The Project Gutenberg eBook of Aarne Kalske This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook. Title: Aarne Kalske Nelinäytöksinen näytelmä Author: T. E. Kivipelto Release date: September 17, 2024 [eBook #74432] Language: Finnish Original publication: Tampere: Tampereen Työväen Sanomalehti Oy, 1923 Credits: Jari Koivisto *** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK AARNE KALSKE *** AARNE KALSKE Nelinäytöksinen näytelmä Kirj. T. E. KIVIPELTO Tampereella, Tampereen Työväen Sanomalehti Oy, 1923. HENKILÖT: AARNE KALSKE, konetyömies. TIREHTÖÖRI STÅHLE, tehtailija. ELSIE, edellisen tytär. PASTORI LOIMARANTA. TILANOMISTAJA FALCK, suurtilallinen. ELLI, edellisen tytär. TEHTAAN INSINÖÖRI, Ståhlen tehtaassa. KOHONEN, tehtaan työmies. KOHOSEN VAIMO. ANNA ja SYLVI, heidän lapsiansa. SARKKI, tehtaan työmies, nuorehko pohjalainen. LUUTNANTTI FREY, jääkäri. POHJA, tehtaan työmies. ENSIMÄINEN PUNAINEN. TOINEN » ERÄS NUORI PUNAINEN, Pohjan poika. ERÄS KONTTORISTI, Ståhlen konttorissa. Tehtaan työnjohtajia, konttoristeja, tilanomistajia. Tehtaan työläisiä. Punaisia ja valkoisia sotilaita. Tapahtuu Suomessa eräässä tehdasseudussa lähellä kaupunkia v. 1917 lopulla ja v. 1918 alkupuolella. Ensimäinen näytös: Tirehtööri Ståhlen konttori. Toinen näytös: Tehtaan työmiehen Kohosen asunto. Kolmas näytös: Tirehtööri Ståhlen konttori. Neljäs näytös: Tirehtööri Ståhlen palatsin pihamaa, saman rakennuksen, jossa on konttori. ENSIMÄINEN NÄYTÖS. NÄYTTÄMÖ: Tilava, komeasti sisustettu puoleksi varasto- puoleksi konttorihuoneusto. Oikealla kirjoituspöytä, jolla on puhelin. Vasemmalla leposohva. Seinällä kirjakaappi ja muutamia hyllyjä, joissa on kirjoja, papereita ja teknillisiä esineitä. Leposohvan vieressä olevalla pöydällä on kirjoituskone. Parkettipermanto. Esiripun avautuessa istuu tirehtööri Ståhle suurella konttorituolilla kirjoituspöydän ääressä. Hänen sivullaan seisoo nuorenpuoleinen konttoristi, joka on juuri lopettanut lauseensa ja seisoo nyt odottavan näköisenä ja kunnioittavassa asennossa. TIREHTÖÖRI STÅHLE nousten hermostuneesti ylös tuoliltaan ja lähtien kiivaasti astelemaan edestakaisin lattialla. Taaskin...Sanokaa, etten ota vastaan. Minulla on muutakin tehtävää kuin yhtenään ottaa vastaan jos jonkin näköisiä lähetystöjä. Puhukoot työnjohtajillensa; he kyllä esittävät asiat minulle. KONTTORISTI kumartaen. Kuten käskette, herra Tirehtööri. — Aikoo poistua. TIREHTÖÖRI STÅHLE huutaen hänen jälkeensä. Tai odottakaahan! Otan vastaan heidät, KONTTORISTI kumartaa äänettömänä ja poistuu. TIREHTÖÖRI STÅHLE syventyy työhönsä. Äänettömyys. Aarne Kalske, Kohonen ja Sarkki tulevat. KALSKE on noin 28—30 vuotias, sirovartaloinen, jäntevä ja ryhdikäs. Katse terävä, puhe varmaa, ilmeikästä ja mukaansa tempaavaa. Tekee älykkään, voimakkaan ja rohkean vaikutuksen. Hän on siistinpuoleisessa työpuvussa, n.k. overhaalii näkyvät takin alta. KOHONEN ijäkäs, tarmokkaan näköinen, huolien ja puutteiden uurtamat ja halventamat kasvot. SARKKI noin 23—24 vuotias. Käytös jonkinverran röyhkeätä ja uhmailevaa. Puhuu huomattavasti pohjalaista murretta. Pysähtyvät äänettöminä ovensuuhun. TIREHTÖÖRI STÅHLE kirjoittaa kääntämättä katsettaan edessään olevista papereista. Kiusallinen äänettömyys. AARNE KALSKE tyynesti, varmasti ja arvokkaasti. Herra tirehtööri! TIREHTÖÖRI STÅHLE kääntää katseensa, kylmä lajitunkematon ilme kasvoilla: kylmästi, värittömästi. Mitä haluatte? AARNE KALSKE Eilisiltana pitämässään kokouksessa päätti tehtaan työväen ammattiosasto esittää herra tirehtöörille palkankoroitusanomuksen ja valitsi meidät tuomaan sen perille. TIREHTÖÖRI STÅHLE Ammattiosasto? Mikä se on? Olenhan sanonut, että en tunne mitään sellaista. Minun tehtaassani työskentelee vain työläisiä ei ammattiosastoa. KOHONEN Ammattiosasto on juuri tehtaan työläiset. Se on työväen perustama järjestö, yhteenliittymä, joka toimii työväestön nimissä ja heidän valtuuksillaan. TIREHTÖÖRI STÅHLE Sitäpaitsi olemme päättäneet, että minkäänlaisia joukkopalkankoroituksia emme tule' enää myöntämään. Yksityisesti ehkä ja harkintamme mukaan voimme jonkun verran koroittaa...sitten tuonnempana... SARKKI kiihtyneesti. Asia ei riipu yksin teidän harkintanne varassa. Myöskin me olemme päättänehet... TIREHTÖÖRI STÅHLE kylmästi. Vai niin... SARKKI uhkaavasti. Niin... AARNE KALSKE hillitysti. Herra tirehtööri, pyydän...ajatelkaahan nykyistä tilannetta. Maailmansota yhä jatkuu ja sen seuraukset ovat olleet tuhoisammat juuri työväenluokalle. Elintarpeiden hinnat yhä kohoavat ja työläisten elämä kurjistuu päivä päivältä. TIREHTÖÖRI STÅHLE Mitä voin minä yksin tehdä? Maailmansodan seuraukset koskevat meitäkin ehken vielä raskaammin kuin teitä, työläisiä. Raaka-aineiden hinnat ovat nyt jo suunnattoman korkeat ja rahamme arvo yhä alenee. Teollisuutemme menee huimaavaa vauhtia kohti perikatoansa. Eikä minun tehtaani ole mikään armeliaisuuslaitos. AARNE KALSKE Te siis kiellätte? TIREHTÖÖRI STÅHLE Kuinka suuri on vaatimuksenne? AARNE KALSKE 25 penniä tuntia kohden ja urakkatyöstä 15 prosenttia TIREHTÖÖRI STÅHLE tekee kynällä nopeasti laskelmia. Se tietäisi noin 1 1/2 prosentin lisämenoa koko tehtaan tileihin. — Ei, en voi suostua. KOHONEN Mutta ajatelkaahan, herra tirehtööri... TIREHTÖÖRI STÅHLE Olen ajatellut. — Syventyy työhönsä. — Miehet seisovat vielä hetken, sitten poistuvat äänettöminä, synkkinä ja uhkaavina. Miesten poistuttua keskeyttää tireht. Ståhle työnsä ja sytyttää sikaarin. Sitten yrittää hän jälleen syventyä työhönsä. Heti sen jälkeen kuuluu koputus ovella. TIREHTÖÖRI STÅHLE puoliääneen, hermostuneesti. Kuka piru siellä taas on? — Ääneen. — Sisään! ELSIE kaunisvartaloinen, miellyttävän näköinen, astuu sisälle. Eloisasti. Mutta, isä, noin huonotuulisen näköinen jo heti viikon alussa! Mitä ikävää sinulle jo onkaan tapahtunut, isä? TIREHTÖÖRI STÅHLE vähän jurosti. Eipä mitään erityistä, tyttöseni. Mutta nämä nykyiset ajat, ne eivät juuri hyväntuulisuutta lisää. ELSIE Ei tosin isä, mutta sentähden meidän olisikin nykyisien vaikeiden aikojen seurauksia yritettävä lievittää niiden keskuudessa, jotka niistä seurauksista enimmän kärsivät, ja ethän kai tahtone väittää, että me niistä erityisemmin kärsisimme, vai kuinka isä? TIREHTÖÖRI STÅHLE Hm...Ellei nyt juuri sillä tavalla kuin sinä näyt tarkoittavan, tyttöseni, niin on kuitenkin paljon asioita, joita sinä et vielä ymmärrä etkä ole tilaisuudessa kokemaankaan, kuten esimerkiksi minä, eikä ne ole suinkaan vähemmän huolestuttavia. ELSIE Tietenkin sinulla on paljon huolta, ymmärränhän minä sen, isä, mutta nälän ja puutteen aiheuttamista kärsimyksistä emme kuitenkaan tiedä mitään niinkuin työläisemme tuolla alhaalla. Heitä nykyinen ahdas aika vasta koettelee. Olen itse seurannut heidän jokapäiväistä elämäänsä. Eilen tuli tuolla tiellä vastaani Kohosen lapset aivan avojaloin. Ajattelehan, isä, näin myöhäinen syksy, maa on jo ihan jäässä ja kuitenkin olivat he avojaloin ja muutenkin sangen kehnosti ja puutteellisesti puetut. Kun kysyin heiltä, miksi he eivät olleet pukeneet kenkiä jalkoihinsa, sanoi vanhin heistä, ettei heillä ole kenkiä. Ei ole lainkaan kenkiä ja talvi on juuri tulossa! Eikö se ole hirveätä? TIREHTÖÖRI STÅHLE Hm...hm...Se on tosin ikävää, mutta mitäpä sille mahtaa? Kalliit ahtaat ajat, ne koskevat jokaiseen. ELSIE Mutta eikö meidän velvollisuutemme olisi lievittää heidän kärsimyksiänsä, vai mitä sinä arvelet, isä? TIREHTÖÖRI STÅHLE Niinhän me teemmekin, tyttöseni. Mehän annamme heille työtä ja kohtuullisen palkan. ELSIE Miksi he eivät sitten osta kunnollisia vaatteita itselleen ja lapsilleen. TIREHTÖÖRI STÅHLE Tjaah...nykyisin ovat kengät ja vaatteet siksi kalliita, ettei niitä saa kohtuullisillakaan palkoilla. Sitäpaitsi on monilla työläisillä paljon lapsia ja harvat heistä kykenevät järjestämään taloutensa nykyistä kallista aikaa vastaavaksi. Heiltä puuttuu taloudellista järjestelykykyä ja säästäväisyyttä. Sen lisäksi on nykyinen kahdeksan tunnin työpäivä myöskin vähentänyt työläisten ansiota. Mutta itsehän he sitä tahtoivat. He tietysti kärsivät mieluummin vähän enemmän puutetta kuin tekevät pitempiä työpäiviä. ELSIE teeskennellyn naivisti. Mutta ethän sinä, eikä toisetkaan herrat täällä konttorissa tee pitempiä työpäiviä, ette aina niinkään pitkiä, ja kuitenkin on heillä ja heidän lapsillansa hyvät lämpimät vaateet — minulla esimerkiksi. TIREHTÖÖRI STÅHLE vähän kärsimättömästi. Elä nyt ole tyhmä, Elsie. On ero meidän ja heidän työnsä välillä, sen sinun pitäisi ymmärtää. Sitäpaitsi, minullahan on kiinnitettynä liikkeeseen suurehko pääoma, jota työläisillämme ei ole, ja myöskin vastaan minä liikkeen mahdollisista tappioista. Vertauksesi ei siis sattunut lainkaan paikalle. — Mutta jätä minut nyt, tyttöseni, minulla on muutamia tärkeitä tehtäviä suoritettavana. ELSIE Saanhan ostaa kengät Kohosen pikkupojalle ja tytölle, isä? Lupasin sen heille. TIREHTÖÖRI STÅHLE Tietysti saat, tyttöseni, ilmoita vain summa, minkä ne tulevat maksamaan. — Muutoin toivoisin, että sinä alkaisit kiinnittää enemmän huomiota oman piirisi keskuuteen. Sinä lyöt laimin paljon sellaista, joka sinun asemassasi olevalle nuorelle naiselle on tärkeätä, jopa välttämätöntäkin. — Mutta siitä toiste. Nyt minulla ei ole aikaa niitä tarkemmin selvitellä. — Jää hyvästi, tyttöseni! ELSIE suutelee kevyesti isäänsä. — Hyvästi isä! — Pujahtaa nopeasti ulos ovesta. TIREHTÖÖRI STÅHLE syventyy taas hetkeksi työhönsä, sitten sytyttää hän jälleen sikaarin ja jää tuijottamaan miettivänä eleensä. — Kuuluu koputus ovelta. TIREHTÖÖRI STÅHLE puoliääneen. Tietysti taaskin jokin työväen lähetystö. — Ääneen. — Astukaa sisään! TEHTAAN INSINÖÖRI tulee. Pyydän anteeksi, herra tirehtööri, taasen vanha juttu! Työläiset uhkaavat lakata työstä ellei heidän palkankorotusvaatimukseensa myönnytä. TIREHTÖÖRI STÅHLE ivallisesti ja harmistuneena. Niinpä tietenkin...Kaikkiko? Yksimielisesti? INSINÖÖRI Jokseenkin...tahtoo sanoa muutamia harvoja lukuunottamatta. TIREHTÖÖRI STÅHLE Kirottua! Ja jos minä nytkin heille koroitan, niin pian ovat he jälleen kimpussani. Kuulkaahan, mitä mieltä te itse olette tämän palkankoroitusvaatimuksen suhteen? INSINÖÖRI epäröiden. Hm...Jos ne eivät vain tekisi lakkoa...Työläisten elämä on nykyisin kieltämättä vaikea ja tuotteidemme kysyntä on nyt suurempi kuin milloinkaan ennen, niinkuin hra tirehtööri tietää, ja hinnat ovat myöskin suhteellisen korkeat. Jokainen lakkopäivä merkitsisi kymmenien tuhansien tappiota. — Kyllä minä mieluummin antaisin mennä koko joukon, mutta mistä ottaa työväkeä heidän tilallensa, varsinkaan tottunutta? TIREHTÖÖRI STÅHLE Tahtoisitteko siis että myöntyisimme heidän vaatimuksiinsa? INSINÖÖRI Kuinka herra tirehtööri vain suvaitsee määrätä. TIREHTÖÖRI STÅHLE Voitteko nimittää ketään, joka olisi yllyttänyt työväestöä rettelöimään? INSINÖÖRI Epäilen kyllä Kalsketta ja Kohosta, mutta täysin varmoja tietoja minulla ei ole. TIREHTÖÖRI STÅHLE Olipa nyt miten tahansa, jätetään se puoli asiasta tällä kerralla. Joskus toiste ehkä otamme senkin asian tarkemmin tutkittavaksemme. — Ilmoittakaa siis, että yleisen työrauhan säilyttämiseksi olemme vielä tämän kerran pakoitetut myöntymään heidän vaatimuksiinsa. INSINÖÖRI Kyllä ilmoitan, — Kumartaa ja poistuu. TIREHTÖÖRI STÅHLE yksin ponnekkaasti. Ei, tämä ei kelpaa! Näin se ei saa jatkua. Pian joudutaan siihen, että meillä ei ole mitään valtaa omassa tehtaassamme. Nyt työväki jo määrittelee palkkansa, työpäiviensä pituuden ja osittain valitsevat he jo työnjohtajansakin. Ties milloin he eroittavat minutkin tai asettavat määrätyllä tuntipalkalla, määrättyyn työhön ja määrätyksi ajaksi. Nauraa ivallisesti. PASTORI LOIMARANTA noin 35—36 vuotias tulee. Hänen liikkeensä ovat harkittuja ja käytös teennäisen arvokasta. Parahin tervehdykseni! Häiritsenkö ehkä? TIREHTÖÖRI STÅHLE rientäen häntä vastaan ja ojentaen kätensä tervehdykseksi. Ei laisinkaan, astukaa vain sisään! Olkaa hyvä ja istukaa, herra pastori, — Sikaareja, — Osoittaa sikaarilaatikkoa. PASTORI LOIMARANTA istuutuu ja sytyttää sikaarin. Suojeluskuntamme aseiden hankintakysymys — — — TIREHTÖÖRI STÅHLE Joko niitä on saapunut? PASTORI LOIMARANTA Ei vielä, mutta toivottavasti kohta saamme. Vaasaan on aivan äskettäin saapunut kaksi laivanlastia aseita Saksasta. Olemme jo ryhtyneet toimenpiteisiin saadaksemme osamme lastista. TIREHTÖÖRI STÅHLE. Olette tietenkin noudattaneet asianmukaista varovaisuutta. Muistattehan viimeaikaiset aseiden etsinnät ja levottomuudet? PASTORI LOIMARANTA Kukapa ei niitä muistaisi, ja senvuoksi olisikin tehtävä loppu tuon räyhäävän roskajoukon mielettömästä temmellyksestä. Kävelee kiihoittuneena. TIREHTÖÖRI STÅHLE On todellakin aika asettaa sulku heidän hillittömälle röyhkeydellensä. Elinkeinovapaudestamme ei enää kannata puhua, kotiemme rauha on hyvin epävarmaa ja henkeämmekin he jo alkavat uhata. PASTORI LOIMARANTA kostonhimoisesti. Minun ainakin palaa mieleni antaa läksy tuolle huutavalle ja hoilaavalle laumalle. Minulla on tuoreessa muistissa ne monet veriset loukkaukset ja häväistykset, joita olen saanut kärsiä yksityisenä henkilönä ja varsinkin sielunpaimenena ja jumalan pyhän sananjulistajana. — Teeskennellyn nöyrästi. Yksityinen persoonani on tosin mitätön ja vailla merkitystä, mutta ne törkeät häväistykset, jotka ovat tapahtuneet kirkkoa ja jumalan pyhää sanaa kohtaan, vaativat rangaistusta. TIREHTÖÖRI STÅHLE He eivät tule rangaistustaan välttämään, siihen voitte luottaa, herra pastori, mutta siihen asti olkaamme varovaisia. Olisi tyhmää ennen aikaansa paljastaa viholliselle puuhiaan. — Apropos, herra pastori! Mitähän olisi jos yrittäisimme saada puolellemme myöskin työläisiä. Heidän joukossaan on useita, jotka eivät vielä ole tuon punaisen ruton saastuttamia. Varsinkin niiden joukossa, jotka asuvat tehtaan huoneissa, on paljon kelvollista ainesta, kun vain osaa heitä oikein käsitellä. — Jos kutsuisimme heitä jo tänään pidettävään kokoukseen? PASTORI LOIMARANTA epäilevästi. Hm...Voihan sitäkin koettaa, vaikka itse puolestani en paljoakaan odota sellaisesta yrityksestä. — Katsoo kelloa. — Mutta kello onkin jo kohta neljä, meidän on kiirehdittävä, sillä neljältähän on määrä kokouksemme alkaa. Nyt on vain saatava tieto työläisille ennenkuin he ennättävät lähteä kotiinsa. TIREHTÖÖRI STÅHLE Järjestän sen asian heti. — Painaa soittokellon nappia, jolloin eräs konttoristi astuu sisälle. TIREHTÖÖRI STÅHLE Toimittakaa tieto tehtaaseen kaikille osastoille, että heti työajan loputtua, siis klo neljä, pidetään tässä huoneessa tehtaan suojeluskunnan perustava kokous, johon keholtamme työiäisiäkin runsaslukuisina saapumaan. Tiedoittakaa tämä myöskin iltavuorolla työskenteleville. KONTTORISTI kumartaen. Ymmärrän, hra tirehtööri. — Poistuu. TIREHTÖÖRI STÅHLE On kai lähiseudun tilallisilla ja heidän alustalaisillaan tieto tästä kokouksesta? PASTORI LOIMARANTA On, ja ellen erehdy, alkaa heitä jo saapuakin. — Ulkoa alkaa kuulua hälinää ja puheen sorinaa. TIREHTÖÖRI STÅHLE rientää tulijoita vastaan, joiden joukossa paitsi muita tilanomistajia, on m. m. suurtilallinen Falck ja hänen tyttärensä Elli, jotka ovat tireht. Ståhlen läheisiä tuttavia. Useimmat tulleista kättelevät tireht. Ståhlea ja past. Loimarantaa tutunomaisesti ja tavanmukaisia kohteliaisuuksia vaihtaen. Vähitellen alkaa saapua myöskin tehtaan työnjohtajia, konttoristeja ja tehtaan insinööri. Myöskin Elsie tulee kiirehtien tervehtimään Falck'ia ja Elliä. Elsie ja Elli alkavat puoliääneen, mutta vilkkaasti ja iloisesti keskustella. Tireht. Ståhle antaa eräälle saapuvilla olevalle palvelijalle määräyksiä, joka menee hakemaan lisää tuoleja ja muutamia penkkejä ja siirtää pöydällä olevan kirjoituskoneen pois. — Pöydän taa asettuu past. Loimaranta arvokkaaseen, hieman mahtipontiseen ja odottavaan asentoon. Tehtaan työläisiä alkaa saapua. He ovat puetut työvaatteisiinsa ja käsissä sekä kasvoissa näkyy jälkiä työn jättämästä liasta osoittaen kuitenkin merkkejä hätäisestä ja puutteellisesta peseytymisestä. Työläisten joukossa ovat myöskin Kalske, Kohonen ja Sarkki. Elsien ja Ellin mielenkiintoa herättää pääasiassa tehtaan työläiset. Kaikki asettuvat odottavaan asentoon, suurin osa istumaan, osa seisomaan ovenpuoleiselle seinävierelle. PASTORI LOIMARANTA tavoitellen arvokkuutta ja huomattava papillinen paatos äänessä. Kunnioitettavat läsnäolijat! Kuten tunnettua, ovat ajat nykyisin varsin levottomat, jopa väkivaltaisetkin. Mielet ovat eräällä kansanosallamme kiihottuneita, teot harkitsemattomia ja maltillisuus sekä asioiden oikea arvostelutaito tyyten hävinneet. Tarkoitan sitä osaa työväenluokasta, joka kulkee kaikenkaltaisten kiihoittajien ja onnenonkijoiden talutusnuorassa sokeana ja arvostelukyvyttömänä. Tämän harhaanjohdetun joukon vaatimukset käyvät päivä päivältä yhä järjettömimmiksi ja käytös yhä uhkaavammaksi. Tätä hillitöntä ja väkivaltaista ainesta on tosin vain eräs työväenluokan osa, mutta tämä osa terrorisoi kelvolliset ja kunnollisetkin työläiset, pahoittaen nämätkin seuraamaan heidän menettelytapojansa ja mielettömyyksiänsä. Uskonto ja uskonnollinen maailmankatsomus ei tälle villiintyneelle laumalle ole luonnollisesti mistään arvosta, päinvastoin häpäisevät ja pilkkaavat he julkeasti kirkkoa, jumalan pyhää sanaa, sen palvelijoita ja varsinkin julistajia. Sielunpaimenena on minulla siitä verekset ja surulliset kokemukset aivan viime päiviltä. Tämä tavaton villiytyminen ja viimeaikaiset väkivaltaisuudet voidaan lukea — ainakin suureksi osaksi — täällä majailevan venäläisen sotaväen hylky aineksien ansioksi. Heidän pakoituksestaan oli meidän myönnyttävä tuohon koko maalle turmiolliseen 8-tunnin työpäiväänkin. Ja kaikkiin viimeaikaisiin levottomuuksiin ovat he tavalla tai toisella osallisia. Kaikkien kunnon kansalaisten pyhä velvollisuus on ryhtyä tämän roistojoukon jatkuvia väki- valtaisuuksia estämään. Sitävarten ovat suojeluskunnat välttämättömiä. Suojeluskunnat tulevat suojelemaan kaikkia kunnollisia kansalaisia, yhtä hyvin köyhiä kuin rikkaitakin, niin työntekijöitä kuin työnantajiakin. Mitkään luokka- tai puolue-edut eivät siis tule suojeluskuntien toimintaa määräämään, niinkuin eräältä taholta väitetään. Tänne järjestetyn kokouksen tarkoituksena on saada aikaan yhteisymmärrys paikkakunnan kaikkien kansankerroksien välille kysymyksenalaisessa asiassa. Uskomme työläisten ymmärtävän velvollisuutensa ja ne edut, joita suojeluskunnista on heillekin. Parhaiten voipi kukin kohdastaan edistää suojeluskuntien tarkoitusta liittymällä siihen jäseneksi. Tässä kokouksessa on siihen tilaisuus. Samalla ilmoitan, että kaikille vähävaraisemmille suojeluskuntaan liittyneille tullaan suojeluskunnan vormu antamaan ilmaiseksi. Ehdotan siis, että valitaan puheenjohtaja ja sihteeri ja aletaan virallinen keskustelu asiasta. TILANOMISTAJA FALCK Pastori Loimaranta puheenjohtajaksi! Ääniä tilanom. ja teht. herrojen joukosta. — Hyvä on! — Kannatetaan! TILANOMISTAJA FALCK Konttoristi Salmio sihteeriksi! ÄÄNIÄ — Hyvä, hyvä! Valitut ryhtyvät toimeensa. PASTORI LOIMARANTA Pyydän siis arvoisia läsnäolijoita lausumaan mielipiteensä siitä olisiko suotavaa, että suojeluskuntiin liittyisi jäseniksi myöskin työläisiä. TILANOMISTAJA FALCK Herra puheenjohtaja! Olen sitä mieltä, että jokaisen isänmaan parasta katsovan eittämätöin velvollisuus on ryhtyä tukemaan suojeluskuntia, sillä niin- kuin arvoisa puhuja puheessaan huomautti, ovat suojeluskunnat kaikkia kansankerroksia varten. Ne suojelevat poikkeuksetta jokaista kunnollista ja järjestystä rakastavaa kansalaista, kuulukootpa he sitten työntekijöihin tai työnantajiin, sosialisteihin tai porvareihin. PASTORI LOIMARANTA Minä puolestani tahtoisin tehdä rajoituksen, että vain sellaiset työläiset, jotka voivat esittää työnantajiensa puoltavan lausunnon, hyväksyttäisiin. TIREHTÖÖRI STÅHLE Selvää on, että vain luotettavat ja kunnollisiksi tunnetut työläiset voivat suojeluskunnan jäseninä tulla kysymykseen. Sosialistiagitaattoreita ja kiihoittajia emme luonnollisestikaan voi hyväksyä. ÄÄNIÄ TIL. OM. JA TEHT. HERR. JOUKOSTA — Emme tietenkään! — Sehän on itsestäänkin selvää! AARNE KALSKE Herra puheenjohtaja! Hyvät herrat! Vanha suomalainen sananlasku sanoo: »Ei ole menemistä herrojen kanssa marjaan, ne vievät sekä marjat että ropeet.» Ja tässä tapauksessa tuo sananlasku pitää täydellisesti paikkansa. Muutoin minua kummastuttaa, mistä tuo yhtäkkinen työväen suojelemisinto nyt on herroihin iskenyt. Milloin te, hyvät herrat, ennen olette välittäneet työväkenne suojelemisesta? Ette milloinkaan! Ja ette te siitä todellisuudessa nytkään välitä. Eikä tarvitsekaan. Työväen on kyettävä itse itseänsä suojelemaan. Ellei se siihen kykene, niin turha sen on myöskään teiltä, hyvät herrat, apua odottaa. ÄÄNIÄ TIL. OMIST. JA TEHT. HERR. JOUKOSTA — Ulos! — Heittäkää ulos se hävytön! — Ulos, ulos! Näitä huutoja säestävät kiukkuiset murahdukset ja puoliäänekkäät huudahdukset samalta taholta. ELSIE on Kalskeen puhuessa kuunnellut huomattavalla mielenkiinnolla ja tarkastellut Kalsketta uteliain ja vaihtelemin ilmein. PASTORI LOIMARANTA Nuori mies, pyydän teitä jättämään tuon kunnioituksen puutetta ilmaisevan puhetavan ja sanoinaan lyhyesti: kannatatteko työläisten suojeluskuntiin liittymistä, vai ettekö. AARNE KALSKE Mielestäni sanoin sen jo äsken kyllin selvästi, mutta voinhan sen sanoa vielä uudelleen: En tietenkään kannata, sillä työväenluokka on tähänkin asti tullut toimeen ilman teitä ja tulee vast'edeskin. KOHONEN Minä myöskin vastustan työläisten suojeluskuntiin liittymistä. En usko niiden puolueettomuuteen ja mitä meillä työläisillä olisi sitäpaitsi suojeltavaa? Ei mitään. Ja kenellä ei mitään ole, siltä ei voida mitään ryöstääkään. AARNE KALSKE Jos teidän tarkoituksenne, hyvät herrat, on suojella työväkeä ja rauhoittaa levottomia ja väkivaltaisuuteen taipuvia aineksia niin suojeluskunnat ovat silloin vähimmin sopivia toimenpiteitä. PASTORI LOIMARANTA ivallisesti. Olisiko teillä esitettävänä ehkä joku parempi toimenpide? AARNE KALSKE Rehellinen pyrkimys koettaa saada työväestön asema edes siedettäväksi nykyisenä vaikeana aikana olisi monin verroin parempi keino kuin konsanaan suojeluskunnat. PASTORI LOIMARANTA Katson pitemmän keskustelun tästä asiasta turhaksi. Yleinen mielipide on, että myöskin työläisten olisi liityttävä suojeluskuntiin. Siis ne työläiset, jotka haluavat liittyä paikkakunnan suojeluskuntaan, voivat tulla kirjoittamaan nimensä tähän paperiin. Lopullinen hyväksyminen tapahtuu tuonnempana, josta asianomaisille sitten ilmoitetaan. Hetken epäröimisen ja kuiskailin jälkeen menee työläisistä kolme kirjoittamaan nimensä. PASTORI LOIMARANTA Vain kolme velvollisuutensa tuntevaa työläistä! — Onko vielä useampia? — Äänettömyys. — Ellei ole, niin katson tämän asian loppuun käsitellyksi ja siirrymme keskustelemaan seuran sisäisistä asioista. Kaikki työläiset poistuvat. PASTORI LOIMARANTA Nyt kun asiaan kuulumattomat ovat poistuneet, voin ilmoittaa sen asian, jonka vuoksi tämä kokous oikeastaan on kutsuttu: Jo tällä viikolla saamme vihdoinkin aseita. Ensimäinen lähestyä on jo Suomessa ja toinen saapuu heti perässä. Yleistä riemua ja innostusta. TILANOMISTAJA FALCK Nyt nuo punaiset roistot saavat tulla tuntemaan ketä ovat pistäneet. He ovat janonneet verta ja he tulevat myöskin sitä saamaan. PASTORI LOIMARANTA Vielä eräs asia: Ei luiskaustakaan tästä ennen aikaansa. Senhän ymmärrätte. ÄÄNIÄ — Ymmärrämme! — Sehän on selvää! — Ei hiiskaustakaan! PASTORI LOIMARANTA Viikon kuluttua taasen kokoonnumme samaan aikaan ja paikkaan. Jos sitä ennen sattuu jotakin erikoisempaa, niin sitten ennemminkin. ÄÄNIÄ — Hyvä! Hyvä! Kaikki toiset poistuvat, vain Elsie ja Elli, jotka keskustelevat vilkkaasti keskenään, jäävät. ELSIE miettivästi ja haaveksien. Milloistahan olisi olla köyhänä? Jos olisin vaikkapa joku isäni tehtaan työntekijätär tai jonkun työmiehen tytär tai... ELLI FALCK Eipä taitaisi olla kovinkaan hauskaa. Minä ainakaan en jaksaisi elääkään köyhänä: Ajattelehan, aina kulkea niin hirveästi puettuna ja tehdä likaista ja raskasta työtä kaiket päivät. — Ja heidän ruokansa sitten...Uh, se olisi kerrassaan kamalaa! ELSIE kuten edellä. Mitä sinä Elli pidit siitä nuoresta työmiehestä? — Kalsketta tarkoitan. — Eikö hän sinunkin mielestäsi ollut älykkään näköinen ja niin rohkea ja uljas... — Korjaten. — Tarkoitan, eikö sinustakin hänen esiintymisensä ja puheensa olleet voimakasta ja rohkeata? ELLI Taisit rakastua häneen. Mutta minä en pidä sellaisista työmiehistä, joiden esiintyminen on niin varmaa ja itsetietoista. Sellainen ei sovi minun mielestäni työmiehelle. ELSIE Miksi ei sovi? ELLI Siksi, että sellaiset ominaisuudet sopivat vain erikoisluonteisille — hyvin voimakkaille tai hyvin nerokkaille — mutta ei suinkaan tavalliselle työmiehelle. ELSIE Saattaahan työmiehissäkin olla voimakkaita ja nerokkaita. ELLI halveksivasti. Tavallisissa työmiehissäkö?! Mitä sinä ajattelut, Elsie? Sivistymättömissä ja raaoissa työmiehissäkö olisi voimakasluonteisia ja nerokkaita! Ei milloinkaan! Voimakkaita kyllä ehkä tavallaan, jos voimakkuudeksi luetaan alkuihmisen eläimellinen raakuus ja raaka voima, mutta ei voimakkaita siinä merkityksessä, jota me kulttuuri-ihmiset tarkoitamme voimakkaalla luonteella. ELSIE Ethän tahtone väittää, että Kalskeessa olisi ilmennyt jotakin raakaa tai eläimellistä, vai kuinka? ELLI Noo — ei suorastaan, mutta kyllä vain kaikesta huomasi, ettei hän sivistyneisiin piireihin lukeudu. Huomasitko esimerkiksi tarkastaa hänen pukuansa? Eihän se nyt ollut aivan repaleinenkaan, mutta paikattu se oli ja niin likainen... Ja hänen kätensä sitten...kynsissäkin mustat reunukset... Uh, kuinka inhoittavaa! ELSIE Mutta, Elli, otahan toki huomioon, että hän olikin työpuvussa! Ei tavallisella työmiehellä ole, varsinkaan tällaisena aikana, varaa pukeutua viimeisen muodin mukaan. Ei juhlapäivinäkään, saati sitten työssä ollessaan. — Kynsien mustat reunukset ovat tosin inhoittavat, sen myönnän, mutta sitähän ei likaista työtä kaiket päivät tekevä työmies voi myöskään auttaa. ELLI Ahaa, jopa itsekin myönnät, että tuo sinun sankarisi onkin vain tavallinen työmies. — Tai ehkä ei aivan tavallinen, ylpeämpi, itserakkaampi ja röyhkeämpi kuin tavallinen, ja sitä en ainakaan minä laske hänelle eduksi. ELSIE Ja hienompi, älykkäämpi ja rohkeampi kuin tavallinen, ja sen lasken ainakin minä hänelle eduksi. ELLI Niin tietysti, koska olet rakastunut häneen. ELSIE Sanotpa mitä tahansa, Elli, niin kyllä minä asetan hänet monessa suhteessa yläpuolelle esimerkiksi noiden tyhjänpäiväisten konttoriherrojen ja tehtaan työnjohtajien. He ovat kaikki niin ikävystyttävän tyhjiä ja kaavamaisia. Ei mitään omintakeista ja omaa itseä. Kaikki ulkoa opittua, teeskentelevää ja tympäisevää. Kalskeessa sitävastoin on jotakin luonteenomaista ja mieltäkiinnittävää, jotakin, jota noissa konttoriherroissa ja työnjohtajissa ei ole, niin silitettyjä kuin heidän pukunsa ja käytöksensä onkin. ELLI Mutta jo yksin se, että hän on punainen tekee hänet sietämättömäksi. ELSIE Ei laisinkaan...Minä itsekin...vivahdan jo vähän punaiseen. ELLI kauhistuneena. Mitä sinä puhut, Elsie...? Sinäkö punaiseen... ELSIE Minä juuri...Mitä pahaa siinä olisi? ELLI Mitäkö pahaa...? Oletko järjiltäsi, Elsie? — Mutta leikkiähän sinä tietysti vain lasketkin ja minä hupsu kun olin ottaa sen täydestä. — Syleilee Elsietä. TILANOMISTAJA FALCK tulee, tervehtien kohteliaasti Elsietä. — Ellille. Kiiruhdahan, Elli, että ehdimme aikoinaan kotiin. ELLI Tulen aivan heti. — Hyvästi Elsie! Käy pian meitäkin tervehtimässä! ELSIE Kiitos...käyn ehkä seuraavalla viikolla. ELLI Siis näkemiin! ELSIE Näkemiin! Tilanomistaja Falck ja Elli poistuvat. ELSIE yksin. Hän on sittenkin erilainen kuin muut, sanoipa Elli mitä tahansa. Hänessä on jotakin, jota noissa toisissa ei ole. En osaa oikein itsellenikään selvittää mitä se jotakin on. Se säteilee koko hänen olennostaan, silmistä, äänestä, pään asennosta... Hänessä on jotakin melkein peloittavan terävää ja rohkeata ja samalla arvokkuutta ja ylhäistä hienoutta. — Äänettömyys. PASTORI LOIMARANTA tulee. Ah...Neiti Elsie...Te täällä! ELSIE muuttuu ynseän ja jäykän näköiseksi. Niin...keskustelin täällä neiti Falck'in kanssa. Falck’it lähtivät aivan äskettäin pois...Etsiikö herra pastori isää? — Kyllä minä menen hakemaan hänet tänne. — Aikoo mennä. PASTORI LOIMARANTA rientää tuskallisen kiihkeästi hänen jälkeensä. Neiti Elsie...Pyydän...suvaitkaahan jäädä. ELSIE pysähtyy vastenmielisesti. PASTORI LOIMARANTA neuvottomana ja hämillään. Neiti, Elsie...katsokaahan...haluaisin kysyä teiltä erästä asiaa... Miksi te, neiti Elsie, käytte niin harvoin kirkossa? Kun astun saarnatuoliin, koskee ensimäinen ajatukseni, paitsi jumalaa ja hänen pyhää sanaansa, aina teitä, neiti Elsie. ELSIE kylmästi ja hämmästyneenä. Minua...Miksi juuri minua, herra pastori? PASTORI LOIMARANTA Niin...katsokaahan, neiti Elsie...te muistutatte minulle aina niitä jumalan enkeleitä, jotka pysyivät hänelle uskollisina, kun toiset nousivat kapinaan. Sellaisenaan se 011 tietysti vain mielijohde, ajatusyhtymä, mutta samalla on se myöskin rakkauden ja uskollisuuden symbooli, vertauskuva... ELSIE vallattomasti. Erehdytte, herra pastori, kyllä minä olisin noussut myöskin kapinaan. Tekee äkillisen liikkeen aikoen poistua. PASTORI LOIMARANTA Neiti Elsie...älkäähän menkö. Pyydän...vastatkaa minulle ensin erääseen kysymykseen. — Elsie pysähtyy vastenmielisesti. — Tahdotteko tulla vaimokseni. Sanokaa, rakastatteko minua. Minä puolestani olen jo kauan teitä rakastanut, mutta en ole rohjennut tunteitani teille ilmoittaa. ELSIE Mutta, herra pastori... PASTORI LOIMARANTA Mitä vastaatte, neiti Elsie? ELSIE kevyesti ja vallattomasti. Ja minun, tällaisen pakanan, herra pastori ottaisi vaimokseen! Herra pastori laskee leikkiä. PASTORI LOIMARANTA. juhlallisesti. Minä...leikkiä! TIREHTÖÖRI STÅHLE tulee. — Jaha, täällä on vielä herra pastorikin. Ja Elsie, sinäkin täällä. ELSIE Keskustelin täällä neiti Falck'in kera ja pastori tuli tänne myöskin...etsimään isää. PASTORI LOIMARANTA hämmentyneenä. Niin...haluaisin saada tarkempia tietoja siitä... siitä nuoresta työmiehestä, joka oli kokouksessa. TIREHTÖÖRI STÅHLE Ahaa...tarkoitatte luultavasti Kalsketta? PASTORI LOIMARANTA Aivan niin, häntä juuri tarkoitan. Onko hän tämän tehtaan työläisiä? TIREHTÖÖRI STÅHLE Kyllä hän on. PASTORI LOIMARANTA Pyydän anteeksi, herra tirehtööri, mutta jos minulla olisi valta määrätä, niin sellainen kiihoittaja ei saisi viipyä päivääkään kauemmin tämän tehtaan alueella. Hänen kaltaisensa henkilöt juuri pilaavat parhaimmatkin työläiset. He ovat vaarallista myrkkyä koko ympäristöllensä. TIREHTÖÖRI STÅHLE Olen kyllä tiennyt, että hän on jokseenkin punainen ja paikkakunnan työväenyhdistyksen tarmokkaimpia toimihenkilöitä, mutta koska hänen käytöksensä ei näihin asti ole antanut vähintäkään muistuttamisen aihetta, niin en ole katsonut tarpeelliseksi ryhtyä hänen suhteensa mihinkään toimenpiteisiin. Myöskin se seikka, että hän on taitava työmies, on minua estänyt, sillä kelvollisia ammattimiehiä ei niinkään helposti näin maaseuduilla ole nykyisin saatavissa. — Äskeinen puhetapansa oli tosin ylimielistä, vieläpä röyhkeätäkin, ja olenkin päättänyt huomauttaa sen johdosta hänelle. PASTORI LOIMARANTA Voisiko hänet saada vielä tänäiltana tänne. Tahtoisin olla saapuvilla kuulemassa mitä hän vastaa. TIREHTÖÖRI STÅHLE Se käy kyllä päinsä. Hän työskentelee iltavuorolla ja on siis parastaikaa tehtaassa. Käsken työnjohtajan lähettämään hänet tänne. — Menee puhelimen luo ja soittaa: — Olkaa hyvä ja lähettäkää Aarne Kalske tänne konttoriin nyt heti, — Elsielle. — Sinä, Elsie, voit poistua, tulossa oleva kohtaus ei tietenkään kiinnitä mieltäsi. ELSIE kiihkeästi. Salli minun jäädä tänne, isä. TIREHTÖÖRI STÅHLE Kuten haluat. — Äänettömyys. AARNE KALSKE tulee. Hän on puettu työpuseroon. Kasvot ja kädet ovat osittain noen tahraamat, vaikka hätäisiä siistimisen merkkejä näkyykin. Hän tervehtii hillitysti ja arvokkaasti: pysähtyy muutamien askelien päähän tirehtöörin pöydästä. Ilmeensä osoittavat vähän kummastusta ja osittain uteliaisuutta. TIREHTÖÖRI STÅHLE Olemme kutsuneet teidät tänne voidaksemme puhua muutamista seikoista kanssanne. Äskeinen, kokouksessa käyttämänne puhetapa antoi siihen erityisesti aihetta. Se oli suuressa määrin kiihoittavaa ja samalla röyhkeätä. Emme ymmärrä, millä olemme antaneet teille sellaiseen puhetapaan aihetta. Olemme aina kohdelleet teitä hyvin, ja palkka, jonka maksamme teille, ei suinkaan ole pienempi, päinvastoin vähän korkeampikin kuin muiden teidän asemassanne olevien työläisten. Teillä ei siis pitäisi olla mitään syytä hyökätä sellaisella kiihkolla kimppuumme. Vai onko teillä ehkä jotakin valitettavaa? AARNE KALSKE Ei mitään omasta puolestani, mutta paljonkin koko tehtaan työväen puolesta ja vielä enemmän koko työväenluokan puolesta. TIREHTÖÖRI STÅHLE tekee kärsimättömän liikkeen. Ah, jättäkää tuo ja puhukaamme asiallisesti. Paljonko teille pitäisi koroittaa palkkaa? AARNE KALSKE terävästi. Kysymys ei ole yksin minusta. Sanoinhan jo, ettei minulla yksilönä ole mitään valitettavaa. TIREHTÖÖRI STÅHLE Siis teette viisaammin kun annatte jokaisen huolehtia itsestänsä. Mitä syytä teillä on heidän asioihinsa ja oloihinsa sekaantua? AARNE KALSKE Koska olen yksi heistä. PASTORI LOIMARANTA Nuori mies, te kylvätte vihan kylvöä, ja joka tuulta kylvää se myrskyä niittää. AARNE KALSKE painavasti. Ilmassa on todellakin uhkaavan myrskyn enteitä. Ja jos se puhkeaa, niin silloin, varokaa, hyvät herrat...sillä te itse olette sen nostattaneet. PASTORI LOIMARANTA Te uhkaatte... TIREHTÖÖRI STÅHLE Kuinka te rohkenette...? AARNE KALSKE En uhkaa, mutta varoitan, älkää jännittäkö jousta liian kireälle... Työläisten kärsimysten malja on jo niin täysi, että pieni pisara saa sen vuotamaan yli reunojensa. PASTORI LOIMARANTA Nuo ovat niitä teidän kaltaistenne tavallisia fraaseja, jotka aina ovat suuresti liioiteltuja. AARNE KALSKE Minun ei tarvitse mennä tämän tehtaan aluetta ulommaksi voidakseni todistaa väitteeni. Muutamia päiviä sitten näin erään tämän tehtaan työläisen lasten kulkevan avojaloin kolmen asteen pakkasessa. Ja samanlaisessa asemassa ovat tällä hetkellä monet miljoonat työläiset ja heidän lapsensa. Jää siis hyvin kyseenalaiseksi, kummatko meistä todella kylvävät vihan kylvöä, mekö vai te, hyvät herrat. ELSIE Myönnän puheessanne olevan paljon totta, niin paljon olen minäkin työläisten elämää seurannut. Mutta ellei näitä epäkohtia voitaisikaan kokonaan poistaa, niin eikö niitä voitaisi ainakin lievittää sovinnollista tietä ja molemminpuolisella ymmärtämyksellä ja hyvällä tahdolla? Myöskin minä näin mainitsemanne lapsukaiset ja ryhdyin heti auttamaan heidän säälittävää asemaansa ja toivoakseni on se epäkohta nyt heidän suhteensa korjattu. — Sitäpaitsi olen ajatellut järjestää vakinaisen hyväntekeväisyys- seuran paikkakunnalle, joka avustaisi suurinta puutetta kärsiviä. AARNE KALSKE kumartaen kevyesti ja hieman ivallisesti Elsielle. Uskon tarkoituksenne olevan vilpittömän ja siitä kiitän teitä, neiti, mutta me emme tarvitse hyväntekeväisyyttä. Me kykenemme tekemään työtä ja myöskin elämään työstämme, jos meille maksetaan siitä kohtuullinen palkka. ELSIE ynseästi ja loukkaantuneena. Pyydän huomauttaa, että hyväntekeväisyyttä harjoitetaan luonnollisesti vain niitä kohtaan, jotka sitä tarvitsevat siis teidän ei pidä ottaa siitä itseenne. Eivätkä kaikki ajattele siitä siten kuin te. AARNE KALSKE Eivät, neiti, se on tosi. Mutta jos kaikki ajattelisivat siten, olisi kurjuutta paljon vähemmän maailmassa. PASTORI LOIMARANTA harmistuneena. Teillä on todella kummalliset ja ylösalaisin käännetyt käsitykset monista asioista. — Hyväntekeväisyyshän on ihmisen yksi niitä harvoja ominaisuuksia, joka on todella jumalallista alkuperää, ja sen te leimaatte kokonaan kelvottomaksi jopa vahingolliseksikin. Teillä ei nähtävästi ole aavistustakaan, millainen merkitys hyvän- tekeväisyys- ja armeliaisuustyöllä on ulkomailla, suurkaupunkien kovaosaisten keskuudessa. Mihin turvautuisivat ne sadat tuhannet jotka nyt elävät yksinomaan hyväntekeväisyydestä ja armeliaisuudesta, jos kerta kaikkiaan lakattaisiin hyväntekeväisyyttä harjoittamasta? AARNE KALSKE Oikeuteen! PASTORI LOIMARANTA Oikeuteen! En ymmärrä teitä. Armeliaisuuteeni he voisivat vedota, unitta eivät suinkaan mihinkään oikeudellisesti velvoittaviin seikkoihin. AARNE KALSKE Meidän oikeuskäsitteemme eroavat toisistaan siksi paljon, että en lainkaan ihmettele, vaikka ette ymmärtäisikään minua. — Armeliaisuustyö on paikkausta, mutta se ei ole oikeuden jakamista. Hyväntekeväisyys on palkattu palvelija, joka kulkee isäntiensä jälessä, ripotellen puhtaalta näyttävää hiekkaa heidän verellä ja kyynelillä tahrattuihin jätkiinsä. Se on pesijä ja paikkuri, joka pesee pois suurimmat vääryystahrat ja paikkaa pahimmat ja irvistelevimmät repeämät. TIREHTÖÖRI STÅHLE kylmästi. Mielestäni on tarpeetonta jatkaa kinastelua pitemmälle. Siis lyhyesti: te joko jätätte kiihoittavan esiintymisenne tai työpaikkanne minun luonani. Jos olette järkevä, niin ette tule katumaan menettelyänne. Meillä pääsee aina kunnollinen ja tarmokas mies eteenpäin ja palkkanne olen järjestävä siten, että siinä suhteessa tulette varmaan olemaan tyytyväinen. AARNE KALSKE Mielipiteeni eivät ole ostettavissa, voin siis pitää itseäni eroitettuna. TIREHTÖÖRI STÅHLE jäykästi. Niinkuin itse vain tahdotte. Te kuulitte ehtoni ja minulla ei ole niihin mitään lisättävää. Ryhtyy kirjoittamaan, luomatta katsettakaan Kalskeeseen. ELSIE Mutta, isä — — — TIREHTÖÖRI STÅHLE ankarasti. Vaiti! Älä sinä sekaannu tähän! AARNE KALSKE kumartaa kevyesti, välinpitämättömänä, ja poistuu. Hetken kuluttua pujahtaa, Elsie äänettömänä ulos. PALVELIJATAR tulee. Kahvipöytä on katettu. TIREHTÖÖRI STÅHLE JA LOIMARANTA menevät. Näyttämö hetken tyhjänä. Elsie ja Kalske tulevat keskustellen hillityllä äänellä. ELSIE Olen hyvin pahoillani isäni äskeisestä menettelystä. Tahdotteko että koetan saada hänet muuttamaan päätöksensä? AARNE KALSKE Älkää vaivautuko, neiti. Tällaisen työpaikan menettäminen on minulle yhdentekevää. ELSIE Olette ylpeä. AARNE KALSKE Mahdollisesti. ELSIE Mutta ettekö voisi hiukkasen taipua? — Antaa hieman perää ja esiintyä vähän — — — kuinka sanoisin — — —? AARNE KALSKE Nöyremmin, makeilevammin, mielinkielisemmin... ELSIE Ei nyt niinkään...Mutta ajatelkaahan asemaanne! Te olette nyt vain työmies, mutta te voisitte kohota... päästä esim. työnjohtajaksi. Isäni pitää teidän taitoanne ja kykyänne suuressa arvossa. AARNE KALSKE kylmästi, ylenkatseellisesti. Erehdytte minun suhteeni, neiti. Minä en ole pomon paikan tavoittelijoita. ELSIE verhotusti. Mutta jos minä pyytäisin teitä jäämään...jäisittekö? AARNE KALSKE Minähän olen jo eroitettu. ELSIE Minä hankkisin peruutuksen...Tietenkin ehdolla, että siihen suostuisitte ja... AARNE KALSKE ... ja ryhtyisin työtovereilleni piiskaksi, kahlitsisin ajatukseni ja mielipiteeni, vaihtaisin aatteeni, työtoverini ja oman itseni vaivaiseen pomon valtakirjaan. En koskaan! ELSIE Te olette hirveän aatteellinen. Ettekö sitten elämältä vaadi mitään muuta? AARNE KALSKE Vaadiko mitään muuta? Minun vaatimukseni ovat suuret... päämääräni huimaavan korkeat...te hämmästyisitte jos tulisitte ne tuntemaan, mutta ne ovat eroittamattomasti yhdistyneet aatteellisien päämäärien! ja koko työväenluokan päämäärien kanssa. ELSIE Aina vain tuo aate ja taas aate. — Elämähän on niin vaihteleva ja rikas jo tällaisenaankin. AARNE KALSKE On teille ja teidän luokkaanne kuuluville, ELSIE Myöskin te voisitte saada elämältä paljonkin nyt jo, mutta teidän vihanne meitä onnellisemmassa asemassa olevia kohtaan katkeroittaa teidän elämänne ja estää teitä ottamasta sitäkään mitä olisi saatavissa. — Miksi te vihaatte meitä? AARNE KALSKE Miksikö vihaan?...Jo pienenä poikasena sain tuntea kapitalismin rautaisen käden puristusta. Olen torpan poika. Vanhemmillani oli torppa erään suuren kartanon maalla. Ollessani kahdeksan vuotias, häädettiin meidät torpastamme. — Isäni työskenteli sen jälkeen päiväläisenä. Kuin kulkukoirat saimme maata minkä talon nurkassa kulloinkin sattui. 12-vuotiaana jouduin rengiksi erääseen suureen taloon. Ne kolme vuotta, jotka siellä olin, ovat elämäni synkimpiä aikoja. Näännyttävän raskasta työtä 11 ja 12 tuntia päivässä, kehno, niukka ruoka ja selkäsaunoja runsaasti; sellaista oli elämäni. Samoihin aikoihin kuoli äitini. Isäni katosi maailmalle. En ole sen koommin hänestä kuullut, en tiedä elääkö vai onko kuollut. 15-vuotiaana menin kaupunkiin. Siellä ei elämä ollut paljoakaan parempaa. Vapautta oli tosin vähän enemmän, eikä selkäsaunojakaan tarvinnut enää peljätä. Mutta sama orjuuden kirous painoi sielläkin raskaana ja sama orjan merkki näkyi otsalla menin minne tahansa. — Ei siis ole lainkaan ihmeellistä, että olen nykyisen yhteiskuntajärjestelmän vannoutunut vihollinen. ELSIE hiljaisesti. Teidän vihanne meitä kohtaan on varmaankin hyvin katkera ja on myönnettävä, ettei se ole aivan aiheetonkaan. — Äskeinen tapauskin... AARNE KALSKE Olette oikeassa, neiti. Minun vihani on todellakin hyvin katkera. Mutta en vihaa ihmisiä sellaisenaan, vaan järjestelmää. Järjestelmää vastaan tulen taistelemaan viimeiseen hengenvetooni asti ja sikäli kuin yksityisiä ihmisiä asettuu tuota järjestelmää puolustamaan, taistelen myöskin heitä vastaan, mutta en silti vihaa heitä. — Äskeinen tapaus ei todellakaan merkitse mitään. Se ei ole edes mainitsemisen arvoinen. ELSIE Uskotteko, että yhteiskunta tulee jolloinkin muuttumaan sellaiseksi kuin te, sosialistit kuvittelette? AARNE KALSKE Olen varma siitä. ELSIE Teidän tulevaisuudenuskossanne on jotakin suurta ja ihanaa! En tiedä, tuleeko se milloinkaan toteutumaan, mutta se antaa ainakin sisältöä teidän elämällenne. — Tarttuu äkillisen mielijohteen valtaamana kiinteästi ja nopealla liikkeellä Kalskeen käsivarteen. — Kuulkaahan, tahtoisin todella tehdä jotakin hyväksenne. Mutta te olette niin...kuinka sanoisin...? Niin luoksepääsemätön. — Miksi te olette sellainen? Tireht. Ståhle ja past. Loimaranta tulevat. PASTORI LOIMARANTA puhuu jotakin innokkaasti tireht. Ståhlelle. — — — Kyllä se tulee onnistumaan, ja sen täytyy onnistua, muutoin...— huomaavat Elsien ja Kalskeen ja pysähtyvät aivan ällistyneinä. TIREHTÖÖRI STÅHLE Mitä...mitä tämä merkitsee? PASTORI LOIMARANTA Näenkö oikein? Onko se neiti Elsie ja tuo...tuo kiihoittaja, kansanvillitsijä...? ELSIE joka on nopeasti toipunut hämmästyksestään; luontevasti. Kyllä te näitte oikein. TIREHTÖÖRI STÅHLE Mitä sanot? — Kalskeelle, osoittaen ovea, kylmästi, halveksivasti. — Ulos! — Kalske ei liikahda. PASTORI LOIMARANTA ivallisesti, Kalskeelle. Ei riitä, että olette kiihoittaja ja villitsijä. Olette myöskin naisten viettelijä. ELSIE kuohahtaen. Herra pastori! Te loukkaatte minua! TIREHTÖÖRI STÅHLE kiihtyvällä raivolla, mutta edelleen kylmästi ja halveksivasti, osoittaen Kalskeelle ovea. — Ulos! ELSIE Mutta isä. Sinun menettelysi on aivan... TIREHTÖÖRI STÅHLE kylmästi, mutta voimakkaasti ja masentavasti. — Vaikene! tarttuu Kalskeen käsivarteen aikoen taluttaa hänet ovelle. AARNE KALSKE vapautuen voimakkaalla liikkeellä; tyynesti. — Osaan kyllä mennä taluttajattakin. TIREHTÖÖRI STÅHLE Hyvä, että osaatte. Kalske menee. TIREHTÖÖRI STÅHLE Elsielle. Odotan selvitystäsi. ELSIE Mitä selvitystä? TIREHTÖÖRI STÅHLE Mitä tekemistä sinulla oli tuon miehen kanssa? ELSIE Näittehän, että minä puhuin hänelle. TIREHTÖÖRI STÅHLE ylenkatseellisesti. Ja niitä puhumista voipi Erik Ståhlen tyttärellä olla kahdenkesken jollekin konetyömiehelle, joka lisäksi on vielä kiihoittaja ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen katkera vihollinen. — Sinun taipumuksesi, Elsie, ne osoittavat sangen alhaista mielenlaatua ja hämmästyttävää sopivaisuuskäsitteiden höltymistä. ELSIE Millä tavoin sitten, isä? PASTORI LOIMARANTA. Mutta, neiti Elsie, kunniallisen neidon ja vielä teidän yhteiskunta-asemassanne olevan pitäisi toki ymmärtää... ELSIE ylenkatseellisesti. Herra pastori...Teillä ei ole mitään oikeutta...Mitä minä teen tai jätän tekemättä, ei kuulu teille. TIREHTÖÖRI STÅHLE Vaiti, Elsie! Herra pastorilla on oikeus ja myöskin kyllin aihetta muistutukseen. Sinä olet jo siksi vanha, että sinun pitäisi osata arvosi mukaisesti käyttäytyä. — Varoitan sinua, Elsie...jos vielä huomaan tämän tapaisia oireitakin, on minun ryhdyttävä ankarampiin toimenpiteisiin. — Mene huoneisiisi! — Elsie menee. ESIRIPPU. TOINEN NÄYTÖS. NÄYTTÄMÖ. Kohosen asunto. Tavallinen työläisasunto, köyhä mutta verrattain siisti, jopa miellyttäväkin sisustus. Jokseenkin tilava. Oikealla ovi viereiseen huoneeseen, perällä ulos. — Sylvi, noin 11-vuotias tyttö, lukee läksyjänsä pöydän ääressä. 7—8-vuotias poikanen askartelee jotain lattialla. Kohosen vaimo on illallisen valmistuspuuhissa. Vuodenaika: talvi, tammikuun loppupuoli. SYLVI nousee pöydän äärestä ja menee kurkistamaan akkunasta ulos. — Puoliääneen. Jo ihan pimeä. Kääntyen äitiinsä. — Äiti, miksi ei isä jo tule? KOHOSEN VAIMO Kyllä hän jo pian tulee. Mitä sinä nyt isällä tekisit, lapseni? SYLVI Tuoko isä leipää tullessaan? KOHOSEN VAIMO Luultavasti hän tuo, jos vain onnistuu saamaan. SYLVI Saanko minäkin sitten pienen palasen — hyvin pienen vain, tällaisen — katsohan, äiti. — Näyttää käsillään. KOHOSEN VAIMO Saat, saat, lapseni. Koeta nyt vain olla kärsivällinen. SYLVI Saanko niinä evääksenikin kun menen huomenna kouluun? KOHOSEN VAIMO Kyllä sinä saat, jos vain isä tuo. SYLVI Ah, kuinka hauskaa, äiti! Kunhan isä vain pian tulisi, — Kuuluu koputusta ulko-ovella. KOHOSEN VAIMO Kukahan sieltä nyt tulee kun oikein koputtamalla sisään pyrkii? Isä se ei ainakaan ole. — Menee avaamaan oven. ELSIE STÅHLE tulee, kädessä paketti. Hyvää iltaa, rouva Kohonen! 'Iltaa, Sylvi! Kuinka täällä nyt jaksetaan? KOHOSEN VAIMO JA SYLVI niijaavat hämillään, mutta iloisina ja ystävällisesti. Kohosen vaimo pyyhkii esiliinallaan tuolia. — Istukaa, neiti Ståhle. Tehkää niin hyvin! ELSIE — Toin Sylville ja Paavolle ne sukat, jotka heille lupasin. Koetetaanpas miten ne sopivat. Antaa toiset sukat Sylville, joka alkaa niitä pukea jalkoihinsa, Elsie pukee itse toiset sukat Paavon jalkoihin. — Hyvin ne sopivat. Ovat kuin teitä varten tehdyt. — Sylvi ja Paavo katsovat onnellisina uusia sukkiaan. KOHOSEN VAIMO Kylläpä se neiti nyt...Noin hienot ja koreat sukat... Mutta kiittäkäähän neitiä lapset! — Sylvi niijaa ja Paavo tekee äkillisen lapsen kumarruksen. ELSIE Sylville. Noin kehno ja ohut leninkikin sinulla on! Kun ehdimme, niin valmistamme sinulle uuden leningin ja ehkä Paavo-pojullekin voimme vielä saada jotakin. — Kohosen vaimolle. Olemme perustaneet vakinaisen armeliaisuusyhdistyksen tehtaalle, jonka tarkoituksena on seudun puutteenalaisten työläisten avustaminen. KOHOSEN VAIMO Neiti on aina ollut niin ystävällinen ja hyvä meitä köyhiä kohtaan. Kyllä sen jumala on kerran teille palkitseva. SYLVI puolittain kuiskaten. Miksi isä ei jo tule? ELSIE Onko Sylvi tytön isää jo ikävä? KOHOSEN VAIMO Isän pitäisi työstä tullessaan tuoda vähän leipää, jos onnistuu saamaan ja sitähän se Sylvi siinä odottelee. ELSIE ymmärtämättä. Leipää...Minulla on täällä jotain vielä parempaa... katsohan... — Ottaa muhvinsa sisästä muutamia hienoja sokurileivoksia ja antaa ne Sylville. — Anna äidille ja Paavollekin niistä. Ne ovat paljon parempia kuin parhainkaan vehnäleipä. KOHOSEN VAIMO Eihän me vehnäleipää...Milläpä me sellaisia... Tavallista ruisleipäähän me... ELSIE hiljaisesti. Tavallista ruisleipää! Eikö teillä sitten ole... KOHOSEN VAIMO Ei. — — eikä ole ollut kolmeen päivään niin palaakaan — ELSIE Hyvä jumala...ei leipää kolmeen päivään...ja minä... Mitä te sitten olette syöneet? KOHOSEN VAIMO Perunoita, ja eilen keitimme viimeisistä jauhontomuista vähän velliä. ELSIE hiljaisesti. Onko...onko työläisiä tällä paikkakunnalla paljonkin sellaisessa asemassa? KOHOSEN VAIMO Voi, hyvä neiti, kyllä niitä on hyvin paljon...melkein jokikinen työläisperhe. ELSIE Minun täytyy vielä tänä iltana puhua siitä isän kanssa. Leipää lähetän teille niin pian kuin mahdollista. — Jääkää hyvästi! — Menee kiireesti. KOHOSEN VAIMO puolittain itsekseen, puolittain Sylville. Kyllä sillä tirehtöörin neidillä on hyvä sydän ja armelias luonto... — Katsoo Sylvin ja Paavon sukkia. — Noin hienot sukatkin osti...Ne ovat maksaneet ainakin kaksi kokonaista päiväpalkkaa... KOHONEN tulee työstä. Häntä seuraa teht. työmies Pohja, noin 45 v. Kumpikin ovat kehnosti ja ohuesti puetut vuodenaikaan katsoen. Kohosella nuorassa kimppuun sidottuna 4 tai 5 leipää. SYLVI rientää isäänsä vastaan. Iloisena. Onhan sinulla leipää, isä! KOHONEN laskee leipäkimpun pöydälle. Onnistuin vielä saamaan muutamia, mutta niidenkin hinta oli taasen kohonnut. — Menee tumin eteen lämmittämään palelevia käsiään ja kopistelee lunta puukengistään. — Kohosen vaimo taittaa leivästä palasen Sylville ja Paavolle. — Nuo puukengät eivät kelpaa mihinkään näin lumen aikana. Niiden pohjiinkin takertuu lumi paksuina kerroksina, joten lopulta kulku käy miltei mahdottomaksi. Saisipa ihminen vielä kerran oikeat kengät jalkoihinsa! POHJA näyttää visaisia kenkiään. Tuollaiset ne ovat minunkin kenkäni, vaikka olenkin entinen suutari. Mutta se joka on sanonut, että sepällä ei ole milloinkaan kunnollista puukkoa eikä suutarilla kelvollisia kenkiä, on sanonut syvän ja totisen totuuden. KOHOSEN VAIMO kaataa kahvia. Tulkaahan juomaan kahvia lämpimiksenne. Ei se tosin oikeata kahvia ole, mutta on ainakin sen näköistä. — Kyllähän ne kengätkin olisivat tarpeen, mutta ennenkaikkea tarvitsisit sinä vahvemman takin. Oikeata palttoota ei uskalla ajatellakaan. KOHONEN Ei uskalla, ei, siksi kallista on nykyisin kaikki vaatetavara, ja aina vain niiden hinnat kohoavat, niinkuin kaikkien muidenkin paitsi työmiehen työn. Työpalkat tulla laahustavat puolittain konttaamalla perässä, silmäkannon jälessä kaikista muista hinnoista. Ja kuitenkin sanotaan, että työväellä on juuri nyt suurempi valta kuin milloinkaan ennen. Ymmärrä sitten tämän maailman menoa. POHJA Sitä vain sanotaan niin, mutta todellisuudessa ei työväellä ole yhtään enempi valtaa kuin ennenkään. Liekö niinkään paljon. KOHONEN Kyllä nyt olisi jo aika ottaa köyhälistön ohjat käsiinsä, mutta miksi se ei ota niitä? POHJA Se ei pysty vielä ottamaan. — Osoittaa poikasta lattialla. — Mutta he kenties tulevat sen tekemään. KOHONEN Ei pysty...Miksi emme pystyisi? Me pystymme, jos niikseen tulee. KOHOSEN VAIMO hellästi, hyväileväsi! Lapsiraukat! Kunpahan teillä jo olisikin valoisampi elämän- taival kuin meillä on ollut! Mutta alku ainakaan ei näytä siltä. Sylvi raukankin täytyy pian jäädä pois koulusta. Ei hän siellä voi käydä tuollaisiin vaatteisiin puettuna. Jäätyyhän hän tielle. SYLVI itkunsekaisella äänellä. Äiti, älä jätä minua pois koulusta. Onhan minulla nyt näin hyvät kengät ja sukatkin kun tirehtöörin neiti antoi. KOHOSEN VAIMO Enhän minä sinua jättäisi, mutta sinä et tarkene kovemmilla pakkasilla niin pitkää matkaa kulkea, sinun muut vaatteesi ovat noin ohuet ja ihan hajoamaisillaan. SYLVI Kyllä niissä tarkenen, äiti. Minä juoksen. Ja keväthän nyt kohta tulee. KOHOSEN VAIMO Kyllä kevääseen on vielä pitkä aika, lapsi kulta. SYLVI lukee vielä hetkisen äänettömänä ja alakuloisena, sitten menee hän pikkuveljensä kanssa viereiseen huoneeseen. KOHONEN tuskallisesti. En todellakaan ymmärrä mitä olisi tehtävä. Insinööri sanoi juuri viime viikolla, että palkkoja ei enää tulla korottamaan, ennemmin seisautetaan vaikka koko tehdas. KOHOSEN VAIMO Tekisivätköhän ne sen? POHJA Joutavia! Eivät ne rahamyllyään niin vaan seisauta. KOHONEN Sen nyt ymmärtää lapsikin olevan pelkkää peloittelua. Emme me niin tyhmiä ole, ettemme sitä ymmärtäisi. — Maailmansota, se on ollut pohjaton kärsimysten lähde työväenluokalle, mutta kultakaivos omistavalle luokalle. Tämänkin tehtaan tuotteet menevät niin kaupaksi, ettei kyetä läheskään täyttämään kysyntää ja hinnat kohoavat myötänään. POHJA Mutta siitä huolimatta eivät työläiset uskalla enää palkankorotuksesta hiiskahtaakaan. KOHONEN Sen jälkeen kuin Kalske eroitettiin tehtaasta ja lähti pois paikkakunnalta, ovat kaikki työläiset käyneet ikäänkuin aremmiksi ja olojensakin suhteen välinpitämättömämmiksi. Eivät he käy kokouksissakaan enää säännöllisesti ja kaikenlaiset joutavat nurkkatanssit ja kortinpeluu pyrkivät voittamaan jalansijaa, varsinkin nuorempien keskuudessa. POHJA Kalske oli reuna poika. Hänen vaikutusvaltansa niin vanhoihin kuin nuoriinkin oli erityinen jumalien lahja, joka on suotu vain aniharvoille. KOHONEN Myöskin oli hän luotettava. Kun hän jotakin sanoi, niin se sana piti ja hänen ohjeidensa mukaan sitä tavallisesti meneteltiinkin ja harvoin harhaan iskettiinkään. Hän oli kuin luotu johtajaksi ja ohjaajaksi. Herrojen suosikki hän ei kuitenkaan ollut, vaikka olikin taitava työmies. POHJA Eipä tietenkään. Kalske ei ollut mikään lautasen nuolija, jollaisia herrojen suosikit tavallisesti ovat. Sarkki ja muutamia nuorenpuoleisia miehiä tulee kiihtyneinä ja taistelunhaluisina. SARKKI Nyt on itse piru irti...! KOHONEN Kuinka niin...? POHJA Mitä sitten on tapahtunut? KOHOSEN VAIMO leikillisesti. Ovatko pojat nähneet mörköjä metsätiellä tänne tullessaan? SARKKI Emme me vielä, mitään nähneet ole, mutta kuullellet sitä enemmän. KOHONEN Mitä te sitten olette kuulleet? SARKKI Nyt ovat herrojen perustamat ja heidän eduskunnassa laillisiksi julistamat n.k. suojeluskunnat alkanehet sotaisen liikehtimisensä monissa paikoin maata. Varsinkin pohjanmaan pitäjissä ja Viipurin tienohilla ovat ne jo ryhtynehet avoimehen aseellisehen toimintahan työväen perustamia punakaarteja vastahan. KOHONEN Lieköhän siinä oikein tosi kysymyksessä? SARKKI Totta se on, sitä ei enää tarvitse epäilläkähän. Nyt on vain kysymys siitä, ottaako työväenluokka taisteluhansikkahan vastahan, vai antautuuko se heti armoille ilman taistelua. ÄÄNIÄ Särkin mukana olevien miesten joukosta. — Mekö rupeaisimme lahtareilta armoa rukoilemaan! — Emme ikinä! — Yksimieliseen vastarintaan on ryhdyttävä! KOHONEN alentaen ääntänsä. Eihän meillä ole aseitakaan. SARKKI myöskin hillitysti. Tänä iltana on kirkonkylän työväentalolla kokous, jossa päätetähän aseiden hankinnasta tämän seudun työväestölle. KOHOSEN VAIMO tuskallisesti. Hyvä jumala, mitähän tästä vielä lopuksi tuleekaan... Minulla on ollut niin synkkiä aavistuksia jo kauan aikaa. — Ja Anuakin on parastaikaa kirkonkylällä. Kunhan ei hänelle mitään tapahtuisi. Menen katsomaan jos häntä jo jäällä näkyisi. — Pukee vähän joitain kehnoja päällysvaatteita yllensä ja menee ulos. Kun hän avaa oven syöksähtää raju tuulenpuuska sisälle huoneeseen ja myrskyn kohina ja luulen vongunta kuuluvat hyvin voimakkaina. KOHONEN Sinne kokoukseen olisi pitänyt täältäkin kulmalta mennä muutamia ymmärtäväisiä ja harkintakykyisiä miehiä. SARKKI Muutamia miehiä tehtahalta sinne kyllä menikin. He lupasivat vielä tänä iltana tulla ilmoittamahan, jos siellä jotakin tärkeämpää päätetähän. Oli meilläkin aikomus sinne mennä, mutta emme päässehet ajoissa lähtemähän. POHJA Olisipa vain Kalske tällä seudulla. Hän kyllä tietäisi, mitä olisi tehtävä. KOHONEN Hänen kaiteistansa miestä me nyt todellakin tarvitsisimme. SARKKI Kalske oli tosin mitä parahin toveri ja älykäs — mutta hän luotti liijaksi niihin kaikenlaisihin herrojen konsteihin, eduskuntahan ja sen sellaisihin... POHJA Mutta onhan eduskunnasta ollutkin arvaamattoman paljon hyötyä koko työväenluokalle. KOHONEN Viime vaaleissa tosin hävisimme, mutta... SARKKI Eduskunnat ja muut sellaiset kunnat ovat niitä herrojen ja narrien laitoksia. Aina niissä ovat porvarit kenkkuilemassa yrittipä työväki mitä tahansa. Vaaleissa tosin hävisimme, jumal'auta, mutta se on pieni asia ja meitä on visailunkin enemmän kun oikein tosi tulee. KOHOSEN VAIMO tulee ulkoa. Siellä on hirveä ilma. Lumi lentää hurjana ryöppynä koskien kasvoihin kuin tuhansien teräsneulöjen pistot. — Kuinkahan Anna siellä selviää? KOHONEN Lumimyrskystä Anna kyllä selviää, ellei muuta estettä satu. Ulkoa alkaa kuulua jalkojen töminää ja puheen ääniä. Kohonen kuuntelee. — Luulen hänen jo tulevankin. SARKKI Sieltä tulee useampiakin. ANNA noin 23-vuotias, huomattavan kaunis, vaaleaverinen, tulee Kalske mukanansa. Iloisena ja innostuneena. — Katsokaahan kenet minä tuon mukanani! Lapasin hänet tuolla tiellä ja sain kuin sainkin hänet lähtemään mukaani, vaikka hän ensin estelikin. KOHONEN ilostuneena. Kalskeko! No, terve! Siinä mies missä mainitaan! Mikä sinut nyt tänne on lennättänyt? AARNE KALSKE kättelee kaikkia. ÄÄNIÄ — Terve! — Vielä sinäkin elät! POHJA kätellen Kalsketta. Sydämellisesti. Terve, poikani! Sinua juuri olemme kaivanneet. AARNE KALSKE Miksi minua... KOHONEN Ohjaajaksemme ja neuvonantajaksemme. KOHOSEN VAIMO Kuinka te pääsitte lainkaan liikkumaan sellaisessa hirveässä ilmassa? ANNA Minulla oli sukset. En älynnyt heti kotoa lähtiessäni ottaa suksia, mutta onneksi sain Kantolasta jo mennessäni sukset lainaksi. SARKKI Kalskeelle. Missä sinä nykyisin olet oleskellut, kaupungissako, vai...? AARNE KALSKE Enimmäkseen siellä...Mutta jätetään nyt sellaiset, meillä on paljon tärkeämpiä asioita. ÄÄNIÄ Puhu, puhu! SARKKI Niin, annappa kuulua, mitä sinulla on sydämelläsi. AARNE KALSKE Liian kireälle jännitetty jousi on vihdoinkin katkennut. — Kaikkialla, eteläisissä osissa maata, on syttynyt avoimia aseellisia taisteluja työväestön ja porvariston välillä. Ne alkoivat tänä aamuna ja kulovalkean tavoin ovat ne levinneet kylästä kylään ja kaupungista kaupunkiin. Pääkaupungissa otti työväestö jo edellisenä yönä käsiinsä kaiken vallan ja työväestön valitsema johtava komitea määräsi hallituksen jäsenet vangittaviksi. Nämä olivat kuitenkin hiukkasta ennemmin ehtineet paeta kaupungista jonnekin pohjoiseen. KOHONEN Mitenkä läheisessä kaupungissa yleensä suhtaudutaan nykyiseen tilanteeseen ja tapauksiin? Ovatko mielet kylläkin kiihtyneitä? AARNE KALSKE Mieletkö kiihtyneitä...? Melkein kuiskaten, mutta voimakkaasti ja pontevasti. — Siellä on aseellinen vallankumous täydessä käynnissä. Se alkoi tänä aamuna. Kaikki työt ovat seisauksissa ja työväestö on julistanut täydellisen diktatuurin. KOHONEN hypähtäen kiivaasti ylös: Meidän on heti ryhdyttävä joihinkin toimenpiteisiin! SARKKI Ja nyt on toimittava ripeästi, yksi vuorokausi voipi merkitä paljon! ANNA Missään tapauksessa emme näin lähellä kaupunkia ja tiheässä asutusseudussa voi jäädä toimettomiksi ja välinpitämättömiksi. ÄÄNIÄ Emme voi! — Emme! AARNE KALSKE Kuinkahan monta kelvollista miestä saisi tältä paikkakunnalta kokoon? KOHONEN Ehkä noin satakunta, luulisin. AARNE KALSKE Se riittäisi aivan hyvin näin aluksi. Mutta ennen kaikkea pitäisi ne olla rohkeita ja uljaita, sekä luotettavia ja varmoja työväenjärjestöjen jäseniä. Roistoja ja huligaaneja emme huoli joukkoomme. — Onkohan paikkakunnan porvarien kaarti hyvinkin aseistettu? KOHONEN Kyllä niillä aseita on, vaikka ne koettavat niitä meiltä työläisiltä salata. SARKKI Entä meillä työläisillä? Onko meillä aselaista tietoa? POHJA Kyllä se aseen saa, joka lyödä tahtoo. AARNE KALSKE Aseita kyllä on kun vain saadaan kelvollisia miehiä niitä käyttelemään. KOHOSEN VAIMO Eiköhän olisi parempi, ettei lainkaan tartuttaisi aseisiin, sillä joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu. AARNE KALSKE Tietysti se olisi parempi. Minä olen ensimäinen sen myöntämään. Mutta ellemme nyt nouse vastarintaan, niin joudumme kokonaan porvarien armoille ja menetämme nekin saavutukset, joita viime aikoina olemme onnistuneet valtaamaan. ANNA tulisesti. Ja jos ei mitään uskalleta, ei myöskään mitään voiteta. Ja nyt on uskallettava jos koskaan. Hukkukoon sitten jos on hukkuakseen! AARNE KALSKE Sanoit aivan oikein, Anna. Hukkukoon sitten jos on hukkuakseen! KOHOSEN VAIMO Niin...en minä niitä asioita paljon ymmärrä, mutta että vallan pyssyjen kanssa toisiaan vastaan...Se tuntuu niin kamalalta ajatellakin. Ja jospa sillä keinoin edes saataisiin tämä työläisten kurja ja viheliäinen elämä vähänkin paranemaan, niin silloin voisi sodankin tuottamat kärsimykset vielä kestää, mutta jos yrityksemme epäonnistuu, niin entä sitten...? KOHONEN Tämän kurjemmaksi ei olomme enää voine tulla, kävipä miten tahansa. SARKKI Ja tapauksien kulkua emme enää voi saada kääntymähän, vaikka tahtoisimmekin. On vain nopiasti toimittava, että päästähän alkuhun. Pitäisi saada tietohomme, mitä kirkonkylän työväentalolla päätettihin. Sinne meni useita miehiä tältäkin kulmakunnalta. Lienevätköhän jo palasinehet. AARNE KALSKE Niiltä miehiltä pitäisi vielä tänä iltana saada tieto kokouksen päätöksistä. Kohosen vaimo menee viereiseen huoneeseen. ANNA Minä otan sen hankkiakseni. SARKKI Odotahan, minä kirjoitan luettelon heidän nimistänsä. — Kirjoittaa ja antaa sen Annalle. AARNE KALSKE Ja koeta toimia ripeästi! ANNA Ole huoletta. Hyvin pian olen jälleen täällä. — Menee kiireesti. AARNE KALSKE jää katsomaan Annan jälkeen. Kelpo tyttö, tulinen, rohkea ja innostunut. Oikea taistelijatyyppi. Hän kelpaisi esimerkiksi monelle kokeneemmallekin työväenluokan taistelijalle. KOHONEN Nuoret juuri ovatkin taistelijoita. Nykyisin seuraavat tapaukset toisiaan niin nopeasti, että meidän vanhempien on hyvin vaikeata, toisinaan miltei mahdotontakin, seurata täydelleen mukana. Mutta te nuoret, te olette joustavampia ja rohkeampia ja teillä on enemmän tietoja, vaikka kokemusta puuttuukin. Sentähden teidän nuorten on asetuttava johtamaan toimintaamme ja tarkoin huolehdittava siitä, että koko työväenluokan onni on kaikissa teoissa ainoana päämääränä. AARNE KALSKE miettivästi. Vuorenraskas on se edesvastuu, joka nykyisinä kohtalokkaina aikoina painaa työväenluokan eturivissä kulkevien hartioita. — Usein välähtää mieleeni kysymykset: Oletko sinä kyllin laajanäköinen, kyllin uhrautuvainen voidaksesi ottaa jonkin osan tästä edesvastuusta kantaaksesi? — Sitten tämä viimeisin askel... Onko se oikea? Onko se köyhälistölle kokonaisuudessaan onneksi vai turmioksi? — Lyhyt äänettömyys. POHJA Kaikki merkit viittaavat siihen, että ihmislasten on vielä kuljettava monien tuskien ja koettelemuksien läpi ennenkuin todelliset elämänarvot niille vaikenevat. — Onneksi en tämän askeleen usko olevan, mutta näköpiirin laajentamiseksi ja kokemuksien hankkimiseksi on se nähtävästi välttämätön. AARNE KALSKE Työväenluokan tie kautta vuosisatojen on aina, ollut tuskien tie. Ja kumminkin on se aina alistunut, aina armoille antautunut. Nyt sillä on toinenkin tie edessä. Tuskien ja kärsimysten tie sekin, mutta se on ainakin kunniakas...yljäs...Ja sen tien päässä siintää, tosin himmeänä ja utuisena, mutta kumminkin mahdollisena, onnellisempi, oikeudenmukaisempi yhteiskunta. KOHONEN Paljoa emme sillä tiellä voi menettää, jos menetämmekin, mutta voittaa voimme paljonkin. AARNE KALSKE On kuitenkin yksi kysymys: Olemmeko kyllin voimakkaita, kyllin uhrautuvaisia, kyllin valistuneita, sanalla sanoen pystyviä sitä tietä kulkemaan? Toisinaan sitä epäilen. — Äänettömyys. Hypähtää pontevasti ylös. Tulisesti. — Pois kaikki epäilykset ja synkät mietelmät! Arpa on jo heitetty. Meidän täytyy kulkea juuri sitä tietä ja meidän täytyy voittaa! Anna ja muutamia miehiä tulee. SARKKI Nopiasti sinä, Anna asiasi toimititkin. ANNA He tulivat jo tuolla tiellä vastaani. Olivat tulossa tänne. — Miehet kättelevät Kalsketta toverillisen ystävällisesti ja sydämellisesti. ÄÄNIÄ — Terve, toveri! — Tervetuloa joukkoomme! — Johtamaan toimintaamme! AARNE KALSKE Millainen on asema? Mihin toimenpiteisiin päätettiin ryhtyä? ANNA ehättäen ennen miehiä. Naapuripitäjässä kuulun olevan parhaillaan tulinen taistelu käynnissä, ja meidän tehtävämme täällä on näinollen ilman muuta selvä. KOHONEN kiihkeästi. Siis nopeaan ja tarmokkaaseen toimintaan ennenkuin on myöhäistä. ÄÄNIÄ Annan mukana, tulleiden miesten joukosta. — Aivan niin! — Niin päätettiin! SARKKI Vihdoinkin oikea ote! Naapuripitäjässä jo tulinen taistelu käynnissä! Ja mekö tällä tienoholla sitten seisoisimme yksin toimettomina, lampahannahkaisina syrjästäkurkistelijoina. Emme jääkään. Toimehen ja heti paikalla! AARNE KALSKE Entä te toiset? Mitä te arvelette? KOHONEN varmasti. Minä ainakin liityn mukaan täydestä sydämestäni. ÄÄNIÄ — Myöskin minä! — Ja minä! — Ja minä! — Kaikki mukaan! SARKKI Yksikään ei saa jäädä pois. POHJA Toverit — sanon rehellisesti mielipiteeni — minä en voi näin ilman muuta, aseellista toimintaa hyväksyä. Ensinnäkin se sotii vastaan meidän periaatteitamme ja inhimilliseltäkin kannalta katsoen... SARKKI Mene merehen periaatteinesi ja inhimillisyyksinesi! Ne eivät ole mädännehen perunan arvoisia lahtarien kiväärien suun edessä. ÄÄNIÄ — Aivan oikein! — Sarkki on oikeassa! POHJA Kehoitan teitä, toverit... harkitkaa tarkoin... Tilanne ja olosuhteet eivät nyt ole lainkaan sopivat aseihin tarttumiselle. SARKKI Vaiti, pahan ilman lintu! Sinunkaltaisiesi mielestä eivät tilanne ja olosuhtehet ole milloinkahan sopivat. POHJA Mutta koska asiat nyt vielä ovat näin karkealla kannalla ja koska jo lähes parikymmentä vuotta olen ollut mukana kaikissa herroja vastaan tähdätyissä pyrkimyksissä, niin seuraan mukana nytkin vaikka tiedänkin, että syöksymme kohti turmiotamme, mutta tovereilleni kohtalo olkoon minunkin kohtaloni. ÄÄNIÄ — Oikein Pohja! KOHONEN Se on miehen puhetta. AARNE KALSKE Ja mitä merkitsevät yksilöiden kohtalot koko työväenluokan onnen rinnalla! Yksilö hävitköön kun vain suku säilyy. Sitäpaitsi on peräytyminen myöhäistä. Aseellinen taistelu on ainoa mahdollinen keino nykyisissä oloissa. Mutta se painakaa tarkoin mieliinne, että tie, jolla nyt aiomme astua, ei ole kukilla siroiteltu. — Ryhdytäänkö siis ase kädessä puolustamaan oikeuksiamme ja vapauttamme? ÄÄNIÄ innostuneita, kiihoittuneita, uhkaavia ja pontevia. — Ryhdytään! — Ryhdytään! — Hyvä! — Hyvä! AARNE KALSKE Siis ase kädessä? ÄÄNIÄ — Niin, niin! AARNE KALSKE Voittoon tai kuolemaan? ÄÄNIÄ — Voittoon tai kuolemaan! AARNE KALSKE Hyvä! Ja joka tämän valan unohtaa, hänen ylitsensä langetkoon koko työväenluokan ikuinen kirous! — Nostaa kätensä. ÄÄNIÄ — Niin tapahtukoon! AARNE KALSKE Väliaikainen johtaja on myöskin valittava, jonka käskyjä ja määräyksiä jokaisen on ehdottomasti noudatettava kunnes Vakinainen päällikkö voidaan valita. ANNA Kalske päälliköksi! ÄÄNIÄ — Hyvä, hyvä! AARNE KALSKE Miettikäähän tarkoin! Näissä olosuhteissa en ehkä ole sopiva... Olen liian omavaltainen ja myöskin vaadin ehdotonta kuuliaisuutta. POHJA Kaiken toimintamme ehdoksi asetan, että Kalske ottaa johdon käsiinsä. ÄÄNIÄ — Kalske päälliköksi! — Hyvä! Hyvä! AARNE KALSKE Ja nyt joukkoamme lisäämään! SARKKI Entä asehet? AARNE KALSKE Niistä huolehdin minä. Viisi tai kuusi miestä lähtee nyt heti minun mukanani. Te toiset jäätte tähän ympäristölle pitämään vartiota, ettei mitään yllätyksiä tapahdu ja odottamaan tarkempia määräyksiä ja toimintaohjeita. SARKKI intohimoisen tulisesti. Nytkö...nytkö siis minun suuri ja salainen unelmani alkaa toteutua. Työväenluokan aseellinen vallankumous! Mikä suuri ja mahtava ajatus tuohon lauseheseen kätkeytyykään! Juuri sitä tietä käy työväenluokan vapahdus. Menevät. KOHOSEN VAIMO tulee viereisestä huoneesta tuskan ja kauhun vallassa. Uni ei tule vaikka kuinka yrittäisin, niin olen levoton ja pahojen aavistuksien vallassa. Kunhan ei tästä kaikesta olisi seurauksena jotakin vielä kauheampaa kuin mitä näihin asti olemme saaneet kokea. SYLVIN ääni kuuluu viereisestä huoneesta. Äiti, mihin sinä menit? KOHOSEN VAIMO Täällä minä olen, lapseni. SYLVI Minun on niin kylmä ja peloittaakin täällä yksin pimeässä. KOHOSEN VAIMO askartelee jotakin. Eihän siellä mitään pelättävää Ole, ja hyvin pian minä tulen...Nuku nyt vain rauhallisesti. — Hetken äänettömyys. SYLVI hätäisesti. Äiti, tule katsomaan — — pian! KOHOSEN VAIMO Mitä sitten? SYLVI Suuri punainen loimu näkyy tuolta kaukaa...metsän takaa. KOHOSEN VAIMO rientää viereiseen huoneeseen. Kuuluu hänen kauhistunut huudahduksensa. Hyvä jumala! Se on tulipalo. Koko taivaanranta on yhtenä tulimerenä! ANNA tulee hätääntyneenä. Ei täällä olekaan ketään. — Kohosen vaimo tulee kiireesti viereisestä huoneesta. ANNA Vimmattu taistelu riehuu parhaillaan Jylkin kartanossa ja sen ympäristöllä. Kartanon päärakennus palaa. Muuan punaisten lähetti tuli äskettäin tänne pyytäen lähettämään kiireesti apua. — Kunhan Kalske vain pian tulisi! KOHOSEN VAIMO Jumala armahtakoon meitä viheliäisiä ihmisparkoja, millaisia aikoja olemme joutuneet elämään! ESIRIPPU. KOLMAS NÄYTÖS. NÄYTTÄMÖ: Sama paikka kuin ensimäisessä näytöksessä. Tirehtööri Ståhle, pastori Loimaranta, tilanomistaja Falck ynnä muutamia muita ympäristön tilanomistajia, tehtaan työnjohtajia ja konttoristeja saapuvilla. Mieliala hermostunut, levoton ja raivoisan kostonhimon täyttämä. Kaikki puhuvat hillityllä tukahutetulla äänellä, mutta silti kiihkeästi ja pontevasti. Akkunoissa on tiheät kaihtimet estämässä valoa ulkopuolelle näkymästä. — Myöhäinen ilta. PASTORI LOIMARANTA lamaantuneesi. Eikö vieläkään...mitään? TIREHTÖÖRI STÅHLE tulee kiireesti. Minulla on vihdoinkin hyviä uutisia. ÄÄNIÄ jännittyneitä, toivon elähdyttämiä. Mitä, mitä? TILANOMISTAJA FALCK Kertokaa, kertokaa! ÄÄNIÄ Niin kertokaa! TIREHTÖÖRI STÅHLE Eilen illalla kävi luonani muuan pohjoisesta tullut valkoisten lähetti. Hän oli onnistunut tunkeutumaan aina tänne asti ja hän kertoi, että Seinäjoella eräs kenraali — Mannerheim on hänen nimensä — kokoo parhaillaan joukkoja hyökätäkseen tänne etelään tuhoamaan punaisten armeijan... PASTORI LOIMARANTA On niin paljon ollut kaikenkaltaisia huhuja...Pian saadaan apua sanotaan...Voikohan tähänkään luottaa? TILANOMISTAJA FALCK Niin, voikohan...? TIREHTÖÖRI STÅHLE Tämä tieto on aivan varma ja luotettava. Lähetti oli itse kenraali Mannerheimin lähettämä. TILANOMISTAJA FALCK Missä on nyt tuo lähetti? TIREHTÖÖRI STÅHLE Hän jatkoi yhä edelleen matkaansa...etelään. Hän on saanut käskyn tunkeutua aina Helsinkiin, Turkuun ja Viipuriin asti, jos se vain on mahdollista. TILANOMISTAJA FALCK toivon elähdyttämänä. Tulisikohan näistä kauhunpäivistä vihdoinkin loppu. ÄÄNIÄ — Se olisi ihanaa! — Riemun päivä! PASTORI LOIMARANTA yhä edelleen masentuneesti. Punaisilla on suunnaton armeija ja määrätön paljous aseita ja yhä heidän joukkonsa lisääntyy...lisääntyy...He ovat voittamattomat, ellei saada apua ulkoa. TIREHTÖÖRI STÅHLE Mannerheimilla kuuluu olevan taitavia upseereita — suurin osa saksalaisia — ja aseista ei myöskään ole puutetta. Myöskin hänen joukkonsa kasvaa ja aseita saapuu Saksasta yhä lisää... TILANOMISTAJA FALCK riemastuen. Onko hänellä saksalaisia upseereita? ÄÄNIÄ Sitten kyllä voitetaan! TILANOMISTAJA FALCK Saksako vihdoin on pelastajamme? PASTORI LOIMARANTA elähtyneenä, mielettömän kostonhimoisesti. Ah, Jumalani! kun vielä saisikin noille punaisille roistoille, noille helvetin hengille kostaa...kostaa... Antaisin kaikki...vaikka koko erilaisuuteni, niin... milteipä sieluni autuuden, kun vain saisin tuon pääpirun Kalskeen ja hänen apurinsa käsiini! Mikään rangaistus... tuskin mikään kidutuskaan olisi heille kyllin kova rangaistus! TEHTAAN INSINÖÖRI syöksyy kalpeana ja kauhistuneena sisälle. Punaiset tulevat! Heitä on suuri joukko...kaikilla kiväärit! Olemme hukassa! KAIKKI hypähtävät kauhistuneina ylös. PASTORI LOIMARANTA Punaiset...Mitä nyt teemme? TIREHTÖÖRI STÅHLE yrittäen näyttää levolliselta. Miltä suunnalta he tulevat? TEHTAAN INSINÖÖRI Tehtaalta päin... PASTORI LOIMARANTA Oi, jumala! Nyt he tappavat meidät! TIREHTÖÖRI STÅHLE Vaiti...Seuratkaa mukana! Vetää taskustaan revolverin ja syöksyy hurjaa vauhtia ulos. Toiset seisovat epäröivinä ja neuvottomina. Sitten aikovat hekin rientää ulos, mutta samassa ulkoa kuuluu joukon tahdikasta marssimista ja laulua. PUNAKAARTILAISTEN MARSSI. Pieni Suomen kansa katkoo kahleitansa, kärsimysten malja jo kukkuroillaan on. Raakaa sortovaltaa vastaan, nostamastaan armeijastaan, jalon kansan parhaat voimat taistohon! Kaikki peräytyvät ovelta. Sisään astuvat Kalske, Sarkki, Kohonen ja Pohja. Heitä seuraa joukko punakaartilaisia. Useilla heistä on kiväärit. Kalskeella ja Särkillä revolveri koteloineen vyöllä. AARNE KALSKE tarkastelee hetken äänettömänä ja terävin silmäyksin kauhun vallassa olevia valkoisia. Vihdoin hänen katseensa pysähtyy pastori Loimarantaan kylmänä ja läpitunkevan terävänä. — Hienon ivallisesti. — Ahaa, herra pastorikin täällä! No, sitä saattoi odottaakin. Vieläkö te pysytte edelleenkin entisessä väitteessänne suojeluskuntien tai lahtarikaartien — niinkuin me niitä nimitämme — puolueettomuudesta? Kukaan valkoisista ei hiisku sanaakaan. SARKKI hampaittensa välistä. Kaunihia suojeluskuntalaisia, totta tosiahan! AARNE KALSKE tiukasti. Mitä tekemistä teillä täällä on tähän aikaan vuorokaudesta? Kukaan ei vastaa. AARNE KALSKE käskevästi. Vastatkaa! PASTORI LOIMARANTA Olimme vain muuten...iltaamme viettämässä... pelasimme vähän ja keskustelimme. TILANOMISTAJA FALCK vähän rohkaistuneena. Ja teillekö me olisimme tilivelvollisia siitä mitä teemme omissa huoneissamme! AARNE KALSKE ei kiinnitä Falck’in puheeseen huomiota. — Pastori Loimarannalle. Mistä te keskustelitte? PASTORI LOIMARANTA Kaikenlaisista asioista. AARNE KALSKE Samantekevä. — Kääntyen punaisiin. — Tarkastakaa onko heillä aseita! — Valkoisille. — Kädet ylös! — Muutamat nostavat, mutta toiset epäröivät. AARNE KALSKE voimakkaasti. Kädet ylös! Kaikki, paitsi pastori Loimaranta nostavat kätensä. L:n alkaessa haparoida laskujaan, putoaa sieltä revolveri lattialle. AARNE KALSKE sieppaa revolverin ja alkaa tutkia sen rakennetta. — Ivallisesti. Kas, millaisilla aseilla hengen miehetkin ovat alkaneet taistella! — Colt-revolveri hienointa lajia. — Todellakin sopiva ase jumalan valtakunnan edustajalle! POHJA Kirkko ja miekka, pappi ja piru ovat aina olleet parhaat ystävykset. Punaiset ovat tällävälin tarkastaneet kaikkien valkoisten taskut, jäistä on löytynyt joukko revolvereita, jotka he asettavat yhteen kasaan pöydällä. SARKKI Oliko tirehtööri Ståhle täällä? ÄÄNIÄ valkoisten joukosta. — Ei! — Ei ollut! SARKKI Kenties valehtelette? AARNE KALSKE Sekin on samantekevää. Kääntyen punaisiin. — Jos tapaatte tirehtööri Ståhlen, vangitkaa hän heti missä hänet tavannettekin, ja tuokaa minun luokseni. Kääntyen valkoisiin. — Ja teidät me pidätämme myöskin. Viittaa pöydällä oleviin revolvereihin. — Nuo antavat kyllin aihetta sellaiseen toimenpiteeseen. Saatte toistaiseksi mennä koteihinne, mutta jokaista askeltanne tullaan tarkoin valvomaan, joten on viisainta, että ette yritä mitään konnankujeita. Teidän on sitäpaitsi kerran vuorokaudessa käytävä näyttämässä itsenne minulle tässä huoneessa. — Otamme tämän huoneuston kanslia- ja virastohuoneeksemme. PASTORI LOIMARANTA Millä oikeudella menettelette kanssamme näin? AARNE KALSKE Älkää nyt viitsikö näytellä yksinkertaista! Käsittänettehän, että nyt ei ole voimassa teidän oikeuskäsitteenne. Tehän olette kaikin keinoin yrittäneet vastustaa meidän oikeutettuja pyrkimyksiämme ja johtaa asioita siihen, jossa nyt olemme. TILANOMISTAJA FALCK Mitä siis ovat nuo teidän »oikeutetut» pyrkimyksenne? Hillitöntä temmellystä, anarkiaa ja eläimellistä raakuutta. PASTORI LOIMARANTA. Ja tämä nykyinen toimintanne. Tajuatteko te sen hirvittävää rikollisuutta? Se on raskain rikos, minkä taivaallinen ja maallinen laki tuntevat. Meillähän oli kansanvaltaisin hallitusmuoto koko maailmassa, meillä oli yksikamarinen yleisellä äänioikeudella valittu eduskunta. Sen lisäksi teillä oli 8-tunnin työpäivä ja teidän palkkanne olivat jo liiankin korkeat. Mitä te vielä vaaditte? Mitä syytä teillä oli ryhtyä tällaiseen? AARNE KALSKE Mitäkö syytä? Herra jumala, kuinka te olette typeriä tai sitten olette te äärettömän pirullisia! Meidän koko elämämme, meidän vanhempiemme ja heidän vanhempiensa elämä, ja teidän elämänne ja teidän esivanhempienne elämä aina harmaaseen muinaisuuteen saakka ovat olleet yhtä ainoata suurta syytä! Milloinka te olette ottaneet huomioon meidän tarpeitamme ja kärsimyksiämme? Ette milloinkaan, paitsi pakosta. — Mutta se sikseen! Nyt ei ole väittelyiden aika, nyt toimitaan. — Punaisille. — Riittävä määrä miehiä lähtee saattamaan näitä heti koteihinsa. Ja te olette vastuussa tehtävän kunnollisesta suorittamisesta. Jos joku heistä yrittää matkalla karata, niin ampukaa. SARKKI puoliääneen erikseen Kalskeelle. Seis! Oletko järjiltäsi? AARNE KALSKE kummastuneena. Kuinka niin? Mitä tarkoitat? SARKKI viitaten kädenliikkeellä vankeihin. Lähetä nuo eteiseen. AARNE KALSKE Viekää vangit hetkeksi eteiseen. — Pari punaista täyttää Kalskeen käskyn. AARNE KALSKE Särkille No — — — SARKKI Aiotko päästää nuo emälahtarit noin vaan ilman muuta vapaiksi? AARNE KALSKE He eivät saa poistua asunnostaan paitsi silloin kuin he käyvät täällä näyttämässä itsensä. — Sellainen oli määräykseni. SARKKI Älä pahastu, mutta vanhana toverina ja ystävänä täytyy minun sanoa, että sinun meininkisi ovat vähintäin lapsellisia. Jos me heidät nyt päästämme noin, niin saamme aina varoa itseämme. He ovat pahimpia lahtareita koko tällä tienoholla. AARNE KALSKE Sinä siis tahtoisit — — —? SARKKI Että tekisimme heidät vaarattomiksi. AARNE KALSKE Ei, ei, se olisi julmaa...epäinhimillistä, niin paatuneita lahtareita kuin he ovatkin. En voi suostua sellaiseen. SARKKI Tuo sinun ainainen jalomielisyytesi...Saatpa nähdä, se vie sinut vielä turmiohon. POHJA Ei mitään turhaa veren vuodatusta. Se ei auta hiluistakaan asiaamme. KOHONEN Ei auta... SARKKI kiihtyen Jos teillä ei ole luontoa, niin kyllä tässä on poikia joilla on. Meillä onkin luonto kuin korento ja omatunto kuin torpan tunkio. ENSIMÄINEN PUNAINEN Juuri niin! Näytetään niille, ettei tässä napilla pelata. TOINEN PUNAINEN Eikä muutamaa ihmishenkeä surkeilla, oli se sitten oma tai toisen. AARNE KALSKE kylmästi, voimakkaasti ja päättävästi. Nyt ei liikahdustakaan enää tästä asiasta. — Valitsee joukosta useita miehiä. Te lähdette saattamaan vankeja ja painakaa mieliinne, te vastaatte hengellänne, että he saapuvat vahingoittumattomina perille. — Menkää! Miehet lähtevät. Heitä seuraa myöskin Pohja ja hetken kuluttua Kalske. — Kohonen, Sarkki ja pari punaisia jäävät näyttämölle. — Äänettömyys. SARKKI Kyllä se Kalske on hullu kun antaa tuollaisia määräyksiä. Mitä järkeä siinä nyt oli? Päästää pahimmat lahtarit koreasti kotihinsa suunnittelemahan uusia konnan juonia! Kas kun hän ei samalla määrännyt puhuttelemahan heitä armollisiksi herroiksi ja kysymähän mitä he suvaitsevat käskeä. ENSIMÄINEN PUNAINEN Aivan oikein! TOINEN PUNAINEN Todellakin, Kalske on liian hyväluontoinen...ainakin lahtareille. KOHONEN Mutta ajatelkaahan! mitä hyödyttäisi asiaamme turha veren vuodattaminen ja ihmishenkien hukkaaminen? Ei kerrassaan mitään! SARKKI Sano lahtarien veren vuodattaminen ja lahtarien hengen hukkaaminen, niin käsitteet eivät sekaannu. ENSIMÄINEN PUNAINEN Kalske, hän ei anna ottaa mistään mitään...ei pienintä vaatekappalettakaan, vaikka matkan varrella olisi monta kertaa varsin helposti ollut saatavissa. Hän sanoo vain, että kaupungista pian lähetetään meille vaatteita. Ja kuitenkin olemme näin kehnosti puettuina. — Osoittaa kehnonpuoleista pukuaan. TOINEN PUNAINEN Nälkääkin saamme usein kärsiä, vaikka ympäristöllä olevissa kartanoissa on ruokaa suunnattomat määrät. — Mitä oikeastaan hyödyttää tämä rehkiminen, kuu nälkää ja vilua saamme kärsiä ainakin yhtä paljon, miltei enemmänkin kuin ennen? Rintamalle meitä kyllä ajetaan teurastettaviksi kuin teuraskarjaa ainakin. SARKKI On tosi, että Kalske käsittelee lahtareita ja heidän omaisuuttaan aivan liian hellävaroen. Kyllä siinä on takana muutakin ei vain pelkkä inhimillisyys. TOINEN PUNAINEN Kunhan Kalske ei vain olisi lahtarien kätyri! ENSIMÄINEN PUNAINEN Olimme mielettömiä ryhtyessämme lainkaan herroja vastaan tappelemaan. Kyllä ne aina puolensa pitävät. TOINEN PUNAINEN Ja pohjoisesta hyökkää parhaillaan monituhantinen lahtari- armeija etelää kohti meidän kimppuumme. Sitä kuuluu johtavan oikea kenraali ja saksalaiset upseerit. ENSIMÄINEN PUNAINEN Hukka meidät vielä perii! KOHONEN kiivaasti. Vaiti, ja heti paikalla! Osaston päällikkönä kiellän sanallakaan jatkamasta siihen suuntaan. Kalske muka lahtarien kätyri. Että te kehtaattekin! — Nälkää ei kenenkään punakaartiin kuuluvan ole tämän tilanteen aikana vielä tarvinnut kärsiä, joka niin sanoo, hän valehtelee. Ja vaatteita tullaan tarvitseville jakamaan aivan ensi tilassa. — Jos lahtariarmeija hyökkääkin pohjoisesta, niin entä sitten? Onhan meitä miehiä ja miehillä aseita, hyökätkäämme heitä vastaan. Aarne Kalske ja Anna tulevat. AARNE KALSKE Rintamalta tuli tieto, että siellä tarvittaisiin lisää miehiä. Sinä, Sarkki, saat joukkoinesi mennä sinne. Tulen itsekin myöhemmällä ottamaan tarkempaa selvyyttä asemasta. — Lahtarit kuuluvat hyökkäävän siellä aivan vimmatusti. — Sinä, Kohonen, pidät huolta, että tehtaan ympäristölle asetetaan riittävästi vartiojoukkueita; varsinkin länsipuolinen metsän reuna on tarkoin ketjutettava ja varustettava riittävällä määrällä kuularuiskuja ja konekiväärejä, sillä siltä suunnalta on äkkiyllätyksen vaara uhkaavin. Jos pieninkin muutos tapahtuu asemassa, lähettäkää viipymättä tieto. Kaikki toiset, paitsi Kalske ja Anna poistuvat. — Kalske istuu pää käsien varaan nojautuneena, synkän näköisenä ja mietteisiinsä vaipuneena. Aika ajoin kuuluu etäistä tykkien jyskettä. ANNA pidätetyn hellästi Sinä olet varmaankin hyvin väsynyt, ethän ole pariin vuorokauteen silmiäsi ummistanut. Heittäydy hetkeksi tuohon sohvalle lepäämään. Minä sillä aikaa kirjoitan puhtaaksi muutamia pöytäkirjoja. Jos jotakin erikoista sattuu, herätän sinut heti. AARNE KALSKE puolittain nukuksissa. Todellakin...niinä olen tavattoman väsynyt... Oikaisee sohvalle ja vaipuu heti sikeään uneen. ANNA kirjoittaa hetken. Sitten laskee hän kynän kädestään ja hiipii hyväilevin liikkein Kalskeen luo. — Kuiskaten. Ah, kuinka hän on uupuneen näköinen! Mutta eihän se ole ihmekään. Vuorokaudet umpeensa valvonut ja aina ollut kuumeisessa toiminnassa, Heikompi mies olisi jo paljon vähemmästäkin sortunut. — Kuinka mielelläni...oi, niin mielelläni, keventäisin hänen työtaakkaansa ja huoliansa, jos se vain minulle olisi mahdollista! Äänettömyys. Äkkiä hypähtää Kalske nopeasti ylös. AARNE KALSKE sekavin, tajuttomin ilmein. Mikä...mikä on hätänä?... Mitä on tapahtunut? ANNA säikähtyneenä. Ei mitään...mikä sinulle nyt tuli...? Mitä sinä noin säikähdit? AARNE KALSKE katsoo pitkään ja edelleen sekavin ilmein Annaa. Äkkiä hänen kasvonsa kirkastuvat ja ilme selvenee. — Riemullisesti. Ah...siinähän sinä olet, Anna! ANNA kummastuneena. Mitä tarkoitat...? Missä minun sitten pitäisi olla? AARNE KALSKE yrittäen hymyillä. Näin ilkeätä unta tuossa äsken...Kävelimme äkkijyrkän ja hyvin syvän kuilun reunalla...me molemmat...sinä ja minä. Yht'äkkiä sinä horjahdit ja putosit syvyyteen... Minä yritin käydä sinuun kiinni ja temmata takaisin, mutta silloin putosin itsekin...Se kuilu oli huimaavan syvä ja musta kuin hauta...kuin suuri, pohjaton hauta... Sitten minä heräsin. — Minulla on vieläkin omituisen ahdistava ja ilkeä tunne, aivankuin todella olisi tapahtunut jokin onnettomuus. ANNA johon Kalskeen kertoma uni on tehnyt painostavan vaikutuksen, yrittää sitä kuitenkin salata. — Teeskennellyn huolettomasti ja iloisesti. Miksi sellaisen annat mieltäsi painostaa? Untahan se vain oli. AARNE KALSKE hajamielisesti Olet oikeassa...untahan se vain oli... Äänettömyys. Kalske istuu syviin mietteisiin, vaipuneena ja synkkien aavistuksien vallassa. — Ikäänkuin havahtuen. — Anna, oletko ajatellut, mikä on tämän loppu? ANNA Minkä? AARNE KALSKE Tämän meidän yrityksemme. Jos työväki voittaa, saavuttaako se silloin täydellisen vapauden? Vapautuuko se näin yhdellä iskulla vuosisataisista orjankahleistaan; katoaako sen otsalta se orjan merkki, joka siihen on lukemattomien sukupolvien aikana syöpynyt. ANNA En tiedä... AARNE KALSKE Eikö meidän ihmisten, jokaisen työväenluokan yksilön, tarvitsisi myöskin muuttua...syntyä ikäänkuin uudestaan, tulla paremmaksi, täydellisemmäksi, ennenkuin todellinen vapaus ja onni voidaan saavuttaa? ANNA Kyllä minunkin mielestäni. AARNE KALSKE Ja entä, jos ei yrityksemme onnistuisikaan — mitä sitten? Kuinka käy silloin työväenluokan ja sen aatteen, jonka puolesta olemme taistelleet? ANNA tuskallisesti. Sellainen mahdollisuus olisi kauhea... AARNE KALSKE Mutta sekin mahdollisuus on olemassa. Vieläpä se on todennäköinenkin. ANNA Mitenkä...Todennäköinen...? AARNE KALSKE Omat joukkommekin...nekin antavat aihetta sellaiseen otaksumaan. ANNA hämmästyneenä. Omat joukkomme...? AARNE KALSKE Edesvastuuttomia ja hillittömiä aineksia, vieläpä täydellisiä roistojakin on päässyt paljon tunkeutumaan joukkoihimme. Ne eivät välitä hituistakaan aatteesta, yksityinen etu ja hillitön mellastelu on niillä ainoina tarkoitusperinä. ANNA Sellaiset olisi heti erotettava. AARNE KALSKE Se on nyt jo myöhäistä. Ne olisi pitänyt erottaa heti alussa. — Äänettömyys. — Niin, en tiedä...mutta ainakin minä, yksilönä, kuljen tässä kohti turmiotani...minä tiedän sen...minulla on vaisto, joka sanoo sen. Mutta sittenkään en voi jäädä syrjään ja on se muuten jo myöhäistäkin. Olen polttanut kaikki sillat takanani. Minun täytyy kulkea tämä tie päähän asti oli kohtaloni millainen tahansa. ANNA tuskallisesti, epätoivoisesti. Et saa puhua noin...Sinun synkkämielisyyteen taipuva luonteesi saa sinut näkemään olosuhteet synkemmässä valossa kuin mitä ne todella ovat. — Äänettömyys. — Kalske vaipuu jälleen synkkiin mietteisiin. Sitten nostaa hän katseensa ja molempien katseet yhtyvät. AARNE KALSKE hypähtää äkillisellä liikkeellä ylös tarttuen kiihkeästi, miltei rajusti, Annan ranteeseen. Anna...koskisiko sinuun yhtään, jos minulle sattuisi jokin onnettomuus? ANNA hiljaisesti, loistavin silmin. Tietysti minuun koskisi...Kuinka saatat sellaista kysyäkään? — Puristautuu yht'äkkiä koko ruumiillaan Kalsketta vasten. — Intohimoisesti, tulisesti. — Koskisiko...Jumalani! kuinka väritön ja laimea sana tuo koskisi...Se ei sano mitään...ei yhtään mitään! Käsitätköhän sinä osapuilleenkaan millaista voipi olla naisen rakkaus...? Ymmärtäneeköhän sitä täydellisesti yksikään mies...En luule...Koskisiko...Minä kuolisin sinun puolestasi! Niin juuri...Minä kuolisin sinun puolestasi! — Pitkä äänettömyys. — Puhelin soi. AARNE KALSKE rientää puhelimeen. Esikunnan kansliassa!... Halloo!... mitä sanotte?... Suuri joukko haavoittuneita...Onko heitä paljonkin?... Räjähtävät kuulat...Kyllä koetamme...— Soittaa kiinni. — Annalle. — Punaisen ristin sairaalaan on äskettäin tuotu suuri joukko haavottuneita rintamalta. Räjähtävät kuulat ovat repineet monet heistä aivan hirvittävästi...Nyt ne kysyvät, jos täältä voitaisiin lähettää joku auttamaan sitomisessa. ANNA Hyvä jumala, kuinka kauheata! — Onko heitä paljonkin? AARNE KALSKE Kuuluu olevan ainakin kymmenen tai kaksitoista. — He eivät olleet vielä kaikki saapuneet. ANNA Menen heti, vaikka olenkin tottumaton, niin jossain määrin kuitenkin voin olla apuna. — Pukee kiireesti päällystakin yllensä, — Mennessään viittaa jäähyväisiksi Kalskeelle ja poistuu kiireesti. AARNE KALSKE menee ovelle ja katsoo Annan jälkeen. Sitten palaa hän verkalleen ja miettivänä takaisin, istuutuu pöydän ääreen nojaten päätänsä käsiinsä. Hetken kuluttua ponnahtaa ylös. Ei, ei tämä kelpaa! Nyt ei ole aika vaipua lemmenhaaveiluihin. — Kuuntelee. — On kuin tykkien jyske kaupungin suunnalla olisi jälleen kiihtynyt. Tilanne näyttää kärjistyvän nopeammin kuin luulinkaan. — Alkaa kiireesti hankkiutua lähtemään. — Kolkutusta ovella. AARNE KALSKE Sisään! Elsie tulee tiheä harso kasvoilla. AARNE KALSKE katsoo tutkivasti Elsietä, heti häntä tuntematta, — Hämmästyneenä. Ah, neiti Ståhle... Kumartaa kohteliaasti, hieno ivan vivahdus äänessä ja käytöksessä. — Millä voin teitä palvella? — Istukkahan, jos suvaitsette. ELSIE tuskallisena ja hämmentyneenä, mutta arvokkaasti ja jonkunlaista ylemmyyttä tavoitellen. Ah, pyydän...jättäkää tuo, puhukaamme asiallisesti. AARNE KALSKE Aivan mielelläni. Tehkää hyvin, esittäkää asianne. ELSIE kokien tukehuttaa nyyhkytystään. Mitä te olette tehnyt isälleni? AARNE KALSKE hämmästyneenä. Isällenne? Mitä tarkoitatte? Selittäkäähän tarkemmin! ELSIE En ole nähnyt isää sen jälkeen kuin hän muutamien muiden herrojen kera tuli tänne konttoriin, ja kohta sen jälkeen tulivat tänne punaiset ja ottivat tämän haltuunsa. AARNE KALSKE Ahaa...nyt ymmärrän. Isänne on todennäköisesti lähtenyt vähän ennen meidän tänne tuloamme pakenemaan. Hän ei ollut jäällä kun tulimme tänne. — Nuo toiset herrat kyllä olivat. ELSIE Missä ovat nyt nuo toiset herrat? AARNE KALSKE Lähetin heidät vartioston saattamana koteihinsa. He eivät saa toistaiseksi poistua asunnoistaan. — Annoin sellaisen määräyksen. ELSIE katkerasti. Mihin te oikeastaan pyritte tällä kaikella? Onko teillä mitään päämäärää, vai onko tarkoituksenne saada aikaan vain kauhua, sekasortoa ja hävitystä? AARNE KALSKE Jotta te ymmärtäisitte nykyisien tapahtumien luonteen, niiden alkutekijät ja puhkeamisen syyt, olisi teidän oltava monista, teille tuntemattomista seikoista selvillä, ja niiden ylimalkaiseenkaan selostamiseen ei nyt ole aikaa eikä tilaisuutta. ELSIE Olette oikeassa, minä en tunne niitä seikkoja, mutta eräästä seikasta olen selvillä. — Alentaen ääntänsä. — Kuulkaahan! Teidän yrityksenne tulee epäonnistumaan. Te ette tiedä...mutta voin vakuuttaa, että se tulee epäonnistumaan. AARNE KALSKE huolettomasti. Tällä kerralla se ehkä epäonnistuu, mutta kyllä se vielä tulee onnistumaankin. ELSIE Miksi siis uhraatte itsenne yrityksen vuoksi, jonka epäonnistumisesta olette itsekin selvillä? Luopukaa siitä! Antakaa kaiken jäädä tähän ja pelastakaa itsenne! AARNE KALSKE terävästi. Mitä tarkoitatte, neiti? En ymmärrä teitä. ELSIE kiihkeästi. Paetkaa, ennenkuin se on myöhäistä! Kohta olette valkoisten piirittäminä ja kuu he saavat teidät käsiinsä, olette hukassa. — Kuiskaten. — Minä auttaisin teitä pakenemaan. AARNE KALSKE terävästi. Minkätähden? Olenhan niinä, samalla kuin olen koko sen luokan vihollinen, johon te kuulutte, myöskin teidän vihollisenne. ELSIE taistellen itsensä kanssa; epätoivoisesti', intohimoisen kiihkeästi. Voi, hyvä jumala! ettekö te käsitä...ymmärrä...? Aina siitä asti kuin näin teidät viime syksynä tässä samassa huoneessa ja kuulin teidän puhuvan; ja siitä asti kuin te seisoitte täällä isäni edessä ja teidät eroitettiin tehtaasta...Aina siitä ajasta asti olen rakastanut teitä...rakastanut teitä... Kalske ponnahtaa rajulla liikkeellä ylös, mutta hillitsee itsensä ja palaa jälleen istumaan. ELSIE tarttuen intohimoisesti Kalskeeseen. Kuulkaahan! Paetkaa...tai paetkaamme yhdessä...Minä kyllä tiedän keinon kuinka pääsemme pakenemaan...Sitten menemme jonnekin...jossa kukaan ei tunne teitä, eikä tiedä mitään entisyydestänne eikä nykyisyydestänne... Ja kenties voisin isäni ja muiden vaikutusvaltaisten sukulaisteni avulla hankkia teille armahduksenkin, jos kääntyisitte pois nykyisestä elämästänne ja jättäisitte koko entisyyden taaksenne. Te voisitte saada edullisen paikan isäni luona, jos niin tekisitte. — Kohtalonne, jos joudutte valkoisten käsiin, on kauhea. Teillä ei silloin ole mitään armoa odotettavissa eikä mitään pelastumisen mahdollisuutta. Minäkään en enää silloin voisi teitä pelastaa. Nyt sen vielä voisin tehdä. Olen monet kerrat kuullut heidän vannovan kaikkien punasten ja varsinkin johtajien kuolemantuomion... AARNE KALSKE on kuin lumottuna kuunnellut Elsien intohimoista puhetta; hämmentyneenä. Te siis voisitte minut vielä pelastaa? ELSIE Voisin. AARNE KALSKE ikäänkuin itsekseen. Paeta...Jättää kaikki. Unohtaa kaikki...pettää asia, jonka edestä olemme taistelleet, jonka edestä tuhannet jo ovat henkensä uhranneet ja vertansa vuodattaneet...pettää toverit ja liittyä heidän sortajiinsa...Ei, ei! Se olisi teko niin musta, niin katala, että sitä ei voisi sovittaa millään...ei millään... ELSIE Ajatelkaahan! Te olette vielä nuori...elämä loppumattomme mahdollisuuksineen on edessänne...Valinnan ei pitäisi olla vaikeata. Toisella puolen kuolema, varmana, väistämättömänä...toisella puolen elämä, taistelijan, mutta myöskin voittajan ihana, rikas elämä — ja minun rakkauteni. AARNE KALSKE kuin huumeessa. Teidän rakkautenne — — — ELSIE Niin, minun rakkauteni...tai ei, ei yksin minun, vaan meidän molempien...sinun ja minun rakkaus. AARNE KALSKE aikoo sulkea Elsien hurjasti syliinsä. — Elsie... Ponnahtaa rajusti erilleen pyyhkien kuumeesta polttavaa otsaansa. — Minua kurjaa... mitä minä teen...mitä minä teen? Yrittäen äärettömällä voimanponnistuksella irtautua lumouksesta. — Kuin itsekseen. — Minä kuolisin sinun puolestasi...niin juuri Minä kuolisin sinun puolestasi! ELSIE Noudattakaa pyyntöäni ja ajatelkaa millaisiin uhrauksiin olisin valmis teidän tähtenne alistumaan. AARNE KALSKE lyöden nyrkillä otsaansa äkillisen mielijohteen valtaamana. Itsekseen. Minä houkka... Elsielle. — Haa, te kaunis sireeni...Teidän ihanat lumolaulunne... Kuka takaa, että ne ovat vilpittömiä? ELSIE Ah...Te epäilette minua... AARNE KALSKE Kenties te vain näyttelette...Olette ehkä valkoisten kätyri...heidän lähettämänsä... ELSIE Ei, ei...kuinka te voitte...? Minähän rakastan teitä... Oh, hyvä jumala, kuinka saisin teidät vakuutetuksi... uskomaan... AARNE KALSKE katsoen Elsietä hyvin läheltä ja kiinteästi silmiin. Kaunis te olette, neiti Ståhle, ihana kuin itse valkeuden enkeli. Ja nyt kun katson teidän silmiinne, en epäile vilpittömyyttänne. Mutta sittenkään...sittenkään en voi suostua ehdotukseenne. Minä en petä tovereitani enkä yhteistä asiaamme edes siitäkään hinnasta, niin häikäiseviä tulevaisuuden kuvia kuin ehdotukseenne suostuminen minulle tarjoaisikin. ELSIE väsyneesti. Te siis hylkäätte...tarjoukseni? AARNE KALSKE Niin teen. Teidän maailmanne olisi minulle niin outo... vieras...Minä en sovi siihen maailmaan. ELSIE Mutta, hyvä jumala, ettekö sitte pidä henkeänne missään arvossa? Hyljätessänne tarjoukseni tuomitsette itsenne varmaan kuolemaan. AARNE KALSKE Parempi kuolema kuin häpeällinen elämä. ELSIE nousee äkillisellä liikkeellä. Jääkää hyvästi!... Minä menen nyt. Minä kuvittelin tänne tullessani...mutta ei siinä ollutkaan mitään...ei mitään...Se oli vain harhakuva, jolla ei ollut mitään vastinetta todellisuudessa. Ah, jumalani! jos te tietäisitte...ymmärtäisitte...mutta ei, sittenkään ei se hyödyttäisi mitään...Hyvästi! Poistuu kiireesti. Kalske istuu pitkän ajan liikkumatonna ja tuijottaen ikäänkuin lumottuna jonnekin kaukaiseen etäisyyteen, jossa hänen silmiensä eleen näyttää avautuvan aivankuin toisia maailmoja, outoja, ennen tuntemattomia, loistavine ja häikäisevinä näköaloilleen. Sitten ponnistautuu hän nähtävällä tahdon ponnistuksella todellisuuteen, ponnahtaa äkillisellä liikkeellä ylös ja ovesta ulos. — Näyttämö hetken tyhjänä. — Tykkien jyske on kiihtynyt kuuluen nyt varsin selvänä ja voimakkaana, mutta verraten etäältä. Sarkki, Kohonen ja Pohja tulevat. Elsie on heidän keskellään. SARKKI kiihoittuneena. Hän on lahtarien vakooja, sanon minä! Vieköhön minut piru, ellei asia ole niinkuin sanon. KOHONEN Sinun mielentilasi on äärimmilleen kiihoittunut. Se saa sinut näkemään lahtarien vakoojia ja kätyreitä joka paikassa. POHJA Säilytähän kylmä verisyytesi, poika. Nyt sitä tarvitaan, SARKKI Menkää hiiden kuiluun kylmäverisyyksinenne ja mielentiloinenne! En minä aavehia näe. Lahtarien vakoojia on nyt melkein joka paikassa. — Elsielle. — Miksi hiiviskelitte täällä näin myöhällä? ELSIE Kävin täällä Kalskeen luona. — Tahdoin saada jotakin tietoa...isäni kohtalosta. KOHONEN Hänen kohtalostaan emme tiedä mitään. SARKKI Tietysti isänne on tuolla... lahtarien rintamalla...tai rintaman takana, luonnollisesti. — Oliko Kalske täällä? ELSIE Oli. SARKKI Missä hän on nyt? ELSIE Hän jäi tänne minun täältä lähdettyäni. Enempää en tiedä. POHJA Odotetaan kunnes Kalske tulee. Hän voi selittää tämän asian AARNE KALSKE tulee, kiivaasti. Mitä tämä merkitsee...? Huomaa Elsie. — Hämmentyneenä, jota ei voi kokonaan peittää. — Neiti Ståhle...Te täällä! SARKKI Tapasimme hänet hiiviskelemässä tässä ympäristöllä. On enemmän kuin luultavaa, että hän kuljeskelee lahtarien asioilla. AARNE KALSKE tyynesti. Erehdyt, Sarkki. Hän kävi minun luonani. SARKKI ilkeästi. Vai niin, vai sinun luonasi. Jopa alan ymmärtää. Herra päällikkö kuhertelee täällä vain lahtarinarttujen kanssa, sillä aikaa kuin jne toiset tappelemme henkemme edestä rintamalla lahtareita vastahan. AARNE KALSKE tuskallisesti. Vaikene... KOHONEN JA POHJA Lopeta. Sarkki, tahi... SARKKI Te ette ole minun suuni tukkijoita. Minulla on oikeus... Kalskeelle. — Sinun lahtarien kanssa veljeilystäsi... AARNE KALSKE astuu askeleen Särkkiä kohti vaarallinen väike silmissä. — Hillitysti, melkein kuiskaamalla, mutta hirvittävää uhkaa ja voimaa äänessä ja olemuksessa. Hillitse aikoinaan kielesi, Sarkki! Sarkki vaikenee. — Tuskallinen äänettömyys. AARNE KALSKE tyynesti, luonnollisesti. Päästäkää neiti Ståhle menemään. Minä vastaan hänestä. — Elsielle. — Pyydän, menkää suoraan kotiinne, välttyäksenne enemmiltä ikävyyksiltä. ELSIE poistuu äänettömänä, luoden mennessään pikaisen ristiriitaisia tunteita kuvastavan katseen Kalskeeseen. AARNE KALSKE Selitähän, Sarkki, minkätähden olet poistunut rintamalta? Ja te toiset, miksi olette jättäneet vartiopaikkanne? Olette sen näköisiäkin kuin olisi kokonainen komppania lahtareita kintereillänne. SARKKI Ja niin, piru vie, onkin! Eikä vain yksi komppania, vaan kokonainen armeija; olemme kokonaan lahtarien piirittämiä. Mennessämme rintamalle, tuli vastallamme kaksi lähettiä, jotka ilmoittivat, että punaisten rintama on kokonaan murtunut. Menimme siitä huolimatta etehenkin, mutta pian kohtasimme pakenevat punaisten etujoukot, jotka sanoivat samaa, ja että lahtarit hyökkäävät solkenaan etehenpäin, punaisten peräytyessä täydessä epäjärjestyksessä heidän edellähän. POHJA Myöskin kaupungissa kuuluu pohjoiset kaupunginosat olevan jo lahtarien hallussa. AARNE KALSKE Rintamamme murtunut! Näin äkkiä! Vielä äskettäinhän oli punaisilla erinomaisen hyvät asemat juuri tällä rintamalla. — Ei, se on mahdotonta! SARKKI Oli miten tahansa, mutta kyllä asia on niinkuin kerroin. KOHONEN Lahtarit ovat sitäpaitsi saaneet aivan viime aikoina suuria apujoukkoja kaikille rintamille. Joukko punaisia syöksyy sisälle. Jotkut näyttävät olevan peloissaan, mutta useimmat ovat levollisia ja päättävän näköisiä. ÄÄNIÄ kiihoittuneita, uhkaavia. — Meidät on petetty! — Myyty lahtareille! — Voi meitä! — Mitä nyt teemme? — Niin...mitä...mitä? AARNE KALSKE levollisesti. Mitäkö teemme...? Ryhdymme tietysti vihollista vastaanottamaan. ENSIMÄINEN PUNAINEN Emme halua mennä enää teurastettaviksi. TOINEN PUNAINEN Palkkammekin on vielä saamatta. KOHONEN Kurjat raukat! POHJA Oletteko te miehiä? ÄÄNIÄ — Hävetkää, hävetkää! AARNE KALSKE astuu aivan miesten eleen luoden heihin läpitunkevan hallitsijaa ilmaisevan katseen. Lujasti ja päättävästi. Pelkurit raukat jääkööt, muut seuratkoot mukana! Lähtee päättävästi ja taakseen katsomatta. Kaikki toiset seuraavat epäröimättä, vain ensimäivenn ja toinen punainen epäröivät ja jäävät vihdoin jälelle. — Äänettömyys. ENSIMÄINEN PUNAINEN Minua onnetonta kun ollenkaan ryhdyin tällaiseen! TOINEN PUNAINEN Hulluja olimme! ENSIMÄINEN PUNAINEN Mitä nyt teemme? Kuutithan, että lahtarit voivat olla täällä minä hetkenä hyvänsä. TOINEN PUNAINEN Minä ainakin menen kotiini. ENSIMÄINEN PUNAINEN Myöskin minä. TOINEN PUNAINEN Ja väkisin minä kaartiin otettiinkin. ENSIMÄINEN PUNAINEN Samoin minä. — Lähtevät. ESIRIPPU. NELJÄS NÄYTÖS. NÄYTTÄMÖ: Tirehtööri Ståhlen palatsin pihamaa, joka on samalla konttorirakennuksen pihamaa. Osittain metsää, osittain puistoa; hiekoitettuja käytäviä risteilee siellä täällä. Etäämmällä näkyy sankka havumetsä ja sen takana järvi. Vasemmalla palatsin pääty, jossa on suuret kaksoisovet ja johon harmaat kiviportaat johtavat. Suurenpuoleinen veranta ympäröi rakennusta. Oven yläpuolella palaa sähkölamppu. Aika-ajoin kuuluu kiivasta kuularuiskuja kivääritulta ja silloin tällöin tykkien kumeita, juhlallisia jymäyksiä. Tulipalojen loimua ja kajastusta ympäristöllä. Iltayö. Vuodenaika: Varhaiskeväl. Aarne Kalske ja Anna tulevat oikealta. Kalskeen käynti on ryhdikästä ja joustavaa kuten tavallisesti; kasvot ovat kalpeat ja synkät, multa kuvastaen samalla raudanlujaa päättäväisyyttä ja tarmoa. AARNE KALSKE synkästi ja surullisesti. Näinkö siis yrityksemme raukesi tälläkin kerralla... Rivimme ovat jo alkaneet horjua...kohta ne murtuvat kokonaan. Sen lisäksi on joukkojemme innostus alkanut laimentua ja se on pahin kaikista. — Vieläkään emme kyenneet murtamaan kahleitamme, entistä lujemmalle niitä vain kiristimme. ANNA rohkaisevasti. Voimme vielä voittaakin. Vaikka tämä paikkakunta menetettäisiinkin, niin onhan punaisilla vielä koko eteläinen osa maata. AARNE KALSKE Jos tämä paikkakunta ja läheinen kaupunki antautuvat, niin on punaisten ylivoima murtunut. Tämä seutu on punaisen Suomen lukko. ANNA tuskallisesti. Ah' hyvä jumala, kuinka hirveätä! — Ja kohtalomme... millainen se lienee heidän valloittaessaan tämän paikkakunnan? AARNE KALSKE tyynesti. Kohtalommeko...? Omasta kohtalostani kyllä olen selvillä. Voin vannoakin, että elämäni rata päättyy silloin kuin valkoiset saavat minut käsiinsä. ANNA rajusti nyyhkien: epätoivoisesti ja intohimoisesti syleillen Kalsketta. Sinä et saa antautua heidän käsiinsä...et...et... Epäonnistukoon yrityksemme...tuhoutukoon kaikki muu... mutta sinä et saa joutua heidän käsiinsä! AARNE KALSKE Mutta Anna... ANNA kuten edellä. Ehkä olen mieletön...hupsu...mutta rakkauteni sinuun on tehnyt minut siksi. — Jumalani, kuinka onnellinen...niin äärettömän onnellinen olen ollut siitä asti kun sain varmuuden, että sinäkin rakastat minua. Tuo tietoisuus on tunkeutunut vereeni...koko elimistööni kuin huumaava, päihdyttävä viini...ja nyt...nyt... Vaipuu maahan polvilleen epätoivoisesti ja rajusti itkien. AARNE KALSKE hyväillen hellästi Annan päätä ja hiuksia; hiljaa, vienosti. Sinä rakas...rakas...rakas... Sieppaa äkkiä Annan syliinsä syleillen ja suudellen häntä rajusti, intohimoisesti ja tulisesti, — Molemmat katsovat toisiaan kauan loistavin, säteilevin silmin. — Äänettömyys. AARNE KALSKE innostuneesti, elämänhaluisesti ja kuohuvan ponnekkaasti. Jos sittenkin vielä yrittäisimme, Anna! ANNA Mitä yrittäisimme? Mitä tarkoitat? AARNE KALSKE Murtautua vihollisen rintaman läpi omien joukkojemme luo. ANNA Minkä kautta sinne pääsisimme? AARNE KALSKE Tuon järven yli, jäätä myöten. He ovat tuolla järven toisella puolella, siis verrattain lähellä. Kuuluuhan niiden tykkien jyskekin tänne varsin selvästi. — Tule! Mennään! — Aikovat lähteä. — Sarkki ja Kohonen tulevat oikealta synkkinä, epätoivoisina ja masentuneina. SARKKI Itse pirukaan ei voi meitä enää pelastaa. Yli-inhimillisillä ponnistuksilla yritimme torjua vihollisen hyökkäyksen, mutta turhaan...Jokainen mies joukossamme taisteli kuin sankari ja mieshukka oli kumminkin puolin hirveä. Siitä huolimatta tunkeutuvat lahtarit yhä eteenpäin. Ennenkuin tunti on kulunut, ovat ne jo täällä. ANNA Ah, jumalani, jumalani! KOHONEN synkästi. Kaupunkikin on jo lopullisesti antautunut. AARNE KALSKE Jo sekin... SARKKI On pian tehtävä jotakin, mutta mitä? AARNE KALSKE päättävästi. Me joko taistelemme viimeiseen mieheen tai yritämme paeta tästä rotan loukusta. — Tulkaa! Tai odottakaahan! Olisiko tuonne jäänyt vielä mitään...? Sarkki ja Kohonen juoksevat konttorin rappuja ylös verannalle ja ovesta sisälle. AARNE KALSKE Annalle. Kenties erehdyimme ryhtyessämme puolustamaan asiaamme aseilla — useat omastakin joukostamme niin väittävät — mutta työväenluokan yhteinen onni ja ne korkeat päämäärät, joihin sillä olemme pyrkineet, on lieventävä, ellei kokonaan poistava historian tuomion. ANNA Aseihin tarttumisemmeko erehdys? — — Se olisi hirveätä! AARNE KALSKE Niin, en osaa sanoa...Itse sodankäynnissä olemme tosin tehneet paljon kohtalokkaita erehdyksiä: venäläiseen sotaväkeen turvautuminen oli yksi sellainen. Myöskin kurittomuus, joukkojen kehittymättömyys ja raakuus sekä kykenevien johtajien puute ovat olleet suurimpia syitä turmioomme. — Tekemiemme erehdyksien korjaaminen on kuitenkin myöhäistä. Nyt on kiinnitettävä kaikki huomio nykyiseen tilanteeseen. Sarkki ja Kohonen tulevat konttorista. KOHONEN Ei siellä enää ole mitään. SARKKI Kaikki tärkeimmät hävitimme. Sitäpaitsi...jos sytyttäisimme tuleen koko roskan. AARNE KALSKE Ei, ei...mitä se hyödyttäisi? — Tulkaa! Menevät kiireesti oikealle. Näyttämö pitkähkön ajan tyhjänä. Lähimmässä ympäristössä vallitsee täydellinen hiljaisuus. Sitten alkaa läheltä kuulua kiivasta melua ja huutoja sekä muutamia kiväärin laukauksia. Kohta sen jälkeen syöksyy 6 tai 8 punaista sotilasta näyttämölle, vasemmalta rakennuksen takaa. Heidän pukunsa ovat repeytyneet riekaleiksi, muutamat heistä ovat haavoittuneet ja kaikki hyvin nääntyneitä, Parilla kolmella on vielä kiväärit ja sotilasreput, toiset ovat heittäneet ne pois. Kaikilla punainen nauha lakissa. Heidän joukossaan on suutari Pohja. — Heti punaisten jälkeen hyökkää joukko valkoisia kaikki asestettuna ja sotilaspuvuissa, jokaisella valkea käsivarsiside ja kuusenhavu lakissa. — Heidän joukossaan ovat myöskin tirehtööri Ståhle, pastori Loimaranta, tilanomistaja Falck ja tehtaan insinööri. Joukon etupäässä on muuan valkoisten päällikkö, jääkäriluutnantti Frey. Hän on käskevä, kopea, ylimielinen ja ylpeäryhtinen, maailmanmiehen huolettomuutta käytöksessä ja puheessa; pohjimmalta vilahtaa silloin tällöin vaikutuksille altis, tunneherkkä luonne esiin; nuorehko. HUUTOJA VALKOISTEN JOUKOSTA — Pysähtykää roistot! — Heti paikalla pysähtykää! Valkoisten saavutettua punaiset, syntyy lyhyt, mutta kiivas taistelu; pian ovat punaiset nääntyneinä, osittain haavoittuneina ja aseettomina pahoitetut antautumaan. Muutamat pahimmin haavoittuneet ovat lysähtäneet maahan miltei tajuttomina. LUUTNANTTI FREY potkaisee erästä haavoittunutta. Ylös, koirat, siitä! Haavoittuneet yrittävät nousta, mutta vaipuvat hiljaa voihkaisten jälleen maahan. LUUTNANTTI FREY Kuka on päällikkönne? — Ei vastausta. LUUTNANTTI FREY Kuulilleko, koirat, missä on päällikkönne? POHJA Emme tiedä. Jouduimme erilleen pääjoukosta, emmekä ole heitä sen jälkeen nähneet. PASTORI LOIMARANTA He valehtelevat, herra luutnantti. Pakoittakaa vain heidät tunnustamaan. LUUTNANTTI FREY Jos ilmoitatte, missä piileksii päällikkönne... PASTORI LOIMARANTA Kalske, Aarne Kalske. LUUTNANTTI FREY ... päällikkönne Aarne Kalske esikuntineen, niin heti kun olemme saaneet heidät ilmoituksenne perusteella käsiimme, pääsette vapaiksi, muutoin teidät ammutaan. POHJA Me emme tiedä... TIREHTÖÖRI STÅHLE Te tiedätte, mutta ette tahdo ilmoittaa. Te olette tämän paikkakunnan punaisia...minä kyllä tunnen...ja kuulutte Kalskeen joukkoihin. PASTORI LOIMARANTA Pohjalle. Aa, nyt tunnenkin! Te itse olette yksi Kalskeen läheisimpiä apureita. Meitä vangitsemassakin olitte. LUUTNANTTI FREY punaisille. Onko punaisilla vielä suuretkin joukot tässä ympäristöllä? POHJA Kuinka me sen tietäisimme? LUUTNANTTI FREY vetää esiin revolverinsa ja painaa sen suun Pohjan otsalle. — Uhkaavasti ja kiihtyvällä raivolla. Tahdotko vastata kysymykseeni, sinä kirottu? POHJA tyynesti, levollisesti. Minä en tiedä... LUUTNANTTI FREY laukaisee, ja hiljaa huokaisten vaipuu Pohja maahan. ERÄS NUORI PUNAINEN Oh, te verikoirat...te...te... Purskahtaa äänekkääseen itkuun. — Hän oli isäni, ainoa omaisistani, joka oli jäänyt eloon. Heittäytyy ruumiin viereen tuijottaen jäykkänä ja tajuttomana sen veren tahraamiin kasvoihin. — veljeni kaatui rintamalla ja nyt sinäkin, isä... Puhkeaa ajottain hillittömiin nyyhkytyksiin. LUUTNANTTI FREY hiukan hämmentyneenä, mutta kokien sitä salata. — Valkoisille. Viekää vangit pois...jonnekin sinne tehtaaseen. Ja osa teistä lähtee nyt heti etsimään lähimmässä ympäristössä piileviä punaisia. Jos saatte yhdenkin käsiinne, on teidän hänet heti tuotava tänne. — Oletteko ymmärtäneet? VALKOISET sotilaallisesti tervehtien. Kyllä, herra luutnantti! LUUTNANTTI FREY Eteenpäin...Mars! Osa sotilaista tarttuu vankeihin vieden heidät puolittain laahaamalla mukanaan. Toinen osa hajautuu ympäröivään metsään. Jälelle jäävät luutnantti Frey, tirehtööri Ståhle, pastori Loimaranta, tilanomistaja Falck, tehtaaninsinööri ja muutamia tehtaan herroja ja tilanomistajia. PASTORI LOIMARANTA Uppiniskaisia roistoja! LUUTNANTTI FREY Oikeita piruja, mutta kyllä minä saan masentumaan. — Ottaa taskustaan pullon ja ryyppää siemauksen. Tirehtööri Ståhlelle. Koska me näin äkkiarvaamatta ja vielä poikkeuksellisissa oloissa olemme joutuneet vieraiksenne, niin mitään vierasvaraisuuden vaatimuksia emme ole oikeutetut tekemään, mutta jos Teille, hra tirehtööri, olisi sattunut jäämään jonnekin kätköpaikkaan pieni tilkkanen vähän jalompaa nestettä kuin tämä pahalle löyhkäävä paloviina, niin olisi ilomme täydellinen. TIREHTÖÖRI STÅHLE Odottakaa hetkinen! — Poistuu vasemmalle rakennuksen taitse. PASTORI LOIMARANTA Kun ajattelemme viimeaikaisia elämän kokemuksiamme, niin on meidän puhjettava kuningas Davidin tavoin lausumaan: »Kiitä sieluni Herraa ja kaikki mitä minussa on Hänen pyhää nimeänsä!» — sillä ihmeellisesti, todella ihmeellisesti on Hän johtanut meidän vaellustamme punaisen hirmuvallan kaikkien kauhujen keskeltä laillisen yhteiskuntajärjestyksen turvalliseen ja oikeutta rakastavaan helmaan. LUUTNANTTI FREY Hm...hm...aivan oikein, aivan oikein. — Kun vain pian saataisiin punaisten lopullinenkin valta murrettua. TILANOMISTAJA FALCK Ja maksaa heille ansaittu palkkansa. PASTORI LOIMARANTA innostuen. Aivan niin...maksaa ansaittu palkkansa...Veli sanoi hyvin sattuvasti. — Maksaa ansaittu palkkansa! — Jokainen on saapa ansionsa mukaan, sanoo raamattukin. TIREHTÖÖRI STÅHLE tulee. Hänellä on muutamia etiketeillä varustettuja ja huolellisesti korkattuja pulloja mukanaan sekä muutamia laseja. Onneksi eivät punaiset olleet löytäneet kätköpaikkaani, voimme siis nyt vähän kilistää Valkoisen Suomen menestykseksi. Vie pullot ja lasit verannalla olevalle pöydälle, viitaten kädenliikkeellä toisia seuraamaan mukana. Täyttää lasit. LUUTNANTTI FREY maistaa lasistaan. Kerrassaan mainiota! Hienointa ainetta mitä tuskin ikänäni olen maistanut. Ja se on paljon sanottu, se. — Vapaan valkoisen Suomen malja! — Eläköön valkoinen Suomi! Eläköön! YHTEINEN HUUTO Eläköön! PASTORI LOIMARANTA Ja kuolema punaroistoille! YHTEINEN HUUTO raivoisa, vertajanoava. Kuolema, kuolema! LUUTNANTTI FREY Ja maljat pohjaan! Ryyppää ja kaikki seuraavat hänen esimerkkiänsä. LUUTNANTTI FREY Hyvät herrat! — Meidän on nyt tehtävä selvää kun on hyvä tilaisuus. Sosialismin haave on lopullisesti ja perinpohjin tässä maassa tukahutettava, jotta se ei enää myöhemmälläkään pääse versomaan ja mieliä myrkyttämään. — Suomeen on saatava luja ja järjestystä rakastava hallitus. — Suomelle on saatava kuningas...kuningas, hyvät herrat. — Eläköön Suomen kuningas! Eläköön! YHTEINEN HUUTO Eläköön! ELSIE tulee rakennuksen takaa. LUUTNANTTI FREY astuu alas verannalta ja tervehtii Elsietä maailmanmiehen tavoin, sulavan hienosti ja kohteliaasti. Ah, olenko joutunut lumotulle saarelle ja tuleeko kaunis Kirke muuttamaan minut noitasauvallaan röhkiväksi siaksi? TIREHTÖÖRI STÅHLE kiirehtii esittelemään. Tyttäreni. — Luutnantti Frey. LUUTNANTTI FREY kumartaa syvään. Nöyrin palvelijanne, neiti... TIREHTÖÖRI STÅHLE Elsielle. Miksi olet tullut tänne, lapseni, ja jättänyt turvapaikkasi? ELSIE Olin niin levoton ja kun kuulin täältä ääniä, en malttanut olla hiipimättä ottamaan selvää mitä täällä tapahtuu. — Huomaa maassa makaavan Pohjan verisen ruumiin ja pysähtyy kauhistuneena. Jumalani, mitä tuo on...kuka hän on? PASTORI LOIMARANTA Älkää siitä' välittäkö, neiti. Se on vain muuan noita saastaisia punikkiroistoja, joka on saanut ansaitun palkkansa. LUUTNANTTI FREY kumartaen kohteliaasti. Sallittehan, neiti, että juomme valkoisen Suomen naisen maljan. — Täyttää lasinsa ja toiset seuraavat hänen esimerkkiänsä. — Eläköön valkoisen Suomen nainen! YHTEINEN HUUTO Eläköön! ELSIE kuiskaten. Isä, onko punaisia tässä lähistöllä paljonkin kaatunut ja otettu vangeiksi? TIREHTÖÖRI STÅHLE Onhan niitä tietysti kaatunut ja myöskin vangittu. — Mutta miksi sellaista kysyt, tyttöseni? ELSIE Muuten vain tahdoin tietää... TIREHTÖÖRI STÅHLE Menehän nyt takaisin turvapaikkaasi ja nuku rauhallisesti. Nyt ei meitä enää uhkaa mikään vaarakaan. Olemme onnistuneet karkoittamaan kaikki punaiset koko tehtaan alueelta. — Menee verannalle. PASTORI LOIMARANTA rientää alas, imelän hellästi. Te olette tavattoman kalpea, neiti Elsie. Voitteko pahoin? — Osoittaa ruumiita. — Tuollainen näky ei ole suinkaan miellyttävä teidän kaltaiselle hennolle olennolle. Enkelien silmät eivät voi katsoa maan alhaista saastaa ja likaa. — Saatan teidät pois täältä, jos suvaitsette. — Tarjoo käsivartensa. ELSIE kylmän ylenkatseellisesti. Oh, jättäkää minut rauhaan! PASTORI LOIMARANTA koomillisuutta lähentelevällä hämmästyksellä. Mutta, neiti Elsie, en ymmärrä... LUUTNANTTI FREY kiiruhtaa esiin tarjoten sirolla liikkeellä käsivarttansa. — Vähän humalassa. Pyydän...sallikaahan minun neiti... ELSIE kylmästi. Älkää vaivautuko, herra luutnantti. — Poistuu kiireesti. — Pastori Loimaranta ja luutnantti Frey menevät jälleen verannalle. TIREHTÖÖRI STÅHLE Mennäänpä hetkiseksi tuonne sisälle levähtämään. Siellä voimme myöskin keskustella lähimmistä tehtävistämme. — Kylmäkin alkaa jo ahdistaa. — Menevät. Näyttämö hetken tyhjänä. Tulipalojen loimu on himmennyt ja muutenkin vallitsee melkein täydellinen hiljaisuus lähimmässä ympäristössä. Etäämmällä, järven takaa, kuuluu kuitenkin yhtämittaista ja kiivasta tykkien jyskettä. — Metsästä oikealta alkaa kuulua ääniä, jotka yhä lähenevät. — Kuuluu huutoja: — Nopeammin, astu nopeammin, vetelys! Kohta sen jälkeen tulee näyttämölle äskettäin punaisia etsimään menneitä sotilaita. He tuovat keskellään Kohosta ja Annaa. Kohonen kävelee horjuen, nähtävästi haavoittuneena ja muutoinkin hyvin näännyksissä. Anna sitävastoin astuu kevyesti ja joustavasti; kasvot vain ovat tavallista kalpeammat ja silmissä omituinen hehku. Tarkemmin katsoen näkyy hänen kasvoillaan ja koko olemuksessa hillitty, muita ääretön tuska, epätoivo ja kurja viha. ÄÄNIÄ — Seis! — Tähän pysähdytään! Luutnantti Frey, pastori Loimaranta, tirehtööri Ståhle y.m. tulevat konttorista ja pysähtyvät verannalle. LUUTNANTTI FREY tulee ensimäisenä. Hän on paljain päin, polttelee sikaaria. — Puoliääneen, itsekseen. Aa, taaskin nainen, ja kautta jumalan, täydellinen kaunotar...millainen vartalo...millaiset muodot...ja silmät sitten...Hän ei ole missään suhteessa äskeistä kehnompi. — Sotilaille. — Tuokaa tyttö tänne, kuulustelemme häntä täällä sisällä...tuon äijänrahjuksen...hänet voitte pitemmittä mutkitta ampua...Viekää tuonne sivummalle...metsän reunaan. ANNA tarttuen epätoivoisesti isäänsä. Ei, ei...me emme eroa... LUUTNANTTI FREY käskevästi, osoittaen ovea. Viekää tyttö tuonne. — Kuulustelemme häntä sitten. ANNA Ei, ei...en tahdo... Sotilaat vievät Annan väkivallalla sisälle. LUUTNANTTI FREY astuu alas verannalla pysähtyen Kohosen eteen. Hei, sinä koira, seiso suorana! Pää pystyyn ja rinta ulos...Jumal'auta, oletko sinäkin olevinasi kaartilainen! TIREHTÖÖRI STÅHLE pirullisella ivalla. Osat kai vaihtuivat, vai miten? Tällä hetkellä ei Kohosta taida lakkoon kiihoittaminenkaan haluttaa. PASTORI LOIMARANTA Missä ovat toiset pääkapinoitsijat...Kalske ja Sarkki? Kohonen ei vastaa. PASTORI LOIMARANTA Teidän on vastattava kun kysytään. — Missä ovat rikostoverinne Kalske ja Sarkki? KOHONEN En tiedä...ehkä ovat päässeet yli järven...pakenemaan. PASTORI LOIMARANTA raivosta tukahtuneella äänellä. Pakenemaan! LUUTNANTTI FREY Joutavaa puhetta tuo. Kukaan ei pääse sen renkaan sisäpuolelta, jonka valkoisten joukot ovat tämän paikan ympärille muodostaneet. PASTORI LOIMARANTA Tuon järven yli kenties...jäätä myöten... LUUTNANTTI FREY osoittaen saaria. Kaikki nuo saaret olemme miehittäneet ja varustaneet kuularuiskuilla ja kivääreillä. Sille, joka yrittää sitä tietä, on se viimeinen matka. KOHONEN tekee tuskaa ja epätoivoa ilmaisevan liikkeen. TIREHTÖÖRI STÅHLE Kuulette nyt, että mitään pakenemisen mahdollisuuksia ei teillä eikä rikostovereillanne ole; on siis parasta, että ilmoitatte missä he piileksivät. LUUTNANTTI FREY Älkäämme välittäkö hänen rikostovereistansa tällä hetkellä, ne kyllä saamme käsiimme ennemmin tai myöhemmin. Katsotaanhan nyt äijän omaa syntiluetteloa, millainen se on. PASTORI LOIMARANTA innokkaasti. Pääroistoa Kalsketta lukuunottamatta on hän pahimpia kiihoittajia koko tällä paikkakunnalla. TIREHTÖÖRI STÅHLE Se on totta! Tehtaan työläisten keskuudessa on hän lietsonut tyytymättömyyttä, yllyttänyt lakkoon ja itse aina ollut etunenässä rettelöimässä. TILANOMISTAJA FALCK Paikkakunnan kapinallisille on hän myöskin hankkinut aseita ja ollut mukana ryöstöretkillä — päällikkönä. Minunkin luonani he kävivät. LUUTNANTTI FREY pirullisesti. Vai niin, vai olet sinä sitä lajia. Ulkomuotoosi ja ikääsi katsoen ei sitä oikein uskoisi. — Joukkoonsa kääntyen. — Siis selvä ilman muuta? — Vai kuinka? ÄÄNIÄ — Niin, niin! — Selvä on! LUUTNANTTI FREY Kohoselle. Riisu päällysvaatteesi! KOHONEN tajuamatta, mitä on tekeillä, typertyneenä. Mitävarten...riisua...minkätähden? LUUTNANTTI FREY Tee niinkuin käsken...nopeasti! TEHTAAN INSINÖÖRI vähän arasti. Älkäämme olko tarpeettoman ankaria. Hän on haavoittunutkin ja hän ei suinkaan ollut pahimpia...ahkera ja säännöllinen työmieskin, vaikka sosialismin myrkky oli päässyt viimeaikoina häntäkin jonkunverran pilaamaan. PASTORI LOIMARANTA Luvallanne sanoen, herra insinööri, teidän Saalinne ei ole tässä tapauksessa lainkaan paikallaan; se on sivusuuntaista ja sellaisenaan turmiollista ja hyljättävää. TEHTAAN INSINÖÖRI Muistattehan kai, kuinka säädyllisesti hän meitä kohteli ollessamme punaisten vankeina? LUUTNANTTI FREY Hän on jokatapauksessa kapinoitsija, ja jos tahdomme puhdistaa tätä maata roistoista ja hylkiöistä, niin silloin on liiallinen hempeämielisyys paheksuttavaa, jopa rikollistakin. — Kohoselle. — Riisuudu ja nopeasti! KOHONEN alkaa koneellisesti riisuutua, mutisten puoliääneen. Hyvästi, toverit...hyvästi! — Lujalla ja varmalla äänellä. — Vaikka te rakentaisitte kokonaisia vuoria murhattujen ruumiista ja vuodattaisitte merellisen verta sen tien tukkeeksi, niin sittenkin se kulkee eteenpäin. Se on vastustamaton...voittamaton...ja vielä kerran se murskaa teidät, te kirotut... LUUTNANTTI FREY vihan vimmassa iskee Kohosta nyrkillään. Vaikene!... Eteenpäin...Mars! Viittaa pari miestä mukaansa ja menevät vähän etäämmälle metsän reunaan. Siellä luutnantti Frey komentaa miehensä pysähtymään ja Kohosen jatkamaan jonkunverran matkaansa ja sitten hänetkin pysähtymään ja kääntymään rintama-asentoon. Hetken seisovat he näin ryhmitettynä, sitten järjestyvät sotilaat komennuksen mukaan ampuma-asentoon. — Seurannassa hetkessä he laukaisevat. — Hentona vaipuu Kohosen ruumis maahan, vavahdellen siinä hetken, mutta pian makaa hän jäykkänä ja liikkumattomana. — Luutnantti Frey palaa miehineen etualalle. ELSIE JA ELLI tulevat. ELSIE vähän hermostuneesti. Kuulimme täältä aivan äskettäin kaksi laukausta...mitä ne merkitsevät? Mitä täällä on tapahtunut? LUUTNANTTI FREY tehden kunniaa Ei mitään tärkeätä...Maksoimme vain eräälle kapinoitsijalle ansaitun palkkansa. ELSIE Mitä maksoitte...Mitä tarkoitatte? ELLI huomaa ruumiit. Elsielle puolittain kuiskaten. Katso, Elsie...ne ovat punaisia...niillä on punainen nauha lakissa. Menee lähimmän ruumiin luo ja katsoo sitä uteliaana, mutta samalla kauhua ja inhoa ilmaisevin elein. — Uh, kuinka se on raa'an ja julman näköinen! ELSIE kiiruhtaa Kohosen ruumiin luo; itsekseen. Jumalani, hänhän on Kohonen! — Palaa etualalle kalpeana ja kauhistuneena; osoittaen Kohosen ruumista. — Ah, miksi hänet olette surmanneet? Hänhän oli rehellinen, kelpo työmies...vanhimpia työläisiä isäni tehtaassa. Olen tuntenut hänet siitä asti kuin muistan. KAIKKI katsovat hämmästyneinä Elsietä. TIREHTÖÖRI STÅHLE ankarasti. Elsie, varoitan sinua...älä sekaannu näihin asioihin...Sinä et niitä ymmärrä! ELLI Mutta ajattelehan, Elsie, millaisia roistoja punaiset olivat! He valelivat tässä ympäristölläkin rakennuksia paloöljyllä ja sytyttivät ne sitten palamaan. — Näin itse omin silmin. PASTORI LOIMARANTA Niin, ja monissa paikoin kuuluivat ne naulanneen kokonaisia perheitä ristille. — Luotettavat henkilöt ovat kertoneet. TILANOMISTAJA FALCK Elintarpeita ne myöskin haaskasivat suunnattomat määrät. He rakensivat niistä, kokonaisia rovioita, valelivat ne paloöljyllä ja sytyttivät sitten palamaan. ÄÄNIÄ — Ah, millaisia konnia! — Kirotut roistot! PASTORI LOIMARANTA Ja nämä tällaiset kuuluvat nyt kun ovat joutuneet vangeiksi valittavan, että heitä muka kiusataan nälässä. Odottakoot vielä muutaman kuukauden, niin sitten ehkä tulevat tietämään, mitä on nälkä. LUUTNANTTI FREY Heille olisi syötettävä polttamiensa elintarpeiden tuhka eikä mitään muuta. PASTORI LOIMARANTA Kuularuiskujen ja konekiväärien eteen ne pitäisi asettaa koko roska ja tehdä puhdasta jälkeä. He tahraavat ilmankin hengitykseltänsä. LUUTNANTTI FREY Myöntänette siis, neiti Ståhle, että punaisten kaltaisille roistoille tuollainen kohtalo on täysin oikeudenmukainen. — Osoittaa ruumiita. ELSIE osoittaen Kohosen ruumista. Hän ei ollut roisto... ELLI Mutta, Elsie, olihan hän myöskin kapinallinen ja vielä jonkinlaisena päällikkönäkin! ELSIE Sittenkään hän ei ollut roisto. Minä tunsin hänet... TIREHTÖÖRI STÅHLE kylmästi, masentavasti. Elsie, sinun puheesi osoittaa hämmästyttävää lyhytnäköisyyttä ja arvostelukyvyttömyyttä. — Luulisi melkein jonkun heidän hengenheimolaisensa puhuvan, eikä suinkaan Erik Ståhlen tyttären. Minä varoitin sinua jo äsken, kerran ennemmin olen sinua jo varoittanut. Nyt varoitan sinua kolmannen kerran ja se on myöskin viimeinen varoitukseni. Kehoitan sinua välttämään neljättä varoitustani — — sen seuraukset saattavat olla sinulle itsellesi ikävämpiä kuin luuletkaan. ELSIE Ellille. Tule, Elli! Mennään! — Lähtee. ELLI seuraa Elsielä, vaikka vastahakoisesti. — Äänettömyys. AARNE KALSKE tulee metsästä oikealta parin sotilaan saattamana. Hän on kalpea, puku epäjärjestyksessä ja tukka liimautunut hikiselle otsalle. Väistymätön tahdonvoima ja päättäväisyys, tuska, viha ja epätoivo kuvastavat hänen kasvoillaan. Tulin vapaaehtoisesti pelastaakseni morsiameni...Sotilaat tässä voivat sen todistaa... LUUTNANTTI FREY Kuka te olette...? Mitä tarkoitatte? PASTORI LOIMARANTA kuiskaten innokkaasti luutnantti Frey'lie. Siinä hän nyt on...Kalske...punaisten päällikkö.. itse pääroisto. LUUTNANTIT FREY tekee nopeasti ja salaa merkin sotilaille, jotka huomaamattomalla liikkeellä ympäröivät Kalskeen. AARNE KALSKE joka ei kiinnitä huomiota sotilaiden liikkeeseen, melkein nöyrästi. Missä hän on...se nuori tyttö, jonka vangitsitte isänsä keralla tuolla metsässä...? Huomaa Kohosen ruumiin kauempana näyttämön taka-alalla, ja ponnahtaa nopealla hypyllä sotilaiden keskeltä ja juoksee ruumiin luo. — Tukahtuneesti, käheällä äänellä. — Ah, jumalani...Kohonen...! Hyökkää rajusti etualalle silmissä pelottava hehku, suunniltaan tuskasta. — Missä hän on...se nuori tyttö...Mitä olette tehneet hänelle? ANNA joka on kuullut Kalskeen äänen, syöksähtää konttorin ovesta verannalle, ojentaen epätoivoisella, muita samalla riemullisella liikkeellä kätensä Kalsketta kohti. AARNE KALSKE unohtaen kaiken muun, kuohuvalla riemulla. Anna! — Muutamalla askeleella juoksee hän ylös verannalle sulkien Annan rajusti syliinsä. LUUTNANTTI FREY raivosta kuohuen sotilaille. Te nahjukset, puuhevoset...Ottakaa kiinni hänet heti...ja tyttö viekää takaisin sisälle. AARNE KALSKE Miksi sellainen kiire, hyvä herra, Näettehän etten pääse pakenemaan, enkä sitä yritäkään. Minä tiedän, että elämäni viimeiset minuutit ovat kulumassa, elämäni tuulilasin hiekka on juossut loppuun...Mutta nyt ei ole siitä kysymys. En pelkää kuolemaa. Minä melkein toivon sitä nyt, sillä kuolema...se on unohdus...lepo...ikuinen rauha...Mutta tämä nuori tyttö...Säästäkää hän...Sitä vain teiltä pyydän... ANNA Ei, ei, jos he eivät sinua säästä, en tahdo jäädä minäkään elämään. olkaamme sitten yhdessä! LUUTNANTTI FREY sotilaille. Viivyttelette? Ettekö kuulleet käskyäni? Sotilaat aikovat hyökätä. AARNE KALSKE Seis! Malttakaahan hetkinen! Minä yksin olen syyllinen. Antakaa tämän tytön mennä. Hän on vielä niin nuori...vasta elämän alussa...ja mitä hyötyä teille on hänen surmaamisestansa? Isänsä makaa tuolla ja vanha äitinsä, pieni sisarensa ja veljensä tarvitsevat hänen apuansa. Antakaa hänen mennä ja minulle saatte silloin tehdä mitä ikinä haluatte? LUUTNANTTI FREY Kalskeelle. Te tulkaa alas sieltä! ANNA tarttuen rajun tuskan vallassa Kalskeeseen. Ei...ei...Elä mene, en päästä sinua. Kuolkaamme yhdessä! — Ojentaen rukoilevasti käsiänsä: liikuttavasi! ja tullen alas verannalla. Jos ette häntä säästä, surmatkaa silloin minutkin...surmatkaa minutkin...Ah, kuulkaa minua hyvät herrat, jos te olette ihmisiä ja jos rinnassanne on vielä jotakin inhimillistä tunnetta jäljellä! Sallikaa meidän elää, poistua täältä, ja me vannomme, ettemme ikinä tule vähimmälläkään tavalla teitä häiritsemään. Sillä katsokaahan, me rakastamme toisiamme, jos te tietäisitte kuinka me rakastamme...Emme ole tehneet mitään yksityisiä rikoksia, olemme vain puolustaneet ihmisoikeuksiamme. Rikollisella tavalla ehkä, mutta meidän asemassamme olisitte te tehneet aivan samoin, hyvät herrat! Isäni te ammuitte, eikö se jo riitä? Oi, olkaa inhimillisiä, ja sallikaa meidän mennä! AARNE KALSKE Ah, lopeta...Ei se hyödytä mitään. Ennemmin voisit saada nuo kivetkin heltymään. LUUTNANTTI FREY puoliääneen. Kautta jumalien, eipä paljoa puutu, etten toivo tällä hetkellä olevani tuon punaroiston tilalla, niin järjetön kuin sellainen toivomus itse asiassa onkin. — Annalle, osoittaen Kalsketta. — Häneen nähden on pyyntönne aivan mahdoton, meillä on ankarat ohjeet siinä suhteessa...mutta mitä Teihin itseenne tulee...niin siitä voimme puhua myöhemmin...riippuu kokonaan Teistä itsestänne — AARNE KALSKE kiihtyvällä raivolla. Vaiti, roisto...! LUUTNANTTI FREY kiinnittämättä huomiota Kalskeen huudahdukseen, edelleen Annalle... toivoakseni sovimme ehdoista...ne eivät ole lainkaan ankarat...Nuoruudelle ja kauneudelle annetaan paljon anteeksi. — Kalskeelle leikillisien ivallisesti. — Älkää siis murehtiko! Tyttönne jää hyviin käsiin. AARNE KALSKE suunniltaan raivosta. Ah...katala...— Hypähtää notkealla hypyllä alas verannalta katse tähdättynä luutnantti Frey’hin uhkaavana ja läpitunkevan terävänä. LUUTNANTTI FREY sotilaille. Ottakaa kiinni hänet! AARNE KALSKE vetää taskustaan revolverin, jonka lipasimen hän vetää vireeseen. LUUTNANTTI FREY vetää myöskin revolverinsa, mutta ei rohkene käydä avoimeen taisteluun, vaan yrittää pysyä sotilaiden takana. Sotilaille. Ampukaa hänet...nopeasti... AARNE KALSKE asettuu suojelevaan puolustusasentoon Annan rinnalle, revolveri toisessa kädessä ja toisella tukien Annaa, joka tuskasta miltei tajuttomana nojaa Kalskeeseen. — Sotilaat kohottavat vastahakoisesti kivääreittänsä. PUOLIÄÄNEKKÄITÄ HUUDAHDUKSIA Tuollainen se ois oikea suomalainen, olipa hän sitten punainen tai valkoinen! TIREHTÖÖRI STÅHLE Kalskeelle. Vaikkakin kunnioitamme teidän pelottomuuttanne, niin kohtaloanne se ei millään tavoin tule muuttamaan. — Sotilaille. — Täyttäkää tehtävänne! AARNE KALSKE omituisesti naurahtaen. Ei tietystikään, sellainen ajatuskin olisi jo mahdoton LUUTNANTTI FREY jälleen tointuneena Kalskeelle. Päästäkää tyttö irti ja lukekaa viimeinen rukouksenne! — AARNE KALSKE levollisesti. Olen valmis ilman mitään viimeisiä rukouksia. Kuulkaa kuitenkin viimeiset sanani. Minä näen uuden ajan kultaisen salon kaukaisen kajastuksen. Ja se aika tulee pyyhkäisemään pois kaiken sen, mihin te, hyvät herrat, nyt vääjäämättömästi uskotte. — Pysäyttäkää sen tulo, jos voitte! LUUTNANTTI FREY sotilaille. Ampuma-asento! AARNE KALSKE Täyttäkää siis lahtarivelvollisuutenne! — Annalle. — Hyvästi, Anna, Hyvästi! — Tirehtööri Ståhlen, Loimarannan ja muutamien muiden revolverin kuulien lävistämänä vaipuu Kalske kuolettavasti haavoittuneena maahan. — Pitkä äänettömyys. TEHTAAN INSINÖÖRI kunnioittavasti osoittaen Kalskeen ruumista. Hän tuossa oli tosin kapinallinen ja lailliselle yhteiskuntajärjestykselle vaarallinen henkilö, mutta sittenkin surettaa minua hänen kohtalonsa, sillä hänen kaltaisissaan kadottaa koko kansa parhainta ja jalointa omasta itsestään... ikäänkuin pisaran sydän vertansa... PASTORI LOIMARANTA Sanottupa mitä tahansa, herra insinööri, niin sitä ette voine kuitenkaan kieltää, että hän, jos kukaan, oli ansainnut palkkansa. ANNA joka edellisen repliikin aikana on seisonut ikäänkuin kivettyneenä, mielipuolinen ilme kasvoilla, puristaa hirvittävän tuskan ja kauhun vallassa ohimoitansa. Näin seisoo hän hetken, sitten heittäytyy hän Kalskeen ruumiin viereen ja alkaa silitellä sen kasvoja, kuiskien vienolla hellällä äänellä. Herää rakas...herää...herää...Sinunhan tulee kylmäkin siinä, kätesikin ovat aivan jääkylmät...Kääntyen poispäin ruumiista: vaikeroivasti. — Ah, hyvä jumala, hän ei kuule minua...ei kuule minua... LUUTNANTTI FREY sotilaille. Viekää tyttö pois! — Sotilaat yrittävät temmata Annan erilleen Ruumiista, mutta hän on tarttunut lujalla, suonenvedontapaisella otteella ruumiin vaatteisiin. ANNA yhä ruumiille. Etkö sinä tunne minua? Minähän se olen, sinun oma tyttösi, joka huudan sinua...Herää jo, ja lähdetään pois tästä kamalasta paikasta...Oh, kuinka sinä olet veressä...Maltahan, minä pesen veren pois kasvoistasi. Sitten lähdemme! Tai minäkin jään tähän...tähän vierellesi...Sotilaat yrittävät temmata Annan pois. — Katsos noita kauheita verikätisiä miehiä, jotka yrittävät eroittaa meidät, mutta ethän sinä luovuta minua niille, ethän...Pidä lujasti kiinni, etteivät ne saa minua. Minä en tahdo mennä heidän mukanaan, en...en...tahdon jäädä tähän...sinun vierellesi. LUUTNANTTI FREY sytyttäen hermostuneesti sikaarin. Viekää hän nyt jo vihdoinkin! ANNA syöksähtää nopeasti luutnantti Freyn luo ja tarttuu häneen lujalla, kiinteällä otteella. Hartaasti ja liikuttavasti. Hyvä herra, ampukaa minutkin! Olkaa armollinen ja ampukaa minutkin! Me menemme yhdessä...hän ja minä...Jos ette minua pian ammu, jättää hän minut. — Ponnahtaa yhtäkkiä erilleen luutnantti Freystä kuin teräspontimen viskaamana, — Ah, katsokaahan käsiäni! Kuinka ne ovat veriset...ne ovat aivan punaiset verestä...Sitä valuu maahan asti...Nyt siitä on muodostunut kokonainen virta, ja itse te olette ylt'yleensä veren tahraama! LUUTNANTTI FREY vie tahdottomalla hermostuneella liikkeellä kätensä takin taskuihin. ANNA kääntyen ympärillä oleviin. Teidänkin kätenne ovat veressä, toisten enemmän, toisten vähemmän; mutta kaikki te olette veren tahraamia! — Osoittaa luutnantti Freytä, pastori Loimarantaa, tilanomistaja Falck'ia ja tirehtööri Ståhlea. — He ovat kuitenkin verisimmät teistä kaikista. He aivan kahlaavat lämpimässä veressä...pian he uppoavat siihen. — Kaikki katsovat Annaa kalpeina ja kauhistuneina. LUUTNANTTI FREY yrittää saada äänensä varmaksi ja käskeväksi, vaikka siinä värähteleekin vastustamaton kauhu; sotilaille. Korjatkaa tyttö pois joko elävänä tai kuolleena! Meillä on muutakin työtä kuin katsella hullun naisen esittämää komediaa. ANNA on jälleen mennyt Kalskeen ruumiin luo. Hän hyväilee ja silittelee sen kasvoja, kuiskien hellästi ja hiljaisella äänellä sen korvaan katkonaisia lauseita. — Sotilaiden tarttuessa häneen seuraa hän vastustelematta ikäänkuin unessa. Sotilaat vievät hänet pois tehtaalle päin. — Pitkä painostava äänettömyys. LUUTNANTTI FREY sotilaille. Kahden tunnin kuluttua jatkamme jälleen matkaamme, saatte siksi aikaa mennä lepäämään. — Meille tulee vielä kuumat paikat tänä päivänä tuolla järven takana. — Sotilaat menevät tehtaalle päin. — Äänettömyys. LUUTNANTTI FREY tarkastelee omituisen hermostuneesti ja alinomaa käsiään. Kirotun ilkeän tunnelman nuo punikkiroistot saivatkin syntymään, — Mutta mitäpä tuosta! Meidän oli meneteltävä niinkuin menettelimme. Ja ellemme olisi onnistuneet pääsemään voittajiksi, niin makaisimme nyt tuossa heidän tilallansa. PASTORI LOIMARANTA Kiittäkäämme taivaallista isäämme, joka on johtanut tämänkin asian onnelliseen päätökseen. Hankkiutuvat lähtemään vasemmalle rakennuksen taitse. — Menevät. LUUTNANTTI FREY joka menee viimeisenä, tarkastelee yhä käsiään. Hän pysähtyy ja ottaa taskustaan nenäliinan alkaen sillä hangata käsiään; puoliääneen. Tuossakin on sitä...ja tuossa...ja tuossa...Mitä ihmettä, koko kädethän ovat aivan veriset...— Hankaa rajusti nenäliinalla käsiään. — Pistää nenäliinan taskuunsa avuttomasti ja epätoivoisesti huokaisten. — Turhaa vaivaa! Eivät ne lähde! Tuon järven kaikki vesi ei voisi niitä puhtaaksi pestä...— Äkkiä ilostuen. — A-haa, jopa tiedän...minä koetan uudella ranskalaisella saippuallani, jota saksalaiset upseerit minulle antoivat. Se varmaankin auttaa. — Äkkiä pysähtyen alkaa tuijottaa kalpeana ja liikkumattomana ruumiisiin. — I-Iaa! Näenkö oikein...? Tuo liikahti...ja myöskin tuo...nyt ne katsovat minua elottomilla lasittuneilla silmillään...Mitä tämä on...Olenko menettänyt järkeni...onko itse helvetti lähettänyt joukkonsa minua vastaan...? — Naurahtaa äkkiä vapautuneesti. — Joutavia! Kuolleet eivät liiku. Ja jos ne katsovatkin, eivät ne kuitenkaan näe mitään...— Alkaa jälleen tarkastella käsiään. — Nuo pilkut...ne eivät vain lähde. — Ottaa, taskustaan nenäliinan alkaen hangata käsiään. — Ne yhä suurenevat...suurenevat...vettä...pitäisi olla vettä...tuokaa vettä...— Melkein kirkuen. — Tuokaa vettä...vettä...että saan nuo kirotut tahrat lähtemään... TIREHTÖÖRI STÅHLE JA PASTORI LOIMARANTA tulevat juosten näyttämölle. — Yhtaikaa. Mikä on hätänä? Mitä on tapahtunut, herra luutnantti? LUUTNANTTI FREY hankaa yhä käsiään. Nuo kirotut tahrat...ne eivät lähde...Ne yhä suurenevat...— Näyttää käsiään. — Katsokaahan! PASTORI LOIMARANTA Mutta, herra luutnantti, kätennehän ovat aivan puhtaat. TIREHTÖÖRI STÅHLE Eihän niissä ole mitään tahroja. LUUTNANTTI FREY Te vain sanotte niin, mutta näenhän minä itse...ovathan käteni kokonaan veritahrojen täyttämät. TIREHTÖÖRI STÅHLE JA PASTORI LOIMARANTA katsovat arasti luutnantti Freytä. PASTORI LOIMARANTA. Me vakuutamme, herra luutnantti...käsissänne ei ole pienintäkään tahraa, vielä vähemmän verta. TIREHTÖÖRI STÅHLE Teidän hermonne ovat ylenmäärin kiihoittuneet liiallisesta ponnistelusta ja valvomisesta. Teidän pitää saada lepoa. Tulkaa, herra luutnantti. LUUTNANTTI FREY mutisten puoliääneen. Kunhan vain saisin tuon veren käsistäni lähtemään... TIREHTÖÖRI STÅHLE Kyllä ne lähtevät. Tulkaahan nyt vain meidän kanssamme. — Lähtevät taluttaen luutnantti Freytä. — Aurinko nousee. — Kohosen vaimo ja Sylvi tulevat hitaasti ja varovasti oikealta metsästä. Kumartuessaan tarkastamaan ruumiita huomaa Sylvi isänsä ruumiin. SYLVI heittäytyen sen viereen; sydäntävihlovan tuskallisesti. Isä...isä... KOHOSEN VAIMO laskeutuu ruumiin viereen toiselle puolelle rukoilevaan asentoon. Hän ei puhu mitään, mutta koko hänen olennostaan ja kasvoistaan kuvastuu ääretön tuska. ELSIE tulee hetken kuluttua vasemmalta, rakennuksen takaa. Huomattuaan Kohosen vaimon ja Sylvin väistyy hän arasti ja kunnioittavasti, joutuen siten äkkiarvaamatta aivan Kalskeen ruumiin viereen. Kuolemankalpeana ja kauhistuneena katsoo hän ruumista kauan ja kiinteästi...Sitten horjahtaa hän läheistä puunrunkoa vasten ja hänen ahdistetusta rinnastansa tunkeutuu sanomattoman tuskallinen, tukahtuneen hätähuudon kaltainen valitus. Oh, jumalani, jumalani... — Heittäytyy ruumiin päälle syleillen ja suudellen sitä tulisesti, intohimoisesti... ESIRIPPU. *** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK AARNE KALSKE *** Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed. Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution. START: FULL LICENSE THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license. Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works 1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. 1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below. 1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others. 1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States. 1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: 1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed: This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook. 1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work. 1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™. 1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License. 1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1. 1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that: • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.” • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works. • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work. • You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works. 1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. 1.F. 1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment. 1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE. 1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem. 1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. 1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions. 1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause. Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™ Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life. Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org. Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws. The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS. The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate. While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate. International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate. Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support. Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition. Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org. This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.