The Project Gutenberg eBook of Ilvola, by

Alkusana.
Aamukahvin ääressä. — Immi Hellén.
Eläinten junamatka. — Jalmari Finne.
Eläinten tavoista. — Z. Topelius.
Ensimmäinen leivo. — Kaarlo Kramsu.
Heheijaa. — Alli Nissinen.
Hiiri. — Max Oker-Blom.
Hiiri ja katti. — Kanteletar.
Hiiriä pyydystämässä. — Immi Hellén.
Hirvenhiihäntä. — Kanteletar.
Hopoti. — Suonio.
Hui, hai, kili. — Suonio.
Hus sika metsään. — Kanteletar.
Hämähäkki. — Joulukontti.
Härkä ja poika. — Z. Topelius.
Iloinen giraffi. — Arvid Lydecken.
Itikoiden iltavirsi. — A. Rytkönen.
Joutsen. — J.L. Runeberg.
Joutsenet. — Otto Manninen.
Jänis. — Kansanlaulun mukaan.
Jänis. — Suonio.
Kaksi kumppanusta. — Pääskynen.
Kana. — Suonio.
Kananpoika. — Suonio.
Kanini. — Suonio.
Karhunnahka. — Juhani Aho.
Kaunis varsani. — Z. Topelius.
Ken söi kesävoin? — Kanteletar.
Kepponen. — Arvid Lydecken.
Kettu ja etana. — Suometar.
Kettu ja korppi. — A. Oksanen.
Kettu ja kukko. — Z. Topelius.
Ketun kiitos. — Arvid Lydecken.
Kevätlintuja. — Aune Krohn.
Kiiltomato. — Muk. Kallio.
Kissa. — Suonio.
Kissa ja hiiri. — Suonio.
Kissa ja tyttönen. — Z, Topelius.
Kissa kokkina. — Minna Krohn.
Koiranpentu. — Suonio.
Korppi ja kyyhky. — Larin Kyösti.
Kotiahoilta. — Valter Juva.
Kotiopetusta. — Pääskynen.
Kukko. — Suonio.
Kukko ja hanhi. — Suonio.
Kukon ja kanan saunamatka. — Kanteletar.
Kuu kiurusta kesään. — O. Vuorinen.
Kyyhkynen. — Suonio.
Kyyhkynen kylpee. — Hilja Haahti.
Käelle. — Kanteletar.
Leivo. — O. Vuorinen.
Lepo, lepo lehmäni. — Kansanlaulu.
Linnunpesä. — Immi Hellin.
Linnunpesä. — Pääskynen.
Lintuin käräjät. — Kanteletar.
Lintujen ääniä. — Pääskynen.
Lintunen ikkunaruudun takana. — Z. Topelius.
Lintuselle. — J.L. Runeberg.
Luojan kukku. — Kanteletar.
Marakatin markkinat. — Tyko Hagman.
Marjapuuni. — J.H. Erkko.
Matkakumppanit. — Z. Topelius.
Matkalaulu. — Jukolan Juhani.
Mehiläinen. — Joulukontti.
Mehiläinen ja kyyhkynen. — A.M. Lenngren.
Mehiläisen kosto. — Tyko Hagman.
Meni akka metsään. — Kanteletar.
Mielevä Mirkka. — Hilda Käkikoski.
Mikon onkiretki. — S. Calammus.
Miksi kana kengittä? — Muk. A.K.
Minne jouduin? — Immi Hellin.
Minä olen kissa… — Valter Juva.
Mirrien marssi. — Joulukontti.
Mirri sairastaa. — Samuli Suomalainen.
Moppe. — R. Calamnius.
Musti. — Suonio.
Muuttolintujen laulu. — E. Törmänen.
Mä, mä, mää? — Suonio.
Nasku, nasku porsahat. — Suonio.
Oravan jäljillä. — Larin Kyösti.
Oravan pesä. — Immi Hellin.
Osaatko lukea? — Immi Hellin.
Paimenen laulu. — J.H. Erkko.
Palvelin minä rikasta miestä. — Kanteletar.
Peippo. — Suonio.
Perhosen satu. — J.H. Erkko.
Pesäänsä suojaava lintu. — Larin Kyösti.
Pieni kala. — Pääskynen.
Pikku juttu. — Alli Nissinen.
Poika ja koira. — Muk. A. Rytkönen.
Pääskynen. — Alli Nissinen.
Pääskyselle. — J. Mustakallio.
Pääskyselle. — F.P. Kemelli.
Pääskyset saapuvat. — Arvid Lydecken.
Rakki ja metsäkoira. — Z. Topelius.
Riikinkukko. — Arvid Lydecken.
Ruisrääkkä. — Larin Kyösti.
Saksanhirvet. — Pääskynen.
Sammakko. — J.H. Kellgren.
Satakieli. — Muk. Arvi Jännes.
Simpukan tarina. — Aapo Pärnänen.
Sinne meni! — Samuli Suomalainen.
Sirkan häämatka. — Eino Leino.
Sirkka. — Kallio.
Sorsaparvi. — Suonio.
Sorsat. — Suonio.
Suden kiitos. — Arvid Lydecken.
Tipu, tipu kuuleppas. — Suonio.
Tohtorin luona. — Tilhi.
Turvaton. — Hilja Haahti.
Tuu, tuu, tuu! — Suonio.
Tyttö ja kissa. — Suonio.
Tyttö ja kissanpoikaset. — Pääskynen.
Valokuvaajassa. — Immi Hellen.
Varpunen. — Suonio.
Varpunen ja hevonen. — Z. Topelius.
Varpunen joulu-aamuna. — Z. Topeliuksen muk.
Vasikka. — Suonio.
Vieraisilla. — Immi Hellin.
Yrjö, Musti ja Mirri. — Joulupukki.
Yökkö. — Länkelä.
Arvoituksia.
Sananlaskuja.

ALKUSANA.

Minkä kuvana näkee tai runona kuulee, se syöpyy poistumattomaksi mieleen. Kuvastojen täydennykseksi on Ilvola aiottu. Tutustukoon lapsi jo varhain siihen eloa sykähtelevään kuvaan, jonka kirjailija luovana taiteilijana on saanut luonnosta.

On sanottu, että ainoa yhdysside nykyisten oppiaineitten välillä on hihna, jossa poika kantaa koulukirjojaan. Olkoonpa Ilvola tässäkin suhteessa askel yhteistyöhön oppisuunnitelmamme eri aineiden kesken. Tyydyttäköön se lopuksi sitä alkeellista rytminkaipuuta, joka jo pienessä lapsessa esiintyy, ja valmistakoon se nuoren mielen alttiiksi myöhäisemmällä iällä vastaanottamaan runouden suoman tyydytyksen.

AAMUKAHVIN ÄÄRESSÄ.

Mull’ oli piilossa pesä uusi,
munia siinä jo viisi, kuusi.
Lapset sen löysivät, ai, ai, ai!
Rintani haikean haavan sai.

LAULU ORAVASTA.

Makeasti oravainen
Makaa sammalhuoneessansa;
Sinnepä ei Hallin hammas
Eikä metsämiehen ansa
Ehtineet milloinkaan.

Kammiostaan korkeasta
Katselee hän mailman piirii,
Taisteloa allans' monta;
Havu-oksan rauhan-viiri
Päällänsä liepoittaa.

Mikä elo onnellinen
Keinuvassa kehtolinnas'!
Siellä kiikkuu oravainen
Armaan kuusen äitinrinnass':
Metsolan kantele soi!

Siellä torkkuu heiluhäntä
Akkunalla pienoisella.
Linnut laulain taivaan alla
Saattaa hänen iltasella
Unien Kultalaan.

ELÄINTEN TAVOISTA.

Ain' olkoon jalopeuran jalous, miehuus sulia,
vaan et kuin tiiker' julmaks saa verenjuojaks tulla.
Kuin kyyhky ole siivo, kuin lammas lauhkea,
kuin aasi älä tuhma, kuin kissa kavala.
Ain' ole uskollinen kuin koira ihmisellen,
vaan älä imartele kuin koira lieherrellen.
Iloinen ole, vilkas kuin lintu laulukieli,
ja viisas, älä viekas kuin kettu myrkkymieli.
ykspäinen älä ole kuin härkä jörö on.
Kuin joutsen puhdas ruumiis ja sielus olkohon.
Kuin kala ole vaiti, jos kuulet salaisuutta.
Ja oravasta opi liikkeissäs sukkeluutta.
Kateudest' älä halkea kuin teki rietas konna.
Pelosta älä värjy kuin jänis miehuutonna.
Käy eespäin, älä taapäin kuin rapu, kulkeissasi,
Äl' ole susi ahne, äl' liukas ankerjas,
äläkä sika rietas. Kakspäinen älköön kieles
kuin käärmeen kieli olko. Sun pyrkiköhön mieles
taivasta kohti aina kuin kotka kohoomaan.
Äl' loio laiskotellen kuin karhu luolassaan.
Kuin hevonen sä ollos rivakka, virkku vainen,
ja älä vitkastele kuin hidas etanainen.
Kuin riikinkukko älä vaan vaatteillasi loista.
Kas kalkkunata pöyhkää! Sun tapas olkoon toista.
Äl' apinana matki. Jos olet nuori vielä,
äl' yhdy korpin huutoon, vaan laula leivon kiellä.
Sa ota muurahaisen vireydest' yllykettä.
Kukasta karvaast' ime kuin mehiläinen mettä.
Lujaksi työsi tee, kuin korallien luoma,
min vuosisadat kestää. Nää kaikki hyvin huomaa,
oi ihminen, sä jaloin, ylevin elävistä!
Näin luontokappaleista sä opit hyödyllistä.

ENSIMMÄINEN LEIVO.

Jo soi sun äänesi, leivonen,
vaikk' kylmä ilma on vallan.
Sä laulat kevättä toivoen
taas jälkeen yöllisen hallan.
Vaikk' yöt on kylmät ja synkeät,
ja lumen peitossa maamme,
iloiten ilmassa viserrät:
»Kevähän kohta me saamme!»

On uskos suuri, sä pienoinen!
Oi, jospa keskellä jäiden
vois tuloa toivoa riemuiten
keväisten lämpöisten säiden,
unohtain kauhua tyhjyyden,
ja hallojen turmioita,
haaveilla paistetta päivyen
ja niittyjä vihannoita!

HEHEIJAA.

Heheijaa, heheijaa!
Ken ruohossa leijaa?
Ken tossuitta tepsii
ja kengittä kepsii?
Se harmaja kana
on naapurin herran. —
Näin suutarin luokse
se marssi jo kerran
ja kengät se tilas. —
Mut suutari pilas
ne saappahat aivan
kun lestiä puuttui. —
Niin suutari suuttui
ja vierasta sätti:
sen kengittä jätti.

HIIRI.

Kun illan varjot lankeaa
ja hämy hiipii tupaan,
niin joku hiljaa hipsuttaa
ja liikkuu ilman lupaa.

Se on niin pieni harmaja
ja pehmyt villasukka.
Se öinen hipsustelija
on pieni hiirirukka.

Se etsii leivänmurua,
kun nälkä näykkii suolta.
Ja siit' on sillä surua
ja sydän täynnä huolta.

»Kenties pienen kannikan
luo reiän, alle kaapin
sä kätkit mulle, makean,
sen siitä köyhä saapi!»

Ja nokka pieni kohoksen:
»Ah, tätä herkkupöytää!»
Kun kaapin alta sirusen
se iloksensa löytää.

Se kepeissä kengissään
nyt leivän luokse hyppää.
Sen sieppaa sievään käpälään
ja suuhun heti nyppää.

Se jauhaa pikku hampahin,
se jyrsii, järsii salaa,
ja vielä huomiseksikin
se säästää pari palaa.

Nyt kipin kapin kiipeää
se kaapin laitaa jyrkkää,
On toimessa nyt häntä, pää
ja takajalka tyrkkää.

Ja kaapin korkeudesta
on laaja näköala.
Kas, siellähän on vuoteessa
se hellä avustaja.

Sua kiitollisna katsastaa
ja suorii viiksiänsä.
Vaan konsa päivä sarastaa,
se rientää reikähänsä.

HIIRI JA KATTI.

Hiiri metsähän menevi,
lyhytjalka lynsyttävi,
pikku kelkkanen perässä,
pikku kirves kelkkasessa.
Päätyi katti kannon päähän,
kannon päähän katsomahan:
»Minne menet hiiri rukka,
lyhytjalka lynsyttelet?»
»Metsähän menen poloinen,
korpehen kovaosainen.»
»Mitä siellä tekemähän,
kuta raukka raatamahan?»
»Lehtikoivun leikkomahan,
puun sorian sortamahan.»
»Entäs kuolet koivun alle,
puun sorian sortumille?»
»Pistäyn mä puun rakohon,
koen mennä maan rakohon.»
»Entä nälkäki tulevi;
mitä siellä syöäksesi?»
»Syön mä koivun kuoruisia,
puren haavan kettusia.»
»Entäs turpuvi mahasi,
vatsa paisnvi pahaksi?»
»Puhkasen ma puikkosella,
tärähytän tähkäsellä.»
»Entäkun veri tulevi?» —
»Veren tullaki pitävi.»
»Entäkun kivistelevi?» —
»Voitelen ma voikkosella.»
»Mistä saat sa voikkosia?» —
»Akan vanhan vakkasesta.»
»Mistä vanha akka saapi?» —
»Nuoren neien lippahasta.»
»Mistä nuori neiti saapi?» —
»Nuoren lehmäsen nisästä.»
»Mistä sitä nuori lehmä?» —
»Korehista korttehista,
tuorehista turpehista,
vihannista mättähistä,
helyheinän hepsusista,
luojan pitkiltä pihoilta,
kaikkivallan vainioilta.»
»Sen vainen valehtelitki;
vaan ma nyt sinun opetan,
ettet totta toisen kerran
mua syöttele sanoilla.»
Siinä kohta kourihinsa,
kääppäsi käpälihinsä,
tappoi hiiren hirviästi,
ja kaotti kauhiasti.
Siihen loppui hiiren virsi,
katkesi katin tarina.

HIIRIÄ PYYDYSTÄMÄSSÄ.

Katsoppas kummaa, virkkoi Miiri,
tuopa on oikein lystikäs hiiri,
sarvetkin päässä on sankarilla
juuri kuin pässillä puskurilla.
Oivan paistin ma siitä saisin,
kun siihen koskea uskaltaisin.

Se sarvekas vastaa: kaikki ne tässä,
ovatkin hiiriä pyydystämässä!
Ylen tyhmä sä oot, sen huomaa kyllä,
näin kaunisko takki ois hiirellä yllä?
Ja jalassa näinkö kiiltävät saappaat?
Vai minut sä paistiksi suuhusi kaappaat!
Koitappas koskea, sarvilla pukkaan
ja kynteni isken pörrötukkaan.
Oon suurempi herra kuin hiiri vainen,
min' olen koppakuoriainen.

HIRVENHIIHANTA.

»Mie olen hirven hiihannassa,
jalopeuran jaksannassa.
»Onko hirviä salossa,
onko nähty näillä mailla?» —
»Onpa hirviä salossa,
onpa nähty näillä mailla,
oiva hirvi liinaharja;
täss' on käynyt tään kesosen
meiän herran heinikossa,
nähty on kanssa kaalimaassa.
Paljo on pahoa tehnyt,
syönyt heinät, maannut marjat,
kaikki kaalinpäät kalunna,
jost' on vaikia valitus
ylitse koko kylämme.
Tapa kohta kun tavannet,
lyö'pä päähän, kun sa löyät,
noua häntä nuolellasi,
jonahuta jousellasi,
tahi laske laahingilla,
pyyä pyssysi kerällä!»

HOPOTI.

Hopoti, hopoti, hopotihoi!
Varsa hypäten hirnuu,
hopoti, lopoti, lopotiloi!
Voita Valpuri kirnuu.
Voin minä voitelen leivällen,
leivän vien minä varsallen,
sitten ei varsani pelkää! —
Hei! jopa pääsin mä selkään!

Kopoti, kopoti, kopotikoi!
Joutuhun, varsa, nyt juokse.
Hopoti, hopoti, hopotihoi!
Vie minut mummoni luokse.
Yli vuorien harpataan,
poikki merien kaalataan.
Mummo kakkuja paistaa,
tekisi mieleni maistaa.

HUI, HAI, KILI.

Hui, hai, kili,
sinä hulivili!
Missä on sarves?
Kylläp' olis tarves,
kun jo lähdet pökkisille,
emän kanssa voittoisille.

HUS SIKA METSÄÄN.

Hus sika metsään!
Mitä sika metsässä?
Tuomahan marjoja
punaisella pussilla,
sinisellä silkillä,
korialla kontilla,
vaskisella va'illa,
kultaisella kuppisella,
maalatulla maljasella.

HÄMÄHÄKKI.

Vetelen verkkoja, lankoja laitan,
konnia koukkuhun pyydän —
kiusantekijät kahdeksi taitan,
syylliset suuhuni syydän.

HÄRKÄ JA POIKA.

Löi lapset nurmella leikkiään,
siell' lypsi eukkonen lehmiään,
Savussa vasikat ees-taas juoksi,
ei tohdi itikat tulla luoksi.

Venyipä nurmella mulkoillen
myös härkä leveänaamainen.
Sen luo käy poikanen pienokainen:
»oletpa hirveän tuumaavainen
mitäpä nyt sinä mietit noin,
tulet tuiki viisaaksi piakkoin?»

Mut' härkä mylvien vastaa: »Täällä
niin pehmyt maata on sammalen päällä.
Syön tässä ruohoa aamuin, illoin.
En mitään minä mieti silloin.»

ILOINEN GIRAFFI.

Oli kerran Afrikassa laihanlainen,
keimaileva giraffi-nuorukainen
aina suuresti huolissaan
pitkän pitkästä kaulastaan.

Tuumaili öisin ja päivin ja illoin:
mitenkä kaulani kaunistan ja milloin?
Vihdoin päätti hän lainan nostaa,
kauluksen ja kirjavan kaulahuivin ostaa!

Siitä sitten lysti kasvoi koko Afrikassa,
hassumpaa ei koskaan vielä nähty maailmassa.
Viisisataa neekeriä heti nauruun kuoli,
giraffi vain mielissänsä huuliansa nuoli.

ITIKOIDEN ILTAVIRSI.

Ii, ii, itikaiset
pistelevät pahoin,
eikä silloin yhtäkään
ne jätä ehjin nahoin.

Ii, ii, itikaiset
hyörivät kuin hullut,
Maijan marjaposki on
kuin sodasta ois tullut.

JOUTSEN.

Kesäisen illan kullasta,
säteillen onneaan,
tuo vaipui joutsen valkea
joelle joikumaan.

Suloa Suomen laulu soi,
sen ilmain ilontaa,
yökaudet kuinka päivän koi
unensa unhoittaa.

Kuin varjot siell' on runsahat
all' leppäin, koivujen;
kuin salmet kullan-soiluvat
ja vesi vilpoinen.

Siell' ystäväinen kellä on,
kuink' iki-ihanaa;
kuink' ompi unhoittumaton
se uskollisten maa.

Noin vieri vettä, rantoa
ylistys koruton,
ja joutsen vasten rintoa
jo joikui puolison:

Vaikk' eipä elos unelma
käy vuosisatain taa,
sait laulaa Suomen suvessa,
sen aalloill' armastaa.

JOUTSENET.

Yli soiluvan veen ne sousi,
ne aallon ulpuina ui,
kun aurinko nuorna nousi,
yöt Pohjan kun punastui.

Lumikaulat kaartehin ylpein
veen kuultoon kuvia loi;
povet aamun kullassa kylpein
ne outoja unelmoi.

Vain joskus onnensa julki
ylen suuren ne joikuivat,
ja soinnut aalloilla kulki
niin aavistuttelevat

kuin hyminä huomenkelloin
salokappelin kaukaisen;
ja aallot vienosti velloin
ne kantoi kaikua sen.

Ne rauhassa souti ja solui
suven kerkeän kestämän,
jonot lumme-valkeat jolui
syvän päällitse päilyvän.

Kohos siiville kerran ne sitten,
suvi kun oli muisto jo vain,
kukat laulavat lainehitten,
unet valkeat ulappain.

Ne matkasi päivänmaihin;
viel' loistava siipi loi
kuvan viimeisen alle kaihin,
mi aallon jo kammitsoi.

JÄNIS.

Jänis pikku poikanen
hyppäs korkeelle vuorellen,
Miks' ajetaan, miks ajetaan
koirain kanssa aina vaan?

En ole käynyt sun laihossas,
en ole syönyt sun kaurojas.
Miks ajetaan, miks ajetaan
koirain kanssa aina vaan?

Kesäll' olen harmaja,
talvell' olen valkea.
Miks ajetaan, miks ajetaan
koirain kanssa aina vaan?

Suuni ompi ristissä,
korvani on pystyssä.
Miks ajetaan, miks ajetaan?
koirain kanssa aina vaan?

Lehti on mun ruokani,
lumi on mun juomani.
Miks ajetaan, miks ajetaan
koirain kanssa aina vaan?

Vereni on sakea,
lihani on makea.
Siks ajetaan, siks ajetaan
koirain kanssa aina vaan.

JÄNIS.

Mun pupu jänöni pienoinen,
kuink' olet hieno ja pehmoinen!
Kuink' korvas on pitkät, taitais luulla
sun voivan virstojen päähän kuulla.
Ja kehräsilmäs ne melkein on suuret
kuin lumpeen lehdet tai nauriin juuret.

Nyt katselet maahan, nyt taivahalle,
nyt vasempahan, nyt oikealle,
vaan etpä näe kuin Mirri häijy
sun henki parkaas hiipien väijyy.
Ma pelkään, pupu, sä saanut lienet,
kyll' isot silmät, mut aivot pienet!

KAKSI KUMPPANUSTA.

Tuolla riippakoivuin alla
niemen kainalossa
muinoin kaksi kumppanusta
eli sovinnossa:
toinen Halli luppakorva,
toinen pikku Heikki;
aamut, illat yhtenänsä
kesti heillä leikki.

Ken voi kaikki kertoella
ilot ystävysten,
kun he vieri ruohikossa
aina vieretysten?
Toisinaan taas kilpaa juostaan,
että tomu tuiskii:
Halli eellä, Heikki seuraa,
että hiukset huiskii.

Öin ja päivin luopumatta
ovat toisistansa.
Yhdess' aina leikkiessä,
tositoimissansa;
yöllä Halli uskollisna
Heikin luona makaa,
Heikki päiväll' ystävälleen
torttujansa jakaa.

Heikki käypi lukemahan,
totinen ja vakaa,
vetää uuden aapiskirjan
ison kaapin takaa.
Pöydän ääress' istuu sitten
mielell' ahkeralla:
Halli, kuono käpälillään,
lepää pöydän alla.

Päivä oli heltehinen
kerran kesäkuussa.
Uiden Heikki loiskutteli
vettä joensuussa;
virvoitettuna jo vihdoin
poika pyrki rantaan,
painoi pienet jalkasensa
pehmoisehen santaan;

aikoo ottaa vaattehensa,
ensin tarttuu paitaan, —
sen hän oli ripustanut
vihriäiseen raitaan. —
Mutta katso! Riihatonna,
niinkuin villikissa.
Halli rientää pitkin rantaa,
housut hampahissa.

Heikki heti juoksemahan
eikä muista paitaa;
poika parka hikoellen
kiirehtii min taitaa;
turhaan huutaa ystäväänsä,
turhaan toruu Heikki;
juoksu tää, se Hallista on
oivallinen leikki.

Ilman aikojaan ei heitä
Halli saalistansa;
Heikki vasta pellon päässä
saa sen kourahansa. —
Hetken päästä ompi taasen
rauha rakentunut,
ystävyys vaan vahvemmaksi
jälleen vahvistunut.

KANA.

»Kaa, kaa, kana,
onko muna uusi?
Paljonko se maksaa?» —
»Penniä kuusi.» —
»Huh sit' en jaksa.» —
»Penniä kaksi.» —
»Heitä halvemmaksi.» —
»Yhden pennin.» —
»Annas tännen.»

KANANPOIKA.

Kananpoika juoksi
metsään yksinään;
kana turhaan luoksi
kutsui tytärtään;
totellut ei tyttönen. —
Tuli haukka, koppas sen, —
kukko-vaari huusi:
»Kykkerikyy!
Tyttären syy!»

KANINI.

»Kuinka näin olet valkoinen,
jänö lumien karvainen?
Eihän nyt enää talvea kestä.
Vai jok' on tapa nyt pupuja pestä,
siksi kun heistä lähtevi harmaa?
Niinpä sullekin tehty on varmaan.» —

»Jänöks mua ei kutsutakaan;
jänösen serkku ma lienen vaan.
Kani on nimeni, sitä kuulen,
kotipupunen myös, niin luulen.
Enkä mä muuttele karvojain;
sen pidän värin, min kerran sain.
Kesän, talvenkin valkoisena,
ain' olen kilttinä, kaunoisena.»

KARHUNNAHKA.

Kaksi poikaa puuttehessa rahan
möivät naapurilleen karhun nahan.
Oli kaatamatta karhu tosin vielä,
mut ammuttaisiin pian kyllä metsätiellä;
se jo oli nähty, iso niinkuin heinähäkki.
»Siitä tulee teille pulska rekitäkki.»
Niin pojat kehui, kaupat tehtiin, lyötiin kättä
ja juostiin metsään viipymättä.
Olalla oli kummallakin pyssy,
päässä metsämiehen töyhtömyssy.

Jo puhellessa näkyy karhu, suurenmoinen.
Puuhun kiipee heti poika toinen,
toinen, vaikka sydämensä sätkähtää,
mahallensa maahan mätkähtää.
Hän on kuullut ettei karhu tapa,
kun on maassa suorana kuin vapa.
Hän ihan hiljaa on, ei virka mitään
ja hiiskumatta henkeänsä pitää.

Karhu tulee luokse, kuolleheksi luulee,
kääntää poikaa käpälällä seljälleen ja suulleen,
nuuskii, haistaa, nenää maistaa,
pistää turvan henkireikiin,
tarkastelee eestä takaa:
»Raatohan se onkin, joka siinä makaa,
hyi kun haisee.»
Sen sanottuaan karhu lähtee,
ja pian metsä hänet peittohonsa kätkee.

Puussa ollut maahan loikkaa,
puhuttelee karhun nuuskimata poikaa:
»Mitä karhu korvahasi kuiskas?»
»Viisainta on karhu ensin kuoliaaksi lyödä
ja vasta sitten nahka naapurille myödä.»

KAUNIS VARSANI.

Mun varsan' on niin sorja
ja kaunis käynniltään,
mun varsan' on niin norja
ja liukas liikkeissään.
Jos ohi pyrit milloin,
se eipä laskekaan.
Sen vilkkuu korvat silloin,
se kuopii jalallaan.

Miel' ajeloon on mulla,
mut haast' ei tulekaan
se rengin huutelulla,
sen itse noutaa saan.
Se muist' ei koskaan huoli,
sen itse suitsitan,
ja sitten niinkuin nuoli
kiidämme matkahan.

KEN SÖI KESÄVOIN?

Ken söi kesävoin? —
Kissa söi kesävoin.
Missä kissa? — Aitan alla.
Missä aitta? — Maahan kaatui.
Missä maa? — Vetehen vieri.
Missä vesi? — Härkä särpi.
Missä härkä? — Niityllä.
Missä niitty? — Viikate vilahti.
Missä viikate? — Kannon päässä.
Missä kanto? — Toukka kaivoi.
Missä toukka? — Kukko nokki.
Missä kukko? — Kuusosessa.
Missä kuusi? — Kirves kaatoi.
Missä kirves? — Seinän alla.
Millä sieltä saatanehe? —
Haapaisilla halkosilla,
korennoilla koivuisilla.

KEPPONEN.

Oli kaksi apinata,
iloisia molemmat.
Monta tuumaa mielessänsä
hautoivat nuo veitikat.

Toinen oli Filistiina,
toinen Jonte nimeltään.
Oksallansa auringossa
istuivat he mielissään.

Vanha setä virtahepo
kulki ohi tuumissaan.
— Jonte, mennään ratsastamaan!
— Sisko kulta, mennään vaan!

Kiipesivät hevon selkään.
Hepo huusi: — menkää pois!
— Kutti, kutti, kirkui Jonte,
miks'et täällä olla sois?

Virtahepo tuumi hiljaa:
— Kutti itsellenne vaan.
Jokeen heitän teidät kohta. —
Läksi sitten juoksemaan.

Jokeen sukelsi kuin saukko,
veteen jäivät apinat.
Märkinä ja nolattuina
uivat rantaan veitikat.

KETTU JA ETANA.

Pahan ilkinen etana,
mato musta, maanalainen,
työnsi päänsä tunkiosta,
nosti nokkansa noesta,
kehui kulkulla kovalla,
kuinka taisi taikaukset,
luvut kaikki lääkäritten.

Kettu kuuli kelvollinen,
joka luikahti likeltä;
sanoi toukalle sanalla:
»Ensin paranna pahasi,
omat vammas voitehilla,
poies poista puutoksesi,
ennen kun sä ennakolla
muitten vikoja vihellät,
loihdit muitten loukkaukset,
tulet toisten tohtoriksi.

KETTU JA KORPPI.

Aamuisissa alkoi olla päivä,
aholla kun juoksi kettu-räivä,
joka etsi aamu-suurustansa,
sillä nälkä kurni suoliansa,
kuin ei eilis-päivän syömisistä
ollut paljon yhtään virkkaamista.

Triossapa nyt keksi korpin puussa,
joll' ol' aika juustokyörä suussa;
vesi kiehahtavi kielellensä,
ja hänelle iski mielehensä:
»Milläs keinoin juuston tuolta saisin,
jospa häntä hiukan narrajaisin!»

Ei oo millänsäkään, eikä juokse,
hiljalleen vain astuu korpin luokse,
ja sanoo lähelle tultuansa,
hunaja ja nöyryys huulillansa:
»Hyvää huomenta, herr Korppeliini!
Voi, kuin teidän paitanne on viini!
Meillä muill' on päällä nahkatakki,
mutta teill' on ihan kiiltomusta rakki,
teill' on myös jalassa saappahaiset,
joiss' on alla aika anturaiset,
sormukset soreat sormissanne,
rengas kumpasessai korvassanne;
miestä kauniimpaa ja pulskempata
ilman alt' ei taideta tavata;
ja kuin ain' isommissa suvuissa
laps' on harjoitettu lauleluissa,
niin ajattelee typerä pääni,
että teilläkin on kaunis ääni,
käen sekä leivon voittaisitte,
jos vaan laulamahan antausitte.»

Korppikos hyväksyi kiitostansa,
laulaja muk' oli luulossansa,
rykäsi — ja äänen raikahutti,
että kangas toisen kaikahutti;
juustopa pudota putkahtavi,
ketun suuhun suoraan sutkahtavi,
ja kun korppi kaikkein ihmeheksi
luuli laulaneensa, niin hän keksi,
ett' ol' suurus suustansa pudonna,
keksi kuinka kettu, Lemmon konna,
poies juosta pötki juuston kanssa,
ja hänelle nauroi juostessansa.

KETTU JA KUKKO.

Ken pöyhkänä antavi itseään
niin narrata, että sit' itkee hän?
Ken elukoista on viisahin?
Ja kellä se ruoka on herkkuisin?
Se arvoitus vaivaa päätäs' aivan.
Käy tänne. Poistan suita vaivan.

Niin, kukko, sa nyt olet kourissain.
Nyt selvitän arvoituksenkin:
elukoista se kettu on viisahin.
Minä juuri, tyhjiä juoruillen,
näin hankin atrian herkkuisen.
Mut pöyhkä, jok' antavi itseään
niin narrata, että sit' itkee hän,
se sin' olet, kukko ystäväin!
Ja senvuoks suuhuni syön sun näin.

KETUN KIITOS.

Viekas Kettu Repolainen
luisen törrin kurkkuun sai,
juoksi suoraan Kurjen luokse
huusi vaivoin: ai, ai, ai,
tohtori, nyt auta, auta,
Repo rukkaa uhkaa hauta!

Kurki katsoi, väänsi, käänsi,
pälkähästä pelasti.
Repo siinä vallan toipui,
äkkipikaa parani.
— Nytpä jälleen haastaa jaksaa,
virkkoi kurki, — sietäis' maksaa!

Viekas Kettu Repolainen
sirppi silmät sirpilleen:
— Maksaa! totta tosiaankin
olen hölmö, jos niin teen.
Pääsi oli kidassani
enkä purrut sittenkään,
kiitä, koito, onneasi,
että säästyit elämään.

— Morjens! päätti Repolainen,
juoksi sitten kotiaan.
Vähäinen on palkka mainen,
ketun kiitos toisinaan!

KEVÄTLINTUJA.

Kevätlintuja ilmassa leijaa,
joka oksalla laulaen heijaa:
tirlit, tirlit, tit, tii!
Ken käsitti lintujen kielen,
kuka ymmärsi vienojen mielen?
Mitä lie: tirlit, tit, tii?

Joku tuumii: riemua pelkkää
koko metsä soipi ja helkkää:
tirlit, tirlit, tit, tii!
Mitä toinen riemuksi luulee,
siinä toinen kaihoa kuulee —
mitä lie: tirlit, tit, tii?

Se on kaikki, mit' aatella taidat,
ilot avarat, murheet kaidat:
tirlit, tirlit, tit, tii!
Se on keväin: »Terve!» ja »tule!»
ja syksyin: »Muistohos' sule!» —
Tirlit, tirlit, tit, tii!

KIILTOMATO.

Kiiltomato kukkasissa
loisti hiljaisuudessaan,
yli kedon tienohissa
tietämätön loistostaan.

Suloisesti tätä tähti
katsoi korkeudestaan;
kätköstänsä käärme lähti
myrkkyänsä valamaan.

Sääli madon surkeutta!
Miksi syyttä surmattiin? —
»Syyttä», sanoi käärme, »mutta
miksikä se loisti niin!»

KISSA.

Vieraita käkee!
Kissa ne näkee
virstan kahden takaa,
tuolta puolen hakaa,
sukii päänsä sileäksi,
pesee kääpät kiiltäväksi.

Olkoon myös
se sun työs,
että nähtäis kilttiseksi,
mamman muru siivoiseksi.

KISSA JA HIIRI.

Pieni kissanpoikanen
katsoi sillan reikiin:
»Hiiri, kuules hiironen,
tule tänne leikkiin!

Kumpi meist' on vikkelin,
sitä pitäis koittaa;
emä lupas rinkelin
sille, joka voittaa.»

Hiiri hupsu kovin on
ahne rinkelille;
jääd' ei malta loukkohon,
lähtee kilpasille.

Juosta vilisteltihin;
ensin kerkes hiiri.
Saiko palkaks rinkelin?
Ei — vaan paistin Miiri.

KISSA JA TYTTÖNEN.

Kissa, et kynsiä saa mua noin.
Käpäläs näinkö mä saada voin?
Kintaiss' ei saa neuloja käyttää.

Minkä sä vaadit, tahdon ma täyttää.
Muista vain, sin' et myöskään saa
kissaas noin kovin kouristaa.

Vieläkin kouristi tyttönen.
Kiusaa näin teki kissallen.
Kissa se kynsäsi uudestansa.
Vuosipa verta nyt virtanansa.
Aikomus ei paha kummankaan.
Ystävät olivat ainiaan.

KISSA KOKKINA.

Riens' aamulla Liisa torillen,
mutt kotona kissa poloinen
nyt herää aamu-unestansa
ja luulee seurassa olevansa.
»Miau, miau, hyvää huomenta!
Muistatko, Liisa, suurusta?
Ma nälkään näännyn, usko se vain,
kun eilen ruuatta olla sain.»

Vaan Liisa ei kuule, hän poissa on,
ja kovin on Missinen onneton.
Mut silmät kun oikein auki saa,
hän padan liedellä oivaltaa,
ja aate jättiläissuuruinen
nyt valtaa mielen Missisen:
»Ma pukeun Liisaksi paikalla
ja häärin emännän toimissa.»

Ja neitsyn huiviin ja hameesen
nyt pukeutuu herra Missinen,
ja padan etehen asettuu
niin arvokkaana kuin kuka muu:
»Mut täytyyhän kokin maistella
eik' ateriaansa pilata.»
Vaan kova onni! — jo kolkuttaa,
siis täytyy meidänkin lopettaa!

KOIRANPENTU.

Voi, voi Renttu penikkaa,
tuota villiveitikkaa!
Virsun' on vienyt,
sukkani syönyt,
repi liinan repaleiksi, —
hameen kaiken kappaleiksi.

Oisit vaattees korjannut
kiltti-tyttösenä,
eip' ois Penttu tavannut,
kaikk' ois eheänä.

KORPPI JA KYYHKY.

Musta korppi kaarsi, kiersi, kaarsi korkealla,
kyyhkynen se kuherteli pienen lehden alla,
kurja korppi matki pienen kyyhkyläisen kieltä:
»älä pieni valko kyyhky pelkää korpin mieltä,
minä lensin leyhyttelin aamun maita kohti,
silloin aatos valkea mun siipiäni johti,
en ma janoo julmin juonin pienen linnun verta,
tahdon liitää matalalla rauhan suurta merta!
Sini-ilmain kuningas ma tahdon sulle olla,
kaikki riidat ratkaisen ma sulosovinnolla,
katsos, kuinka hiljainen nyt minulla on lento,
tule pienen lehtes alta, kyyhkyläinen hento!»

Pieni kyyhky kuunteli nyt ihastuen hetken,
sittenpä se virkkoi viimein: »tunnen korpin retken,
äänes petti, tunnen vanhan korpin kavalaksi,
koskaan ei oo korppi käynyt lumivalkeaksi,
kettu näkee ketun unta, korppi korpin unta,
ei oo rääky laulua, ei sysi ole lunta. —
Muistat ehkä kuinka kerran istuit lehdon puussa,
koikuit siellä koppavana juuston pala suussa,
tuli kettu, kehui ääntäs, silloin liikkui kieli,
juusto maahan putosi ja kettu juuston nieli;
mene ketun oppihin ja kuule sitä puustas,
voida laulu-ääntäsi, vie kettu voiteen suustasi»

Tuosta korppi typertyi ja ilmaa häijy halkoi,
koikkui luokse kumppaninsa, riitaa haastaa alkoi,
kumppani nyt kiihkoissansa nokki silmät päästä,
niin on korppi kavala, ei korppiakaan säästä,
sammui silmä, muuttui mieli mustemmaks kuin hiili,
mutta kyyhky lensi, liiti, mesimetsään piili,
lauloi kulta-kumppanilleen, lauloi poikasille
varoitellen lentämästä korppein kuuluville.

KOTIAHOILTA.

KOTIOPETUSTA.

»Istu hiljaa, Vahtiseni,
koulua nyt pidetään!
Kuule, ota tarkka vaari,
älä rupee leikkimään!

Minä olen opettaja,
sinä olet oppilas.
Joko taidat läksys tarkoin?
Miten onkaan? Vastaapas!»

Pian kyllä Vahdillemme
asia on selvillä.
»Vou, vou» — hän nyt haukahtaapi,
Vahti osaa läksynsä.

KUKKO.

Kukko lensi liehui
padan reunallen;
katsoi sisällen,
lauloi: »Kuka kiehuu? Kuka kiehuu?»

Varo, kukko parka,
jos et kohta karkaa,
pannaan poikki kaula,
sitten saisit laulaa:
»Kukko kiehuu! Kukko kiehuu!»

KUKKO JA HANHI.

»Hanhi rukka,
punasukka,
miks noin rumast' astuskelet,
hompsis, hampsis haasottelet?
Katsos kuin mä kepsutan
vikkelästi viipoitan!»

Luikahti järveen,
hanhi toisten parveen,
liukkahasti liikkui,
kepeästi kiikkui,
niinkuin taivahalla kuu.

»Tule tänne suurisuu!
Koeta täällä kepsutella
veden päällä viipoitella!»

KUKON JA KANAN SAUNA-MATKA.

Kukko ja kana meni kylpyyn eikä ollut saunassa vettä. Kana vettä kantamaan: »Hyvä kaivo, kaunis kaivo, anna mulle vettä.» »En anna, en anna ennenkuin tuot kiulun.» Kana meni rengin luo: »Hyvä renki, kaunis renki, anna mulle kiulu! Minä kiulun kaivolle, kaivo mulle vettä.» »En anna, en anna, ennenkuin tuot rihmat.» Kana meni piian luo: »Hyvä piika, kaunis piika, anna mulle rihmat! Minä rihmat rengille, renki mulle kiulun, minä kiulun kaivolle, jne.» »En anna, en anna, ennenkuin tuot kengät.» Kana meni suutarin luo: »Hyvä suutari, kaunis suutari, anna mulle kengät! Minä kengät piialle, piika mulle rihmat, minä rihmat rengille, renki mulle kiulun, jne.» »En anna, en anna, ennenkuin tuot harjaksia.» Kana meni possun luo: »Hyvä possu, kaunis possu, anna mulle harjaksia! Harjakset minä suutarille, suutari mulle kengät, minä kengät piialle, piika mulle rihmat, minä rihmat rengille, jne.» »En anna, en anna, ennenkuin tuot jauhoja.» Kana meni myllylle: »Hyvä mylly, kaunis mylly, anna mulle jauhoja! Minä jauhot possulle, possu mulle harjaksia, minä harjakset suutarille, suutari mulle kengät, minä kengät piialle, piika mulle rihmat, jne.» »En anna, en anna, ennenkuin tuot jyviä.» Kana meni pellolle: »Hyvä pelto, kaunis pelto, anna mulle jyviä! Minä jyvät myllylle, mylly mulle jauhoja, minä jauhot possulle, possu mulle harjaksia, minä harjakset suutarille, suutari mulle kengät, minä kengät piialle, jne.» »En anna, en anna, ennenkuin tuot lantaa.» Kana meni tunkiolle: »Hyvä tunkio, kaunis tunkio, anna mulle lantaa! Minä lannan pellolle, pelto mulle jyviä, minä jyvät myllyyn, mylly mulle jauhoja, minä jauhot possulle, possu mulle harjaksia, minä harjakset suutarille, suutari mulle kengät, jne.» »En anna, en anna, ennenkuin tuot havuja.» Kana meni kuusen luo: »Hyvä kuusi, kaunis kuusi, anna mulle havuja! Minä havut tunkiolle, tunkio mulle lantaa, minä lannan pellolle, pelto mulle jyviä, minä jyvät myllyyn, mylly mulle jauhoja, minä jauhot possulle, possu mulle harjaksia, jne.» »En anna, en anna, ennenkuin tuot kirveen.» Kana meni sepän luo: »Hyvä seppä, kaunis seppä, anna mulle kirves! Minä kirveen kuuselle, kuusi mulle havuja, minä havut tunkiolle, tunkio mulle lantaa, minä lannan pellolle, pelto mulle jyviä, minä jyvät myllyyn, mylly mulle jauhoja, minä jauhot possulle, possu mulle harjaksia, minä harjakset suutarille, suutari mulle kengät, minä kengät piialle, piika mulle rihmat, minä rihmat rengille, renki mulle kiulun, minä kiulun kaivolle, kaivo mulle vettä.» »En anna, en anna, ennenkuin tuot rautaa.» Kana meni Ruotsiin, Ruotsista sai rautaa, raudan vei hän sepälle, sepältä sai kirveen, kirveen vei hän kuuselle, kuuselta sai havuja, havut vei hän tunkiolle, tunkio antoi lantaa, lannan vei hän pellolle, pelto antoi jyviä, jyvät vei hän myllyyn, myllystä sai jauhoja, jauhot hän vei possulle, possu antoi harjaksia, harjakset vei suutarille, suutarilta kengät sai, kengät hän vei piialle, piika antoi rihmat, rihmat kantoi rengille, rengiltä sai kiulun, kiulun kantoi kaivolle, kaivolta sai vettä. Veden kohta saunaan vei — kukko oli kuollut kuumaan.

KUU KIURUSTA KESÄÄN.

Hip hap huu,
nyt on huhtikuu!
Pakkas-herra kaiken yötä
ahkeraan on tehnyt työtä:
eilen pehmennyt
hank' on vahva nyt.

Lapsoset,
pojat, tyttöset,
tulkaa! Hangen kartiolla
hauska leikkisin' on olla
tuolla armaassa
aamuilmassa.

Nähkääs, voi,
kuin on kirkas koi!
Kiteet timanttien lailla
hohtaa metsissä ja mailla.
Sali kuninkaan
ei ole moinen vaan.

Kuulkaa, kuin
kiuru sulosuin,
kaukaa tullen, ensi kerran
kunniaksi luonnon. Herran
laulaa: »liriluu,
kesään on vain kuu!»

KYYHKYNEN.

Kyyhkynen, kyyhkynen,
sinisiipi lintunen!
Voi jos oppisin ma sulta,
kyyhky kiltti, kyyhky kulta,
kuinka hyvänä voi olla,
siivost' elää sovinnolla.
Veljies kanssa et riitele,
sisariasi et kiusaile,
ystävin' aina te lentelette,
sovuss' jyviä jakelette,
ruikuttain,
kuiskuttain,
suuta vaan yhä muiskuttain.

KYYHKYNEN KYLPEE.

Kyyhkynen kylpee kuopassa
pienen lapsensa kanssa.
Tip, tip, tippuvi räystään suu;
tässäpä höyhenet puhdistuu!
Kuinka on hauska huuhdella
valkeita sulkiansa!

Kyyhkys-äiti se haastaa näin:
»Kuuleppa, lapsi kulta!
Maailman teitä kun taivaltaa,
tomuun helposti sulkansa saa,
nyt sua suojelen siivilläin,
tahrat huuhtelen sulta.

Kerta kun lennät maailmaan,
äitisi neuvoa muista:
varjele sulkasi valkeat!
Mutta jos joskus mustuvat,
ällös tahraan jättäkö vaan!
Huuhdo ja puhtahaks puista!»

Kyyhkyspoikanen loiskuttaa,
huuhtovi innoissansa.
Räystäät tippuvat, kirkas on sää,
kevään aurinko lämmittää,
kyyhkyjen siipihin heijastaa
puhtainta kultoansa.

KÄELLE.

Luojan kukku, kultahelkka,
kuku mulle kultiasi,
kuku mulle, kuku muille,
kuku kaikelle kylälle;
kuku kultia kujille,
hopehia tanhuille,
vaskia vajojen päihin,
tien vierihin tinoja.

LEIVO.

Laulava leivo,
virka sä vieno
mistäpä tiesi
tänne sun toi?
Tuoltako lensit
lehtojen nuorten,
järvien poikki?
Oi, sano, oi!

Näitkö sä siellä
neitosen nuoren
kaunihit kasvot
kuin sulo koi?
Sen sinisilmät,
hienoiset hiukset
näitköpä niitä?
Oi, sano, oi!

Istuiko impi
lähtehen luona,
josta hän kerran
kanssani joi?
Missä hän mulle
ruusuista rannan
seppelen solmi,
oi, sano, oi!

Kun sinä liitäin,
laulaen lensit,
tokko hän silmät
sinuhun loi?
Käskikö silloin
tänne sun tulla
tietoja tuomaan?
Oi, sano, oi!

Saitko sä kuulla
kultani äänen,
vieläkö virsi
suustahan soi?
Jospahan lauloi,
muistiko mua?
Lausuppa leivo,
oi, sano, oi!

Tyhjennä kaikki
tietosi mulle,
kerro nyt kuinka
kultani voi?
Ehkäpä armas
lie ikävästä
kuihtumaisillaan,
oi, sano, oi!

LEPO LEPO LEHMÄNI.

Lepo, lepo lehmäni!
Jopa löysin härkäni,
Kololahden, korvelta
Pajulahden lammilta.

Lepo, lepo lehmäni!
Jopa löysin härkäni,
Kiviniemen särkältä,
valkealta rannalta
horsmia syömästä,
kaisloja kaivamasta.

LINNUNPESÄ.

Pikku linnunpoikaset
huutaa ikävissään;
eihän näe pienoiset
emoansa missään.

Vaan jo tulee emonen,
aika toukka suussa;
torkkumasta löysi sen
tuolla tuomipuussa.

Siinä paisti mieluinen
koko talon väelle;
sitten juodaan kastehen
pisaroita päälle.

Riemuvirttä lauletaan,
että ilma soipi.
Äiti neuvoo poikiaan,
mitä suinkin voipi.

Vaan kun siivet kannattaa,
tulee temppu toinen;
maailmass' ei hauskempaa,
kuin on leikki moinen!

Lennetään läp' ilmojen;
sepä lysti retki!
Sitä katsoo ihaillen
kaikki ihmisetki.

LINTUIN KÄRÄJÄT.

Köyhä mies ketoa kynti,
sekä kynti jotta kylvi,
kylvi kymmenen jyveä,
kynti kymmenen vakoa.
Siihen lintuja sikesi,
kasvoi paljon peipposia;
hakahti harakat siinä,
sekä närhit näppäsivät,
kävi sirkut sissimässä,
varpuset varastamassa.
Pajulintu palkulainen
äkättihin, keksittihin,
vievän viimeistä jyveä,
reunimaista reutoavan.
Nuorittihin, käärittihin,
pieksettihin, pyntättihin,
lyötihin, lytistettihin,
jaloin päällä pyörittihin;
vesi silmistä sirisi,
veri vaivaisen nokasta,
käräjihin käytettihin
laitettihin lain etehen.
Kurki, lintujen kuningas,
itse istui tuomariksi,
laklat lautamiehiksensä,
valamiehiksi varikset.
Kurki huuti kulkustansa,
kajahutti kaulastansa:
»Ootko ottanut jyviä
köyhän miehen kynnökseltä?»
Pajulintu palkulainen
siihen vastaten sanovi:
»Söin minä jyveä kaksi,
kovin äijä, kun on kolme.»

Kurki kulkkunsa kurotti
yli pöyän lausumahan:
»Kosk' oot ottanut jyviä,
käynyt, kurja, sissimässä
köyhän miehen kynnöksellä,
kynnöksellä, kylvöksellä,
niin ei saa sääliä varasta.
Tahi karvat karsitahan
tahi kaula katkotahan,
pää poikki järitetähän.»

Pääskyläinen, pieni lintu,
se lauloi laen rajasta:
»Varastat sinäkin, kurki,
otat otria oloksi,
rukihia mielin määrin,
kannat kaurankin jyviä.»
Kurki laski suuren kulkun,
parkasi pahan sävelen
pääskyselle pienimmälle:
»Oonko mie varastanunna
köyhän miehen kylvöksestä? —
Taian mie ilmankin eleä
köyhän miehen kylvöksettä;
lennän synkkähän salohon,
siellä riivin rikkahia,
katkon kaurahalmehia
tahi syön marjoja metsästä,
kaivan suolta karpaloita.»
Lausui pääsky, pieni lintu:
»Vaan minäpäs en varasta;
olen ihmisten ilona,
riemu kaiken ristikansan,
saattelen suven sanoman,
laitan päivän lämpimämmän.»

LINTUJEN ÄÄNIÄ.

LINTUNEN IKKUNARUUDUN TAKANA.

Ken siellä nokkivi ikkunaan? —
»Avatkaa ikkuna hetkeks vaan.
On tuuli kylmä. On jäässä maa.
Ma kuolen kohta. En ruokaa saa.
Jos tupaan pääsen, mä tyydyn vähään,
vaikk' ortehen kaikkein pienimpähän.»

Ja lapset lintusen ottivat,
ja leipäns' sille he jakoivat.
Näin meni talvi. Mut lumi suli
ja kevät armas se taasen tuli.
Taas ruutuun nokkasi lintunen.
Ja surren laskivat lapset sen.
Pois pääsi se näin,
lens taivohon päin
ja lauleli luojaansa ylistäin.

LINTUSELLE.

Sanoppa laululintu,
selitä sirkkunen,
mitenkä niin sinulla
on rinta riemuinen!
Varahin aamusilla
iloisen äänesi
ma kuulen, iltasella
suloisen soittosi.

Pesäsi kyll' on pieni
ja tyhjä aittasi,
vaan yhtä kaikki ompi
iloinen mielesi.
Sä huolta huomisesta
et tiedä ensinkään,
jos pienintä palaista
ei eineheksikään.

On monta, joill' on aitat
eloa täynnänsä,
käsissä maat ja vallat
ja kruunut päässänsä;
mutt' aamuhetkin heiltä
ilo on kaukana,
sinä kun uuden päivän
alotat laululla.

On paljoa parempi
tok' onni ihmisen,
ja kuitenkin osaansa
on tyytymätön hän!
Hän saattaisi sinulta
hengenkin ottoa,
ja kuitenkin sä kiität —
hän moittii onnea.

Ah! miksipä hän aina
on niin nureksiva,
kun kaikki ansiotta
on saanut luojalta!
Ja miksi toisinansa
hän viel' isostelee.
Kun aina tyytymättä
yhä vajaelee!

Ah, laula, laula, lintu,
ylistä onneas!
En huokauksillani
seoita lauluas.
Tee vastakin pesäsi
liki piiloani
ja tyytymään opeta
mua myös osahani.

LUOJAN KUKKU.

Luojan kukku, kultahelkka!
Kuku mulle kultiasi,
kuku mulle, kuku muille,
kuku kaikelle kylälle;
kuku kultia kujille,
hopehia tanhuille,
vaskia vajojen päihin,
tien vierihin tinoja.

Luojan kukku, kultahelkka!
Kuku vielä kerta, toinen;
kuku meiän kuulijoita,
laita meiän laulajoita,
kuulijat kukalle kullan,
laulajat lehelle lemmen,
mie itse remorekehen,
virret väkkärän väkehen.

MARAKATIN MARKKINAT.

Eräs musta marakatti
istui kerran kyyrylleen.
Halla pilkkanimi Matti
oil ja mieltä melkoiseen,
villityllä;
mutta kyllä

luiskahtivat longallensa
kairan laidat kallossaan,
kun hän otti ollaksensa
kauppamiesnä, kainu, vaan.
Hän jo myöpi,
myöskin syöpi.

Kirre, Mirre ruuan häässä
makeaisii ostelee;
kolmikulmahattu päässä
Musta Matti punnitsee.
Siinä myödään,
siinä syödään.

Oikein oiva-markkinoita
siten siinä pidetään;
pureskellaan prenikoita. —
Moiseen ryhtyi räihinään
Musta Matti
marakatti.

MARJAPUUNI.

Iloisesti syksyn puussa
tilhit pihlajan marjoja syövät,
iloitsevat, leikkiä lyövät.
Miks'en minä voi iloita,
elämäni marjoja poimia?

Miksi mun täytyy vaipua, surra,
kivisiä, mustia marjoja purra?
Oliko laho mun marjapuuni?
Näinkö nyt saapuu syksykuuni?

MATKAKUMPPANIT.

»Miks vingut noin? Suus kiinni, irvihammas!»
sialle lihavalle lausui lammas,
kun sika huusi, koska väkisin
he kartanohon vietiin kumpikin.

Niin sika vastasi »Syyt' on huutaa mulla,
mikäpä hätä, veikko kulta, sulla?
Sa syliin joudut, villas keritään,
ja sitten vapahaks sa päästetään.

Ma raukka kelpaan teuraaks ainoasti
ja liikkiöks. Siis huudan haikeasti.
Ma annan lihani, sa villas vaan.
Jo huomenna ma paistiks leikataan.»

MATKALAULU.

Varsa valkoharja
riennä, tiuku soi.
Kuudan hangen pinnan
helmin hopeoi.
Viime ruskon hehku
sammuu metsän taa.
Yksinäinen tähti
kaukaa kimmeltää.

Varsa valkoharja
riennä, kiire on.
Vie mun metsätieltä
tuttuun talohon.
Lumipeitehongat
nopsaan taakse jää.
Revontulten loimu
kaukaa kimmeltää.

Tuolta valot vilkkuu
kotiakkunan.
Näen loimutulet
takkavalkean.
Askel astu vielä,
portin eteen jää.
Varsa valkoharja,
saat jo levähtää.

MEHILÄINEN.

Keräelin mettä
vakkaani —
etsin sytykettä
takkaani —
takan luona talven kestän,
mesilläni nälän estän
itseltäin ja pojiltain —

Takan luona talvin
aattelen:
Herralt' yksin halvin
mettinen
elolleen saa suojan;
kiitokseni luoksi Luojan
siksi kernaan kannankin. —

MEHILÄINEN JA KYYHKYNEN.

Purohon putos mehiläinen,
mut tuonpa huomas kyyhkyläinen.
Hän, surkutellen sydämestä,
lens' puuhun oitis nopeaan
ja pienen lehden lehväksestä
pudotti veteen noukallaan
lautaksi pikku-elävällen,
se että pääsis maalle jällen.

Kun sitten kerran kyyhkynen
lens' illall' lehdon siimeesen,
ja kukers' siellä iloksensa,
oksalla istuin yksinään,
niin metsämiespä pyssyään
ojensi, häntä tappaaksensa.
Mut siihen mehiläinen lensi,
ja käteen pistämähän ensi,
ett' tuntui kipeätä tekevän.
Pau! luoti lähti nyt — mut syrjähän.
Pelastuneena kyyhky lens! —
Mun ystäväin!
Kas, hyvänteko palkitahan aina näin.

MEHILÄISEN KOSTO.

Kasvoi kukka kankahalla,
mesikukka kaunoinen;
Tuli tyttö iltamalla,
taitti poikki pienoisen.

Näki metsämehiläinen,
miten murtui kukka nyt,
mistä ennen pörriäinen
oli mettä imenyt.

Tyttö pisti povellensa
mehiläisen kukkasen.
Mehiläinen pistimensä
pisti tytön poskehen.

MENI AKKA METSÄÄN.

Meni akka metsään,
pukki tuli vastaan:
»Mene pukki kotiin!»
Ei pukki mennytkään.

Meni akka metsään,
tukki tuli vastaan:
»Lyöpä tukki pukkii! —
Pukki ei mene kotiin.»
Eipä tukki lyönytkään.

Meni akka metsään,
tuli tuli vastaan:
»Polta tuli tukki! —
Tukki ei lyö pukkii,
pukki ei mene kotiin.» —
Ei tuli polttanutkaan.

Meni akka metsään,
vesi tuli vastaan:
»Sammuta vesi tuli! —
Tuli ei polta tukkii,
tukki ei lyö pukkii.
Pukki ei mene kotiin.» —
Ei vesi sammuttanutkaan.

Meni akka metsään,
härkä tuli vastaan:
»Juopa härkä vesi! —
Vesi ei sammuta tulta,
tuli ei polta tukkii,
tukki ei lyö pukkii, jne.»
Eipä härkä juonutkaan.

Meni akka metsään,
nuora tuli vastaan:
»Lyöpä nuora härkää! —
Härkä ei juo vettä,
vesi ei sammuta tulta,
tuli ei polta tukkii, jne.»
Eipä nuora lyönytkään.

Meni akka metsään,
hiiri tuli vastaan:
»Pure hiiri nuoraa! —
Nuora ei lyö härkää,
härkä ei juo vettä,
vesi ei sammuta tulta, jne.»
Eipä hiiri purrutkaan.

Meni akka metsään,
kissa tuli vastaan:
»Syöpä kissa hiiri! —
Hiiri ei pure nuoraa,
nuora ei lyö härkää,
härkä ei juo vettä, jne.»
Eipä kissa syönytkään.

Meni akka metsään,
repo tuli vastaan:
»Syöpä repo kissa! —
Kissa ei syö hiirtä,
hiiri ei pure nuoraa,
nuora ei lyö härkää, jne.»
Eipä repo syönytkään.

Meni akka metsään,
koira tuli vastaan:
»Tapa koira repo! —
Repo ei syö kissaa,
kissa ei syö hiirtä,
hiiri ei pure nuoraa, jne.»
Eipä koira tappanutkaan.

Meni akka metsään,
susi tuli vastaan:
»Syöpä susi koira! —
Koira ei tapa repoo,
repo ei syö kissaa,
kissa ei syö hiirtä, jne.»
Eipä susi syönytkään.

Meni akka metsään, karhu tuli vastaan: »Tapa karhu susi! — Susi ei syö koiraa, koira ei tapa repoo, repo ei syö kissaa, kissa ei syö hiirtä, hiiri ei pure nuoraa, nuora ei lyö härkää, härkä ei juo vettä, vesi ei sammuta tulta, tuli ei polta tukkii, tukki ei lyö pukkii, pukki ei mene kotiin.»

Karhu tappamaan sutta,
susi syömään koiraa,
koira tappamaan repoo,
repo syömään kissaa,
kissa syömään hiirtä,
hiiri puremaan nuoraa,
nuora lyömään härkää,
härkä juomaan vettä,
vesi sammuttamaan tulta,
tuli polttamaan tukkia,
tukki lyömään pukkia,
pukki juoksemaan kotiin.

MIELEVÄ MIRKKA.

Kas minull' on mielevä Mirkka.
Se vasta on vikkelä.
Se hyppelee ihan kuin sirkka,
on kiltti ja ketterä.

Se siskojen kerällä leikkii,
on turvana kartanon;
kun karjahan lähtevi Heikki,
yks' kaks' se jo perässä on.

Se istuu, se antaa kättä,
ja silloin se nisusta saa.
— Kas, moisetta ystävättä
ois leikkikin vaikeaa.

MIKON ONKIRETKI.

Mikko-pojan mieli palaa
päästä pyytämähän kalaa.
Sää on kaunis, tyyni, kuuma,
nyt siis toimeenpannaan tuuma;
— onkimadot, vapa, siima,
niiden laittoon menee tiima.
Kontti selkään, pieksut jalkaan —
sitten onkimatka alkaa.

Näin hän saapuu järven rantaan,
konttiaan ei rupee kantaan,
heittääpi sen mielellänsä
väsyneenä selästänsä.
Tässä onkin oiva' paikka,
saattais saada lohen vaikka.
Täytyy olla varuillansa
onkineuvojensa kanssa.

Heipä hei! Jo veti umpeen!
Mikko sai jo yhden lumpeen.
Vahinko ei mitään haittaa,
ongen uudestaan hän laittaa,
syöttiin ensin sylkäiseepi,
katseleepi, käänteleepi,
heittää siiman minne yltää,
rannasta noin kolme syltä.

Hetki vain niin tormas tuolta
lumpehikon takapuolta
onkeen lohi, suuren suuri,
Mikon mittainen on juuri,
vapa notkuu, siima sinkuu,
niinkuin vihuri se vinkuu.
Veden pintaan päästyänsä
lyöpi lohi pyrstöllänsä,
järven pohjaan potkaiseepi,
Mikko vastaan taisteleepi,
hevillä ei hellittäisi,
saaliittahan silloin jäisi.

Mikko parastansa koittaa,
mutta lohi hänet voittaa,
vetää järveen mukanansa
urhoollisen onkijansa,
jok' ei vapaa irti päästä,
ei ees henkeänsä säästä.
Näin he perävilkkaa uivat,
kauas, kauas kulkeutuivat.

Mikkoa näin johtaa lohi
toisten onkimiesten ohi.
Nämät lähtee venheen kanssa,
suuri haavi mukanansa,
Mikon kohta saavuttavat,
haaviin hänet pelastavat!
Lohenkin he haaviin samaan
onnistuvat lippoamaan.
Siinä toisensa he tapaa,
Mikko yhä pitää vapaa.

Venhe rantaan lasketahan,
Mikon kalaa ihaillahan.
Kyllähän nyt poika kastui,
vaan kun kotiansa astui,
uljas lohi selässänsä,
mies on Mikko mielestänsä.

MIKSI KANA KENGITTÄ?

Lapsikullat, kuulkaa
sangen soma juttu!
Kotikana kaunis,
teidän hyvä tuttu,
hiidessänsä mietti
suutarille mennä
lapatossut teettää,
kun ei siivet lennä.
Niinpä kana tossut
suutarilta tilas,
mutta oppipoika
kengät pahoin pilas.
Hänpä tossut laittoi
puristavat aivan,
varpaat vallan taittoi,
tuotti tuskan, vaivan.
Siitäpä nyt kiltti
kotikana suuttui,
suutarinsa kanssa
puhumahan puuttui,
mestaria miltei
vihoissansa sätti,
kelvottomat kengät
tekijälle jätti.
Siksi hän nyt aina
avojaloin astuu,
kengät eivät paina,
varpaat vaikka kastuu.

MINNE JOUDUIN?

Särkyi ahdas asunto —
minne jouduin juuri?
Loppui pitkä pimento.
Kuultavainen kammio,
et sä ollut suuri.

Täällä silmät huikenee,
eikä tunnu laita.
Ihan sydän vapisee,
emo vielä napisee,
ettei ruoka maita.

Mailma uusi ihmeineen
loistaa silmään nuoren.
Katsoo sitä kummakseen:
— luulin kaiken mahtuneen
kananmunan kuoreen.

MINÄ OLEN KISSA…

Minä olen kissa ja sinä olet hiiri,
käydään me leikkisille,
ja Pekka on pikkuinen perunarotta
ja myyränpoikanen Ville.

Näin leilein on alku — ja sukkela loppu:
hei, kiinni ma koppasin sinut!
— Nyt tunnetko rotta ja huomaatko hiiri
jo kissanpojaksi minut…

MIRRIEN MARSSI.

»Mars ja mars ja mahdikkaasti
sotilasten lailla,
pystypäisnä ponnekkaasti
mahtimiesten; mailla.»

Mirrit siinä mittelevät
kilvan voimiansa,
koettelevat kopeasti
käydä koiran kanssa.

Mut kun koira kuulla saapi
mirrin sipsutusta,
antaa kohta aikalailla
heille opetusta.

MIRRI SAIRASTAA.

Ikävän nyt kerron teille:
Mirri sairastui.
Paha oli ilma eilen,
Mirri vilustui.
Nyt on vaivaa ystävällä,
— senhän arvaatkin —,
kaikk' on kipeänä hällä,
nenä, varpaatkin.

Minä häntä silittelin,
ei hän hyrrännyt.
Maidollakin mairittelin,
ei hän lerkkinyt.
Äiti makkarankin osti,
Mirrilleni vei;
Mirri päätänsä vaan nosti,
sanoi: »kiitos, ei!»

Viimein isän tohvelihin
Mirri löysi tien;
kävi siihen kyyryksihin
ystäväni pien'.
Ss, ss, lapset, hiljaa aivan,
antaa maata vain.
Uni huomiseksi vaivan
poistaa pienoltain.

MOPPE.

Moppe osaa istua,
kun käskyn sille antaa.
Moppe osaa koriakin
hampaissansa kantaa,
Moppe osaa seisoa
ja kävellä kuin herrat,
Moppe panee »moksista»
myös monen monet kerrat.
Moppe osaa mainiosti
kissojakin ajaa,
kaikista ei Moppe pidä
luvallista rajaa.
Joskus kesäkuumalla
käy Mopen matkat veteen.
Moppea ei hidasta,
jos sattuu aita eteen.
Moppe osaa iloita
ja Moppe osaa surra,
joskus Moppe tuhma on
ja saattaa silloin purra.
Hyökkää tiellä kulkijaan
ja repii housut takaa.
Toruja kun siitä saa,
niin häpeissänsä makaa.

MUSTI.

Musti haukkuu »hau, hau, hau!» —
»Mitäs, Musti, haukut?
Miks näin ulos karkaat?
Tulikohan varkaat?
Näetkö tuolla ryöväreitä,
jotka rosvoaisi meitä?»

Musti haukkuu »hau, hau, hau!»
Sitä Musti haukkuu:
Metsässä käy »piu, pau, pau!»
pyssyt yhä paukkuu.
Siell' on pappa ampumassa,
Hallin kanssa jahtaamassa,
Musti menis kanssa,
vaan ei jouda viraltansa.

MUUTTOLINTUJEN LAULU.

Suomehen! Suomehen kiiruhtakaamme!
Siellä me rauhassa elellä saamme;
kiiruusti vaan
Hämehen metsiin taas asumaan!

Siellä ei kylmästä, ruuasta huolta,
kaikki kun pitävät henkemme puolta;
riemuiten vaan,
siellä, kun ennen, taas laulellaan.

Rauhassa siellä sitt' pesiä tehdään,
missäpä poikaset kohta jo nähdään;
tirilirlirlii!
Lapsia Suomen he kiittävi.

Riemusta rintamme raikkaasti soipi,
mielemme kiittävi luojaa min voipi;
eläköhön,
jäsen ken on kevät-yhtiön!

MÄ, MÄ, MÄÄ!

Mä, mä, mää,
raukka pässinpää!
Kesän villat kantaa,
syksyin poijes antaa,
talveks ilman jää.
Mä, mä, mää,
raukka pässinpää!

Tules tänne, lammas kulta,
saatpa leipäpalan multa.
Sitten otan hiukan villaa,
siitä kudon töppöset,
niin on jalat lämpöiset
meidän pienoisilla.

NASKU, NASKU PORSAHAT.

Nasku, nasku porsahat,
kiiruhusti tulkahat!
Kaukaloss' on teille ruokaa,
soppaa makeaista juokaa!
Mut voi missä ryökäleet,
oletten taas rypeneet?
Kärs' on sontalapio,
sorkat savilusikkana,
liasta myös saparo
kahta vertaa paksumpana.
Hys, hys, vetehen,
tuonne pihalampehen!
Ensin pitää puhdas olla,
sitten vasta syömään tulla.

ORAVAN JÄLJILLÄ.

Ja orava se hyppeli varvullaan
ja keinutti syntymäpuuta,
sen hyppyset käpyä käänteli
ja se irvisti vasten kuuta.
Lie harvoin niin iloista oravaa,
no, hypsis ja ropsis, se hyppeli vaan,
ja keinutti syntymäpuuta.

Se oli niin kelveä kerkillään,
ja se latvalta latvalle loikki,
tuli vastaan joki, sepä kaarnallaan
pois souteli lahden poikki,
ja punainen häntä oli purjeenaan,
no, hypsis ja ropsis, se hyppeli vaan
ja latvalta latvalle loikki!

Yksi kulkija näki sen polullaan:
»mikä kirjava kiire on sulla?»
»Tytär myötäjäisiä tarvitsee,
oma eukko ja tupa on mulla!
Lie harvoin niin iloista oravaa,
no, hypsis ja ropsis, ma hyppelen vaan,
ja kirjava kiire on mulla!»

Ja se kulkija hyräili kulkeissaan,
eikä ilolta voinut muuta,
hän murensi leipänsä linnuille
ja naureli vasten kuuta.
Lie harvoin niin iloista kulkijaa,
hän kulki, kulki ja hyräili vaan,
eikä ilolta voinut hän muuta.

ORAVAN PESÄ.

Kas, kuusen latvassa oksien alla
on pesä pienoinen oravalla,
sen poikaset siinä ne leikkiä lyö
ja pikku hampahin siementä syö.

On siinä vehreä, vilpoinen katto
ja naavoista lämpöinen lattiamatto
ja pikkuruikkuiset ikkunat
ja vuoteena sammalet vihannat.

Kun talven tuulet ne metsässä laukkaa,
ja lumet lentää, ja pakkanen paukkaa,
niin oravan pesässä pienoinen pää
se ikkunan reiästä pilkistää.

Ja kuusonen tuutivi tullessa ehtoon
siell' oravan poikaset tuttuhun kehtoon.
Ja elämä heillä on herttaisaa,
kun kuusen latvassa keinua saa.

OSAATKO LUKEA?

Osaatkos lukea, armas Tuttu?
Tässä on koirasta hauska juttu:
kuinka se osasi kättä antaa,
osasi äidin koria kantaa,
kuinka se ain' oli lasten myötä,
kuinka se valvoi monta yötä,
pitäen talosta tarkkaa huolta. —
Lueppas kaikki, Tuttuni, tuolta.

PAIMENEN LAULU.

Täällä koira karjoineen,
täällä karja kelloineen,
hui, huhu huu!
Täällä nurmi ruohokas,
aho, mäki marjakas,
hui, huhu huu,
korpi kajahuu!

Salot suuret salini,
mätäs pieni pöytäni,
hui, huhu huu!
Eväskontti aittani,
lähde kaljakannuni,
hui, huhu huu,
korpi kajahuu!

Tyynet lehdot leikkini,
linnut soittoseurani,
hui, huhu huu!
Joutohetket juhlani,
Luojan luonto pappini,
hui, huhu huu,
korpi kajahuu!

PALVELIN MINÄ RIKASTA MIESTÄ.

Palvelin ininä rikasta miestä,
rikasta miestä ja viisasta,
sain minä kukon palkastani;
kukko sanoi kukkuluuraa.

Palvelin minä rikasta miestä,
rikasta miestä ja viisasta,
sain minä kanan palkastani;
kai minun kanani,
kukko sanoi kukkuluuraa.

Palvelin minä rikasta miestä,
rikasta miestä ja viisasta,
sain minä kissan palkastani;
nau minun kissani,
kai minun kanani,
kukko sanoi kukkuluuraa.

Palvelin minä rikasta miestä,
rikasta miestä ja viisasta,
sain minä koiran palkastani;
hau minun koirani,
nau minun kissani,
kai minun kanani,
kukko sanoi kukkuluuraa.

Palvelin minä rikasta miestä,
rikasta miestä ja viisasta
sain minä sian palkastani;
röh minun sikani,
hau minun koirani,
nau minun kissani,
kai minun kanani,
kukko sanoi kukkuluuraa.

Palvelin minä rikasta miestä,
rikasta miestä ja viisasta,
sain minä uuhen palkastani;
mää minun uuheni,
röh minun sikani,
hau minun koirani,
nau minun kissani,
kai minun kanani,
kukko sanoi kukkuluuraa.

Palvelin minä rikasta miestä,
rikasta miestä ja viisasta,
sain minä vuohen palkastani;
myy minun vuoheni,
mää minun uuheni,
röh minun sikani,
hau minun koirani,
nau minun kissani,
kai minun kanani,
kukko sanoi kukkuluuraa.

Palvelin minä rikasta miestä,
rikasta miestä ja viisasta,
sain minä lehmän palkastani;
muu minun lehmäni,
myy minun vuoheni,
mää minun uuheni,
röh minun sikani,
hau minun koirani,
nau minun kissani,
kai minun kanani,
kukko sanoi kukkuluuraa.

Palvelin minä rikasta miestä,
rikasta miestä ja viisasta,
sain minä härän palkastani;
möö minun härkäni,
muu minun lehmäni,
myy minun vuoheni,
mää minun uuheni,
röh minun sikani,
hau minun koirani,
nau minun kissani,
kai minun kanani,
kukko sanoi kukkuluuraa.

Palvelin minä rikasta miestä,
rikasta miestä ja viisasta,
sain minä oriin palkastani;
ju minun oriini,
möö minun härkäni,
muu minun lehmäni,
myy minun vuoheni,
mää minun uuheni,
röh minun sikani,
hau minun koirani,
nau minun kissani,
kai minun kanani,
kukko sanoi kukkuluuraa.

PEIPPO.

»Oi peippo, pieni lintusein,
suloinen sydänkäpysin,
miks multa poies lensit?
Ma talven kaiken syötin sun,
vaan kevään tullen jätit mun,
ja kohta metsään riensit.

»Siit' on nyt suru mielessäin
kun uskoton sä olit näin
paraalle ystävällen.» —
Samassa tytön korvihin
liverrys vieno kuuluikin,
jo tuli peippo jälleen.

PERHOSEN SATU.

Pieni perho, lippiäinen,
kaiken talvea nukkui,
maailmast' ei välittännä,
se jos kesti tai hukkui.

Toki kevät perhosenkin
nosti, nukkuvan, pienen,
riemun tunnossa se virkkoi:
»Missä kummassa lienen!»

Päivä ikkunasta paistoi,
ulos perhonen tahtoi.
Vasten ruutua se lensi —
minkä sille se mahtoi?

Seinät vahvat vartioivat,
niit' ei särkeä voinut;
yöt ja päivät kaipausta
perho parka on soinut.

Kerran iltasella lamppu
tuvan pöydälle tuotiin,
vapautta ylisteltiin,
valonmaljoja juotiin.

Perho lampun luona liiti,
sepä vast' oli mieleen!
Mutta kiihkossa hän kiiti
aivan liekkien kieleen.

Perho innostuikin siitä,
ja sen huimaus voitti!
Valon lampussa hän löysi,
siihen rynnätä koitti.

Raukan siivet korventuivat,
paloi pienoisen rinta.
Kallis onkin maailmassa
valon voittojen hinta.

PESÄÄNSÄ SUOJAAVA LINTU.

Tästä käy sun kotis' tie,
— älä vie, älä vie!
Laulan kerran kesässäni,
nyt on pojat pesässäni,
— älä vie, älä vie!

Iloisemmin laulu sois,
— mene pois, mene pois! —
pojat huutaa, jyvä mull on,
koti myöskin hyvä sull on,
— mene pois, mene pois! —

Puute puuss' on ruoka maass',
— tule taas, tule taas!
Kun on kirsi kireillänsä,
kun on virsi vireillänsä
— tule taas, tule taas! —

PIENI KALA.

»Äiti kulta», sanoi kalanen,
»katso tuolla pieni matonen!
Nälkä vaivaa, saanhan mennä vaan
tuota ilmiötä katsomaan?»

»Pyhä viattomuus!» kirkasi
äiti hämmästyen, »lapseni,
matonen on koukkuun hirveään
pantu terävyyttä peittämään.»

Mutta nuori herra kalanen
oli hurja, yksinkertainen;
huolimatta äidin sanoista
katsomaan hän läksi matoa.

Tämän ympärillä leikki hän,
loipa katseen siihen mielivän.
»Mitä turhaa», mietiskeli vaan,
»koukkua en näe laisinkaan!»

Jopa uiskenteli likellä:
»Nykäsempä häntä leikillä.»
Ja hän puree — mutta onneton!
Läväissyt jo huulen koukku on.

Voimat vaipuu vaipumistansa,
ja hän vaikeroitsee tuskissa:
»Äiti kulta, kun en totellut!
Jo on pian elon' loppunut.»

PIKKU JUTTU.

01' kerran metsässä mökki
ja siin' asui tyttönen,
ja tyttösell' oli kana
ja kissakin pikkunen.

Ol' kissan kaulassa kello
ja jalassa saappahat,
ja saappahiss' oli varret
ja oikeat anturat.

OI' kanalla kaulaliina
ja nokkela nuttukin —
ja marssia kana taisi
ja nokkia sievimmin.

Ja kerran iltasella
tuo kana ja kissanen
ne läksivät — minne ja mihin,
kas, sitä tiedä en.

POIKA JA KOIRA.

Ja koirapa pien' pian oppia alkaa,
voi astua käyttäen kahta jalkaa,
se istuu myös ja se sukeltaa veteen,

kalun kaivatun kantaa käskijän eteen.
Opin tuostapa poikanen ottaa ties,
sukes myös hänest' oiva ja viisas mies.

PÄÄSKYNEN.

Pääskynen, piiskunen, sinisiipi, valkorinta, laulelija, lirputtaja, lentelijä, liitelijä, ilomieli, kaunokieli, teki pesää alkukesää reunamalle, katon alle. Sinne muni munasensa, siellä hautoi poikasensa; pojat lensi ilman teille, iloks' meille! Katselimme, kuuntelimme, iloitsimme, riemuitsimme. Mutta tuolla, syksyn puolla pois ne lensi, kauas ensi kaikki tyyni — Hyristivät, pyristivät siipiänsä lähteissänsä; hyvästi näin jättelivät, pientä päätä nyökkäsivät. — Mutta taaskin kevähällä, lämpimällä pääskysemme, piiskusemme saapuu tänne iloksemme.

PÄÄSKYSELLE.

Et silloin, pieni pääsky,
sä laula riemuiten,
kun meill' on kylmä talvi
ja maa on valkoinen —

— — vaan silloin Niilin luona
sä surren oksalla
siipeesi peität pääsi ja
— näät unta Suomesta.

PÄÄSKYSELLE.

Oi pääsky, lintu pienoinen,
sä riemurinta, kaunoinen!
Jo taasen riensit Pohjolaan,
jo taasen löysit meidän maan.

Oi, tuttu mulle vanhastaan!
Sun ääntäs taas ma kuulla saan;
noh, terve, terve tultuas,
sä ystäväni armias!

Sä kaunokieli, kultasuu!
Oi, kuinka laulus luonnistuu,
kun lennät ilmass' liehuten
ja riemuvirttä veisaten.

Min vuoksi, pääsky, Pohjolaan
sä riennät? Oi, sä riennät vaan
sen kauneutta katsomaan,
sen ihanuutt' imehtimään!

Sen saaret, salmet, laaksolot,
sen kuusikot, sen koivikot,
sen kukkaset koreudessaan, —
et löynne, pääsky, vertojaan!

Sen taivas ehtookullassaan,
sen aamurusko loistossaan,
ne toi sun, pääsky, Pohjolaan,
ne sai sun tänne lentämään.

Sun Pohjolassa, herttainen,
on rakastella rauhainen;
sun tääll' on lysti ollakses
ja armas aikaellakses.

PÄÄSKYSET SAAPUVAT.

Te pienet linnut, te pitkäsiivet,
te jälleen riennätte pohjolaan.
On Niili kaunis ja seutu lämmin,
miks ette viihtyne kuitenkaan?

Te pienet linnut, te mustat linnut,
te vanhat tutut, on pitkä tie,
ja vaarat väijyvät matkallanne.
Mi outo voima taas tänne vie?

Pääskyset laulavat:
Kun koivu kukkii ja tuomi tuoksuu,
kun taivas siintää ja ilma soi.
Kun käki kukkuu ja laine laulaa,
ei kukaan viipyä kauan voi.

Kun kevätkielojen kellot kutsuu,
ja tuuli keväiset viestit tuo,
me riemuin riennämme syliin Suomen,
se yksin kodin ja onnen suo!

RAKKI JA METSÄKOIRA.

Koira se metsiä juoksee vaan,
raitis ja terve on ruumiiltaan.
Rakkipa ain' oli vaan kotonansa,
maata sai yhä rauhoissansa,
haukkui kaikkia penkiltään.
Niin lihavuuttahan kuoli hän.

RIIKINKUKKO.

Rii, Rii, Riikinkukko
ylpeänä tipsutteli,
tupsutteli pihamaalla,
joukot huusi kukon tiellä:
Rii, Rii, Riikinkukko,
kaunis, kaunis Riikinkukko,
uljas kukko, rikas kukko.
Tuli vastahan Haikara.

Hoi, Hoi, Hoikkasääri,
hoi, hoi, kukko huusi,
väisty tieltä, korjaa koipes
hoikat koipes, laihat luusi!

Rii, Rii, Riikinkukko,
vastaa hiljaa Hoikkasääri,
sinulla lie pihamaasi,
mulla laaja taivaan ääri.
Mielelläni riennän sinne,
taakse taivaanrannan, minne
konsanaan et seuraan lennä.

RUISRÄÄKKÄ.

Ruisrääkkä niityll' laulaa lauluaan;
kuin joku vetäis taskukelloaan
sen ääni soi, kun ilta hämärtyy,
yöpuullaan kun jo nukkuu pieni pyy.

Ruisrääkkä mittaa illan hämärää,
ruisrääkkä uinuu, nuokkuu tähkäpää,
ruisrääkkä kehrää sala-ääniään
ja nukkuu omaan ääneen käheään.

Ruisrääkkä, luonnon salaperäisyys,
se on kuin kesäillan ikävyys,
kun yksin kuljet rantakäytävää
ja mietit elämätä jäytävää.

Ruisrääkkä, ennelintu elokuun,
sun soittos loihtii kummaan haaveiluun
niin yksitoikkoiseen ja ikävään
kuin suru itkis alla tähkäpään.

SAKSANHIRVET.

Katso, tuolla tammistossa,
lehtisuojan pimennossa,
hirvilauma norea
liikkuu, kaunis, sorea!
Johdattaapi parveansa
hirvitaatto, sarvillansa
suurilla hän komeilee,
juhlallisna astelee.
Mutta keveinä kuin tuulet,
että varjoiks heitä luulet,
naarashirvet hienoiset
sekä vasat pienoiset
pujahtavat metsän teillä
korven läpi. Katso, heillä
päät on sievät, sarvettomat,
jalat kepeät ja somat.
Näin he iloisina vaan
elää vapaudessaan.
Hirvi-kansa, älä heitä
metsän rauhaisia teitä,
halullisna pyrkien
ruohoiselle niityllen.
Siellä metsätorvi pauhaa,
häiritseepi luonnon rauhaa,
siellä pyssy paukahtaa,
kuolon sulle valmistaa.

SAMMAKKO.

Sammakko näki härjän. Mitä tapahtuu?
Kateudesta sen pöyhkän sydän ahdistuu.
Minäkö suuruudess' en härkää voita?
noin huutaa nyt tuo kurjin elukoita,
ja kääntyy, tuulta vasten suu,
ja pullistuu ja pullistuu,
niin että vihdoin halkee, koito.
Se loppu sen. Näin ylpeys kukistuu.

SATAKIELI.

Minä lintunen satakielinen,
rusorintainen, kupukaunoinen,
pesän laatisin tarhaan rikkahan
alle katoksen, päälle ortisen;
mutta sielläkin minä varajan:
pojat pienoset, kisakiihkoiset
pesän rikkovat, kesän hukkaavat.

Minä lintunen satakielinen,
rusorintainen, kupukaunoinen,
pesän laatisin köyhän tanhuaan
alle katoksen, päälle ortisen;
mutta sielläkin minä varajan:
katos kaatuvi, pesä rikkoutuu,
pesä rikkoutuu, kesä hukkautuu.

Minä lintunen satakielinen,
rusorintainen, kupukaunoinen,
pesän laatisin valtavainioon,
valtavainioon, pellon pientaroon;
mutta sielläkin minä pelkäisin
kyntöpoikoa pölypaitoa:
pesän rikkoisi, kesän hukkaisi.

Minä lintunen satakielinen,
rusorintainen, kupukaunoinen,
pesän laatisin nurminiitulle,
nurminiitulle viherjäiselle;
mutta sielläkin minä pelkäisin
niittopoikoa valkopaitoa:
pesän rikkoisi, kesän hukkaisi.

SIMPUKAN TARINA.

SINNE MENI!

»No auttakaa, hyvät ihmiset, oi!
jo maahan meni nyt multa
niin makeat maidot ja juustot ja voi
ja herttainen kerma kulta!»

Näin huutavi Liisa muori nyt
ja rattaiden luokse hän karkaa,
mut siellä on kaikki särkynyt. —
Voi sinua, Liisa parkaa!

Liisa oli maitomuori. Liisall' oli koira nuori, Vahti oli nimi sen. Maitokuormaa vetäissänsä metsään loi se silmiänsä, niinkuin mitä hakien. Olispa jo useasti mennytkin ties minne asti, vaan kun valpas Liisa esti, niin se aisoissansa kesti.

Mutta kerran sattui niin:
kulkivat he taasen kaupunkiin.
Liisa ilomieliä,
Vahti — mitä vielä!
Suruissansa vaan
toimeen tukalaan,
niin juur' siellä,
missä juoksee puro pien'
— huh, kun juttu tää
hirvittää! —
jänis hyppäs poikki tien!

Liisa hämmästyi
Liisa äimästyi:
siunas kerran, toisen,
nähden pedon moisen.
Vahti hyörähti,
Vahti pyörähti,
haukahti ja — sillä erää
lähti jänön perään.

Katsokaas nyt vääräsäärtä
tuolla pitkin ahon äärtä
juoksee, kiskoo,
koipiaan viskoo.
Vahti poika koittaa
pupu parkaa voittaa,
mutta äkkiäpä — rops! ja raps!
— Voi sinua tuhma laps! —
Nyt sun kävi sillä-kurin:
rattaat meni nurin.
Liisa kävi parkuun,
jänis pääsi karkuun.

SIRKAN HÄÄMATKA.

Mikä laulu lainehilla,
soitto aalloilla sorea? —
Laiva aaltoja ajavi,
häävene vesiä käypi. —
Kenen on kulta kulkemassa,
kenen on häätulet hämyssä? —

Sirkan on vesillä venho,
sirkan tuoma tuhtopuulla.
Kuka on kulta heinäsirkan? —
Lepinkäinen leppälintu.
Minne matka miekkoisien? —
Saarelle selälliselle,
terhenniemen tanterelle.

SIRKKA.

Sirkka lauloi lystiksensä
oman intonsa ilossa,
huviksensa hyräeli
metisellä mättähällä
simakukkien seassa.

»Mitä laulat, laiskiainen,
hullutuksia hyräilet?
Työtä tee, sill' eihän vatsa
täyty tyhjistä loruista»,
torui muuan muurahainen
sirkan syytöntä iloa.

Päivä paistoi. Nurmen nunnut
kukat kultaiset kedolla
katselivat, kuuntelivat,
kun hän laulella liritti.

Sirkka lauloi lystiksensä
oman intonsa ilossa,
huviksensa hyräeli
metisellä mättähällä
simakukkien seassa.

SORSAPARVI.

Loiskis sorsat lampehen!
Pikku Yrjö poikanen
kumppaniksi heillen!
Kaiken kesää sorsat ui,
iloisesti pulikoi,
syksyllä he teilleen
lähtee, lentää kauas pois,
missä lämpimämpi ois.

Niin myös Yrjö poikanen,
kosk' on vesi lämpöinen,
pulikoitse tässä.
Ennenkin kuin kylmä jää
vielä kasvaa kerkiää
kylpyammehessa,
lapsi viedään kylvystään
äidin syliin lämpimään.

SORSAT.

Loiskuttaa, läiskyttää,
paapattaa, piipittää!
Sorsaparv' on lammikossa,
riehuu tuolla ruo'ikossa.
Pelotta ne pulikoi,
kyllä emä vartioi.
Vihamies jos lähenee,
emonen vaan viuhkaisee,
kohta kaikki sukeltaapi;
pitkän nenän kettu saapi.

SUDEN KIITOS.

Susi! Kuule, veikko
ootko nähnyt hukkaa?
Ei se ole mummo,
joka kutoo sukkaa
lämpimäksi talven, kutoen
monen hyvän mietteen
joka silmään sen.

Hukka, se on susi,
kiittämätön, kurja.
Hyvä ajatus
on sille oikku hurja.
Tähtiöisin ulvoo,
hakee saalistaan
hukka, suurin peto
synkän salomaan.

Vallan äsken iski
hukka suureen luuhun.
Miten oli, tarttui
saalis sille suuhun.
Susi juoksi heti
kylään avun hakuun.
Auta, auta, annan
palkkiosta takuun.
Kunhan kurkun jälleen
toimimahan laadit,
tohtorini, maksan
heti, minkä vaadit!

Lääkäri, hän kiskoi,
kiskoi irti luun.
Paranteli, rohti
suden suuren suun.
Uhh! Näin puhui
hukka auttajalleen:
palkaksi en heti sua syö.
Ellei nenäsi
niin kova oisi
ei ois surmassasi
vaiva, työ.

Veikko, sudet haastaa
joskus ihmiskieltä.
Väistä, milloin silmät
tietää suden mieltä! —

TIPU, TIPU KUULEPPAS.

Tipu, tipu kuuleppas,
miks toit tänne poikias?
Papan korean kukkasmaan
rikki noukkivat kokonaan.
Varmaan arvelit, kunnoton:
pikku Leena on voimaton,
miten meitä hän estää vois.
Mutta malta, ma isää huudan,
kohta tuopi hän suuren luudan,
ettekö silloin pötki pois!

TOHTORIN LUONA.

»Huonost' niinkuin kuulla saatte,
yskä vaivaa meidän Kraksaa —
yski, Kraksa, että saisi
tohtor kuulla» —

»Eikö mitä keuhkot aivan
hyvät on, vaan ääni julma;
kasvatuksen kaiken vaivan
tyhjäks tekee tämä pulma.
Laulajaksi hänet soisin,
leivon, tilhin vertaiseksi,
mutta ääni soipi toisin,
eikö tohtor jotain keksi,
joka hälle äänen antais?»

»Hm! jos hälle kääre pantais
kaulan ympär — hm! ja sitten
nokkaa hiukan lyhennettäis…»

»Nokkaa — kuinka? Laulajitten —
jollei muistoni mun pettäis —
lup' on laulaa nokkans mukaan.»

»Hyvä! Sit' ei kiellä kukaan.
Senpätähden paras oisi,
että myöskin tyttärenne,
jos hän jotain laulaa soisi,
laulais teidän riemuksenne
oman nokan nuottiloita,
sydämen ja tunnon kieltä:
Se on suurin laulajoita,
joka nuottins' ottaa sieltä,
eikä se, mi liverrykset,
laverrukset kaikki tietää.»

»Herra tohtor, esitykset
nuo ne miettimistä sietää.
Hyväst' siis ja voikaa hyvin,
kiitos sydämestä syvin.»

TURVATON.

Pikkuinen kissanpoika,
turvaton kulkijain,
siinä se hyrrää, kehrää,
kyyryssä vuoteellain.

Kättäni vasten painaa
pehmeän pääkkösen,
nauttivi lämmöstä huoneen,
lämmöstä hellyyden.

Ulkoa toin sen äsken —
mistäpä tullut lie;
kadulle kohta sen jälleen
viluhun matka vie.

Pikkuinen ystävä raukka,
kulkija turvaton!
Yks olet niistä, joita
maailma täynnä on.

Hetkinen lämpöä joskus,
muuten kolkkoa vaan,
yksin ja ystävittä
heitetty kulkemaan!

TUU, TUU, TUU, TUU!

Tuu, tuu, tuu, tuu!
Karjani käy.
Tääll' on heinää, vettä;
hukkaa ei näy,
ei ole mitään hätää.
Tuu, tuu, tuu, tuu!

Hetkeks jätän karjan,
lähden tuonne marjaan,
poimin punapuolukoita,
makeisia mansikoita.
Kotiin ne kannan.
Kelles ne annan?
Kuka arvajaa,
hän ne saa!

TYTTÖ JA KISSA.

Kiellä, Miiri poikas pois,
ettei tielläni ne ois!
Kas kun repivi ne kerään';
kun pois vedän, karkaa perään!
Heillen en voi laittaa sukkaa,
jos näin työtäni ne hukkaa!

Sukat meill' jo ennestään,
joissa hiljaa hiivitään.
Mutta pienten poikaini
pitäis tulla nopsaiksi,
harppaella, tavoittaa,
että sitten kiinni saa
hiiren, mikä joka yö,
sokeristas palan syö,
nakertaapi korppujas,
pilaa suita namujas.
Siksi salli poikasten
leikkiä nyt oppien.

TYTTÖ JA KISSANPOIKASET.

»Katso, mummo, iloiset
kissanpojat pienoiset
hupaisesti leikkii aina,
heit' ei huoli koskaan paina.
Eipä kissanpoikien
ole pakko hikoillen
neula käessä istuskella,
aapiskirjaa tutkistella.»

Pikku Liisa lausui näin;
mutta päätään nyykyttäin
vanha mummo itseksensä
lausuu nämä miettehensä:
»Kissanpojat, tyttöset
ovat yhdenkaltaiset;
eipä näiden murehista
ole paljon puhumista.»

VALOKUVAAJASSA.

Ei saa silmiä räpyttää,
ei saa päätänsä kääntää,
ei saa heilua hännänpää,
ei saa viiksiä vääntää!

Korvat hörössä kokottaa
mestarin eessä missit.
Eihän nyt noin saa mokottaa,
iloa silmiin, kissit!

VARPUNEN.

Jos Tuikutella voisin
ma kielin sataisin
tai kiurusena oisin
kohoova pilvihin, —

Hän silmät ehkä' loisi
myös meihin raukkoihin
ja päivän paistaa soisi
saloihin synkkihin.

Vaan laulustani kuiten
en huoli vaieta,
kun ääni lintuin muitten
ei kuulu talvella.

Paremmat lauluäänet
keväällä ehtinee,
niin kuullellessaan noita
jo varpu vaikenee!

VARPUNEN JA HEVONEN.

Hepo kauroja haukkasi seimestään.
Luo lensi varpunen nälissään:
»jyvä pienonen, ystävä kulta, suo,
vai kaksiko saan minä?» pyysi tuo.
Hepo vastasi: »syö mitä miellyttää,
viel' yltäkyllin mullekin jää.»

Hyvä muillekin suo, mit' on itsellään.
Niin varpunen pääs yli talven sään.
Kun saapui taas kesän lämpöiset,
hevost' alkoi kiusata kärpäset.
Niit' otti kiinni nyt varpunen,
näin kelpo ystävän palkiten.

VARPUNEN JOULU-AAMUNA.

Lumi ompi peittänyt
kukat laaksosessa,
järven aalto jäätynyt
talvi-pakkasessa,
varpunen
pienoinen
syönyt kesän einehen;
järven aalto jäätynyt
talvi-pakkasessa.

Pienen tuvan ovella
seisoi tyttö-kulta:
»Tule, varpu, ilolla,
nouki siemen multa.
Joulu on
koditon
varpuseni onneton,
tule tänne ilolla,
nouki siemen multa.»

Noukkimaan nyt siementä
lensi varpu-kulta:
»Kiitollisna einettä
otan kyllä sulta.
Palkita
Jumala
tahtoo kerran sinua.»
Noukkimaan nyt siementä
lensi varpu-kulta.

»En mä ole, lapseni,
lintu tästä maasta.
Olen pieni veljesi,
tulin taivahasta.
Siemenen
pienoisen,
jonka annoit köyhällen,
sai sun pieni veljesi
enkeleitten maasta.»

VASIKKA.

Vasikkani vallaton
ensikerran päässyt on
talvimajastansa.
Katsos kuin se iloitsee,

katsos kuin se hyppelee,
häntä suoranansa.
Ruohoa nyt haistaa,
vaan ei malta maistaa;
lähtee hyppyyn jällehen,
iloisesti myykien.

VIERAISILLA.

Hiiripä naapurit kutsui kestiin,
emo se hyöri,
poikaset pyöri,
lattia laastiin, portaat pestiin.

Pantiin pöytähän herkut hyvät:
juustoa, voita
ja makkaroita,
herneet ja pavut ja vehnänjyvät.

Vieraita saapuu paljon kyllä,
äiti ja mummi,
lapset ja kummi,
kaikilla juhlavaatteet yllä.

Herkkuja hyviä vieraat kiittää.
Hampaat ne naksaa,
syödä he jaksaa,
vieläpä kotijoukolle riittää.

»Näin mistä saitkaan lihat ja kalat?
kysynpä sulta
emäntä kulta,
meillä on kotona kuivat palat.»

»Ainahan sitä, kun liukkaasti liikkuu,
reikiä kaivaa,
polkuja raivaa —
aitassa paistit ja makkarat riippuu.

Siellä on hinkalot, laarit laajat,
meijerivoita,
ja piirakoita,
juustoja, munia rivit taajat.»

»Niin, mutta meillä on kissa häijy,
suuri ja julma,
siitä on pulma,
aina se pienten retkiä väijyy.»

»Onhan se meilläkin nimeltä Tuuro,
viiksiniekka,
kynnet kuin miekka,
vaan se on onneksi vanha ja kuuro.»

YRJÖ, MUSTI JA MIRRI.

Mietinpä, milloin Yrjö jaksaa
kummut kulkea metsäiset.
Kuinka kauan se Musti saa
miestä sinusta odottaa?
Salolla kun sun pyssysi paukkuu,
Musti riemulla silloin haukkuu.

YÖKKÖ.

Öisin yököt lentelevät,
päivin piilossa pysyvät;
lapset päivin oppimassa,
öisin unta ottamassa.

ARVOITUKSIA.

Luunokka, lihainen parta,
kuikistaikse, keikistäikse,
äsken äänehen parahti?

Istuu, imee, lentää laulaa,
kulkevi kulon sisähän,
luopi poikia pesähän,
ne kaikki kähäräpäitä?

Äijä käyrä känkkyrä,
päällä takki piikkisä.
Kävelee ja kyntelee,
rapakossa lepäilee?

Innin tinnin, jännin jynnin,
jyrkät polvet, väärät sääret,
harmaa hamonen päällä?

SANANLASKUJA.

Ketulla on keveät kengät:
ne ei pauku pakkasella, —
ei kolka kovalla säällä.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ILVOLA ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org . If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate .

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org .

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.