa niitä tuota pikaa tulla tännekin.

TORSTI: Mutta Viipuriin niitä jo on tullut.

TUTTU: Joku epäiltävä tapaushan siellä jo näkyy olleen.

TORSTI: Mutta ei ole vielä kukaan joutunut basillien saaliiksi?

TUTTU: Kun sinä viitsit tuolla lailla laskea leikkiä vakavista asioista!

TORSTI: Niitä? Kuolleitako?

TUTTU: Basillejahan minä...! Aina sinä takerrut sanoihini.

TORSTI: Niinhän sinä sanoit.

TUTTU: En minä enää tahdo puhua kanssasi. (On suuttuvinaan ja käy selin
istumaan Torstiin päin.)

TORSTI (Katselee Tuttua kotvan ivallisesti, purskahtaa sitte nauruun ja
menee häntä hyväilemään): Voi sinuas pikku pässinpää! (Suutelee Tuttua
niskaan.) Ihanko sinä siitä olet niin huonolla tuulella, ettei sinulla
täällä ole muita seuraihmisiä, kuin Fiina ja minä?

TUTTU: Siitä juuri!

TORSTI: Kyllä meillä pitäisi olla lapsia.

TUTTU: Ei se minun syyni ole, ettei ole.

TORSTI: Eikä minunkaan.

TUTTU: Kenenkäs sitte?

TORSTI: Haikaran kai. Kun ei ole löytänyt meidän uunimme savutorvea,
josta olisi päässyt sisälle tulemaan!

TUTTU: Kukas sinun käski ottamaan asunnon, jossa on
keskuslämmityslaitos?!

TORSTI (Purskahtaa nauruun): Jopas sinä nyt sukkeluuden sanoit, Tuttu!
Viisi penniä sinun pitää siitä saada. Kas tässä! (Ottaa kukkaronsa ja
tahtoo antaa Tutulle viisi penniä.)

TUTTU: Mene matkaasi!

TORSTI: Onko se liian vähän? No, mitä sinä sitten tahdot
sukkeluudestasi palkinnoksi? Ehkä kasvattilapsen?

TUTTU: Ehkä. (Ikäänkuin jotakin hoksaten.) Niin, sen juuri tahdonkin.

TORSTI: No, mitä lajia?

TUTTU: Kesälapsen.

TORSTI (Nauraen): Ha-ha-ha-ha! Mitäs uutta sukupuolta se sitte on?

TUTTU: Ei mitään uutta.

TORSTI: Sitte minä jo arvaan.

TUTTU: Etpäs.

TORSTI: Arvaanpas. Se on ruokkolehmä.

TUTTU (Pahastuen) Hyi! Hyi!!

TORSTI: Mikäs sitte, sano?! No, sano, Tuttu!

TUTTU: En sano, kun olet noin häjy.

TORSTI (Pyytäen, kärttäen): Sano nyt, sano! Ole niin hyvä, Tuttu! En
minä sitte enää...

TUTTU: Jos lupaat, ettet suutu?

TORSTI: No, sano! En suutu, en.

TUTTU: Se on Ilta.

TORSTI: Sisaresi Ilta?!

TUTTU: Niin. Jos hän saisi tulla kesäksi tänne — minulle seuraksi, kun
minulla on yksin niin ikävä?... Saako, Torsti?

TORSTI: Kylläpä sinä nyt kaukaa lähtien ja kautta rantain asiaasi ajat!
Mikäs sitte estäisi?

TUTTU: Sinä kun olit keväällä niin kovin hermostunut, ettet ketään
sietänyt nähdä, ja itse pyrit tänne yksinäisyyteen, niin ei kukaan
omaisistani ole uskaltanut tänne tulla enkä minäkään ole uskaltanut
tätä sinulle ennen esittää. Mutta nyt kun olet näin parantunut, näin
hyvällä tuulella, (heittää mielistellen kätensä Torstin kaulaan) näin
hauska, iloinen ja miellyttävä...

TORSTI: So, so, riittää jo vähempikin!

TUTTU: ... niin minä pyytäisin, että hän saisi tulla.

TORSTI: Kuulepas, Tuttu!

TUTTU (Kuin peläten kieltoa): Mitä niin?

TORSTI: Sanopas minulle suoraan!

TUTTU (Yhä enemmän siihen sävyyn): No, mitä niin?

TORSTI: Sinä varmaan olet saanut kirjeen?

TUTTU (Epäröiden): E... e... olen, — olen, olen.

TORSTI: Ilta ehkä sitte jo on matkallakin tänne?

TUTTU: Kyllä. Totta puhuen: — on, Torsti!

TORSTI: No, entäs äitinne?... Eikös hänkin tule?

TUTTU: Ilta kirjoittaa kyllä, että äidillä myös oli ollut vähän
niinkuin aikomus, mutta...

TORSTI (Leikillisesti ivaten): ... mutta ettei hän vielä oikein varmaan
tietänyt, jaksaisiko...

TUTTU: Älä nyt ole pisteliäs, Torsti hyvä.

TORSTI: Totta puhuen, Tuttu, eikös anoppi...

TUTTU: Älä sano: anoppi, Torsti, minä pyydän, se on niin se on niin,
se on niin — kamala sana!

TORSTI: Äitinne, minä tarkoitin, hänhän, totta puhuen, on matkalla
myös, eikö niin?

TUTTU: No, totta puhuen, on, Torsti. Mutta älä nyt vain suutu. Torsti
hyvä!

TORSTI: Ja he ovat kohta jo täälläkin, eikö niin?

TUTTU: Kyllä se on hyvin mahdollista, että...

TORSTI (Hieman ivallisesti iloiten ja kiekkuen Tutun ympärillä):
Ensimäisessä junassa he jo tulevat!! Ensimäisessä junassa he jo tulevat!

TUTTU: Kuinka sinä sen noin pian arvasit, Torsti?

TORSTI (Kuin edellä): Enkös arvannut, enkös arvannut?!

TUTTU: Onpas sinulla, todellakin, mainio kyky!

TORSTI: Oikein mainio kyky! Ja minäpäs arvaan vielä paljon muutakin,
jota sinä, Tuttu, et arvaa.

TUTTU: Mitä niin?

TORSTI: Enpäs sano, enpäs sano! Sen sinä saat nähdä perästäpäin.

TUTTU: Nyt sinä jo olet häijy taas.

TORSTI: No, tahdotko, niin sanon?

TUTTU: Tietysti, sano!

TORSTI: Eulalia-täti tulee myös.

TUTTU: Se ei ole totta.

TORSTI: Tuleepas! Sen saat nähdä.

TUTTU: Hän ja äiti, jotka eivät ollenkaan sovi yhdessä olemaan! Sehän
olisi kauheata!

TORSTI: Silloin on talomme ylösalasin, se on varma.

TUTTU: Kukas sen sinulle on sanonut, että hän tulee?

TORSTI: Minun mainio arvaamiskykyni! Eikös sitte hänestä ollut
kirjeessä mitään mainittu?

TUTTU: Ei muuta kuin, että hän tätä nykyä on vierailemassa
Hämeenlinnassa.

TORSTI: Ja epäilemättä sitte aikoo vierailla monessa muussakin paikassa
Suomea niin kauan kuin kesää riittää.

TUTTU: Niinhän hän tekee — tavallisesti.

TORSTI: Tietysti hän aikoo vierailla täälläkin. Sehän on luonnollista.

TUTTU (Hieman itkusuulla): Mitäs minä nyt sille mahdan, jos hän
tuleekin!

TORSTI: Enhän minä nyt sinua syytäkään, Tuttu kulta! — Mutta arvaapas,
mitä minä vieläkin arvaan?

TUTTU: No?

TORSTI: Etkös arvaa?

TUTTU: En.

TORSTI: Että... että... että (matkien käheätä ja karskeata
juomari-sotilaan ääntä): Feedi Klinkovström kunnioittaa meitä myöskin
käynnillään kohta.

TUTTU: Se ei ole totta.

TORSTI: Ja hänen vaimonsa, serkkusi Laila myöskin.

TUTTU: Eivät tule, saat nähdä, eivät tule.

TORSTI: Ja heidän tyttärensä Tyyra.

TUTTU: Minä tiedän, että he ovat kaikki kesää viettämässä likellä
Anianpeltoa.

TORSTI: Ja sitte tulee, luonnollisesti, — myöskin heidän kuuden
kuukauden vanha poikansa Osmo-Björn-Tapio.

TUTTU: Älä nyt viitsi, Torsti!

TORSTI: Ja heidän lapsenpiikansa Riikka.

TUTTU: Voi, voi, sinua!

TORSTI: Ja heidän koiransa Tuisku.

TUTTU: Lakkaa jo, Torsti!

TORSTI: Ja heidän kissansa Muisku.

TUTTU: Suus kiinni nyt! (Menee ja suutelee Torstia.) Tuossa saat
muiskun, että jo lopettaisit.

TORSTI: Siinä onkin esittelylistani valmis. Niin että laita nyt vain,
Tuttu, kaikki kuntoon vieraitasi vastaan ottaaksesi.

FIINA (Kurkistaa oikeallevievästä ovesta sisään): Rouva, hoi!

TUTTU: Mitä, Fiina?

FIINA: Täällä on eräs vieras rouvasihminen, joka kysyy rouvaa.

TORSTI: Numero yks!

TUTTU: Miks'ei hän tule sisään? Miks'ei Fiina pyytänyt häntä sisään?

FIINA: Pyysinhän minä, vaan hän tahtoo ensin rouvaa yksin puhutella.

TORSTI: Kuka se on?

FIINA: Matkustavainen — kampsut sillä oli molemmissa kainaloissa ja
käsissä tullessaan.

TORSTI: Eulalia-täti, ihan varmaan!

TUTTU (Fiinalle): Minä tulen. (Torstille.) Minä menen katsomaan. Jos se
on hän, niin hän ei ole uskaltanut tulla sisään, ennenkuin...

TORSTI: ... ennenkuin on kuullut, ettei äitisi ole täällä, niin juuri.
Mene, mene! (Sysää Tutun menemään ovesta ja jää itse siitä hänen
jälkeensä kurkistamaan.) Eikös olekin?! Enkös arvannut oikein?! Täti
Eulalia! No, nyt menee mailma mullin mallin!! (Oikealta alkaa kuulua
iloista ja äänekästä puhelua, jota Torsti kotvan kuuntelee, painaen
korvaansa ovea vasten) Kas niin! Nyt hän tulee tänne. Hauska on nähdä,
kuinka hän minua kohtelee. (Sieppaa pöydältä sanomalehden ja heittäytyy
leposohvalle sitä lukemaan, peittyen sen taakse.)

EULALIA (Molemmissa kainaloissa ja molemmissa käsissä matkatavaroita
tulee, hattu päässä ja sadetakki yllä, leveästi sisään): Ei, ei, minä
kannan itse. Minä en anna niitä kellekään muille. Niissä on koko minun
omaisuuteni. Mikäs huone tämä on?

TUTTU (Tullen hänen jälessään sisään): Tämä on meidän yhteinen salimme
ja ruokahuoneemme.

EULALIA: Yhteinen? Hyh! Kun voi siirtää ruokapöydän verannalle ja
käyttää sitä näin kesäaikaan ruokahuoneena. Minä teen sen paikalla.
(Menee leposohvan luo, johon aikoo Torstin päälle laskea tavaroitaan.)

TORSTI (Kiepsahtaa ylös, huutaen): Päivää, täti Eulalia!

EULALIA (Kirkaisten ja pudottaen toisen laukkunsa lattialle): Jessus
siunatkoon, hyi! Sillä lailla säikäytti! Hyi!

TORSTI: Eikös täti huomannut?

TUTTU: Minäkin luulin, että täti vain leikillään...! (Torstille) Häpeä
toki!

EULALIA (Torstille): Mene matkaas! Nyt en minä sinua tahdo
tervehtiäkään. (Asettelee tavaroitaan minkä minnekin pitkin huonetta.)
Hyvä ettei tuossa laukussa sattunut peilini olemaan, muuten se olisi
voinut särkyä ja sinä olisit saanut ostaa minulle uuden.

TORSTI (Nauraen): Sehän vain virkistää vanhaa sielua, kun pelästyy
vähän.

EULALIA: Vanha sinä olet itse! (Tutulle.) No? Entäs kahvi? Valmistuuko
se kohta?

TUTTU: Kohta, täti, kohta. Minä käskin jo Fiinan keittämään.

TORSTI: Mutta tädinhän piti ensin siirtää ruokapöytä verannalle!

EULALIA: Niin teenkin. Tämäkö huone tulee minun käytettäväkseni, vai?

TUTTU (Hiukan hämillään): Kuinka vain...

TORSTI: Ellei täti tahdo ottaa asuntoa ylishuoneessa.

EULALIA: Enkä tahdo. Eihän teillä hissiä kuitenkaan ole. (Osoittaen
vasemmalle) Mikäs huone tuo sitte on?

TUTTU: Se on meidän makuuhuoneemme.

EULALIA: Ehkä minä otan sen, jos teillä on hyvät sängyt.

TORSTI: Eivät ne ole hääviä.

EULALIA: Minäpä menen katsomaan, minäpä menen katsomaan. Sinä
valehtelet. (Menee vasemmalle.)

TORSTI: Alku on mainio!

TUTTU: Voi, voi, sitä täti Eulaliaa!

TORSTI: Ei ole muuttunut vähääkään entisestään — ainakaan parempaan
päin, pikemmin päinvastoin.

TUTTU: Kunpa hän nyt löytäisi sängyissä jotakin vikaa!

EULALIA (Palaa) Sängyt ovat mainiot, patjat myös.

TUTTU (Väistellen): Meneväthän ne... näin maalla juuri mukiin.

EULALIA: Ikävä vain, että ovat puusänkyjä.

TORSTI: Ja niinkuin täti tietää, on niissä aina (nyrpistää nenäänsä)...

EULALIA: Enpäs minä huomannut!

TORSTI: On, on, on... noita pahanhajuisia, — (syrjään) kuin täti, —
syöpäläisiä.

TUTTU: Mutta Torsti!

EULALIA: Nyt sinä valehtelet. Ehei! Minua et petä. Minä asetun sinne
kuin asetunkin. (Alkaa kerätä kamsujaan.) Minua et petä, ehei!

TUTTU: No, Torsti, voimmehan me niinkauaksi asettua asumaan
ylishuoneeseen.

EULALIA: Asettukaa vaikka minne, se on samantekevä.

TORSTI: Sama se sitte. Äiti ja Ilta asukoot siinä tapauksessa täällä.

EULALIA (Pysähtyy yht'äkkiä puuhissaan ja tuijottaa vihaisesti vuoroon
Torstiin, vuoroon Tuttuun.): Häh?! Mitä sinä sanoit?

TORSTI: Että Tutun äiti ja sisar Ilta asukoot siinä tapauksessa tässä
huoneessa.

EULALIA (Tiukasti): Ja sinä, Tuttu?

TUTTU: Mitä niin?

EULALIA (Samoin): Mitä sinä sanot?

TUTTU (Arasti): Niin, ei sitte muu auta.

EULALIA: Ja sinä et sitä sanonut minulle aikaisemmin, että he tulevat
tänne?

TUTTU: Eihän täti sitä kysynyt. Kysyi vain, ovatko he täällä. Sitä
paitsi ovat he vasta aikoneet tulla. Enhän minä tahtonut tätiä heti
tädin tultua poiskaan ajaa.

TORSTI (Tuttua puolustaen): Kiltti, hienotunteinen Tuttuni!

EULALIA: Milloinka he sitte ovat aikoneet tulla? Milloin?

TUTTU: Ell'ei mitään odottamattomia esteitä satu, niin...

TORSTI: ... ensimäisessä junassa tänä päivänä.

EULALIA (Tutulle): Onko se totta, Tuttu?

TUTTU (Varovasti): On, täti.

EULALIA: Minä lähden heti paikalla takaisin. (Alkaa kerätä kamsujaan.)

TUTTU: Mutta täti kulta!...

TORSTI: Niin, täti hyvä, me emme nyt päästä, emme päästä näin rakasta,
herttaista, kultaista vierasta, kuin täti on.

EULALIA: Mutta minä lähden.

TUTTU: Juuri kun täti on ehtinyt kotiintua meille?

EULALIA: Minä lähden, kuulitko, minä lähden.

TORSTI: Mutta täti ei pääse täältä nyt minnekään.

EULALIA (Pysähtyen): Kuinka niin: en pääse?

TORSTI: Täältä ei lähde koko päivänä mitään junaa minnekään.

TUTTU: Niin — ei lähde, täti.

EULALIA: Te olette molemmat — sikoja! Entäs se juna, jolla...?

TORSTI: Jolla äiti ja Ilta tulevat? Se kyllä tulee, täti, mutta ei
lähde. Se jää meidän asemallemme — huomiseksi.

EULALIA: Missään tapauksessa minä en jää teille, jos te otatte heidät
vastaan, kuuletteko. Saimi tahi minä, — kuuletteko?

TORSTI: Kuulen, minä kyllä kuulen.

TUTTU: Mutta enhän minä voi äitiä ja sisartani...

EULALIA: Enkä minäkään voi. Jos äitisi menee pohjoisnavalle, niin minä
menen etelänavalle.

TORSTI: Tahi päinvastoin.

EULALIA: Tahi päinvastoin, niin juuri.

TUTTU: Mutta eikös täti nyt kerrankin voisi tehdä poikkeusta?

EULALIA: En, en ja en — koskaan!

TORSTI: Niin että jos täti muuttaisi pohjoisnavalle — tuonne
ylishuoneeseen.

TUTTU: Ja äiti ja Ilta saisivat meidän makuuhuoneemme.

TORSTI: Täällä etelänavalla.

EULALIA (Kotvan mietittyään): Jos teillä sängyissänne todellakin on
syöpäläisiä...

TORSTI: Minä vakuutan, täti.

EULALIA: Silloin minä täydestä sydämestäni jätän anoppisi...

TUTTU: Täti kulta!

TORSTI: ... syöpäläisten syötäväksi, niinkö?

EULALIA: Niin juuri. Perinpohjin.

TORSTI: Minä kiitän... nöyrimmästi.

TUTTU: Kuinka kiltti täti onkaan!

EULALIA: Ensimäisen kerran mailmassa! Pakosta!

TORSTI: Tämähän oli mainio ratkaisu! Näin me saimme tädin sittenkin
pitää!

TUTTU: Toivotaan, että meille nyt tulee oikein hauska... kaikille, täti
kulta.

EULALIA: Toivokaa vain! Mutta minä vaadin, tämän uhraukseni
kustannuksella, että minä myös saan syödä ja juoda huoneessani tuolla
ylhäällä sen ajan kuin asun täällä.

TORSTI: Vaikka sitte vielä kuin täti on lähtenyt tiehensäkin.

TUTTU: Hyvin kernaasti, täti.

EULALIA: Ja missä se huone sitte on? Minä muutan sinne heti.

TORSTI: Minä tulen näyttämään. Minä saatan tädin sinne. Saanko auttaa?

EULALIA: Ota nuo kaksi suurinta laukkua! Mutta varovasti. Älä pudota!

TORSTI (Ottaen): Mikä ääretön luottamus, täti kulta!

TUTTU: Eikös täti ensin juo kahvia täällä alhaalla?

EULALIA: Hyvä! Minä teen senkin... mieliksenne.

TORSTI: Niinkauan kuin äiti vielä ei ole tullut.

EULALIA: Niin. Minä tulen kohta takaisin.

TORSTI: Me tulemme kohta takaisin.

EULALIA: Mutta ruokapöytä on muutettava verannalle — välttämättä!

TORSTI: Kuuletko sen, Tuttu?! (Menee edellä oikealle.)

TUTTU: Tehdään niin sitte, täti.

EULALIA (Ovella): Sillä en minä näin kesäaikaan suostu sisällä
kahviakaan juomaan. Ja sen minä aina tahdon juoda pöydän ääressä,
niinkuin tiedät, enkä kuppi kädessä ja vehnäset sylissäni. Tiedäthän
sen, pikku rouvaseni?

TUTTU: Kyllä, kyllä!

EULALIA: Sillä minä tahdon nauttia sekä kahvista että luonnosta, kun
minä kerran maalla olen. Eikö niin?

TUTTU: Luonnollisesti, täti.

EULALIA: Ja minun tapojani, sen sinä tiedät myöskin, ei saa muutetuiksi
kukaan.

TUTTU: Eipä tietenkään, täti.

EULALIA: Niin. Nyt se on sanottu. (Ovesta mennessään.) Minä tulon, minä
tulen. Torsti, vänta, vänta! (Poistuu oikealle.)

TUTTU (Seisoo ymmällään): Niin — nyt se on sanottu! — Voi, voi sentään!
Kyllä Torsti nyt saa vettä myllyynsä! Turhaan minä hänelle ikävääni
valitin. Ja kunpa vain olisivat tulleet äiti ja Ilta! Vaan nyt tuli
täti Eulaliakin! Mikähän myrsky vielä nouseekaan? (Hoksaten.) Ai niin,
— pöytä! (Aikoo mennä oikealle.)

FIINA (Tulee samassa hänelle vastaan): Tännekö se kahvi tuodaan, rouva?

TUTTU: Aioin juuri kutsua Fiinan tänne. — Tämä ruokapöytä on
siirrettävä verannalle...

FIINA: Verannalle! Mitä varten?

TUTTU: Me juomme siellä kahvin.. Ja tulemme siellä tästä lähin syömään
myös.

FIINA: Niinkuin ei täällä olisi hyvä ollut!

TUTTU (Joka on siirtänyt tuolit syrjään, tarttuu kiinni pöytään):
Joutuun nyt vain!

FIINA (Tarttuen myös pöytään): Tuleeko tänne sitte enemmänkin vieraita?

TUTTU: Mitäs se Fiinaa liikuttaa, jos tuleekin! (Siirtävät pöydän
verannalle päin.)

FIINA: Liikuttaa se. Jos tulee, niin minä lähden takaisin kaupunkiin,
rouva. Minä olen tullut tänne lepäämään ja virkistymään enkä jaksa
paljoa reistailla.

TUTTU: Ei siitä nyt ole aikaa puhua. — Fiina vetää nyt pöydän ovesta
ulos verannalle.

FIINA: Ei se tästä mahdu.

TUTTU: Mahtuu se. Molemmat ovet vain oikein auki! Noin. (Saavat pöydän
ulos verannalle, jonne sen sijoittavat ikkunan taakse oikealle): Tässä
se onkin ihan paikallaan.

FIINA (Tullen takaisin): No, kun on, niin olkoon. Sama se on minulle,
missä syövät. (Kantaa pari tuolia myös verannalle.)

TUTTU: Fiina saa tuoda kahvin. Minä kyllä asetan tuolit. (Vie tuolin
verannalle.)

FIINA: No... (Aikoo poistua oikealle.)

TYYRA (Jolla on kissa "Muisku" sylissä, töytää ovessa häntä vastaan):
Päivää, täti!

FIINA (Joka on saanut sysäyksen vatsaansa, pitelee sitä molemmin
käsin): Siunaa ja varjele!

TYYRA: Missä täti on? Missä täti on?

FIINA: Mikä täti? En minä tiedä, kuka tätisi on? (Katsoo pitkään ja
vihaisesti Tyyraan ja poistuu oikealle.)

TUTTU (Tulee peräovelle): Tyyrako siellä on?!

TYYRA: Siellähän täti on! (Juoksee Tuttua syleilemään): Päivää, täti!
Minä juoksin edellä, minä ja Muisku...

TUTTU: Ja Muiskukin on mukana?!

TYYRA: Tietysti, täti. Me tulemme kaikki. Muut tulevat kohta perässä.
Minä pääsin asemaita ruunun kyydillä.

TUTTU: Kuinka niin — ruunun kyydillä?

TYYRA: Kun emme olisi oikein sopineet yhdessä tulemaan, niin isä pyysi
erään poliisikonstaapelin, joka oli tänne päin tulossa, ottamaan minut
ja Muiskun rattailleen.

TUTTU: Niinkö? — No vie nyt tuo Muikku pois.

TYYRA: Minä vien sen heti puutarhaan.. Onko täällä paljon pikkulintuja?
Muisku pyytää niitä paljon mieluummin, kuin hiiriä.

TUTTU: Hyi, siihen ei saa sitä opettaa, Tyyra.

TYYRA (Leikillisesti): Täti, Muisku on niin hieno ja sivistynyt. Ei
se tykkää kellarikerrosten ihmisistä; sille pitää olla yläilmoissa
asuskelevia, ylhäisiä.

TUTTU: Sinäkö tuolia lailla puhut?

TYYRA: Pappa sanoi kerran niin.

TUTTU: Mutta meillä on kellarissa hienoja hiiriä, jopa rottiakin. Sen
tautta — (Ottaa Tyyralta kissan.) Annapas minulle Muisku! — vien minä
kissan sinne.

TYYRA (Itkuäänellä): Ei, täti, ei! Minä en anna. Siellä on niin pimeä
ja kostea. Muiskun tulee ikävä. Ja minä rupean itkemään.

TUTTU: Jääköön keittiöön sitte! Minä vien sen sinne. (Vie kissan
oikealle.)

TYYRA (Lakkaa itkemästä, pyyhkii silmänsä, huomaa pianinon, juoksee sen
luo ja alkaa kovasti soittaa "Ukko Noakkia" tahi muuta renkutusta.)

FIINA (Vie sillä välin kahvin tarjottimella verannalle ja palaa
oikealle, katsoen vihaisesti Tyyraan, tullen mennen, salin kautta
kulkiessaan.)

TUTTU (Palaa). Tyyra hyvä! Älä lapsi kulta, noin kovasti soita. Sehän
ihan korvia särkee. (Menee verannalle.)

TYYRA (Ei välitä kiellosta, ei ole kuulevinaan, vaan soittaa edelleen
jotakin muuta vaihteeksi, mutta yhtä rajusti.)

EULALIA (Tulee oikealta): Kuka ihme täällä niin rämpyttää?

TORSTI (Joka häntä seuraa): Kas, täällä on uusi vieras. Numero kaksi.
(Menee ja tarttuu Tyyraa molemmista käsistä, saaden hänen siten
lopettamaan soiton): Päivää, Tyyra!

TYYRA (Tervehtien): Päivää, setä!

EULALIA: Klinkovströmin pianon klinkuttaja, — arvasinhan!

TYYRA (Tervehtien Eulaliaa): Päivää, mummo Eulalia!

EULALIA (Silmiään muljahuttaen): Mummo?! Kuka sinut näin on opettanut
minua kunnioittamaan?

TYYRA: Isä.

EULALIA: Sinun isäsi on vanha tabernaakeli! Ja ettet toiste soitollasi
meitä kiusaisi, panen minä pianon lukkoon. (Panee pianon lukkoon) Ja
avaimen annan sedälle. (Antaa avaimen Torstille.)

TORSTI (Ottaa avaimen): Kiitos, täti.

TUTTU (Verannalta): Kahvi on valmista!

EULALIA (Torstille): Mennään, tule!

TYYRA (Päästää kamalan itkun möläkän).

TORSTI: Älä, Herran tähden, tuolla lailla huuda, lapsi hyvä!

TUTTU (Juosten sisään verannalta): Mikä ihme! Tyyra! Mitä sinä itket?

TORSTI: Täti vain lukitsi pianon.

TYYRA (Potkien äkäisesti jalkaansa monta kertaa peräkkäin): Senkin
vanha — piru!

TUTTU: Tyyra! Tyyra!

TORSTI (Nauraen): Isänsä lapsi! — Tule pois, Tyyra, kahvia juomaan,
tule!

TYYRA (Lakkaa itkemästä): Mutta minun pitää saada kaksi pullaa.

Saat, saat, kunhan et tuolla lailla huuda. (Vie Tyyran verannalle.)

TORSTI (Kääntyen peräovelta): Mutta nyt sinne joku ajoi pihaan.
(Juoksee salin läpi oikealle.) Varmaankin jo saapui koko
Klinkovströmin mustalaiskuorma.

LAILA (Kantaen kapalolasta sylissään tulee ovessa häntä vastaan): Tässä
sitä nyt ollaan! Päivää, päivää!

RIIKKA (Seuraa, kantaen lapsenvaunuja.)

TORSTI (Käsiään levittäen, mutta peräytyen kauhusta): Siinähän
todellakin!

LAILA (Joka on pitänyt Torstin sanoja tuliaistervehdyksenä): Kiitoksia!
Oli niin hauska tulla teille. Vaan minne saamme mennä lapsen kanssa?

TORSTI: Vaikka minne! Missä vaan tilaa on. Tämä on sali, tuolla
makuuhuone.

LAILA: No, me menemme sinne. Riikka, vie vaunut sinne!

TUTTU (Tulee perältä): Kas niin! Täällähän sinäkin... (Tervehdys.)

LAILA: Täällä, täällä. Ja tämmöinen poika, oikea häränkyljys sylissäni!

TUTTU: No, tuo tänne, niin katsotaan! (Vie Lailan vasemmalle.)

LAILA: En tahdo jaksaa kantaakaan enään. Se juo kuin vasikka maitoa.
(Seuraa Tuttua makuuhuoneeseen.)

TORSTI (Lyö kätensä yhteen silmät taivasta kohti): Abrahamin, Iisakin
ja Jaakopin jumala. Juo kuin vasikka. Mitähän me muut lopulta saamme
syödä?

FEEDI KLINKOVSTRÖM (Metsästäjän tamineissa ja Tuisku riimussa mukanaan
tulee vasemmalta. Hän hieman onnahtelee, käyttää tummia silmälaseja,
pyyhkii usein pitkiä, tuuheita viiksejään ja puhuu ja nauraa hyvin
kovaäänisesti, mutta käheästi): Päivää, poikaseni! Tässä olen
minäkin. (Pudistaa kovasti Torstin hänelle ojentamaa kättä.) — Feedi
Klinkovström, hä-hä-hä-hä.

TORSTI: Kyllä min muistan.

FEEDI: Et sano tervetuloakaan?! Hä?

TORSTI: Sehän oli tarkoitukseni, vaikka...

FEEDI (Lyö Torstia olkapäälle): ... vaikka et hoksannut samoa, senkin...

TORSTI (Kivusta irvistellen painuu toiselle sivulle): ... en ehtinyt.

FEEDI: Mutta me sotilaat, me ehdimme. — No, sano sitte tervetuloa
Tuiskullekin ja anna sen olla ja elää kuin se itse tahtoo! Tässä, ota
ja vie se! Sen minä jätän sinun hoidettavaksesi! (Antaa riimun Torstin
käteen ja asettaa metsästystamineensa salin nurkkaan.)

TORSTI: Siinä tapauksessa minä sen lasken heti irti.

FEEDI: Laske vain, mutta maksakin sitte naapurisi lampaat.

TORSTI: Vai sitä erikoisalaa Tuisku harjoittaakin?

FEEDI: Niin, siksikuin oikea metsästysaika alkaa, sinä — pukki.

TORSTI: Ja se alkaa vasta puolentoista kuukauden perästä.

FEEDI: Sitävartenpa me ajoissa tänne tulimmekin.

TORSTI: Mitäs hittoa me sen ajan sitte teemme?

FEEDI: Mitäkö? Juomme totia, poikaseni. Etkö sitä muista?

TORSTI: Niin vainkin: illasta aamuun asti.

FEEDI: Ja aamusta iltaan.

TORSTI: Ja kun konjakki loppuu?

FEEDI: Niin juomme rankkia, hä-hä-hä-hä!

TORSTI: Kuin vesikauhuiset!

FEEDI: Kuin vesikauhuiset koirat!! — Mutta missä ne muut mustalaiset
ovat? Jokos ne ovat ehtineet kahvipöytään? Vai ketkä tuolla istuvat?
(Osottaa verannalle.)

TORSTI: Tyyra siellä on... (huutaa) Tyyra, tule viemään Tuisku ulos!

TYYRA (Tulee, ottaa Tuiskun ja vie puutarhaan.)

FEEDI: Rouvasiko kanssa? Hä? Miks'ei hän tervehtimään tule?

TORSTI: En minä vielä naimisissa ole — täti Eulalian kanssa.

FEEDI: Mitä sanot? Onko hän täällä? Onko sekin vanha Noakin arkki jo
ehtinyt tänne purjehtia?

EULALIA (Huutaa verannalta): Kyllä minä kuulan,.kyllä minä kuulen!
(Tulee peräovelle.) Täällähän se Klinkovströmin särkynyt iänikuinen
baasiviulu taas rämisee.

FEEDI: Niin tekee, niin tekee! Hä-hä-hä-hä! (Levittää molemmat
kätensä.) No, tule syliini sitte! No!

EULALIA (Levittää myös kätensä syleilyä varten): No! No! Juokse
siitä, vanha kameli, sitte Noakin arkkiin! (Hän ja Feedi lentävät
toisiaan halailemaan.).

TORSTI (Syrjään): Ne löysivät: siis toinen toisensa.

    (Tuttu ja Laila tulevat samassa vasemmalta.)

TUTTU (Feedin ja Eulalian yhä halaillessa toisiaan): Oi, mikä ihana
näky.

LAILA: Mikä sopusointu!

EULALIA: Vanha rakkaus ei ruostu! (Tervehtien Lailaa syleilemällä):
Sinähän et ole mustasukkainen, minä tiedän sen, Lailaseni?!

LAILA: En, en ollenkaan.

TORSTI: Syytä on Lailan pitää silmänsä auki kuitenkin. Täti Eulalia on
vielä kovin vaarallinen.

TUTTU: (Jota Feedi samalla kertaa on tervehtinyt): Kun Feedi
Klinkovström näkyy tädin suhteen olevan yhtä tulenarka kuin ennenkin!

FEEDI: Niin, niin, hä-hä-hä-hä!

EULALIA (Ottaen Feediä käsivarresta): Sotilaissa on ruutia. Sen tautta
minä heistä pidän.

TORSTI: Ai, ai! Varokaa räjähdystä, täti!

EULALIA: Näkemiin nyt! Me menemme puutarhaan kävelemään. (Aikoo viedä
Feedin perälle.)

TUTTU: Mutta, täti hyvä, Laila ja Feedi eivät ole vielä juoneet kahvia.

EULALIA: Juokoot sitte! Minä odotan niin kauan.

TUTTU (Lailalle): Tule, Laila! Mennään!

LAILA: Se onkin maistuva nyt. (Menee perälle.)

TORSTI (Feedille): Menkäämme mekin!

FEEDI (Osottaa ruokakaappiin): Entäs se pikkanen champagne?

TORSTI: Valitettavasti — se ei ole vielä saapunut.

FEEDI: Eikö ole?! Mutta iltasella sen pitää jo olla täällä. (Menee
perälle.)

TORSTI: Toivokaamme. (Seuraa häntä.)

TUTTU (Palaa samalla, menee oikealle vievälle ovelle, josta huutaa):
Fiina tuo kuppeja ja kahvia lisää!

EULALIA (Joka sillä välin on ruvennut huonekaluja sijoittelemaan
mielensä mukaan): Sinulla, Tuttu, on tässä huoneessa ihan liian vähän
seiniä.

TUTTU (Kuin ajatuksissaan): Niin on, täti. Jos täti panee yhden lisää,
niin olen kovin kiitollinen.

EULALIA (Kummastellen): Minä puhun seinistä.

TUTTU: Anteeksi! Minä kuulin heiniä.

FIINA (Kulkee sillävälin huoneen läpi perälle, kantaen kuppeja ja
tuoden lisää kahvia.)

EULALIA: Herra jestas! Joko sinä olet päästäsi sekaisin, Tuttu?

TUTTU (Kuin sekaisin): Todellakin, täti, en muista enää, mitä minun
piti tehdä.

EULALIA: Juo kahvia! Se selvittää.

TUTTU: Täytyy, täytyy. Ehkä tätikin juo vielä tilkan päälle.

EULALIA: Enkä juo. Mutta minä ajattelen ensin, miten täällä oikein
olisi uudelleen kaikki järjestettävä.

TUTTU: No, tulkaa sitte! (Menee perälle).

EULALIA (Jää keskelle huonetta seisomaan selin oikealle vievään oveen
päin, katsellen ja miettien.)

    (Verannalla äänekästä puhelua).

SAIMA SUNDELL (Astuu oikealta sisään ja pysähtyy tuijottamaan
Eulaliaan, joka pitkään aikaan on kääntymättä eikä huomaa kenenkään
tulleen sieltä sisään. Saima miettii kotvan; tekee liikkeen kuin
aikoisi mennä takaisin, mutia samassa Eulalia kääntyy, on huudahtaa
kuin pelästyneenä, vaan mykistyy ja molemmat naiset jäävät, kuin
kaksi kukkoa, hyökkäävässä asennossa, silmät säihkyvinä toisiinsa
tuijottamaan. Yht'äkkiä molemmat samalla kertaa kääntyvät selin toinen
toiselleen ja kun Eulalia tekee pari askelta perälle päin, astuu Saima
pari askelta etualaa kohti. Sitte he taas kääntyvät ja tuijottavat
toisiinsa, ja näin kotvasen seisottuaan astuvat vielä muutaman askeleen
syrjään, niin että Saima tulee olemaan vasemmalle vievän oven kohdalla
ja Eulalia oikealle vievän oven suussa. Eulalia silloin osottaa
sormella, että Saima menisi ulos perälle, Saima taas osottaa Eulalialle
ovea oikealle. Samassa aukeaa oikealle vievä ovi ja _Ilta_ astuu sisään
aivan Euialian eteen ja pysähtyy myös paikalleen kuin kivettynyt.)

EULALIA (Heittää silloin päätään taaksepäin, ottaa suoran asennon ja
marssii kuin sotamies peräovesta ulos. Verannalla hän kääntyy, osottaa
sormellaan sisälle Saimaan päin ja purskahtaa pilkalliseen nauruun):
Katso, Tuttu, kuka on tullut! Ha-ha-ha-ha-ha-haa! (Tämän jälkeen hän
poistuu ylpeästi portaita alas puutarhaan.)

TUTTU (Verannalla): Äiti! Ilta! (Tulee saliin.)

TORSTI: Tulivatko hekin jo? (Tulee samoin sisään.)

    (Verannalla puhelu kotvaksi lakkaa, Laila ja Feedi katsovat myös
    sisään, mutta jäävät paikoilleen.)

TUTTU: Terve tuloa, terve tuloa! (Tervehdys.)

TORSTI: Tulitteko sittenkin samassa junassa! (Tervehdys.)

SAIMA: Kuin Klinkovströmin joukko? Kyllä.

ILTA: Vaikka meidän heidän tähden näin täytyi odottaa asemalta
päästäksemme.

TORSTI: Siellähän aina tapaa hevosia tarpeeksi olla.

TUTTU: Niin.

ILTA: Vaan nyt ei ollut... yhtään muuta.

SAIMA (Alakuloisesti): Ja toisen harmin perästä kohtasi meitä täällä
heti toinen.

ILTA (Samoin): Täti Eulalia, niin!

TUTTU (Samoin): Minkäs me sille voimme?! Hän tuli aivan odottamatta.

TORSTI (Autuaallisesti): Elämässä, rakkaat ystävät, eivät harmit lopu
koskaan!

SAIMA (Varmasti): Siinä sinä toden sanoit, Torsti!

ILTA (Heittäytyen Torstin kaulaan): Oi, Torsti raukka! Minun on sinua
niin sääli, niin sääli! Oikein minua itkettää. Tiedäthän, kuinka paljon
sinua rakastan, rakas lankoni?!

TORSTI (Taputtaen Iltaa selkään): Kiitän sinua, rakas kälyni,
myötätunnosta! (Myös itkuäänellä.) Mutta sillehän ei mahda mitään, ei
mitään.

SAIMA (Syleilee häntä yhdessä Illan kanssa): Minäkin otan osaa sinun
onnettomuuteesi, rakas vävyni!

TUTTU (Liittyen yhteiseen ryhmään ja syleilyyn): Kuinka rakkaita,
kuinka helliä ja hyviä te olette kaikki, kaikki, kaikki!

FEEDI (Ilmestyy peräovelle): Mikäs sukulaisten kohtaus täällä on,
josta tuommoista pirinää ja lirinää kuuluu?! Häh-häh-häh-häh! (Ryhmä
hajaantuu ja kaikki pyyhkivät silminään, eri puolille kääntyen.)

LAILA (Joka on asettunut Feedin taakse): Todellakin! Kaikki
kyyneleissä!!

FEEDI (Edeten keskelle salia ja ojentaen toisen kätensä Saimalle,
toisen Illalle.) Päivää sitte, ell'ette ole tulleet meidän kesäiloamme
pilaamaan!

SAIMA ja ILTA (Koskettavat jotenkin kaukaa ja kylmästi Feedin käsiä
kukin taholtaan, lausuen samalla kertaa): Päinvastoin, päinvastoin ihan.

LAILA (Joka tervehtii ensin Saimaa ja sitten Iltaa): Hauska tavata
teitä sitte.

FEEDI: Top, top! Kuinka niin päinvastoin? Mitä te sillä tarkoitatte?
Minä vainuan siinä sotajuonta. Ettäkö..?

LAILA (Hoksaten): Niin, ettäkö...?

SAIMA ja ILTA (Yht'aikaa): Niin juuri.

LAILA ja FEEDI (Yht'aikaa) Mitä: niin juuri?

SAIMA ja ILTA (Yht'aikaa): Sitä, mitä te tarkoititte.

LAILA ja FEEDI (Yht'aikaa): Mitäs me sitte tarkoitimme? Mitä?

SAIMA ja ILTA (Yht'aikaa): Kysykää itseltänne!

FEEDI: Ei, ei, ei mitään verukkeita.

LAILA: Ei, ei. Mitä me sitte tarkoitimme?

FEEDI: Minä kysyn, mitä me tarkoitimme? Vastatkaa?

SAIMA ja ILTA (Kohauttavat vain kummastellen olkapäitään.)

FEEDI (Kääntyen vuoroon Tutun ja Torstin puoleen): Mitä me tarkoitimme?
Selittäkää te!

TUTTU ja TORSTI (Jotka koko ajan ovat keskenään nauraneet): Mistä me
tiedämme! Mistä me tiedämme!

LAILA (Ahdistellen Saimaa ja Iltaa): Niin, teidän pitää sanoa, mitä me
tarkoitimme!

SAIMA ja ILTA (Yht'aikaa) Tämähän on kauheata! Tämähän on kauheata!

TUTTU: Ihan aluksi tämmöinen riita.

TORSTI: Ja aivan tyhjästä!

FEEDI: Minä tahdon vain tietää, mikä tarkoitus oli sanalla
"päinvastoin". Sekö, että me pilaamme teidän kesäilonne vai
päinvastoin? Kumpiko?

SAIMA ja ILTA (Yht'aikaa) Se, se, se!

TUTTU ja TORSTI: Se, juuri se!

FEEDI: No, sitte minä olen tyytyväinen.

LAILA: Niin, sitte me olemme tyytyväisiä.

FEEDI: Ja me jäämme tänne.

LAILA: Ja me jäämme tänne.

FEEDI (Kolkuttaen rintaansa): Minun sotilaskunniani on hyvitetty.

LAILA: Kaikki saavat siis jäädä tänne.

SAIMA ja ILTA: Me kiitämme.

TORSTI: Ja me myöskin?

FEEDI: Ja te myöskin.

TUTTU: Nyt on vain sovittava siitä, rakkaat vieraamme, minkä huoneen
kukin perhe saa.

TORSTI: Niin, minä pyydän jo etukäteen, ettei meitä, vaimoani ja minua,
ollenkaan otettaisi lukuun.

LAILA ja FEEDI: Ei, ei, tietenkään, ei.

TUTTU: Me kyllä aina löydämme paikan itsellemme.

TORSTI Vaikka heinäladossa — näin kesäaikaan.

LAILA: Tahi kanakopissa.

FEEDI: Tahi sikoläätissä, hä-hä-hä-hä!

SAIMA: Ehkä herrasväki, joka tänne on ennen meitä tullut, tahtoisi
valita makuuhuoneensa ensin.

ILTA (Puoleksi syrjään): Mainituista paikoista.

TUTTU: Vapaan valinnan mukaan!

TORSTI: Mikä parhaiten sopii.

LAILA: Meidän pikku Osmo-Björn-Tapiomme nukkuu jo tuolla viereisessä
huoneessa.

FEEDI: No, ehkä me sitte pidämme sen.

TUTTU: Äidille ja Illalle teemme siis vuoteet tänne.

TORSTI: Tuohon leposohvalle ja lattialle.

SAIMA: No, miks'ei?!

ILTA: Minä kyllä makaan lattialla.

FEEDI: Mutta — ei. Ei se sovi. Ei se sovi sittenkään... siinä
tapauksessa, Laila...

LAILA (Hoksaten tarkoituksen): Niin, niin. Se on totta. Ei se sovi.

FEEDI: Jos tämä ovi pannaan lukkoon, niin enhän minä pääse tätä tietä
yöllä ulos, jos tarvitsen. Ja minun pitää päästä. Ikkunasta en voi
kavuta.

LAILA: Me siis vaihdamme, eikö niin?

TUTTU: Sehän sopii paremmin: äiti ja Ilta nukkuvat siis meidän
sängyissämme?

SAIMA ja ILTA (Nyökäyttävät hyväksyvästi päätään.)

FEEDI: Top! Top! Me muutamme sängyt tänne. Meillähän on etuoikeus, eikö
niin?

LAILA: Feedi, ne eivät ole rauta-, vaan puusänkyjä.

FEEDI: Sitte en niistä huoli, vaikka itse paholainen ne tänne kantaisi.

SAIMA ja ILTA: Me kyllä tyydymme niihin.

TORSTI: Sehän oli mainiota!

TUTTU: Sittehän asia on selvä.

FEEDI: Ja nyt me lähdemme kaikki kävelemään puutarhaan, eikö niin?

LAILA: Sovussa kaikki?! Tule, Ilta! (Ottaa Illan käsivarresta.)

ILTA (Kylmästi): Voimmehan mennä. (Menevät perälle.)

FEEDI: Ja sitte me kaksi. Saanko luvan? (Tarjoaa käsivartensa Saimalle.)

SAIMA (Hiukan nenäänsä kohottaen): Voimmehan mekin...

TORSTI: Sillä aikaa laitamme me täällä kaikki kuntoon.

TUTTU: Älkää nyt vain kovin pian palatko!

FEEDI: Mutta muistakaa: ensin toti ja sitte hyvä illallinen päälle!
(Menevät.)

TUTTU: Koetamme parastamme.

TORSTI (Huutaen Saiman ja Feedin jälkeen): Muistakaa vain, ettette
kompastu täti Eulaliaan! (Kuuluu Feedin nauru: Häh-häh-häh!)

FIINA (Tulee puoleksi oikealta ovesta sisään): Mitäs sitä nyt
illalliseksi laitetaan, rouva?

TUTTU (Epätoivossaan): Mitä vain Fiina tahtoo.

TORSTI: Ja voi.

FIINA: No, minä laitan sitte, mitä voin. Mutta minä sanon samalla, että
se on viimeinen ateria, jonka valmistan.

TUTTU: Kuinka niin?

FIINA: Minä lähden huomenna ensimäisessä junassa pois.

TORSTI: Miksi niin?

FIINA: Siksi, että ruoka on lopussa ja — minun voimani myös, jos tätä
menoa tulee jatkumaan. (Lyö oven kiinni jälkeensä.)

TORSTI: Joka oli todistettava.

TUTTU (Alkaa kävellä levottomasti edestakaisin huoneessa.)

TORSTI (Katsoo häneen pitkään ja ivallisesti): No, Tuttu?

TUTTU: No, mitä "no"?

TORSTI (Veitikkamaisesti): Minä toivon vain, ettei sinun ole enää
ikävä. Olethan saanut seuraa nyt.

TUTTU (Itkusuin): Ja sinä kehtaatkin vielä puhua noin hävyttömästi,
Torsti!

TORSTI: Saanko minä kysyä, minne sinä aiot panna yöksi maata?

TUTTU (Tiuskaisten): Kanakoppiin, niinkuin kuulit.

TORSTI: Minä sitten valitsen heinäladon ja jätän sikoläätin jollekin
mahdollisesti vielä tulevalle vieraalle.

TUTTU (Yhä enemmän hermostuen): Tämä on kauheata, tämä on kauheata!

TORSTI: Niin, kultaseni! Tämä on koleran esimakua. Basillit ovat
saapuneet!

TUTTU (Heittäytyen Torstin kaulaan): Oi, jospa voisimme niistä päästä
pian, pian!

TORSTI: Senhän saamme nähdä sitte!

    Esirippu.




TOINEN NÄYTÖS.


(Sama huone kuin ensimäisessä näytöksessä. Muutamia tunteja myöhemmin.)

TORSTI (Istuu leposohvalla.)

SAIMA (Istuu toisella puolen häntä, pidellen häntä toisesta kädestä.)

ILTA (Istuu toisella puolen, pidellen toisesta kädestä.)

SAIMA (Intomielisesti): Et usko, Torsti rakas, kuinka iloinen
todellakin olen saadessani olla täällä luonanne?!

ILTA (Vieläkin intomielisemmin): Ja minä, minä vieläkin enemmän — saada
istua tässä vieressäsi, puristaa kättäsi ja (heittää kätensä Torstin
kaulaan) syleillä sinua täydestä sydämestäni, näin!

TORSTI (Hiukan väistellen): Minä kiitän, minä kiitän, rakkaat ystävät!
Tuntuuhan se kovin hyvältä minustakin.

SAIMA (Samaan sävyyn): Varsinkin, kun näen sinut näin tyytyväisenä ja
hyvällä tuulella!

ILTA (Samaan sävyyn): Ja kilttinä ja rakastettavana meitä kohtaan!

TORSTI: Kuinkapa minä muuta voisin ollakaan?! Tämähän todellakin on
niin hauskaa meillekin!

SAIMA: Oo, kuinka hienotunteinen sinä olet!

ILTA: Ei pahaa sanaakaan sinulta kuule!

TORSTI: Miksikä niin — pitäisi?

SAIMA: Älä sano! Älä sano!

ILTA: Onhan sinulla niin äärettömän paljon syytä.

TORSTI: Tehän saatatte minut ihan ymmälle.

SAIMA: Kun tämmöisen liudan vieraita näin tyynenä ja tasaisena siedät
talossasi!

ILTA: Eikä sinussa huomaa hermostumista vähääkään, ei vähääkään.

TORSTI: Mutta, rakkaat ystävät, enhän minä toki raakalainen ole!

SAIMA (Suuttumuksella): Mutta sitä ovat nuo, jotka kehtaavat tällä
lailla toisen talon täyttää.

ILTA (Samoin): Tällä lailla pyytämättä tulla ja kääntää kaikki
ylösalasin!

SAIMA (Samoin): Ja pilata toisten ihmisten kesäilon kokonaan!

ILTA: Niin että tästä kaikesta voit vielä uudelleen sairastuakin!

TORSTI: Ehkäpä joutua hullujenhuoneeseenkin! Niin. Vaan minkäpä minä
nyt sille voin? Neuvokaa te!

SAIMA: Anna heille hieno viittaus!

ILTA: Älä anna heille ruokaa!

TORSTI: Se olisi kyllä hieno viittaus!

ILTA: Mutta silloin emme saa itsekään syödä.

SAIMA: Minä laitan kyllä meille voileipiä valmiiksi ja me syömme
salassa.

TORSTI: Minä pahoin pelkään, että meidän kaikkien pakostakin hyvinkin
pian täytyy panna hampaat naulaan.

ILTA: Kuinka niin?

SAIMA: Onko täällä niin vaikea saada ruokatarpeita?

TORSTI: Kyllä se niin hullusti on — näin keskellä kesää.

SAIMA: Sittehän teidän on ihan sietämätöntä täällä asua?!

ILTA: Ja siinä tapauksessa täytyy se ilmoittaa kaikille suoraan.

SAIMA: Ja mekin lähdemme pois.

TORSTI: No, no, ei nyt mamman niin tarvitse pelästyä.

SAIMA: Täällähän ei muutenkaan voi liikkua askeltakaan: minne vain
käännyn, niin näen tuon vanhan variksenpelättimen Eulalian käsikädessä
Feedi Klinkovströmin kanssa kävelevän.

ILTA: Ja sitte vielä lapset ja koirat ja kissat — aina joka nurmella,
minne vain tahtoo heittäytyä.

TORSTI: Minusta se vain on kovin hauskaa näin vähän vaihteeksi
keskikesän raukeassa hiljaisuudessa.

SAIMA: Mutta minusta ei. Eulalian ja noitten muitten on lähdettävä
pois. Joko he, — —

ILTA: — — taikka me.

TORSTI: Minun täytyy tunnustaa, rakkaat ystävät, että asetatte minut
kovin vaikeaan välikäteen.

SAIMA: Niinkö?

ILTA: Sitä en olisi uskonut.

TORSTI: Niin, niin, ymmärtäkäähän minut oikein!

SAIMA: Et siis tiedä, kummanko joukon mieluummin tahtoisit pitää täällä.

ILTA: Heidätkö vai meidät? Kiitos, Torsti!

TORSTI: Tietenkin minä mieluummin antaisin heidän jäädä tänne — ja
kuolla nälkään (levittää kätensä syleilyä varten) saadakseni pitää
teidät hengissä, rakkaat ystäväni.

SAIMA (Tarttuen Torstin käteen): Vai sillä lailla. Se oli kauniisti!

ILTA (Juosten Torstin kaulaan): Nyt minä ymmärrän. Rakas, rakas Torsti!

TORSTI: Mutta, kuulkaapas!

SAIMA ja ILTA: No? No?

TORSTI: Minulla on eräs tuuma, eräs suuri suunnitelma, jonka kovin
mielelläni soisin toteutuvan.

SAIMA: Ja se on?

ILTA: Mikä se on?

TORSTI: Ajattelin, että ennenkuin tuo odotettu nälkäkuolema tapahtuu,
täällä pitäisi saada sovinto aikaan mamman ja täti Eulalian välillä.

SAIMA (Kääntyy selin Torstiin päin, tehden äänettömiä, vihaisia eleitä.)

ILTA Minä en luule siitä koskaan tulevan mitään.

TORSTI: Mutta Europan yleisen rauhan tähden — pitäisi ainakin koettaa!
Ajatelkaahan: lähteä tästä maailmasta sanomatta toisilleen edes
"näkemiin"!!

SAIMA (Seisoen yhä selin): Minä en tahdo häntä nähdä, en, en koskaan,
tiedäthän sen.

ILTA: Tiedäthän, rakas Torsti, että äiti ja täti Eulalia ovat
sovittamattomia verivihollisia siitä saakka, kuin äiti joutui naimisiin
isän kanssa ja täti Eulalia jäi vanhaksi piiaksi.

SAIMA: (Kääntyen yhtäkkiä): Ja minä en voi Eulalialle koskaan antaa
anteeksi, että hän sanoi minun riistäneen häneltä hänen sulhasensa.
Sillä se ei ole totta. Minun mies-vainajani rakasti minua eikä Eulaliaa.

TORSTI: Tietysti, tietysti, mamma. Senhän todisti se, että hän nai
mamman eikä Eulalia-tätiä.

SAIMA: (Itkuäänellä): Ja se on hävytöntä, että Eulalia sitte sanoi
minun jääneen leskeksi sen tähden, että häijyydelläni muka kiusasin
mieheni kuoliaaksi.

ILTA: Mutta rauhoituhan, mamma hyvä. Älä nyt viitsi itkeä turhasta!

SAIMA: Minä sanon: en, en, en, en koskaan tahdo sopia Eulalian kanssa.

ILTA: Miksikä, Torsti, aloitkaan puhua tuosta asiasta?!

TORSTI: Minä pyydän anteeksi sitte! Yleisen sovun ja rauhan tähden tein
tuon esityksen. Vaan koska se ei käy päinsä, niin eläkäämme edelleen
sitte riidassa ja näyttäkäämme toisillemme torahampaita.

TUTTU (Tulee oikealta piparkakkutaikinaa vadissa hieroen): Täällähän
te olette. Kuka teistä tulee vähän auttamaan minua piparkakkutaikinaa
hieromaan?

TORSTI: Anna mulle!

ILTA: Vielä mitä! Minä hieron. (Ottaa vadin Tutulta.)

TUTTU: Käteni on ihan puutunut jo.

SAIMA (Joka on pyyhkinyt silmänsä): Vai leipomapuuhissa sinä olet,
lapseni! Minä tulen sinua auttamaan. (Illalle) Anna tänne vati! Minä
hieron. (Ottaa vadin Illalta.)

ILTA: On sinulla nyt, Tuttu parka, huolia meidän tähtemme.

TORSTI (Pisteliäästi): Oo, Tuttu on siitä niin iloinen! Hän kantaa ne
niin mielellään teidän tähtenne. Eikö niin, Tuttu?

TUTTU (Hieman nolona): Niin teenkin. Kunpa vain täällä saisi kaikki,
mitä tahtoo!

TORSTI: Ja tarvitsee!

SAIMA: Meitä varten nyt ei mitään erikoisempia laitoksia tarvita.

ILTA: Me tyydymme vaikka mihin.

TORSTI: Vaikka kiviin leivän sijasta, niinkö?

ILTA: Vaikka!

SAIMA: Eihän nyt toki niin hullusti vielä liene!

TUTTU: Mitä sinä nyt tuollaisia puhut, Torsti!

TORSTI: Ei sitä tiedä, kuinka vielä voi käydä. Minä ainakaan en mistään
takaa. Lihaa täällä ei saa rahallakaan. Eikä kalan häntääkään ole nähty
moneen päivään.

ILTA: Vaikka ihan järven rannalla asutte!

SAIMA: Mitäs te, raukat, sitte täällä olette syöneet?

TUTTU: Onhan meillä munia, voita ja maitoa ollut!

TORSTI: Kummakos sitte, että me, Tuttu ja minä, näin laihoja olemmekin?
Emmekös ole, hä? Emmekös ole kuin toistemme henkäyksiä vain?

TUTTU: Älä nyt viitsi laskea leikkiä, Torsti. Vielä pelästytät mamman
ja Illankin.

ILTA: Kyllä se on totta, että olette vähän laihtuneet, kun teitä
oikein katselen.

SAIMA: Ja nyt tuli näin monta suuta vielä yhdellä kertaa teille lisää!

ILTA: Ja semmoinen herkkusuu kuin Feedi Klinkovström!

SAIMA: Ja suur'syöjä kuin Eulalia!

TORSTI: Oikea syöjätär, eikö niin, mamma?

SAIMA: Ha-ha-ha-ha! Se oli oikeaan osattu!

ILTA: Hyvä ruokahalu näkyi Lailallakin olevan.

TUTTU: Tietysti matkalta tultua.

TORSTI: Toivokaamme, että ruokahalu yhä vain paranee!

SAIMA: Sinun pitää säästää voita, Tuttu! Se on turha, että Tyyra pitkin
päivää syö voileipiä.

ILTA: Kova nälkä näkyy heidän Riikallaankin olevan, kun se tuolla
puutarhassa karviaismarja-raakaleita yhtä mittaa syö.

TORSTI: Se ei ole niin vaarallista, kuin että Tuisku jo on ehtinyt
syödä toisen kenkäni melkein kokonaan!

TUTTU: Taivas varjelkoon!

ILTA: Sehän on kauheata!

SAIMA: Mitä ihmettä ne tänne tulivatkaan samalla kertaa meidän
kanssamme?!

TORSTI: Ja ajatelkaas: pikku Osmo-Björn-Tapio ja Muisku juovat maitoa
kilvan niin, että huomenna tuskin saadaan enää kermaakaan kahviin.

TUTTU: Mitä sinä nyt tuosta kerrot, Torsti!

TORSTI: No, no, olkoon sitte! Minä olen suora. En tahdo, että kellekään
tulisi mitään ikäviä yllätyksiä.

ILTA: On se epähienoa, että ihmiset tällä lailla toisten ihmisten
taloihin tunkeutuvat!

SAIMA: Minusta se ei ole vain epähienoa, vaan suorastaan hävytöntä.

TUTTU: Mutta mammahan tekee työtä puolestaan otsansa hiessä.

TORSTI: Toden perään — ihan kuin hiiden myllynkiveä jauhaa!

SAIMA: Huh! Kovinpa tämä jo tuntuukin! Kukas nyt ottaa hieroakseen?

TORSTI: Minä kyllä ottaisin, mutta pelkään, että taikina katoaisi
vatsaani ennenkuin siitä on kakkujakaan syntynyt.

ILTA: Minähän äsken jo tarjouduin. Antakaa tänne!

TUTTU: Minä otan taas! (Ottaa vadin Saimalta.) Mutta kuulkaa te, Ilta
ja Torsti, menkää järvelle ja soutakaa uistinta! Ehkä näin illan suussa
joku hauki tarttuisikin siihen!

ILTA: Ai, mennään, mennään, Torsti!

TORSTI: Ai, mennään, mennään sitte!

SAIMA: Menkää todellakin, niin teette puolestanne vähän hyötyä tekin!

TUTTU: Ja mamma tulee leipomaan vehnästä kanssani?

SAIMA: Tietysti. Mennään. Tule! Hyvästi siksi, lapset! (Menee oikealle.)

TUTTU: Näkemiin sitte! (Menee myös oikealle.)

ILTA (Heidän jälkeensä): Mutta noille muille ette saa antaa palastakaan!

TORSTI: Ei palanutta piparkakkuakaan, ha-ha-ha-ha!

ILTA: Niin juuri! Hankkikoot he itse itselleen ruokansa! (Ottaa Torstia
käsivarresta.) Niinkuin me teemme. Menkäämme siis uistelemaan heti!

TORSTI: Menkäämme vain! Saa nyt nähdä, onko onni suotuisampi sinulle
kuin se on ollut minulle?

ILTA (Intohimoisesti): Minä olen varma siitä. (Heittäytyen Torstin
kaulaan.) Kuinka äärettömän hauska minun nyt tulee täällä olemaankin!

TORSTI (Ottaa Iltaa vyötäisistä ja pyörähyttää häntä ympäri): Ja minun,
ja minun!

EULALIA ja FEEDI (Ilmestyvät samalla käsitysten verannalle ja
rykäisevät merkitsevästi.)

ILTA (Riuhtaisekse irti Torstista ja luo vihaisen katseen tulijoihin.)
Hyi!

EULALIA: ja Feedi (Räjähtävät ilkeään nauruun.)

EULALIA: Vai näin täällä kuherrellaankin?!

FEEDI: Pyydämme anteeksi, että tulimme häiritsemään herrasväkeä!

TORSTI: Ei ole vaarallista. Me olimme juuri lähdössä kahden kesken
järvelle soutelemaan.

ILTA (Pisteliäästi vuoroonsa): Ja voimme siis jättää herrasväen tänne
käsitysten kuhertelemaan, — niinkuin herrasväellä näkyy tapa olevan.

EULALIA: Ilta on niin hyvä ja jättää pistopuheensa välttääkseen enempiä
ikävyyksiä sisarensa kanssa tämän kohtauksen johdosta...

FEEDI: Jota suinkaan emme olisi suoneet edes näkevämmekään.

ILTA: Minä pyydän: olkaa niin hyvä ja menkää heti kertomaan Tutulle!
Hän on tuolla keittiössä äitini kanssa.

TORSTI: Mutta älkää, täti hyvä, missään tapauksessa unhottako sanoa,
että me vielä läksimme järvelle jatkamaan kuherteluamme. Tule, Ilta,
mennään! (Ottaa Iltaa kädestä.)

ILTA: Mennään! Ha-ha-ha-ha!

FEEDI (Estäen heitä): Top, top, sanon minä sittenkin.

TORSTI ja ILTA: Miksi niin? Miksi niin?

EULALIA: Järvelle soutelemaan ette nyt pääse missään tapauksessa.

FEEDI: Niin, se on turha yrittääkin.

TORSTI: Kuinka niin?

FEEDI: Laila ja Tyyra ovat vesillä veneellänne.

EULALIA: Eivätkä piankaan palanne. Näkyivät soutavan tuonne niemen
taakse.

ILTA: Hyi, kuinka harmillista!

EULALIA: Eikö totta, kyyhkyseni? Niin kauhean harmillista!

TORSTI: Ja meidän kun piti yhdessä koetella kalaonneamme!

FEEDI (Salavihjauksella): Hä-hä-hä-hä! Kaikkea minä kuulenkin! Vai
kalaonnea?!

TORSTI: Niin juuri. Tuttu ei tiedä, mitä hän vierailleen tänä iltana
saa pöytään.

ILTA: Mutta minä juoksen rantaan ja koetan huutaa, että toisivat veneen
takaisin.

FEEDI: Tee se, tee se, Ilta! Ja juokse pian! Emmehän voi ilman
ruokaakaan jäädä.

ILTA: Tulethan, Torsti, kohta myöskin alas rantaan? (Juoksee perälle.)

TORSTI: Tulen, tulen — paikalla.

FEEDI: Vai ovat asiat täällä näin hullusti?!

EULALIA: Jos olisin tietänyt, että täällä tällainen puute vallitsee,
niin tuskinpa olisin tänne tullutkaan.

TORSTI: Minkäs sille voi, kun ei paikkakunnallamme ole ruokatavaroita
saatavissa — näin kesäaikaan. Lihaa emme ole nähneet viikkokausiin. Ja
järvestäkin näkyvät kalat ihan kuin tahallaan lähteneen karkuun.

FEEDI: Luonnollisesti silloin tuotatte ruokatavaranne kaupungista. Mikä
nahjus sinä olet, ettette niin paljoa ymmärrä!

TORSTI: Helppo sanoa, mutta ei se ole niinkään helposti täytettävä.

EULALIA: No, jo minä ymmärrän! Vai sillä lailla ovat asianne
todellakin?! (Salaa Feedllle.) Eipä ihme, että he minusta näyttivätkin
niin surkeilta ja laihtuneilta, kun tänne tulin.

FEEDI: Jaa, jaa, jaa, jaa! On se säälittävää todellakin. — Kuulehan,
Torsti, tulehan tänne! (Vetää hänet istumaan leposohvalle.)

TORSTI: Mitä niin?

FEEDI (Salaperäisesti): Kuule, jos sinä olet rahan tarpeessa, niin voin
minä sinulle lainata viisi markkaa?

TORSTI: Ei, kiitos, en minä tahdo.

FEEDI: Mutta täytyyhän sinun hankkia vieraillenne ruokaa.

TORSTI: Pitkällekö me viidellä markalla pääsemme — näin monta henkeä?!

FEEDI: Enempää minulla, ikävä kyllä, ei ole sinulle tarjota. Minulla on
vain matkarahat, että pääsemme takaisin.

TORSTI: Sitä parempi. Minulla ei ole itselläni tapana keltään ottaa
eikä liioin myöskään kenellekään koskaan mitään antaa lainaksi.

FEEDI: Se on hävytön tapa. Mitenkäs sinä sitte, poika parka, maailmassa
ollenkaan toimeen tulet?

TORSTI: Sanos muuta!

EULALIA: Kylläpä me nyt tosiaankin olemme joutuneet ihanalle
kesäretkelle.

TORSTI: Pyydän nöyrimmästi anteeksi, mutta sillehän emme mitään voi.

FEEDI: Eikös sinulla sitte totia olekaan tänä iltana minulle tarjota,
vai?

TORSTI: Koetan parastani. Asemapäälliköltä toivon jotakin saavani näin
odottamattomalle vieraalle.

FEEDI: Ja minä kun toivoin, että sinä panisit toimeen täällä hauskan
skruuvi-illan, että saisin jotakin kukkaroonikin.

EULALIA (Taputtaen Feediä olkapäälle): Tässä talossa, Feedi kulta, et
sinä voita mitään, sen minä jo näen.

FEEDI: Tpfyi, saakeli! Kaikellaisiin paikkoihin sitä joutuukin.

TORSTI: Pyydän nöyrimmästi anteeksi, mutta sillehän emme mitään voi.

FEEDI: Olisit ainakin voinut minulle aikaisemmin kirjoittaa, missä
viheliäisessä tilassa te täällä elätte, niin emme olisi tulleetkaan
emmekä turhaan tätä pitkää matkaa tehneet.

TORSTI: Mutta ettehän tekään sanallakaan ilmoittaneet tänne tulostanne.

FEEDI: Ai, saakeli! Se jäi tekemättä.

EULALIA: Mutta se teidän olisi pitänyt tietää ilmoittamattakin.

FEEDI: Niin juuri. Sehän oli ihan luonnollinen asia.

TORSTI: Nyt siis, kun asiat ovat sillä kannalla, ei auttane muu, kuin
että vieraamme saavat pitää hyvänään, mitä talolla on tarjota. Olen
ollut suora. Sillä en tahdo, että kellekään tulisi mitään ikäviä
yllätyksiä.

FEEDI: Mutta teillähän, näin ollen, ei ole suorastaan mitään tarjota.

EULALIA: Ei muuta, kuin anoppisi ja hänen nenäkkään tyttärensä
inhoittavaa seuraa.

FEEDI: On se epähienoa, että ihmiset tällä lailla toisten ihmisten
taloihin tunkeutuvat.

EULALIA: Minusta se ei ole vain epähienoa, vaan suorastaan hävytöntä.

TORSTI: Minä olen aivan samaa mieltä tädin kanssa, mutta minkäs me
sille nyt voimme.

EULALIA: Kyllä te voitte, kun vain tahdotte.

FEEDI: Samaa sanon minäkin. Semmoisia ihmisiä suorastaan ei ole
pidettävä talossa!

EULALIA: Onkos se kumma, että teiltä ruoka kesken loppuu, kun on
sellaisia suursyöjiä, kuin Saima ja Ilta.

FEEDI: Niin, molemmat ottivat semmoisen kasan sillisalaattia eteensä
päivälliseksi, ettei heitä näkynyt sen takaa ollenkaan.

TORSTI: Se on totta, että tavallisissa oloissa tämänpäiväisestä
laitoksestamme olisi kahdelle hengelle riittänyt ainakin kahdeksi
viikoksi ruokaa.

EULALIA: Tuttu parka!

FEEDI: Tuttu parka!

TORSTI: Sen tautta meidän on todellakin sääli, ettei meillä enää ole
vieraillemme mitään tarjottavaa.

FEEDI: Ole huoleti, veli hyvä, minä alan metsästää.

EULALIA: Ja minä — kalastaa.

TORSTI: Mutta ei vain sameassa vedessä, täti hyvä, minä pyydän.

EULALIA: Siinähän ne suurimmat kalat uivat, niinkuin sanotaan, eikö
niin?

FEEDI: Hä-hä-hä-hä! Kyllä, kyllä, mutta niitä ei syödä.

EULALIA: Ooo-ho?!

TORSTI: Ne ovat valaskaloja. Niistä saadaan vain kalaöljyä.

EULALIA: Hyi! Sitte minä en viitsi kalastaa. Minä metsästän Feedin
kanssa yhdessä. Eikö niin? Sinä tähtäät, Feedi, ja minä laukaisen?

FEEDI: Hä-hä-hä-hä! Silloin varmaan saadaan jänis.

TORSTI: Se onkin parasta, täti, sillä, niinkuin sanoin, meidän järvemme
on aivan kalaton.

EULALIA: Hankkikoot siitä sitte anoppisi ja Ilta ruokansa. Me emme
heille anna murustakaan.

FEEDI: Kukin pitäköön nyt huolta itsestään!

TORSTI: Minun on heitä kuitenkin kovin sääli, Feedi ja täti Eulalia.

EULALIA: Minun ei ollenkaan.

FEEDI: Ja mistä syystä?

TORSTI: Kuulkaa, täti hyvä, minulla on jo kauan ollut eräs tuuma, eräs
suunnitelma, jonka kovin mielelläni soisin toteutuvan.

88

EULALIA: Ja se on?

FEEDI: Mikä se on?

TORSTI: Ajattelin, että ennenkuin heille nyt tästä johtuu ilmeinen
nälkäkuolema, täällä pitäisi saada sovinto aikaan anoppini ja täti
Eulalian välillä.

EULALIA: Oletkos sinä hassu?! (Kääntyy selin Torstiin päin
vihastuneena.)

FEEDI: Minä en luule siitä koskaan tulevan mitään.

TORSTI: Ja minä jo niin toivoin saavani Nobelin rauhanpalkinnon!

EULALIA (Seisoen yhä selin): Minä en tahdo häntä nähdä, en, en koskaan,
tiedäthän sen.

TORSTI: Siten olisimme kuitenkin yhteisesti hankkineet ruokarahat ja
olisimme voineet viettää hauskan kesän kaikki yhdessä.

FEEDI: Tiedäthän, rakas Torsti, että anoppisi ja Eulalia ovat
sovittamattomia verivihollisia siitä saakka, kuin Saima joutui
naimisiin...

TORSTI: ... ja täti Eulalia jäi vanhaksi piiaksi.

EULALIA (Kääntyen yht'äkkiä): Minä en jäänyt vanhaksi piiaksi, se ei
ole totta. Minä olisin saanut miehiä itselleni vaikka kymmenen joka
sormelle.

FEEDI: Se on totta.

TORSTI: Mutta täti ei huolinut, niinkö?

EULALIA: En. Sillä minä tahdoin vain Sundellin ja...

TORSTI: ... ja häntä ei täti saanut.

EULALIA: Sillä hänen riisti tuo toinen variksenpelätin minulta,
minulta, minulta... (Puhkeaa kovaan itkuun ja heittäytyy sohvalle.)

FEEDI: Miksikä, Torsti, aloitkaan nyt puhua tuosta asiasta?!

TORSTI: Minä pyydän anteeksi sitte! Yleisen sovun ja rauhan tähden tein
vain tuon esityksen. Mutta koska se ei käy päinsä, niin... (Livistää
yht'äkkiä ulos perälle.)

FEEDI (Ottaa nenäliinansa ja alkaa pyyhkiä Eulalian silmiä): Älä, älä
itke, lapsi kulta!

TUTTU (Juoksee oikealta sisään leipomapuvussaan): Herranen aika! Mikä
täällä on? Mikä tädille on tullut?

FEEDI: Ei mikään, ei mikään! Vähän vain lankesi ja satutti nenänsä!
Kyllä se siitä ohi menee.

TUTTU: Ja minä kun luulin Tyyran täällä itkevän. Aioin lohduttaa häntä
piparikakulla, joita äidin kanssa parast'aikaa paistamme.

EULALIA: Me emme teidän paistoksianne kaipaa emmekä tahdo.

FEEDI: Niin. Ei haittaisi saada jotakin vähän tuntuvampaa vatsaamme.
Vaan semmoistahan ei teillä kuulu mitään olevan.

TUTTU: Feedi hyvä, me koetamme parastamme. Fiina tulee kohta kattamaan
illallispöydän. Saatte munakokkelia.

FEEDI (Purskahtaa nauruun): Munakokkelia

TUTTU: Etkös sitä rakasta?

FEEDI: En, en. Minä rakastan vain — Eulaliaa. (Halailee Eulaliaa.)

EULALIA (Vastaten halailuun): Ooo!

TUTTU: No, jos siitä voi elää, niin ei ole hätää mitään.

FEEDI (Tarjoten käsivartensa Eulalialle): Niin, tule, armaani, mennään
pois puutarhaan kävelemään.

EULALIA (Tarttuen intohimoisesti Feedin käsivarteen): Kuuntelemaan
satakielien suloista lemmen liverrystä!

TUTTU (Heidän jälkeensä haaveksivasti): Onnellinen nuoruus, onnellinen
nuoruus! Se elää vain lemmen haaveistaan ja lintujen liverryksestä.
(Yht'äkkiä hoksaten.) Herranen aika! Unhotin kokonaan piparikakkuni!
(Aikoo juosta oikealle.)

TORSTI (Tulee samalla häntä vastaan ovessa): Täällähän olet, Tuttu.

TUTTU: Mikäs on hätänä?

FIINA (Tulee Torstin perässä sisään ja alkaa kattaa illallispöytää
verannalle, kulkien tuon tuostakin huoneen läpi kauheassa touhussa ja
itsekseen mutisten.)

TORSTI: Oletpa sinä rauhallinen, vaikka itse tiedät, ettei talossamme
ole tälle vieraslaumalle kohta mitään tarjottavana.

TUTTU: Minä tarjoan vain kaikki, mitä talollamme tarjottavana on.
Saavat tyytyä siihen.

TORSTI: Entäs sitte? Sanotko, että nyt on kaikki lopussa? Nyt saavat
vieraat lähteä tiehensä.

TUTTU: En. Minä pyydän kauniisti: ole niin hyvä, Torstiseni

TORSTI (Jatkaen): ... ja juokse sinne, hanki sitä, toimita tätä, soita
kaupunkiin j.n.e.

TUTTU: Muuhan ei auta, rakas Torsti. Minkäs sille nyt voi.

TORSTI Sinä kyllä vielä pyydät kauniisti, mutta sitä eivät tee vieraat.

TUTTU: Kuinka niin?

TORSTI: Olisitpa kuullut vain, mitä vaatimuksia heillä on. Feedin,
esimerkiksi, pitää välttämättä saada totinsa tänä iltana, vaan mistä
minä sen konjakin otan?

TUTTU: Se ei ole niin vaarallista.

TORSTI: Vai ei ole? Minä ainakaan en osaa kuulla tuommoista
komentamista toisen talossa.

TUTTU: Lupasitko sitte hankkia?

TORSTI: Lupasin — asemalta. Ja sinne lähdenkin paikalla.

TUTTU: Mutta joudu nyt kohta takaisin, Torsti.

TORSTI: Älä odotakaan minua niin pian.

TUTTU: Mitä tarkoitat?

TORSTI: Ei ainakaan ennen auringon laskua. Tahdon hiukan levätä koko
tästä sekamelskasta ennenkuin kotia palaan.

TUTTU: Mutta vieraat, ajattelehan heitä!

TORSTI: Hoitakoot nyt itse itseään! Olen jo tehnyt kaiken voitavani.
Olen koettanut olla niin ystävällinen kuin suinkin. Olen koettanut
sovittaa riitapuoletkin: äitisi ja täti Eulalian.

TUTTU: No? Onnistuiko?

TORSTI: Jopahan! Ei se onnistu tässä eikä toisessakaan maailmassa.

TUTTU: Tiesinhän sen!

TORSTI: Ajattelehan, mikä elämä täällä näin ollen tulee olemaan?!
Toinen puoli tahtoo vain pakoittaa toisen lähtemään pois. Se tästä
heidän tulostaan tänne nyt on ollut seurauksena.

TUTTU: Mutta, rakas Torsti, eihän se nyt minun syyni ole.

TORSTI: Ei tietenkään. Minun oma syyni se on, että näin olen joutunut
naimisiin ei vain sinun, vaan koko sukusi kanssa.

TUTTU (Itkien): Siinä sen nyt kuulin taas!

TORSTI: Olisiko kumma, jos taas sairastuisin ja koko kesäni olisi
mennyt piloille?!

TUTTU: No, aja, Herran tähden, heidät kaikki pois sitte paikalla!

TORSTI: Kepilläkö vai? Hienoja viittauksia olen heille jo antanut, vaan
eivätpäs lähde. Näköjään ovat viittaukseni vielä olleet liian hienoja,
etteivät niitä ole huomanneet.

TUTTU: Mitäs sitte olet heille sanonut?

TORSTI: Sen, ettei sinulla ole enää kuin munakokkelia heille tarjota.

TUTTU: Onpas vielä palvattua lampaan lihaakin vähän jälellä.

TORSTI: Vähän jälellä — niin. Mutta huomenna on Tuisku siitä jo luunkin
syönyt. Jotenkin tämän olen heille sanonut, ja ettei meille itsellemme
jää paikkaa, minne päämme kallistaa, sen heidän pitäisi jo itsensäkin
huomata.

TUTTU: Ihanhan sinä olet kauheasti hermostunut taas, Torsti hyvä.

FIINA (Joka sattuu samalla kulkemaan huoneen läpi): Ei se kumma ole,
jos tässä ihan hulluksi tulisi.

TORSTI: Niin olen, vaikka olenkin koettanut koko ajan hillitä itseäni
ja tehdä pilaa kaikesta, vaan nyt en sitä jaksa — enää. Nyt tästä tulee
kohta tosi jo.

TUTTU: Mitä ihmettä minä nyt sitte teen?! (Itkee jälleen.),

TORSTI: Tee, mitä tahdot! Pidä sinä nyt huoli vieraistasi! Minä lähden.

TUTTU: Minnekä sinä lähdet?

TORSTI: Asemalle — Feedille konjakkia toimittamaan. Sano niin
vieraillesi, jos minua alkavat kaivata. Äläkä odotakaan minua
illalliseksi kotia. Hyvästi! (Poistuu oikealle.)

TUTTU (Purskahtaa itkuun ja heittäytyy suulleen leposohvalle): Se tästä
nyt tuli! Se tästä nyt tuli!

FIINA (Joka pysähtyy katsomaan): Itkekää, itkekää! Vieraita kaipasitte,
nyt ne saitte! Tuli se itku kerran lyhyestäkin ilosta!

TUTTU (Hypähtää ylös): Mitä Fiina vielä siinä tuhmuuksia puhuu?!
Pitäisi ennemmin suunsa kiinni.

FIINA: Voinhan minä sen pitää, vaan ei se ole oikein nykyajan
palvelijain tapa. Sääli minun kuitenkin on vähän rouvaa, mutta herraa
varsinkin!

TUTTU (Pyyhkien silmiään): No, Fiina tekee nyt vain tehtävänsä eikä
turhia jaarittele.

FIINA: Tahdoin tässä sivumennen kysyä, että tähänkö saliin sitte se
Linkkuströmin perhe nukkumaan pannaan?

TUTTU: Tähän. Fiina tuo yliseltä kaikki patjat, pään-alaset ja
peitteet, mitä siellä vain on. Kyllä minä sitte neuvon.

FIINA: Tuonpahan sitte. (Poistuu oikealle.)

SAIMA (Huutaa oikealta): Tuttu! Tuttu! Voi minun päiviäni! Voi minun
päiviäni!

TUTTU: Taivaan isä! Unhotin sittenkin piparikakut tässä hälinässä!
(Aikoo mennä oikealle.)

SAIMA (Tulee, kantaen vadissa ihan palaneita piparikakkuja; itkusuin):
Minnekä sinä jäit? Katso nyt, mikä tuli!

TUTTU: Palaneet, palaneet kaikki! Kun et ottanut aikaisemmin ulos
uunista!

SAIMA: Enhän minä teidän uuninne tapoja tuntenut. Mistä minä sen niin
tuliseksi tiesin! ja itse vielä juoksit pois!

TUTTU (Purskahtaa taas itkuun): En minä viitsi mitään enää tehdä!
Kaikki käy hullusti! Mitä iloa tämä nyt sitte on?! Riitaa, huutoa,
toraa vain! Tämäkö nyt on meidän kesähuvimme, tämä! Y-hyyy! Y-hyyy!

SAIMA (Alkaa myöskin itkeä): Eihän tämä minunkaan syyni ole?! Eikä
meitä varten olisi mitään tarvinnut leipoa. Mitä huvia tämä meillekään
on, tämä tämmöinen?! Jos olisin tietänyt, niin emme olisi tänne
ollenkaan tulleetkaan. Y-hyyy! Y-hyyy!

TYYRA (Tulee perältä juosten, Muisku sylissään, Tuisku riimussa
perässään): Täti, täti! Tätihän lupasi minulle piparikakkuja. Joko ne
ovat valmiit?

SAIMA (Osoittaa hänelle vatia, jonka on pannut kirjoituspöydälle):
Tuossa ovat! Syö vaikka kaikki!

TYYRA (Juoksee pöydän luo, katsoo piparikakkuihin ja päästää sitte
myöskin kauhean itkunmöläkän. Samalla hän kuitenkin työntää taskunsa
täyteen piparikakkuja, antaa yhden Tuiskulle, alkaa itsekin niitä
popsia ja poistuu koirineen kissoineen perälle.)

LAILA (Tulee perältä): No, mitäs täällä on tapahtunut? Kuulin semmoisen
kauhean itkun täältä.

SAIMA ja TUTTU (Pyyhkien silmiään): Ei mitään, ei mitään!

LAILA: Kuinka ei? Tehän olette itkeneet. Onko täti Eulalia jollakin
lailla suututtanut?

SAIMA: Ei suinkaan hän iloakaan kellekään ole tuottanut. Menisit
katsomaan, 'kuinka hän mieheesi on takertunut, kuin kärpänen siirappiin.

LAILA: Hyvin kernaasti minun puolestani saa olla, niin saan minä sen
ajan ainakin itse olla rauhassa.

SAIMA: Jassoo! No, onnea sitte!

LAILA: Mutta missäs sinun miehesi on, Tuttu? Ilta komensi meidät maalle
ja odottaa Torstia soutelemaan. Hänellä oli uistin mukana: heidän piti
muka lähteä kalastamaan.

TUTTU: Niin todella pitikin. Ei se minulle mikään salaisuus ollut, jos
niin luulet, Laila.

SAIMA (Pisteliäästi): Ilta tahtoi näet tehdä jotakin hyödyllistä eikä
vain huvitella vieraissa ollessaan.

LAILA (Itkusuuna): Kiitoksia paljon! Sitäkö varten olemmekin tänne
tulleet, että näin meidän kesähuvimme pilataan kaikellaisilla
pistopuheilla?! (Purskahtaa vuoroonsa itkuun): Y-hyyy! Y-hyyy!

SAIMA: Mitäs huvia meidänkään on kuulla sinun itkuas täällä?!
(Purskahtaa jälleen itkuun.)

TUTTU: Älkää nyt viitsikö! Älkää nyt viitsikö! (Purskahtaa myös kovaan
itkuun.)

TYYRA (Ilmestyy peräovelle ja yhtyy kovalla äänellä muitten itkuun.)

EULALIA ja FEEDI (Näkyvät käsitysten peräovella verannan portailla.)

FEEDI (Kovin karskeasti): Mitä te mölisette täällä kaikki?

EULALIA: Mikä itku täällä on? Taivaan isä!

SAIMA (Kuultuaan Eulalian äänen lakkaa yht'äkkiä itkemästä ja marssii
suorana ulos oikealle.)

FEEDI (Tullen sisälle): Mitä on tapahtunut? Selittäkää!

EULALIA (Tulee myös sisään huomattuaan Saiman poistuneen): Mistä syystä
te itkette? Sanokaa! (Kaikki ovat laanneet itkemästä samalla kertaa.)

FEEDI: No, sinä, Tuttu? Sano ensin!

TUTTU (Pyyhkien silmiään): En mistään, en mistään.

EULALIA: Entäs sinä, Laila!

LAILA: En minä tiedä. Muuten vain.

FEEDI: No, entäs sinä, Tyyra?

TYYRA: Kun kaikki piparikakut paloivat! Y-hyyy! Y-hyyy! (Purskahtaa
jälleen itkuun ja menee perälle.)

FEEDI: Vähät minä piparikakuistanne, mutta totia olisi jo aika saada.

ILTA (Tulee portaille, huutaen): Torsti! Torsti! Etkö sinä jo tule?

LAILA: Kuuletko, Tuttu?

EULALIA: Kuinka kauniisti kutsuu!

FEEDI (Tutulle): No, vastaa! Missä se sinun toinen puoliskosi on?
Hänhän lupasi meille totia toimittaa.

ILTA (Tullen peräovelle): Eikös Torsti ole täällä, Tuttu? Hänhän
lupasi tulla kanssani uistelemaan.

TUTTU: En tiedä, en tiedä. Mitä te minulta kysytte?!

FIINA (Kurkistaa oikealta ovelta): Rouva, hoi! Jokos illallinen tuodaan
pöytään?

FEEDI: Ei tuoda! Sano ensin missä herrasi on? Tule sisään,
variksenpelätin!

FIINA (Tullen sisään): Missäkö herra on?

FEEDI: Niin juuri. Mitä siinä kyselet?!

FIINA (Tutun puoleen): Tietääkös rouva, missä herra on?

TUTTU: Mistä minä tiedän.

FIINA (Feedille): Ei rouva tiedä. En minäkään sitte tiedä.

EULALIA, LAILA ja ILTA (Ihmeissään toisiaan katsellen): Minnekäs
ihmeeseen Torsti on mennyt?

TYYRA (Peräovelta): Setä näkyi rientävän asemalle päin.

FEEDI: Saakeli vie! Näinhän hän jätti minut ilman totia. Ensi kerran
elämässäni se tapahtui.

TUTTU: Fiina tuo ruoan pöytään vain.

FEEDI: Tuo sitte munakokkelisi tänne!

FIINA: Hyvä on! Paikalla tuon. (Menee oikealle ja vie kohta ison
katetun vadin verannalle.)

TUTTU: Minä pyydän: vieraat ovat niin hyvät ja käyvät syömään.

FEEDI: Tulkaa, lapset! Kai maar teidän on jo kova nälkäkin?

RIIKKA (Näkyy samassa nostavan perälle lapsenvaunuja.)

EULALIA (Tutulle): Minä olen pyytänyt, että minulle tuotaisiin ruoka
ylös huoneeseeni.

TUTTU: Täti saa olla huoleti. Äiti ja minä syömme perästäpäin.

ILTA (Tutulle): Ja minä teen teille seuraa.

FEEDI (Ottaen Eulalian toiseen ja Lailan toiseen käsivarteensa): No
niin, herrasväki syö siis ensin. Mennään!

EULALIA (Jutulle): Pelkään vain, ettei teille jääkään mitään jälelle —
munakokkelistanne, kun ette tule yhdessä syömään.

FEEDI ja LAILA (Räjähtävät nauruun.)

TUTTU: Hyvää ruokahalua vain!

ILTA (Heidän jälkeensä): Minusta se haiskahti kovin pohjaan palaneelta.

EULALIA, FEEDI ja LAILA (Menevät verannalle, jossa Tyyrakin liittyy
heidän seuraansa syömään. Riikka jää sinne vaunuineen myös.)

FIINA (Tulee samassa oikealta, paiskaten salin lattialle koko
sylillisen patjoja y.m. sänkyvaatteita): Tuossa ne nyt ovat!
(Levittelee patjoja.) Minnekä ne vuoteet nyt sitte laitetaan?

TUTTU: Fiina odottaa nyt edes siksi kuin vieraat ovat ehtineet syödä.

FIINA: Vielä tässä mitä? Milloinkas minä sitte itse makuulle pääsen?

    (Verannalta kuuluu kovaäänistä puhelua ja nurinaa, ylinnä
    Feedin ääni: "Ihan pohjaan palanut! Ihan pohjaan palanut!")

ILTA: Kuule, Tuttu! Minä olin oikeassa.

TUTTU (Fiinalle): Ihanko Fiina todellakin poltti munakokkelin pohjaan?

FIINA: Rouvan äitihän sen munakokkelin laittoi, enkä minä.

TUTTU ja ILTA (Toisiaan syleillen ja nauraen): Voi, sitä mammaa, sitä
mammaa!

FEEDI (Avaten peräoven): Herrasväki on hyvä ja tulee itse syömään
munakokkelinsa nyt!

FIINA: Herrasväki syö vain! Minä kyllä laitan muille uutta ja parempaa.
(Naurua.)

SAIMA (Tulee samassa oikealta, syli täynnä tyynyjä): Tässä on vielä...
(Paiskaa kantamuksensa häneen selin seisovan Fiinan päälle, jota ei
tyynyjensä takaa huomaa, kaataen niillä Fiinan ennen tuotujen patjojen
päälle, mutta kaatuen samalla itsekin samaan kasaan.)

SAIMA ja FIINA (Huudahtaen yht'aikaa.) Herra Isä, siunaa ja varjele!

TUTTU ja ILTA (Huudahtaen myös): Siunaa ja varjele! (Auttavat Saimaa
ylös.)

    Esirippu.




KOLMAS NÄYTÖS.


(Sama huone kuin edellisissä näytöksissä. On seuraavan päivän aamu.
Leposohvalla on maattu ja siinä on kokoonpantuina lakanoita, peite ja
tyynyjä. Lattialla, toisella puolella, on patja tyynyineen peitteineen.
Peräovet ovat auki verannalle.)

FIINA (Korjaa makuuvaatteita pois lattialta): Niitäkös nyt sikisi
vieraita kuin syöpäläisiä ikään! Ja kaikki tässä pitäisi yhden hengen
keritä tehdä: ruoka laittaa, — tyhjästä! — huoneet siivota ja heidän
jälkiään korjata! Niin ovat kääntäneetkin talon ylösalasin, ettei tästä
kohta itseään löydä — tästä läävästä! Mutta pois minä lähden, — ja
vielä tänään, — jos ne aikovat täällä pitemmän aikaa viipyä.

TORSTI (Katsoo oikealta ovesta sisään): Fiinakos täällä on?

FIINA: Minä.

TORSTI: Onkos rouva täällä?

FIINA: Eikä ole.

TORSTI (Puoleksi sisällä): Onkos täällä ketään muita?

FIINA: Eihän noita näy. Kävelylle taisivat kaikki mennä — rantaan.
Riikka vain lapsenvaunuja tuolla puutarhassa kulettaa.

TORSTI (Tullen kokonaan sisään): Ai! (Painaen kädellään vatsaansa.) Ai!

FIINA (Katsoen kummastellen Torstiin): Mikäs herraa vaivaa?

TORSTI: Mahaa puree vähän.

FIINA: Arvaahan tuon!

TORSTI: Kuinka niin?

FIINA: Vähemmästäkin voi sairastua, oli, kun ei illallista syönyt?

TORSTI (Heittäytyy leposohvalle): Missä lienen ollut. — Ai! —
Kaivattiinkos?

FIINA: Eiköpähän. Ja missä herra lienee yönkään viettänyt, kun ei ollut
tilaa kotona olla?

TORSTI: Missäs Fiina luulee?

FIINA: Asemapäällikön luona ehkä.

TORSTI: Niin olinkin. Vaan ei saa sanoa muille. Luulevat minun sieltä
vielä koleran tuoneen, kun näin mahaa puree.

FIINA (Katsoo Torstiin pitkään ja silmät suurena): Voi se sieltä,
todenperään...

TORSTI (Irvistellen): Onkos rouva kysynyt?

FIINA: Eikä, kun en ole vielä tänä aamuna rouvaa nähnytkään.

TORSTI: Eikö?! Missäs rouva on nukkunut?

FIINA: En sitäkään tiedä. (Kantaa makuuvaatteet vasemmalle ja palaa
sitte tomua pyyhkimään.)

TORSTI: Nukkuisikohan hän ehkä vielä, jos on mennyt yliselle maata.

FIINA: Pitäisipä, todenperään, käydä katsomassa! (Katsoen perälle.)
Vaan tuollapa rouva tuleekin!

TORSTI (Hypähtää ylös): Puutarhastako?

FIINA: Niin. Riippumatto kädessä.

TORSTI: Kai hän riippumatossa on yönsä viettänytkin.

FIINA: Kaipa sitte! Kovinpa hän väsyneesti astuukin.

TORSTI: Fiina ei saa sanoa, että olen kotona. Panen hiukan maata.

FIINA: Olkoon! Voinhan tuon...!

TORSTI: Eikä missään tapauksessa saa sanoa, että olen sairas. (Juoksee
vasemmalle.)

FIINA: Sama se! (Katsoo hänen jälkeensä, mutta miettiväisenä): Jokohan
siihen, todenperään, tulee kolera?!

TUTTU (Tulee perältä, jättäen riippumaton verannalle.) Huomenta, Fiina!

FIINA: Huomenta, rouva!

TUTTU: Poissako ovat vieraat?

FIINA: Poissa — kaikki.

TUTTU: Kuinka kauheasti päätäni särkee. Ihan se on haleta.

FIINA: Vai on rouvakin sairas?

TUTTU: Kukas vielä sitte?

FIINA (Hoksaten): Voihan tässä kaikki jo sairaaksi tulla.

TUTTU (Kävellen edestakaisin): Ihan tämä on kauheata! Ihan tämä on
kauheata! En ole nukkunut paljon ollenkaan koko yönä.

FIINA: Vilustaakos rouvaa myös?

TUTTU: Tietysti aamuyöstä tuli riippumatossa vähän vilukin.

FIINA: Ei sitä nyt enää toista yötä rouva jaksane?...

TUTTU: En. Fiina saakin nyt hoitaa vieraat.

FIINA: Minäkö?! Hyvä, jos tässä vielä muutaman tunnin itse pysyn...

TUTTU: Jääkööt sitte itsekseen! Minä menen panemaan maata! (Aikoo mennä
vasemmalle.)

FIINA (Asettuen oven eteen): Ei, ei, — ei rouva sinne saa mennä!

TUTTU: Kuinka niin? Riikkahan sanoi minulle, että kaikki ovat poissa.

FIINA: Vaan ei saa kuitenkaan mennä. On kielletty.

TUTTU: Kuka? Onko herra kotona?

FIINA: En minä... Rouva panee sitte tähän sohvalle maata.

TUTTU: Mitäs tämä merkitsee? Mitäs Fiina näin salaperäinen on? Onko
joku sairastunut?

FIINA: Ehkä ... onkin.

TUTTU: Kuka? Kuka?

FIINA: Rouva ei nyt vain saa pelästyä.

TUTTU: Herra Jesta! Mitä Fiina nyt?!

FIINA: Minua kiellettiin sanomasta, mutta täytynee kai se kuitenkin.

TUTTU: Tietysti. Se täytyy.

FIINA: Jos on vielä vaarallistakin?!

TUTTU: Fiina sanoo pian sitte!

FIINA: Herra tuli kotiin ja meni sinne maata. Valitti vatsakipuja ja
sanoi ettei häntä saisi häiritä!

TUTTU: Sanoiko hän missä oli ollut yötä?

FIINA: Sehän se juuri minuunkin iski. Asemalla sanoi olleensa.

TUTTU: Taivaan isä! Tähän aikaan!

FIINA: Niinpä niin, rouva!

TUTTU: Minä katson, nukkuuko hän! Annahan olla, — ihan hiljaa aukaisen
oven. (Raottaa hiljakseen ovea ja kurkistaa vasemmalle.) Nukkuu! Kovin
on kalpea.

FIINA: Varmaan häntä oksettaa.

TUTTU: Valittiko hän jo sitä?

FIINA: Taisi jo sinnepäin olla, koska näkyi niin pahasti
irvistelevänkin.

TUTTU: Mitä ihmettä nyt tehdään?! Fiina hyvä, lähde hakemaan lääkäriä,
lähde!

FIINA: Herra hyvästi siunaa! Vielä tämä tästä puuttui! Mistä asti?

TUTTU: Juokse asemalle kauppiaan puotiin ja soita sieltä puhelimella
tohtori Väkkärälle! Pyydä heti paikalla tulemaan!

FIINA: Voinhan minä mennä, rouva, mutta kyllä minä otan samalla
tavarani ja sille matkalle jäänkin. Lähden kaupunkiin takaisin.

TUTTU: Ja Fiina jättäisi tällä lailla meidät kaikki tänne?

FIINA: Koleraa ja senkin muita pasilleja lähden pakoon. Oma henki tässä
maailmassa on kullekin kallein. (Poistuu kiireesti oikealle.)

TUTTU (Purskahtaa kovaan itkuun ja heittäytyy suulleen leposohvalle.)

TORSTI (Kurkistaa oikealta ovesta, mutta sulkee sen heti, kun perältä
tulee esille:)

EULALIA: No?! Tuttu! Mitäs sinä täällä ulvot — heti aamuseita?

TUTTU (Nousten ylös): Voi, täti hyvä! Ihan minä pelkään pahinta!

EULALIA: Puhu suusi puhtaaksi paikalla, — minä en pelkää mitään.

TUTTU: Talossamme on varmaan jo — kolera.

EULALIA (Silmät pyöreinä kauhusta ja molemmat kädet ojossa): Ko...
ko.... ko...?!

TUTTU: Torsti on pahasti sairastunut vatsakipuihin. Hän oli ollut yötä
asemalla ja on tullut sieltä kuoleman kalpeana kotia.

EULALIA: Missä hän on?

TUTTU: Tuolla, tuolla makuuhuoneessa! (Makuuhuoneesta kuuluu Torstin
äänekäs voivotus): Kuuletteko, kuuletteko? Nyt hän noin jo huutaa!

EULALIA: Oletko käynyt sisällä, sinä?

TUTTU: Ovesta vain kurkistin: hän oli kalpea kuin kuolema.

EULALIA: Älä mene sisään, Tuttu, älä mene sisään! Äläkä tule enää
likelle minua sinäkään. (Peräytyy toiselle puolelle.) Ihan alkaa jo
minunkin vatsaani purra. Täällä varmaan jo lentelee basilleja ilmassa.

TUTTU: Näinkö te minua autattekin, täti?

EULALIA: Auttakaa itse itseänne! Oma henki on tässä maailmassa kullekin
kallein.

TUTTU: Niin sanoi Fiinakin, kun käskin häntä lääkäriä hakemaan. Hänkin
jo päätti jättää meidät.

EULALIA: Niin teen sitte minäkin. Ei suinkaan tänne meistä kukaan jää —
basillien syötäväksi ja ilman ruokaa itse.

TUTTU: Täti, täti, älkää nyt toki muille mitään puhuko! Ettehän?

EULALIA: Päinvastoin. Se on kristillinen velvollisuuteni. Sen teen
heti ja menen sitte laittamaan kampsuni reilaan. (Pyörähtää ympäri ja
poistuu oikealle.)

TUTTU (Lyöden epätoivossaan kätensä yhteen): Ja minä minä jään tänne
ihan ypö yksin, ypö yksin!

TORSTI (Kurkistaa jälleen ovesta): Tuttu, huomenta! (Tulee sisään
paitahihasillaan.)

TUTTU (Kääntyy säikähtyen): Ai! Torsti! Torsti! (Huitoo häntä pois
luotaan ja takaisin huoneeseen, molemmin käsin.) Älä! Älä! Älä! Mene
takaisin! Mene takaisin! Sinähän olet sairas.

TORSTI: Olen kyllä — sen verran kuin jokainen, joka ei ole yötään
kunnollisesti nukkunut. En muuta.

TUTTU: Fiina sanoi, että...

TORSTI: Kuulin, kuulin — ihan kaikki. En suinkaan minä hänelle olisi
kertonut, että ensin nukuin veneen kokkaan rannassa ja että, kun sitten
aamuyöstä heräsin ja kylkeäni kivisti, menin ja panin maata heinälatoon.

TUTTU (Ihastuen) Sinä siis et sairas olekaan?!

TORSTI: Voihan sitä vähemmästäkin kylmettyä ja vatsapuruja saada.

TUTTU: Ja nyt luulevat kaikki, että sinussa jo on kolerabasilleja!

TORSTI: Siitä sen näet, kuinka huhut syntyvät ja kärpäsestä kasvaa
härkänen!

TUTTU: Ja sen johdosta on jo täti Eulalia päättänyt lähteä.

TORSTI (Leikillisesti säälitellen): Oi, voi! Sehän olisi todellakin
kovin ikävä!

TUTTU: Ja varmaan on hän jo ehtinyt muillekin kertoa sinun sairastuneen
koleraan.

TORSTI: Joten luultavasti kaikki aikovat seurata hänen esimerkkiään?
Niinkö?

TUTTU: Niin, ja siten leviää tieto vielä yli koko maan...

TORSTI: Että minä jo olen kuollut?! Sinun pitää välttämättä estää se,
Tuttu! Sinun pitää heti estää omaistesi lähtö!

TUTTU: Niin. Minä lähden paikalla heitä hakemaan tänne.

TORSTI: Mitä sinä itse juokset? Lähetä Fiina! Sinähän olet kauhean
väsyneen näköinen.

TUTTU: Fiinan lähetin jo lääkäriä hakemaan. Ja hän uhkasi samaa tietä
mennä matkaansa, hänkin.

TORSTI: Silloin on minun juostava hänen jälessään ja palautettava hänet.

TUTTU: Jos enää kiinni saat?!

TORSTI Koetan parastani. Pidä sinä siis huoli muista, minä hoidan
Fiinan.

TUTTU: No hyvä! Minä juoksen heti. (Juoksee ulos perälle.)

TORSTI (Näpäyttää iloisesti sormiaan ja tekee pitkän loikkauksen
oikealle vievää ovea kohti): Hyvä juttu, sanoi Sumeli, kun selkäänsä
sai!

FIINA (Avaa samalla oven, mutta kirkaisee ja paiskaa sen jälleen kiinni
nähtyään Torstin.)

TORSTI (Huutaa hänen jälkeensä.) Fiina! Fiina! Fiina tulee tänne.

FIINA (Ulkona): En minä uskalla. En minä, en minä tule.

TORSTI (Joka on saanut Fiinan käsivarresta kiinni, laahaa hänet
huoneeseen): Hullukos Fiina on?! Miks'ei uskalla?

FIINA: Vielä minuun tartutatte koleran.

TORSTI: Minkä koleran? En minä sairas ole. Näkeehän, Fiina, että minä
olen ihan terve.

FIINA: Ja minä jo olin lähdössä Väkkärää hakemaan!

TORSTI: Käskinkös minä, mitä?!

FIINA: Mitäs te taannoin sitte vatsaanne pitelitte ja niin pahasti
irvistelitte?

TORSTI: Sekös se sitte on koleran merkki?! Olettepas te hassuja! Mutta,
totta puhuen, Fiina, se se oli tarkoituskin, että luulisitte minun
koleraan sairastuneen.

FIINA: Häh? En minä ymmärrä.

TORSTI: Lupaakos Fiina pitää minun puoliani, jos selitän!

FIINA: Ell'ei se vain ole vaarallista.

TORSTI: Ei vähääkään.

FIINA: No — sitte!

TORSTI: Tarkoitus oli, että liiat vieraat pelästyisivät niin, että
lähtisivät tiehensä ja taloon palaisi kesärauha taas.

FIINA (Iloisesti käsiään yhteen lyöden): Herra Jesta! Herrapas nyt koko
konstin keksi!

TORSTI: Eikös se olekin oivallinen vastamyrkky?

FIINA: Johan siitä yksi syöpäläinen näkyi karkuun lähtevän.

TORSTI: Ja Fiina aikoi lähteä myös?

FIINA: Olihan tuossa muutakin syytä.

TORSTI: Mutta nyt Fiina tietysti päättää jäädä paikoilleen? Eikö niin?

FIINA: Jos vain ne lähtevät, niin mikäs siinä on. Saattaahan tuon.

TORSTI: Ne ovat siis saatavat lähtemään — yksissä neuvoin,, vai?

FIINA: Koetanpahan parastani sitte. Ja miten?

TORSTI: Ensiksikin Fiina, tietysti, ei lähde lääkäriä lainkaan hakemaan.

FIINA: Mitäpä varten? Kun ei sairastakaan ole talossa!

TORSTI: Eikä vaikka joku muu vielä sairastuisi — koleraan!

FIINA: Vaikkapa niinkin!

TORSTI: Sillä Fiina voi itsekin — tarpeen tullen — sairastua koleraan.

FIINA: Sus siunatkoon!

TORSTI: No, no, ymmärtäähän Fiina mikä on tarkoitus?

FIINA: Että minunkin vielä pitää ruveta ilvehtimään! Kukas sitte
talossa ruoan laittaa?

TORSTI: Koleran aikaan syödään niin vähän kuin suinkin. Parasta on olla
kokonaan syömättä.

FIINA: Ell'ei sitä kovin kauan kestä?!

TORSTI: Toivokaamme, ettei kestä. Joko kolerasta tulee kuolema heti
tahi basillit lähtevät hyvin pian tiehensä.

FIINA: Mitäs sitte vielä?

TORSTI: Minä siis olen edelleenkin koleraan sairastunut ja makaan
tuolla makuuhuoneessa.

FIINA: Hyvä on!

TORSTI: Ja vaikka rouva kuinka väittäisi, että minä olen terve,
niin Fiina väittää vain vastaan. Rouva, näetsen, lähti vast'ikään
vieraitamme hakemaan vakuuttaakseen heille, etten olekaan sairas, siten
saadakseen heidät tänne jäämään.

FIINA: No, kyllä minä sitte puoliani pidän.

TORSTI: Sitte on sotasuunnitelma valmis. Minä lähden taas
kuolinvuoteelleni ja Fiina jää tänne vieraita vastaan ottamaan. Mutta
muistakaa, Fiina, hoitakaakin nyt huushollia hyvin! Se on Fiinan
edesvastuulla kokonaan.

FIINA: Kaikellaista peliä minun eläessäni on nähtäväkin!

TORSTI (Katsoen perälle): Hss! Tuollapa joku jo tuleekin. Onnea ja
menestystä ja pitkää ikää meille kaikille! (Juoksee vasemmalle.)

FEEDI (Tulee puutarhasta, pyssy selässä, kantaen kuollutta kanaa,
Tuisku mukanaan): Eikös täällä ole ketään kotona?

FIINA (Tehden molemmin käsin merkkejä, että hän puhuisi hiljaa, ja
viitaten vasemmalle päin): Hss! Hss! Hss!

FEEDI: Mikä nyt on? Vieläkö siellä nukkuvat? Nouskoot ylös!

FIINA: Taivaan tähden! Herra on sairas.

FEEDI: Mikä herra?

FIINA: Meidän oma herramme. Kuka sen vielä tietää? Ehkä siinä on
koleraakin.

FEEDI: Älä höpise siinä!

FIINA: On kuin onkin! Ei saa huutaa.

FEEDI: No, kun on niin olkoon! En minä sitä pelkää. (Ojentaa Fiinalle
kanan.) Kas tässä! Ota nyt ja valmista tämä jänis meille päivälliseksi!

FIINA: Hulluko kapteeni on?! Kanahan tämä on!

FEEDI: Hulluko sinä olet?! Jänishän se on! Ota päästä kiinni ja käännä
ylösalasin, niin näet, että se on jänis.

FIINA: Hulluko te olette?! Siivet ja kaksi jalkaa!

FEEDI: Se on siivekäs jänis.

FIINA: Ja tämmöinen kirjava! Eihän jänis kirjava ole!

FEEDI: On, tähän aikaan on!

FIINA: Meidän oma kanamme. Tunnenhan minä jo sen.

FEEDI: No, kun tunnet, niin tunnet. Kiitä onneasi, etten varista
ampunut ja sitä sulle tuonut. Tämän otti ja nutisti Tuisku. Kiitä sitä!

FIINA: Kyllä kai siitä herrasväeltä kiitokset saatte, kun nyt munitta
jäätte.

FEEDI: Mitäs sinä sitte aiot tehdä, senkin kana?

FIINA: On kielletty huutamasta, sanoinhan jo!

FEEDI: Senkin röyhkeä! Mene tiehesi! Ulos! Ulos!

FIINA: Menen, menen. Kolera teidät sitte periköön! (Poistuu oikealle.)

FEEDI: Joka paikassa ne ovat palvelijat nykyaikaan samallaisia! — No,
tule pois, Tuisku! (Aikoo mennä perälle.)

TYYRA (Tulee puutarhasta juosten verannalle): Pappa, pappa! Pois
sieltä! Sedässä on kolera! Mamma sanoi, ettet saa mennä sisään. Täti
Eulalia kertoi meille sedän sairastuneen. Tule, tule! (Juoksee takaisin
puutarhaan.)

TUTTU (Tulee oikealta Lailan seuraamana): Mutta minä vakuutan, Laila
hyvä, että se ei ole totta.

LAILA: Mutta täti Eulalia sanoi, että se on totta. Ja sen tautta hän on
jo kohta valmis lähtemään pois.

TUTTU: Feedi hyvä? Sinähän olet mies?

FEEDI (Joka on pysähtynyt kuuntelemaan): Niin olenkin, tietysti.

TUTTU: Ja järkevä?

FEEDI: Se vielä puuttuisi, etten olisi.

TUTTU: Sinähän ymmärrät, että se ei ole mahdollista.

FEEDI: Mahdollista se kyllä on.

LAILA: Hyvinkin.

TUTTU: Mutta totta se ei ole, eihän?

FEEDI: Mikä niin? Mistä on puhe?

TUTTU: Tietysti siitä, että Torstissa olisi kolera.

FEEDI: Niin vakuutetaan. Niin ilmoitti tuo kananne ja meidän Tyyra.

LAILA: Anteeksi! Tyyra ei ole kana.

FEEDI: Itse olet! Enhän sitä ole sanonutkaan.

TUTTU: Mutta senhän voi Torsti itse ilmi elävänä vakuuttaa, että se ei
ole totta. Hänhän oli täällä vast'ikään aivan terveenä. (Vasemmalta
kuuluu Torstin voivotusta.)

LAILA: Kuulitteko?! Kuulitteko?!

TUTTU (Kauhistuen): Siellä hän onkin — jälleen.

FEEDI: Ja vakuuttaa ilmi elävänä sittenkin, että hän on sairas.

TORSTI (Sisältä): Tuttu! Tuttu! Tule tänne, tule!

LAILA: Mene, Herran nimessä, Tuttu, miestäsi hoitamaan!

FEEDI: Muuten kuolee kuin turkkilainen koira. Mene jo, mene! (Sysää
Tutun makuuhuoneeseen.)

LAILA: Me lähdemme heti pois, mekin, Feedi.

FEEDI: Me emme lähde heti pois, Laila.

LAILA: Tahdotko sinäkin sitte saada koleran ja kuolla tänne, vai?

FEEDI: Minä tahdon ensin nähdä, että hän todella on kuollut. Sitte
vasta me lähdemme.

LAILA: Silloin on jo myöhäistä meidänkin lähteä. Silloin on tauti jo
levinnyt meihinkin.

FEEDI: Mutta syömättä minä en lähde missään tapauksessa. Minun on
nälkä. Minun on saamarin nälkä. Minä syön ainakin puoli kanaa.

LAILA: Ja mistä sen saisit?

FEEDI: Olen sen itse tuonut. Sen saamme päivälliseksi!

LAILA: Mutta heillähän ei ole palvelijaa enää. Hänkin on jo lähtenyt.

FEEDI: Häh?! Mitä sinä höpiset. Tuossahan se Fiina on.

FIINA (Kantaa Riikan kanssa lapsenvaunuja ylös verannalle ja sitte
saliin.)

FEEDI (Fiinalle, häntä survaisten): No, joko on alettu kanaa kyniä?

FIINA: Älkää koskeko! Minä olen niin sairas. Minua niin pyörryttää.
Minä kaadun ihan siihen paikkaan.

LAILA: Taivas varjelkoon! Hänkin!

FEEDI (Ravistelee Fiinaa): Valehtelet, senkin variksenpelätin!

LAILA: Feedi! Feedi!

FIINA (Heittäytyy huutaen maahan): Ai, ai, ai! Nyt se alkaa, nyt se
alkaa! (Makaa selällään lattialla, huitoo käsiään ja potkii ilmaan
molemmin jaloin.) Kaikki, kaikki pyörii ja mustenee, mustenee ja
pyörii...

LAILA: Riikka menee! Riikka vie Osmon pois! Pian, pian! (Auttaa häntä
sysäämään vaunuja oikealle.)

FEEDI: Me lähdemme heti pois, mekin, Laila.

LAILA: Me lähdemme! Otamme tavaramme. (Kerää huoneesta heidän
tavaroitaan minkä mistäkin.)

FEEDI (Ottaa myös osan): Kannamme ne heti pihalle.

LAILA (Jatkaa): Laitamme siellä kaikki kuntoon.

FEEDI (Jatkaa): Ja lähdemme tiehemme! (Menee oikealle ulos pyssyineen,
tamineineen.)

LAILA (Jatkaa): Ja lähdemme tiehemme.

TYYRA (Tulee puutarhasta juosten, Muisku sylissään, Tuisku riimussa):
Lähdemmekö jo pois, äiti? Mitä on tapahtunut? (Katsoo Fiinaan.)

LAILA: Älä kysy, lapseni! Niin, me lähdemme heti tiehemme. Tule!
(Poistuu oikealle.)

TYYRA: Tuisku! Muisku! Me lähdemme tiehemme. (Seuraa Lailaa.)

FIINA (Joka on lopuksi maannut kuin kuollut, alkaa hiljakseen nauraa,
nousee istualleen, sitte seisomaan ja nauraa ääneen niin, että on
katketa.)

TUTTU (Tulee vasemmalta): Fiinakos täällä on? Mikäs Fiinaa vaivaa?
Minähän lähetin Fiinan...

FIINA (Yhä nauraen): Anteeksi, rouva, mutta minä sairastuin itse niin,
että vieraat päättivät lähteä tiehensä.

TORSTI (Tullen myös vasemmalta): Sehän oli hyvä, ettei Fiina ennättänyt
lähteä.

TUTTU: Onkos Fiina sitte terve nyt?

FIINA: Kyllähän minä...

TORSTI: Niin että Fiina nyt jää ja menee tehtäviään täyttämään?

FIINA: Mutta vielä on kaksi henkeä jälellä.

TUTTU: Äiti ja Ilta, niin. He ovat järvellä eivätkä tiedä koko asiasta
mitään.

TORSTI (Puutarhaan päin): Tuoltapa hekin taitavat jo rannasta tulla!

TUTTU: Fiina menee nyt! Muuten vielä heidätkin pelästyttää.

TORSTI: Niin, niin, Fiina saa mennä. Me kyllä heistä huolen pidämme.

FIINA: No, kuinka vain. (Menee oikealle.)

TUTTU: Torsti hyvä! Jätäthän sinä äidin ja Illan ainakin?

TORSTI: Ole huoleti. Ei puhuta heille mitään.

TUTTU: No, se on kiltisti tehty.

TORSTI: Pidä siis sinä heille seuraa! Minä lähden sill'aikaa vieraita
saattamaan.

TUTTU: Mene, mene! He tietenkään eivät tule meille hyvästiä sanomaan.

TORSTI: Sitäpä ei vielä tiedä.

TUTTU: Ell'eivät nyt vaan kuoliaaksi pelästy, kuin sinut näkevät.

ILTA (Tulee perältä juosten, kantaen uistimessa suurta haukea):
Huomenta, Tuttu! Huomenta, Torsti! Katsokaas, minkä minä tuon! (Ojentaa
kalan Torstille.)

TUTTU: Oletpas sinä koko kalamies!

TORSTI: Kalapainen täytyy nykyaikaan sanoa. Kiitos ja oikein suuri!
(Syleilee Iltaa.)

TUTTU: Siinähän meille on syötävää ensi nälkäämme.

TORSTI: Niin. Minä lennätän tämän heti keittiöön. Tuiskun, kuuleman
mukaan, repimän kanajäniksen viekööt vieraat mukanaan. Ei se meille
kelpaa. (Juoksee oikealle.)

ILTA: Mitä hän sanoi? Minä en ymmärtänyt yhtään mitään.

TUTTU: Kuka hänet tietää! Hänellä on aina suu täynnä hassutuksia.

SAIMA (Tulee ylös verannalte): Hoh-hoh! Huomenta, huomenta, Tuttuseni!

TUTTU (Äitiään syleillen): Mammahan jo on ehtinyt paljon tehdä tänä
aamuna! Kiitos, kiitos!

SAIMA: Minähän siimaa pitelin. Minunhan se oli onneni.

ILTA: Minäpä sousin ja vedin kalan veneeseen.

TUTTU: Teidänhän se sitte on yhteinen!

SAIMA Järveenpä se olisi mennyt takaisin, ellen olisi saanut istuimeni
alle piiloon.

ILTA: Ja järveen olisi mammakin sen kanssa mennyt, ell'en olisi
äyskärillä päähän lyönyt.

TUTTU (Nauraen): Mammaako äyskärillä päähän löit, ha-ha-ha-ha?!

ILTA: Hyi! Haukea tietysti!

SAIMA: Oli siinä sellainen peli, että hyvä on, että hengissä taas
täällä olemme.

ILTA: Katsos, missä siivossa kätenikin vielä ovat, Tuttu! Ihan
naarmuissa!

TUTTU: Tule, hyvä ihminen, sitte käsiäsi pesemään, tule! (Menee edellä
vasemmalle.)

ILTA: Ihan kauheata! (Seuraa.)

SAIMA (Katselee hameensa helmoja, pudistelee ja pyyhkii niitä,
pyörittelee päätään ja istuutuu sitte huo'ahtaen leposohvalle, johon
aikoo heittäytyä pitkäkseen.)

EULALIA (Täydessä matkapuvussa, jossa tuli edellisenä päivänä, ja
laukut mukanaan astuu oikealta sisään, pysähtyen oven suuhun.)

SAIMA (Kiepsahtaa pystyyn ja tuijottaa Eulaliaan, joka taas tuijottaa
häntä vastaan. He tekevät jälleen samallaiset liikkeet, kuin
ensimäisessä näytöksessä, niin että Eulalia tulee olemaan peräoven
kohdalla ja Saima etualalla. Näyttää siltä kun he aikoisivat jotakin
toisilleen sanoa, suut liikkuvat, ilme osottaa kummastusta, mutta he
vaikenevat kuin sisällisestä pakosta ja kääntyvät yht'äkkiä ympäri,
joten joutuvat seisomaan selin toisiaan kohden. Heidän näin kotvan
seisottuaan tulee oikealta sisään)

TORSTI (Joka kulkee nopeasti salin poikki, pysähtyy vasemmalle vievän
oven kohdalle, kääntyy ja luo kummastuneen katseen selin toisiaan
vastaan seisoviin Saimaan ja Eulaliaan.)

FEEDI (Tulee, kun Torsti on pysähtynyt paikalleen, hänen jälessään
oikealta ja seisahtuu sille puolelle oven suuhun, luoden myöskin
samallalsen katseen molempiin naisiin.)

SAIMA ja EULALIA (Tekevät yht'äkkiä samalla kertaa kokokäännöksen ja
tuijottavat toisiinsa.)

FEEDI (Ojentaa silloin kätensä Torstia kohti ja lausuu tavuuttain): Hän
on-kin i-han terve!

EULALIA (Ojentaa samoin kätensä Saimaa kohti ja lausuu myöskin
tavuuttain.) Se on hä-vy-tön-tä!

SAIMA (Hämmästyneenä Torstiin päin): Mitä tämä merkitsee? Selitähän!
Ovatko he tulleet hulluiksi?

TORSTI (Tehden myös hämmästyneen liikkeen ja pyyhkien otsaansa, kuin
hänen päänsä ei olisi selvä): Käsittämätöntä! Käsittämätöntä! Minä en
ymmärrä mitään, en niin mitään.

FEEDI (Eulalialle): Meidät on tahdottu tällä lailla ajaa talosta pois.

EULALIA: Se on ollut tarkoitus. Se on selvä.

FEEDI: Ja me lähdemme.

EULALIA: Emmekä palaa koskaan enää.

FEEDI: Emmekä tahdo tietää koko suvusta enää.

EULALIA: Vaan sanomme, että se on kuollut sukupuuttoon — kolerasta.
(Hän ja Feedi marssivat toisiaan vastaan ja syleilevät toisiaan, jonka
jälkeen:)

FEEDI JA EULALIA (Käsikynkässä yleisöön päin, deklamolvat): Vaan me
olemme siitä pelastuneet!

    (Vasemmalta kuuluu iloista naurua ja Tuttu ja Ilta juoksevat sisään.)

ILTA: Mainiota! Mainiota! Mikä hassunkurinen juttu! (Hän ja Tuttu
pysähtyvät nähtyään Feedin ja Eulalian,)

TUTTU (Feediin ja Eulaliaan päin): Oo! En odottanut enää...

FEEDI: Mutta me odotamme vielä.

EULALIA: Niin, me odotamme vielä.

ILTA (Joka edelleen on naurun puuskassa): Tule, äiti onnittelemaan
Torstia!

SAIMA: Mistä niin? Minä en sittenkään vielä ymmärrä mitään tästä
jutusta!

TORSTI: Mistä niin, kysyn minäkin?

ILTA: Herranen aika! Hänessähän on ollut kolera. Onnitelkaamme, että
hän on basilleista päässyt. (Puristaa Torstin kättä.)

SAIMA (Puristaa myös Torstin kättä): Minä onnittelen myös, vaikka ...
(katsoo kysyvästi läsnäoleviin)... vaikka... Aaa... aaa... aaa... minä
alan jo vähän aavistaa.

TUTTU (Kuiskaa jotakin Saiman korvaan): Niin se oli.

SAIMA (Iloisesti): No, nyt minä...

TORSTI: Minä olen aivan viaton, aivan viaton!

ILTA (Heittäytyy Torstin kaulaan): Mutta usko minua, Torsti, että
vaikka sinussa olisi ollut pahempaakin koleraa, niin en olisi sinua
jättänyt niin pian kuin — he. (Osottaa Eulaliaan ja Feediin.)

SAIMA: Enkä minäkään.

FEEDI (Joka Eulalian kanssa on koko ajan seisonut kuin julmistunut
leijona, ärjäsee): Sen minä uskon.

EULALIA: Ne oikeat kolerabasillit eivät lähdekään niin pian.

FEEDI: Juuri niin. Vaan me lähdemme, me.

    (Oikealta kuuluu rähinää ja sisään töytäävät Laila, lapsi
    sylissä, Tyyra Muisku sylissä ja Riikka Tuisku riimussa
    perässään.)

LAILA: Me odotamme. Tulkaa jo!

TYYRA: Lähtekäämme! Lähtekäämme!

RIIKKA (Itkee.)

FEEDI ja EULALIA: Me olemme valmiit myös.

(Eulalia marssii ensimäisenä, häntä seuraa Feedi, sitte Laila, Tyyra ja
Riikka peräkkäin, kulkien halveksivin katsein vierekkäin asettuneiden
Torstin, Tutun, Saiman ja Illan ohitse, ja poistuen ulos oikealle.
Heidän mentyään purskahtavat jälelle jääneet hurjaan nauruun ja
pyörivät piirissä keskellä lattiaa.)

SAIMA: Hullujako te olette, lapset?! En minä jaksa. Ei enää, ei enää!
(Irtautuu muista ja heittäytyy istumaan.)

ILTA: Näin hurjan iloiseksi ja hauskaksi en olisi uskonut Torstin
käyneen.

TUTTU: Eikö totta? Hänen hermostumisestaan ei näy merkkiäkään enää.

TORSTI: Ettepä tiedä, mistä minä oikeastaan näin iloitsen?

SAIMA, ILTA ja TUTTU (Yht'aikaa): No? No? No?

TORSTI: Tuttu on saanut lapsen.

SAIMA ja ILTA: Mitä? Mitä?

TUTTU (Ensin hämillään, vaan sitte hoksaten): Niin, niin! (Juosten
Illan kaulaan.) Tässä se on, minun lapseni, minun kesälapseni!

TORSTI (Myöskin Iltaa syleillen): Jota minäkin saan hyväellä, eikös
niin?

ILTA (Samoin Torstia hyväellen): Niinkuin minäkin sinua, eikös niin?
Minähän rakastan sinua yhtä paljon kuin Tuttukin.

TUTTU: Hiljemmin! Hiljemmin!

SAIMA: Niinkuin käly lankoaan vain.

TORSTI: Juuri niin, mamma! (Menee istumaan Saiman viereen ja kiertää
käsivartensa hänen vyötäisiensä ympäri.) Ja anopista tulee minulle
kesämamma, eikö niin?

TUTTU: Ja kalatoveri samalla.

TORSTI: Sinäpä sen sanoit! Nyt emme saa kiiskejä enää niin kuin Tutun
kanssa onkiessa, vaan haukia, suuria haukia ja muita suuria valaskaloja.

ILTA: Jotka minä vedän ylös vedestä.

TORSTI: Ja Fiina siivoo ja keittää.

TUTTU: Näinhän ei ole hätää enää kun sillä lailla pidätte koko talon
ruoassa.

FIINA (Tulee juosten sisälle oikealta): Nyt ne lähtivät, nyt ne
lähtivät! (Hoksaa vieraat ja kääntyy kasvot oveen päin peittäen suunsa
kädellään.) Jessus sentään!

SAIMA: Fiinakin noin iloitsee!

ILTA: Ehkä olisi toivonut meidänkin lähtevän, vai?

TUTTU: Eihän Fiina nyt kuitenkaan lähde? Tulee kai Fiina nyt näitten
vieraitten, äitini ja sisareni, kanssa toimeen?

TORSTI: Kun Fiina jo kolerastaankin näkyy kokonaan parantuneen.

FIINA (Kääntyen): Kah, jäänhän minä. Onhan sitä jo vähin ruokaakin. Ja
muniakin saamme. (Nauruaan pidättäen.) Ei se meidän kanamme ollutkaan,
jonka se koira toi.

TORSTI: Mikäs sitte?

FIINA: Se oli vanha täytetty pelätin tuolta hernepellolta.

TORSTI: Fiina tuo sen tänne!

FIINA: Ei sitä ole enää. Minä käärin sen paperiin ja panin sille
kapteenille eväiksi, niinkuin se tahtoi. (Purskahtaa kovaan nauruun.)

KAIKKI (Lyövät kätensä yhteen ja purskahtavat myös hurjaan nauruun.)

TORSTI: Se se oli kaikista paras sittenkin!

    Esirippu.








*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK BASILLEJA ***


    

Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.


START: FULL LICENSE

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:

    This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
    other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
    whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
    of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
    at www.gutenberg.org. If you
    are not located in the United States, you will have to check the laws
    of the country where you are located before using this eBook.
  
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:

    • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
        the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
        you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
        to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
        agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
        within 60 days following each date on which you prepare (or are
        legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
        payments should be clearly marked as such and sent to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
        Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
        Literary Archive Foundation.”
    
    • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
        you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
        does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
        License. You must require such a user to return or destroy all
        copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
        all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
        works.
    
    • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
        any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
        electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
        receipt of the work.
    
    • You comply with all other terms of this agreement for free
        distribution of Project Gutenberg™ works.
    

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.

Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.