The Project Gutenberg eBook of Ilvola This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook. Title: Ilvola Eläinopillinen runovalikoima Compiler: Einar Fieandt Helmi Krohn Release date: April 10, 2025 [eBook #75830] Language: Finnish Original publication: Porvoo: WSOY, 1924 Credits: Tuula Temonen *** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ILVOLA *** language: Finnish ILVOLA Eläinopillinen runovalikoima Kokoilleet EINAR FIEANDT ja HELMI KROHN Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1924. SISÄLLYS: Alkusana. Aamukahvin ääressä. — Immi Hellén. Eläinten junamatka. — Jalmari Finne. Eläinten tavoista. — Z. Topelius. Ensimmäinen leivo. — Kaarlo Kramsu. Heheijaa. — Alli Nissinen. Hiiri. — Max Oker-Blom. Hiiri ja katti. — Kanteletar. Hiiriä pyydystämässä. — Immi Hellén. Hirvenhiihäntä. — Kanteletar. Hopoti. — Suonio. Hui, hai, kili. — Suonio. Hus sika metsään. — Kanteletar. Hämähäkki. — Joulukontti. Härkä ja poika. — Z. Topelius. Iloinen giraffi. — Arvid Lydecken. Itikoiden iltavirsi. — A. Rytkönen. Joutsen. — J.L. Runeberg. Joutsenet. — Otto Manninen. Jänis. — Kansanlaulun mukaan. Jänis. — Suonio. Kaksi kumppanusta. — Pääskynen. Kana. — Suonio. Kananpoika. — Suonio. Kanini. — Suonio. Karhunnahka. — Juhani Aho. Kaunis varsani. — Z. Topelius. Ken söi kesävoin? — Kanteletar. Kepponen. — Arvid Lydecken. Kettu ja etana. — Suometar. Kettu ja korppi. — A. Oksanen. Kettu ja kukko. — Z. Topelius. Ketun kiitos. — Arvid Lydecken. Kevätlintuja. — Aune Krohn. Kiiltomato. — Muk. Kallio. Kissa. — Suonio. Kissa ja hiiri. — Suonio. Kissa ja tyttönen. — Z, Topelius. Kissa kokkina. — Minna Krohn. Koiranpentu. — Suonio. Korppi ja kyyhky. — Larin Kyösti. Kotiahoilta. — Valter Juva. Kotiopetusta. — Pääskynen. Kukko. — Suonio. Kukko ja hanhi. — Suonio. Kukon ja kanan saunamatka. — Kanteletar. Kuu kiurusta kesään. — O. Vuorinen. Kyyhkynen. — Suonio. Kyyhkynen kylpee. — Hilja Haahti. Käelle. — Kanteletar. Leivo. — O. Vuorinen. Lepo, lepo lehmäni. — Kansanlaulu. Linnunpesä. — Immi Hellin. Linnunpesä. — Pääskynen. Lintuin käräjät. — Kanteletar. Lintujen ääniä. — Pääskynen. Lintunen ikkunaruudun takana. — Z. Topelius. Lintuselle. — J.L. Runeberg. Luojan kukku. — Kanteletar. Marakatin markkinat. — Tyko Hagman. Marjapuuni. — J.H. Erkko. Matkakumppanit. — Z. Topelius. Matkalaulu. — Jukolan Juhani. Mehiläinen. — Joulukontti. Mehiläinen ja kyyhkynen. — A.M. Lenngren. Mehiläisen kosto. — Tyko Hagman. Meni akka metsään. — Kanteletar. Mielevä Mirkka. — Hilda Käkikoski. Mikon onkiretki. — S. Calammus. Miksi kana kengittä? — Muk. A.K. Minne jouduin? — Immi Hellin. Minä olen kissa... — Valter Juva. Mirrien marssi. — Joulukontti. Mirri sairastaa. — Samuli Suomalainen. Moppe. — R. Calamnius. Musti. — Suonio. Muuttolintujen laulu. — E. Törmänen. Mä, mä, mää? — Suonio. Nasku, nasku porsahat. — Suonio. Oravan jäljillä. — Larin Kyösti. Oravan pesä. — Immi Hellin. Osaatko lukea? — Immi Hellin. Paimenen laulu. — J.H. Erkko. Palvelin minä rikasta miestä. — Kanteletar. Peippo. — Suonio. Perhosen satu. — J.H. Erkko. Pesäänsä suojaava lintu. — Larin Kyösti. Pieni kala. — Pääskynen. Pikku juttu. — Alli Nissinen. Poika ja koira. — Muk. A. Rytkönen. Pääskynen. — Alli Nissinen. Pääskyselle. — J. Mustakallio. Pääskyselle. — F.P. Kemelli. Pääskyset saapuvat. — Arvid Lydecken. Rakki ja metsäkoira. — Z. Topelius. Riikinkukko. — Arvid Lydecken. Ruisrääkkä. — Larin Kyösti. Saksanhirvet. — Pääskynen. Sammakko. — J.H. Kellgren. Satakieli. — Muk. Arvi Jännes. Simpukan tarina. — Aapo Pärnänen. Sinne meni! — Samuli Suomalainen. Sirkan häämatka. — Eino Leino. Sirkka. — Kallio. Sorsaparvi. — Suonio. Sorsat. — Suonio. Suden kiitos. — Arvid Lydecken. Tipu, tipu kuuleppas. — Suonio. Tohtorin luona. — Tilhi. Turvaton. — Hilja Haahti. Tuu, tuu, tuu! — Suonio. Tyttö ja kissa. — Suonio. Tyttö ja kissanpoikaset. — Pääskynen. Valokuvaajassa. — Immi Hellen. Varpunen. — Suonio. Varpunen ja hevonen. — Z. Topelius. Varpunen joulu-aamuna. — Z. Topeliuksen muk. Vasikka. — Suonio. Vieraisilla. — Immi Hellin. Yrjö, Musti ja Mirri. — Joulupukki. Yökkö. — Länkelä. Arvoituksia. Sananlaskuja. ALKUSANA. Minkä kuvana näkee tai runona kuulee, se syöpyy poistumattomaksi mieleen. Kuvastojen täydennykseksi on Ilvola aiottu. Tutustukoon lapsi jo varhain siihen eloa sykähtelevään kuvaan, jonka kirjailija luovana taiteilijana on saanut luonnosta. On sanottu, että ainoa yhdysside nykyisten oppiaineitten välillä on hihna, jossa poika kantaa koulukirjojaan. Olkoonpa Ilvola tässäkin suhteessa askel yhteistyöhön oppisuunnitelmamme eri aineiden kesken. Tyydyttäköön se lopuksi sitä alkeellista rytminkaipuuta, joka jo pienessä lapsessa esiintyy, ja valmistakoon se nuoren mielen alttiiksi myöhäisemmällä iällä vastaanottamaan runouden suoman tyydytyksen. Helsingissä toukokuulla 1924. E.F. ja H.K. AAMUKAHVIN ÄÄRESSÄ. Kukko: Hyvää huomenta, punahilkka! Miltäs se maistuu kahvitilkka? Kana: Ah, se on aivan liian kuumaa, Kieltäni polttaa, päätäni huimaa. Kukko: Kahvi on hyvää — mitä mä kuulen Huonolla tuulella, rouvani, luulen. Kana: Eipä se olisi kumma lainkaan, Voi mitä unissa nähdä sainkaan! Kukko: Kerro se mulle, kullanmuru, Kertoen aina haihtuu suru. Kana: Mull’ oli piilossa pesä uusi, munia siinä jo viisi, kuusi. Lapset sen löysivät, ai, ai, ai! Rintani haikean haavan sai. Kukko: Rauhoitu, rauhoitu, armas Lotta, Eihän se ollut edes totta. Immi Hellen. LAULU ORAVASTA. Makeasti oravainen Makaa sammalhuoneessansa; Sinnepä ei Hallin hammas Eikä metsämiehen ansa Ehtineet milloinkaan. Kammiostaan korkeasta Katselee hän mailman piirii, Taisteloa allans' monta; Havu-oksan rauhan-viiri Päällänsä liepoittaa. Mikä elo onnellinen Keinuvassa kehtolinnas'! Siellä kiikkuu oravainen Armaan kuusen äitinrinnass': Metsolan kantele soi! Siellä torkkuu heiluhäntä Akkunalla pienoisella. Linnut laulain taivaan alla Saattaa hänen iltasella Unien Kultalaan. Aleksis Kivi. ELÄINTEN TAVOISTA. Ain' olkoon jalopeuran jalous, miehuus sulia, vaan et kuin tiiker' julmaks saa verenjuojaks tulla. Kuin kyyhky ole siivo, kuin lammas lauhkea, kuin aasi älä tuhma, kuin kissa kavala. Ain' ole uskollinen kuin koira ihmisellen, vaan älä imartele kuin koira lieherrellen. Iloinen ole, vilkas kuin lintu laulukieli, ja viisas, älä viekas kuin kettu myrkkymieli. ykspäinen älä ole kuin härkä jörö on. Kuin joutsen puhdas ruumiis ja sielus olkohon. Kuin kala ole vaiti, jos kuulet salaisuutta. Ja oravasta opi liikkeissäs sukkeluutta. Kateudest' älä halkea kuin teki rietas konna. Pelosta älä värjy kuin jänis miehuutonna. Käy eespäin, älä taapäin kuin rapu, kulkeissasi, Äl' ole susi ahne, äl' liukas ankerjas, äläkä sika rietas. Kakspäinen älköön kieles kuin käärmeen kieli olko. Sun pyrkiköhön mieles taivasta kohti aina kuin kotka kohoomaan. Äl' loio laiskotellen kuin karhu luolassaan. Kuin hevonen sä ollos rivakka, virkku vainen, ja älä vitkastele kuin hidas etanainen. Kuin riikinkukko älä vaan vaatteillasi loista. Kas kalkkunata pöyhkää! Sun tapas olkoon toista. Äl' apinana matki. Jos olet nuori vielä, äl' yhdy korpin huutoon, vaan laula leivon kiellä. Sa ota muurahaisen vireydest' yllykettä. Kukasta karvaast' ime kuin mehiläinen mettä. Lujaksi työsi tee, kuin korallien luoma, min vuosisadat kestää. Nää kaikki hyvin huomaa, oi ihminen, sä jaloin, ylevin elävistä! Näin luontokappaleista sä opit hyödyllistä. Z. Topelius. ENSIMMÄINEN LEIVO. Jo soi sun äänesi, leivonen, vaikk' kylmä ilma on vallan. Sä laulat kevättä toivoen taas jälkeen yöllisen hallan. Vaikk' yöt on kylmät ja synkeät, ja lumen peitossa maamme, iloiten ilmassa viserrät: »Kevähän kohta me saamme!» On uskos suuri, sä pienoinen! Oi, jospa keskellä jäiden vois tuloa toivoa riemuiten keväisten lämpöisten säiden, unohtain kauhua tyhjyyden, ja hallojen turmioita, haaveilla paistetta päivyen ja niittyjä vihannoita! Kaarlo Kramsu. HEHEIJAA. Heheijaa, heheijaa! Ken ruohossa leijaa? Ken tossuitta tepsii ja kengittä kepsii? Se harmaja kana on naapurin herran. — Näin suutarin luokse se marssi jo kerran ja kengät se tilas. — Mut suutari pilas ne saappahat aivan kun lestiä puuttui. — Niin suutari suuttui ja vierasta sätti: sen kengittä jätti. Alli Nissinen. HIIRI. Kun illan varjot lankeaa ja hämy hiipii tupaan, niin joku hiljaa hipsuttaa ja liikkuu ilman lupaa. Se on niin pieni harmaja ja pehmyt villasukka. Se öinen hipsustelija on pieni hiirirukka. Se etsii leivänmurua, kun nälkä näykkii suolta. Ja siit' on sillä surua ja sydän täynnä huolta. »Kenties pienen kannikan luo reiän, alle kaapin sä kätkit mulle, makean, sen siitä köyhä saapi!» Ja nokka pieni kohoksen: »Ah, tätä herkkupöytää!» Kun kaapin alta sirusen se iloksensa löytää. Se kepeissä kengissään nyt leivän luokse hyppää. Sen sieppaa sievään käpälään ja suuhun heti nyppää. Se jauhaa pikku hampahin, se jyrsii, järsii salaa, ja vielä huomiseksikin se säästää pari palaa. Nyt kipin kapin kiipeää se kaapin laitaa jyrkkää, On toimessa nyt häntä, pää ja takajalka tyrkkää. Ja kaapin korkeudesta on laaja näköala. Kas, siellähän on vuoteessa se hellä avustaja. Sua kiitollisna katsastaa ja suorii viiksiänsä. Vaan konsa päivä sarastaa, se rientää reikähänsä. Max. Oker-Blom. Suom. Immi Hellen. HIIRI JA KATTI. Hiiri metsähän menevi, lyhytjalka lynsyttävi, pikku kelkkanen perässä, pikku kirves kelkkasessa. Päätyi katti kannon päähän, kannon päähän katsomahan: »Minne menet hiiri rukka, lyhytjalka lynsyttelet?» »Metsähän menen poloinen, korpehen kovaosainen.» »Mitä siellä tekemähän, kuta raukka raatamahan?» »Lehtikoivun leikkomahan, puun sorian sortamahan.» »Entäs kuolet koivun alle, puun sorian sortumille?» »Pistäyn mä puun rakohon, koen mennä maan rakohon.» »Entä nälkäki tulevi; mitä siellä syöäksesi?» »Syön mä koivun kuoruisia, puren haavan kettusia.» »Entäs turpuvi mahasi, vatsa paisnvi pahaksi?» »Puhkasen ma puikkosella, tärähytän tähkäsellä.» »Entäkun veri tulevi?» — »Veren tullaki pitävi.» »Entäkun kivistelevi?» — »Voitelen ma voikkosella.» »Mistä saat sa voikkosia?» — »Akan vanhan vakkasesta.» »Mistä vanha akka saapi?» — »Nuoren neien lippahasta.» »Mistä nuori neiti saapi?» — »Nuoren lehmäsen nisästä.» »Mistä sitä nuori lehmä?» — »Korehista korttehista, tuorehista turpehista, vihannista mättähistä, helyheinän hepsusista, luojan pitkiltä pihoilta, kaikkivallan vainioilta.» »Sen vainen valehtelitki; vaan ma nyt sinun opetan, ettet totta toisen kerran mua syöttele sanoilla.» Siinä kohta kourihinsa, kääppäsi käpälihinsä, tappoi hiiren hirviästi, ja kaotti kauhiasti. Siihen loppui hiiren virsi, katkesi katin tarina. Kanteletar. HIIRIÄ PYYDYSTÄMÄSSÄ. Katsoppas kummaa, virkkoi Miiri, tuopa on oikein lystikäs hiiri, sarvetkin päässä on sankarilla juuri kuin pässillä puskurilla. Oivan paistin ma siitä saisin, kun siihen koskea uskaltaisin. Se sarvekas vastaa: kaikki ne tässä, ovatkin hiiriä pyydystämässä! Ylen tyhmä sä oot, sen huomaa kyllä, näin kaunisko takki ois hiirellä yllä? Ja jalassa näinkö kiiltävät saappaat? Vai minut sä paistiksi suuhusi kaappaat! Koitappas koskea, sarvilla pukkaan ja kynteni isken pörrötukkaan. Oon suurempi herra kuin hiiri vainen, min' olen koppakuoriainen. Immi Hellén. HIRVENHIIHANTA. »Mie olen hirven hiihannassa, jalopeuran jaksannassa. »Onko hirviä salossa, onko nähty näillä mailla?» — »Onpa hirviä salossa, onpa nähty näillä mailla, oiva hirvi liinaharja; täss' on käynyt tään kesosen meiän herran heinikossa, nähty on kanssa kaalimaassa. Paljo on pahoa tehnyt, syönyt heinät, maannut marjat, kaikki kaalinpäät kalunna, jost' on vaikia valitus ylitse koko kylämme. Tapa kohta kun tavannet, lyö'pä päähän, kun sa löyät, noua häntä nuolellasi, jonahuta jousellasi, tahi laske laahingilla, pyyä pyssysi kerällä!» Kanteletar. HOPOTI. Hopoti, hopoti, hopotihoi! Varsa hypäten hirnuu, hopoti, lopoti, lopotiloi! Voita Valpuri kirnuu. Voin minä voitelen leivällen, leivän vien minä varsallen, sitten ei varsani pelkää! — Hei! jopa pääsin mä selkään! Kopoti, kopoti, kopotikoi! Joutuhun, varsa, nyt juokse. Hopoti, hopoti, hopotihoi! Vie minut mummoni luokse. Yli vuorien harpataan, poikki merien kaalataan. Mummo kakkuja paistaa, tekisi mieleni maistaa. Suonio. HUI, HAI, KILI. Hui, hai, kili, sinä hulivili! Missä on sarves? Kylläp' olis tarves, kun jo lähdet pökkisille, emän kanssa voittoisille. Suonio. HUS SIKA METSÄÄN. Hus sika metsään! Mitä sika metsässä? Tuomahan marjoja punaisella pussilla, sinisellä silkillä, korialla kontilla, vaskisella va'illa, kultaisella kuppisella, maalatulla maljasella. Kanteletar. HÄMÄHÄKKI. Vetelen verkkoja, lankoja laitan, konnia koukkuhun pyydän — kiusantekijät kahdeksi taitan, syylliset suuhuni syydän. Joulukontti. HÄRKÄ JA POIKA. Löi lapset nurmella leikkiään, siell' lypsi eukkonen lehmiään, Savussa vasikat ees-taas juoksi, ei tohdi itikat tulla luoksi. Venyipä nurmella mulkoillen myös härkä leveänaamainen. Sen luo käy poikanen pienokainen: »oletpa hirveän tuumaavainen mitäpä nyt sinä mietit noin, tulet tuiki viisaaksi piakkoin?» Mut' härkä mylvien vastaa: »Täällä niin pehmyt maata on sammalen päällä. Syön tässä ruohoa aamuin, illoin. En mitään minä mieti silloin.» Z. Topelius. ILOINEN GIRAFFI. Oli kerran Afrikassa laihanlainen, keimaileva giraffi-nuorukainen aina suuresti huolissaan pitkän pitkästä kaulastaan. Tuumaili öisin ja päivin ja illoin: mitenkä kaulani kaunistan ja milloin? Vihdoin päätti hän lainan nostaa, kauluksen ja kirjavan kaulahuivin ostaa! Siitä sitten lysti kasvoi koko Afrikassa, hassumpaa ei koskaan vielä nähty maailmassa. Viisisataa neekeriä heti nauruun kuoli, giraffi vain mielissänsä huuliansa nuoli. Arvid Lydecken. ITIKOIDEN ILTAVIRSI. Ii, ii, itikaiset pistelevät pahoin, eikä silloin yhtäkään ne jätä ehjin nahoin. Ii, ii, itikaiset hyörivät kuin hullut, Maijan marjaposki on kuin sodasta ois tullut. A. Rytkönen. JOUTSEN. Kesäisen illan kullasta, säteillen onneaan, tuo vaipui joutsen valkea joelle joikumaan. Suloa Suomen laulu soi, sen ilmain ilontaa, yökaudet kuinka päivän koi unensa unhoittaa. Kuin varjot siell' on runsahat all' leppäin, koivujen; kuin salmet kullan-soiluvat ja vesi vilpoinen. Siell' ystäväinen kellä on, kuink' iki-ihanaa; kuink' ompi unhoittumaton se uskollisten maa. Noin vieri vettä, rantoa ylistys koruton, ja joutsen vasten rintoa jo joikui puolison: Vaikk' eipä elos unelma käy vuosisatain taa, sait laulaa Suomen suvessa, sen aalloill' armastaa. J.L. Runeberg. Suom. 0. Manninen. JOUTSENET. Yli soiluvan veen ne sousi, ne aallon ulpuina ui, kun aurinko nuorna nousi, yöt Pohjan kun punastui. Lumikaulat kaartehin ylpein veen kuultoon kuvia loi; povet aamun kullassa kylpein ne outoja unelmoi. Vain joskus onnensa julki ylen suuren ne joikuivat, ja soinnut aalloilla kulki niin aavistuttelevat kuin hyminä huomenkelloin salokappelin kaukaisen; ja aallot vienosti velloin ne kantoi kaikua sen. Ne rauhassa souti ja solui suven kerkeän kestämän, jonot lumme-valkeat jolui syvän päällitse päilyvän. Kohos siiville kerran ne sitten, suvi kun oli muisto jo vain, kukat laulavat lainehitten, unet valkeat ulappain. Ne matkasi päivänmaihin; viel' loistava siipi loi kuvan viimeisen alle kaihin, mi aallon jo kammitsoi. 0. Manninen. JÄNIS. Jänis pikku poikanen hyppäs korkeelle vuorellen, Miks' ajetaan, miks ajetaan koirain kanssa aina vaan? En ole käynyt sun laihossas, en ole syönyt sun kaurojas. Miks ajetaan, miks ajetaan koirain kanssa aina vaan? Kesäll' olen harmaja, talvell' olen valkea. Miks ajetaan, miks ajetaan koirain kanssa aina vaan? Suuni ompi ristissä, korvani on pystyssä. Miks ajetaan, miks ajetaan? koirain kanssa aina vaan? Lehti on mun ruokani, lumi on mun juomani. Miks ajetaan, miks ajetaan koirain kanssa aina vaan? Vereni on sakea, lihani on makea. Siks ajetaan, siks ajetaan koirain kanssa aina vaan. Kansanlaulun mukaan. JÄNIS. Mun pupu jänöni pienoinen, kuink' olet hieno ja pehmoinen! Kuink' korvas on pitkät, taitais luulla sun voivan virstojen päähän kuulla. Ja kehräsilmäs ne melkein on suuret kuin lumpeen lehdet tai nauriin juuret. Nyt katselet maahan, nyt taivahalle, nyt vasempahan, nyt oikealle, vaan etpä näe kuin Mirri häijy sun henki parkaas hiipien väijyy. Ma pelkään, pupu, sä saanut lienet, kyll' isot silmät, mut aivot pienet! Suonio. KAKSI KUMPPANUSTA. Tuolla riippakoivuin alla niemen kainalossa muinoin kaksi kumppanusta eli sovinnossa: toinen Halli luppakorva, toinen pikku Heikki; aamut, illat yhtenänsä kesti heillä leikki. Ken voi kaikki kertoella ilot ystävysten, kun he vieri ruohikossa aina vieretysten? Toisinaan taas kilpaa juostaan, että tomu tuiskii: Halli eellä, Heikki seuraa, että hiukset huiskii. Öin ja päivin luopumatta ovat toisistansa. Yhdess' aina leikkiessä, tositoimissansa; yöllä Halli uskollisna Heikin luona makaa, Heikki päiväll' ystävälleen torttujansa jakaa. Heikki käypi lukemahan, totinen ja vakaa, vetää uuden aapiskirjan ison kaapin takaa. Pöydän ääress' istuu sitten mielell' ahkeralla: Halli, kuono käpälillään, lepää pöydän alla. Päivä oli heltehinen kerran kesäkuussa. Uiden Heikki loiskutteli vettä joensuussa; virvoitettuna jo vihdoin poika pyrki rantaan, painoi pienet jalkasensa pehmoisehen santaan; aikoo ottaa vaattehensa, ensin tarttuu paitaan, — sen hän oli ripustanut vihriäiseen raitaan. — Mutta katso! Riihatonna, niinkuin villikissa. Halli rientää pitkin rantaa, housut hampahissa. Heikki heti juoksemahan eikä muista paitaa; poika parka hikoellen kiirehtii min taitaa; turhaan huutaa ystäväänsä, turhaan toruu Heikki; juoksu tää, se Hallista on oivallinen leikki. Ilman aikojaan ei heitä Halli saalistansa; Heikki vasta pellon päässä saa sen kourahansa. — Hetken päästä ompi taasen rauha rakentunut, ystävyys vaan vahvemmaksi jälleen vahvistunut. Pääskynen. KANA. »Kaa, kaa, kana, onko muna uusi? Paljonko se maksaa?» — »Penniä kuusi.» — »Huh sit' en jaksa.» — »Penniä kaksi.» — »Heitä halvemmaksi.» — »Yhden pennin.» — »Annas tännen.» Suonio. KANANPOIKA. Kananpoika juoksi metsään yksinään; kana turhaan luoksi kutsui tytärtään; totellut ei tyttönen. — Tuli haukka, koppas sen, — kukko-vaari huusi: »Kykkerikyy! Tyttären syy!» Suonio. KANINI. »Kuinka näin olet valkoinen, jänö lumien karvainen? Eihän nyt enää talvea kestä. Vai jok' on tapa nyt pupuja pestä, siksi kun heistä lähtevi harmaa? Niinpä sullekin tehty on varmaan.» — »Jänöks mua ei kutsutakaan; jänösen serkku ma lienen vaan. Kani on nimeni, sitä kuulen, kotipupunen myös, niin luulen. Enkä mä muuttele karvojain; sen pidän värin, min kerran sain. Kesän, talvenkin valkoisena, ain' olen kilttinä, kaunoisena.» Suonio. KARHUNNAHKA. Kaksi poikaa puuttehessa rahan möivät naapurilleen karhun nahan. Oli kaatamatta karhu tosin vielä, mut ammuttaisiin pian kyllä metsätiellä; se jo oli nähty, iso niinkuin heinähäkki. »Siitä tulee teille pulska rekitäkki.» Niin pojat kehui, kaupat tehtiin, lyötiin kättä ja juostiin metsään viipymättä. Olalla oli kummallakin pyssy, päässä metsämiehen töyhtömyssy. Jo puhellessa näkyy karhu, suurenmoinen. Puuhun kiipee heti poika toinen, toinen, vaikka sydämensä sätkähtää, mahallensa maahan mätkähtää. Hän on kuullut ettei karhu tapa, kun on maassa suorana kuin vapa. Hän ihan hiljaa on, ei virka mitään ja hiiskumatta henkeänsä pitää. Karhu tulee luokse, kuolleheksi luulee, kääntää poikaa käpälällä seljälleen ja suulleen, nuuskii, haistaa, nenää maistaa, pistää turvan henkireikiin, tarkastelee eestä takaa: »Raatohan se onkin, joka siinä makaa, hyi kun haisee.» Sen sanottuaan karhu lähtee, ja pian metsä hänet peittohonsa kätkee. Puussa ollut maahan loikkaa, puhuttelee karhun nuuskimata poikaa: »Mitä karhu korvahasi kuiskas?» »Viisainta on karhu ensin kuoliaaksi lyödä ja vasta sitten nahka naapurille myödä.» Juhani Aho. KAUNIS VARSANI. Mun varsan' on niin sorja ja kaunis käynniltään, mun varsan' on niin norja ja liukas liikkeissään. Jos ohi pyrit milloin, se eipä laskekaan. Sen vilkkuu korvat silloin, se kuopii jalallaan. Miel' ajeloon on mulla, mut haast' ei tulekaan se rengin huutelulla, sen itse noutaa saan. Se muist' ei koskaan huoli, sen itse suitsitan, ja sitten niinkuin nuoli kiidämme matkahan. Z. Topelius. KEN SÖI KESÄVOIN? Ken söi kesävoin? — Kissa söi kesävoin. Missä kissa? — Aitan alla. Missä aitta? — Maahan kaatui. Missä maa? — Vetehen vieri. Missä vesi? — Härkä särpi. Missä härkä? — Niityllä. Missä niitty? — Viikate vilahti. Missä viikate? — Kannon päässä. Missä kanto? — Toukka kaivoi. Missä toukka? — Kukko nokki. Missä kukko? — Kuusosessa. Missä kuusi? — Kirves kaatoi. Missä kirves? — Seinän alla. Millä sieltä saatanehe? — Haapaisilla halkosilla, korennoilla koivuisilla. Kanteletar. KEPPONEN. Oli kaksi apinata, iloisia molemmat. Monta tuumaa mielessänsä hautoivat nuo veitikat. Toinen oli Filistiina, toinen Jonte nimeltään. Oksallansa auringossa istuivat he mielissään. Vanha setä virtahepo kulki ohi tuumissaan. — Jonte, mennään ratsastamaan! — Sisko kulta, mennään vaan! Kiipesivät hevon selkään. Hepo huusi: — menkää pois! — Kutti, kutti, kirkui Jonte, miks'et täällä olla sois? Virtahepo tuumi hiljaa: — Kutti itsellenne vaan. Jokeen heitän teidät kohta. — Läksi sitten juoksemaan. Jokeen sukelsi kuin saukko, veteen jäivät apinat. Märkinä ja nolattuina uivat rantaan veitikat. Arvid Lydecken. KETTU JA ETANA. Pahan ilkinen etana, mato musta, maanalainen, työnsi päänsä tunkiosta, nosti nokkansa noesta, kehui kulkulla kovalla, kuinka taisi taikaukset, luvut kaikki lääkäritten. Kettu kuuli kelvollinen, joka luikahti likeltä; sanoi toukalle sanalla: »Ensin paranna pahasi, omat vammas voitehilla, poies poista puutoksesi, ennen kun sä ennakolla muitten vikoja vihellät, loihdit muitten loukkaukset, tulet toisten tohtoriksi. Suometar. KETTU JA KORPPI. Aamuisissa alkoi olla päivä, aholla kun juoksi kettu-räivä, joka etsi aamu-suurustansa, sillä nälkä kurni suoliansa, kuin ei eilis-päivän syömisistä ollut paljon yhtään virkkaamista. Triossapa nyt keksi korpin puussa, joll' ol' aika juustokyörä suussa; vesi kiehahtavi kielellensä, ja hänelle iski mielehensä: »Milläs keinoin juuston tuolta saisin, jospa häntä hiukan narrajaisin!» Ei oo millänsäkään, eikä juokse, hiljalleen vain astuu korpin luokse, ja sanoo lähelle tultuansa, hunaja ja nöyryys huulillansa: »Hyvää huomenta, herr Korppeliini! Voi, kuin teidän paitanne on viini! Meillä muill' on päällä nahkatakki, mutta teill' on ihan kiiltomusta rakki, teill' on myös jalassa saappahaiset, joiss' on alla aika anturaiset, sormukset soreat sormissanne, rengas kumpasessai korvassanne; miestä kauniimpaa ja pulskempata ilman alt' ei taideta tavata; ja kuin ain' isommissa suvuissa laps' on harjoitettu lauleluissa, niin ajattelee typerä pääni, että teilläkin on kaunis ääni, käen sekä leivon voittaisitte, jos vaan laulamahan antausitte.» Korppikos hyväksyi kiitostansa, laulaja muk' oli luulossansa, rykäsi — ja äänen raikahutti, että kangas toisen kaikahutti; juustopa pudota putkahtavi, ketun suuhun suoraan sutkahtavi, ja kun korppi kaikkein ihmeheksi luuli laulaneensa, niin hän keksi, ett' ol' suurus suustansa pudonna, keksi kuinka kettu, Lemmon konna, poies juosta pötki juuston kanssa, ja hänelle nauroi juostessansa. A. Oksanen. KETTU JA KUKKO. Kettu: Mull' arvoitus on. Kuka arvaa sen? Kukko: Min' arvaan. Virkappa, kultasen'! Kettu: Ken pöyhkänä antavi itseään niin narrata, että sit' itkee hän? Ken elukoista on viisahin? Ja kellä se ruoka on herkkuisin? Se arvoitus vaivaa päätäs' aivan. Käy tänne. Poistan suita vaivan. Kukko: Ai, kuinka sa runnot ja kynsit vain! Kettu: Niin, kukko, sa nyt olet kourissain. Nyt selvitän arvoituksenkin: elukoista se kettu on viisahin. Minä juuri, tyhjiä juoruillen, näin hankin atrian herkkuisen. Mut pöyhkä, jok' antavi itseään niin narrata, että sit' itkee hän, se sin' olet, kukko ystäväin! Ja senvuoks suuhuni syön sun näin. Z. Topelius. KETUN KIITOS. Viekas Kettu Repolainen luisen törrin kurkkuun sai, juoksi suoraan Kurjen luokse huusi vaivoin: ai, ai, ai, tohtori, nyt auta, auta, Repo rukkaa uhkaa hauta! Kurki katsoi, väänsi, käänsi, pälkähästä pelasti. Repo siinä vallan toipui, äkkipikaa parani. — Nytpä jälleen haastaa jaksaa, virkkoi kurki, — sietäis' maksaa! Viekas Kettu Repolainen sirppi silmät sirpilleen: — Maksaa! totta tosiaankin olen hölmö, jos niin teen. Pääsi oli kidassani enkä purrut sittenkään, kiitä, koito, onneasi, että säästyit elämään. — Morjens! päätti Repolainen, juoksi sitten kotiaan. Vähäinen on palkka mainen, ketun kiitos toisinaan! Arvid Lydecken. KEVÄTLINTUJA. Kevätlintuja ilmassa leijaa, joka oksalla laulaen heijaa: tirlit, tirlit, tit, tii! Ken käsitti lintujen kielen, kuka ymmärsi vienojen mielen? Mitä lie: tirlit, tit, tii? Joku tuumii: riemua pelkkää koko metsä soipi ja helkkää: tirlit, tirlit, tit, tii! Mitä toinen riemuksi luulee, siinä toinen kaihoa kuulee — mitä lie: tirlit, tit, tii? Se on kaikki, mit' aatella taidat, ilot avarat, murheet kaidat: tirlit, tirlit, tit, tii! Se on keväin: »Terve!» ja »tule!» ja syksyin: »Muistohos' sule!» — Tirlit, tirlit, tit, tii! Aune Krohn. KIILTOMATO. Kiiltomato kukkasissa loisti hiljaisuudessaan, yli kedon tienohissa tietämätön loistostaan. Suloisesti tätä tähti katsoi korkeudestaan; kätköstänsä käärme lähti myrkkyänsä valamaan. Sääli madon surkeutta! Miksi syyttä surmattiin? — »Syyttä», sanoi käärme, »mutta miksikä se loisti niin!» Muk. Kallio. KISSA. Vieraita käkee! Kissa ne näkee virstan kahden takaa, tuolta puolen hakaa, sukii päänsä sileäksi, pesee kääpät kiiltäväksi. Olkoon myös se sun työs, että nähtäis kilttiseksi, mamman muru siivoiseksi. Suonio. KISSA JA HIIRI. Pieni kissanpoikanen katsoi sillan reikiin: »Hiiri, kuules hiironen, tule tänne leikkiin! Kumpi meist' on vikkelin, sitä pitäis koittaa; emä lupas rinkelin sille, joka voittaa.» Hiiri hupsu kovin on ahne rinkelille; jääd' ei malta loukkohon, lähtee kilpasille. Juosta vilisteltihin; ensin kerkes hiiri. Saiko palkaks rinkelin? Ei — vaan paistin Miiri. Suonio. KISSA JA TYTTÖNEN. Tyttönen: Kissa, et kynsiä saa mua noin. Käpäläs näinkö mä saada voin? Kintaiss' ei saa neuloja käyttää. Kissa: Minkä sä vaadit, tahdon ma täyttää. Muista vain, sin' et myöskään saa kissaas noin kovin kouristaa. Vieläkin kouristi tyttönen. Kiusaa näin teki kissallen. Kissa se kynsäsi uudestansa. Vuosipa verta nyt virtanansa. Aikomus ei paha kummankaan. Ystävät olivat ainiaan. Z. Topelius. KISSA KOKKINA. Riens' aamulla Liisa torillen, mutt kotona kissa poloinen nyt herää aamu-unestansa ja luulee seurassa olevansa. »Miau, miau, hyvää huomenta! Muistatko, Liisa, suurusta? Ma nälkään näännyn, usko se vain, kun eilen ruuatta olla sain.» Vaan Liisa ei kuule, hän poissa on, ja kovin on Missinen onneton. Mut silmät kun oikein auki saa, hän padan liedellä oivaltaa, ja aate jättiläissuuruinen nyt valtaa mielen Missisen: »Ma pukeun Liisaksi paikalla ja häärin emännän toimissa.» Ja neitsyn huiviin ja hameesen nyt pukeutuu herra Missinen, ja padan etehen asettuu niin arvokkaana kuin kuka muu: »Mut täytyyhän kokin maistella eik' ateriaansa pilata.» Vaan kova onni! — jo kolkuttaa, siis täytyy meidänkin lopettaa! Minna Krohn. KOIRANPENTU. Voi, voi Renttu penikkaa, tuota villiveitikkaa! Virsun' on vienyt, sukkani syönyt, repi liinan repaleiksi, — hameen kaiken kappaleiksi. Oisit vaattees korjannut kiltti-tyttösenä, eip' ois Penttu tavannut, kaikk' ois eheänä. Suonio. KORPPI JA KYYHKY. Musta korppi kaarsi, kiersi, kaarsi korkealla, kyyhkynen se kuherteli pienen lehden alla, kurja korppi matki pienen kyyhkyläisen kieltä: »älä pieni valko kyyhky pelkää korpin mieltä, minä lensin leyhyttelin aamun maita kohti, silloin aatos valkea mun siipiäni johti, en ma janoo julmin juonin pienen linnun verta, tahdon liitää matalalla rauhan suurta merta! Sini-ilmain kuningas ma tahdon sulle olla, kaikki riidat ratkaisen ma sulosovinnolla, katsos, kuinka hiljainen nyt minulla on lento, tule pienen lehtes alta, kyyhkyläinen hento!» Pieni kyyhky kuunteli nyt ihastuen hetken, sittenpä se virkkoi viimein: »tunnen korpin retken, äänes petti, tunnen vanhan korpin kavalaksi, koskaan ei oo korppi käynyt lumivalkeaksi, kettu näkee ketun unta, korppi korpin unta, ei oo rääky laulua, ei sysi ole lunta. — Muistat ehkä kuinka kerran istuit lehdon puussa, koikuit siellä koppavana juuston pala suussa, tuli kettu, kehui ääntäs, silloin liikkui kieli, juusto maahan putosi ja kettu juuston nieli; mene ketun oppihin ja kuule sitä puustas, voida laulu-ääntäsi, vie kettu voiteen suustasi» Tuosta korppi typertyi ja ilmaa häijy halkoi, koikkui luokse kumppaninsa, riitaa haastaa alkoi, kumppani nyt kiihkoissansa nokki silmät päästä, niin on korppi kavala, ei korppiakaan säästä, sammui silmä, muuttui mieli mustemmaks kuin hiili, mutta kyyhky lensi, liiti, mesimetsään piili, lauloi kulta-kumppanilleen, lauloi poikasille varoitellen lentämästä korppein kuuluville. Larin Kyösti. KOTIAHOILTA. Jänis popsii ja nauraa, pistää poskeensa kauraa. Oikaises hiukan sääriä! — Ei saa kaurassa hääriä! Joutuipa hyvään vaaliin: kaurasta lähti kaaliin. Tuntee se metsäntutkija jänis-jussin mutkia. Poikanen pienenläntä, onpas pystyssä häntä! Voi, meni kuolonkitaan! Suustansa repo ritaan! Korppi sanoo: »Kuiva luu! — ei suita suu!» Harakka sanoo: »Kas, kas, kas, — ei haisekaan!» Varis sanoo: »Syörään vaan! — Syörään vaan!» Valter Juva. KOTIOPETUSTA. »Istu hiljaa, Vahtiseni, koulua nyt pidetään! Kuule, ota tarkka vaari, älä rupee leikkimään! Minä olen opettaja, sinä olet oppilas. Joko taidat läksys tarkoin? Miten onkaan? Vastaapas!» Pian kyllä Vahdillemme asia on selvillä. »Vou, vou» — hän nyt haukahtaapi, Vahti osaa läksynsä. Pääskynen. KUKKO. Kukko lensi liehui padan reunallen; katsoi sisällen, lauloi: »Kuka kiehuu? Kuka kiehuu?» Varo, kukko parka, jos et kohta karkaa, pannaan poikki kaula, sitten saisit laulaa: »Kukko kiehuu! Kukko kiehuu!» Suonio. KUKKO JA HANHI. Kukko: »Hanhi rukka, punasukka, miks noin rumast' astuskelet, hompsis, hampsis haasottelet? Katsos kuin mä kepsutan vikkelästi viipoitan!» Luikahti järveen, hanhi toisten parveen, liukkahasti liikkui, kepeästi kiikkui, niinkuin taivahalla kuu. Hanhi: »Tule tänne suurisuu! Koeta täällä kepsutella veden päällä viipoitella!» Suonio. KUKON JA KANAN SAUNA-MATKA. Kukko ja kana meni kylpyyn eikä ollut saunassa vettä. Kana vettä kantamaan: »Hyvä kaivo, kaunis kaivo, anna mulle vettä.» »En anna, en anna ennenkuin tuot kiulun.» Kana meni rengin luo: »Hyvä renki, kaunis renki, anna mulle kiulu! Minä kiulun kaivolle, kaivo mulle vettä.» »En anna, en anna, ennenkuin tuot rihmat.» Kana meni piian luo: »Hyvä piika, kaunis piika, anna mulle rihmat! Minä rihmat rengille, renki mulle kiulun, minä kiulun kaivolle, jne.» »En anna, en anna, ennenkuin tuot kengät.» Kana meni suutarin luo: »Hyvä suutari, kaunis suutari, anna mulle kengät! Minä kengät piialle, piika mulle rihmat, minä rihmat rengille, renki mulle kiulun, jne.» »En anna, en anna, ennenkuin tuot harjaksia.» Kana meni possun luo: »Hyvä possu, kaunis possu, anna mulle harjaksia! Harjakset minä suutarille, suutari mulle kengät, minä kengät piialle, piika mulle rihmat, minä rihmat rengille, jne.» »En anna, en anna, ennenkuin tuot jauhoja.» Kana meni myllylle: »Hyvä mylly, kaunis mylly, anna mulle jauhoja! Minä jauhot possulle, possu mulle harjaksia, minä harjakset suutarille, suutari mulle kengät, minä kengät piialle, piika mulle rihmat, jne.» »En anna, en anna, ennenkuin tuot jyviä.» Kana meni pellolle: »Hyvä pelto, kaunis pelto, anna mulle jyviä! Minä jyvät myllylle, mylly mulle jauhoja, minä jauhot possulle, possu mulle harjaksia, minä harjakset suutarille, suutari mulle kengät, minä kengät piialle, jne.» »En anna, en anna, ennenkuin tuot lantaa.» Kana meni tunkiolle: »Hyvä tunkio, kaunis tunkio, anna mulle lantaa! Minä lannan pellolle, pelto mulle jyviä, minä jyvät myllyyn, mylly mulle jauhoja, minä jauhot possulle, possu mulle harjaksia, minä harjakset suutarille, suutari mulle kengät, jne.» »En anna, en anna, ennenkuin tuot havuja.» Kana meni kuusen luo: »Hyvä kuusi, kaunis kuusi, anna mulle havuja! Minä havut tunkiolle, tunkio mulle lantaa, minä lannan pellolle, pelto mulle jyviä, minä jyvät myllyyn, mylly mulle jauhoja, minä jauhot possulle, possu mulle harjaksia, jne.» »En anna, en anna, ennenkuin tuot kirveen.» Kana meni sepän luo: »Hyvä seppä, kaunis seppä, anna mulle kirves! Minä kirveen kuuselle, kuusi mulle havuja, minä havut tunkiolle, tunkio mulle lantaa, minä lannan pellolle, pelto mulle jyviä, minä jyvät myllyyn, mylly mulle jauhoja, minä jauhot possulle, possu mulle harjaksia, minä harjakset suutarille, suutari mulle kengät, minä kengät piialle, piika mulle rihmat, minä rihmat rengille, renki mulle kiulun, minä kiulun kaivolle, kaivo mulle vettä.» »En anna, en anna, ennenkuin tuot rautaa.» Kana meni Ruotsiin, Ruotsista sai rautaa, raudan vei hän sepälle, sepältä sai kirveen, kirveen vei hän kuuselle, kuuselta sai havuja, havut vei hän tunkiolle, tunkio antoi lantaa, lannan vei hän pellolle, pelto antoi jyviä, jyvät vei hän myllyyn, myllystä sai jauhoja, jauhot hän vei possulle, possu antoi harjaksia, harjakset vei suutarille, suutarilta kengät sai, kengät hän vei piialle, piika antoi rihmat, rihmat kantoi rengille, rengiltä sai kiulun, kiulun kantoi kaivolle, kaivolta sai vettä. Veden kohta saunaan vei — kukko oli kuollut kuumaan. Kanteletar. KUU KIURUSTA KESÄÄN. Hip hap huu, nyt on huhtikuu! Pakkas-herra kaiken yötä ahkeraan on tehnyt työtä: eilen pehmennyt hank' on vahva nyt. Lapsoset, pojat, tyttöset, tulkaa! Hangen kartiolla hauska leikkisin' on olla tuolla armaassa aamuilmassa. Nähkääs, voi, kuin on kirkas koi! Kiteet timanttien lailla hohtaa metsissä ja mailla. Sali kuninkaan ei ole moinen vaan. Kuulkaa, kuin kiuru sulosuin, kaukaa tullen, ensi kerran kunniaksi luonnon. Herran laulaa: »liriluu, kesään on vain kuu!» O. Vuorinen. KYYHKYNEN. Kyyhkynen, kyyhkynen, sinisiipi lintunen! Voi jos oppisin ma sulta, kyyhky kiltti, kyyhky kulta, kuinka hyvänä voi olla, siivost' elää sovinnolla. Veljies kanssa et riitele, sisariasi et kiusaile, ystävin' aina te lentelette, sovuss' jyviä jakelette, ruikuttain, kuiskuttain, suuta vaan yhä muiskuttain. Suonio. KYYHKYNEN KYLPEE. Kyyhkynen kylpee kuopassa pienen lapsensa kanssa. Tip, tip, tippuvi räystään suu; tässäpä höyhenet puhdistuu! Kuinka on hauska huuhdella valkeita sulkiansa! Kyyhkys-äiti se haastaa näin: »Kuuleppa, lapsi kulta! Maailman teitä kun taivaltaa, tomuun helposti sulkansa saa, nyt sua suojelen siivilläin, tahrat huuhtelen sulta. Kerta kun lennät maailmaan, äitisi neuvoa muista: varjele sulkasi valkeat! Mutta jos joskus mustuvat, ällös tahraan jättäkö vaan! Huuhdo ja puhtahaks puista!» Kyyhkyspoikanen loiskuttaa, huuhtovi innoissansa. Räystäät tippuvat, kirkas on sää, kevään aurinko lämmittää, kyyhkyjen siipihin heijastaa puhtainta kultoansa. Hilja Haahti. KÄELLE. Luojan kukku, kultahelkka, kuku mulle kultiasi, kuku mulle, kuku muille, kuku kaikelle kylälle; kuku kultia kujille, hopehia tanhuille, vaskia vajojen päihin, tien vierihin tinoja. Kanteletar. LEIVO. Laulava leivo, virka sä vieno mistäpä tiesi tänne sun toi? Tuoltako lensit lehtojen nuorten, järvien poikki? Oi, sano, oi! Näitkö sä siellä neitosen nuoren kaunihit kasvot kuin sulo koi? Sen sinisilmät, hienoiset hiukset näitköpä niitä? Oi, sano, oi! Istuiko impi lähtehen luona, josta hän kerran kanssani joi? Missä hän mulle ruusuista rannan seppelen solmi, oi, sano, oi! Kun sinä liitäin, laulaen lensit, tokko hän silmät sinuhun loi? Käskikö silloin tänne sun tulla tietoja tuomaan? Oi, sano, oi! Saitko sä kuulla kultani äänen, vieläkö virsi suustahan soi? Jospahan lauloi, muistiko mua? Lausuppa leivo, oi, sano, oi! Tyhjennä kaikki tietosi mulle, kerro nyt kuinka kultani voi? Ehkäpä armas lie ikävästä kuihtumaisillaan, oi, sano, oi! Olli Vuorinen. LEPO LEPO LEHMÄNI. Lepo, lepo lehmäni! Jopa löysin härkäni, Kololahden, korvelta Pajulahden lammilta. Lepo, lepo lehmäni! Jopa löysin härkäni, Kiviniemen särkältä, valkealta rannalta horsmia syömästä, kaisloja kaivamasta. Kansanlaulu. LINNUNPESÄ. Aukaise nokkasi, äiti hyvä, tässä on suuhusi siemenjyvä. Aurinko paistaa ja käköset kukkuu. Kauan ne poikaset kuoressa nukkuu. Ystävä armahin, malta, malta: kuuluu jo vikinä kuoren alta. Kohta on pieniä täynnä pesä, sitten se vasta alkaa kesä. Sitten ne alkaa soittajaiset, koivun latvassa laulajaiset. Immi Hellén. LINNUNPESÄ. Pikku linnunpoikaset huutaa ikävissään; eihän näe pienoiset emoansa missään. Vaan jo tulee emonen, aika toukka suussa; torkkumasta löysi sen tuolla tuomipuussa. Siinä paisti mieluinen koko talon väelle; sitten juodaan kastehen pisaroita päälle. Riemuvirttä lauletaan, että ilma soipi. Äiti neuvoo poikiaan, mitä suinkin voipi. Vaan kun siivet kannattaa, tulee temppu toinen; maailmass' ei hauskempaa, kuin on leikki moinen! Lennetään läp' ilmojen; sepä lysti retki! Sitä katsoo ihaillen kaikki ihmisetki. Pääskynen. LINTUIN KÄRÄJÄT. Köyhä mies ketoa kynti, sekä kynti jotta kylvi, kylvi kymmenen jyveä, kynti kymmenen vakoa. Siihen lintuja sikesi, kasvoi paljon peipposia; hakahti harakat siinä, sekä närhit näppäsivät, kävi sirkut sissimässä, varpuset varastamassa. Pajulintu palkulainen äkättihin, keksittihin, vievän viimeistä jyveä, reunimaista reutoavan. Nuorittihin, käärittihin, pieksettihin, pyntättihin, lyötihin, lytistettihin, jaloin päällä pyörittihin; vesi silmistä sirisi, veri vaivaisen nokasta, käräjihin käytettihin laitettihin lain etehen. Kurki, lintujen kuningas, itse istui tuomariksi, laklat lautamiehiksensä, valamiehiksi varikset. Kurki huuti kulkustansa, kajahutti kaulastansa: »Ootko ottanut jyviä köyhän miehen kynnökseltä?» Pajulintu palkulainen siihen vastaten sanovi: »Söin minä jyveä kaksi, kovin äijä, kun on kolme.» Kurki kulkkunsa kurotti yli pöyän lausumahan: »Kosk' oot ottanut jyviä, käynyt, kurja, sissimässä köyhän miehen kynnöksellä, kynnöksellä, kylvöksellä, niin ei saa sääliä varasta. Tahi karvat karsitahan tahi kaula katkotahan, pää poikki järitetähän.» Pääskyläinen, pieni lintu, se lauloi laen rajasta: »Varastat sinäkin, kurki, otat otria oloksi, rukihia mielin määrin, kannat kaurankin jyviä.» Kurki laski suuren kulkun, parkasi pahan sävelen pääskyselle pienimmälle: »Oonko mie varastanunna köyhän miehen kylvöksestä? — Taian mie ilmankin eleä köyhän miehen kylvöksettä; lennän synkkähän salohon, siellä riivin rikkahia, katkon kaurahalmehia tahi syön marjoja metsästä, kaivan suolta karpaloita.» Lausui pääsky, pieni lintu: »Vaan minäpäs en varasta; olen ihmisten ilona, riemu kaiken ristikansan, saattelen suven sanoman, laitan päivän lämpimämmän.» Kanteletar. LINTUJEN ÄÄNIÄ. Kot, kot, sanoi kukko, kun tuli vastaan ukko. Kaa, kaa, sanoi kana, kun teki suuren munan. Kvaa, kvaa, sanoi varis, kun lumi puista karis. Ha, ha, sanoi harakka, kun näki miehen selässä suuren taakan. Kukkuu, kukkuu, sanoi käki, kun ihmiset nukkui. Kvit, kvit, sanoi pääsky, kun kurki otti väskyn. Tii, tii, sanoi tiainen, kun tuli pakkanen. Tiu, tiu, sanoi varpunen, kun jäässä oli puun varpu. Pääskynen. LINTUNEN IKKUNARUUDUN TAKANA. Ken siellä nokkivi ikkunaan? — »Avatkaa ikkuna hetkeks vaan. On tuuli kylmä. On jäässä maa. Ma kuolen kohta. En ruokaa saa. Jos tupaan pääsen, mä tyydyn vähään, vaikk' ortehen kaikkein pienimpähän.» Ja lapset lintusen ottivat, ja leipäns' sille he jakoivat. Näin meni talvi. Mut lumi suli ja kevät armas se taasen tuli. Taas ruutuun nokkasi lintunen. Ja surren laskivat lapset sen. Pois pääsi se näin, lens taivohon päin ja lauleli luojaansa ylistäin. Z. Topelius. LINTUSELLE. Sanoppa laululintu, selitä sirkkunen, mitenkä niin sinulla on rinta riemuinen! Varahin aamusilla iloisen äänesi ma kuulen, iltasella suloisen soittosi. Pesäsi kyll' on pieni ja tyhjä aittasi, vaan yhtä kaikki ompi iloinen mielesi. Sä huolta huomisesta et tiedä ensinkään, jos pienintä palaista ei eineheksikään. On monta, joill' on aitat eloa täynnänsä, käsissä maat ja vallat ja kruunut päässänsä; mutt' aamuhetkin heiltä ilo on kaukana, sinä kun uuden päivän alotat laululla. On paljoa parempi tok' onni ihmisen, ja kuitenkin osaansa on tyytymätön hän! Hän saattaisi sinulta hengenkin ottoa, ja kuitenkin sä kiität — hän moittii onnea. Ah! miksipä hän aina on niin nureksiva, kun kaikki ansiotta on saanut luojalta! Ja miksi toisinansa hän viel' isostelee. Kun aina tyytymättä yhä vajaelee! Ah, laula, laula, lintu, ylistä onneas! En huokauksillani seoita lauluas. Tee vastakin pesäsi liki piiloani ja tyytymään opeta mua myös osahani. J.L. Runeberg. LUOJAN KUKKU. Luojan kukku, kultahelkka! Kuku mulle kultiasi, kuku mulle, kuku muille, kuku kaikelle kylälle; kuku kultia kujille, hopehia tanhuille, vaskia vajojen päihin, tien vierihin tinoja. Luojan kukku, kultahelkka! Kuku vielä kerta, toinen; kuku meiän kuulijoita, laita meiän laulajoita, kuulijat kukalle kullan, laulajat lehelle lemmen, mie itse remorekehen, virret väkkärän väkehen. Kanteletar. MARAKATIN MARKKINAT. Eräs musta marakatti istui kerran kyyrylleen. Halla pilkkanimi Matti oil ja mieltä melkoiseen, villityllä; mutta kyllä luiskahtivat longallensa kairan laidat kallossaan, kun hän otti ollaksensa kauppamiesnä, kainu, vaan. Hän jo myöpi, myöskin syöpi. Kirre, Mirre ruuan häässä makeaisii ostelee; kolmikulmahattu päässä Musta Matti punnitsee. Siinä myödään, siinä syödään. Oikein oiva-markkinoita siten siinä pidetään; pureskellaan prenikoita. — Moiseen ryhtyi räihinään Musta Matti marakatti. Tyko Hagman. MARJAPUUNI. Iloisesti syksyn puussa tilhit pihlajan marjoja syövät, iloitsevat, leikkiä lyövät. Miks'en minä voi iloita, elämäni marjoja poimia? Miksi mun täytyy vaipua, surra, kivisiä, mustia marjoja purra? Oliko laho mun marjapuuni? Näinkö nyt saapuu syksykuuni? J. H. Erkko. MATKAKUMPPANIT. »Miks vingut noin? Suus kiinni, irvihammas!» sialle lihavalle lausui lammas, kun sika huusi, koska väkisin he kartanohon vietiin kumpikin. Niin sika vastasi »Syyt' on huutaa mulla, mikäpä hätä, veikko kulta, sulla? Sa syliin joudut, villas keritään, ja sitten vapahaks sa päästetään. Ma raukka kelpaan teuraaks ainoasti ja liikkiöks. Siis huudan haikeasti. Ma annan lihani, sa villas vaan. Jo huomenna ma paistiks leikataan.» Z. Topelius. MATKALAULU. Varsa valkoharja riennä, tiuku soi. Kuudan hangen pinnan helmin hopeoi. Viime ruskon hehku sammuu metsän taa. Yksinäinen tähti kaukaa kimmeltää. Varsa valkoharja riennä, kiire on. Vie mun metsätieltä tuttuun talohon. Lumipeitehongat nopsaan taakse jää. Revontulten loimu kaukaa kimmeltää. Tuolta valot vilkkuu kotiakkunan. Näen loimutulet takkavalkean. Askel astu vielä, portin eteen jää. Varsa valkoharja, saat jo levähtää. Jukolan Juhani. MEHILÄINEN. Keräelin mettä vakkaani — etsin sytykettä takkaani — takan luona talven kestän, mesilläni nälän estän itseltäin ja pojiltain — Takan luona talvin aattelen: Herralt' yksin halvin mettinen elolleen saa suojan; kiitokseni luoksi Luojan siksi kernaan kannankin. — Joulukontti. MEHILÄINEN JA KYYHKYNEN. Purohon putos mehiläinen, mut tuonpa huomas kyyhkyläinen. Hän, surkutellen sydämestä, lens' puuhun oitis nopeaan ja pienen lehden lehväksestä pudotti veteen noukallaan lautaksi pikku-elävällen, se että pääsis maalle jällen. Kun sitten kerran kyyhkynen lens' illall' lehdon siimeesen, ja kukers' siellä iloksensa, oksalla istuin yksinään, niin metsämiespä pyssyään ojensi, häntä tappaaksensa. Mut siihen mehiläinen lensi, ja käteen pistämähän ensi, ett' tuntui kipeätä tekevän. Pau! luoti lähti nyt — mut syrjähän. Pelastuneena kyyhky lens! — Mun ystäväin! Kas, hyvänteko palkitahan aina näin. A.M. Lenngren. MEHILÄISEN KOSTO. Kasvoi kukka kankahalla, mesikukka kaunoinen; Tuli tyttö iltamalla, taitti poikki pienoisen. Näki metsämehiläinen, miten murtui kukka nyt, mistä ennen pörriäinen oli mettä imenyt. Tyttö pisti povellensa mehiläisen kukkasen. Mehiläinen pistimensä pisti tytön poskehen. Tyko Hagman. MENI AKKA METSÄÄN. Meni akka metsään, pukki tuli vastaan: »Mene pukki kotiin!» Ei pukki mennytkään. Meni akka metsään, tukki tuli vastaan: »Lyöpä tukki pukkii! — Pukki ei mene kotiin.» Eipä tukki lyönytkään. Meni akka metsään, tuli tuli vastaan: »Polta tuli tukki! — Tukki ei lyö pukkii, pukki ei mene kotiin.» — Ei tuli polttanutkaan. Meni akka metsään, vesi tuli vastaan: »Sammuta vesi tuli! — Tuli ei polta tukkii, tukki ei lyö pukkii. Pukki ei mene kotiin.» — Ei vesi sammuttanutkaan. Meni akka metsään, härkä tuli vastaan: »Juopa härkä vesi! — Vesi ei sammuta tulta, tuli ei polta tukkii, tukki ei lyö pukkii, jne.» Eipä härkä juonutkaan. Meni akka metsään, nuora tuli vastaan: »Lyöpä nuora härkää! — Härkä ei juo vettä, vesi ei sammuta tulta, tuli ei polta tukkii, jne.» Eipä nuora lyönytkään. Meni akka metsään, hiiri tuli vastaan: »Pure hiiri nuoraa! — Nuora ei lyö härkää, härkä ei juo vettä, vesi ei sammuta tulta, jne.» Eipä hiiri purrutkaan. Meni akka metsään, kissa tuli vastaan: »Syöpä kissa hiiri! — Hiiri ei pure nuoraa, nuora ei lyö härkää, härkä ei juo vettä, jne.» Eipä kissa syönytkään. Meni akka metsään, repo tuli vastaan: »Syöpä repo kissa! — Kissa ei syö hiirtä, hiiri ei pure nuoraa, nuora ei lyö härkää, jne.» Eipä repo syönytkään. Meni akka metsään, koira tuli vastaan: »Tapa koira repo! — Repo ei syö kissaa, kissa ei syö hiirtä, hiiri ei pure nuoraa, jne.» Eipä koira tappanutkaan. Meni akka metsään, susi tuli vastaan: »Syöpä susi koira! — Koira ei tapa repoo, repo ei syö kissaa, kissa ei syö hiirtä, jne.» Eipä susi syönytkään. Meni akka metsään, karhu tuli vastaan: »Tapa karhu susi! — Susi ei syö koiraa, koira ei tapa repoo, repo ei syö kissaa, kissa ei syö hiirtä, hiiri ei pure nuoraa, nuora ei lyö härkää, härkä ei juo vettä, vesi ei sammuta tulta, tuli ei polta tukkii, tukki ei lyö pukkii, pukki ei mene kotiin.» Siitä: Karhu tappamaan sutta, susi syömään koiraa, koira tappamaan repoo, repo syömään kissaa, kissa syömään hiirtä, hiiri puremaan nuoraa, nuora lyömään härkää, härkä juomaan vettä, vesi sammuttamaan tulta, tuli polttamaan tukkia, tukki lyömään pukkia, pukki juoksemaan kotiin. Sillä sai akka pukkinsa kotiin. Kanteletar. MIELEVÄ MIRKKA. Kas minull' on mielevä Mirkka. Se vasta on vikkelä. Se hyppelee ihan kuin sirkka, on kiltti ja ketterä. Se siskojen kerällä leikkii, on turvana kartanon; kun karjahan lähtevi Heikki, yks' kaks' se jo perässä on. Se istuu, se antaa kättä, ja silloin se nisusta saa. — Kas, moisetta ystävättä ois leikkikin vaikeaa. Hilda Käkikoski. MIKON ONKIRETKI. Mikko-pojan mieli palaa päästä pyytämähän kalaa. Sää on kaunis, tyyni, kuuma, nyt siis toimeenpannaan tuuma; — onkimadot, vapa, siima, niiden laittoon menee tiima. Kontti selkään, pieksut jalkaan — sitten onkimatka alkaa. Näin hän saapuu järven rantaan, konttiaan ei rupee kantaan, heittääpi sen mielellänsä väsyneenä selästänsä. Tässä onkin oiva' paikka, saattais saada lohen vaikka. Täytyy olla varuillansa onkineuvojensa kanssa. Heipä hei! Jo veti umpeen! Mikko sai jo yhden lumpeen. Vahinko ei mitään haittaa, ongen uudestaan hän laittaa, syöttiin ensin sylkäiseepi, katseleepi, käänteleepi, heittää siiman minne yltää, rannasta noin kolme syltä. Hetki vain niin tormas tuolta lumpehikon takapuolta onkeen lohi, suuren suuri, Mikon mittainen on juuri, vapa notkuu, siima sinkuu, niinkuin vihuri se vinkuu. Veden pintaan päästyänsä lyöpi lohi pyrstöllänsä, järven pohjaan potkaiseepi, Mikko vastaan taisteleepi, hevillä ei hellittäisi, saaliittahan silloin jäisi. Mikko parastansa koittaa, mutta lohi hänet voittaa, vetää järveen mukanansa urhoollisen onkijansa, jok' ei vapaa irti päästä, ei ees henkeänsä säästä. Näin he perävilkkaa uivat, kauas, kauas kulkeutuivat. Mikkoa näin johtaa lohi toisten onkimiesten ohi. Nämät lähtee venheen kanssa, suuri haavi mukanansa, Mikon kohta saavuttavat, haaviin hänet pelastavat! Lohenkin he haaviin samaan onnistuvat lippoamaan. Siinä toisensa he tapaa, Mikko yhä pitää vapaa. Venhe rantaan lasketahan, Mikon kalaa ihaillahan. Kyllähän nyt poika kastui, vaan kun kotiansa astui, uljas lohi selässänsä, mies on Mikko mielestänsä. R. Calamnius. MIKSI KANA KENGITTÄ? Lapsikullat, kuulkaa sangen soma juttu! Kotikana kaunis, teidän hyvä tuttu, hiidessänsä mietti suutarille mennä lapatossut teettää, kun ei siivet lennä. Niinpä kana tossut suutarilta tilas, mutta oppipoika kengät pahoin pilas. Hänpä tossut laittoi puristavat aivan, varpaat vallan taittoi, tuotti tuskan, vaivan. Siitäpä nyt kiltti kotikana suuttui, suutarinsa kanssa puhumahan puuttui, mestaria miltei vihoissansa sätti, kelvottomat kengät tekijälle jätti. Siksi hän nyt aina avojaloin astuu, kengät eivät paina, varpaat vaikka kastuu. Muk. A. K. MINNE JOUDUIN? Särkyi ahdas asunto — minne jouduin juuri? Loppui pitkä pimento. Kuultavainen kammio, et sä ollut suuri. Täällä silmät huikenee, eikä tunnu laita. Ihan sydän vapisee, emo vielä napisee, ettei ruoka maita. Mailma uusi ihmeineen loistaa silmään nuoren. Katsoo sitä kummakseen: — luulin kaiken mahtuneen kananmunan kuoreen. Immi Hellén. MINÄ OLEN KISSA... Minä olen kissa ja sinä olet hiiri, käydään me leikkisille, ja Pekka on pikkuinen perunarotta ja myyränpoikanen Ville. Näin leilein on alku — ja sukkela loppu: hei, kiinni ma koppasin sinut! — Nyt tunnetko rotta ja huomaatko hiiri jo kissanpojaksi minut... Valter Juva. MIRRIEN MARSSI. »Mars ja mars ja mahdikkaasti sotilasten lailla, pystypäisnä ponnekkaasti mahtimiesten; mailla.» Mirrit siinä mittelevät kilvan voimiansa, koettelevat kopeasti käydä koiran kanssa. Mut kun koira kuulla saapi mirrin sipsutusta, antaa kohta aikalailla heille opetusta. Joulukontti. MIRRI SAIRASTAA. Ikävän nyt kerron teille: Mirri sairastui. Paha oli ilma eilen, Mirri vilustui. Nyt on vaivaa ystävällä, — senhän arvaatkin —, kaikk' on kipeänä hällä, nenä, varpaatkin. Minä häntä silittelin, ei hän hyrrännyt. Maidollakin mairittelin, ei hän lerkkinyt. Äiti makkarankin osti, Mirrilleni vei; Mirri päätänsä vaan nosti, sanoi: »kiitos, ei!» Viimein isän tohvelihin Mirri löysi tien; kävi siihen kyyryksihin ystäväni pien'. Ss, ss, lapset, hiljaa aivan, antaa maata vain. Uni huomiseksi vaivan poistaa pienoltain. Samuli Suomalainen. MOPPE. Moppe osaa istua, kun käskyn sille antaa. Moppe osaa koriakin hampaissansa kantaa, Moppe osaa seisoa ja kävellä kuin herrat, Moppe panee »moksista» myös monen monet kerrat. Moppe osaa mainiosti kissojakin ajaa, kaikista ei Moppe pidä luvallista rajaa. Joskus kesäkuumalla käy Mopen matkat veteen. Moppea ei hidasta, jos sattuu aita eteen. Moppe osaa iloita ja Moppe osaa surra, joskus Moppe tuhma on ja saattaa silloin purra. Hyökkää tiellä kulkijaan ja repii housut takaa. Toruja kun siitä saa, niin häpeissänsä makaa. R. Calamnius. MUSTI. Musti haukkuu »hau, hau, hau!» — »Mitäs, Musti, haukut? Miks näin ulos karkaat? Tulikohan varkaat? Näetkö tuolla ryöväreitä, jotka rosvoaisi meitä?» Musti haukkuu »hau, hau, hau!» Sitä Musti haukkuu: Metsässä käy »piu, pau, pau!» pyssyt yhä paukkuu. Siell' on pappa ampumassa, Hallin kanssa jahtaamassa, Musti menis kanssa, vaan ei jouda viraltansa. Suonio. MUUTTOLINTUJEN LAULU. Suomehen! Suomehen kiiruhtakaamme! Siellä me rauhassa elellä saamme; kiiruusti vaan Hämehen metsiin taas asumaan! Siellä ei kylmästä, ruuasta huolta, kaikki kun pitävät henkemme puolta; riemuiten vaan, siellä, kun ennen, taas laulellaan. Rauhassa siellä sitt' pesiä tehdään, missäpä poikaset kohta jo nähdään; tirilirlirlii! Lapsia Suomen he kiittävi. Riemusta rintamme raikkaasti soipi, mielemme kiittävi luojaa min voipi; eläköhön, jäsen ken on kevät-yhtiön! E. Törmänen. MÄ, MÄ, MÄÄ! Mä, mä, mää, raukka pässinpää! Kesän villat kantaa, syksyin poijes antaa, talveks ilman jää. Mä, mä, mää, raukka pässinpää! Tules tänne, lammas kulta, saatpa leipäpalan multa. Sitten otan hiukan villaa, siitä kudon töppöset, niin on jalat lämpöiset meidän pienoisilla. Suonio. NASKU, NASKU PORSAHAT. Nasku, nasku porsahat, kiiruhusti tulkahat! Kaukaloss' on teille ruokaa, soppaa makeaista juokaa! Mut voi missä ryökäleet, oletten taas rypeneet? Kärs' on sontalapio, sorkat savilusikkana, liasta myös saparo kahta vertaa paksumpana. Hys, hys, vetehen, tuonne pihalampehen! Ensin pitää puhdas olla, sitten vasta syömään tulla. Suonio. ORAVAN JÄLJILLÄ. Ja orava se hyppeli varvullaan ja keinutti syntymäpuuta, sen hyppyset käpyä käänteli ja se irvisti vasten kuuta. Lie harvoin niin iloista oravaa, no, hypsis ja ropsis, se hyppeli vaan, ja keinutti syntymäpuuta. Se oli niin kelveä kerkillään, ja se latvalta latvalle loikki, tuli vastaan joki, sepä kaarnallaan pois souteli lahden poikki, ja punainen häntä oli purjeenaan, no, hypsis ja ropsis, se hyppeli vaan ja latvalta latvalle loikki! Yksi kulkija näki sen polullaan: »mikä kirjava kiire on sulla?» »Tytär myötäjäisiä tarvitsee, oma eukko ja tupa on mulla! Lie harvoin niin iloista oravaa, no, hypsis ja ropsis, ma hyppelen vaan, ja kirjava kiire on mulla!» Ja se kulkija hyräili kulkeissaan, eikä ilolta voinut muuta, hän murensi leipänsä linnuille ja naureli vasten kuuta. Lie harvoin niin iloista kulkijaa, hän kulki, kulki ja hyräili vaan, eikä ilolta voinut hän muuta. Larin Kyösti. ORAVAN PESÄ. Kas, kuusen latvassa oksien alla on pesä pienoinen oravalla, sen poikaset siinä ne leikkiä lyö ja pikku hampahin siementä syö. On siinä vehreä, vilpoinen katto ja naavoista lämpöinen lattiamatto ja pikkuruikkuiset ikkunat ja vuoteena sammalet vihannat. Kun talven tuulet ne metsässä laukkaa, ja lumet lentää, ja pakkanen paukkaa, niin oravan pesässä pienoinen pää se ikkunan reiästä pilkistää. Ja kuusonen tuutivi tullessa ehtoon siell' oravan poikaset tuttuhun kehtoon. Ja elämä heillä on herttaisaa, kun kuusen latvassa keinua saa. Immi Hellén. OSAATKO LUKEA? Osaatkos lukea, armas Tuttu? Tässä on koirasta hauska juttu: kuinka se osasi kättä antaa, osasi äidin koria kantaa, kuinka se ain' oli lasten myötä, kuinka se valvoi monta yötä, pitäen talosta tarkkaa huolta. — Lueppas kaikki, Tuttuni, tuolta. Mutta niin ainakin uskon minä: se koira on ollut juuri kuin sinä. Immi Hellén. PAIMENEN LAULU. Täällä koira karjoineen, täällä karja kelloineen, hui, huhu huu! Täällä nurmi ruohokas, aho, mäki marjakas, hui, huhu huu, korpi kajahuu! Salot suuret salini, mätäs pieni pöytäni, hui, huhu huu! Eväskontti aittani, lähde kaljakannuni, hui, huhu huu, korpi kajahuu! Tyynet lehdot leikkini, linnut soittoseurani, hui, huhu huu! Joutohetket juhlani, Luojan luonto pappini, hui, huhu huu, korpi kajahuu! J.H. Erkko. PALVELIN MINÄ RIKASTA MIESTÄ. Palvelin ininä rikasta miestä, rikasta miestä ja viisasta, sain minä kukon palkastani; kukko sanoi kukkuluuraa. Palvelin minä rikasta miestä, rikasta miestä ja viisasta, sain minä kanan palkastani; kai minun kanani, kukko sanoi kukkuluuraa. Palvelin minä rikasta miestä, rikasta miestä ja viisasta, sain minä kissan palkastani; nau minun kissani, kai minun kanani, kukko sanoi kukkuluuraa. Palvelin minä rikasta miestä, rikasta miestä ja viisasta, sain minä koiran palkastani; hau minun koirani, nau minun kissani, kai minun kanani, kukko sanoi kukkuluuraa. Palvelin minä rikasta miestä, rikasta miestä ja viisasta sain minä sian palkastani; röh minun sikani, hau minun koirani, nau minun kissani, kai minun kanani, kukko sanoi kukkuluuraa. Palvelin minä rikasta miestä, rikasta miestä ja viisasta, sain minä uuhen palkastani; mää minun uuheni, röh minun sikani, hau minun koirani, nau minun kissani, kai minun kanani, kukko sanoi kukkuluuraa. Palvelin minä rikasta miestä, rikasta miestä ja viisasta, sain minä vuohen palkastani; myy minun vuoheni, mää minun uuheni, röh minun sikani, hau minun koirani, nau minun kissani, kai minun kanani, kukko sanoi kukkuluuraa. Palvelin minä rikasta miestä, rikasta miestä ja viisasta, sain minä lehmän palkastani; muu minun lehmäni, myy minun vuoheni, mää minun uuheni, röh minun sikani, hau minun koirani, nau minun kissani, kai minun kanani, kukko sanoi kukkuluuraa. Palvelin minä rikasta miestä, rikasta miestä ja viisasta, sain minä härän palkastani; möö minun härkäni, muu minun lehmäni, myy minun vuoheni, mää minun uuheni, röh minun sikani, hau minun koirani, nau minun kissani, kai minun kanani, kukko sanoi kukkuluuraa. Palvelin minä rikasta miestä, rikasta miestä ja viisasta, sain minä oriin palkastani; ju minun oriini, möö minun härkäni, muu minun lehmäni, myy minun vuoheni, mää minun uuheni, röh minun sikani, hau minun koirani, nau minun kissani, kai minun kanani, kukko sanoi kukkuluuraa. Kanteletar. PEIPPO. »Oi peippo, pieni lintusein, suloinen sydänkäpysin, miks multa poies lensit? Ma talven kaiken syötin sun, vaan kevään tullen jätit mun, ja kohta metsään riensit. »Siit' on nyt suru mielessäin kun uskoton sä olit näin paraalle ystävällen.» — Samassa tytön korvihin liverrys vieno kuuluikin, jo tuli peippo jälleen. Suonio. PERHOSEN SATU. Pieni perho, lippiäinen, kaiken talvea nukkui, maailmast' ei välittännä, se jos kesti tai hukkui. Toki kevät perhosenkin nosti, nukkuvan, pienen, riemun tunnossa se virkkoi: »Missä kummassa lienen!» Päivä ikkunasta paistoi, ulos perhonen tahtoi. Vasten ruutua se lensi — minkä sille se mahtoi? Seinät vahvat vartioivat, niit' ei särkeä voinut; yöt ja päivät kaipausta perho parka on soinut. Kerran iltasella lamppu tuvan pöydälle tuotiin, vapautta ylisteltiin, valonmaljoja juotiin. Perho lampun luona liiti, sepä vast' oli mieleen! Mutta kiihkossa hän kiiti aivan liekkien kieleen. Perho innostuikin siitä, ja sen huimaus voitti! Valon lampussa hän löysi, siihen rynnätä koitti. Raukan siivet korventuivat, paloi pienoisen rinta. Kallis onkin maailmassa valon voittojen hinta. J. H. Erkko. PESÄÄNSÄ SUOJAAVA LINTU. Tästä käy sun kotis' tie, — älä vie, älä vie! Laulan kerran kesässäni, nyt on pojat pesässäni, — älä vie, älä vie! Iloisemmin laulu sois, — mene pois, mene pois! — pojat huutaa, jyvä mull on, koti myöskin hyvä sull on, — mene pois, mene pois! — Puute puuss' on ruoka maass', — tule taas, tule taas! Kun on kirsi kireillänsä, kun on virsi vireillänsä — tule taas, tule taas! — Larin Kyösti. PIENI KALA. »Äiti kulta», sanoi kalanen, »katso tuolla pieni matonen! Nälkä vaivaa, saanhan mennä vaan tuota ilmiötä katsomaan?» »Pyhä viattomuus!» kirkasi äiti hämmästyen, »lapseni, matonen on koukkuun hirveään pantu terävyyttä peittämään.» Mutta nuori herra kalanen oli hurja, yksinkertainen; huolimatta äidin sanoista katsomaan hän läksi matoa. Tämän ympärillä leikki hän, loipa katseen siihen mielivän. »Mitä turhaa», mietiskeli vaan, »koukkua en näe laisinkaan!» Jopa uiskenteli likellä: »Nykäsempä häntä leikillä.» Ja hän puree — mutta onneton! Läväissyt jo huulen koukku on. Voimat vaipuu vaipumistansa, ja hän vaikeroitsee tuskissa: »Äiti kulta, kun en totellut! Jo on pian elon' loppunut.» Pääskynen. PIKKU JUTTU. 01' kerran metsässä mökki ja siin' asui tyttönen, ja tyttösell' oli kana ja kissakin pikkunen. Ol' kissan kaulassa kello ja jalassa saappahat, ja saappahiss' oli varret ja oikeat anturat. OI' kanalla kaulaliina ja nokkela nuttukin — ja marssia kana taisi ja nokkia sievimmin. Ja kerran iltasella tuo kana ja kissanen ne läksivät — minne ja mihin, kas, sitä tiedä en. Alli Nissinen. POIKA JA KOIRA. Poika: »Tule koirani pieni nyt herrasi luo, Mun opettaa istumahan sua suo!» Koira: »Joko oppisin piennä niin taitavaks' Opin voisinhan lykätä tuonnemmaks'!» Poika: »Ei, koirani, nyt opin parhaan saa, se myöhemmin on ylen vaikeaa!» Ja koirapa pien' pian oppia alkaa, voi astua käyttäen kahta jalkaa, se istuu myös ja se sukeltaa veteen, kalun kaivatun kantaa käskijän eteen. Opin tuostapa poikanen ottaa ties, sukes myös hänest' oiva ja viisas mies. Muk. A. Rytkönen. PÄÄSKYNEN. Pääskynen, piiskunen, sinisiipi, valkorinta, laulelija, lirputtaja, lentelijä, liitelijä, ilomieli, kaunokieli, teki pesää alkukesää reunamalle, katon alle. Sinne muni munasensa, siellä hautoi poikasensa; pojat lensi ilman teille, iloks' meille! Katselimme, kuuntelimme, iloitsimme, riemuitsimme. Mutta tuolla, syksyn puolla pois ne lensi, kauas ensi kaikki tyyni — Hyristivät, pyristivät siipiänsä lähteissänsä; hyvästi näin jättelivät, pientä päätä nyökkäsivät. — Mutta taaskin kevähällä, lämpimällä pääskysemme, piiskusemme saapuu tänne iloksemme. Alli Nissinen. PÄÄSKYSELLE. Et silloin, pieni pääsky, sä laula riemuiten, kun meill' on kylmä talvi ja maa on valkoinen — — — vaan silloin Niilin luona sä surren oksalla siipeesi peität pääsi ja — näät unta Suomesta. J. Mustakallio. PÄÄSKYSELLE. Oi pääsky, lintu pienoinen, sä riemurinta, kaunoinen! Jo taasen riensit Pohjolaan, jo taasen löysit meidän maan. Oi, tuttu mulle vanhastaan! Sun ääntäs taas ma kuulla saan; noh, terve, terve tultuas, sä ystäväni armias! Sä kaunokieli, kultasuu! Oi, kuinka laulus luonnistuu, kun lennät ilmass' liehuten ja riemuvirttä veisaten. Min vuoksi, pääsky, Pohjolaan sä riennät? Oi, sä riennät vaan sen kauneutta katsomaan, sen ihanuutt' imehtimään! Sen saaret, salmet, laaksolot, sen kuusikot, sen koivikot, sen kukkaset koreudessaan, — et löynne, pääsky, vertojaan! Sen taivas ehtookullassaan, sen aamurusko loistossaan, ne toi sun, pääsky, Pohjolaan, ne sai sun tänne lentämään. Sun Pohjolassa, herttainen, on rakastella rauhainen; sun tääll' on lysti ollakses ja armas aikaellakses. F.P. Kemelli. PÄÄSKYSET SAAPUVAT. Lapset laulavat: Te pienet linnut, te pitkäsiivet, te jälleen riennätte pohjolaan. On Niili kaunis ja seutu lämmin, miks ette viihtyne kuitenkaan? Te pienet linnut, te mustat linnut, te vanhat tutut, on pitkä tie, ja vaarat väijyvät matkallanne. Mi outo voima taas tänne vie? Pääskyset laulavat: Kun koivu kukkii ja tuomi tuoksuu, kun taivas siintää ja ilma soi. Kun käki kukkuu ja laine laulaa, ei kukaan viipyä kauan voi. Kun kevätkielojen kellot kutsuu, ja tuuli keväiset viestit tuo, me riemuin riennämme syliin Suomen, se yksin kodin ja onnen suo! Arvid Lydecken. RAKKI JA METSÄKOIRA. Rakki: Pakkasessa en juoksis vaan, Jos noin huonoa muonaa saan. Metsäkoira: Pirtiss' en minä viitsi maata. En makeaisia kerjätä saata. Rakki: Maaten on elo huoleton. Metsäkoira: Metsiä juoksen, se riemuni on. Koira se metsiä juoksee vaan, raitis ja terve on ruumiiltaan. Rakkipa ain' oli vaan kotonansa, maata sai yhä rauhoissansa, haukkui kaikkia penkiltään. Niin lihavuuttahan kuoli hän. Z. Topelius. RIIKINKUKKO. Rii, Rii, Riikinkukko ylpeänä tipsutteli, tupsutteli pihamaalla, joukot huusi kukon tiellä: Rii, Rii, Riikinkukko, kaunis, kaunis Riikinkukko, uljas kukko, rikas kukko. Tuli vastahan Haikara. Hoi, Hoi, Hoikkasääri, hoi, hoi, kukko huusi, väisty tieltä, korjaa koipes hoikat koipes, laihat luusi! Rii, Rii, Riikinkukko, vastaa hiljaa Hoikkasääri, sinulla lie pihamaasi, mulla laaja taivaan ääri. Mielelläni riennän sinne, taakse taivaanrannan, minne konsanaan et seuraan lennä. Raukka, raukka Riikinkukko sinne vain et ennä! Arvid Lydecken. RUISRÄÄKKÄ. Ruisrääkkä niityll' laulaa lauluaan; kuin joku vetäis taskukelloaan sen ääni soi, kun ilta hämärtyy, yöpuullaan kun jo nukkuu pieni pyy. Ruisrääkkä mittaa illan hämärää, ruisrääkkä uinuu, nuokkuu tähkäpää, ruisrääkkä kehrää sala-ääniään ja nukkuu omaan ääneen käheään. Ruisrääkkä, luonnon salaperäisyys, se on kuin kesäillan ikävyys, kun yksin kuljet rantakäytävää ja mietit elämätä jäytävää. Ruisrääkkä, ennelintu elokuun, sun soittos loihtii kummaan haaveiluun niin yksitoikkoiseen ja ikävään kuin suru itkis alla tähkäpään. Larin Kyösti. SAKSANHIRVET. Katso, tuolla tammistossa, lehtisuojan pimennossa, hirvilauma norea liikkuu, kaunis, sorea! Johdattaapi parveansa hirvitaatto, sarvillansa suurilla hän komeilee, juhlallisna astelee. Mutta keveinä kuin tuulet, että varjoiks heitä luulet, naarashirvet hienoiset sekä vasat pienoiset pujahtavat metsän teillä korven läpi. Katso, heillä päät on sievät, sarvettomat, jalat kepeät ja somat. Näin he iloisina vaan elää vapaudessaan. Hirvi-kansa, älä heitä metsän rauhaisia teitä, halullisna pyrkien ruohoiselle niityllen. Siellä metsätorvi pauhaa, häiritseepi luonnon rauhaa, siellä pyssy paukahtaa, kuolon sulle valmistaa. Pääskynen. SAMMAKKO. Sammakko näki härjän. Mitä tapahtuu? Kateudesta sen pöyhkän sydän ahdistuu. Minäkö suuruudess' en härkää voita? noin huutaa nyt tuo kurjin elukoita, ja kääntyy, tuulta vasten suu, ja pullistuu ja pullistuu, niin että vihdoin halkee, koito. Se loppu sen. Näin ylpeys kukistuu. J.H. Kellgren. SATAKIELI. Minä lintunen satakielinen, rusorintainen, kupukaunoinen, pesän laatisin tarhaan rikkahan alle katoksen, päälle ortisen; mutta sielläkin minä varajan: pojat pienoset, kisakiihkoiset pesän rikkovat, kesän hukkaavat. Minä lintunen satakielinen, rusorintainen, kupukaunoinen, pesän laatisin köyhän tanhuaan alle katoksen, päälle ortisen; mutta sielläkin minä varajan: katos kaatuvi, pesä rikkoutuu, pesä rikkoutuu, kesä hukkautuu. Minä lintunen satakielinen, rusorintainen, kupukaunoinen, pesän laatisin valtavainioon, valtavainioon, pellon pientaroon; mutta sielläkin minä pelkäisin kyntöpoikoa pölypaitoa: pesän rikkoisi, kesän hukkaisi. Minä lintunen satakielinen, rusorintainen, kupukaunoinen, pesän laatisin nurminiitulle, nurminiitulle viherjäiselle; mutta sielläkin minä pelkäisin niittopoikoa valkopaitoa: pesän rikkoisi, kesän hukkaisi. Muk. Arvi Jännes. SIMPUKAN TARINA. Pieni simpukka kuoress' eli ain', sisäpuoltansa näyttänyt ei vain. Mitä syvällä hänen sielussaan kärsi elämä, ken sen tunsikaan! Tuskat salaten kivirantahan loi se sisällen helmen ihanan. Myrsky temmeltäin kerran nosti sen, heitti maalle päin kukkarannallen. Kuoli simpukka valoss' auringon. Aallon rikkoma kuori auki on. Päivä sydämeen paistoi hellänä sieltä nähdäkseen pientä helmeä. Paimentyttönen metsänihana löysi pienoisen helmen rannalta. Sanoi: »Tässä on niinkuin kyynele. Hohtees auringon välkkyy vieno se.» Helmen ihastuin kiinsi kulmilleen, riensi hymysuin metsän syvyyteen. Aapo Pärnänen. SINNE MENI! »No auttakaa, hyvät ihmiset, oi! jo maahan meni nyt multa niin makeat maidot ja juustot ja voi ja herttainen kerma kulta!» Näin huutavi Liisa muori nyt ja rattaiden luokse hän karkaa, mut siellä on kaikki särkynyt. — Voi sinua, Liisa parkaa! * * * Liisa oli maitomuori. Liisall' oli koira nuori, Vahti oli nimi sen. Maitokuormaa vetäissänsä metsään loi se silmiänsä, niinkuin mitä hakien. Olispa jo useasti mennytkin ties minne asti, vaan kun valpas Liisa esti, niin se aisoissansa kesti. Mutta kerran sattui niin: kulkivat he taasen kaupunkiin. Liisa ilomieliä, Vahti — mitä vielä! Suruissansa vaan toimeen tukalaan, niin juur' siellä, missä juoksee puro pien' — huh, kun juttu tää hirvittää! — jänis hyppäs poikki tien! Liisa hämmästyi Liisa äimästyi: siunas kerran, toisen, nähden pedon moisen. Vahti hyörähti, Vahti pyörähti, haukahti ja — sillä erää lähti jänön perään. Katsokaas nyt vääräsäärtä tuolla pitkin ahon äärtä juoksee, kiskoo, koipiaan viskoo. Vahti poika koittaa pupu parkaa voittaa, mutta äkkiäpä — rops! ja raps! — Voi sinua tuhma laps! — Nyt sun kävi sillä-kurin: rattaat meni nurin. Liisa kävi parkuun, jänis pääsi karkuun. Samuli Suomalainen. SIRKAN HÄÄMATKA. Mikä laulu lainehilla, soitto aalloilla sorea? — Laiva aaltoja ajavi, häävene vesiä käypi. — Kenen on kulta kulkemassa, kenen on häätulet hämyssä? — Sirkan on vesillä venho, sirkan tuoma tuhtopuulla. Kuka on kulta heinäsirkan? — Lepinkäinen leppälintu. Minne matka miekkoisien? — Saarelle selälliselle, terhenniemen tanterelle. Eino Leino. SIRKKA. Sirkka lauloi lystiksensä oman intonsa ilossa, huviksensa hyräeli metisellä mättähällä simakukkien seassa. »Mitä laulat, laiskiainen, hullutuksia hyräilet? Työtä tee, sill' eihän vatsa täyty tyhjistä loruista», torui muuan muurahainen sirkan syytöntä iloa. Päivä paistoi. Nurmen nunnut kukat kultaiset kedolla katselivat, kuuntelivat, kun hän laulella liritti. Sirkka lauloi lystiksensä oman intonsa ilossa, huviksensa hyräeli metisellä mättähällä simakukkien seassa. Kallio. SORSAPARVI. Loiskis sorsat lampehen! Pikku Yrjö poikanen kumppaniksi heillen! Kaiken kesää sorsat ui, iloisesti pulikoi, syksyllä he teilleen lähtee, lentää kauas pois, missä lämpimämpi ois. Niin myös Yrjö poikanen, kosk' on vesi lämpöinen, pulikoitse tässä. Ennenkin kuin kylmä jää vielä kasvaa kerkiää kylpyammehessa, lapsi viedään kylvystään äidin syliin lämpimään. Suonio. SORSAT. Loiskuttaa, läiskyttää, paapattaa, piipittää! Sorsaparv' on lammikossa, riehuu tuolla ruo'ikossa. Pelotta ne pulikoi, kyllä emä vartioi. Vihamies jos lähenee, emonen vaan viuhkaisee, kohta kaikki sukeltaapi; pitkän nenän kettu saapi. Suonio. SUDEN KIITOS. Susi! Kuule, veikko ootko nähnyt hukkaa? Ei se ole mummo, joka kutoo sukkaa lämpimäksi talven, kutoen monen hyvän mietteen joka silmään sen. Hukka, se on susi, kiittämätön, kurja. Hyvä ajatus on sille oikku hurja. Tähtiöisin ulvoo, hakee saalistaan hukka, suurin peto synkän salomaan. Vallan äsken iski hukka suureen luuhun. Miten oli, tarttui saalis sille suuhun. Susi juoksi heti kylään avun hakuun. Auta, auta, annan palkkiosta takuun. Kunhan kurkun jälleen toimimahan laadit, tohtorini, maksan heti, minkä vaadit! Lääkäri, hän kiskoi, kiskoi irti luun. Paranteli, rohti suden suuren suun. Uhh! Näin puhui hukka auttajalleen: palkaksi en heti sua syö. Ellei nenäsi niin kova oisi ei ois surmassasi vaiva, työ. Veikko, sudet haastaa joskus ihmiskieltä. Väistä, milloin silmät tietää suden mieltä! — Arvid Lydecken. TIPU, TIPU KUULEPPAS. Tipu, tipu kuuleppas, miks toit tänne poikias? Papan korean kukkasmaan rikki noukkivat kokonaan. Varmaan arvelit, kunnoton: pikku Leena on voimaton, miten meitä hän estää vois. Mutta malta, ma isää huudan, kohta tuopi hän suuren luudan, ettekö silloin pötki pois! Suonio. TOHTORIN LUONA. »Hyvää päivää!» »Istukaatte, kuinkas herrasväki jaksaa?» »Huonost' niinkuin kuulla saatte, yskä vaivaa meidän Kraksaa — yski, Kraksa, että saisi tohtor kuulla» — »Eihän vainen keuhkotauti tavoittaisi? Nyt on talvi kylmänlainen.» »Eikö mitä keuhkot aivan hyvät on, vaan ääni julma; kasvatuksen kaiken vaivan tyhjäks tekee tämä pulma. Laulajaksi hänet soisin, leivon, tilhin vertaiseksi, mutta ääni soipi toisin, eikö tohtor jotain keksi, joka hälle äänen antais?» »Hm! jos hälle kääre pantais kaulan ympär — hm! ja sitten nokkaa hiukan lyhennettäis...» »Nokkaa — kuinka? Laulajitten — jollei muistoni mun pettäis — lup' on laulaa nokkans mukaan.» »Hyvä! Sit' ei kiellä kukaan. Senpätähden paras oisi, että myöskin tyttärenne, jos hän jotain laulaa soisi, laulais teidän riemuksenne oman nokan nuottiloita, sydämen ja tunnon kieltä: Se on suurin laulajoita, joka nuottins' ottaa sieltä, eikä se, mi liverrykset, laverrukset kaikki tietää.» »Herra tohtor, esitykset nuo ne miettimistä sietää. Hyväst' siis ja voikaa hyvin, kiitos sydämestä syvin.» Tilhi. TURVATON. Pikkuinen kissanpoika, turvaton kulkijain, siinä se hyrrää, kehrää, kyyryssä vuoteellain. Kättäni vasten painaa pehmeän pääkkösen, nauttivi lämmöstä huoneen, lämmöstä hellyyden. Ulkoa toin sen äsken — mistäpä tullut lie; kadulle kohta sen jälleen viluhun matka vie. Pikkuinen ystävä raukka, kulkija turvaton! Yks olet niistä, joita maailma täynnä on. Hetkinen lämpöä joskus, muuten kolkkoa vaan, yksin ja ystävittä heitetty kulkemaan! Hilja Haahti. TUU, TUU, TUU, TUU! Tuu, tuu, tuu, tuu! Karjani käy. Tääll' on heinää, vettä; hukkaa ei näy, ei ole mitään hätää. Tuu, tuu, tuu, tuu! Hetkeks jätän karjan, lähden tuonne marjaan, poimin punapuolukoita, makeisia mansikoita. Kotiin ne kannan. Kelles ne annan? Kuka arvajaa, hän ne saa! Suonio. TYTTÖ JA KISSA. Tyttönen: Kiellä, Miiri poikas pois, ettei tielläni ne ois! Kas kun repivi ne kerään'; kun pois vedän, karkaa perään! Heillen en voi laittaa sukkaa, jos näin työtäni ne hukkaa! Kissa: Sukat meill' jo ennestään, joissa hiljaa hiivitään. Mutta pienten poikaini pitäis tulla nopsaiksi, harppaella, tavoittaa, että sitten kiinni saa hiiren, mikä joka yö, sokeristas palan syö, nakertaapi korppujas, pilaa suita namujas. Siksi salli poikasten leikkiä nyt oppien. Suonio. TYTTÖ JA KISSANPOIKASET. »Katso, mummo, iloiset kissanpojat pienoiset hupaisesti leikkii aina, heit' ei huoli koskaan paina. Eipä kissanpoikien ole pakko hikoillen neula käessä istuskella, aapiskirjaa tutkistella.» Pikku Liisa lausui näin; mutta päätään nyykyttäin vanha mummo itseksensä lausuu nämä miettehensä: »Kissanpojat, tyttöset ovat yhdenkaltaiset; eipä näiden murehista ole paljon puhumista.» Pääskynen. VALOKUVAAJASSA. Ei saa silmiä räpyttää, ei saa päätänsä kääntää, ei saa heilua hännänpää, ei saa viiksiä vääntää! Korvat hörössä kokottaa mestarin eessä missit. Eihän nyt noin saa mokottaa, iloa silmiin, kissit! Immi Hellén. VARPUNEN. Jos Tuikutella voisin ma kielin sataisin tai kiurusena oisin kohoova pilvihin, — niin aina kiitteleisin suloista Suomea, ja Jumalalle veisin ma huokauksensa. Hän silmät ehkä' loisi myös meihin raukkoihin ja päivän paistaa soisi saloihin synkkihin. Ei ääni mulle suotu oo satakielisen; heikoksi siipi luotu ei kanna taivaasen. Vaan laulustani kuiten en huoli vaieta, kun ääni lintuin muitten ei kuulu talvella. Paremmat lauluäänet keväällä ehtinee, niin kuullellessaan noita jo varpu vaikenee! Suonio. VARPUNEN JA HEVONEN. Hepo kauroja haukkasi seimestään. Luo lensi varpunen nälissään: »jyvä pienonen, ystävä kulta, suo, vai kaksiko saan minä?» pyysi tuo. Hepo vastasi: »syö mitä miellyttää, viel' yltäkyllin mullekin jää.» Hyvä muillekin suo, mit' on itsellään. Niin varpunen pääs yli talven sään. Kun saapui taas kesän lämpöiset, hevost' alkoi kiusata kärpäset. Niit' otti kiinni nyt varpunen, näin kelpo ystävän palkiten. Z. Topelius. VARPUNEN JOULU-AAMUNA. Lumi ompi peittänyt kukat laaksosessa, järven aalto jäätynyt talvi-pakkasessa, varpunen pienoinen syönyt kesän einehen; järven aalto jäätynyt talvi-pakkasessa. Pienen tuvan ovella seisoi tyttö-kulta: »Tule, varpu, ilolla, nouki siemen multa. Joulu on koditon varpuseni onneton, tule tänne ilolla, nouki siemen multa.» Noukkimaan nyt siementä lensi varpu-kulta: »Kiitollisna einettä otan kyllä sulta. Palkita Jumala tahtoo kerran sinua.» Noukkimaan nyt siementä lensi varpu-kulta. »En mä ole, lapseni, lintu tästä maasta. Olen pieni veljesi, tulin taivahasta. Siemenen pienoisen, jonka annoit köyhällen, sai sun pieni veljesi enkeleitten maasta.» Z. Topeliuksen mukaan. VASIKKA. Vasikkani vallaton ensikerran päässyt on talvimajastansa. Katsos kuin se iloitsee, katsos kuin se hyppelee, häntä suoranansa. Ruohoa nyt haistaa, vaan ei malta maistaa; lähtee hyppyyn jällehen, iloisesti myykien. Suonio. VIERAISILLA. Hiiripä naapurit kutsui kestiin, emo se hyöri, poikaset pyöri, lattia laastiin, portaat pestiin. Pantiin pöytähän herkut hyvät: juustoa, voita ja makkaroita, herneet ja pavut ja vehnänjyvät. Vieraita saapuu paljon kyllä, äiti ja mummi, lapset ja kummi, kaikilla juhlavaatteet yllä. Herkkuja hyviä vieraat kiittää. Hampaat ne naksaa, syödä he jaksaa, vieläpä kotijoukolle riittää. »Näin mistä saitkaan lihat ja kalat? kysynpä sulta emäntä kulta, meillä on kotona kuivat palat.» »Ainahan sitä, kun liukkaasti liikkuu, reikiä kaivaa, polkuja raivaa — aitassa paistit ja makkarat riippuu. Siellä on hinkalot, laarit laajat, meijerivoita, ja piirakoita, juustoja, munia rivit taajat.» »Niin, mutta meillä on kissa häijy, suuri ja julma, siitä on pulma, aina se pienten retkiä väijyy.» »Onhan se meilläkin nimeltä Tuuro, viiksiniekka, kynnet kuin miekka, vaan se on onneksi vanha ja kuuro.» Immi Hellén. YRJÖ, MUSTI JA MIRRI. Pikku Yrjö: Mitä Musti sa aattelet? Virka jo, mitä mietteesi maksaa! Musti: Mietinpä, milloin Yrjö jaksaa kummut kulkea metsäiset. Kuinka kauan se Musti saa miestä sinusta odottaa? Salolla kun sun pyssysi paukkuu, Musti riemulla silloin haukkuu. Mirri (syrjästä): Nau, nau! Musti on kuollut kenties, Ennenkuin Yrjöstä varttuvi mies. Joulupukki. YÖKKÖ. Öisin yököt lentelevät, päivin piilossa pysyvät; lapset päivin oppimassa, öisin unta ottamassa. Länkelä. ARVOITUKSIA. Tervakääry tietä kulki, Karvatuurukka jälessä? Koira. Keräpää, korentohäntä, Keskus yhtä ymmyrkäinen? Kissa. Kraatari meni katolle, Kyynärpuu perässä kulki? Kissa. Kipunoita kuin taivaan tähtiä, Eikä polta kuitenkaan? Kissan silmät. Kaksi kampaa päässä, Esiliina takapuolla? Lehmä. Mies metsähän menevi, Seipähiä selkä täynnä? Sika. Tenka juoksi tietä myöten, Hopeainen hoijotteli? Kettu. Mustasukka, karvakenkä, turkkiahan tupsuttavi, nahkasia napsuttavi? Susi. Mies kymyrä, nenä nykerä, Iitse liinapaiallansa? Jänis. Mies juoksi salon sivua, punaturkki tupsutteli, pää keikkui, helisi sarvet? Orava. Luunokka, lihainen parta, kuikistaikse, keikistäikse, äsken äänehen parahti? Kukko. Ora, ora edellä, kerä, kerä keskellä, keritsimet jäljessä? Pääskynen. Mustempi syttä, valkeampi lunta, korkeampi kotaa, matalampi rekeä? Harakka. Musta mies mäen takana, Neuloja nielee, äimiä appaa? Metso. Mytty mättähän takainen, Kiekura kiven alainen? Käärme. Liha alla, luu päällä? Rapu. Ei niin pieniä pitoja, Ettei kuokkavierahia? Kärpäset. Pikku musta köykkyselkä, Ison rangan liikuttavi? Kirppu. Istuu, imee, lentää laulaa, kulkevi kulon sisähän, luopi poikia pesähän, ne kaikki kähäräpäitä? Mehiläinen. Puuropata kankahalla, Kylän lapset ympärillä? Muurahaispesä Äijä käyrä känkkyrä, päällä takki piikkisä. Kävelee ja kyntelee, rapakossa lepäilee? Sika. Innin tinnin, jännin jynnin, jyrkät polvet, väärät sääret, harmaa hamonen päällä? Hyttynen. Edestä kuin kerä, keskeltä kuin säkki, perästä kuin luudan varsi? Kissa. Edestä ora, keskeltä kerä, Perästä petkelen terä? Kana. Istualla suurempi. Seisoalla pienempi. Koira. SANANLASKUJA. Ei tule lintu liikkumatta, kala jalan kapsamatta. Ei pyystä perehen syödä oravasta kolmin panna. Ilona käki metsässä, lammas laiho-halmehessa. Kyllä susi syitä saa, kun mieli lampaan lihaa tekee. Ruskea repo kuoltuansaki. Jäneksell' on pitkät sääret, takaiset jalat kevelät. Kissa kiitellen elävi, katin poika kaunistellen, koira päätä silitellen. Sanasta miestä sarvesta härkää. Pane pukki kaalimaahan, koira makkaran vahdiksi. Itselleen porsas kiusaa tekee, kun purtilonsa kaataa. Kylässä kukko laulaa, haukkuu peni pellonkin takana. Ei kukko käskyllä laula, ellei laula käskemättä. Susi suulta julkeampi, pukki parralta parempi. Ei haukkuva koira jänistä saa. Kettu on koiralle sukua, korppi haukan heimolainen. Katso koiraa kuonoon, älä karvaan! Kissalle kiiskiä koiralle kuoreita. Paha koira puree, hyvä liehakoitseleepi. Missä kissa, kun hiiret pöydällä! Kissan ilo, hiiren itku! Kultaa kissan kielen päässä. Saadakseen kissa naukuu, ottaakseen koira haukkuu. Ahven armas tuorehelta, särki säästöstä parempi. Näytä etana sarves, onko huomenna pouta. Harvoin nähden on harakkakin kaunis. Hauen suussa kalan hauta, hauen hauta kattilassa. Toinen karhulla ajatus, toinen karhuntappajalla. Ketulla on keveät kengät: ne ei pauku pakkasella, — ei kolka kovalla säällä. Ilona käki metsässä, lapsi pieni lattialla. Käki tuo suven sanoman, pääsky päivän lämpimän. Lokki luotohon muniipi, kajava kivikarihin. Kun pyy pyrähti, niin maa järähti ja luojan sydän tärähti. Ei ulvova susi pahaa tee. Syö se susi luetunkin lampaan. Varahin varas jalalla, ennen muita musta lintu. Yöllä yököt lentelevät, päivällä paremmat linnut. *** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ILVOLA *** Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed. Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution. START: FULL LICENSE THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license. Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works 1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. 1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below. 1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others. 1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States. 1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: 1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed: This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook. 1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work. 1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™. 1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License. 1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1. 1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that: • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.” • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works. • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work. • You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works. 1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. 1.F. 1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment. 1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE. 1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem. 1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. 1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions. 1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause. Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™ Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life. Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org. Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws. The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS. The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate. While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate. International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate. Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support. Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition. Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org. This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.